:: wikimiki.org ::
| Laulaja |
LaulajaLaulaja on muusikko, joka laulaa eli käyttää omaa ääntään musiikin teon instrumenttina. Muita ilmaisuja laulajasta on esimerkiksi solisti ja vokalisti.
Laulajat voidaan jakaa äänialan mukaan useampaan alaluokkaan, kuten sopraano, altto, tenori ja baritoni.
Luokka:Musiikki
Luokka:Ammatit
MuusikkoMuusikko on henkilö, joka soittaa tai säveltää musiikkia.
Muusikkoja ovat mm.
- Laulajat, jotka käyttävät omaa ääntään instrumenttina
- Instrumentalistit, jotka soittavat instrumenttia
- Säveltäjät, jotka luovat uutta musiikkia
- Kapellimestarit, jotka johtavat yhtyettä
Muusikko voi olla täysin itseoppinut, mutta myös muusikon tutkinnon voi suorittaa toisen asteen oppilaitoksessa, esim. konservatoriossa, taikka ammattikorkeakoulussa. Alan korkeinta koulutusta Suomessa antaa Sibelius-Akatemia, jossa voi opiskella musiikin maisteriksi (MuM).
Katso myös
- Luettelo muusikoista
- Luettelo yhtyeistä
Luokka:Musiikki
Luokka:Ammatit
Luokka:Ammattikorkeakoulututkinnot
Musiikki
Musiikki on ihmisen kulttuurille ominainen ääneen perustuva taiteen ja viestinnän muoto. Termi on peräisin kreikankielisestä sanasta mousike, joka tarkoitti antiikin Kreikassa "runottarien taidetta" eli musiikin lisäksi myös runoutta ja tanssia.
Nykyään musiikki voidaan käsittää sarjana tietynkorkuisia ääniä (melodia) tai säännöllisiä rytmejä, jotka on järjestelty kuuloaistimustamme miellyttävällä tavalla. Miellyttävyys on pitkälti kiinni kuulijan omista mieltymyksistä ja arvomaailmasta, jotka muokkautuvat kulttuurin ja ajan myötä, ei niinkään itse sävelistä, joissa musiikin nautinnon ajatus saa vain hahmonsa.
Musiikin määritelmiä eri aikakausilla:
:Kyky erottaa korkeiden ja matalien sävelten ero (Ptolemaios, 100—178 jKr.)
:Tiede melodiikasta ja siihen liittyvistä asioista (Aristides Quintilianus, n. 200-luku jKr.)
:Oppi luvuista ja lukusuhteista (Cassiodorus, n. 490—585)
:Ars recte cantendi, taito laulaa oikein (tuntematon, keskiaika)
:Planeettojenvälistä kommunikaatiota (tuntematon, keskiaika)
:Sielun tiedottomasti harjoittama salainen aritmetiikka (Gottfried Leibniz, 1646—1716)
:Tiede ja taide, jonka tarkoituksena on tarkoin harkiten valita kauniita ja miellyttäviä sointeja, liittää ne oikein yhteen ja suloisesti esittää, jotta niiden kaunosointi ylistäisi Jumalan kunniaa ja kaikkia Hänen tekojaan (J. Mattheson, 1700-luvun alku)
:Taito yhdistellä säveliä korvaa miellyttävällä tavalla (Jean-Jacques Rousseau, 1712—1778)
:Taito ilmaista sävelten avulla tunteita (H. C. Koch, 1800-luvun alku)
:Näkymätön (Herder, 1800-luku)
:Ikuinen (Schelling, 1800-luku)
:Musiikin sisällön muodostavat soiden liikkuvat muodot (Eduard Hanslick, 1800-luvun loppu)
:Sisäisen ihnimillisen luonnon heijastaja (Schönberg, 1900-luku)
:Järjestyksen luoja ilmiöiden, erityisesti ihmisen ja ajan välille; kyvytön itsessään ilmaisemaan mitään (Igor Stravinsky, 1900-luku)
:Organisoitua ääntä (E. Varèse, 1900-luku)
Musiikkia voidaan tuottaa keholla esimerkiksi laulamalla tai käsiä taputtamalla. Useimmissa kulttuureissa on lisäksi kehitetty soittimia, jotka tuottavat soinniltaan erilaisia säveliä tai rytmejä. Nykyään musiikkia voidaan luoda myös elektronisesti.
