:: wikimiki.org ::

Luettelo Valtioista

Luettelo valtioista

Maailmassa on 193 itsenäistä valtiota kuudessa maanosassa. Niistä vain Taiwan ja Vatikaani eivät kuulu Yhdistyneisiin kansakuntiin. Seitsemännessä maanosassa, Etelämantereella, ei ole valtioita. Näiden lisäksi on olemassa
- kuusi niin sanottua de facto -itsenäistä maata (Abhasia, Vuoristo-Karabah, Pohjois-Kypros, Somalimaa, Etelä-Ossetia, Transnistria)
- kaksi monien maiden tunnustamaa yksikköä, jotka eivät kuitenkaan käytännössä ole itsenäisiä: Palestiina ja Länsi-Sahara
- yksi monen maan suvereeniksi tunnustama ritarikunta Maltan ritarikunta. Katso myös: historialliset valtiot - maat pinta-alan mukaan - maat väkiluvun mukaan - kansainväliset järjestöt __NOTOC__A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z

A

Afganistan – Alankomaat (Hollanti) – Albania – Algeria – Andorra – Angola – Antigua ja Barbuda – Arabiemiirikunnat – Argentiina – Armenia – Australia – Azerbaidžan

B

Bahama – Bahrain – Bangladesh – Barbados – Belgia – Belize – Benin – Bhutan – Bolivia – Bosnia ja Hertsegovina – Botswana – Brasilia – Brunei – Bulgaria – Burkina Faso (ent. Ylä-Volta) – Burundi

C

Chile – Costa Rica

D

Djibouti – Dominica – Dominikaaninen tasavalta

E

Ecuador – Egypti – El Salvador – Eritrea – Espanja – Etelä-Afrikka – Etelä-Korea (Korean tasavalta) – Etiopia

F

Fidži – Filippiinit

G

Gabon – Gambia – Georgia (ent. Gruusia) – Ghana – Grenada – Guatemala – Guinea – Guinea-Bissau – Guyana

H

Haiti – Honduras

I

Indonesia – Intia – Irak – Iran – Irlanti – Islanti – Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti (Yhdistynyt kuningaskunta) – Israel – Italia – Itä-Timor – Itävalta

J

Jamaika – Japani – Jemen – Jordania

K

Kambodža – Kamerun – Kanada – Kap Verde – Kazakstan – Kenia – Keski-Afrikan tasavalta – Kiinan kansantasavalta – Kiinan tasavalta (Taiwan) – Kirgisia – Kiribati – Kolumbia – Komorit – Kongon tasavalta (Brazzavillen Kongo) – Kongon demokraattinen tasavalta (ent. Zaire) (Kinshasan Kongo) – Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois Korea) – Korean tasavalta (Etelä-Korea) – Kreikka – Kroatia – Kuuba – Kuwait – Kypros

L

Laos – Latvia – Lesotho – Libanon – Liberia – Libya – Liechtenstein – Liettua – Luxemburg

M

Madagaskar – Makedonia (ent. Jugoslavian tasavalta Makedonia) – Malawi – Malediivit – Malesia – Mali – Malta – Marokko – Marshallinsaaret – Mauritania – Mauritius – Meksiko – Mikronesia – Moldova – Monaco – Mongolia – Mosambik – Myanmar (ent. Burma)

N

Namibia – Nauru – Nepal – Nicaragua – Niger – Nigeria – Norja – Norsunluurannikko

O

Oman

P

Pakistan – Palau – (Palestiina) – Panama – Papua-Uusi-Guinea – Paraguay – Peru – Pohjois-Korea (Korean demokraattinen kansantasavalta) – Portugali – Puola – Päiväntasaajan Guinea

