:: wikimiki.org ::

Lokakuun Vallankumous

Lokakuun vallankumous

Lokakuun vallankumous oli Venäjän vallankumouksen toinen vaihe, ensimmäisellä viitataan Helmikuun vallankumouksena tunnettuihin tapahtumiin. Lokakuun vallankumousta johti Vladimir Lenin ja se oli ensimmäinen virallinen kommunistivallankumous 1900-luvulla, jota käytiin Karl Marxin oppien mukaisesti. 7. marraskuuta 1917 bolševikkijohtaja Lenin johti vasemmistovallankumouksellisiaan lähes verettömässä kansannousussa Pietarissa (silloin nimeltään Petrograd, joka oli maan pääkaupunkina) Kerenskin väliaikaishallitusta vastaan (Venäjä käytti edelleen juliaanista kalenteria, jonka mukaan vallankumous alkoi 25. lokakuuta). Myöhempi Neuvostoliiton historiankirjoitus kertoi vallankumouksen tapahtumista dramaattisemmin kuin ne itse asiassa olivat. Ulkomaille propagandaa levitti 1920-luvulla amerikkalaisen kommunistin ja lehtimiehen kirja 17 päivää joka järisyttivät maailmaa. Tämän tarinan toisti Warren Beatty elokuvassa Punaiset vielä 1980-luvulla. Vallankumous alkoi liikehdintänä Pietarin teollisuustyöntekijöiden keskuudessa ja lakot levisivät pian heidän keskuudestaan Putilovin metallitehtaille. Tilanne riistäytyi nopeasti poliisien hallinnasta. Varsinaiset poliittiset vallankumousliikkeet kuitenkin epäröivät lähteä kaduille, sillä vuosien 1915 ja 1916 Ohranan murskaamat kansannousut olivat yhä lähimuistissa. Tehtaiden olot huononivat kuitenkin entisestään ja kaupungissa oli elintarvikepula. Oli myös lakkolaisten tiedossa, etteivät kaupungin sotilaat välttämättä enää suostuisi tukahduttamaan poliittisia mielenosoituksia. Pian myös varsinaiset vallankumoukselliset rohkaistuivat ja Nikolai II vastikään hajottaman neljännen valtakunnanduuman johtomiehet astuivat esiin piiloistaan, perustivat salaisen komitean ja pyrkivät hyödyntämään sekasortoista tilannetta. Menševikit muodostivat Pietarin neuvoston ja kampanjoivat tasavallan puolesta. Nikolai II koetti tyydyttää kumoukselliset kansalaiset pyrkimällä luopumaan kruunusta ja nostamalla valtaan verenvuototautia sairastavan poikansa Aleksein ja sitten veljensä suuriruhtinas Aleksein pelastaakseen sukunsa monarkian. Näin vähäiset muutokset hallinnossa eivät kuitenkaan tyydyttäneet kansaa ja valta siirtyi hajotetun duuman johtajille. Kaiken tämän tapahtuessa Lenin oli emigranttina Sveitsin Zürichissa Suurimmalta osin Pietarin tapahtumat olivat verettömiä eivätkä bolševikit juurikaan kohdanneet vastarintaa. Talvipalatsi vallattiin lähes sisään kävelemällä. Samaan aikaan menossa oli Neuvostojen toinen kongressi. Sen 649 edustajasta 390 oli bolševikkejä ja lähes sata edusti Sosialistisvallankumouksellista puoluetta, joka vastusti myös Kerenskin hallitusta. Kun Talvipalatsin valtauksesta tuli tieto, Kongressi päätti vallan siirtämisestä työläisten, sotilaiden ja talonpoikien neuvostoille näin ollen virallistaen vallankumouksen. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut yksimielisesti ja monien sosialistivallankumouksellisten mielestä Lenin ja bolševikit astuivat valtaan laittomasti. Seuraavana päivänä Neuvosto valitsi Kansankomissaarien neuvoston (Sovnarkom). Valta Venäjällä siirtyi tälle neuvostolle, "kunnes perustuslakia säätävä kokous päättää asiasta". Kansankomissaarien neuvoston johtajaksi ryhtyi Lenin. Lokakuun vallankumouksen menestys muutti Venäjän vallankumouksen luonteen liberaalista sosialistiseksi. Yritys Moskovan valtaamiseksi kuukautta myöhemmin aiheutti paljon enemmän vastarintaa ja bolševikit eivät saaneet kaupunkia täydelliseen hallintaansa ennen kuin maaliskuussa 1918. Luokka:Venäjän historia Luokka:Vallankumoukset

Venäjän vallankumous

Venäjän vallankumouksella voidaan viitata useisiin tapahtumiin:
- Vuoden 1905 vallankumous
- Helmikuun vallankumous, maaliskuussa 1917
- Lokakuun vallankumous, marraskuussa 1917
- Neuvostoliiton hajoamiseen johtaneet tapahtumat Venäjällä 1991

Vladimir Lenin

Vladimir Iljitš Lenin (ven. Влади́мир Ильи́ч Ле́нин), alkuperäiseltä nimeltään Vladimir Iljitš Uljanov (ven. Влади́мир Ильи́ч Улья́нов ) (22. huhtikuuta 1870—21. tammikuuta 1924) oli venäläinen vallankumouksellinen, bolševikkipuolueen johtaja, Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja ja leninistisen ideologian perustaja. Lenin oli yksi hänen vallankumouksellisista salanimistään. Hänen uskotaan kehitelleen sen vastustaakseen Georgi Plehanovia (георги плеханов), jonka pseudonyymi oli Volgin ("волгин"), Volgajoen mukaan. Uljanov otti nimensä Lenajoesta, joka on pidempi ja virtaa vastakkaiseen suuntaan.

Varhainen elämä

Lena Leninin isä oli Ilja Nikolajevitš Uljanov (1831–1886), venäläinen virkamies, joka työskenteli tavoitteenaan demokratian edistäminen ja ilmainen koulutus. Myös Leninin äiti, Maria Aleksandrovna Blank (1835–1916), tunnettiin vapaamielisenä aatteiltaan. Leninin sukupuusta löytyy juutalaisia äidin isoisän kautta, joka kääntyi kristinuskoon, ja vastaavasti Volgan saksalaisia äidin kautta. Lenin itse kastettiin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Kenties uskonnollisten suvun osien vuoksi Lenin menestyi latinan ja kreikan opiskelussa. Lenin kääntyi 16-vuotiaana kuitenkin ateistiksi tutustuttuaan 1700-luvun valistusfilosofiaan. Hänen uskonsa sen ajan tietoteoriaan näkyi myös hänen myöhemmissä teoksissaan. Toukokuussa 1887 Leninin vanhin veli, Aleksandr – joka oli ollut mukana ns. narodniki-liikkeessä – hirtettiin osallistumisesta keisari Aleksanteri III:n salamurhayritykseen. Tämä sai Leninin radikalisoitumaan, ja myöhemmin samana vuonna hänet pidätettiin ja erotettiin Kazanin yliopistosta, koska hän oli osallistunut opiskelijamielenosoituksiin. Hän jatkoi opiskeluaan itsenäisesti, ja vuonna 1891 hän sai oikeuden toimia lakimiehenä. 1891 Hän ei kuitenkaan jäänyt lakimiesuralle, vaan liittyi vallankumoukselliseen toimintaan ja johti marxilaisia opintokerhoja keskittäen toimintansa suurimmaksi osaksi Pietariin. Vallankumouksellisen toimintansa johdosta hänet pidätettiin 7. joulukuuta 1895 ja viranomaiset pitivät häntä vangittuna vuoden ajan. Tämän jälkeen hänet karkotettiin kolmeksi vuodeksi Siperiaan. Karkotusaikanaan vuoden 1898 heinäkuussa Lenin meni naimisiin sosialistiaktivisti Nadežda Krupskajan (Надежда Константиновна Крупская) kanssa. Vuonna 1899 hän julkaisi teoksen "Kapitalismin kehitys Venäjällä". 1900 hänen karkotustuomionsa päättyi ja hän matkusteli Venäjällä ja muualla Euroopassa, julkaisten Iskra-lehteä ja muita vallankumousliikkeen kirjasia ja teoksia. Hän toimi aktiivisesti Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa, ja vuonna 1903 hän johti bolševikkiosaa sen erottua menševikeistä. Tämä jako johtui suureksi osaksi Leninin pamfletista "Mitä on tehtävä?" Vuonna 1906 hänet valittiin puheenjohtajaksi puolueeseen. Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen viimeisissä taisteluissa joulukuussa Moskovassa bolševikkien aseellinen vallankaappausyritys epäonnistui ja Lenin joutui lähtemään turvallisuussyistä maanpakoon Suomeen vuonna 1907. Lenin asui sen jälkeen useita kertoja Suomessa ja matkusteli Euroopassa osallistuen erilaisiin sosialistisiin kokouksiin ja muuhun toimintaan. 16. huhtikuuta 1917 Lenin palasi Pietariin (siihen aikaan Petrograd), heti keisari Nikolai II:n valtaistuimelta suistamisen jälkeen ja otti bolševikkiliikkeen komentoonsa. Bolševikkien vallankaappausyritys kuitenkin epäonnistui heinäkuussa, ja Lenin joutui pakenemaan takaisin Suomeen. Hän palasi lokakuussa, jolloin bolševikit ottivat vallan asein Aleksandr Kerenskin väliaikaiselta hallitukselta.

