Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Kreikkalainen Mytologia

Kreikkalainen mytologia

Kreikkalaisella mytologialla tarkoitetaan antiikin Kreikan aikaista tarustoa, joka alun perin syntyi ja levisi suullisesti ja runomuotoisesti. Kreikkalaisessa mytologiassa esiintyy paljon jumalia, sankareita ja taruolentoja. Mytologiasta muodostui uskonnon lisäksi filosofia ja kreikkalaisten historia. Myytit olivat suosittuja aiheita taiteessa, näytelmissä ja kirjallisuudessa. Ylimmät jumalat asuivat Olympos-vuorella. Jumalista ylin oli Zeus, Olympos-vuoren jumalia oli kerrallaan 12 kappaletta. Pääjumalien lisäksi lähes joka toiminnolla oli oma jumalansa. Varsinaisten jumalien lisäksi tunnettiin nimeltä suuri määrä kyklooppeja, harpyijoita, titaaneja, seireeneita, kentaureita, nymfejä, satyyreita ja muita taruolentoja. Jumalat eivät ole kreikan mytologiassa pelkästään ihailtavia hahmoja, he kykenevät myös vihaan ja kostoon. Varhaisin ja täydellisin kuvaus jumalten ja jättiläisten alkuvaiheista löytyy Hesiodoksen teoksesta Jumalten synty 700-luvulta ekr. Tarinoissa esiintyy myös suuri joukko muitakin jumalia ja kuolevaisia ihmisiä. Keskeiset tarinat ovat taru Iasonista ja argonauteista, jotka ennen Troijan sotaa lähtevät noutamaan kultaista taljaa Argo-laivalla. Iasonin, jonka isä on Iolcusin kuningas Aeson, taru kietoutuu yhteen Medeian tarinan kanssa. Muita keskeisiä tarinoita olivat Ilias, joka kertoo Troijan sodasta ja Odysseija, tarina Odysseuksen matkoista. Nämä kaksi tarinaa kirjoitti antiikin ajalla elänyt kirjailija Homeros. Kreikkalaisen mytologian ja todellisuuden suhteen selvittäminen on mahdotonta. Troijaa pidettiin pitkään taruna, kunnes Heinrich Schliemann löysi kaupungin rauniot 1870. Aleksanteri Suuren sanottiin myös olleen Zeuksen poika. Olympus-vuorelle kiivettiin ensimmäisen kerran vasta 1913. Edes kirjailija Homeroksen olemassaolosta ei olla yksimielisiä.

Kreikkalaisen mytologian lähteitä

Kreikkalaista mytologiaa on pystytty selvittämään useiden alkuperäislähteiden avulla: #Arkaaisen ja klassisen kauden runous, joka on koottu pääosin kulttimenoista tai ylimystön pidoista. Tärkeimmät: #
- Homeroksen Odysseia, Ilias ja Homeeriset hymnit. #
- Hesiodoksen Jumalten synty (Theogonia) #
- Aiskhyloksen, Sofokleen, Euripideen ja Aristofaneen näytelmiä. #
- Pindaroksen ja Bakkhylideen kuorohymnejä. #Herodotoksen ja Diodorus Siculuksen kaltaisten historioitsijoiden ja Pausaniaksen ja Strabonin kaltaisten, eri puolilla kreikkalaista maailmaa kulkeneiden ja tarinoita muistiin merkinneiden maantieteilijöiden, kirjoituksia. #Aikalaisten myyttientutkijoiden, jotka koostivat myyteistä proosatekstejä tarkoituksena sovittaa yhteen keskenään ristiriitaisia kertomuksia, töitä. #Hellenismin ja Rooman aikaista runoutta. Vaikkakin tämän ajan runous on jo enemmän kirjallista kuin uskonnollista, se sisältää tärkeitä yksityiskohtia, jotka muuten olisivat kadonneet. Tähän sisältyy mm. #
- Hellenistiset runoilijat Apollonios Rhodoslainen ja Kallimakhos. #
- Roomalaiset runoilijat Hyginus, Ovidius, Statius, Valerius Flaccus ja Vergilius #
- Myöhäisantiikin kreikkalaisrunoilijat Nonnos ja Quintus Smyrnaeus. #Apuleiuksen, Petroniuksen, Lollianuksen ja Heliodoroksen romaanit.

Mytologia ja kronologia

Kreikkalaisen mytologian kenttä on erittäin laaja. Se ulottuu varhaisten jumalien ja jättiläisten teoista Troijan sodan ja Seitsemään Thebaa vastaan-näytelmän kautta aina Hermesin lapsuudenkepposiin. Kreikkalaisen mytologian tarkka asettaminen aikajanalle on ristiriitaisuuksista johtuen mahdotonta, mutta suurpiirteinen kronologia voidaan rakentaa. Se jakautuu karkeasti kolmeen osaan: #Jumalten aikaan #Aikaan, jolloin jumalat ja ihmiset olivat vapaasti kanssakäymisissä keskenään ja #Sankarien aikaan, jossa jumalten rooli oli pienempi Arkaaisen ja klassisen kauden kreikkalaiset suosivat selvästi sankarien aikaa. Esimerkiksi sankarien aikaa kuvaavat Ilias ja Odysseia löivät suosiossa selvästi jumaliin keskittyneet Jumalten synnyn ja Homeeriset hymnit. Myöhemmät myyttientutkijat sen sijaan ovat usein pitäneet kiinnostavampana osiona jumalten syntyaikoja. J.R.R Tolkienin tuotannossa on nähtävissä kreikkalaista mytologiaa vastaava kronologia, jossa Silmarillion vastaa Jumalten ja jumalten ja ihmisten aikaa, Taru sormusten herrasta puolestaan sankarien aikaa.

Jumalten aika

Ensimmäiset jumalat

Jumalten ensimmäisen sukupolven tarinoihin kuuluvat mm. syntymyytit ja olymposlaisten jumalten ja titaanien sota. Näiden kertomusten tärkeänä lähteenä on Hesiodoksen Jumalten synty. Kreikkalaisten mukaan ajan alussa oli Kaaos, pohjaton, mieletön kuilu, josta syntyi Gaia, Äiti maa, joka leijuu kuilussa. Syntyy myös Eros, rakkaus. Kaaos synnyttää myös Nyksin, yön, ja Erebosin, pimeyden. Gaia synnyttää Uranoksen, taivaan ja sen jälkeen Pontoksen, meren. Uranos makaa Gaian päällä ja siittää sitä sateellaan. Gaia ja Uranos saavat lapsia: kuusi titaania joista vanhin on Okeanos, maata kiertävä vyö ja nuorin Kronos, kolme kyklooppia Brontes, Steropes ja Arges, jotka ovat omistautuneet ukkoselle ja salamalle (he valmistavat myöhemmin Zeun käyttämän salaman) ja kolme satakätistä hirviötä, Cottos, Briaree ja Gyes, jotka myöhemmin ratkaisevat jumalten ja titaanien sodan. Uranos ei päästä lapsiaan Gaian kohdusta eli maan povesta. Gaia on raivoissaan Uranoksen tyranniasta ja houkuttelee poikansa kapinaan isäänsä vastaan. Nuorin, Kronos, suostuu ja Gaia valmistaa hänelle sirpin, jolla Kronos leikkaa irti Uranoksen sukupuolielimet, jotka hän viskaa olkansa yli. Uranos irroittautuu Gaiasta ja aikaan saa taivaan ja maan väliin tilan, jossa tulevat olennot voivat asustaa. Uranos kiroaa lapsensa ja nimeää heidät titaaneiksi, jumalten ensimmäiseksi sukupolveksi. Sukupuolielimistä tihkuu veritippoja, jotka muodostavat erinyit, verisukulaisiin kohdistuvien rikosten valvomisesta vastaavat, kostoa ylläpitävät jumalat. Tästä verestä syntyvät niin ikään gigantit ja saarnipuiden nymfit. Sukupuolielinten siemennesteestä puolestaan syntyy Eroksen vaikutuksesta Afrodite, rakkauden jumalatar. Sisarensa Rhean kanssa Kronos saa paljon lapsia: Hestian, Demeterin, Heran, Haadeksen ja Poseidonin. Kronos nielee lapsensa heti syntymän jälkeen, koska hänelle on kerrottu että yksi hänen omista lapsistaan tulee syöksemään hänet vallasta. Nuorin poika Zeus välttää kuitenkin syödyksi tulemisen, koska Rhea piilottaa hänet ja antaa kiven Kronoksen nieltäväksi. Vartuttuaan aikuiseksi Zeus syöttää isälleen oksettavaa ainetta ja pelastaa näin sisarensa tämän vatsasta. Zeun ympärille Olympos-vuorelle kokoontui joukko nuoremman sukupolven olymposlaisia jumalia, jotka taistelevat titaaneja vastaan kymmenen "pitkää vuotta", eli käytännössä tuhansia vuosia. Titaanien jälkeläisistä Prometheus vaihtaa Zeun puolelle, mutta pettää tämän myöhemmin. Zeus vapauttaa äitinsä kehoituksesta satakätiset ja kykloopit Tartaroksesta, viimeksimainitut takovat hänelle tuhoisan salamansa. Lopullisessa taistelussa vuoret sortuvat ja maailma ajautuu taas kaaoksen valtaan. Voitokkaan sodan jälkeen titaanit viedään maan alle ja johtaja Atlas pakotetaan rangaistukseksi kannattelemaan taivasta ja kolme veljestä päättävät jakaa maailman: Zeus saa hallita maata, Poseidon merta ja Haades manalaa. Gaia kuitenkin synnyttää vielä yhden lapsen, tällä kertaa Tartaroksen kanssa, nimittäin kauhistuttavan Tyfonin. Zeun ja Tyfonin taistelu aiheuttaa samankaltaisen katastrofin kuin titaanien ja jumalten taistelu: vuoret sortuvat ja meret ja maat muuttavat muotoaan. Tyfon kuitenkin lopulta häviää ja passitetaan Tartarokseen. Seuraavaksi Zeun haastavat gigantit, Uranoksen peniksen verestä syntyneet soturihahmot. Taistelu on verinen ja olymposlaiset alakynnessä, kunnes Zeun ja kuolevaisen Alkmenen poika Herakles torjuu gigantit. Gaia pyrkii auttamaan gigantteja valmistamalla heille kuolemattomuuden tuottavan rohdon, mutta Zeus torjuu tämänkin suunnitelman. Giganttien tappion jälkeen Zeun asema on lopullisesti turvattu ja maailma eräänlaisessa järjestyksessä.

Myöhemmät jumalat

Jumalten toiseen sukupolveen kuuluvat Olympoksella asuneet Apollon, Hermes, Athene yms. Näiden tarinoiden vanhin lähde on Homeeriset hymnit. Olympoksella asuivat jumalat Zeus, Hera, Poseidon, Ares, Hermes, Hefaistos, Afrodite, Pallas Athene, Apollon, Artemis ja Asklepios. Demeter, Hestia, Dionysos ja Haades ovat vaihtuvia. Hestia jätti Olympoksen elääkseen ihmisten parissa, ja Demeter sai lähteä Olympokselta puoleksi vuodeksi tyttärensä Persefonen luo Haadekseen, mistä aiheutuu talvi. Ylijumala Zeus oli myös taivaan, tuulen, pilvien, sateen ja ukkosen jumala. Zeuksella on velipuoli, kentauri Kheiron, jonka äiti oli Okeanoksen tytär Filyra. Zeuksella oli lukuisia lapsia eri puolisojen, nymfien ja kuolevaisten naisten kanssa, jotka hän usein vietteli eläimen hahmossa. Hera, äitiyden suojelija, synnytti Eileithyan, synnyttäjien auttajan. Viisauden jumalan Metisin kanssa Zeus sai Athenen, sodan ja viisauden jumalattaren ja Leto synnytti hänelle kaksoset; auringon ja musiikin jumalan Apollon ja metsästyksen jumalattaen Artemiksen. Kauneuden jumalatar Afrodite syntyi meren vaahdosta, muut jumalan ovat Zeuksen eri puolisoiden jälkeläisiä, paitsi taonnan jumala Hefaistos, joka syntyi mahdollisesti pelkästään Herasta kostoksi Athenan syntymästä.

Ihmisten ja jumalten aika

Ihmisten ja jumalten aika muodostaa sillan jumal- ja sankaritaruston välillä. Tyypillisen kertomus on miesjumalan (useimmiten Zeus) raiskaama ihmisnainen, joka synnyttää sankarillisen jälkeläisen. Jossain tapauksissa jumalatar parittelee ihmismiehen kanssa, kuten Afroditen homeerisessa hymnissä, jossa Afrodite makaa Ankhisesin synnyttäen Aeneasin. Toinen tyyppitapaus on jokin tärkeä esine, kuten Prometheusin jumalilta varastama tuli, tai Tantaloksen Zeuksen pöydästä viemä ambra ja nektariini.

