:: wikimiki.org ::

Laattatektoniikka

Laattatektoniikka

Laattatektoniikka on teoria, joka kuvaa mannerliikuntoja. Teorian esitti ensimmäisenä Alfred Wegener 1800-luvulla, kun hän huomasi Afrikan ja Etelä-Amerikan rantaviivojen sopivan hyvin yhteen. Teoriaa vastustettiin aluksi kovastikin, mutta se löi itsensä läpi 1960-luvulla, erityisesti valtamerten pohjien paleomagneettisuutta mitanneiden tutkimuksen jälkeen. Tutkimukset osoittivat merten pohjien laajentuneen pitkien aikojen kuluessa, mikä todisti litosfäärin laattojen liikkuneen. Nykyisin laattatektoniikkaa pidetään yleisesti parhaana teoriana mannerlaattojen liikkeiden ja vuoristojen synnyn kuvaamiseen. On päästy jopa kuvaamaan mannerlaattojen välissä merenpohjassa tapahtuvia magmapurkauksia. Teoriaa käytetään osana koetettaessa selittää tulivuorien sijaintia ja maanjäristysherkkiä alueita maapallolla. Laattatektoniikan ydinajatus on, että Maan sisus muodostuu kahdesta kerroksesta.: päällimmäisenä on litosfääri, sisempänä astenosfääri. Litosfääri kelluu astenosfäärin päällä, eikä se ole yhtenäinen kuori, vaan muodostuu kymmenestä päälaatasta ja useistapikkulaatosta. Laatat liikkuvat toisiinsa nähden ja niillä on kolmenlaisia rajapintoja: konvergenttisia, joissa kaksi laattaa liikkuu toisiaan kohti, divergenttisiä, joissa laatat erkaantuvat toisistaan, ja transformaalisia, joissa laatat liukuvat toisiinsa nähden sivuttain. Maanjäristykset, tulivuoret ja muu vulkaaninen toiminta, vuoristojen muodostuminen ja valtamerten keskiselänteiden laajeneminen tapahtuvat kaikki laattojen saumojen kohdalla.
- Transformaaliset eli konservatiiviset saumat aiheuttavat jännitteitä, sillä laatat eivät liu'u kitkatta toisiaan vastan, vaan niihin kertyy jännitteitä, jotka purkautuvat maanjäristyksinä. Tyypillinen tällainen sauma on San Andreas-siirros Pohjois-Amerikan luoteisreunalla.
- Divergenteissä saumoissa laatat liukuvat erilleen ja niiden välistä purkaantuu magmaa joka muodostaa uutta litosfääriä. Tällaisia ovat tyypillisesti valtamerten keskiselänteet sekä Itä-Afrikan hautavajoama.
- Konvergenteissä saumoissa toinen laatoista painuu toisen alle. Mannerlaattojen rajat on tunnistettu tutkimalla vulkaanista toimintaa ja maanjäristyksiä. Luokka:Geologia ja:プレートテクトニクス ms:Plat tektonik

Mannerliikunnat

Alfred Wegener esitti 1900-luvun alussa mannerliikuntateorian, jonka mukaan mantereet ovat ajautuneet vuosimiljoonien kuluessa maan sisällä tapahtuvien magmavirtausten (laavavirtausten) takia. Teoria herätti alussa vastustusta. Nykyään mannerliikuntateoriaa pidetään todistettuna.