Neuvostoliitto

Aleksandr Kerenski 8. marraskuuta 1917 Lenin valittiin puhemieheksi kansankomissaarien neuvostossa Neuvosto-Venäjän kongressissa. Maata uhkasi saksalaisten miehitys, ja Lenin vaati hyväksyntää allekirjoittaa kovaehtoinen rauhansopimus. Venäjän delegaatio kuitenkin epäonnistui tässä työssään, ja maa menetti huomattavia maa-alueita lisää lopullisessa Brest-Litovskin rauhansopimuksessa maaliskuussa 1918. Lenin joutui murhayrityksen kohteeksi 30. elokuuta 1918 ja haavoittui vaikeasti. Haavoittumisen jälkeen hän jatkoi työtään vaikeissa sisällissodan olosuhteissa mikä jatkui vuoteen 1921. Neuvostoliitto perustettiin vasta vuonna 1922. Lenin vastusti Moskova keskeistä byrokratiaa. Lenin on joskus mielletty humaaniksi ja lempeäksi neuvostojohtajaksi. Omalta osaltaan tämä on totta, sillä Leninin tiedetään vihanneen väkivaltaa. Tätä vastaan on huomautettu, että neuvostohallinnon vastustajiin kohdistetut ankarat puhdistus- ja vainotoimenpiteet alkoivat jo Leninin eivätkä hänen seuraajansa, Stalinin, kaudella. Tosin Leninin kauden puhdistustyöt kohdistuivat lähinnä entisiin vallanpitäjiin ja oikeistolaisiin, eivätkä Stalinin tapaan myös tavallisiin kansalaisiin. Sisällissota sekä sen aikana tapahtuneet toistuvat ulkovaltojen hyökkäykset Venäjälle saivat aikaan vallankumouksella valtaan nousseen bolševikkihallinnon väkivaltaisen luonteen miellytyksen. Stalin

Lenin ja Stalin

Leninin ja Stalinin suhde vaihteli asioista riippuen. Joskus Lenin piti Stalinia hyvänä toverina, mutta toisaalta hänen tiedetään vastustaneen viimeiseen asti Stalinin nimittämistä hänen seuraajakseen. "Valitkaa joku toinen, joka on maltillisempi, kohteliaampi ja vähemmän oikukas" sanoi Lenin.

Maailmankuva ja politiikka

Leninin maailmankuva oli muotoutunut 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, minkä jälkeen hän katsoi, ettei 1900-luvulla ollut hänelle enää paljoakaan älyllistä tai tiedollista annettavaa. Tiettävästi Lenin ei lukenut tai ottanut huomioon Sigmund Freudia, Kierkegaardia, Le Bonia, Friedrich Nietzscheä tai Max Weberiä. Sen sijaan hän keskittyi Karl Marxiin, Friedrich Engelsiin, Georgi Plehanoviin ja Karl Kautskyyn, joista kahdelle viimeiselle hän myöhemmin käänsi selkänsä. Lenin kuitenkin ihaili Machiavellia ja Charles Darwinia, palasi myöhemmin myös Aristotelesin pariin ja löysi ensimmäisen maailmansodan aikana Hegelin ja saksalaisen soteteoreetikon, von Clausewitzin, jotka jättivät Leninin ajatteluun omat jälkensä. Kuitenkin Lenin piti ehdottomina esikuvinaan Karl Marxia ja Friedrich Engelsiä, mutta itseään hän piti ainoana oikeana ja korvaamattomana Marxin tulkitsijana. Lenin oli pohjimmiltaan teoreetikko ja inhosi tunteellisuutta politiikassa. Siksi hän myös painotti älymystön johtavaa asemaa politiikassa, mutta ei vaatinut tältä älymystöltä keskiluokkaista taustaa. Hän ei ollut varsinaisesti koskaan kosketuksissa proletaareihin, vaan hän piti tilastotietoja ja tutkimuksia todempana kuvauksena Venäjän kansan elinoloista. Näiden tilastojen ja tutkimusten pohjalta hän muun muassa esitti, että Venäjä oli jo 1860-luvulla kapitalistinen maa. Lenin arveli, että hänen vaatimansa "proletariaatin demokraattinen diktatuuri" vetoaisi erityisesti alempaan yhteiskuntaluokkaan. Hänen mielestään se olisi samalla myös tehokkain tapa yleisten kansalaisvapauksien ja taloudellisen kehityksen turvaamiseksi. Lenin myös hylkäsi Marxin esittämän kaksivaiheisen vallankumouksen mallin (ensin demokraattinen ja kapitalistinen valtio, jota seuraisi sosialistinen vallankumous ja lopulta kommunismi) ja siirtyi omaan yksivaiheiseen malliinsa ja hehkuttamaan "jatkuvan vallankumouksen" ideaansa. Bolševikit pyrkivät luomaan joukkopuoluetta ja osallistumaan yleiseen propagandaan, valtakunnanduumaan ja muuhun yleiseen päätöksentekoon. valtakunnanduumaan Eräällä tapaa Venäjän salainen poliisi, Ohrana, piti Leniniä pystyssä. Ohrana oli jokseenkin hyvin perillä sosialistivallankumouksellisten keskinäisistä kiistoista ja pyrki lietsomaan tätä puoluetta repivää polemiikkia. Ohrana tuki bolševikkien asemaa Venäjällä myös vangitsemalla menševikkejä ja muita Leninin vastustajia. Ensimmäisen maailmansodan (1914—1918) aikana Lenin omaksui kannan, jonka mukaan sosialistien kuuluisi tukea kaikkia Romanovien monarkiaa vastaan hyökkääviä tahoja, ja Lenin myös korosti Marxin oppia, ettei proletaareilla ole kotimaata: niinpä Venäjän työläisten ensisijainen myötätunto ja avunanto olisi pitänyt kohdistua muita työläisiä, myös vihollismaiden työläisiä kohtaan, eikä oman maan sotaponnistelujen tukemiseen. Romanovien vallan horjuttamiseen kävi mikä tahansa ja siksi venäläisten marxistien pitäisi liittoutua ulkovaltojen kanssa — ja tietenkin tämä loukkasi jokaista isänmaallista bolševikkiakin.

