:: wikimiki.org ::

Kirjailija

Kirjailija

Kirjallisuus on kirjoitettua kieltä eri muodoissa.

Määritelmä

Kirjallisuutta on jokseenkin yhtä hankalaa määritellä lyhyesti mutta tyhjentävästi kuin rakkautta tai surua. Miltei ainoa yleinen piirre, joka liittyy kaikkeen siihen, mitä kirjallisuuden käsitteen alla on mahdollista käsitellä, on että kirjallisuus on kirjoitettua kieltä, sanataidetta. Kirjallisuus on myös mahdollista nähdä arvoväritteisenä seikkana. Eri aikakausina kirjoitetut tekstit on jaettu eri tavoin kirjallisuuteen ja muihin kirjoitettuihin teksteihin. Tällöin käsitteellä kirjallisuus viitataan jonkinlaiseen kirjalliseen kaanoniin eli tiettyyn suppeahkoon kirjoitettujen tekstien joukkoon. Erilaisia kirjallisia kaanoneita ovat määritelleet eri aikojen valtaapitävät ja vaikutusvaltaiset tahot kuten maalliset hallitsijat, kirkon edustajat tai muut jossain mielessä elitistiset ryhmät. Yleensä käsitteellä kirjallisuus viitataan kaunokirjallisiin teksteihin, eli esimerkiksi runoihin, romaaneihin ja novelleihin. Historian kuluessa kirjallisuuden lajikirjo on kuitenkin lisääntynyt siinä määrin, että on yhä vaikeampaa tehdä perusteltua jakoa kirjallisuuteen ja muihin kirjallisiin teksteihin - jos kyseinen jako ylipäätään on koskaan ollut mahdollinen.

Alkulähteet

Kirjallista perinnettä edeltää luonnollisesti ihmiskunnan suullisen kerronnan, tarinoiden, kaskujen ja tarujen pitkä perinne. Länsimaisen kirjallisuusperinteen voidaan katsoa perustuvan sumerilaiseen kulttuuriin, jonka parissa kehitettiin nykyään nuolenpääkirjoituksena tunnettu kirjoitustapa noin 3200-3000 eaa. Monet jo sumerilaisessa kirjallisuudessa esiintyvät teemat ovat keskeisiä länsimaisen kirjallisuuden rakennusaineksia.

Länsimainen kirjallisuus

Länsimaisen kirjallisuuden kehdoksi määritellään kuitenkin tavallisesti antiikin Kreikka. Antiikin Kreikan kulttuurin on historian kuluessa aika ajoin - myös omana aikanaan - katsottu edustavan inhimillisen sivistyksen huipentumaa. Koska näin ollen ei ole ikään kuin ollut mitään syytä edetä ajassa antiikin Kreikkaa kauemmaksi, on tieto varhemman kirjallisen kulttuurin merkityksestä ainakin omassa kulttuurissamme ollut vain muutaman asiaan vihkiytyneen henkilön hallussa. Toisaalta ajatus länsimaisen kirjallisuuden kehdon sijoittamisesta antiikin Kreikkaan on perusteltavissa sikäli, että tuolloin kehittyi selkeä kirjallisuuden lajijako toisaalta Dionysos-jumalan palvontamenoihin kuuluneen näytelmäkilpailuperinteen myötä tragedioihin ja komedioihin, toisaalta Aristoteleen Runousopissaan esittelemän kolmijaon mukaan draamaan, lyriikkaan ja epiikkaan. Näin ollen erityisesti kirjallisuusteorian ja kirjallisuuden tutkimuksen juurien voi katsoa olevan antiikin Kreikassa. Mainitut lajijaot ovat merkityksellisiä länsimaisessa kirjallisuusperinteessä myös sikäli, että erilaiset kirjallisuuden kaanonit, käsitykset "hyvästä kirjallisuudesta", ovat eri aikakausina olleet sidoksissa niihin. Esimerkiksi tragediaa on alun perin pidetty komediaa ylevämpänä taidemuotona. Antiikin Kreikan merkityksellisyydestä kertoo jotain myös se, että eräät maailmankirjallisuuden vaikutuksellisimmat tekstit, joita on eri tavoin uusinnettu myöhempien kirjailijoiden toimesta, ovat peräisin juuri tältä ajalta. Kuuluisimpia esimerkkejä edellä mainituista ovat Platonin dialogit, Homeroksen Ilias ja Odysseia, tai vaikkapa Sofokleen kuuluisa tragedia kuningas Oidipuksesta, jonka monet katsovat vaikuttaneen esimerkiksi William Shakespearen kuuluisaan näytelmään Hamlet.

Kirjallisuuden lajeja

Kirjallisuus jaetaan sanataiteisiin ja tietokirjallisuuteen. Sanataiteet jaetaan edelleen runoihin ja kaunokirjallisuuteen. Kaunokirjallisuuden lajityyppejä
- Humoristinen kirjallisuus
- Pakina
- Jännityskirjallisuus
- Lastenkirjallisuus
- Nuortenkirjallisuus
- Kauhukirjallisuus
- Tieteiskirjallisuus
- Fantasiakirjallisuus Kaunokirjallisuuden aiheita
- Eroottinen kirjallisuus
- Romanttinen kirjallisuus
- Historiallinen kirjallisuus Sanataiteiden koulukuntia
- Venäläiset
- Symbolismi
- Akmeismi
- Futurismi
- Formalismi
- Sosialistinen realismi
- Beat-sukupolvi

Katso myös

- Luettelo kirjailijoista
- Luettelo kirjoista
- Suomen kirjallisuus
- Kirja astuu ulos kansista

Kirjoittamisen ohjeita

Kirjallisuutta opetetaan yliopistoissa, lyhytkursseilla opistoissa jne. Myös ammattikirjailijat - esim. Mika Waltari, Stephen King - ovat kirjoittaneet siitä, millaisena he kokevat kirjoittamisen antaen ohjeita alalle haluaville. Tällaisia kirjoja ovat mm.
- Julia Cameron, Tyhjän paperin nautinto, Like, Juva 2004, ISBN 952-471-393-4, 295 sivua.

Aiheesta muualla

- [http://www.satakirjaa.fi/satatxt.htm Tuhat vuotta - sata kirjaa]
- [http://www.kaapeli.fi/~fla/kirjastolehti/vinkit/80suosik.html Suomalaisen kaunokirjallisuuden suosituimmat teokset]
- [http://ca.geocities.com/gruppo04web/bookmarks.html Gruppo04]
- [http://wikisource.org/wiki/Main_Page Wikisource] Luokka:Harrastukset luokka:Kirjallisuus als:Littérature ja:文学 ko:문학 simple:Literature zh-cn:文学 zh-tw:文學

Rakkaus

Rakkaus on kiintymyksen ja kaipuun tunne. Rakkaus on yksi ihmisen voimakkaimmista tunteista. Rakkaus voi kohdistua toiseen ihmiseen, aatteeseen, uskontoon, taiteeseen, luontoon tai johonkin muuhun asiaan. On sanottu, että rakkauden vastakohta ei suinkaan ole viha, vaan välinpitämättömyys. Rakkaus ei ole yksi tunne vaan se käsittää monia eri tunteita. Esimerkiksi miehen ja naisen välinen rakkaus on seksuaalisuutta ja vanheimpainrakkaus biologinen huoltamisvaisto. Kirkkoisät määrittelivät kolme rakkauden eri muotoa: filos, joka on ystävien toisiaan kohtaan tuntemaa toverillista rakkautta, eros, joka on miehen ja naisen välistä eroottista rakkautta ja agape, joka on ylimaallista jumalallista uhrautuvaa rakkautta.

Rakkauden psykologia

Robert Sternberg on analysoinut rakkaudessa kolme elementtiä: läheisyys, intohimo ja omistautuminen. Erilaisia rakkauden vaiheita ja lajeja ovat:
- Pitäminen (ystävyys): läheisyys
- Ihastuminen (rakkaus ensi silmäyksellä): intohimo
- Tyhjä rakkaus (hyväntekeväisyys): omistautuminen
- Romanttinen rakkaus: intohimo ja läheisyys
- Kumppaninrakkaus: läheisyys ja omistautuminen
- Kohtalokas rakkaus (pyörremyrskyromanssi): omistautuminen ja intohimo
- Täyteläinen rakkaus: läheisyys, omistautuminen ja intohimo

Katso myös

- Halaaminen
- Ihmissuhde
- Paijaaminen
- Seurustelu
- Ystävyys
- Wikirakkaus Luokka:Psykologia ja:愛