Sankariaika

Varhaisimpiin ja tunnetumpiin sankareihin lukeutui 12 urotyötä suorittanut Herakles. Muut sankarien vanhimman sukupolven edustajat, kuten Perseus ja Bellerophon, jakoivat monia ominaisuuksia Herakleen kanssa. Heidän seikkailunsa olivat yksinäisiä, voimakkaasti mielikuvituksellisia ja sadunomaisia, sisältäen Meduusan ja Khimairan kaltaisia surrealistisia hirviöitä. Sankareiden varhainen sukupolvi ei ollut runoilijoiden keskuudessa yhtä suosittu kuin myöhemmät ja se tunnetaan lähinnä myyttienkirjaajien töistä ja proosakirjoittajien sivuhuomautuksista. He olivat kuitenkin suosittuja kuvataiteissa. Seuraavan sukupolven sankareihin kuuluivat etupäässä kultaista taljaa tavoitelleet argonautit. Tähän sukupolveen kuuluu myös Theseus, joka löi Minotauroksen Kreetalla ja sankaritar Atalanta. Argonauttien ja Troijan sodan välissä oli raskaita, usein lähisukulaisiin kohdistuneita rikoksia tehnyt sankarisukupolvi, joka sisältää mm. Atreuksen, Thyestesin ja Oidipuksen. Tämä sukupolvi oli erityisen suosittu tragedioissa. Troijan sota oli kreikkalaisten mielestä kulminaatiopiste myyttien ja todellisen historian välissä. Se jakautuu:
- Sotaan johtaneisiin tapahtumisiin: (Parisin tuomio, Helenan sieppaus, Ifigeneian uhraaminen.)
- Iliaan tapahtumiin, kuten Akhilleuksen ja Agamemnonin riitaan ja Patrokloksen ja Hektorin kuolemiin.
- Troijan hevosen rakentamiseen ja Troijan tuhoon. (ks. Troijan sota)
- Sankareiden kotiinpaluuseen, sisältäen Odysseuksen harharetket ja Agamemnonin murhan
- Troijan sukupolven jälkeläisten, kuten Orestesin ja Telemakhoksen, vaiheisiin.

Alkuperäteorioita

Antiikissa mm. Herodotos arveli kreikkalaisten lainanneen jumaltarustonsa egyptiläisiltä. Myöhemmät kristilliset kirjoittajat selittivät hellenistisen pakanallisuuden Raamatun kertomusten degeneraatioksi. 1800-1900-luvuilta lähtien arkeologit ja kielitieteilijät ovat pyrkineet selvittämään kreikkalaisen mytologian juuria tieteellisesti. Kielitieteilijät ovat osoittaneet että tietyt jumalat ovat periytyneet indoeurooppalaiselta alkuyhteisöltä, kuten kreikan kielikin. Esimerkiksi Zeus on sanana sukua mm. latinan Jupiterille, sanskritin Dyaeusille ja germaanien Tyrille (näiden pohjalta on kehitetty konstruktio kantaindoeurooppalaisten ylijumalasta, Dyeus). Toisissa tapauksissa jumalhahmon aseman ja funktion samankaltaisuudet viittaavat yhteiseen alkuperään, vaikka kielellistä sukulaisuutta ei ole lähdeaineiston niukkuudesta johtuen osoitettu. Näin on mm. kreikkalaisen mytologian Moirien ja skandinaavisen mytologian Nornien tapauksessa (molemmat ovat mythoksessa kohtalottaria). Arkeologia on puolestaan osoittanut tiivistä kulttuurilainaa Lähi-Idän ja Vähän-Aasian kulttuureilta. Kybele on selvä esimerkki anatolialaisesta lainasta, kun taas Afroditen ikonografia on saanut paljon vaikutteita seemiläiskulttuurien Ishtarilta ja Astartelta. Indoeurooppalais- ja Lähi-itä-teorioiden vastapainoksi jotkut tutkijat ovat spekuloineet mytologian yhteyksistä Kreikan heikosti tunnettuihin esihelleenisiin yhteisöihin, kuten minolaisiin ja pelasgialaisiin. Joidenkin mielestä Hesiodoksen Jumalten synnyssä esiintyvät jumalten kolme pääsukua (Uranus, Gaia yms, Titaanit ja Olympia-vuoren jumalat) peilaavat kolmen ryhmän, minolaisten, mykeneläisten ja helleenien, kaukaista taistelua. Eräät jungilaiset teoreetikot ovat kannattaneet ajatusta, jonka mukaan myyttien alkuperä on ihmismielen universaaleissa arkkityypeissä. Luokka:Kreikkalainen mytologia ko:그리스 신화 ja:ギリシア神話

Antiikin Kreikka

Antiikin Kreikka on termi, jolla kuvataan antiikin kulttuurin muinaiskreikkaa puhuneita alueita. Se ei rajoitu nykyisen Kreikan valtion alueisiin, vaan siihen sisältyvät myös alueet, joille helleeninen kulttuuri antiikin aikana levittäytyi. Näihin alueisiin lukeutuvat Kypros, osa Turkista, Sisilia, Etelä-Italia ja kreikkalaiset siirtokunnat ympäri Välimerta. Antiikin Kreikan historia jaetaan yleensä arkaaiseen aikaan (n. 700 eaa.–480 eaa.), klassiseen aikaan (480 eaa.–330 eaa.) ja hellenistiseen aikaan (330 eaa.–27 eaa.). Antiikin hellenistinen kulttuuri jatkui tämän jälkeen Rooman vallan alaisuudessa, samalla leviten yhä laajempien ihmisryhmien ulottuville. Kulttuurin ja etenkin kreikan kielen elinvoimaisuudesta kertoo Bysantin kreikankielisyys puoli vuosituhatta myöhemmin.

Historia

Arkaainen aika

Kreikka kehitti jo pronssikautena korkean esihistoriallisen kulttuurin. Ensimmäinen alueen luotettavasti kreikkalaiseksi tunnistettu kulttuuri oli mykeneläinen kulttuuri. Se syntyi n. 1700 eaa. ja nousi suurimpaan kukoistukseensa n. 400 vuotta myöhemmin. Kulttuuri romahti vuoden 1100 eaa. paikkeilla. Toinen varhainen kreikkalainen kulttuuri oli kreetalainen kulttuuri. Rautakauden alussa n. vuonna 1100 eaa. Kreikka joutui eristetyksi ja taantui sivistyksellisesti. Tästä seurasi kaksisataa vuotta kestänyt levottomampi aikakausi, jota on perinteisesti kutsuttu pimeiksi vuosisadoiksi. Kreikkaan tunkeutui uusia indoeurooppalaisia heimoja (doorilaisten vaellus), ja näin muodostui vähitellen historiallisesti tunnettu Kreikan kansa. Näiden vuosisatojen aikana kehittyi kaupunkivaltioksi kutsuttu poliittinen järjestelmä, joka nousi hallitsevaksi Kreikassa. Kehityksen etunenään astuivat merkittävimpinä kaupunkivaltioina Efesos, Miletos, Theba, Argos, Ateena ja Sparta. Tänä aikana alkoi myös kreikkalaisten ympäri Välimerta ja Mustaamerta ulottunut asutustoiminta. Itärannikon ja Vähä-Aasian kaupungit alkoivat harjoittaa merikauppaa, ja perustivat n. vuodesta 750 eaa. siirtokuntia pitkin Euroopan etelärannikkoa Mustaltamereltä Marseillen seuduille saakka ja varsinkin Sisiliaan ja Etelä-Italiaan (Suur-Kreikka). Tytärkaupungit veivät emämaahan viljaa ja ostivat sieltä kulttuurituotteita, joita – kuten kreikkalaista sivistystä yleensä – ne levittivät laajalle. Siirtyminen maataloudesta kauppaan aiheutti sisäisiä taisteluita. Useissa kaupungeissa se vei tyrannivaltaan. Ateenassa, yhtyneen Attikan pääkaupungissa, alemman kansan tyytymättömyys oikeudelliseen mielivaltaan ja taloudelliseen ahdinkoonsa aiheutti kirjoitettujen lakien säätämisen (katso Drakon, Solon). Noin vuosina 560–510 eaa. Ateena – joka muuiden valtioiden tavoin oli aikoinaan ollut kuningaskunta, mutta sitten karkoittanut kuninkaansa – oli tyrannien hallitsema (katso Peisistratos, Hipparkhos, Hippias). Heidän kukistuttuaan Ateenasta tuli kansanvaltainen tasavalta, jossa tosin arkontit ja areiopagi edelleen säilytettiin rajoitetuin valtuuksin, mutta jossa kansa kansankokouksen kautta sai entistä suuremman sananvallan. Vapaudelle vaaralliset kansalaiset saatettiin äänestyksellä karkottaa maanpakoon (katso ostrakismi).

Klassinen aika

Klassista aikaa on pidetty kreikkalaisen kulttuurin kultakautena. Sen on katsottu alkavan persialaissodista n. vuonna 480 eaa. ja päättyvän Aleksanteri Suuren kuolemaan vuonna 323 eaa. Ajanjaksolle osuu myös kuuluisa peloponnesolaissota 431–404 eaa. Vuonna 338 eaa. Makedonian Filippos II, Aleksanteri Suuren isä, alisti Kreikan hallintaansa ja perusti Korintin liiton. Aikakautta kuvaa kilpailevien kaupunkivaltioiden Ateenan ja Spartan kilpailu hegemoniasta, Ateenan nousu merimahdiksi ja demokratian alkeismuotojen kehitys Ateenassa. Aikakautena eli myös useita kuuluisia valtiomiehiä, puhujia, sotilaita, historioitsijoita, runoilijoita, näytelmäkirjailijoita ja filosofeja. Mainetta saavuttivat esimerkiksi Themistokles, Aristeides, Perikles, Sokrates, Platon, Aristoteles, Simonides, Euripides, Sofokles, Herodotos ja Thukydides. 500-luvulla eaa. oli Persia alistanut valtaansa Vähän-Aasian kreikkalaiset kaupungit. Nämä tekivät vuonna 500 eaa. kapinan, jonka persialaiset kukistivat, mutta joka aloitti persialaissodat (500-449 eaa). Kostaakseen kapinallisia auttaneille Ateenalle ja Eretrialle Persian kuningas Dareios I Suuri lähetti laivaston Kreikan vesille. Se laski sotajoukon maihin Attikassa, mutta Miltiadeksen johtamat kreikkalaiset voittivat sen Marathonin taistelussa vuonna 490 eaa. Vuonna 480 eaa. Kserkses toi Aigeianmeren ympäri armeijan, jota vastaan taistellessaan Thermopylain solassa Spartan kuningas Leonidas kärsi sankarikuoleman. Ateena hävitettiin. Salamiin taistelussa persialainen laivasto voitettiin perin pohjin (480), ja seuraavana vuonna vuorostaan maa-armeija Plataiain taistelussa sekä laivasto Mykalen niemen kohdalla. Persialaiset karkotettiin kokonaan Aigeianmereltä. Voittojen hedelmät tulivat etupäässä Ateenan hyväksi, jota Themistokles, Aristeides ja myöhemmin Perikles johtivat. Se oli suuren, 200 kaupunkia käsittävän meriliiton päävaltio. Spartan ja Ateenan kilpailu Kreikan hegemoniasta eli ylivallasta aiheutti peloponnesolaissodat (431-404 eaa.), joiden päättyessä Ateenan oli luovutettava Attikan ulkopuolella olevat alueensa, purettava satamakaupunkiinsa Pireakseen johtavat muurit ja luovutettava laivastonsa. Perikleen aikana laajennettua kansanvaltaa kohtasi Ateenassa lyhytaikainen taantumus: 30 tyrannin kausi. Vähän-Aasian kreikkalaiset kaupungit menetettiin uudelleen Persialle (katso Antalkidas). Spartalta hegemonian peri Theba lyhyeksi ajaksi (katso Epameinondas).

Hellenistinen ja Rooman vallan aika

Makedonialaisen Aleksanteri Suuren valloitusten myötä alkoi hellenistiseksi ajaksi kutsuttu aika. Perinteisessä historiankäsityksessä hellenististä aikaa on pidetty jonkinlaisena rappiokautena, vaikka esimerkiksi luonnontiede nousi tänä aikakautena ennennäkemättömälle tasolle Aleksandriassa. Hellenistinen aika päättyi roomalaisvalloituksiin. Hellenistinen aika alkoi, kun Makedonia alkoi vähitellen sekaantua Kreikan asioihin ja teki lopun Kreikan valtioiden itsenäisyydestä (katso Demosthenes). Ratkaiseva oli Khaironeian taistelu vuonna 338 eaa. Kapinat tukahdutettiin Filippos II:n ja Aleksanteri Suuren kuoltua. Roomalaisten voitettua makedonialaiset vuonna 197 eaa. (katso makedonialaissodat) he alkoivat puuttua Kreikan asioihin ja kukistivat vastarintaan nousseen Akaian liiton vuonna 146 eaa. Kreikka menetti nyt kaiken itsenäisyytensä ja liitettiin lopullisesti vuonna 27 eaa. Akaia-nimisenä provinssina Rooman valtakuntaan.