Laattatektoniikka

Mannerliikuntojen pohjalla olevaa ajatusta sanotaan laattatektoniikaksi. Maan kuori jakautuu ohueen merenalaiseen kuoreen, joka on noin 7 km. paksu, ja vahvaan mannerkuoreen joka on noin 30 km. paksu. Mannerkuori on vanhempaa kuin ohut merikuori, joka on yli 3,5 miljardia vuotta vanhaa. Merikuori on joillakin alueilla alle miljoona vuotta vanha. Maanjäristykset johtuvat mannerten liikkeistä. Niitä ja tulivuorenpurkauksia tapahtuu tietyillä alueilla, joilla on monesti vuorijonoja. Afrikka ja Etelä-Amerikka sopivat toisiinsa yhteen kuin palapelin palat. Kaikuluotaimilla tehty meren pohjan kartoitus paljastaa merenpohjan muotoja, jotka tukevat ajatusta mannerten liikkeistä. Fossiilikerrostumat muistuttavat toisiaan Atlantin molemmin puolin. Maan kuori ei repeä, kun mantereet liikkuvat, sillä alhaalta tulee aina laavaa joka hitsaa mantereet tilapäisesti kiinni. Atlantin keskiselänteessä, jossa kaksi laattaa etääntyy toisistaan syntyy jatkuvasti uutta maankuorta merenalaisten tulivuorenpurkausten jäähtyvästä laavasta, kun mantereet liikkuvat muutaman sentin vuosivauhtia. Atlantin keskiselänne nousee maan pinnalle mm. Islannissa ja Azoreilla. Siellä tapahtuukin melko usein tulivuorenpurkauksia. San Franciscon seuduilla paksu mantereinen laatta painaa ohuen merilaatan alas. Tämä aiheuttaa laattoihin jännityksiä, jotka purkautuvat aika ajoin mutta maanjäristyksien ajankohtaa ei pystytä ennustamaan. Myös tämäntyyppisillä alueilla on joskus tulivuorenpurkauksia. Himalajan seuduilla kaksi paksua mannerlaattaa törmäävät toisiaan vastaan ja syntyy Himalaja. Arabia ja Itä-Afrikka repeytyvät irti Afrikan laatasta, syntyy levenevä hautavajoama jossa on pohjalla ohutta eli mereistä tyyppiä olevaa mannerlaattaa. Hautavajoama on jyrkkien seinien ympäröimä tasapohjainen rotko tai laakso. Kahden mereisen laatan törmäys yhteen synnyttää vuoriston ja paksua mannerlaattaa.

Mannerliikuntojen historia

Nykyinen maapallon kartta alkoi muotoutua kvartäärikaudella viimeisen 60 miljoonan vuoden kuluessa. Noin 1000-750 miljoonaa vuotta sitten oli maapallolla jättiläismanner Rodinia, joka hajosi useaan osaan, jotka yhdistyivät taas Pannotiaksi 650-550 miljoonaa vuotta sitten ja sen jälkeen 300-180 miljoonaa vuotta sitten Pangaiaksi, jättiläismantereeksi. Pangaiaa vastapäätä oli Panthalassa-valtameri. Pangaia muutti maapallon ilmaston kylmäksi ilmastoksi laajoine aavikoineen ja ainakin paikallisine monsuunipiirteineen. Pangaia (Pangae) hajosi vuosimiljoonien kuluessa Lauraasiaksi ja Gondwanamaaksi, jotka olivat olemassa dinosaurusten aikaan mesotsooisella maailmankaudella. Lauraasiassa olivat suurimpina osina Pohjois-Amerikka ja Aasia, Gondwanamaassa mm. Afrikka Etelä-Amerikka. Gondwanan ja Lauraasian välissä oli Tethysmeri, nykyisen Välimeren edeltäjä. Nämä kaksi suurmannerta hajosivat nykyisiksi mantereiksi viimeistään kenotsooisen maailmankauden keskivaiheille mennessä. Viimeisen sadan miljoonan vuoden kuluessa on tapahtunut mm. Amerikan ja Euroopan ajautuminen irti toisistaan, Intian törmääminen Aasiaan ja Antarktiksen vaeltaminen Etelänavalle.

Vanhimpia tunnettuja ja arveltujakin mantereita

- Ur noin 3Ga manner varhaisella arkeeisella ajalla
- Kenorland 2.45-2.10 Ga suuri manner neoarkeeisella ajalla Laurentia, Baltica, Australia, and Kalahari
- Columbia (suuri manner 1.8-1.5 miljardia vuotta sitten) Muita varhaisia mantereita olivat esim. Nena (Arctica, Baltica, Antarctica).

Mekanismi ja energian lähde

Mannerliikuntojen voimanlähteenä on lämpötilaeroista johtuvat konvektiovirrat, josta on esitetty yksikerrosteoria ja kaksikerrosteoria. Konvektiovirtaukset aiheuttavat mannerliikuntojen lisäksi Maan magneettikentän. Maan sisustaa lämmittää radioaktiivinen hajoaminen.

