:: wikimiki.org ::
| Laguuni |
LaguuniLaguuni on matalasta merenlahdesta kuroutunut vesiallas, jonka erottaa syvemmästä merestä riutta, hiekkapenkka tai vastaava. Sana laguuni on sukua Venetsian lagunalle (Latinan lacuna, tyhjä tila), joka viittaa nimenomaan Venetsiassa sijaitsevaan matalaan merivesialtaaseen, jota erottvät Adrianmerestä Lidon hiekkasärkät.
Pohjois-Amerikan iänsirannikolla, varsinkin Pohjois-Kaliforniassa, on useita viehättäviä laguuneita. Välimeren suurin laguuni on Mesolongin suistossa Kreikassa.
Laguunien matalissa rauhallisissa vesissä elää monia elämänmuotoja kuten leviä, polttiaiseläimiä ja simpukoita. Itämerellä laguunia vastaavia muodostumia kutsutaan haffeiksi, ja niitä on etenkin Puolan rannikolla.
Luokka:Maantiede
ja:ラグーン
Pohjois-Amerikka
Pohjois-Amerikka on manner Etelä-Amerikan pohjoispuolella, Tyynen valtameren ja Atlantin valtameren välissä.
Päämantereella on kolme suurta ja väkirikasta valtiota:
- Kanada
- Meksiko
- Yhdysvallat
Nämä kolme valtiota käsittävät lähes koko Pohjois-Amerikan. Näiden lisäksi kuitenkin myös Keski-Amerikan ja Karibianmeren saarien katsotaan yleensä olevan osa Pohjois-Amerikkaa. Myös Tanskalle kuuluva Grönlanti kuuluu Pohjois-Amerikkaan.
Luokka:Mantereet
zh-min-nan:Pak Bí-chiu
ko:북아메리카
ja:北アメリカ
simple:North America
th:ทวีปอเมริกาเหนือ
Kalifornia
Kalifornia on osavaltio Yhdysvaltain länsirannikolla Tyynenmeren rannalla. Se on väkiluvultaan suurin ja pinta-alaltaan kolmanneksi suurin osavaltio.
Osavaltion nimi tulee Garci Rodríguez de Montalvon, 1500-luvun kirjailijan teoksesta Las sergas de Espladián, jossa on California-niminen saariparatiisi.
Eteläinen Kalifornia on tiheästi asuttu ja suurin osa väestöstä elää korkeintaan 80 kilometrin etäisyydellä Tyynestämerestä.
Kalifornialla, varsinkin sen suurimmilla kaupungeilla, on imago paikkana, jonne monet varakkaat tykkäävät muuttaa elämään. Suuret ja vilkkaat kaupungit tarjoavat mahdollisuuksia materiaaliseen elämäntyyliin ja osavaltion monissa osissa sää on aurinkoinen lähes koko vuoden läpi.
Historia
Ensimmäinen Tyynenmeren rannikkoa tutkinut eurooppalainen oli Juan Rodriguez Cabrillo vuonna 1542, häntä seurasi Francis Drake 1579. 1700-luvun lopulla espanjalaiset lähetyssaarnaajat perustivat pieniä asumuksia Kalifornian niemimaan pohjoispuolelle. Espanja sai Kalifornian haltuunsa juuri ennen venäläisten tuloa sinne, venäläiset perustivatkin vain muutamia asutuspaikkoja. Meksikon itsenäistyttyä lähetysasemat joutuivat Meksikon hallitukselle ja ne purettiin ja hylättiin.
Vuoden 1847 Meksikon-Yhdysvaltain sodan jälkeen Kalifornia jaettiin valtioiden kesken. Meksikon puoleisesta Baja Californiasta tuli Baja Californian ja Baja California Surin osavaltiot ja Yhdysvaltain puoleisesta Alta Californiasta Yhdysvaltain Kalifornian osavaltio 1850.
Vuonna 1848 Kalifornissa oli noin 4 000 espanjaa puhuvaa asukasta. Kultalöytöjen jälkeen alueella alkoi väkiryntäys ja eurooppalaiset siirtolaiset julistautuivat itsenäiseksi Kalifornian tasavallaksi 10. kesäkuuta 1846 kapinoiden Meksikoa vastaan. Presidenttinä oli William B. Ide. tasavalta kuitenkin päättyi lyhyeen 9. heinäkuuta kommodori John D. Sloatin taistelulaivan purjehdittua San Franciscon lahteen ja vaadittua Kaliforniaa Yhdysvalloille. 1850 maa liitettiin osavaltiona liittovaltioon.
