Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Luddiitit

Luddiitit

Luddiitit olivat 1800-luvun alun Britanniassa työläisiä, jotka vastustivat tekniikan kehitystä tuhoamalla kehruukoneita. Kertomuksen mukaan Ned Ludd niminen mies oli 1779 tullut tehtaaseen Leicestershiressa ja raivoissaan tuhonnut kaksi sukkakonetta. Tosiasiassa sanontaa Luddin paikallaolosta oli käytetty koneen rikkoutuessa jo 1710-luvulta lähtien. Teollistuminen ei ollut uusi keksintö, John Kay keksi 1733 kangaspuut. Tuotannon tehostuessa langasta tuli pulaa ja väkijoukko hyökkäsi Kayta vastaan. James Hargreaves keksi 1764 kehruu-Jennyn, jolla voitiin kehrätä kahdeksaa lankaa yhtä aikaa. Langan hinta romahti ja Blackburnin kehrääjät tunkeutuivat Hargreavesin taloon tuhoten hänen koneensa. Hargreaves joutui pakenemaan Nottinghamiin 1767, jossa hän perusti salaa tehtaan rakentamaan jennyjä. Ensimmäisen vesivoimalla toimivan kehruutehtaan avasi Richard Arkwright vuonna 1771 Cromfordissa, Englannissa. Laajentuva teollinen tuotanto syrjäytti suuren joukon ihmisiä jotka olivat ennen saaneet elantonsa langan ja kankaan kutomisesta rukilla ja käsin. Luddiittiliike levisi Englannin läpi 1811 ja monia villa- ja puuvillatehtaita tuhottiin. Levottomuuksien innoittajina olivat mahdollisesti Ranskan suuren vallankumouksen tapahtumat ja Thomas Painen kirjoitukset. Luddiitit tapasivat öisin kaupunkeja ympäröivillä nummilla, joilla harjoiteltiin sulkeisia ja manöövereitä. Hyökkäykset tehtaisiin tehtiin myös yleensä öisin ja naamioituneina. Liikkeen pääalueet olivat Nottinghamshire marraskuussa 1811, Yorkshiren West Riding alkuvuodesta 1812 ja Lancashire maaliskuusta 1812. Hallituksen joukot tukahduttivat liikkeen kovakouraisesti. Luddiitit ja armeija taistelivat Lancashiren Burtons' Millissa Middletonissa ja Westhoughton Millissä. Luddiitit väittivät olevansa kenraali (tai kapteeni tai kuningas) Luddin johtamia. Paikallisten raatimiesten vakoojien on väitetty lietsoneen levottomuuksia. Väkivallaton vaihe päättyi iskussa Burtonin kutomamyllylle Lancashiressä 20. huhtikuuta 1812. Jopa tuhannen luddiitin joukko hyökkäsi tehtaaseen aseistautuneina kepein ja kivin. Tehdasta puolustivat palkatut vartijat. Armeijan saapuessa paikalle muutamia luddiitteja surmattiin, osa saatiin kiinni ja vangittiin tai hirtettiin. Tehtaanomistaja surmattiin kostoksi tuhopoltolla. Robert Banks Jenkinsonin hallitus teki koneenrikkomisesta kuolemalla rangaistavan rikoksen ja 17 miestä teloitettiin Yorkissa 1813. Monia muita karkoitettiin Australiaan. Ajoittain enemmän armeijan joukkoja taisteli luddiitteja vastaan kuin Napoleonin joukkoja vastaan Espanjassa. Historioitsija E. P. Thompsonin mukaan luddiitit eivät niinkään vastustaneet teollista vallankumousta ja tekniikkaa kuin kehittyvää kapitalismia. Ennen vapaita markkinoita hinnat olivat määräytyneet perinteen ja tarpeen mukaan. Luddiittien iskuissa osa koneista jätettiin rauhaan – ne joiden omistajat pitäytyivät vanhoissa hinnoissa ja käytännöissä. Luddiitit olivat melkoisen organisoituneita, suurimmissa iskuissa oli mukana satoja miehiä. Heillä oli myös ilmeisen laaja tuki kansan keskuudessa. Jopa parlamentissa oli luddiittien tukijoita. Lordi Byron vastusti koneen rikkomisesta annettavaa kuolemantuomiota ja kirjoitti luddiiteille myötämielisen runon, joka uskallettiin julkaista vasta hänen kuolemansa jälkeen. Luddiittikapinat uusiutuivat 1816 katovuoden jälkeen. Luokka:Teollisuus

1800-luku

Tärkeitä tapahtumia


- 1803–1815: Napoleonin sodat, Napoleon valloittaa suuren osan Eurooppaa.
  - 1809: Aleksanteri I liittää Suomen Venäjään.
- 1815: Wienin kongressi
- Orjuus päättyy Britannian siirtomaissa ja Amerikassa.
- Viktoriaaninen aika 1837–1901: Yhdistynyt Kuningaskunta on Euroopan johtava mahti.
- Kiinan oopiumsodat (ensimmäinen 1840 ja toinen 1856) johtivat Kiinan heikentymiseen
- 1848: Hullu vuosi Euroopassa. Vallankumouksia lähes joka maassa. Karl Marx kirjoittaa Kommunistisen manifestin
- 1854–1856, Krimin sota.
- 1859 Charles Darwin julkaisee teoksensa Lajien synty evoluutiosta.
- 1861–1865 Yhdysvaltain sisällissota
- 1866: Meiji-restauraatio Japanissa
- 1866: Itävalta-Unkari muodostetaan.
- 1869: Suezin kanava avataan.
- 1870–1871: Saksan-Ranskan sota, Saksa yhdistyy Preussin johdolla.
- Italia yhdistyy
- 1877 Belgian kuningas Leopold II ostaa suuren alueen Afrikkaa, josta muodostetaan Kongon vapaavaltio.
- 1898: Yhdysvaltain-Espanjan sota lopettaa Espanjan suurvalta-ajan ja korostaa Yhdysvaltain sotilaallista mahtia Amerikoissa.
- Teollinen vallankumous jatkuu: käyttöön rautatiet, lennätin ja puhelin.
- Muuttoliike Euroopasta Yhdysvaltoihin. Australiasta ja Yhdysvalloista löydetään kultaa.

Merkittäviä henkilöitä

Hallitsijoita


- Aleksanteri I
- Napoleon Bonaparte
- Otto von Bismarck, saksalainen poliitikko
- Giuseppe Garibaldi, Italian yhdistäjä
- Viktoria
- Mutsuhito, Japanin keisari

Kirjailijoita


- Charles Dickens
- Victor Hugo
- Edgar Allan Poe
- Mark Twain
- Leo Tolstoi
- Fjodor Dostojevski
- Johann Wolfgang von Goethe
- Jules Verne
- Elias Lönnrot
- Johan Ludvig Runeberg
- Sakari Topelius

Taiteilijoita


- Ludwig van Beethoven
- Johannes Brahms
- Giuseppe Verdi
- Richard Wagner
- Antonín Dvořák
- Vincent van Gogh
- Frédéric Chopin

Filosofeja


- Friedrich Nietzsche

Poliittisia henkilöitä


- Karl Marx, poliittinen filosofi
- Benjamin Disraeli
- J. V. Snellman

Yhteiskuntatieteilijöitä


- Alfred Marshall, kansantaloustieteilijä
- John Stuart Mill, taloustieteilijä ja filosofi

Tiedemiehiä


- Charles Darwin, biologi
- Gregor Mendel, biologi
- Thomas Alva Edison, keksijä
- Louis Pasteur, biologi
- Henri Becquerel

Keksintöjä


- Auto
- Elokuva
- Höyryveturi ja rautatie
- Lennätin
- Puhelin
- Sähkövalo
- Valokuvaus
- Radio Luokka:1800-luku als:19. Jahrhundert zh-min-nan:19 sè-kí ko:19세기 ja:19世紀 simple:19th century th:คริสต์ศตวรรษที่ 19

UK

Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvat Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti. Suomeksi koko valtiosta käytetään arkikielessä (myös sanomalehdissä) yleensä nimitystä Britannia tai Iso-Britannia, jopa Englanti, mutta nämä ovat valtion pienempiä osia ja siksi epätäsmällisiä (ja viimeksi mainittua walesiläiset, skotit ja pohjoisirlantilaiset voivat pitää loukkaavana). Englanniksi maan virallinen nimi on United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland. Maan pinta-ala on 242 342 neliökilometriä, eli noin 2/3 Suomen pinta-alasta. Asukasluku on noin 60 miljoonaa, joista miltei 20 miljoonaa asuu pääkaupunki Lontoon lähistöllä, nk. Suur-Lontoossa. Vallitseva kieli koko valtiossa on englanti, mutta kymri on käytössä sen rinnalla Walesissa ja gaeli vastaavasti Skotlannissa.

