:: wikimiki.org ::
| Konservatismi |
KonservatismiKonservatismi on poliittinen, henkinen ja yhteisöllinen näkemys, joka pyrkii säilyttämään vallitsevan arvo- ja yhteiskuntajärjestelmän. Varsinaisesti konservatismi tarkoittaa kuitenkin alempana selostettua poliittista aatetta.
Konservatismin asenteelliset juuret ovat kaukana historiassa. Poliittisena aatteena konservatismi alkoi esiintyä 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa.
Konservatismi syntyi Euroopassa vastavaikutuksena valistusajattelulle sekä vallankumouksellisille virtauksille. Konservatismi oli vastavaikutusta rationalismille (varsinkin uudella ajalla länsimaissa nousseelle järkeä korostavalle vapaudesta ja samanarvoisuudesta sekä valtiollisten oikeuksien laajennukselle.
Sana konservatismi johtuu luultavasti ranskalaisen Le Conservateur- lehden nimestä. (Latinankielen conservare = säilyttää.)
1700-luvun lopulla aatelisto, papisto ja virkamiehistö eivät pitäneet vallankumouksellisen keskiluokan pyrkimyksistä. Asenteilleen hallitsevat ryhmät kehittivät teoreettisen perustelun.
Ote norfolkilaisen kirkkoherra Woodforden päiväkirjasta (tammikuun 26. pivä 1793)
"Nautin aamiaisen, päivällisen jne. jälleen kotona. Päivälliseksi tänään siansylttyä, vasikanmunuaisia ja sydäntä paahdettuna. Bidewellin väki toi sanomalehtemme Norwichista. Ranskan kuninkaan Ludwig XVI:n julmat ja verenhimoiset alamaiset ovat epäinhimillisesti ja epäoikeudenmukaisesti mestanneet hänet viime maanantaina. Pelkäänpä, että Ranskan näytettyä esimerkkiä kauheat ajat ovat edessä kaikkialla Euroopassa."
Konservatismi arvosteli valistusajattelun ja liberalismin oppia ihmisjärjen kyvykkyydestä selvittää todellisuuden arvoitukset. Tilalle konservatismi asetti uskonnollisen lähestymistavan. Lisäksi konservatismi korosti perinteiden merkitystä. Tulevaisuuteen suhtauduttiin toiveikkaasti, mutta perustana eivät olleet ihmisen kyvyt vaan Jumalan maailmansuunnitelman asteittainen toteutuminen.
Moraalinormit johdettiin lähinnä kristinuskosta.
Konservatiivit vertaavat usein yhteiskuntaa ihmisruumiiseen, jossa jokaisella osalla on oma tehtävänsä. Samoin kuin ihmisruumissa yhteiskunnassa jokainen hakeutuu omalle paikalleen. Konservatiiveille yhteiskunta on valtion (pään) ohjaama elimistö. Ajattelu on toinen kuin liberalisteilla, jotka vastustavat valtion puuttumista yksilöiden ja yritysten asioihin.
Konservatiivit korostavat erityisesti kansallista ja valtiollista yhteyttä. Valtion lujuutta ja puolustustahtoa korostetaan.
Suomessa konservatiivista ajattelua on edustanut muun muassa Kansallinen Kokoomus. Kokoomuksen perustavan kokouksen pöytäkirjassa 9.12.1918 sanotaan mm.:
"11...vaatiessaan lujaa valtiovaltaa kokoomus on sitä mieltä, että tämä on mahdollista vain kansanvaltaiselta pohjalta siinä vakavassa ja terveessä merkityksessä, että valtiovalta ei milloinkaan saa olla esteenä, kun kansantahto, joka on tullut ilmi pysyväisenä suunnitelmanmukaisena kansantahtona, on toteutuva."
Kokoomuksen puolueohjelmassa vuodelta 1936 sanottiin muun muassa:
"..isiltä perityille pohjoismaisille katsomuksille sekä valtiolliselle vapaudelle vieraat fasistiset pyrkimykset on torjuttava."
Konservatiivit ovat kannattaneet yksityisomistukseen perustuvaa markkinataloutta. Yksityisomistus kuuluu konservatiiviseen arvoperinteeseen.
Konservatiivit sanovat, että kansalaiset omistusviettinsä mukaisesti keräävät pääomaa mieluummin itselleen kuin yhteisölle. Konservativismin mukaan yhteisomistus hävittää varallisuuden moraalisen arvon.
Tässä suhteessa konservatiivit ovat samoilla linjoilla liberalistien kanssa. Kokoomuslainen Juho Kusti Paasikivi sanoi vuonna 1936 muun muassa:
"Me emme kannata nykyistä talousjärjestelmää sen vuoksi, että se muka edistää varallisuuden kerääntymistä harvojen yksityisten haltuun, samalla kun kansan suurten joukkojen elintaso jäisi alhaiseksi ja heidän elämäänsä aina tulisi painamaan köyhyyden raskas taakka.
Jokaisen taloudellisen järjestelmän tarkoituksenmukaisuutta on arvosteltava sen mukaan, missä määrässä se kykenee tyydyttämään kansan kaikkien kerrosten tarpeita. Historia ja kokemus on osoittanut, että laajojen kansankerrosten tila juuri nykyisen järjestelmän aikana on kohonnut niin suuresti, ettei taloushistoria sellaista tunne."
Konservatiivien historiankäsityksestä seuraa kunnioittava suhtautuminen perinteisiin. Konservatismin teoreetikko Edmund Burke (1729-1797) sanoi perinteen olevan ohje, jonka mukaan yhteiskunta oli järjestettävä. Jokaiselle kansalle oli kehittynyt historian kuluessa juuri sille sopiva yhteiskuntajärjestelmä, joka merkitsi menneiden sukupolvien kokemuksen summaa. Burke yhdisti perinteet kansan yhteisen hengen tuotteeksi, jota on kunnioitettava kuin uskontoa. Burken mielestä jokainen äkillinen hyppäys yhteiskunnan kehityksessä rikkoo asteittaisen perinnesidonnaisen kehityksen. Tästä syystä hän arvosteli ankarasti Ranskan suurta vallankumousta, jota hän piti häiritsevänä puuttumisena oikeaan historian kulkuun.
Konservatismin piirissä on perusteltu tasaista kehitystä muun muassa seuraavasti:
- Kumouksellinen uudistaminen on sokeata ja hätäistä. Uudistusinnossa mennään pitemmälle kuin alun perin oli tarkoituksena.
- Kumouksessa rikotaan peritty järjestys huomaamatta, että yhteiskunta on suuri ja monimutkainen laitos, jonka yhtäkkinen järkyttäminen johtaa sekasortoon.
- Pelkkä lakien ja säädösten muuttaminen ei poista maailmasta pahaa.
- Usein puuttuvat riittävät edellytykset uudistusten toteuttamiseksi ja säilyttämiseksi.
Suomen historiassa vaikuttaneet konservatismin perusperiaatteita ovat olleet muun muassa seuraavat:
- Ihminen on pohjimmaltaan uskonnollinen olento. Uskonto ja moraali [kristillinen) ovat sivistyneen yhteiskunnan perusta.
- Yhteiskunta on sen osien yläpuolella. Kansallinen kehitys ilmentää kansan yhteistä henkeä.
Perhe on yhteiskunnan perusosa.
- Yksityinen omistusoikeus ja vapaa kilpailu takaavat niin yksityisille kuin kansoille korkeimman elintason
- Yhteiskunnallisia oloja kehitettäessä on seurattava perinteitä ja uudistuksissa on edettävä varovasti.
Katso myös
- Uuskonservatismi
- Konservatiiviset puolueet
- Konservatiivisuus
Luokka:Konservatismi Luokka:Poliittinen ideologia
ja:保守
simple:Conservatism
EurooppaEurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa.
Aasian
Etymologia
Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).
Historia
Katso pääartikkeli Euroopan historia.
Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.
Euroopan määritelmä
Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta.
Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio.
Vatikaanivaltio
Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):
Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä.
2004
Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä
Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa.
Luokka:Mantereet
Luokka:Eurooppa
als:Europa
roa-rup:Evropa
ms:Eropah
zh-min-nan:Europa
ko:유럽
ja:ヨーロッパ
simple:Europe
th:ทวีปยุโรป
VapausVapaus on poliittinen, filosofinen ja taloustieteellinen termi.
Alun perin vapaudella on ollut negatiivinen merkitys: se on merkinnyt vapautta jostain yksilön haluaman toiminnan esteestä. Thomas Hobbesin mielestä henkilö ei ollut vapaa, jos hän oli tippunut vaikkapa kaivon pohjalle, koska kaivossa oleminen esti hänen toimintaansa. Myöhemmin politiikassa ja edelleen taloustieteessä vapaus tarkoittaa sitä, että valtio ei estä kansalaisten tai taloudellisten toimijoiden toimintaa. Positiivisessa taloustieteessä vapaus on arvoneutraali termi eli siihen ei sisälly positiivista arvolatausta. Tämä tarkoittaa vapautta useilla eri politiikan ja talouden lajeilla:
- Vapaus orjuudesta ja pakkotyöstä
- Elinkeinovapaus
- Sopimusvapaus
- Liikkumisvapaus
- Sananvapaus
- Mielipiteenvapaus
- Uskonnonvapaus
- Yhdistymisvapaus
- Järjestäytymisvapaus
- Kokoontumisvapaus
- Lehdistönvapaus
Myöhemmin Jean-Jacques Rousseau käänsi vapauden käsitteen toisenlaiseen asiayhteyteen, pitäen vapautta positiivisena määreenä, oikeutena johonkin, kuten oikeutena koulutukseen, oikeutena asuntoon ja oikeutena ruokaan. Valtio ei tällaisia vapauksia rajoita, vaan pikemminkin päinvastoin, muut ihmiset rajoittavat positiivisia vapauksia ja valtio takaa ne.