Sisällissodan aikana väki jakaantui pohjoisen ja etelän kannattajiin ja vaikka Kalifornia liittyi pohjoisen puolelle, molemmille puolille mentiin vapaaehtoisina.
Ensimmäinen rautatie yhdisti rannikot 1869. Kalifornian havaittiin soveltuvan trooppisten hedelmien kasvatukseen ja maanviljelykseen yleensä.
Vuosina 1900–1965 väkiluku kasvoi alle miljoonasta Yhdysvaltain suurimmaksi. Väestö on erittäin monipuolista. Osavaltio on nykyisin Yhdysvaltain teknologian ja elokuvateollisuuden keskus ja merkittävä maataloustuottaja.
Maantiede
elokuva
Kaliforniaa rajoittavat Tyynimeri, Oregon, Nevada, Arizona ja Meksikon Baja California.
Maantieteellisesti se koostuu hedelmällisesti keskuslaaksosta, vuorijonoista ja aavikoista. Pääosa asutuksesta on viileimmillä rannikon alueilla Tyynenmeren rannalla, erityisesti San Franciscossa, San Joséssa, Los Angelesissa ja San Diegossa. Pääkaupunki Sacramento sijaitsee kuitenkin keskuslaaksossa.
Idässä keskuslaaksoa rajaa Sierra Nevada, pohjoisessa Cascade Range ja etelässä Tehachapivuoret. Korkein kohta on Mount Whitney Sierra Nevadalla 4 421 metriä. Sierra Nevadan vuoristossa sijaitsee myös Yosemiten kansallispuisto. Etelässä vuorien takana on Mojaven aavikko, jonka koillispuolella sijaitsee Kuolemanlaakso, Pohjois-Amerikan matalin ja kuumin paikka.
Kalifornia tunnetaan maanjäristyksistään, joita esiintyy San Andreasin siirtymän alueella. Alueella on myös aktiivisia tulivuoria, kuten Mammoth Mountain. Lassen Peak -tulivuori purkautui viimeksi 1914 ja 1921.
Isoimmat kaupungit
Asukkaita enemmän kuin 10 000 000.
- Los Angeles / Long Beach (Los Angelesin metropoli)
Asukkaita enemmän kuin 1 000 000.
- Fresno
- Santa Ana / Anaheim / Irvine (Orange Countyn alue)
- Sacramento
- San Diego
- San José / San Francisco / Oakland (San Franciscon lahden ympäristö)
Asukkaita enemmän kuin 500 000.
- Bakersfield
Talous
Kalifornia tuottaa 14 prosenttia Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta. Valtiona se sijoittuisi seitsemänneksi maailmassa Yhdysvaltain, Kiinan, Japanin, Saksan, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan jälkeen.
Tuottoisin teollisuudenala on maatalous, joka tuottaa kaksi kertaa niin paljon kuin seuraavilla sijoilla olevat ilmailu, televisiotuotanto, kevyt teollisuus ja kaivostoiminta. Tärkeimpiä maataloustuotteita ovat hedelmät, vihannekset, maitotuotteet ja viinit.
Piilaakson korkean teknologian alat ajautuivat taantumaan Internet-buumin jälkeen, mutta lääketieteellinen tekniikka, tietokonepelit ja animaatio ovat tuoneet kasvua.
Väestö
Asukkaita Kaliforniassa oli 33 871 648 vuonna 2000. Väestönlaskennan mukaan Kaliforniassa ei ole selkeää enemmistöryhmää. Espanjaa puhuvia on noin kolmannes, muita merkittäviä ryhmiä ovat aasialaiset, mustat ja intiaanit. Espanjan puhujien ennustetaan olevan enemmistönä vuoteen 2040 mennessä.
Kielet
Vuonna 2000 kalifornialaisista yli 5 vuotiaista puhui kotonaan englantia 60,5% ja espanjaa 25,8%. Kiina oli kolmanneksi puhutuin kieli 2.6% osuudella, seuraavana Tagalogin kieli 2.0% ja Vietnami 1.3%.