Musiikin funktio voi olla taiteellinen, sosiaalinen, ritualistinen tai pelkkä esteettisen mielihyvän tuottaminen.
Se, mikä arkielämässä saattaa kuulostaa tavanomaiselta ääneltä, voi olla musiikkia tietyssä yhteydessä.
Alkuperä
Musiikin alkuperää ei tunneta varmasti. Sen synnyn arvellaan liittyneen puheen kehittymiseen, ja siihen ovat saattaneet vaikuttaa luonnon äänien (kuten lintujen) matkiminen, työliikkeiden rytmi ja ihmisen leikkisä ja seurallinen perusolemus. Se on usein liitetty kulttuurin mytologiaan ja yhdistetty osaksi rituaaleja. Musiikin synty on ollut vaihe jokaisen kulttuurin historiassa, niinpä sitä voidaan verrata yhteiskunnallisessa merkityksessä puhekieleen.
Ennen 1700- ja 1800-lukujen teollista vallankumousta ja sen jälkeistä globalisaatiota jokaisella kulttuurilla oli omanlaisensa musiikkiperinne. Nykyisin länsimainen musiikki on levinnyt lähes kaikkiin teollistuneisiin maihin ja jonkin verran myös kehitysmaiden urbaaneille seuduille. Samalla se on kuitenkin imenyt vaikutteita muiden kulttuurien musiikista muodostaen uudenlaisia musiikkityylejä.
Koska musiikkiesitys on aikaan sidottu, eikä se kuvataiteesta poiketen pysty säilymään sellaisenaan, on se aiemmin siirretty opettamalla sukupolvelta toiselle. Nuottikirjoituksen keksiminen 1000-luvulla oli mullistus musiikin säilyttämisessä, ja seuraava suuri edistysaskel oli musiikin äänittämisen keksiminen 1800-luvun puolivälissä. Nykyään musiikista pystyykin hyvin yksinkertaisin keinoin nauttimaan kuka tahansa ja missä tahansa.
Musiikki eri kulttuureissa
- Afrikkalainen musiikki
- Afroamerikkalainen musiikki
- Arabialainen musiikki
- Intialainen musiikki
- Iranilainen musiikki
- Japanilainen musiikki
- Kiinalainen musiikki
- Latinalaisamerikkalainen musiikki
- Länsimainen musiikki
- Suomalainen musiikki
Länsimaissa muiden kulttuurien musiikkia afroamerikkalaista musiikkia lukuun ottamatta kutsutaan etnomusiikiksi. Musiikkikulttuurien yhteensulautumana syntynyttä musiikkia kutsutaan maailmanmusiikiksi.
Musiikin levitysmediat
- Internet
- Radio
- Televisio
- Vinyylilevy
- Äänikasetti
- CD-levy
- MiniDisc
- Tietokoneet
- DAT (Digital Audio Tape)
- SACD (Super Audio CD)
Katso myös
- Autotune
- Luettelo muusikoista
- Luettelo musiikin tyylilajeista
- Luettelo musiikkitapahtumista
- Luettelo yhtyeistä
- Nuottiavain
- Soitin
- Luettelo soittimista
- Tietokonepelien musiikki
- Äänentoisto
- Äänitys
-
fiu-vro:Muusiga
ms:Muzik
ko:음악
ja:音楽
simple:Music
th:ดนตรี
ÄänialaIhmisten äänet voidaan luokitella niiden ulottuvuuden mukaan. Ääniala siis määräytyy sen mukaan, mitkä ovat korkein ja matalin nuotti, mihin ääni yltää.
Äänialojen luokittelu klassisessa musiikissa
Seuraavat äänialaluokitukset (korkeimmasta matalimpaan) ovat vakiintuneet käyttöön klassisessa musiikissa.
- sopraano (240 - 1170 Hz)
- mezzosopraano (220 - 900 Hz)
- kontra-altto (130 - 700 Hz)
- altto (145 - 685 Hz)
- tenori (130 - 440 Hz)
- baritoni (110 - 350 Hz)
- basso (80 - 330 Hz)
Yleensä kolme ensimmäistä kuuluvat naisille, kolme viimeistä miehille. Ajoittain miehetkin yltävät korkeammille taajuuksille - tällöin heistä käytetään seuraavia nimityksiä:
- sopranista
- kontratenori
Näiden yleisten luokkien lisäksi oopperan ja muun klassisen musiikin yhteydessä usein käytetään muitakin, vielä tarkempia termejä. Eri maissa on käytössä hieman toisistaan poikkeavia luokitteluja äänialoille ja -laaduille, kts. artikkeli Fach.