Karl Marxin mukaan kapitalismissa tuottaja ja kuluttaja eivät ole vapaita vaan tuotantovoimien kehityksen ajankohtainen taso pakottaa heitä tuottamaan tai kuluttamaan tietyllä tasolla. Marxismissa vapaudella tarkoitetaan yhteiskunnan suunnitelmataloutta kapitalistisen tai muun alkeellisempana pidetyn yhteiskuntamuodon kuten feodalismin anarkian sijaan.
Vapaa tahto
:Pääartikkeli: Vapaa tahto
Vapaa tahto tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan ihminen vaikuttaa itse toimintaansa ja ajatuksiinsa. Käsityksen vastakohta on determinismi, ennaltamääräytyneisyys, jonka mukaan ihminen toimii pohjimmiltaan luonnonlakien, kuten mekaniikan lakien mukaan, ja siksi vapailta vaikuttavat päätökset ovat periaatteessa jo ennalta määräytyneitä, ja tapahtuvat syyn ja seurauksen suhteen kautta välttämättä. Eräänlaista determinismiä on myös usko siihen, että ihminen toimii täysin vaistojensa tai refleksiensä varassa.
Katso myös
- Positiivinen ja negatiivinen vapaus
Luokka:Politiikka
Luokka:Taloustiede
ja:自由
th:เสรีภาพ
1793 Tapahtumia
- 24. kesäkuuta - Ranskan ensimmäinen tasavaltalainen perustuslaki otetaan käyttöön
- 8. marraskuuta - Ranskan vallankumoushallitus avasi Pariisissa Louvren yleisölle museona
- 23. marraskuuta - Puolan toinen jako Venäjän ja Preussin kesken
- Oulun linna tuhoutui ruutikellari räjähdyksessä
Syntyneitä
-
Kuolleita
- 21. tammikuuta - Ranskan kuningas Ludvig XVI teloitettiin giljotiinillä
- 8. lokakuuta - John Hancock, vallankumouksellinen ja liikemies, Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen ensimmäinen allekirjoittaja.
- 16. lokakuuta - Marie Antoinette, Itävallan keisarinna Maria Theresan tytär ja Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n puoliso mestattiin giljotiinilla Ranskan vallankumouksen lakipisteessä
Luokka:1700-luku
ms:1793
ko:1793년
Ranska
Ranska on länsieurooppalainen valtio. Euroopan mittakaavassa Ranska on suuri valtio – sen pinta-ala on yli puoli miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku yli 60 miljoonaa. Ranskan naapurimaita ovat Belgia, Luxemburg, Saksa, Sveitsi, Italia, Monaco, Espanja ja Andorra.
Ranskan pääkaupunki on Pariisi. Ranska on tasavalta, jossa presidentillä on melko paljon valtaa suhteessa pääministeriin. 17. toukokuuta 1995 lähtien presidenttinä on ollut Jacques Chirac.
Historia
:Pääartikkeli: Ranskan historia
Nykyinen Ranska kattaa suurimman osan muinaisesta Galliasta, joka oli Rooman valtakunnan provinssi.
Keskiajalla Ranskan paikalla oli mahtava Kaarle Suuren valtakunta, jonka hajottua alueella oli monia pieniä ruhtinaskuntia, joista tärkeimpiä olivat Ranska, Burgundi, Provence ja Savoiji.
Ranskan vallankumoukseen 1789 saakka maa oli kuningaskunta, tosin se oli sitä vallankumouksenkin jälkeen vuodesta 1814–1848. Kuuluisin Ranskan kuningas lienee aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715).
1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa Ranskaa hallitsi keisari Napoléon Bonaparte, joka sai haltuunsa suuren osan Eurooppaa, mutta karkotettiin sittemmin Atlantin valtameressä sijaitsevalle St. Helenan saarelle. Napoleonin jälkeen monarkia palautettiin, mutta Euroopan "hulluna vuotena" 1848 kuningas Ludvig Filip syrjäytettiin ja maasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Ludvig Napoleon. Hän tosin muutaman vuoden päästä julistautui keisariksi nimellä Napoleon III. Keisarikunta kaatui myöhemmin, ja Ranska julistettiin taas tasavallaksi.
Ensimmäisessä maailmansodassa Ranska taisteli ympärysvaltain puolella. Toisessa maailmansodassa maa joutui Saksan miehittämäksi. Ranskaa hallitsi marsalkka Philippe Pétainin niin sanottu Vichyn hallitus.
Nykyinen Ranskan valtio on nk. viides tasavalta, joka syntyi kansanäänestyksellä 1958.
Politiikka
Ranskan viidennen tasavallan perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä syyskuun 28. päivänä 1958. Perustuslaki vahvisti presidentin ja ministereiden valta-asemaa suhteessa parlamenttiin. Peruslain mukaan, presidentti valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi (ennen uudistusta virkakauden pituus oli 7 vuotta). Presidentti vahvistaa lait, nimittää pääministerin, johtaa hallitusta ja asevoimia sekä allekirjoittaa kansainväliset sopimukset.
Ranskan parlamentissa on kaksi kamaria: kansalliskokous ja senaatti. Ranskan kansalliskokous (Assemblée Nationale) on ylin lainsäädäntöelin. Kansalliskokouksen 577 edustajaa valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansalliskokouksella on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, mistä johtuen vaaleissa enemmistön edustajanpaikoista saaneella puolueella on yleensä myös enemmistö paikoista hallituksessa. Senaattorit (yhteensä 331) valitaan epäsuoralla vaalilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin puolesta senaatin paikoista on äänestettävä uudelleen joka kolmas vuosi (alkaen 2007). Senaatilla on rajattu lainsäädäntövalta ja kansalliskokouksella on mahdollisuus kumota senaatin säätämiä lakeja, lukuun ottamatta perustuslakiin tehtäviä lisäyksiä ja ns. elollisia lakeja (lois organiques). Hallituksella on huomattava vaikutusvalta parlamentin käsittelyyn tuleviin lakeihin.
Viimeisten vuosikymmenten ajan, ranskalainen politiikka on ollut valtataistelua kahden puolueen välillä: vasemmistolaisen Parti Socialiste'n (lyhenne PS) ja oikeistolaisen Union pour un Mouvement Populaire'n (lyhenne UMP).
Ranska on maailmanpolitiikassa merkittävä valtio. Se on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, ja maalla on oma ydinase.
- Lista Ranskan presidenteistä
Maantiede
Ranskan presidenteistä
Manner-Ranska on jaettu 22 alueeseen (ranskaksi région, mukaan lukien Korsika, vaikkakaan se ei tarkkaan ottaen ole Manner-Ranskaa), jotka on edelleen jaettu 96 numeroituun departementtiin (département). Departementtien numeroita käytetään postinumeroissa sekä autojen rekisterikilvissä. Departementit on jaettu 329 arrondissementiin (arrondissement), jotka on jaettu edelleen 3 879 kantoniin (cantones) ja kantonit 36 568 kuntaan (communes) (tilanne 1. tammikuussa 2004).
Ranskan eurooppalaiset alueet
rekisterikilvissä
Ranskan merentakaiset osat
Ranskan mertentakaiset departementit kuuluvat Euroopan unioniiin ja ne käyttävät euroa valuuttanaan, mutta muut alueet eivät. Ranskan Tyynenmeren territorioiden valuuttana on Ranskan Tyynenmeren frangi (CFP).
- Départements d'outre-mer, DOM (Merentakaiset departementit)
- Guadeloupe
- Martinique
- Ranskan Guayana
- Réunion
- Collectivités territoriales, COM (Alueelliset yhteisöt)
- Mayotte
- Saint-Pierre ja Miquelon
- Wallis ja Futuna
- Pays d'outre-mer, POM (Merentakaiset maat)
- Ranskan Polynesia
- Collectivité sui generis
- Uusi-Kaledonia
- Territoire d'outre-mer, TOM (Merentakainen territorio)
- Ranskan eteläiset alueet
- Ranskan vaatimus Antarktiksella
- Îles Éparses de l'Océan Indien (Intian valtameren erillissaaret)
- Viisi saarta Intian valtameressä, joissa ei ole pysyvää asutusta ja joita hallinoidaan Réunionilta:
- Bassas da India
- Europa
- Juan de Nova
- Gloriososaaret
- Tromelin
Väestö
Ranskassa puhutaan pääasiassa ranskaa. Perinteisiä vähemmistökieliä ovat Bretagnen kelttiläinen bretoni, Dunkerquen suunnalla puhutut flaamilaismurteet, itärajan maakuntien saksa, Perpignanin seudun katalaani sekä Biarritzin ympäristössä jonkin verran puhuttu baski. Myös Korsikalla puhutaan omaa korsikan kieltä, joka on muistuttaa enemmän italian kieltä kuin ranskaa. Perinteisiin kielivähemmistöihin on kuitenkin vallankumouksen jälkeisinä vuosisatoina suhtauduttu hyvin kielteisesti, ja ne ovat pääsääntöisesti häviämässä. Tärkein uskonto on katolilaisuus. Ranskassa on kuitenkin melko suuri muslimivähemmistö, sillä suuri osa Pohjois-Afrikasta oli Ranskan siirtomaita 1950-luvulle asti. Siirtomaamenneisyyden muistona Ranskalla on edelleen jonkin verran omistuksia Euroopan ulkopuolelta.
Kulttuuri
- Ranskan akatemia
- Ranskan kirjallisuus
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- potaska
- puu
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kemikaalit
- viini
Katso myös
- Luettelo ranskalaisista
- Luettelo Ranskan kuninkaista
- Ranskan ympäriajo
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.619261,2.307129&spn=6.701194,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ranska Google Mapsissa]
- [http://www.france.fi/ Ranskan Suomen suurlähetystö]
Luokka:Ranska
als:Frankreich
ms:Perancis
zh-min-nan:Hoat-kok
ko:프랑스
ja:フランス
simple:France
th:ประเทศฝรั่งเศส
fiu-vro:Prantsusmaa
UskontoUskonto voidaan määritellä hyvin monella tavalla.