Miten mannerliikuntoja mitataan

Muinaisia mannerliikuntoja on saatu selville tutkimalla eri alueiden vuosimiljoonien takaista magnetismia, paleomagnetismia. Mannerliikuntoja on pystytty mittaamaan myös tarkoilla nykyisillä paikannusmenetelmillä. Geodeettiset nykymenetelmät, kuten GPS-paikannus, pitkäkanta-interferometria (VLBI) ja Satelliitti-laser, mahdollistavat geodeettisten havaintoasemien tarkan paikannuksen maailmanlaajuisessa vertausjärjestelmässä. Saavutettava tarkkuus on cm-luokkaa. Näiden mittausten avulla, joita on tehty jo 70-luvulta saakka, on mannerten liike voitu havaita varsin tarkasti. Saadut eri mannerlaattojen keskinäiset liikenopeudet ja -radat sopivat erinomaisesti yhteen paleomagnetismin tutkimuksesta saatujen tietojen kanssa.

Vaikutus biologisten lajien maantieteelliseen levinneisyyteen

Mannerliikunnat eristävät eri alueiden eläinlajistoja toisistaan ja vaikuttavat siten evoluution kulkuun. Australian pussieläinten ja muiden lajistojen kehitys on hyvä esimerkki. Luokka:Geologia ms:Teori hanyutan benua ko:대륙이동설 ja:大陸移動説 th:การเลื่อนไหลของทวีป

Mannerlaatta

Litosfäärilaatta eli mannerlaatta tai tektoninen laatta on levymäinen kappale maapallon kuorta. Maan kiinteä kuorikerros koostuu paristakymmenestä litosfäärilaatasta, jotka "kelluvat" vaipan raskaamman kiviaineksen päällä. Laatat liikkuvat alituisesti toistensa suhteen, aiheuttaen maanjäristyksiä ja tulivuoritoimintaa, lähinnä laattojen reunoilla, jossa he törmäävät tai työntävät toisensa alle. Toisaalta uutta laattamateriaalia eli merenpohjaa muodostuu valtamerten keskellä, esim. Islannissa, jossa kiviaines tupruttaa esiin Maan vaipasta. Laattaliikkeen energianlähde on radioaktiivinen hajoaminen Maan sisuksissa.

Katso myös

Litosfääri Luokka:Geologia Luokka:Seismologia ja:プレート (地学)

Maanjäristys

Maanjäristys on maan kuoren värähtelyä, jota syntyy tulivuorenpurkauksissa ja mannerlaattojen liikkuessa toistensa suhteen. Värähtelyt leviävät aaltoina järistyskeskuksesta maan kuoreen ja sisään. Aaltotyyppejä on kolme: primääri- (P), sekundaari- (S) ja pinta-aallot. Primääri- eli pitkittäisaallot kulkevat nopeimmin ja saapuvat nimensä mukaisesti ensimmäisinä havaintopaikalle. Aallot kulkevat myös Maan nestemäisen ytimen läpi aina maapallon vastakkaiselle puolelle asti. Kaikkia alueita P-aallot eivät kuitenkaan saavuta, koska edetessään ne kääntyvät kohti Maan pintaa ja taipuvat vaipan ja ytimen rajalla. Ytimen ohi kulkevat aallot kulkevat etäisimmillään 103 asteen päähän järistyskeskuksesta. Ytimen läpäisseet aallot puolestaan peittävät noin 20 asteen säteisen alueen vastapuolella. Sekundaariaallot ovat poikittaista aaltoliikettä, joka ei voi edetä nesteessä eikä siten läpäise Maan ydintä. Ne kulkevat P-aaltoja lähes puolet hitaammin. P-aaltojen tavoin S-aallot voidaan havaita 103 asteen säteisellä vyöhykkeellä järistyspaikasta, mutta ei kuitenkaan sen ulkopuolella. Maajäristysten voimakkuus ilmaistaan yleensä logaritmisella Richterin asteikolla tai momenttimagnitudilla jotka likimain vastaavat toisiaan. Pienimmät ihmisaistein havaittavat järistykset ovat kolme richteriä ja suurimmat mitatut lähes yhdeksän richteriä. Yhden askelman kasvu asteikossa vastaa värähtelyn noin kymmenkertaistumista ja energiamäärän 32-kertaistumista. Erityisillä mittalaitteilla, seismografeilla, havaitaan yhdenkin richterin järistykset. Maapallolla on tiettyjä seutuja, joilla järistyksiä sattuu tiheään. Alttiita alueita ovat esimerkiksi Turkki, Iran, Kalifornia ja Japani. Voimakas järistys voi tuhota kokonaisen kaupungin, jos se sattuu sijaitsemaan lähellä järistyskeskusta. Tuhoja yritetään lieventää rakentamalla maanjäristyksen kestäviä rakennuksia ja muita rakenteita. Maanjäristysten ennustaminen on vaikeaa. Tiedetään kyllä, että tietyllä alueella maa tulee järisemään ennemmin tai myöhemmin, mutta päivämäärää ja tarkkoja koordinaatteja ei pystytä antamaan. Joskus päästään kuitenkin kohtalaiseen tarkkuuteen. Esimerkiksi Turkissa on havaittu maanjäristysten seuraavan toisiaan muutaman vuoden välein, ja aina noin saman verran edellistä lännempänä. Vuoden 1999 voimakas järistys oli surullinen todiste tutkijoiden tuloksille. Seuraavan suurjäristyksen Turkissa ennustetaan sattuvan Istanbulin lähellä. Suurta maanjäristystä seuraa usein heikompia jälkijäristyksiä. Jälkijäristykset ovat yleensä joitakin richtereitä pääjäristystä heikompia.

