:: wikimiki.org ::

Koltansaamen Kieli

Koltansaamen kieli

Koltansaame on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva saamelaiskieli. Sitä puhuu Suomessa ja Venäjällä yhteensä noin 400 ihmistä. Valtaosa koltansaamen puhujista asuu Inarissa Sevettijärvellä. Koltan saamelaiset asuivat alun perin Petsamon Suonikylässä, josta heidät evakuoitiin Sevettijärvelle ja Nellimöön. Jatkosodan päätyttyä v.1945. Koltat ovat uskonnoltaan ortodokseja.

Nykytilanne

Koltansaamen kieli on saamen kielilain mukaan yksi Suomen saamelaisalueen virallisista saamelaiskielistä, jolla voidaan asioida viranomaisten kanssa sekä suullisesti että kirjallisesti.

Kielen opetus

Koltansaamea opetetaan B2-kielenä yläasteilla Inarissa sekä B2- ja B3-kielenä Ivalon lukiossa. Keväällä 2005 oli ensimmäisen kerran mahdollista suorittaa ylioppilastutkinnon vieraan kielen koe koltansaamessa.

Katso myös

- Koltat

Linkit

- [http://www.idolphin.fi/sanastotietopankki/ Koltansaamen sanakirja]
- [http://www.kirjasto.oulu.fi/saamilottit/ Pohjois-Euroopan lintujen nimiä saamelaiskielillä, kuten koltansaameksi] Luokka:Suomen kielet Luokka:Venäjän kielet Luokka:Inari

Uralilaiset kielet

Uralilaiset kielet on kielikunta, jonka kieliä nykyään puhutaan kahden puolen Ural-vuoristoa. Jo 1600-luvun lopulla havaittiin suomen ja unkarin samankaltaisuus ja seuraavalla vuosisadalla mukaan otettiin muun muassa saame. Tuolloin kielikuntaa kutsuttiin vielä suomalais-ugrilaiseksi kielikunnan päähaarojen mukaan. 1800-luvulle tultaessa kielikuntaan oli yhdistetty myös samojedikielet, joiden puhujat asuvat Jäämeren rannalla Uralin kummallakin puolella. Sen lisäksi sen haaraksi voidaan myös lukea uralilais-jukagiirilainen kielikunta, jonka kieliä puhutaan Koilis-Siperialla.

Historia

Kielikunnan alkuperä sijoittuu arviolta 7000 vuoden taa, jolloin uralilainen kantakieli oli vielä yhtenäinen kielimuoto. Kantauralin puhujien tarkkaa asuma-aluetta ei varmuudella tiedetä, mutta se on sijainnut jossakin nykyisen Venäjän havumetsävyöhykkeellä, mahdollisesti Uralin länsipuolelle Volgan suuren mutkan seutuvilla. Toisinaan on myös esitetty, että kantakieltä on alun perin puhuttu laajalla alueella Uralilta Baltiaan saakka. Ajatus sopii kuitenkin huonosti siihen, että yksittäisten pyyntikulttuurien asuttamat alat ovat varsin pieniä, ja siksi myös uralilaisen kielikunnan täytyy olla alkuaan peräisin joltain maantieteellisesti suppealta alueelta. Viime aikoina on esitetty myös malli, jonka mukaan uralilaisia kieliä olisi puhuttu jääkauden aikana suunnilleen nykyisen Ukrainan alueilla, ja kieli olisi levittäytynyt sieltä ensimmäisten nykyihmisten mukana keskiseen ja pohjoiseen Eurooppaan. Uralilaisten kielten kuvaamista varten on kehitetty suomalais-ugrilainen tarkekirjoitus (SUT). Samaa tarkekirjoitusta käytetään myös turkkilaiskielten kuvaamisessa. Joskus uralilaiset kielet nähdään laajempana kokonaisuutena yhtessä altailaisten kielten kanssa, jolloin puhutaan uralilais-altailaisista kielistä. Uralilainen sukulaisuus perustuu kielten keskinäisiin vastaavuussuhteisiin. Uralilaisten kielten kieliopillissa (esimerkiksi taivutuspäätteissä) ja perussanastossa on runsaasti yhteisiä aineksia, jotka on peritty yhteisestä kantakielestä. Kyseessä ei siis ole näiden kielten puhujien geneettinen sukulaisuus, sillä läntisten (suomi, viro, jonkin verran ersä, komi) uralilaisten kielten puhujien perimä on lähtöisin lännestä, ja itäisten (hanti, mansi, samojedi) perimällä on yhteyksiä pitkälle Siperiaan päin. Keskisten uralilaisten (mokša, mari, udmurtti) puhujien perimässä on paljon yhteyksiä turkkilaisiin kansoihin. Myös unkarilaisilla on yhteyksiä turkkilaisperimään. Saamelaisten perimä on erikoistapaus, jossa on viitteitä jopa Iberian varhaiskansoihin. Kielten rakenteellisilla yhtäläisyyksillä on suuri merkitys kielisukulaisuuden perustelemisessa. Lisäksi yhteisillä elementeillä eli sijapäätteillä, possessiivisuffikseilla ja johtimilla on suuri merkitys, sillä ne lainautuvat huonosti kielestä toiseen. Helpoimmin kielisukulaisuus ilmenee sanaston avulla, mutta aina on muistettava, että sanasto on helpoimmin kielestä toiseen siirtyvä kieliaines.

Luokittelu

sanaston Sulkeissa ovat kielten vanhentuneet nimitykset. Samojedikielet
- Pohjoissamojedilaiset kielet
- nganasani (tavgi)
- enetsi (jeniseinsamojedi)
- nenetsi (jurakki)
- juratsi
- Eteläsamojedilaiset kielet
- selkuppi (ostjakkisamojedi)
- kamassi
- matori Suomalais-ugrilaiset kielet
- Ugrilaiset kielet
- Unkarilaiset kielet
- unkari (madjaari)
- Obinugrilaiset kielet
- hanti (ostjakki)
- mansi (voguli)
- Suomalais-permiläiset kielet
- Permiläiset kielet
- komi (syrjääni)
- komipermjakki
- udmurtti (votjakki)
- Suomalais-volgalaiset kielet
- Marilaiset kielet
- mari (tšeremissi)
- Mordvalaiset kielet
- ersä
- mokša
- Sammuneet suomalais-volgalaiset kielet
- merja
- metserä
- muroma
- Suomalais-saamelaiset kielet
- Saamelaiskielet
-
- Länsisaamelaiset kielet
-
- eteläsaame
-
- uumajansaame
-
- piitimensaame
-
- luulajansaame
-
- pohjoissaame
-
- Itäsaamelaiset kielet
-
- inarinsaame
-
- keminsaame
-
- koltansaame (koltta)
-
- akkalansaame
-
- kiltinänsaame
-
- turjansaame
- Itämerensuomalaiset kielet
-
- inkeroinen
-
- liivi
-
- karjala
-
- aunuksenkarjala (aunus, livvi)
-
- lyydi
-
- varsinaiskarjala
-
- suomi (johon luetaan myös kveeni ja meänkieli)
-
- vatja
-
- vepsä
-
- viro (johon luetaan myös võro ja sen murre setu) Volgalaisiin kieliin luetaan marilaiset ja mordvalaiset kielet, mutta uusien kielitieteellisten tutkimusten mukaan ne eivät muodosta yhteistä ryhmää vaan ovat haarautuneet lähes samanaikaisesti suomalais-volgalaisesta kantakielestä.

Typologia

Uralilaisilla kielillä on monia yhteisiä piirteitä.
- agglutinaatio
- suuri sijamuotojen määrä
- uralilainen sijajärjestelmä
- vokaalisointu
- kieliopillisen suvun puuttuminen
- kieltoverbi
- liudennus
- tonaalisuuden puuttuminen
- yhteinen sanasto
- omistusliitteet
- possessiivipronominien puuttuminen
- kaksikko eli duaali
- monikko eli pluraali
- omistusrakenne

Agglutinaatio

Agglutinaatio eli erilaisten johdinten, tunnusten ja päätteiden käyttö esintyy voimakkaana kaikissa uralilaisissa kielissä. Tunnuksia ja päätteitä ovat mm. verbin pääluokkien, tapaluokkien ja aikamuotojen tunnukset, persoona- ja sijapäätteet sekä liitepartikkelit.

Suuri sijamuotojen määrä

Uralilaisissa kielissä on keskimäärin 13 - 14 sijamuotoa. Sijamuotojen määrä vaihtelee kuitenkin suuresti eri kielissä. Suomessa on 15 produktiivista sijaa, mutta unkarissa jopa 24, kun taas jotkin kielet tulevat toimeen jopa kolmella sijamuodolla. Sijamuotojen määrä muutamissa kielissä on seuraava:
- ersä: 12
- inarinsaame: 9
- komi: 18
- mokša: 13
- nenetsi: 7
- pohjoissaame: 7
- suomi: 15 (tai enemmän)
- udmurtti: 16
- unkari: 24 (tai enemmän)
- vepsä: 24
- viro: 14

Uralilainen sijajärjestelmä

Uralilainen sijajärjestelmä on pohjana kaikille uralilaisille kielille. Monissa kielissä sijamuotojen määrä on lisääntynyt runsaasti, kun taas toisissa se on pysynyt maltillisena tai jopa vähentynyt. Uralilainen sijajärjestelmä käsittää kolme yleissijaa ja kolme paikallissijaa. Yleissijoja ovat nominatiivi, akkusatiivi ja genetiivi ja paikallissijoja lokatiivi, separatiivi ja latiivi.

