:: wikimiki.org ::

Kulttuuri

Kulttuuri

Kulttuuri tarkoittaa tietylle ihmisryhmälle ominaista käytöstä, tapoja ja historiaa. Yleisesti ottaen kaikki ihmisen toiminta on kulttuuria. Myös kieli kuuluu erottamattomana osana kulttuuriin.
- Jokapäiväisessä kielenkäytössä kulttuuri-sanaa käytetään usein, kun tarkoitetaan korkeakulttuuria eli taidemuotoja, joka usein liitetään eliittiin (ooppera, taidenäyttelyt ym).
- Kulttuuri voi tarkoittaa myös eläinten kulttuuria. Esimerkiksi lintujen kulttuurilla tarkoitetaan linnuiksi määriteltävien eläinten toimintaa, kuten soidinmenoja ja rakennelmia, kuten pesiä. Sana "kulttuuri" johtuu latinankielen sanasta, joka tarkoittaa viljelystä. Aluksi tämä tarkoitti maanviljelyä. Jo muinaiset roomalaiset käyttivät tätä sanaa tarkoittamaan myös "hengenviljelyä". Erik Ahlman sanoi, että toimintana kulttuuri on (aineellisen tai henkisen) aineksen muokkaamista sellaiseksi, mitä se ei alkuaan, luonnostaan, ole. Tämän toiminnan tuloksia ja myös tilaa, joka syntyy, sanotaan myös kulttuuriksi. Ensimmäisen Tietosanakirjan kulttuuri-hakusanan kirjoittaja Arvi Grotenfelt katsoi, että kulttuuri pyrkii muuttamaan taistelun olemassaolosta yhteistyöksi inhimillisen olemassaolon kohottamiseksi. Aineellisen toiminnan ja ihmishengen viljelemisen välillä hän toteaa kehitystä edistävän vuorovaikutuksen: kun ihminen muovailee ympäröivää luontoa ja muodostelee luonnonesineitä tarkoitustensa mukaisiksi, tämä toiminta vaikuttaa takaisin häneen itseensä siten, että hänen omat ruumiilliset ja henkiset kykynsä voimistuvat. Hänen käytännöllinen taidokkuutensa ja älynsä kehittyvät ja ne saavat vuorostaan aikaan läheisempää yhteiselämää ihmisten kesken, jonka johdosta verkalleen moraalisetkin suhteet, tunteet ja käsitteet hienostuvat ja jalostuvat. Kulttuuri jaetaan usein aineelliseen kulttuuriin ja henkiseen kulttuuriin. Aineellinen kulttuuri on sellaisten tuotteiden kuin rakennusten, asusteiden, työvälineiden, kotitaloustarvikkeiden, liikenne- ja kuljetusvälineiden yms. muodostama kokonaisuus. Niinpä aineellisella kansankulttuurilla on myös taidearvo. Henkinen kulttuuri sisältää arvoja, aatteita, mielikuvia, taideteoksia, vertauskuvia, tapoja ja asioita, joiksi nämä aatteet ovat kiteytyneet. Ihmisen käyttäytymistä joudutaan tutkimaan ainakin neljän erityyppisen järjestelmän kannalta. Ne ovat biologinen järjestelmä eli ihmisen elimistö, psykologinen järjestelmä eli persoonallisuus, sosiaalinen järjestelmä kuten ryhmä tai yhteiskunta sekä kulttuurin muodostama järjestelmä. Nämä järjestelmät vaikuttavat toisiinsa mm. siten, että yksilö biologisena ja psykologisena kokonaisuutena asettaa ne edellytykset, joiden vallitessa yhteiskunta ja kulttuuri pääsevät kehittymään. Kun kulttuuri vaikuttaa tietoisuuteen, puhutaan kulttuurin sisäistämisestä, yksilö oppii kulttuurin arvot, tavat ja normit. Yhteiskunnan tasolla kulttuurin arvopäämäärät saavat muotonsa yhteiskunnallisissa laitoksissa. Kulttuuriksi nimitetään usein kokonaisuutta, joka käsittää tiedon, uskomukset, taiteen, moraalikäsitykset, lain, perinteen sekä kaikki muut sellaiset kyvyt ja tavat, jotka ihminen on yhteiskunnan jäsenenä omaksunut. Kulttuuri antaa myös yhteiskunnalliselle toiminnalle merkityksen. Jokin teko, ele tai ilme saattaa eri kulttuureissa merkitä aivan eri asioita. Kulttuuri leviää ja siirtyy sukupolvelta toiselle kopioinnin ja opetuksen kautta. Tämä näkökulma on tärkeä esimerkiksi kulttuuriantropologiassa, sosiaalipsykologiassa ja sosiologiassa. Tästä on kyse, kun puhutaan kulttuurievoluutiosta. Meemiteoria on ehkä tunnetuin kulttuurievoluution mallinnusyritys. Uutta kulttuuria ei kuitenkaan synny biologisen vastaavuuden mukaisesti kopiointivirheiden kautta: sitä luodaan. Ihminen ei ole tyhjä taulu, joka imee passiivisesti vaikutteita ja jota kasvatetaan, vaan luova subjekti, jolla on luontaisen oppimiskyvyn lisäksi myös aktiivinen asenne ja valmiudet kohdata ulkopuolinen maailma haasteineen. Ilman näitä biologisen evoluution luomia vaistoja ei kulttuuriakaan olisi olemassa: meemit eivät selitä luovuutta, joka on psykologinen ominaisuus.

Kulttuuri ja sivistys

Kulttuurin osa-alueista esimerkiksi taide ja uskonto eivät ole edistyviä ja kehittyviä aloja, mutta tiede on: kymmeniä tuhansia vuosia vanhat luolamaalaukset eivät ole modernia taidetta huonompia, mutta esimerkiksi tietämyksemme Kuusta on aivan eri tasolla kuin kivikaudella. Kulttuureja voidaan siis vertailla niiden tieteen mukaan riippumatta siitä, pitääkö korkeaa tieteellistä tasoa tavoittelemisen arvoisena asiana sinänsä. Mahdollisia sivistyksen määritelmiä on monia. Sivistykseksi voidaan kutsua esimerkiksi pyrkimystä vähimmäistää inhimillistä kärsimystä: korkea sivistystaso on tällöin tietoisesti arvottava määritelmä. Sivilisaatio on välitaso kulttuurin ja ihmiskunnan välillä. Sivistyksen käsite on kulttuureihin liittyvä adjektiivi, ja määrittely tuottaa hankaluuksia esimerkiksi englanninkielessä, jossa sana civilisation vastaa sekä sivistystä että sivilisaatiota. Luokka:Kulttuuri ja:文化 simple:Culture

Kieli

:Tämä sivu käsittelee luonnollisia kieliä, muut kielet, katso: kieli (täsmennyssivu) ---- kieli (täsmennyssivu) vuodelta 1407.]] "Kielellä tarkoitetaan ensisijaisesti ihmisten käyttämiä luonnollisia kieliä, jotka tavallisesti toteutuvat puheviestintänä. Yksittäiset kielet ovat mahdollisia, olemassa, ihmislajin kielikyvyn ansiosta. Puhetta myötäilee ja tukee sanaton viestintä. Luonnolliset kielet ovat symbolisia ja niissä on useita osajärjestelmiä. Kielissä on rakenne, joka palvelee tai täyttää ihmiselle tärkeitä funktioita, ja tämä toteutuu kielenkäyttöprosessina. Kielen rakenne ei ole staattinen järjestelmä, vaan sallii paljon vaihtelua esimerkiksi maantieteellisesti, sosiaalisesti ja käyttötilanteen mukaan. Kieli on keskeisimpiä ihmisyyttä luovia tekijöitä. Kieltä on tarkasteltava monesta näkökulmasta. Toisaalta se on autonominen järjestelmä, toisaalta sosiaalinen, kulttuurinen, mentaalinen, biologinen ja kognitiivinen ilmiö. On erilaisia käsityksiä autonomisen kielijärjestelmän suhteesta muihin mainittuihin ulottuvuuksiin, eli kielen rakenteen, tehtävien ja kielenkäyttöprosessien keskinäisistä suhteista." -Fred Karlsson, Yleinen kielitiede (Yliopistopaino 1998) ---- Kieli on järjestelmä, jossa ihminen ilmaisee ajatuksensa kielellisillä merkeillä, abstraktioilla. Näitä merkkejä nimitetään kielellisiksi ilmauksiksi. Puhutuissa kielissä kuuluvia (auditiivisia) merkkejä tuotetaan puhe-elimillä. Kirjoitetussa kielessä kielelliset ilmaukset on tehty silmin nähtäviksi eli luettaviksi. Viitotuissa kielissä kielelliset ilmaukset ovat visuaalisia, eivät auditiivisia. Kieli on kommunikoinnin ja abstraktin ajattelun väline. Sitä on pidetty eräänä olennaisena erona ihmisen ja muiden eläinten välillä. Useimmat eläimet tosin viestivät jollakin tavalla, mutta ihmiskieli on kehittynyt selvästi pisimmälle. Eräät kädellisten yksilöt, kuten simpanssit ja gorillat, ovat ihmisten koulutuksessa oppineet ilmaisemaan monimutkaisiakin käsitteitä viittomilla. Kieli mahdollistaa abstraktina ajatteluna tulevaisuuden ja menneisyyden käsittelyn. Se laajentaa olemisen tulemiseksi. Kieli siis laajentaa ja tehostaa niiden vasteiden määrää, joilla yksilö voi sopeutua ympäristöönsä, erityisesti yhteisönä, yhteistyötä tekevänä yksilöiden kokonaisuutena. Kielen syntyminen on ilmeisesti ollut laukaiseva tekijä tieteen, taiteen ja teknologian syntyyn. Eläinten ja hyönteisten viestintä tapahtuu myös kemiallisen "kielen" välityksellä, esimerkkinä reviirin rajojen merkitseminen hajuilla. Kemiallisella kielellä on merkitystä myös ihmisten viestinnässä. Ihmisellä on esim. kyky tunnistaa jollain merkitystä omaavalla tasolla vastakkainen sukupuoli, jolla on mahdollisimman erilainen immuunijärjestelmä. Evoluution kannalta tämä takaa jälkeläisille mahdollisimman monipuolisen immuunijärjestelmän, siis eloonjäännin.