Uskonnolliset ryhmät
- Kristittyjä – 75%
- Protestantteja – 38 %
- Baptisteja – 8 %
- Presbyteriaaneja – 3 %
- Metodisteja – 2 %
- Luterilaisia – 2 %
- Muita protestantteja – 23 %
- Katolisia – 34 %
- Muita kristittyjä – 3 %
- Juutalaisia – 2 %
- Muita uskontoja – 3 %
- Uskonnottomia – 20 %
Aiheesta muualla
- [http://www.state.ca.us Kalifornian virallinen sivusto]
Luokka:Kalifornian osavaltio
ko:캘리포니아 주
ja:カリフォルニア州
simple:California
th:มลรัฐแคลิฟอร์เนีย
Levät
Levät ovat ryhmä melko alkeellisia aitotumallisia yksi- tai monisoluisia eliöitä. Tieteellisen luokittelun kannalta ne eivät muodosta yhtenäistä ryhmää; tulkinnasta riippuen kaikki levät voidaan katsoa kuuluvan protisteihin tai osan myös kasvikuntaan. Aiemmin myös esitumalliset syanobakteerit eli sinilevät luettiin leviin, mutta nykyisin niitä pidetään bakteereina. Levät ovat hyvin moninainen ja varsin keinotekoisesti luokiteltu eliöryhmä, ja niitä kutsutaankin yhteisellä nimellä lähinnä käytännöllisistä syistä.
Ryhmät
:Taulukko on vain suuntaa-antava.
Ominaisuudet
Valtaosa levistä on yhteyttäviä eliöitä. Ne ovat todelliset maapallon keuhkot, sillä ne tuottavat 90 prosenttia ilmakehän hapesta. Yksinkertaisimmat levät ovat yksisoluisia, mutta kehittyneimmät merilevät saattavat kasvaa jopa 50 metrin mittaisiksi. Levillä ei ole varsinaisille kasveille ominaisia osia, kuten lehtiä, kukkia tai juuria, mutta yhteyttämiskyky erottaa ne useimmista muista alkueliöistä. Lehtivihreän ohella levät saattavat sisältää muitakin pigmenttejä, kuten keltaisia tai ruskeita karotenoideja ja sinisiä tai punaisia fykobiliinejä, jotka antavat leville niiden ominaisvärin.
Myös levien solurakenne muistuttaa kasveja, poikkeuksena piilevät, joiden soluseinä koostuu piidioksidista. Monilla yksisoluisilla levillä on kuitenkin soluseinässään värekarvoja, joiden avulla ne pystyvät uimaan vedessä. Muutamat lajit, joilla soluseinä ei ole jäykkä, pystyvät lisäksi ryömimään amebojen tapaan.
Kehitys
Endosymbioottisen teorian mukaan levät syntyivät, kun syanobakteerit muodostivat solunsisäisen symbioosin eli endosymbioosin eräiden yksisoluisten alkueliöiden kanssa ja kehittyivät leväsolun kloroplasteiksi. Uskotaan myös, ettei näin syntyneitä kantamuotoja ollut vain yksi, vaan endosymbioosi muodostui samoihin aikoihin useiden eri lajien kanssa, jotka sitten kehittyivät muun muassa rusko-, kulta-, puna- ja viherleviksi. Levät eivät siten ole monofyleettinen ryhmä, eli niillä ei ole yhteistä kantamuotoa. Ensimmäinen tunnettu aitotumainen levä oli Grypania, joka ilmestyi noin 2100 miljoonaa vuotta sitten.
Levät alkoivat siirtyä maalle ordovikikaudella 510–439 miljoonaa vuotta sitten, joidenkin tutkimusten mukaan jo 700 miljoonaa vuotta sitten, kun yhteyttämisen tuloksena syntynyt otsonikerros mahdollisti elämisen myös maalla. Viherlevien Charophyta-luokan lajeista kehittyivät sammalet ja niistä putkilokasvit. Viherlevät ovat siten varsinaisten kasvien esimuotoja.
Elinympäristö
Useimmat levät elävät makeissa ja suolaisissa vesistöissä, joissa ne joko ajelehtivat irrallaan tai ovat kiinnittyneinä pohjaan. Lisäksi ne ovat metsien kosteiden paikkojen tavallisia asukkeja. Leviä on kuitenkin tavattu myös lumesta, merellä olevan jääpeitteen alta ja läpikuultavien kvartsilohkareiden alta Namibin aavikolla – lähes kaikkialta, missä vain on pysyvää kosteutta ja vähäistäkin valoa. Levät muodostavat usein symbiooseja muiden eliöryhmien kanssa: jäkälät ovat sienten ja levien symbioottisia kaksoiseliöitä, ja korallieläimet taas tarvitsevat Zooxanthellae-ryhmään kuuluvaa yksisoluista levää muodostaakseen koralliriuttoja.
Luokka:Levät
ja:藻類
Itämeri
Itämeri on meri Pohjois-Euroopassa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Baltian maiden ja Venäjän välissä. Itämeren erottaa Pohjanmerestä Kattegatin salmi Ruotsin ja Tanskan välissä.