Vokaalisointu

Vokaalisointu eli vokaaliharmonia on useimpien tutkijoiden mielestä ollut jo uralilaisessa kantakielessä. Nykyisistä uralilaisista kielistä vokaalisoinnun tuntevat monet itämerensuomalaiset kielet kuten suomi (virossa se puuttuu yleiskielestä mutta esiintyy varsinkin etelämurteissa), unkari sekä murteittain mari, ja joistain muistakin uralilaisista kielistä voidaan ainakin murteittain osoittaa vokaalisoinnun jälkiä.

Kieliopillisen suvun puuttuminen

Uralilaisten kielten substantiiveilla ei ole kieliopillista sukua kuten monilla indoeurooppalaisilla kielillä, joissa substantiivit jaetaan yleensä maskuliineihin, neutreihin ja feminiineihin.

Kieltoverbi

Kieltoverbi esiintyy useimmissa uralilaisissa kielissä. Kieltoverbi on taipuva verbi, jonka avulla muodostetaan verbien kieltomuodot. Kieltoverbi esiintyy muun muassa suomessa, virossa, karjalassa, pohjoissaamessa, inarinsaamessa, niittymarissa, komissa, nenetsissä, enetsissä, nganasanissa ja kamassissa. Unkarissa on käytössä pelkkä kieltosana.

Liudennus

Uralilaisessa kantakielessä oletetaan joillakin konsonanteilla olleen liudentunut vastineensa, esim. n:n rinnalla liudentunut n'. Nykyisistä uralilaisista kielistä jotkin (esim. unkari) ovat laajentaneet liudennuksen vaikutusalaa, jotkin taas (kuten itämerensuomalaiset kielet) menettäneet alkuperäisen liudennuksen kokonaan. Joissain itäsuomalaisissa kielissä on sittemmin kehittynyt uusi liudennus alkuperäisen i:n tai j:n edelle, näin esim. virossa tai suomen itämurteissa.

Tonaalisuuden puuttuminen

Uralilaiset kielet eivät ole tonaalisia kuten esimerkiksi jeniseiläiskielet, joiden puhuma-alue on Ural-vuoriston itäpuolella.

Yhteinen sanasto

Yhteisellä sanastolla on olennainen merkitys kielisukulaisuutta tutkittaessa. Uralilainen sanasto sisältää noin 200 sanaa. Sanan katsotaan olevan uralilaista alkuperää, mikäli se esiintyy sekä suomalais-ugrilaisissa että samojedikielissä eikä kyse ole lainasanasta kummassakaan kieliryhmässä. Yhteinen sanasto sisältää muun muassa ruumiinosien, sukulaisuussuhteiden, eläinten ja luontoon liittyvien asioiden nimityksiä sekä pronomineja, lukusanoja ja yleisiä verbejä. Johdokset lisäävät huomattavasti uralilaista alkuperää olevien sanojen määrää.

Linkkejä

- [http://www.histdoc.net/sounds/unkari.html Suomen ja unkarin kielen sukulaisuudesta] Gyula Weöres (1935) Luokka:Kieliryhmät Luokka:Kielikunnat Luokka:Uralilainen kielikunta ja:ウラル語族

Saamelaiskielet

Saamelaiskielet ovat joukko saamelaisten käyttämiä kieliä. Saamelaiskielten muodostama murrejatkumo jaetaan tavallisimmin kymmeneen saamelaiskieleen, joista kuudella on kirjoitettu kieli. Ne eivät kuulu itämerensuomalaisiin kieliin kuten suomi ja viro, vaan ovat niille selvästi kaukaisempaa sukua; voidaan kuitenkin katsoa, että saamelaiskielet ja itämerensuomalaiset kielet yhdessä muodostavat yhden suomalais-ugrilaisen kielikunnan päähaaroista. Suomen alueella puhutaan kolmea saamelaiskieltä, mutta virallisissa yhteyksissä saamen kieli eli saame tarkoittaa yleensä pohjoissaamea. Vuoden 1992 kielilain mukaan saamelaisilla on oikeus käyttää saamen kieltä asioidessaan viranomaisten kanssa.

Luokittelu

1992 Arviot saamelaiskielten puhujamääristä vaihtelevat suuresti. Tässä esitetyt luvut ovat [http://www.ethnologue.com/show_family.asp?subid=746 Ethnologuesta]. Osa tiedoista on otettu Tapani Salmisen [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html listalta]. Akkalansaamen osalta tietoja on päivitetty; kieli on ilmeisesti sammunut vastikään. Kuudella suurimmalla kielellä on kirjoitettu muoto. Saamelaiskielet voidaan jakaa länsi- ja itäsaamelaisiin kieliin. Tarkempi luokitttelu on alla. Länsisaamelaiset kielet
- eteläsaame (noin 300 puhujaa)
- uumajansaame (noin 20 puhujaa)
- piitimensaame (noin 20 puhujaa)
- luulajansaame (noin 1 500 puhujaa)
- pohjoissaame (norjansaame, tunturisaame) on kielistä ylivoimaisesti suurin: sillä on noin 30 000 puhujaa, joista arviolta 2 000 Suomessa
- jaetaan tornionsaamen, ruijansaamen ja merisaamen murteisiin Itäsaamelaiset kielet
- inarinsaame (säämegiella), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärven ympäristössä; inarinsaame on ainoa kieli, jota puhutaan yksinomaan Suomessa
- koltansaame (sää´mǩiõll), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärvestä koilliseen, myös Venäjän puolella arviolta 20 - 30 puhujaa
- akkalansaame (ilmeisesti sammunut, mutta vielä muutama vuosi sitten yksi puhuja oli elossa)
- keminsaame (sammunut 1800-luvulla, ainoastaan muutamia kielinäytteitä on säilynyt.)
- kildininsaame (самь Кӣлл; noin 650 puhujaa)
- turjansaame (noin 6 puhujaa)

Kirjaimisto

Saamen kielet pohjoismaissa käyttävät laajennettua latinalaista aakkostoa, suomen ja ruotsin kirjaimet Åå, Ää ja Öö eivät kuulu kirjaimistoon, jollei niitä ole erikseen mainittu: Huomaa: kirjain Đ on latinalainen suuraakkonen D ja poikkiviiva (Unicode U+0110), ei islannissa, fäärissä tai muinaisenglannissa käytettävä iso eth (Ð; U+00D0), joka on ulkonäöltään lähes sama. Kildininsaame käyttää laajennettua kyrillistä aakkostoa: Аа Ӓӓ Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Ӣӣ Кк Лл Ӆӆ Мм Ӎӎ Нн Ӊӊ Ӈӈ Оо Пп Рр Ҏҏ Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ҍҍ Ээ Ӭӭ Юю Яя Јј Ѣѣ ʼ. Kildininsaame käyttää myös pituusmerkkejä, joita ei voi esittää tietotekniikassa.

Nykytilanne

Suomessa saamenkielen asemaa ja käyttöä on pyritty turvaamaan vuonna 1992 voimaan tulleella kielilailla. Saamelaisilla on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan suullisesti tai kirjallisesti saamea. Käytännössä tämä tarkoittaa käännös- ja tulkkipalveluja, joka ei edistä viranomaisten saamen käyttöä. Lain ongelmakohta on, ettei laki vaadi viranomaisia osaamaan saamea. Ongelma on myös vähäinen rahoitus, joka kunnilla on varattu kielilain toteuttamiseksi. Tällä hetkellä vain noin 10 prosenttia saamelaisalueen viranomaisista osaa palvella saameksi. Kouluissa kotiseutualueella on lapsilla oikeus opiskella saamea äidinkielenä, valinnaisena tai vapaehtoisena aineena. Saamen voi suorittaa myös ylioppilastutkinnossa äidinkielenä. Ensimmäiset saamen äidinkielenä kirjoittaneet valmistuivat vuonna 1994. Äidinkieleltään saamelaiset ovat vähintään kaksikielisiä eli puhuvat saamen lisäksi kunkin maan valtakieltä. Norjassa säädettiin laki saamelaiskielten asemasta vuonna 1990. Se määräsi kuusi Pohjois-Norjan kuntaa virallisesti kaksikielisiksi. Kunnat ovat Finnmarkin alueen Uuniemi, Teno (Deatnu, norjaksi Tana), Kaarasjoki, Porsanki (Porsáŋgu, norjaksi Porsanger) ja Koutokeino sekä Tromssan läänin Kaivuono. Lakia on kritisoitu siitä, että se ei vaikuta muualla asuviin saamelaisiin kuten eteläsaamen puhujiin. Ruotsissa saamelaiskielet tunnustettiin maan virallisiksi vähemmistökieliksi vuonna 2000. Maan vähemmistökielilaki antaa oikeuden käyttää virastoissa ja tuomioistuimissa asioitaessa saamelaiskieliä Arjeplogin, Jällivaaran, Jokimukan ja Kiirunan kunnissa. Mikäli virkailija ei osaa saamea, paikalla on oltava tulkki. Laki ei vaikuta eteläsaamen puhujiin, koska he asuvat saamelaiskieliä hallinnossaan käyttävien kuntien ulkopuolella. Laki ei ole toistaiseksi toiminut ongelmitta. Ruotsin aiemman kielipolitiikan takia osa saamelaisista hallitsee omaa saamen kieltään liian puuttellisesti asioidakseen sitä käyttäen virastoissa. Jotkut virkailijat ovat suhtautuneet nihkeästi tulkin hankkimiseen, sillä asioivat saamelaiset osaavat myös ruotsia.

