Kreivi

Kreivi (saksaksi: Graf, latinaksi: comes, ranskaksi: comte, ruotsiksi: greve) on saksalaisperäinen aatelisarvo. Arvo kehittyi perinnölliseksi jo 900-luvulla. Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa kreivin arvoja jaettiin usein johonkin virkaan tai vastuuseen liittyen. Esimerkiksi linnakreivi (Burggraf), rajakreivi (Markgraf), palatsikreivi (Pfalzgraf) tai varakreivi (Vizegraf). Rajakreivin arvosta kehittyi markiisin arvo. Saksassa kreivin arvo pysyi pitempään virka-arvona kuin Ranskassa, jossa kreiveistä tuli omien pienien maidensa perinnöllisiä herroja. Fredrik Barbarossa antoi kreiveille oikeuden pitää rauhaa omilla maillaan, mikä oli ollut aikaisemmin vain ruhtinaiden oikeus. Läntisessä Saksassa etenkin 1100-luvulta lähtien ilmestyi lukuisa määrä kreivejä, jotka ottivat arvonimensä hallitsemansa linnan mukaan ilman virka-asemaa. Ruotsissa Eerik XIV perusti kreivin ja vapaaherran arvot 1561. Venäjällä arvon otti käyttöön Pietari Suuri. Britanniassa kreivin (count) arvo ei ole käytössä, mutta sitä vastaa tanskalaisperäinen jaarli (earl). Luokka:Aateli

Aateli

Aateli on sääty-yhteiskuntaan kuuluva käsite. Aateli nauttii lain määräämiä, tavallisesti perinnöllisiä etuoikeuksia. Uudenaikainen aateli sai alkunsa keskiajalla läänityslaitoksen yhteydessä. Aateli syntyi hallitsijalle uskollisista alamaisista, jotka saivat palkkiokseen verovapauksia ja läänityksiä. Aluksi aateluus oli henkilökohtainen arvo ja verovapaus, mutta sittemmin siitä kehittyi perinnöllinen ja syntyi aatelissääty. Useimmissa maissa aateli on menettänyt erioikeutensa. Aatelittomat säädyt olivat Suomessa pappis-, porvaris- ja talonpoikaissääty, muualla puhuttiin yleisesti kolmannesta säädystä, johon eivät talonpojat kuuluneet Ruotsissa ja Suomessa varsinaisen aatelissäädyn perusti Maunu Ladonlukko Alsnön säännöllä (1279/80), joka antoi verovapauden niille, jotka tekivät ratsupalvelusta. Näitä nimitettiin vapaamiehiksi, rälssimiehiksi (frälsemän). Myöhemmin aatelisarvon sai pitää sekin, joka ei kyennyt suorittamaan ratsupalvelusta. Aatelisto saavutti keskiajan lopulla ja udenajan alussa suuria etuoikeuksia varsinkin maanomistukseen ja virkoihin nähden, ja tuli vaikutusvaltaisimmaksi säädyksi valtiopäivillä. Eerik XIV perusti kreivin ja vapaaherran arvot 1561. Kustaa II Aadolf antoi 1626 ritarihuonejärjestyksen. Valtiosäätynä aatelisto oli Ruotsissa vuoteen 1866, Suomessa vuoteen 1906. Aatelisarvoiksi vakiintui Ruotsissa:
- Herttua (vain hallitsijan sukulaisia)
- Kreivi
- Vapaaherra eli paroni
- Ritari Aateli perusti asioita hoitamaan ritarihuoneen ja se pyrki pitämään itsellään erioikeuksia eli privilegioita. Venäjällä käytössä olivat seuraavat arvot:
- Ruhtinas
- Kreivi
- Paroni Paronin arvonimi otettiin käyttöön Pietari Suuren aikana ja sitä jaettiin myös menestyville liikemiehille, ja ruhtinaat ja kreivit pitivätkin paroneita hieman alempiarvoisina. Tsaariperheen jäsenillä oli suuriruhtinaan arvonimi. Venäjällä oli tapana, että isän arvonimi periytyi kaikille lapsille, toisin kun Ranskassa ja Englannissa. Useisiin Venäjän ritarikuntiin liittyi aatelisarvo, joka henkilökohtainen tai perinnöllinen. Englannissa on ylhäisaateliin (nobility) kuuluvilla: herttuoilla, markiiseilla, jaarleilla (kreiveillä), viscounteilla (varakreiveillä) ja paroneilla on päärinarvo ja sen mukana oikeus istua ylähuoneen jäseninä. Tämä arvo ja siihen kuuluva maaomaisuus menee perintönä ainoastaan vanhimmalle pojalle (majoraatti). Alhaisaateli (gentry) käsittää baronetit ja ritarit (knights), jotka käyttävät arvonimeä Sir ristimänimen edellä. Jonkin maan aatelistoon kuuluvat suvut ja henkilöt on lueteltu aateliskalenterissa. Maan aateliston esimies ja puheenjohtaja on aatelismarsalkka. Itsenäisessä Suomessa aatelisarvot eivät ole olleet virallisesti käytössä eikä aatelilla ole erioikeuksia, mutta säädyistä ja niiden arvonimistä on yhä pidetty aatelistoon kuuluneiden sukujen toimesta kirjaa ns. aateliskalenterissa. Näitä aatelissukuja on yhä hengissä runsaat 150.

