:: wikimiki.org ::
| Kymri |
Kymri
Kymri on Walesissa puhuttava kelttiläinen kieli. Kymrin puhujien määrä romahti 1800-luvulla englantilaistamispolitiikan sekä varsinkin teollistumisen aiheuttaman englantia puhuneiden työläisten tulvan johdosta. Toisen maailmansodan jälkeen kymriä on ruvettu määrätietoisesti elvyttämään. Kymriä puhuu nykyisin äidinkielenään runsaat 600 000 ihmistä.
1800-luvulla
Asema yhteiskunnassa
Toisin kuin esimerkiksi iiri, kymri ei varsinaisesti koskaan ole joutunut vainon kohteeksi. Walesilaiset ovat pääasiassa protestantteja, joten kieltä ei pidetty sillä tavalla kapinallisuuden ilmentymänä kuin katolisten puhumaa iiriä. Sitä vastoin maastamuutto on verottanut merkittävästi kymrinkin puhujia - siinä missä (skotti)gaelin puhujia oli 1900-luvun alussa enemmän Kanadan Cape Bretonissa kuin Skotlannissa, kymrinkielisten maastamuuttajien suurin siirtokunta syntyi Argentiinan eteläosassa sijaitsevaan Chubutiin.
Toisin kuin iiri Irlannissa, kymri näkyy ja kuuluu lähes kaikkialla Walesissa, vaikka tärkeimmät kymrinkielisten asuma-alueet ovat Walesin länsiosissa. Eteläistä ja pohjoista kymrinkielisten aluetta erottaa toisistaan leveähkö englanninkielinen vyöhyke, joten myös kymrinkielisillä on jonkin verran ongelmia murteiden ajauduttua erilleen. Pohjois- ja eteläwalesilaiset kymrinpuhujat laskevatkin mielellään leikkiä murre-eroista. Kirjakieli on kuitenkin varsin erilaista kuin puhutut murteet ja toimiikin siksi yhdistävänä voimana. Arkaainen kirjakymri eroaakin itse asiassa murteista yhtä paljon kuin kirja-arabia puhutusta arabiasta. Sana kirjoittaa on kirjakielellä ysgrifennu, mutta puhekieltä jäljittelevässä tekstissä se voidaan kirjoittaa shgwennu.
Kymrin historiaa
Kirjakymrin pohjana toimii vuonna 1588 julkaistu William Morganin - Walesin Mikael Agricolan - raamatunkäännös. Kielen kirjallinen historia alkaa jo varhaiskymristä (500-luku), mutta suuria määriä kirjallisia muistomerkkejä on säilynyt vasta muinaiskymrin (800-1000-luku) ajalta. Keskikymri (1100-1300-luku) on jo jossain määrin ymmärrettävää nykykymrin puhujalle: tälle aikakaudelle sijoittuvat vanhimmat säilyneet kymrinkieliset versiot walesilaisten Mabinogion-muinaismytologiasta. Varhaisen uuskymrin aika sijoittuu keskikymrin ja Morganin raamatunkäännöksen väliin, 1300-1500-luvulle. Tämän aikakauden tärkeimpiä kirjallisia teoksia ovat Dafydd ap Gwilymin, Walesin kansallisrunoilijan, runoteokset, jotka ovat vauhdikkaita, uskallettuja ja eroottisiakin.
Kymrinkielinen kirjallisuus
Nykykymrin kirjallisuudesta ei oikein voi sanoa samaa. Walesilaiselle yhteiskunnalle on viime aikoihin asti ollut ominaista ankaralakinen, teologialtaan kalvinistispainotteinen uskonnollisuus, ja vaikka protestantismi onkin rohkaissut äidinkielen kirjalliseen käyttöön - kymrinkielinen kirjallinen perinne ei koskaan ole jäänyt samalla tavalla pelkän suullisen kansanperinteen varaan kuin iirinkielinen - suuri osa nykykymrinkielisestä kirjallisuudesta on pitäytynyt yksinomaan uskonnollisiin aiheisiin.
1700-luvun tärkein kymrinkielinen runoilija oli William Williams Pantycelyn (1717-1791), joka oli Walesin metodistisen herätyksen tärkeimpiä johtajia. William Williams Pantycelyn kirjoitti suosittuihin sävelmiin hengellisiä lauluja ja virsiä ja saikin lempinimekseen "Sulosointuinen laulaja", Y Pêr Ganiedydd.
Toinen merkillepantava 1700-luvun kulttuurihenkilö oli Iolo Morgannwg, oikealta nimeltään Edward Williams (1747-1826). Hän oli merkillinen hahmo, joka näyttää siltä kuin olisi eksynyt hippien 1960-luvulta kaksi vuosisataa aiempiin aikoihin. Iolo käytti tiettävästi runsaita määriä hallusinogeenistä ainetta nimeltä laudanum (kyseessä lienee alkoholin ja oopiumin sekoitus) ja keksi niiden vaikutuksen alaisena omasta päästään Walesille erilaisia druidi- ja pakanaperinteitä, joista osa on jäänyt kummittelemaan myös nykywalesilaisten kulttuurifestivaalien, eisteddfodin, ohjelmistoon. Iolon visioilla oli huomattava vaikutus samanaikaisiin englantilaisiin romantikkoihin, ja onkin mahdollista, että suuri osa nykyajan "kelttiläisyydeksi" väitetystä henkisyysharrastuksesta perustuu pitkälti Iolon laudanumpäissään keksimiin ajatuksiin.
1800-luvulla alkoi ilmestyä myös kymrinkielisiä romaaneja. Ensimmäinen merkittävä romaanikirjailija oli Daniel Owen (1836-1895), mutta jo ennen hänen teoksiaan oli kymriksi käännetty englanninkielistä kirjallisuutta, kuten Harriet Beecher Stowen Tuomo-sedän tupa.
1900-luvun merkittävimpiä klassikoita ovat Saunders Lewis (1893-1985) ja Kate Roberts (1891-1985). Lewis oli ennen kaikkea näytelmä- ja kuunnelmakirjailija, joka osallistui kiivaasti kymrinkielisten oikeustaisteluun ja nationalistiseen toimintaan eksyen välillä huolestuttavan lähelle natsismiakin. Roberts oli tuottelias romaani- ja novellikirjailija, joka myös osallistui nationalistiliikkeen toimintaan: hän perusti myös oman kustantamon kymrinkielistä kirjallisuutta varten.
Hedd Wyn, oikealta nimeltään Ellis Humphrey Evans (1887-1917) kaatui ensimmäisessä maailmansodassa ja sai kymrinkielisen runouden arvostetuimman palkinnon kuoltuaan. Hedd Wyniä on verrattu samanaikaisiin englantilaisiin sotarunoilijoihin Siegfried Sassooniin, Wilfred Oweniin ja Charles Hamilton Sorleyhin.
Muuta
Walesilainen rock-yhtye Super Furry Animals on levyttänyt myös kymrinkielisiä kappaleita.
Kymrin kielestä muualla
- [http://www.clwbmalucachu.co.uk Clwb Malu Cachu, sivusto kymrin opiskelijoille]
- [http://www.gwybodiadur.co.uk Gwybodiadur] paljon tietoa kymristä
- [http://www.websters-online-dictionary.org/definition/Welsh-english/ Kymri-englanti -sanakirja]
- [http://www.cymru.ac.uk/canolfan/ The University of Wales Centre for Advanced Welsh and Celtic Studies]
- [http://www.bbc.co.uk/learnwelsh BBC LearnWelsh]
- [http://www.bbc.co.uk/learnwelsh/grammar/index.shtml Kymrin kielioppia]
- [http://www.cs.cf.ac.uk/fun/welsh/ Kymrinkurssi]
- [http://www.ethnologue.com/show_language.asp?code=cym Etnhologuen sivu kymristä]
- [http://www.insultmonger.com/swearing/welsh.htm Kuinka kirota kymriksi]
Luokka:Wales
Luokka:Walesin kielet
als:Walisisch
zh-min-nan:Cymru-gí
ko:웨일스어
ja:ウェールズ語
simple:Welsh language
WalesWales, kymriksi Cymru on yksi neljästä Yhdistyneen kuningaskunnan muodostavasta osasta. Walesiläiset karsastavat virallisempaa nimeä Walesin ruhtinaskunta, Principality of Wales tai Tywysogaeth Cymru, koska Walesillä ei ole todellista itsenäisyyttä, ja Walesin prinssi on vain Britannian kruununperijän arvonimi.