Historia

Yhdistynyt kuningaskunta yhdistyi vähitellen Ison-Britannian saarta hallinneista kuningaskunnista. Wales oli ollut englantilaisten hallitsema jo vuodesta 1284 ja se liitettiin virallisesti Englannin kuningaskuntaan liittosopimuksella 1536. Englanti ja Skotlanti olivat olleet saman hallitsijan hallitsemia jo vuodesta 1603, ja ne liittyivät pysyvästi Ison-Britannian kuningaskunnaksi 1707. Vuoden 1800 liittosopimus liitti Irlannin kuningaskunnan ja Ison-Britannian kuningaskunnan, jolloin muodostui Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. 1922 Irlannin 26 kreivikuntaa muodostivat Irlannin vapaavaltion, kuuden jäädessä liittoon, jonka nimeksi vaihdettiin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta 1927. Yhdistynyt kuningaskunta oli 1800-luvun merkittävin teollisuus- ja sotilasmahti ja siirtomaavalta, joka laajimmillaan käsitti noin 30 miljoonaa neliökilometriä ja lähes neljäsosan Maapallon väestöstä. Silloin syntyi sanonta, ettei Aurinko koskaan laske Brittiläisen imperiumin yltä. 1900-luvun alussa Yhdistyneen kuningaskunnan mahti väheni maailmansodissa ja siirtomaiden itsenäistyttyä. Yhdistynyt kuningaskunta on jäsenenä Kansainyhteisössä, Euroopan unionissa ja NATOssa. Sillä on myös toisen maailmansodan voittajavaltiona pysyvä paikka YK:n turvallisuusneuvostossa ja veto-oikeus sen päätöksiin. Katso myös: Ison-Britannian kuningas

Politiikka

Yhdistynyt kuningaskunta on parlamentaarinen monarkia, jonka hallitsijana on tällä hetkellä kuningatar Elisabet II. Monarkilla on periaatteessa laajat valtaoikeudet, mukaan lukien oikeus julistaa sota. Teoriassa koko Yhdistyneen kuningaskunnan hallinto on olemassa monarkin suopeudesta. Käytännössä valtaoikeuksia ei käytetä, vaan valtaa käyttää demokraattisesti valittu parlamentti ja pääministeri, joka käyttää valtaansa monarkin nimessä. Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti on kaksikamarinen, 659 jäseniseen alahuoneeseen jäsenet valitaan vaalilla, ja ylähuoneeseen nimitetään. Historiallisesti ylähuoneen jäsenyys on periytynyt, tämä järjestelmä on kuitenkin lopetettu. Pääministeri on parlamentin suurimman puolueen johtaja, tällä hetkellä pääministerinä on Labour-puolueen Tony Blair. Vuonna 1999 käynnistettiin Skotlannin parlamentti ja Walesin kansankokous, joista Skotlannin parlamentilla on lainsäädäntövaltaa. Pohjois-Irlannille on myös sovittu perustettavaksi parlamentti, tosin suunnitelman toteutus on nykyisin jäissä.

Osat

1999 Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan osat Yhdistyneen kuningaskunnan (UK) osat pinta-alan mukaan:
- 1. Englanti, 130 395 km²
- 2. Skotlanti, 78 782 km²
- 3. Wales, 20 779 km²
- 4. Pohjois-Irlanti, 14 139 km² Englannissa on yhdeksän hallituksen virastoaluetta koillinen, luoteinen, Yorkshire, Humber, itäiset sisämaat (East Midlands), läntiset sisämaat (West Midlands), itäinen, Suur-Lontoo, kaakkoinen ja lounainen. Alueet on edelleen jaettu kreivikuntiin (county) ja keskushallituksen alaisiin alueisiin, paitsi Lontoo, joka koostu kaupunginosista (borough). Skotlannissa on 32 paikallisneuvoston johtamaa aluetta. Walesissä on 22 keskushallinnon alaista aluetta, joista 10 on kaupunkipiirikuntia (County Borough), yhdeksän kreivikuntia ja kolme kaupunkeja. Pohjois-Irlannissa on 26 piiriä (District). Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluu myös joukko erillisalueita. De jure ne eivät ole Yhdistyneen kuningaskunnan osia, vaan kruununsiirtomaita, joiden ulkopolitiikkaa Yhdistynyt kuningaskunta hoitaa. Näitä ovat: Anguilla, Bermuda, Brittiläinen Intian valtameren territorio (British Indian Ocean Territory), Brittiläiset neitsytsaaret (British Virgin Islands), Caymansaaret, Falklandsaaret, Gibraltar, Guernsey, Jersey, Mansaari (Isle of Man), Montserrat, Pitcairn (Pitcairn Islands), Saint Helena, Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret (South Georgia and the South Sandwich Islands) sekä Turks- ja Caicossaaret.

Maantiede

Turks- ja Caicossaaret Suurin osa Englannista on kumpuilevaa alankoa. Suurimmat joet ovat Thames ja Severn, joka laskee länteen Bristolin kanaaliin. Wales on enimmäkseen vuoristoista, korkein huippu on Snowdown 1085 m. Skotlannin maantiede vaihtelee, etelässä ovat alamaat ja ylämaat pohjoisessa ja lännessä, kuten myös Skotlannin korkein huippu, Ben Nevis 1343 m. Sisämaahan ulottuu monia vuonoja (firth), ja niiden suuntaisena kulkee syviä järviä (loch). Skotlannin rannikolla on useita saaria ja saariryhmiä, huomattavimmat ovat Hebridit, Orkneysaaret ja Shetlandsaaret. Pohjois-Irlanti on enimmäkseen kukkulaista, Irlannin kanssa on 360 km maarajaa. Yhdistyneen kuningaskunnan saarien määräksi arvioidaan 1098. Rannikon rikkonaisuuden vuoksi mistään kohtaa maata ei ole yli 125 km merelle. Britannian saaren erottaa mantereesta kapeimmillaan Doverin kohdalla vain 35 km levyinen Englannin kanaali. Doverista kulkee meren ali Kanaalin tunneli Ranskaan.

Talous

Yhdistyneen kuningaskunnan talous on yksi maailman suurimpia, BKT:n mukaan mitattuna sijalla kuusi, ja yksi vahvimpia Euroopassa, inflaatio, korot ja työttömyys (4,8 % 2004) ovat pysyneet matalina. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana valtio on yksityistänyt voimakkaasti ja pyrkinyt rajoittamaan hyvinvointivaltion ylläpitomenoja. Maatalous on tehokasta ja pitkälle koneistettua, tuottaen 60 % kulutetusta ruuasta vain 1 %:lla työvoimasta. UK:lla on laajat hiili-, kaasu- ja öljyvarat, energiantuotanto tuottaa 10 % BKT:sta, yksi suurimpia osuuksia teollistuneissa maissa. Sähköstä 80 % tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, joka tekee UK:sta maailman kuudenneksi suurimman hiilidioksidipäästöjen tuottajan. Palveluala, erityisesti pankkitoiminta, vakuutus ja yrityspalvelut tuottavat suurimman osan BTK:sta, ja työllistävät 70 % työvoimasta, teollisuuden osuuden edelleen vähentyessä. Turismi on myös tärkeä tulonlähde, maassa vierailee 24 miljoonaa turistia joka vuosi, mikä tekee siitä maailman kuudenneksi suosituimman turistikohteen. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on toistaiseksi jättänyt liittymättä euroalueeseen.

Väestö

Etniset ryhmät: englantilaiset 81,5 %; skotit 9,6 %, irlantilaiset 2,4 %; walesilaiset 1,9%; ulsterilaiset 1,8 %; länsi-intialaiset, intialaiset, pakistanilaiset ja muut 2,8 % Uskonnot: anglikaanit ja katoliset 40 miljoonaa, muslimit 1,5 miljoonaa, presbyteerit 800 000, methodistit 760 000, sikhit 500 000, hindut 500 000, juutalaiset 350 000 Kielet: englannin kieli, kymri (26 % Walesin väestöstä), skotlannin kieli; 60 000 puhujaa Skotlannissa

Kulttuuri

Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan kulttuuri Yhdistyneessä kuningaskunnassa on lukuisia kuuluisia yliopistoja ja korkeakouluja, joista vanhimmat ovat Cambridgen ja Oxfordin yliopistot. Britanniassa on syntynyt monta maailmankuulua tutkijaa, kuten Isaac Newton, James Watt, Charles Darwin, Michael Faraday, Charles Babbage, Alexander Fleming ja Tim Berners-Lee. Britit uskovat monien urheilulajien olevan kotoisin Britanniasta: jalkapallo, squash, golf, nyrkkeily, rugby, kriketti, snooker ja biljardi. Monet näistä ovatkin erityisen suosittuja Britanniassa ja valtakunnan entisissä alusmaissa. Tunnettuja proosakirjailijoita ovat esimerkiksi Jane Austen, Agatha Christie, Charles Dickens, Arthur Conan Doyle, Samuel Johnson, Mary Shelley, George Orwell ja J. R. R. Tolkien. Merkittäviä runoilijoita puolestaan ovat esimerkiksi William Shakespeare, George Gordon Byron (Lordi Byron), John Milton, Alfred Tennyson ja Rudyard Kipling. Musiikin alalla kuuluisia säveltäjiä ovat Ralph Vaughan Williams ja Andrew Lloyd Webber (mm. Oopperan kummitus). Britanniassa on monia korkeatasoisia orkestereita kuten BBC:n sinfoniaorkesteri ja Royal Philharmonic Orchestra. Lontoo on yksi maailman musiikkikeskuksista, siellä sijaitsevat monet tärkeät konserttisalit ja Royal Opera House, yksi maailman tärkeimmistä oopperataloista. Kuuluisia brittiläisiä rock-yhtyeitä ovat The Beatles, Rolling Stones, The Who, the Kinks, Led Zeppelin, Pink Floyd, Queen ja Uriah Heep. Edelleen Sex Pistols ja nykyisin Manic Street Preachers, Oasis, ja Radiohead. Lontoo on yksi maailman teatterikeskuksista. Teatterit sijoittuvat pääasiassa Lontoon West Endiin. Televisio- ja elokuvatuotanto on myös merkittävää, tärkein tv-tuottaja on BBC.