Kielten tutkimus

Kielitiede tutkii kieliä.

Ihmisen kielet

Luonnollisen kielen piirteitä ovat seuraavat:
- Se on kehittynyt vuosituhansien aikana jossakin ihmisyhteisössä.
- Se on jonkun yksilön ensikieli eli äidinkieli, jonka hän on lapsena omaksunut (ei opiskellut tietoisesti).
- Sitä käytetään erilaisissa tilanteissa yhteydenpitovälineenä ja maailman hahmotustapana.

Ihmisen kielten historia ja kehitys

Kielten luokittelu ja kielikunnat

Maailmassa on tuhansia kieliä. Tavallisesti arvio liikkuu 6 000 kielen paikkeilla. Se vaihtelee kuitenkin tuhansilla puoleen ja toiseen, koska kielen ja murteen välille on mahdotonta vetää selkeää rajaa. Luonnolliset kielet luokitellaan
- typologisesti tyyppeihin (kielitypologia)
- genealogisesti kielikuntiin (historiallis-komparatiivinen tutkimus).

Keinotekoiset kielet

- Kansainväliset apukielet. Tunnetuimpia apukieliä ovat muun muassa
- volapük (1880)
- esperanto (1887)
- ido (1907)
- interlingua (1951)
- lingua franca nova (1965)
- Muut keinotekoiset kielet
- klingon

Eläinten kielet

Formaaliset kielet

Formaaliset kielet, esim. tietokoneen ohjelmointikielet

Katso myös

- Luettelo kielistä
- Luettelo kielistä puhujamäärän perusteella
- Luettelo hokemista
- Kieli ja aivot
- Sodankäynnin kehitys ja kieli Luokka:Harrastukset Luokka:Kielitiede ja:言語 ms:Bahasa simple:Language ko:언어

Taide

Taide on yksi kulttuurin peruselementeistä. Se koostuu ihmisen luomista teoksista, jotka saavat hänessä aikaan esteettisen nautinnon tunteen. Taide on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline. Taiteessa pyritään yleensä kauneuteen; silti taidetta voi olla myös sellainen, joka aiheuttaa kokijassaan muitakin kuin esteettisyyden tunteita. Taideteoksella ei tarvitse olla käytännön funktiota. Silti myös käytännölliset asiat voivat olla taidetta. Taideteos on äärimmillään tarkka jäljennös jo olemassaolevasta kohteesta tai jotain sellaista, mitä emme kykene edes hahmottamaan. Teoksen taas ei tarvitse olla esine, vaan se voi olla vaikka teatteri-, musiikki- tai performanssiesitys ja sellaisena toistamaton. Immanuel Kantin mukaan ihminen ei voi saada tietoa ympäristön todellisesta olemuksesta, vaan ympäröivä maailma ilmentyy havainnoissamme sellaisena, kuin aistimme ne hahmottavat. Estetiikka ei siis myöskään kerro mitään tarkesteltavasta esineestä itsestään, vaan tarkastelijan tunnepohjaisesta suhtautumisesta esineen mielikuvaan. Kantin toisen määritelmän mukaan taideteoksia voidaan verrata luonnon tuotoksiin: luonnossa kaikki on välttämätöntä seurausta luonnonlaeista, ja vaikka taideteokset syntyvätkin ikään kuin vapaudessa, noudattaa taiteilija niissäkin luonnon määräämiä sääntöjä, ja taide jäljittelee siten luontoa. Platon taas ajatteli, että taide vain jäljittelee jo olemassaolevia esineitä. Esimerkiksi tehdessään tuolia puuseppä jäljittelee tuolin ideaa, kun taas tuolia maalaava taidemaalari jäljittelee jäljitelmää, missä Platonin mukaan ei ole järkeä. Taiteen käsite on laaja ja sen rajat ovat epäselvät. Näin on erityisesti nykyaikaa lähestyttäessä. Taidehistoria käsittelee taiteen kehitystä esihistoriasta nykyaikaan. Taidesuuntaukset ovat historian eri aikoina vallinneita tyylejä.

Taiteenlajit

Jaottelu on vain suuntaa-antava.

Katso myös

- Suomen taide Luokka:Taide ms:Seni ja:芸術 simple:Art

Kulttuuriantropologia

Kulttuuriantropologia on ihmistä kulttuuria luovana olentona tutkiva tiede. Tieteenlajille on ominaista tutkia ihmisten sosiaalisia ja taloudellisia vuorovaikutussuhteita sekä käyttäytymistä eri yhteisöjen keskuudessa. Tieteen historian voidaan katsoa ulottuvan viime vuosisadan vaihteeseen. Kulttuuriantropologia kehittyi 1800-luvun evolutionismista omaksi tieteenlajikseen ja on sittemmin jakautunut kahteen merkittävään (strukturalistiseen ja funktionalistiseen) koulukuntaan. Tieteenala on noussut toisen maailmansodan jälkeen yhdeksi keskeisistä ihmistä ja ihmisen historiaa tutkivista tieteistä. Luokka:Kulttuuriantropologia ko:문화 인류학 ja:文化人類学

Sosiaalipsykologia

Sosiaalipsykologia on psykologian ja sosiologian välimaastossa oleva tiede, joka tutkii yksilöä ryhmän jäsenenä ja sosiaalisen ympäristön vaikutusta yksilöön. Vuorovaikutus, ryhmäjäsenyys ja identiteetti ovat sosiaalipsykologian keskeisiä tutkimuskohteita. Sosiaalipsykologiassa voidaan hahmottaa kaksi erillistä suuntausta, psykologinen sosiaalipsykologia ja sosiologinen sosiaalipsykologia, joista edellinen keskittyy tarkastelemaan yksilöä sosiaalisessa ympäristössään ja jälkimmäisen näkökulma on pikemminkin sosiaalisissa rakenteissa ja niiden vaikutuksissa yksilöihin. Psykologisen sosiaalipsykologian keskeisiä klassikoita ovat Kurt Lewin, Leon Festinger, Stanley Schachter, Solomon Asch, Donald T. Campbell ja F. H. Allport. Sosiologisen sosiaalipsykologian tärkeitä nimiä ovat mm. George Herbert Mead, Erving Goffman ja George Homans. Psykologinen sosiaalipsykologia tutkii esimerkiksi sosiaalista kognitiota, attribuutioita, asenteita, emootioita, kommunikaatiota ja ihmisten välisiä suhteita sekä sosiaalisia ryhmiä ja ryhmien välisiä suhteita. Sosiaalipsykologian edeltäjiä olivat saksalainen kansainpsykologia (Völkerpsychologie) ja joukkopsykologia, jota edusti esimerkiksi Gustave le Bon. Nykyaikainen sosiaalipsykogia sai alkunsa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilla, ja sillä on siis tieteenä noin sata vuotta ikää. Sosiaalipsykologia oli tällöin pääasiassa uudella mantereella harjoitettu tiede, joka F. H. Allportin mallin mukaisesti oli individualistisesti suuntautunut, tarkasteli käyttäytymistä ja hyödynsi kokeellista metodia. Sen jälkeenkin tieteenala on suosinut kokeellista metodia kenttätutkimusten sijasta ja mittausta tarkkailun sijasta. 1970-luvulla sosiaalipsykologisen tutkimuksen mielekkyys ja relevanssi kyseenalaistettiin monelta taholta. Tällöin käytyä keskustelua on kutsuttu myös sosiaalipsykologian kriisiksi. Kriitikot katsoivat, että tutkimusmetodit hallitsivat tutkimuskenttää, eivät mielekkäät tutkimusongelmat. 1970- ja 1980-luvuilta alkaen sosiaalipsykologian kentällä yhä enemmän alaa saanut sosiaaliseksi konstruktionismiksi kutsuttu suuntaus. Se ei ole yhtenäinen tutkimusohjelma, vaan todellisuuskäsitys, joka yhdistää erilaisia teorioita. Sosiaalinen konstruktionismi katsoo, että inhimillinen maailma ja todellisuus rakennetaan sosiaalisesti ja kielellä on erityisasema todellisuuden rakentajana. Luokka:Sosiaalipsykologia ja:社会心理学

Kulttuurievoluutio

Evoluutio on biologinen ilmiö. Muun muassa George Simpson on kuitenkin erotellut kulttuurievoluution omaksi ilmiökseen. Hän kuvasi kulttuuria biologian vastakohtana, "sopeutumisen voimakkaampana keinona". Karl Popper puolestaan perusteli, että "kulttuurievoluutio jatkaa geneettistä evoluutiota toisin keinoin". Sisäisten vasteiden ja vaistojen korvautuminen opituilla tavoilla johti huomattavasti nopeampaan kehitykseen, kuin geneettinen evoluutio. Ihmisten kulttuuri on selkein esimerkki, mutta myös apinoilla, linuilla ja luultavasti monilla muilla nisäkkäillä on nähtävissä selkeätä kulttuurievoluutiota. Bonner perustelee, että ratkaiseva muutos eläimestä ihmiseen johtui sisäisten vasteiden rajoittamisesta kulttuurisin keinoin. Vielä nykyihmiselläkin vaikuttavat kulttuurievoluution alla biologiset vaistot, jotka tuntuvat luonnollisilta. Sekä geneettisen että kulttuurillisen kehityksen tuloksia kutsutaan traditioksi. On täysin mahdotonta sanoa esimerkiksi mikä osa ihmisen toiminnasta on toisaalta biologisesti ja toisaalta kulttuurisesti selitettävissä, koska kulttuurievoluutio tulee osaksi ihmisten minuutta jo kasvuvaiheessa. Geneettisen ja kulttuurievoluution yhteentörmäys on kuitenkin yleistä. On kuitenkin selkeää, että kulttuurievoluutio ei ole myöskään ollut lyhyt pyrähdys ihmisen historiassa. 5000-6000 vuoden sijaan siinäkin on luultavasti kestänyt pikemminkin satoja tuhansia vuosia. Kultturilevoluution tuloksessa, moraalikäsitteistössä, on aistittavissa useita erilaisia tasoja. Mikro- ja makrokosmoksessa vallitsee täysin erilainen kulttuurikäsitys, ja kulttuurievoluutio on muovannut erilaisen käyttäytymismalliston kumpaankin.