Katso myös


- Antiikin Kreikan kulttuuri
- Antiikin filosofia
- Kreikkalainen mytologia Luokka:Antiikin Kreikka ja:古代ギリシャ zh-cn:古希腊

Jumala

:Tämä artikkeli käsittelee olentoa jumala. Artikkeli Jahve käsittelee juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin Jumalaa. Jumala tai jumaluus on uskonnollinen maailman toiminnan hallitsija ja aiheuttaja. Uskonnosta riippuen jumalia voi olla vain yksi tai useampia. Ilman jumalaa tai jumalia maailma ei toimisi: ilman maailman luojaa ei olisi maailmaa ja ilman ukkosen jumalaa ukkosta ei tapahtuisi. Jumala, jumalat, jumaluus (jumaluudet) tai muut vastaava pyhät voimat ovat yleensä uskonnon harjoittajien palvonnan ja lähestymisyritysten kohteina.

Jumalakäsitykset

Käsite teismi viittaa jumalauskoon ylipäänsä, toisaalta nimenomaan persoonalliseen ja vaikuttavaan jumalaan uskomiseen vastakohtana deismille. Teismi jaetaan monoteismiin ja polyteismiin eli yksijumalisuuteen ja monijumalisuuteen sen mukaan, uskotaanko yhteen vai moneen jumalaan. Panteismissa puolestaan kaikkea olemassaolevaa pidetään jumaluuden ilmentyminä. Panenteismi on käsitys, jonka mukaan jumala on läsnä materiassa (tai: luonnossa), ja myös sen ulkopuolella. Eräänlaista jumalauskoa on myös deismi, jossa katsotaan kaikkeuden saaneen alkunsa jumalan tai jumalien luomistyöstä, mutta "pyörivän itsestään" ilman että jumalat vaikuttavat siihen. Ateismi puolestaan viittaa jumaluskon olemattomuuteen tai jumalan kieltämiseen. Agnostismin mukaan väitettä jumalan olemassaolosta ei voi varmasti kumota eikä todistaa oikeaksi. Polyteistisen jumalan vastuualueeseen voivat kuulua esimerkiksi luonnonilmiöt kuten ilmasto, ihmistunteet kuten rakkaus, elämä ja siihen liittyvät asiat kuten kuolema sekä maailmankaikkeuden synty ja tuho, kun monoteistiselle jumalalle kuuluu yleensä kaikki olemassa oleva sen kummemmin erittelemättä. Polyteistisissa uskonnoissa oli usein pääjumaluus. Monoteistinen jumala on yleensä absoluuttinen, millä tarkoitetaan jumalan olevan ääretön ja rajoittamaton eli tavallisesti ainakin täydellinen, kaikesta muusta riippumaton eli kaikkivoipa, ja kaikkitietävä. On olemassa myös dualistisia jumalakäsityksiä, joiden mukaan on olemassa kaksi yhtä voimakasta jumalaa, jotka edustavat hyvää ja pahaa ja taistelevat keskenään. Uskonnollisen näkemyksen mukaan uskonnollisen olennon olemassaolon tietäminen ja tunteminen on ensisijaisesti uskon ja henkilökohtaisten, subjektiivisten kokemusten varassa, eikä sitä voi todistaa luonnontieteellisesti. Tästä seuraa, että jos jokin jumala on olemassa, se on aina yliluonnollinen (uskonnoista puhuttaessa käytetään myös sanaa pyhä). Luonnontieteellisen näkemyksen mukaan mikään ei periaatteessa estä suorien tai epäsuorien havaintojen saamista uskonnollisistakaan olennoista. Yliluonnollinen tarkoittaa sitä, että jumaliksi ei lasketa esimerkiksi ihmisiä paljon kehittyneempiä avaruusolentoja, jotka kuitenkin olisivat osa luonnonlakien rajoittamaa kaikkeutta.

Jumalat eri uskonnoissa

Eri uskontojen käsitykset jumalista poikkeavat toisistaan. Kristinuskon Jumalan uskotaan olevan kaikkitietävä, kaikkivaltias, kaikkihyvä, persoonallinen ja ei-aineellinen henki. Islamin Jumalaan sopivat pääosin samat määreet. Antiikissa jumalat nähtiin usein ihmismäisinä, jumalat juonivat ja taistelivat ihmisten tapaan. Rajat ovat kuitenkin hieman epämääräisiä: muslimien mielestä kristityt ovat kolminaisuusopin (trinitaarisuus)vuoksi polyteistejä, ja joidenkin hindulaisuuden pyhien kirjojen mukaan hindujen monet jumalat ovat kuitenkin vain heijastus yhdestä oikeasta jumalasta. Ainakin kristinuskon ja islamin jumalien olemassaoloa on todisteltu samoilla perusteluilla, niin sanotuilla klassisilla jumalatodistuksilla. Niitä ovat ainakin ontologinen todistus, kosmologinen todistus, teleologinen todistus ja Pascalin vaaka. Ateistit puolestaan ovat esittäneet edellisten kumoamisen lisäksi perustelleet kristinuskon jumalan olemattomuutta jumalakäsitteen sisäisillä ristiriidoilla ja teodikean ongelmalla. Jyrkät todistelut puolesta tai vastaan jäävät usein varsin puutteellisiksi. Hollantilainen filosofi Baruch Spinoza esitti teoksessaan "Etiikka" kannan, jonka mukaan Jumala on Luonto kokonaisuutena. Tämä muistuttaa hindulaisuuden panteismi -käsitystä.

Katso myös


- Jumi
- Jumalatodistukset
- Teologia Luokka:Uskonto Luokka:Uskonnonfilosofia ms:Tuhan ko:하느님 ja:神 simple:God

Historia

Historialla on nykyisessä, suhteellisen yleisesti levinneessä kielenkäytössä ainakin kolme toisistaan eroavaa merkitystä:
- historia menneisyyttä kokonaisuudessaan koskevana ilmaisuna
- historia tieteenalana (historiatiede)
- jotain menneisyyden aihepiiriä koskeva kertomus (esim. Suomen historia 1809-1917) Eräät postmodernin historianfilosofian edustajat lisäävät tähän vielä neljännen merkityksen:
- historia diskurssina Historia tieteenalana on ennen kaikkea kirjoitettuihin lähteisiin perustuvaa ihmisten menneisyyden tutkimusta. Siten historiallinen aika alkaa kirjoitustaidon keksimisestä. Aikaa ennen kirjoitustaitoa kutsutaan vastaavasti esihistorialliseksi ajaksi. Esihistoriallista aikaa tutkivia tieteitä ovat arkeologia ja paleontologia. Näistä jälkimmäinen ei ole historiallinen vaan luonnontieteellinen tiede. Historiantutkimuksessa käytettävä lähdeaineisto on laajaa. Tutkimus pyritään perustamaan tutkittavien tapahtumien yhteydessä syntyneisiin teksteihin (ns. jäänteet) tai mahdollisimman varhaisiin, luotettavina pidettyihin aihepiiriä koskeviin kertomuksiin. Tutkimusta voidaan tehdä käyttäen kirjoitettuja tai painettuja tekstejä, haastatteluja, arkeologisia löytöjä, valokuvia, muita erilaisia taideteoksia sekä myös kansanperinnettä apuna käyttäen. Näitä käyttäen historiantutkija pyrkii lähdekritiikkiä käyttäen laatimaan itseään kiinnostavasta aiheesta kertomuksen, joka pyrkii rekonstruimaan sen, mitä menneisyydessä todella tapahtui (ajateltiin, uskottiin jne.) -- olkoonkin, että tulos jää väistämättä menneisyyttä koskevaksi konstruktioksi. Akateemiselle tieteelle tyypillisesti historiantutkimuksessa ovat eri aikoina vallinneet ja tutkimusta ohjanneet erilaiset suuntaukset, koulukunnat, akateemisen kirjoittamisen käytännöt, kiinnostuksen kohteet sekä yhteiskuntaa tai kulttuuria koskevat teoriat. Siten aikasidonnaisuus on tyypillistä historiantutkimukselle (ja -kirjoitukselle); jokaisen sukupolven sanotaankin kirjoittavan historian uudelleen. Historiantutkimuksen aikasidonnaisuus johtuu osaksi myös siitä, että jälkikäteen tiedämme mitä tuli tapahtumaan. Toisaalta myös poliittista keskustelua hallitsevat näkökulmat vaikuttavat helposti siihen kuvaan, minkä tutkija muodostaa menneisyydestä. Suomen historian osalta tämä näkyy erityisen selvästi vuotta 1918 ja toista maailmansotaa koskevissa tutkimuksissa (kertomuksissa). Kuitenkin myös esimerkiksi nuijasotaa (1597) koskeva historiantutkimus on ollut vielä 1970-luvulla voimakkaasti poliittisesti latautunutta. Ajallinen etäisyys sinällään ei tee aiheesta "epäpoliittista" - jos historiantutkimus sitä koskaan voi ollakaan: onkin esitetty, ettei ns. neutraalia, objektiivista ja epäpoliittista näkökulmaa ole olemassakaan. Kaikki menneisyyttä koskevat kertomukset laaditaan jostain -- jollakin tavalla värittyneestä -- näkökulmasta käsin, tunnustaa kirjoittaja asian tai ei. Historiantutkimus voidaan jakaa eri aloihin paitsi tutkittavan ajan ja paikan mukaan, myös näkökulman mukaisesti. Tällaisia historiantutkimuksen aloja ovat esimerkiksi sosiaalihistoria, kulttuurihistoria, aatehistoria, oppihistoria, taloushistoria, sivilisaatiohistoria, oikeushistoria, kirkkohistoria, poliittinen historia ja sotahistoria. Väljästi sosiaali- ja kulttuurihistorian alle sijoittuvat myös sellaiset melko uudet historiantutkimuksen alueet kuin mikrohistoria, naishistoria, perhehistoria ja sukupuolihistoria. Sen sijaan kirjallisuushistoria ja taidehistoria sekä useat yhteiskuntatieteelliset alat ovat historiantutkimuksen kannalta lähitieteitä. Ihmisen historia on vain pieni siivu maapallon historiaa ja elämän kehitystä. Ihmisen varhainen historia voidaan jakaa esimerkiksi kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen käyttöön otettujen metallien perusteella. Eri alueilla näiden periodien kronologia poikkeaa toisistaan.

Käsite muissa tieteissä

Matematiikassa historia on sigma-algebrojen kasvava jono.

Katso myös


- arkeologia
- Wikipedia:WikiProjekti Historia
- evoluutio, elämän historia

Kirjallisuutta suomeksi


- Bloch, Marc; Historian puolustus. Artemisia 2003m Helsinki
- Carr, E. H.: Mitä historia on? Otava 1963, Helsinki.
- Hyrkkänen, Markku: Aatehistorian mieli. Vastapaino 2002, Tampere.
- Kalela, Jorma: Aika, historia ja yleisö. Kirjoituksia historiantutkimuksen lähtökohdista. Turun yliopisto 1993, Turku.
- Kalela, Jorma: Historiantutkimus ja historia. Gaudeamus 2000, Helsinki.
- Renvall, Pentti: Historiantutkimuksen työmenetelmät. Teoriaa, käytäntöä, tavoitteita suomalaiseen ainekseen sovellettuina. WSOY 1947, Porvoo.
- Viikari, Matti: Historiallinen ajattelu, edistys ja yhteiskunta. Tutkijaliitto 1995, Helsinki.