Voimakkaita maanjäristyksiä

- 17. elokuuta 1999 Pohjois-Turkki (7,4 richteriä)
- : Yli 12000 kuollutta.
- 26. joulukuuta 2003 Bam, Iran (6,7 richteriä)
- : 45000 ihmistä kuoli, 30000 loukkaantui ja 100000 jäi kodittomaksi. Bamin historiallinen kaupunki tuhoutui täysin.
- 2. tammikuuta 2004 Lombokin salmi, Indonesia (6,1 richteriä)
- 26. joulukuuta Vuoden 2004 Intian valtameren maanjäristys, Sumatran rannikko, Indonesia (9,0 Mw)
- 28. maaliskuuta Vuoden 2005 Sumatran maanjäristys, Sumatra rannikko, Indonesia (8.7 Mw) Muita järistyksiä luettelona.

Katso myös

- tsunami

Linkit

- [http://www.seismo.helsinki.fi/fi/maanjaristykset/maanjtietoa/sanasto.htm Seismologian laitos - seismologian sanastoa]
- [http://koti.mbnet.fi/mvnet/salaisetkansiot/tutkielmat/maantieto/ge3_endogeenisethasardit.php MVnet :: Endogeeniset hasardit - Perustietoa maanjäristyksistä, tsunameista ja tulivuorista suomeksi]
- [http://earthquake.usgs.gov/faq/meas.html Maanjäristysten mittaamisen FAQ - USGS] Luokka:Seismologia Luokka:Luonnonilmiöt ms:Gempa bumi ko:지진 ja:地震 simple:Earthquake th:แผ่นดินไหว