Katso myös

- Suomalais-permiläinen sanasto
- Suomalais-saamelainen sanasto
- Suomalais-ugrilainen sanasto
- Suomalais-volgalainen sanasto
- Uralilainen sanasto

Linkit

- [http://www.helsinki.fi/hum/sugl/oppimat/sgrjohd/saamet.htm Pikakatsaus saamelaiskieliin ja niiden tutkimukseen]
- [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html Uralic (Finno-Ugrian) languages] Tapani Salmisen lista suomalais-ugrilaisten kielten puhujamääristä
- [http://se.wikipedia.org Katso myös pohjoissaamenkielinen Wikipedia] Luokka:Kieliryhmät Luokka:Uralilainen kielikunta ko:사미어 ja:サーミ語

Venäjä

Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917. Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.

Politiikka

Pääartikkeli: Venäjän politiikka Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy. Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Ihmisoikeusrikokset

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.

Venäjän federaation subjektit

Pääartikkeli: Venäjän osat Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön. Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.

Maantiede

Pääartikkeli Venäjän maantiede Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m. Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj. Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista

Venäjän alueet

Tasavallat

Luettelo Venäjän kaupungeista Luettelo Venäjän kaupungeista #Adygeia (Адыгея) #Altai (Алтай) #Baškortostan, Baškiria (Башкортостан) #Burjatia (Бурятия) #Dagestan (Дагестан) #Ingušia (Ингушская) #Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская) #Kalmukia (Калмыкия) #Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия) #Karjala (Карелия) #Komi (Коми) #Mari (Марий-Эл) #Mordva (Мордовия) #Saha (Jakutia) (Саха (Якутия)) #Pohjois-Ossetia (Северная Осетия) #Tatarstan (Tataria) (Татарстан) #Tuva (Тува) #Udmurtia (Удмуртия) #Hakassia (Хакасия) #Tšetšenia (Чечня) #Tšuvassia (Чувашия)

Aluepiirit

- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)

Alueet

- Amur
- Arkangeli
- Astrahan
- Belgorod
- Brjansk
- Irkutsk
- Ivanovo
- Jaroslavl
- Kaliningrad
- Kaluga
- Kamtšatka
- Kemerovo
- Kirov
- Kostroma
- Kurgan
- Kursk
- Leningrad

- Lipetsk
- Magadan
- Moskova
- Murmansk
- Nižni Novgorod
- Novgorod
- Novosibirsk
- Omsk
- Orenburg
- Orel
- Penza
- Pihkova (Pskov)
- Rjazan
- Rostov
- Samara
- Sahalin

- Saratov
- Smolensk
- Sverdlovsk
- Tambov
- Tjumen
- Tomsk
- Tšeljabinsk
- Tšita
- Tula
- Tver
- Uljanovsk
- Vladimir
- Volgograd
- Vologda
- Voronež

Liittovaltion kaupungit

- Moskova
- Pietari

Autonominen alue

- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)

Autonomiset piirikunnat

- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)

Talous

Pääartikkeli Venäjän talous Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja. Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%. Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Väestö

Pääartikkeli: Venäjän väestö Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa, vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit. Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.

Kulttuuri

Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua. Katso myös venäläinen keittiö.

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- maakaasu
- puutavara

Juhlapäivät
Pvm	Suomalainen nimi	Paikallinen nimi	Huomautuksia
1. tammikuuta & 2. tammikuuta	uusivuosi	Новый год	valtiollinen juhlapäivä
7. tammikuuta	ortodoksinen joulu	Рождество	valtiollinen juhlapäivä
23. helmikuuta	isänmaan puolustajan päivä	День защитника отечества	valtiollinen juhlapäivä
8. maaliskuuta	kansainvälinen naistenpäivä	Международный женский день	valtiollinen juhlapäivä
1. & 2. toukokuuta	kevään ja työn juhla	Праздник весны и труда	valtiollinen juhlapäivä
9. toukokuuta	voitonpäivä	День Победы	valtiollinen juhlapäivä
12. kesäkuuta	Venäjän Federaation kansallispäivä	День независимости	valtiollinen juhlapäivä
4. marraskuuta	kansallisen yhtenäisyyden päivä		valtiollinen juhlapäivä
12. joulukuuta	perustuslain päivä	День конституции	valtiollinen juhlapäivä

Aiheesta muualla

- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
- Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Russland roa-rup:Rusii ms:Russia zh-min-nan:Lō·-se-a ko:러시아 ja:ロシア simple:Russia th:สหพันธรัฐรัสเซีย

Koltat

Koltat eli kolttasaamelaiset ovat näkyvä ortodoksinen etninen ryhmä Suomen Lapissa. Heidän asuinalueensa käsittää nykyään Inarin kunnan Sevettijärven ja Nellimin kylät ympäristöineen. Koltat ovat Kuolan niemimaan alkuperäisväestöä, jotka kuuluvat itäsaamelaisiin kielensä ja perinteidensä puolesta. Nykyisin heitä arvioidaan olevan noin 700 henkeä. Pyhän Trifon Petsamolaisen toimesta koltat kastettiin ortodoksiseen uskoon jo 1500-luvun puolenvälin tienoilla. Tarton rauhassa 1920 kolttien asuinalue jakaantui kahtia. Osa jäi Suomen puolelle osa Neuvostoliiton puolelle. Raja vaaransi koko kolttien identiteetin perinteisen elinkeinojen, poronhoidon, metsästyksen ja kalastuksen vaikeuduttua. Talvi- ja jatkosodan jälkeen Suomi menetti Petsamon alueen ja Petsamon, Suonikylän ja Paatsjoen koltat evakuoitiin Suomeen - Suonikylän koltat Sevettijärvelle, Paatsjoen koltat Ivalon koillispuolelle ja Petsamon koltat Mustolaan, Sarmijärvelle ja Nellimiin. Identiteettikriisi paheni perinteisen vuotuisen elämänkierron loputtua alueiden pienennyttyä entisen elämänmuodolle riittämättömiksi. Koltat asutettiin kiinteisiin taloihin ja elämää yritettiin sopeuttaa joskus jopa arveluttavin keinoin uusiin suomalaisiin olosuhteisiin.

Katso myös

- Koltansaame

Asiasta lisää

- [http://www.siida.fi/saamjiellem/suomi/tieto_etusivu.html Saamelaismuseo / kolttasaamelaiset]
- [http://www.ortodoksi.net/tietopankki/tietous/koltat.htm Koltat / Ortodoksi.net] Luokka:Saamelaiset Luokka:Inari Luokka:Ortodoksinen kirkko

Sevettijärvi

Sevettijärvi (pohjoissaameksi Čeavetjávri) on Inarin kunnassa, Itä-Lapissa sijaitseva kylä Itäisen Jäämerentien varrella, noin 120 km pohjoiseen Inarista. Kylältä on Norjan rajalle Näätämöön matkaa noin 35 km. Kylän vihreä, mutta samaan aikaan karu maasto muuttuu Näätämöä kohden aukeammaksi. Kylä on rakentunut jääkauden aikaiselle merenpohjalle. Sevettijärven ja Näätämön välillä järvien kiviset rannat kiinnittävät ohikulkijan huomion erikoisuudellaan. Näitä kivisiä rantoja paikalliset kutsuvat "pirunpelloiksi". Sevettijärven alue on yksi kolttasaamelaisten pääasuinalueista. Suurin osa (n. 90 %) 350 asukkaasta on kolttasaamelaisia, mutta joukossa on myös etelästä muuttaneita suomalaisia.

Historiaa

Sevettijärvi perustettiin kun Petsamosta evakuoidut koltat, yhteensä 51 perhettä, asutettiin sinne sotien jälkeen vuonna 1949. Tätä ennen kyseisellä alueella asui muutamia saamelaisia perheitä, muun muassa Holmbergeja, Högmaneja ja Kaarretteja. Samoihin aikoihin rakennettiin koulu, terveystalo ja rukoushuone. Inarilainen kauppias rakensi kylän keskustaan kaupan. Ensimmäinen autolla ajettava tie Sevettijärvelle saatiin niinkin myöhään kuin 1960-luvun lopulla, sitä ennen kuljettiin talvisin lumikiitäjällä, porolla ja suksilla sekä kesäisin kävellen, polkupyörällä ja veneellä.

Nähtävyydet

Kylän nähtävyyksiin kuuluvat mm. Kirakkajärveltä siirretty vanha perinnetalo (kolttamökki), jossa toimii museo, sekä ortodoksisen kirkko (entinen rukoushuone). Jänispää kohoaa noin kymmenisen kilometriä Sevettijärven pohjoispuolella. Opukasjärvellä, noin 15 kilometrin vaelluksen päässä Sevettijärveltä, sijaitsee Näätämöjoen ylittävä riippusilta. Luokka:Inarin kylät

Jatkosota

Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 - 4. syyskuuta 1944. Aselepo astui voimaan 4. syyskuuta kello 07.00 Suomen osalta, Neuvostoliitto lopetti sotatoimet vasta vuorokautta myöhemmin 5.9. Välirauhansopimus allekirjoitettiin 19. syyskuuta ja lopullinen rauhansopimus Pariisissa 1947.