Historia
Roomalaiset rakensivat sarjan linnoituksia maan eteläosaan, aina Carmartheniin (Maridunum) asti. Roomalaisten jäännöksiä on myös Caerleonin (Isca) linnoitus, jonka amfiteatteri on Britannian parhaiten säilynyt. Roomalaisten vaikutus ulottui myös maan pohjoisosaan. Legendan mukaan Magnus Maximus (335–388), yksi viimeisistä keisareista, nai Helenin (tai Elenin), segontiumilaisen heimopäällikön tyttären.
Saksit eivät koskaan valloittaneet Walesia tiukan vastarinnan ja vuorisen maaston vuoksi. Saksikuningas Offa (757–796) rakennutti maansa rajalle vallin (Offa´s Dyke) merkitsemään valtakuntansa rajaa. Osa 130 km pitkästä vallista on edelleen näkyvissä.
Wales säilyi kelttien asuttaman alueena, vaikka kelttikansat hävisivät Englannista ja osittain Skotlannistakin. Wales säilyi myös kristittynä germaaniheimojen valloittaessa Englannin. Englannin normannit valloittivat Walesin 1066, mutta se jäi omien ruhtinaidensa hallitsemaksi vuoteen 1282, jolloin Englannin kuningas Edvard I löi Walesin viimeisen ruhtinaan, Llywelyn viimeisen (1228–1282, Llywelyn ap Gruffydd tai Llywelyn Ein Llyw Olaf). Edvard I pystytti monia linnoja pitääkseen Walesin hallinnassaan. Walesilaiset nousivat kapinaan monia kertoja ja 1400-luvun alussa Englannin parlamentti lakkautti Walesin parlamentin. Wales liitettiin lopullisesti Englantiin 1536 kuningas Henrik VIII:n aikana, englannista tehtiin virallinen kieli ja Englannin lait ulotettiin koskemaan walesilaisia.
Politiikka
Henrik VIII
Wales sai oman parlamenttinsa, kansalliskokouksen jälleen 1999. Brittimonarkian kruununperilliselle annetaan edelleen Walesin prinssin arvonimi, mutta hänellä ei ole mitään tekemistä maan hallinnon kanssa, ja arvonimi on ainostaan symbolinen. Walesin prinssi Charlesin arvoon asettaminen tapahtui Caernarfontin linnassa Pohjois-Walesissa.
Maantiede
Walesin prinssi Charles
Wales on Iso-Britannian niemimaa. Englanti on se rajanaapuri idässä, Bristolin kanaali etelässä ja Irlanninmeri lännessä ja pohjoisessa.
Maan tiheimmin asutut ja teollistuneimmat alueet ovat Etelä-Walesissä, mukaan lukien pääkaupunki Cardiff, kaksi muuta suurinta kaupunkia, Swansea ja Newport.
Suurin osa Walesista on vuoristoista, etenkin pohjoinen- ja keskinen Wales. Korkein huippu on Snowdon (1 085 m). Pohjois- ja etelärannikoilla on muutamia saaria, joista Anglesey on suurin.
Hallinnollinen jako
Wales jaettiin 1996 hallinnollisesti yhdeksään kreivikuntaan (county), 10 maaseutupiiriin (county borough) ja viiteen kaupunkiin (city).
Talous
Osa Walesistä on ollut teollistunutta jo 1700-luvulta. Walesistä on louhitti hiiltä, kuparia, rautaa, lyijyä, kultaa ja liuskekiveä. Teollisuus houkutteli runsaasti maahanmuuttajia 1800-luvulla, etenkin Cardiffin pohjoispuolisiin laaksoihin.
Väestöjakauma
1996
Walesin väestöstä on syntynyt Walesissä 75,39 % (vuoden 2001 väestönlaskenta) ja 20,32 % Englannissa.
Väestöstä 14,39 % ilmoitti itsensä walesiläisiksi, tulos on kiistanalainen, koska väestölaskentalomakkeessa ei annettu suoraan tätä vaihtoehtoa, vaan se piti itse kirjoittaa.
16,32 % yli kolmivuotiaasta väestöstä puhuu, lukee ja kirjoittaa kymrin kieltä. 71,57 % ei osaa kieltä ollenkaan. 4,93 % saa selvän puhutusta kymrin kielestä, ja 2,83 % osaa itse puhua, muttei kirjoittaa sitä. 1,37 % osaa puhua ja lukea, muttei kirjoittaa kieltä. Muut vaihtoehdot 2,98 %.
Luokka:Wales
als:Wales
zh-min-nan:Cymru
ko:웨일스
ja:ウェールズ
simple:Wales
th:เวลส์
1800-luku
Tärkeitä tapahtumia
- 1803–1815: Napoleonin sodat, Napoleon valloittaa suuren osan Eurooppaa.
- 1809: Aleksanteri I liittää Suomen Venäjään.
- 1815: Wienin kongressi
- Orjuus päättyy Britannian siirtomaissa ja Amerikassa.
- Viktoriaaninen aika 1837–1901: Yhdistynyt Kuningaskunta on Euroopan johtava mahti.
- Kiinan oopiumsodat (ensimmäinen 1840 ja toinen 1856) johtivat Kiinan heikentymiseen
- 1848: Hullu vuosi Euroopassa. Vallankumouksia lähes joka maassa. Karl Marx kirjoittaa Kommunistisen manifestin
- 1854–1856, Krimin sota.
- 1859 Charles Darwin julkaisee teoksensa Lajien synty evoluutiosta.
- 1861–1865 Yhdysvaltain sisällissota
- 1866: Meiji-restauraatio Japanissa
- 1866: Itävalta-Unkari muodostetaan.
- 1869: Suezin kanava avataan.
- 1870–1871: Saksan-Ranskan sota, Saksa yhdistyy Preussin johdolla.
- Italia yhdistyy
- 1877 Belgian kuningas Leopold II ostaa suuren alueen Afrikkaa, josta muodostetaan Kongon vapaavaltio.
- 1898: Yhdysvaltain-Espanjan sota lopettaa Espanjan suurvalta-ajan ja korostaa Yhdysvaltain sotilaallista mahtia Amerikoissa.
- Teollinen vallankumous jatkuu: käyttöön rautatiet, lennätin ja puhelin.
- Muuttoliike Euroopasta Yhdysvaltoihin. Australiasta ja Yhdysvalloista löydetään kultaa.