Eliitti

Eliitti tarkoittaa valioluokkaa ja sillä viitataan yhteiskunnallisessa kontekstissa yhteiskunnan poliittiseen eliittiin, taloudelliseen eliittiin sekä kulttuurieliittiin. Poliittinen eliitti koostuu niistä (poliitikoista, virkamiehistä ja muista tahoista), joilla on eniten valtaa yhteiskunnassa. Taloudellinen eliitti koostuu yhteiskunnan varakkaimmista, ja kulttuurieliitillä viitataan varakkaisiin ihmisiin, jotka suosivat muiden varakkaiden ihmisten seurapiirejä. Viimeksi mainittuun eliittiin liittyy usein myös korkeakulttuurin suosiminen. Nämä kolme eliittiä ovat usein päällekkäin. Sosiologit ovat tutkineet jonkin verran eliittien käyttäytymistä. Esimerkiksi on väitetty, että maailman huippuliikemiehet muodostavat kulttuuriltaan varsin yhtenäisen luokan, mikä helpottaa kansallisten ja kansainvälisten business-siteiden muodostamista, kun ihmiset löytävät helposti keskusteltavaa. Esimerkiksi golf ja tennis ovat tutkijoiden mukaan suosittuja harrastuksia globaalin business-eliitin edustajien parissa. Samoin suhteellisen yhtenäinen pukeutuminen on tärkeää. Varsinkin golf on myös laji, joka usein liitetään kansallisella tasolla varakkaampien ihmisten harrastuksiin. Eliitin käsite eri muodoissaan on ollut tärkeä esimerkiksi marxilaiselle yhteiskuntatutkimukselle, jossa on usein argumentoitu, että eliitti reproduktoi vallitsevaa järjestystä käytännöillään ja tekee hankalammaksi järjestyksen muuttumisen. Luokka:Yhteiskunta Luokka:Alakulttuurit ja:エリート

Romaani

Romaani on laaja proosamuotoinen, fiktiivinen kirjallinen teos. Romaani on 1800-luvulta lähtien ollut kaunokirjallisuuden hallitseva lajityyppi. Romaani eroaa novellista pituutensa ja monimutkaisemman rakenteensa puolesta. Romaanin ja novellin ero voi joskus olla vaikeasti määriteltävä. Joitakin satasivuisia tekstejä lasketaan vielä novelleiksi ja toisaalta on olemassa pienoisromaaneja, joista esimerkiksi Samuel Beckettin Huonosti nähty huonosti sanottu on vain 50-sivuinen. Romaani sijoittuu usein tunnistettavaan paikkaan ja aikaan. Inhimillinen elämä on yleensä tarinoiden pääosassa, riippumatta siitä, ovatko henkilöt ihmisiä vai eivät. Yleensä tietyt henkilöhahmot ovat kertomuksessa keskeisempiä eli teoksella on yksi tai useampia päähenkilöitä, ja romaani kuvaa juonen kautta tiettyä muutosta ja kehitystä näissä henkilöhahmoissa.

Romaanin alalajeja

Avainromaani

Avainromaanissa henkilöt ovat todellisia henkilöitä ja helposti tunnistettavissa, mutta heidän nimensä on muutettu. Tunnettu suomalainen avainromaani on Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä.

Dokumenttiromaani

Dokumenttiromaani perustuu tositapahtumiin sekä niiden pohjalta laadittuihin dokumentteihin. Kuuluisa esimerkki dokumenttiromaanista on Truman Capoten Kylmäverisesti.

Fantasiaromaani

Fantasiaromaani kertoo arkitodellisuudelle vieraista, sadunomaisista tai myyttisistä tapahtumista. Fantasiaromaaneissa esiintyy usein kansanperinteestä tuttuja taruolentoja, kuten lohikäärmeitä tai kääpiöitä. Esimerkkejä fantasiaromaaneista ovat Tolkienin Taru sormusten herrasta ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi.

Historiallinen romaani

Historiallisen romaanin tapahtumat sijoittuvat menneisyyteen, esimerkiksi antiikin Rooman aikaan tai keskiaikaan. Joskus historiallinen romaani voi olla allegoria kirjoitushetkensä aikakaudesta. Tunnetuin suomalainen historiallinen romaani on Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen.

Kehitysromaani

Kehitysromaani kuvaa päähenkilön henkistä kasvua ja kehitystä. Tunnettu esimerkki kehitysromaanista on Dickensin David Copperfield.

Kirjeromaani

Kirjeromaani rakentuu kirjeistä tai kirjeenvaihdosta. Tämä romaanin alalaji oli erityisen suosittu 1700-luvulla. Esimerkkejä ovat Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset ja Choderlos de Laclos'n Vaarallisia suhteita.

Pikareskiromaani

Pikareskiromaani eli veijariromaani rakentuu päähenkilön seikkailujen ympärille. Veijariromaanin tyylilaji on yleensä parodia tai satiiri. Kuvattavan aikakauden tapoja ja oloja käsitellään yleensä kriittiseen sävyyn. Esimerkkejä veijariromaaneista ovat Cervantesin Don Quijote ja Jaroslav Hasekin Kunnon sotamies Svejkin seikkailut maailmansodassa.

Päiväkirjaromaani

Päiväkirjaromaani rakentuu päähenkilönsä ja kertojansa päiväkirjamerkinnöistä. Esimerkki päiväkirjaromaanista on Georges Bernanos'n Maalaispapin päiväkirja.

Rakkausromaani

Rakkausromaanissa tarina keskittyy miehen ja naisen välisen romanttisen rakkauden ympärille. Tyypillisessä rakkausromaanissa tarinan loppu on onnellinen, mutta tästä on myös poikkeuksia. Tunnettu esimerkki on Margaret Mitchellin Tuulen viemää.

Rikosromaani

Salapoliisiromaani

Salapoliisiromaani on rikosromaani, jossa rikosta selvittää salapoliisi eli yksityisetsivä. Tunnettuja esimerkkejä ovat Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -romaanit ja Raymond Chandlerin Marlowe -tarinat.

Tieteisromaani

Yhdenpäivänromaani

Yhdenpäivänromaani on nimensä mukaisesti romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat yhteen päivään. Tunnettuja yhdenpäivänromaaneja ovat mm. Joel Lehtosen Putkinotko, Volter Kilven Alastalon salissa ja James Joycen Odysseus.

Maailmankirjallisuuden merkkinimiä

Yksi maailmankirjallisuuden merkittävimmistä romaaneista on Miguel de Cervantesin vuonna 1605 ilmestynyt Don Quijote de la Mancha.

Suomalaisia romaanikirjailijoita

Ensimmäiseksi suomenkieliseksi romaaniksi katsotaan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä (1870). Suomenkielisten pienoisromaanien kirjoittajana taas on kunnostautunut ennen muuta Mika Waltari.

Merkittäviä suomalaisia romaaneja

- Volter Kilpi: Alastalon salissa
- Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
- Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
- Väinö Linna: Tuntematon sotilas Luokka:Kirjallisuuden lajit ja:小説 th:วรรณกรรม

Novelli

Novelli on lyhyt kirjallinen proosateos. Sen pituuden määrittäminen on hankalaa, eikä ole aina selvää milloin teosta tulisi kutsua pienoisromaaniksi ja milloin novelliksi. Klassisen määritelmän mukaan novelli riittävän lyhyt luettavaksi yhdellä kertaa. Tavallisesti suomalainen novelli on noin 1000-8000 sanaa pitkä. Novelli-sana tulee italian uutta tarkoittavasta sanasta novella Romaanista novellin erottaa lähinnä sen tiivis ja ytimekäs kerronta. Lyhyt esitysmuoto rajaa myös tarinassa esiintyvien henkilöiden määrää. Tunnettuja suomalaisia novellisteja ovat mm. Rosa Liksom, Anna-Leena Härkönen ja Joni Skiftesvik. Maailmalla yksi kuuluisimmista novellikokoelmista lienee Giovanni Boccaccion Decamerone. Englannin kielen sana novel tarkoittaa romaania, eikä novellia. Englanniksi novelli on short story tai novella. Luokka:Kirjallisuuden lajit

Perinne

Perinne on tarina tai tapa, joka muistetaan ja joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Asiasta voidaan sopia etukäteen, mutta yleensä perinne syntyy itsestään. Alun perin perinteet ovat siirtyneet ilman kirjoitustaitoa suullisesti. Perinne on esimerkiksi se, että jouluna kodeissa on joulukuusi. Ruokalajit, jotka ovat vanhoja ja periytyneet sukupolvelta toiselle ovat perinneruokia. Vaikka monien perinteiden uskotaan olevan todella vanhoja ja muuttumattomia, ne eivät ole usein syntyneet itsestään vaan jonkun syystä tai toisesta keksimänä, yleensä korostamaan jonkun instituution tärkeyttä. Jotkut perinteet muuttuvat aikojen myötä. Esimerkiksi uskonnolliset perinteet ovat monasti muuntuneet vanhoista pakanallisista perinteistä. Jeesuksen syntymän oikea päivä ei ole 25. joulukuuta vaan vanha talvipäivänseisauksen juhla muuttui joulun juhlinnaksi. Luokka:Kulttuuri

Aika

Aika on ihmisen luoma käsite olemattomasta. Ajasta, niin kuin me ihmiset sen ymmärrämme, on ollut varmasti jonkinlainen käsitys niin kauan kuin on ollut ihmisiä, jotka tietävät kuolevansa jonain päivänä ja pystyvät suunnittelemaan tulevaisuutta. Aikaa on ensin mitattu sen selkeimmistä merkeistä eli vuorokausina (päivän ja yön vaihteluna) ja vuodenaikoina. Vanhimmatkin tuntemamme sivilisaatiot ovat jakaneet aikaa ainakin kuukausiksi ja tunneiksi. Babylonialaisissa teksteissä 3000 vuotta sitten puhutaan, miten kuukauden 7., 14., 21. ja 28. ovat lepopäiviä: viikotkin ovat siis olleet käytössä jo kauan. Minuutit ja sekunnit ovat tulleet tarpeeseen vasta tähtitieteen myötä, ja vaikka nekin on tunnettu jo pari tuhatta vuotta, on niitä käytetty vasta 1600-luvulta lähtien. Tunnin ja minuutin omituinen jako kuuteenkymmeneen periytyy babylonialaisilta. Jossain vaiheessa myös sekunti jaettiin 60 terttiin, jotka puolestaan jaettiin 60 kvarttiin.