Q

Qatar

R

Ranska – Romania – Ruanda – Ruotsi

S

Saint Kitts ja Nevis – Saint Lucia – Saint Vincent ja Grenadiinit – Saksa – Salomonsaaret – Sambia – Samoa – San Marino – São Tomé ja Príncipe – Saudi-Arabia – Senegal – Serbia ja Montenegro (ent. Jugoslavia) – Seychellit – Sierra Leone – Singapore – Slovakia – Slovenia – Somalia – Sri Lanka – Sudan – Suomi – Suriname – Sveitsi – Swazimaa – Syyria

T

Tadžikistan – Taiwan (Kiinan tasavalta) – Tansania – Tanska – Thaimaa – Togo – Tonga – Trinidad ja Tobago – Tšad – Tšekki – Tunisia – Turkki – Turkmenistan – Tuvalu

U

Uganda – Ukraina – Unkari – Uruguay – Uusi-Seelanti – Uzbekistan

V

Valko-Venäjä – Vanuatu – Vatikaani – Venezuela – Venäjä – Vietnam – Viro

Y

Yhdistyneet arabiemiirikunnat – Yhdistynyt kuningaskunta (Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti) – Yhdysvallat (USA)

Z

Zimbabwe
- Valtioista als:Liste unabhängiger Staaten ms:Daftar negara zh-min-nan:Kok-ka lia̍t-toaⁿ ko:세계의 나라 ja:国の一覧 simple:List of countries th:รายชื่อประเทศ

Maanosat

Maanosa on suuri mannerlaatta maapallolla. Määritelmä ei ole yksiselitteinen, ja ero mantereeseen on hiuksenhieno: yleensä oletetaan, että manner on täysin veden ympäröimä, kun taas maanosan rajana voi toimia muutakin. Rajanveto mantereen ja saaren välillä on myös kyseenalainen. Yleisesti hyväksytyt maanosat ovat:
- Aasia
- Afrikka
- Australia sekä Oseania
- Etelä-Amerikka
- Etelämanner eli Etelänapamanner eli Antarktis
- Eurooppa
- Pohjois-Amerikka Näistä erityisesti Euroopan ja Aasian maanosat yhdistetään usein Euraasian mantereeksi. Lisäksi Intia sijaitsee omalla mannerlaatallaan, vaikka kuuluukin Aasiaan. Muitakin alueita sijaitsee mannerlaattojen reunoilla, esimerkiksi Yhdysvaltojen länsirannikko. Maanosista Aasia on suurin, sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan. Luokka:Maantiede ms:Benua zh-min-nan:Tāi-lio̍k ko:대륙 ja:大陸 simple:Continent th:ทวีป

Vatikaani

Vatikaanivaltio on sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan maailman pienin itsenäinen valtio. Se sijaitsee Italiassa, Rooman kaupungin keskellä. Sen päämies on paavi ja pinta-alaltaan se on vain 0,44 neliökilometrin kokoinen.

