:: wikimiki.org ::

Lentokenttä

Lentokenttä

]] Lentokentät ja lentoasemat ovat lentokoneliikennettä varten rakennettuja nousu- ja laskeutumispaikkoja. Lentokentillä on yksi tai useampi kiitotie lentokoneiden nousua ja laskeutumista varten, lentoasematiloja henkilö- ja tavaraliikenteen hoitamista varten ja usein myös lentokoneiden huoltotiloja. Lentokenttiä on eri tarkoituksiin: mm. siviililentoliikenteelle, sotilaslentoliikenteelle ja harrastusilmailulle.

Katso myös

- Lista Suomen lentoasemista Luokka:Lentokentät ja:空港

Lentokone

Lentokone on ilmassa liikkuva, ilmaa raskaampi kiinteäsiipinen ilma-alus. Lentokone voi olla moottoroitu tai purje- tai liitolentokone. Moottoroidut koneet voidaan jakaa voimalaitteen mukaan potkuri- ja suihkukoneisiin jne. Lentonopeusalueen mukaan voidaan lentokoneet jakaa alisoonisiin, transsoonisiin, ylisoonisiin ja hypersoonisiin koneisiin. Lentokone voi olla siviilikone tai sotilaskone. Valmistus jakaa koneet tehdastekoisiin ja muihin (experimental-koneet jne.). Koneiden jako käytön – siviililentoliikenne, sotilasilmailu, kokeellinen lentäminen, harrastusilmailu – mukaan jakaa lentokoneet katogorisesti, tosin entisiä sotilaskoneita on harrastuskäytössä, matkustajakoneiden erikoisversioita käytetään esim. painottomuuslennoilla kokeellisessa lentämisessä jne.

Rakenne

Nostovoimaa lisäävät laitteet (laipat, solakot jne.), laskutelineet ja muut järjestelmät ja laitteet ovat merkittävä osa lentokoneesta. Lentokoneesta on toisen maailmansodan jälkeen tullut yhä enemmän sähkötekniikkaa, elektroniikkaa ja ohjelmistoja sisältävä laite. Runko näkyvänä elementtinä puuttuu vain lentävä siipi-tyyppisistä lentokoneista, jotka eivät ole yleisiä. Runkoon kuuluu ohjaamo. Ohjaamokin voi puuttua miehittämättömistä lentokoneista (UAV), joita usein kutsutaan (tiedustelu)lennokeiksi (ts. ne ovat lentokoneen määritelmän ulkopuolella), jos ne ovat pieniä, tai maalikoneiksi (drone), jos ne ovat pääasiassa ohjusten jne. maaleiksi rakennettuja ilma-aluksia. Nykyisistä UAV-koneista osa ei enää täytä lennokin määritelmää vaan ovat pikemmin lentokoneita. Matkustajakoneissa matkustamo on merkittävin osa runkoa. Kuljetettava hyötykuorma eli lasti voi olla rahtia tai aseita, esim. pommeja tai ohjuksia. Nyttemmin useimmat pommikoneet eivät kuljeta pommeja sisäisissä pommikuiluissa, tosin suurimmat niistä – B-1, B-2, B-52, Tu-22 – kuljettavat asekuorman sisällään. Koneen siipi voi olla muodoltaan suora, trapetsinen, elliptinen tai kolmiomainen eli deltasiipi. Sen etureuna voi olla suora tai taaksepäin tai, harvemmin, eteenpäin viistetty, jollainen on välttämättömyys nopeuksilla jotka lähestyvät äänen nopeutta. Aikoinaan koneet olivat yleensä kaksitasoisia, jolloin siiven kuormitus pieneni ja kevyen ja kestävän siiven suunnittelu helpoittui. Siiven poikkileikkauksen muoto, siipiprofiili, on hyvin tärkeä siiven nostovoimaan ja vastukseen vaikuttava tekijä. Siipeen liittyy laipat, lentojarrut, siivekkeet ja etureunalaipat. Siivekkeillä säädellään koneen kallistusta pituusakselin suhteen. Muut mainitut ohjaimet liittyvät koneen nousuun ja laskuun ja silloin tarvittavaan lisänostovoimaan. Lentojarru hidastaa konetta joko laskussa tai laskun jälkeen. Sotilaskoneissa lentojarrulla voi olla käyttöä, esim. syöksypommittajan nopeuden rajoittaminen. Deltasiipisessä lentokoneessa korkeusvakaaja puuttuu tai on toisinaan koneen eturungossa nk. canardina. Sivuvakaaja voi toisinaan yhdistyä V-kulmassa olevaan korkeusvakaajaan, kuten on esim. Fouga Magister-koneessa. Korkeusvakaaja ja -peräsin tasapainottavat siiven aiheuttaman koneen nokkaa alaspäin kääntävän momentin ja aikaansaa voimat joilla koneen ratakulmaa muutetaan. Korkeusvakaajaa ja korkeusperäsin integroidaan nykyisin sotilaskoneissa yhdeksi liikuvaksi elementiksi, esim. F-16-hävittäjässä on näin. Voimalaite voi olla mäntä-, potkuriturbiini-, suihkuturbiini- tai suihkumoottori tai rakettimoottori. Useimmissa Purjelentokoneissa ei ole ole voimalaitetta, vaan lentäjä hankkii ilmassa pysymiseen tarvittavan energian ilmakehän nousevista ilmavirtauksista. Purjelentokoneet hinataan yleensä ilmaan moottorilentokoneen avulla tai vintturilla. Purjekone voidaan varustaa myös lentoonlähdön tai kotiin paluun mahdollistavalla, rungon sisään vedettävällä moottorilla. Itsestarttaavat tai paluumoottorilla varustetut koneet luokitellaan voimanlähteestä huolimatta purjekoneiksi. Moottoripurjelentokonessa (MoPu) moottori ei ole sisäänvedettävä ja sen purjelento-ominaisuudet ovat yleensä heikohkot. Alkeellinen purjelentokone on liitokone, joka lentää esim. katapultilla laukaistuna vuoren rinteeltä. Otto Lilienthalin liitokoneet olivat tätä tyyppiä kehittäen lentokonetta merkittävästi. Se oli keksintönä samankaltainen kuin Leonardo da Vincin kehittämä liitokoneen idea. Liitokone jalostui 1900-luvun lopulla riippuliitimiksi, joita on myös moottoroituina.

