:: wikimiki.org ::
| Logiikka |
Logiikka
Logiikka on filosofian osa-alue, joka tutkii päättelyn ja ajattelun muotoja, erityisesti deduktiivista päättelyä. Päättely on deduktiivista, jos se säilyttää totuuden siten, että oletusten ollessa tosia, johtopäätös ei voi olla epätosi.
Usein sanalla 'logiikka' viitataan täsmälliseen symboliseen tekniikkaan tai menetelmään, jolla voidaan tutkia argumentin deduktiivista pätevyyttä tai deduktiivisesti pätevien argumenttien muotoja, joko yleisesti tai tarkoittaen tiettyä logiikan järjestelmää.
Filosofinen logiikka on myös filosofian menetelmä. Se on logiikkaa, jota käytetään filosofisessa tutkimuksessa. Analyyttisessä filosofiassa todellisuus oletetaan perimmäiseltä olemukseltaan loogiseksi, ja näin logiikka liittyy läheisesti ontologiaan.
Matemaattista logiikkaa on logiikka, jota käytetään matematiikan tutkimuksessa tai jossa käytetään matemaattista merkintätapaa. Yksinkertaisin matemaattisen logiikan alue on ensimmäisen kertaluvun predikaattilogiikka.
Logiikan historia
Useta muinaiset kulttuurit ovat soveltaneet erilaisia systemaattisen ajattelun menetelmiä. Tieteellisenä ajattelun
ja päättelyn muotojen tutkisena se kehittyi alkujaan vain kolmessa paikassa: Kiinassa 400-luvulla eaa., sekä Intiassa ja Kreikassa 100-luvulla eaa.
Nykyaikaisen logiikan teoriat ovat kreikkalaiset logiikan perillisiä, vaikkakin on ehdotettu, että Boolean logiikan kehittäjät olivat tietoisia intialaisesta logiikasta. Kreikkalaisen logiikan historia ei ole kuitenkaan pelkästään eurooppalaista, vaan Euroopan keskiaikaiset loogikot saivat sen islamilaisen maailman aristoteelisesta logiikasta ja siihen tehdyistä kommentaarioista.
Euroopan ulkopuolisen logiikan perinteet eivät ole säilyneet nykypäivään. Kiinassa Qin-dynastia tukahdutti logiikan tutkimisen, ja sen tilalle tuli Han Feizin legalistinen filosofia. Islamilaisessa maailmassa puolestaan ash'ari-koulukunnan nousu tukahdutti alkuperäisen logiikan tutkimuksen. Intiassa logiikan tutkiminen jatkui 1700-luvun alkupuolelle, mutta siirtomaa-ajalla se ei jatkunut pitkään.
Deduktiivinen ja induktiivinen päättely sekä enthymeme
Usein sanotaan, että deduktiivista päättelyä on päättely yleisestä yksityiseen ja induktiivista vastaavasti päättely yksityisestä yleiseen. Tämä ei kaikilta osin pidä paikkaansa. Esimerkiksi täydellinen luetteleva induktio etenee yksityisestä yleiseen mutta on deduktiivista päättelyä. Deduktiivinen päättely on päättelyä, joka säilyttää välttämättä totuuden, mutta ei objektiivisessa mielessä lisää informaatiota. Induktiivinen päättely taas ei välttämättä säilytä totuutta mutta lisää informaatiota.
Esimerkki 1
Kaikki nuoret käyttävät huumeita.
Esko on nuori.
Siis: Esko käyttää huumeita.
Esimerkissä 1 päättely on deduktiivista. Jos on olemassa tietty joukko (nuoret), jonka kaikki jäsenet toteuttavat tietyn ominaisuuden (käyttävät huumeita), niin on mahdotonta ajatella tilannetta, jossa jokin yksittäinen olio (Esko) kuuluisi tähän joukkoon, mutta ei toteuttaisi kyseistä ominaisuutta - jos kerran kaikki joukon jäsenet
sen toteuttavat.
Esimerkki 2
Esko käyttää huumeita.
Esko on nuori.
Siis: Kaikki nuoret käyttävät huumeita.
Esimerkissä 2 päättely ei ole deduktiivista, vaan induktiivista. Induktiivisessa päättelyssä johtopäätöksen totuus ei ole oletusten totuuden välttämätön seuraus.
Joskus päättely saattaa vaikuttaa pätevältä, vaikka se ei olekaan deduktiivista.
Esimerkki 3
Esko on mies.
Siis: Esko ei ole nainen.
Esimerkin 3 päättely ei ole deduktiivista. Se vaikuttaa kuitenkin pätevältä, koska olemme taipuvaisia implisiittisesti olettamaan eksplisiittisesti mainitun oletuksen
(Esko on mies) lisäksi, että "jos jokin on mies, niin tämä jokin ei ole nainen". Termi 'jokin' viittaa tässä kaikkiin yksilöihin, jotka ylipäätään voivat tulla kyseeseen jonkin ominaisuuden toteuttajina. Esimerkin 3 päättely on ns. enthymeme eli epätäydellisesti ilmaistu syllogismi. Päättelystä saadaan deduktiivinen lisäämällä siihen mainitsematta jätetty lisäoletus seuraavasti:
Esimerkki 4
Esko on mies.
Jos jokin on mies, niin tämä jokin ei ole nainen.
Siis: Esko ei ole nainen.
Esimerkit 3 ja 4 ovat liiankin triviaaleja, mutta ne tuovat esiin yhden logiikan hienoista piirteistä: Looginen analyysi voi usein paljastaa jonkin todellisuutta koskevan piilevän oletuksen, kuten tässä sen, että
miehet eivät ole naisia. Esimerkin 3 päättely voi joissakin yhteyksissä hyvinkin olla pätevää, esimerkiksi uimahallissa Eskon pohtiessa kumpaan pukuhuoneeseen hänen tulisi mennä. Mutta loogisesti pätevää, deduktiivista se ei ole.
Usein sanotaan logiikan olevan oppi oikeasta päättelystä. Tällaisen määritelmän hyväksyminen kuitenkin köyhdyttäisi sanan 'oikea' merkityksen siten, että valtaosa empirististen tieteiden päättelystä ei olisi 'oikeaa'. Jos nyt hyväksymme lisäoletuksen "jos päättely ei ole oikeaa, niin se on väärää", päädymme siihen, että näiden tieteiden päättely on — väärää! Siis: reductio ad absurdum, logiikka ei ole oppi
oikeasta päättelystä, vaan filosofian osa-alue, jonka tutkimuskohteena on deduktiivinen päättely.
Perinteinen näkemys logiikasta argumenttien pätevyyttä tutkivana tieteenä
Logiikassa argumentit ovat lausejonoja, joiden viimeinen lause on johtopäätös edellisistä lauseista, alkuehdoista eli premisseistä. Perinteinen näkökulma keskittyy argumenttiskeemoihin. Argumenttiskeemat ovat käsitteellisiä
rakenteita, joiden pätevyys perustuu niiden loogiseen muotoon.
Esimerkki 5
Jos , niin .
.
Siis: .
Esimerkissä 5 esitetty päättely on pätevä muotonsa perusteella. Johtopäätöksen seuraaminen premisseistä ei perustu :n ja :n sisältöön, vaan muotojen "Jos , niin ." ja "." yhteyteen. Ensimmäisen premissin mukaan
on :n riittävä edellytys, ja jälkimmäisen mukaan tämä riittävä edellytys vallitsee.
Esimerkin 5 argumenttiskeemaa voidaan soveltaa sijoittamalla lausemuuttujien ja paikalle lauseita.
Esimerkki 6 Olkoon "Esko ui" ja "Esko kastuu".
Jos Esko ui, niin Esko kastuu.
Esko ui.
Siis: Esko kastuu.
Se, että premissien itsensä totuus saattaa perustua niiden sisältöön, ei kuulu logiikkaan, koska argumenttiskeemat eivät väitä mitään premissien totuudesta. Ne vain toteavat, mitä seuraa loogisesti, jos tietyt premissit ovat tosia. Tämä selvenee, kun esimerkki 5 esitetään seuraavassa muodossa:
Esimerkki 7
Jos jos , niin ja , niin .
Esimerkistä 7 huomataan helposti, että loogisesti monimutkaisemmat luonnollisen kielen ilmaisut ovat melko hankalia hahmottaa. Ensimmäinen jos-sana viittaa premissien mahdolliseen totuuteen, jälkimmäinen jos-sana on osa ensimmäistä premissiä. Ilmaisua voidaan selventää sulkeilla:
Esimerkki 8
Jos ((jos , niin ) ja ), niin .
Olkoon "(jos , niin
)". Argumentin premissit ovat nyt
ja . Päädytään seuraavaan muotoon:
Esimerkki 9
Jos ( ja ), niin .
Esimerkin 5 argumentti on siis jono .
Loogisen argumentin yleinen muoto on jono
, jossa
ovat premissejä ja
johtopäätös.
Logiikoita
- Aristoteelinen logiikka
- Deonttinen logiikka
- Episteeminen logiikka
- Konstruktiivinen logiikka eli intuitionistinen logiikka
- Modaalilogiikka (aleettinen modaalilogiikka)
- Predikaattilogiikka
- Propositiologiikka
- Sumea logiikka
- Temporaalinen logiikka
Katso myös
- Salva veritate
Kirjallisuutta
Johdantokirjoja logiikkaan
- Miettinen, Seppo K.: Logiikan peruskurssi. Toinen, uudistettu painos. Helsinki: Gaudeamus, 1993.
- Miettinen, Seppo K.: Logiikka: Perusteet. Helsinki: Gaudeamus, 2003.
- Pönkänen, Matti: Logiikan perusteita. Jyväskylä: Gummerus, 1978.
Muuta
- Allwood, Jens, Lars-Gunnar Andersson & Östen Dahl: Logiikka ja kieli. Helsinki: Gaudeamus, 1980.
- Hayakawa, S. I.: Ajattelun ja toiminnan kieli. Helsinki: Otava, 1974.
- Jeffrey, Richard C.: Logiikka, sen ala ja rajat. Helsinki: Weilin+Göös, 1970.
- Kosko, Bart: Sumea logiikka. Kolmas painos. Helsinki: Art House, 2001.
- Nyberg, Tauno (toim.): Ajatus ja analyysi. Porvoo: WSOY, 1977.
- Rantala, Veikko & Ari Virtanen: Johdatus modaalilogiikkaan. Helsinki: Gaudeamus, 2004.
- Rantala, Veikko & Ari Virtanen: Logiikan peruskurssi. Matemaattisten tieteiden laitoksen julkaisuja A208. Tampere: Tampereen yliopisto, 1989.
- Rantala, Veikko & Ari Virtanen: Logiikkaa: Teoriaa ja sovelluksia. Matemaattisten tieteiden laitoksen moniste B43. Tampere: Tampereen yliopisto, 1995.
- Salminen, Hannele: Johdatus logiikkaan. Helsinki: Gaudeamus, 1992.