Itämeren keskisyvyys on 55 metriä ja syvin kohta 450 metriä. Itämeren suolapitoisuus on huomattavasti alhaisempi kuin valtamerten, joten se ei ole varsinainen meri vaan murtovesiallas. 6000–4000 vuotta sitten Tanskan salmet olivat syvemmät ja leveämmät kuin nykyisin, jolloin Itämeren suolapitoisuus oli kahdeksankertainen nykyiseen verrattuna. Tuota merellistä ajanjaksoa kutsutaan Litorinameren kaudeksi.
Itämeren suurimpia saaria ovat Ruotsiin kuuluvat Gotlanti ja Öölanti, Suomeen kuuluva itsehallintoalue Ahvenanmaa sekä Viroon kuuluvat Saarenmaa ja Hiidenmaa.
Ruotsista lainattu nimi (Östersjön) on suomalaisittain hieman harhaanjohtava, sillä Itämeri sijaitsee Suomen länsi- ja eteläpuolella. Vironkielinen nimi merelle onkin "Länsimeri" (Läänemeri). Englannin kielessä ja useimmissa muissa Itämerestä kaukana puhutuissa kielissä Itämeri puolestaan tunnetaan paremmin yksilöivänä "Baltian merenä" (Baltic Sea).
Itämeri jaetaan tyypillisesti tarkempiin alueisiin:
- Pohjanlahti on merialue Suomen ja Ruotsin välissä Ahvenanmaasta pohjoiseen.
- Merenkurkku on Pohjanlahden kapein osa (salmi) Vaasan ja Uumajan välissä.
- Selkämeri (Raumanmeri) on Ahvenanmaan ja Merenkurkun välinen osa.
- Perämeri on Pohjanlahden pohjoisin perukka Merenkurkun takana.
- Ahvenanmeri sijaitsee Ahvenanmaan tuntumassa sen etelä- ja länsipuolella.
- Saaristomeri, saaristo Hankoniemen ja Ahvenanmaan välissä, rajoittuu etelässä Pohjois-Itämereen ja pohjoisessa Selkämereen.
- Suomenlahti sijaitsee Suomen ja Viron välissä.
- Riianlahti sijaitsee Saarenmaan ja Riian välissä.
- Pohjois-Itämeri sijaitsee Ahvenanmerestä ja Saaristomerestä etelään. Ilmatieteen laitoksen sille määrittämä pohjoisraja on 59° 50' N.
- Etelä-Itämeri sijaitsee leveysasteesta 58° 20' N etelään.
Itämeren biologia
Itämeren vesi on liian suolaista monille makeanveden lajeille, mutta ei kyllin suolaista valtamerieläimille. Lisäksi Itämeri on geologisesti hyvin nuori, joten vain harvat lajit ovat ehtineet sopeutua elämään siellä. Erityisesti pohjaeläimistö on niukkaa, ja uudet lajit voivat levitä räjähdymäisesti laajoille alueille.
Monet Itämereen sopeutuneet valtamerilajit ovat pienikokoisia Pohjanmeressä eläviin verrattuna, esimerkkeinä mainittakoon silakka (kääpiömuoto sillistä) ja sinisimpukka, jotka ovat kooltaa ehkä viidesosan valtameressä elävistä.
Itämeren ympäristöongelmia
Nykyään Itämeri on pahasti rehevöitynyt, mitä todistavat runsaat jokakesäiset leväkukinnot ja veden lisääntynyt sameus. Tärkeimpänä syynä rehevöitymiseen ovat maatalouden ravinnepäästöt. Myös kalankasvatuksella ja asutuskeskuksilla on merkitystä ravinnelähteinä, joskin asutusten osalta jätevesien puhdistus on parantanut tilannetta. Rehevöitymisen seurauksena pohjaan vajoavat kuolleet levät kuluttuvat hajotessaan runsaasti happea, ja pohjan hapettomat alueet ovat laajentuneet. Hapettomissa oloissa pohjasta liukenee lisää ravinteita veteen, mikä rehevöittää merta entisestään ja johtaa noidankehään. Nykyään pahin happikatoalue on Gotlannin ja Öölannin itäpuolella olevassa syvänteessä.
Aiemmin Itämeren eläimistöä on vaivannut ympäristömyrkkyjen kuten DDT:n, PCB:n ja elohopean kertyminen. Nämä aineet rikastuvat ravintoketjun huipulle, ja pahimmin kärsivät petokaloja syövät petoeläimet kuten merikotka ja hylkeet. Myrkyt häiritsivät lisääntymistä: hylkeet tulivat hedelmättömiksi ja lintujen munankuoret heikkenivät niin, etteivät ne kestäneet hautovan emon painoa. Sittemmin näiden myrkkyjen päästöt ovat vähentyneet (DDT:n osalta loppuneet kokonaan), minkä johdosta hylje- ja merikotkakannat elpyneet.