Aika fysiikassa

Fysiikassa perussuure aika (tunnus t) määritellään tapahtumien välisenä etäisyytenä aika-avaruuden neljännellä akselilla. Suppean suhteellisuusteorian mukaan aikaa ei voi esittää muuten kuin aika-avaruuden osana. Tapahtumien välinen etäisyys riippuu tapahtumia tarkkailevien havainnoitsijoiden suhteellisesta nopeudesta tapahtumaan nähden. Yleinen suhteellisuusteoria muutti ajan määritelmää vielä enemmän esittämällä kaareutuneen aika-avaruuden käsitteen. Ajan voi käsittää myös nopeudeksi, jolla eri ilmiöt tapahtuvat. Esimerkiksi suuressa gravitaatokentässä aika kuluu hitaammin kuin pienessä gravitaatiokentässä, mikä näkyy esimerkiksi kemiallisten reaktioiden ja kellojen käynnin hidastumisena. Itse emme tietenkään voi huomata ajan kulumisessa tapahtuvia muutoksia, sillä aivommekin toimivat aikaan sidotulla nopeudella.

Ajan mittaaminen

Ajan mittaus perustuu jonkin muutoksen havaitsemiseen: analogisen kellon viisarit kääntyvät, tiimalasin hiekka valuu kuvusta toiseen, vesikellon vesi valuu astiasta tai astiaan ja aurinko liikkuu taivaalla. Jos mikään ei muutu, ei aikaakaan voi havaita. Nykyään ajan perusyksikkö on SI-järjestelmän mukaisesti sekunti.Aika on vain määritelmä liikkeelle joka on ympärillämme.

Aikakäsityksiä

Eri lähteet viittasivat siihen että aikakäsitys ja sen muotoutuminen liittyy ihmisten käyttäytymiseen, kulttuurihistoriaan ja uskontoon. Me suomalaiset miellämme, että aamu alkaa noin kuudelta, aamupäivä noin yhdeksältä, keskipäivä klo 12 ja iltapäivä kello 15 jälkeen, ilta klo 18 jälkeen ja yö klo 00. Nämä ovat kulttuurisidonnaisia sanattomia sopimuksia, jotka ovat muotoutuneet meidän ihmisten välisessä käyttäytymisessä. Ei liene kuitenkaan sattumaa että katolisen kirkon rukoushetkien kellonajat ovat melko samat kuin meidän käsityksemme vuorokaudenajasta ja sen jaosta. Huomioitavaa on myös se että islamilaisessa ja juutalaisessa kulttuurissa vuorokausi alkaa auringon laskusta. Nykyaikana ajan määritykset liittyvät vahvasti käyttäytymiseen esimerkiksi koska syömme lounasta ja koska sanomme "hyvää päivää". Näihin kysymyksiin neuvoja antavat erilaiset käytösoppaat ja nämä käytännöt vaihtelevat maittain. Virolaiset ja ranskalaiset eivät toivota "hyvää huomenta". Tähtitieteellisessä mielessä aamu alkaa siitä kun auringon yläreuna pilkistää ensimmäisen kerran taivaanrannan takaa, ja ilta siitä kun viimeinen auringonsäde katoaa. Tähtitieteellinen keskipäivä, siis se hetki kun aurinko on etelässä saattaa vaihdella klo 12 noin klo 13.30:een. Nykyihmisen vuorokausi vaihtuu keskiyöllä. Tämä on vain sopimuskysymys, sillä vuorokaudessa on muitakin sopivia aloituskohtia. Vuorokausi voisi alkaa vaikkapa auringon noustessa, auringon ollessa korkeimmillaan taivaalla tai auringon laskiessa. Kaikkia näitä vuorokauden alkukohtia on käytetty eri kulttuureissa. Myös koko aika käsitetään eri kulttuureissa ja uskonnoissa eri tavoin. Lineaarinen aikakäsitys näkee ajan janana, jolla on alku ja loppu. Itämaisissa uskonnoissa kuten hinduismissä vallitsee syklinen aikakäsitys, joka näkee ajan kiertävänä kehänä.

Katso myös

- aikajärjestelmä
- aikavyöhyke
- päivä
- yö Luokka:Fysiikka Luokka:Klassinen mekaniikka Luokka:Aika Luokka:Suureet ko:시간 ja:時間 simple:Time

Dionysos

Dionysos (roomalaisten Bacchus) on viinin, päihtyneen hurmion ja hedelmällisyyden jumala antiikin Kreikan mytologiassa. Dionysoksen synnytti kuolevainen Semele Zeuksen hedelmöittämänä. Zeuksen mustasukkainen puoliso Hera huijasi Semeleä pyytämään Zeusta näyttäytymään todellisessa luonnossaan; Semele ei kestänyt näkyä vaan paloi poroksi. Zeus kerkesi kuitenkin pelastamaan poikansa ja sijoitti tämän reiteensä. Myöhemmin Zeus lähetti Heran pelossa Dionysoksen Kreikan ulkopuolelle nymfien hoitoon. Vartuttuaan Dionysos keksi viinin mahdin ja lähti vaeltamaan Aasiaan johtaen kulkuetta, jossa marssi viinistä hurmaantuneita satyyrejä, sileenejä ja nymfejä. Dionysosta kunnioitettiin juhlatilaisuuksilla, joita kutsuttiin orgioiksi tai bakkanaaleiksi. Pääosaa näissä tilaisuuksissa näyttelivät viinistä hurmioituneet lähes alastomat naiset, mainadit, jotka karjuivat, tanssivat ja repivät kappaleiksi eläimiä. Taiteessa Dionysos kuvataan usein naismaiseksi, pulleaksi nuorukaiseksi, jonka yllä on pantterin talja. Luokka:Kreikkalainen mytologia ja:ディオニュソス ko:디오니소스

Komedia

Komedia tarkoittaa teatteritaiteessa huvinäytelmää. Alun perin sillä on yksinkertaisesti tarkoitettu vain näytelmää, jolla on onnellinen loppu. Nykyisin termi viittaa humoristiseen näytelmään ja yleensä humoristiseen ilmaisuun esittävissä taiteissa. Antiikin Kreikassa ja Roomassa komedia oli näytelmäkirjallisuuden alalaji. Kuuluisia komediakirjailijoita olivat mm. kreikkalaiset Aristofanes ja Menandros. Antiikin komediat vaikuttivat vahvasti myöhempiin eurooppalaisiin näytelmäkirjailijoihin, kuten Molièreen ja William Shakespeareen. Luokka:Teatteri Luokka:Huumori Luokka:Kirjallisuuden lajit ko:희극 ja:喜劇 simple:Comedy

Draama

Draama (klassisen kreikan kielen liikettä tai toimintaa tarkoittavasta sanasta) on näytelmän ja runouden laji, jossa toiminnan pohjalla, vuoropuhelun muodossa sekä nykyajassa liikkuvina esitetään henkilöiden luonteita ja näistä luonteista johtuvaa erityiseen päämäärään tähtäävää tahdonilmausta. Siinä on myös eepillisiä ja lyyrillisiä aineksia. Draamakirjallisuus on pääasiallisesti tarkoitettu esitettäväksi, ei niinkään luettavaksi. Sanaa 'näytelmä' käytetään sekä tekstistä että sen esittämisestä teatterissa; jos näiden eroa täytyy erityisesti korostaa, jälkimmäistä sanotaan teatteriesitykseksi. Toisin sanoen "Näyttelijöitten yleisölle teatterinäyttämöllä tai vastaavalla esitettäväksi tarkoitettu kirjallisuudenlaji, jossa inhimillistä elämää kuvataan nykyhetkisenä toimintana dialogin ja monologin avulla."(Hosianluoma) Draamassa erotetaan päätoiminta ja sivutoiminnat eli episodit.