- Väänänen, Jouko: Matemaattinen logiikka. Helsinki: Gaudeamus, 1987.
Kirjallisuutta englanniksi
- Cohen, Morris R. & Ernest Nagel: An Introduction to Logic and Scientific Method. Simon Publications, 2002.
- Copi, Irving M: Introduction to Logic. Upper Saddle River, New Jersey: Prentice Hall, 2002.
- Foster, Marguerite H. & Michael Martin (Editors): Probability, Confirmation, and Simplicity: Readings in the Philosophy of Inductive Logic. New York: Odyssey Press, 1966.
- Quine, W. V.: From a Logical Point of View: Nine Logico-Philosophical Essays. Second Revised Edition. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press, 1980.
- Salmon, Merrilee H.: Introduction to Logic and Critical Thinking. Harcourt Brace Jovanovich, 1989.
- Skyrms, Brian: Choice & Chance: An Introduction to Inductive Logic. Belmont, California: Wadsworth Publishing, 1999.
- Soccio, Douglas J. & Vincent E. Barry: Practical Logic: An Antidote for Uncritical Thinking. International Thomson Publishing, 1992.
- Suppes, Patrick: Introduction to Logic. Mineola, New York: Dover Publications, 1999.
Logiikan filosofiaa
- Haack, Susan: Philosophy of logics'. Cambridge, 1978.
- Quine, W. V.: Philosophy of Logic. Second Edition. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press, 1986.
Luokka:Logiikka
Luokka:Tieteenfilosofia
fiu-vro:Loogiga
ja:論理学
ko:논리학
ms:Logik
simple:Logic
th:ตรรกศาสตร์
FilosofiaFilosofia (kr. φιλοσοφία) on noin 600-400 eaa. välisenä aikana Kreikassa syntynyt ajatteluperinne ja oppiala, joka tutkii todellisuuden perimmäistä olemusta, tiedon yleisiä ehtoja, kauneuden ja arvojen olemassaoloa, hyvän yhteiskunnan ehtoja, ihmisenä olemisen luonnetta sekä näihin kytkeytyviä yleisiä teemoja. Sana 'filosofia' on lähtöisin kreikan kielen sanoista filia ja sofia, joista ensimmäinen merkitsee rakastamista tai ystävyyttä ja jälkimmäinen viisautta. Filosofia ei siis tavoittele mitä tahansa tietoa vaan viisautta, yleistä ymmärrystä elämän ja todellisuuden syvimmistä periaatteista.
Filosofian harjoittajaa kutsutaan filosofiksi.
Filosofia ja tieteet
filosofi
Filosofinen tutkimus suuntautuu todellisuuden yleiseen perustaan, kysymyksiin kuten "onko todellisuus perimmältään henkeä, ainetta vai kieltä?", "Mitä tarkoitetaan arvoilla?", "Mihin yhteiskunnallinen vallanjako perustuu?", "Miten voi saavuttaa varmaa tietoa?". Tämä erottaa sen erityistieteistä, jotka tutkivat rajattuja tutkimuskohteita, esimerkiksi fysikaalisia ilmiöitä (fysiikka), historiallisia tapahtumia ja niiden vaikutuksia (historia), ihmiskehon toimintaa (lääketiede), ihmisyhteisöjen toimintaa (sosiologia) tai rakkausromaanien kerrontapoja (kirjallisuustiede).
Filosofian menetelmät voivat olla luonteeltaan hyvin vaihtelevia. Filosofit pyrkivät usein analyysissään luonnontieteitä vastaavaan tarkkaan argumentointiin, mutta toisaalta on olemassa myös "julistavaa filosofiaa", jonka luonne on varsin erilainen. Yleisesti voidaan kuitenkin hahmotella, että filosofian keskeisiin metodeihin kuuluu tavallisesti täsmällinen käsitteiden käyttö, käsitteiden analyysi, kriittisyys aiemmin opittua kohtaan, itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen ja systemaattinen tutkiskelu. 1600-luvulle saakka kaikkea luontoon, ihmiseen tai yhteiskuntaan kohdistuvaa tutkimusta kutsuttiin filosofiaksi, ja vasta myöhemmin tietyt tutkimusalueet ovat erkaantuneet omiksi erityistieteikseen, esimerkiksi luonnontieteiksi, psykologiaksi ja sosiologiaksi. Erityistieteille on kehittynyt kullekin oma tutkimuskohteensa, tutkimusmenetelmänsä ja joukko tieteenalan perustana pidettäviä olettamuksia eli paradigma.
Filosofian perusolettamuksien joukko on pienempi kuin erillistieteissä, joten se on alttiimpi muutokselle ja eri aikakausina ja eri filosofioissa esiintyy toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, mitä filosofia on ja mikä on sen suhde yhteiskuntaan, erityistieteisiin, uskontoon tai arvoihin. Filosofian identiteetin määrittelemisen tekee vaikeaksi juuri perusolettamuksien vähyys, sillä filosofit kiistelevät myös näistä perusolettamuksista, kuten siitä, mikä on filosofian tutkimusala ja tutkimusmenetelmät. Filosofiaa on pidetty muiden tieteiden perustana siksi, että se tutkii yleisiä tiedon hankkimisen ja tieteen ehtoja. Tästä syystä filosofisin argumentein voi kritisoida eri tieteenalojen, myös luonnontieteiden, lähtökohtia ja väittämiä. Toisaalta esimerkiksi positivistit näkivät filosofian vain luonnontieteellisen tutkimuksen apulaisena ja halusivat rajata metafysiikkaan tai arvoihin liittyvät kysymykset filosofian ulkopuolelle, teologian ja psykologian tutkimuskohteiksi. Filosofian tehtävänä voidaan myös nähdä synteesin luominen erillistieteiden tutkimustuloksista.
Filosofian tekemisen ja filosofisen kirjoittamisen tapoja on useita. Esimerkiksi Platonin tapana oli kirjoittaa vuoropuheluja (dialogeja), jotka kuvasivat filosofi Sokrateen oppilaidensa kanssa käymiä filosofisia keskusteluja. Usein käytetty tapa on Aristoteleen kehittämä systemaattisen tutkielman tyyli, johon kuuluu ilmiöiden ja niihin liittyvien käsitteiden systemaattinen kuvaaminen ja jaottelu alakäsitteisiin. Jotkut filosofit, esimerkiksi Ludwig Wittgenstein varhaisfilosofiassaan, ovat käyttäneet matematiikasta lainattua menetelmää, jossa systemaattisesti esitetään väitelauseita ja niistä johdettuja lauseita. Fenomenologisessa filosofiassa pyritään kuvaamaan ilmiöitä niin kuin ne meille ilmenevät, jolloin kaunokirjallisempi tai runollisempi ilmaus on tarpeen. Useille kirjoittamisen tavoille on kuitenkin yhteistä, ettei niissä esitetä yhtä lopputulosta luonnontieteellisen tutkimuksen tapaan, vaan tarkoituksena on lisätä ymmärrystä ilmiöistä, käsitteistä ja niiden suhteista.
Filosofia voidaan myös nähdä itse tieteenalana siinä mielessä, että se on järjestäytynyt yliopistoihin samoin kuin muutkin oppialat, filosofista tutkimusta tehdään samanlaisella rahoituksella kuin muutakin tutkimusta ja sitä opetetaan yliopistoissa pääaineena. Filosofia on myös suomalaisen lukion pakollinen oppiaine.
Filosofian jaottelua
Filosofian osa-alueet
Filosofian keskeisiin osa-alueisiin kuuluvat:
- Epistemologia eli tietoteoria tutkii mitä tieto on, mitä voimme tietää ja miten saamme uutta tietoa.
- Metafysiikka on se filosofian osa-alue, joka ulottuu fysiikan ja empiiristen havaintojen ulkopuolelle. Suurimman osan ontologisista teorioista voidaan katsoa olevan metafyysisiä. Myös muilla filosofian osa-alueilla on metafysiikkaa.
- Ontologia eli oppi olemassaolosta tutkii todellisuutta (sitä mitä on olemassa) käsitteellisesti. Osittain päällekkäinen metafysiikan kanssa. Epistemologian, metafysiikan ja ontologian kysymykset nivoutuvat useissa tapauksissa toisiinsa, jolloin niitä myös tutkitaan samanaikaisesti.
- Etiikka eli moraalifilosofia tutkii, mitä voidaan sanoa moraalisesta hyväksi tai pahaksi ja miten tulisi elää.
- Tieteenfilosofia on tietoteorian päälle rakentuva filosofian osa-alue, joka pyrkii määrittämään luotettavalle tieteenteolle ja päättelylle pohjan.
- Logiikka on itsenäinen tieteenala ja filosofian osa-alue, joka pyrkii muodostamaan yhtenäisen ja ristiriidattoman aksiomaattisen järjestelmän matematiikan ja muun kuvailun pohjaksi.
- Estetiikka tutkii kauneutta ja sitä, mitä voidaan sanoa kauniiksi ja taiteenfilosofia sitä, mitä taide on.
- Yhteiskuntafilosofia tutkii ihmisten järjestäytymisen myötä syntyneitä rakenteita ja suhteita.
- Poliittinen filosofia tutkii valtion, julkisen moraalin ja pakkovallan käytön oikeutuksia sekä myötäelävien ihmisten oikeuksien ja vapauksien törmäyksiä.
Mitä tahansa inhimillisen toiminnan aluetta voidaan tutkia filosofisesti. On olemassa esimerkiksi erityistieteiden filosofioita (fysiikan filosofia, biologian filosofia, matematiikan filosofia), kielifilosofia, uskonnonfilosofia, historianfilosofia, oikeusfilosofia, tietoyhteiskuntafilosofia ja sukupuolen filosofia.
Teoreettinen ja käytännöllinen filosofia
Aristoteles jakoi filosofian käytännölliseen ja teoreettiseen filosofiaan. Käytännöllinen filosofia käsittelee sitä miten tulisi toimia tietyjen päämäärien saavuttamiseksi ja teoreettisen filosofian tehtävänä on kuvailla maailmaa. Useissa yliopistoissa filosofian opiskelu jaetaan edelleen teorettiseen ja käytännölliseen filosofiaan, joista edellistä opiskellaan humanistisessa ja jälkimmäistä valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Jako on kuitenkin melko sumea ja molemmissa tiedekunnissa opiskellaan kummankin filosofian alaan kuuluvia asioita.
Yleisesti filosofiasta
Aristoteles
Filosofia-sanan alkuperä on kreikassa ja tarkoittaa viisauden rakastamista tai ystävyyttä. Robert Nozick jatkoi samaa perinnettä todeten, että "ainakin filosofit rakastavat tiedosta keskustelemista".
Filosofia on toimintaa, jonka tavoitteena on saavuttaa totuus eli toisin sanoen saada selville miten asiat ovat. Tästä eroavia näkemyksiä ovat esittäneen muun muassa Karl Marx ja Ludwig Wittgenstein, joiden mukaan filosofia oli ennen muuta tietynlaista toimintaa (Marxille yhteiskunnallisten olosuhteiden muuttamista, Wittgensteinille käsitteellisten ongelmien purkamista).