Maapallo

:Yleisnimenä maa tarkoittaa maaperää tai valtiota. Maa on Aurinkokunnan kolmas planeetta Auringosta lukien. Maan keskietäisyys Auringosta on noin 150 miljoonaa kilometriä, eli määritelmän mukaisesti 1 AU. Maan kiertoaika Auringon ympäri on 365 vuorokautta 6 tuntia ja pyörähdysaika oman akselinsa ympäri on n. yksi vuorokausi eli 23 tuntia 56 minuuttia ja 4,10 sekuntia. Maapallon pyörähdysaika saattaa hieman muuttua luonnonilmiöiden, asteroidi-iskujen yms tapahtumien johdosta. Muutos on silti hyvin vähäistä. Esimerkiksi Joulukuussa 2004 tapahtuneen maanjäristyksen ja tsunamin johdosta maapallon pyörähdysaika pieneni 3 mikrosekunnilla (lähde: tähdet ja avaruus -lehti 1/2005 sivu 4) Maan ikä on noin 4500 miljoonaa vuotta. Maalla on yksi kiertolainen: Kuu. Se on emoplaneettaansa verrattuna suhteellisesti suurempi kuin yksikään toinen Aurinkokunnan kuu (pois lukien Pluton kuu Kharon). Paria voi pitää lähes kaksoisplaneettana. Maan kiertorata Auringon ympäri ei ole täysin ympyrämäinen, vaan tarkkaan ottaen ellipsi, jonka toisessa polttopisteessä on Aurinko tai oikeastaan tämän massakeskipiste. Maa on lähinnä Aurinkoa, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on talvi, ja vastaavasti kauimpana, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on kesä. Vuodenaikojen vaihtelu johtuu kuitenkin siitä, että Maan akseli on 23,44 astetta kallellaan ratatason normaaliin nähden. Maan akseli on sen napojen kautta kulkevaksi kuviteltu suora. Tällä hetkellä akseli osoittaa lähelle Pohjantähteä. Auringon ja Kuun vaikutuksesta akseli kuitenkin kiertyy hitaasti, ja esimerkiksi 12000 vuoden kuluttua pohjoinen taivaannapa sijaitsee Vegan lähistöllä. Ilmiötä kutsutaan prekessioksi. Täyteen prekessiokierrokseen kuluu noin 26000 vuotta.

Maan ilmakehä ja vesivaippa

Maa on ainoa Aurinkokunnan planeetta, jonka pinnalla on nestemäistä vettä; se peittää noin 70 % koko pallon pinnasta. Tästä se onkin saanut kutsumanimen "sininen planeetta". Maapallon kuivan maan pinta-ala onkin lähes täsmälleen sama kuin puolet pienemmän Marsin koko ala. Maan ilmakehä koostuu pääasiassa typestä (78 %) ja hapesta (21 %). Ihmiselämän kannalta tärkeää on että hiilidioksidia ilmassa on alle prosentti. Planeetan ja ilmakehän paksuuksien suhde on samaa luokkaa kuin omenan ja sen kuoren. Pinnalta katsottuna ilmakehän näkyvin ominaisuus on sen sinisyys, joka syntyy, kun valo siroaa kaasumolekyyleistä (Rayleigh-sironta). Valon spektrin sinisen pään aallonpituudet siroavat eniten. Ilman sirontaa taivas näyttäisi mustalta. Samasta ilmiöstä johtuen Aurinko näyttää keltaiselta tai punaiselta riippuen valon ilmakehässä kulkeman matkan pituudesta. Ilmakehä päästää lävitseen vain osan Auringon säteilystä, ja esimerkiksi haitallinen ultraviolettisäteily kilpistyy suurelta osin monen kymmenen kilometrin korkeudella sijaitsevaan otsonikerrokseen. Maa on nykytietämyksen mukaan maailmankaikkeuden ainoa planeetta, jolla varmasti on elämää. Elämän esiintymisen mahdollistavat mm. nestemäinen vesi ja Auringon jatkuva valoenergiavirta. Ilmakehässä oleva suurehko happimäärä sen sijaan on Maan kasviston aikaansaama ja on taas eläinten, myös ihmisten, elinehto.

Maan kuori ja vaippa

elämä Maan kiinteä kuorikerros koostuu paristakymmenestä mannerlaatasta, jotka "kelluvat" vaipan raskaamman kiviaineksen päällä. Laatat liikkuvat alituisesti toistensa suhteen, aiheuttaen maanjäristyksiä ja tulivuoritoimintaa, lähinnä laattojen reunoilla, jossa ne törmäävät tai työntävät toisensa alle. Toisaalta uutta laattamateriaalia eli merenpohjaa muodostuu valtamerten keskellä, esim. Islannissa, jossa kiviaines tupruttaa esiin Maan vaipasta. Laattaliikkeen energianlähde on sama radioaktiivinen hajoaminen josta enempää myöhemmin.