Historia

:katso myös: Kirkkovaltio 1300-luvulle saakka paavillinen hallinto sijaitsi Lateraanipalatsissa. Vatikaani (mons vaticanus) tarkoitti Tiber-joen oikealla puolella sijaitsevaa kukkulaa, jolla antiikin aikana sijaitsi keisari Neron rakennuttama sirkus. Sirkuksen pohjoispuolella sijaitsi pieni hautausmaa, jonne oletettavasti apostoli Pietari on haudattu. Pian alueelle rakennettiin ensimmäinen kirkko, ja 300-luvulla suurempi Pietarinkirkko. Näin Vatikaanista tuli keskeinen pyhiinvaelluskohde. Seuraavina vuosisatoina alueelle rakennettiin lisää rakennuksia, jotka tarjosivat pyhiinvaeltajille majapaikan. 800-luvulla, paavi Leo IV rakennutti alueen suojaksi linnoituslaitteet (civitas leonina). Paavin katedraalikirkkona pysyi kuitenkin edelleen Lateraanikirkko. Rooman valtakunnan romahdettua paavit perustivat oman kirkkovaltion ns. Konstantinuksen lahjakirjaan vedoten. 751 tämä oikeus vahvistettiin. Vuonna 1377 skisman päätyttyä ja paavien palattua Avignonista Roomaan Vatikaanista tuli paavillisen hallinnon, kuurian, kirkkovaltion sekä koko katolisen kirkon keskus. Skisman jälkeen uutta kirkollista yhtenäisyyttä pyrittiin korostamaan suuriluonteisilla, vuosisatoja kestäneillä rakennushankkeilla. Esimerkiksi Pietarinkirkko korvattiin uudella, entistä suuremmalla kirkolla. Kirkkovaltio laajeni samanaikaisesti. 1800-luvulle saakka se kattoi nykyisen Keski-Italian. 1798 Ranskan vallankumouksen vaikutuksesta se julistettiin kuitenkin tasavallaksi, jonka alueet liitettiin 1808 Italian kuningaskuntaan. Wienin kongressissa kirkkovaltio perustettiin jälleen uudestaan. Italian yhdistymisvaiheessa kuningas Viktor Emanuel II miehitti kirkkovaltion. Vatikaanin asema jäi aluksi epäselväksi, kuitenkin käytännössä kirkko hallitsi aluetta edelleen. Siten 1870 alkaen loputkin kirkkohallinnolliset elimet keskittyivät Vatikaaniin. Vasta vuoden 1929 Lateraanisopimuksen myötä Italia tunnusti Vatikaanivaltion jälleen itsenäiseksi valtioksi. Nykyään se kattaa ainoastaan muurein ympäröidyn alueen Pietarinkirkon ympärillä.

Politiikka

Vatikaanivaltion ja paavin virallinen armeija on Sveitsiläiskaarti. Se vastaa myös paavin turvallisuudesta ja Vatikaanivaltioon pääsystä.

Merkittävimmät vientituotteet

- Raamatut

Katso myös

- Pyhä istuin Luokka:Vatikaanivaltio als:Vatikan ms:Kota Vatican zh-min-nan:Vaticano ko:바티칸 시국 ja:バチカン simple:Vatican City th:นครรัฐวาติกัน

Yhdistyneet kansakunnat

Yhdistyneet kansakunnat¹ (lyhenne YK, englanniksi United Nations eli UN) on maailmanlaajuinen hallitusten välinen yhteistyöjärjestö, joka perustettiin 24. lokakuuta 1945 San Franciscossa Kansainliiton korvaajaksi. Aluksi järjestöön kuuluivat vain toisen maailmansodan voittajavaltiot Kiina, Neuvostoliitto, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat, mutta myöhemmin siihen liittyi myös häviäjän puolella taistelleita. Yhdistyneiden kansakuntien jäsenyys on avoin kaikille "rauhaa rakastaville valtioille", jotka hyväksyvät Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan vaatimukset ja ovat järjestön mielestä halukkaita ja kykeneviä täyttämään nämä vaatimukset käytännössä. Järjestössä oli huhtikuussa 2004 191 jäsenvaltiota. Suomi hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi vuonna 1955. Yhdistyneiden kansakuntien viralliset kielet ovat englanti, ranska, espanja, venäjä, kiina ja arabia.

Toimielimet

Yhdistyneiden kansakuntien tärkeimmät toimielimet ovat:
- Yleiskokous kaikille jäsenille New Yorkissa
- Turvallisuusneuvosto New Yorkissa.
- Talous- ja sosiaalineuvosto New Yorkissa
- Huoltohallintoneuvosto (ei toiminnassa, sillä tällä hetkellä ei ole huoltohallintoalueita)
- Kansainvälinen tuomioistuin Haagissa
- Sihteeristö (sihteeristön johtaja on Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri)
- Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisten avustus- ja työelin (UNRWA)
- Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehityskonferenssi (UNCTAD)

