:: wikimiki.org ::
| Kirves |
Kirves
Kirves on työkalu, jossa metallinen, aiemmin kivinen, terä on asennettu noin 90 asteen kulmassa yleensä puiseen varteen. Kirvestä käytetään veistoon, halkaisuun ja aiemmin myös puiden kaatamiseen. Kirvestä on käytetty myös aseena.
Halkaisukirves on pitkävartinen, sen terä on usein painava ja joskus terä on varustettu puun halkeamista edistävällä mekanismilla. Halkaisukirvestä on usein käytetty yhdessä kiilan kanssa.
Veistokirves on lyhytvartinen ja usein sen terä on teroitettu lovempaan teräkulmaan kuin halkaisukirveen. Myös sen terä on usein pienempi kuin halkaisukirveen.
Piilukirvestä on käytetty rakennusten tms. hirsien veistämiseen, murteissa "piiluttamiseen" tai "poskeamiseen". Se on leveä- ja painavateräinen, joskus toispuoleiseksi teroitettu.
Leimauskirvestä on käytetty esimerkiksi jo kaadettujen tai kaadettavaksi tarkoitettujen puiden merkitsemiseen.
Hilpari on hyvin pitkävartinen kirves, jota on käytetty aseena.
Lihakirvestä on nimensä mukaan käytetty ruhon paloitteluun. Nyttemmin sen on kaupallisessa lihankäsittelyssä lähes täysin korvannut vannesaha.
Partakirves on kirvestyyppi, jonka terä jatkuu varren myötäisenä parran tavoin.
Putkikirves on alkeellinen metallikirves, joka kiinnitetään suoraan varren päähän keihäänkärjen tavoin. Varsi tekee kuitenkin 90 asteen mutkan, joka tekee kirveestä käyttökelpoisen. Putkikirveet säästivät metallia. Raudan yleistyttyä putkikirveistä luovuttiin.
Lisätietoja
- [http://www.csc.fi/arctinet/pronssikausi/073.phtml Pronssikauden kirveitä]
- [http://www.saunalahti.fi/~puulastu/pk_veist2.htm Veistämisestä]
ja:斧
Luokka:Työkalut
Luokka:Teräaseet
TyökaluTyökalu on väline, joka toimii käden jatkeena mm. ruoan valmistamisessa, rakentamisessa, maan muokkauksessa ja koneiden korjauksessa ja valmistuksessa.
Ihminen on harvoja lajeja maailmassa joka kykenee käyttämään työkaluja. Muutamat apinalajit, linnut ja mm. merisaukot osaavat myös käyttää alkeellisia työkaluja. Linnut tikkua hyönteisten kaivamiseen puunkoloista ja merisaukot kelluessaan kiveä mahansa päällä simpukoiden kuoren rikkomiseen. Varhaisimmat ihmisen työkalut olivat kivestä ja luista valmistettuja kirveitä ja vasaroita.
Työkalu edustaa tekniikan varhaisinta ja yksinkertaisinta vaihetta. Myöhempiä vaiheita ovat tekniikassa olleet koneet, järjestelmät ja tällä hetkellä kasvavasti järjestelmien järjestelmät.
Työkaluja
- Kirves
- Ruuvimeisseli
- Vasara
- Kiintolenkki
Luokka:Työkalut
ja:道具
simple:Tool
Kiila:Apulannan albumista katso Kiila (Apulanta).
Kiila on käyttötarkoituksensa mukaan yleensä puusta, luusta, metallista tai muovista valmistettu poikkileikkaukseltaan teräväkärkisen kolmion muotoinen työkalu tai myös rakenteen osa esimerkiksi kirveen varressa. Kiilaa käytetään apuna halkaisuun, levittämiseen, nostamiseen, tukemiseen tai kiinnittämiseen. Kiila on tietynlainen kaltevan tason sovellutus: ohut ja pitkä kiila muuntaa kiilan päähän kohdistuvan voiman moninkertaiseksi poikkisuuntaiseksi puristusvoimaksi.
Toisessa merkityksessään kiilalla on voitu tarkoittaa taistelumuodostelmaa, varsinkin sen kärkeä.
luokka:työkalut
Luokka:TyökalutTyökaluja käsitteleviä artikkeleja.
Luokka:Tekniikka
Luokka:Rakentaminen
Luokka:Puusepänteollisuus
Luokka:Puutarhanhoito
Luokka:Välineet Bootsy's Rubber String BandBootsy's Rubber String Band was a P Funk spinoff, led by pioneering bassist Bootsy Collins. It also included his brother, Catfish Collins, Kash Waddy, Joel Johnson, Robert Johnson, Mudbone Cooper and The Horny Horns. The group was formed in 1976.
The following albums were released under the name "Bootsy's Rubber Band".
Lektury zakady sportowe spielautomaten slots online spielautomaten
|
|
|
|
|