Aiheesta muualla

Suomalaisia verkkojulkaisuja


- [http://www.ennenjanyt.net/ Ennen ja nyt -- Historian tietosanomat]
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola - Suomen historiaverkko]
- [http://agricola.utu.fi//tietosanomat/ Agricolan tietosanomat]

Open Access-julkaisuja maailmalta


- [http://www.doaj.org/ljbs?cpid=13 Directory of Open Access Journals: History]

Historialinkkejä


- [http://www.makupalat.fi/historia.htm Makupalojen Historia-linkit]
- [http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498,530,1289 Edu.fi - Historia] fiu-vro:Aolugu ms:Sejarah zh-min-nan:Le̍k-sú ko:역사 ja:歴史 simple:History th:ประวัติศาสตร์

Taide

Taide on yksi kulttuurin peruselementeistä. Se koostuu ihmisen luomista teoksista, jotka saavat hänessä aikaan esteettisen nautinnon tunteen. Taide on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline. Taiteessa pyritään yleensä kauneuteen; silti taidetta voi olla myös sellainen, joka aiheuttaa kokijassaan muitakin kuin esteettisyyden tunteita. Taideteoksella ei tarvitse olla käytännön funktiota. Silti myös käytännölliset asiat voivat olla taidetta. Taideteos on äärimmillään tarkka jäljennös jo olemassaolevasta kohteesta tai jotain sellaista, mitä emme kykene edes hahmottamaan. Teoksen taas ei tarvitse olla esine, vaan se voi olla vaikka teatteri-, musiikki- tai performanssiesitys ja sellaisena toistamaton. Immanuel Kantin mukaan ihminen ei voi saada tietoa ympäristön todellisesta olemuksesta, vaan ympäröivä maailma ilmentyy havainnoissamme sellaisena, kuin aistimme ne hahmottavat. Estetiikka ei siis myöskään kerro mitään tarkesteltavasta esineestä itsestään, vaan tarkastelijan tunnepohjaisesta suhtautumisesta esineen mielikuvaan. Kantin toisen määritelmän mukaan taideteoksia voidaan verrata luonnon tuotoksiin: luonnossa kaikki on välttämätöntä seurausta luonnonlaeista, ja vaikka taideteokset syntyvätkin ikään kuin vapaudessa, noudattaa taiteilija niissäkin luonnon määräämiä sääntöjä, ja taide jäljittelee siten luontoa. Platon taas ajatteli, että taide vain jäljittelee jo olemassaolevia esineitä. Esimerkiksi tehdessään tuolia puuseppä jäljittelee tuolin ideaa, kun taas tuolia maalaava taidemaalari jäljittelee jäljitelmää, missä Platonin mukaan ei ole järkeä. Taiteen käsite on laaja ja sen rajat ovat epäselvät. Näin on erityisesti nykyaikaa lähestyttäessä. Taidehistoria käsittelee taiteen kehitystä esihistoriasta nykyaikaan. Taidesuuntaukset ovat historian eri aikoina vallinneita tyylejä.

Taiteenlajit

Jaottelu on vain suuntaa-antava.

Perinteinen kuvataide


- animaatio
- elokuva
- kalligrafia
- keramiikka
- kuvanveisto
- käsityöt
- maalaustaide
- piirtäminen
- taidegrafiikka
- tekstiilitaide
- typografia
- valokuvaus

Moderni kuvataide


- installaatiotaide
- sarjakuva
- tietokonetaide
- videotaide
- mediataide
- mediataiteen alakäsitteitä

Suunnittelu


- arkkitehtuuri
- grafiikka
- heraldiikka
- mainossuunnittelu
- muotoilu
- vaatesuunnittelu
- web-suunnittelu

Muut


- musiikki
- kirjallisuus
  - runous
- tanssi
- tekotaide

Katso myös


- Suomen taide Luokka:Taide ms:Seni ja:芸術 simple:Art

Olympos

Olympos tai Olympus tarkoittaa useita asioita:
- vuori Kreikassa, mytologian jumalten koti, katso Olympos (Kreikka)
- lisäksi parikymmentä muuta huippua ympäri maailmaa
- sammunut tulivuori Marsissa, katso Olympus Mons
- japanilainen yhtiö, katso Olympus (yhtiö)
- Dan Simmonsin kirja
- suomalainen tähtiyhdistys ko:올림푸스 (동음이의)

Kyklooppi

Kyklooppi voi tarkoittaa
- Mytologiassa yksisilmäistä jättiläistä.
- Sarjakuvahahmoa
- Makeanveden eläinplanktoniin kuuluvaa hankajalkaisäyriäistä (Cyclopoida sp.) ja:キュクロプス

Harpyija

Harpyijat ovat siivekkäitä naisia Kreikan mytologiassa. Ne esiintyvät monissa myyttisissä kertomuksissa kiusaten ihmisiä viemällä ruokaa, mutta joissakin myös ihmisiä. Kuningas Fineos oli vaihtokaupassa Zeus-ylijumalan kanssa luopunut näkökyvystään ja saanut tilalle kyvyn nähdä tulevia tapahtumia. Myöhemmin kuningas loukkasi Zeusta paljastamalla jumalien salaisia suunnitelmia. Rangaistukseksi Zeus lähetti harpyijat piinaamaan kuningasta. Koska ne anastivat kaiken ruoan, kuningas tuomittiin harpyijan kohtaloon: sammumattomaan nälkään. Argonauttien käynti pelasti sokean Fineuksen. Argonautit tarvitsivat neuvoja reitinvalintaansa ja lupasivat vastapalveluksen. Fineus järjesti runsaat pidot, ja harpyijat tulivat pian osille. Argonauttien laivalla matkanneet siivekkäät Zetes ja Kalais vetivät aseensa esiin ja ajoivat lentäen harpyijat pois. Yksi harpyijoista putosi ja hukkui pakomatkalla jokeen, joka sai nimekseen Harpyes. Harpyijan nimi on annettu oikealle petolinnulle, Etelä-Amerikan sademetsissä elävälle mahtavalle kotkalajille, joka on kyllin vahva sieppaamaan latvustosta apinoita ja laiskiaisia. Harpyija-sanasta tulee myös suomen kielen rumaa vanhaa naista tarkoittava sana harppu.

Katso myös


- Seireeni Luokka: Taruolennot Luokka: Kreikkalainen mytologia ja:ハーピー

Titaani (mytologia)

Titaanit olivat kreikkalaisessa mytologiassa Uranoksen eli taivaan ja Gaian eli maaemon poikia ja tyttäriä. Seuraava jumalsukupolvi syöksi titaanit Tartarokseen. Titaanit kuvataan suuriksi, väkivaltaisiksi olennoiksi, joita Hesiodoksen mukaan oli alun perin 12: Okeanos, Koios, Krios, Hyperion, Iapetos, Kronos, Theia, Rhea, Themis, Mnemosyne, Foibe ja Tethys. Voitettuaan Uranoksen titaanit hallitsivat Kronoksen johdolla, kunnes Zeus kukisti heidät Kronoksen lasten kronidien kanssa. Tämä kuvastanee vanhan uskonnon syrjäytymistä uuden tieltä.
- Titaaneja ei pidä sekoittaa gigantteihin. Luokka:Kreikkalainen mytologia ja:ティタン

Kentauri

:Taruolento: katso Kentauri (taruolento) Kentauri (latinaksi Centaurus, genetiivi Centauri) on kirkas ja laaja eteläisen taivaan tähdistö. Se sijaitsee Vesikäärmeen hännän alla, Suden ja Purjeen välissä, ja ympäröi kolmelta suunnalta Etelän ristiä. Tähdistön eteläosan halki kulkee Linnunrata, ja siinä sijaitsee muun muassa kirkas Auringon naapuritähti Rigil Kentaurus sekä kirkkain pallomainen tähtijoukko Oomega Centauri. Kentauri ei näy lainkaan Suomessa, sillä tähdistön pohjoisraja on deklinaatio −30, joka nousee eteläisimmässä Suomessa juuri horisontin tasolle.

Mytologia

Kentaurin tähtikuvio esittää Kreikan mytologian Chironia, kentauria, joka muista kaltaisistaan poiketen oli viisas ja hyväluonteinen. Hän opetti ihmissankareita, kuten Jasonia ja Heraklesta. Kerran Herakles ampui Chironia vahingossa myrkkynuolella, ja päästäkseen kivuistaan tämän oli luovuttava kuolemattomuudestaan. Zeus salli Chironin kuolla ja sijoitti hänet tähtitaivaalle. Myös Jousimiehen tähdistön on usein nähty esittävän Chironia, vaikkei hänen tunnusmerkkinsä ollutkaan jousi. Joskus Kentauri on yhdistetty Nuolen tähdistöön, jonka se ampuu kohti Kotkaa. Kotka kidutti Prometheusta, jonka Chiron pyrki pelastamaan. Kentauri näyttää jahtaavan Suden tähdistöä, joka kulkee sen edellä taivaan kiertyessä.

Tähtiä

Suden
- Alfa (α) Centauri tunnetaan myös arabiankielisellä nimellä Rigil Kentaurus, hepreankielisellä nimellä Toliman ja mahdollisesti latinasta peräisin olevalla nimellä Bungula. Se on taivaan neljänneksi kirkkain tähti (−0,03 magnitudia) ja samalla Auringon lähin naapuritähti 4,4 valovuoden etäisyydellään. Se on myös kaksoistähti, jonka komponentit kiertävät toisensa 80 vuodessa ja ovat tällä hetkellä Maasta katsottuna noin 20 kaarisekunnin päässä toisistaan. Alfa Centauri A on G2 V -spektriluokan keltainen kääpiö, samaan luokkaan kuuluvaa Aurinkoa hieman kirkkaampi ja suurempi. Alfa Centauri B on himmeämpi, ja sen spektriluokka on K1 V.
- Proxima Centauri ("lähin" latinaksi) löytyi vuonna 1915, kun Robert Innes mittasi tähtien ominaisliikkeitä Alfa Centaurin lähellä. Hän huomasi himmeän tähden, jolla oli samanlainen liike kuin Alfa Centaurilla. Tähdet ovat todennäköisesti jollain tavalla yhteydessä toisiinsa, ja usein järjestelmä luetaankin kolmoistähdeksi, jolloin Proxima saa tunnuksen Alfa Centauri C. Toistaiseksi ei olla kuitenkaan varmoja, kiertääkö se kahta muuta komponenttia. Proxima Centauri on punainen kääpiötähti, jonka näennäinen kirkkaus on vain +10,7 magnitudia ja absoluuttinen kirkkaus paljon sitäkin pienempi. Se on vielä hieman lähempänä Aurinkoa kuin Alfa Centauri A ja B. Se on mahdollista havaita keskikokoisella harrastajakaukoputkella, mutta vaikea löytää alueen lukuisten himmeiden tähtien seasta.
- Hadar (β Centauri) on tähdistön toiseksi kirkkain tähti (+0,61 magnitudia), ja koko taivaankin tähdistä se on vielä 11:nneksi kirkkain. Se on erittäin valovoimainen sinivalkoinen jättiläistähti ja sijaitsee 525 valovuoden päässä. Yhdessä Alfa Centaurin kanssa se toimii suunnannäyttäjänä Etelän ristiin.

Syvän taivaan kohteita


- Oomega (ω) Centauri (NGC 5139) on Linnunradan suurin ja taivaan kirkkain pallomainen tähtijoukko. Se on helppo havaita paljain silmin, ja niinpä Johannes Bayer antoi sille 1600-luvun alussa oman tähdille tarkoitetun designaation ω. Peilikaukoputkella, jonka objektiivin halkaisija on vähintään 15 senttimetriä, erottuu joukosta jo yksittäisiä tähtiä. Se on noin 17 000 valovuoden päässä ja sisältää useita miljoonia tähtiä.
- Centaurus A (NGC 5128) on epätavallinen galaksi 4,5 astetta Omega Centaurista pohjoiseen. Se on spiraaligalaksin ja elliptisen galaksin välimuoto, jonka halki kulkee tumma pölystä ja kaasusta koostuva vyöhyke, joka on havaittavissa pienehkölläkin kaukoputkella. Galaksi on aktiivinen ja se on Linnunrataa tuhat kertaa voimakkaampi radiosäteilyn lähde.
- NGC 3918 on melko laaja planetaarinen sumu.
- Linnunradan tähtipilvien alueella sijaitsee avonaisia tähtijoukkoja, kuten NGC 5617 ja NGC 5316. Luokka:Tähdistöt ko:켄타우루스자리 ja:ケンタウルス座 th:กลุ่มดาวคนครึ่งม้า

Nymfi

Nymfit ovat kreikkalaisessa mytologiassa naispuolisia luonnonhenkiä. Nymfit ovat yleensä sidottuja johonkin tiettyyn paikkaan tai maanmuotoon. Nymfit liikkuivat usein jumalien ja jumalattarien seurassa. Satyyrit pitivät nymfeistä ja halusivat usein tyydyttää halunsa näiden kanssa. Nymfejä oli maalla, vedessä (mm. nereidit) ja Haadeksessa. Lisäksi nymfeiksi laskettiin klassiset muusat (Korykian nymfit). Luokka: Taruolennot Luokka: Kreikkalainen mytologia ja:ニンフ

Troijan sota

Troijan sota oli antiikin Kreikassa myyttinen sota useiden kreikkalaisten heimojen ja Troijan kaupungin välillä. Sodasta kerrotaan monissa lähteissä. Tärkeimpiä ovat runoilijan Homeroksen runoelmat Ilias, joka kertoo varsinaisesta sodasta, ja Odysseia, joka kertoo kuningas Odysseuksen harharetkistä sodan jälkeen. Esimerkiksi kuulu tarina Troijan hevosesta perustuu kuitenkin roomalaisen runoilijan Vergiliuksen Aeneis- eepokseen.