Maan ydin

Maan sisäinen koostumus on meille elintärkeä. Planeetalla on nimittäin jatkuvan radioaktiivisen hajoamisen ansiosta sula rauta-nikkeli-ydin, joka saa aikaan voimakkaan magneettikentän, mikä suojaa elämää vaaralliselta säteilyltä sekä Auringosta tulevalta suurienergiseltä hiukkaspommitukselta. Lähellä napa-alueita hiukkaspommitus voidaan nähdä paljain silmin öiseen aikaan värikkäinä revontulina. Magneettikentän vangitsemat Auringosta tulevat hiukkaset koostavat van Allenin vyöhykkeet. Maan magneettikenttä jonka voimakkuus on 0,000025 - 0,00005 teslaa, heikkenee aika-ajoin ja vaihtaa napaisuuttaan. Sama napaisuus kestää yleensä satojatuhansia vuosia.

Maan ytimen tutkiminen

Porauksilla on päästy 10 kilometrin syvyyteen maankuoren sisälle, mutta Maan vaippa kuoren alla on yhä koskematon. Epäsuoraa tietoa Maan sisäosista saadaan tutkimalla maanjäristysten ja ydinräjäytysten yhteydessä syntyviä seismisiä aaltoja. Ydin ei kuitenkaan ole aivan saavuttamaton, koska Kalifornian teknisessä korkeakoulussa planeettoja tutkiva David Stevenson on keksinyt erikoisen keinon vaipan tutkimiseen. Ensin räjäytetään maankuoreen syvä halkeama muutaman megatonnin vetypommilla. Halkeamaan kaadetaan samalla kertaa 100 000 tonnia sulaa rautaa, joka omalla painollaan painuu syvemmälle 400 km/vrk. Mukana pitäisi olla myös nyrkinkokoinen luotain, joka lähettää tietoja vaipan lämpötilasta, sähkönjohtavuudesta ja kemiallisesta koostumuksesta. Tietä raivaava sula rauta voi tosin sotkea mittauksia jonkin verran. Tutkimuksen raportit välitetään maanpinnalle ääniaaltoina, sillä radioaallot pysähtyvät paksuihin maakerroksiin. Vaippa ulottuu 3000 km syvyyteen, jonka jälkeen sula rauta viimeistään pysähtyy Maan metalliytimen tullessa vastaan. Stevenson itse sanoo hämmästyvänsä paljon, jos suunnitelma joskus toteutuu.

Maailmankartta

Maailmankartta on kartta maapallon pinnasta. Topografinen maailmankartta
Valitse haluamasi karttaruutu suurennettavaksi
kartta kartta kartta

Linkkejä

- [http://www.space.com/scienceastronomy/nasa_core_030514.html Space.com. NASA Meets Hollywood: Real Mission Proposed to Earth's Core]

Katso myös

- Maantiede Luokka:Planeetat Luokka:Maa zh-min-nan:Tē-kiû ko:지구 ms:Bumi ja:地球 simple:Earth th:โลก

Lijst van ontdekkingsreizigers

Bekende namen die bekend staan als ontdekkingsreizigers: __NOTOC__ A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - Q - R - S - T - U - V - W - X - Y - Z

A

- Diego de Almagro
- Gonzalo de Alvarado
- Pedro de Alvarado
- Roald Amundsen
- Roy Chapman Andrews
- Neil Armstrong
- Thomas Aubert

B

- William Baffin
- Samuel Baker
- Vasco Nuñez de Balboa
- Willem Barentsz
- Heinrich Barth
- George Bass
- Abu Abdullah Muhammad Ibn Battuta
- Nicholas Baudin
- Fabian Gottlieb von Bellingshausen
- Vitus Bering
- Gregory Blaxland
- Louis Antoine de Bougainville
- Sint-Brandaan
- Pierre Brazza
- James Bruce
- Olivier Brunel
- Robert O'Hara Burke
- Richard Francis Burton
- Richard E. Byrd

C

- Alvar Nuñez Cabeza de Vaca
- John Cabot (Giovanni Caboto)
- Sebastian Cabot
- Pedro Alvares Cabral
- René Caillié
- Diogo Cão
- David Carnegie
- Jacques Cartier
- Thomas Cavendish
- Samuel de Champlain
- Richard Chancellor
- William Clark
- Christoffel Columbus
- James Cook
- Francisco Vasquez de Coronado
- Hernán Cortés
- Tristan da Cunha
- Allan Cunningham

D

- William Dampier
- Alexandra David-Néel
- John Davis
- George Washington De Long
- Pierre-Jean De Smet
- Alexandre Delcommune
- Semyon Dezhnev
- Bartolomeus Dias
- Charles Montague Doughty
- Francis Drake
- Jules Dumont d'Urville