Laajimmillaan uskonto tarkoittaa mitä tahansa joukkoa uskomuksia tai käytäntöjä, jotka käsittelevät elämän peruskysymyksiä, etiikkaa, kuolemaa, tuonpuoleista tai korkeamman olemassaoloa. Useissa uskonnoissa keskeistä on usko yliluonnolliseen. Uskontoihin liittyy rituaaleja ja usein myös henkisyyttä eli rukoilua, meditaatiota tai vastaavaa. Uskonnoissa on myös usein kokoelma noudatettavia sääntöjä, kuten kristinuskon ja juutalaisuuden käyttämässä Vanhassa Testamentissa kymmenen käskyä.
Uskontotieteessä on kolme päätapaa määritellä uskonto:
#Samaistetaan uskonto uskomuksiin yliluonnollisista asioista.
#Väitetään, että uskonto on syntynyt, kun ihmiset ovat alkaneet erottaa pyhän ja maallisen toisistaan
#Nähdään uskonnon syntyneen vastausyrityksenä kysymykseen kuolemanjälkeisestä elämästä
Länsimainen uskonnollisuus kirkon kautta on varsinkin maallistuneissa Pohjoismaissa usein muodollista ja rajoittuu useimpien osalta kirkon tarjoamiin rituaaleihin: ristiäisiin, rippikouluun, häihin, hautajaisiin ja mahdollisesti joulukirkossa käymiseen. Aktiivisten uskonnonharjoittajien osuus Suomessa on vain pieni osa kirkkoon kuuluvista, esimerkiksi Yhdysvalloissa prosentti on huomattavasti suurempi kulttuurisyistä johtuen. Kirkossakävijöistä enemmistön muodostavat vanhukset ja naiset. Kirkkoon kuulutaan kuitenkin usein, koska jonkinlainen usko jumalaan löytyy monilta vaikkei itse kirkko instituutiona kiinnostaisikaan. Loput ovat ateisteja, agnostikkoja, uskonnottomia tai kuuluvat rekisteröimättömiin uskonnollisiin yhdyskuntiin. Kirkkoonkuuluminen ja uskominen eivät Euroopassa ole kovinkaan usein vahvasti sidoksissa toisiinsa, sillä hyvin moni ateisti tai agnostikko kuuluu edelleen kirkkoon ja toisaalta jotkut uskovaiset eivät arvosta kirkkoa sen nykytilassa.
Uskonto on voimakkaita tunteita herättävä aihe sekä monien uskontojen kannattajien kuin myös uskontoa tunnustamattomien kesken. Äärimmillään tämä tulee näkyviin fundamentalistien kohdalla, jotka arvostelijoidensa mielestä tuovat omaa näkemystään esiin hyökkäävästi osoittamatta ymmärtämystä toisinajattelevia kohtaan, ja jopa väkivalloin. Uskontoja puolustettaessa ja vastustattessa asetetaan usein ateismi ja uskonto vastakkain.
Maailman 10 suurinta uskontoa
#Kristinusko 2,1 miljardia
#Islam 1.3 miljardia
#Hindulaisuus 900 miljoonaa
#Kiinan perinteiset uskonnot 394 miljoonaa
#Buddhalaisuus noin 376 miljoonaa
#Shamanismi, alkuasukasuskonnot 300 miljoonaa
#Afrikan perinteiset uskonnot 100 miljoonaa
#Sikhiläisyys noin 23 miljoonaa
#Juutalaisuus noin 13-15 miljoonaa
#Baha'i noin 7 miljoonaa
- Ei-uskonnollisuus, Ateismi tai Agnostismi noin 1,1 miljardia
Suomen suurimmat uskonnot
Suomen suurimpien rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmäärät on esitetty seuraavassa. Suluissa on suhteellinen kehityssuunta viimeisen 10 vuoden ajalta, joka on lähes sama kuin viimeisen 50 vuoden kehityssuunta. Vuosi 2004 oli ensimmäinen jolloin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä väheni (Tilastokeskus, Martikainen).
#Suomen evankelis-luterilainen kirkko 83,6 % (laskussa) noin 4 500 000 henkeä
#Uskontokuntiin kuulumattomia 13 % (nousussa) 660 000
#Suomen ortodoksinen kirkko 1,1 % (ei muutosta) 57 000
#Muihin uskontokuntiin kuuluvia 1,1 % (nousussa) 57 000
##Jehovan todistajat noin 19000
##Suomen Vapaakirkko 13000
##Islam, useita erillisiä seurakuntia 8000 (arvio, nousussa)
##Katolinen kirkko Suomessa 7000
##Suomen Adventtikirkko 4000
##Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko eli mormonit 3000
Usein on jätetty tilastoimatta, että helluntailaisia Suomessa on 45200. Heistä osa on äskettäin rekisteröitynyt Suomen helluntaikirkkoon ja osa pysyy rekisteröitymättömänä. Seurakuntia on 235. (Ristin Voitto -lehti 26.1.2005)
Kaikkiaan yli 100 000 henkilöä, 22 % uskontokuntiin kuulumattomista, sanoo uskovansa Kristukseen.
Tarkempia tietoja Suomen uskonnoista sekä kristillisistä kirkoista ja yhteisöistä: [http://www.aanekoski.fi/lukio/opet/rossi/suomen.html]
Herätysliikkeet Suomessa
Varsinaisten kirkkojen lisäksi Suomessa toimii useita kristillisiä herätysliikkeitä, joista huomattavimpina vaikuttavat lestadiolaisuus moninen haaroineen, evankelisuus, herännäisyys eli körttiläisyys, rukoilevaisuus sekä niin sanottu viides herätysliike, joka oikeastaan on yläkäsite joukolle samanhenkisiä 1900-luvulla syntyneitä herätysliikkeitä. Herätysliikkeet syntyivät 1800-luvulla (paitsi ns. viidesläisyys) ajamaan kirkollisia uudistuksia kuitenkaan irrottautumatta omiksi kirkoikseen.
Ominaista herätysliikkeille ovat omat hengelliset tapahtumansa kuten raamattupiirit, kesäisin suuret herätysjuhlat ja niin edelleen. Myös voimakas yhteisöllisyys on usein tunnusomaista herätysliikkeille.
Ks. myös Luther-säätiö, Paavalin synodi
Uskontojen synty ja funktio
Pääartikkeli: Uskontojen synty
Tavat lähestyä uskontojen syntyä ja funktiota voidaan näkökulman mukaan jaotella karkeasti kolmeen luokkaan:
- Uskontoja todellisuuspohjaa vailla olevina ihmisen keksintöinä tarkastelevat mallit
- Funktionaalinen selitys uskontojen synnystä kertoo, mitä tarkoituksia palvelemaan uskonnot ovat alun perin syntyneet. Aikaisemmin uskonnot ovat nimenomaan syntyneet tarpeista selittää maailman syntyä ja toimintaa sekä luonnonlakeja, ja ihmiset kokevat edelleen saavansa uskonnoilta vastauksia keskeisiin maailmaa koskeviin kysymyksiin, kuten kysymyksiin kuolemanjälkeisestä elämästä. Myös uskontojen roolia moraalin ja yhteisöllisyyden ylläpitäjänä, esimerkiksi helvetinpelon ja heikompien auttamisen muodossa, pidetään tärkeänä.
- Uskontoja progressiivisesti tosina tarkastelevat mallit
- Baha'i ja jotkut islamin suuntaukset opettavat, että useat uskonnot ovat olleet tosia mutta tiedoltaan vajaita ja että heidän uskontonsa on viimeinen, täydellinen uskonto.
- Monet muut synkretistiset uskonnot
- Tiettyä uskontoa absoluuttisesti totena tarkastelevat mallit
- Kaikkia muita uskontoja pidetään väärinä, yleensä joko Saatanan tai jonkin muun yli-inhimillisen olennon yrityksenä johtaa ihmiskunta harhaan tai ihmismielen epätoivoisena tuotoksena.
Monet pitävät uskontoja nykyisin paljon vähemmän kokonaisvaltaisina paketteina kuin aikaisemmin, huomauttaen useimpien pitävän luonnontieteiden selitystä todellisuudesta luotettavampana. Tällaisten ihmisten mielestä uskonnossa voi pikemminkin nauttia hyödyllisistä osista kuten rituaaleista, kirkollisista juhlista, läheisyydestä ja läheisten auttamisesta, mutta jättää ikävämmät asiat pois. Eräs esimerkki tästä ovat Suomessa tietyt luterilaisen kirkon papit, jotka ovat julkisesti myöntäneet, etteivät usko helvettiin.
Sekulaari käsitys uskonnoista pelkkinä moraalin ylläpitäjänä ei kuitenkaan katso uskontojen aina onnistuneen moraalin määrittelyssä. Esimerkiksi katolisen kirkon moraaliin kuuluu yhä monia hyvin autoritaarisia piirteitä. Moraaliset instrumentalistit sekä sekulaarit moralistit huomauttavat, että kondomin käytön kieltämisellä tai jopa itsetyydytyksestä rankaisemisella on valtavia haittavaikutuksia ihmisten tässä elämässä. Täten nykyisin voitaisiin olettaa, että julkinen moraali voitaisiin rajoittaa huomattavasti pienempään joukkoon esim. katolisen kirkon ajamasta.
Toisaalta monet tiukempaa uskontokäsitystä ylläpitävät arvostelevat tällaista huomauttaen, että useimmat uskonnot eivät tunnusta moraalin riippuvan siitä, millainen sen hetkinen yleinen moraalikäsitys on esimerkiksi länsimaissa.