Filosofisiin ongelmiin voidaan nähdä ainakin kaksi perussyytä:
# Elävät olennot saavat tietonsa ulkoisesta todellisuudesta hermosignaalien kautta. Miten todellisuuskäsityksen rakentaminen tapahtuu ja kuinka hyvin tulos vastaa ulkoista todellisuutta? Mitä on tietoisuus?
# Mikä on ihmisen luoman kielen ja tietoisuuden, tai kielen ja todellisuuden välinen suhde?
Käsitteellinen ajattelu filosofiassa
Filosofisella käsitteellä tarkoitetaan sanallista avainta ajatuskokonaisuuteen tai todellisuuteen. Tyypillisesti filosofinen käsite on rajoiltaan epämääräinen ja venyttää ajattelua äärirajoille - se on tuskin koskaan yksikäsitteinen nimike jollekin täsmällisesti rajattavalle ilmiölle. Lähtökohtaisesti filosofiassa asiaa ei ole ymmärretty kun se on jollakin yhdellä tapaa ymmärretty. Käsitteellisellä ajattelulla pyritään asian valottamista prosessimaisena tapahtumana, jossa asiaan palataan uudelleen ja uudelleen eri sanoin.
Länsimainen filosofinen ajattelu suosii käsitteellisyyttä ja kehittelevyyttä, eikä lyhytsanaista aforistiikkaa.
Filosofian historiaa
Pääartikkeli: Länsimaisen filosofian historia
Antiikin filosofia
Länsimainen filosofia syntyi antiikin Kreikassa. Tiettävästi ensimmäisenä sanaa "filosofia" käytti joko Pythagoras tai ateenalainen ajattelija Sokrates. Sokrateen lisäksi tärkeimpinä antiikin filosofeina pidetään hänen oppilastaan Platonia ja Platonin oppilasta Aristotelesta. Antiikin Kreikassa oli useita muitakin filosofeja ja moni ennen Sokratesta elänyt henkilö vastasi tavalla tai toisella filosofin kuvausta. Näitä henkilöitä kutsutaan esisokraatikoiksi. Filosofian historian sadan ensimmäisen vuoden aikana Ateena muodostui filosofian keskukseksi, ja sen moniin filosofikouluihin tuli oppilaita jopa Roomasta saakka. Koulut lakkautettiin myöhemmin uskonnolle vaarallisina.
Filosofian syntyyn vaikutti kreikkalaisten vaurastuminen kaupankäynnin ja valloitusten myötä, jolloin jäi aikaa miettiä asioita, joista ei välttämättä ollut välitöntä käytännön hyötyä. Tietoa hankittiin sen itseisarvon vuoksi. Etua oli myös demokraattisesta valtiomuodosta ja uskonnollisesta vapaamielisyydestä. Tällöin oli mahdollista miettiä vapaasti elämän peruskysymyksiä, ja tahtonsa läpi saamiseen tarvittiin perusteluja - enää ei riittänyt syntyperään, yhteiskunnalliseen asemaan tai fyysiseen voimaan vetoaminen.
Antiikin kreikan kultakauden filosofisia suuntauksia olivat muun muassa Platonin akatemialaisuus, peripateettisuus, kyynisyys, stoalaisuus ja epikurolaisuus.
Siirryttäessä roomalaiselle kaudelle tärkeimmiksi muodostuivat stoalaiset, epikurolaiset ja uusplatonistiset koulukunnat. Esimerkiksi keisari Marcus Aurelius oli myös stoalainen filosofi.
Keskiajan filosofia
Keskiajan filosofia oli pääasiassa uskonnollispainotteista. Keskiaikaisissa yliopistoissa harjoitettiin ahkerasti teologiaa, ja filosofia oli alistettu teologian aputieteeksi. Yksi vallitsevista keskiaikaisista filosofisista suuntauksista oli skolastiikka, jossa Raamatun oppeja yritettiin todistaa oikeiksi järjen avulla.
Keskiajan tärkeimmät filosofit olivat Augustinus, Albert Suuri ja Tuomas Akvinolainen. Aluksi keskiaikaiset filosofit yrittivät tukea Raamattua platonismilla (kuten Augustinus), mutta epäonnistumisten jälkeen monet (kuten Tuomas Akvinolainen) päätyivät aristotelismiin.
Vastaavasti islamilaisessa maailmassa oppineet pyrkivät yhdistämään Koraanin opetuksia aristotelismiin. Tällaista islamilaista skolastiikka edustivat muun muassa Averroës ja Avicenna.
Uuden ajan filosofia
Uuden ajan alkaessa haluttiin vapautua dogmaattisen uskonopin ja muiden auktoriteettien vallanalaisuudesta. Sen sijaan alettiin vaatia kokemusperäistä luonnontutkimusta tiedon perustukseksi. Bacon ja Descartes aloittivat huomattavimmat oppisuunnat, empirismin ja rationalismin. Empirismiä kehittivät etenkin Englannissa Locke ja Hume. 1700-luvulla se siirtyi myös Ranskaan ja muodostui siellä sensualismiksi ja materialismiksi. Euroopan mannermaalla rationalistiset ajattelijat rakensivat 1600-luvulla tärkeimmät metafyysilliset maailmankatsomukset. Descartesin mukaan nimetyn kartesiolaisuuden lisäksi tällaista ajattelua edustivat muun muassa Spinoza ja Leibniz.
Uuden käänteen filosofiassa sai aikaan Kant, jonka mielestä olevainen itsessään (Ding an sich) jää tuntemattomaksi, ja kaikki tietopuolinen tutkimuksemme koskee vain olioita sellaisina, kuin ne meille näyttäytyvät. Kantin jälkeen saksalainen spekulatiivinen filosofia, jota edustivat muun muassa Fichte, Schelling ja Hegel, ajatteli voivansa palata rohkeisiin mietiskelyihin, joissa filosofi syventymällä "hengen olemukseen" yrittää osoittaa, miten maailma on johtunut alkuhengestä.
Sittemmin tieto-opilliset kysymykset kiinnittivät suuressa määrässä filosofien huomiota. Voimakkaana ja laajalle levinneenä esiintyi se mielipide, että on luovuttava yrityksistä tutkia olevaisen "olemusta" ja "alkuperusteita" sekä supistuttava vain määräämään ilmiöiden säännönmukaisuuksia. Tällaista näkemystä edustivat muun muassa Comten positivismi, uuskantilaisuus, Schuppe, Avenarius ja Mach).
Englantilaista jyrkkää empirismiä edusti Mill. Myös naturalistiset suunnat, kuten materialismi (Büchner ym.) ja naturalistinen kehitysoppi (Spencer ja Haeckel), saivat kannatusta, vieden myös pessimismiin (Schopenhauer ja von Hartmann). Idealistista metafysiikkaa ovat edustaneet muun muassa Lotze, Renouvier ja tavallaan myös Fouillée.
Nykyfilosofia
Metafilosofiset näkemykset ovat kautta aikain jakaantuneet positivistisiin ja tulkitseviin koulukuntiin. Jako näkyy enemmän tai vähemmän nykyfilosofiassakin.
Filosofisia koulukuntia ovat olleet muun muassa marxismi, hermeneutiikka, pragmatismi, fenomenologia, uustomismi, analyyttinen filosofia ja eksistentialismi. Nämä ovat kaikki olleet hyvin monimuotoisia suuntauksia. Jaosta analyyttiseen (loogiseen) ja mannermaiseen (elämänfilosofiseen, nykyisin ehkä lähinnä hermeneutiikkaan ja fenomenologiaan perustuvaan) filosofiaan pyritään nykyisin eroon. Mielenfilosofiakin tutkii tietoisuutta ja sen sisältöjä koulukunnista paljoa piittaamatta.
Itämainen filosofia
Pääartikkeli: Itämainen filosofia
Filosofinen ajattelu on esiintynyt Intiassa ja Kiinassa jo vuosituhansia sitten lähes ilman mitään yhteyksiä eurooppalaisen filosofian historian kanssa.
Vaikka intialaisten katsanto- ja ajatustapa eroaa eurooppalaisten ajatustottumuksista, niin heidän filosofiassaan on muodostunut pääasiassa samat suuret maailmanselityksen perushypoteesit kuin länsimaissakin. Intialaista filosofiaa voidaan myös parhaiten verrata länsimaiseen filosofiaan. Esimerkiksi muinainen hindulainen Nyaya-koulukunta tutki logiikkaa samalla tavalla kuin nykyaikaiset analyyttiset filosofit. Vastaavasti Carvakan koulukunta oli avoimesti ateistinen ja empiristinen. Intilainen filosofia painotti kuitenkin kokonaisten koulukuntien ja muinaisten kirjoitusten opetuksia yksittäisten filosofien sijaan.
Tärkeimpiin itämaisiin filosofeihin kuuluvat Kapila, Yajnavalkya, Gautama Buddha, Akshapada Gotama, Nagarjuna, Kungfutse, Laotse (Lao Zi), Zhuang Zi (Chuang Tzu), Mengzi, Xun Zi, Zhu Xi, Wang Yangming, Dharmakirti, Sankara, Ramanuja, Narayana Guru, Vivekananda, Aurobindo ja Sarvepalli Radhakrishnan.
Katso myös
- Elämän tarkoitus
- Luettelo filosofeista
- Luettelo filosofisista koulukunnista ja opeista
Sitaatteja
"Tieteistä hallitsevin ja palvelevia tieteitä määräävämpi on tiede, joka tietää, minkä vuoksi mikin toiminta on suoritettava, toisin sanoen sen, mikä on kullekin hyvää, ja ylipäänsä sen, mikä on korkein hyvä koko luonnossa. Kaiken edellä sanotun perusteella tutkittu sana viittaa siis yhteen ja samaan tieteeseen; tämän tieteen täytyy olla teoreettista tietoa ensimmäisistä prinsiipeistä ja syistä, sillä hyvä ja päämäärä on yksi syistä."
:- Aristoteles (Metafysiikka, 982b4-11)
"Tiede on mitä tiedämme, ja filosofia mitä emme tiedä."
:- Bertrand Russell
"Mikä on filosofiani tarkoitus? Osoittaa kärpäselle tie ulos kärpäsansasta."
:- Ludwig Wittgenstein
Linkkejä
- [http://www.helsinki.fi/~pylikosk/flinkit.html Filosofiaa internetissä] — Petri Ylikosken filosofialinkit
- [http://www.netn.fi/netn_linkit.html Filosofialinkkejä] — Filosofinen aikakauslehti niin&näin
- [http://www.iep.utm.edu/ The Internet Encyclopedia of Philosophy]
- [http://plato.stanford.edu Stanford Encyclopedia of Philosophy]
- [http://www.netn.fi/Muut/netn_finfil.html Suomalaisen filosofian kronikka] — Filosofinen aikakauslehti niin&näin
- [http://www.doaj.org/ljbs?cpid=15 DOAJ: Philosophy] Filosofian Open Access -aikakausjulkaisut
Luokka:Filosofia
Luokka:Yhteiskuntatiede
ms:Falsafah
ko:철학
ja:哲学
simple:Philosophy
th:ปรัชญา
ArgumenttiArgumentti on perusteltu väite tai mielipide jonkin asian puolesta tai sitä vastaan.