Sodan kulku

Välirauha

Suomi pysyi käytännössä sotatilassa talvisodan jälkeen, ja rauhanaika saikin välirauha-nimityksen jo suhteellisen pian talvisodan päättymisen jälkeen. Neuvostoliitto pakotti 8. syyskuuta 1940 Suomen sallimaan päivittäiset rautatiekuljetukset Hangon vuokra-alueelle. Sopimus saksalaisten joukkojen lomakuljetuksista Pohjois-Suomen kautta Norjaan tehtiin 22. syyskuuta sen jälkeen, kun Ruotsi oli antanut vastavan lomakuljetusluvan. Tuona aikana Saksa oli liitossa Neuvostoliiton kanssa (Molotov-Ribbentrop-sopimus 23. elokuuta 1939). Suomessa tunnettiin uhka "lopullisesta välienselvittelystä." Saksan valtakunnanmarsalkka Göring oli helmikuussa 1940 neuvonut Suomea tekemään rauhan nopeasti ja esittänyt lupauksen, että Suomi oli saava takaisin kaiken, mitä se joutuu menettämään, koron kanssa. Göringin lupauksen merkityksestä on viime aikoina kiistelty. Vahvasti huhuttiin myös Moskovan rauhanteossa venäläisosapuolen kommentoineen, ettei Suomen kysymystä ollut vielä ratkaistu Neuvostoliittoa tyydyttävällä tavalla. Välirauhan aikainen poliittinen ilmapiiri oli painostava, esimerkiksi Baltian nopea kollektivisointi kyydityksineen, kommunistien suorasanaiset uhkailut ja Aeron Kaleva-lentokoneen alasampuminen 14. kesäkuuta 1940 Kerin majakan lähellä koettiin hyvin vahvasti Suomessa. Maa oli saarrettu ja koki olevansa yksin, kun Baltia oli vallattu, Saksa ja Neuvostoliitto liittoutuneet ja Ruotsi oli kääntänyt virallisen selkänsä. Puna-armeijan esikunta oli antanut Leningradin sotilaspiirille ohjeen Suomea vastaan käytävän uuden sodan varalle 18. syyskuuta 1940. Käskyä tarkennettiin 25. marraskuuta vaatimuksella laatia hyökkäyssuunnitelma sellaisen tilanteen varalta, jossa Suomi olisi yksin vihollinen. Itämeren laivasto laati Ahvenanmaan tarkan valtausuunnitelman ja Hangon tukikohdan joukot siirrettiin Leningradin sotilaspiirin alaisuuteen ja sen puolustussuunta käännettiin 12. marraskuuta 1940 mantereen suuntaiseksi. Suomen asioiden hoito siirrettiin Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatin NKVD-joukoille, ja lisäksi hyökkäysjoukkoja alettiin siirtää ryhmitysalueilleen. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov kävi marraskuussa Berliinissä pyytämässä Saksan johtaja Adolf Hitleriltä lupaa Suomen valloitukseen, mutta ei sitä saanut, koska Hitlerillä oli jo mielessään hyökkäys Neuvostoliittoon ja siihen hän halusi mukaan myös Suomen. Suomen ja Saksan koordinoidut toimet jatkosotaa ennen alkoivat korkean sotilasjohdon neuvotteluilla 1940 loppuvuodesta. Suomi sai tietoja Saksan hyökkäyssuunnitelmista 30. tammikuuta 1940. Lapissa tehtiin helmikuusta 1941 tienrakennus- ja tiedusteluyhteistyötä saksalaisten kanssa. Suomeen alkoi saapua saksalaisia joukkoja, joiden määrä oli lopulta n. 200 000. Helmi-maaliskuun aikana saksalaiset harjoittivat Petsamossa järjestelmällistä tiedustelua, mistä Suomen johto sai paljon tietoja Saksan suunnitelmista. Suomen läheneminen Saksan kanssa sai Neuvostoliiton luopumaan välirauhan alkuaikana esitetyistä lisävaatimuksista. Huhtikuussa 1941 alettiin insinööritoimisto Rataksessa värvätä vapaaehtoisia Waffen-SS:n Wiking -divisioonan suomalaispataljoonaan. Värväystä jatkui kesäkuulle 1941. Ensimmäiset värvätyt lähtivät Saksaan koulutukseen toukokuussa 1941. 17. kesäkuuta 1941 julistettiin yleinen liikekannallepano. 21. kesäkuuta hallitus määräsi 45.000 NL:n rajoilla asuvaa evakuoitavaksi. Myöhään 21. päivä aloittivat suomalaiset sukellusveneet sekä suomalaiset ja saksalaiset laivat Suomenlahden miinoittamisen, jotta Neuvostoliiton Itämeren laivasto ei pystyisi liikkumaan vapaasti Suomenlahdella saksalaisten Baltiaan avattavaksi suunnitellun maarintaman sivustassa Leningradiin suunnattavassa hyökkäyksessä. Miinoitus ulottettiin 22. päivänä Neuvostoliittoon miehittämän Viron ja mm. Tallinnan edustalle. Saksan kanssa aloitetuista koordinoiduista merisotatoimista ja Saksan Nurmeksen tasolta Lappiin asti sijoittamasta armeijasta huolimatta Suomi pysyi ulkopoliittisesti puolueettomana. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Operaatio Barbarossassa 22. kesäkuuta 1941 Adolf Hitler julisti Suomen taistelevan liitossa — im Bunde — Saksan kanssa, mikä oli puolueettomuutta ylläpitävälle Suomen ulkopoliittiselle johdolle kiusallinen, koska se viestitti maailmalle että Suomi oli liittoutunut Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan aloitetussa sodassa.

Sodan alku

Neuvostoliitto aloitti ilmahyökkäykset Suomeen 22. kesäkuuta klo 6.05 sota-aluksia ja rannikkolinnaketta vastaan. Lisäksi Hangosta tulitettiin tykistöllä suomalaiskohteita. Kun 25. kesäkuuta Puna-armeijan ilmavoimat pommittivat Helsinkiä, Turkua ja Porvoota ja tusinaa muuta paikkakuntaa, pääministeri Jukka Rangell totesi radiossa, että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa. Sota julistettiin 26. kesäkuuta. Suomen armeija, joka oli ollut aluksi ryhmittyneenä puolustukseen, ja Suomessa olevat saksalaiset joukot aloittivat maahyökkäyksen. Suomen armeija aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella ja luoteesta Laatokkaa kohti 10. heinäkuuta. Elokuun loppuun mennessä kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin komentama Karjalan Armeija oli saavuttanut talvisotaa edeltäneet rajat. Talvisodan kokenut Suomen kansa oli harvinaisen yksimielisesti maan johdon ja menetetyn Karjalan takaisin hankkimisen takana. Uutta sotaa pidettiin talvisodan jatkosotana, joka tähtäsi hyvityksen saamiseen kärsitystä vääryydestä.

Asemasota

Joulukuussa 1941 suomalaisten eteneminen pysähtyi Gustaf Mannerheimin käskystä ja alkoi asemasotavaihe jota kesti kaksi ja puoli vuotta. 6. joulukuuta 1941 eduskunta liitti talvisodassa menetetyt alueet takaisin Suomeen, palauttaen Tarton rauhan rajat. Suhteet ulkomaihin huononivat Suomen joukkojen edetessä Yhdistynyt kuningaskunta katkaisi diplomaattisuhteet 1. elokuuta ja uhkasi sodalla 22. syyskuuta, jollei etenemistä katkaistaisi. Suomen liittyttyä antikomintern-sopimukseen 25. marraskuuta, Britannia jätti ultimaatumin, jossa se vaati vihollisuuksien lopettamista 5. joulukuuta mennessä. Jäätyään ilman tyydyttävää vastausta Lontoo ilmoitti 6. joulukuuta sodanjulistuksesta Suomelle, mutta varsinaisia taisteluja ei koskaan maiden välillä käyty (muita vähäisiksi katsottavia toimenpiteitä kylläkin: esimerkiksi suomalaiset Englannissa olleet merimiehet internoitiin sodanjulistuksen jälkeen). Hyökkäys pysäytettiin Leningradiin tunkeutumatta ja Karjalassa ennen kuin saksalaiset olivat kokeneet ensimmäisen vastoinkäymisensä Moskovan edustalla jouluna 1941. Eteneminen tuli kalliiksi. Vuonna 1941 kaatui sotilaita enemmän kuin koko talvisodassa ja enemmän kuin vuoden 1944 suurhyökkäyksessä. Mannerheim suhtautui ehdottoman kielteisesti Leningradin valloitukseen ja sen suoraan tukemiseen. Hän ilmoitti saksalaisille, ettei hän tule koskaan hyökkäämään Leningradia vastaan. Suomalaiset eivät jatkosodan aikana hyökänneet Leningradin Laatokan huoltotietä vastaan eivätkä päästäneet saksalaisia Kannakselle johtamaan tykistönsä tulta Leningradiin ja Kronstadtiin.