Päälajit

- Tragedia eli murhenäytelmä
- Komedia eli huvinäytelmä
- Vakava näytelmä eli yksinkertaisesti näytelmä (joskus myös sama kuin draama)
- Farssi eli ilveily Klassisella ajalla draama oli selkeästi joko tragedia tai komedia. Aristoteles kuvaili näitä lajeja Runousopissaan ja antoi melko yksityiskohtaisia ohjeita tragedian juonen hahmottelemiseksi. Keskiajalla Euroopassa yleistyivät uskonnolliset mysteerinäytelmät, mutta klassiset tyylilajit palasivat renessanssin myötä. Tyypillisesti tragediassa (kuten Sofokleen Kuningas Oidipus) hyville ihmisille kävi huonosti, kun taas komediassa (kuten Shakespearen Paljon melua tyhjästä) huonoille ihmisille kävi hyvin. Aristotelisten kaavojen selkeimmät jälkeläiset eivät kuitenkaan näy nykyään teatterissa, vaan televisiosarjoissa ja suurelle yleisölle tarkoitetuissa elokuvatuotannoissa. Niissä tyypillisesti hyville ihmisille käy hyvin, joten ne eivät ole sen enempää komedioita kuin tragedioitakaan. Kuunnelma Elokuva

Draaman historiaa

Draamataiteen esihistorialliset juuret vievät kauas pakanuuden hämärään. Lähtökohtana olivat vainajien, henkien ja jumalien palvontamanot, Suomessa karhunpeijaiset. Alkukantaiset tanssit olivat alkuna näytelmätaiteen synnylle. Esim. Kreikassa vietettiin juhlia Dionysoksen kunniaksi. Suomessa näytelmiä alettiin esittää 1640-luvulla Turun akatemian piirissä aluksi koulunäytelmien muodossa. Suomenkielisen ja suomalaisen näytelmäkirjallisuuden uranuurtajia olivat Jaakko Juteini ilveilyllään Perhe-Kunda (Pila-Kirjoitus Epä-Luuloista v. 1817) ja J. F. Lagerwall Shakespeare-mukaelmallaan Ruunulinna (Murhekuvaus v.1834). Näytelmän esittävät näyttelijät. Jotta esiintyvän seurueen tulkinta olisi yhdenmukainen, näytelmän harjoittelua ja esittämistä ohjaa yleensä ohjaaja, jonka näkemys muovaa sitä millainen tulkinta näytelmätekstistä esitetään. Lavastaja ja pukujen, valaistuksen, kampausten ja musiikin suunnittelijat ja toteuttajat vaikuttavat myös paljon siihen miten katsoja kokee näytelmän. Kuunnelma on erityinen näytelmän laji joka esitetään usein radiossa tai joskus tuoleilla istuen, ja jossa näyttämötapahtumilla ja elehtimisellä ei ole merkitystä.

Elokuvan käsikirjoitus

Katso myös

- Teatteri
- Elokuva
- Näytelmä

Lähteet

- Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja, WSOY 2003 Luokka:Teatteri Luokka:Kirjallisuus ko:드라마 ja:ドラマ

Lyriikka

Runous, lyriikka, on kirjallisuuden taidemuoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen korrektiuden sijaan tai lisäksi. Se koostuu suullisista tai kirjallisista töistä, joissa kieltä käytetään eri tavoin kuin proosassa. Kieltä voidaan tiivistää tai muunnella, jolloin se tuo tietyn idean lukijan tai kuuntelijan mieleen tai korvaan; sitä käytetäänkin usein musiikkikappaleissa. Runot usein luottavat mielikuvitukseen, sana-assosiaatioihin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin. Runous on vanhin kirjallisuuden laji. Se alkoi suullisena sanataiteena, joka siirtyi yhden runonlaulajan muistista toisen muistiin ja saattoi muuttua matkalla hieman. Muistia auttoivat runomitat alku- ja loppusoinnuin sekä rytmisin keinoin. Kirjoitustaidon kehityttyä runoja alettiin merkitä muistiin, ja kirjoitetusta runoudesta kehittyi uutta taidetta. Moderni runous hylkäsi 1900-luvun alussa runomitat, mutta postmoderni runous on jälleen hyväksynyt näitäkin keinoja joukkoonsa sitaatteina, leikittelynä ja kekseliäinä kuvaelmina. Myös puhdas mitallinen runous elää, joskin nykyään marginaalisena tai populaarikulttuurissa laulujen sanoituksissa. Sanasta on muodostettu kuvaavia adjektiiveja kuten runollinen, lyyrinen. Merkittäviä suomalaisia runoilijoita ovat mm. J. L. Runeberg, Eino Leino, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Katri Vala, Paavo Haavikko, Pentti Saarikoski ja Aila Meriluoto.

Katso myös

- Kansanrunous Luokka:Runous ko:시 (문학) ja:詩 th:กวีนิพนธ์

Epiikka

Epiikka (< kreikk. adjektiivista epike, epikos, suom. 'kertova') eli kertomakirjallisuus on kertovaa sanataidetta. Se on sanataiteen eli kirjallisuuden laji, jonka tärkeimmät alalajit ovat eepos, romaani ja novelli. Luokka:Kirjallisuuden lajit

Platon

Platon (427 eaa—347 eaa) oli Sokrateen kuuluisin oppilas ja Aristoteleen opettaja. Hän oli antiikin suurimpia filosofeja ja on huomautettu, että koko länsimaisen filosofian historia olisi vain alaviitteitä Platonin tuotantoon. Platon tunnetaan erityisesti klassisesta ideaopistaan, sekä kirjoittamistaan dialogeista (mm. Pidot, Faidros, Valtio), kirjeistään, sekä Sokrateen puolustuspuheesta. Platonin dialogit ovat antiikin ainoina säilyneet kaikki nykypäivään, mutta osaa hänen nimissään kulkevista teoksista pidetään epäperäisinä, myöhempien platonikkojen kirjoittamina. Platon oli rationalisti ja dualisti. Hän oli tyyliltään kirjailija, joten hänen kirjoituksensa sisälsivät tarinoita, vertauskuvia ja myyttejä yhdistettynä filosofiseen analyysiin. Platon kirjoitti myös Sokrateen kirjoituksia muistiin, ja myös Platonin dialogeissa Sokrates on miltei poikkeuksetta pääosassa. On kuitenkin epäselvää, missä määrin Sokrateen hahmon dialogeissa omaamat mielipiteet ovat todellisen historiallisen Sokrateen ajatuksia, ja missä määrin Platonin omia ajatuksia, jotka on pantu Sokrateen nimiin.

Elämä

Sokrateen puolustuspuhe Platon oli kotoisin Ateenasta. Hän syntyi suhteellisen aristokraattiseen perheeseen, sillä hän oli äitinsä puolelta sukua tunnetuille valtiomiehille Solonille ja Glaukonille. Platonin oikea nimi oli Aristokles. Lempinimen Platon hänen sanotaan saaneen painikumppaneiltaan. Se tarkoittaa kreikaksi leveää (platys). Ei tiedetä tarkoitettiinko sillä mahdollisesti hänen ulkoista olemustaan tai esimerkiksi painityyliä. Urheilun lisäksi runous kiinnosti nuorta Platonia, mutta legendan mukaan Platon hautasi lopullisesti haaveensa runoilijan urasta kuultuaan ensimmäistä kertaa Sokrateen puhuvan. Platonista tuli Sokrateen oppilas jo nuorena, ja hän osallistui — ainakin oman kertomuksensa mukaan — Sokrateen oikeudenkäyntiin, mutta ei teloitukseen. Sokrateen saama kohtelu liikutti häntä suuresti, ja suurin osa hänen varhaisista töistään sisältää muistelmia hänen mestaristaan. On esitetty, että hänen eettisten kirjoitustensa ytimenä oli sellaisen yhteiskunnan tavoittelu, jossa samanlaiset epäoikeudenmukaisuudet eivät voisi enää toistua. Platon sai myös paljon vaikutteita mm. pythagoralaisilta, joiden ajatus numeerisesta harmoniasta on nähtävissä hänen ideaopissaan; Anaksagoraalta, joka opetti Sokratesta ja oli sitä mieltä, että mieli tai järki kykenee tunkeutumaan kaikkialle; sekä Parmenideeltä, jonka opetukset asioiden sopusoinnusta vaikuttivat hänen käsityksiinsä sielusta. Hän perusti 40-vuotiaana Akatemian, joka oli yksi varhaisimmista organisoiduista oppilaitoksista länsimaissa. Se sijaitsi Akademeia-nimisessä lehdossa Ateenassa. Aristoteles opiskeli siellä monien muiden kuuluisien oppineiden tavoin useiden vuosien ajan. Bysantin keisari Justinianus I lakkautti laitoksen toiminnan vuonna 529.