Sodan alku

:Pääartikkeli: Ilias Sota sai tarun mukaan alkunsa siitä, että Ateenassa vietettiin hääjuhlaa. Hääpari oli jättänyt kutsumatta juhliin eripuraisuuden jumalattaren, ja tästä suuttunut jumalatar heitti hääsaliin oman häälahjansa: kultaisen omenan, johon oli kirjoitettu Kauneimmalle. Troijan prinssi Paris joutui ratkaisemaan, kuka olisi tämä kaunein, jolle omena on tarkoitettu. Ylijumala Zeuksen puoliso Hera, tiedon ja sotimisen jumalatar Pallas Athene ja rakkauden jumalatar Afrodite olivat kukin sitä mieltä, että omena kuului juuri hänelle. Jokainen jumalatar lupasi Parikselle jotain, jos Paris antaisi omenan hänelle. Hera lupasi Parikselle koko maailman valtakunnaksi omenaa vastaan, Pallas Athene lupasi Parikselle mainetta ja Afrodite lupasi, että Parikseen rakastuisi kaunein nainen päällä maan. Paris valitsi Afroditen kauneimmaksi jumalattareksi, ja antoi hänelle omenan. Pallas Athene ja Hera päättivät kostaa hänelle. Helenaa, Spartan kuninkaan Menelaoksen puolisoa, pidettiin maailman kauneimpana naisena. Niinpä Paris matkusti Spartaan, jossa hän ja Helena rakastuivat toisiinsa. Paris ryösti Helenan itselleen, ja palasi Troijaan. Tästä suuttuneena Menelaos kokosi sotajoukon, ja lähti sotimaan Troijaa vastaan, jotta saisi vaimonsa takaisin. Troija ja kreikkalaiset heimot sotivat vuosia ilman loppua. Lukuisat kirjan sankareista, mm. Aias (Ajax), Akhilleus (Akilles) ja troijan prinssi Hektor menehtyvät taisteluissa. Ilias päättyy Hektorin hautajaisiin, tiedot loppusodasta perustuvat muihin lähteisiin, lähinnä Vergiliukseen.

Sodan päätös

:Pääartikkeli: Aeneis Aeneis Lopulta Odysseus keksi juonen: kreikkalaiset voisivat rakentaa puusta mahtavan hevosen, jonka sisälle mahtuisi joukko sotilaita piiloutumaan. Tämän jälkeen troijalaiset huijattaisiin viemään hevonen sisään kaupunkiin. Hevonen päätettiin rakentaa, ja sen sisälle piiloutui sotilaita, myös Odysseus. Hevonen vietiin Troijan kaupungin lähelle. Troijalaiset päättivät viedä hevosen kaupunkiin pappi Laokoonin varoituksista huolimatta, ja osa kaupungin muurista hajotettiin, jotta hevonen mahtuisi sisään. Illalla hevonen oli asetettu Troijan torille, ja iloiset troijalaiset juhlivat kreikkalaisten antautumista. Keskellä yötä sotilaat tulivat ulos hevosesta, tappoivat vartijat ja avasivat kaupungin portit muille sotilaille. Sotilaat kävivät yhdessä troijalaisten kimppuun, ja juhlimisesta väsyneet Troijan asukkaat oli helppo voittaa. Vain muutamat troijalaiset onnistuivat pelastautumaan, heidän joukossaan Aineias (Aeneas), joka myöhemmin matkusti Hesperiaan eli Italiaan. Menelaos palasi seuraavaksi Helenansa kanssa Spartaan, ja Troijan sota oli loppu.

Odysseus matkustaa kotiin

:Pääartikkeli: Odysseia Odysseian aihe on Odysseuksen venähtänyt paluumatka Troijan sodasta, jossa hän oli viettänyt 10 vuotta. Tästä teosta Odysseus kehui vain itseään, vaikka meren jumala Poseidon oli auttanut häntä. Siksi Odysseus sai Poseidonin vihat ylleen.

Linkkejä


- [http://www.gutenberg.org/browse/authors/h#a705 Ilias ja Odysseia Project Gutenbergissä kokotekstinä englanniksi ja ranskaksi]
- [http://www.gutenberg.org/etext/228 Vergiliuksen Aeneis englanniksi (Virgil: The Aeneid) kokotekstinä Project Gutenbergissä] Luokka:Antiikin Kreikan sodat Luokka:Kreikkalainen mytologia ko:트로이 전쟁 ja:トロイア戦争 simple:Trojan War

Argo

Argo oli kreikkalaisessa mytologiassa laiva, jolla Iason ja argonautit purjehtivat Kolkhiihin ryöstämään lohikäärmeen vartioimaa kultaista oinaan taljaa. Argon rakensi Argus, Friksoksen poika, Dodonan oraakkelipaikassa kasvaneesta tammesta, minkä seurauksena laivalla oli kyky puhua ja ennustaa. Argo toimi myös innoittajana, kun Ptolemaios loi eteläiselle tähtitaivaalle sitä esittävän tähdistön, Argo-laivan. Luokka:Kreikkalainen mytologia ja:アルゴ船

Ilias

Ilias on muinaiskreikkalainen runoelma, joka on maailmankirjallisuuden tunnetuimpia teoksia. Antiikin perimätiedon mukaan eeposparin Ilias ja Odysseia on luonut sokea kiertelevä runolaulaja Homeros. Välillä Homeroksen historiallisuutta on epäilty. Nykytutkimuksen valossa arvellaan, että teoksista vanhempi Ilias syntyi noin 750 eKr. ja nuorempi Odysseia satakunta vuotta myöhemmin n. 650 eKr. ja että teoksista ainakin Ilias voisi olla Homeros-nimisen runoilijan laatima. Teoksen nimi tulee Homeroksen käyttämästä Troijan kaupungin nimestä Ilios. Ilias koostuu noin 15 600 heksametrisäkeestä, jotka myöhemmin jaettiin 24 lauluksi. Aikojen kuluessa Ilias on muuttunut vain hyvin vähän.

Tarina

Ilias kertoo kymmenvuotisen Troijan sodan toisiksi viimeisen vuoden noin 50 päivän ajasta. Runoelma alkaa kreikkalaisten päällikön Agamemnonin ja hänen urhoollisimman sotilaansa Akhilleuksen välisestä kiistelystä. Akhilleus oli kyllästynyt Agamemnonin mielivaltaan. Sen seurauksena myrmidonien päällikkö Akhilleus veti myrmidonit pois taistelusta ja uhkasi viedä heidät takaisin Kreikkaan. Kirjan keskeinen teema on Akhilleuksen viha Troijan prinssiä Hektoria kohtaan, koska tämä oli surmannut Akilleuksen parhaan ystävän Patrokloksen. Patroklos oli Akhilleuksen tietämättä vienyt myrmidonit taisteluun itse Akhilleukseksi naamioituneena ja Hektor oli luullut taistelevansa Akhilleuksen kanssa. Akhilleus haastoi Hektorin kaksintaisteluun ja surmasi tämän. Vihoissaan Akhilleus häpäisee Hektorin ruumista raahaamalla sitä vaunujen perässä Troijan muurien ympäri. Hektorin isä, Troijan kuningas Priamos, ilmestyi yöllä Akhilleuksen telttaan vihollisleiriin ja pyysi Hektorin ruumista haudattavaksi asiaan kuuluvin menoin. Ruumiin hautaaminen oli hellenistisessä maailmassa ihmisarvon mitta. Esimerkiksi barbaarivihollisia ei haudattu. Muistaessaan oman isänsä Akhilleus heltyi ja suostui pyyntöön. Vihan ja silmittömän koston jälkeen Akhilleus löytää siis lopuksi vihollisesta ihmisen ja kunnioittaa tätä. Ilias päättyy Hektorin hautajaisiin. Troijan tuho vuotta myöhemmin on jo nähtävissä Iliaan loppuessa.

Muut Iliasta sivuavat kirjat

Muissa Troijan sotaa sivuavissa teoksissa kerrotaan sodan taustoista ja kaupungin tuhosta ja Iliaan henkilöiden kohtaloista sodan jälkeen. Vergiliuksen Aeneiaan mukaan sota oli alkanut Troijan prinssin Pariksen ryöstettyä kauneudestaan tunnetun Menelaoksen vaimon Helenan ja vietyään hänet mukanaan Troijaan. Rakkauden jumalatar Afrodite oli luvannut Parikselle palkkioksi maailman kauneimman naisen, mikäli jumalattarien Heran, Athenen ja Afroditen välisen kauneuskilpailun tuomariksi valittu Paris valitsisi jumalittarista kauneimmaksi juuri Afroditen. Maailman kaunein nainen oli kuitenkin Spartan kuninkaan Menelaoksen vaimo Helena, jonka Afroditen avulla Paris sieppasi Troijaan. Menelaoksen veli Agamemnon kokosi kreikkalaiset sotaan Troijaa vastaan. Aeneiaassa kerrotaan myös Pariksen surmaneen myöhemmin Akhilleuksen ampumalla nuolen soturin ainoaan heikkoon kohtaan, kantapäähän. Kymmenen vuoden piirityksen lopuksi kreikkalaiset onnistuvat valloittamaan Troijan Odysseuksen salajuonen avulla. Odysseus käski kreikkalaisia rakentamaan jättikokoisen puuhevosen. Tämän jälkeen kreikkalaisten laivasto vetäytyi Troijan lähistöllä olevan saaren taakse. Seuraavana päivänä troijalaiset näkivät hylätyn kreikkalaisten leirin ja Troijan hevosen. Odysseuksen ystävä selitti sodanjumalatar Athenan suojelevan hevosen omistajia. Troijalainen pappi Laokoon yritti varoittaa salajuonesta, mutta Athena lähetti kolme jättiläiskäärmettä, jotka kuristivat Laokoon ja hänen poikansa hengiltä. Troijalaiset uskoivat jumalten rankaiseen Laokoota epäuskon vuoksi ja veivät puuhevosen Troijan muurien sisälle. Seuraavana yönä hevosen sisältä ilmestyivät Odysseus ja kreikkalaisia sotilaita. He sytyttivät merkkitulen, minkä ansiosta laivasto tiesi Odysseuksen olevan sisällä. Troijalaisen nukkuessa Odysseus miehineen avasi Troijan portit ja kreikkalaisten armeija marssi sisään. Priamos ja muut Troijan asukkaat tapettiin ja Troija poltettiin maan tasalle. Menelaos sai takaisin Helenan ja kreikkalaiset purjehtivat pois. Homeroksen Odysseiassa kerrotaan Odysseuksen kymmenvuotisesta paluumatkasta Ithakaan.

Linkkejä


- [http://www.gutenberg.org/browse/authors/h#a705 Ilias ja Odysseia Project Gutenbergissä englannin- ja ranskankielisinä kokoteksteinä] Luokka:Kirjat Luokka:Kreikkalainen mytologia Luokka:Kansalliseepokset ms:Iliad ko:일리아스 ja:イリアス

Homeros

Homeros (kreikka: Ὅμηρος; Hómēros) oli legendaarinen, mahdollisesti myyttinen runoilija antiikin Kreikan muinais- eli ns. arkaaisella ajalla.

Teokset

Homeros tunnetaan eeppisten teosten Ilias ja Odysseia tekijänä, minieepoksen Batrachomyomachia ja lukuisten hymnien kirjoittajana. Hänen nimiinsä on laitettu lisäksi lukuisia muita töitä, ja jotkut antiikin lähteet nimeävät hänet koko Troijan sodan runouden kirjoittajaksi, ja lisäksi hänelle on annettu kunnia runoista, jotka kertovat Oidipuksesta ja hänen pojistaan. Traditio kertoo Homeroksen olleen sokea, ja monet kaupungit väittävät olevansa Homeroksen synnyinpaikka, mutta muuten hänestä ei tiedetä paljoakaan. Molemmat edellä mainitut runot on kirjoitettu muinaiskreikan joonialaisella murteella, jota puhuttiin kreikkalaisessa Vähässä-Aasiassa.

Homeerinen kysymys

Ilias ja Odysseia muokattiin johdonmukaisempaan muotoon alkaen 700-luvulta eaa. Tärkeä henkilö työn aloittamisessa oli Ateenan tyranni Hipparkhos. Monet tutkijat uskovat tähän liittyneen teosten puuttuvien osien tuottamisen. Aikaisemmin teokset oli mahdollisesti välitetty vain suullisessa muodossa. Jotkut uskovat Homeroksen olleen tällöin vain sokea runonlaulaja. Varhaisin kokonainen Ilias-käsikirjoitus on peräisin vasta 900-luvun alkupuolelta. Klassisen kirjallisuuden tutkijat Richmond Lattimore ja Robert Graves ovat spekuloineet alkuperäisen kirjoittajan olleen nainen. Samuel Butler väitti Odysseuksen sepittäjän olleen nuori sisilialainen nainen. Runojen tarkkaa syntyhistoriaa ei varmaankaan tulla koskaan tuntemaan, koska Kreikan eri kaupungeista peräisin olleet 131 käsikirjoitusta tuhoutuivat Aleksandrian kirjaston tulipalossa. Lineaari B -kirjoituksen selvittäminen 1950-luvulla paljasti runot tunnetuksi jo 1200-luvulla eaa. Heinrich Schliemann uskoi kaivauksissaan 1800-luvun lopulla löytäneensä Troijan kaupungin ja siten vahvistaneensa Troijan sodan olemassaolon.