1942

Vuonna 1942 taistelut jatkuivat hajanaisesti Syvärillä ja Kiestingissä. 4. kesäkuuta Mannerheim täytti 75 vuotta ja ylennettiin Suomen marsalkaksi. Päivä määrättiin puolustusvoimien lippujuhlan päiväksi. Helsingissä ilmoitettiin nimettävän katu hänen kunniakseen. Hitler vieraili yllättäin Mannerheimin syntymäpäivillä ja valitteli, että ei ollut voinut Romanian öljyn varmistamiseksi Saksalle tehdä mitään Suomen hyväksi talvisotaa ennen tai sen aikana. Neuvostoliittolaiset lähettivät sotilasosaston suomalaisten rintamalinjan taakse Rukajärven tienoille. Suomalaiset kuitenkin kukistivat yrityksen lyhyellä takaa-ajolla.

1943

Saksan kärsittyä tappion Stalingradissa, alettiin Suomessa pyrkiä ottamaan etäisyyttä Saksaan. Eduskunta alkoi osoittaa tyytymättömyyttä Rytiä kohtaan, joka ilmeni ulkoministeri R. J. Wittingin arvostelusta hänen allekirjoitettuaan antikomintern-sopimuksen. Eduskunta kieltäytyi jatkamasta Rytille myönnettyä valtalakia. Tämä ei kuitenkaan estänyt hänen uudelleenvalintaansa kahden vuoden lisäkaudeksi helmikuussa 1943. Pääministeri Rangelin hallitus kuitenkin vaihdettiin vähemmän saksalaismieliseen Edwin Linkomiehen johtamaan. Hallitus pysyi koossa pääasiassa sosialidemokraattien valtiovarainministerin Väinö Tannerin ansiosta. Rauhasta käytiin neuvotteluja läpi koko vuoden, mutta sopimukseen ei päästy. Neuvostoliitto ilmoitti jo 8.2. olevansa halukas rauhaan. Yhdysvallat vaati Suomen itsenäisyyden säilyttämistä, ja Neuvostoliiton suurlähettiläs Washingtonissa, A. Litvinov, ilmoittikin ettei Neuvostoliitto aikonut kokonaisuudessaan miehittää Suomea. Suomalaiset saivat saman vakuutuksen Tukholmasta Kollontailta. Suomi vaati rauhanneuvotteluiden pohjaksi vuoden 1939 rajoja, mutta Neuvostoliitosta saatiin tieto, että Suomen edustaja on tervetullut Moskovaan neuvottelemaan ja Suomen ehdotukseen ei tule sisältyä sille ennen sotaa kuulumattomia alueita. Rauhanehdot lyötiin lukkoon liittoutuneiden kesken Teheranin konferenssissa joulukuussa. Stalinin ehtoihin kuului vuoden 1940 rauhan rajat, Hanko tai Petsamo pysyvästi Neuvostoliitolle ja puolien sotavahingoista korvaaminen, saksalaisten karkoittaminen maasta ja demobilisaatio. Kun Suomen uusi hallitus tiedusteli keväällä 1944 rauhanehtoja, se ei voinut niitä edelleenkään hyväksyä.

1944

Suomen hylkäsi mahdottomiksi arvioimansa rauhanehdot maaliskuussa 1944. Neuvostoliitto pyrki taivuttamaan Suomen rauhaan Helsingin suurpommituksilla ("rauhanpommitukset") helmikuun aikana. Puna-armeija lopetti asemasodan suurhyökkäyksellä Karjalan kannaksella 9. kesäkuuta 1944 ja kaksi viikkoa myöhemmin Maaselän suunnalla. Neljä päivää Normandian maihinnousun jälkeen Yhdysvallat julisti Suomen ja sen johtajien olevan saksanmielisiä ja pyysi lähettiläs Procopétä poistumaan maasta. Suurhyökkäyksen alettua Neuvostoliitto vastasi Suomen rauhantiedusteluihin vaatien ehdotonta antautumista. Suomalaisten puolustus murtui Valkeasaaressa 10. kesäkuuta 1944. VT-linja (Vammelsuu-Taipale) murtui Kuuterselässä 14. kesäkuuta ja Viipuri vallattiin suomalaisilta lähes taisteluitta 20. kesäkuuta. Moskovassa oli jo ennen hyökkäystä valmistauduttu siihen, että Suomi miehitettäisiin. 22. kesäkuuta, rintaman ollessa luhistumaisillaan, ilmoitti Suomen hallitus Moskovaan olevansa halukas luopumaan sodasta ja katkaisemaan suhteensa Saksaan. Neuvostoliitto vaati vastauksessaan ehdotonta antautumista. Samana päivänä Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop saapui maahan ja ilmoitti, että Saksa jatkaisi tuen antamistaan vain jos Suomi solmisi liiton Saksan kanssa ja jatkaisi sotimista. Saksalaiset vaativat Suomelta sitoutumista sotaan, koska Narvan rintama oli heille tärkeä. Presidentti Risto Ryti teki saksalaisten kanssa 26. kesäkuuta ns. Ryti-Ribbentrop-sopimuksen, joka velvoitti Suomea olemaan neuvottelematta erillisrauhaa ja lisäsi saksalaisten materiaalitoimituksia. Sopimuksen merkitys on kuitenkin 2000-luvun alussa kyseenalaistettu. Rytin allekirjoittaessa kirjeensä Hitlerille saksalaiset panssarintorjunta-aseet, syöksypommittajat, rynnäkkötykit ja jalkaväkidivisioonat olivat jo Suomessa tai matkalla. Ryti-Ribbentrop-sopimus ei ollut sitova valtiosopimus vaan ainoastaan Rytin henkilökohtainen vakuutus siitä, ettei hän tasavallan presidenttinä toimiessaan tee erillisrauhaa. Erillisrauha tehtiin sen jälkeen kun Ryti oli eronnut tehtävästään ja eduskunta oli poikkeuslailla valinnut marsalkka Mannerheimin presidentiksi. Neuvostoarmeija valloitti Petroskoin 28. kesäkuuta 1944. Ennen vetäytymistään suomalaiset jakoivat kahden viikon ruoan kansalle, mikä on sotahistoriassa harvinainen ellei jopa ainutlaatuinen teko. Syväriltä suomalaiset onnistuivat vetäytymään järjestyneesti, kun taas Kannaksella joukot olivat monin paikoin hajaantuneet. Valkeasaaresta on Viipuriin noin sadan kilometrin matka, jonka taittamiseen Puna-armeija käytti kymmenen päivää. Suomalaiset vetäytyivät siten keskimäärin noin 10 kilometriä päivässä, mitä voidaan pitää sotilaallisesti hallittuna suorituksena. Viivytys mahdollisti lisäjoukkojen hallitun siirron Kannaksen rintamalle. Puolustustaistelussa suomalaisten tukena oli myös saksalaisia joukkoja. Erityistä merkitystä Kannaksen torjuntataisteluille on sanottu olleen Saksan jo aikaisemmin toimittamalla panssarintorjunta-aseistuksella, koska suomalaisten käytössä ollut pst-tykistö ei ollut tehokas uusimpia neuvostopanssareita ("Klim Vorošilov" ja "Josif Stalin" vastaan. Kannaksen puolustustaistelun taistelulennoista suoritti lyhyen aikaa hyvin merkittävän osan saksalainen Lento-osasto Kuhlmey, erityisesti maataistelukoneita, huoltoyhteyksiä ja huoltoa vastaan suunnatuin iskuin, mutta materiaalinen ilmaherruus oli venäläisten. Yleisimmän arvion mukaan kenttätykistön taitava keskittäminen ja hyvä yhteistoiminta sitkeästi taistelleen jalkaväen kanssa auttoivat suomalaisia ainoina toisessa maailmansodassa pysäyttämään Neuvostoliiton strategisen suurhyökkäyksen Tali-Ihantalan taistelussa 25. kesäkuuta–9. heinäkuuta 1944, Äyräpäässä–Vuosalmella ja Viipurinlahdella. Joidenkin historioitsijoiden mielestä myös Saksan tuki oli torjuntataistelun onnistumiselle elintärkeää. Heinäkuun puolenvälin jälkeen tilanne Kannaksella vakiintui ja madame Kollontai ilmoitti 12. heinäkuuta ruotsalaisten välityksellä, että ehdottoman antautumisen vaatimus oli johtunut hänen "väärinkäsityksestään". Syväriltä puna-armeijan eteneminen jatkui, mutta se pysäytettiin kiivaissa taisteluissa U-asemassa Impilahden–Jänisjärven tasalla. Myös pohjoisessa suomalaiset vetäytyivät. Vanhan rajan Ilomantsissa ylittäneet yli kahden divisioonan vahvuiset joukot torjuttiin ja tuhottiin 9. elokuuta päättyneissä taisteluissa. Neuvostoliitto luopui ehdottoman antautumisen vaatimuksesta ja Ruotsin kautta ilmoitettiin Mannerheimille, että Neuvostoliitto oli valmis aselepoon edellyttäen, että sen allekirjoittaisi Mannerheim eikä silloisen hallituksen jäsen. 1. elokuuta Ryti erosi ja Mannerheim nimitettiin hänen seuraajakseen. Mannerheim nimitti uuden hallituksen 7. elokuuta. Suomella oli kesän 1944 torjuntataisteluissa käytössä 14 jalkaväkidivisioonaa, seitsemän prikaatia ja panssaridivisioona. Puna-armeija käytti Suomen rintamalla yhteensä 54 divisioonaa, 11 jalkaväkiprikaatia ja seitsemän linnoitusalueen joukkoja eli yhteensä 68 yhtymän verran joukkoja, yhteismäärältään noin 605 000 miestä, joiden taisteluvälineistö oli ylivoimainen. Suomalaisten kokonaistappiot olivat Kannaksella noin 44 500 ja Itä-Karjalassa noin 19 500 miestä kaatuneina ja haavoittuneina, Puna-armeijan tappiot olivat vähintään 96 400 miestä. Keskustelu suurhyökkäyksen yllätyksestä, torjuntavoitosta ja saksalaisten osuudesta jatkuu edelleen sekä muistelmakirjallisuudessa että tutkimuksissa. Perinteisen käsityksen mukaan Stalin tarvitsi voimat ensisijaisemmin Saksaa vastaan. Hyökkäyksen jatkaminen käsketylle Kymijoen linjalle olisi edellyttänyt uudet suunnitelmat ja lisäjoukkojen keskitykset, ja sitä taas yleistilanne ja vuodenajan vaihtuminen eivät olisi sallineet. Siksi Neuvostoliitto suostui neuvoteltuun erillisrauhaan, vaikka liittoutuneet olivat sopineet vaativansa Saksalta ja sen liittolaisilta antautumista. Suomalaiset katsoivat olevansa Saksan "kanssasotijoita" omine päämäärineen eivätkä liittolaisia. Keskustelu siitä, oliko Suomi liittoutunut Saksan kanssa, ns. erillissota-teesi, on jatkunut Suomessa näihin päiviin asti. Jonkinlainen virallinen näkemys on, mm. presidentti Tarja Halosen lausunnot 60. voitonpäivän edellä, että Suomi ja Saksa eivät olleet liitossa. Ulkomaisessa historiantutkimuksessa on kuitenkin vallitseva käsitys siitä, että Suomi oli Saksan liittolainen, ja myös osa suomalaisia tutkijoita on sitä mieltä, että Suomi olisi ollut de de facto Saksan liittolainen. Markku Jokisipilän väitöskirja ”Aseveljiä vai liittolaisia?” muutti perinteistä suomalaistulkintaa. Jokisipilän tutkimuksen mukaan erillissodasta alettiin Suomessa puhua vasta silloin, kun sotaonni alkoi kääntyä ja Saksan häviö näyttää yhä selvemmältä. Liittoutuneisuus-näkemyksen kannattajat kiinnittävät huomiota esimerkiksi siihen, että joukko korkea-arvoisia suomalaisupseereita sai etukäteen tietoja operaatio Barbarossasta siten, että jatkosota oli olennaisesti sidoksissa tähän operaatioon. Näin ollen Suomen jatkosotaa sellaisena kuin se käytiin ei olisi sodittu ilman Saksan merkittävää materiaalista ja strategista tukea. Suomi ei ollut de jure Saksan liittolainen, sillä Suomen ja Saksan välille ei oltu solmittu liittosopimusta, vaikka Saksa sitä vaatikin useampaan otteeseen.