Teokset

Platon kirjoitti enimmäkseen dialogimuodossa, josta hän on erityisen kuuluisa. Platonin varhaisimpia dialogeja sanotaan sokraattisiksi dialogeiksi. Niissä Sokrates on huomiotaherättävässä roolissa, henkilöhahmot keskustelevat kyselemällä toisiltaan, eikä dialogi noudata mitään tiukkaa valmista muotoa. Dialogit kuitenkin muuttuivat suuresti Platonin elämän aikana. Tutkijat ovat yleisesti sitä mieltä, että Platonin varhaisemmat dialogit perustuvat läheisemmin Sokrateen ajatteluun, kun taas myöhemmissä dialogeissa hän erkaantuu mestarinsa näkemyksistä, ja Sokrates on joko poissa tai hiljaa. Välivaiheen dialogeissa Sokrates toimii Platonin omien ajatusten puhetorvena, ja niiden kysymys-vastaus-tyyli on enemmän tietyn muodon mukaista: päähenkilö esittää Platonin ajatuksia, ja muut henkilöhahmot eivät voi sanoa paljon muuta kuin "kyllä", "varmasti", ja "olet aivan oikeassa". On myös esitetty, että Platon kirjoitti myöhemmät dialogit kokonaan itse, kun taas varhaisemmat dialogit saattavat olla Sokrateen omista dialogeista tehtyjä muistiinpanoja. Kysymystä siitä, mitkä dialogit ovat aitoa Sokratesta, kutsutaan sokraattiseksi ongelmaksi. Joka tapauksessa Platonin antama kuva Sokrateesta ei täysin vastaa muiden lähteiden antamaa kuvaa hänestä. Platon teki hänestä ihannefilosofin ja oman samaistumisensa kohteen. Dialogien näennäisesti lavastettu asetelma antaa sekä Platonille että lukijalle mahdollisuuden etääntyä filosofisista kysymyksistä, jotka ovat kulloinkin keskustelun alla. Kukin voi valita kahdesta lähestymistavasta: on mahdollista joko osallistua dialogeihin ja niissä keskusteltuihin ideoihin, tai vain ajatella dialogeja esityksenä niihin osallistuvien henkilöiden persoonallisuuksista. Dialogimuoto mahdollisti myös sen, että Platon saattoi laittaa epäsuosittuja mielipiteitä vihamiestensä suuhun, esimerkkinä Thrasymakhos Valtiossa. Platonin teoksisssa pohditaan mm. aristokraattista ja demokraattista hallitusmuotoa, perinnöllisyyden ja ympäristötekijöiden vaikutusta ihmisten älykkyyteen ja persoonallisuuteen (josta myöhemmin ovat puhuneet mm. Hobbes ja Locke), sekä ihmismielessä olevan tiedon subjektiivisuutta ja objektiivisuutta (josta myöhemmin ovat puhuneet mm. Hume ja Kant). Jopa myyttinen tarina kadonneesta Atlantiksesta on saanut alkunsa Platonin esimerkinomaisesta kertomuksesta teoksissa Timaios ja Kritias. Alla on luettelo Platonin teoksista. Luetteloon on merkitty tähdellä (
- ) ne teokset, joista jotkut oppineet epäilevät, ettei Platon ole teoksen oikea kirjoittaja, ja kahdella tähdellä (
- ) ne teokset, joista oppineet ovat yleisesti sitä mieltä, ettei Platon ole teoksen oikea kirjoittaja.

Tetralogiat

Atlantiksesta Teokset jaetaan yleisesti yhdeksään tetralogiaan Thrasylloksen jaottelun mukaan, jonka Diogenes Laertios esitti näin:
- I tetralogia
- Euthyfron (Pyhästä)
- Sokrateen puolustuspuhe
- Kriton (Siitä, mitä on tehtävä)
- Faidon (Sielusta)
- II tetralogia
- Kratylos (Nimien oikeellisuudesta)
- Theaitetos (Tiedosta)
- Sofisti (Olevasta)
- Valtiomies (Kuninkuudesta)
- III tetralogia
- Parmenides (Ideoista)
- Filebos (Nautinnosta)
- Pidot (Hyvästä)
- Faidros (Rakkaudesta)
- IV tetralogia
- Alkibiades (Ihmisen luonnosta)
-
- Toinen Alkibiades (Rukouksesta)
-
- Hipparkhos (Voitontavoittelija)
-
- Kilpakosijat (Filosofiasta)
-
- V tetralogia
- Theages (Filosofiasta)
-
- Kharmides (Kohtuullisuudesta)
- Lakhes (Urhoollisuudesta)
- Lysis (Ystävyydestä)
- VI tetralogia
- Euthydemos (Eristikko)
- Protagoras (Sofistit)
- Gorgias (Puhetaidosta)
- Menon (Hyveestä)
- VII tetralogia
- Suurempi Hippias (Kauniista)
-
- Pienempi Hippias (Epätodesta)
- Ion (Iliaasta)
- Meneksenos (Hautajaispuhe)
- VIII tetralogia
- Kleitofon (Kehotus)
-
- Valtio (Oikeudenmukaisesta)
- Timaios (Luonnosta)
- Kritias (Atlantiksen tarina)
- IX tetralogia
- Minos (Laista)
-
- Lait (Lainsäädännöstä)
- Epinomis (Yöllinen kokous)
-
- Kirjeet
- (osalle)

Epäperäiset

Seuraavia teoksia on levitetty Platonin nimellä, mutta niiden aitoutta on epäilty jo antiikin aikana:
- Aksiokhos
-
- Määritelmät
-
- Demodokos
-
- Epigrammit (kirjoittaja Platon)
- Eryksias
-
- Alkyon
- (kirjoittaja Leon)
- Oikeudenmukaisesta
-
- Hyveestä
-
- Sisyfos (Päättömät)
-

Filosofia

Epinomis Pääartikkeli: Platonismi Platonin varhaisemmat dialogit käsittelivät lähinnä niitä metodeja, joilla voidaan saavuttaa tietoa, ja myöhäisemmät dialogit oikeudenmukaisuutta ja käytännöllistä etiikkaa. Hänen tunnetuimmat työnsä esittivät synoptisen näkemyksen etiikasta, metafysiikasta, järjestä, tiedosta ja ihmiselämästä. Perustavanlaatuisena ideana hänellä oli aina se, että aistien avulla saavutettu tieto on aina epävarmaa ja epäpuhdasta, ja että ainoastaan mietiskelevä sielu voi saavuttaa todellista tietoa. Ainoastaan tällaisella tiedolla on tieteellistä ja eettistä merkitystä. Platonin suurimpia perintöjä filosofialle, kenties suurin, oli tämä hänen ideaopiksi kutsuttu dualistinen metafysiikkansa, jota kutsutaan myös platonismiksi tai (liioitelluksi) realismiksi. Platonin metafysiikassa maailma jaetaan kahteen puoleen: ymmärrettävissä ja ajateltavissa olevaan "muotojen" maailmaan, ja aistittavissa olevaan maailmaan ympärillämme. Hän näki aistittavissa olevan maailman, ja kaikki siinä olevat asiat, epätäydellisinä kopioina ymmärrettävissä olevan maailman muodoista eli ideoista. Nämä ideat ovat muuttumattomia ja täydellisiä, ja ne ovat käsitettävissä ainoastaan älyllä ja ymmärryksellä, eli sillä mielen kyvyllä, joka ei sisällä aistien käyttöä tai mielikuvitusta. Tämä näkemys voidaan löytää jo aiemmin myös Zarathustran ajattelussa: hän kutsuu näitä maailmoja nimellä Minu (ideamaailma) ja Giti (aistimaailma). Platonin tavoin myös Zarathustra esitteli ideaalivaltion, hän käytti siitä nimitystä Shahrivar (ideaalinen kaupunki).