Merkittäviä henkilöitä
Hallitsijoita
- Aleksanteri I
- Napoleon Bonaparte
- Otto von Bismarck, saksalainen poliitikko
- Giuseppe Garibaldi, Italian yhdistäjä
- Viktoria
- Mutsuhito, Japanin keisari
Kirjailijoita
- Charles Dickens
- Victor Hugo
- Edgar Allan Poe
- Mark Twain
- Leo Tolstoi
- Fjodor Dostojevski
- Johann Wolfgang von Goethe
- Jules Verne
- Elias Lönnrot
- Johan Ludvig Runeberg
- Sakari Topelius
Taiteilijoita
- Ludwig van Beethoven
- Johannes Brahms
- Giuseppe Verdi
- Richard Wagner
- Antonín Dvořák
- Vincent van Gogh
- Frédéric Chopin
Filosofeja
- Friedrich Nietzsche
Poliittisia henkilöitä
- Karl Marx, poliittinen filosofi
- Benjamin Disraeli
- J. V. Snellman
Yhteiskuntatieteilijöitä
- Alfred Marshall, kansantaloustieteilijä
- John Stuart Mill, taloustieteilijä ja filosofi
Tiedemiehiä
- Charles Darwin, biologi
- Gregor Mendel, biologi
- Thomas Alva Edison, keksijä
- Louis Pasteur, biologi
- Henri Becquerel
Keksintöjä
- Auto
- Elokuva
- Höyryveturi ja rautatie
- Lennätin
- Puhelin
- Sähkövalo
- Valokuvaus
- Radio
Luokka:1800-luku
als:19. Jahrhundert
zh-min-nan:19 sè-kí
ko:19세기
ja:19世紀
simple:19th century
th:คริสต์ศตวรรษที่ 19
ProtestantismiProtestantismi tarkoittaa edellisen vuosituhannen puolivaiheilla reformaatiossa noussutta kristillisyyden suuntausta, joka kritisoi katolisen kirkon rakenteellista korruptiota ja sen uskonopin useita kohtia.
Protestanttisia suuntauksia
- Luterilaiset
- Reformoidut (Kalvinismi)
- Anglikaanit
- Baptistit
- Metodistit
- Pelastusarmeija
- Adventistit
- Helluntailaiset
-
ms:Protestan
ko:개신교
ja:プロテスタント
KatolilaisuusKatolisuus tarkoittaa katolisen kirkon uskoa ja käytäntöä sekä niiden noudattamista. Sana tulee kreikan sanasta katholikein (καθολικην), joka tarkoittaa "yleistä" tai "universaalia". Rooman valtakunnan eri osiin muodostui katoliseksi kutsutusta valtionkirkosta useita uskontokuntia, jotka pitävät itseään tämän alkuperäisen kirkon jälkeläisinä. Näistä selkeästi yleisin tunnetaan nykyisin katolisena kirkkona.
"Yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen"
Antiokian piispa Ignatius on tiettävästi ensimmäinen, joka käytti ilmaisua "katolinen kirkko" viitaten ilmaisullaan kaikkiaan kristittyihin kirjeessään Smyrnän kristityillen noin vuonna 107.
Ilmaisulla katolinen tarkoitetaan yhtä, yhtenäistä ja alkuperäistä Kristuksen ja apostolien perustamaksi ajateltua kirkkoa. Tämä ajatus näkyy tärkeimmissä uskontunnustuksissa, kuten apostolisessa uskontunnustuksisessa sekä Nikean uskontunnustuksessa.
Yksi keskeisimpiä ajatuksia katoliselle kirkolle on ajatus siitä, että paavius perustuu Pietarin perinnölle (Matt. 16:18).
Katoliset
Katolinen kirkko on ylivoimaisesti suurin kristillisistä kirkoista ja kirkkokunnista. Katolilaisia on yhteensä noin 1,1 miljardia, enimmäkseen Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Amerikassa, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Lisäksi monissa Afrikan maissa sekä mm. Irlannissa ja Filippiineillä väestön enemmistö on katolilaisia. Suomessa katolilaisia on lähes 10 000.
Kirkon organisaatio
Katolinen kirkko on yhtenäinen verrattuna protestanttisiin, ortodoksisiin tai ns. orientaalisiin kirkkoihin. Yhtenäisyyden tärkeimpänä takaajana on paavi. Kirkon usko, sakramentit (joita on seitsemän) ja hallinto ovat kaikkialla samat ja muuttumattomat. Liturgian luonne kuitenkin vaihtelee maantieteellisesti, ja roomalaiskatolisten eli latinalaista jumalanpalvelusjärjestystä eli riitusta käyttävien paikalliskirkkojen lisäksi katoliseen kirkkoon kuuluu kreikkalaiskatolisia eli bysanttilaisia paikalliskirkkoja, joiden erilaiset jumalanpalvelukset ovat pitkälti identtisiä ortodoksisten kirkkojen liturgiatyyppien kanssa. Suomessa katolisuus samaistetaan usein roomalaiskatolisuuteen, ja nimitystä "kreikkalaiskatolisuus" käytettiin erityisesti vielä 1900-luvun alkupuolella ortodoksisuudesta sanan erityismerkitystä huomioon ottamatta.
Paavi hallitsee Vatikaanivaltiota Roomassa. Paavilla on huomattava arvovalta myös monien ei-katolilaisten kristittyjen joukossa.
Sakramentit
Katolisen kirkon usko rakentuu seitsemän sakramentin ympärille. Kreikankielinen sana mysterion on käännetty latinaksi sacramentum, josta myös suomenkielinen sana periytyy.
- Kasteen sakramentti:
::Katolinen kirkko uskoo kasteen olevan kristillisen elämän perustus, joka avaa oven muille sakramenteille. Kastevesi siunataan Pääsiäisyön liturgiassa. Kasteen voi toimittaa piispa ja pappi, sekä latinalaisessa riituksessa myös diakoni. Kirkko uskoo myös kasteen olevan välttämätön pelastukselle, mutta esimerkiksi kastamattomina kuolleiden lasten tapauksessa kirkko painottaa uskovansa Jumalan suureen armahtavaisuuteen. Kirkko uskoo kasteen olevan myös häviämätön "Herran sinetti" eli Dominicus character ja siksi kerran toimitettua kastetta ei voida toimittaa uudestaan.
- Vahvistuksen sakramentti:
::Latinalaisessa riituksessa vahvistuksen sakramenttia vietetään erillään kasteessa kun taas bysanttilaisessa riituksessa vahvistus vietetään välittömästi kasteen jälkeen. Ennen varsinaista vahvistusta toimitetaan pyhän krisman vihkiminen kiirastorstain krismamessussa. Vahvistuksen sakramentissa uudistetaan kastelupaukset ja tunnustetaan usko. Latinalaisessa riituksessa krismalla voidellaan otsa ja bysanttilaisessa riituksessa otsan lisäksi esim. silmät ja selkä. Vahvistuksen jakaa ensisijaisesti piispa, kuitenkin joissakin erityistapauksissa myös pappi voi sen toimittaa.
- Eukaristian sakramentti:
::Eukaristia on katolisen elämän keskeisin tapahtuma ja kaikki muut sakramentit ovat sidottuja siihen. Eukaristia tarkoittaa käytännössä ehtoollisen sisältävää messua. Katolisessa kirkossa vietetään messua joka päivä ja esimerkiksi sääntökuntalaiset saattavat osallistua messuun jopa useita kertoja päivässä. Latinalaisessa riituksessa messun kaava on kaikkialla maailmassa sama. Latinalaisessa messussa käytetään sekä paikallista kieltä, että latinaa.
- Parannuksen ja sovittamisen sakramentti:
::Tätä sakramenttia kutsutaan myös synnintunnustuksen sakramentiksi, koska syntien tunnustaminen papille on keskeinen osa tätä sakramenttia. Se on kuitenkin myös anteeksiantamuksen sakramentti, koska pappi antaa ripittäytyjälle "anteeksiannon ja rauhan". Tämän sakramentin tarkoitus on tuoda synnin kautta etääntynyt ihminen takaisin Jumalan luo (perusteita tälle sakramentille löytyy: Mark. 1:15; Luuk. 15:18; Luuk. 11:4; Matt. 5:24; Matt. 16:19). Rippisalaisuus on ehdoton, eikä katolinen pappi voi missään tilanteessa rikkoa sitä. Tähän sakramenttiin liittyy myös parannuksen tekeminen, jonka ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi rukous, paasto ja almujen antaminen. Kirkko korostaa kuitenkin, että pappi ei anna syntejä anteeksi vaan Jumala ja näin ollen pappia pidetään Jumalan rakkauden välikappaleena. Tähän sakramenttiin liittyvät myös aneet.