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- tina
- kalkkikivi
- rautamalmi
- suola
- kalkki
- lyijy
- kipsi

Merkittävimmät vientituotteet


- teollisuustuotteet
- koneet
- kemikaalit

Linkkejä


- [http://maps.google.com/maps?ll=54.278055,-2.131348&spn=11.409237,32.431641&z=12&t=h&hl=en Yhdistynyt kuningaskunta Google Mapsissa] Luokka:Yhdistynyt kuningaskunta ms:United Kingdom zh-min-nan:Liân-ha̍p Ông-kok ko:영국 ja:イギリス simple:United Kingdom th:สหราชอาณาจักร

1779

Tapahtumia


- 1. lokakuuta - Kustaa III perusti Tampereen
- Antoine Lavoisier nimeää hapen

Syntyneitä


-

Kuolleita


- 14. helmikuuta - James Cook, brittiläinen tutkimusmatkailija Luokka:1700-luku ms:1779 ko:1779년 simple:1779

1710-luku

Tapahtui vuosikymmenen aikana


- 1715 - Ranskan aurinkokuningas Ludvig XIV kuoli. Luokka:1700-luku ko:1710년대 ja:1710年代

1733

Tapahtumia


-

Syntyneitä


-

Kuolleita


- Luokka:1700-luku ko:1733년

Kangaspuut

Kangaspuut on kankaisen kutomisessa käytetty laite. Ne ovat saaneet nykyisen muotonsa lähes 700 vuotta sitten. Teollisuudessa käytettävät kutomakoneet on kehitetty niistä. Kangaspuissa on kaksi lankaryhmää, pitkittäiset loimet ja poikittaiset kuteet. Kutominen perustuu näiden yhdistämiseen. Kudelangan päähän kiinnitetään sukkula, joka on sopivan muotoinen kapula. Sukkula pujotetaan loimien välistä, jolloin kudelanka liittää loimet yhtee. Syntyy tiheä lankaverkko: kangas tai matto. Luokka:Käsityö

1764

Tapahtumia


- Messier 3 löydettiin.
- Haukiputaan kirkko vihittiin käyttöön.

Syntyneitä


-

Kuolleita


- Luokka:1700-luku ko:1764년

1767

Tapahtumia


-

Syntyneitä


-

Kuolleita


- Luokka:1700-luku ms:1767 ko:1767년 simple:1767 th:พ.ศ. 2310

1771

Tapahtumia


- 8. lokakuuta - Vrouw Maria upposi Nauvon ulkosaaristossa
- Kustaa III:sta Ruotsin kuningas

Syntyneitä


- 14. elokuuta - Sir Walter Scott, skotlantilainen runoilija ja historiallisten seikkailuromaanien kirjoittaja (Henkipatto Rob Roy; Ivanhoe)
- Juhana Lustig, herännäisyyden ensimmäinen johtaja

Kuolleita


- 12. Helmikuuta - Aadolf Fredrik, Ruotsin kuningas. Luokka:1700-luku ko:1771년

1811

Tapahtumia


- 15. toukokuuta: Paraguay itsenäistyi Espanjan vallasta.
- 5. heinäkuuta: Venezuela julistautui itsenäiseksi Espanjan vallasta (tunnustettiin 1821).

Syntyneitä


-
- 15. heinäkuuta - Fredrik Gabriel Hedberg, evankelisen herätysliikkeen perustaja
- 12. syyskuuta - Juhani Raattamaa, lestadiolainen saarnamies.

Kuolleita


- Luokka:1800-luku ko:1811년

Ranskan suuri vallankumous

Ranskan suuri vallankumous oli Ranskan historian ajanjakso välillä 1789–1815, jolloin demokraatit ja tasavaltalaiset kumosivat absolutistisen monarkian ja katolinen kirkko koki radikaalin uudelleenjärjestelyn. Vaikka Ranska ajelehtikin tasavallan, monarkian ja muiden valtiomuotojen välillä vielä 75 vuotta Napoleonin vallankaappauksesta huolimatta, vallankumous tiesi kuitenkin loppua absoluuttiselle monarkialle, ja jättää varjoonsa kaikki muut käänteet Ranskan, ehkä koko Euroopankin historiassa. Ranskan vallankumouksesta johdetaan monia modernin demokratian keskeisimmistä arvoista, kuten kansanvalta, ihmisoikeudet ja oikeusvaltion periaate.

Syyt

Vallankumoukseen johtivat monet tekijät, joista suurimpana oli vanhan vallan jääminen kehityksen ja ajan virtojen jalkoihin, kireä verotus, porvariston noustessa vallankumoukseen liittolaisinaan tyytymättömät maaorjat ja palkkatyöläiset, ideologianaan valistusajan ihanteet ja nousevat ideat. Vallankumouksen edetessä ja vallan siirtyessä monarkialta lainsäädännöllisille elimille alun perin liittoutuneiden osapuolten intressit alkoivat asettua vastakkain ja liberaalimmat girondistit jäivät vähemmistöön jyrkkämielisemmän vuoripuolueen ottaessa vallan ja kääntäessä vallankumouksen totalitaristisempaan ja verisempään suuntaan sen kestettyä pari vuotta. Syinä vallankumoukseen olivat ainakin:
- Kuninkaallisen absolutismin hylkiminen
- Maaorjien, palkkatyöläisten ja nousevan porvariston hylkivä asenne Ranskan säätyjärjestelmää kohtaan
- Valistusajan ihanteiden nousu
- Amerikan vallankumouksen esimerkki
- Käsistä riistäytynyt kansallinen velka, joka johtui ja pahensi epäoikeudenmukaisesta verotusjärjestelmästä
- Ruokapula vallankumousta edeltävinä vuosina Esivallankumouksellinen toiminta alkoi, kun Ranskan kuningas Ludvig XVI (vallassa 1774–1792) ajoi valtiontalouden kriisiin. Ranskan kruunu, joka taloudellisesti vastasi Ranskan valtiota, oli valtavissa veloissa. Ludvig XV:n (vallassa 1715–1774) ja Ludvig XVI:n aikana useat ministerit, kuten Turgot ja Jacques Necker yrittivät uudistaa verojärjestelmän koskemaan myös aatelisia, kuitenkaan onnistumatta siinä. Tällaiset reformit saivat huomattavaa vastustusta parlementeilta (tuomioistuin), joita aateliset hallitsivat. Tilannetta seuraava taistelu parlementeissa ja yritykset uudistaa verojärjestelmää osoittivat ensimmäisiä hajoamisen merkkejä ancien régimessä. Seuraavassa taistelussa:
- Protestantit saivat oikeutensa takaisin
- Ludvig XVI lupasi julkistaa valtiontalouden luvut vuosittain
- Ludvig XVI lupasi jälleen kutsua koolle Ranskan valtiopäivät (États-Généraux) viiden vuoden kuluessa Etienne Charles de Loménie de Briennen eron jälkeen 25. elokuuta 1788, Necker otti taas valtion raha-asiat haltuunsa. Kuningas suostui 8. elokuuta, 1788 kutsumaan valtionpäivät koolle maaliskuussa 1789 – ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1614. Ensimmäinen valistusajan ihanteiden mukainen vallankumous oli Amerikan vallankumous 1775-83, ja siihen osallistui moni innokas ranskalainen liberaalien ihanteiden vuoksi tai halusta näyttää briteille. Palatessaan kotiin ranskalaiset, joukossaan tuleva vallankumousten sankari, markiisi de Lafayette, toivat mukanaan ajatuksen samanlaisesta kumouksesta kotona. Sittemmin myös Amerikan itsenäisyysjulistuksen vapaus, tasa-arvo ja luovuttamattomat ihmisoikeudet otettiin myös Ranskan vallankumouksen ihmisoikeusjulistukseen.

Historia

Säätyvaltiopäivät 1789

Valtiopäivien kokous 1789 johti ristiriitoihin ensimmäisen ja toisen säädyn (papisto ja aateli) ja toisaalta kolmannen säädyn (kaikki muut, käytännössä keskiluokka eli porvarit ja talonpojat). Vuoden 1614 mallin mukaan valtiopäivillä kaikilla säädyillä oli sama määrä edustajia. Kolmas sääty vaati, ja lopulta sai kaksi kertaa tämän määrän edustajia, joka heillä oli jo paikalliskokouksissa. Valtiopäivien kokoontuessa Versailles'ssa 5. toukokuuta 1789, kävi kuitenkin ilmi, ettei edustajien määrä vastannut valtasuhteita: äänestys tapahtui säätyjen mukaan, ja kolmannen säädyn 578 edustajalla ei ollut enempää painoarvoa kuin muilla säädyillä. Hovin pyrkimys keskittyä verotukseen epäonnistui täysin; valtiopäivät ajautui umpikujaan ja säädyt väittelivät keskenään ennemmin valtiopäivien muodollisuuksista kuin valtion taloudesta.

Kansalliskokous

17. kesäkuuta kolmas sääty julistautui kansalliskokoukseksi, edustaen, ei säätyjä, vaan koko ”kansaa”. Kansalliskokous kutsui muut säädyt liittymään siihen, mutta teki selväksi, ettei se odottaisi, vaan aikoi johtaa valtion asioita ilman joka tapauksessa. Ludvig XVI sulki Salle des États'n jossa kansalliskokous kokoontui, jolloin se siirtyi kuninkaan tennishalliin, jossa vannottiin 20. kesäkuuta Pallohuoneen vala, jossa kansalliskokous vannoi, ettei se hajaantuisi ennen kuin Ranskalle olisi säädetty perustuslaki. Suuri osa pappissäädystä liittyi kansalliskokoukseen, kuten myös 47 aatelin jäsentä. 27. kesäkuuta mennessä rojalistipuolue oli antanut periksi, mutta suuri määrä kuninkaan sotaväkeä oli saapunut Pariisiin ja Versailles'iin. Pariisista ja muista Ranskan kaupungeista saapui kansalliskokousta tukevia viestejä. 9. heinäkuuta kansalliskokous muutettiin perustuslakia säätäväksi kokoukseksi. Pariisissa Palais Royalissa kokoukset jatkuivat taukoamatta. Osa sotaväestä alkoi kääntyä kansan puolelle.