Kirjallisuutta suomeksi


- Homeros: Ilias. WSOY, Helsinki 2002. (ISBN 951-0-16156-X)
- Homeros: Odysseia. WSOY, Helsinki 2002. (ISBN 951-0-16157-8)
- Homeros: Odysseia. Otava, Helsinki 2002. (ISBN 951-1-17050-3 )(1. p.1972)
- Linkomies, Edvin: Homeros. Otava, Helsinki 1948.

Linkkejä


- [http://wikisource.org/wiki/Author:Homer Englanninkielisen Wikiaineiston Homeros-käännökset]
- [http://www.gutenberg.org/browse/authors/h#a705 Project Gutenbergin Homeroksen (englanniksi Homer) teokset] Luokka:Kreikkalaiset kirjailijat Luokka:Kreikkalainen mytologia ms:Homer ko:호메로스 ja:ホメロス simple:Homer th:โฮเมอร์

1870

Tapahtumia


- Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä julkaistiin.
- Ranskan-Preussin sota alkoi

Syntyneitä


- 7. toukokuuta – Sigurd Wettenhovi-Aspa, suomalainen taidemaalari, kuvanveistäjä ja kirjailija
- 27. marraskuuta – Juho Kusti Paasikivi, Suomen presidentti

Kuolleita


- Luokka:1800-luku ms:1870 ko:1870년 simple:1870 th:พ.ศ. 2413

Aleksanteri Suuri

Aleksanteri Suuri eli Aleksanteri III (kr. Αλέξανδρος Γ' ο Μακεδών eli Aléksandros ho Trítos ho Makedón; heinäkuu 356 eaa.–10. kesäkuuta 323 eaa.) oli Makedonian kuningas 336 eaa.–323 eaa. Hän oli eräs antiikin merkittävimmistä sotapäälliköistä, joka valloitti muun muassa Egyptin ja Persian valtakunnan jonka rajoja hän laajensi aina Intiaan asti. Aleksanterin isä Filippos II yhdisti kreikkalaiset kaupunkivaltiot oman valtansa alle. Filippoksen kuoltua Aleksanteri peri isältään rikkaan valtakunnan ja aikansa parhaiten koulutetun armeijan. Kreikkalaisten kaupunkivaltioiden avustuksella Aleksanteri kukisti Persian kuninkaan Dareios III:n ja valtasi koko Persian valtakunnan. Valloitusretkiensä aikana hän perusti monia uusia kaupunkeja, muun muassa Aleksandrian Egyptissä, joihin muutti kreikkalaisia asukkaita. Hän kasvatti armeijaansa muiden kansojen sotilailla ja kannusti kreikkalaisten ja persialaisten välisiä avioliittoja. Aleksanterin valloitukset aloittivat hellenistisen ajan jolloin kreikkalainen kulttuuri levisi aina Intiaa myöden.

Nuoruus

Aleksanteri oli kuningas Filippos II:n ja epeiroslaisen prinsessa Olympiaksen poika. Aleksanteri väitti tosin myöhemmin, että hänen todellinen isänsä olisi ollut itse Zeus-jumala. Vuodesta 343 eaa. Aleksanterin opettajana oli filosofi Aristoteles jonka Filippos oli kutsunut Makedoniaan opettamaan poikaansa ja muita makedonialaisen ylimystön lapsia. Aristoteles opetti nuorelle prinssille retoriikkaa ja kirjallisuutta. Erityisesti Homeroksen Ilias oli Aleksanterin suosikkikirja. Eräs tunnetuin tarina Aleksanterin lapsuudesta kertoo siitä kuinka hän sai hevosensa Bukefaloksen. Jo nuorena mihenä Aleksanteri sai tutustua Makedonian kuninkaan tehtäviin. Kun Filippos oli sotimassa Traakiassa vuonna 340 eaa. sai Aleksanteri toimia isänsä sijaisena ja sai muun muassa ottaa vastaan Persian valtakunnan lähettiläitä. Vuonna 338 eaa. Aleksanteri johti vasenta siipeä ja sen tärkeää raskasta ratsuväkeä, kun Filippoksen armeija löi Ateenan ja Theban joukot Kaironeian taistelussa. Taistelun jälkeen Filippos pakotti kreikkalaiset kaupunkivaltiot mukaan perustamaansa Korintin liittoon, jonka johtajaksi Filippos myös valittiin. Filippoksen ja Olympiaan välille syntyi riita ja Olympias matkusti veljensä, Epeiroksen kuninkaan Aleksanteri I luokse. Aleksanteri seurasi äitinsä mukana, mutta palasi pian Filippoksen toivomuksesta takaisin Makedoniaan. Selvästikin Filippos piti Aleksanteria kruununperillisenä vaikka hänellä oli ainakin toinen poika, Arridaios thessalialaisen vaimonsa Filinnan kanssa.

Aleksanterista tulee kuningas

Aleksanterin isä Filippos salamurhattiin lokakuussa 336 eaa. Antipatros, eräs Filippoksen upseereista, antoi armeijan huudattaa Aleksanterin kuninkaaksi. Aleksanteri oli tuolloin vain 20-vuotias. Heti aluksi Aleksanteri antoi teloittaa kaksi henkilöä Filippoksen murhasta. Saatuaan armeijan tuen Aleksanterin oli yritettävä saada Makedonian valtapiiriin kuuluvat kansat tunnustamaan hänet. Vuoden 336 eaa. lopulla hän hän kutsui koolle Thessalian liiton kokouksen, joka valitsi hänet johtajakseen. Myös Korintin liitto valitsi pian tämän jälkeen Aleksanterin uudeksi johtajakseen. Vuoden 335 eaa. keväällä Aleksanteri johti makedonialaiset Traakiaan, jossa oli syntynyt kapinoita Filippoksen kuoleman jälkeen. Tämän sotaretken aikana Aleksanteri ylitti armeijoineen Tonavan, jonka vastarannalla eläneet heimot hän kukisti. Tämän jälkeen hän kukisti illyrialaiset heimot. Samaan aikaan kun Aleksanteri oli Illyriassa, näkivät kreikkalaiset sopivan tilaisuuden riistäytyä makedonialaisten hallinnasta. Erityisesti ateenalainen puhuja Demosthenes yritti saada aikaan kapinaa Kreikassa. Thebalaiset ryhtyivätkin vastustamaan makedonialaisia ja piirittivät kaupunkiinsa Filippoksen asettaman varuskunnan. Heti palattuaan Illyriasta Aleksanteri marssi etelään ja kukisti thebalaiset. Theban taistelun jälkeen Aleksanteri antoi tuhota koko kaupungin maan tasalle temppeleitä ja runoilija Pindaroksen kotia lukuun ottamatta. Kuusi tuhatta thebalaista tapettiin ja loput myytiin orjiksi. Muita kreikkalaisia kaupunkivaltioita kohdeltiin ystävällisemmin ja Korintin liitto päätti taas valita Aleksanterin johtajakseen.

Hyökkäys Persiaan

Saatuaan Makedonian lähialueet valtaansa Aleksanteri suuntasi katseensa Persian valtakuntaa kohti. Filippos oli jo aikaisemmin lähettänyt makedonialaisen kenraali Parmenionin valloittamaan kreikkalaisia kaupunkeja Vähässä-Aasiassa. Parmenion oli kuitenkin kärsinyt tappioita persialaisia komentanutta rodoslaista Memnonia vastaan ja joutunut perääntymään Hellespontille. Filippoksen tavoitteena oli ollut hyökätä Persiaan ja vapauttaa persialaisten vallassa olleet kreikkalaiskaupungit. Korintin liitto oli perustettu pitkälti sen takia että Filippos tarvitsi kreikkalaisten kaupunkien tuen jos hän aikoi kukistaa persialaiset. Makedonialaisen propagandan mukaan hyökkäyksen tarkoitus oli myös kostaa persialaisille heidän kreikkalaisille persialaissotien aikana tekemät vääryydet. Aika oli hyvin valittu koska Persian kuninkaan Artakserkses III:n kuoleman jälkeen muun muassa Egypti ja Babylonia olivat kapinoineet persialaisia vastaan ja uusi kuningas Dareios III ei ollut vielä saanut valtakuntaa täysin kuriin. Aleksanteri päätti laittaa isänsä suunnitelman käytäntöön. Hän ylitti Hellespontin toukokuussa 334 eaa. suuren armeijan voimin. Armeija koostui Makedonian varsinaisesta armeijasta ja Makedonian liittolaisten joukoista. Tärkeimmät liittolaisjoukot olivat thessalialainen ratsuväki ja kreikkalaisten kaupunkivaltioiden Korintin liiton sääntöjen mukaan asettamat joukot. Mukana oli myös jonkin verran kreikkalaisia palkkasotilaita. Makedoniaan hän jätti Antipatroksen ja osan armeijasta joiden tehtäväksi tuli pitää kreikkalaiset kaupunkivaltiot kurissa.

Persialaiset satraapit lyödään

:Pääartikkeli: Granikosjoen taistelu Granikosjoen taistelu.]] Makedonialaisia vastassa olleet persialaiset joukot olivat kokoontuneet Zelean kaupungissa. Paikalla olivat Vähän-Aasian maakuntien satraapit ja kreikkalaisia palkkasotureja johtava Memnon. Persialaiset päättivät käydä taisteluun hyökkääjiä vastaan, vaikka Memnon olikin sitä mieltä, että persialaiset tulisivat olemaan alakynnessä makedonialaista falangia vastaan. Persialaiset asettuivat puolustusasemiin Granikosjoen rannalle. Kun Aleksanteri saapui paikalle Parmenion suositteli nuorelle kuninkaalle, että olisi paras olla hyökkäämättä. Nykypäivään säilyneet lähteet eroavat siinä mitä seuraavaksi tapahtui. Diodorus Siculuksen mukaan Aleksanteri seurasi Parmenionin neuvoa, mutta muut lähteet ovat yksimielisiä siitä, että Aleksanteri päätti hyökätä heti. Seuranneessa taistelussa Aleksanteri löi persialaiset joukot. Vangeiksi jääneet kreikkalaiset palkkasoturit, jotka nähtiin pettureina, lähetettiin orjatyöhön Makedoniaan.

Vähä-Aasian valloitus

taistelu.]] Lyötyään satraapit Aleksanteri jatkoi valtaamalla Vähän-Aasian länsirannikon kaupunkeja. Lyydian pääkaupunki Sardes antautui ilman taistelua. Sardeksessa Aleksanteri perusti uuden temppelin Zeus-jumalalle, julisti kaupungin vapautetuksi ja antoi kaupungin asukkaille takaisin heidän vanhat lakinsa. Tosiasiassa mikään ei muuttunut, Lyydiaa hallittiin tulevaisuudessakin persialaisen satraappi-järjestelmän mukaan. Sardeksesta armeija jatkoi matkaansa Efesosta kohti. Kaupungin varuskunta oli paennut ja kaupungin asukaat olivat syrjäyttäneet sen persialaismieliset oligarkkiset johtajat. Kaupunki sai hyvän kohtelun ja muutkin lähistöllä olevat kaupungit antautuivat Aleksanterille. Efesoksesta armeija siirtyi kohti tärkeää satamakaupunkia Miletosta. Avuksi saapunut 400-laivainen persialainen laivasto joutui perääntymään, koska makedonialaiset saivat tukituksi kaupunkiin johtavan väylän. Kaupunki antautui piirityksen jälkeen. Kuultuaan Granikosjoen tappiosta Persian kuningas Dareios III nimitti Memnonin johtamaan Vähän-Aasian puolustusta sillä välin, kun hän itse kokosi suurta armeijaa. Memnon tiesi ettei voittaisi makedonialaisia avoimessa taistelussa ja asettui puolustusasemiin Halikarnassoksen kaupunkiin, jota makedonialaiset alkoivat piirittää. Halikarnassoksen piiritys loppui, kun makedonialaiset valtasivat kaupungin verisen rynnäkön jälkeen. Memnon pääsi pakoon meriteitse ja osa hänen varuskunnastaan jäi kaupungin sisällä oleviin linnakkeisiin. Persialainen laivasto kokoontui Kosin saarelle ja jatkoi toimintaansa sieltä. Aleksanterin armeijan moraali oli laskenut piirityksen aikana niin, ettei hän halunnut yrittää linnakkeiden valtaamista. Armeija jatkoi matkaansa, paikalle jätettiin pieni varuskunta valvomaan persialaisia jotka toimivat Halikarnassoksesta käsin vielä vuonna 332 eaa. Vaikka sodan alkuperäinen päämäärä, Vähän-Aasia kreikkalaisten kaupunkien vapauttaminen, oli nyt saavutettu, Aleksanteri päätti jatkaa sotaretkeään itää kohti. Vähän-Aasian lounaisrannan maakuntien Lykian ja Pamfylian kaupungit kukistuivat helposti. Tulevan talven aikana makedonialaiset valtasivat Vähän-Aasian sisäosan käsittävän Fryygian maakunnan. Parmenion hyökkäsi Sardesista itään ja Aleksanteri Pamfyliasta pohjoiseen. Joukot kohtasivat Fryygian pääkaupungissa Gordionissa vuoden 333 eaa huhtikuussa. Gordionissa makedonialaiset pysähtyivät lepäämään. Täällä Aleksanterin sanotaan avanneen niin sanotun Gordionin solmun. Legendan mukaan hänestä, joka pystyisi avaamaan solmun, tulisi Aasian kuningas. Gordionissa armeijalle saapui vahvistuksia jotka käsittivät noin 3000 makedonialaista ja tuhat kreikkalaista sotilasta. Heinäkuussa Aleksanteri lähti marssimaan kohti etelää armeijansa kanssa, jättäen yksisilmäisen kenraali Antigonoksen Fryygiaan satraapiksi 1500 palkkasoturin kanssa. Vallattuaan Kilikian pääkaupungin Tarsoksen, Aleksanteri sai kuulla Dareioksen olevan Syyriassa suuren armeijan kanssa.