- Sairaiden voitelun sakramentti:
::Tämä sakramentti on säädetty vahvistamaan sairaita, ja koska usein tämä sakramentti tulee ajankohtaiseksi vasta kun ihminen alkaa olla sairauden tai iän puolesta kuolemanvaarassa, se tunnetaan usein nimellä "viimeinen voitelu". Sakramentti toimitetaan voitelemalla otsa ja kädet erityisesti tätä tarkoitusta varten vihityllä oliiviöljyllä. Vain papit ja piispat voivat tämän sakramentin toimittaa. Katolisia suositellaan ottamaan vastaan tämä sakramentti esimerkiksi ennen leikkausta.
- Vihkimyksen sakramentti:
::Vihkimys käsittää kolme astetta: diakonaatin, piispuuden ja pappeuden. Latinalaisessa riituksessa sakramentin voivat vastaaottaa ainoastaan miehet, jotka elävät selibaatissa. Kuitenkin pysyvän diakonin vihkimyksen voi saada myös jo naimisissa oleva mies. Bysanttilaisessa riituksessa myös papit voivat, ortodoksien tapaan, olla naimisissa mikäli ovat solmineet avioliiton ennen vihkimyksen vastaanottamista. Kuitenkin myös bysanttilaisessa riituksessa piispan täytyy olla selibaatin valinnut mies. Näin ollen selibaattivaatimus perustuu nimenomaan kirkkojärjestykseen.
- Avioliiton sakramentti:
::Normaalisti avioliittoon vihkiminen tapahtuu messun yhteydessä. Ennen avioliiton sakramenttia suositellaan aviopuolisoita ottamaan vastaan parannuksen sakramentti. Puolisot jakavat tämän sakramentin toisilleen. Kirkko painottaa, että tämän aviosopimuksen on synnyttävä puolisoiden täysin vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi pakosta. Mikäli avioliitto solmitaan vastoin puolisoiden inhimillisestä vallasta vapaata tahtoa sakramentti voidaan katsoa pätemättömäksi. Tämän vuoksi myös kerran sovittu avioliitto on ikuisesti pätevä, eikä pätevästi solmittua avioliittoa voida purkaa. Mikäli katolinen haluaa mennä muuhun uskontokuntaan kuuluvan henkilön kanssa naimisiin tulee hänen saada siihen lupa kirkolliselta auktoriteetilta. Tämän luvan edellytys on lupaus lasten kasvattamisesta katoliseen uskoon.
(Lähdeteos: Katolisen kirkon katekismus, Katolisen kirkon tiedotuskeskus 2005, Jyväskylä)
Pedofiliaskandaali
Katolisen kirkon mainetta ovat erityisesti länsimaissa vahingoittaneet viime aikoina paljastuneet pedofiliatapaukset. Eräät piispat yrittivät suojella pedofiliasta epäiltyjä pappeja siirtämällä heitä eri tehtäviin. Pedofiliaskandaali herätti paljon kritiikkiä myös kirkon sisällä. Paavi Johannes Paavali II kuitenkin tuomitsi pedofiilit sekä heidän suojelijansa kovin sanoin ja osa pedofiileista ekskommunikoitiin. Myös nykyinen paavi Benedictus XVI on tuominnut pedofiilit ja heidän suojelijansa.
Katso myös
- Luettelo paaveista - Vastapaavi
- Johannes Paavali I - Johannes Paavali II
- Luettelo pyhimyksistä
- Tomismi ja uustomismi
- Vastauskonpuhdistus
Linkkejä
- [http://www.catholic.fi/ Katolinen kirkko Suomessa - Suomen katolisen kirkon virallinen kotisivu]
- [http://www.aanekoski.fi/lukio/opet/rossi/katoli.html Jyrki Rossi: Katolinen kirkko Suomessa]
- [http://www.vatican.va/ Vatikaanin virallinen kotisivu] (mm. saksaksi, englanniksi ja ranskaksi)
- [http://www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm Patron saints index] - Lista suojeluspyhimyksistä (englanniksi)
- [http://www.newadvent.org/cathen/ The Catholic Encyclopaedia (1907)]
Luokka:Katolinen kirkko
ja:カトリック教会
Gaelin kieli
Gaeli, gaeliksi Gàidhlig, on kelttiläinen kieli, jota puhuu äidinkielenään noin 90 000 ihmistä Skotlannissa, ennen kaikkea Hebridien saarilla. Gaelin lähimmät sukukielet ovat iiri ja Mansaarella puhuttu, jo yleisesti sammunut manksi.
Gaeli on peräisin Dál Riadan heimokuningaskuntaan kuuluneilta irlantilaisilta valloittajilta, jotka hankkivat Ionan luostarin seuduilta itselleen sillanpään ja alkoivat lähetyssaarnaaja Colm Cillen johdolla levittää kristinuskoa Skotlantiin. Aiemmin Skotlantia asuttanutta kansaa kutsuttiin pikteiksi. Nämä jättivät jälkeensä vain paikannimiä, joista osa on täysin vierasta kieltä, osa kelttiläisiä, mutta ei gaelilaisia, vaan pikemminkin walesilaisia. 1600-luvulle saakka gaeli ja iiri käyttivät yhteistä kirjakieltä.
Gaeli ei koskaan ole ollut koko Skotlannin kieli. Se oli kuitenkin Skotlannin itsenäisen valtion kansallinen kieli siihen asti, kunnes kuningas Malcolm Canmore, joka meni naimisiin englantia äidinkielenään puhuneen prinsessan kanssa, muutti hovinsa englannin (tai tarkkaan ottaen alamaan skottienglannin) kieliseksi. Tällöin gaeli alkoi vetäytyä ylämaille ja jäi vähemmistökieleksi. Nykyään gaeli on elinvoimainen yksinomaan Hebridien saarilla (gaeliksi Na h-Eileanan a-Niar) ja osassa Skye-saarta (Sgitheanach). Alue on yhtenäinen, joten gaelin puhujilla ei ole sellaisia murre-eroja ongelminaan kuin iirinkielisillä lukuun ottamatta mantereenpuoleisia murteita, kuten Nancy Dorianin tutkimaa Itä-Sutherlandin murretta: nämä ovat yleensä jääneet pieniksi, kuihtuviksi kielisaarekkeiksi ja sellaisina sivuun Hebridien gaelin kirjakielistymisestä ja intellektualisoitumisesta sivistyskieleksi.
Hebridien gaeli on saanut hyvin voimakkaita vaikutteita viikinkien muinaisnorjasta. Siksi nykyinen puhekieli eroaa selvästi käytössä olevan raamatunkäännöksen gaelista, joka perustuu nyt jo sukupuuttoon kuolleeseen Argyllin murteeseen ja on siksi selvästi lähempänä iiriä kuin merkittävimmät nykyisin puhutut murteet.
muinaisnorja
Skottigaeli muistuttaa iiriä riittävästi, jotta nämä kaksi kieltä ovat toistensa puhujille suhteellisen ymmärrettäviä. Kielioppi on kuitenkin kehittynyt kummallakin puolella omaan suuntaansa. Sanavaraston puolesta skottigaeli on englantilaistuneempi, koska toisin kuin iiri, se ei ole koskaan päässyt valtiollisten normituspyrkimysten piiriin, vaan jäänyt sitä äidinkielenään puhuvien omaksi kansanmurteeksi. Tästä syystä skottigaeli vaikuttaa iirinosaajasta usein hyvinkin reippaalta ja elävältä kansankieleltä verrattuna iirin tönköimpiin ja paperisimpiin muotoihin.
Luokka:Skotlannin kielet
1900-luku
20. vuosisata oli merkittävä huomattavien teknologisten, ideologisten, yhteiskunnallisten ja lääketieteellisten edistysaskeleiden vuoksi. Tämän lisäksi sodat ja kansanmurhat saavuttivat ennennäkemättömät mittasuhteet. Lähes jokainen elämän osa-alue muuttui peruuttamattomasti 1900-luvulla. Maailma muuttui niin paljon, ettei vuosisadan alun ja lopun vertaaminen toisiinsa ole edes mielekästä.