Ala- ja yhteistyöjärjestöjä

Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehityskonferenssi Yhdistyneillä kansakunnilla on useita alajärjestöjä, kuten:
- Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö (ICAO)
- Lastenavun rahasto (UNICEF)
- Maailman terveysjärjestö (WHO)
- Kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö (UNESCO)
- Kansainvälinen työjärjestö (ILO)
- Elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO)
- Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettu (UNHCR)
- Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma (UNDP)
- Yhdistyneiden kansakuntien teollistamisjärjestö (UNIDO)
- Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA)
- Tullitariffeja ja kauppaa koskeva yleissopimus (GATT)
- Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO)
- Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF)
- Kansainvälinen jälleenrakennuspankki, "Maailman pankki" (IBRD)
- Kansainvälinen rahoitusyhtiö (IFC)
- Yhdistyneiden kansakuntien pääomarahasto (UNCDF)
- Maailman postiliitto (UPU)
- Kansainvälinen televiestintäliitto (ITU)
- Maailman ilmatieteen järjestö (WMO)
- Hallitusten välinen neuvoa antava merenkulkujärjestö (IMCO)
- Ionisoivan säteilyn vaikutusten tieteellinen komitea (UNSCEAR)
- Soroptimist International (SI)

Viitteet

Soroptimist Internationalssä]] ¹ EU:n Julkaisutoimisto suosittaa kirjoitettavaksi EU-julkaisuissa säädöskielen mukaisesti molemmat sanat isolla, vaikka kielioppaiden mukaan jälkimmäinen osa tulisikin kirjoittaa pienellä.

Katso myös

- Kansainliitto
- Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiot
- Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto
- Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous

Aiheesta muualla

- [http://www.un.org/ Yhdistyneiden kansakuntien viralliset sivut] Luokka:Kansainväliset järjestöt Luokka:Yhdistyneet kansakunnat ms:Pertubuhan Bangsa-Bangsa Bersatu zh-min-nan:Liân-ha̍p-kok ko:국제 연합 ja:国際連合 simple:United Nations th:สหประชาชาติ

Maanosat

Abhasia

Abhasia (abhaasiksi Аҧсны/Aphsny, georgiaksi აფხაზეთი/Apkhazeti, venäjäksi Абха́зия/Abhazija) on 8600 neliökilometrin kokoinen vuoristoinen alue Kaukasuksella. Se on de facto itsenäinen, mutta kuuluu muodollisesti Georgialle. Abhasian pääkaupunki on Suhumi.

Historia

Varhaishistoria

Varhaisimmat todisteet ihmisasutuksesta Länsi-Kaukasuksella ovat 4000 - 3000-luvuilta eaa. Nykyiset abhaasinationalistit kutsuvat näitä heimoja "proto-abhaaseiksi". 800–600-luvuilla eaa Abhasian alue kuului Kolkhiksen valtioon, joka liitettiin 63 eaa Egrisin kuningaskuntaan. Kreikkalaiset kauppiaat perustivat satamia Mustanmeren rannalle, ja yhdestä noista satamista (Dioscurias) kehittyi lopulta Abhasian pääkaupunki Suhumi. Rooman valtakunta valloitti Egrisin ensimmäisellä vuosisadalla ja hallitsi sitä 300-luvulle asti, jonka jälkeen valtio pysyi Bysantin vaikutuspiirissä. Abhaasit käännytettiin kristinuskoon Bysantin keisari Justinianus I:n valtakaudella 500-luvulla. Abhasiasta tehtiin autonominen Bysantin ruhtinaskunta 600-luvulla, minkä aseman se säilytti 200 vuotta kunnes se liitettiin georgialaiseen Imeretin kuningaskuntaan. Bysantin vaikutus keskittyi tänä aikana luultavasti lähinnä rannikolle ja heikkeni vuorille noustessa. 1500-luvulla alueen valloittivat osmanit, ja osa abhaaseista kääntyi islamiin. Georgialaiset karkottivat osmanit ja perustivat alueelle autonomisen Abhasian ruhtinaskunnan (georgiaksi Abkhazetis Samtavro), jota hallisti Šarvašidze-dynastia.