Bastiljin valtaus

Palais Royal 11. heinäkuuta kuningas Ludvig erotti uudistusmielisen ministeri Neckerin konservatiivisten valtakunnanneuvoston jäsenten suositusten myötä, ja uudisti ministeriön täysin. Pariisilaiset pelkäsivät tämän johtavan kuninkaan vallankaappaukseen ja ryhtyivät avoimeen kapinaan. Osa sotajoukoista liittyi kapinallisiin ja loput pystyivät puolueettomina. 14. heinäkuuta neljän tunnin taistelun jälkeen väkijoukko valtasi Bastiljin vankilan, surmaten kuvernööri markiisi Bernard de Launayn ja osa hänen joukoistaan. Vankilasta vapautettiin vain seitsemän vankia: neljä väärentäjää, kaksi hullua ja haureuteen syyllistynyt aatelinen. Paluumatkalla kaupungintalolla väkijoukko syytti pormestari (prévôt des marchands) Jacques de Flessellesia petoksesta; hänet matkalla näytösoikeudenkäyntiin hänet salamurhattiin. Kuningas ja hänen sotajoukkonsa pysyivät taustalla, markiisi Lafayette otti hallintaansa Pariisin kansalliskaartin ja Jean Sylvain Bailly, kolmannen säädyn johtaja ja pallohuoneen valan alkuunpanija, ryhtyi Pariisin uudeksi pormestariksi. Pariisin johto uudistettiin communeksi. Kuningas palasi Versailles'sta Pariisiin, jossa hän hyväksyi vallankumouksen trikolorin ja sai jälleen kansan kannatuksen. Väkivallantekojen jälkeen aateli kuitenkin jäi epäluuloiseksi kuninkaan kansasuosion näennäisestä paluusta huolimatta, ja pakeni maasta (Émigrés). Eräät alkoivat suunnitella sisällissotaa ja kokosivat Ranskan vastaista liittoumaa Euroopassa. Ministeri Necker palasi valtaan. Hän kuitenkin menetti kansansuosionsa kuvitelleessaan pystyvänsä yksin pelastamaan Ranskan talouden ja kieltäydyttyään yhteistyöstä Mirabeau'n ja Lafayetten kanssa. Hän kieltäytyi hyväksymästä kansalliskokouksen asettamia ministereitä ja pyysi kokoukselta vain lisää lainaa ja veroja talouden helpottamiseen. Idea kansanvaltaisuudesta levisi Ranskan läpi. Monin paikoin maaseuduilla mentiin tätä pidemmälle; aatelia teloitettiin ja linnoja poltettiin. 4. elokuuta 1789 kansalliskokous lopetti feodalismin ja kumosi toisen säädyn etuoikeudet ja ensimmäisen säädyn kymmenykset.

Kansalliskokouksen jakautuminen

feodalismi Kansalliskokouksen jakautuminen eri ryhmiin alkoi tulla selväksi. Aristokraatit Jacques Antoine Marie Cazalès ja abbé Jean-Sifrein Maury johtivat oikeistoa, joka vastusti vallankumousta. Rojalistidemokraatit, jotka liittoutuivat Neckerin kanssa, pyrkivät järjestämään Ranskan Brittiläisen perustuslain mukaan. Heihin kuuluivat: Jean Joseph Mounier, Comte de Lally-Tollendal, Comte de Clermont-Tonnerre ja Pierre Victor Malouet, Comte de Virieu. Kansallispuolue, joka edusti lähinnä keskiluokan etua, esitti radikaalimpia ideoita. Heihin kuuluivat: Honoré Mirabeau, Lafayette, Bailly, Adrien Duport, Barnave ja Alexander Lameth. Abbé Sieyès sai muodostettua yhteisymmärrystä keskustan ja vasemmiston välillä. Pariisissa erilaiset komiteat, pormestari, edustajainkokous ja yksittäiset piirit julistautuivat vallanhaltijoiksi toisistaan huolimatta. Lafayetten kansalliskaartista muodostui myös oma keskiluokkainen voimansa. Käyttäen Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta mallina, kansalliskokous julkaisi 26. elokuuta 1789 ihmisoikeuksien julistuksen, jolla taattiin tasa-arvo ja henkilökohtainen vapaus. Kuten USA:n julistus, se oli periaatteiden julistus, eikä sillä ollut de jure vaikutusta. Kansalliskokous ei toiminut ainoastaan lakiasäätävänä elimenä, mutta sillä oli myös uutta perustuslakia säätävä tehtävä. Necker, Mounier, Lally-Tollendal ja muut kannattivat senaattia, jonka jäsenet kuningas määräisi kansan ehdokkaista. Suurin osa aatelista vaati ylähuonetta, jonka jäsenet valitsisi aateli. Kansallispuolueen kanta voitti lopulta: Ranskalle tulisi yksikamarinen parlamentti, jossa kuninkaalla olisi lykkäävä veto-oikeus. Hän ei voisi estää lain voimaantuloa, vain lykätä sitä. Pariisilaiset uhkasivat tehdä tyhjäksi rojalistien vaatimukset. 5. lokakuuta 1789 kansanjoukko marssi Versailles'iin ja palasivat mukanaan kuningas perheineen. Kansalliskokous korvasi historialliset provinssit 83:lla départementlla, joilla oli yhtenäinen hallinto ja laajuus. Huolimatta siitä, että valtiopäivät oli koottu taloudellisen tilanteen parantamiseksi, vaje oli vain pahentunut. Mirabeaun johtamana kansalliskokous päätti korjata tilanteen antamalla Neckerille diktatuuriset oikeudet talousasioissa. 2. marraskuuta 1789 kansalliskokous päätti vastata talouskriisiin ottamalla kirkon omaisuuden valtioille. Tämä antoi valtiolle valtavan määrän omaisuutta, jota se hyödynsi laskemalla liikkeelle uuden paperirahan, assignats, jolle takavarikoidut kirkon maat olivat takeena. 12. heinäkuuta 1790 säädetty Constitution Civile du Clerge (kuninkaan hyväksymä vasta 26. joulukuuta) teki papistosta valtion työntekijöitä ja velvoitti heidät vannomaan uskollisuutta perustuslaille. Katolisesta kirkosta tuli maallisen valtion alainen. Aixin arkkipiispa ja Clermontin piispa jättivät kansalliskokouksen tämän lain säätämisen jälkeen. Paavi ei ikinä hyväksynyt uutta järjestystä, ja se johti skismaan perustuslaillisen papiston ja uhmakkaiden pappien välillä.

Kuninkaan pako

Ludvig XVI vastusti vallankumouksen kulkua, mutta hylkäsi muiden Euroopan monarkkien mahdollisesti petolliset avuntarjoukset. Hän kääntyi lopulta kenraali Bouillén puoleen, joka tuomitsi sekä emigrantit, että kansalliskokouksen ja tarjosi kuninkaalle turvaa tukikohdassaan Montmedyssa. 20. kesäkuuta 1791 yönä kuningas pakeni Tuileriesiin. Seuraavana päivänä itsevarma kuningas kuitenkin paljasti itsensä ja hänet tunnistettiin Varennes'ssa Meusen dèpartementissa ja palautettiin Pariisiin 21. kesäkuuta vartion alaisena. Kuninkaan saapuessa Pariisiin väkijoukosta ei kuulunut kannatusta ja kansalliskokous vangitsi kuninkaan väliaikaisesti. Hänet ja kuningatar Marie Antoinette pidettiin vangittuna.

Perustuslakia säätävän kokouksen loppu

Vaikka suurin osa kansalliskokouksesta edelleen kannatti monarkiaa tasavallan sijaan, kompromississa Ludvig XVI jäi lähinnä maan keulakuvaksi: hänen piti vannoa uskollisuutta perustuslaille, tästä kieltäytyminen tai aseelliset toimet kansaa vastaan tulkittaisiin kruunusta luopumiseksi. Jacques Pierre Brissot laati vetoomuksen jonka mukaan Ludvig XVI oli syrjäytettävä hänen yritettyään paeta. Valtava väkijoukko kokoontui Champ-de-Marsiin allekirjoittamaan vetoomusta. Georges Danton ja Camille Desmoulins pitivät yllytyspuheita. Kansalliskokous määräsi kunnan viranomaiset ”säilyttämään julkisen rauha”. Lafayetten kansalliskaarti kohtasi väkijoukon. Sotilaat vastasivat kivien heittelyyn ampumalla ilmaan. Kun väkijoukko ei hajaantunut, Lafayette määräsi ampumaan kohti. Tulituksessa kuoli yli 50 ihmistä. Verilöylyn jälkeen viranomaiset sulkivat patrioottien kokoontumistiloja ja radikaaleimpia sanomalehtiä, kuten Jean-Paul Marat'n L'Ami du Peuple. Danton pakeni Englantiin; Desmoulins ja Marat painuivat maan alle. Tällä välin uusi uhka nousi: Pyhä Rooman keisari Leopold II, Preussin kuningas Fredrik Vilhelm II ja kuninkaan veli Charles-Phillipe, comte d'Artois antoivat Pilnitzin julistuksen, jossa he julistivat Ludvig XVI:n asian omakseen ja vaativat hänen vapauttamistaan ja kansalliskokouksen purkamista sodan uhalla. Ulkovaltojen uhkaus ei toiminut Ludvig XVI:n eduksi, vaan raivostutti ranskalaiset ja raja-alueet mobilisoituivat. Jopa ennen kuninkaan pakoa kansalliskokouksen jäsenet olivat päättäneet kieltää itseään osallistumasta peruslain jälkeiseen lakiasäätävään kokoukseen. Nyt erilaiset läpi menneet lait koottiin yhdeksi perustuslaiksi ja se annettiin Ludvig XVI:n hyväksyttäväksi. Hän vannoi pitävänsä sitä yllä, puolustavansa sitä ulkovaltojen hyökkäyksiltä ja toimivansa sen toimeenpanemiseksi kaikin mahdollisin keinoin. Kuningas puhutteli kansalliskokousta ja sai innostuneet suosionosoitukset. Kansalliskokous päätti kautensa 29. syyskuuta 1791.