Katso myös

- meemi

Meemiteoria

Termiä meemi on käytetty kuvaamaan informaatiota, joka leviää viestinnän kulttuurievoluutiossa aivan kuten geenit leviävät biologisessa evoluutiossa. Meemiteoria tutkii meemien leviämistä ja yleistymistä. Termiä meemi käytti ensimmäisenä Richard Dawkins vuonna 1976 kirjassaan Geenin itsekkyys, vaikka käsite onkin vanhempi. Jo William S. Burroughs ehdotti, että "kieli on kuten virus". Meemit voivat ideoiden ja kielellisten ilmausten lisäksi olla lyhyitä sävelmiä, suunnitelmia, kykyjä, moraalia ja esteettisiä arvoja ja lähes mitä tahansa, mikä voidaan oppia muilta yksittäisinä yksikköinä. Meemiteorian ja meemikäsitteen tieteellinen arvo on ollut kulttuuria ja yhteiskuntaa tutkivien tieteiden piirissä vilkkaan väittelyn kohde. Luokka:Kulttuuri

Evoluutio

Evoluutio yleisesti ottaen tarkoittaa ajassa tapahtuvaa muuttumis- eli kehitysprosessia. Biologiassa käsite tarkoittaa biologista evoluutiota, eliöiden muuttumista sukupolvien myötä. Voi myös puhua populaation perinnöllisten ominaisuuksien kehittymisestä sukupolvien myötä. Charles Darwinin kehittämä evoluutioteoria on nykyään vallalla oleva käsitys nykyisten lajien syntymekanismista. Hänen kirjaansa Lajien synty (1859) pidetään käännekohtana teorian synnylle. Yksinkertaistetussa muodossa evoluutioteorian perusperiaatteet ovat perinnöllisyyden (jälkeläiset muistuttavat vanhempiaan), muuntelun (jälkeläiset ovat keskenään erilaisia) ja luonnonvalinnan periaate (keskenään erilaiset jälkeläiset menestyvät eri tavoin). Tarkkaan ottaen näiden periaatteiden mukaan evoluutiota voi tapahtua ilman "vahvimpien eloonjäämistäkin". Nykyisessä evoluutioteoriassa on oikeastaan kaksi koulukuntaa: populaatiogeneettinen ja yksilöiden evoluutiota korostava. Edellinen selittää lajiutumista populaatioiden geenifrekvenssien muutoksena, jälkimmäinen puolestaan korostaa yksilöitä luonnonvalinnan ensisijaisina kohteina. Siitä miksi biologinen evoluutio tapahtuu, miten, ja mitä tästä seuraa, ovat jatkohypoteesejä.

Evoluution mekanismit

1859 Evoluution mekanismeja ovat muun muassa luonnonvalinta, mutaatiot ja migraatio. Teorian mukaan luonnonvalinta johtaa populaation parempaan sopeutumiseen ympäristöönsä, sillä menestyneimmistä yksilöistä tulee lopulta vallitseva tyyppi populaatiossa tehokkaamman lisääntymisen myötä. Toisin sanoen geenit määräävät eliön ominaisuudet, ja paremmin menestyvät eliöt kantavat siis geenejä, joista tämä parempi menestys johtuu. Paremmin menestyvät yksilöt pääsevät lisääntymään useammin, ja niin niiden kantamat parempaa menestystä aikaansaavat geenit yleistyvät populaatiossa. Ihminen itse aiheuttaa eräänlaista evoluution kaltaista kehitysprosessia jalostaessaan eläin- ja kasvilajeja. Tämä tapahtuu kuitenkin ihmisen omien etujen, ei luonnon periaatteiden, mukaisesti, ja seurauksena saattaakin olla luonnontilaan nähden epäedullisten geneettisten ominaisuuksien keräytyminen uusiin rotuihin. Darwin piti tätä ihmisten suorittamaa valintaa eräänläisenä mallina luonnonvalinnalle. Evoluutioteoria selittää myös uusien elinten syntymisen tai aikaisemmin eri käytössä olleiden elinten uudet tehtävät. Annamme tästä yksinkertaistettuna ja osin kuvitteellisena esimerkkinä, miten "kalat nousivat maalle". Jotenkin tähän tapaan on saattanut todellisuudessakin tapahtua. Selkärankaisten nouseminen maalle tapahtui uusimpien teorioiden mukaan siten, että soisella ranta-alueella eläneet alkeelliset kalat saivat etua sellaisista evistä, joilla saattoi työnnellä vedenalaista kasvillisuutta syrjään ja tunkeutua tiheisiinkin kasvustoihin. Näin ne esimerkiksi pääsivät piiloon saalistajiaan. Tässä kalapopulaatiossa lyhyempi- ja heikompieväiset eivät pärjänneet pitempieväisten kanssa, ja pitempieväiset yksilöt saivat useammin välitettyä geeninsä jälkipolville: geenit, jotka kasvattivat yksilölle pitemmät evät. Tämän seurauksena evät pitenivät ja voimistuivat, niistä tuli miljoonien vuosien kuluessa jonkinlaiset raajojen esiasteet. Näistä oli epäilemättä myös apua vuorovesitasangoilla liikkuessa. Lisäkehityksen jälkeen myös satunnaiset saalistusmatkat kuivalle maalle onnistuivat nyt henkeä pidätellen. Näin kävi aluksi sattumalta. Kuitenkin maanpinta ravinnonhankintamahdollisuuksineen soi lisääntymisedun niille, jotka sitä hyödynsivät (edes harvoin). Näin alttius maaretkiin pikku hiljaa lisääntyi populaatiossa, ja kyky nousta maalle ja tulla siellä toimeen parani. Veden ja ilman raja oli rikottu sulavasti ja vaihe vaiheelta, ilman valtavaa evolutiivista "hyppäystä". Sama argumentti, että hyvinkin syvälliset ja monimutkaiset muutokset voivat syntyä vähitellen, muutos pienen muutoksen jälkeen, esittää myös Darwin itse silmän kehityksen suhteen. Ks. [http://www.origins.tv/darwin/eyes.htm]. Evoluutio voi myös johtaa monimutkaistumiseen, yksinkertaistumiseen tai luonnon biodiversiteetin eli monimuotoisuuden kasvuun; elinympäristön vapaana olevaan lokeroon kehittyy yleensä jossain vaiheessa oma siihen erikoistunut lajinsa. Teoriassa ei väitetä että tämä johtaisi välittömästi uusien lajien syntyyn, mutta sille ei ole mitään estettä, ja lajiutumista havaittu runsaasti tutkittaessa fossiileja. Myös virukset voivat kantaa perintöainesta eliöstä toiseen.

Mutaatiot

Mutaatio on eliön perinnöllinen muutos, geneettisen materiaalin eli DNA:n kopioitumisessa tapahtuva virhe. Muutaatiot ovat luonnonvalinnan raaka-aineet. Se on itse asiassa uuden geneettisen materiaalin ainoa lähde. Mutaatioista suurin osa on neutraaleja, ts. ne eivät johda havaittaviin muutoksiin eliön elonjäämismahdollisuuksissa tai sopivuudessa elinympäristöönsä; muutaatioista, jotka eivät ole neutraaleja, suurin osa on vahingollisia tai haitallisia. Vain pieni osa on adaptiivisia eli auttavat eliötä elämään ja lisääntymään elinympäristössään; mutta tästä pienestä osamäärästä evoluutio syntyy. Useampien eläinten ja kasvien DNA:ssa on suurehko määrä materiaalia, jolla ei ole tunnettua geneettistä roolia. Ihmisen tapauksessa tämä "roska-DNA:n" eli tilke-DNA:n osuus on peräti 97%. Tämä prosenttimäärä vaihtelee suuresti myös toisiaan lähellä olevien lajien välillä. Mutaatiot näissä alueissa ovat aina neutraaleja ja näihin ei kohdistu ns. selektiivistä painetta. Siksi ne ovat sopivia ns. "molekyylikelloja", joiden avulla eri lajien geneettiset etäisyydet voidaan mitata. Aina on kuitenkaan oltava varovainen. Se, että emme tiedä, jonkin DNA-alueen käyttötarkoitus, ei välttämättä merkitse, että sellaista ei olisi olemassa. Viime aikoina on löytynyt esimerkkejä tästä juuri roska-DNA:n joukosta. Silloin molekyylikellon käytön edellytykset eivät täyty. Hyödyllisten mutaatioiden todennäköisyys eliössä on pieni. Ja jotta kyseinen hyödyllinen mutaatio voisi periytyä jälkeläisille, sen täytyy tapahtua sukusolulinjassa, missä se ei tapahdu kuin äärimmäisen harvoissa tapauksissa. Silti niin voi tapahtua ja tapahtuukin jatkuvasti. Esimerkiksi säteilyttämällä on saatu aikaan erilaisten eläin- ja kasvilajien sukusolulinjoihin sellaisia muutoksia, jotka ovat periytyneet jälkipolville. Eräät näistä ovat olleet eliölle eduksi. Luonnossa esiintyvä säteily on yksi mutaatioiden aiheuttaja, mutta koska luonnossa säteily on huomattavasti alhaisempaa kuin säteilytyskokeissa, tapahtuu luonnossa mutaatioita paljon harvemmin. Luonnossa kuitenkin on aikaa sekä yksilöitä huomattavasti enemmän "käytettävissä" kuin säteilytyskokeissa, joten edullisia mutaatioita syntyy lähes välttämättä pitkien aikojen kuluessa, vaikka ne ovat harvinaisia ihmisten aikaskaalalla. Edullisen mutaation tunnistaa siitä, että sen saaneet eliöt menestyvät sukupolvesta toiseen. Niitä, jotka eivät saa yksilöä menestymään, kutsutaan haitallisiksi tai neutraaleiksi mutaatioiksi. Vähänkin edulliset mutaatiot toisinaan leviävät, ja tulevat vallitsevaksi tyypiksi populaatiossa. Silloin edullisen mutaation saaneet ovat enemmistössä, ja seuraavan edullisen mutaation saa luultavimmin joku edellisen mutaation saanut yksilö. Näin edulliset mutaatiot kasautuvat. Mitä tekee tätä kasautumista vielä nopeammaksi, on ns. sukupuolellinen lisääntyminen, jonka seurauksena geenit "sekoitetaan" kuin korttipakka ja populaation eri osissa yhtä aikaa sattuneet hyödylliset mutaatiot saadaan yhdistetyksi yhteen yksilöön. Näin evoluutio muuttuu "rinnakkaisprosessoinniksi". Konkreettinen esimerkki on paikallaan. Jos laji hyötyy nykyisessä ympäristössään vaikkapa pitkistä jaloista, jalan pituutta, ja sitä kautta nopeutta kasvattavat mutaatiot ovat edullisia mutaatioita. Koska nopeammat esimerkiksi pääsevät paremmin pakoon saalistajiaan, ne pääsevät lisääntymään useammin, ja monen sukupolven aikana on todennäköistä, että pitempijalkaisuuden geenit tulevat yleisiksi ominaisuuksiksi populaatiossa. Nämä pidempijalkaiset voivat saada myös muita edullisia mutaatioita, jolloin mutaatiot todellakin kasautuvat. Ja mikäli laji on jakaantunut useammalle eristäytyneelle alueelle, nämä edulliset mutaatiot tai niiden kasaumat eivät tietenkään kulje kaikkien lajin edustajien saataville. Pian mutaatioita on kertynyt niin paljon, etteivät eri kantojen edustajat ole keskenään lisääntymiskykyisiä. Tällöin on tapahtunut lajiintuminen edullisten mutaatioiden kasaantumisen seurauksena.