Itämeren esivaiheet
Itämeren tunnetuin muinaishistoria liittyy vahvasti jääkauden päättymiseen ja maankohoamiseen.
Ennen viimeistä suurta jääkautta niin sanotulla Eemin interglasiaalikaudella noin 125 000 vuotta sitten on Itämeren altaan vaiheilla lainehtinut Eemmeri. Tästä on muistutuksena sekä Ruotsissa että Suomessa esiintyviä suolavesitaskuja paikoissa, joiden ei tiedetä jääkauden sulamisen aikaan olleen merenpinnan alapuolella. Jääkauden aikaisten interstadiaalikausien lämpimähköjen jaksojen tilanteesta on vain vähän tietoa, mutta jääpeite lienee sulanut osittain Itämeren seudulle asti.
Tarkemmin Itämeren kehitystä voidaan hahmottaa vasta viime mannerjäätikön sulamisen alusta lähtien.
Itämeri oli vuoroin meri, vuoroin valtavan suuri järvi. Jäätikön sulaminen aukaisi järvelle ja
mereen vieville salmille tilaa ja maankohoaminen puolestaan sulki salmia.
Mannerjää alkoi sulaa noin 12 000 vuotta sitten, jolloin muodostui Baltian jääjärvi, makean veden allas Salpausselkien jäärajasta pitkälle Keski-Eurooppaan. Seuraava Yoldiameri oli yhteydessä Atlantin valtamereen Ruotsin suurten järvien tasolta ja osittain myös Vienanmereen. Tanskan salmet olivat vielä kiinni. Ruotsin maaperän kohotessa meriyhteydet umpeutuivat, ja Itämeren kohdalle kehittyi lyhyehköksi ajaksi makeavetinen Ancylusjärvi. Tanskan salmien avauduttua oli Litorinameren vuoro; tämä on nyttemmin kutistunut ja makeutunut Itämereksi samalla kun Laatokka on irtautunut omaksi järvekseen.
Itämeren vaiheiden synty:
- Baltian jääjärvi 13000 eaa
- Yoldiameri 10300 eaa
- Ancylusjärvi 9500 eaa
- Mastogloiameri 8500 eaa
- Litorinameri 7500 eaa
- Itämeri eli Post-Litorinameri 4000 eaa
Lisäksi erotellaan joissain yhteyksissä Echineismeri (7300–6800 eaa).
Aiheesta muualla
- [http://www.fmi.fi/saa/index_5.html Ilmatieteen laitos: Merisäätiedotusten ennustusalueet]
- [http://www.fimr.fi/fi/itamerikanta.html Merentutkimuslaitoksen Itämeriportaali]
Luokka:Itämeri
ko:발트 해
ja:バルト海
simple:Baltic Sea
th:ทะเลบอลติก
Puola
Puola on yksi Keski- ja Itä-Euroopan suurimmista valtiosta. Sen rajanaapureita ovat lännessä Saksa, Tšekki, etelässä Slovakia kaakossa Ukraina ja idässä Valko-Venäjä, Liettua ja Venäjän Kaliningradin alue. Puola on Itämeren rannikolla, sitä vastapäätä ovat Tanskan Bornholm ja Ruotsi.
Historia
Puolan historia
Puola muodostui yhtenäiseksi valtioksi jo 1000-luvulla. Vuosisatojen ajan se oli yksi Itä-Euroopan suurvalloista. Lublinin sopimuksella 1. heinäkuuta 1569 perustettiin Puola-Liettuan tasavalta. Maan sisäinen hajanaisuus ja keskusvallan (kruunun) heikkous johtivat kuitenkin 1700-luvun lopulla Puolan jakoihin, joissa Venäjä, Preussi ja Itävalta jakoivat maan keskenään. Napoleon muodosti Puolasta uudelleen itsenäisen valtion, mutta Napoleonin kaaduttua Puola menetti jälleen itsenäisyytensä.
Puola itsenäistyi taas ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan uudelleen 1939. Toisessa maailmansodassa maa kärsi pahasti saksalaismiehityksestä. Sodan jälkeen voittajavallat siirsivät Puolan rajoja länteen.
Kylmän sodan aikana Puola oli käytännössä Neuvostoliiton valvonnassa. Vuosina 1981-82 maassa oli sotatila, kun kommunistit yrittivät – huonolla menestyksellä – pitää kirkon ja ammattiyhdistysliikkeen, kuten Lech Wałęsan Solidaarisuus-liikkeen, ympärille keskittyneen vastarinnan aisoissa.