Leninin kuolema ja perintö

monarkia Leninin toiminnasta olojen vakiinnuttua voidaan esittää vain loputtomia arvailuja. Hän halvaantui oikealta puoleltaan toukokuussa 1922 ja vetäytyi lopullisesti poliittisesta elämästä jo saman vuoden joulukuussa. Leninin kuoltua tammikuussa 1924 hänen ruumiinsa balsamoitiin ja on edelleen näytteillä Moskovan Punaisella torilla Leninin mausoleumissa. Petrograd (suom. Pietari) nimettiin Leningradiksi hänen mukaansa. Nimi vaihdettiin vasta Neuvostoliiton hajottua. Leninisminä tunnettu oppijärjestelmä muotoiltiin hänen teostensa pohjalta ja siitä tehtiin myöhemmin eräänlainen "valtionuskonto". Kaikki tämä tapahtui Leninin omien toiveiden vastaisesti. Vaikka Lenin rakensi perustan diktatoriselle hallinnolle ja oli sitä itsekin osittain edistämässä, ei se ole vaikuttanut hänen suosioonsa, koska Leninin perusideat eivät olleet rakentaa sortovalta vaan valtio, joka kuuluu kansalle. Tätä ei kuitenkaan koskaan pystytty toteuttamaan seuraajien takia. Neuvostoliiton päämiehistä Lenin on aina ollut suosituin - edeltäjien henkilöihin ja toimiin kohdistettu arvostelu ei juuri koskaan ulottunut Leniniin asti. Lisäksi esimerkiksi Meksikon vallankumouksen inspiroimissa seinämaalauksissa Lenin maalattiin usein paikallisten vallankumousjohtajien, kuten Emiliano Zapatan viereen. Yleisesti ottaen Leninin johtama perinpohjainen vallankumous on ymmärretty itsessään tärkeämmäksi kuin se, miten se asiallisesti ottaen toteutettiin ja millaiset seuraukset sillä oli.

Leninin teokset

- Materialismi ja empiriokritisismi (1909)
- Filosofian vihot (1914/1915) (julkaistu vasta 1920-luvulla) Katso myös: sosialismi, kommunismi, marxismi Lenin, Vladimir ko:블라디미르 레닌 ja:ウラジーミル・レーニン simple:Vladimir Lenin th:วลาดิมีร์ เลนิน

Kommunismi

Käsite kommunismi voi tarkoittaa yhteiskunnallista tai taloudellista järjestelmää, ideologiaa, joka tukee näitä, tai poliittista liikettä, joka haluaa toteuttaa tällaisen järjestelmän. Yhteiskunnallisena tai taloudellisena järjestelmänä kommunismi olisi egalitaarinen yhteiskunta, jossa ei olisi valtio-järjestelmää, tuotantovälineiden yksityisomistusta ja yhteiskuntaluokkia. Yhteisö omistaisi tuotantovälineet kollektiivisesti ja päättäisi niiden käytöstä. Kaikilla ihmisillä olisi tasa-arvoinen asema ja oikeudet. Köyhyyden ja kapitalismin ongelmien katsotaan poistuvan, kun resurssit kohdistetaan työntekijöiden itsensä hallitsemina yhteiseksi hyväksi. Poliittisena aatesuuntana kommunismi (latinan kielen sanasta communis, yhteinen) eriytyi 1800-luvulla syntyneestä sosialismista ja kehittyi laajaulotteiseksi maailmankatsomukseksi. Sosialismin perusajatus oli yksityisten omistamien tuotantovälineiden yhteiskunnallistaminen, ja se muovautui Karl Marxin ja Friedrich Engelsin vaikutuksesta laajaksi kokoelmaksi oppeja. Kommunismin eri suuntauksia edustavat (esimerkiksi) anarkokommunismi, marxismi-leninismi, maolaisuus ja trotskilaisuus. Kommunisteilla tarkoitetaan nykyään lähinnä vuonna 1917 syntyneen Neuvosto-Venäjän ja Leninin perinteen nimeen vannovia vasemmistolaisia, vaikka on aina ollut kommunisteja, joille Neuvostoliitto ei koskaan edustanut kuin kommunismin irvikuvaa. Lisäksi sellaisten ajattelijoiden kuin Karl Popperin (Avoin yhteiskunta) ja Thomas Moren (Utopia) yhteiskuntafilosofisissa ajatuksissa on yhtäläisyyksiä kommunismin kanssa, vaikka näistä esimerkkifilosofeista Popper pitikin Marxia historistisena. Marxin mukaan: "Kommunismi ei merkitse meille mitään olotilaa, joka pitää luoda, ideaalia jonka mukaan todellisuus tulee mukauttaa. Nimeämme kommunismiksi sen todellisen liikkeen, joka kumoaa vallitsevat olot. Tämän liikkeen edellytykset käyvät ilmi tänään vallitsevista olosuhteista." (Marx/Engels: Saksalainen ideologia) Suomessa toimii nykyään kaksi rekisteröitynyttä kommunistista puoluetta: Rauhan ja sosialismin puolesta - Kommunistinen työväenpuolue ja Suomen kommunistinen puolue.

Katso myös

- Kommunistiset puolueet
- Sosialismi
- Kommuuni Luokka:Kommunismi Luokka:Poliittinen ideologia ms:Komunisme zh-min-nan:Kiōng-sán-chú-gī ko:공산주의 ja:共産主義 simple:Communism

7. marraskuuta

7. marraskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 311. päivä (312. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 54 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Taisto :- suomenruotsalainen kalenteri: Glenn, Kevin :- ortodoksinen kalenteri: Lasari, Lasse, Kaisa :- saamenkielinen kalenteri: Diijá :- vanhemmissa kalentereissa: Claudius, Engelbert, Engelbertus, Engelbrecht, Eugen, Florentinus, Ingegerd, Wilibald

Tapahtumia

- 1917 - Lokakuun vallankumous Venäjällä (gregoriaanisen kalenterin mukaan).
- 1956 - Suezin kriisi: YK:n yleiskokous vaati Britanniaa, Ranskaa ja Israelia vetäytymään heti Egyptistä.
- 1956 - Yhdysvaltain presidentti Eisenhower valittiin uudelle kaudelle ennätysäänisaaliilla. Hän sai 58 % äänistä ja voitti 41:ssä osavaltiossa.
- 1972 - Presidentti Richard Nixon valittiin uudelle kaudelle, hänen vastaehdokkaanaan oli demokraattien senaattori George McGovern.
- 1983 - Pommi räjähti Yhdysvaltain kongressin Capitol-rakennuksessa.
- 1996 - NASA laukaisi Mars Global Surveyor -luotaimen.
- 2000 - Teksasin kuvernööri George W. Bush voitti demokraattien varapresidentti Al Goren, mutta vaalin tulos selvisi vasta yli kuukauden kuluttua.

Syntyneitä

- 1810 - Ferenc Erkel, unkarilainen säveltäjä ja šakinpelaaja
- 1827 - Antti Ahlström, kauppaneuvos ja tehtailija
- 1867 - Marie Curie, fyysikko ja kemisti, kahdesti Nobel-palkinnon saaja
- 1886 - Aron Nimzowitsch, latvialainen šakinpelaaja
- 1913 - Albert Camus, ranskalainen kirjailija ja filosofi, kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja
- 1918 - Billy Graham, yhdysvaltalainen evankelista
- 1926 - Joan Sutherland, australialainen sopraano
- 1944 - Pekka Vennamo, ministeri, poliitikko ja toimitusjohtaja

Kuolleita

- 1917 - Alfred Kordelin, liikemies ja mesenaatti (tapettiin Mommilassa)
- 2005 - Ahti Haljala, näyttelijä ---- Katso myös: kalenteri ~ 6. marraskuuta, 8. marraskuuta Luokka:Marraskuu -11-07 ms:7 November ko:11월 7일 ja:11月7日 simple:November 7 th:7 พฤศจิกายน

Bolševikit

Bolševikki (Большевик) tarkoittaa Leninin johtaman Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen (Росси́йская Социа́л-Демократи́ческая Рабо́чая Па́ртия = РСДРП) enemmistöfaktion jäsentä. Vähemmistönä oleva puoli tunnettiin nimellä menševikit. Sanat tulevat venäjän enemmistöä ja vähemmistöä tarkoittavista sanoista. Puolue perustettiin 1898 Minskissä yhdistämään vallankumoukselliset ryhmät yhden puolueen alle, mutta jako muodostui toisessa puoluekokouksessa 1903. Bolševikit kaappasivat vallan Venäjällä lokakuun vallankumouksessa marraskuussa 1917. Maaliskuussa 1918 puolueen nimi muutettiin muotoon: Koko Venäjän kommunistinen puolue (bolševikit), minkä jälkeen sen jäsenet tunnettiin yleisesti kommunisteina. Lisäliite "bolševikit" pudotettiin NKP:n nimestä 1952. Menševismi kiellettiin Neuvostoliitossa Kronstadtin kapinan jälkeen 1921. Nimeä "bolševikki" käytettiin yleisesti Puna-armeijan jäsenistä toisen maailmansodan aikaisessa propagandassa ja sen jälkeenkin, yleensä kielteisenä nimityksenä. Luokka:Venäjän historia ja:ボリシェヴィキ simple:Bolshevik