Vaikutus

Zarathustra Platonin metafysiikka, ja erityisesti dualismi ideamaailman ja aistimaailman välillä, inspiroi myöhemmin uusplatonikkoja kuten Plotinosta ja gnostilaisia. Platon vaikutti myös mielipiteisiin tiedon ja oppimisen luonteesta. Tämä keskustelu sai alkunsa Platonin teoksessa Menon, joka alkoi kysymyksellä siitä, voiko hyveitä opettaa, ja eteni uudelleenmuistamisen käsitteeseen, eli oppimiseen aikaisemmin tiedetyn muistamisena, sekä oikeisiin mielipiteisiin, jotka ovat oikeita mutta joilla ei ole selkeitä perusteita. Platonin ajattelua on usein verrattu hänen kuuluisimman oppilaan Aristoteleen ajatteluun. Aristoteleen maine peitti keskiajalla Platonin ja kaikki muut filosofit alleen niin pitkälle, että skolastikot viittasivat Aristoteleeseen termillä Filosofi, eli hän oli ikään kuin koko filosofian henkilöitymä. Bysantissa Platonin opiskelu kuitenkin jatkui. Eräs keskiajalle tyypillinen piirre oli se, että filosofian opiskelijat olivat riippuvaisia erilaisista auktoriteeteista ja skolastikkojen historiallisesti merkittäviä filosofeja koskevista kommentaarioista, sen sijaan että heillä olisi ollut käytettävissään näiden filosofien alkuperäisiä teoksia. Platoninkin teokset olivat käytännössä katsoen "kateissa" länsimaiselta sivilisaatiolta, kunnes ne esiteltiin uudestaan persialaisten ja arabialaisten oppineiden välityksellä 1100-luvulla. Nämä oppineet eivät ainoastaan olleet säilyttäneet alkuperäisiä kreikankielisiä tekstejä, vaan myös laajentaneet niitä kirjoittamalla laajoja kommentaareja ja tulkintoja mm. Platonin ja Aristoteleen teoksista (katso Al-Farabi, Avicenna, Averroës). Nämä teokset käännettiin lopulta latinaksi ja myöhemmin paikallisille kielille. Vasta renensanssiaikana, kun yleinen kiinnostus klassiseen sivistykseen syttyi uudestaan, Platonin filosofia tuli länsimaissa jälleen tunnetummaksi. Monet tiedemiehet ja taiteilijat, jotka jättivät skolastiikan taakseen ja synnyttivät renensanssin, näkivät Platonin filosofian taiteiden ja tieteiden edistyksen perustana. 1800-luvulle tultaessa Platonin maine oli palautettu ja kohonnut jälleen Aristoteleen tasolle. Merkittävät länsimaiset filosofit ovat jatkaneet Platonin työn tutkimista siitä lähtien, mutta monet ovat poikenneet perinteisistä akateemisista lähestymistavoista, ja kehittäneet oman filosofiansa. Esimerkiksi Nietzsche hyökkäsi Platonin moraalisia ja poliittisia teorioita vastaan, ja Karl Popper totesi, että Platonin Valtiossa esittämä hallintomalli on prototyyppisesti totalitaarinen. Vaikka monet hylkäävätkin tällaiset tulkinnat erilaisilla perusteilla, niistä keskustellaan edelleen laajalti.

Kirjallisuutta suomeksi

- Pietarinen, Juhani: Platonin filosofia. Turku: Kirja-Aurora, 2001.
- Pietarinen, Juhani: Platonin harmonisen mielen etiikka. Toinen painos. Helsinki: Yliopistopaino, 1997.
- Pitkänen, Pirkko: Platonin hyvän elämän filosofia. Helsinki: Yliopistopaino, 1996.
- Platon: Teokset 1. Apologia. Kriton. Lakhes. Hippias (lyhyempi dialogi). Ion. Euthyfron. Kharmides. Lysis. Protagoras. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
- Platon: Teokset 2. Gorgias. Menon. Meneksenos. Euthydemos. Kratylos. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
- Platon: Teokset 3. Faidon. Pidot. Faidros. Parmenides. Theaitetos. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
- Platon: Teokset 4. Valtio. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
- Platon: Teokset 5. Sofisti. Valtiomies. Timaios. Kritias. Filebos. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
- Platon: Teokset 6. Lait. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
- Platon: Teokset 7. Epinomis. Alkibiades I. Hippias (laajempi dialogi). Kirjeet VI-VIII. Muut epäperäiset teokset: Kirjeet I-V, IX-XIII. Kleitofon. Theages. Kilpailijat. Hipparkhos. Minos. Sisyfos. Demodokos. Hyveestä. Oikeamielisyydestä. Eryksias. Alkibiades II. Aksiokhos. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
- Williams, Bernard: Platon: Filosofian keksiminen. Helsinki: Otava, 2000.

Aiheesta muualla

- [http://classicpersuasion.org/pw/diogenes/dlplato.htm Diogenes Laertios: Platonin elämäkerta (englanniksi)]
- [http://www.mikrosapoplous.gr/dl/dl03.html#platon Diogenes Laertios: Platonin elämäkerta (kreikaksi)]
- [http://classics.mit.edu/Browse/browse-Plato.html The Internet Classics Archive: Works by Plato] — Platonin tärkeimmät teokset englanniksi

Katso myös

- Platonin Akatemia
- Platonismi
- Uusplatonismi Luokka:Kreikkalaiset filosofit Luokka:Kreikkalaiset kirjailijat ms:Plato ko:플라톤 ja:プラトン simple:Plato th:เพลโต

Ilias

Ilias on muinaiskreikkalainen runoelma, joka on maailmankirjallisuuden tunnetuimpia teoksia. Antiikin perimätiedon mukaan eeposparin Ilias ja Odysseia on luonut sokea kiertelevä runolaulaja Homeros. Välillä Homeroksen historiallisuutta on epäilty. Nykytutkimuksen valossa arvellaan, että teoksista vanhempi Ilias syntyi noin 750 eKr. ja nuorempi Odysseia satakunta vuotta myöhemmin n. 650 eKr. ja että teoksista ainakin Ilias voisi olla Homeros-nimisen runoilijan laatima. Teoksen nimi tulee Homeroksen käyttämästä Troijan kaupungin nimestä Ilios. Ilias koostuu noin 15 600 heksametrisäkeestä, jotka myöhemmin jaettiin 24 lauluksi. Aikojen kuluessa Ilias on muuttunut vain hyvin vähän.

Tarina

Ilias kertoo kymmenvuotisen Troijan sodan toisiksi viimeisen vuoden noin 50 päivän ajasta. Runoelma alkaa kreikkalaisten päällikön Agamemnonin ja hänen urhoollisimman sotilaansa Akhilleuksen välisestä kiistelystä. Akhilleus oli kyllästynyt Agamemnonin mielivaltaan. Sen seurauksena myrmidonien päällikkö Akhilleus veti myrmidonit pois taistelusta ja uhkasi viedä heidät takaisin Kreikkaan. Kirjan keskeinen teema on Akhilleuksen viha Troijan prinssiä Hektoria kohtaan, koska tämä oli surmannut Akilleuksen parhaan ystävän Patrokloksen. Patroklos oli Akhilleuksen tietämättä vienyt myrmidonit taisteluun itse Akhilleukseksi naamioituneena ja Hektor oli luullut taistelevansa Akhilleuksen kanssa. Akhilleus haastoi Hektorin kaksintaisteluun ja surmasi tämän. Vihoissaan Akhilleus häpäisee Hektorin ruumista raahaamalla sitä vaunujen perässä Troijan muurien ympäri. Hektorin isä, Troijan kuningas Priamos, ilmestyi yöllä Akhilleuksen telttaan vihollisleiriin ja pyysi Hektorin ruumista haudattavaksi asiaan kuuluvin menoin. Ruumiin hautaaminen oli hellenistisessä maailmassa ihmisarvon mitta. Esimerkiksi barbaarivihollisia ei haudattu. Muistaessaan oman isänsä Akhilleus heltyi ja suostui pyyntöön. Vihan ja silmittömän koston jälkeen Akhilleus löytää siis lopuksi vihollisesta ihmisen ja kunnioittaa tätä. Ilias päättyy Hektorin hautajaisiin. Troijan tuho vuotta myöhemmin on jo nähtävissä Iliaan loppuessa.

Muut Iliasta sivuavat kirjat

Muissa Troijan sotaa sivuavissa teoksissa kerrotaan sodan taustoista ja kaupungin tuhosta ja Iliaan henkilöiden kohtaloista sodan jälkeen. Vergiliuksen Aeneiaan mukaan sota oli alkanut Troijan prinssin Pariksen ryöstettyä kauneudestaan tunnetun Menelaoksen vaimon Helenan ja vietyään hänet mukanaan Troijaan. Rakkauden jumalatar Afrodite oli luvannut Parikselle palkkioksi maailman kauneimman naisen, mikäli jumalattarien Heran, Athenen ja Afroditen välisen kauneuskilpailun tuomariksi valittu Paris valitsisi jumalittarista kauneimmaksi juuri Afroditen. Maailman kaunein nainen oli kuitenkin Spartan kuninkaan Menelaoksen vaimo Helena, jonka Afroditen avulla Paris sieppasi Troijaan. Menelaoksen veli Agamemnon kokosi kreikkalaiset sotaan Troijaa vastaan. Aeneiaassa kerrotaan myös Pariksen surmaneen myöhemmin Akhilleuksen ampumalla nuolen soturin ainoaan heikkoon kohtaan, kantapäähän. Kymmenen vuoden piirityksen lopuksi kreikkalaiset onnistuvat valloittamaan Troijan Odysseuksen salajuonen avulla. Odysseus käski kreikkalaisia rakentamaan jättikokoisen puuhevosen. Tämän jälkeen kreikkalaisten laivasto vetäytyi Troijan lähistöllä olevan saaren taakse. Seuraavana päivänä troijalaiset näkivät hylätyn kreikkalaisten leirin ja Troijan hevosen. Odysseuksen ystävä selitti sodanjumalatar Athenan suojelevan hevosen omistajia. Troijalainen pappi Laokoon yritti varoittaa salajuonesta, mutta Athena lähetti kolme jättiläiskäärmettä, jotka kuristivat Laokoon ja hänen poikansa hengiltä. Troijalaiset uskoivat jumalten rankaiseen Laokoota epäuskon vuoksi ja veivät puuhevosen Troijan muurien sisälle. Seuraavana yönä hevosen sisältä ilmestyivät Odysseus ja kreikkalaisia sotilaita. He sytyttivät merkkitulen, minkä ansiosta laivasto tiesi Odysseuksen olevan sisällä. Troijalaisen nukkuessa Odysseus miehineen avasi Troijan portit ja kreikkalaisten armeija marssi sisään. Priamos ja muut Troijan asukkaat tapettiin ja Troija poltettiin maan tasalle. Menelaos sai takaisin Helenan ja kreikkalaiset purjehtivat pois. Homeroksen Odysseiassa kerrotaan Odysseuksen kymmenvuotisesta paluumatkasta Ithakaan.