Toimintaperiaate

Lentokone pysyy ilmassa siipien nostovoiman avulla. Lentokoneen liikkuessa eteenpäin riittävällä nopeudella, ilmavirtaus siiven ympärillä muuttuu sirkulaation johdosta siten, että siiven yläpinnalla virtausnopeus kasvaa ja alapinnalla hidastuu. Tästä aiheutuu Bernoullin lain mukaisesti paine-ero siiven ylä- ja alapinnan välille, joka saa aikaan nostovoimaa. Merkittävä osa nostovoimasta syntyy kuitenkin aerodynaamisten voimien aiheuttamasta virtauksen alastaitteesta siiven jälkeen, joka nostaa siipeä Newtonin III lain mukaisesti.

Ohjaus

Bernoullin lain Lentokoneen ohjaus vaihtelee konetyypin mukaan; hävittäjiä ohjataan ohjaussauvalla, pommi- ja matkustajakoneita ratilla joka liikkuu myös eteen ja taakse. Ohjauslaitteella liikutetaan ohjainpintoja eli siivekkeitä ja korkeusperäsintä. Lisäksi polkimet liikuttavat sivuperäsintä, jota käytetään pääasiassa koneen ollessa maassa. Siivissä olevien liikkuvien tasojen eli ohjaussiivekkeiden (engl. aileron) avulla kone saadaan kaartamaan. Myös sivuperäsintä (engl. rudder) voidaan käyttää kaarrossa apuna estämään sivuluisua. Kone saadaan nousemaan ja laskemaan korkeusperäsimen (engl. elevator) avulla. Siivissä ovat myös ns. spoilerit (engl. spoilers, spoilerpanel), jollaisia kutsuttiin aiemmin lentojarruiksi. Ne ovat siivestä ylös nousevia paneleita, joita on yleensä 3-5 kpl/siipi. Lähimpänä runkoa olevat panelit molemmissa siivissä ovat ns. maaspoilerit ja muut ovat lentospoilereita. Spoilerit auttavat kaarrossa siten että ne tulevat ulos laskevasta siivestä sitä enemmän mitä jyrkempi kaarto on. Spoilereita käytetään lentojarruina ja silloin ne toimivat ohjaamon lentojarruvivusta symmetrisesti. Koneen laskeutuessa ja telineiden osuessa maahan tulevat spoilerit (nyt myös maaspoilerit) ulos siivestä tuhoten siiven nostovoiman. Siivissä olevien laskusiivekkeiden eli laippojen (engl. flaps) avulla kone voi hidastaa vauhtiaan laskeutumista varten kohtauskulman muuttumatta liian suureksi. Eräissä lentokoneissa on siipien etureunassa solakot (engl. slats), joiden avulla siiven nostovoimaa voidaan kasvattaa lentoonlähtöä ja laskua varten. Myös korkeusvakainta (engl. horizontal stabilizer) voidaan lähes kaikissa konetyypeissä liikuttaa korkeusperäsimen tehostamiseksi. Vanhemmissa ja pienemmissä lentokoneissa käskyt ohjaimilta siirtyvät ohjainpinnoille vaijereiden ja vipujen välityksellä. Uudenaikaiset liikenne- ja sotilaslentokoneet on varustettu ns. fly-by-wire -järjestelmällä, jossa käskyt ohjainpinnoille välittyvät sähköisesti tietokoneen kautta ilman mekaanista yhteyttä ohjainten ja ohjainpintojen välillä. Tällaisissa lentokoneissa on yleensä monimutkainen kolmen ohjauskomentojärjestelmän yhdistelmä, joista ainakin kahden on toimittava samalla tavalla samanaikaisesti, muuten lennon vakavuus vaarantuu.

Lentokoneen alkuhistoriaa

Ensimmäiset välineet, joilla ihminen on päässyt jonkinlaiseen lentoon tai liitoon, saattavat olla leijat ja liidokit. Muun muassa Kiinassa on jo varhain ollut isoja tiedusteluleijoja, johin kiinnitetty lapsi tai poikkeuksellisen pienikokoinen mies on tarkkaillut korkealta maastoa. Ensimmäiset itseään liikuttavat ilma-alukset ovat olleet eurooppalaisia ilmalaivoja. Ilmaa raskaampaa alusta on ennen niiden valtakauden alkua pohtinut muun muassa kirjailija Jules Verne. Hän oletti, että tulevaisuus on ilmaa raskaampien lentolaitteiden ilmaa kevyempien ilmalaivojen ja ilmapallojen sijaan. Hänen ilma-aluksensa muistutti kovasti laivaa. Sen kannella oli paljon isoja potkureita, ikään kuin purjeita mastoissa. Tällaisia lentäviä laivoja, "lentolaivoja", on ollut muissakin kuvitelmissa, mutta niitä ei ole koskaan toteutettu. Moottorilennon historian katsotaan yleensä alkaneen 17. joulukuuta 1903, jolloin Wilbur ja Orville Wrightin rakentama kaksitasoinen, puusta ja kankaasta rakennettu, polttomoottorilla varustettu "Flyer" -niminen lentokone lensi ensilentonsa Kill Devil Hillsissä Pohjois-Carolinassa, Yhdysvalloissa. Ohjaajana toimi Orville Wright ja tuo ensilento kesti 12 sekuntia. Lennetty matka oli 37 m. Ensilennon jälkeen lentojen pituus ja lentoaika kasvoivat nopeasti. Wrightin veljesten kone poikkesi muista saman aikakauden lentolaitteissa erityisesti siinä, että se oli täysin ohjattavissa lennon aikana ja veljekset pystyivät säilyttämään koneen hallinnan noususta hallittuun laskuun. Aikaisemmin, jo vuonna 1849 englantilainen Sir George Cayley oli rakentanut liitokoneen, jolla 10-vuotias poika lensi lyhyen matkan. 1890 ranskalainen insinööri Clément Adler lensi rakentamallaan höyrykonekäyttöisellä laitteellaan Pariisin lähistöllä noin 54 m lentokorkeuden ollessa noin 20 cm, kone ei kuitenkaan ollut mitenkään ohjattavissa sivusuunnassa tai muutenkaan ja se ei osoittaunut kehityskelpoiseksi.