Rauha

de jure Rytin erottua 4. elokuuta tehtävistään uudeksi presidentiksi valittu Mannerheim katsoi Rytin tekemän Ribbentrop-sopimuksena tunnetun henkilökohtaisena kirjeenä lähetetyn vakuutuksen olevan pätemätön sitomaan Suomea Saksaan ja solmi aselevon Neuvostoliiton kanssa. Rauhansopimuksen ehtona oli Saksasta irtautuminen, armeijan rauhanaikaiselle kannalle saattaminen sekä siitä huolimatta Wehrmachtin joukkojen karkoittaminen Pohjois-Suomesta, mikä johti Lapin sotaan. Näin Lapin sodasta tulikin "lasten ristiretki" eli veteraanipäällystö- ja alipäällystö johti vain nuorimpia ikäluokkia Lapin sodassa muiden tultua kotiutetuksi. Sota alkoi varsinaisesti suomalaisten Tornioon tekemästä maihinnoususta, minkä jälkeen ei saksalaisten kanssa enää voitu neuvotella vetäytymisaikataulusta niin kuin siihen asti. Sotatoimet olivat välttämättömiä Neuvostoliiton painostuksesta. Neuvostoliitto ei suostunut solmimaan heti lopullista rauhaa, ja Moskovassa allekirjoitettiin 19. syyskuuta välirauha:
- Suomi luovutti Neuvostoliitolle talvisodassa menetettyjen alueiden lisäksi Petsamon ja joutui vuokraamaan Porkkalan 50 vuodeksi ja takaamaan sinne Neuvostoliiton sotilaille vapaan pääsyn Suomen alueiden kautta.
- Saksan joukot oli karkoitettava maasta ja saksalaisten omaisuus luovuttaa liittoutuneille.
- Suomen oli supistettava armeijansa vahvuus 42 000 mieheen.
- Sotakorvauksia tuli maksaa 300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kuudessa vuodessa, ja korvata kaikki luovutetulta alueelta viety ja hävitetty omaisuus
- Neuvostoliitto-vastaiset ja "fasistiset" järjestöt (mm. Lotta Svärd) piti lakkauttaa pysyvästi
- Sotarikolliset piti tuomita

Peräkaneetti

Kun Moskovan Kremlissä 6. huhtikuuta 1948 oli allekirjoitettu Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus, ehdotti Josif Stalin Suomen valtuuskunnan puheenjohtajalle, pääministeri Pekkalalle, että tilaisuutta jatkettaisiin epävirallisemmin. Myöntävän vastauksen jälkeen huone (Vjatseslav Molotovin virkahuone) muuttui illanistujaistilaksi. Tilaisuuden aikana Stalin sanoi haluavansa mainita muutaman sanan valtuuskunnan sotilasasiantuntijoille jalkaväenkenraali Heinrichsille ja kenraalimajuri Oinoselle. "Vaikka en ole varsinaisesti sotilas", aloitti generalissimus puheensa, "voin sanoa, että meidät sotilaat rauhan aikana helposti unohdetaan, mutta sodan aikana kaikki riippuu meistä. Sellaista maata, jolla on huono armeija, ei kunnioita kukaan, mutta sellaista maata, jolla on hyvä armeija, kunnioittavat kaikki. Kohotan maljani Suomen armeijalle ja sen täällä oleville edustajille".

Katso myös

- Salpalinja
- Suomen ilmavoimat - jatkosodan lentokoneet ja voitot
- Ilomantsin torjuntavoitto 1944

Kirjallisuutta

- Luokka:Suomi 1939-1945 Luokka:Toinen maailmansota ko:제2차 소련-핀란드 전쟁 ja:継続戦争

Ortodoksisuus

Ortodoksisuus (myös termiä kreikkalaiskatolisuus käytetään, vaikka sille on vakiintunut Suomessa toinen merkitys) on kristillisten kirkkojen ryhmä, johon kuuluu nykyisin n. 170 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista kirkoista sijaitsee Venäjällä, Balkanin niemimaalla ja Lähi-idässä.

Historia

Ortodoksiset kirkot syntyivät 1000-luvun alussa kristinuskon kannattajien jakauduttua suuressa skismassa vuonna 1054 lännen ja idän kirkkoihin. Ennen vuotta 1054 ollutta yhtenäistä kirkkoa nimitetään katoliseksi eli yleiseksi kirkoksi. Se jakaantui lännen katoliseen kirkkoon ja idän ortodoksisiin (suom. oikeaoppinen, oikein ylistävä) kirkkoihin. Firenzen ekumeenisessa kirkolliskokouksessa (1438–1445) ortodoksiset kirkot ja katolinen kirkko saivat keskinäisen ykseytensä takaisin, mutta kun ottomaanit valloittivat Konstantinopolin 1453, he määräsivät kaikki suhteet Roomaan katkaistavaksi. Ortodoksit, niin kuin kaikki kristityt katsovat kirkkonsa saaneen alkunsa Helluntaina tapahtuneesta Pyhän Hengen vuodatuksesta. Suomen ortodoksinen kirkko on Suomen toiseksi suurin uskonnollinen yhteisö, johon kuuluu 57 000 ihmistä eli 1,1 prosenttia suomalaisista. Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin jurisdiktion alle autonomisena kirkkona. Konstantinopoli tunnetaan nykyisin paremmin turkkilaiselta nimeltään Istanbul.

Unioidut kirkot

Toisen vuosituhannen jälkipuolella (aikavälillä 1550-1930) osa ortodoksisista kirkoista Lähi-idän, Afrikan ja Itä-Euroopan alueilla liittyi katoliseen kirkkoon. Osa näistä ei ollut eronnut siitä vuonna 1053, vaan myöhemmin tai aiemmin. Näistä ortodoksisen kaltaista jumalanpalvelusjärjestystä noudattavista katoliseen kirkkoon ja paavin alaisuuteen kuuluvista ryhmittymistä käytetään nimeä unioidut kirkot (ven. unija). Teologisesti niiden katsotaan edustavan katolisen kirkon itäisiä riittejä, ja aikaisemmin ortodoksisuutta tarkoittanut sana "kreikkalaiskatolinen" tarkoittaa nykyään näitä kirkkoja. Suurin näistä kirkoista on [http://www.ugcc.org.ua/eng/ Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko]. Luettelo näistä kirkoista on artikkelissa Itäiset riitukset.