Argumentti voi olla:
- looginen argumentti, looginen, perusteltu todistus
- suullinen argumentti, asianajan pitämä suullinen esitys oikeudenkäynnissä
- probabilistinen argumentti, mikä tahansa todistus joka käyttää todennäköisyysteoriaa
- diagonaaliargumentti, eräs matamaattisen todistamisen tyyppi
- heuristinen argumentti, todistus, joka nojaa kokeellisiin tuloksiin
- ontologinen argumentti, todistus Jumalan olemassaolon puolesta
- poliittinen argumentti, logiikan käyttö retoriikan sijasta poliittisten ideoiden esittämisessä
Luokka:Logiikka
Ontologia
Ontologia eli oppi olevaisesta (kreikan sanoista ὄν, ὄντος: "oleminen" ja -λογία: "oppi") on filosofian ja tarkemmin metafysiikan osa-alue, joka käsittelee todellisuuden yleistä luonnetta ja miettii, millainen ympäröivä todellisuus on. Ontologian perimmäinen kysymys on "mitä on olemassa?".
Jotkut filosofit, erityisesti platonilaiset, ovat ajatelleet, että kaikki käsitteet viittaavat olemassa oleviin olioihin (ideaoppi). Jotkut filosofit taas katsovat, että jotkut käsitteet eivät viittaa sinällään olemassa oleviin asioihin, vaan ne ovat enemmänkin vain viittauksia asioiden tai tapahtumien kokonaisuuksiin. Esimerkiksi sana 'mieli' tai 'sielu' viittaa mielen tai sielun varsinaisen olemassaolon sijasta joukkoon henkilön kokemia sielullisia tapahtumia, 'yhteiskunta' viittaa joukkoon yhteen kuuluvia henkilöitä, ja 'geometria' viittaa joukkoon tietynlaisia älyllisiä toimintoja.
Jokaisen ontologisen teorian tulee siis selittää, mitkä käsitteet liittyvät olioihin, mitkä eivät, miksi, ja mitä olevaisen kategorioita tästä seuraa. Kun tällaista prosessia sovelletaan sellaisiin käsitteisiin kuten 'elektroni', 'energia', 'onnellisuus', 'aika', 'totuus', 'kausaliteetti' ja 'jumala', ontologia tulee keskeiseksi monelle filosofian ja muidenkin tieteiden osa-alueille.
Ontologisia kysymyksiä
Ontologian peruskysymys voidaan muotoilla esimerkiksi: "Mitkä ovat perustavanlaatuisimmat olemassaolon kategoriat?", eli mitä olioita ja olioiden kategorioita (luokkia) on olemassa.
Muita ontologisia kysymyksiä ovat muun muassa:
- Mitä on olemassaolo?
- Mitkä ovat fyysisiä kappaleita?
- Voidaanko määritellä, mitä tarkoittaa, että fyysinen kappale on olemassa?
- Mitkä ovat jonkun olion varsinaisia ominaisuuksia, suhteessa pelkästään aksidentaalisisiin ominaisuuksiin?
- Mikä muodostaa olion identiteetin?
- Mitä ovat olion ominaisuuksia tai suhteita, ja miten ne liittyvät itse olioon?
- Onko olemassaolo ominaisuus?
- Milloin olio lakkaa olemasta olemassa, verrattuna pelkkään muutokseen?
- Miksi jotain on olemassa, sen sijaan että ei olisi mitään?
- Onko todellisuus perimmältään ainetta vai henkeä, vai ovatko ne itsenäisiä todellisuuden lajeja?
- Onko inhimillinen tietoisuus itsenäinen, ruumiista riippumaton olio (kuten 'mieli' tai 'sielu')?
Ontologian tärkeimpiä konsepteja ovat:
- Universaalit eli yleiskäsitteet
- Substanssi eli aine tai perusaines, itsenäinen olio, olio itsessään
- Aksidenssi eli olion ominaisuus, jota ei voi olla ilman substanssia
Kysymykset nostavat esiin yhden filosofiseen lähestymistapaan liittyvän ongelman — se on riippuvainen näiden kysymysten jatkuvasta pohdiskelusta, eikä sillä ole selkeää keinoa lopettaa kyselyä. Monissa erityistieteissä tai esimerkiksi teologiassa sen sijaan omaksutaan joku suhteellisen vakaa fundamentaaliontologia, jossa käsitys esimerkiksi kosmologiasta, moraalista tai estetiikasta on vakiintunut.
Perinteiset ontologiset näkökulmat
Mitä todellisuus on?
- Materialismi eli aineellinen todellisuuskäsitys: todellisuus on ainetta tai energiaa.
- Idealismi eli sieluttava (ei-aineellinen) todellisuuskäsitys: todellisuus on henkeä tai ideoita.
Onko todellisuus olemassa?
- Realismi: todellisuus on olemassa meistä riippumatta.
Riippuuko todellisuus meistä vai onko se itsenäinen?
- Subjektivismi: todellisuuden olemassaolo riippuu meistä
- Objektivismi: todellisuus on olemassa meistä riippumatta
Montako todellisuutta on olemassa?
- Monismi: yksi
- Dualismi: kaksi (kaksijakoinen todellisuuskäsitys)
- Pluralismi: useita (monijakoinen todellisuuskäsitys)
Onko vapaa tahto vain harhaa?
- Determinismi eli lainalaisuusoppi: ihmiset eivät ole tietoisia niistä seikoista, jotka heidän toimiaan ohjaavat, ja tiede ei ole vain vielä keksinyt niitä kaavoja, joilla tulevaisuuden voi ennustaa.
- Indeterminismi eli satunnaisuusoppi: ihmisillä on vapaa tahto, jota he toteuttavat.
Merkittäviä ontologeja
- Tuomas Akvinolainen
- Aristoteles
- Martin Heidegger
- Herakleitos
- Edmund Husserl
- Roman Ingarden
- Immanuel Kant
- Gottfried Leibniz
- Parmenides
- Platon
- W. V. Quine
- Gilbert Ryle
- Jean-Paul Sartre
- Baruch Spinoza
- Ludwig Wittgenstein
Katso myös
- Ajan ja paikan filosofia
- Emergenssi
- Epistemologia
- Fundamentaaliontologia
- Kosmologia
- Kvanttiontologia
- Matematiikan filosofia
- Mereologia
- Metafysiikka
- Modaalilogiikka
- Nihilismi
- Ontologia tietojenkäsittelytieteessä
- Hyvä ja paha ontologisena ja systeemisenä kysymyksenä
- Solipsismi
- Systeemi
- Tieteenfilosofia
- Taksonomia
- Teologia
Sitaatteja
"Jotkut näkevät maailman hyytelöpaakkuna, mutta minulle se on haulikasa."
:- Bertrand Russell
Lähteitä
- Määttänen, Pentti: Filosofia. Johdatus peruskysymyksiin. Gaudeamus, Helsinki 1995.
Aiheesta muualla
- [http://www.formalontology.it Ontology. A resource guide for philosophers]
- [http://www.formalontology.it/being-qua-being.htm Aristotle's definition of a science of Being qua Being: ancient and modern interpretations]
- Clay Shirky: [http://www.shirky.com/writings/ontology_overrated.html Ontology is Overrated]
Luokka:Ontologia
ja:存在論
Kiina
Kiina (yksink.: 中国, perint.: 中國, pinyin: Zhōngguó), virallinen nimi: Kiinan kansantasavalta eli 中华人民共和国 (Zhōnghuá rénmín gòng hé guó). Katso myös Kiinan tasavalta (Taiwan).
Kiina on väkiluvultaan maailman suurin ja maapinta-alaltaan Venäjän ja Kanadan jälkeen maailman kolmanneksi/neljänneksi suurin valtio (Yhdysvallat on myös suurempi jos vesialueet lasketaan). Se sijaitsee Itä-Aasiassa. Kiinalla on 14 rajanaapuria: Afganistan, Bhutan, Intia, Kazakstan, Kirgisia, Laos, Mongolia, Myanmar, Nepal, Pakistan, Pohjois-Korea, Tadžikistan, Venäjä ja Vietnam. Asukkaita Kiinassa on noin 1,3 miljardia ja pinta-ala on noin 9,6 miljoonaa neliökilometriä.
Kiinan pääkaupunki on Peking eli Beijing, joka sijaitsee maan pohjoisosassa ja jossa asuu noin 13 miljoonaa ihmistä. Suurin kaupunki on etelämpänä rannikolla sijaitseva Shanghai.
Kiinan valuutta on renminbi (人民币), lyhenne RMB, ja sen yksikkö on yuan (元). Kansainvälisessä rahaliikenteessä tästä käytetään lyhennettä CNY (Chinese Yuan Renminbi). Hintojen perässä on tavallisesti valuuttamerkki yuan (元), jolla voidaan kuitenkin viitata muihinkin rahayksiköihin. Yksi euro vastaa noin 10 CNY (14.11.2005), vastaavasti yksi CNY vastaa 0,10 euroa.
Historia
Kiina on maailman vanhin, katkeamattoman historian omaava, merkittävä sivilisaatio, ja sen kirjalliset lähteet ulottuvat yli 3 500 vuotta ajassa taaksepäin. Riisinviljelyä Kiinassa on harjoitettu jo 6000-luvulla eKr.. Varsinainen kiinalainen sivilisaatio arvioidaan kuitenkin tavallisesti "vain" noin 5 000 vuotta vanhaksi ja useimmiten historiankertomus aloitetaan ensimmäisestä dynastiasta, eli ajasta jolloin hallitsijavalta siirtyi suvussa tavallisesti isältä pojalle. Kiinan ensimmäinen dynastia, Xia-dynastia, alkoi noin vuonna 2100 eaa.
Pääartikkelit:
- Kiinan dynastiat
- Kiinan esihistoria ( – n. 1000-luku eaa)
- Kiinan varhaishistoria (n. 1000-luku eaa – 200-luku eaa)
- Kiinalainen imperiumi (200-luku eaa – 200-luku jaa):
- Qin-dynastia (221 eaa – 206 eaa)
- Han-dynastia (206 eaa – 220 jaa) ("Suuri dynastia")
- Kiinan keskiaika (200-luku – 500-luku)
- Keskiajalta moderniin aikaan (600-luku – 900-luku)
- Sui-dynastia (581 – 618), joka yhdisti Kiinan uudelleen.