Solidaarisuus sai maanvyörymävoiton osittain vapaissa parlamenttivaaleissa kesäkuussa 1989 ja joulukuussa 1990 Lech Wałęsa nousi maan presidentiksi. 1990-luvun alun uudistuksiin liittyvän taloudellisen šokin jälkeen maan talous on lähtenyt nousuun. Puola liittyi NATOon 1999 ja on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.
Politiikka
Puolan nykyinen perustuslaki on vuodelta 1997. Hallituksen keskuksena on ministerineuvosto, jota johtaa pääministeri. Presidentti nimittää hallituksen pääministerin ehdotuksen mukaan, tyypillisesti alahuoneen enemmistökoalition jäsenistä.
Presidentti valitaan kansanvaalilla viisivuotiskaudeksi, ja hän toimii valtion päänä. Kansa valitsee myös parlamentin eli kansalliskokouksen (Zgromadzenie Narodowe), jossa on 460-jäseninen alahuone (Sejm), ja 100-jäseninen ylähuone, senaatti (Senat). Parlamentin jäsenet valitaan suhteellisella vaalilla nelivuotiskausiksi. Puolueilla on 5 % äänikynnys, tämä ei kuitenkaan koske kansallisten vähemmistöjen puolueita.
Korkeimmat oikeusinstituutiot ovat korkein oikeus (Sąd Najwyższy), jonka jäsenet valitsee presidentti kansalliskokouksen suosituksen perusteella, ja perustuslaillinen oikeus (Trybunał Konstytucyjny) jonka tuomarit valitsee alahuone yhdeksänvuotiskausille.
Alahuone asettaa myös (senaatin hyväksynnällä) asiamiehen (Rzecznik Praw Obywatelskich) valvomaan kansalaisoikeuksien toteutumista.
Edelliset parlamenttivaalit pidettiin syyskuussa 2001. Puoluekenttää hallitsee demokraattinen vasemmistoliitto (Sojusz Lewicy Demokratycznej) joka sai vaaleissa 1999 200 alahuoneen 460:sta paikasta ja 75 senaatin 100:sta paikasta. Muu poliittinen kenttä on varsin hajanaista. SLD muodosti hallituksen maaseudunpuolueen (Polskie Stronnictwo Ludowe) kanssa, mutta PSL lähti hallituksesta maaliskuussa 2003.
SLD:n kannatus on kuitenkin tippunut mielipidekyselyissä kymmenen prosentin alle, ja europarlamenttivaaleissa 2004 se sai enää 9 % äänistä ja viisi Puolan 54 paikasta. Loikkausten jälkeen sillä on enää 161 edustajan ryhmä parlamentissa ja on epävarmaa ylittääkö se enää seuraavissa vaaleissa keväällä 2005 äänikynnystä.
Osat
Puola on jaettu hallinnollisesti kuuteentoista lääniin eli voivodikuntaan: (województwa, yksikkö - województwo)
Puolan osat]
- Masovian lääni (Mazowieckie)
- Sleesian lääni (Śląskie)
- Iso-Puolan lääni (Wielkopolskie)
- Ala-Sleesian lääni (Dolnośląskie)
- Pommerin lääni (Pomorskie)
- Vähä-Puolan lääni (Małopolskie)
- Lodzin lääni (Łódzkie)
- Kujavia-Pommerin lääni (Kujawsko-Pomorskie)
- Länsi-Pommerin lääni (Zachodniopomorskie)
- Lublinin lääni (Lubelskie)
- Ala-Karpaattien lääni (Podkarpackie)
- Swietokrzyskin lääni, Pyhänristinvuorten alue (Świętokrzyskie)
- Lubuszin lääni (Lubuskie)
- Ermlannin-Masurian lääni (Warmińsko-Mazurskie)
- Opolen lääni (Opolskie)
- Podlasian lääni (Podlaskie)
Maantiede
Puolan osat
Puolan maantiede
Puola on yksi Itä-Euroopan suurimmista valtiosta. Väkiluku on 38,6 miljoonaa ja pinta-ala 312 685 neliökilometriä (hieman Suomea pienempi). Puolan pääkaupunki on Varsova, muita suuria kaupunkeja ovat mm. Lodz, Krakova, Wroclaw, Gdansk, Poznan ja Katowice. Naapurimaat ovat Saksa, Tšekki, Valko-Venäjä, Slovakia, Ukraina, Liettua ja Venäjä.