Tärkeitä tapahtumia
- 1903: Wrightin veljekset rakensivat ensimmäisen lentokoneen.
- 1905: Albert Einstein julkaisi erityisen suhteellisuusteoriansa ja 1915 yleisen suhteellisuusteoriansa.
- 1912: Matkustajalaiva RMS Titanic upposi Atlantilla, Kiinan keisarivalta kukistui ja tasavalta perustettiin.
- 1914–1918: Ensimmäinen maailmansota.
- 1917: Bolševikkien Lokakuun vallankumous Venäjällä, Suomi itsenäistyi.
- 1919: Versaillesin rauhansopimukset
- 1922: Neuvostoliitto perustettiin.
- 1928: Alexander Fleming keksi penisiliinin.
- 1934: Adolf Hitlerin valtaannousu, kansallissosialistinen Saksa
- 1939–1945: Toinen maailmansota
- 1944: Ensimmäinen elektroninen tietokone rakennettiin, Normandian maihinnousu
- 1945 Adolf Hitler teki itsemurhan, atomipommit tuhosivat Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit, toinen maailmansota loppui.
- 1949: Kiinan kansantasavalta perustettiin.
- 1950–1953: Korean sota.
- 1953: DNA:n rakenne selvitettiin.
- 1957: Sputnik 1, ensimmäinen satelliitti
- 1962: Kuuban ohjuskriisi.
- 1963: Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy murhattiin.
- 1964–1975: Vietnamin sota
- 1969: Ensimmäinen kuulento.
- 1973: Öljykriisi
- 1986: Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus
- 1990: Länsi-Saksa ja Itä-Saksa yhdistyivät Saksaksi
- 1991: Persianlahden sota
- 1991: Neuvostoliitto hajosi.
- 1992: Tšekkoslovakia hajosi.
- 1994: Estonia-autolautta upposi Itämerellä.
- 1997: Walesin prinsessa Diana menehtyi auto-onnettomuudessa Ranskassa
- Euroopan yhdentyminen 1990-luvulla.
Merkittäviä henkilöitä
Hallitsijoita
- Adolf Hitler, Saksa
- Charles de Gaulle, Ranska
- C. G. E. Mannerheim, Suomi
- Hirohito, Japani
- Edvard VII, Yhdistynyt Kuningaskunta
- Josif Stalin, Neuvostoliitto
- Kim Il-Sung, Pohjois-Korea
- Konstantin Päts, Viro
- Mahatma Gandhi, Intia
- Mao Zedong, Kiina
- Nicolae Ceauşescu, Romania
- Saddam Hussein, Irak
- Theodore Roosevelt, Yhdysvallat
- Jiang Jieshi (Tšiang Kai-šek), Kiinan tasavalta
- Urho Kekkonen, Suomi
- V. I. Lenin, Neuvostoliitto
- Winston Churchill, Yhdistynyt kuningaskunta
Tiede
- Albert Einstein
- Sigmund Freud
- Werner Karl Heisenberg
Uskonto
- Grigori Rasputin
- Paavi Johannes XXIII
- Paavi Johannes Paavali II
- Mahatma Gandhi
- Äiti Teresa
- Dalai-lama
- Martin Luther King
- Ajatolla Khomeini
Talous ja liike-elämä
- John Maynard Keynes
- Bill Gates
- Henry Ford
Taide
- Salvador Dalí
- Pablo Picasso
- Helene Schjerfbeck
Kirjallisuus
- Juhani Aho
- Saima Harmaja
- Jari Tervo
- J. R. R. Tolkien
- C. S. Lewis
- Astrid Lindgren
- Tove Jansson
Viihde
- Frank Sinatra
- Glenn Miller
- Louis Armstrong
- Bing Crosby
- Dean Martin
- Katharine Hepburn
- Cary Grant
- Audrey Hepburn
- James Stewart
- Gary Cooper
- Grace Kelly
- Charlie Chaplin
- Groucho Marx
- Marilyn Monroe
- Madonna
- Elvis Presley
- The Beatles
- Monty Python
- Jimi Hendrix
- Michael Jackson
- ABBA
- Kirka
- Annikki Tähti
- Laila Kinnunen
Keksintöjä
- televisio
- tietokone ja Internet vuosisadan loppupuolella
Luokka:1900-luku
ko:20세기
ja:20世紀
simple:20th century
Kanada
Kanada on pohjoisamerikkalainen liittovaltio. Kanadan pinta-ala on noin 10 miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku noin 32 miljoonaa. Viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Pääkaupunki on Ottawa. Muita suuria kaupunkeja ovat mm. Calgary, Edmonton, Montreal, Toronto ja Vancouver. Kanadan rajanaapurina on Yhdysvallat etelässä ja luoteessa (Alaska). Kanada oli aiemmin Britannian siirtomaa.
Kanada on läheisessä liittosuhteessa Yhdysvaltoihin: ne kuuluvat molemmat mm. NATOon ja muodostavat yhdessä Meksikon kanssa Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueen.
Historia
Ranskalaisen löytöretkeilijän, Jacques Cartierin katsotaan löytäneen Kanadan, kun hän vuonna 1534 saapui St. Lawrencen lahteen. Englantilainen John Cabot näki Newfoundlandin saaren kylläkin jo vuonna 1497. Kanadan eurooppalainen asuttaminen alkoi 1600-luvulla, jolloin ranskalaiset perustivat Quebec Cityn (1608) ja Montrealin (1642).
Politiikka
Hallitsija on virallisesti Englannin kuningatar Elizabeth II, käytännössä pääministeri Paul Martin.
Hallinnolliset alueet
Kanada koostuu kymmenestä provinssista ja kolmesta territoriosta; provinsseilla on melko suuri itsemääräämisoikeus. Kanadan provinssit ovat:
- Alberta
- Brittiläinen Kolumbia
- Manitoba
- New Brunswick
- Newfoundland ja Labrador
- Nova Scotia
- Ontario
- Prinssi Edwardin saari
- Quebec
- Saskatchewan
Ja territoriot:
- Luoteisterritoriot
- Nunavut
- Yukon
Maantiede
Kanada on samoilla leveysasteilla kuin Länsi-Eurooppa, mutta siellä on huomattavasti kylmempää. Ilmasto vaihtelee suuressa maassa eri paikoin. Kanada on harvaanasuttu valtio, kuten Suomi.
Talous
Kanada on high-tech-teollisuusyhteiskunta, joka muistuttaa Yhdysvaltoja niin talousjärjestelmän, tuotannon kuin korkean elintason myötä. Toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut tuotanto-, kaivos- ja palvelusektorien kasvu on muuttanut valtion maatalousyhteiskunnasta nykyaikaiseksi teollisuusyhteiskunnaksi. Kanada on energian puolesta omavarainen. Itärannikolla ja provinsseissa on suuret luonnonkaasuvarannot sekä muita luonnonvaroja.
Merkittävimmät luonnonvarat
- nikkeli
- sinkki
- kupari
- kulta
- lyijy
- hopea
- puu
- kala
- kivihiili
Merkittävimmät vientituotteet
- vilja
- koneet
- teollisuustuotteet
Luokka:Kanada
als:Kanada
ms:Kanada
zh-min-nan:Canada
ko:캐나다
ja:カナダ
simple:Canada
th:ประเทศแคนาดา
SkotlantiSkotlanti (gaelin kielellä Alba) on Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osa Ison-Britannian saaren pohjoisosassa käsittäen suunnilleen kolmanneksen saaren pinta-alasta.
Historia
Skotlannin itsenäinen kuningaskunta muodosti vuonna 1603 personaaliunionin Englannin kanssa, kun Skotlannin kuningas Jaakko VI tuli myös Englannin kuninkaaksi nimellä Jaakko I. 26. maaliskuuta 1707 Skotlannin parlamentti hyväksyi unionisopimuksen, joka astui voimaan 1. toukokuuta 1707 ja joka loi uuden Ison-Britannian kuningaskunnan, jolla oli yksi yhteinen parlamentti Westminsterissä Lontoossa. Uudesta valtiosta muodostui myöhemmin nykyinen Yhdistynyt kuningaskunta, mutta joiltakin osin, varsinkin lakien osalta, Skotlanti pysyi erillisenä. Vuonna 1999 Skotlanti sai takaisin itsehallintoaan ja sille perustettiin oma parlamentti, jonka tehtäviä ovat Skotlannin sisäisten asioiden hoitaminen. Skotlanti on Englannin jälkeen suurin Yhdistyneen kuningaskunnan osa.
Politiikka
Skotlanti sai oman parlamentin vuonna 1998. Syyskuussa 1997 kolme neljännestä äänestäjistä kannatti sen perustamista.
Yhdistyneen kuningaskunnan poliittisten puolueiden lisäksi Skotlannissa vaikuttavat Skotlannin kansallispuolue (Scottish National Party, lyhenne SNP), Skottilainen sosialistipuolue (Scottish Socialist Party, lyhenne SSP) ja Skottilainen vihreä puolue (Scottish Green Party). Paikallispuolueet ovat lisänneet vaikutusvaltaansa parlamentin perustamisen jälkeen.
Perinteisen oikeisto–vasemmistojaon lisäksi politiikkaan vaikuttaa itsehallintokysymys, jota Yhdistyneen kuningaskunnan puolueet ovat tukeneet enemmän tai vähemmän historiansa aikana. Nyt kun itsehallinto on jo saatu, kysymys koskee sitä, pitäisikö Skotlannin itsenäistyä. Vuoden 2004 kyselyssä 66 prosenttia skotlantilaisista kannatti itsehallinnon lisäämistä ja vain kaksi prosenttia halusi palauttaa määräysvallan Westminsteriin.
Ilmasto
Skotlannissa on meri-ilmasto. Ilmastoalue on kostean lauhkea ja vuoden keskilämpötila 8,666 Celsiusastetta. Kylmin kuukausi on Skotlannissa tammikuu, jonka on keskilämpö on +3,5 Celsiusastetta. Lämpimimmät kuukaudet ovat heinä- ja elokuu, jolloin on noin +14.5 Celsiusastetta. Skotlannin vuotuinen sademäärä on 670,6 millimetriä.
- Vuotuinen lämpötilan vaihtelu: yksitoista Celsiusastetta
- Kesän pituus: neljä kuukautta (kesä–syyskuu)
- Talven pituus: 0 kuukautta
Uskonnot
Skotlannin uskonnot jakaantuvat seuraavanlaisesti: anglikaaneja 60 prosenttia, roomalaskatolilaisia 14 prosenttia, presbyteerejä neljä prosenttia, metodisteja kolme prosenttia, muslimeja kolme prosenttia sekä muita 14 prosenttia. Skotlannissa on samoja ongelmia katolilaisten ja protestanttien välillä, kuin Pohjois-Irlannissa.
Pohjois-Irlannissa
SWOT
Katso myös
- Elgin
-
als:Schottland
ms:Scotland
ko:스코틀랜드
ja:スコットランド
simple:Scotland
Argentiina
Argentiina (espanjaksi Argentina) on suuri valtio Etelä-Amerikassa. Argentiinan naapurimaita ovat Bolivia, Brasilia, Chile, Paraguay ja Uruguay.
Historia
Ensimmäiset alueelle saapunut eurooppalainen oli conquistadori Juan Díaz de Solís, joka löysi Rio de la Platan vuonna 1516. Buenos Airesin siirtokunta perustettiin 1580 osana Perun varakreivikuntaa. Rio de la Platan varakreivikunta perustettiin 1776. Ranskan vallankumouksen ja Yhdysvaltain itsenäisyyssodan aatteiden siivittämänä Buenos Airesissa annettiin itsenäisyysjulistus 1810. Kreivikunnan muut osat olivat kuitenkin yhtä innokkaita itsenäistymään Rio de la Platasta kuin Espanjasta.
Kenraalaiden José de San Martín ja Simón Bolívar johtamissa itsenäisyyssodissa espanjalaiset lyötiin ja Argentiina itsenäistyi 9. heinäkuuta 1816. Tämän jälkeen vallasta kamppailivat keskusvaltaa kannattavat unitarios ja liittovaltiota kannattavat mazorqueros. Bolivia erosi liitosta 1825 ja Uruguay 1828. Tämän ajan merkittävä hahmo oli kenraali Juan Manuel de Rosas, joka hallitsi tyrannina 1829—1852.
Uruguayn ja Brasilian tukemana kenraali Justo Urquiza suoritti vallankumouksen ja Argentina sai perustuslain 1853.
Vuosina 1865—1870 Argentiina, Brasilia ja Uruguay sotivat verisen sodan Paraguayta vastaan. Vuoden 1929 suuren laman ja maailmanlaajuisten talousvaikeuksien aikana Argentiinan armeija syrjäytti presidentti Hipolito Yrigoyen vallasta. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana maata hallitsi oikeistolainen presidentti Juan Domingo Perón, jonka vaimo Eva Perón eli Evita on miltei pyhimys Argentiinassa.Evita Perón perusti useita köyhien avustusohjelmia ja työskenteli ahkerasti myös naisten aseman parantamiseksi. Argentiinan naiset saivat äänioikeuden vuonna 1947. Useat natsit pakenivat sodan päätyttyä Perónin Argentiinaan. Peronilaisen kauden jälkeen vallan kaappasi sotilasjuntta vuonna 1976.
Argentiina yritti valloittaa Britannian hallussa olevat Falklandsaaret 2. huhtikuuta 1982. Britit lähettivät koko laivastonsa paikalle ja Argentiina antautui ankarien taisteluiden päätteeksi 14. kesäkuuta 1982. Sotilasjuntta kaatui ja Argentiina palasi demokratiaan 1983.
Vuoden 2001 lopussa Argentiina ajautui pahoihin talousvaikeuksiin ja maa julistautui maksukyvyttömäksi. Talousromahdus heikensi keskiluokan asemaa, palkka laski lähes puoleen, pankkisäästöt haihtuivat olemattomiin.
27. huhtikuuta 2003 järjestettiin presidentinvaalit, joissa vasemmistolainen peronisti Néstor Carlos Kirchner Ostoic valittiin valtaan kahden vuoden väliaikaishallinnon jälkeen.
Väestöjakauma
Virallinen kieli on espanjan kieli. Muita merkittäviä kieliä ovat arabia (n. miljoona puhujaa), italia (n. 1,5 miljoonaa), quechua (n. 800 000) ja saksa (n. 400 000). 88 % argentiinalaisista asuu kaupungeissa.
Uskonnot: Katolisuus 92 %, protestantismi 2 %, juutalaisuus 2 %, muut 4 %
Kulttuuri
Argentiinalaiset ovat jalkapallokansaa. Argentiinalaisia poikia yhdistää yksi asia, jalkapallo on oltava jokaisella. Hyvä esimerkki on maailmanmestaruuden voittaminen, mikä saa koko maan hurmokseen.
Tango on kotoisin Argentiinasta.
Argentiinan maailmalla tunnetuin kirjailija lienee Jorge Luis Borges.
Osat
Jorge Luis Borges
Argentiinassa on 23 provinssia (provincias; provincia) ja yksi liittopiiri (distrito federal), pääkaupunki.