- Tang-dynastia (618 – 907) ("Suuri dynastia")
- Kiinan renessanssi (900-luku – 1200-luku)
- Mongolivalta Kiinassa (1200-luku – 1300-luku)
- Ming-dynastia (1300-luku – 1600-luku) ("Suuri dynastia")
- Mantšuvalta ja keisarivallan loppu (1600-luku – 1911)
- Kiinan tasavallan historia (1911 – 1949 (+ Taiwan))
- Kiinan kansantasavallan historia (1949 – )
Merkittäviä keksintöjä:
- Kirjapainotaito (Tang-dynastia)
- Paperin valmistus (Han-dynastia)
- Ruuti ja ilotulitteet (Eteläiset ja pohjoiset dynastiat) (raketit kuitenkin keksittiin Koreassa)
- Kompassi
- Leijat
- Paperiraha (Song-dynastia)
- Pankkiluotot (Song-dynastia)
Hallinto
Song-dynastia
Kiinan kansantasavalta on sosialistinen valtio, jota hallitsee Kiinan kommunistinen puolue. Vuodesta 2002 lähtien kommunistisen puolueen puhemiehenä ja vuodesta 2003 lähtien presidenttinä toimii vuonna 1942 syntynyt Hu Jintao. Aiemmin presidentteinä ovat toimineet: Mao Zedong (Mao Tse-Tung), Liu Shaoqi, Li Xiannian, Yang Shangkun ja Jiang Zemin. Presidentti edustaa Kiinaa ulkomailla, allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia ja nimittää edustajia valtioneuvostoon. Nykyisin Kiinassa vallitsee kollektiivinen johto ja presidentti on suoraan kansankongressin alaisuudessa.
Kiinan hallinnon pääosat ovat:
- Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea
- Kiinan kansankongressi
- Kiinan presidentti
- Kiinan valtioneuvosto
- Kiinan keskussotilaskomissio
- Kiinan korkein oikeus
- Kiinan korkein prokuraattorinvirasto
Kommunistisen puolueen lisäksi Kiinassa toimii lukuisia pieniä "demokraattisia puolueita", joiden virallinen rooli on edustaa sitä pientä kansanryhmää, jota kommunistit eivät edusta (kommunistien katsotaan edustavan noin 95 % kansasta).
Alueellinen hallinto
Pääartikkeli: Kiinan alueellinen hallinto
Kiina on jaettu 22 provinssiin eli maakuntaan (省), mutta viralliset tahot laskevat lisäksi usein Taiwanin 23. provinssiksi, vaikkei se olekaan Kiinan hallituksen alaisuudessa. Taiwanille on tarjottu erityishallintoalueen asemaa, mutta se ei ole sitä hyväksynyt. Provinssien lisäksi Kiinassa on viisi autonomista aluetta (自治区), joissa suuri osa väestöstä kuuluu vähemmistökansallisuuksiin; neljä itsehallinnollista kaupunkia (直辖市) ja kaksi erityishallintoaluetta (特别行政区).
Taloudelliset erityisalueet
Yleishallinnon aluejaon lisäksi voi Kiinassa olla myönnetty joillekin alueille erityisiä oikeuksia investointien houkuttelemiseksi Kiinaan. Tällaisia erityisiä talousetuja nauttivia erityistalousalueita ovat:
- Shenzhen (香港)
- Zhuhai (澳门)
- Xiamen
- Shanghai
- Shantou
- Hainanin provinssi sekä avoimet rannikkokaupungit, kuten
- Beihai
- Dalian
- Fuzhou
- Guangzhou
- Lianyungang
- Nantong
- Ningbo
- Tianjin
- Wenzhou
- Yantai
- Zhanjiang
- Qinhuangdao ja
- Qingdao
|
Lippu
Kiinan kansantasavallan lippu on nimeltään 五星红旗 [wǔ xīng hóng qí], eli viisitähtinen punalippu. Sen suunnitteli Zeng Liansong (曾联松). Lipun punainen tausta on kommunismin symbolinen väri. Keltaisten tähtien symbolismista on erilaisia tulkintoja. Erään mukaan suurin tähti kuvastaa Kommunistista puoluetta ja pienemmät tähdet kenties neljää yhteiskuntaluokkaa: työläiset, maanviljelijät, pikkuporvaristo ja isänmaalliset kapitalistit. Toisen tulkinnan mukaan se kuvastaisi perinteistä viiden kansanryhmän ajattelua Kiinassa, jolloin iso tähti kuvastaisi han-kiinalaisia, pienet olisivat tällöin mongolit, mantšut, tiibetiläiset ja huit.
Politiikka
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan politiikka
Kiinan hallitusta nimitetään edelleen sosialistiseksi, vaikka käytännössä maa on siirtynyt keskusjohtoiseen markkinatalousjärjestelmään talousuudistusten myötä. Tosin 2000-luvulle tultaessa vielä noin puolet kansantulosta oli peräisin julkisesti omistetuista tuotantolaitoksista, mistä johtuen maalla on ollut vaikeuksia saada markkinatalousmaan statusta kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa. Suurista talousreformeista huolimatta demokratia ei ole maassa kovin pitkällä, joskin kylätasolla järjestetään nykyisin varsin vapaita vaaleja ja kylätason edustajat pääsevät valitsemaan korkeampia edustajia. Kommunistisen puolueen jäsenyys on kuitenkin edellytys vähänkin korkeampiin hallinnollisiin virkoihin.
Kommunistinen puolue sallii nykyisin useimmat poliittisetkin kannanotot, mikäli kannanotoilla ei pyritä haastamaan puolueen valtaa maassa. Kaikki yritykset vallanvaihtoon tukahdutetaan ja sensuuri estää varsinaisen kritiikin johtajia ja puoluetta kohtaan. Sensuuri ei kuitenkaan puutu asioihin, joita puolue ei katso vaaralliseksi, joten poliittisiakin parannusehdotuksia voi tehdä varsin vapaasti asioista, jotka koskettavat ihmisten jokapäiväistä elämää, edellyttäen ettei samalla esitetä vallanvaihdosta.
Ulkopolitiikka
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan ulkopolitiikka
Saatuaan YK:n jäsenyyden Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin aikaisen ulkoministeri Henry Kissingerin sukkuladiplomatian tuloksena Taiwanin sijaan 1971, Kiina on pitänyt yllä diplomaattisuhteita lähes kaikkiin maailman maihin. Diplomaattisuhteiden edellytyksenä vaaditaan, ettei toinen osapuoli saa ylläpitää diplomaattisuhteita Taiwaniin, vaan sitoutuu "yhden Kiinan politiikkaan". Tästä syystä Taiwanin itsenäistymisliikettä ei katsota hyvällä, koska Taiwanin itsenäiseksi julistautuminen synnyttäisi tilanteen, missä joillain mailla voisi olla diplomaattisuhteet sekä Kiinan kansantasavaltaan, että Kiinan tasavaltaan, Taiwaniin. Tämä rikkoisi ajatuksen yhdestä Kiinasta ja saattaisi herättää itsenäisyystoiveita myös muilla erityisalueilla. Taiwanin lisäksi toinen ulkopolitiikan ongelmatapaus on 1950 haltuun otettu Tiibet sekä sen maanpakoon siirtynyt uskonnollinen valtionpäämies Dalai Lama. Tiibetin kapinayritys kukistettiin 1959. Lisäksi sisäpoliittista keskustelua herättää jonkinlaiseen aktivismiin taipuvainen islamilainen Uigurian autonominen alue Luoteis-Kiinassa sekä viimeksi Falun Gong -liike.
Kiinalle muodostui 1960-luvulla aluekiistoja Intian kanssa Aksai Chinissä, minkä Kiinan kansantasavalta otti haltuunsa Intialta 1962. Kuolonuhreja vaatineeksi rajavälikohtaukseksi puhjennut kiista neljästä pienestä saaresta Neuvostoliiton kanssa Amurin lähellä Ussur-joella 1960-luvun lopulla, johti Kiinan kansantasavallan ja Neuvostoliiton suhteet lähes ydinsodan partaalle 1970-luvun alkuun mennessä. 1978 Kiina kävi lyhyen ja tuloksettoman rajasodan Vietnamin kanssa sen pohjoisrajalla. Neuvostoliitto tuki Vietnamia Kamputsean kysymykseen liittyen, kun taas Kiina tuki punaisia khmerejä. Neuvostoliiton Afganistanin sodan aikana (1979-1989) Kiina, Pakistan ja arabimaat tukivat neuvostoliittolaisia vastaan taistelevia muslimisissejä.
1989 Kiina joutui monien maiden boikottiin kukistettuaan verisesti Taivaallisen rauhan aukiolla opiskelijamielenosoituksen. Tämä vaikutti Kiinan vahvan miehen, taloudellisen uudistuspolitiikan liikkeelle saattaneen ja kulttuurivallankumouksen aikana kapitalistisen tien kulkijana tunnetun Deng Xiaopingin maineeseen.
Kiinalla on diplomaattista vaikutusvaltaa Aasiassa mm. Korean kansantasavaltaan (Pohjois-Koreaan), mihin sillä on perinteisesti ollut läheiset suhteet jo Korean sodan ajoilta. Aasian kokonaistilanteessa Kiina on Intian vastapaino, Intian vaaliessa perinteisesti läheisiä neuvostoaikaisia suhteita myös Venäjän kanssa, mikä on näkynyt mm. asehankinnoissa.
Länsimaiden kasvavien investointien vuoksi alkaa Kiinalla olla merkitystä EUn ja Yhdysvaltain taloudelle, mikä on tehnyt myös lännen ulkopolitiikasta Kiinaa kohtaan maltillisempaa. Kiina on merkittävä rahanlainaaja myös Yhdysvaltain liittovaltiolle Bushin hallinnon tehdessä veronalennusten ja varustelun vuoksi alijäämäisiä budjetteja. Kiina ja Japani kilpailevat -Persianlahden epävakaan tilanteen vuoksi- siitä, että kumpi saa ensin Venäjältä öljy- ja maakaasuputkia. Tämä vahvistaa Venäjän neuvotteluvoimaa Aasiassa.
Kiinan Kansan vapautusarmeija on mieslukumäärällä mitattuna maailman suurin armeija. Kiinan sotilasbudjetti vuodelle 2003 oli noin 60 miljardia dollaria, suuremman summan sotilasmenoihin sijoittaa vain Yhdysvallat (lähes 400 miljardia dollaria). Vaikka Kiinalla on myös ydinaseita ja kehittyneet kuljetusraketit, Kiinan asevoimien rakenne on puolustusvoittoinen ja sillä on suuri sotilasvoima vain sen lähialueilla eikä sitä siten tavallisesti lasketa suurvallaksi. 1950-luvulla ennen vuoden 1958 Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan välirikkoa, Kiina sai merkittävää tukea mm. Korean sodan vuoksi Neuvostoliitolta. Välirikon vuoksi Kansan vapautusarmeijan ilmavoimien kehitys hidastui.