Issoksen taistelu

Tarsoksen :Pääartikkeli: Issoksen taistelu Aleksanteri päätti johtaa armeijansa etelään Dareiosta kohti, mutta sai pian kuulla että Dareios oli päässyt hänen ohitseen ja oli tällä hetkellä armeijoineen makedonialaisten takana. Armeija teki täyskäännöksen ja alkoi marssia pohjoiseen. Aleksanteri löi Issoksen taistelussa Dareios III:n, joka joutui pakenemaan ja jättämään jälkeensä perheensä. Vangeiksi jäivät muiden muassa Dareioksen äiti Sisygambis, hänen vaimonsa Statira, poikansa Okhos ja hänen tyttärensä Statira ja Drypetis. Aleksanteri kohteli heitä ystävällisesti, ehkä siksi että persialaisen tavan mukaan uusi kuningas huolehti aina vanhan kuninkaan perheestä. Pian taistelun jälkeen Dareios lähetti viestin jossa hän halusi vaihtaa perheensä valtavaa palkkiota vastaan. Aleksanteri kieltäytyi. Myöhemmin Dareiokselta saapui myös toinen viesti, jossa Aleksanterille luvattiin kaikki Persian alueet Eufratista länteen. Aleksanteri ei suostunut tähänkään. Parmenionin sanotaan sanoneen: "Jos minä olisin Aleksanteri niin hyväksyisin tämän tarjouksen", johon Aleksanteri vastasi: "niin minäkin hyväksyisin, jos olisin Parmenion".

Foinikian valloitus

Eufrat.]] Makedonialaiset eivät voineet kuitenkaan lähteä heti seuraamaan Dareiosta, koska persialainen laivasto Välimerellä oli vielä kukistamatta. Farnabazoksen johtama laivasto hallitsi vielä Aigeianmerta ja vaaransi armeijan huoltoyhteyksiä. Persialaista laivastoa huolletiin Foinikian satamakaupungeista käsin ja siksi Aleksanteri päätti valloittaa nämä kaupungit. Foinikian valloitus avaisi myös tien Egyptiin, jonka viljasta Kreikka oli usein ollut riippuvainen. Foinikian tärkeimmät kaupungit, Arados, Tripoli, Byblos, Beirut ja Sidon antautuivat heti makedonialaisille valloittajille. Ainoastaan Tyros kieltäytyi antautumasta Aleksanterille tämän asettamien ehtojen mukaan. Aleksanteri olisi halunnut uhrata kaupungissa Melqart-jumalan temppelissä (kreikkalaiset yhdistivät jumalan Heraklekseen), mutta tyroslaiset eivät suostuneet tähän. Loukkaantunut Aleksanteri päätti vallata strategisesti tärkeän kaupungin vaikka se sijaitsi saarella, jonne oli miltein mahdotonta päästä rannalta käsin. Tyroksen piiritys alkoi vuoden 332 eaa. tammikuussa ja kaupunki kukistui heinäkuussa. Kaupungin asukkaista 2000 ristiinnaulittiin ja noin 6000 menehtyi itse piirityksessä. Tyros asutettiin uudelleen Aleksanterille lojaalien foinikialaisten kaupunkien asukkailla ja sodassa haavoittuneilla sotilailla. Seuraavaksi makedonialaiset alkoivat piirittämään Gazaa, joka myös oli kieltäytynyt antautumasta makedonialaisille. Gazan piiritys kesti lokakuuhun asti ja kaikki kapungin miespuoliset asukaat tapettiin. Historioitsija Josephuksen mukaan Aleksanteri Suuri vieraili Jerusalemissa Tyroksen piirityksen aikana, mutta tätä ei pidetä yleensä todellisena tapahtumana.

Egyptin valloitus

Joulukuussa 332 eaa. Aleksanterin armeija pääsi Egyptiin. Pelusiumin kaupungissa (nykyinen Port Said) Egyptin satraappi Mazakes ja persialainen virkamies Amminapes antautuivat Aleksanterille. Amminapes oli alkujaan parthialainen. Hän oli aikaisemmin ollut maanpaossa Filippoksen hovissa ja tunsi luultavasti Aleksanterin jo entuudestaan. Mazakesilla ei ollut käytettävissä tarpeeksi joukkoja joilla vastustaa makedonialaisia, koska suurin osa joukoista oli kaatunut Issoksen taistelussa. Egypti oli myös aiemmin kapinoinut Persian valtaa vastaan (vuosina 338 eaa.-336 eaa.) ja Mazekes pelkäsi varmasti joutuvansa taistelemaan valloittajia ja egyptiläisiä vastaan. Egyptiläiset ottivatkin makedonialaiset vastaan vapauttajina ja Egyptin valtaaminen kävi erittäin kivuttomasti. Aleksanteri nimitti egyptiläisen Petesisin ja persialaisen Doloaspisin hallitsemaan maata. Myös kaksi makedonialaista nimitettiin johtamaan Egyptiin jätettäviä joukkoja. Samalla nimitettiin myös yksi makedonialainen johtamaan laivastoa. Aleksanteri määräsi laivastonsa valtaamaan Memfisin ja jatkoi itse armeijoineen matkaa Heliopolisiin, Egyptin uskonnolliseen pääpaikkaan. Täällä hän varmaankin otti itselleen faaraon arvonimen, koska siitä lähtien egyptiläiset papit käyttivät hänestä faaraolle kuuluvia arvonimiä. Tammikuussa 331 eaa Aleksanteri päätti perustaa uuden kaupungin Niilin suistolle. Aleksandriaan jätettiin armeijan haavoittuneet sotilaat ja sinne muutti pian paljon kreikkalaisia. Ollessaan Egyptissä Aleksanteri kävi keskellä autiomaata sijaitsevassa Amon-jumalan temppelissä (kreikkalaiset yhdistivät Amonin Zeus-jumalaan). Arrianoksen mukaan hän halusi jäljitellä sankariaan ja myyttistä esi-isäänsä Heraklesta, joka myös tarun mukaan oli käynyt temppelissä. Tarun mukaan temppelin oraakkeli olisi tervehtinyt Aleksanteria "Amonin poikana". Tästä ei kuitenkaan ole mitään varmuutta. Varmaan on kuitenkin että tämän jälkeen Aleksanteri alkoi uhrata Amonille ja halusi itseään kutsuttavan "Amonin pojaksi" tai "Zeuksen pojaksi".

Gaugamelan taistelu

:Pääartikkeli: Gaugamelan taistelu Aleksanteri palasi Egyptista Foinikiaan vuoden 331 eaa. toukouussa. Aluksi hän kukisti Samariassa puhjenneen kapinan ja palasi sen jälkeen Tyrokseen. Vuoden 331 eaa. heinäkuussa Aleksanteri lähti Syyriasta noin 40 000 sotilaan voimin Eufratia kohti. Aleksanterin tarkoitus oli varmastikin seurata Eufratia Babyloniin asti, jäljitellen Ksenofonin kuvausta Kyyros nuoremman sotaretkestä vuonna 401 eaa. Kun hän sai kuulla, että Dareios oli Tigriksen toisella puolella valtavan armeijan kanssa, hän päätti ylittää joen. Dareios oli valinnut sopivan tasaisen paikan, jossa hänen ylivoimaisella ratsuväellään olisi tilaa liikkua. Hänellä oli myös elefantteja ja viikatevaunuja. Kaikesta huolimatta Aleksanteri kukisti Dareioksen toistamiseen Gaugamelan taistelussa ja Dareios joutui taas pakenemaan. Gaugamelan jälkeen makedonialaiset valtasivat Arbelan ja pian myös Persian valtakunnan rikkaimman alueen, Babylonian, jonka satraappi Mazaios antautui valloittajille. Babylonialaiset olivat Egyptiläisten tapaan vasta äskettäin (336 eaa.) kapinoineet persialaisia vastaan. Aleksanteri määräsi Mazaioksen jatkamaan tehtäviään Babylonian satraappina.

Persian valloitus

Aleksanterin joukot viipyivät Babylonissa viisi viikkoa, jonka jälkeen he jatkoivat matkaansa Susaan, yhteen Persian valtakunnan neljästä pääkaupungista. Babylonissa hän otti myös vastaan Makedoniasta lähetetyt täydennykset, jotka käsittivät noin 15 000 miestä. Susaan päästiin joulukuussa. Paikallinen komentaja Abulites antautui heti ja hänestä tehtiin pian Susianan (entinen Elam) satraappi. Päästäkseen Susasta Persian valtakunnan sisäosiin armeijan oli ylitettävä Zagros-vuoristo. Aleksanteri jakoi joukkonsa kahteen erilliseen armeijaan. Parmenion sai suurimman osan armeijasta ja käskyn marssia Persepoliin pidempää eteläistä reittiä pitkin. Aleksanteri itse johti joukkoja joiden tarkoitus oli vallata niin sanotut "Persian portit", solan jonka läpi pääkaupunkien välinen kuninkaallinen tie kulki. Persian porttien taistelussa persialainen komentaja Ariobarzanes puolusti solaa ja makedonialaiset kärsivät suuria tappioita ennen kun saivat vastustajansa lyötyä. Persepoliin armeija pääsi vuoden 330 eaa alussa. Aleksanteri antoi armeijansa ryöstää Persepoliin kuninkaallista palatsia lukuun ottamatta. Samaan aikaan vallattiin myös Persian uskonnollinen pääkaupunki Pathragada.

Aasian kuningas

Pathragada Makedonialaiset ja kreikkalaiset olivat nyt omasta mielestään kostaneet Persialle Kreikan kaupunkien persialaissotien aikana kärsimät vääryydet ja heidän sotaonnensa oli ylittänyt kaikkien odotukset. Aleksanteri oli jo aikaisemmin alkanut kutsua itseään Aasian kuninkaaksi ja hän haaveili ilmeisesti koko Persian valtakunnan kuninkuudesta. Hän oli myös nimittänyt persialaisia satraapeiksi eri maakuntiin ja oli selvä, että hän aikoi hallita valtaamiaan alueita. Dareioksella oli kuitenkin vielä kannattajansa ja hänen tiedettiin olevan Ekbatanaassa, Meedian vanhassa pääkaupungissa. Vain muutama Persian vanhan aristokratian jäsen oli valmis asettumaan Aleksanterin puolelle. Eräs heistä oli Frasaortes, jonka Aleksanteri nimitti Persisin maakunnan satraapiksi. Persepoliissa ollessaan Aleksanteri määräsi kuninkaallisen palatsin poltettavaksi maan tasalle. Tästä tapahtumasta on säilynyt nykypäivään kaksi eri versiota. Arrianoksen mukaan Aleksanteri päätti korkeimpien päällikköjensä kanssa että palatsi poltettaisiin kostoksi siitä, että persialaiset tuhosivat Ateenan persialaissotien aikana. Esimerkiksi Plutarkhos kuitenkin kertoo, että Aleksanteri määräsi palatsin poltettavaksi humalpäissään.