Eräitä uskontoja
- bahá'í
- buddhalaisuus
- hindulaisuus
- islam
- sunnilaisuus
- shiialaisuus
- juutalaisuus
- ortodoksi-juutalaisuus
- reformoitu juutalaisuus
- kristinusko
- katolisuus
- ortodoksisuus
- idän kristilliset kirkot
- rastafarilaisuus
- protestantismi
- luterilaisuus
- anglikaanisuus eli episkopaalisuus
- kalvinismi eli reformoitu kristinusko
- presbyterianismi
- metodismi
- baptismi
- helluntailaisuus
- kolminaisuuden kieltävät suuntaukset
- mormonismi
- Jehovan todistajat
- Käänteiskristillisyys
- luciferilaisuus
- saatananpalvonta
- manikealaisuus
- New Age
- satanismi
- shintolaisuus
- taolaisuus
- zarathustralaisuus
- antiikin uskonnot
- gnostilaisuus
- mithralaisuus
- orfilaisuus
- pythagoralaisuus
- Pakanalliset ja uuspakanalliset uskonnot
- asatru
- diskordianismi
- druidismi
- hellenistinen pakanuus
- kemeettiläisyys
- romuva
- samanismi
- suomalainen pakanuus (vrt. muinaissuomalainen kansanusko)
- thelema
- wicca
Muita uskonnollisia ja uskonnottomia todellisuuskäsityksiä ja elämänkäsityksiä
- ateismi (ks. myös ateismi ja uskonto)
- agnostismi
- deismi
- humanismi
- sekulaarihumanismi
- posthumanismi
- panteismi
- uskonnottomuus
Katso myös
- Luettelo uskonnoista
Linkkejä
[http://www.adherents.com/Religions_By_Adherents.html Adherents.com] Uskontojen levinneisyys maailmassa, englanniksi.
Tilastokeskus 2003-04-23: Suomi Lukuina: [http://www.stat.fi/tk/tp/tasku/taskus_vaesto.html Väestö]
Martikainen, Tuomas 1997-2002: Uskonnot Suomessa: [http://www.abo.fi/~tmartika/suomiuskonto/tutkimustilastoja.html Tilastoja]
Seppänen, Juha: [http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/op/js/tie/kartta/kartta.htm Maailmanuskontojen levinneisyysalueet], kartta.
Luokka:Uskonto
ms:Agama
ko:종교
ja:宗教
simple:Religion
th:ศาสนา
MoraaliMoraali eli siveys on yhteisöä hyödyttävä tai yhteisön hyväksymä tapojen säännöstö. Moraali-sana tulee latinankielisestä morales-sanasta, joka tarkoittaa tapaa. Etiikka eli moraaliajattelu tutkii erilaisia käsityksiä siitä, mitä on moraalinen hyvä ja paha. Metaetiikka puolestaan tutkii moraalisten määreiden pohjaa ja sitä, mitä voidaan pitää pätevänä moraalikäsityksenä.
Moraalin lajitteluja
Moraalinen yhdentekevyys
Eettiset teoriat usein keskittyvät määrittelemään moraalisesti hyviä sekä pahoja tekoja. Väliin jää kuitenkin lähes aina harmaa alue, joka on moraalisesti yhdentekevä. Vaikka ajattelisi kuinka teoreettisella pohjalla, kaikkia tekojamme ei kuitenkaan kannata mitata moraalisesti. Jos vielä otetaan vähänkään pragmaattisempi lähestymistapa, havaitaan pian, ettei se olisi edes mahdollista.
Yksityinen ja julkinen moraali
Ihmiset kohtelevat perheenjäseniään eri tavoin kuin ventovieraita, ja toisaalta ihmiset tahtovat ehkä tehdä tietynlaisia moraalisia valintoja henkilökohtaisessa elämässään, vaikkeivät kuitenkaan tahdo valintojen olevan universaaleja lakeja.
On siis selkeästi erotettavissa julkinen moraali ja yksityinen moraali. Näistä jälkimmäinen kuitenkin on se, josta useimmiten puhutaan.
Objektiivisuus, subjektiivisuus ja universaalisuus
Suomalainen Edward Westermarck määritteli oman perustansa moraalille. Hänen mukaansa moraali on subjektiivista ja perustuu intuitioon. Kun joku sanoo tietyn teon olevan moraalisesti väärin, se vain herättää hänessä tunteen, ettei teko ole oikein. Yhtä lailla joku saattaa sanoa veden olevan kylmää, koska hän tuntee veden aiheuttavan kylmiä tuntemuksia varpaissaan. Moraali on siis täysin subjektiivista ja henkilökohtaista.
Sven Krohn puolestaan on argumentoinut, että moraalinen laki ja sen perusta on objektiivinen, mutta henkilön suhde siihen määräytyy hänen maailmankatsomuksensa perusteella. Aikoinaan esimerkiksi Fidziläiset pitivät oikeutettuna surmata vanhempansa tietyssä iässä. Krohnin mukaan tämä johtui vain siitä, että Fidziläiset uskoivat parempaan kuolemanjälkeiseen elämään. Hänen mukaansa eri yhteisöjen moraalit ovat itse asiassa kaikki samaa universaalia moraalia, katseltuna vain erilaisten lasien läpi. Jos eri yhteisöjen maailmankatsomuksellisista seikoista päästäisiin eroon, kaikki ihmiset tunnustaisivat samaa moraalia.
Humanismistä on lähtenyt vastakkainasettelua lieventävä näkökulma universalismista, jonka mukaan moraalikäsitykset ovat kulttuurisidonnaisia eikä mitään absoluuttista totuutta ole, mutta erilaisista moraalikäsityksistä on löydettävissä "suurin yhteinen nimittäjä", johon kaikkien voidaan odottaa suostuvan. Tällaista moraalin minimitasoa edustavat esimerkiksi ihmisoikeuksien julistus ja kansainvälinen rikostuomioistuin.
Moraali kulttuurievoluution tuloksena
Syntyselitys moraalille on, että se on kulttuurillisen evoluution synnyttämä säännöstö, joka on auttanut yhteisöä menestymään. Siinä missä biologinen evoluutio on muokannut yhteisön jäsenten geenejä, on kultuurillinen evoluutio ei-geeniperäinen evoluution laji, jonka yhteisön jäsenet ovat siirtäneet opetuksina ja perintönä eteenpäin.
Spartalaiseen moraaliin kuului aikanaan heikompien vauvojen jättäminen kallioisiin rotkoihin kuolemaan. Heidän yhteisönsä kukoistikin kohtalaisen pitkään, jääden kuitenkin evoluution myötä humaanimpien kulttuurien jalkoihin. Nykysuomalaiset pitävätkin tuollaista moraalikäsitystä jo intuitiivisesti täysin omansa vastakohtana.
Evolutiivisen moraalin irvikuva on nk. sosiaalidarwinismi, jota ei nykyisen metaetiikan varjolla voida pitää kovin vakavastiotettavana teoriana. Se syyllistyy useimmiten nk. naturalistiseen virhepäätelmään.
Simpansseillakin on havaittu kulttuureja. Tietyillä alueilla simpanssit käyttävät kiveä pähkinän särkemiseen, tietyillä puuta. Käytännössä tämäkin on osa moraalia. Tosiasiassa suurin osa varsinkin suunnitelluista ja järkeillyistä moraaliteorioista painottaa humanistista moraalia, joka koskettaa vain ihmisiä. Toisaalta Immanuel Kantin kuuluisa kategorinen imperatiivi painottaa moraalisen velvollisuuden koskevan kaikkia järjellisiä olentoja.
Kuten biologisessa evoluutiossakin, myös kulttuurillisen evoluution tuotoksessa, moraalissa, on turhia jäänteitä. Vielä nykyisinkin vallitseva seksuaalisuuden näkeminen moraalisesti pahana asiana on varmasti nykykulttuurissa pikemminkin haitallista kuin hyödyllistä. Jotkut moraaliteoreetikot pitävätkin moraalin laajentumista turhille ja haitallisille alueille käyttäytymisenä, johon vain luonnossa hyvin toimeentulevilla on varaa.
Vasta siinä vaiheessa, kun apinoilla alkoi ruoan etsimisen lisäksi olla aikaa maalailla luolamaalauksia, alkoi syntymään tapoja ja kulttuuria, joka ei liittynyt tiukasti eloonjäämiseen. Myöhemmin, viktoriaanisen aikakauden myötä ihmisillä oli varaa jopa kieltää lajin selviytymisen kannalta kaikista tärkein käyttäytyminen, seksuaalisuus.
Perustelu kulttuurievolutiivisen moraalin säilyttämiselle on se, että kyseessä on niin valtavan pitkän kehityksen aikaansaama moraalinen säännöstö, että olisi ylimielistä keneltäkään kuvitella kykenevänsä suunnittelemaan paremman säännöstön. Sosiaalisten suhteiden verkosto ja yhteiskunta on niin monimutkainen kokonaisuus, että on täysin mahdotonta edes ymmärtää sitä saatikka rakentaa parempaa.
Sitaatteja
:"Hyvä on hyvää, siinä kaikki!"
::-- G.E. Moore
Katso myös
- Etiikka
- Metaetiikka
- Oikeusfilosofia
Luokka:Etiikka
ja:道徳
Kristinusko
Kristinusko on monoteistinen uskonto, joka pitää sisällään monia erilaisia suuntauksia, joiden alkuperä on Jeesuksen opetuksissa. Jeesuksen elämän vaiheita ja opetuksia on kuvattu kristittyjen pyhässä kirjassa, Raamatussa. Kristinuskon olennainen osa on usko siihen, että Jeesus on Jumalan Poika, Herra ja ainoa ihmiskunnan pelastaja. Kristinuskoa tunnustavaa tai kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä kutsutaan nimellä kristitty. Nimitys perustuu Jeesuksen kreikankieliseen arvonimeen voideltu, Χριστος. Kristinuskon mukaan siihen uskovat ja sen oppeja kannattavat saavat pelastuksen.