Abhasia Venäjän ja Neuvostoliiton osana

Venäjän keisarikunnan laajentuminen Kaukasiaan johti pienimuotoisiin konflikteihin venäläisten kolonialistien ja alueen alkuperäisen väestön välillä. Useita georgialaisia ruhtinaskuntia liitettiin Venäjään 1801-1864. Venäläiset saivat haltuunsa Abhasian paloittain vuosien 1829 ja 1842 välillä, mutta heidän valtansa ei ollut pysyvää ennen vuotta 1864 kunnes paikallinen ruhtinaskunta lakkautettiin. Suuria määriä abhasialaisia muslimeita, joiden on sanottu muodostaneen jopa 60 % alueen väestöstä, muuti Osmanien valtakuntaan 1864-1878. Georgialaiset ja abhasialaiset historioitsijat kiistelevät, olivatko abhaasit alueen alkuperäisväestö, josta osan muuttaessa turkkiin suuria alueita jäi tyhjäksi - vai pohjoisesta muuttaneita ja georgialasiin sekoittuneita pohjoiskaukasialaisten kansojen jälkeläisiä. 1900-luvun alkuun mennessä abhaasit muodostivat joka tapauksessa alueensa väestöstä vähemmistön. Encyclopædia Britannican mukaan vuonna 1911 Suhumin väestöstä kaksi kolmasosaa oli georgialaisia ja yksi kolmasosa abhaaseja. Venäjän vallankumouksen jälkeen 1917 bolševikit myönsivät abhaaseille kultuurisen ja poliittisen autonomian, kunnes vuonna 1931 Stalin teki maasta Georgiaan kuuluvan autonomisen tasavallan. Abhasia alistettiin Tbilisin määräysvaltaan ja aloitettiin georgialaistamisohjelma: georgiasta tuli ainoa virallinen kieli, abhaasin kielen käyttö kiellettiin, kulttuurisia oikeuksia vähennettiin ja tuhansia abhaaseja tapettiin Stalinin puhdistuksissa. Lavrenty Beria rohkaisi georgialaisten muuttoa Abhasiaan, ja myöhemmin 1950- ja 1960-luvulla Vazgen I ja Armenian kirkko kehottivat ja rahoittivat armanialaisten muuttoa alueelle. Nykyään armenialeiset ovat Abhasian suurin vähemmistöryhmä. Abhaasien sorto lopetettiin Stalinin kuoltua ja abhaaseille annettiin suurempi asema alueensa hallinnossa. Etnisiä kiintiöitä perustettiin tiettyihin virkoihin, mikä antoi abhaaseille väestöosuuteensa nähden jopa suhteetonta valtaa. Joidenkin mielestä tämä edusti "hajoita ja hallitse"-politiikkaa, jossa paikallisille eliiteille annettiin valtaa neuvostojohdolle annetun tuen vastineeksi. Georgialaiset kokivat järjestelmän epäreiluna syrjintänä, mikä lisäsi alueen jakautuneisuutta.