Dareioksen kuolema

Oltuaan neljä kuukautta Persepoliissa Aleksanteri lähti Ekbatanaa kohti, jonne Dareios oli yrittänyt koota uutta armeijaa. Kun Dareios sai kuulla Aleksanterin lähestvän pakeni hän Baktriaa kohti, jossa hän toivoi saavansa koottua uuden armeijan. Kun näytti siltä että Aleksanteri oli pian saamassa Dareioksen kiinni, otti Baktrian satraappi Bessos Dareioksen vangiksi. Bessos julisti pian itsensä kuninkaaksi ja alkoi nimitää itseään Artakserkses V:ksi. Kun makedonialaiset olivat saada kiinni Bessoksen ja hänen joukkonsa, määräsi Bessos Dareioksen murhattavaksi. Tämä sopi Aleksanterille joka näin saattoi jatkaa valloituksiaan itään ja samalla sanoa, että hän aikoi vain kostaa Darioksen kuoleman. Aleksanterin armeija seurasi Bessosta Parthiaan ja valtasi samalla Hyrkanian maakunnan. Hyrkanian maaherraksi Aleksanteri nimitti Amminapesin, joka oli ollut kuninkaan seurueessa aina Egyptin valloituksesta saakka. Aleksanterin seuraan liittyi täällä myös Artabazos, joka oli Aleksanterin rakastajattaren Barsinen isä ja entinen Fryygian satraappi. Aleksanterin hoviin liittyi myös yksi Dareioksen velijstä ja muita tärkeitä persialaisia aristokraatteja,. Hyrkanian sotaretken aikana eräs vuoristoheimo sai kaapattua Aleksanterin hevosen Bukefaloksen erään pienen kahakan aikana. Aleksanterin sanotaan uhanneen tappaa koko heimon viimeiseen mieheen jos hevosta ei luovuteta takaisin. Hevonen palautettiin tietysi heti.

Filotaan murha

Vuoden 330 eaa. syksyllä makedonialaiset alkoivat valittaa siitä, että Aleksanteri oli alkanut pukeutua persialaiseen tapaan. Heti Dareioksen kuoleman jälkeen hän oli alkanut pitää diadeemia. Vuoden 330 eaa. lopulla, armeijan ollessa Drangianassa, paljastui salajuoni Aleksanteria kohtaan. Salajuonen taustalla oli ehkä sotilaiden halu saada loppu sodalle, jolla ei enää ollut mitään tekemistä joonialaisten kaupunkien vapauttamisen ja persialaissodissa kärsittyjen vääryyksien kostamisen kanssa. Parmenionin poikaa, ratsuväkikomentjaa Filotasta syytettiin siitä, että hän olisi tiennyt salajuonesta, mutta ei ollut ilmoittanut tästä kenellekkään. Salajuoni oli luultavasti todellinen, ja Filotas olisi voinut hyötyä jos Aleksanteri olisi murhattu. Armeija olisi saattanut valita hänen isänsä, koko armeijan kokeneimman upseerin, uudeksi kuninkaaksi. Aleksanteri antoi kuitenkin Filotaalle anteeksi, mutta kun falanginkomentajat Koinos ja Krateros esittivät lisää syytöksiä, järjesti hän oikeudenkäynnin. Filotas tuomittiin kuolemaan ja pian tämän jälkeen Aleksanteri antoi käskyn että myös Parmenion pitäisi teloittaa. Filotaan kuoleman jälkeen Parmenionin uskollisuudesta ei enää ollut takuita. Parmenion oli tuolloin Ekbatanassa ja hänelle oli jätetty paljon joukkoja ja rahaa. Parmenionin kuoleman jälkeen moni nuorempi makedonialainen upseeri sai tärkeämmän aseman armeijassa. Kleitos musta and Hefaistion saivat jakaa toveriratsuväen komennon. Aikaisemmin tätä armeijan tärkeintä ratsuväkiyksikköä oli johtanut yksi ainut henkilö.

Itäisten maakuntien valloitus

Arianan maakunnan satraappi Satibarzanes oli ollut eräs Dareioksen murhaajista, mutta Aleksanteri oli armahtanut hänet. Satibarzanes hyökkäsi nyt kuitenkin taas makedonialaisia vastaan. Aleksanteri päätti rankaista arialaisia vaikka Satibarzanes pääsikin pakoon. Arianan pääkaupungin Artakoanan asukkaat myytiin orjuuteen ja kaupunki perustettiin uudelleen Aleksandriana (nykyinen Herat). Artabazoksen pojasta Arsameesta tehtiin Arianan uusi satraappi. Myöhemmin Satibarzanes pääsi taas palaamaan Arianaan ja aloitti uuden kapinan. Pitääkseen huoltoyhteytensä vapaana Aleksanteri lähetti 6000 miestä Artabazoksen johdolla kukistamaan Satibarzanesta. Armeija oli tällöin päässyt Arakhosian pääkaupunkiin (nykyinen Kandahar), joka pikaisesti nimettiin uudelleen Aleksandriaksi. Kun armeija pääsi Gandaran maakuntaan vuoden 329 eaa. huhtikuussa, perustettiin taas uusi Aleksandria, jonne jätettiin taisteluissa haavoittuneet sotilaat. Tämän jälkeen armeija ylitti Hindukush-vuoriston ja yllätti vuoriston solia vartoivat heimot. Sää oli tuohon aikaan vuodesta vielä epäsuotuisa ja sotilaat joutuivat kärsimään nälkää ja vilua marssin aikana. Kun Bessos sai kuulla, että Aleksanteri oli hänen kintereillään pakeni hän Oksus-joelle. Pari päivää myöhemmin Aleksanterin armeija valloitti Baktrian pääkaupungin Baktran ja Artabazos nimitettiin maakunnan satraapiksi. Baktriasta marssi jatkui Bessosta seuraten Oksus-joelle. Bessos oli yrittänyt estää vastustajiaansa ylittämästä jokea polttamalla kaikki veneet. Makedonialaiset ylittivät joen lautoilla, jotka he tekivät heinillä täytetyistä eläinten nahoista. Armeija oli nyt päässyt Sogdian maakuntaan (osapuilleen nykyinen Turkmenistan). Kun Bessoksen lähimmät apulaiset Spitamenes ja Datames kuulivat että Aleksanteri oli ylittänyt Hindukushin ja Oksuksen, päättivät he vangita Bessoksen. He luovuttivat hänet Aleksanterin ystävälle, Ptolemaiokselle. Aleksanteri antoi persialaiseen tapaan silpoa Bessoksen korvat ja nenän rangaistukseksi Dareioksen murhasta. Tämä järkytti makedonialaisia jotka pitivät tekoa barbaarisena. Tämän jälkeen Aleksanteri antoi Bessoksen Dareioksen sukulaisille, jotka teloittivat hänet "orientaaliseen tapaan". Tämän jälkeen Aleksanteri oli kiistattomasti Persian kuningas. Hän määräsi armeijansa marssimaan valtakuntansa itärajalle. Kun armeija pääsi Jaksartes-joelle, perustettiin uusi kaupunki Aleksandria Eskhate ("kaukaisin"), jonka tarkoitus oli suojella valtakuntaa itäisten saka-nomadiheimon hyökkäyksiltä. Kreikkalaiset kutsuivat näitä heimoja yleisesti skyyteiksi. Rauha ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun eräs Bessoksen entisistä kannattajista, Spitamenes, aloitti kapinan Sogdiassa. Kapinaan liittyivät myös skyytit, joiden jousin varustettu nopea ratsuväki oli raskaammalle makedonialaiselle ratsuväelle vaikea haaste taistelussa. Kapinan aikana valloitettujen kaupunkien miespuoliset asukaat tapettiin ja naiset myytiin orjuuteen. Lopulta skyytit kukistettiin, kun Aleksanteri ylitti Jaksartesin ja löi heidät taistelussa. Aleksanteri oli aikaisemmin liittänyt armeijaansa persialaista kevyttä ratsuväkeä, joista oli apua tällaisessa taistelussa. Aleksanterin armeija kärsi kapinan aikana suuria tappioita ja sitä jouduttiin myöhemmin täydentämään Euroopasta tuoduilla lisäjoukoilla. Vuoden 328 eaa. keväällä makedonialaiset kävivät vastahyökkäykseen kapinallisia vastaan ja alkoivat rakentaa linnoitettuja varuskuntia. Tätä työtä valvomaan Aleksanteri nimitti läheisimmän ystävänsä Hefaistionin. Armeija jaettiin pienempiin osiin, joille annettiin eriltisiä tehtäviä. Aleksanterin johtama osasto hyökkäsi Sogdianan vuoriston asukkaita vastaan. Veristen taisteluiden jälkeen Sogdianan eri kaupungit antautuivat Aleksanterille. Myös Spitameneen kannattajat hylkäsivät johtajansa vuoden 328 eaa. joulukuun tienoilla ja lopulta Koinos saattoi esittää kapinallisen pään Aleksanterille.

Kleitoksen murha

Seuraavan talven aikana Aleksanteri murhasi juovuspäissään Kleitos mustan, joka oli aikaisemmin pelastanut hänen henkensä Granikosjoella. Makedonialaiset olivat juhlineet ja eräät heistä haukkuivat Filippos II:a ja niitä upseereja jotka olivat kuolleet taistelussa persialaisia vastaan. Tätä Kleitos ei ollut kestänyt vaan oli alkanut ylistää Filipposta. Seuranneessa käsikähmässä Aleksanteri oli ottanut erään henkivartijansa keihään ja tappanut sillä Kleitoksen. Aleksanteri katui humalaista tekoaan ja oli monen päivän ajan masentunut. Pian hän kuitenkin toipui. Vuonna 327 eaa. Sogdian kapinan kukistettiin lopullisesti. Kuuluisampia tapahtumia oli erään erittäin vaikealla paikalla sijaitsevan vuoristolinnoituksen valtaus. Lopulta Baktriaan ja Sogdiaan jätettiin suuri varuskunta ja armeija kokoontui taas yhteen Baktriassa. Täällä Aleksanteri antoi määräyksen että 30 000 nuorta persialaista koulutettaisiin makedonialaiseen falangi-taktiikkaan. Samalla armeijaan lisättiin paikallisia ratsuväkiosastoja. Samana vuonna hän meni myös naimisiin erään sogdialaisen aristokraatin tyttären Roksanen kanssa.

Proskynesis

Vuonna 327 eaa Aleksanteri yritti ottaa käyttöön persialaisen kuninkaiden tervehdystavan, proskynesisin. Tervehdykseen sisältyi kumartuminen kuningasta kohti. Tämä oli kreikkalaisille täysin vastenmielinen toimenpide, koska heidän oli tapana kumartaa vain jumalia. Aleksanterin hovihistorioitsija Kallisthenes kieltäytyi tervehtimästä kuningasta tällä tavalla, ja joutui tästä syystä kuninkaan epäsuosioon. Samoihin aikoihin paljastui myös uusi salajuoni Aleksanteria kohtaan. Kun kuningas oli ollut metsästämässä, oli eräs hänen nuorista avustajistaan surmannut villisian, joka oli hyökännyt Aleksanteria kohti. Persialaisen tavan mukaan kuninkaan tuli aina metsästettäessä saada antaa ensimmäinen isku eläintä kohti. Aleksanteri oli suuttunut tapahtuneesta ja antanut piiskata pojan, joka myöhemmin päätti kostaa murhaamalla kuninkaan. Salajuoneen oli liittynyt myös muita alempiarvoisia henkilöitä kuninkaan lähipiiristä. Kun juoni paljastui, joutui myös moni siihen kuulumaton, kuten Kallisthenes, syytetyksi. Kaikki tuomittiin lopulta teloitettavaksi. Tapahtumien johdosta monet makedonialaiset olivat alkaneet paheksua Aleksanterin käytöstä. Proskynesis ja kuninkaan käyttämä persialainen vaatetus olivat kreikkalaiseen kulttuuriin oppineille vieraita asioita. Avioliitto ulkomaalaisen prinsessan kanssa aiheutti myös varmasti närkästystä. Aleksanteri oli myös alkanut liittämään armeijaansa persialaisia joukkouja, mikä sai monet makedonialaiset pelkäämään, että heidän erityisasemansa Aleksanteriin nähden oli katoamassa. Toisaalta Aleksanterin oli pakko yrittää lähentyä persialaisia, jos hän aikoi pystyä hallitsemaan heitä. Avioliitto Roksanen kanssa taas oli oiva keino saada kapina-altis maakunta rauhalliseksi.

Intian sotaretki

villisian Vuonna 326 eaa Aleksanteri jatkoi sotaretkeään Intiaan. Tuohon aikaan kreikkalaiset tunsivat Intian pääasiassa Herodotoksen ja Ktesiasin täysin mielikuvituksellisten kuvauksien perusteella. Kreikkalaisen maailmankuvan mukaan Aasia loppui Intiaan, jonka jälkeen alkaisi suuri valtameri joka ympäröi koko maailman. Aikaisemmin Aleksanterin hoviin oli saapunut kaksi intialaista ruhtinasta, Sasigupta ja Ambh. Kummallakin oli ongelmia naapurikansojensa kanssa ja he pyysivät apua nuorelta kuninkaalta. Aleksanteria kiinnostivat ehkä tarinat siitä kuinka jumala Dionysos, joka myös oli eräs hänen myyttisistä esi-isistään, oli aikoinaan käynyt Intiassa. Vuoden 326 alussa Perdikkas ja Hefaistion johtivat armeijan pääosan Khyber-solan läpi Indus-joelle. Aleksanteri johti pienempää osastoa joka hyökkäsi aremijan kulkur