Historia
Kristinuskon keskeinen hahmo on Jeesus Nasaretilainen, joka evankeliumien ja raamatuntutkijoiden mukaan eli Israelin alueella ensimmäisen vuosisadan alussa. Kristinuskon leviäminen käynnistyi pian Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen noin vuonna 30. Ajanlaskun alun ensimmäisellä vuosisadalla kristinuskoa levittivät erityisesti Paavali Tarsoslainen ja muut apostolit. Raamatun mukaan kristittyjä kutsuttiin ensimmäisen kerran sillä nimellä Antiokian kaupungissa, johon he olivat paenneet ja asettuneet asumaan varhaisten Palestiinassa tapahtuneiden vainojen jälkeen.
Rooman valtakunnassa vallinnut suhteellinen rauha ja tieverkoston hyväkuntoisuus mahdollistivat kristinuskon nopean leviämisen valtakunnan alueella seuraavan kolmen vuosisadan aikana. Keskeisimpiä kristinuskon menestystekijöitä oli keisari Konstantinuksen kristittyjä suosiva politiikka. Konstantinuksen antaman Milanon ediktin seurauksena kristittyihin kohdistuneet ajoittaiset vainot loppuivat. Konstantinus myös järjesti ensimmäisen ekumeenisen kokouksen, jonka tarkoitus oli ratkoa opillisia riitoja. Konstantinuksen elinaikana kristityt olivat vielä vähemmistönä eikä keisari itse ottanut kastetta ennen kuin kuolinvuoteellaan. Kristittyjen lukumäärä kuitenkin kasvoi nyt nopeasti. Pakanallinen keisari Julianus yritti palauttaa pakanallisen suvaitsevaisuuden, mutta hän kaatui sodassa Persiaa vastaan. Kristityt saivat lopullisesti ylivallan. Lopulta muiden uskontojen harjoittaminen Rooman valtakunnassa kiellettiin keisari Theodosiuksen toimesta 300-luvun lopulla. Muiden uskontojen hävittämisessä käytettiin runsaasti väkivaltaa.
300-luvun
Ensimmäisen vuosisadan ja vuoden 1050 välisenä aikana evankeliumia ja kristinuskoa levitettiin Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Raamattua käännettiin paikallisille kielille ja usein uskontoon sekoittui paikallisten kulttuurien erikoisominaisuuksia. Yhtenä näistä voidaan pitää esimerkiksi katolisuudessa ja ortodoksisessa kirkossa vahvana vaikuttavaa kulttuuria pyhistä ihmisistä, mikä käytännössä korvasi vanhakantaisempien uskontojen henki- ja haltijamenot.
Kaikkien kristittyjen yhteisen kirkon, joka oli ajan myötä saanut nimen katolinen kirkko, reunat hajoilivat ensimmäisellä vuosituhannella erilaisten opillisten riitojen seurauksena. Kirkosta erosi ryhmiä ja paikalliskirkkoja (esimerkiksi nestoriolaiset, monofysiitit ja monoteliitit), jotka eivät hyväksyneet jotakin kirkon opetusta. Toisella vuosituhannella, kristinuskon saavuttaessa maailmanlaajuisuutta, vastaava ilmiö kiihtyi. Suuri skisma vuonna 1054 hajotti kirkkoa lisää. Tämän riitaisan eron perillisiä olivat katolinen kirkko, jonka päämaja oli Rooma, ja ortodoksinen kirkko, jonka arvostetuimpana piispana toimi Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkka. Ortodoksinen kirkko poikkesi eron jälkeen paavin johtamasta kirkosta myös siten, että siinä on autogefaalisia tai autonomisia paikalliskirkkoja. Katolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko hautasivat riitansa ja yhdistyivät uudelleen Firenzen ekumeenisessa kirkolliskokouksessa (1438—1445), mutta kun ottomaanit valloittivat Konstantinopolin vuonna 1453, he määräsivät kaikki suhteet Roomaan katkaistaviksi. Tulevina vuosisatoina moni ortodoksinen kirkko solmi yhteyden Roomaan erillissopimuksella (ks. Itäiset riitukset).
Uskonpuhdistuksessa eli reformaatiossa 1520-luvulla protestanteiksi kutsutut uudistajat nousivat useissa maissa katolisen kirkon korruptoituneita rakenteita vastaan. Reformaattorit, joista keskeisimpiä oli Martin Luther, olivat myös sitä mieltä, että kirkossa vallitsi useissa kohdin harhaoppisuus. Luonnollisesti katolisen kirkon puolella protestantteja pidettiin yhtä lailla kerettiläisinä. Seurauksena oli, että useat hallitsijat perustivat maihinsa katolisuuden tilalle omat valtionkirkkonsa, ja katolinen kirkko toteutti suuria sisäisiä uudistuksia. Suomi koki reformaation osana Ruotsin valtakuntaa kuningas Kustaa Vaasan toimesta: vasta myöhemmin, 1500-luvun lopulla, Ruotsin protestanttisen kirkon oppi määriteltiin täsmällisemmin evankelis-luterilaiseksi. Reformaation synnyttämä uskonnollinen rajalinja on edelleen olemassa Euroopassa ja se noudattaa suurin piirtein jakoa, jossa pohjoinen on protestanttista aluetta ja etelä katolista. Poikkeuksia toki esiintyy, esimerkiksi katoliset Irlanti ja Puola.
Protestanttisuus levisi myös Pohjois-Amerikkaan ja myöhemmin Australasiaan eurooppalaisten kolonisoijien myötä, mutta koska uskontoa ei kontrolloinut paavi eivätkä kansalliset hallitukset, uuden mantereen protestanttisuus pirstoutui satoihin ja myöhemmin tuhansiin eri suuntauksiin. Etelä-Amerikassa, jonne uskonto oli tullut espanjalaisten ja portugalilaisten mukana, säilyi katolisen kirkon voimakas vaikutus.
1800- ja 1900-luvuilla monet kristinuskon poliittisesti dominoivat valtiot etenkin Euroopassa kehittyivät yhä maallisempaan, sekulaariin suuntaan. Lisäksi kommunistisiksi julistettuja valtioita hallittiin ateismin hengessä, vaikka virallisesti ateistinen oli ainoastaan Albania. Suomi on seurannut tässä suhteessa muita eurooppalaisia valtioita. Vaikka maassa vallitsee edelleen kansalliskirkko, on uskonto periaatteessa erotettu poliittisesta hallinnosta. Myöhemmin kristinusko on kuitenkin alkanut vaikuttaa uudelleen yhteiskunnan päätöksenteossa (lähinnä herätyskristillisessä muodossaan) etenkin Yhdysvalloissa.
Yhdysvalloissa
Lisätietoa: [http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/kkohjana.html Kirkkohistorian aikajana] Kirkon historian tiivis esitys linkkeineen ( RaamattuNET - uskonnon opetuksen kotisivu )
Kristinusko nykyään
Yhdysvalloissa
Kristinusko on suurin uskonto kahdella miljardilla seuraajallaan. Kaksi seuraavaksi suurinta ovat islam 1,2 miljardilla ja hindulaisuus 841 miljoonalla. Kristityistä 1,1 miljardia on katolisia, 367 miljoonaa protestantteja, 216 miljoonaa ortodokseja, 84 miljoonaa anglikaaneja ja 414 miljoonaa itsenäiseen tai määrittelemättömään suuntaukseen kuuluvia. Lisäksi 32 miljoonaa henkilöä kuuluu erilaisiin marginaaliryhmiin kuten Jehovan todistajiin ja mormoneihin.
Kristinuskoon kuuluu monia haaroja, kuten esimerkiksi katolisuus, ortodoksisuus ja useita protestantismin muotoja. Muihin muotoihin kuuluvat uskonsuuntaukset, jotka ilmoittavat kuuluvansa erilliseen historialliseen kehitykseen, kuten esimerkiksi mormonismi sekä Jehovan todistajat. Kahta viimeksi mainittua ei kuitenkaan pidetä yleisesti kristillisinä, koska ne eivät hyväksy kolminaisuusoppia.
Vaikka kristinusko on maailman suurin uskonto ja lähetystyö on edelleen voimakasta, uskonnon kannattajamäärä suhteessa maailman väkilukuun ei juurikaan kasva. Kun maailman väestönkasvu on 1,39 prosenttia vuodessa (vuonna 2002), kristinuskon kannattajamäärä kasvaa vuodessa 1,43 prosenttia. Esimerkiksi islamin kannattajakunta kasvaa 2,17 prosenttia. Kristinusko kuitenkin kasvaa nopeasti joillakin maantieteellisillä alueilla kuten Aasiassa (+3,66 %), Afrikassa (+2,83 %) ja Etelä-Amerikassa (+1,52 %) ja erityisesti joissakin suuntauksissa (evankelisuus +4,7 %, karismaattisuus +3,9 %). Kristinusko menettää kannattajiaan eniten Länsi-Euroopassa (-0,44 %) ja perinteisten kristillisten kirkkojen keskuudessa (+0,5 %). Täten voidaan sanoa, että kristinuskon yleisluonne on muuttumassa. Kristinuskon painopiste on siirtymässä kolmanteen maailmaan ja kohti herätyskristillisyyttä.
Kaikki kristityiksi lasketut ihmiset eivät hyväksy kaikkia saati usein edes useimpia teologisia kantoja, joita heidän kirkkonsa edustaa. Lännen kristittyihin vaikutti voimakkaasti 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alun valistuksen aate, joka esimerkiksi aloitti prosessin, joka johti monessa maassa uskonnon ja valtion erottamiseen. Tämän myötä oli mahdollista olla julkisesti eri mieltä asioista kirkon kanssa ja uskonnonvapauden tullessa kirkosta oli mahdollista erota kokonaan. Tämä johti kirkosta eroamisiin ja humanististen, universalistisien, ateististen ja agnostisten aatteiden sekä muiden teististen uskontojen kuin kristinuskon nousuun perinteisesti kristityissä maissa.
valistuksen aate
Valistuksen ja modernismin vaikutuksesta kehittyi kirjaimellisesti tuhansia erilaisia protestanttisia liikkeitä ja katolisuudesta erkaantuvia haaroja, jotka eivät esimerkiksi tunnusta katolisen kirkon toteuttamia uudistuksia. 1900-luvun alusta lähtien syntyi yhteiskunnallista muutosta vastustaneita satoja fundamentalistiryhmiä, joille on usein tyypillistä Raamatun kirjaimellinen tulkitseminen.