1989 Taivaallisen rauhan aukion taphtumien vuoksi Euroopan yhteisö ja Yhdysvallat kielsivät aseviennin Kiinaan, mitä ovat viime aikoina (2004) EUn osalta pyrkineet mm. Ranska ja Saksa poistamaan Yhdysvaltain ja Britannian vastustaessa mm. Taiwanin tilanteen vuoksi. Kiinalla on ilmoituksensa mukaan oikeus puuttua Taiwanin tilanteeseen, mikäli Taiwan julistautuu itsenäiseksi tai se ei palaa Kiinan keskushallinnon yhteyteen riittävän nopeasti.
Maantiede
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan maantiede
Kiina on pinta-alaltaan maailman suurimpia maita ja sisältää hyvin erilaista maastoa. Idässä Keltaisenmeren ja Itä-Kiinan meren on hyvin tiheäänasuttua alluviaalitasankoa, kun taas Etelä-Kiinan meren rannikko on vuoristoisempaa. Kiinan eteläosat koostuvat pääosin ylängöistä ja vuoristoista. Maan keskiosien halki virtaavat sen kaksi suurta jokea, Keltainenjoki ja Jangtsejoki. Muita merkittäviä jokia ovat Xi Jiang, Mekong, Brahmaputra ja Amur.
Kiinan läntisemmän osan etelärajalla sijaitsse Himalajan vuoristo, jossa on myös Kiinan (ja samalla maailman) korkein kohta, Mount Everest. Läntisiä vuoristoja ja ylänköjä seuraavat autiomaat, kuten Gobi ja Takla-Makan. Läntiset osat ovatkin itärannikkoon verrattuna erittäin harvaanasuttuja.
Ilmasto Kiinassa vaihtelee subarktisesta pohjoisesta trooppiseen etelään. Monsuunit vaikuttavat merkittävästi erityisesti sadekauden aikaan ja lisäksi myös vuosittaisiin sademääriin. Lämpötilavaihtelu maan osien välillä on suurinta talvella, jolloin pohjoisimman provinssin Heilongjiangin keskilämpötila on pakkasen puolella ja ajoittain jopa -30 astetta, kun maan eteläosissa keskilämpötilat pysyttelevät aina yli 10 lämpöasteen.
Talous
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan talous
Talousuudistusten aloittamisen jälkeen 1978 Kiinan bruttokansantuote on yli nelinkertaistunut. Yksityisyrittäminen on teoriassa sosialistisesta järjestelmästä huolimatta sallittua ja rohkaistua. Ulkomaisia investointeja pyritään vauhdittamaan sähkötekniselle alalle suuntautuvalla yliopisto-opetuksella, teknologiakeskuksilla ja erityistaloustalueilla.
BKT kansalaista kohden vuonna 2003 oli arvioltoa 5 000 USA:n dollaria. Kuitenkin suuren väestömääränsä vuoksi Kiina on maailman toiseksi suurin talous Yhdysvaltojen jälkeen (mikäli Euroopan unionia ei lasketa yksittäiseksi alueeksi). Kiinan talous kasvaa 5-10 prosentin vuosivauhtia, ja Kiina onkin ollut maailman nopeimmin kasvavia talouksia joka vuosi vuodesta 1989 lähtien.
Kiina on eräs teen tärkeimmistä tuottajista.
Väestöryhmät ja uskonnot
Pääartikkeli: Kiinan etniset ryhmät
Valtaosa (93,5 %) Kiinan kansalaisista on Han-kiinalaisia. Loppu 6,5 %, eli yli 90 miljoonaa ihmistä, edustaa noin 55 etnistä vähemmistöä. Etniset vähemmistöt nauttivat tietyistä etuuksista, esimerkiksi yhden lapsen politiikka ei sido vähemmistökansoja.
Kansantasavallan aikana eri uskontoihin suhtautuminen on vaihdellut, nykyisin uskontoja pidetään ei-toivottuina, mutta ei kuitenkaan kiellettyinä asioina, edes puolueen jäsenille. Poikkeuksen muodostaa Falun Gong meditaatioharjoitus, jonka harjoittaminen on kielletty Kiinassa
Eri kansallisuudet seuraavat usein eri uskontoja. Han-kiinalaiset ovat tavallisesti joko ateisteja, buddhalaisia, kristittyjä tai taolaisia. Vähemmistökansallisuuksien keskuudessa merkittävimmät uskonnot ovat islam, buddhalaisuus (myös lamalaisuus), kristinusko ja šamanismi.
Kielet
Kiinan virallinen kieli on mandariinikiina. Sitä puhuu Kiinassa äidinkielenään noin 870 miljoonaa ihmistä, eli noin 70 % väestöstä. Mandariinikiina on opetuskieli kaikissa Kiinan oppilaitoksissa, joten lähes kaikki kiinalaiset osaavat sitä ainakin vieraana kielenä. Muutenkin han-kiinalaiset puhuvat siniittisiä kieliä, muilla Kiinan etnisillä ryhmillä on tavallisesti omat kielensä. Virallisesti Kiinassa on 55 etnistä vähemmistöä, kieliä on kuitenkin noin 100-120 vaikka eri kiinat laskettaisiinkin murteiksi, katso siniittiset kielet.
Muita yli miljoonan puhujan kieliä Kiinassa ovat (Huom. Osa näistä lasketaan yleensä kiinan murteiksi):
- Wu-kiina (77 milj.) siniittinen
- Yue-kiina eli kantoninkiina (52 milj.) siniittinen
- Jinyu-kiina (45 milj.) siniittinen
- Xiang-kiina (36 milj.) siniittinen
- Hakka-kiina (26 milj.) siniittinen
- Minnan-kiina (26 milj.) siniittinen
- Gan-kiina (21 milj.), siniittinen
- Minbei-kiina (10 milj.) siniittinen
- Pohjoinen zhuang (10 milj.) tai-kadai
- Uiguuri (7 milj.) turkkilainen
- Eteläinen zhuang (4 milj.) tai-kadai
- Kiinalainen viittomakieli (3 milj.) viittomakieli
- Mongoli (3 milj.) mongolialainen
- Bouyei (2 milj.) tai-kadai
- Korea (2 milj.) isolaatti
- Sichuanin yi (2 milj.) lololainen
- Eteläinen dong (1,5 milj.) tai-kadai
- Hmong njua (1 milj.) hmong-kieli
- Kasakki (1 milj.) turkkilainen
- Khams (1 milj.) tiibetiläinen
- Tiibet (1 milj.) tiibetiläinen
Kulttuuri
Pääartikkeli: Kiinan kulttuuri
Kiinalainen kulttuuri on vuosituhansien saatossa kehittynyt kaikilla kulttuurin osa-alueilla yhdeksi maailman suurista kulttuureista. Kiinalainen kulttuuri poikkeaa osin paljon länsimaisesta lähes kaikilla aloilla.
Kiinan kirjallisuus on kiinan kirjoitusjärjestelmän varhaisuuden vuoksi kehittynyt jo muinaisina aikoina, mutta kertomakirjallisuutta ei ole arvostettu, joten sitä on säilynyt vasta 1300-luvulta lähtien. Tätä varhaisempi säilynyt kirjallisuus on pääosin tietokirjallisuutta, filosofisia tai uskonnollisia teoksia sekä runoutta.
Kiinalainen musiikki, varsinkin perinteinen musiikki, poikkeaa selkeästi länsimaisesta, niin soitinten kuin sävelkulunkin osalta.
Kiinalainen näyttämötaide sisältää usein enemmän akrobatiaa kuin länsimainen. Erityisen huomattava näyttämötaiteen osa-alue on kiinalainen ooppera.
Kiinalainen maalaustaide on myös melko omaleimaista. Hyvin tärkeä kiinalaisille on myös kalligrafia.
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- öljy
- tina
- elohopea
- mangaani
- antimoni
- vanadiini
- alumiini
- uraani
- lyijy
- sinkki
- vesivoima
Merkittävimmät vientituotteet
- tekstiilit
- koneet
Katso myös
- Kiinan tasavalta eli Taiwan
- Kiinan kansantasavallan historia
- Kiinan dynastiat
- Kiinan kieli
- Maailman maat
als:Volksrepublik China
ja:中華人民共和国
ko:중화인민공화국
ms:Republik Rakyat China
simple:People's Republic of China
th:สาธารณรัฐประชาชนจีน
zh-cn:中华人民共和国
zh-min-nan:Tiong-hoâ Jîn-bîn Kiōng-hô-kok
zh-tw:中华人民共和国
Luokka:Kiina
Antiikin Kreikka
Antiikin Kreikka on termi, jolla kuvataan antiikin kulttuurin muinaiskreikkaa puhuneita alueita. Se ei rajoitu nykyisen Kreikan valtion alueisiin, vaan siihen sisältyvät myös alueet, joille helleeninen kulttuuri antiikin aikana levittäytyi. Näihin alueisiin lukeutuvat Kypros, osa Turkista, Sisilia, Etelä-Italia ja kreikkalaiset siirtokunnat ympäri Välimerta.
Antiikin Kreikan historia jaetaan yleensä arkaaiseen aikaan (n. 700 eaa.–480 eaa.), klassiseen aikaan (480 eaa.–330 eaa.) ja hellenistiseen aikaan (330 eaa.–27 eaa.). Antiikin hellenistinen kulttuuri jatkui tämän jälkeen Rooman vallan alaisuudessa, samalla leviten yhä laajempien ihmisryhmien ulottuville. Kulttuurin ja etenkin kreikan kielen elinvoimaisuudesta kertoo Bysantin kreikankielisyys puoli vuosituhatta myöhemmin.
Historia
Arkaainen aika
Kreikka kehitti jo pronssikautena korkean esihistoriallisen kulttuurin. Ensimmäinen alueen luotettavasti kreikkalaiseksi tunnistettu kulttuuri oli mykeneläinen kulttuuri. Se syntyi n. 1700 eaa. ja nousi suurimpaan kukoistukseensa n. 400 vuotta myöhemmin. Kulttuuri romahti vuoden 1100 eaa. paikkeilla. Toinen varhainen kreikkalainen kulttuuri oli kreetalainen kulttuuri.
Rautakauden alussa n. vuonna 1100 eaa. Kreikka joutui eristetyksi ja taantui sivistyksellisesti. Tästä seurasi kaksisataa vuotta kestänyt levottomampi aikakausi, jota on perinteisesti kutsuttu pimeiksi vuosisadoiksi. Kreikkaan tunkeutui uusia indoeurooppalaisia heimoja (doorilaisten vaellus), ja näin muodostui vähitellen historiallisesti tunnettu Kreikan kansa.
Näiden vuosisatojen aikana kehittyi kaupunkivaltioksi kutsuttu poliittinen järjestelmä, joka nousi hallitsevaksi Kreikassa. Kehityksen etunenään astuivat merkittävimpinä kaupunkivaltioina Efesos, Miletos, Theba, Argos, Ateena ja Sparta.
Tänä aikana alkoi myös kreikkalaisten ympäri Välimerta ja Mustaamerta ulottunut asutustoiminta. Itärannikon ja Vähä-Aasian kaupungit alkoivat harjoittaa merikauppaa, ja perustivat n. vuodesta 750 eaa. siirtokuntia pitkin Euroopan etelärannikkoa Mustaltamereltä Marseillen seuduille saakka ja varsinkin Sisiliaan ja Etelä-Italiaan (Suur-Kreikka). Tytärkaupungit veivät emämaahan viljaa ja ostivat sieltä kulttuurituotteita, joita – kuten kreikkalaista sivistystä yleensä – ne levittivät laajalle. Siirtyminen maataloudesta kauppaan aiheutti sisäisiä taisteluita. Useissa kaupungeissa se vei tyrannivaltaan.
Ateenassa, yhtyneen Attikan pääkaupungissa, alemman kansan tyytymättömyys oikeudelliseen mielivaltaan ja taloudelliseen ahdinkoonsa aiheutti kirjoitettujen lakien säätämisen (katso Drakon, Solon). Noin vuosina 560–510 eaa. Ateena – joka muuiden valtioiden tavoin oli aikoinaan ollut kuningaskunta, mutta sitten karkoittanut kuninkaansa – oli tyrannien hallitsema (katso Peisistratos, Hipparkhos, Hippias). Heidän kukistuttuaan Ateenasta tuli kansanvaltainen tasavalta, jossa tosin arkontit ja areiopagi edelleen säilytettiin rajoitetuin valtuuksin, mutta jossa kansa kansankokouksen kautta sai entistä suuremman sananvallan. Vapaudelle vaaralliset kansalaiset saatettiin äänestyksellä karkottaa maanpakoon (katso ostrakismi).
Klassinen aika
Klassista aikaa on pidetty kreikkalaisen kulttuurin kultakautena. Sen on katsottu alkavan persialaissodista n. vuonna 480 eaa. ja päättyvän Aleksanteri Suuren kuolemaan vuonna 323 eaa.
Ajanjaksolle osuu myös kuuluisa peloponnesolaissota 431–404 eaa. Vuonna 338 eaa. Makedonian Filippos II, Aleksanteri Suuren isä, alisti Kreikan hallintaansa ja perusti Korintin liiton.
Aikakautta kuvaa kilpailevien kaupunkivaltioiden Ateenan ja Spartan kilpailu hegemoniasta, Ateenan nousu merimahdiksi ja demokratian alkeismuotojen kehitys Ateenassa. Aikakautena eli myös useita kuuluisia valtiomiehiä, puhujia, sotilaita, historioitsijoita, runoilijoita, näytelmäkirjailijoita ja filosofeja. Mainetta saavuttivat esimerkiksi Themistokles, Aristeides, Perikles, Sokrates, Platon, Aristoteles, Simonides, Euripides, Sofokles, Herodotos ja Thukydides.
500-luvulla eaa. oli Persia alistanut valtaansa Vähän-Aasian kreikkalaiset kaupungit. Nämä tekivät vuonna 500 eaa. kapinan, jonka persialaiset kukistivat, mutta joka aloitti persialaissodat (500-449 eaa). Kostaakseen kapinallisia auttaneille Ateenalle ja Eretrialle Persian kuningas Dareios I Suuri lähetti laivaston Kreikan vesille. Se laski sotajoukon maihin Attikassa, mutta Miltiadeksen johtamat kreikkalaiset voittivat sen Marathonin taistelussa vuonna 490 eaa.
Vuonna 480 eaa. Kserkses toi Aigeianmeren ympäri armeijan, jota vastaan taistellessaan Thermopylain solassa Spartan kuningas Leonidas kärsi sankarikuoleman. Ateena hävitettiin. Salamiin taistelussa persialainen laivasto voitettiin perin pohjin (480), ja seuraavana vuonna vuorostaan maa-armeija Plataiain taistelussa sekä laivasto Mykalen niemen kohdalla. Persialaiset karkotettiin kokonaan Aigeianmereltä.
Voittojen hedelmät tulivat etupäässä Ateenan hyväksi, jota Themistokles, Aristeides ja myöhemmin Perikles johtivat. Se oli suuren, 200 kaupunkia käsittävän meriliiton päävaltio. Spartan ja Ateenan kilpailu Kreikan hegemoniasta eli ylivallasta aiheutti peloponnesolaissodat (431-404 eaa.), joiden päättyessä Ateenan oli luovutettava Attikan ulkopuolella olevat alueensa, purettava satamakaupunkiinsa Pireakseen johtavat muurit ja luovutettava laivastonsa.
Perikleen aikana laajennettua kansanvaltaa kohtasi Ateenassa lyhytaikainen taantumus: 30 tyrannin kausi. Vähän-Aasian kreikkalaiset kaupungit menetettiin uudelleen Persialle (katso Antalkidas). Spartalta hegemonian peri Theba lyhyeksi ajaksi (katso Epameinondas).
Hellenistinen ja Rooman vallan aika
Makedonialaisen Aleksanteri Suuren valloitusten myötä alkoi hellenistiseksi ajaksi kutsuttu aika. Perinteisessä historiankäsityksessä hellenististä aikaa on pidetty jonkinlaisena rappiokautena, vaikka esimerkiksi luonnontiede nousi tänä aikakautena ennennäkemättömälle tasolle Aleksandriassa. Hellenistinen aika päättyi roomalaisvalloituksiin.
Hellenistinen aika alkoi, kun Makedonia alkoi vähitellen sekaantua Kreikan asioihin ja teki lopun Kreikan valtioiden itsenäisyydestä (katso Demosthenes). Ratkaiseva oli Khaironeian taistelu vuonna 338 eaa. Kapinat tukahdutettiin Filippos II:n ja Aleksanteri Suuren kuoltua.
Roomalaisten voitettua makedonialaiset vuonna 197 eaa. (katso makedonialaissodat) he alkoivat puuttua Kreikan asioihin ja kukistivat vastarintaan nousseen Akaian liiton vuonna 146 eaa. Kreikka menetti nyt kaiken itsenäisyytensä ja liitettiin lopullisesti vuonna 27 eaa. Akaia-nimisenä provinssina Rooman valtakuntaan.
Katso myös
- Antiikin Kreikan kulttuuri
- Antiikin filosofia
- Kreikkalainen mytologia
Luokka:Antiikin Kreikka
ja:古代ギリシャ
zh-cn:古希腊
Aristoteelinen logiikkaAristoteelinen logiikka eli syllogistiikka on yksinkertaista yksipaikkaisten (subjekti-objekti-predikaatti) väitelauseiden logiikkaa, jonka on kehittänyt Aristoteles. Se on saanut alkunsa hänen teoksissaan Ensimmäinen analytiikka ja Tulkinnasta, jotka ovat osa kokoelmaa Organon. Se kehittyi myöhemmin perinteiseksi logiikaksi eli termilogiikaksi.
Aristoteleen looginen järjestelmä
Aristoteleen suunnittelema syllogismi oli ensimmäinen systemaattinen logiikan järjestelmä. Syllogismi on loogisen päätelmän muoto, jossa on premissit ja niistä loogisesti seuraava johtopäätös. Syllogismi on deduktiivista päättelyä,jossa johtopäätös on suoraan johdettavissa annetuista premisseistä. Eli päätelmät ovat varmasti tosia,kunhan premissit ovat tosia. Syllogistiikan kaikki lauseet ovat kategorisia väitteitä, jossa oletuksia, eli premissejä, eli termejä on aina kaksi ja yksi johtopäätös, eli kopula.
Merkintätavat
Aristoteles tunnisti neljää tyyppiä olevia väitelauseita, joista jokainen sisälsi subjektin (S) ja predikaatin (P):
A,B,C.... Termit
a universaali affirmaatio:kuuluu kaikille
i partikulaari affirmaatio:kuuluu jollekkin
e universaali negaatio:ei kuulu millekkään
o partikulaari negaatio:ei kuulu jollekkin
Näitä lauseita voidaan yhdistellä syllogismeiksi useilla eri tavoilla sekä loogisesti pätevästi että epäpätevästi. Keskiajalla Aristoteelisen logiikan opiskelijat luokittelivat kaikki loogisesti pätevät mahdollisuudet ja antoivat niille nimet.
Kuva:Syllogismi_totuustaulu.JPG
Organonin vaikutus
Aristoteleen logiikan alan kirjoitukset, jotka tunnetaan yhdessä nimellä Organon, ovat ainoat hänen töistään jotka eivät ole missään vaiheessa olleet "kadoksissa". Muut hänen teoksensa olivat länsimaisen tiedeyhteisön kannalta käytännössä "kadoksissa" hänen kuolemastaan 1000-luvulle saakka. Organonia käytettiin Aristoteleen perustamassa Lykeionin koulussa ja ainakin osa siitä on selvästi osa luentorunkoa. Andronikos Rhodoslainen kokosi teokset noin vuonna 50.
Teoksesta voidaan löytää ensimmäinen ontologinen teoria kategorioista, ensimmäinen kehitelmä muodolliseksi logiikaksi, ensimmäinen tieteellinen muodollisen ja epämuodollisen päättelyn määritelmä, modaalilogiikan perusteet ja erilaisia tieteellisen metodologian esivaiheita.
Hellenistisenä aikana Organon ei ollut koko ajan suosiossa. Vallitsevana logiikan muotona oli sen sijaan stoalainen logiikka, jota kehitti Khrysippos. Hänen teoksistaan yksikään ei ole säilynyt.
Keskiajalla skolastikot opiskelivat ja alkoivat hyödyntää Organoniin perustuvaa logiikkaa. Yksi suurimmista skolastikoista oli dominikaanimunkki Albert Suuri, Tuomas Akvinolaisen opettaja. Ennen heitä Aristoteleen teokset olivat olleet käytössä arabimaailmassa, ja niitä opiskelivat islamilaiset ja juutalaiset oppineet, mukaan lukien muun muassa rabbi Maimonides ja islamilainen Averroës, jotka kummatkin elivät Córdobassa Espanjassa. Tuomas Akvinolainen hyödynsi Aristoteleen kirjoituksia ja Albertin, Maimonideen, Averroëksen ja monen muun kommentteja.
Merkitys
Aristoteelinen logiikka joutuu vaikeuksiin jos yksi tai useampi termeistä on tyhjä joukko. Aristoteelisessa logiikassa esimerkiksi lause "kaikki ohikulkijat ammutaan" olettaa, että ohikulkijoita on vähintään yksi. Syllogismi menetti merkitystään, kun tiedemaailma etsimään ilmiöille yleistyksiä, jolloin deduktiivinen päättely ei enää riittänyt.
Syllogismien merkitystä logiikassa on vähentänyt lisäksi se,että kaikki syllogismin esittämät todistukset ja niiden pätevyys voidaan esittää myös diagrammimenetelmällä.
Descartes uskoi,että syllogistisissa järjestelmissä johtopäätös oli enemmän,kuin osiensa summa
Immanuel Kant ajatteli, että Aristoteleen töiden jälkeen ei ollut enää mitään keksittävää, ja tunnettu logiikan historioitsija Carl Prantl väitti, että kuka tahansa loogikko joka sanoisi jotain uutta logiikasta olisi vain "eksynyt, typerä tai perverssi". Nämä esimerkit osoittavat, millainen ajatusmaailma vallitsi yleisesti 1200-luvulta 1800-luvulle — Aristoteleen työt hyväksyttiin kyseenalaistamatta. Kesti kauan, ennen kuin skolastikkojen Aristoteleen opetusten päälle rakentama dogmatismi murtui.
Nykyään Aristoteleen logiikka on menettänyt suurimman osan maineestaan ainoana korrektina logiikkana. Gottlob Frege ja Bertrand Russell kritisoivat Aristoteleen töitä ja osoittivat niistä useita puutteita. Nykyään modernia logiikkaa tutkivat loogikot arvostavat Aristoteleen logiikkaa sen varhaisten saavutusten vuoksi.
Aiheesta muualla
- [http://plato.stanford.edu/entries/aristotle-logic/ Smith, Robin: Stanford Encyclopedia of Philosophy: Aristotle's Logic.]
Katso myös
- Aristoteles
- Organon
Luokka:Logiikka
Qin-dynastiaQin-dynastia (秦 [qín]) hallitsi Kiinassa 221 – 206 eaa.
(Nimet on tällä sivulla kirjoitettu pinyin-latinisaatiolla, perinteisillä merkeillä ja sulkeissa yksinkertaistetuilla merkeillä silloin kun ne poikkeavat perinteisistä. Katso myös huomautus itä-aasialaisista nimistä.)
秦始皇帝 Qin Shi Huangdi, jota kutsutaan Ensimmäiseksi keisariksi, sai Qin-valtion pelättynä kuninkaana muut taistelevat läänitysvaltiot kukistettua ja yhdisti Kiinan jälleen. Qin-dynastia jäi lyhytikäiseksi, mutta se loi uuden perustan yhtenäiselle Kiinalle seuraaville vuosituhansille. Muita säilyviä merkkejä Qin-dynastiasta ovat Kiinan muuri, jonka rakentamiseen annettiin käsky Qin-aikana, sekä useimpien eurooppalaisten kielten sana Kiina, joka on siis johdettu Qin-dynastiasta (myös suomen sana Kiina, tosin ääntämys tulee paremmin esille ruotsin sanasta Kina, josta se on suomeen otettu).
Qin-dynastian aikana kiinan kirjoitus yhdenmukaistettiin. Aikaisemmin kirjoitusmerkeissä oli ollut paikasta ja ajasta riippuvaisia variaatioita. Qin-dynastian aikana syntyi nk. sinettikirjoitus, jonka kirjoitusmerkit muistuttavat läheisesti nykyisiä kiinan merkkejä. Niistä puuttui kuitenkin vielä neliöiminen, joka tehtiin vasta Han-kaudella. Tästä kuitenkin alkoi kiinan kirjoituksen moderni vaihe.
Valtaannousu
Valtaan päästäkseen Qin-valtion oli kukistettava muut Taistelevat läänitysvaltiot. Ensimmäiseksi se kukisti Shu 蜀 ja Ba 巴 valtiot Sichuanissa. Sieltä oli mahdollista käydä Chu-valtion (楚), Qin:in voimakkaimman vihollisen kimppuun. Muiden valtioiden kukistumisvuodet olivat: 韓 [Han] (韩) 230 e.Kr, 趙 [Zhao] (赵) 228 e.Kr, 魏 [Wei] 225 e.Kr., 楚 [Chu] 223 e.Kr, 燕 [Yan] 222 e.Kr. ja 齊 [Qi] (齐) 221 e.Kr. Zhou-kuninkaiden alueet joutuivat Qin:in käsiin jo 256 e.Kr.
Qin:in valtaannousua auttoi valtion sijainti vuorten ja Keltaisenjoen suojissa. Valtiossa arvostettiin miehisiä ominaisuuksia ja halveksuttiin itäisten maiden kulttuuria, minkä vuoksi se saattoi helpommin käydä raakaa sotaa. Toisaalta kulttuurin puute pakotti Qin:in hallitsijat palkkaamaan oppineita ihmisiä muualta hallintoonsa.
Hallitsijat
- Qin Shi Huangdi 秦始皇帝, eli Qin aloittava keisari, varsinaisesti nimeltään Ying Zheng 嬴政, 221-210 e.Kr.
- Ershi Huangdi 二 世皇帝, eli toisen ajan keisari, varsinaisesti nimeltään Ying Huhai 嬴胡亥, 209-207 e.Kr.
- Kuningas Ziying (lapsi) 秦王子嬰 (秦王子婴), 207 e.Kr.
Yhteiskuntakehitys
Qin-valtion uudistajana toimi vuonna 338 e.Kr. kuollut lordi Shang Yang 商君鞅, joka toimi herttua Xiao:n 秦孝公 neuvonantajana. Hänen opastuksellaan pääkaupunki siirrettiin Xianyang:iin ja valtio jaettiin piirikuntiin (縣 [xiàn](县)), joita hallitsi piirituomari (令 [lìng]). Byrokraattinen keskushallinto korvasi feodaalijärjestelmän ja virkamiehiä palkittiin ja rangaistiin heidän meriittiensä mukaan. Shang Yang uudisti myös verotuksen, joka maksettiin nyt luontoissuorituksina eikä enää työpalveluna, ja kaikki saivat mahdollisuuden ostaa ja myydä maata. Maanviljelijöiden oli kuitenkin palveltava armeijassa. Lisäksi mittayksiköt, kolikot ja teiden raideleveys standardisoitiin. Shang Yangin jälkeen uudistuksia jatkoi liuta ansiokkaita neuvonantajia. Aiempien standardointien lisäksi myös kirjoitus standardoitiin. Teitä rakennettiin sotilaita varten ja Kiinan muuria alettiin rakentaa.
Filosofia
Ensimmäisen keisarin väitetään polttaneen kirjat ja haudanneen elävältä kungfutselaisia oppineita. Osa väitteistä lienee Han-kaudella syntyneitä liioitteluja, sillä taiteet ja filosofia pysyivät hengissä Ensimmäisen keisarin aikana ja pääsivät kukoistamaan Han-dynastian aikana. Qin-hallitsijoiden raakuudesta huolimatta Ensimmäisen keisarin aikaiset kirjoitukset paljastavat kungfutselaisen ajattelun, myös inhimillisyyden ja hallitsijan hyveellisyyden olleen yhä arvossaan. Keisari itse oli kiinnostunut taolaisista opeista halutessaan pitkittää elämäänsä tai saavuttaakseen kuolemattomuuden. Hän lähetti tutkimusryhmän etsimään kuolemattomuuden saaria, joista käytettiin nimitystä Penglai 蓬萊 (蓬莱). Myöhemmät tutkijat ovat yrittäneet selvittää mitä maata Penglai:lla tarkoitettiin, monet arvelevat sen olleen Japani, jotkut puhuvat jopa Amerikasta.
Otettuaan ensimmäisen keisarin nimikkeen hän vaihtoi viralliset värit mustaksi viiden elementin (五行 [wǔ xíng]) ja niiden kosmisen vaikutuksen teorian mukaisesti. Meteoreja, tulvia ja kuivuutta pidettiin taivaallisena merkkeinä hänelle kuten Zhou-kuninkaatkin olivat pitäneet. Kattava kokoelma vuoden 250 e.Kr. aikaisesta filosofisesta ajattelusta on neuvonantaja Lü Buwei:n 呂不韋 (吕不韦) keräämä Mestari Lü:n kevättä ja syksyä kokoelma 呂氏春秋 [Lü shi chunqiu].
Qin-dynastian kukistuminen
Suurin syy Qin-dynastian kaatumiseen oli talonpoikaistyövoiman ylikäyttö. Sen lisäksi että he tekivät töitä pelloilla, heidät pantiin myös rakentamaan teitä ja muureja ja palvelemaan armeijassa. Tapahtui Kiinan historian ensimmäinen talonpoikaiskapina, joka johti vuosikymmenen mittaiseen sisällissotaan aatelisten ja puoliaatelisten välillä, kaikkien kutsuessa itseään kuninkaiksi. Nämä olivat:
- Chu:n kuningas Chen She 楚隱王陳涉 (楚隐王陈涉)
- Zhao:n kuningas Wu Chen 趙王武臣 (赵王武臣)
- Wu:n kuningas Xiang Liang 吳王項梁 (吴王项梁)
- Qi:n kuningas Tian Dan 齊王田儋 (齐王田儋)
- Yan:in kuningas Han Guang 燕王韓廣 (燕王韩广)
- "Länsi-Chu:n ylikuningas" 西楚霸王 [xī chǔ bà wáng] Xiang Yu 項羽 (项羽)
- Han:in 漢 (汉) kuningas Liu Bang 劉邦 (刘邦)
Sota päättyi kun Han kukisti Länsi-Chu:n ja kuningas Liu Bang aloitti Han-dynastian, joka peri hallinnollisen järjestelmänsä Qin:ltä.
Katso myös
- Kiinan dynastiat
- edellinen kausi: Zhou-dynastia
- seuraava kausi: Han-dynastia
- 200-luku eaa
Luokka:Kiinan historia
ko:진나라
ja:秦
EmpirismiEmpirismi (kreikaksi εμπειρισμός, latinaksi expirentia - kokemus) on tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tieto perustuu aistihavaintoihin, pikemmin kuin intuitioon tai uskoon; eli siis empiiriseen tutkimukseen ja a posteriori induktiiviseen järkeilyyn pikemmin kuin puhtaasti deduktiiviseen logiikkaan. Empirismin katsotaan yleisesti olevan modernin tieteellisen menetelmän ytimessä.
Sen vastakohta on rationalismi. Mannermaista rationalismia, edustaa René Descartes. Rationalistin mukaan filosofiaa pitäisi harjoittaa sisäisen tutkailun ja a priori deduktiivisen järkeilyn kautta. Empirismiin liitetään Tuomas Akvinolainen, Aristoteles, Thomas Hobbes (naturalismi), Francis Bacon, John Locke, George Berkeley ja David Hume.
Adjektiivina empiirinen liitetään yleisesti tieteeseen; sekä luonnontieteeseen että yhteiskuntatieteisiin, joissa se tarkoittaa havaintoon tai kokeeseen pohjautuvaan kokemukseen joka on vahvistettavissa tai kumottavissa.
Empirismi ja tiede
Empirismi oli loogisen positivismin edeltäjä ja tunnettiin myös loogisena empirisminä. Empiiriset menetelmät ovat hallinneet tiedettä näihin päiviin saakka. Se pohjusti tieteellisen menetelmän joka edustaa perinteistä näkemystä tieteen teoriasta ja edistyksestä. Nyttemmin uudempien vuosikymmenten teoriat kuten kvanttimekaniik | |