Lakia säätävä kokous

Vuoden 1791 perustuslain mukaan Ranskasta tuli perustuslaillinen monarkia. Kuningas jakoi vallan vaaleilla valitun lakia säätävän kokouksen (assemblée législative) kanssa, mutta hänellä oli silti oikeus valita ministerit ja kuninkaallinen veto. Lakia säätävä kokous kokoontui ensimmäisen kerran 1. lokakuuta 1791 ja ajautui kaaokseen alle vuodessa. Yrityksessään hallita kokous epäonnistui täydellisesti. Sen jälkeen jäi tyhjä valtion kassa ja kuriton armeija ja laivasto. Kokous koostui 165 feullantista (tasavaltalaisia monarkisteja), jotka istuivat oikealla; 330 girondinistista (liberaalidemokraatteja) ja jakobiinista, jotka istuivat vasemmalla ja 250 edustajasta, jotka eivät kuuluneet kumpaakaan ryhmään. Kuningas käytti veto-oikeuttaan estämään lain, joka uhkasivat emigrantteja kuolemantuomiolla ja toisen joka määräsi perustuslakia vastustavat papit vannomaan kahdeksan päivän sisään lain vaatiman valan. Vuodessa nämä erimielisyydet johtivat perustuslailliseen kriisiin. Politiikka johti kohti sotaa Itävallan ja sen liittolaisten kanssa. Kuningas, feuillantinistit ja girodinistit halusivat sotaa: kuningas ja monet feuillantinistit kuninkaan suosion kasvattamiseksi. Jopa tappio olisi tehnyt hänet suositummaksi. Girondistit puolestaan halusivat levittää vallankumousta koko Eurooppaan. Vain jotkut jabobiinit vastustivat sotaa. Keisari Leopold II, Marie Antoinetten veli, olisi ehkä halunnut välttää sotaa, mutta hän kuoli 1. maaliskuuta 1792. Ranska julisti sodan Itävallalle 20. huhtikuuta ja Preussi liittyi Itävallan puolelle muutamia viikkoja myöhemmin. Ensimmäiset taistelut Ranskan vallankumoussodissa koituivat Ranskan tappioksi. Ensimmäinen merkittävä taistelu oli Valmyssa 20. syyskuuta. Vaikkakin kova sade esti taistelun viemisen ratkaisuun, Ranskan tykistö näytti ylivoimansa. Tähän mennessä Ranska oli kuitenkin jo sekasorrossa ja kuningas syrjäytetty.

Perustuslaillinen kriisi

20. syyskuuta]] Lakia säätävän kokouksen rinnalle nousi Pariisin kunnallishallitus, kommuuni. Elokuun 10. yönä 1792 kumoukselliset marssivat Tuileries'iin. Kuningas ja kuningatar jäivät vangeiksi ja lakia säätävän kokouksen tynkäistunto poisti kuninkaan asemastaan; vain kolmannes edustajista oli läsnä, ja lähes kaikki heistä jakobiineja. Kansallisen hallituksen jäänteiden valta riippui nyt kumouksellisesta kommuunista. Kommuuni lähetti salamurhaajia vankiloihin surmaten 1400 uhria ja lähetti kiertokirjeen muihin kaupunkeihin käskien ne seuraamaan esimerkkiä. Lakiasäätävä kokous pystyi vain vähäiseen vastarintaan. 20. syyskuuta kokoontui kansalliskonventti, joka oli valittu ensimmäistä kertaa yleisellä äänioikeudella. Äänioikeutettuja olivat yli 25-vuotiaat, omalla työllään toimeentulevat miehet. 21. syyskuuta konventti lopetti virallisesti kuningasvallan ja julisti Ranskan tasavallaksi. Päivä otettiin Ranskan vallankumouskalenterin aloituspäiväksi. Kansalliskonventin lainsäädäntövallan lisäksi toimeenpanovalta siirtyi yleisen turvallisuuden komitealle (Comité de Salut Public), jonka kansalliskonventti asetti toimeensa 6. huhtikuuta. Girodinisteistä tuli konventin ja komitean vaikutusvaltaisin puolue ja komitean johtoon nousi Danton. Brunswickin manifestissa 25. heinäkuuta keisarillinen ja Preussin armeija uhkasivat kansaa pikaisella kostolla jos se vastustaisi kuningasvallan palauttamista tai armeijoiden etenemistä. Tämä seurauksena Ludvig XVI tuomittiin kuolemaan 17. tammikuuta 1793 vehkeilystä vihollisvaltojen kanssa ja teloitettiin giljotiinilla 21. tammikuuta. Teloitus johti monien muiden Euroopan maiden sodanjulistuksiin. Marie Antoinette seurasi miestään giljotiinilla 16. lokakuuta. Sodan kääntyessä huonompaan, hinnat nousivat ja sans-culottes, köyhät työläiset ja jakobiinit mellakoivat. Vastavallankumouksellinen liikehdintä alkoi monilla alueilla. Tämä kannusti jakobiineja parlamentaariseen vallankaappaukseen girondistiryhmää vastaa sans-culottesien tuella. Maaliskuussa kansalliskonventti perusti valtansa tueksi vallankumoustuomioistuimen, jonka päätöksistä ei voinut valittaa. Heinäkuussa kansallisen turvallisuuden komitean johtajaksi nousi Maximilien Robespierre.

Terrori

Mestaukset ja terrori muuttuivat jokapäiväisiksi. Vallankumouksen ajanjakso heinäkuusta 1793 kesäkuuhun 1795 tunnetaankin hirmuvallan aikana, jolloin Maximilien Robespierren johdolla vallankumoukselliset palauttivat totalitaristisen hallintotavan maahan, vaiensivat poliittista vastarintaa ja teloittivat vastustajiaan. Arviot teloitettujen määrästä vaihtelevat 18000–40000. Syksyllä 1793 teloitettiin lähes kaikki girondistijohtajat ja Marie Antoinette. Keväällä 1794 Roberpierre kukisti Dantonin maltillisemman siiven ja voimakkaampaa terroria vaatineen Hébertin, jotka molemmat teloitettiin. Tästä huolimatta hänen oma suosionsa ei juurikaan laskenut. Hirmuvallan ajan seurauksena syntyi Ranskassa vallankumousta vastustava vastavallankumouksellinen liike, jonka merkittävimpiä hahmoja oli Joseph de Maistre. 27. heinäkuuta 1794 ranskalaiset kapinoivat terroria vastaan. Maltillisimmat konventin jäsenet erottivat ja teloittivat tämän jälkeen Robespierren muutamien muiden komitean jäsenten ohella. Konventti hyväksyi vuoden kolme perustuslain 17. elokuuta 1795, kansanäänestyksen jälkeen se tuli voimaan 26. syyskuuta 1795. Uusi perustuslaki nosti valtaan direktion (Directoire) ja loi ensimmäisen kaksikamarisen parlamentin. Parlamentissa oli 500 edustajan viidensadan neuvosto (Conseil des Cinq-Cent) ja 250 jäsenen vanhojen neuvosto (Conseil des Anciens). Direktiohallitukseen kuului viisi direktoria, jotka valitsi vanhojen neuvosto viidensadan neuvoston listasta. Uutta hallitusta vastustivat jäljelle jääneet jakobiinit ja rojalistit. Armeija kukisti mellakoinnin ja vastavallankumoukselliset toimet. Näin armeija ja sen menestyksekäs kenraali Napoléon Bonaparte sai paljon valtaa. 9. marraskuuta 1799 (18. Brumairen vuonna VIII) Napoleon järjesti kaappauksen, jossa hän asetti valtaan konsulaatin. Tämä johti käytännössä diktatuuriin ja 1804 Napoleon kruunasi itsensä keisariksi, mikä päätti vallankumouksen tasavaltalaisen vaiheen. Luokka:Ranskan historia Luokka:Ranskan suuri vallankumous ko:프랑스 혁명 ja:フランス革命 th:การปฏิวัติฝรั่งเศส

1811

Tapahtumia


- 15. toukokuuta: Paraguay itsenäistyi Espanjan vallasta.
- 5. heinäkuuta: Venezuela julistautui itsenäiseksi Espanjan vallasta (tunnustettiin 1821).

Syntyneitä


-
- 15. heinäkuuta - Fredrik Gabriel Hedberg, evankelisen herätysliikkeen perustaja
- 12. syyskuuta - Juhani Raattamaa, lestadiolainen saarnamies.

Kuolleita


- Luokka:1800-luku ko:1811년

1812

Tapahtumia


- Helsinki korotettiin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi
- Suomessa tehtiin mustalaisista lainsuojattomia ja heidät määrättiin työleireille. Luokka:1800-luku ms:1812 ko:1812년 simple:1812

20. huhtikuuta

20. huhtikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 110. päivä (111. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 255 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Lauha :- suomenruotsalainen kalenteri: Arla :- ortodoksinen kalenteri: Feodor, Heikki, Aleksanteri, Ale :- saamenkielinen kalenteri: Árrajuoksa :- vanhemmissa kalentereissa: Amaalia, Amalia, Bernhardus, Hermogius, Jacobina, Sulpitius, Victor

Tapahtumia


- 1653 - Oliver Cromwell hajotti Britannian parlamentin.
- 1910 - Halleyn komeetta ohitti ratansa lähinnä maapalloa sijaitsevan pisteen.
- 1967 - Ilmailu: Swiss Britannian potkuriturbiinikone syöksyi maahan Nicosiassa, Kyproksella 126 hengen saadessa surmansa.
- 1968 - Ilmailu: South African Airwaysin Boeing 707 syöksyi maahan nousuunlähdön jälkeen Windhoekissa 122:n saadessa surmansa.
- 1968 - Pierre Trudeausta Kanadan pääministeri.
- 1972 - Apollo-ohjelma: Apollo 16 laskeutui Kuuhun.
- 1999 - Columbinen verilöyly: Eric Harris ja Dylan Klebold avasivat tulen Columbinen lukiossa. 15 kuoli ja 23 haavoittui.