Yhdysvalloissa ja Euroopassa liberalismi johti myös maallistumiseen. Jotkut kristityt ovat jo kauan sitten lakanneet osallistumasta perinteisiin uskonnollisiin riitteihin ja velvollisuuksiin, käyden kirkossa ainoastaan muutamina juhlapyhinä, jos silloinkaan. Yleensä heidän isovanhempansa ovat olleet vielä syvästi uskonnollisia, mutta heidän vanhempansa eivät vastaavasti korostaneet hengellisiä arvoja kasvatuksessaan. Maallistuneilla on usein kaksijakoinen suhtautuminen uskonnolliseen elämään. Toisaalta he pysyttelevät perinteissä (ja kirkon jäseninä) identiteettisyistä, toisaalta sekulaari länsimainen ajatusmalli, päivittäisen elämän vaatimukset ja yhteisöllinen paine ajaa heitä usein pois perinteisestä kristinuskosta. Tätä maallistumisen aikaansaamaa kristillisyyttä kutsutaan yleisesti tapakristillisyydeksi, jossa ihmiset kuuluvat edelleen kristillisiin yhteisöihin, mutta eivät ole vakaumukseltaan kristittyjä.
Liberaali kristinusko levisi nopeasti 1900-luvun alussa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. 1960-luvulla monet suurimmista kirkoista voitiin luokitella liberaaleiksi. Kehitys on kuitenkin kääntynyt, ja 2000-luvun alussa, vaikka liberaali kristinusko on edelleen yleisin kristinuskon puhemies maallisessa yhteiskunnassa, liberaalien kristinuskon kannattajien määrä on laskussa. Tämä johtuu osaksi liberaalien kristillisten kirkkojen väkimäärän vähenemisestä maallistumisen takia, ja osaksi kasvavien konservatiivisten sekä karismaattisten suuntauksien noususta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ainoa kasvava uskonsuuntaus on konservatiivista kristillisyyttä edustava etelän baptismi. Suomessa tilanne on edelleen verraten vakaa liberaalin kristillisyyden osalta.
Idän kirkkoihin valistuksella on ollut vähemmän vaikutuksia. Kommunististen maiden vihamielisen ateistisessa ilmapiirissä ortodoksiset kirkot ja katoliseen kirkkoon kuuluvat idän katoliset kirkot tottuivat vaikeuksiin ja takertuivat vanhoihin perinteisiin muuttumatta juurikaan, vaikka jäsenmäärät laskivat. Nykyään itäisessä Euroopassa ja Venäjällä kiinnostus kristinuskoon ja uskontoihin yleensä on kommunismin romahdettua voimakkaassa kasvussa. Monia kirkkoja ja luostareita rakennetaan uudelleen. Myös protestantismi on leviämässä näihin maihin.
Etelä-Amerikassa ja Afrikassa lähetyssaarnauksen suunta on jopa vaihtunut ja monet pienemmät mantereilla vaikuttavat kirkkokunnat lähettävät lähetystyöntekijöitä Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.
Modernismin kehityttyä konsumerismiksi 1900-luvun toisella puoliskolla syntyi käsite megakirkosta. Se palvelisi skeptisiä ja itseään etsiviä ei-kristittyjä nostamalla esiin kysymyksiä juuri siten, että ne vetoaisivat uskoaan etsiviin. Esimerkiksi Alfa-kurssi voidaan nähdä esimerkkinä tällaisesta toiminnasta.
Postmodernismin kehityksen jälkeen, joka hylkää universaalisti hyväksytyt uskomusjärjestelmät henkilökohtaisempien ja kokemuspohjaisempien totuuksien tieltä, järjestäytynyt kristinusko on joutunut kasvaviin vaikeuksiin sopeutua ihmisten haluun ilmaista uskoa ja henkisyyttä tavalla, joka on heille autenttista. Tämä on johtanut erityisesti karismaattisen kristillisyyden nousuun, jossa ihmisen henkilökohtaisella kokemuksella ja elämyksellisyydellä on huomattavasti enemmän tilaa kuin traditionalistisissa kristillisissä kirkoissa.
Nopeiten kasvava ryhmä kristillisessä kirkossa on evankelikaalinen liike. Monissa suurissa protestanttisuuntauksissa on erityisen aktiivinen evankelikaalinen vähemmistö ja joissakin tapauksissa jopa enemmistö. Evankelikaaliset suhtautuvat usein positiivisemmin eri kristinuskon suuntauksien väliseen yhteiskristillisyyteen.
Kristinuskon vaikutus historiaan
Kristinusko on vaikuttanut erittäin laajasti koko läntisen maailman historiaan ja maailmankuvaan, mukaan lukien tieteet, taiteet, poliittiset tapahtumat ja myös ihmisten arkinen elämä.
Vaikka kristinusko onkin saanut aikaan paljon hyvää on sitä nykyaikana myös kritisoitu runsaasti, etenkin katolista kirkkoa ja Vatikaania. Monet kristinuskon arvostelijat katsovat kristinuskon myös muokanneen historiaa paljolti mieleisekseen pyrkimällä vaikuttamaan ihmisten mieliin ja mielikuviin. Samoin arvostelijat usein kokevat, että aikojen saatossa kristinusko on onnistunut saamaan suuren osan muista uskonnoista näyttämään saatanallisilta, etenkin vanhat muinaiset uskonnot ja niiden jumalat. Esimerkiksi arkadialaisesta hedelmällisyyden jumalasta Panista tuli itse paholainen, jolla oli pukinsarvet ja alaruumis. Poseidonin (Kreikkalaisen mytologian merenjumala) kolmikärjestä tuli paholaisen keihäs. Samanlaisia yhteyksiä kristinuskon ja muiden uskontojen välillä on paljon. Näin kristinusko on arvostelijoiden mukaan aikojen saatossa pystynyt vahvistamaan asemaansa "ainoana oikeana uskontona" ja saamaan muut uskonnot näyttämään entistä huonommilta. Tämä ei sinänsä ole välttämättä ristiriidassa Raamatun oppien kanssa, koska dogmiin kuuluu käsitys yhdestä todellisesta jumalasta ja muiden jumalien olemattomuudesta. (Vaihtoehtoinen, aggressiivisempi, tulkinta on, että muut jumalat ovat pahoja henkiä.)
Dogmit
Kristillisen teologian juuret ovat yhtäältä juutalaisuudessa ja apostoli Paavalin kirjeissä, mutta samalla myös antiikin filosofisissa traditioissa, erityisesti platonismin eri muodoissa. Kristillinen oppi ja Uuden testamentin ajattelu pohjautuu pitkälti juutalaisten pyhään kirjaan Vanhaan testamenttiin, ja samalla Raamatun opettamia asioita kuten esimerkiksi kolminaisuusoppi muotoillaan teologiassa länsimaisen ajattelun kielelle.
Keskeinen uskomus kristinuskossa on, että uskomalla Jeesuksen, Vapahtajan, uhrikuolemaan ristillä ja ylösnousemukseen ihminen puhdistuu synneistään ja pelastuu sielun kadotukselta. Protestanttisen (luterilaisen) näkemyksen mukaan pelastuminen tapahtuu "yksin armosta", ilman ihmisen omia ansioita. Joissakin kristinuskon haaroissa taas korostetaan enemmän tai vähemmän ihmisen omien tekojen tai moraalin vaikutusta pelastukseen Jeesuksen ristinkuoleman ohella.
Keskeisiä kristinuskon tapahtumia ovat Jeesuksen syntymä ('sanan tuleminen lihaksi'), kärsimys, ristiinnaulitseminen, kuolema ja ylösnousemus, jonka tavoitteena oli ihmiskunnan pelastaminen synniltä ja kuolemalta. Keskeinen on myös usko Pyhään Kolminaisuuteen eli kolmiyhteiseen Jumalaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Juutalaisia, jotka ovat ei-kristittyjä, ei pidetä enää valittuna kansana, koska he hylkäävät Jeesuksen roolin messiaana ja Jumalan Poikana. Juutalaisten asemasta on kristinuskon sisällä kuitenkin erilaisia näkemyksiä, eikä ylläkuvattu päde kaikkiin suuntauksiin.
Kristinusko korostaa sitä, että Jumala lähetti Poikansa (tai Pojan, joka on saman Jumalan toinen persoona) maan päälle ihmisten takia. Valtaosassa muita uskontoja korostetaan ihmisen omaa panosta ja pyrkimystä pelastukseen.
Kristinuskon keskeisimmät dogmit mutoiltiin vuosien 325 ja 787 välisenä aikana pidetyissä seitsemässä ekumenisessa kirkolliskokouksessa, jotka järjestettiin ennen idän ortodoksisen ja lännen katolisen kirkon eroa vuonna 1054. Näiden kokousten pohjalta muotoiltiin Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus, jonka suurin osa kristillisistä kirkoista hyväksyy. Yhtenäisimmät ja yleisesti hyväksytyimmät opinkohdat, joiden säilyvyys on ollut kenties pisin ja jotka katolinen kirkko sekä ortodoksiset ja protestanttiset kirkkokunnat yleensä (eivät aina) hyväksyvät ovat seuraavat:
- Jumala on kolmiyhteinen, toisin sanoen Jumalalla on yksi olemus, mutta kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
- Jeesus on samanaikaisesti täysin jumalallinen ja täysin inhimillinen.
- Maria, Jeesuksen äiti, kantoi kohdussaan ja synnytti Jumalan Pojan. Jeesus sikisi Jumalan Hengestä, mutta toisaalta hän oli myös olemassa jo ennen syntymäänsä. Ihmiseksi tullessaan hän kuitenkin saavutti ihmisluonnon ja tahdon.