Linkit

- [http://www.ritarihuone.fi Ritarihuone]
- [http://www.genealogia.fi/litt/kirj3qs.htm Aateliskalenterissa julkaistut suvut] ja:貴族 zh-min-nan:Hôa-cho̍k Luokka:Aateli

Fredrik Barbarossa

Frederick I Hohenstaufen (1122—10. kesäkuuta 1190) tai Fredrik I Barbarossa (punaparta) valittiin Saksan kuninkaaksi 4. maaliskuuta 1152 ja kruunattiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan 18. kesäkuuta 1155. Hän oli myös Schwabenin herttua (1147—1152, nimellä Fredrik III) ja Italian kuningas (1154—1186). Fredrik oli Schwabenin herttua Fredrik II:n ja Judith Baijerilaisen (kilpailevasta Welfin suvusta) poika, mikä teki hänestä hyväksyttävän vaihtoehdon kuninkaaksi. Vuonna 1147 Fredrikistä tuli Schwabenin herttua ja pian tämän jälkeen hän osallistui setänsä, Saksan kuningas Konrad III:n kanssa toiselle ristiretkelle. Retki oli täydellinen epäonnistuminen, mutta Fredrik erottautui edukseen ja sai kuninkaan täyden luottamuksen. Vuonna 1152 kuoleva kuningas neuvoi vaaliruhtinaita valitsemaan Fredrikin seuraajakseen oman poikansa sijasta. Fredrik ajoi omaa ehdokkuuttaan voimakkaasti ja hänet valittiin Saksan kuninkaaksi Frankfurtissa 4. maaliskuuta ja hänet kruunattiin Aachenissa muutamia päiviä myöhemmin. Uusi kuningas oli innokas palauttamaan keisarikunnan Kaarle Suuren ja Otto I Suuren aikaisen mahdin ja näki, että järjestyksen palauttaminen Saksaan oli välttämätön edellytys keisarin oikeuksien vahvistamiseen Italiassa. Julistaessaan rauhan Saksaan, hän antoi ruhtinaille etuja avokätisesti. Ulkomailla Fredrik puuttui Tanskan sisällissotaan Svend III:n ja Valdemar I:n välillä ja loi keskusteluyhteyden Bysantin keisarin, Manuel I Komnenoksen, kanssa. Luultavasti näihin aikoihin Fredrik erosi vaimostaan Adelheid von Vohburgista vedoten sukulaisuuteen ja yritti turhaan saada vaimoa Konstantinopolista. Noustessaan kuninkaaksi Fredrik oli ilmoittanut asiasta paavi Autuas Eugenius III:lle, mutta ei ollut kysynyt paavilta keisariksi kruunaamista. Hän halusi pahoitella tätä paavilta, joten hän teki maaliskuussa 1153 sopimuksen Rooman kanssa, josa hän lupasi vastineeksi keisariudesta tukea paavia kapinoivia roomalaisia vastaan. Fredrik järjesti kuusi sotaretkeä Italiaan. Ensimmäisellä paavi Hadrianus IV kruunattiin hänet keisariksi sen jälkeen, kun Fredrik oli syrjäyttänyt Arnold Brescialaisen johtaman tasavaltalaisen kaupunginvaltuuston. Hän lähti Italiasta syksyllä 1155 valmistelemaan vielä suurempaa retkeä. Saksa ja erityisesti Baijeri oli taas ajautunut epäjärjestykseen, mutta Fredrikin voimakkaat toimenpiteet palauttivat rauhan. 9. kesäkuuta 1156 Fredrik nai Renaud III:n tyttären, Beatrice Burgundilaisen, mikä lisäsi Burgundian kreivikunnan hänen valtakuntaansa. Kesäkuussa 1158 Fredrik lähti toiselle sotaretkelle Italiaan mukanaan Henrik Leijona ja saksilaissotilaat. Retken seurauksena Pohjois-Italiaan perustettiin kaksi keisarin toimistoa, Milanon kapinoitiin ja se valloitettiin ja taistelu paavi Aleksanteri III:n kanssa alkoi. Aleksanteri III julisti kuninkaan pannaan ja Fredrik alkoi tukea vastapaavi Victor IV:ttä. Vuoden 1162 lopulla Fredrik palasi Saksaan, jossa hän esti Saksien Henrik Leijonan ja tämän naapurimaiden herttuoiden välistä konfliktia eskaloitumasta. Hän myös rankaisi kovalla kädellä Mainzin kaupungin asukkaita, jotka kapinoivat arkkipiispa Arnoldia vastaan. Seuraavalla