Luokka:Äänialat
ko:성악 음역
Altto
Altto on matalin naisääni. Tyypillisen alton ääniala ulottuu pienestä f:stä kaksiviivaiseen d:hen.
Luokka:Äänialat
ja:アルト
Baritoni
Baritoni on miesääni, joka sijoittuu basson ja tenorin väliin. Tyypillinen baritoni pystyy laulamaan sävelet suuresta A:sta yksiviivaiseen f:ään. Nimitystä tenoribaritoni käytetään baritonin ja tenorin väliin sijoittuvasta äänestä (A-as1), bassobaritoniksi taas sanotaan baritonin ja basson väliin sijoittuvaa ääntä (F-e1). Baritoniääniä voidaan kuvata sanoilla syvä ja lämmin.
Katso myös
- Luettelo baritoneista
Luokka:Äänialat
ja:バリトン
Luokka:MusiikkiMusiikkiin liittyviä artikkeleita.
Luokka:Taide
zh-min-nan:Category:Im-ga̍k
ko:분류:음악
ja:Category:音楽
simple:Category:Music
th:Category:ดนตรี
Path of Destruction
Path of Destruction is a novel centered around the life of Darth Bane and the fall of the Sith Era. The book is being written by Drew Karpyshyn and will be released October 2006. The book takes place 1000 BBY. The book is a hardcover.
Summary
This book occurs right after the fall of the Sith Era.
Civil war among the Sith has allowed the Jedi to destroy the Sith Order. The Battle of Ruusan resulted in the end of the Sith. Little do the Jedi know that one Dark Lord survived, Darth Bane.
Able to foresee the inevitable doom of the misguided Sith Order, he learned from their destruction. Darth Bane has forged a secret Sith Order who plot from the shadows and carefully rebuild their lost glory, one generation at a time until their revenge against the Jedi.
Category: Star Wars books
mieszne gry Praga appartamenti online casinos jednorki bandyta nadwaga
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Sumpvibe
.
----
| Sumpvibe |
|
| Klassifikation: |
- Rige: Dyr (Animalia)
- Række: Rygstrengsdyr (Chordata)
- Klasse: Rige: Dyr (Animalia)
- Række: Rygstrengsdyr (Chordata)
- Klasse: Begrebet stammer fra et planlægningssystem for jordbrug, hvor man arbejder med forudsætninger for en vedvarende dyrkning. Dvs. at monokulturelle systemer erstattes af polykulturel opbygning af produktion, bosætninger og forsyninger. Det hele sker på baggrund af naturlige mønstre. Begrebet bruges desuden i forbindelse med design af boliger og bymiljøer, som kan indpasses i naturlige mønstre.
Begyndelse
Mid
|
Lyngby Boldklub
Lyngby Boldklub er en dansk fodboldklub, stiftet i 1921. Klubben er hjemmehørende på Lyngby Stadion i Kgs. Lyngby. Fra 1994 til 2001 hed klubben Lyngby FC.
Klubben har vundet Danmarksmesterskabet i fodbold to gange (1983 og 1992) og landspok
|
Lyngby FC
Lyngby Boldklub er en dansk fodboldklub, stiftet i 1921. Klubben er hjemmehørende på Lyngby Stadion i Kgs. Lyngby. Fra 1994 til 2001 hed klubben Lyngby FC.
Klubben har vundet Danmarksmesterskabet i fodbold to gange (1983 og 1992) og landspok
|
Braille
Braille-alfabetet (punktskrift) er det mest almindelige og internationale blindeskriftsystem. Systemet blev opfundet af franskmanden Louis Braille med inspiration fra et militært system beregnet til at kommunikere ordrer lydløst i mørke.
Alfabetets bogstaver er ophøjede punkter, der føles med fingerspidserne, og hvis antal og placering er varieret inden for en grundform på seks punkter i to lodrette rækker, nummereret således:
Billede:
|
|
Odense Universitet
Syddansk Universitet (SDU) er Danmarks tredjestørste universitet med ca. 15.000 studerende (2002). Det har campusser i Odense, Kolding, Esbjerg og Sønderborg. Universitetet er opdelt i et humanistisk, et samfundsvidenskab<
|
|
|