Kerenski

Aleksandr Fjodorovitš Kerenski (Алекса́ндр Фёдорович Ке́ренский; s. 22. huhtikuuta (2. toukokuuta) 1881, k. 11. kesäkuuta 1970) oli Venäjän pääministeri keisarivallan kaaduttua helmikuun vallankumouksessa 1917 ja ennen bolševikkien valtaannousua. Syntyisin Simbirskistä (nyt Uljanovsk), hän opisteli lakia Pietarin yliopistossa vuoteen 1904, hän näytti poliittiset sympatiansa puolustaessaan tsaarinvaltaa vallankumouksellisia mielipiteitä vastaan. Hänet valittiin neljänteen duumaan 1912 trudovikkien (maltillinen työväenpuolue) jäsenenä. Kerenski oli mukana politiikassa ensimmäisen maailmansodan aikana ja 1917 SR:n edustajana väliaikaisessa hallituksessa. Oltuaan mukana helmikuun vallankumouksessa hän sai Petrogradin neuvoston varapuhemiespaikan. Väliaikaishallituksessa hänestä tuli aluksi oikeusministeri, toukokuussa sotaministeri ja heinäkuussa 1917 pääministeri. Kenraali Kornilovin vallankaappauksen epäonnistuttua elokuussa ja ministerien eron jälkeen, hänestä tuli myös sotajoukkojen ylipäällikkö, jolloin hän toimi käytännössä ilman parlamentaarista luottamusta diktaattorina. Venäjä oli kolme vuotta jatkuneen sodan kuluttama, mutta Kerenski piti kiinni liittolaismaille annetuista lupauksista. Kornilovin kaappauksen aikana hallitus oli jakanut työläisjoukoille aseita ja vuoden kuluessa työläiset olivat kääntyneet bolševikkien puolelle näiden luvattua "leipää, rauhaa ja maata". Lenin oli päättänyt syrjättää hallituksen ennen kuin se voisi laillistaa asemansa lokakuun vaaleilla, ja 25. lokakuuta bolševikit ottivat verettömästi vallan ja toinen neuvostojen kokous siirsi sen työläisten, sotilaiden ja talonpoikien edustajille. Bolševikkien vallankumouksen jälkeen marraskuussa Kerenski pakeni Pihkovaan. ja yritti syrjäyttää bolševikit armeijan avulla, hänen joukkonsa valtasivat Tserskoje Selon 28. lokakuuta, mutta ne lyötiin seuraavana päivänä Pulkovassa. Kerenski pakeni Ranskaan. Sisällissodan aikana hän vastusti sekä bolševikkejä että valkoisia kenraaleita. Hän muutti vuonna 1940 Yhdysvaltoihin, missä hän kuoli vuonna 1970. Katso myös: Laulu Kerenskistä Kerenski, Aleksandr ko:알렉산드르 케렌스키 ja:アレクサンドル・ケレンスキー

Juliaaninen kalenteri

Juliaaninen kalenteri on ollut käytössä Euroopassa antiikin ajoista saakka. Sitä tarkentamaan kehitettiin 1500-luvulla gregoriaaninen kalenteri. Juliaaninen kalenteri on nimetty Julius Caesarin mukaan. Caesar määräsi sen otettavaksi käyttöön Rooman tasavallan ajan ajanlaskukaaoksen vuoksi. Kalenterin kehitti aleksandrialainen tähtitieteilijä Sosigenes vuoden 46 eaa aikoihin, ja se muistuttaa erästä Egyptissä käytettyä kalenteria. Juliaanisessa kalenterissa vuodessa on 365 päivää, ja joka neljäs vuosi on karkausvuosi, johon lisätään karkauspäivä. Jotkin ortodoksikirkot käyttävät edelleen juliaanista kalenteria. Luokka:Kalenterit ko:율리우스력 ja:ユリウス暦 simple:Julian calendar zh-cn:儒略历

Neuvostoliitto

Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР ; SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta). Pääkaupunki oli Moskova. Historiansa aikana Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden määrä vaihteli, hajotessaan Neuvostoliitto oli jaettu viiteentoista sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joista tuli itsenäisiä valtioita maan hajotessa. Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Neuvostoliitto oli myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa.

Historia

Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina osapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset. Sisällissota päättyi puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että oli mahdollista perustaa uusi valtio, Neuvostoliitto. Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät Keisarillisesta Venäjästä. Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan. Vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjää hallitsivat bolševikkipuolue, joka alkoi kutsua itseään kommunistiseksi maaliskuussa 1918. Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan. Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto. Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa. Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytönössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi. Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940. Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla. Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa. Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi. 23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939. Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehduskelpoisuuden varmistaminen ja sotilastukikohta Hangossa. 22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Sen eteneminen pysähtyi ensimmäisenä talvena näköetäisyydelle Moskovasta. Sodan kulku kääntyi seuraavana talvena Stalingradissa ja Kurskissa 1943. Neuvostoliitto onnistui voittamaan vain tekemällä suuria uhrauksia, ja menetti enemmän ihmishenkiä kuin mikään toinen maa sodassa. Sodan jälkeen joutuivat karkoitetuiksi mm. Volgan saksalaiset, tšetšeenit ja useat muut kansallisuudet, joita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Maailmansodan ja erityisesti ydinaseen kehittämisen jälkeen (1949) Stalinin Neuvostoliitto oli kohonnut toiseksi maailman supervalloista. Itä-Euroopan maat olivat nyt Neuvostoliiton valtapiirissä, ja niihin luotiin sosialistinen järjestelmä. Myös sosialistinen Kiina oli Neuvostoliiton läheinen liittolainen ennen maiden välirikkoa. Stalinin kuoltua 1953 seuranneen valtataistelun voittajaksi nousi Nikita Hruštšov, joka aloitti yhteiskunnassa voimakkaat destalinisaatiotoimet ja purki GULAG-järjestelmää. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kamppailivat hegemonia-asemasta kylmän sodan aikana. Taistelua käytiin useiden ns. proxy-sotien välityksellä, eli osapuolten kanssa liittoutuneet tahot kävivät sotaa keskenään, suurvaltojen tukiessa kumpikin omaa leiriään. Suoraa sotaa ei kuitenkaan koskaan käyty, johtuen mahdollisesti molempien kookkaista ydinasereserveistä.

Neuvostoliiton loppu

1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Leonid Brežneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatšovista tuli maan johtaja. Kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vuonna 1986 esitti hyvin suuren, yli 320 000 000 000 dollarin puolustusbudjetin, jolla USA pyrki luomaan ydinaseiden torjuntajärjestelmän ja saamaan sotilaallisesti etulyöntiaseman Neuvostoliittoon nähden. Tämä heilautti kylmän sodan tasapainoa. Gorbatšov päätti mennä kilpavarusteluun mukaan, mutta jotta hän olisi saanut resursseja kilpaillakseen USAn kanssa, oli Neuvostoliiton taloutta uudistettava. Niinpä Gorbatšov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi "perestroika" (uudistuspolitiikka) ja "glasnost" (avoimuus) nimillä. Vuonna 1989 uudistuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Eri puolilla Neuvostoliittoa syntyi kansallisuuksien välisiä kiistoja. Talous ajautui syvään kriisiin kilpavarustelukierteen takia. Berliinin muuri murtui. Vuonna 1990 Moskovassa oli 200 000 ihmisen mielenosoitus, joka osoitti mieltään uudistusten puolesta. Liettuan, Latvian ja Viron parlamentit äänestivät itsenäisiksi julistautumisen puolesta. Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja pönkitti Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät, että Neuvostoliitto lakkautetaan ja perustetaan löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Seuraavana päivänä Gorbatšov erosi ja 26. lokakuuta Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.