Puola sijaitsee lähes kokonaisuudessaan pohjoisen Euroopan tasangolla, maan keskimääräinen korkeus merenpinnasta on vain 173 metriä. Sudeetit ja Karpaatit muodostavat kuitenkin maan etelärajan. Karpaatteihin kuuluvassa Tatravuoristossa sijaitsee Puolan korkein huippu, 2499 metrin Rysy.
Tasankoa halkovat monet suuret joet, kuten Veiksel (Wisła, engl. Vistula, saks. die Weichsel), Oder (Odra), Warta ja läntinen Bug. Tasaisessa maassa on myös oli 9300 järveä, etupäässä maan pohjoisosissa. Mazury on suurin järvialue ja suosittu turistikohde.
Talous
Puolan talous on kasvanut merkittävästi maan Euroopan unioniin liittymisen jälkeen 1. toukokuuta 2004. Vuodelle 2004 ennustetaan 5,5 % kasvua, jo helmikuussa teollisuustuotanto kasvoi 18 % vuosivauhtia. Maatalous on edelleen tehotonta ja arkoihin alueisiin, kuten hiilentuotantoon ei ole puututtu. Maatalous työllistää edelleen 27,5 % työvoimasta, mutta tuo vain 3,8 % BKT:stä. Puolassa on edelleen kaksi miljoonaa yksityistä maatilaa, jotka käsittävät 90 % viljelyalasta. Keskimääräinen tilakoko on vain kahdeksan hehtaaria.
Puolalainen teollisuus tuottaa: elektroniikkaa, autoja, busseja (Jelcz SA, Autosan, Solaris Bus & Coach), helikoptereita (PZL Świdnik), lentokoneita, sotakalustoa (mukaanlukien panssarivaunuja - PT-91 ym), lääkkeitä, kemiallisia tuotteita, maataloustuotteita ym.
Väestöjakauma
Puolan väestöjakauma]]
Puolassa puhutaan lähes yksinomaan puolaa (96,7 %). Noin 95 % väestöstä on katolisia, tosin vain 75 % tunnustautuu uskontoa harjoittaviksi. Jäljelle jäävään viiteen prosenttiin kuuluu mm. kreikkalais-ortodokseja ja protestantteja.
Ennen toista maailmansotaa Puolassa asui yli kaksi miljoonaa juutalaista, runsas miljoona sekä saksalaisia että valkovenäläisiä ja lähes neljä miljoonaa ukrainalaista. Toisen maailmansodan jälkeisessa rajojen siirrossa voittajatkin suorittivat puolalaisten laajamittaisia joukkosiirtoja.
Kulttuuri
Katso: Puolan kirjallisuus
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rikki
- kupari
- maakaasu
- hopea
- lyijy
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- rauta
- terästuotteet
Tunnettuja puolalaisia
terästuotteet maissa]]
- Frédéric Chopin (Fryderyk Chopin) (säveltäjä, 1810–1849)
- Nikolaus Kopernikus (tähtitieteilijä, 1473–1543)
- paavi Johannes Paavali II (Karol Józef Wojtyła, 1920–2005)
- Adam Małysz (mäkihyppääjä, 1977-)
- Maria Curie-Skłodowska (tiedenainen, 1867–1934)
- Stanisław Lem (tieteiskirjailija, 1921–)
- Adam Mickiewicz (1798–1855)
- Lech Wałęsa
Puolalainen ruoka
Puolalainen keittiö on tyypiltään itä-eurooppalainen ja perinteinen. Se on saanut vaikutteita sekä naapurimaidensa että juutalaisesta ruokatraditiosta vuosisatojen kuluessa. Puola on myös maantieteellisesti suuri maa, joten ruokaperinteet vaihtelevat jonkin verran eri puolilla maata.
Puolalaiseen ateriaan kuuluu erottamattomana osana keitto. Tunnetuimmat ovat zurek eli hapanjauhokeitto, kermainen sienikeitto, kanasta tai naudanlihasta tehty lihaliemi, flaki eli lehmänmahakeitto, tomaattikeitto ja barszcz eli punajuurikeitto. Joidenkin keittojen kanssa tarjotaan kotonatehtyä täytettyä pastaa tai keitettyä perunaa.
Kylminä alkupaloina syödään hyytelöityä kalaa tai lihaa, lihaleikkeleitä, kotitekoista maksapasteijaa, silliä, savustettua ankeriasta, täytettyjä kananmunia, juuresraasteita, tomaattia, kurkkua ja majoneesisalaatteja.