Lajiutuminen

tilke-DNA Lajiutuminen on yhden lajin kehittyminen useammaksi. Lajiutumiselle erotetaan kolme mekanismia:
- Allopatria: populaation osat elävät maantieteellisesti erillään.
- Sympatria: populaation osat elävät samassa maantieteellisellä alueella, mutta eri ekologisissa lokeroissa.
- Parapatria: populaation osat elävät maantieteellisesti vierekkäin. Kaikissa tapauksessa osapopulaatioiden geneettiset ominaisuudet muuttuvat satunnaisesti kumuloituvien mutaatioiden seurauksena yhä enemmän erilleen. Lopulta eri populaatiot ovat geneettisesti niin kaukana toisistaan, etteivät ne pysty enää saamaan keskenään lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Näin on syntynyt kaksi lajia. Parapatrian erikoistapaus on ns. rengaslaji (ks. [http://en.wikipedia.org/wiki/Ring_species Ring Species]), jossa on kyse monesta vierekkäisestä populaatiosta, jotka kaikki lisääntyvät naapurinsa kanssa, mutta ääripäät eivät enää lisäänny keskenään.

Migraatio

Migraation rooli evoluutiossa on se, että tietyssä paikassa alkuperänsä saanut uusi, hyödyllinen perinnöllinen piirre valtaa tietyn ajan kuluessa koko populaatiota. Mitä suurempi yhtenäinen populaatio, sitä suurempi myös mutaatioiden määrä, myös hyödyllisten mutaatioiden määrä, joka on tästä vain pieni murto-osa. Eli miten suurempi populaation koko yksilöinä, sitä nopeammin evoluutio edistyy. Populaatiosta tulisi kuitenkin vaatia, että yksilö voi fyysisesti matkustaa paikasta toiseen populaation sisällä. Kuivalla maalla eläville organismeille esim. se tarkoittaa, että on oltava yhtenäine kuiva maa-alue. Jos koko maapallo olisi tässä merkityssä yhtenäinen, olisi kaikkialla maapallolla vain ja ainoastaan samat lajit, yksi laji per ekologinen lokero. Näin ei kuitenkaan ole, ja siksi voi löytyä eristyksissa toisistaan monta samanlaista lajia. Tästä vaikuttavin esimerkki on Australia. 45 miljoona vuotta sitten Australian mannerlaatta erosi lopullisesti etelämantereeltä ja purjehti pois, niin, että Australiassa elävät oliot kehittivät eri tavalla (ja paljon hitaammin) kuin eliöt muualla. Yli 100 miljoona vuotta sitten kaikki nisäkkäät olivat vielä pussieläimiä. Vasta myöhemmin kehittyi nykyiset plasentaaliset nisäkkäät, jotka synnyttävät jälkeläistensä meille tutulla tavalla. Nämä kehittyivät vain Australian ulkopuolella eivätkä enää mannerlaattojen eri jakautumisten ja liikkumisien kautta (monimutkainen tarina! Ks. laattatektoniikka) päässeet Australiaan. Australissa elävät edelleen pussieläimet ja ovat sopeutuneet samoihin eri ekologisiin lokeroihin kuten muussa maailmassa. Esim. missä muussa maailmassa on susia, hiiriä ja myyriä, on Australiassa pussisusi, -hiiri ja -myyrä. Tämä on myös esimerkki konvergenssista. Jos tuodaan kehittyneempiä eläimiä muusta maailmasta Australiaan, ne lisääntyvät räjähdysmäisesti... koska ovat kehittyneempiä. Näin kävi mm. koiran ja jäniksen kanssa. Näin pussieläimet ovat tavallaan "eläviä fossiileja" ja vaikuttavia evoluution todistuskappaleita.

Yhteinen esi-isä

Darwin ehdotti, että kaikilla eliölajeilla on yhteinen esi-isä; jokainen eliö on kehittynyt samasta alkueliöstä, joka on elänyt ainakin 3,5 miljardia vuotta sitten. Se, että kaikki maapallon eliöt käyttävät samalaista perintöainesta (DNA), samanlaista transkriptiomekanismia DNA:sta proteiiniin (ja käytännössä samaa kolmen emäksen kooditaulukkoa) sekä energiantuotantoon ATP:tä, tukevat tätä. Myös kaikkien proteiinien aminohappojen ja monen muun molekyylin vasenkätisyys voidaan näin helposti selittää. Helposti syntyvä väärinkäsitys on, että tämä "yhteinen kantaisä/-äiti" oli yksin maailmassa. Luultavammin se oli vain yksi yksilö jo elämäntäytteisessä valtameressä. Kaikki muut ovat kuitenkin epäonnistuneet jatkamaan sukuaan näihin päiviin saakka. Toinen väärinkäsitys on, että se olisi maapallon ensimmäinen eliö. Realistisempi kuva on, että se oli pitkän kehitysprosessin lopputulos, jonka varhaisimmat vaiheet eivät välttämättä olleet edes yksiselitteisesti "eläviä". Ks. abiogeneesi.

Yksilön kehitys ja elinten alkuperä

Kun monisoluinen organismi kehittyy munasolusta, alkaa ennen pitkää kehittyä erityyppisiä kudoksia ja muodostua elimiä. Prosessi on monivaiheinen ja peräkkäiset vaiheet ovat geenien ohjaamia. Eri eläimillä voi olla hyvin samannäköisiä elimiä. Esim. hyönteisillä ja linnuilla on siivet, delfiineillä, pingviineillä ja kaloilla on evät, jne. Toisaalta eri eläinlajeilla voi olla hyvinkin erinäköiset elimet, kuten evät, siivet ja kädet, joilla voi erilaisuudesta huolimatta olla yhteinen alkuperä. Samannäköisyys ja sama toiminnallinen funktio eivät välttämättä merkitse samaa evolutiivista historiaa. Jos samanlaisilla ja samaa toimintaa suorittavilla elimillä ei ole samaa kehityksellistä (embryologista) taustaa, kyse on analogisista elimistä. Hyönteisten ja lintujen siivet tai nisäkkäiden ja mustekalojen silmät ovat analogisia elimiä. Nisäkkäiden etujalat ja lintujen siivet puolestaan ovat alkiovaiheensa alussa hyvin samanlaisia ja sitten erilaistuvat omiin tehtäviinsä. Tätä kutsutaan homologiaksi. Evoluutioteorian mukaan yksilöiden kehityksen yhtäläisyys edustaa lajien yhteistä alkuperää ja kehityksen yhtäläisyyttä. Räikeästi yksinkertaistaen lajin vanha kehityspolku näyttäytyy ainakin osittain jokaisen yksilön alkionkehityksessä. Evoluutioteoria ennustaa, että eri eläinlajit, joilla on yhteisesti homologiset elimet, ovat "lähisukulaisia". Ja näin on yleisesti havaittu: mitä enemmän todisteita, että lajit ovat lähellä toisiaan, sitä enemmän löytyy myös elinten homologioita. Evoluution edellyttämä sukulaisuussuhde eli "yhteinen polveutuminen" on ainoa teoria joka vaatii tätä, ja sen puuttuminen olisi evoluutioteorian kohtalokas vastatodistus. Mielenkiintoisia ovat myös ns. rudimentaariset eli surkastuneet elimet: ihmisillä mm. viisaudenhammas ja umpilisäke. Darwin itse mainitsi Boa-käärmeiden surkastuneet takatassut. Muilla käärmeillä sellaisia löytyy vain alkiovaiheessa eikä enää aikuisyksilössä. Myös linnuilla on alkiovaiheessa hampaiden alkuja (vrt. Archaeopteryx), jotka sitten häviävät.