Syntyneitä


- 571 - Profeetta Muhammed († 634)
- 1586 - St. Rose of Lima (Isabel Flores), Amerikan ensimmäinen pyhimys († 1617)
- 1633 - Go-Komyo, Japanin 110. keisari († 1654)
- 1808 - Napoleon III, Ranskan keisari († 1873)
- 1818 - Heinrich Göbel, hehkulampun keksijä († 1893)
- 1832 - Ernst von Leyden, fyysikko († 1910)
- 1839 - Carol I, Romanian kuningas
- 1889 - Adolf Hitler, Saksan valtakunnankansleri, diktaattori
- 1889 - Otto Heinrich Frank, Anne Frankin isä († 1980)
- 1893 - Joan Miró, taidemaalari († 1983)
- 1893 - Harold Lloyd, näyttelijä ja mykän elokuvan koomikko († 1971)
- 1908 - Lionel Hampton, jazz-rumpali ja vibrafonisti († 2002)
- 1915 - Joseph Wolpe, psykiatri, käyttäytymisterapian edelläkävijöitä († 1997)
- 1918 - Kai M. Siegbahn, ruotsalainen Nobel-palkittu fyysikko
- 1927 - Karl Alex Müller, Nobel-palkittu fyysikko (1987)
- 1939 - Gro Harlem Brundtland, poliitikko, Norjan pääministeri
- 1941 - Ryan O'Neal, näyttelijä
- 1942 - Arto Paasilinna, kirjailija
- 1945 - Naftali Temu, kenialainen yleisurheilija ja pitkänmatkanjuoksija
- 1946 - Ricardo Maduro, Hondurasin presidentti
- 1947 - Björn Skifs, ruotsalainen laulaja ja näyttelijä
- 1949 - Jessica Lange, näyttelijä
- 1950 - Alexander Lebed, venäläinen kenraali ja poliitikko
- 1951 - Luther Vandross, rhythm & blues -laulaja
- 1967 - Mike Portnoy, muusikko ja rumpali ("Dream Theater")

Kuolleita


- 1314 - Paavi Klemens V, paavina vuodesta 1305 (s. 1264)
- 1584 - John Finch, Englannin katolinen marttyyri
- 1693 - Claudio Coello, espanjalainen taidemaalari
- 1912 - Bram Stoker, kirjailija (Dracula) (s. 1847)
- 1918 - Ferdinand Braun, fyysikko ja Nobel-palkinnon saaja (1909)
- 1932 - Giuseppe Peano, matemaatikko (s. 1858)
- 1947 - Kristian X Tanskan ja Islannin kuningas (s. 1870)
- 1951 - Ivanoe Bonomi, Italian pääministeri (s. 1873)
- 1985 - Charles Francis Richter, seismologi (s. 1900)
- 1991 - Steve Marriott, rock-muusikko (mm. The Small Faces)
- 1992 - Benny Hill, koomikko (s. 1924)
- 1996 - Christopher Robin Milne, kirjailija A.A. Milnen poika, esikuva Nalle Puh -kirjojen Christopher Robin -hahmolle
- 1998 - Octavio Paz, meksikolainen kirjailija, diplomaatti ja Nobel-palkinnon saaja (1990)
- 2001 - Giuseppe Sinopoli, italialainen kapellimestari ja säveltäjä (s. 1946)
- 2002 - Francis Lemarque, elokuva- ja chanson-säveltäjä
- 2003 - Bernard Katz, Nobel-palkittu biofyysikko ---- Katso myös: kalenteri ~ 19. huhtikuuta, 21. huhtikuuta Luokka:Huhtikuu -04-20 ms:20 April ko:4월 20일 ja:4月20日 simple:April 20 th:20 เมษายน

York

York on kaupunki Pohjois-Englannissa. Vuonna 2002 kaupungissa oli 182 362 asukasta.

Yorkin historia

asukasta Kaupunki perustettiin vuonna 71 ja se oli tärkeä asutuskeskus roomalasten vallan aikana. Latinaksi kaupungin nimi oli Eboracum. Keisari Septimius Severus kuoli kaupungissa vuonna 211. Kun Keisari Constantius Chlorus kuoli kaupungissa vuonna 306 armeija huusi Constantiuksen pojan Konstantinus Suuren keisariksi. Viikingit valtasivat kaupungin vuonna 866 ja he kutsuivat kaupunkia Jorvikiksi. Luokka:Englannin kreivikunnat Luokka:Yhdistyneen kuningaskunnan kaupungit

Australia

Australia on saarivaltio, jonka pääkaupunki on Canberra. On olemassa hienoista epäselvyyttä siitä, onko Australia maantieteellisesti saari vai manner. Yksi käsitys on että se kuuluu Oseanian mantereeseen, jolla ei ole varsinaisesti omaa emämannertaan. Toisen käsityksen mukaan Australia olisi ainoa valtio joka kattaa kokonaisen mantereen. Australian nimi tulee latinan sanasta australis, joka tarkoittaa eteläistä.

Historia

Pääartikkeli: Australian historia Ensimmäiset asukkaat saapuivat Australiaan Kaakkois-Aasiasta jo noin 50 000 vuotta sitten. Eurooppalaiset kuitenkin löysivät saaren vasta 1600-luvulla. Yhdistynyt kuningaskunta valloitti osan maanosasta vuonna 1770, perustaen ensimmäisen vankilasiirtokunnan vuonna 1788. Australian kansallispäivä on 26. tammikuuta (Australia Day). Sinä päivänä 1788 saapui kapteeni Arthur Phillip ensimmäisen laivaston kanssa mukanaan ensimmäiset siirtolaiset, jotka olivat pääosin rangaistusvankeja. Australia itsenäistyi 1. tammikuuta 1901, joskin viimeiset siteet emomaahan katkaistiin vasta 3. maaliskuuta 1986. Australian monarkki ja valtionpäämies on kuitenkin edelleen Yhdistyneen kuningaskunnan Elizabeth II, 'Australian kuningatar'.

Politiikka

Australian valtiomuoto on perustuslaillinen monarkia. Sen valtionpää on Yhdistyneen kuningaskunnan Kuningatar Elisabet II, jonka valtaa edustaa liittovaltiotasolla kenraalikuvernööri ja osavaltiotasolla kuvernöörit. Käytännössä maata johtaa kuitenkin pääministeri hyvin laajoin toimeenpanovalloin. Australiassa on kaksikamarinen liittoparlamentti. Senaattiin eli ylähuoneeseen valitaan kuuden vuoden kaudeksi 76 senaattoria, 12 kustakin osavaltiosta ja kaksi kustakin mantereen territoriosta. Kolmen vuoden välein pidettävissä vaaleissa valitaan yleensä puolet senaattoreista kerrallaan. Senaatin vaalitapa on suhteellinen. Edustajainhuoneeseen eli alahuoneeseen valitaan 150 edustajaa yhden edustajan vaalipiireistä jotka on jaettu väkiluvun mukaan. Puolue jolla on enemmistö alahuoneessa muodostaa hallituksen. Australian politiikka hallitsee kolme puoluetta:
- Australian kansallispuolue (konservatiivinen)
- Liberaalipuolue
- Australian työväenpuolue (sosiaalidemokraattinen) John Howardin johtama Liberaali puolue on pitänyt hallitusvaltaa yhteistyössä kansallispuolueen kanssa vuodesta 1996. Parlamentissa, vaalitavan takia lähinnä ylähuoneessa, on edustettuna myös muutama pienempi puolue:
- Australian demokraatit (keskiluokkainen vasemmistopuolue)
- Australian vihreät
- Yksi kansakunta (oikeistolainen siirtolaisvastainen puolue)

Osavaltiot ja territoriot

Australia on jaettu kuuteen osavaltioon ja useisiin territorioihin. Osavaltiot ovat Uusi Etelä-Wales, Queensland, Etelä-Australia, Tasmania, Victoria ja Länsi-Australia. Tärkeimmät territoriot ovat Pohjoisterritorio (NT) ja Australian Capital Territory (ACT). ACT hallinnoi myös erillistä aluetta Uudessa Etelä-Walesissa, joka tunnetaan nimellä Jervis Bay Territory, jossa on laivastotukikohta ja pääkaupungin satama. Australialla on myös useita asuttuja saaria, joilla on territorio-asema: Norfolkinsaari, Joulusaari ja Kookossaaret. Tämän lisäksi on joukko asumattomia saaria: Korallimeren saarten territorio, Heard ja McDonaldinsaaret ja Australian Antarctic Territory.

Maantiede

Australian eläinkunta on kehittynyt pitkään muusta maailmasta erillään. Sille on piirteenomaista runsas pussieläinten lajisto, josta parhaiten tunnetaan kenguru, koala ja vompatti. Suurimmat kaupungit ovat Sydney (4 milj. as.), Melbourne (3,4 milj.), Brisbane (1,4 milj.), Perth (1,2 milj.) ja Adelaide (1,1 milj.). Pääkaupungissa Canberrassa on 315 000 asukasta.