Lentoyhtiöitä

Luettelo lentoyhtiöistä 10 suurinta lentoyhtiötä (2003) matkustajamäärin mitattuna ovat:
- American Airlines 88 241 000
- Delta Airlines 84 245 000
- Southwest Airlines 74 787 000
- United Airlines 66 100 000
- Japan Airlines 58 241 000
- Northwest Airlines 51 975 000
- Lufthansa 45 400 000
- Air France 43 700 000
- All Nippon Airways 42 251 000
- US Airways 41 263 000

Lentokonevalmistajia

- Airbus, Eurooppa
- Antonov, Ukraina
- Boeing, Yhdysvallat
- Brequet, Ranska
- CASA, Espanja
- Cessna, Yhdysvallat
- Dassault, Ranska
- Diamond Aircraft Industries, Itävalta
- Douglas, Yhdysvallat, nykyisin osa Boeingia
- Embraer, Brasilia
- Hindustan Aeronautics (HAL), Intia
- Iljushin, Venäjä
- McDonnell-Douglas, Yhdysvallat, nykyisin osa Boeingia
- MiG, Venäjä
- Mooney, Yhdysvallat
- Piper, Yhdysvallat
- Suhoi, Venäjä
- Tupolev,Venäjä

Katso myös

- Luettelo lentokoneista
- Luettelo lentokonetyypeistä
- Lentäjä
- Liidin
- Liikenne
- Ilmailu
- Suomen lentoasemat
- Turbulenssi
- Sakkaus Luokka:Ilmailu Luokka:Liikennevälineet ja:飛行機 Suurin Suomessa käytössä oleva lentokone on McDonnell Douglas eli MD 11.

Ilmavoimat

Ilmavoimat on valtion asevoimien haara, joka sai alkunsa ensimmäistä maailmansotaa edeltävänä aikana ja syntyi ensimmäisen maailmansodan aikana. Itsenäiset ilmavoimat perustettiin 1910-luvulla esim. Englantiin ja Suomeen. Sotilasilmailu ei edistynyt maailmansodan loputtua eikä aselaji ei itsenäistynyt maavoimista esim. Yhdysvalloissa ennen kuin toinen maailmansota oli osoittanut sen tehon. Ilmavoimat ylläpitää lentokalustoa, lentokenttiä ym. infrastruktuuria ja toteuttaa ilmatilan valvontaa sotilaslentäjien ja muun henkilökunnan avulla. Ilmavoimien päätehtävät ovat (suluissa termejä englanniksi ja ruotsiksi, koska niiden lyhenteitä käytetään lentokoneiden luokitusmerkintöinä ja tyyppitunnuksissa): # Tiedustelu (Reconnaissance, Spaning) # Ilmatilan hallinta (= hävittäjätoiminta eli vastustajan lentokoneiden alasampuminen; nykyisin Fighter, potkurikoneiden aikana Pursuit; Jakt) # Pommittaminen (Bomber) # Rynnäköinti (maamaaleja vastaan; Attack) # Kuljetus (Cargo) # Koulutus (Training) Ilmavoimat ovat useimmissa maissa (kuten Suomessa) oma puolustushaaransa, joka on ainoa, jolla on lentokoneita. Suomeen on kuitenkin perustettu, maavoimien puolustushaaraan, kuuluva helikopteriaselaji. Suurvalloilla on ilmavoimien lisäksi muillakin puolustushaaroilla omat ilmavoimansa. Yhdysvallojen muista puolustushaaroista itsenäiset ilmavoimat on US (Air Force), mutta myös merijalkaväellä (Marines) ja laivastolla (Navy) on omat ilmavoimansa. Suurissa maissa ilmavoimien itsenäisyys perustuu niiden strategiseen tuhovoimaan, mikä tarkoittaa käytännössä useassa tapauksessa ydinpommituslentokoneita. Muiden puolustushaarojen ilmavoima-aselajit tukevat puolustushaaran omaa taistelua.

Ilma-aseen ja ilmavoimien historia

Kuumailmapallojen käyttö tähystykseen alkoi 1800-luvulla, mutta lentokone tuli sotaan ensimmäisen maailmansodan jo ollessa käynnissä. Tosin Wrightin veljesten The Flyerin ensimmäinen asiakas oli Yhdysvaltain armeija. Toinen maailmansota nosti ilma-aseen tärkeimmäksi sodassa. Ilma-aseen käyttö laajeni ilmailun ulkopuolelle, ohjuksiin, ja ilmailussa ilman yläpuolelle, avaruuteen, tosin avaruussukkula lopulta toteuttiin pääosin siviililuonteiseksi. Merkittävimmät ilma-aseen käytöt:
- tähystyspallojen käyttö esim. Yhdysvaltain sisällissodassa 1860-65
- ensimmäinen lentokoneen sotilaallinen käyttö tapahtui Englannin ja Turkin välisessä konflitissa 1910-luvun alussa Englannin pommittaessa lentokoneella (mahdollisesti vain yksi pommi, 4 kuollutta)
- ensimmäinen maailmansota, pommittaminen ensin Zeppeliineillä, sitten lentokoneilla, tiedustelulentokoneen muuttuminen hävittäjälentokoneeksi
- Italian Etiopian valloitus 1935, pommituslennot
- Espanjan sisällissota, Guarnican kaupungin pommitus, syösypommittajan käyttö, Saksan ja Neuvostoliiton uudenaikaisten hävittäjäkoneiden testaaminen
- Japanin sodankäynti Aasiassa ja Tyynellä merellä ja Yhdysvaltain ja Englannin vastaus: lentotukialuksen käyttö mm. Pearl Harboriin hyökkäyksessä, Jamamoton koneen pudottaminen, atomipommien pudotus Japaniin.
- Saksan hyökkäys Euroopassa ja Afrikassa ja liittoutuneiden vastaus: salamasodan ilma-maa-sota-oppi, taistelu Britanniasta, Saksan strateginen pommittaminen, maataitelukone, lentokone panssarivaunujen tuhoajana, laskuvarjojoukkojen kuljetus, suihku- ja rakettihävittäjä, seuraava askel ilmailusta - ballistinen ohjus.
- Korean sota 1950-1953. Ks. http://www.netti.fi/~halle/planes/sodat/korea.htm
- Pakistanin ja Intian välinen sota 1965, ks. http://www.netti.fi/~halle/planes/sodat/indopak.htm
- Indokiinan/Vietnamin sota 1945-1975, ks. http://www.netti.fi/~halle/planes/sodat/vietnam.htm
- Israelin itsenäistymistä seurannut sota 1948
- Suezin kriisi 1956
- Israelin ja arabimaiden sodat 1948, 1956, 1967, 1973, 1983
- Kuuban ohjuskriisi - tiedustelulennot
- Algerian sota
- Afganistanin sota 1979-89 - neuvostojoukkojen ilmakuljetus Kabuliin sodan alussa, taisteluhelikopterien käyttö
- Iran-Irak sota 1980-1990
- Israelin isku Irakin rakenteilla olevaan ydinvoimalaan
- Falklandin sota 1982 - VTOL-hävittäjien käyttö
- Persianlahden sota 1991 - täsmäpommitukset stealth-koneilla
- Afganistanin ja Irakin miehitys 2003 - vuoristoluolastojen pommituksen
- Tsetsenian sota