Fossiiliset todisteet

Evoluution olemassaololle katsotaan olevan luonnossa useita sitä tukevia merkkejä. Niistä ehkä tunnetuin on darwininsirkkujen erikoistuminen 13:ksi eri lajiksi Galápagossaarilla yhdestä saarille saapuneesta kantalajista. Niiden nokat ovat erikoistuneet erilaisten ravintolokeroiden täyttämiseen. Siitä myös Darwin sai ideansa lajien synnystä. Myös fossiilit kertovat evoluution olemassaolosta. Esimerkiksi lintujen ja nisäkkäiden oletetaan kehittyneen matelijoista, ja jo vuonna 1861 löydettiin Archaeopteryxin (höyhenpeitteinen lintulisko) fossiili, joka oli välimuoto lintujen kehityksessä. Fossiileista saadun tiedon kertyminen tarkentaa toistaiseksi hyvin aukkoista kuvaa nykyajan lajien oletetuista esi-isistä, sukulaisuuksista ja synnystä.

Molekyylibiologiset todisteet

Molekyylibiologisista todisteista on edellä jo käsitelty molekyylikellojen käyttöä eri lajien välisten geneettisten "etäisyyksien" laskemiseksi. Menetelmä ei ole ongelmaton: kellojen kalibrointi voi olla vaikeaa ja kellojen "tikitysnopeus" riippuu mm. siitä, kohdistuuko tiettyyn geenisekvenssiin ns. selektiivinen paine. Parhaat molekyylikellot ovat ns. tilke-DNA-alueet, jotka eivät koodaa mitään proteiinia eivätkä siis tule ilmentyneeksi fenotyypissä. DNA-alueet, jotka koodaavat toimivaa proteiinia (eli geenit), muuttuvat yleensä paljon hitaammin, koska mutaatiot toimivassa geenissä ovat suurilta osin vahingollisia ja siksi luonnonvalinta hoitaa ne pois populaatiosta. Molekyylikelloista saatu luotettava tieto vahvistaa suurilta osin ne samat polveutumissuhteet lajien välillä, jotka saatiin selville jo vertailevasta anatomiasta ja fossiilisesta aineistosta. Näennäiset ristiriidat liittyivät yleisesti tapauksiin, jossa polveutumistilanne oli alun perin anatomian ja fossiilien perusteella epäselvä. Toinen menetelmä näiden sukulaissuhteiden selville saamiseksi geneettisistä sekvensseistä perustuu ns. plagioituihin virheisiin. Tilke-DNA alueisssa on monien toimivien geenien kopioita, jotka ovat vahingoittuneet siten, että ne eivät enää toimi. Tällaisista lajeille yhteisistä virheistä voidaan päätellä, että virheet ovat olleet olemassa jo ennen lajien erkaantumista. Esimerkki tällaisesta tapauksesta on kädellisille yhteinen mutaatio, jonka takia ne eivät pysty valmistamaan C-vitamiinia toisin kuin lähes kaikki muut nisäkkäät. (Marsutkaan eivät pysty valmistamaan C-vitamiinia itse, mutta niillä mutaatio on erilainen.)

Esimerkki fossiilisista välimuodoista: Valaat

Valaat on pitkään tiedetty nisäkkäiksi, ja eräillä nykyaikaistenkin valaslajien edustajilla on joskus harvinaisena oireyhtymänä surkastuneet takaraajantyngät. Valailta löytyvät myös lantioluun erittäin pienet ja selkärangasta irralliset surkastumat. Silti on ollut pitkään epävarmaa, mistä maalla elävistä nisäkäslajeista valaat ovat kehittyneet ja miten. Kuitenkin, vuonna 1983 löytyi Pakistanista vanhimman siihen mennessä tunnetun valaan pakicetukseksen kallo 52 miljoonan vuoden takaa. Kallon anatomia kertoi siirtymävaiheesta maaelämästä vesielämään. Tämän valaan kuuloluut eivät olleet kehittyneet vedenalaiseen kuulemiseen, kuten myöhempien valaiden. 1990 löytyi ensimmäinen täydellinen valaan takaraajan luusto useine varpaineen, yhdistyneenä fossiloituneeseen luurankoon. Nämä jalat kuuluivat basilosaurukselle, joka eli kymmenisen miljoonaa vuotta pacicetuksen jälkeen. Nämä raajat eivät kuitenkaan soveltuneet kävelyyn. 1993 löytyi lopulta Pakistanista muinainen valas indocetus ramani, jonka raajat soveltuivat maaelämään, joskin olivat erittäin kömpelöt. Nämä valaat pystyivät luustostaan päätellen kulkemaan maalla nykyisiä hylkeitä paremmin. 1994 löytyi Pakistanista valas ambulocetus natans, joka nimettiin käveleväksi valaaksi sen ominaisuuksien herättämän innostuksen perusteella. Tämä valas kykeni täysin maaelämään. Sillä oli voimakas lantio, joka tuki valtavia, voimakkaita jalkoja. Sen varpaat päättyivät jonkinlaisiin kavioihin tai kavioiden surkastumiin. Sillä oli pyrstön tilalla pitkä häntä, ja se ui ilmeisesti takaraajojensa avulla samaan tapaan kuin nykyajan hylkeet. Valas oli pienempi, kuin valtaosa nykyajan valaista, suunnilleen ison merinorsun kokoinen. Valaiden esi-isäksi sen tunnisti kuitenkin valaille tyypillisestä pääkallosta ja luuston ilmeisistä yhteyksistä muihin valasfossiileihin. Tätä ratkaisevaa valaslöytöä täydensi vielä toinen, kolmisen miljoonaa vuotta uudempi valaslaji rodhocetus casrani, joka oli hieman enemmän ambulocetusta merielämään sopeutuneempi. Ambulocetus natans löydettiin muinaisesta jokisuistosta, jossa maaeläimen oli edullista käydä vedessä, hampaistaan päätelleen ehkä saalistamassa kalaa. Sen sijaan rodhocetus casranin jäänteet löytyivät merisedimentistä. Kolmen miljoonan vuoden aikana valaiden esi-isät olivat siis siirtyneet matalasta rantavedestä syviin vesiin. Löydetyt valasfossiilit muodostavat ajoitetun aikajanan vaihe vaiheelta merielämään sopeutuneemmista eläimistä, johtaen aukottomasti kaviollisista maaeläimistä nykyvalaisiin. Fossiileista voidaan myös seurata yksittäisten elinten, kuten kuuloluiden kehitystä maahan sopeutuneesta välivaiheen kautta mereen sopeutuneeseen. Kyseessä on yksi parhaista evoluutioprosessia kuvaavista löytösarjoista.

Teorian synty

1994 Charles Darwin oli jo opiskellut yliopistossa teologiaa, geometriaa ja klassikoita, mutta hänellä ei ollut vielä luonnontieteellistä koulutusta, joten vuonna 1831 hän lähti maailman ympäri purjehtivan HMS Beagle -aluksen mukaan. Koko matkan tärkein vaihe oli kuukausi Galápagossaarilla, yksinäisellä saariryhmällä Ecuadorista länteen. Siellä hän huomasi, että jokaisella saarella näytti olevan aivan oma peippotyyppinsä. Yhdenkin saaren eri lokeroissa elivät eri peippolajit. Kuitenkin ne olivat selvästi peräisin samasta kannasta. Se, mitä Darwin matkalla näki, teki hänet vakuuttuneeksi siitä, etteivät lajit säily muuttumattomina, vaan että ne pystyvät mukautumaan uusiin oloihin. Jäljelle jäi vain kysymys, miten muutos tapahtuu. Vuonna 1838, lokakuun 3. päivänä hän sai äkillisen oivalluksen lueskellessaan Thomas Malthusin teosta väestöjen kasvusta. Malthusin teoksessa väitettiin, että väestö lisääntyy räjähdysmäisesti, ellei mitään esteitä ole. Darwin ajatteli, että syntyvästä ylijäämästä menestyivät ne, joilla oli olosuhteiden kannalta suotuisia muutoksia, ja ne, joilla oli epäsuotuisia muutoksia, hävisivät. Tästä periaatteesta käytetään nimitystä luonnonvalinta. Olosuhteet eli ympäröivä luonto valitsee, mitkä yksilöt jäävät eloon. Olosuhteiden muuttuessa myös laji kehittyy uusien olosuhteiden mukaiseksi. Juuri, kun Darwin oli saamaisillaan pääteoksensa valmiiksi, ilmeni, että Alfred Russell Wallace oli Malaijien saaristossa tullut samoihin johtopäätöksiin kuin Darwin. Darwinin pääteos Lajien synty ilmestyi lokakuun 24. päivänä vuonna 1859. 1250 kappaleen painos myytiin loppuun seuraavana päivänä.