Abhasian sota

Vazgen I Neuvostoliiton alettua hajota 1980-luvun lopulla jännitteet abhaasien ja georgialaisten välillä kasvoivat. Monet abhaasit vastustivat Georgian itsenäisyyttä pelätessään itsenäistymisen johtavan georgialaistumiseen, ja ajoivat Abhasian perustamista itsenäiseksi valtioksi. Kiista kääntyi väkivaltaiseksi Suhumissa 16. heinäkuuta 1989. 16 georgialaisen sanotaan kuolleen ja 137 loukkaantuneen, kun he halusivat mennä georgialaiseen yliopistoon abasialaisen sijasta. Usean päivän väkivaltaisuuksien jälkeen neuvostojoukot palauttivat järjestyksen kaupunkiin mutta syyttivät puolisotilaallisia joukkoja yhteenottojen sytyttämisestä. Georgia julistautui itsenäiseksi 9. huhtikuuta 1991, presidenttinään Zviad Gamsakhurdia. Gamsakhurdian hallinnon jouduttua epäsuosioon hän joutui eroamaan tammikuussa 1992, jolloin hänet korvasi Eduard Ševardnadze. Vaikka hän ei ollut varsinaisesti nationalisti, hän ei myöskään juurikaan vastustanut hallituksessa olleita kovan linjan äärinationalisteja. 21. helmikuuta 1992 Georgiaa hallinnut sotilasneuvosto ilmoitti neuvostoaikaisen perustuslain mitätöinnistä ja Georgian tasavallan (1918-1921) perustuslain käyttöönotosta, minkä monet abhaasit käsittivät autonomisen asemansa lopettamiseksi. 23. heinäkuuta 1992 Abhsian hallitus julistautui itsenäiseksi, vaikka mikään maa ei tunnustanutkaan sitä. Georgian hallitus lähetti alueelle 3000 sotilasta palauttamaan järjestystä ja taisteluita puhkesi Suhumin ympäristössä. Abhasian viranomaiset hylkäsivät Georgian hallituksen vaatimukset pitäen niitä tekosyynä invaasiolle. Viikon taisteluiden jälkeen Georgian joukot saivat haltuunsa suurimman osan maasta ja sulkivat Abhasian parlamentin. Satoja vapaaehtoisia pohjoiskaukasialaisia puolisotilaita (kuten silloin vähän tunnettu Šamil Basajev) liittyi abhasialaisiin separatisteihin. Syyskuussa abhaasit ja venäläiset vapaaehtoisjoukot ryhtyivät suureen hyökkäykseen, jossa georgialaiset joukot ajettiin suurimmasta osasta maata. Ševardnadzen hallitus syytti Venäjää salaisen sotilasavun antamisesta. Suuria etnisiä puhsdistuksia tapahtui molemmilla puolilla, ja noin 3000 ihmisen arvallaan kuolleen sodan tässä vaiheessa. Konflikti junnasi paikoillaan heinäkuuhun 1993 saakka, jolloin abhaasimilitia teki hyökkäyksen georgialaisten hallussa pitämään Suhumiin, johon itse Ševardnadze oli jäänyt loukkuun. Suhumi antautui lopulta 27. syyskuuta 1993 ja Ševardnadze joutui pakenemaan Venäjän laivaston avulla tarkka-ampujien ampuessa hotellia, jossa hän asui. Georgialaisten tappion jälkeen lähes koko ei-abhasialainen väestö pakeni sekasortoisessa tilassa maasta – noin 250 000 - 300 000 ihmistä, joista jopa 10 000 saattoi kuolla.

Politiikka

Abhasian presidentti on Sergei Bagapš. Hänet valittiin vikaan 12. tammikuuta 2005. Hän sai vaaleissa 91,54 % äänistä, ja hänen vastaehdokkaansa Jakob Lakoba vain 4,5 %. Mm. Galin maakunnassa asuvien georgialaisten ei annettu äänestää. Maan pääministeri on Aleksander Ankvab, joka oli 1990-luvun alussa vastuussa georgialaisten ajamisesta pois Abhasiasta. Abhasian parlamentti on 2002, 2003 ja uudelleen 2004 turhaan vedonnut Venäjään Abhasian tunnustamiseksi, Abhasian liittämiseksi Venäjän rahajärjestelmään ja puolustusavun antamiseksi. YK:n mukaan ihmisoikeustilanne maassa on huono. Abhasiassa ei ole toimivaa oikeuslaitosta ja maahan on soluttautunu rikollisjärjestöjä. Vuonna 2004 monilta ryhmiltä poistettiin oikeus käydä koulua omalla kielellään.

Maantiede

Abhasian noin 8 600 km² suuruinen alue sijaitsee Georgian luoteisosassa Mustanmeren rannalla. Kaukasus-vuoret pohjoisessa erotavat Abhasian Venäjästä (Karatšai-Tšerkessiasta), ja etelässä maa rajautuu Georgian Samegrelon alueeseen. Maa on erittäin vuoristoinen, ja länes 75 % sen pinta-alasta on vuoria tai kukkuloita. