:: wikimiki.org ::
| Läänit |
LäänitLääni on aluehallinnon muoto useissa eri maissa. Läänit ovat usein suurimpia hallinnollisia yksiköitä, joihin valtio jaetaan. Suomen kielessä lääneiksi kutsuttuja hallintoalueita on muun muassa Ruotsissa (ruotsiksi län), Venäjällä (venäjäksi oblast) ja Englannissa (englanniksi region).
Katso myös
- Suomen läänit
- Ruotsin läänit
- Oblast
Ruotsi
Ruotsi on pohjoismainen perustuslaillinen monarkia. Sillä on yhteinen maaraja Suomen lisäksi Norjan kanssa.
Historia
Pääartikkeli: Ruotsin historia
Ruotsin nykyisistä kieliryhmistä vanhin ovat mahdollisesti saamelaiset. Kuitenkin myös indoeurooppalainen kielimuoto, josta ruotsin kieli vähitellen on kehittynyt, levisi maahan jo kivikaudella.
800- ja 900-lukujen aikana eteläisessä Ruotsissa vallitsi viikinkikulttuuri. Ruotsalaiset viikingit kävivät kauppaa, sotivat ja kolonosoivat Itämeren alueella, Venäjällä ja aina Mustallamerellä asti. Kristinusko saapui Ruotsiin jo viikinkiajalla, mutta vakiintui lopullisesti vasta 1100-luvulla.
Suomesta tuli osa Ruotsia joskus 1100- ja 1200-luvun aikana. Suomea kutsuttiin 1300- ja 1400-luvuilla ruotsalaisissa asiakirjoissa Itämaaksi.
Vuonna 1389 perustettiin Kalmarin unioni, kun Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningaskunnat tulivat saman hallitsijan alaisiksi. 1400-luvulla Ruotsi taisteli päästäkseen irti Tanskan vallasta. Ruotsi erosi unionista vuonna 1521 ja erosta tuli lopullinen kun Kustaa Vaasasta tuli Ruotsin kuningas 1523.
1600-luvulla Ruotsista tuli eurooppalainen suurvalta, erityisesti kuningas Kustaa II Aadolfin ansiosta. 1700-luvulla Ruotsin suurvalta-asema luhistui. Venäjästä tuli uusi pohjolan suurvalta, kun se kukisti Ruotsin Suuressa Pohjan sodassa. Suomen sodassa vuonna 1808 Venäjä valtasi Suomen Ruotsilta.
Ruotsi oli puolueeton ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Kylmän sodan aikana Ruotsi pysyi myös puolueettomana. Ruotsi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995.
Politiikka
Ruotsi on perustuslaillinen monarkia, jonka muodollinen päämies on kuningas. Nykyinen kuningas on Kaarle XVI Kustaa. Lainsäädäntövaltaa Ruotsissa käyttävät yksikamarinen parlamentti (valtiopäivät, ruotsiksi riksdag) sekä pääministerin johtama hallitus.
Ruotsissa on vallalla monipuoluejärjestelmä. Ruotsin eduskuntapuolueita ovat (suluissa kansanedustajien määrä)
- Socialdemokraterna (Sosiaalidemokraattinen puolue) (144)
- Moderata samlingspartiet (Kokoomuspuolue) (55)
- Folkpartiet liberalerna (Kansanpuolue) (48)
- Kristdemokraterna (Kristillisdemokraatit) (33)
- Vänsterpartiet (Vasemmistopuolue) (30)
- Centerpartiet (Keskustapuolue) (22)
- Miljöpartiet de Gröna (Ympäristöpuolue) (17)
Ruotsissa on Sosiaalidemokraattisen puolueen muodostama vähemmistöhallitus, jota tukevat Vasemmistopuolue ja Ympäristöpuolue. Pääministeri on Göran Persson.
Sisäpolitiikka
Ruotsin suuri saavutus oli 1930-luvulta alkaen erityinen sosiaalivaltio eli Kansankoti (Folkhemmet) joka melkoisesti paransi kansalaisten taloudellista asemaa ja yhdenvertaisuutta. 1980-luvun lopulla Ruotsin taloudellinen tilanne on kuitenkin muuttunut epävarmemmaksi, mikä on johtanut hyvinvointivaltion rahoituskriisiin, mikä vaikeutti järjestelmän ylläpitoa.
Kansainväliset suhteet
Ruotsi on ollut Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuodesta 1946, vuosi YK:n perustamisen jälkeen. Ruotsalainen Dag Hammarskjöld oli YK:n pääsihteeri vuosina 1953-1961.
Ruotsi ei kuulu sotilasliittoihin, mutta käytännössä se on ollut läheisessä yhteistyössä läntisten maiden kanssa. Liittoutumattomuudella on Ruotsissa vankka kansan tuki.
Ruotsi on ollut Euroopan unionin jäsen 1.1.1995 lähtien. Ruotsalaiset hyväksyivät Euroopan union jäsenyyden kansanäänestyksen jälkeen, jossa 52,3% ruotsalaisista tuki Euroopan unioniin liittymistä. Liittymissopimuksen mukaan Ruotsin tulee liittyä yhteisvaluutta euroon, kun se täyttää ns. Emu-kriteerit. Ruotsalaiset kuitenkin hylkäsivät Euron vuonna 2003 pidetyssä kansanäänestyksessä.
euro
Läänit
Ruotsi on jaettu 21 lääniin (län). Läänit on edelleen jaettu 290 kuntaan (kommun). Ruotsi jaetaan myös tradition mukaan maihin (land) (Sveanmaa, Göötanmaa sekä Norlanti) ja maakuntiin (landskap).
- Blekingen lääni
- Gotlannin lääni
- Gävleborgin lääni
- Hallannin lääni
- Jämtlannin lääni
- Jönköpingin lääni
- Kalmarin lääni
- Kronobergin lääni
- Norrbottenin lääni (Pohjoispohjan lääni)
- Skoonen lääni
- Södermanlannin lääni
- Taalainmaan lääni
- Tukholman lääni
- Upsalan lääni
- Värmlannin lääni
- Västerbottenin lääni (Länsipohjan lääni)
- Västernorlannin lääni (Länsi-Norlannin lääni)
- Västmanlannin lääni
- Länsi-Göötanmaan lääni
- Örebron lääni
- Itä-Göötanmaan lääni
Maantiede
Ruotsin maantiede
Ruotsi on sekä pinta-alaltaan (450 000 neliökilometriä) että väestöltään (noin 9 miljoonaa) jonkin verran Suomea suurempi.
Ruotsin pääkaupunki on Tukholma. Muita kaupunkeja ovat muun muassa Malmö, Göteborg, Uppsala, Haaparanta, Luulaja ja Uumaja. Katso Luettelo Ruotsin kunnista.
Väestö
Ruotsissa puhutaan pääasiassa ruotsia, suurin vähemmistökieli on suomi. Maalla ei kuitenkaan ole Suomen tapaan lainsäädännöllä määrättyä virallista kieltä ruotsin hallitsevasta asemasta huolimatta. Euroopan unionin direktiivin johdosta viiden vähemmistökielen asema kirjattiin lakiin 1999; näitä ovat saame, meänkieli (suomen murre), suomi, romaani ja jiddish. Näillä kielillä on virallinen asema valtion virastoissa, oikeudessa, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa tiettyjen kuntien alueella. Saamen kielellä on virallinen asema Arjeplogin, Jällivaaran (Gällivare), Jokkmokkin ja Kiirunan kunnissa ja niiden läheisyydessä. Suomi ja meänkieli ovat virallisia Jällivaaran, Haaparannan, Kiirunan, Pajalan ja Ylitornion kunnissa. Vähemmistökielillä ei kuitenkaan ole samaa asemaa kuin ruotsilla Suomessa. Romaanilla ja jiddishillä on asema historiallisina vähemmistökielinä, ja Ruotsin hallituksella on tietty velvollisuus tukea niitä.