retkellään Italiaan hänen oli tarkoitus valloittaa Sisilia, mutta suunnitelma ei toteutunut, koska hän kohtasi yhdistyneiden valtioiden liiton, jotka oli tuonut yhteen keisarikunnan keräämät verot. Tämän jälkeen Frerik järjesti suuret juhlat Kaarle Suuren kanonisoinnin kunniaksi Aachenissa ja palautti rauhan Reininmaalle. Lokakuussa 1166 Fredrik lähti neljännelle sotaretkelle Italiaan tukeakseen vastapaaviaan, Paschalia ja kruunauttaakseen vaimonsa Beatricen keisarinnaksi. Retki keskeytyi, kun kulkutauti iski keisarin armeijaan, mikä pakotti keisarin pakenemaan Saksaan, jossa hän pysyi seuraavat kuusi vuotta. Tällä kertaa Henrik Leijona oli kieltäytynyt lähtemään sotaretkelle Fredrikin kanssa ja keskittyi riitoihinsa naapuriruhtinaiden kanssa ja jatkoi levittäytymistään slaavien alueille. Fredrik ratkaisi hiippakuntia koskevia riitoja ja keisarikunta sai haltuunsa Böömin, Puolan ja Unkarin. Hän myös loi ystävälliset suhteen Bysantin keisariin ja pyrki lähentymään Englannin kuningas Henrik II:n ja Ranskan kuningas Ludvig VII:n kanssa. Vuonna 1174 Fredrik teki viidennen sotaretkensä Italiaan, jolloin Italiassa muodostettiin paavia tukeva lombardilaisliiga Fredrikiä vastaan. Kun Henrik Leijona ei suostunut tukemaan retkeä, se epäonnistui täydellisesti. Fredrik kärsi raskaan tappion Legnanon taistelussa Milanon lähellä 29. toukokuuta 1176, jossa hän haavoittui ja hetken aikaa hänen luultiin kuolleen. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa rauhanneuvottelut Aleksanteri III:n ja lombardilaisliigan kanssa. Aleksanteri ja Fredrik tekivät sovinnon Venetsian rauhassa 1177. Keisari tunnusti Kirkkovaltion suverenitetiin ja paavi tunnusti keisarin Saksan kirkon hallitsijaksi. Lombardian kaupungit jatkoivat taisteluja vuoden 1183 Konstanzin rauhaan asti, jolloin Fredrik myönsi kaupungeille oikeuden vapaasti valita kaupungin virkamiehet. Konstanz Tehtyään rauhan paavin kanssa Fredrik lähti kolmannelle ristiretkille (1189) Filip I:n johtaman Ranskan armeijan ja Rikhard leijonamielen johtamien englantilaisten kanssa. Fredrik ei koskaan päässyt Pyhään maahan vaan hän hukkui ylittäessään Salef-jokea Kilikiassa, Kaakkois-Anatoliassa. Hänen ruumiinsa palsamoitiin, pantiin tynnyriin ja vietiin takaisin Saksaan kärryissä. Fredrikin kuoleman huono-onninen ajankohta jätti ristiretkiläisten armeijan kilpailevien kuninkaiden, Filipin ja Rikhardin komentoon, mikä lopulta johti armeijan hajoamiseen. Rikhard jatkoi itään, jossa hän taisteli Saladinia vastaan vaihtelevin tuloksin, mutta onnistui päätavoitteessaan, Jerusalemin valloittamisessa. Fredrik on monien legendojen aihe, joista kuuluisin on nukkuvan sankarin legenda. Sanotaan, että Fredrik ei ole kuollut, vaan unessa ritareidensa kanssa Kyffhäuserin vuoressa Thüringenissä, ja kun korpit lakkaavat lentämästä vuoren ympärillä, Fredrik herää ja palauttaa Saksan sen muinaiseen suuruuteen. Tarinan mukaan hänen punainen partansa on kasvanut pöydän läpi, jonka ääressä hän istuu. Hänen silmänsä ovat puoliksi suljettuina unessa mutta silloin tällöin hän lähettää pojan ulos katsomaan, ovatko korpit lakanneet lentämästä. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon toisessa maailmansodassa vuonna 1941 oli nimeltään operaatio Barbarossa Fredrik I:n mukaan. Luokka:Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijat ja:フリードリヒ1世 (神聖ローマ皇帝)

Eerik XIV

Eerik XIV (13. joulukuuta 1533-26. helmikuuta 1577) oli Ruotsin ja Suomen kuningas vuosina 1560-1568. Äitinsä Katariina Sachen-Lauenburgin puolelta Eerik katsoi kuuluvansa Euroopan suurimpiin ruhtinassukuihin. Eerik XIV nousi valtaa isänsä Kustaa Vaasan kuoltua vuonna 1560. Hänen sisarpuoltensa nimet olivat Magnus (1542-1595), Elisabeth (1549-1597), Cecilia (1540 - 1627), Kaarle IX (1550 - 1611)ja Juhana, Sten (1546 - 1547), Karl (1544), Catharina (1539 - 1610) ja Anna (1545 - 1610) . Hän oli lahjakas ja taiteellinen. Hän oli kiinnostunut taiteesta ja musiikista. Hän osasi myös monia kieliä. Hän kohteli julmasti niitä, joiden epäili juonittelevan jotain itseään vastaan. Eerik luuli olevansa vapaa tekemään mitä tahansa ja hän halusi Ruotsin hallitsevan itämeren kauppaa. Mahtia lisätäkseen hän kosi Englannin kuningatarta, Elisabetia, mutta sai rukkaset. Kosiomatkalla Englannissa oli lähettiläänä hänen veljensä Juhana, ja epäonnistuneen kosinnan on arveltu olleen eräs syy Eerikin ja Juhanan heikkeneville väleille. Erikillä sanotaan olleen lukuisia naisia, mutta Kaarinan tavattuaan hän unohti heidät. Ennen Kaarinaa Eerik oli lukuisia kertoja yrittänyt solmia avioliiton ulkomaalaisen ruhtinattaren kanssa. Kosijat palasivat rukkasten kera Ruotsiin kerta toisensa jälkeen. Tuona aikana Eerikillä oli useita jalkavaimoja ja aviottomia lapsia. Eerik oli luonteeltaan tasapainoton. Hän oli perinyt äitinsä synkkämielisyyden ja isänsä kiivauden. Hän torjui melankoliaansa lääkkeillä myös oopiumilla. Henkisestä tasapainottomuudesta huolimatta Eerikillä oli selkeät poliittiset tavoitteet. Eerik halusi nujertaa veljensä Juhana-herttuan ja ylimmän aatelin. Juhana-herttuan suunnitelmiin kuului suomalais-puolalaisen yhteistyön luominen, kun taas Eerik piti Puolaa vihollisena ja Venäjää ystävänä. Juhana otti puolisokseen Puolan hallitsijan sisaren Katariina Jagellonican. Eerik antoi käskyn valloittaa maata liivinmaalle asti. Kesällä 1563 veljesten välinen kiista koki huipun Eerikin lähetettyä armeijansa Suomeen kukistamaan Juhanaa. Juhana oli saanut Puolan kuninkaalta 120 000 taaleria vastaan linnoja Liivinmaalta, ja Eerik raivostui tästä. Eerik vaati Juhanaa saapumaan Ruotsiin selittämään tekojaan, mutta tämä kieltäytyi. Eerik sai valtiopäivät tuomitsemaan Juhanan kuolemaan ja lähetti 10 000 miestä piirittämään Turun linnaa. Linna antautui 12.8.1563. Juhana ja hänen puolisonsa vangittiin ja kuljetettiin Ruotsiin. Samana vuonna oli syttynyt Seitsenvuotinen sota Tanskan kanssa. Eerikin mielenterveys petti. Hän surmasi "omin käsin" eräitä aatelisia, koska epäili heitä salaliitosta itseään vastaan. Tapaus tunnetaan nimellä Sture-murhat. Useimmat murhatut tosin oli jo aiemmin tuomittu kuolemaan, mutta silti (tai siksi) tapaus osoitti useimmille Eerikin mielenterveyden horjuvan. Hän vapautti Juhanan vankeudesta. Vuonna 1568 Eerik otti puolisokseen aatelittoman tytön, Kaarina Maununtyttären, mikä suututti jo ennestään Eerikiä vastustanutta aatelistoa. Aatelisto nousi kapinaan Eerikiä vastaan, ja tämä kukistui syksyllä 1568. Juhana-herttuasta tuli kuningas ja Eerik perheineen joutui vankeuteen, aluksi Turun linnaan, myöhemmin Erik siirrettiin Ruotsin puolelle. Kun Venäjän ja Ruotsin välinen sota, ns. pitkä viha, vuonna 1570 syttyi, katsottiin Eerik uhkaksi, jota venäläiset saattaisivat yrittää käyttää Ruotsin hajottamiseen sisältä käsin. Eerikiä siirrettiin vankipaikasta toiseen, ja lopulta Juhana sai valtiopäivät tuomitsemaan Eerikin kuolemaan. Hänet ilmeisesti myrkytettiin vuonna 1577, velipuolensa Juhana toimesta. Luokka:Ruotsin kuninkaat ja:エリク14世 (スウェーデン王)

1561

Vuosisadat: 1400-luku - 1500-luku - 1600-luku Vuosikymmenet: 1510 1520 1530 1540 1550 - 1560 - 1570 1580 1590 1600 1610 Vuodet: 1556 1557 1558 1559 1560 - 1561 - 1562 1563 1564 1565 1566 ----

Tapahtumia

- Ruotsi sai Liivinmaan pohjoisosan Eestinmaan Puola-Liettualta.
- Madridista tuli Espanjan pääkaupunki.