# Ciudad Autónoma de Buenos Aires
# Buenos Aires
# Catamarca
# Chaco
# Chubut
# Córdoba
# Corrientes
# Entre Ríos
# Formosa
# Jujuy
# La Pampa
# La Rioja
# Mendoza
# Misiones
# Neuquén
# Río Negro
# Salta
# San Juan
# San Luis
# Santa Cruz
# Santa Fe
# Santiago del Estero
# Tierra del Fuego, Antártida e Islas del Atlántico Sur
# Tucumán
Merkittävimmät luonnonvarat
Jorge Luis Borges
- lyijy
- sinkki
- tina
- kupari
- öljy
- kivihiili
- hedelmällinen maaperä
Merkittävimmät vientituotteet
- lihakarja ja siitä saatavat tuotteet
- vehnä
- koneet
Luokka:Argentiina
ms:Argentina
ko:아르헨티나
ja:アルゼンチン
simple:Argentina
th:ประเทศอาร์เจนตินา
fiu-vro:Argentina
Englannin kieli
Englannin kieli on maailman kolmanneksi tai neljänneksi puhutuin kieli kiinan ja mahdollisesti espanjan ja hindin jälkeen natiivipuhujien määrällä mitattuna. Äidinkielenään sitä puhuu noin 380 miljoonaa ihmistä. Kaiken kaikkiaan englantia osaa hyvin tai kohtuullisesti vähintään 600 miljoonaa puhujaa, ja arviolta 2 miljardia ihmistä (eli noin kolmannes maapallon väestöstä) osaa kieltä ainakin jonkin verran.
Englanti on viime vuosikymmeninä ollut maailman johtavan kielen asemassa: Se on nyt levinnein ja käytetyin kieli mm. kansainvälisessä kaupassa, politiikassa ja tieteessä. Siitä on tullut nykyajan lingua franca eli maailmankieli. Sen asemaa maailman johtavana kielenä on myös kritisoitu, mm. siitä, että siinä on selvästi vaikeampi oikeinkirjoitus kuin useimmissa muissa kirjoitetuissa kielissä.
Englannin kielen merkitys on kasvanut erityisesti 2. maailmansodan jälkeen, lähinnä Yhdysvaltojen ja sen maailmanpoliittisen ja taloudellisen aseman vaikutuksesta.
Kieli kuuluu indo-eurooppalaisen kielikunnan germaaniseen kieliryhmään, mutta sisältää suuren määrän lainasanoja ranskasta ja latinasta. Tässä mielessä kieli on siis eräänlainen germaanisten ja latinalaisten kielten sekoitus, mikä saattaa myöskin omalta osaltaan selittää kielen laajenemista maailmankieleksi.
Englanti on virallinen tai puhutuin kieli mm. seuraavissa valtioissa:
- Australia
- Bahama
- Etelä-Afrikka
- Filippiinit
- Intia (lähinnä hallinnon, ei käytännön kieli)
- Irlanti
- Jamaika
- Kanada
- Malta
- Uusi-Seelanti
- Yhdistynyt kuningaskunta (Iso-Britannia)
- Yhdysvallat
Kielioppi
Englanti on isoloiva kieli, vaikka se on kehittynyt fleksiota käyttävästä muinaisenglannista. Sanajärjestys (subjekti-verbi-objekti) on siksi kieliopillistunut.
Lähes kaikki persoonamuodot ovat hävinneet säännöllisistä verbeistä, lukuun ottamatta yksikön kolmannen persoonan -(e)s-päätettä, esim. goes 'menee'. Aikamuotoja on viisi; futuuri, preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti. Näistä futuuri, perfekti ja pluskvamperfekti muodostetaan apuverbeillä, imperfekti taas päätteellä -ed.
Englannissa ei ole nominien sijamuotoja. Joskus omistuskliitti -'s luokitellaan genetiiviksi, mutta se ei käyttäydy genetiivin tavoin. Kieliopillisia lukuja on kaksi: yksikkö ja monikko.
Epäsäännöllisiä verbejä ja monikkoja on paljon. Usein vaihtelut perustuvat vokaalinvaihdoksiin, esim. ablauttiin (esim. swim, swam, swum) tai umlauttiin (esim. man, men). Osa epäsäännöllisistä verbeistä on taipumattomia muotoja (esim. cut).
Äänteet
Seuraavasta taulukosta käyvät ilmi englannin kielen äänteet.
Kuten taulukosta käy ilmi, englannin kielessä on kohtalainen määrä hankausäänteitä. Niistä sibilantit ovat aina labialisoituneet (äännetään pyörein huulin). Hankalimpia äänteitä ovat dentaalit, joiden lausuminen on vaikeaa suurelle osalle englantia vieraana kielenä opiskelevista. Kontrasti soinnillisten ja soinnittomien hankausäänteiden välillä on olemassa, mutta niiden kesken esiintyy myös allofoniaa: esimerkiksi /z/ on allofoni /s/:lle sanassa president, mutta erillinen foneemi sanassa haze "sumu" (vrt. hays "heinät").
Englannissa ei ole tremulantteja eli r-äännettä, muutamia murteita lukuun ottamatta, vaan r on velarisoitunut ja labialisoitunut. Yläluokan brittienglannista r on hävinnyt lähes kokonaan, jättäen vain foneettisia jälkiä ympäröiviin vokaaleihin. Siellä, missä se ei ole hävinnyt, se esiintyy yleensä täryttömänä puolivokaalina. Pohjois-Amerikassa r on muuttunut retrofleksi-puolivokaaliksi tai lisännyt r-värinää läheisyydessään esiintyviin vokaaleihin. Skottienglannissa r on yksitäryinen tremulantti. Britannian murteissa eli brittienglannissa r:n ääntäminen vaihtelee paljonkin; esim. Orkneyn alueen englannissa se on uvulaarinen kuten ranskassa.
Englannin kielen muiden konsonanttien perusmuodot ovat suomenkielisille tuttuja. Kontrasti soinnillisten (b, d, g) ja soinnittomien (p, t, k) klusiilien välillä on suurempi kuin suomessa. Lisäksi sanan alussa soinnittomat klusiilit aspiroituvat, eli ne äännetään suuremmalla voimalla siten, että konsonantin jälkeen sointi palaa vasta pienen hetken päästä.
ranskassa
Vokaaleja on moniin muihin kieliin verrattuna varsin paljon. Murteiden välillä esiintyy lisäksi suuria vokaalinvaihteluita.
Brittiläisessä standardienglannissa (ns. Oxford English) pitkien ja lyhyiden vokaalien ero ei ole foneettinen. Kontrasti on sen sijaan tiukkojen ja höllien vokaalien välillä — näiden pituus vaihtelee allofonisesti. Höllä vokaali (esim. bit) on sentralisoitunut (lähempänä švaata) ja sen artikulointi on epätarkempaa. Tiukat vokaalit (esim. beat) lausutaan taas samalla tavalla kuin suomen pitkät vokaalit, eli selkeästi artikuloiden. Murteesta ja allofoniasta riippuu, muuttuuko pituus. Skottienglannissa pituuseroa ei ole, ja sentralisointi jää ainoaksi eroksi. Australian englannissa taas tilanne on päinvastainen: vain pituus on merkitsevä.
Erikoisuutena englannissa on puoliväljä lavea keskivokaali [ɜ], esim. standardienglannissa fur [fɜː], joka on yksi harvinaisimmista vokaaleista maailman kielissä, erityisesti jos se on roottinen kuten Amerikassa.