Lämpimänä alkupalana tarjotaan omenan ja sipulin kanssa paistettua kananmaksaa tai lihalla täytettyä kotitekoista pastaa.
Pääruokana syödään lihaa; kanaa, kalkkunaa, possua, lammasta tai nautaa. Juhlaruokana tarjotaan omenoilla täytettyä, paistettua ankkaa karpalohyytelön kanssa. Kalaruokiin kuuluvat paistetut lohi, turska, kuha ja taimen. Kalaruokia tarjotaan erityisesti paaston aikaan. Talviaikaan kuuluu bigos, pitkään uunissa haudutettu kaalipata, jossa on myös makkaraa, naudan ja sianlihaa, sipulia ja sieniä. Jouluaaton ruokapöytään kuuluu hyytelöity karppi.
Pääruoan kanssa tarjotaan keitettyjä perunoita, riisiä, tattaria, hapankaalia ja erilaisia taikinasta tehtyjä makaroninkaltaisia lisäkkeitä. Ruoan kanssa tajotaan myös tummaa ja vaaleaa leipää sekä voita.
Ruoan mausteina käytetään suolaa, maustepippuria, meiramia tilliä, persiljaa ja piparjuurta, sitruunaa ja etikkaa.
Jälkiruokana on jäätelöä, hedelmäsalaattia, Charlotka-omenaleivosta, täytekakkuja, joissa on paksut kerrokset vanukkaita ja hyytelöitä. Myös mansikoilla tai mustikoilla täytettyä makeaa pastaa tarjotaan sokerin kanssa jälkiruoaksi. Pullataikinasta tehty leivonnainen, jossa on täytteenä unikonsiemenistä tehtyä massaa tarjotaan juhlaleivonnaisena.
Ruokajuomana tarjotaan viiniä, vettä, teetä tai vahvempia alkoholijuomia.
Ruoka on aina kauniisti katettu ja pöytä koristeltu. Kukat, pellavainen valkoinen tai käsin kirjottu pöytäliina ja kankaiset servietit kuuluvat kattaukseen.
Puolassa tee haudutetaan teelehdistä ja tarjotaan sokerin ja sitruunan kera. Kahvi turkkilaiseen tapaan tehdään näin: jauhettu kahvi laitetaan lasin pohjalle, siihen lisätään keitetty vesi, sokeri ja kerma, sekoitetaan, annetaan laskeutua ja juodaan.
Katso myös
- Puolan autoteollisuus
Linkit
- [http://maps.google.com/maps?ll=52.106505,19.423828&spn=5.993775,16.215820&z=11&t=h&hl=en Puola Google Mapsissa]
- [http://www.puola.fi/ Puolan valtion matkailutoimisto]
- [http://www.poland-tourism.pl Puola]
Luokka:Puola
als:Polen
ms:Poland
zh-min-nan:Polska
ko:폴란드
ja:ポーランド
simple:Poland
th:ประเทศโปแลนด์
fiu-vro:Poola
Schlüssiges Verhalten siehe: Konkludentes Handeln Bo Kontemplation 05:54, 13. Sep 2005 (CEST)
----
Schlüssiges Verhalten (auch konkludentes Verhalten) sind Begriffe aus der Rechtssprache. Sie bezeichnen eine besondere Form der Abgabe einer Willenserklärung.
Normalerweise werden Verträge durch mündliche oder schriftliche Willenserklärungen abgeschlossen (Angebot und Annahme). Sofern für eine Willenserklärung nicht eine bestimmte Form vorgeschrieben ist, werden im Rechtsverkehr bestimmte Handlungen wie die Abgabe einer Willenserklärung behandelt, wenn sich aus dem Verhalten schließen lässt, das der Handelnde damit (wortlos) seinen Willen zum Ausdruck bringen will, eine bestimmte Rechtsfolge herbeizuführen. Oft liegt dem schlüssigen Verhalten entsprechende Gewohnheit, Übung oder Vereinbarung zugrunde.
Beispiele:
- Der heranfahrende Bus bringt zum Ausdruck: "Ich biete den Abschluss eines Beförderungsvertrages an." - Der einsteigende Fahrgast erklärt durch schlüssiges Verhalten: "Ich nehme Ihr Angebot an."
- Das hochgehobene leere Bierglas bedeutet: "Ich bestelle noch ein Bier."
- Das Heben der Hand in einer Versteigerung wird als Abgabe eines Gebotes verstanden (vgl. Trierer Weinversteigerung).
Kategorie:Allgemeine Zivilrechtslehre
jastrzbia gra pensjonat elitarne.info Malaga accommodation Pozycjonowanie Black-Breath
|
|
|
|