Hallinnollinen jako

Alue	km²	1 000 as (1971)	Pääkaupunki
1. Venäjän federatiivinen sosialistinen neuvostotasavalta	17 075 400	130 700	Moskova
Baškiirien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	143 600	3 800	Ufa
Burjaattien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	351 300	800	Ulan-Ude
Dagestanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	50 300	1 400	Mahatškala
Jakuutien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	3 103 200	600	Jakutsk
Kabardiinien ja balkaarien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	12 500	600	Naltšik
Kalmukkien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	75 900	300	Elista
Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	172 000	700	Petroskoi
Komin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	415 900	960	Syktyvkar
Marin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	23 200	700	Joškar-Ola
Mordvalaisten autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	26 200	1 000	Saransk
Pohjois-Ossetian autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	8 000	550	Ordžonikidze
Tataarien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	68 000	3 100	Kazan
Tšetšenien ja ingušien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	19 300	1 100	Groznyi
Tšuvassien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	18 300	1 200	Tšeboksary
Tuvan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	170 500	200	Kyzyl
Udmurtien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	42 100	1 400	Iževsk
Adygein autonominen alue	7 600	400	Maikop
Hakassien autonominen alue	61 900	450	Abakan
Juutalaisten autonominen alue	36 000	170	Birobidžan
Karatšaiden ja tšerkessien autonominen alue	14 100	350	Tšerkessk
Vuoristo-Altain autonominen alue	92 600	170	Gorno-Altaisk
Burjaattien Aginskin kansallinen piiri	19 900	60	Aginskoje
Burjaattien Ust-Ordynskin kansallinen piiri	22 100	150	Ust-Ordynsk
Hanty-Mansin kansallinen piiri	523 100	270	Hanty-Mansiisk
Jamalo-nenetsien kansallinen piiri	750 300	75	Salehard
Komi-permjakkien kansallinen piiri	32 900	220	Kudymkar
Korjakkien kansallinen piiri	301 500	40	Palana
Nenetsien kansallinen piiri	176 700	37	Narjan-Mar
Taimyrin kansallinen piiri	862 100	37	Dudinka
Tšuktsien kansallinen piiri	737 700	97	Anadyr
2. Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta	604 000	47 500	Kiova
3. Kazahstanin sosialistinen neuvostotasavalta	2 715 000	13 100	Alma-Ata
4. Uzbekistanin sosialistinen neuvostotasavalta	450 000	12 300	Taškent
Karakalpakkien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	165 600	700	Nukus
5. Valkovenäjän sosialistinen neuvostotasavalta	207 600	9 100	Minsk
6. Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta	87 000	5 200	Baku
Nahitševanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	5 500	299	Nahitševan
7. Gruusian sosialistinen neuvostotasavalta	69 700	4 700	Tbilisi
Abhazijan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	8 600	500	Suhumi
Adžarijan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta	3 000	300	Batumi
Etelä-Ossetian autonominen alue	3 900	100	Tshinvali
8. Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta	33 700	3 600	Kišinjov
9. Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta	65 200	3 200	Vilna
10. Kirgizistanin sosialistinen neuvostotasavalta	198 500	3 000	Frunze
11. Tadžikistanin sosialistinen neuvostotasavalta	142 500	3 000	Dušambe
Vuoristo Badahšanin autonominen alue	63 700	100	Horok
12. Armenian sosialistinen neuvostotasavalta	29 899	2 500	Jerevan
13. Latvian sosialistinen neuvostotasavalta	63 700	2 400	Riika
14. Turkmenistanin sosialistinen neuvostotasavalta	488 700	2 200	Ašhabad
15. Viron sosialistinen neuvostotasavalta	45 100	1 400	Tallinna

Neuvostoliiton johtajat

Muodollisesti Neuvostoliittoa johti presidentti. Käytännössä valta oli yleensä jossain muualla, esimerkiksi kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerillä. Uusi johtaja pyrki vakiinnuttamaan valta-asemansa.
- V. I. Lenin 1922–1924
- J. V. Stalin 1924–1953
- Georgi Malenkov 1953–1955
- Nikita Hruštšov 1955–1964
- Leonid Brežnev 1964–1982
- Juri Andropov 1983–1984
- Konstantin Tšernenko 1984–1985
- Mihail Gorbatšov 1985–1991 ImageSize = width:800 height:100 PlotArea = width:700 height:80 left:0 bottom:20 DateFormat = yyyy Period = from:1919 till:1991 TimeAxis = orientation:horizontal ScaleMajor = unit:year increment:5 start:1920 # there is no automatic collision detection, # so shift texts up or down manually to avoid overlap Define $dy = 25 # shift text to up side of bar PlotData= bar:Leaders color:red width:75 mark:(line,white) align:left fontsize:S from:start till:1922 shift:(-10,$dy) text:Vladimir~Iljits~Lenin from:1922 till:1953 shift:(-30,$dy) text:Josif Stalin from:1953 till:1955 shift:(-7,-5) text:Georgi~Malenkov from:1955 till:1964 shift:(-40,$dy) text:Nikita Hrustsev from:1964 till:1982 shift:(-35,$dy) text:Leonid Breznev from:1982 till:1984 shift:( -7, 5) text:Juri~Andropov from:1984 till:1985 shift:( -3,-20) text:Konstantin~Tsernenko from:1985 till:end shift:(-25,$dy) text:Mihail~Gorbatsov

Katso myös

- Venäjä
- ko:소비에트 연방 ja:ソビエト連邦 simple:Soviet Union th:สหภาพโซเวียต

1916

Tapahtumia

Ensimmäinen maailmansota (1914–1918) jatkuu.
- 8. tammikuuta - Ympärysvallat vetäytyivät Gallipolista.
- 29. tammikuuta - Saksalaiset zeppeliinit pommittavat Pariisia ensimmäisen kerran.
- 11. helmikuuta - Emma Goldman pidätettiin syntyvyyden säännöstelysta luennoimisesta.
- 21. helmikuuta - Verdunin taistelu alkaa.
- 9. maaliskuuta - Pancho Villa johti 1500 meksikolaista taistelijaa Columbukseen, New Mexicoon.
- 15. maaliskuuta - Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson lähetti 12000 Yhdysvaltain joukkoja Meksikon rajan yli. Pancho Villan kiinnisaamiseksi käytetään ensi kerran lentokoneita taistelutehtäviin.
- 24. huhtikuuta–30. huhtikuuta - Pääsiäisen kansannousu Irlannissa.
- 31. toukokuuta - 1. kesäkuuta - Jutlandin taistelu.
- 4. kesäkuuta - Venäjän Brusilov-hyökkäys alkaa Ukrainassa neljän armeijan voimin. Itävalta-Unkari menettää 1,5 miljoonaa miestä ja Saksa pakotetaan pysäyttämään hyökkäyksensä Verdunissa.
- 1. heinäkuuta - 18. marraskuuta - yli miljoona sotilasta kuolee Sommen taistelussa.
- 27. elokuuta - Romania liittyi maailmansotaan Venäjän puolelle.
- 2. elokuuta - Itävaltalaiset sabotöörit upottivat Italian taistelulaiva Leonardo da Vincin Tarantossa.
- 15. syyskuuta - Panssarivaunuja käytettiin ensimmäisen kerran Sommen taistelussa.
- 25. marraskuuta - Friedrich Adler ampui Itävallan pääministeri Karl Stürghin.
- 6. joulukuuta - Saksalaiset, itävaltalaiset, turkkilaiset ja bulgarialaiset miehittivät Bukarestin.
- 12. joulukuuta - Dolomiiteilla lumivyöry hautasi 18000 itävaltalaista ja italialaista sotilasta.