Ensimmäinen maailmansota

avaruussukkula Ilma-aseen ja -voimien varsinainen synty tapahtui ensimmäisen maailmansodan aikana. Aluksi lentokoneiden tehtävänä oli vain vihollisen maavoimien asemien ja joukkojen liikkeiden tiedustelu. Vähitellen lentokoneisiin otettiin myös pieniä pommeja. Lentokoneiden väliset yhteenotot käytiin aluksi pistoolein. Pian asennettiin pieniin yksimoottorisiin hävittäjäkoneisiin konekiväärit, jotka ampuivat potkurikehän yli. Aseen teho lisääntyi paljon, kun opittiin tahdistamaan konekivääri niin, että se ei ammu omaa potkuria rikki. Tällöin voitiin konekivääri / konekiväärit asentaa suoraan ohjaajan eteen, jolloin niiden tarkkuus lisääntyi suuresti ja häiriötapauksissa niitä voitiin käsitellä. Tämän askeleen tekivät ensin saksalaiset, joiden päähävittäjät olivat Fokker-tehtaan tuotantoa, kuuluisimpana ehkä kolmitasoinen Fokker Dr.I. Sodan parhaana hävittäjänä pidetään usein kaksitasoista Fokker D-VII -konetta. Ehkä kuuluisin ympärysvaltojen lentokone oli hävittäjä Sopwith Camel. Ensimmäisen maailmansodan kuuluisin hävittäjä-ässä (=yli viisi vastustajan lentokonetta alasampunut) oli saksalainen Manfred von Richthofen, joka ampui alas 80 vihollisen lentokonetta. Pieni määrä alasammuttuja koneita riitti ässän statukseen mm. siksi, että lentäjien tilastollinen elinikä rintamalle saapumisesta oli vain 3-4 kuukautta. Lentäjästä tuli ensimmäisen maailmansodan, jossa merisota oli vähäistä ja maasota veristä asemasotaa, aikana yksilötaistelun luonteen takia propagandassa uusi sankari, eräänlainen "ilmojen ritari". Pommitustehtäviin rakennettiin jo ensimmäisen maailmansodan aikana raskaita monimoottorisia lentokoneita. Saksalaiset käyttivät mm. Lontoon pommittamiseen myös ilmalaivoja (ns. zeppeliinejä).

Maailmansotien välinen aika

1920-luvulla sekä 1930-luvulla vaikutti ajatussuunta douhetismi (kehittäjänä italialainen kenraali Giulio Douhet, (1869-1930), jonka mukaan sodassa on pommikoneilla ratkaiseva rooli. Nopeat pommikoneet tuhoavat pommikuormillaan vihollisen tehtaat, rautatiet, sillat ym. ja ne ampuvat alas vihollisen hävittäjät omalla konekivääriaseistuksellaan. Ne ratkaisevat sodan siis jo ennen kuin maavoimat ehtivät toimia. Tätä tuki myös tekniikan kehitys - 1930-luvun alussa suunniteltiin nopeita matkustakoneita, mm. DC-1 ja Boeing 246. Niiden kaltaisia pommikoneita kehitettiin, mm. Bristol Blenheim, Heinkel He 111. Ne olivat jopa 100 km/h nopeampia kuin senaikaisen hävittäjäkoneet ja kokometallisina ne olivat niin hyvin panssaroituja, etteivät hävittäjäkoneiden pienikaliiperiset konekiväärit voineet tuhota niitä. Neuvostoliitossa nopean metallirunkoisen pommikoneen ideaa edusti Tupolevin jo vuodesta 1934 valmistama SB, mikä oli talvisodassa nopeutensa vuoksi yllätys. Kiinteiden laskutelineensä vuoksi hitaiksi jäävät Fokker D.XXI:t hankittiin Suomeen siksi, että uskottiin Neuvostoliiton mahdollisesti operoivan TB-3:lla. Ensimmäisen maailmansodan asemasodaksi juuttuneen maasodan vuorottaisten jalkaväen massahyökkäysten kauhut olisivat siis vain menneisyyttä. Espanjan sisällissodassa 1930-luvun lopussa tapahtunut Guernican pommitus näytti osoittavan pommitusilmavoimien ylivertaisen mahdin. Kiinassa Japani pommitti Shanghaita tehokkaasti. Etiopiassa Italian ilmavoimien pommitukset olivat tehokkaita etiopilaisten ratsuväkeä vastaan. Toisen maailmansodan alussa Saksan maavoimia tukevien ilmapommitusten vaikutus oli tehokas mm. Puolassa ja Neuvostoliiton hyökkäyksen alkuvaiheessa. Saksan pommituskoneista suurehko osa oli syöksypommittajia, joilla pyrittiin osumaan tarkemmin. Taistelussa Englannista Saksan pommikoneiden teho ei enää näkynyt. Niiden pommikuorma oli liian vähäinen sellaisen alueen pommittamiseen, jossa vastapuolen ilmapuolutus pystyi toimimaan. Saattohävittäjien antama suoja pommikoneille oli riittämätöntä, minkä myös RAF ja USAAF totesivat 1942-45. RAF siirtyikin Saksan pommittamiseen yöllä, joka synnytti yöhävittäjän. Saksan ja Neuvostoliiton valinta oli kevyet maarintamaa tukevat pommikoneet. Japanilla pommikoneista suuri osa operoi tukialuksilta ja olivat sen tähden keveitä. Englannin ja Yhdysvaltain valinta oli jo 1930-luvun puolivälissä raskaat pitkän kantaman strategiset pommikoneet, kenties valinnan perusteena oli douhetismi. Tarkka pommitus oli hyvin vaikeaa ja tuhovaikutus jäi usein pieneksi. Esim. patojen murtamiseen piti erityisesti kehittää oma menetelmänsä. Vasta sodan loppupuoli näytti niiden tehon, etenkin suurkaupunkien palopommituksissa ja atomipommien pudottamisessa. Lentokoneteollisuus oli kuitenkin tehnyt eri maissa valinnan 1930-luvun puoliväliin mennessä ja maat olivat sidoksissa tiettyyn kapasitettiin koko sodan ajan. 1930-luvun puolivälissä alettiin rakentaa uudenaikaista nopeaa, kokometallista, sisäänvedettävällä laskutelineellä ja 20 mm tai 40 mm tykillä varustettua, mutta kevyttä lyhyen kantaman hävittäjälentokonetta (Jäger). Ensimmäinen näistä oli Neuvostoliiton Polikarpov I-16 jo vuonna 1933. Messerschmitt Bf 109, Hawker Hurricane jne. olivat tulossa toisaalla. Toinen hävittäjäversio oli 2-moottorinen pitkään toimiva raskas hävittäjä (Zerstörer). Tästä esimerkki on Messerschmitt Bf 110. Tämä oli sen ajan moniroolihävittäjä, mutta kesti vuosikymmeniä ennen kuin raskaasta hävittäjästä (F-4 Phantom, F-111, F-14, Tornado) tuli toimiva. Hävittäjien laiminlyönti asevarustelussa tapahtui pommittajien eduksi valtaosan sotien välisestä ajasta. Se oli teollisuuden ja poliitikkojen valinta ja myös useimmissa maissa vähillä määrärahoilla toimineiden ilmavoimien korkeimpien upseerien valinta.

Toinen maailmansota

Talvisota

Suomalaisten onneksi Neuvostoliiton ilmavoimat olivat douhetismin vallassa talvisodan alussa sikäli, että lähettivät Suomen ylle pommikonemuodostelmia ilman hävittäjäsuojaa. Näitä SB-pommikoneita Suomen ilmavoimat pystyi ampumaan alas suhteellisen suuria määriä suomalaisten melko hitaalla ja heikosti aseistetulla Fokker D.XXI -hävittäjäkoneella. Luutnantti Jorma Sarvanto ampui alas jopa kuusi vihollisen pommittajaa neljässä minuutissa ([http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/sotilas/sotilas/talvisota/luutnantti_sarvannon_taistelulen.htm Luutnantti Sarvannon ennätyksellinen ilmataistelu]). Talvisodan loppuvaiheissa Suomen ilmavoimat joutui harvinaisen tehtävän eteen, kun sen hävittäjien tuli rynnäköidä Viipurinlahden yli jäällä hyökkäävää vihollisen jalkaväkeä vastaan.

Saksan sota lännessä

Toinen maailmansota oli lentoaseen voimakkaan kehityksen aikaa. Lentokoneiden nopeus, nousukyky, aseistus, pommikuorma, kantama ja panssarointi kehittyivät suuresti. Sodan alun tärkeimmät hävittäjät, saksalaisten Messerschmitt Bf 109, englantilaisten Hawker Hurricane ja Supermarine Spitfire sekä neuvostoliittolaisten Polikarpov I-16 olivat kaikki jo 1930-luvulla suunniteltuja. Saksa kehitti Focke-Wulf FW 190-hävittäjän, joka oli halpa ja kevyt hävittäjä (samaan tapaan kuin F-16 on ollut sitä 1970-luvun lopulta alkaen). Sodan aikana USA toi taisteluun erittäin hyvän North American P-51 Mustang -hävittäjän, joka kykeni saattamaan USAAFin pommikoneita syvälle Saksaan. Toisen amerikkalaisen hävittäjätyypin, Republic P-47 Thunderbolt -hävittäjän menestys perustui suureen moottoritehoon, kestävään rakenteeseen ja raskaan hävittäjän raskaaseen aseistukseen. Pratt & Whitney R-2800 -tähtimoottori teki siitä hyvin luotettavan, kun taas nestejäähdytteisellä Rolls-Royce Merlin -rivimoottorilla varustettu Mustang saattoi hajota yhdestä vihollisen osumasta. Sodan loppuvaiheessa luotettavampi P-47 siirrettiin rynnäkkö- ja hävittäjäpommittajatehtäviin, kun taas ketterämpi P-51 sai hoitaakseen ilmaherruustehtävät. Sen sijaan Tyynenmeren sotanäyttämöllä tehokkaaksi osoittautunut Lockheed P-38 Lightning ei saavuttanut Euroopassa sanottavampaa menestystä. Sodan loppuvaiheessa saksalaiset ottivat käyttöön myös ylivertaisen nopeat uuden teknologian hävittäjäkoneet, suihkumoottorisen Messerschmitt Me 262 -koneen sekä rakettimoottorisen Messerschmitt Me 163 -koneen. Ne eivät kuitenkaan kyenneet riistämään liittoutuneilta ilmaherruutta. Adolf Hitler halusi Me-262:sta salamapommittajia, jollaisiksi suihkuhävittäjät kehittyivät 1980-luvulle mennessä. Saksa pyrki myös rakentamaan Wasserfall-ilmatorjuntaohjuksen sodan aikana. Sen Bachem Natter -rakettihävittäjäprototyyppi oli eräänlainen Tähtien sota -ohjelman edelläkävijä, tosin kohteet olivat pommikoneita. V-1 ja V-2 ohjukset olivat askel kohti automatisoituja asejärjestelmiä. V-1 oli halpa kuten risteilyohjus 1980-luvulla. V-2 sen sijaan oli hyvin kallis hanke etenkin mitä tulee insinööriresurssien varaamiseen. Sodan aikana britit ottivat palveluskäyttöön neljä uutta hävittäjäkonetyyppiä: Bristol Beaufort -pommikoneen pohjalta suunnitellun Bristol Beaufighterin, joka teki debyyttinsä yöhävittäjänä 1940, lentovanerista rakennetun erittäin suorituskykyisen De Havilland Mosquiton, erittäin nopean Hawker Tempestin sekä ensimmäisen suihkuhävittäjänsä, Gloster Meteorin.

Saksan itärintama

Sodan menestyksekkäimpiä lentäjiä olivat saksalaisen hävittäjälentäjät Erich Hartmann, Gunther Rall ja Gert Barkhorn, jotka ampuivat yli 300 konetta alas. He saivat suurimman osan voitoistaan Neuvostoliiton rintamalla. Hävittäjälentäjien pudotusten suuri määrä johtuu Neuvostoliiton lentokaluston suuresta määrästä ja sekä heidän koneiden että lentäjien koulutuksen laadullisesta huonommuudesta. Kuuluisuutta sai myös saksalainen pommitus- ja rynnäkkölentäjä Ulrich Rudel, joka tuhosi useita satoja ajoneuvoja, etenkin panssarivaunuja. Saksan raskaan ilmakaluston puuttuminen teki esim. Stalingradin motin huollon huonoksi ja esti rintamantakaisten teollisuusalueiden pommituksen. Neuvostoliiton ilmavoimien päätehtävä oli taktinen, ts. maavoimien tukeminen. Tässä työssä kunnostautui erityisesti raskaasti panssaroitu Iljushin IL-2-rynnäkkökone (maataistelukone). Hävittäjälentotoiminta oli merkittävää, venäläiset hävittäjälentäjät saavuttivat liittotuneiden suurimmat pudotuslukemat.

Salamasota ja taistelu Englannista

Toisen maailmansodan alussa oli Luftwaffe, Saksan ilmavoimat, suuntautunut taktisiin tehtäviin - tärkeintä oli maavoimien tukeminen hyökkäyksessä (Salamasodassa = Blitzkrieg). Niinpä suuri strateginen yritys, ilmaherruuden varmistaminen Englannin yllä kesällä ja syksyllä 1940,Taistelu Englannista, epäonnistui. Se vei Saksan lentokalustosta ja koulutetuimmista lentäjistä merkittävän osan ja pysäytti vuodeksi Saksan uusien sotilaslentokoneiden kehitystyön.

RAFin ja USAAFin pommitukset

Taistelu Englannista Sekä Iso-Britannia että Yhdysvallat kehittivät raskaita nelimoottorisia pommikoneita strategiseen käyttöön. Näitä olivat englantilaiset Short Stirling ja Avro Lancaster sekä USA:n B-17 Flying Fortress ("Lentävä linnoitus") ja B-24 Liberator. RAF veti Bomber Commandin vuonna 1941 pois päiväpommituksista suurten tappioiden vuoksi, ja siirtyi aluemaalien yöpommituksiin. Tämän vuoksi RAF:n tärkein kriteeri pommikoneilleen oli mahdollisimman suuri pommikuorma, jonka vuoksi niiden puolustusaseistus oli heikko. USAAF, jonka pommikoneissa oli pienempi pommikuorma mutta tehokkaampi aseistus, pommitti pistemaaleja. Käytännössä "aluemaalien yöpommitus" tarkoitti kaupunkien terroripommituksia ja "pistemaalien päiväpommitus" teollisuusalueiden tai järjestelyratapihojen pommittamista. Menestyksekkäimmät länsiliittoutuneiden ilmavoimien taktiset operaatiot tapahtuivat 1944. Näitä olivat Normandian maihinnousu, Caenin valtaus, saksalaisen 7. armeijan vastahyökkäyksen torjunta ja tuhoaminen (ns. Falaisen verilöyly) sekä saksalaisten Ardennien hyökkäyksen torjunta. Pommikoneista kasvoi yhä suurempia: ne olivat lopulta massiivisen isoja nelimoottorisia hyvällä torjunta-aseistuksella varustettuja (USA:n B-29 Superfortress). Monet kaupungit tuhoutuivat täysin pommituksissa: Hampuri, Berliini, Dresden, Tokio, Hiroshima ja Nagasaki. Hiroshiman ja Nagasakin tuhot 1945 osoittivat uuden aseen, ydinpommin, voiman - yksi pommikone ja yksi pommi saivat aikaan enemmän tuhoa kuin sadat koneet aiemmin. Saksalaiset kehittivät sodan lopussa ensimmäiset ohjattavat pommit. Ne olivat joko lanka- tai radio-ohjattavia.

Ilmasota Tyynellä merellä

Tyynellä merellä käydyssä sodassa oli ilma-aseen merkitys vielä suurempi kuin Euroopassa. Se, kellä oli ilmaherruus, hallitsi myös merta. Yhdysvaltain onneksi Japanin laivaston ilma-aseen hyökätessä Pearl Harboriin, joka oli Yhydysvaltain laivaston merkittävin tukikohta Kaliforniasta länteen, 7. joulukuuta 1941 olivat sen lentotukialukset merellä harjoituksissa, jolloin ne säästyivät tuholta satamassa. Tämän vuoksi Yhydsvaltain laivasto kykeni torjumaan alivoimaisena Japanin hyökkäykset sekä Korallimeren että Midwayn taisteluissa vuonna 1942. Tärkeintä ei ollut laivojen määrä ylipäänsä, vaan lentotukialusten lukumäärä. Yhdysvalloilla oli useita lentotukialusten runkoja rakenteilla jo ennen toisen maailmansodan alkua ja niiden valmistuessa sen lentotukialusten määrä kasvoi suuresti sodan aikana ja USA kykeni varmistamaan ilmaherruuden Tyynellämerellä. Tämä mahdollisti USA:n onnistuneen hyökkäyksen: Guadalcanal, Mariaanit, Filippiinit, Iwo Zima ja Okinawa. Sodan lopussa Japanin ajauduttua epätoivoiseen tilanteeseen otti se käyttöön Filippiinien ja Okinawan taistelujen aikana järjestelmälliset kamikaze- eli itsemurhahyökkäykset. Näissä lentäjä ei pudottanut pommia, vaan ohjasi koneensa pommeineen päin vihollisen laivaa. Tämä ase on nimenomaan suunnattu lentotukialussaattueita vastaan päätavoitteen ollessa lentotukialusten vaurioittaminen. Näihin hyökkäyksiin käytettiin sekä Mitsubishi A6M Reisen "Zero"-hävittäjiä että tähän tarkoitukseen suunniteltuja, rakettimoottoreilla varustettuja lentäjän ohjaamia pommeja, Yokoskuka MXY-7 Óka (liittoutuneiden antama nimi näille oli "Baka"). "Baka"-pommit vietiin kohteen läheisyyden Mitsubishi G4M Isshikirikkó "Betty"-pommikoneilla. Kamikaze-hyökkäykset lisäsivät japanilaisten ilmahyökkäysten tehoa runsaasti, mutta eivät voineet enää muuttaa sodan lopputulosta. Japanin lopullisesta antautumisesta saa osaltaan jälkikäteen kritisoidun kunnian Yhdysvaltain (maavoimien) ilmavoimat (USAAF), joka pommitti kahdella ydinpommilla Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeja 1945. Jo ennen tätä olivat USA:n ilmavoimat tuhonneet Tokion Mariaaneilta tapahtuneilla palopommituksilla (B-29 Superfortress). Tyynenmeren sodan tärkeimmät laivaston hävittäjäkoneet olivat japanilaiset Mitsubishi A6M Reisen "Zero" ja USA:n Vought F4U Corsair ja Grumman F6F Hellcat. Armeijan ilmavoimien tärkeimmät hävittäjäkoneet olivat japanilaiset Nakajima Ki-43 Hayabusa "Oscar" ja Nakajima Ki-84 Hayate "Frank", sekä USA:n Curtiss P-40 "Warhawk" ja Lockheed P-38 "Lightning". Pommikoneista tärkeimmät olivat Japanin laivaston Nakajima B5N "Kate", Mitsubishi G4M Isshikirikkó "Betty" ja Aichi D3A "Val", sekä amerikkalaiset B-25 Mitchell, A-20 Havoc, B-24 Liberator sekä B-29 Superfortress.

Lentokuljetukset

Kuljetusilmavoimat nousivat toisessa maailmansodassa ratkaisevaan asemaan useasti. Saksalaiset kykenivät talvella 1941-1942 huoltamaan itärintamalla saarroksiin jääneitä joukkojaan tehokkaasti ilmateitse (mm. Demjanskin motti). Seuraavana talvena 1942-1943 tämä ei enää onnistunut suuremmassa mittakaavassa Stalingradissa, kun Saksan 6. armeija jäi mottiin. Sodan loppuvaiheessa Burman rintamalla 1943-1944 englantilaiset kykenivät ilmateitse huoltamaan rohkean chindit-operaation.

Laskuvarjo-operaatiot

Kuljetusilmavoimien tärkeä tehtävä oli myös laskuvarjo- ja maahanlaskujoukkojen kuljetus. Saksalaisen nopeuttivat hyökkäystään Ranskaan 1940 laskuvarjojoukoilla mm. hollantilaisen Eben Emal-tukikohdan valtauksella. Saksalaisten suurin operaatio oli Kreetan valloitus 1941. Länsiliittoutuneiden suurimmat operaatioot tapahtuivat 1944 ja liittyivät Normandian maihinnousuun ja yllätyshyökkäykseen Hollantiin (Operaatio Kauppapuutarha, Operation Market-Garden). SS:n laskuvarjojoukkojen sitkeä vastarinta Ardennien taistelussa jäi monen silloisen ja tulevan amerikkalaisen kenraalin mieliin. Näitä saksalaisia laskuvarjojoukkoja ei tarvinnut pudottaa taistelualueelle, mutta taistelutahto oli muita kovempi. Laskuvarjojoukot saivat osin virheellisesti maineen, että niillä voidaan ratkaista vaikeita tilanteita. Tämä kostautui muun muassa ranskalaisille Dien Bien Phussa 1950-luvulla, jossa laskuvarjojoukkojen käyttö ylimielisellä ja puutteellisella taktiikalla johti tappioon kommunistien käyttäessä tykistöä tukikohdan nujertamiseen. Amerikkalaiset aloittivat Vietnamin sodan 1950-luvun lopussa nimenomaan erikoisjoukoista koostuvien neuvonantajien toimin. Taistelu Vietnamista oli kuitenkin totaalista sotaa eikä sitä voinut yksittäisissä paikoissa tai operaatioilla ratkaista.

Kylmän sodan aika

Toisen maailmansodan jälkeen suihkumoottorit tulivat sekä hävittäjä- että pommikoneisiin. Nopeudet ja hyötykuormat kasvoivat. Korean sota (1950-1953) osoitti, että pelkkä nopeus ei riitä hävittäjäkoneissa, myös kaartotaistelukykyä tarvitaan yhä. Saman opetuksen sai USA Vietnamin sodassa: McDonnell-Douglas F-4 Phantom, joka oli alun perin suunniteltu yksin ohjusaseistukselle. Se jouduttiin ripeästi aseistamaan myös lentokonetykillä. Myös lentäjäkoulutusta parannettiin ja perustettiin Fighter Weapons School ("Top Gun") (myöhemmin Strike Fighter Tactics Instructor = SFTI-kurssi). Seuraava USA:n laivaston hävittäjä Grumman F-14 Tomcat olikin aivan eri luokkaa kaartotaisteluominaisuuksiltaan, vaikka sen suunnittelu perustui pitkän kantaman ohjuksiin, joilla lentotukialusta uhkaavat Backfire-pommittajat voitaisiin ampua alas hyvin kaukaa. Myös Yhdysvaltain ilmavoimien F-15 ja F-16 hävittäjät suunniteltiin perinteiseen ilmataisteluun. Kaikki koneet ovat konflikteissa toimineet enimmäkseen pommikoneina. F-14 Tomcat Kuuden päivän sota 1967 (Israel vastaan Egypti, Jordania ja Syyria) ja Persianlahden sota 1990-1991 (liittoutuneet, varsinkin USA ja Iso-Britannia vastaan Irak) osoittivat kiistatta ilmavoimien mahdin avoimessa maastossa. Ilmaherruuden saavuttanut osapuoli hallitsi täysin taistelukenttää (Israel Siinain autiomaassa ja liittoutuneet Arabian aavikolla). Taktiseen pommitukseen käytettiin lähinnä hävittäjäpommittajia, kuten USA Vietnamissa McDonnell-Douglas F-4 Phantom, joka kykeni kantamaan kuuden tonnin pommikuorman. Strategisiin pommituksiin (ja joskus taktisiinkin) USA käytti B-52 -pommikonetta, joka on varmaankin maailman pitkäikäisin sotilaslentokone (1950-luvulta 2000-luvulle). Suurvaltojen välinen tiedustelu lisääntyi suuresti kylmän sodan aikana. Kuuluisin vakoilulentokone oli USA:n hyvin korkealla lentävä U-2.