E

- Gil Eannes
- Juan Sebastián Elcano
- Erik de Rode
- Leif Eriksson
- Edward John Eyre

F

- Percy Fawcett
- Matthew Flinders
- Alexander Forrest
- John Forrest
- John Franklin
- John Charles Frémont
- Louis de Freycinet
- Martin Frobisher

G

- Vasco da Gama
- Francis Garnier
- Pierre Gaultier de Varennes et de la Vérendrye
- Adrien de Gerlache
- Dirck Gerritsz
- Ernest Giles
- William Gosse
- Augustus Charles Gregory
- Alexander de Grote

H

- Hanno
- Dirk Hartog
- Hatsheput
- John Hawkins
- Sven Hedin
- Louis Hennepin
- Bjarni Herjulfsson
- Edmund Hillary
- Himilco
- Cornelis de Houtman
- William Hovell
- Henry Hudson
- Alexander von Humboldt
- Hamilton Hume

I

J

- Alexander Jardine
- Frank Jardine
- Louis Joliet

K

- Thorfinn Karlsefni
- Edmund Kennedy
- Phillip Parker King
- Mary Kingsley

L

- Charles Marie de La Condamine
- Richard Lander
- Jean François de La Pérouse
- René Robert Cavelier, Sieur de La Salle
- William Lawson
- Miguel López de Legaspi
- Ludwig Leichhardt
- Jacob Le Maire
- Meriwether Lewis
- David Livingstone

M

- Alexander Mackenzie
- Ferdinand Magelhaen
- Douglas Mawson
- Jan Jacobs May
- Alvaro de Mendaña de Neira
- Thomas Mitchell
- Jan van Montecorvino

N

- Fridtjof Nansen
- Pánfilo de Narváez
- Marcos de Nizza
- Umberto Nobile
- Olivier van Noort
- Adolf Erik Nordenskiöld

O

- Francisco de Orellana
- Ottar (Ohthere)
- John Oxley

P

- Mungo Park
- William Parry
- Robert Edwin Peary
- Harry St. John Philby
- Zebulon Pike
- Francisco Pizarro
- Gonzalo Pizarro
- Marco Polo
- Gaspar de Portolá
- John Wesley Powell
- Pytheas

Q

- Pedro Fernandez de Quiros

R

- John Rae
- Walter Raleigh
- Matteo Ricci
- Jan Corneliszoon Rijp
- Jacob Roggeveen
- James Clark Ross
- John Ross
- Willem van Ruysbroeck

S

- Willem Cornelisz Schouten
- Georg Schweinfurth
- Robert Falcon Scott
- Scylax
- Ernest Shackleton
- Jedediah Smith
- John Smith
- Hernando de Soto
- John Hanning Speke
- Henry Morton Stanley
- Sir Paul Edmund Strzelecki
- John McDouall Stuart
- Charles Sturt
- Otto Neumann Sverdrup

T

- Abel Tasman
- Luis Vaez de Torres
- Nuño Tristão

U

V

- George Vancouver
- Willem Van Ruysbroeck
- Ludovico di Varthema
- Gerrit de Veer
- Diego Velasquez
- Giovanni da Verrazano
- Amerigo Vespucci
- Ruy López de Villalobos

W

- Peter Warburton
- William Wentworth
- Charles Wilkes
- Hugh Willoughby
- William John Wills

X

Y

- Yermak Timofeyevich
- Sir Francis Younghusband

Z

- Zhang Qian
- Zheng He

Zie ook

- Ontdekkingsreizen van A tot Z
- Belgische ontdekkingsreizen
- Nederlandse ontdekkingsreizen
- Lijst van Belgische ontdekkingsreizigers
- Lijst van Nederlandse ontdekkingsreizigers

Externe links

- een database met de belangrijkste ontdekkingreizigers en aan verwante informatie: http://mediatheek.thinkquest.nl/~ll069/dutch/index.php3?subject=explorers Ontdekkingsreizigers ja:探検家

Kredyt hipoteczny bia�ko Ksi�garnia Internetowa tanie latanie, tanie loty hosting

:: RELATED NEWS ::