Evoluutioteorian historian vaiheita

Lähes kahdentuhannen vuoden ajan juutalaisperäistä luomiskertomusta pidettiin Euroopassa totena. Irlantilainen Raamatun tutkija, piispa James Usher (1581-1656) oli laskenut, että maailma luotiin vuonna 4004 ennen ajanlaskun alkua lokakuun 23. päivänä klo 9 aamulla. Maailmamme siis olisi vain noin kuudentuhannen vuoden ikäinen. Geologeja alkoi jo 1700-luvulla kuitenkin askarruttaa kysymys siitä, mistä sukupuuttoon kuolleiden eläinten jäännökset kallioperässä olivat peräisin. Aluksi tätä yritettiin selittää siten, että nämä eläimet olivat kuolleet vedenpaisumuksessa. Vedenpaisumuskertomukset ovat yleismaailmallisia, ja sellainen löytyy myös Raamatusta. Asiaa mutkisti se, että alemmista kerroksista löytyi "vedenpaisumusta" edeltäneitä eläimiä, jotka näyttivät edustavan jotenkin alkukantaisempaa kehitysvaihetta. Vähäksi aikaa uskonnollinen selitys pelastettiin väittämällä, että olisi ollut useita vedenpaisumuksia. Maapallon ikälaskelmaa jouduttiin kuitenkin tarkistamaan, siihen lisättiin 80 000 vuotta. Nykyaikaisen geologian isänä tunnettu Charles Lyell osoitti kuitenkin vuonna 1830, että ihminen asui hyvin iäkkäällä planeetalla. Charles Darwinin teoriat herättivät runsaasti vastustusta heti julkaisunsa jälkeen pudottamalla ihmisen luomakunnan kruunun paikalta muiden eliölajien joukkoon. Ajatus ihmisestä eläimen sukulaisena herätti inhoa, ja lehdissä julkaistiin pilapiirroksia Darwinista apinaserkkujensa kanssa. Toinen ajatus oli, että ihmisistä tulisi julmia ja moraalittomia, koska he ovat periytyneet eläimistä. (katso: naturalistinen virhepäätelmä) Tärkeää osaa kiistassa kehityksen kannattajien ja luomisen kannattajien välillä näytteli Charlesin isoisä Erasmus Darwin, joka päätyi siihen lopputulokseen, että kaikki elolliset oliot ovat yhteisen esi-isän jälkeläisiä. Ihmisen hän sijoitti apinoiden sukulaiseksi. Jean Baptiste Lamarck rakensi Erasmus Darwinin pohjalle ja yritti selittää, että esimerkiksi kirahvin pitkä kaula olisi syntynyt sukupolvia seuranneesta kaulan venyttämisestä. Lamarck luuli, että hankitut ominaisuudet periytyvät. Tämä väite on sittemmin osoitettu täysin paikkansapitämättömäksi. Eräänä kesäkuisella iltapäivänä 1860 Worchesterin piispatar sai kuulla väitteen, että ihmiset polveutuvat apinoista. Hänen kerrotaan huudahtaneet: "Hyvänen aika, apinoista! Toivotaan, ettei se pidä paikkaansa, mutta jos niin kuitenkin on, rukoilkaamme, ettei tieto siitä leviä." Loppujen lopuksi piispattaren ei olisi tarvinnut olla aivan niin huolestunut. Ihmisillä ja apinoilla on kyllä yhteinen esi-isä, mutta varsinaisista apinoista emme polveudu. Puolen vuoden kuluttua Lajien synnyn ilmestymisestä Darwinin kannattajat Thomas Huxleyn johdolla ottivat yhteen piispa Samuel Wilberforcen kanssa. Wilberforce piti loistavan puheen, mutta erehtyi lopuksi kysymään Huxleyltä: "Entä Te, Sir, oletteko apinain sukua isoisänne vai isoäitinne puolelta?" Huxley vastasi: "Ei kenenkään ole syytä hävetä sitä, että hänen isoisänsä tai isoäitinsä on ollut apina. Mikäli voisin itse valita esivanhempani, ja sen olisiko esi-isäni ollut apina vai sellainen henkilö, joka käyttää skolastiseen koulutukseen perustuvaa ajattelua johtamaan harhaan puolustuskyvytöntä yleisöään eikä vastaa väittein vaan ivailuin vakavan ja syvällisen filosofisen ongelman tueksi esitettyihin tosiasioihin ja järkeilyyn, en epäröisi hetkeäkään valita apinaa". Toisin sanoen Huxley ilmoitti mieluummin valitsevansa esi-isäkseen apinan kuin Wilberforcen. Yleisö tervehti tätä vastavetoa naurunpuuskin, ja Huxley oli voittanut sillä kertaa. Samuel Wilberforce Pian löydettiin ensimmäiset esi-ihmisten kallot. Aluksi niiden merkitystä ei kuitenkaan ymmärretty. Kun vuonna 1856 löydettiin ensimmäiset Neandertalin ihmisen luurangot, niiden väitettiin kuuluneen raakalaisille, ja suurin osa luista hävisi. Vuonna 1868 löydettiin Cro-Magnonin ihmisen jäännöksiä.

Suomessa

Suomessa evoluutioteoriaa esiteltiin ensimmäistä kertaa Tiedeseuran 25-vuotisjuhlakokouksessa vuonna 1864. Eläintieteen professori V. Mäklin ei oikein osannut antaa arvoa evoluutioteorialle, ja "Tiedeseuran ystävät" laativat vastalauseen Helsingfors Dagbladiin. Nils Nordenskiöld kirjoitti Darwinin teorian puolesta Litterär Tidskriftissä. Vuonna 1889 käytiin kuuluisa "uskonsota Jyväskylässä". Vuonna 1889 Eero Erkon toimittama Keski-Suomi aloitti kirjoitussarjan Ihmiskunnan lapsuuden ajoilta. Siitä syntyi kiivas keskustelu, ja evoluutioteoriaa puolustivat Kuopiosta käsin Minna Canth ja Juhani Aho. Vähitellen myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyi evoluutioteorian, mutta Suomessa on edelleen joukko uskonnollisia vähemmistöjä, jotka kieltävät evoluutioteorian.

Evoluutio ja yhteiskunnallinen ajattelu

Yhteiskunnallisella alueella darwinismilla oli kahdenlaisia vaikutuksia. Toisaalta darwinismi innosti luonnontieteellistä ajattelua, joka tarkastelee ihmistä luonnon osana (positivismi). Tämän käytännön tuloksena on ollut realistisempi ihmisten omakuva, sekä lääketieteen edistys. Toisaalta darwinismi on innostanut itsekkyyttä lietsovia ajatussuuntia, jotka pitävät olemassaolon taistelua myös kaiken yhteiskuntaelämän perustana. Niin sanotulla sosiaalidarwinismilla oli vaikutusta myös liberalismin perustajiin kuuluneeseen Herbert Spenceriin. Kuten monet tieteilijät ovat kuitenkin painottaneet, lienee tässä kyse "olemisen" ja "pitämisen" välisestä sekaannuksesta (katso lisää täältä), joka on filosofisesti kyseenalainen. Se, että asiat ovat tietyllä tavalla, ei merkitse sitä, että meidän pitäisi käyttäytyä tietyllä (vastaavalla?) tavalla. Meillähän on ihmisinä vapaa tahto ja vastuu. Näiden tieteilijöiden mukaan tämä on samanlainen väärinkäsitys kuin se, että "luonnoton" olisi sama kuin "paha", ns. naturalistinen erhe. Tosiasiat eivät voi päättää meidän puolestamme, miten toimia oikein tai väärin. Katso mm. [http://www.stephenjaygould.org/library/gould_kansas.html Stephen Jay Gould]. Kehitysoppi on mahdollistanut uuden perspektiivin luomisen myös luonnonsuojeluun, ympäristönhoitoon ja "eläinten oikeuksiin". Kun perinteinen (kristillisperäinen) asennoitumistapa on ollut "vastuullinen huolehtiminen" (en. stewardship), on nyt kuvaan tullut mukaan se filosofia, että kaikki maapallolla elävät olennot olisivat "kanssamatkustajia" Maa-avaruusaluksella, ja vielä sukulaisiakin.

Johtopäätöksiä

Uuden ajan aatehistoriassa on tapana puhua kahdesta suuresta vallankumouksesta. Ensimmäinen vallankumous oli maakeskeisen todellisuuskäsityksen sortuminen. Tähtitieteilijä Kopernikuksen mukaan tätä ensimmäistä vallankumousta, joka tapahtui noin neljäsataa vuotta sitten, kutsutaan kopernikaaniseksi vallankumoukseksi. Toinen mullistus alkoi, kun Darwin osoitti, että ihmiskuntakin on osa luontoa eikä suinkaan mikään erillinen ilmiö. Evoluutio (suppeassa merkityksessä, yleisesti muuttumista merkitsevänä prosessina) on laajasti hyväksytty ja havaittu tosiasia, jopa useimpien kreationistien keskuudessa. Sen sijaan esimerkiksi yhteisen polveutumisen teorian oikeellisuutta ja luonnonvalinnan mahdollisuuksia kyseenalaistetaan. Evoluutioteoriaa epäilevät kreationistit eivät useinkaan pidä totena kokonaan uusien lajien kehittymistä (josta he käyttävät usein nimitystä makroevoluutio), sen sijaan olemassa olevien lajien populaatioiden muuntelua ei kiistetä. Populaatioiden sisäinen muuntelu ei ole ainoastaan jo olemassa olevien geenien valikoitumista uusiksi kombinaatioiksi, vaan myös sellaisia mutaatioita on syntynyt, jotka ovat parantaneet lajin elinmahdollisuuksia. Darwinistinen evoluutioteoria tiedeyhteisön laajalti kannattama näkemys lajien monimuotoisuuden synnystä.

Katso myös

- Evoluutiopsykologia
- Intelligent design
- Kreationismi
- Kulttuurievoluutio
- Makroevoluutio
- Meemi
- Spekulatiiviset ajatukset evoluutiosta

Kirjallisuutta

Pääartikkeli: Luettelo evoluutiota käsittelevistä kirjoista

Aiheesta muualla

- [http://groups.msn.com/Evoluutiofoorumi Evoluutiofoorumi]
- [http://www.darwin-seura.fi/ Darwin-seura ry], evoluutioteoreettista tutkimustapaa Suomessa edistävä yhdistys
- [http://www.darwin-seura.fi/Forum/ Darwin-seuran keskustelufoorumi]
- [http://www.biomi.org/biologia/evoluutio/ Evoluutio ja evoluutioteoria - Elämän kehitys nykytieteen valossa - Biomi.org]
- [http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/biologia/evoluutio/ Etälukion Evoluutio]
- [http://www.talkorigins.org Talk.Origins Archive]
- [http://www.talkorigins.org/faqs/origin.html Lajien synty, Englanninkielinen alkuperäisteksti]
- [http://www.talkorigins.org/faqs/faq-intro-to-biology.html Introduction to Evolutionary Biology by Chris Colby]
- [http://www.thinking-aloud.org/evolution-by-natural-selection/current.htm Evolution by Natural Selection (an introduction)]
- [http://charles-darwin.classic-literature.co.uk/ Charles Darwin Books]
- [http://www.genomenewsnetwork.org/categories/index/genome/evolution.php Evolution News from Genome News Network (GNN)]
- [http://www.nap.edu/books/0309063647/html/ National Academy Press: Teaching About Evolution and the Nature of Science]
- EvoWiki [http://www.evowiki.org]
- [http://www.pbs.org/wgbh/evolution/index.html Evolution] - Provided by PBS.
- [http://science.howstuffworks.com/evolution.htm/printable How Evolution Works]
- [http://www.ewtn.com/library/PAPALDOC/JP961022.HTM Message to the Pontifical Academy of Sciences: On Evolution, by Pope John Paul II, 22 October 1996.]
- [http://www.icp.ucl.ac.be/~opperd/private/proteins.html Phylogenetic Analysis of Proteins]
- [http://www.icp.ucl.ac.be/~opperd/private/m_e_index.html Molecular evolution]
- [http://www.lce.hut.fi/teaching/S-114.240/k97/ga/gasis.html Johdatus evoluutiolaskentaan ja geneettisiin algoritmeihin]
- [http://www.iscid.org/hirsch-acs-talk-2000.php#Appendix Evoluutioteoriaa kohtaan esitettyä kritiikkiä lyhyesti lähdeviitteineen] (engl.)
- [http://www.espoohsrk.fi/html/body_evoluutio1.htm Evoluutio - luonnontiedettä vai filosofiaa?] Luokka:Evoluutio Luokka:Biologia ja:進化論 ko:진화 생물학

Taide

Taiteenlajit

Jaottelu on vain suuntaa-antava.