Ortodoksia

Ortodoksia on alun perin kreikankielinen sana joka tarkoittaa oikeaoppista tai oikein ylistävää. Sana saattaa aiheuttaa Suomen ulkopuolella väärinkäsityksiä, koska sanaa käytetään esimerkiksi ortodoksi-juutalaisista, ortodoksi-presbyteereista tai luterilaisesta ortodoksiasta, jolla tarkoitetaan 1600-luvun puhdasoppisuuden aikaa. Suomessa sana on kanonisoitu merkitsemään kristinuskon itäistä päähaaraa edustavaa ortodoksisuutta ja sen dogmeja. Englannin kielessä idän kirkon kristityistä käytetään nimitystä Eastern Orthodox (myös Orthodox Christianity tai Orthodox Church) erotukseksi yleissanasta orthodox (puhdasoppinen) ja ilmaisusta Oriental Orthodox, mikä tarkoittaa vuonna 451 pidetyn Kalkedonin kirkolliskokouksen seurauksena opillisten erimielisyyksien vuoksi katolisesta kirkosta eronneita itäisiä kirkkoja. Lisäksi englanksi puhutaan usein eri kansallisista ortodoksisista kirkoista (Greek Orthodox Chruch, Russian Orthodox Church jne) johtuen erityisesti Yhdysvalloissa vallitsevasta ortodoksisten kirkkojen diasporasta.

Katso myös

- Suomen ortodoksinen kirkko
- Ortodoksisen kirkon kanonit

Linkkejä

[http://www.ort.fi/ Suomen ortodoksinen kirkko], virallinen kotisivu [http://www.ortodoksi.net/ Ortodoksi.net] yksityishenkilöiden ylläpitämä tietosivu [http://www.oca.org/ Orthodox Church of America] OCA Luokka:Ortodoksinen kirkko ja:東方正教会 zh-cn:东正教

2005

Tapahtumia

Tammikuu

- 1. tammikuuta – Kainuun maakuntahallintokokeilu alkoi.
- 1. tammikuuta – Kuntaliitoksia Suomessa:
- Kangaslammin kunta liittyi Varkauden kaupunkiin
- Kiihtelysvaaran kunta liittyi Joensuun kaupunkiin
- Loimaan kunta liittyi Loimaan kaupunkiin
- Peräseinäjoen kunta liittyi Seinäjoen kaupunkiin
- Sahalahden kunta liittyi Kangasalan kuntaan
- Tuupovaaran kunta liittyi Joensuun kaupunkiin
- Vehmersalmen kunta liittyi Kuopion kaupunkiin .
- 1. tammikuuta – Joutsenon kunnasta tulee Joutsenon kaupunki.
- 1. tammikuuta – Suruliputus Suomessa ja kansallinen surupäivä Ruotsissa Intian valtameren maanjäristyksen uhrien muistoksi.
- 1. tammikuuta – Uusi Turkin liira tuli käyttöön, se on arvoltaan 1 000 000 entistä liiraa.
- 8. tammikuuta – Myrsky riehui Etelä-Skandinaviassa, Itämerellä ja Baltiassa.
- 9. tammikuuta – Mahmud Abbas valittiin palestiinalaisten presidentiksi.
- 9. tammikuuta – Merivesi nousi Suomenlahdella ennätyksellisen korkealle ja tulvi mm. Helsingin Kauppatorille.
- 14. tammikuuta – Euroopan avaruusjärjestö ESAn Huygens-luotain laskeutui onnistuneesti Saturnuksen Titan-kuun pinnalle.
- 20. tammikuuta – Yhdysvaltain presidentti George W. Bush toisen kauden virkaanastumispäivä.
- 20. tammikuuta – Nopeusrajoitukset Irlannissa vaihtuvat maileista kilometreiksi. Kaikki nopeusrajoituksia koskevat liikennemerkit vaihdetaan kuten myös vanhat tiekyltit, joissa etäisyydet ovat maileissa (ennen 1970-lukua).
- 23. tammikuuta – Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko vannoi virkavalansa.
- 30. tammikuuta – Ensimmäiset vaalit Irakissa maan miehityksen jälkeen.

Helmikuu

- 10. helmikuuta – Walesin prinssi Charles ilmoitti kihlauksestaan Camilla Parker Bowlesin kanssa.
- 10. helmikuuta – Saudi-Arabiassa järjestettiin kautta aikojen ensimmäiset paikallishallinnon vaalit.
- 16. helmikuuta – Kioton sopimus astui voimaan, ilman Yhdysvaltoja ja Australiaa.
- 16.–27. helmikuuta – Hiihdon MM-kilpailut Oberstdorfissa Saksassa.
- 26. helmikuuta – 5. maaliskuuta - Erikoisolympialaiset talvilajeille Naganossa.

Maaliskuu

- 1. maaliskuuta – Perustettiin Pyhä-Luoston kansallispuisto.
- 15.–20. maaliskuuta – Freestyle-hiihdon MM-kisat Rukalla.
- 17. maaliskuuta – Muun muassa huono keli aiheutti kolarisuman Etelä-Suomessa. Satoja autoja vahingoittui ja 60 ihmistä loukkaantui. Kolme henkilöä kuoli.
- 21. maaliskuuta – Viron hallitus ilmoitti eroavansa oikeusministeri Ken-Marti Vaherin saatua epäluottamuslauseen Riigikogussa.
- 24. maaliskuuta – Niin sanottu tulppaanivallankumous Kirgisiassa johti presidentti Askar Akajevin maanpakoon ja opposition vallankaappaukseen.

Huhtikuu

- 9. huhtikuuta – Walesin prinssi Charles ja Camilla Parker Bowles avioituivat.
- 16. huhtikuuta – Pop-laulaja Britney Spears kertoi odottavansa esikoistaan.
- 17. huhtikuuta – Oulun Kärpät voitti jääkiekon Suomen mestaruuden.
- 19. huhtikuuta – Uudeksi paaviksi valittiin Benedictus XVI.
- 20. huhtikuuta – Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Lontoossa.
- 28. huhtikuuta – Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Yhdistyneessä kuningaskunnassa, julkaisu Yhdysvalloissa päivää myöhemmin.
- 30. huhtikuuta – 16. toukokuuta - Jääkiekon MM-kisat Itävallassa.

Toukokuu

- 5. toukokuuta – Ensimmäinen Disneyland-huvipuisto täytti 50 vuotta.
- 15. toukokuuta – Tähtien sodan kolmannen episodin julkaisu Cannesin elokuvajuhlissa.
- 19. toukokuuta – Tähtien sodan kolmas episodi elokuvateattereihin.

Kesäkuu

- 5.–19. kesäkuuta – Naisten jalkapallon EM-kilpailut Englannissa.
- 7. kesäkuuta – Norja juhli 100-vuotista itsenäisyyttään
- 10. kesäkuuta – Eero Heinäluoma valittiin SDP:n puheenjohtajaksi.
- 14. kesäkuuta – Jamaikan Asafa Powell juoksi 100 metrillä maailmanennätyksen 9,77.

Heinäkuu

Asafa Powell
- 1. heinäkuuta – Romanian leun uudelleenarvotus.
- 4. heinäkuuta – Deep Impactin törmääjä osui komeetta Tempel 1:een.
- 6. heinäkuuta – Kansainvälinen olympiakomitea myönsi Lontoolle vuoden 2012 kesäolympialaiset.
- 6. heinäkuuta – G8-maat aloittivat kokouksensa Skotlannissa.
- 7. heinäkuuta – Terrori-iskujen sarja Lontoon metroissa ja busseissa. 55 kuoli ja yli 700 loukkaantui.
- 8. heinäkuuta – Turo's Hevi Gee juhli 20-vuotista uraansa Turonpäivillä Lahdessa.
- 8. heinäkuuta – Aitoon kirkastusjuhlat alkoivat Luopioisissa ensimmäistä kertaa nelipäiväisinä. Uudeksi kävijäennätykseksi tuli 15 300 henkeä.
- 21. heinäkuuta – Pienten räjähdysten sarja Lontoon metrossa.
- 22. heinäkuuta – Jelena Isinbajeva ylitti ensimmäisenä naisena seiväshypyssä viisi metriä.
- 22. heinäkuuta –Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Suomessa.
- 26. heinäkuuta – Avaruussukkula Discovery laukaistiin.

Elokuu

- 2. elokuuta – NASAn Merkurius-luotain MESSENGER lensi Maan ohi.
- 6.–14. elokuuta – Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut Helsingissä.
- 10. elokuuta – Copterlinen helikopteri putosi Suomenlahteen Viron edustalla. 14 henkeä sai surmansa.
- 12. elokuuta – NASAn Mars Reconnaissance Orbiter-luotain laukaistiin kohti Marsia klo 14.43 Suomen aikaa.
- 28. elokuuta – Trombi riehui Helsingissä Talin golfkentällä ja kaatoi ravintolateltan. 7 henkeä loukkaantui.