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- kupari
- uraani
- hopea
- tina
- jalokivet

Merkittävimmät vientituotteet


- villa ja muut karjatuotteet
- kivihiili
- vehnä
- koneet

Linkit


- [http://www.dundernews.com Dundernews] - Australian Suomi-yhteisön verkkolehti
- [http://maps.google.com/maps?ll=-24.873047,132.626953&spn=41.497559,61.620117&t=k&hl=en Satelliittikuva Australiasta] - Google Maps
- [http://www.terragalleria.com/pacific/australia/ Valokuvia] - Terra Galleria
- [http://www.virtualaustralia.com/australia/photos/ Valokuvia] - Virtual Australia
- [http://www.australia.gov.au/ Commonwealth Online] - Australian viralliset Internet-sivut (englanniksi) ja:オーストラリア ko:오스트레일리아 simple:Australia Luokka:Australia

Napoleon

Napoléon Bonaparte (15. elokuuta 1769 – 5. toukokuuta 1821), oikealta nimeltään Napoleone Buonaparte, oli Ranskan ensimmäinen konsuli vuodesta 1799 alkaen ja Ranskan keisari Napoléon I 18. toukokuuta 1804 – 6. toukokuuta 1814 välisen ajan. Uransa huipulla hän valloitti ja hallitsi laajoja osia Länsi- ja Keski-Eurooppaa, kunnes hänet lyötiin Waterloon taistelussa, vangittiin ja karkoitettiin.

Nuoruus

Napoléon syntyi Ajacciossa, Korsikalla, Ajaccion kaupungissa, vuoden kuluttua siitä, kun Genovan tasavalta oli myynyt Korsikan Ranskalle velanmaksuna. Hänen syntymänimensä oli Napoleone Buonaparte, mutta hän vaihtoi sen ranskalaisemmalta kuulostavaan Napoléon Bonaparteen vuoteen 1796 mennessä. Napoléonin vanhemmat olivat alhaista aatelissukua. Hänen isänsä Carlo Buonaparte, italialaissyntyinen asianajaja, nimettiin Ludvig XVI:n hoviin 1778, jossa hän vietti useita vuosia. Napoléonin äiti Laetitia oli aikaansa edellä ja kylvetti kahdeksaa lastaan joka toinen päivä - normaalisti yläluokkakaan ei kylpenyt kuin ehkä noin kuukauden välein. Isä järjesti poikansa koulutuksen Ranskassa ja nuori Napoléon laitettiin Brienne-le-Château'n sotilaskouluun 1779. Napoléonia pidettiin maalaisena ja moukkana, hän oppi ranskaa vasta kymmenvuotiaana ja puhui sitä italialaisella korostuksella. Isän suhteilla Napoléon pääsi sittemmin École Militairen eliittikouluun Pariisissa, josta hän valmistui 28. lokakuuta 1784. Hänet määrättiin tykistön vänrikiksi tammikuussa 1785 16-vuotiaana. Hän opiskeli myös kuninkaallisessa tykistökoulussa Auxonne'ssa v:1797. Ranskan suuren vallankumouksen alettua 1789 Napoléon palasi Korsikalle, jossa nationalistit kapinoivat irtautuakseen Ranskasta. Buonaparten perhe pakeni sisällissotaa Ranskaan. Napoléon tuki vallankumouksellisia ja nousi nopeasti arvoasteikossa. Vuonna 1793 hän vapautti Toulonin rojalisteilta ja näitä tukeneilta brittijoukoilta. Vuonna 1795 rojalistien marssiessa kansalliskokousta vastaan Pariisissa hän ammututti kapinoijat. Napoléon sai lempinimen Pikku korpraali voitettuaan Itävallan joukot Lodin taistelussa 1796. Hän oli loistava strategisti ja osasi soveltaa tietomääräänsä taistelutilanteissa. Tykistöupseerina hän osasi käyttää tykistöä jalkaväkihyökkäysten tukemiseen. Ranskan huonosti varustettujen joukkojen johtajana Italiassa hän löi Itävallan arkkiherttua Kaarlen johtamat joukot useita kertoja, ja itävaltalaiset joutuivat myöntymään heidän kannaltaan epäsuotuisaan rauhansopimukseen. Samaan aikaan Napoléon järjesti kaappauksen Pariisissa ja syrjäytti rojalistit vallasta.

Hyökkäys Egyptiin ja valtaannousu

Vuonna 1798 Ranskan hallitus alkoi pelätä Napoléonin kansansuosiota ja määräsi hänet hyökkäämään Egyptiin vaikeuttaakseen Britannian yhteyksiä Intiaan. Valistusajan ihanteiden mukaan Napoléon otti mukaansa tiedemiesjoukon, joka suoritti tutkimuksia Egyptissä, kuuluisimpana tuloksenaan Rosettan kiven löytö. Pašša Cezzar Ahmet, osmanien kenraali pysäytti Napoléonin valloitukset Syyriassa, Saidan linnan lähellä. Amiraali Nelsonin johtama laivasto tuhosi ranskalaisen laivaston Niilin taistelussa, ja kun Euroopassa Ranskaa vastaan muodostettiin koalitio ja rojalistit saivat lisää kannatusta, Napoléon joutui hylkäämään armeijansa 1799 ja palasi Pariisiin. Marraskuussa hän järjesti vallankaappauksen, ja julistautui hallitsijaksi ja sotilasdiktaattoriksi arvonimellä Ensimmäinen konsuli. Päivämäärä oli Ranskan vallankumouskalenterin mukaan 18. Brumaire (19. marraskuuta 1799). Napoléon järjesti useita Ranskan vallankumouksen ideoiden mukaisia uudistuksia koulutukseen, lakiin, talouteen ja hallintoon. Code Napoléon, joka oli pääasiassa toisen konsulin, Jean Jacques Régis de Cambacérès'n työstämä lakijärjestelmä, korvasi feodalismin ajan paikalliset lait yhdellä yhtenäisellä lakikokoelmalla. Useat Euroopan maat kopiovat lakijärjestelmän myöhemmin omaan käyttöönsä.

Napoléonin sodat

Euroopan Katso myös: Napoleonin sodat Vuonna 1800 Napoléon hyökkäsi Itävaltaa vastaan ja voitti jälleen, ja nyt myös Britannia suostui rauhantekoon. 1802 Napoléon myi suuren maa-alan Pohjois-Amerikassa Yhdysvalloille koska ei olisi pystynyt puolustamaan sitä. Louisianan ostossa yli 2 000 000 km² maata vaihtoi omistajaa vain 15 miljoonalla dollarilla. Napoléon laajensi vaikutusvaltaansa Sveitsiin ja Saksaan, mutta kiista Maltasta johti jälleen Iso-Britannian sodanjulistukseen 1803 ja tukeen Napoléonia vastustaville rojalisteille. Paavi Pius VII kruunasi Napoléonin keisariksi 2. joulukuuta 1804. 26. toukokuuta 1805 hänet kruunattiin myös Italian kuninkaaksi Milanon katedraalissa Lombardian rautakruunulla. Ranskan ja Espanjan suunnitelma tuhota brittien kuninkaallinen laivasto koki kuitenkin takaiskun Trafalgarin taistelussa 21. lokakuuta 1805, ja vaikka amiraali Nelson sai siinä surmansa, Britannia sai pysyvän yliotteen merellä seuraavaksi sadaksi vuodeksi. 1805 Napoléonin taistelussa kolmatta koalitiota vastaan 1805, hän saavutti jälleen suuren voiton Itävaltaa ja Venäjää vastaan Austerlitzissa 2. joulukuuta 1805. Seuraavana vuonna hän löi myös Preussin Jenassa (14. syyskuuta 1806). Näin Napoléonista tuli myös Saksan tosiasiallinen hallitsija. Marssittuaan Puolan läpi hän solmi rauhan ja liiton Venäjän keisarin Aleksanteri I:n kanssa jakaen Euroopan näiden kahden suurvallan kesken. Ranskan osasta Puolaa tehtiin Varsovan suuriruhtinaskunta, jonka johtoon asetettiin saksilainen kuningas. Napoléon oli naimisissa kahdesti. Ensin Joséphine de Beauharnais'n kanssa, jonka hän kruunasi keisarinnaksi. Liitto oli kuitenkin lapseton, ja johti sen vuoksi eroon. Hänen toinen vaimonsa oli Itävallan arkkiherttuatar Marie Louise, josta tuli toinen keisarinna. Marie-Louise synnytti yhden lapsen: Napoléon Francis Joseph Charles Bonaparte (1812 – 1833), joka sai Rooman kuninkaan arvonimen. Napoléonilla oli myös aviottomia lapsia: Kaarle, Léonin kreivi (1806 – 1881), Catherine Eléonore Denuelle de la Plaignen (1787 – 1868) ja Alexandre Joseph Colonna, myöhemmin Walewskin kreivi (1810 – 1868) Walewskin kreivitär Marian kanssa. Myös Émilie Louise Marie Françoise Joséphine Pellapra'a (äiti Françoise-Marie LeRoy), Karl Eugin von Mühlfeldia (äiti Victoria Kraus) ja Hélène Napoleone Bonapartea (äiti Montholonin kreivitär) on väitetty Napoléonin aviottomiksi lapsiksi. Vielä 1809 Napoléon liitti Kirkkovaltion Ranskan keisarikuntaan. Veljensä hän asetti Espanjan kuninkaaksi. Espanjalaiset nousivat kuitenkin kapinaan ja britit nousivat maihin Portugalissa. Itävalta taas hyökkäsi Saksaan, mutta kärsi tappion Wagramissa 6. heinäkuuta 1809. Aleksanteri I puolestaan sanoutui irti Britannian sulkemuksesta. Vuonna 1812 Napoléon lähti hyökkäämään Puolasta Venäjää vastaan. Puolalaiset ehdottivat vain Puolan Venäjälle kuuluvan osan valtaamista, mutta Napoléon hylkäsi varovaisuuden ja marssi Moskovaa kohti. Varoittelujen mukaisesti venäläiset Smolenskin ruhtinaan Mihail Illarionovitš Kutuzovin johdolla eivät antautuneet taisteluun, vaan käyttivät poltetun maan taktiikkaa Napoléonin ylivoimaisia joukkoja vastaan. Ensimmäinen suuri taistelu käytiin 12. syyskuuta Borodinossa Moskovan edustalla, jonka Napoléon voitti ja marssi Moskovaan odottaen Aleksanteri I:n nyt anovan rauhaa. Moskova poltettiin, ja koska kuukauden kuluttua Napoléon alkoi pelätä tilanteen Ranskassa riistäytyvän käsistä, hän lähti paluumarssille syyssäässä. Ranskan Grande Armée kärsi hirvittävät tappiot ja vain 10 000 miestä valloitukselle lähteneistä 600 000:sta pääsi marraskuuksi 1812 takaisin. Napoléonin vastoinkäyminen yllytti muut valtiot käymään jälleen Napoléonia vastaan. Ranskan häviö koitti viimein Leipzigin taistelussa 16. - 19. lokakuuta 1813.

Häviö ja karkoitus Elballe

Vuonna 1814 Britannia, Venäjä, Preussi ja Itävalta muodostivat liiton Napoléonia vastaan. Vaikka ranskalaiset voittivat monia taisteluita, ylivoima oli suuri, ja koalition joukot marssivat Pariisiin 31. maaliskuuta 1814. Voittajat määräsivät Napoléonin luopumaan kruunusta, ja hän luovutti sen 6. huhtikuuta pojalleen. Voittajat vaativat kuitenkin ehdotonta antautumista, ja Napoléon luopui kruunusta toistamiseen 11. huhtikuuta. Fontainebleau'n sopimuksessa voittajat karkoittivat Napoléonin Elban saarelle 20 km Italian rannikosta. Hän sai pitää keisarin tittelin, mutta keisarikunta rajoittui nyt tuohon pieneen saareen. Napoléon yritti myrkyttää itsensä, mutta epäonnistui; matkalla Elballe hänet yritettiin salamurhata. Ranskassa rojalistit ottivat vallan ja Ludvig XVIII nostettiin valtaan. Napoléon huolestui vaimonsa ja poikansa kohtalosta itävaltalaisten käsissä, eikä Ranskan hallitus maksanut hänelle luvattua eläkettä. Lisäksi hän kuuli huhuja karkoittamisestaan edelleen jollekin Atlantin saarelle. Napoléon karkasi Elbalta 26. helmikuuta 1815 ja saapui Ranskaan 1. maaliskuuta. Häntä vastaan lähetetyt armeijat kääntyivät hänen puolelleen. Hän saapui Pariisiin 20. maaliskuuta armeijan 140 000 vakituisen ja 200 000 vapaaehtoisen tukemana ja hallitsi vielä sata päivää.

Karkoitus Saint Helenalla ja kuolema

Viimeisen tappionsa hän koki Wellingtonin herttua Arthur Wellesleyta ja Gebhard Leberecht von Blücheria vastaan Waterloon taistelussa nykyisessä Belgiassa 18. kesäkuuta 1815. Napoléon allekirjoitti virallisen antautumissopimuksen HMS Bellerphonin kannella Rochefortin sataman ulkopuolella 15. heinäkuuta 1815. Napoléonin vangitsijat veivät hänet maanpakoon Saint Helenan saarelle 2800 km päähän Guineanlahden rannikosta 15. syyskuuta 1815 lähtien. Siellä hän kirjoitti muistelmansa ja testamenttinsa kritisoiden vangitsijoitaan. Napoléon kuoli 5. toukokuuta 1821. Napoléonin kamaripalvelijan Louis Marchandin päiväkirjat julkaistiin 1955. Niistä tehtiin johtopäätös, että Napoléon olisi myrkytetty arsenikilla. Vuonna 2001 Napoléonin hiuksista otetussa näytteessä mitattiin 73 kertaa normaali taso arsenikkia. Arsenikkia käytetiin kuitenkin tuolloin yleisesti tapeteissa, maaleissa ja jopa lääkkeissä ennen antibioottien keksimistä, joten varmuutta siitä myrkytettiinkä hänet, vai johtuiko kuolema muista syistä ei olla saatu selville. Napoléon haudattiin aluksi Saint Helenalle, mutta kaivettiin ylös 1840 ja haudattiin uudelleen hänen toivomuksensa mukaisesti Pariisin Invalidikirkkoon Seinen rannalle, suomalaisesta granitista tehtyyn arkkuun. 169 senttimetriä pitkän Napoleonin pienikokoisuudelle on naurettu, mutta tosiasia on, että hänen aikanaan ranskalaisten keskipituus oli 164 cm.

Katso myös


- Napoleon III Luokka:Ranskan hallitsijat ko:나폴레옹 보나파르트 ja:ナポレオン・ボナパルト simple:Napoleon th:นโปเลียน โบนาปาร์ต

Espanja

Espanjan kuningaskunta on maa, joka sijaitsee lounais-Euroopassa. Se jakaa Iberian niemimaan Portugalin kanssa. Koillisessa rajan takana on Ranska ja pieni ruhtinaskunta Andorra Pyreneiden vuoriston ohella. Maahan kuuluvat myös Baleaarit Välimerellä, Kanariansaaret Atlantilla, Ceutan ja Melillan kaupungit Pohjois-Afrikassa sekä muutama asumaton saari Marokon rannikolla. Espanjan pääkaupunki on Madrid. Toiseksi suurimmat ovat Barcelona ja Valencia.

Historia

Nykyisen Espanjan historia alkaa 1000-luvulla, jolloin kristityt kuningaskunnat alkoivat Iberian niemimaan takaisinvaltauksen (Reconquista) islaminuskoisilta maureilta. Vuonna 1479 Aragonian ja Kastilian kuningaskunnat virallisesti yhdistyivät, kun hallitsijat kuningas Ferdinand ja kuningatar Isabella avioituivat. Yhdessä katoliset kuningaskunnat kukistivat viimeiset maurihallitsijat Iberian niemimaalla 2. tammikuuta 1492, samana vuonna kun Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan. Vuonna 1512 kuningas Ferdinand valloitti Navarran kuningaskunnan ja koko Espanja yhdistyi. Kirkon tueksi perustettiin Inkvisitio ja juutalaiset ja muslimit käännytettiin tai karkoitettiin maasta. 1500-luvun lopussa ja 1600-luvulla Espanjasta tuli Euroopan mahtavin valtio sen Amerikkojen valloitusten takia. Osmanien laivasto lyötiin 1571 Lepanton meritaistelussa. Valtakuntaan liitettiin Filippiinit 1564 ja Portugali 1580, mutta Englannin valloitus epäonnistui 1588 Espanjan Voittamattoman armadan hävittyä Englannin laivastolle. Huolimatta Amerikoista tuodusta kullasta Filip II:n aikana 1556—1578 valtiontalous romahti lukuisien sotien ja suunnattomien rakennushankkeiden vuoksi. Seuraavien hallitsijoiden aikana rappeutuminen jatkui ja lukuisia alueita menetettiin. Portugali irtosi unionista 1640 ja katalonialaiset kapinoivat. Vuosina 1701—1714 sodittiin Espanjan perimyssota (Espanja, Ranska ja Baijeri vastaan Itävalta, Preussi, Englanti ja Katalonia). Sota päättyi Ranskan johtaman liittokunnan voittoon ja Habsburgien hallitsijasuku vaihtui Bourbon-sukuun. Espanja menetti loputkin ulkomaiset alueensa Euroopassa: Itävallalle alueet Italiassa ja Belgian, Savoijille Sisilian ja Gibraltar joutui Englannille. Vuonna 1805 Trafalgarin taistelussa Horatio Nelsonin johtama Englannin laivasto voitti Ranskan ja Espanjan laivastot. Napoléon asetti veljensä Joseph Bonaparten Espanjan valtaistuimelle 1808, mutta englantilaisten tukemina miehitysjoukot ajettiin pois Napoleonin joutuessa vaikeuksiin Venäjällä ja 1814 Bourbonit nousivat uudelleen valtaistuimelle. Ranskan miehityksen aikana siirtomaat Etelä-Amerikassa olivat itsenäistyneet ja taloudellinen tilanne heikko. Käytiin lukuisia sisällissotia eri kansallisuuksien ja monarkistien ja tasavaltalaisten välillä. Vuonna 1898 Yhdysvaltain-Espanjan sodassa Espanja menetti siirtomaansa Filippiinit, Kuuban, Puerto Ricon ja Guamin Yhdysvalloille. Vuonna 1931 Espanjasta tuli demokraattinen tasavalta, joka kuitenkin ajautui jälleen 1936 sisällissotaan. Sota sai alkunsa armeijan johtamana sotilaskapinana tasavallan hallitusta vastaan. Saksa ja Italia antoivat tukea kansallisille joukoille ja Neuvostoliitto tasavaltalaisille. Sotaan osallistui myös kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia vapaaehtoisia sekä tasavaltalaisten että kansallisten puolella. Sisällissodan jälkeen vuonna 1939 vallan otti voittajapuolen kenraali Francisco Franco. Hän hallitsi kuolemaansa vuoteen 1975 asti diktaattorina. Espanjan talous kärsi merkittävästi Francon ajan eristyneisyydestä ja huonosta tuottavuudesta. 1960-luvun alun talousuudistusten ja ulkomaisen avun avulla turismi ja teollisuus saatiin lopulta nousuun. Francon kuoltua Espanja palasi monarkiaksi ja kuninkaaksi tuli Francon valitsema seuraaja, Juan Carlos I. Hän aloitti uudistukset sallien poliittiset puolueet 1977. Samana vuonna pidettiin myös ensimmäiset vapaat vaalit. Vuoden 1978 perustuslain myötä myös historialliset alueet Baskimaa, Katalonia ja Galicia saivat itsehallinnon. Vielä 1981