Perinteinen kuvataide

- animaatio
- elokuva
- kalligrafia
- keramiikka
- kuvanveisto
- käsityöt
- maalaustaide
- piirtäminen
- taidegrafiikka
- tekstiilitaide
- typografia
- valokuvaus

Moderni kuvataide

- installaatiotaide
- sarjakuva
- tietokonetaide
- videotaide
- mediataide
- mediataiteen alakäsitteitä

Suunnittelu

- arkkitehtuuri
- grafiikka
- heraldiikka
- mainossuunnittelu
- muotoilu
- vaatesuunnittelu
- web-suunnittelu

Muut

- musiikki
- kirjallisuus
- runous
- tanssi
- tekotaide

Katso myös

- Suomen taide Luokka:Taide ms:Seni ja:芸術 simple:Art

Tiede

:Suomessa ilmestyvää Tiede-nimistä aikakauslehteä käsittelee artikkeli Tiede-lehti. Tiede on järjestelmällistä toimintaa, jossa pyritään saavuttamaan uutta tietoa, joka selittää todellisuutta paremmin. Tieteessä pyritään tutkimaan tapahtumia, jotka voidaan toistaa tieteellisistä tutkimusta varten. Toisaalta tieteellä tarkoitetaan järjestelmällistä ja yhtenäistä tietojen kokonaisuutta, joka on hankittu tällä kriittisellä menetelmällä. Se, mikä erottaa tieteen esimerkiksi tavallisen arkikokemuksen avulla hankituista tiedoista, ovat sen tehtävät. Tiede kuvaa miten asiat ovat, selittää miksi asiat ovat niin kuin ovat ja pyrkii myös ennustamaan tietojen pohjalta, miten asiat tulevat tulevaisuudessa olemaan. Tieteen tutkimuksen luonnetta tarkastelevaa tiedettä kutsutaan tieteenfilosofiaksi, jonka piiriin kuuluvat niin tieteen perusteisiin kohdistuva yleinen tieteenfilosofia kuin tarkemmin eri aloihin keskittyvä erillistieteiden filosofia.

Tieteellinen toiminta

Yhteiskunnassa tieteenteko on erityisten tieteellisten instituutioiden tehtävä. Suomessa tieteenteko kuuluu pääasiassa yliopistolaitokselle, joiden perustan koko tieteellinen tutkimus muodostaa. Myös erilaiset tutkimuslaitokset ja yritykset tekevät tieteellistä tutkimusta. Vaikka tiedettä tehdään erilaisissa ympäristöissä, esimerkiksi luonnontieteitä laboratorioissa ja arkeologiaa kaivauksilla, ovat keskeiset "pelisäännöt" kaikilla samanlaiset. Tutkimuksen tavoitteena on jonkin kysymyksen tai ongelman ratkaiseminen. Tiedettä ei kuitenkaan ole pelkkä yksityinen tutkimustyö, vaan tulokset tulee myös julkaista esimerkiksi tieteellisissä lehtijulkaisuissa. Tieteilijät myös osallistuvat muun muassa erilaisiin kokouksiin sekä kommentoivat arvioivat tutkimuksilla saavutettuja tuloksia. Tällä tavalla tutkimusken tulokset asetetaan kritiikin kohteeksi, jonka pohjalta tulos voidaan hyväksyä, sitä saatetaan korjata tai se voidaan hylätä.

Tieteen kriteerit

Toinen tieteen arkitiedosta ja ns. näennäistieteestä erottava seikka ovat sen kriteerit eli ehdot. Nämä ehdot ovat tarkoin määritellyt ja valvotut. Kuten tutkimuksen teossa, myös niiden kriittisessä tarkastelussa on vakiintuneet pelisäännöt. Tieteellisen tiedon pääperiaatteet ovat objektiivisuus, autonomisuus, kriittisyys ja edistyvyys.

Tieteen lajit

Tiede jaetaan tiedon laadun perusteella kahteen ryhmään: reaalitieteisiin ja käsitteellisiin tieteisiin. Reaalitieteet jaetaan usein luonnontieteisiin, humanistisiin tieteisiin eli ihmistieteisiin sekä yhteiskuntatieteisiin. Käsitteellisiin tieteisiin sisältyy matematiikka ja logiikka. Luonnontieteiden pohjana pidetään luonnontieteellistä menetelmää. Hermeneutikot pitävät sen lisäksi pätevänä hermeneuttista menetelmää. Yksi tieteenfilosofian kysymyksiä on, kuinka erilaisia luonnontieteet ja ihmistieteet loppujen lopuksi ovat. Realistisen käsityksen mukaan molemmissa voidaan vedota syysuhteellisiin (kausaalisiin) syihin, vaikka vain jälkimmäisessä on toimijoiden omilla käsityksillä merkitystä.

Tieteiden jaottelua

Formaaliset eli käsitteelliset tieteet
- Matematiikka ja logiikka Todellisuutta koskevat reaalitieteet
- Luonnontieteet
- Esim. tähtitiede, geotieteet, fysiikka, kemia, biokemia, biologia, psykologia.
- Yhteiskunnalliset ja humanistiset tieteet ('ihmistieteet')
- Esim. maantiede, taloustiede, sosiologia, historia, arkeologia, antropologia, lingvistiikka, semiotiikka, kulttuurintutkimus.
- Soveltavat tieteet
- Esim. tekniikka, lääketiede, hoitotiede, kasvatustiede, sosiaalipolitiikka, valtio-oppi, maailmanpolitiikka.
- "Argumentoivat" tieteet
- Filosofia

Tutkimuksen lajit

Tieteellinen tutkimus jakautuu perustutkimukseen ja soveltavaan tutkimukseen. Perustutkimus tavoittelee tietoa, josta ei välttämättä ole suoraan käytännöllistä hyötyä. Soveltava tutkimus yrittää saavuttaa perustutkimuksen antaman tiedon avulla tietoa jotakin käytännöllistä tavoitetta varten. Lisäksi voidaan vielä erottaa kehittämistyö, joka perustuu tutkimustuloksiin ja pyrkii kehittämään uusia tai parempia välineitä, menetelmiä tai palveluja. Tutkimuksen päätyypit ovat laadullinen eli kvalitatiivinen ja määrällinen eli kvantitatiivinen tutkimus. Laadullinen tutkimus tutkii asioita laadullisesti. Määrällinen tutkimus mittaa asioiden määrää tai suuruutta. Sen etuna on, että tuloksia voidaan käsitellä matemaattisesti.

Tieteentutkimus

Tieteentutkimus on monitieteinen ala, johon kuuluu muun muassa tieteenfilosofia, tieteen sosiologia ja tieteen historia. Tieteentiede tarkoittaa niitä tieteentutkimuksen aloja, jotka tutkivat tiedettä kokeellisesti. Näihin luetaan esimerkiksi tieteen sosiologia.

Tiede ja tekniikka

Luonnontieteet eivät ole sama asia kuin tekniikka, joka kyllä on ainakin nykyään riippuvainen tieteen edistymisestä. Tieteen puolustus pelkkänä tekniikan mahdollistajana ei tee sille oikeutta, sillä uteliaisuus ja tarve ymmärtää ovat syvällisiä inhimillisiä tarpeita. Tekniikka on kuitenkin eräässä mielessä tärkeä tieteelle: se osoittaa kehityksellään tieteellisten teorioiden todellisuuspohjan.

Tiede ja matematiikka

Immanuel Kantin mukaan asia on sitä enemmän tiedettä, mitä enemmän se perustuu matematiikkaan. Myös filosofi Benedict de Spinoza oli samaa mieltä. Hänen mielestä ilman matematiikkaa ihminen olisi tuomittu ikuiseen pimeyteen. Matemaatiikka luo perusteet muiden tieteiden, esim. fysiikan alalla todellisuuden mallintamiselle ja siihen taas voi perustua käytännöllisemmät insinööritieteet. Tällä tavalla ymmärrettynä matematiikka on mm. kaiken teknologian takana tai sen ylempi taso. Matematiikka, tiede ja tekniikka liittyvät siis toisiinsa. Tämän rakennelman mukaan uusi matematiikka ennakoi uusia tieteen aloja ja edelleen uutta teknologiaa. Jälkimmäisestä esimerkkinä käy George Boolen kehittämä Boolen algebra, digitaalitekniikka ja tietokoneet. DNA oli ensin ajatuksellinen konsepti, sitten fysikaalinen ja kemiallinen todellisuus ja ehkä sen sisältämä matematiikka löydetään aikanaan. Toisaalta vektori-integraalit mahdollistivat sähkömagneettisen aaltoliikeen mallintamisen Maxwellin yhtälöiden muodossa ja ne taas koko sähkötekniikan luonnin, siis radiot, puhelimet, tutkat, tietokoneet, valokaapelit jne. Tämä matematiikan perustava olemus koskee lähinnä luonnontieteitä. Humanistisemmilla tieteenaloilla matematiikan soveltaminen ei ole näin suoraviivaista ja se voi jopa puuttua kokonaan. Yhteiskuntatieteistäkin mm. psykologian kohdalla on havaittu matematiikan ilmaisun rajoittuneisuus tutkimustuloksien julkaisemisessa. Kuuluisin kriittinen sitaatti matematiikan ja todellisuuden yhteydestä on Albert Einsteinin sanat: "Jos matematiikka kuvaa todellisuutta, se ei ole puhdasta. Jos matematiikka on puhdasta, se ei kuvaa todellisuutta." Jos tämän lausuman perusteita katsotaan systeemisestä näkökulmasta saadaan seuraava rakennelma: Matematiikka on asioiden pohjalla, alimmalla, kaikkeen vaikuttavalla tasolla. Se mitä näemme todellisuudesta ei ole alin taso ja emme useinkaan tunne ylätason todellisuuden ja alatason matematiikan välillä olevia useita emergenttejä tasoja ja niiden emergenttejä ilmiöitä. Tämä ajatusrakennelma sopii edellä esitettyyn luonnontieteiden ja humanististen tieteiden matemaattiseen eroon. Atomi on yksikertaisempi ja monta olemassaolon systeemitasoa yhteiskunnan alapuolella. Atomia hallitsee yksinkertainen matematiikka ja yhteiskuntaa ihmiselle hallitsemattomasti kompleksinen matematiikka.