Nykytilanne

U-2 Tekniikan kehitys on vienyt ilmavoimia vakaasti eteenpäin. Pääosa hävittäjäkoneista on kuitenkin 1960-luvulla suunniteltuja ja niiden korvaamista mm. Eurofighter, Joint Strike Fighter ja Raptor-koneilla on suunniteltu. Rynnäkkökoneet kuten SEPECAT Jaguar, eräässä mielessä Tornado jne. sulautuvat tuleviin hävittäjiin. Raskaat pommikoneet ovat harvalukuisia B-1B- ja B-2-pommittajia lukuun ottamatta 50-vuotiaita B-52-koneita. On esitetty arvioita, että B-52-pommittajaa käytettäisiin vielä toiset 50 vuotta. Tämä on merkki sotilaslentokoneen tulemisesta vakiintuneeksi aseeksi kuten esim. raskas tykistö. Tällöin muutokset hidastuvat sijoitetun investoinnin ollessa kallis merkittävien suunnittelumuutosten kustannukset ovat myös suuret. Osaksi toimitaan jo fysiikan määrittämien rajojen (esim. lentonopeus ilmakehässä) sisällä. Yhdysvallat on 2000-luvulla pohtinut taas pommikoneita, jotka lentäisivät pääosan matkasta avaruudessa. Tähän on myös ulkopoliittinen tarve - esim. Libyan pommittamiseen 1980-luvulla USA:n piti kysyä läpilentolupia NATO-mailta, jotka eivät niitä hyökkäykseen myöntäneet. USA:lla on jo 1980-luvun lopulta ollut lähes täysin tutkassa näkymättömiä ns. häivelentokoneita (stealth; mm. F-117). Häiveteknologiaa sovelletaan nykyään kaikissa lentokoneissa, vaikka ne eivät olisikaan ns. tutkassa näkymättömiä. Häiveteknologia sai alkunsa Lockheedin kokeiluista mm. SR-71-koneessa. Sittemmin F-117-koneen tutkaheijastuslaskenta tuli mahdolliseksi, kun CIA käänsi venäläisen tiedelehden artikkelin vuodelta 1967. Se oli lisäksi mahdollista ratkaista numeerisesti, kun koneen pinnat tehtiin tasoiksi kuten F-117 pinnat ovat. Sittemmin tietokoneet kehittyivät ja myös juohevia muotoja pystyttiin mallittamaan. Pommien ohjattavuus on lisännyt niiden tehoa suuresti. Kun vielä toisessa maailmansodassa joskus vain yksi pommi sadasta tai tuhannesta osui maaliinsa (mm. brittien ensimmäiset ilmahyökkäykset Saksaan), niin nykyisistä laser- ja tv-ohjatuista pommeista jopa yli puolet osuu. Ilmasta tapahtuva tiedustelu on lisääntynyt suuresti sekä tehokkuudellaan että määrältään. AWACS-tutkavalvontakoneet keräävät valtavan määrän tietoa, jolla voidaan ohjata maa-, meri- ja ilmasotaa tehokkaasti. Taistelukoneet ovat kaikki vielä miehitettyjä, mutta nykyään käytetään paljon miehittämättömiä lentokoneita / lennokkeja mm. tiedusteluun. Mm. tykistöllä voi olla omat tiedustelulennokkinsa. Predator-lennokit tai UAV:t pystyvät jo hyökkäämään kauko-ohjauksella lennon aikana tarkentuvia maakohteita vastaan. Koulukoneet ovat kautta maailman tilanteessa, jossa ne pitää uusia. Peruskoulukoneet eivät välttämätti vaadi muutoksia, mutta monessa maassa koulukoneet vanhenevat ja niiden valmistajat eivät enää ole toiminnassa. Koulutus ei kuitenkaan käyne yleisilmailukoneilla (kuten Cessna), koska niiden käsittelyominaisuudet ovat liian erilaiset. Myös harjoitushävittäjät kuten Hawk ovat elinkaarensa jälkipuolella. Tilanne on samanlainen kaikkialla maailmassa. Simulaattorien käyttö on laajentunut koulutuksessa, mutta se ei vastaa todellista lentämistä, koska se on täysin turvallista eikä testaa lentäjän psykologisia ominaisuuksia. Se ei myöskään testaa lentäjien kykyä lentää esim. ilmatorjuntatuleen tai ilmataisteluun.

Katso myös

- John Boyd - USA:n ilmavoimien eversti (1927-1997), sotateoreetikko
- Suomen ilmavoimat
- Ilmailu Luokka:Ilmailu Luokka:Sodankäynti ja:空軍

Luokka:Lentokentät

Lentoasemista ja -kentistä kertovia artikkeleja. Luokka:Ilmailu Luokka:Rakennukset ja rakennelmat

Geadresseerde

Een adres is de aanduiding van de plaats waar een persoon woont (het woonadres) of waar een persoon of organisatie zijn post ontvangt (het postadres). Veel organisaties en een klein aantal particulieren hebben als postadres een postbus, met het adres van een nabijgelegen postkantoor. Nederland heeft in 2003 7,4 miljoen postadressen. Een adres bestaat in het algemeen uit:
- straatnaam en huisnummer (met eventueel een toevoegsel aan het huisnummer);
- woonplaats. Voor het bezorgen van de post is aan ieder adres een postcode toegekend.

Unieke combinatie

De combinatie van postcode en huisnummer is in Nederland uniek. Dit zou men een verkort adres kunnen noemen. Dit betekent dat een poststuk enkel gericht aan (bijvoorbeeld) '2689 XT 23' op het juiste adres zal aankomen (al dan niet met vertraging).

Straatnamen

Voorzover straten in Nederland geen naam hebben, wat hier en daar bij plattelandsnederzettingen voorkomt, wordt de naam van de betrokken plaats als straatnaam beschouwd. Bij postbussen fungeert het woord "postbus" als straatnaam. categorie:Schriftelijke communicatie

doda �mieszne zdj�cia hotel madrid ebay webmaster

:: RELATED NEWS ::