Syntyneitä

- 22. tammikuuta - Sir Francis Bacon, englantilainen kirjailija ja valtiomies.

Kuolleita

- Luokka:1500-luku ko:1561년

Pietari Suuri

Pietari I Suuri (Pjotr Aleksejevitš Romanov, ven. Пётр I Великий; Pjotr I Veliki, s. 9. kesäkuuta, 1672, k. 8. helmikuuta, 1725) hallitsi Venäjää 7. toukokuuta, 1682 lähtien aina kuolemaansa asti. Hän länsimaisti Venäjän hallintoa ja hänen aikanaan Venäjästä tuli eurooppalainen suurvalta.

Elämä

Nuoruus

Pietari syntyi Moskovassa Aleksei I:n ja tämän toisen vaimon Natalija Kyrillovna Naryshkinan esikoisena. Ensimmäisestä liitosta Maria Miloslavskajan kanssa Alekseilla oli viisi poikaa ja kahdeksan tytärtä, tosin vain kaksi pojista oli enää elossa Pietarin syntyessä: Iivana ja Feodor. Aleksei I:n kuoltua 1674, hänen vanhimmasta elossa olevasta pojastaan tuli hallitsija Feodor III. Feodor kuoli ilman perillisiä joten vuonna 1682 Pietarista tuli Venäjän tsaari yhdessä veljensä Iivana V:n kanssa. Vallasta taisteli kuitenkin myös tytär Aleksein ensimmäisestä avioliitosta: Sofia Aleksejevna. Sofia oli Venäjän todellinen hallitsija vuoteen 1689, jolloin Pietari sulki hänet Novodevitšin luostariin. Iivana kuoltua 1696 Pietarista tuli hallitsija yksinään.

Länsimaistaminen alkaa

Vuosina 1689–1699 Pietari matkusteli tuntemattomana (incognito, salanimellä Pjotr Mihailovitš) Euroopassa, jolloin hän tutustui laivanrakennukseen Alankomaissa ja Englannissa, tuohon aikaan johtavissa merivalloissa. Jotta saisi oikean kuvan telakkatyöstä, hän otti pestin tavalliseksi työläiseksi Hollannin Itä-Intian Komppanian laivanrakennustelakalla. Matkan päätarkoituksena oli muodostaa liittokunta Turkkia vastaan länsivaltojen avulla - Pietari halusi laajentaa alueitaan Mustanmeren rannikolle (Ukrainaan ja Krimille). Liittokunnan muodostaminen ei kuitenkaan onnistunut. Pietari joutui palaamaan Venäjälle, kun streltsit, Venäjän armeijan eliittijoukout, nousivat kapinaan. Kapina oli jo kukistettu tsaarin palatessa Moskovaan. Pietarin palattua yli 1000 kapinallista teloitettiin, osan Pietari tappoi omin käsin.

Suuri Pohjan sota

Turkin-vastaisen liittokunnan epäonnistuttua Pietari kokosi Ruotsin-vastaisen liittokunnan, jossa Venäjä ohella olivat Puola-Liettua ja Tanska. Suuri Pohjan sota (1700–1721) alkoi Venäjän kannasta onnettomasti. Narvan taistelussa 20. marraskuuta, 1700 ruotsalaiset löivät venäläiset joukot. Tämän jälkeen ruotsalaiset siirtyivät Puolan alueelle, jolloin Pietari sai aikaa uuden armeijan varustamiseen. 27. kesäkuuta, 1709 Pultavan taistelussa venäläiset voittivat Kaarle XII:n ja tuhosivat hänen armeijansa. Venäläiset valloittivat Viron 1710 ja miehittivät Suomen 1714–1721 (ns. ison vihan aika). Sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan 1721, jossa Venäjä sai Inkerin, osia Karjalasta sekä Ruotsin baltialaiset alueet. Käytännössä sota nosti Venäjän Pohjois-Euroopan johtavaksi suurvallaksi Ruotsin tilalle.