Tiede ja valetiede

Nk. postmoderni filosofia esittää, että tiede on vain yksi uskonto muiden joukossa. Tieteen puolustajat väittävät tieteen kuitenkin poikkeavan uskonnosta siinä, että se testaa jatkuvasti omia teorioitaan. Heidän mukaansa tiedemiehet ovat ihmisinä erehtyväisiä, mutta tiede on itseään korjaava prosessi ja sellaisena jotain oleellisesti erilaista kuin uskonto.

Katso myös

- Yhteiskuntatiede
- Paradigma
- Benedict de Spinoza ja tieteen (järjen) asema Spinozan tietofilosofiassa
- Tiede on aina suhteellista
- Nollatutkimus
- Näennäistiede Luokka:Tiede Luokka:Tieteenfilosofia ms:Sains zh-min-nan:Kho-ha̍k ko:과학 ja:科学 simple:Science th:วิทยาศาสตร์

Sivistys

Sivistys on jossakin kulttuurissa oleva käsitys siitä, mitä tuon kulttuurin jäseneltä vaaditaan käytöksen ja opillisen tietämyksen suhteen, jotta häneen voidaan olla näissä suhteissa tyytyväisiä. Sanaa voidaan käyttää myös vertaillessa eri kulttuureita keskenään, mutta tämä vertailu tapahtuu aina jonkin tietyn kulttuurisesti omaksutun sivistys-käsityksen ehdoilla. Erikseen puhutaan sivistyneistä tavoista ja yleissivistyksestä. Sivistyneet tavat ovat kulttuurin asettamat vaatimukset hyville käytöstavoille ja yleissivistys on kulttuurin asettama vaatimus opillisen tietämyksen tasolle. Puhekielessä sanoja voidaan käyttää myös tiukemmassa mielessä, jos tehdään ensin jakoja yhden kulttuurin sisällä enemmän ja vähemmän sivistyneisiin ihmisryhmiin. Kulttuurisessa vertailussa antiikin Kreikka on esimerkki omana aikanaan muita sivistyneempänä pidetystä valtiosta. Sivistyksen vastakohta on barbaria. Sivistyneinä itseään pitävät kulttuurit pitävät usein joitakin muita kulttuureita tai jopa kaikkia muita kulttuureita barbaarisina. Eurooppalaiset ovat pitäneet aiempina vuosisatoina kaikkia tai lähes kaikkia muita kulttuureita barbaarisina. Oleellinen ajattelupiirre tässä on ollut arvo-objektivismi, joka tässä tapauksessa vittaa vakaaseen uskomukseen siitä, että oman kulttuurin arvot, uskonto ja tavat ovat aidosti muiden kulttuureiden vastaavia paremmat. Valistusajan projekti 1700-luvulla voidaan nähdä pyrkimyksenä levittää oppineiston sivistys kaiken kansan keskuuteen. luokka:Kulttuuri ms:Tamadun ko:문명 ja:文明

Luokka:Kulttuuri

left Kulttuuri tarkoittaa tietylle ihmisryhmälle ominaista käytöstä, tapoja ja historiaa. Yleisesti ottaen kaikki ihmisen toiminta on kulttuuria. Luokka:Pääluokat ja:Category:文化 ko:Category:문화

德国选帝侯

选帝侯（德语：Kurfürst，复数为Kurfürsten）是德国历史上的一种特殊现象。这个词被用于指代那些拥有选举德意志国王和神圣罗马帝国皇帝的权利的诸侯。此制度严重削弱了皇权，加深了德意志的政治分裂。

起源

确立

1356年，卢森堡王朝的查理四世皇帝为了谋求诸侯对其子继承王位的承认，在纽伦堡制订了著名的宪章“金玺诏书”，正式确认大封建诸侯选举皇帝的合法性。诏书以反对俗世的七宗罪为宗教依据，确立了帝国的七个选帝侯。他们分别是三个教会选帝侯：美茵茨大主教，科隆大主教，特里尔大主教，和四个世俗选帝侯：萨克森公爵，勃兰登堡边地侯，普法尔茨伯爵（或称莱茵行宫伯爵），以及波希米亚国王。事实上，七选侯选举出来的人只能称“德意志国王”，只有经过进军罗马，并由教皇加冕后的“德意志国王”，才能使用“神圣罗马帝国皇帝”头衔。

变更

1623年，三十年战争中，斐迪南二世将莱茵行宫伯爵的选举权转移予其表亲巴伐利亚公爵；1648年战后的威斯特伐里亚和约中，以补偿的方式设立第八名选侯授与行宫伯爵；后因1777年莱茵行宫伯爵绝嗣，其领地因继承移转于巴伐利亚选侯而被取消选侯地位。 1692年，皇帝利奥波德一世授予不伦瑞克-吕讷堡公爵（这一公国更多被称为汉诺威）恩斯特·奥古斯特一世第九名选帝侯地位，但直到1710年才为帝国议会承认。 1801年，吕内维尔和约割让莱茵河左岸给法国，造成特里尔、科隆选侯权的断绝及美因茨选侯权移转于雷根斯堡主教区。 1803年，帝国议会为符腾堡，巴登，黑森-卡塞尔及萨尔茨堡创设四个选侯权，但此四邦未曾行使。

消亡

1806年，神圣罗马帝国被拿破仑勒令解散，选侯权失去了意义。选帝侯在后来的德意志帝国以一种荣誉爵位的形式存在下去，但已与原意相去甚远。 Category:貴族 category:神圣罗马帝国 ja:選帝侯

gry sportowe wakacje pozycjonowanie stron narty austria hoteles en Praga

:: RELATED NEWS ::

Plaaginsecten
Schadelijke insecten worden plaaginsecten genoemd wanneer ze economische schade toebrengen aan nuttige planten, dieren of aan de mens zelf. Directe schade wordt veroorzaakt doordat de plaag zich voedt op de prooi en deze te verzwakt of doodt. Indirecte schade kan soms ernstiger zijn wanneer het plaaginsect plantenziekten overbrengt. Er zijn bijvoorbeeld ernstige plantenvirussen die worden overgebracht door bepaalde

Paus Clemens I
Clemens I was de derde opvolger van Petrus als paus. Zijn pontificaat was volgens de officiële pauslijst van het Vaticaan van 76-81 n. Chr. (Volgens Irenaeus van 92 tot 101 n. Chr.) Volgens Jordaan en de Dode Zee. Naast deze natuurlijke grenzen is de verdere grens van het gebied bestuurlijk. Deze oorspronkelijke bestuurlijke grens wordt thans genoemd 'groene lijn'. Dit is niet de lijn die de barrière volgt. Het gebie

Herrijzenis
Onder opstanding verstaan we het herrijzen van een persoon uit de dood. Drie dagen na zijn dood aan het kruis (op Goede Vrijdag) stond Jezus op uit de dood (Paasfeest), om vervolgens ten hemel te varen (Hemelvaartsdag), aldus het Evangelie. Volgens de traditionele bijbel uitlegging komt er op het 'einde der tijden'

Apostolische Vaders
De Apostolische Vaders is een groep auteurs uit de tweede eeuw van de christelijke jaartelling. De apostolische vaders volgen op de schijvers van het Nieuwe Testament. Hun geschriften zijn van groot belang voor onze kennis over de allervroegste periode van de christelijke kerk. De geschriften van de apostolische vaders, zoals bijvoorbeeld verhandelingen, brieven, fragmenten, apologieën (dat zijn verweerschriften), etc. zijn allen ontstaan in de periode 90-160 na Christus. De Apostolische Vaders bieden inzicht in de eerste ontvangst van de

Slag op de Nijl
] De Slag op de Nijl (1 augustus 1798) was een belangrijke overwinning van een Britse vloot onder leiding van Horatio Nelson op de Franse onder admiraal François Paul de Brueys. Read More...

Sluipvlieg
De meeste soorten sluipvliegen behoren tot de familie van de Tachinidae (Diptera). Met meer dan 8000 beschreven soorten is deze familie een van de grotere vliegenfamilies. De soorten kunnen onderling erg verschillen: sommige lijken veel op de gewone huisvlieg, anderen hebben oppervlakkig het uiterlijk van wespen of zweefvliegen (zie [http://en.wikipedia.org/wiki/Tachinid]). De volwassen vliegen voeden zich met honingdauw en nectar; de larven zijn altijd parasitair in de larven of poppen van vlinders, kevers, sprinkhanen en andere insecten

Snoekbaars
De snoekbaars (Stizostedion lucioperca of Sander lucioperca) is een in de Benelux voorkomende vis.

Algemeen

De snoekbaars is al groot bij een lengte van 80 cm. Hij kan echter wel 120 cm worden. De snoekbaars is een vis van het open water. De gelegde eieren worden door de ouders bewaakt.

Ecologische betekenis

De snoekbaars komt van oorsprong uit Oost- en Midden-Europa. Sinds het einde van de 19e eeuw is hij echter uitgezet voor de visvangst. Omdat de snoekba