- Jeesus on juutalaisten odottama, Vanhassa Testamentissa ennustettu messias ja Daavidin valtaistuimen perillinen. Hän hallitsee Jumalan oikealla puolella kaikella auktoriteetilla ja vallalla. Hän on ihmiskunnan toivo, neuvonantaja ja tuomari. Ennen hänen paluutaan kirkolla on auktoriteetti ja velvollisuus saarnata ilosanomaa ja kerätä uusia kannattajia.
- Jeesus oli kaikista synneistä vapaa. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta uskovaiset saavat syntinsä anteeksi ja tekevät sovinnon Jumalan kanssa.
- Kristityt kastetaan seurakunnan (sekä konkreettinen organisaatio että Kristuksen ruumis, kaikki maailman kristityt) jäseniksi. Pyhä Henki tulee heille Jeesuksen lähettämänä opettamaan Raamatun tuntemisessa, tuomaan toivoa ja johdattamaan todelliseen tietämykseen Jumalasta ja hänen tahdostaan ja auttamaan heitä kasvamaan pyhyydessä. Uskon kautta heidät tullaan herättämään henkiin ja he elävät ikuisen elämän Kristuksen kanssa.
- Jeesus palaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
- Läntiset kristityt sanovat, että Raamattu on Jumalan sana. Monet idän kristityt pitävät tätä ilmaisua liian lähellä ilmaisua "Jumalan Sanasta", joka on epiteetti Jeesuksesta Kristuksesta. He eivät kuitenkaan kyseenalaista Raamatun auktoriteettia. Kristittyjen keskuudessa on eriäviä mielipiteitä Raamatun tarkkuudesta ja siitä kuinka sitä tulisi tulkita. Protestantismissa korostetaan yksilön vastuuta kun taas katolisuudessa ja ortodoksisuudessa korostetaan kirkon yhteisöllistä luonnetta.
Kristinuskon pääsuuntausten mukaan kristinusko on juutalaisen uskonnon täyttymys tai jatkumo. Toisaalta historiallisesti monilla kristillisillä organisaatioilla on ollut poikkeavia käsityksiä siitä, mitkä ovat kristinuskon dogmaattiset peruspilarit. Vanhoista lahkoista kuten gnostilaisuus, kataarit ja muut keskiajalla kerettiläisiksi katsotut suuntaukset ulottuu pitkä hajaannus aina nykypäivän Jehovan todistajiin, rastafareihin ja mormoneihin, joiden ei yleisesti katsota kuuluvan kristinuskon piiriin. Esimerkiksi mormonit katsovat, että vuonna 1829 Jumala loi uuden apostolin tuomalla kristikansalle lisää opetuksia ja tekstejä heidän johtajansa Joseph Smith, Jr.:n kautta. Huolimatta opillisista erimielisyyksistä Jeesusta kuitenkin pidetään lähes poikkeuksetta keskeisenä hahmona opillisessa rakenteessa. Jotkut suuntauksista pitävät itseään ainoana oikeana kristittynä kirkkona.
Yleisesti ihmiset, joilla on traditionaalisempi käsitys uskon oppirakennelmasta, pitävät yllä olevissa kappaleissa kuvattuja opillisesti eroavia suuntauksia erillisinä kristinuskosta.
Tärkein kristinuskon käsite on kuitenkin armo eli lahja, joka annetaan ihmiselle. Usko Jeesukseen on siis sitä että ottaa lahjan vastaan. Tottelevaisuus kristinuskossa on alistumista. Alistumisella tarkoitetaan sen myöntämistä ettei ole täydellinen. Sen ei kuitenkaan ajatella asettavan ihmistä Jumalan orjan asemaan, vaan pikemminkin siirtävän tämän synnin orjuudesta Jumalan lapsen ja perillisen asemaan. Myöntämällä epätäydellisyytensä ihminen voi tuoda "likansa" ja epäonnistumisensa Jumalan eteen ja kokea armoa, ettei tarvitse suorittaa tai ollakaan täydellinen. Tämä on historiallisesti äärimmäisen outoa, sillä muut uskonnot laittavat ihmisen täydellistymään. Se että saa jotain niin suurta kuin armo voi saada myös ihmisen antamaan ilmaiseksi jotain pois. Ei siis esim. hyväntekeväisyydellä itsessään voida saavuttaa mitään vaan se on pikemminkin seuraus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö itseään voisi kehittää, mutta saatuaan armoa voi "tekemisen" suorittaa uudesta näkökulmasta.
Symbolit
Risti on kristinuskon tunnetuin symboli. Kriitikot ovat ihmetelleet, että suurin maailmanuskonto on ottanut teloitusvälineen tunnuksekseen. Symbolisia selityksiä on esimerkiksi se, että pystypuu kuvaa vertikaalista, "taivaallista" ulottuvuutta ja lyhyempi poikkipuu puolestaan "horisontaalista" maailmaulottuvuutta.
Kala on vanhimpia Kristus-kuvioita. Välimeren alueella se on ollut tavallinen onnen symboli. Kalaa merkitsevät kreikankielisen sanan kirjaimet (i-kh-th-y-s) ovat samat kuin alkukirjaimet sanoissa Iesous Khristos Theou Hyios Soter eli Jeesus Kristus Jumalan poika Vapahtaja.
Pääasialliset kristilliset kirkkokunnat ja yhteisöt
- Katoliset
- Ortodoksit
- Luterilaiset
- Reformoidut
- Anglikaanit
- Baptistit
- Metodistit
- Helluntailaiset
- Adventistit
Kirkkojen koko valtioittain
Luvut perustuvat kristillisten kirkkojen rekistereissä oleviin lukuihin.
#Yhdysvallat - 223 miljoonaa
#Brasilia - 136 miljoonaa
#Entinen Neuvostoliitto - 105 miljoonaa
#Meksiko - 85 miljoonaa
#Saksa - 61 miljoonaa
#Filippiinit - 57 miljoonaa
#Yhdistynyt kuningaskunta - 50 miljoonaa
#Italia - 48 miljoonaa
#Nigeria - 45 miljoonaa
#Ranska - 44 miljoonaa
Kristillisyyteen liittyvää
- Kristillinen filosofia
- Kristillisyys Suomessa
- Evankelis-luterilainen kirkko
- Gospel-musiikki
Kirjallisuus
- Raamattu
- Pentti Lempiäinen: Kuvien kieli
- Hans Biederman: Suuri symbolikirja
-
ms:Kristian
zh-min-nan:Ki-tok-kàu
ko:기독교
ja:キリスト教
simple:Christianity
th:คริสต์ศาสนา
1918 Tapahtumia
- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 14. helmikuuta - Neuvosto-Venäjä siirtyi gregoriaaniseen ajanlaskuun, edellinen päivä oli 1. helmikuuta juliaanisen kalenterin mukaan
- 16. helmikuuta - Liettua julistautui itsenäiseksi Saksasta ja Venäjästä
- 24. helmikuuta - Viro julistautuu itsenäiseksi.
- 3. maaliskuuta - Ensimmäinen maailmansota: Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari ja Neuvosto-Venäjä solmivat Brest-Litovskin rauhan. Venäjä vetäytyy sodasta.
- 5. maaliskuuta - Venäjän pääkaupunki siirretään Petrogradista Moskovaan.
- 6. maaliskuuta - Suomen (valkoiset) ilmavoimat perustetaan. Se sai ensimmäisen koneensa ruotsalaiselta Eric von Rosenilta.
- 7. maaliskuuta - Suomi liittoutui Saksan kanssa.
- 21. maaliskuuta - Toinen Sommen taistelu alkaa länsirintamalla.
- 25. maaliskuuta - Valko-Venäjä julistautuu itsenäiseksi.
- 1. huhtikuuta - Royal Air Force perustettiin Britanniassa yhdistämällä Royal Flying Corps ja Royal Naval Air Service.
- 26. toukokuuta - Demokraattinen Georgian tasavalta perustettiin.
- 28. toukokuuta - Armenia sai itsenäisyynsä Osmanien valtakunnasta.
- 1. kesäkuuta - Ensimmäinen maailmansota: Belleaun metsän taistelu alkaa.
- heinäkuu - Venäjän sisällissota: Bolševikit pyrkivät riisumaan Tšekki-slovakilegioonan aseista.
- 1. elokuuta - Brittijoukot miehittävät Arkangelin. Komentaja käsketään tukemaan valkoisia joukkoja.
- 8. elokuuta - Amiensin taistelu, kanadalais- ja australialaisjoukot aloittavat hyökkäyksen Saksan linjoja vastaan. Kenraali Erich Ludendorff kutsuu päivää myöhemmin "Mustaksi päiväksi Saksan armeijalle".
- 30. elokuuta - SR Fanja Kaplan ampuu Leniniä. Petrogradin Tšekan päällikkö murhataan samana päivänä.
- 3. lokakuuta - Keisari nimitti Max von Badenin Saksan kansleriksi.
- 28. lokakuuta - Tšekkoslovakia sai itsenäisyyden Itävalta-Unkarista.
- 3. marraskuuta - Itävalta-Unkari solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 6. marraskuuta - Uusi Puolan hallitus perusttiin Lublinissa.
- 8. marraskuuta - Saksan armeija veti uskollisuutensa keisarilta.
- 9. marraskuuta - Saksan keisari Wilhelm II luopui kruunusta.
- 11. marraskuuta - Saksa solmii solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 11. marraskuuta - Itävallan keisari Kaarle I luopui kruunusta.
- 16. marraskuuta - Unkari julistautui itsenäiseksi Itävallasta.
- 18. marraskuuta - Latvia julistautui itsenäiseksi Venäjästä.
- 1. joulukuuta - Islannista tuli autonominen kuningaskunta Tanskan alaisuudessa.
- 1. joulukuuta - Transilvania liittyi Romaniaan liitettyään itseensä maaliskuussa Bessarabian ja Bukovinan.
- 1. joulukuuta - Serbien, kroaatien ja sloveenien kuningaskunta julistettiin perustetuksi (myöhemmin Jugoslavian kuningaskunta).
- 1. joulukuuta - Ruotsissa siirryttiin mies ja ääni -periaatteeseen.
- 27. joulukuuta - Poznańin suurherttuakunnan puolaiset nousevat saksalaisia vastaan liittyäkseen Puolaan.
Suomi
- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 29. tammikuuta - Tampere punaisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 31. tammikuuta - Suinulan verilöyly Kangasalla liittyen Suomen sisällissodan tapahtumiin.
- 26. maaliskuuta - Antautumistarjous punaisille Suomen sisällissodassa ennen Tampereen valtausta.
- 6. huhtikuuta - Punainen Tampere hävisi Suomen sisällissodassa ja 11 000 punakaartilaista kerättiin keskustorille.
- 29. huhtikuuta - Viipuri valkoisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 1. huhtikuuta - Helsinki saatiin vallattua punaisilta Suomen sisällissodassa.
- 1. syyskuuta - Repolan kunta ilmoitti irtautuvansa Venäjästä ja liittyi Suomeen.
- 1. lokakuuta - Hyvinkään yhteiskoulu aloitti toimintansa.
- 9. joulukuuta - Kansallinen Kokoomus perustetaan Suomessa.
- Suomen kommunistinen puolue perustetaan Moskovassa.
Syntyneitä
- 15. tammikuuta - Gamal Abdal Nasser, Egyptin presidentti
- 26. tammikuuta - Nicolae Ceauşescu, Romanian diktaattori
- 26. helmikuuta - Theodore Sturgeon, scifi-kirjailija
- 5. maaliskuuta - James Tobin, ekonomisti (k. 2002)
- 11. toukokuuta - Richard Feynman, fyysikko (k. 1988)
- 14. heinäkuuta - Ingmar Bergman, elokuvaohjaaja
- 18. heinäkuuta - Nelson Mandela, Etelä-Afrikan presidentti, Nobelin rauhanpalkinnon saaja.
- 11. joulukuuta - Aleksandr Solženitsyn, kirjailija
- 25. joulukuuta - Anwar Sadat, Egyptin presidentti (k. 1981)
Kuolleita
- 3. heinäkuuta - Mehmed V, osmanien sulttaani
- 17. heinäkuuta - Keisari Nikolai II ja tsaariperhe (teloitettuna)
- 19. marraskuuta - Joseph Smith Myöhempien aikojen Pyhien Jeesuksen kristuksen kirkon perustaja
ms:1918
ko:1918년
ja:1918年
simple:1918
th:พ.ศ. 2461
1936 Tapahtumia
- 20. tammikuuta - Edward VIII nousi Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin kuninkaaksi ja Intian keisariksi isänsä, Yrjö V:n kuoleman jälkeen.
- 23. tammikuuta - Suomessa sisäministeriö kielsi nuorisojärjestö Sinimustien toiminnan.
- 6. - 16. helmikuuta talviolympialaiset Garmisch-Partenkirchenissä, Saksassa
- 26. helmikuuta - 1400 sotilasta valtasi hallintorakennukset Tokiossa. He vaativat kenraali Kazushige Ugakin pidätystä ja Sadao Arakin nimitystä Kwantungin armeijan johtoon. Hirohito määräsi 123 salaliittolaista pidätettäviksi. 19 teloitettiin heinäkuussa.
- 7. maaliskuuta - Versaillesin rauhan vastaisesti Saksan miehittää Reininmaan.
- 1. huhtikuuta - Itävaltaan yleinen asevelvollisuus.
- 5. huhtikuuta ja 6. huhtikuuta - Kaksi eri tornadoa iskee Tupeloon, Mississippiin ja Gainesvilleen, Georgiaan surmaten 233 ja 203 ihmistä.
- 7. huhtikuuta - Cortes erottaa Espanjan presidentin Alcala Zamoran.
- 20. huhtikuuta - Abessinia evakuoi Addis Abeban
- 2. toukokuuta - Keisari Haile Selassie pakeni Adeniin.
- 5. toukokuuta - Italia valloitti Addis Abeban.
- 9. toukokuuta - Italia liitti virallisesti Etiopian itseensä.
- 28. toukokuuta - Alan Turing lähetti On Computable Numbersin julkaistavaksi
- 17. heinäkuuta - Espanjan sisällissota: Kapina Marokossa. Francisco Franco ja muut kenraalit liittyvät vallankaappaukseen vasemmistohallitusta vastaan.
- 18. heinäkuuta - Francon joukot nousevat maihin Marokossa ja Barcelonassa.
- 5. elokuuta - Sotilasvallankaappaus Kreikassa, Ioannis Metaxas valtaan.
- 1. lokakuuta - Franco nimitettiin Jefe del Estadoksi Burgosissa.
- 25. lokakuuta - Italian ja Saksan ystävyyssopimus, "Rooman-Berliinin akseli"
- 13. lokakuuta - Säännöllinen lauttaliikenne alkoi Doverin ja Calaisin välillä.
- 23. lokakuuta - Saksan Legion Condor liittyy Espanjan falangisteihin.
- 3. marraskuuta - Franklin D. Roosevelt valitaan uudelle kaudelle USA:n presidentiksi Alf Landonia vastaan.
- 16. marraskuuta - Edward VIII ilmoitti pääministerille aikovansa naida Wallis Simpsonin.
- 25. marraskuuta - Saksa ja Japani solmivat anti-komintern-sopimuksen Neuvostoliittoa vastaan. Italia liittyi sopimukseen 1937.
- 10. joulukuuta - Edward VIII luopui kruunusta.
- 12. joulukuuta - Yrjö VI kruunattiin Yhdistyneen kuningaskunnan kuninkaaksi
- 12. joulukuuta - Xi'anin tapaus: Kenraalit kaappaavat Chiang Kai-shekin pakottaakseen hänet liittoon kommunistien kanssa Japania vastaan.
Syntyneitä
- 10. tammikuuta - Stephen Ambrose, historioitsija (k. 2002)
- 10. tammikuuta - Robert Wilson, fyysikko, radioastronomi, Nobel-voittaja 1978
- 11. helmikuuta - Burt Reynolds, näyttelijä
- 18. maaliskuuta - Frederik Willem de Klerk, Etelä-Afrikan presidentti
- 19. maaliskuuta - Ursula Andress, näyttelijä
- 23. huhtikuuta - Roy Orbison, laulaja (k. 1988)
- 17. toukokuuta - Dennis Hopper, näyttelijä
- 17. toukokuuta - Lars Gustafsson, ruotsalainen kirjailija
- 26. kesäkuuta - Robert Maclennan, brittipolitiikko
- 2. heinäkuuta - Erkko Kivikoski, suomalainen elokuvaohjaaja.
- 31. elokuuta - Matti Klinge, historioitsija, professori
- 2. syyskuuta - Andrew Grove, Intelin perustaja
- 7. syyskuuta - Buddy Holly, laulaja, Rock'n'Roll-pioneeri (k. 1959)
- 29. syyskuuta - Silvio Berlusconi
- 5. lokakuuta - Václav Havel, tšekkiläinen kirjailija ja poliitikko
Kuolleita
- 18. tammikuuta - Rudyard Kipling, kirjailija
- 20. tammikuuta - Yrjö V, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin kuningas, Intian keisari
- 4. helmikuuta - Wilhelm Gustloff, Sveitsin natsipuolueen johtaja, salamurha
- 19. helmikuuta - Billy Mitchell, ilmailupioneeri
- 27. helmikuuta - Ivan Pavlov, fysiologi ja psykologi
- 11. kesäkuuta - Robert E. Howard, fantasiakirjailija
- 18. kesäkuuta - Maksim Gorki, kirjailija
- 20. heinäkuuta - Kenraali José Sanjurjo, nationalistikapinallinen, lento-onnettomuus
- 2. elokuuta - Louis Blériot, ilmailupioneeri
- 19. elokuuta - Federico García Lorca, kirjailija, pidättiin ja teloitettiin
- 2. lokakuuta - Juho Sunila, poliitikko
- 20. marraskuuta - José Antonio Primo de Rivera, falangistien perustaja ja marttyyri.
- 9. joulukuuta - Arvid Lindman, Ruotsin pääministeri 1906–1911 ja 1928–1930
- 14. joulukuuta - Vihtori Kosola, Lapuan liikkeen ja Isänmaallisen kansanliikkeen puheenjohtaja.
Luokka:1930-luku
ms:1936
ko:1936년
ja:1936年
simple:1936
th:พ.ศ. 2479
Markkinatalous
Markkinatalous on talousjärjestelmä, jossa hinnanmuodostus on vapaan kysynnän ja tarjonnan säätelemä.
Markkinataloudessa vapaat toimijat, myyjät ja ostajat, markkinoilla solmivat kauppasopimuksia ja tekevät muutkin taloudelliset päätökset ilman valtion tai muun häirintää.
Markkinatalous on hajautunutta päätöksentekoa. Tällaisia päätöksiä ovat hyödykkeiden hintojen ja muiden kauppojen ehtojen asettaminen ja tuotannosta päättäminen.
Kysyntä ja tarjonta ohjaavat taloutta.
Markkinataloudessa jokainen ei tuota vain omiin tarpeisiinsa, vaan henkilöt vaihtavat hyödykkeitä keskenään.
Markkinatalous on tällaisten vaihtokauppojen verkosto.
Markkinatalouden perusperiaatteiden yksi varhainen esittäjä oli Adam Smith, joka teoksessaan Kansojen varallisuus (An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations) kuvaili ihmisten yksittäisten vapaaehtoisten vaihtokauppojen verkostoa eli markkinataloutta vastapainona silloin vallinneelle merkantilismille. Smithin keksimä on muun muassa metaforinen näkymätön käsi, joka ohjailee kokonaisuutta vapaassa markkinataloudessa. Historiallisesti markkinat ovat vapautuneet valistusajalta lähtien, kun elinkeino | | |