Uusi pääkaupunki

Pietari Suuri perusti nimeään kantavan Pietarin kaupungin Nevan suistoon 27. toukokuuta, 1703. Tällöin alue kuului vielä virallisesti Ruotsiin, mutta oli Venäjän miehittämä. Venäjän pääkaupunki siirrettiin Moskovasta Pietariin vuonna 1712. Pietarinhovin palatsi valmistui 1725.

Jälkimaine

Pietarin kuoltua valtaistuimelle nousi hänen vaimonsa Katariina I. Pietari tunnetaan tarmokkaana hallitsijana, joka vei läpi huomattavia uudistuksia: hän uudisti sotavoimia, perusti Venäjälle laivaston ja loi siviilihallintoon uuden virka-aatelijärjestelmän. Pietari pyrki juurruttamaan maahansa länsieurooppalaisia tapoja, hänen aikanaan mm. hovi alkoi käyttää länsimaistyylisiä vaatteita. Ks. myös Romanovit, tsaari.

Kuriositeetti

Pietari Suuri oli pitkä kaksimetrinen mies. Legendan mukaan hänen peniksensä oli niin pitkä, että Pietari joutui pitämään sitä saappaassaan. Yhä tänä päivänä Venäjällä ihmiset puhuvat pitkästä peniksestä sanoen "hänellä on kuin Pietarilla". Luokka:Venäjän hallitsijat Luokka:Suuri Pohjan sota ko:러시아의 표트르 1세 ja:ピョートル1世 (ロシア皇帝)

Jaarli

Jaarli (ru. jarl) oli keskiajalla skandinaavisten kuninkaiden tärkein apulainen. Viikinkiajalla nimitys oli tarkoittanut paikallishallitsijaa tai ylimystä, joka ehkä tunnusti kuninkaan herruuden. Varhaisin tunnettu jaarli-arvonimen muoto saattaa olla kansainvaellusaikaisessa riimukirjoituksessa tavattu eril. Arvonimi jaarli (earl) tuli myös Englantiin tanskalaisvalloituksen mukana 1000-luvulla. Ruotsissa jaarli-termi lienee 1100-luvulla vakiintunut valtakunnan toiseksi korkea-arvoisimman henkilön arvonimeksi, joka kulki Bjälbo-suvussa. Kuuluisin ruotsalaisista jaarleista on varmasti viran viimeinen haltija Birger-jaarli. Keskiaikaisissa lähteissä jaarleista käytetään myös herttuaa tarkoittavaa latinalaista nimitystä dux. Birger-jaarlin jälkeen jaarlin virka hävisi Ruotsista ja tilalle tuli herttua, joka oli yleensä kuninkaan sukulainen. Muita jaarlin korvanneita virkoja olivat drotsi, marski ja kansleri.

Ruotsalaisia jaarleja

- Ragnvald vanha - Itä-Götanmaan jaarlina noin 1010-1020. Kuningas Stenkilin isä.
- Stenkil - Ruotsin jaarli, myöhemmin kuningas.
- Kaarle Sverkerinpoika - Götanmaan jaarli, myöhemmin kuningas.
- Birger Brosa - Kuului Bjälbo-sukuun, kuoli 1202.
- Knut Birgerinpoika - Birger Brosan poika, kuoli 1208.
- Folke Birgerinpoika - Birger Brosan poika, kuoli 1210.
- Sune Birgerinpoika - Birger Brosan poika.
- Kaarle kuuro - Jaarlina 1216-1220.
- Ulf Fase - Jaarlina 1229-1247.
- Birger-jaarli Luokka:Aateli Luokka:Ruotsin historia