Kirjoitus
Englantia kirjoitetaan latinalaisella aakkostolla, ilman diakriittisiä merkkejä. Kirjoitusjärjestelmä ei ole foneettinen, vaan vain noin 85 % sanoista ääntyy säännöllisesti. Syitä tähän on monia. Perussyy on se, että normannien valloittaessa Englannin muinaisenglannin säännöllinen kirjoitusjärjestelmä tuhottiin. Englantia alkoivat kirjoittaa normannikirjurit, jotka eivät välttämättä edes osanneet koko kieltä kunnolla. Tätä perua on esim. outo kirjoitustapa queen, vrt. muinaisenglannin cwene. Toinen syy on se, että kielessä on useita lainasanoja, joiden kirjoitustapaa ole haluttu muuttaa. Esimerkiksi "Sioux Falls" lausutaan ensimmäinen sana ranskan ja toinen perusenglannin mukaan: [su: fo:ls]. Yksi syy kirjoitusjärjestelmän monimutkaisuuteen on myös se, että sääntöjä on tahallaan rikottu, jotta sanat vastaisivat paremmin oletettuja etymologioita. Esimerkiksi sana [det] 'velka' haluttiin kirjoittaa debt, jotta se muistuttaisi latinan sanaa debit. Joissain tapauksissa tällaista syytä ei ole edes ollut, esim. sanaan ptarmigan on mielivaltaisesti lisätty alkuun kirjain P kreikan pteron-sanaa imitoiden, vaikka sana on itse asiassa peräisin gaelin sanasta tarmachan.
Konsonanttien yksikirjaimiset perusmuodot kirjoitetaan pääsääntöisesti samoin kuin suomessa, poikkeuksina y [j], j, g [dʒʷ] ja r [ɹʷ]. Lisäksi kaikki sananalkuiset plosiivit ovat aspiroituneita. Kirjainyhdistelmiä ovat th joko [θ] tai [ð], ch tai tch [tʃʷ], sh [ʃʷ]. Poikkeuksia on runsaasti, ja usein ne perustuvat sanan ranskalaiseen tai muuhun ulkolaiseen alkuperään; esim. sanassa measure kirjain s merkitsee äännettä [ʒ].
Vokaalit lausutaan täysin eri tavalla kuin latinalaisessa käytännössä yleensä. Ensinnäkin jo muinaisenglannissa oli muutamia vokaalinmerkintätapoja. Koska muinausenglannnissa lyhyen vokaalin jälkeen tuli aina kaksoiskonsonantti, kirjoituksen kaksoiskonsonantit eivät muuta konsonanttia mitenkään, vaan muuttavat edeltävää vokaalia, esimerkiksi filer ääntyy [faIlər], kun taas filler ääntyy [fIlər]. Muinaisenglannin perua on myös se, että sanan lopussa oleva -e muuttaa edellistä vokaalia, esim. lit [lIt] vs. lite [lait].
Tärkeämpi syy vokaalimerkinnän muuttumiseen on se, että 1600-luvulla englannin vokaalit nousivat foneettisella asteikolla kukin yhden askeleen ylöspäin, esimerkiksi ee lausutaan [i:]. Jotkut pitkät vokaalit muuttuivat samalla diftongeiksi. Esimerkiksi englanninkielisten itsensä "pitkiksi" a-, i-, ja o-vokaaleiksi kutsumat äänteet ovat itse asiassa diftongeja: [ei], [ai] ja [ou].
Historia
Englannin kielen historiassa erotetaan yleensä kolme vaihetta:
- Muinaisenglanti (Old English) (vuodet 700-1100)
- Keskienglanti (Middle English) (1100–1500)
- Nykyenglanti (Modern English) (1500-)
Esimerkkejä
'Before they could shout in a praise of the shot, however, a dreaful wail from Bilbo put all thoughts of venison out of their minds. 'Bombur has fallen in! Bombur is drowning!' he cried. It was only too true. Bombur had only one foot on the land when the hart bore down on him, and sprang over him. He had stumbled, thrusting the boat away from the bank, and then toppled back into the dark water, his hands slipping off the slimy roots at the edge, while the boat span slowly off and disappeared.' -J.R.R.Tolkienin teoksesta The Hobbit, vuodelta 1937, suomeksi ilmestynyt nimellä Hobitti eli sinne ja takaisin
Aiheesta muualla
- Wikipedia. Main page Englanninkielinen Wikipedia
- Simple English Wikipedia. Main page Helpon englannin Wikipedia
- [http://www.tracetech.net/sanat/ Englanti–suomi–englanti-sanakirja]
Luokka:Englannin kieli
Luokka:Australian kielet
Luokka:Belizen kielet
Luokka:Botswanan kielet
Luokka:Englannin kielet
Luokka:Etelä-Afrikan kielet
Luokka:Gambian kielet
Luokka:Guamin kielet
Luokka:Guyanan kielet
Luokka:Irlannin kielet
Luokka:Kanadan kielet
Luokka:Kenian kielet
Luokka:Lesothon kielet
Luokka:Liberian kielet
Luokka:Malawin kielet
Luokka:Maltan kielet
Luokka:Mauritiuksen kielet
Luokka:Palaun kielet
Luokka:Ruandan kielet
Luokka:Sambian kielet
Luokka:Seychellien kielet
Luokka:Sierra Leonen kielet
Luokka:Skotlannin kielet
Luokka:Tokelaun kielet
Luokka:Ugandan kielet
Luokka:Uuden-Seelannin kielet
Luokka:Walesin kielet
Luokka:Yhdistyneen kuningaskunnan kielet
Luokka:Yhdysvaltain kielet
Luokka:Zimbabwen kielet
als:Englische Sprache
ms:Bahasa Inggeris
zh-min-nan:Eng-gí
ko:영어
ja:英語
simple:English language
th:ภาษาอังกฤษ
Luokka:WalesLuokka:Yhdistynyt kuningaskunta ManigaManiga (szlovákul Malženice): falu a mai Szlovákiában a Nagyszombati kerületben a Nagyszombati járásban.
Nagyszombattól 10 km-re északkeletre fekszik.
1910-ben 906, túlnyomórészt szlovák lakosa volt. A trianoni békeszerződésig Nyitra vármegye Galgóci járásához tartozott.
2001-ben 1146 lakosából 1142 szlovák volt.
Kategória: Szlovákiai települések
madrid accommodation tuszcze Saint Tropez hotels tekst motorola gry java
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Spanish phonology
This article is about the phonology of the Spanish language. It deals with current phonology and phonetics as well as with historical developments thereof, including geographical variants (for details, see the articles on History of the Spanish language and Spanish dialects and varieties).
Spanish has many
|
|
Hitomi (DOA)
Hitomi is a character from the Dead or Alive video game series created by Tomonobu Itagaki and developed by Team Ninja. Her first appearance was in Dead or Alive 3 and later appeared in Dead or Alive Xtreme Beach Volleyball. She is confirmed to appear in the up-and-coming Dead or Alive 4.
Team Ninja
|
Natan Sharansky
Natan Sharansky (Hebrew: נתן שרנסקי, Russian: Натан Борисович Щаранский; born January 20, 1948) is a notable former Soviet anticommunist, Zionist, Israeli politician and writer.
F
|
Nongoma, KwaZulu-Natal
frame
Nongoma, is surrounded by the Ngome Forest in Zululand, KwaZulu-Natal, South Africa. It is situated 300km north of Durban and 56km from Ulundi. It is a busy market town today, serving a large surrounding area.
The area has 4 royal palaces belonging to the current
|
Cybernetics (disambiguation)
Cybernetics may refer to more than one thing:
- Cybernetics is a theory of the communication and control of regulatory feedback.
- Cybernetics is also a Swedish customer relationship management company, based in Solna, Stockholm. It was founded in 2000 Bollywood film starring Shah Rukh Khan, Amitabh Bachchan, and Aishwarya Rai and directed by Aditya Chopra.
Synopsis
Three young men arrive at a (fictitious) prestigious Indian college, Gurukul, and become close friends. They fall in love with three girls. Guruk
|
Rampaging Roy Slaven
John Doyle is an Australian dramatist, actor, comedian and broadcaster who is half of Australian sports comedy duo Roy and HG, where he performs under his alter-ego Roy Slaven or Rampaging Roy Slaven.
Doyle was born in Lithgow, New South Wales and graduated from the then Newcastle Teachers College in 1973 with a Diploma of Teachi
|
|