Linkkejä

- [http://www.gutenberg.org/browse/authors/h#a705 Ilias ja Odysseia Project Gutenbergissä englannin- ja ranskankielisinä kokoteksteinä] Luokka:Kirjat Luokka:Kreikkalainen mytologia Luokka:Kansalliseepokset ms:Iliad ko:일리아스 ja:イリアス

Odysseia

Odysseia on muinaiskreikkalainen runoelma, joka on maailmankirjallisuuden tunnetuimpia teoksia. Antiikin perimätiedon mukaan eeposparin Ilias ja Odysseia on luonut sokea kiertelevä runolaulaja Homeros. Välillä Homeroksen historiallisuutta on epäilty. Nykytutkimuksen valossa arvellaan, että teoksista vanhempi Ilias syntyi noin 750 eaa. ja nuorempi Odysseia satakunta vuotta myöhemmin noin 650 eaa, ja että teoksista ainakin Ilias voisi olla Homeros-nimisen runoilijan laatima. Eepoksessa käytetään runomittana heksametriä eli kuusimittaa. Odysseia on saanut nimensä sen päähenkilöstä, Odysseuksesta, joka oli Ithakan saaren kuningas ja kuuluisa kreikkalainen sankari.

Tarina

Kirjan aihe on Odysseuksen venynyt paluumatka Troijan sodasta, jossa hän oli viettänyt 10 vuotta, mutta myös keksinyt keinon Troijan kukistamiseen — tämä tapahtui tunnetusti puuhevosella. Tästä teosta Odysseus kehui vain itseään, vaikka meren jumala Poseidon oli auttanut häntä. Siksi Odysseus sai Poseidonin vihat ylleen. Kirjan alussa kuvataan Odysseuksen kotisaarta, Ithakaa, jonka kuningas hän on. Koska viesti Troijan tappiosta ja Odysseuksen selviämisestä saavuttaa hänen kotinsa ennen häntä, alkaa hänen vaimonsa Penelope pelätä hänen hukkumistaan. Myös muut ihmiset saavat tiedon Odysseuksen viipymisestä ja kilpakosijoita alkaa tulvia Odysseuksen taloon liehittelemään hänen vaimoaan. Odysseuksen poika Telemakhos lähtee etsimään isäänsä ja viettää vuoden merellä löytämättä häntä, mutta tapaa monia auttavaisia ihmisiä jotka kertovat Odysseiasta ja kestittävät Telemakhosta. Näin kuluu kirjan ensimmäiset viisi laulua. Sen jälkeen siirrytään itse Odysseuksen luo kun hän kertoo tarinansa alkua Kalypsolle. Odysseus saa neuvoja Kalypsolta ja näiden avulla hän selviää hengissä muista vaaroista ja pääsee kahdentoista luvun aikana kotiin. Lopulta hän surmaa kilpakosijansa juonen avulla.

Linkkejä

Oidipus

Oidipus oli kreikkalainen tarusankari, Theban kuninkaan Laioksen ja hänen puolisonsa Iokasten poika. Koska oli ennustettu, että hän oli tappava isänsä ja naiva äitinsä, pantiin hänet heitteille. Oidipus kasvoi Korintissa, jonka jätti saatuaan kuulla ennustuksesta, koska luuli kasvatusvanhempiaan vanhemmikseen. Tiellä hän tapasi Laioksen ja riitaantuneena surmasi hänet, Thebaan tultuaan hän vapautti kaupungin sfinksistä ja sai palkinnokseen kuninkuuden ja Iokasten puolisokseen. Jumalat lähettivät ruton rankaisemaan kaupunkia. Kaamea totuus paljastuu, Iokaste hirttäytyy, Oidipus puhkaisee silmänsä ja lähtee maanpakoon. Oidipuksella ja lokastella oli pojat Eteokles ja Polynikes sekä tyttäret Antigone ja Ismene. Oidipus on aiheena Sofokleen draamoissa.

Katso myös

- Oidipuskompleksi Luokka:Kreikkalaisen mytologian sankarit ja:オイディプス

Hamlet

Hamlet on yksi William Shakespearen kuuluisimmista näytelmistä. William Shakespearen näytelmä kertoo Tanskan prinssistä, Hamletista, joka kohtaa isänsä haamun. Haamu paljastaa nykyisen kuninkaan käyttäneen myrkkyä päästäkseen valtaistuimelle ja kuningattaren vuoteeseen. Hamlet päättää kostaa isänsä kokeman vääryydeen ja kehittää juonen kuninkaan päänmenoksi. Melko paljon keskustelua on herättänyt kuitenkin kysymys Hamletin luonteesta. Osa esittää Hamletin tulevan hulluksi haamun kohdattuaan, mutta toiset näkevät prinssin lähinnä eksentrisenä ajattelijana. Kummallakin tulkinnalla tarina päätyy kuitenkin nerokkaasti suunniteltuun verenvuodatukseen, josta vain yksi viaton selviää. Kyseiseen näytelmään kuuluu myös yksi Shakespearen tunnetuimmista monologeista. Hamlet pohtii elämää ja kuolemaa yrittäen valita kahdesta pahasta helpomman kestää. Tähän liittyy kuitenkin yleinen väärinkäsitys siitä, että Hamletilla olisi kyseisen monologin aikana pääkallo kädessään. Todellisuudessa pääkallo liittyy aivan toiseen kohtaukseen, jossa haudankaivajat löytävät narrin jäänteet vanhasta haudasta. Luokka:Kirjat Luokka:Shakespearen näytelmät ja:ハムレット simple:Hamlet

Tietokirjallisuus

Tietokirjallisuus kuvaa eri alojen tietoa eri osaamistason omaaville ihmisille. Se voi olla laaja-alaista, kuten tietosanakirjat, tai jonkun tieteen tai tutkimuksen alan erikoistietoa. Tietokirjoiksi kutsutaan kirjoja, joissa esitetyt asiat perustuvat tutkittuun tietoon, ovat siis totta. Tutkittua tietoa on monenlaista: ufoista ja uskonnoista tietotekniikkaan ja avaruustutkimukseen. Eräs tietokirjojen luokitustapa on se, jota kirjastot käyttävät:
- 0 Yleisteokset. Kirja-ala. Kirjastotoimi. Yleinen kulttuuripolitiikka. Joukkotiedotus
- 1 Filosofia. Psykologia. Rajatieto
- 2 Uskonto
- 3 Yhteiskunta
- 4 Maantiede. Matkat. Kansatiede
- 5 Luonnontieteet. Matematiikka. Lääketiede
- 6 Tekniikka. Teollisuus. Käsityö. Maa- ja metsätalous. Kotitalous. Liiketalous. Liikenne
- 7 Taiteet. Liikunta
- 78 Musiikki
- 8 Kaunokirjallisuus. Kirjallisuustiede. Kielitiede
- 84 Kertomakirjallisuus
- 85 Sadut. Kuvakirjat
- 9 Historia Tämä voidaan jakaa tarkemmin, esim.
- 0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI. YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA. JOUKKOTIEDOTUS
- 00 KIRJA-ALA
- 00.1 Kirjoitus
- 00.2 Symbolit. Koodit. Merkkijärjestelmät
- 00.4 Kirjapainotaito. Graafinen teollisuus
- 00.5 Kirjansidonta
- 00.6 Kustannustoimi. Kirjakauppa
- 00.8 Kirjojen keräily. Bibliofilia tai esim. Yhteiskunta-otsakkeen eräs alakohta:
- 36 TALOUSTIEDE. KANSANTALOUSTIEDE
- 36.0 Taloustiede. Oppikirjat. Sanakirjat
- 36.1 Talouspolitiikka. Taloudelliset rakenteet
- 36.11 Pääoma. Luonnonvarat
- 36.12 Tuotanto. Tuottavuus
- 36.13 Työ. Työelämä
- 36.131 Työvoimapolitiikka
- 36.132 Palkkapolitiikka. Tulopolitiikka
- 36.133 Työmarkkinajärjestöt
- 36.14 Hinnat. Hintapolitiikka
- 36.15 Elintaso. Kulutus
- 36.2 Raha. Valuutta
- 36.3 Vakuutustoimi
- 36.4 Osuustoiminta
- 36.5 Julkinen talous. Finanssioppi
- 36.6 Kansainvälinen talous. Maailmankauppa Wikipediassa suominkielisen tietokirjallisuuden mahdolliset listat tulisi koota käsiteltävien aiheiden alle eikä tämän kohdan Tietokirjallisuus alle? Luokka:Kirjallisuuden lajit