Der Tagesspiegel

Der Tagesspiegel ist eine 1945 gegründete Berliner Abonnementzeitung. Die erste Ausgabe der von Erik Reger, Walther Karsch und Edwin Redslob gegründeten Tageszeitung erschien nach dem Zweiten Weltkrieg am 27. September 1945 unter der Lizenz der amerikanischen Militärregierung. Das Blatt war zunächst in Berlin und Brandenburg verbreitet, bis 1948 die Blockade den Vertrieb auf West-Berlin beschränkte. Der Tagesspiegel erscheint von Montag bis Sonntag, seine verkaufte Auflage beträgt laut IVW knapp 140.000 Exemplare an Werktagen, am Wochenende sind es etwa 150.000. Als einzige Berliner Abonnementzeitung steigerte er seine Auflage in den letzten 10 Jahren und gehört laut Media Tenor zu den meistzitierten Tageszeitungen in Deutschland. Der Tagesspiegel war - wie die Wochenzeitung Die Zeit - ursprünglich im Besitz einer Stiftung, wurde aber schließlich von der Verlagsgruppe Holtzbrinck übernommen.
- Verleger: Dieter von Holtzbrinck
- Herausgeber: Hermann Rudolph, Giovanni di Lorenzo
- Chefredakteure: Stephan-Andreas Casdorff, Lorenz Maroldt

Profil

Seit Beginn steht unter einer Weltkugel im Kopf der Zeitung das lateinische Motto: rerum cognoscere causas (Die Ursachen der Dinge erkennen). Den Dingen auf den Grund zu gehen ist demnach Ziel und Anspruch des Tagesspiegels. Der Herausgeber di Lorenzo beschrieb die Richtung mit den Worten: "Zwischen Sein und Schein kann sich eine Qualitätszeitung nur für das Sein entscheiden." Der Tagesspiegel will informieren und kommentieren. Er gliedert sich in die klassischen Ressorts Politik, Wirtschaft, Sport, Kultur, Vermischtes sowie den Berlin-Brandenburg-Teil zwischen Politik und Wirtschaft. Sonntags erscheint neben dem Stellen- und Reisemarkt die Magazin-Beilage "Sonntag", die stets mit einem großen Interview aufmacht. Für sein Layout ist der Tagesspiegel mit dem World's Best-Designed Newspapers Award 2005 der Society for News Design in New York ausgezeichnet worden.

Bekannte Journalisten

- Günter Matthes (Kürzel: thes) war von 1952 bis zu seinem Tode 1995 Kolumnist beim Tagesspiegel ("Am Rande bemerkt") und einer der herausragenden Journalisten in Berlin nach dem Zweiten Weltkrieg;
- Brigitte Grunert war von 1980 bis 2003 landespolitische Redakteurin beim Tagesspiegel und eine Institution in der Berichterstattung aus Abgeordnetenhaus, Senat und Parteien. 2003 ging sie in den "Ruhestand".
- Harald Martenstein ist Autor. Bekannt sind seine kritisch-pointierten Glossen und Kommentare, u.a. zu den Berliner Filmfestspielen jedes Jahr im Februar.
- Jürgen Schreiber Chefreporter, Wächter-Preis 2002 und 2004, Theodor-Wolff-Preis 1991
- Tissy Bruns Leitende Redakteurin (Parlament)
- Christoph von Marschall USA-Korrespondent

Siehe auch

- Massenmedien
- Presse
- Zeitung
- Tageszeitung
- Pressegeschichte
- weitere Berliner Zeitungen: Berliner Morgenpost, Berliner Zeitung, die tageszeitung

Weblink

- [http://www.tagesspiegel.de/ Tagesspiegel] Tagesspiegel

hotels Krakow aminokwasy Hotel in Sofia Hotels Warsaw hoteles en berlin

:: RELATED NEWS ::

Covelo (Pontevedra)
Covelo é um município da Espanha na província de Pontevedra, comunidade autónoma da Galiza, de área 125,69 km² com população de 3730 habitantes (freguesia portuguesa do concelho de Boticas, com 23,96 km² de área e 176 habitantes (2001). Densidade: 7,3 hab/km².

Património

- Conjunto habitacional de 2 moradias e arco ou passadiço<