Syntyneitä

- 12. tammikuuta - Pieter Willem Botha, Etelä-Afrikan presidentti
- 11. maaliskuuta - Harold Wilson, UK:n pääministeri (k. 1995)
- 30. huhtikuuta - Claude Shannon, informaatioteorian "isä" (k. 2001)
- 9. kesäkuuta - Robert McNamara, liikemies ja poliitikko, Yhdysvaltain puolustusministeri
- 14. kesäkuuta - Georg Henrik von Wright, suomalainen filosofi
- 16. elokuuta - Helena Kara, suomalainen näyttelijä
- 26. lokakuuta - François Mitterrand, Ranskan presidentti
- 17. joulukuuta - Lauri Viita, kirjailija

Kuolleita

- 6. kesäkuuta - Yuan Shikai, Kiinan tasavallan presidentti.
- 18. kesäkuuta - Max Immelmann, lentäjä-ässä
- 23. heinäkuuta - Sir William Ramsay, kemisti, Nobel-voittaja
- 15. marraskuuta - Henryk Sienkiewicz, kirjailija (b. 1846)
- 21. marraskuuta - Frans Josef I, Itävallan keisari, Böömin ja Unkarin kuningas
- 22. marraskuuta - Jack London, kirjailija (s. 1876)
- 24. marraskuuta - Hiram Stevens Maxim, konekiväärin keksijä (s. 1840)
- 29. joulukuuta - Grigori Rasputin, venäläinen mystikko Luokka:1910-luku ko:1916년 ja:1916年 simple:1916

Nikolai II

Nikolai II (syntyi 18. toukokuuta 1868, kuoli 17. heinäkuuta 1918) oli viimeinen Venäjää hallinut keisari, jonka valtakausi kesti 1894-1917. Ennen tsaariuttaan hän oli perintöruhtinaana mm. Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kansleri 1881-1894. Nikolai II:n isä ja edeltäjä oli Aleksanteri III. Nikolai syntyi keisari Aleksanteri III:n ja keisarinna Maria Fjodorovnan (syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar) perheeseen 1868. Hänet, kuten myös hänen sisaruksensa, kasvatettiin kovassa kurissa ja nuhteessa. Nikolai tottui tottelemaan isäänsä asiassa kuin asiassa, ja hänen vartuttuaan tämä määräsi hänet osallistumaan erilaisten valiokuntien toimintaan. Nikolai kuitenkin normaalin nuoren miehen tavoin piti poliitiikkaan liittyviä asioita kuivina ja mielenkiinnottomina, ja juhli mieluummin upseeritovereidensa kanssa ravintoloissa ja nuorten naisten kanssa Pietarin edustalla olevilla saarilla. Ensimmäistä kertaa perintöruhtinas uhmasi isänsä tahtoa alkaessaan seurustella Keisarillisen baletin nuoren tanssijattaren Matilda Kšesinskajan kanssa. Nuoret erotettiin kuitenkin pian toisistaan, kun perintöruhtinas Nikolai ja hänen pikkuveljensä suuriruhtinas Juri lähetettiin pitkälle maailmanympärysmatkalle lokakuussa 1890. Matka ei päättynyt hyvin; Juri sairasti tuberkuloosia, ja vanhemmat päättivät keskeyttää Jurin matkan ja lähettää pojan Kaukasiaan toipumaan. Myöskin Nikolain matka sai ikävän päätöksen, kun eräs japanilainen poliisimies hyökkäsi kruununperijän kimppuun miekalla heidän vieraillessaan Otsun kaupungissa Japanissa keväällä 1891. Kreikan prinssi Georgios pelasti uhkaavan tilanteen onnistuessaan pudottamaan miekan hyökkääjän kädestä kävelykepillään. Pietariin palattuaan Nikolai jatkoi jälleen suhdettaan Matilda Kšesinskajaan isänsä vastustuksesta huolimatta. Kuitenkin Nikolain elämän suuri rakkaus ei ollut Matilda, vaan eräs nuori saksalainen prinsessa, Hessen-Darmstadtin prinsessa Alix, setänsä Sergei Aleksandrovitšin vaimon suuriruhtinatar Elisabetin pikkusisko. Vuonna 1894 Nikolai kertoi avoimesti Matildalle rakkaudestaan Alixiin ja kertoi toivovansa häntä morsiamekseen. Tsarevitšin ja tanssijattaren suhde päättyi samana vuonna, ja Matilda meni myöhemmin naimisiin Nikolain serkun, suuriruhtinas Andrei Vladimirovitšin kanssa. Keisariparin pitkään jatkuneen vastustuksen jälkeen Nikolai sai viimein luvan kosia rakastettuaan kun tsaarin terveydentila äkkiä heikkeni. Keväällä 1894 pari kihlautui ja lokakuussa prinsessa Alix saapui tsaariperheen luokse Livadijaan, Krimille. Viimeisillä voimillaan tsaari siunasi nuoren parin, jonka jälkeen hän pian kuoli omassa vuoteessaan. Näin nuoresta perintöruhtinaasta tuli Kaikkien Venäjien tsaari. Prinsessa Alix kastettiin ortodoksiseen uskoon, ja hänestä tuli "oikeauskoinen suuriruhtinatar Aleksandra Fjoodorovna." Häät pidettiin tsaarin pian hautajaisten jälkeen, ennen paastonajan alkua, ja suruajasta johtuen ne olivat matalaprofiiliset ja hiljaiset. Nikolai II ja keisarinna Aleksandra kruunattiin virallisesti 26. toukokuuta 1896 Uspenskin katedraalissa Moskovassa. Juhlallisuudet olivat valtavat, ja kautta Venäjän saapui ihmisiä seuraamaan uuden tsaarin kruunaamista. Kruunajaispäivällisille osallistui yli 7000 vierasta. Nikolain ja Aleksandran perheeseen syntyi viisi lasta: Olga (s. 1895), Tatjana (1897), Maria (1899), Anastasia (1901) ja viimein vuonna 1904 kruununperijä, tsarevitš Aleksei. Aleksei kuitenkin syntyi sairaana. Hän sairasti hemofiliaa, samaa perinnöllistä tautia kuin mm. Espanjan kuningashuoneen prinssit. Aleksein syntymästä lähtien epätoivoiset vanhemmat yrittivät kaikkensa löytääkseen lääketieteen kieltämän parannuskeinon. Tästä syystä keisariperheen lähipiiriin pääsi myös siperialainen talonpoika, "pyhä mies" Grigori Rasputin. Keisarinna Aleksandra uskoi syvästi Rasputinin kykenevän parantamaan hänen poikansa, ja tämä läheinen suhde kansan riettaana ja sivistymättömänä moukkana pitämään mieheen entisestään kasvatti kansan ja keisariperheen välillä vallitsevaa vihaa ja epäluuloisuutta. Nikolain hallitusvuodet muodostuivat vaikeiksi. Hänen hallintonsa aikana Venäjä joutui käymään läpi Venäjän-Japanin sodan ja ensimmäisen maailmansodan. Hän oli kuitenkin enemmän isä ja puoliso kuin vahva hallitsija, ja siksi Venäjä ensimmäisen maailmansodan lähestyessä oli yhä lähempänä suistumista vallankumoukseen työläisten vaatiessa lisää oikeuksia ylimystöltä. Nikolai oli kasvatettu uskomaan omaan asemaansa Jumalan valitsemana tsaarina, ja siksi kansan vaatima kansanedustuslaitos tuntui hänestä Jumalan luottamuksen pettämiseltä. Vallankumouksellisten määrä kuitenkin lisääntyi koko ajan, ja lopulta vuonna 1917 pahojen katumellakoiden ja tappeluiden jälkeen tsaari päätti luopua vallasta poikansa hyväksi luottaen tämän olevan paras ratkaisu hänen rakastamansa Venäjän kannalta. Myöhemmin Nikolai kuitenkin siirsi vallan veljelleen suuriruhtinas Mihail Aleksandrovitšille. Hän ei kuitenkaan koskaan ottanut virallisesti tsaarin arvoa vastaan. suuriruhtinas Mihail Aleksandrovitš Vallastaluopumisen jälkeen Venäjän väliaikainen hallitus otti tehtäväkseen keisariperheen suojelun. Ensin heitä pidettiin vankeina Tsarskoje Selossa, kotonaan, mutta myöhemmin vartiojoukkojen karattua vallankumouksellisten puolelle heidät päätettiin siirtää turvaan Tobolskiin, Siperiaan. Tobolskissa he saivat elää vielä suhteellisen normaalia elämää, mutta väliaikaisen hallituksen kaaduttua ja bolsevikkien tultua valtaan otteet heitä kohtaan kovenivat. Ensin tsaari, tsaritsa ja heidän tyttärensä Maria siirrettiin Ipatjevin taloon Jekaterinburgiin, Uralille. Aleksei oli edelleen verenvuotokohtauksen jälkeen huonossa kunnossa, ja hänen kolme sisartaan ja osa palveluskunnasta jäivät edelleen hoitamaan häntä Tobolskiin. Aleksein toivuttua myös heidät siirrettiin Jekaterinburgiin. Jekaterinburgissa tsaariperhe alistettiin vankien asemaan. Heidän huoneidensa ikkunat olivat maalatut valkoisiksi ulosnäkemisen estämiseksi, eivätkä he enää päässeet kirkkoon eivätkä saaneet vastaanottaa vierailijoita. Ajan kuluessa vartijat kuitenkin muuttuivat myötämielisemmiksi vankejaan kohtaan, jolloin bolsevikkihallinto päätti lähettää tilalle uudet vartijat. Nämä vartijat kuuluivat pahamaineiseen tšekaan, ja he toteuttivat Moskovasta tulleen käskyn ja teloittivat koko tsaariperheen 16. heinäkuuta Ipatjevin talon kellarissa. Luokka:Venäjän hallitsijat Luokka:Suomen historia ja:ニコライ2世 (ロシア皇帝)