Syyskuu

- 1. syyskuuta – Ensimmäinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula aloitti työnsä.
- Rammstein julkaisi uuden albumin Reise, Reise (Vol. 2).
- 19. syyskuuta Ilmatieteen laitos ja Merentutkimuslaitos muuttivat uuteen toimitaloon Dynamicumiin Helsingin Kumpulaan.
- 26. syyskuuta – HIM julkaisi uuden albumin Dark Light.
- 28. syyskuuta – Nightwishilta ilmestyi kokoelma levy: Highest Hopes - The Best of Nightwish

Lokakuu

- 13. lokakuuta - Ilmatieteen laitos rekisteröi alkusyksyn poikkeuksellisen lämpöaallon päättyneeksi.
- 14. lokakuuta - Uusi Asterix-albumi julkaistiin.
- 14. lokakuuta - Wallace & Gromit: Kanin kirous ("The Curse of the Were-Rabbit") tuli ensi-iltaan.
- 21. lokakuuta - Nightwish-yhtye erotti solistinsa Tarja Turusen.
- Dingo julkaisi uuden albumin 11 vuoden tauon jälkeen.

Marraskuu

- 1. marraskuuta – Lahden kaupunki vietti 100-vuotisjuhliaan.
- 9. marraskuuta – Venus Express -avaruusluotain laukaistiin kohti Venusta.
- 14. marraskuuta – Moottoritie valtatie 4:llä Lahden ja Heinolan välillä avattiin yleiselle liikenteelle.
- 18. marraskuuta – Harry Potter ja liekehtivä pikari -elokuva sai ensi-iltansa.

Joulukuu

- 2. joulukuuta – Rovajärven ampuma-alueella kuoli varusmies ja kuusi loukkaantui raskaan kranaatinheittimen putken räjähdettyä.

Tulevia tapahtumia

Joulukuu

- 9. joulukuuta - Ensi kesän jalkapallon MM-kisojen lohkot arvotaan.
- 14. joulukuuta - Uusi King Kong -elokuva saa ensi-iltansa.
- 15. joulukuuta - Lohja–Lohjanharju-moottoritie avataan liikenteelle.
- 18. joulukuuta - Toisen Idolsin voittaja selviää
- Blu Ray -levyt tullevat markkinoille.
- Polio lienee poistettu maailmasta toisena koskaan tuhottuna sairautena (ensimmäinen oli isorokko).

Syntyneitä

- 20. helmikuuta – Cruz Beckham, David ja Victoria Beckhamin poika
- 26. kesäkuuta – Prinsessa Alexia, Alankomaiden kruununprinssin Willem-Alexanderin toinen tytär
- 15. lokakuuta – Tanskan kruununprinssi Frederikin ja kruununprinssi Maryn esikoispoika; toistaiseksi nimeämätön, mutta kastettaneen Kristianiksi
- 31. lokakuuta – Prinsessa Leonor, Espanjan kruununprinssi Felipen ja prinsessa Letizian esikoistytär

Kuolleita

- 3. joulukuuta - Kikka eli Kirsi Sirén, iskelmälaulaja
- 2. joulukuuta - Van Tuong Nguyen, Australian kansalainen (teloitettu)
- 29. marraskuuta - David di Tommaso, ranskalainen jalkapalloilija
- 26. marraskuuta - Richard Burns, brittiläinen ralliautoilija
- 25. marraskuuta - George Best, walesiläinen jalkapalloilija
- 24. marraskuuta - Pat Morita, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 13. marraskuuta - Eddie Gory Guerrero Llanes, yhdysvaltalainen showpainija
- 8. marraskuuta - Paavo Liski, näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja
- 7. marraskuuta - Ahti Haljala, näyttelijä
- 5. marraskuuta - John Fowles, yhdysvaltalainen kirjailija
- 2. marraskuuta - Mauno Koski, professori
- 24. lokakuuta - Rosa Parks, yhdysvaltalainen kansalaisoikeusaktivisti
- 23. lokakuuta - William Michael Hootkins, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 22. lokakuuta - Franky Gee eli Francisco Alejandro Gutierrez, Captain Jackin laulaja
- 18. lokakuuta - Aleksandr Jakovlev, neuvostoliittolainen taloustieteilijä
- 15. lokakuuta - Matti Wuori, asianajaja, poliitikko, Greenpeacen entinen puheenjohtaja
- 24. syyskuuta - Sulo Suorttanen, varatuomari ja poliitikko
- 22./23. syyskuuta - Pauli Granfelt, muusikko
- 20. syyskuuta- Simon Wiesenthal, itävaltalainen 2. maailmansodan natsirikollisten etsijä
- 18. syyskuuta -Michael Park, rallikuski Markko Märtinin kartanlukija
- 3. syyskuuta - William Rehnquist, Yhdysvaltain korkeimman oikeuden puheenjohtaja
- 1. syyskuuta - R. L. Burnside, yhdysvaltalainen bluesmuusikko
- 31. elokuuta - Sir Józef Rotblat, Nobelin rauhanpalkinnon voittaja
- 30. elokuuta - Hendrikje van Andel, eläessään maailman vanhin ihminen
- 28. elokuuta - Curt Lincoln, entinen kilpa-autoilija
- 19. elokuuta - Mo Mowlam, brittiläinen poliitikko
- 16. elokuuta - Veli Roger, Taizé-yhteisön perustaja
- 16. elokuuta - Juha Ahtola, Nordean pääekonomisti
- 11. elokuuta - Erkko Kivikoski, elokuvaohjaaja
- 8. elokuuta - Barbara Bel Geddes, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 7. elokuuta - Peter Jennings, kanadalaisyhdysvaltalainen uutistenlukija
- 6. elokuuta - Ibrahim Ferrer, kuubalainen muusikko
- 6. elokuuta - Robin Cook, brittiläinen poliitikko
- 1. elokuuta - Fahd, Saudi-Arabian kuningas
- 1. elokuuta - Timo Veijola, Vanhan Testamentin eksegetiikan professori, TT
- 31. heinäkuuta - John Garang, Sudanin varapresidentti
- 31. heinäkuuta - Wim Duisenberg, Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja
- 29. heinäkuuta - Matti Jaatinen, suomalainen poliitikko
- 21. heinäkuuta - Tamara Lund, suomalainen laulaja ja näyttelijä
- 20. heinäkuuta - James Doohan, kanadalainen näyttelijä
- 20. heinäkuuta - Rauha Rentola, suomalainen näyttelijä
- 19. heinäkuuta - Edward Bunker, yhdysvaltalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja näyttelijä
- 17. heinäkuuta - Saara-Maria Paakkinen, suomalainen poliitikko
- 17. heinäkuuta - Edward Heath, brittiläinen poliitikko
- 13. heinäkuuta - Leo Lehdistö, toimittaja
- 6. heinäkuuta - Evan Hunter (parhaiten tunnettu kirjailijanimellä Ed McBain), yhdysvaltalainen dekkarikirjailija
- 6. heinäkuuta - Claude Simon, ranskalainen kirjailija
- 1. heinäkuuta - "Obie" Benson, Motown-yhtye Four Topsin alkuperäisjäsen
- 1. heinäkuuta - Luther Vandross, yhdysvaltalainen muusikko
- 28. kesäkuuta - Seppo Toiviainen, poliitikko
- 27. kesäkuuta - Shelby Foote, yhdysvaltalainen kirjailija ja historioitsija
- 20. kesäkuuta - Jack Kilby, yhdysvaltalainen mikrosirun ja taskulaskimen kehittäjä
- 14. kesäkuuta - Timo Saarniemi, "rock-antropologi"
- 13. kesäkuuta - David Diamond, yhdysvaltalainen säveltäjä
- 7. kesäkuuta - Usko Viitanen, oopperalaulaja
- 6. kesäkuuta - Dana Elcar, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 6. kesäkuuta - Anne Bancroft, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 25. toukokuuta - Ismail Merchant, tuottaja, elokuvaohjaaja
- 19. toukokuuta - Henry Corden, yhdysvaltalainen ääninäyttelijä
- 17. toukokuuta - Frank Gorshin, yhdysvaltalainen näyttelijä ja koomikko
- 17. toukokuuta - Jarmo Porola, televisiotuottaja ja ohjaaja
- 16. toukokuuta - Jukka Kajava, toimittaja, kriitikko ja teatteriohjaaja
- 15. toukokuuta - Aulis Kallakorpi, entinen mäkihyppääjä
- 13. toukokuuta - Arto Melleri, runoilija
- 10. toukokuuta - Veikko Hursti, sosiaalineuvos
- 2. toukokuuta - Bob Hunter, Greenpeacen perustajajäsen
- 2. toukokuuta - Wee Kim Wee, Singaporen presidentti 1985-1993
- 29. huhtikuuta - William J. Bell, mm. sarjan Kauniit ja rohkeat luoja
- 24. huhtikuuta - Ezer Weizman, Israelin presidentti 1993-2000
- 23. huhtikuuta - Romano Scarpa, italialainen sarjakuvapiirtäjä
- 23. huhtikuuta - Sir John Mills, brittiläinen näyttelijä
- 21. huhtikuuta - Zhang Chunqiao, yksi Kiinan kansantasavallan johtajista
- 6. huhtikuuta - Rainier III, Monacon ruhtinas
- 5. huhtikuuta -