Ruotsissa asuu suuri määrä ulkomaalaissyntyisiä maan vapaamielisen pakolaisten vastaanoton ja 1960- 1980-luvulle vallinneen aktiivisen siirtotyöläispolitiikan ansiosta.
Suurin osa ruotsalaisista on luterilaisia. Vielä muutamia vuosia sitten luterilaiseen kirkkoon kuuluminen oli pakollista, ja sen lisäksi sai kuulua johonkin muuhun uskontokuntaan. Ruotsalaiset ovat yleisesti ottaen huomattavasti suomalaisia vähemmän uskonnollisia.
Talous
Ruotsin talous painottuu voimakkaammin metalli- ja kemianteollisuuteen samoin kuin Suomen.
Volvo, Saab, Ericsson, Tetrapak, Asea ja Nobel ovat olleet ruotsalaisen talouselämän kivijalkoja ja omistus on monimutkaisten, eri äänivaltaisten osakkeiden kautta keskittynyt muutamalla mahtiomistajalle muun muassa Wallenberg-suvulle. Viime vuosien aikana omistus on monessa yhtiössä siirtynyt kansainväliseen omistukseen ja tämä on myös Ruotsissa johtanut monien tuotantolaitosten lakkauttamiseen.
Merkittävimmät luonnonvarat
- sinkki
- rautamalmi
- kupari
- lyijy
- hopea
- uraani
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- paperituotteet
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Ruotsi Google Mapsissa]
Luokka:Ruotsi
als:Schweden
ms:Sweden
zh-min-nan:Sverige
[[got:
Venäjä
Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.
Historia
Pääartikkeli: Venäjän historia
Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio.
Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917.
Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.
Politiikka
Pääartikkeli: Venäjän politiikka
Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy.
Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli
liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon,
valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli
duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.
Ihmisoikeusrikokset
Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.
Venäjän federaation subjektit
Pääartikkeli: Venäjän osat
Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön.
Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.
Maantiede
Pääartikkeli Venäjän maantiede
Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m.
Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj.
Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista
Venäjän alueet
Tasavallat
Luettelo Venäjän kaupungeista
Luettelo Venäjän kaupungeista
#Adygeia (Адыгея)
#Altai (Алтай)
#Baškortostan, Baškiria (Башкортостан)
#Burjatia (Бурятия)
#Dagestan (Дагестан)
#Ingušia (Ингушская)
#Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская)
#Kalmukia (Калмыкия)
#Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия)
#Karjala (Карелия)
#Komi (Коми)
#Mari (Марий-Эл)
#Mordva (Мордовия)
#Saha (Jakutia) (Саха (Якутия))
#Pohjois-Ossetia (Северная Осетия)
#Tatarstan (Tataria) (Татарстан)
#Tuva (Тува)
#Udmurtia (Удмуртия)
#Hakassia (Хакасия)
#Tšetšenia (Чечня)
#Tšuvassia (Чувашия)
Aluepiirit
- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)
Alueet
Liittovaltion kaupungit
- Moskova
- Pietari
Autonominen alue
- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)
Autonomiset piirikunnat
- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)
Talous
Pääartikkeli Venäjän talous
Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja.
Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%.
Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde.
Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.
Väestö
Pääartikkeli: Venäjän väestö
Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa,
vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua.
Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit.
Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.
Kulttuuri
Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan.
Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua.
Katso myös venäläinen keittiö.
Merkittävimmät luonnonvarat
- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- öljy
- maakaasu
- puutavara
Juhlapäivät
| Pvm | Suomalainen nimi | Paikallinen nimi | Huomautuksia |
| 1. tammikuuta & 2. tammikuuta | uusivuosi | Новый год | valtiollinen juhlapäivä |
| 7. tammikuuta | ortodoksinen joulu | Рождество | valtiollinen juhlapäivä |
| 23. helmikuuta | isänmaan puolustajan päivä | День защитника отечества | valtiollinen juhlapäivä |
| 8. maaliskuuta | kansainvälinen naistenpäivä | Международный женский день | valtiollinen juhlapäivä |
| 1. & 2. toukokuuta | kevään ja työn juhla | Праздник весны и труда | valtiollinen juhlapäivä |
| 9. toukokuuta | voitonpäivä | День Победы | valtiollinen juhlapäivä |
| 12. kesäkuuta | Venäjän Federaation kansallispäivä | День независимости | valtiollinen juhlapäivä |
| 4. marraskuuta | kansallisen yhtenäisyyden päivä | | valtiollinen juhlapäivä |
| 12. joulukuuta | perustuslain päivä | День конституции | valtiollinen juhlapäivä |
Aiheesta muualla
- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
-
Luokka:Entiset neuvostotasavallat
als:Russland
roa-rup:Rusii
ms:Russia
zh-min-nan:Lō·-se-a
ko:러시아
ja:ロシア
simple:Russia
th:สหพันธรัฐรัสเซีย
Englanti:Englanti viittaa joko maahan tai kieleen. Tässä käsitellään maata, kieli käsitellään artikkelissa englannin kieli.
Englanti on osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ison-Britannian saarta. Arkisesti sanalla viitataan myös koko valtioon, mikä on kuitenkin väärin ja saattaa suututtaa muista Yhdistyneen kuningaskunnan osista kotoisin olevia ihmisiä. Englanti on Yhdistyneen kuningaskunnan osista suurin sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan.
Historia
Englanti yhtenäisenä maana muovautui 600-luvun ja 800-luvun välisenä aikana anglien, saksien ja juuttien kuningaskuntien vähittäisen yhdistymisen myötä. Wessexin kuningasta Egbertiä (kuoli 839) pidetään yleisesti ensimmäisenä koko Englannin kuninkaana, vaikkakin hänen arvonimensä oli Bretwalda (sananmukaisesti Britannian lääninherra) ja teoriassa hän oli samanarvoisten englantilaisten hallitsijoiden johtaja. Arvonimi "Englannin kuningas" syntyi kaksi hallitsijapolvea myöhemmin, sen ensimmäinen kantaja oli Alfred Suuri (hallitsi 871-899).
Joskus Englannin historia aloitetaan vasta Vilhelm Valloittajan valtaannoususta 1066, ehkä siitä syystä, että tällöin päästään aloittamaan ajasta viimeisen onnistuneen valloituksen jälkeen. Hän järjesteli uudelleen englantilaisen aristokratian, mutta ei voida sanoa hänen perustaneen tai yhdistäneen maata. Suuri osa olemassaolevasta anglosaksisesta infrastruktuurista säilyi ja normannisiirtolaiset muodostivat vain vähemmistön (joskin vallassaolevan sellaisen) Englannissa.
Nykyaikaisemmassa historiankirjoituksessa Englannin historiaa aletaan usein tarkastella jo ajalta ennen kuin siitä muodostui Englanti, tarkastellen kelttien ja gallialaisten valloituksia sekä Julius Caesarin ja myöhempien roomalaisten valloituksia.
Politiikka
Englanti lakkasi olemasta poliittisena yksikkönä vuoden 1707 unionisopimuksen myötä Ison-Britannian kuningaskunnan syntyessä. Sen jälkeen Isoa-Britanniaa on hallinnut Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus. Vuonna 1999 Skotlanti ja Wales saivat omat parlamenttinsa, jättäen Englannin ainoaksi Ison-Britannian osaksi unionissa ilman edustavaa elintä.
Eräät tahot ovat kaivanneet Englannin parlamenttia, mutta nykyinen Labour-puolueen johtama hallitus pitää Englantia liian suurena alivaltiollisen edustuselimen omaavaksi yksiköksi ja ajaa sen sijaan paikallishallitusten perustamista. Kannatus Englannin parlamentille on suurinta maan pohjoisosissa.
Toisin kuin muissa osissa Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Englannissa ei juuri kukaan kaipaa itsenäistymistä. Tämä johtuu pääosin Englannin johtavasta asemasta kuningaskunnassa.
Lainsäädännössä Englanti on samassa yksikössä kuin Wales vuoden 1284 Rhuddlan-asetuksen ja vuoden 1536 unionisopimuksen voimaanastumisten jäljiltä. Skotlanti ja Pohjois-Irlanti ovat erillisiä yksiköitä myös lainsäädännössä.
Paikallishallinto
Englanti on paikallishallintoa varten jaettu yhdeksään lääniin (katso Englannin läänit), jotka puolestaan on jaettu yhteensä 81 kreivikuntaan. Suur-Lontoon lääni (Greater London) ei kuitenkaan kuulu mihinkään kreivikuntaan. Lisäksi maassa on 354 kuntaa, jotka toimivat paikallishallinnon alimpana tasona.
Luokka:Englanti
ms:England
zh-min-nan:England
ko:잉글랜드
ja:イングランド
simple:England
th:แคว้นอังกฤษ
Suomen läänitSuomi koostuu kuudesta läänistä (ruotsiksi län).
Ennen vuoden 1997 lääniuudistusta läänejä oli 12.
lääniuudistus
Suomessa lääni tarkoittaa valtion keskushallinnon kuntia valvovaa ruotsalaistyyppistä lääniä alueella, kun taas maakunta tarkoittaa kuntien yhdessä muodostamaa aluehallinnon yksikköä. Lääni on luonteeltaan valtion sektorihallintoa kuvastava byrokraattinen toimeenpanoelin, minkä tehtävänä on valvoa se, että kunnat panevat toimeen valtionhallinnon päätökset. Maakunta taas on luonteeltaan kuntien valtiosta autonomiseen päätöksentekovaltaan perustuva yhteishallinnollinen yksikkö, jonka tarkoituksena on ilmentää paikallista demokratiaa aluetasolla.
Nykyiset läänit ovat:
# Etelä-Suomen lääni (Södra Finlands län)
# Länsi-Suomen lääni (Västra Finlands län)
# Itä-Suomen lääni (Östra Finlands län)
# Oulun lääni (Uleåborgs län)
# Lapin lääni (Lapplands län)
# Ahvenanmaan lääni (Ålands län)
Jokaisessa läänissä on lääninhallitus (länsstyrelse), joka toimii seitsemän kansallisen ministeriön aluehallintona seuraavilla alueilla:
- sosiaalituki ja terveydenhuolto
- opetus ja kulttuuri
- poliisi
- pelastuspalvelut
- liikenne
- kilpailu ja kuluttajan asiat
- oikeudenhallinto
Lääninhallituksen johtajana toimii hallituksen ehdottama ja presidentin nimeämä maaherra (landshövding).
Vanhat läänit
maaherra
Vanhat läänit ennen vuoden 1997 lääniuudistusta ovat enimmäkseen perua vuodelta 1831, jolloin Nikolai I uudisti Suomen aluehallinnon. Läänien tarkoissa rajoissa tapahtui tosin muutoksia tämänkin jälkeen, esim. vuonna 1870 Tampere siirrettiin Turun ja Porin läänistä Hämeen lääniin. Viimeinen muutos ennen vuotta 1997 tehtiin vuonna 1960. Vanhat läänit olivat:
#Uudenmaan lääni (Nylands län)
#Kymen lääni (Kymmene län) -- vuodesta 1944 Viipurin lääni (Viborgs län) -- vuoteen 1944
#Turun ja Porin lääni (Åbo och Björneborgs län)
#Hämeen lääni (Tavastehus län)
#Mikkelin lääni (S:t Michels län)
#Vaasan lääni (Vasa län)
#Keski-Suomen lääni (Mellersta Finlands län)
#Kuopion lääni (Kuopio län)
#Pohjois-Karjalan lääni (Norra Karelens län)
#Oulun lääni (Uleåborgs län)
#Lapin lääni (Laplands län)
#Ahvenanmaan maakunta
#Petsamon lääni (Petsamo län)
Jatkosodan jälkeen vuonna 1944 Suomi luovutti suurimman osan Viipurin läänistä Neuvostoliitolle. Jäljellejääneistä osista tehtiin Kymen lääni ja pieni osa Kuopion lääniä.
Katso myös
- Maakunnat
- Kunta
- Kaupunki
- Suomen maaherrat
Aiheesta muualla
- [http://www.laaninhallitus.fi/ Lääninhallitukset]
-
ko:핀란드의 행정 구역
OblastOblast, venäjäksi область, tarkoittaa venäjän, ukrainan jne. kielissä aluetta. Sitä käytetään unitaari- eli yhtenäisvaltioissa, kuten Ukraina, läänitasoista maakuntahallintoa vastaavan alueen nimenä. Liittovaltioissa, kuten Venäjä, taas oblast tarkoittaa liittovaltiosubjektia, millä on edustus parlamentin ylähuoneessa, liittoneuvostossa. Väkirikkaissa IVY-maissa oblastilla voi asua sadoista tuhansista miljooniin ihmistä, joten niiden merkitys hallinnon järjestäjänä ei ole vähäinen. IVY-maissa aluehallinto noudattelee pääasiassa neuvostotasavaltojen aikaista oblast-jakoa. Oblastit puolestaan jakautuivat Neuvostoliitossa kuntatasoisiin paikallishallinnon yksiköihin, mitkä puolestaan suurissa kunnissa, kaupungeissa, jakautuvat raioneihin (piireihin).
Monissa maissa kunnalla ei ole niin laajaa itsehallintoa kuin historialtaan talonpoikaissa Suomessa johtuen maiden feodaalisesta tai keskushallintoa korostaneesta sosialistisesta perinteestä, vaan kuntaa valvoo vahva väliporras, kuten Itsenäisten valtioiden yhteisön tapauksessa Neuvostoliitolta periytyvät oblastit.
Venäjällä
Venäjän federaatiossa on kuudenlaisia liittovaltiosubjekteja: oblastit, aluepiirit, tasavallat, autonomiset piirikunnat ja alueet sekä liittovaltiotasoiset kaupungit, Moskova ja Pietari. Yhteensä liittovaltiosubjekteja Venäjän federaatiossa on 89. Tätä määrää pyritään hallitsemaan kokoamalla keskushallinnon ja aluehallinnon väliin liittovaltiopiirejä, mitkä eivät kuitenkaan perustu vuoden 1993 Venäjän perusutuslakiin, vaan ovat hallinnollinen ratkaisu koordinaation parantamiseksi 1990-luvun taloudellisen kriisin aiheuttaman hajautumisen jälkeen.
Ukrainassa
Ukrainassa, mikä ei ole Venäjän tapaan liittovaltio, vaan yhtenäis- eli unitaarivaltio on 27 aluehallinnollista yksikköä, mistä kaksi, pääkaupunki Kiova ja laivastotukikohtakaupunki Sevastopol ovat oblastin tasoisia aluehallinnon yksiköitä. 25 oblastista Sevastopolin tapaan Krimillä sijaitseva Krimin oblast on autonominen.
Autonomisuus muodostui tuloksena Krimin laivastotukikohtaa palvelevan venäläisväestön vaatimuksesta Ukrainan itsenäistyttyä sen kansallisemman politiikan vuoksi. Vuoden 2004 presidentinvaalien yhteydessä syntyi Itä-Ukrainan venäjänkielisillä ja raskaasti teollistuneilla alueilla ajatus oblastien autonomisuuden laajentamisesta Itä-Ukrainaan ja näiden yhdistämistä Kaakkois-Ukrainan autonomiseksi oblastiksi, millä olisi neuvotteluvoimaa keskushallintoon nähden. Osa näiden ajatusten esittäjistä on haastettu oikeuteen, erotettu tai kannustettu eroamaan oblastien hallinnoista.
Alueellisesti Venäjän keisarikunnan kuvernementtia vastannut ja Neuvostoliitossa oblastiksi nimetty hallintoalue käännetään vakiintuneesti suomeksi alueeksi. Oblast ei ole lääni, koska oblastilla on, päinvastoin kuin keskushallinnon nimittämällä läänillä myös maakunnalle kuuluvaa itsehallintoa.
Luokka:Lääninhallinto
Luokka:Venäjä
Luokka:Ukraina
తొండూరుతొండూరు, ఆంధ్ర ప్రదేశ్ రాష్ట్రములోని కడప జిల్లాకు చెందిన ఒక మండలము.
గ్రామాలు
- అగడూరు
- భద్రంపల్లె
- బుచ్చుపల్లె
- గోటూరు
- గుండ్లమడుగు
- ఇనగలూరు
- జలపర్తి (నిర్జన గ్రామము)
- మాదూరు
- మల్లెల
- పాలూరు
- సంతకొవ్వూరు
- సైదాపురం
- తెల్లూరు
- తిమ్మాపురంపేట
- తొండూరు
- ఉడవగండ్ల
- యాదవకుంట
praca w anglii gry zrcznociowe Muzyczne gry online online blackjack hoteles en Praga
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Cywilizacja Majów
Cywilizacja Majów - potoczna nazwa dla historii narodów Majów, zwłaszcza w odniesieniu do czasów prekolumbijskich.
Uwaga terminologiczna
Jako że większa część współczesnej literatury maistycznej wydawana jest w języku angielskim, a nie powstała jak dotąd osobna polska terminologia fachowa, w tym artykule wszelkie ważniejsze terminy będą także podawane w swym oryginalnym lub angielskim brzmieniu - kursywą.
Geografia
Region zamieszkany przez Majów dzieli si
|
Henryk IV (król Francji)
Henryk IV (13 grudnia 1553 - 14 maja 1610) to król Francji od 1589 r., pierwszy z dynastii Burbonów.
Od 1562 r. był królem Nawarry
|
John Boyd Thacher
John Boyd Thacher (1847-1909) - przedsiębiorca, polityk, historyk i pisarz z Albany w stanie Nowy Jork. Autor najbardziej szczegółowej monografii o Krzysztofie Kolumbie w języku angielskim pt. "Christopher Columbus: His Life, His Works, His Remains, as Revealed by Original Printed a
|
Historia polskich wydawnictw encyklopedycznych
Wieki średnie
Początków wydawnictw encyklopedycznych doszukać się można już w średniowieczu. Na zachodzie i południu Europy upowszechniły się wówczas rękopiśmienne dzieła w postaci małych słowników czy encyklopedii, zawierających ułożone alfabetycznie wypisy i cytaty z Pisma Świętego, przemyślenia ojców Kościoła czy Seneki, Boecjusza i innych. Niektóre z nich dotarły na ziemie polskie już w XIV wieku i wkrótce doczekały s
|
Guernica
Guernica (bask. Gernika) - miasto na północy Hiszpanii, uważane za najstarszą stolicę Kraju Basków. Obecnie wchodzi w skład zespołu miejskiego Gernika-Lumo (hiszp. Guernica y Luno) zamieszkiwanego przez 15 568 mieszkańców. Jest znane szeroko przede wszystkim z jego zbombardowania podczas wojny domowej w Hiszpanii.
Historia
|
|
Symbole Kanady
Kategoria:Kanada - polityka, administracja i ekonomia
Symbole Kanady - to obok flagi Kanady, godła Kanady i hymnu Kanady, to także inne nieoficjalne lecz często powtarzające się w kanadyjskiej ikonografii symbole:
Bóbr i klon stały się dwoma symbolami Kanady już we wczesnej fazie jej historii.
|
|
|