Duuma

Duuma (venäjäksi Государственная Дума Федерального Собрания). Venäjän valtakunnanduumaa kutsutaan lyhyesti myös duumaksi (дума). Duuma on Venäjän parlamentin alahuone, mutta sillä voidaan tarkoittaa myös monien kaupunkien, mm. Moskovan kaupunginvaltuusto, milloin tarkoitetaan kaupunginduumaa. Venäjän kansanedustuslaitoksen alahuoneen koko nimi on "liittokokouksen valtakunnanduuma". Duuma vastaa parlamenttia ja edustaa Venäjän federaation väestöä. Kansanedustuslaitoksen ylähuone, mikä puolestaan Venäjän federaation liittovaltiosubjekteja on puolestaan "liittokokouksen liittoneuvosto" eli Venäjän liittoneuvosto. Nimi tulee sanasta думать, dumat ’ajatella’, mikä viittaa sen historialliseen merkitykseen Venäjän itsevaltaisten hallitsijoiden neuvoa-antavana elimenä. Varsinainen parlamentaarinen perustuslaillinen kehitys alkoi Venäjällä perustuslaissa vasta 1905.

Duuma nykyisin

Valtiollinen Duuma (Gosudarstvennaya Duma) on Venäjällä parlamentin alahuone. Vuoden 1993 perustuslain mukaan siellä on 450 edustajaa (artikla 95), jotka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan (artikla 96). Edustajan pitää olla Venäjän kansalainen ja vähintään 21-vuotias (artikla 97).

Duuma historiassa

Duuma oli neuvoa-antava elin Kiovan rusien hallitsijoille ja Venäjän keisarikunnan tsaareille.

Duuma Venäjän keisarikunnassa

Verinen sunnuntai ja vuoden 1905 levottomuudet aiheuttivat kaaosta ympäri Venäjän ja vallassa pysyäkseen tsaari Nikolai II:n oli annettava Sergei von Witten luonnostelema Lokakuun manifesti (Манифест "Об усовершенствовании государственного порядка"изданными 17 октября 1905 года) , joka antoi oikeuden sananvapauteen ja millä duuman valtuuksia laajennettiin. Tätä aikaisemmin oli duuman perustamisesta oli mainittu 6. elokuuta 1905 hallitsijan manifestilla (Манифест об учреждении Государственной Думы и законом о создании Государственной Думы, изданными 6 августа 1905 года), mikä ei ollut riittänyt patoamaan tyytymättömyyttä Venäjän-Japanin sodan tappioon ja muihin Venäjän pääasiassa auktokraattisesta pysähtyneisyydestä johtuneisiin vastoinkäymisiin. Käytännössä tämä merkitsi periaatteessa siirtymistä itsevallasta perustuslailliseen monarkiaan. Tästä kuitenkin vain periaatteelliseksi jääneestä muutoksesta johtuen on 1905 levottomuuksia kutsuttu neuvostoaikana, mutta myös sen jälkeisellä Venäjällä 1905 vallankumoukseksi. Joulukuussa 1905 julkaistiin vaalilaki. Sen mukaan äänestäjät jaettiin maanomistajiin, kaupunkilaisiin, talonpoikiin ja työläisiin. Viimeksi mainituista äänioikeus oli niillä, joiden työnantajan yrityksessä oli vähintään 50 työntekijää. Erona yleiseen äänioikeuteen tällä säännöksellä äänioikeuden ulkopuolelle jäi 2 000 000 työläismiestä. Äänioikeutta ei myöskään ollut naisilla, alle 25-vuotiailla, asepalveluksessa olevilla eikä suurella joukolla kansallisia vähemmistöjä. Äänioikeus ei ollut yleinen, mutta ei myöskään äänestäjäryhmissä yhtäläinen. Maanomistajan valitsemiseen tarvittiin 2000, kaupunkilaisen 4000, talonpojan 30 000 ja työläisen 90 000 ääntä äänestäjäluokkansa sisällä. Valtakunnanduuman edustajamäärä vaihteli 480:sta 520:een. Nikolai II halusi kuitenkin säilyttää itsevaltaisen hallintotavan rajoittamalla duumalle julistettuja oikeuksia. Juuri ennen duuman perustamista toukokuussa 1906 hän laati lait, jotka olivat Lokakuun manifestin vastaisia. Laeissa määrättiin, että duuma ei voi valita tsaarin ministereitä ja nämä eivät ole vastuussa duumalle. 23. huhtikuuta 1906 säädettiin perustuslait, mitä duuma ei voinut muuttaa kuin hallitsijan itsensä aloitteesta. Hallitijan veto-oikeus oli rajoittamaton ja koko toimeenpanovalta kuului hänen alaisuuteensa. Hallitsija nimitti ministerit, säilytti oikein julistaa sota ja solmia rauha, hänellä oli oikeus rajoittamatta julkistaa jollekin alueelle poikkeus- tai sotatila. Perustuslakien 87. pykälän mukaan duuman istuntokausien välillä hallitsija saattoi antaa omissa nimissään lakeja. Kolmatta duumaa lukuun ottamatta duuma työskenteli vain muutamia kuukausia. Näin ollen todellinen valta säilyi tsaarilla eikä siirtynyt duumalle. Tsaarilla oli myös oikeus hajoittaa duuma milloin tahansa ja julistaa uudet vaalit.

Ensimmäinen duuma

Ensimmäinen duuma aloitti kautensa huhtikuussa 1906 ja se hajoitettiin jo saman vuoden heinäkuussa. Se koostui moderneista sosialisteista ja liberaalipuolueista, jotka vaativat lisää uudistuksia. Ensimmäinen duuma hajoitettiin kymmenessä viikossa. Ensimmäisessä duumassa perustuslaillisilla demokraateilla, kadeteilla, oli 179 edustajaa, lokakuulaisilla 16, sosialidemokraateilla 18, erilaisilla kansallisilla vähemmistöillä yhteensä 63 edustajaa. Sitoutumattomia oli 105 edustajaa. Maaseutua edustavilla trudovikeilla puolestaan oli 97 edustajaa. Ensimmäisen duuman puhemieheksi valittiin kadetti ja Pietarin yliopiston professori S. A. Muromtsev. Vastauksena hallitsijan valtaistuinpuheeseen duuma osoitti hänelle vaatimuksen, missä vaadittin armahdusta poliittisille vangeille, todellista toimintamahdollisuutta poliittisille järjestöille, yleistä yhdenvertaisuutta, luostareiden maanomistuksen lakkauttamista jne. Kahdeksan päivän kuluttua ministerineuvoston puheenjohtaja (pääministeri) I. L. Goremykin torjui kaikki duuman vaatimukset. Viimeisenä vaatimuksena oli toteamus siitä, ettei ministerineuvosto (hallitus) nauti duuman luottamusta ja sen pitää siksi erota. Vaatimus oli parlamentarismin periaatteen mukainen. 72 päivän aikana ensimmäinen duuma jätti 391 parlamenttikysymystä hallitukselle sen laittomasta toiminnasta ja se jäi historiaan kansan vihan duumana. Se ehti suorittaa vain yhden istuntokauden.

Toinen duuma

Toinen duuma helmikuussa 1907 oli myös lyhytikäinen. Pääministeri Pjotr Stolypin oli ajanut läpi uudistukset, joilla aatelisten ja maanomistajien äänivaltaa vaaleissa kasvatettiin. Tämä varmisti näiden ja liikemiesten enemmistön kolmannessa duumassa. Toinen duuma istui edeltäjänsä tapaan vain yhden istuntokauden ja se harjotettiin 3. syyskuuta 1907. Sen puhemiehenä toimi Fedor Golovin. Ensimmäinen ja toinen duuma kärsivät menettelytapaongelmista. Hallitus ei hallitsijan luottamusta nauttivana toimeenpanovallan edustajana halunnut ottaa huomioon duumassa esitettyjä toivomuksia ja duuma purki ilman perustuslaillisia valtuuksia tai parlamentaarista valtaa vaikuttamaan hallituksen toimintaan.

Kolmas duuma

Kolmas Duuma 1907—1912 oli konservatiivisempi kuin edeltäjänsä ja onnistui istumaan viisi istuntokautta. Stolypinin salamurha ja tsaarin ja hänen keisarillisen neuvostonsa taantumuksellinen politiikka heikensivät kolmannen Duuman vaikutusvaltaa. Kolmannen duuman ikoniksi muodostui V. M. Puriškevitš, joka kehui, että häntä (poliittisesti) oikeammalla on vain seinä. Puriškevitš totesi helmikuun manifestistakin, että se o "Finis Finlandiae" eli Suomen loppu.

Neljäs duuma

Neljännellä Duumalla 1912—1917 oli myös rajoitettu vaikutusvalta ja sen kausi päättyi Venäjän vallankumoukseen.

Linkki

- [http://www.duma.ru Viralliset kotisivut venäjäksi]
- [http://cnparm.home.texas.net/Nat/Rus/Rus05.htm 1905-1917 duumista] Luokka:Venäjä

Tasavalta

Tasavalta on valtiomuoto, jossa kansa toimii johtajana ja jossa poliittinen valta perustuu ainoastaan kansan itsemääräämisoikeuteen. Tasavaltojen päämies on yleensä presidentti, mutta esimerkiksi Sveitsissä on sen sijaan seitsenhenkinen edustajisto. Presidentin valta-asema voi vaihdella hyvinkin suuresti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa presidentti on samalla hallituksen johtaja, mutta Saksan presidentin virka on lähinnä seremoniallinen. Tasavallan ja monarkian ero ei välttämättä ole suuren suuri, jos kuninkaan velvollisuudet ovat lähinnä seremonialliset. Näin voidaan väittää olevan esimerkiksi pohjoismaisissa monarkioissa. Luokka:Politiikka Luokka:Valtiomuodot ja:共和制 simple:Republic

Monarkia

Monarkia on valtiomuoto, jossa yksinvaltias on valtion pää. Erona tasavaltaan on useimmiten se, että monarkiassa kuninkuus peritään vanhemmilta, kun tasavallassa presidentit ovat vallassa vain tietyn kauden ja äänestetään uudelleen. Monarkiaksi kutsutaan joskus myös itse kuningashuonetta tai kuningaskuntaa. Myös useissa kuningaskunnissa kuningas valittiin aluksi äänestämällä, mutta asema muuttui sittemmin perinnölliseksi tarkan kruununperintäjärjestyksen mukaan. Kuningassuvut muodostivat dynastioita, jotka saattoivat olla vallassa satoja vuosia. Nykyisin periytyvää valtaa pidetään ehdottomasti avoimen yhteiskunnan periaatteiden vastaisena. Siksi esimerkiksi pohjoismaisissa monarkioissa kuninkaallisten rooli on lähinnä seremoniallinen ja kuningashuonetta ylläpidetään vain perinteiden vuoksi, kulttuurihistoriallisista syistä. Erotuksena vanhanaikaisista kuningaskunnista, demokraattisen parlamentin ja hallituksen hallitsemian valtioita, joissa kuningas on ainoastaan valtion keulakuva, nimitetään perustuslaillisiksi kuningaskunniksi.

Kruununperimys

Kruununperimys vaihtelee kuningaskunnasta toiseen. Perustuslaillisissa kuningaskunnissa se on yleensä kirjattu parlamentin säätämään perustuslakiin. Perinteinen kruununperimys on ollut vanhimmalle pojalle, sitten nuoremmille sisaruksille, myös tytöille, ikäjärjestyksessä. Ennen epäselvyydet kruununperimyksessä johtivat usein sotiin eri kruununtavoittelijoiden kesken. Nykyisin mm. Ruotsissa on tasa-arvon nimissä kruununperimystä muutettu siten, että kruununperijä on vanhin perillinen, sukupuolestaan riippumatta. Joissain maissa, kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassa, on silti voimassa kruununperimys, joka määrää monarkin tunnustamaan tiettyä uskoa, ja kieltää avioliiton väärän uskonnokunnan edustajan kanssa.

Nykyiset monarkiat

(katso myös Luettelo valtioista hallintojärjestelmän mukaan) Monarkistiset valtiot (2004) ovat:
- Alankomaat, Alankomaiden Antillit ja Aruba
- Andorra (ruhtinaskunta)
- Antigua ja Barbuda
-
- Australia, Ashmore- ja Cartiersaaret, Joulusaari, Kookossaaret, Korallimeren saarten territorio, Heard ja McDonaldinsaaret, Norfolkinsaari ja Northern Territory.
-
- Bahama
-
- Bahrain
- Barbados
-
- Belgia
- Belize
-
- Bhutan (kuningaskunnan perinteinen nimitys "Druk Gyalpo")
- Brunei (sulttaanikunta)
- Espanja
- Grenada
-
- Jamaika
-
- Japani (hallitsijan titteli: "天皇", käännetään usein keisariksi)
- Jordania
- Kambodža
- Kanada
-
- Kuwait (emiirikunta)
- Lesotho
- Liechtenstein (ruhtinaskunta)
- Luxembourg (suurherttuakunta)
- Malesia (virallinen nimitys on "Seri Paduka Baginda Yang di-Pertuan Agong", korkein hallitsija)
- Marokko
- Monaco (ruhtinaskunta)
- Nepal
- Norja, Bouvet'nsaari, Jan Mayen ja Huippuvuoret
- Oman (sulttaanikunta)
- Papua-Uusi-Guinea
-
- Qatar (emiirikunta)
- Saint Kitts ja Nevis
-
- Saint Lucia
-
- Saint Vincent ja Grenadiinit
-
- Samoa (virallinen nimitys on "päällikkö," perinteinen nimitys on "o le Ao o le Malo")
- Saudi-Arabia
- Salomonsaaret
-
- Swazimaa
- Ruotsi
- Tanska, Grönlanti ja Färsaaret
- Thaimaa
- Tonga
- Tuvalu
-
- Uusi-Seelanti, Cookinsaaret ja Niue
-
- Yhdistyneet Arabiemiraatit (johtaja on monarkki ja liittovaltion presidentti)
- Yhdistynyt kuningaskunta, Anguilla, Bermuda, Brittiläiset Neitsytsaaret, British Indian Ocean Territory, Caymansaaret, Falklandinsaaret, Gibraltar, Guernsey, Jersey, Mansaari, Montserrat, Pitcairn, Saint Helena, Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret ja Turks- ja Caicossaaret
- Vatikaanivaltio (paavikunta)
- Kaikkien Brittiläiseen kansainyhteisöön kuuluvien maiden virallinen hallitsija on Ison-Britannian monarkki, jolla tosin on erilaisia arvonimiä eri maissa. Tiibetin maanpaossa oleva hallitus on virallisesti Tenzin Gyatson, 14:nnen dalai-laman, johtama monarkia.

Erikoisuuksia

Liittovaltion osat voivat olla kuningaskuntia, vaikka itse valtio ei ole. Esimerkkinä Yhdistyneet arabiemiraatit. Malesiassa kansan kuningas valitaan viiden vuoden kaudelle yhdeksän sulttaanin toimesta (ja joukosta), jotka ovat Malesian niemimaan kuningaskuntien perinnöllisiä hallitsijoita. Paavi on uskonnollisen asemansa katolisen kirkon päänä lisäksi Vatikaanivaltion monarkki. Hänet valitaan yleensä kardinaalien joukosta, eikä kruununperimystä ole käytössä. 1400–1500-luvuilla joillain paaveilla oli lapsia, joille he jättivät paavin viran. Andorrassa on kaksi ruhtinaskumppania, joista toinen on Espanjan Urgellin piispa ja toinen Ranskan hallitsija – nykyisin presidentti Jacques Chirac. Tapa jossa itsenäisen valtion pää on toisen valtion demokraattisesti valittu edustaja lienee ainutlaatuinen historiassa. Luokka:Monarkia