Kaunokirjallisuus

Kaunokirjallisuus (en fiction, belletristic fiction; ra belles-lettres; sa schöne Literatur, Belletristik; ru skönlitteratur, belletristik, vitterhet; it letteratura; vi ilukirjandus; ve hudozestvennaja literatura) on kertomakirjallisuuden yleisnimitys. Suomen kielen sana 'kaunokirjallisuus' on peräisin D. E. D. Europaeuksen ja A. Vareliuksen sanakirjasta Svenskt-finskt handlexikon (1852-53). Siinä se esitetään vastineena ruotsin sanalle vitterhet. Ruotsin kielessä sanaa skönlitteratur tuli käyttöön vasta 1850-luvulla. Sen alalajeja ovat epiikka, lyriikka ja draama. Siihen kuuluu kaikki taiteellisesti korkeatasoinen sanataide sekä viihteellinen kirjallisuus. Kaunokirjallisuutta on kaikki sepitteellinen, kuvitteellinen, mielikuvitukseen vetoava kirjallisuus. Kaunokirjallisuus on fiktiota. Kuitenkin jollakin syvemmällä tasolla hyvän kaunokirjallisuuden maailma on aina totta, olkoonpa juoni, henkilöt tai miljöökuvaus miten mielikuvituksellista tahansa. Kaunokirjallisuuden voi myös määritellä toteamalla, että se käsittää kaiken kirjoitetun tekstin, joka ei ole sisällöltään puhtaasti asiaperäistä vastakohtana tietokirjallisuudelle, jota taas on kaikki kirjoitettu teksti, joka on sisällöltään täysin asiaperäistä, ei fiktiota eikä lyriikkaa tms. "On helpompi rajata pois kaunokirjallisuus, tv-, video- ja elokuvakääntäminen ja tulkkaus kuin määritellä aivan tarkkaan, mitä asiatekstit ovat." (Asiatekstinkääntäjien jaosto, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto). Myös objektiivisesti todellisuutta kuvaamaan pyrkivässä tietopuolisessa asiatekstissä (non-fiction) voi olla sepitteellisiä, ainakin kertovia piirteitä. Belletristiikka tarkoitti alkuaan kaunokirjallisuutta, mutta nykyisin sillä viitataan lähinnä esseistiikkaan. "Esim. Aldous Huxleyn esseekokoelmat ovat tyypillistä belletristiikkaa: nokkelia, elegantteja ja oppineita."(Hosianluoma)

Kaunokirjallisuuden lajit

- Kertomakirjallisuus eli epiikka Kertomakirjallisuuden vanhin laji on eepos. Eepos on laajahko kertomus, jossa pääosaa esittävät yleensä muinaisten aikojen sankart. Joskus hyvin laajaa romaania voidaan nimittää vertauskuvallisesti eepokseksi. Nykyisin kertomakirjallisuus on pääasiassa suorasanaista. Tärkeimmät lajit ovat novelli ja romaani. Selvin ero näiden välillä on pituus, novelli käsittää yleensä vain muutaman sivun, romaanissa voi olla satoja sivuja. Novelli on kerronnaltaan tiiviimpää, kun taas romaanissa juoni voi rönsyillä, tapahtumista kerrotaan vuolaasti ja yksityiskohtaisesti. Novelli on yleensä tiiviimpi ja keskittyy yhteen tapahtumaan tai asiaan.
- Runous eli lyriikka Runous on alun perin liittynyt musiikkiin ja tanssiin. Runoja laulettiin. Sana lyriikka viittaakin musiikkiesityksissä käytettyyn soittimeen, lyyraan. Aluksi musiikkiesityksissä käytetty runous osoitettiin korkeammille voimille, Jumalalle tai jumalille. Vähitellen runous maallistui ja uskonnollisen runouden rinnalle syntyi tunteita ilmaisevia rakkaus-, suru- ja kehtolauluja. Vanhinta säilynyttä lyriikkaa on antiikin Kreikan runous. Runouden perusmuotona pidetään minä-muotoista , subjektiivisia tuntemuksia ilmaisevaa runoa, jota kutsutaan keskeis- eli keskuslyriikaksi. Runon puhujaa sanotaan lyyriseksi minäksi. Muita runon muotoja ovat balladi ja romanssi, jotka voivat rakentua juonen varaan ja käsittää laajoja kertomuksia.
- Näytelmäkirjallisuus eli draama Näytelmä on kirjoitettu esitettäväksi, ei ainoastaan luettavaksi. Sen välittämiseen yleisölle käytetään toista taidemuotoa, nimittäin teatteritaidetta. Näytelmän päälajit ovat antiikin Kreikassa syntyneet tragedia ja komedia. Vähitellen syntyi näytelmätyyppejä, jotka käyttivät sekä tragedian että komedian keinoja. Vähitellen modernissa näytelmässä sankarista tuli passiivinen vastaanottaja, esimerkiksi absurdissa draamassa tapahtumattomuudesta ja odotuksesta on tullut näytelmän keskeinen sisältö.

Lähdeteokset

- Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja, WSOY 2003 Luokka:Kirjallisuus

Jännityskirjallisuus

Jännityskirjallisuus jaetaan Kaunokin (kaunokirjallisuuden asiasanasto) mukaan eri alalajeihin:
- kovaksikeitetty rikoskirjallisuus
- oikeudenkäyntikirjallisuus
- poliisikirjallisuus
- psykologinen jännityskirjallisuus
- rikoskirjallisuus
- salapoliisikirjallisuus
- seikkailukirjallisuus
- suljettu huone
- vakoilukirjallisuus Luokka:Kirjallisuuden lajit

380.

Stoletja: 3. stoeltje - 4. stoletje - 5. stoletje Desetletja: 330. 340. 350. 360. 370. - 380 - 390. 400. 410. 420. 430. Leta: 380 381 382 383 384 385 386 387 388 389 D-0380.

sitemap.html narty austria kalorie Bramy gara�owe hotel a Venezia

:: RELATED NEWS ::

Demokraattinen koulu
Demokraattinen koulu on koulu, jossa oppilaille on haluttu turvata mahdollisuus osallistua merkittävästi koulua koskevaan päätöksentekoon esim. tasavertaisina äänestäjinä ja päätöksentekijöinä yhdessä henkilökunnan kanssa. Esimerkkejä demokraattisista kouluista ovat vuodesta 1921 asti toiminut Summerhill Englannissa ja :en:Sudbury Valley School USA:ssa. Suomessa

Andorran jalkapallomaajoukkue

Liitto

Shuaijiao
Shuaijiao on uudissana, joka tarkoittaa kiinalaista ja mongolialaista painia. Sana shuai tarkoittaa "heittää maahan", mutta sanalla jiao on kaksi merkitystä: vanhempi tulkinta tarkoittaa "sarvia" ja toinen, uudempi tarkoittaa "painia", joten shuaijiao sananmukaisesti tarkoittaa "heittää maahan sarvilla" tai "heittää maahan painimalla". Taistelumuotona se sisältää raajojen kontrolloinnin, kuten lukot, torjunnat, kampit ja heitot. Opp

Väkisinmakaaminen
Raiskaus on perinteisesti käsitetty naisten tai tyttöjen pakottamiseksi seksuaaliseen kanssakäymiseen miesten kanssa vastoin tahtoa. Nykyaikana raiskauksen uhriksi voidaan määritellä myös mies tai poika ja tekijäksi myös nainen tai tyttö. Raiskauksen määritelmä on myös muuttunut: sellaiseksi voidaan määritellä yleensä sukupuoliseen toimintaan pakottaminen ilman varsinaista yhdyntää tai anaaliyhdyntää. Raiskauksen motiiveina voi olla esimerkiksi vallankäyttö, kidutus ja nöyryytys. Siitä on tullut myös tärkeä osa

Punkkarit
Punk on nuoriso- tai vastakulttuuri ja siihen liittyvä rock-musiikin tyylilaji, jolle on luonteenomaista nopea tempo, yksinkertaiset kappalerakenteet, aggressiivinen esitystapa, rosoinen soundi ja tekninen viimeistelemättömyys. Sanoituksiltaan punk on usein kantaaottavaa. Punk rockin juuret juontavat Yhdysvaltoihin, 70-luvun New Yorkiin. Osa nuorisosta oli saanut tarpeekseen silloisesta dramaattisesta ja ylimielisen oloisesta rock-musiikista viisiminuuttisine kappaleineen ja pitkine kitarasooloineen. Virtu

Valentinianus II
Valentinianus II (371 - 15. toukokuuta 392) oli Länsi-Rooman keisari 375-392. Hänen isänsä Valentinianus I kuoli vuonna 375 ja hänen sotilaansa halusivat nelivuotiaan Valentinianuksen uudeksi keisariksi. Todellinen valta joutui kui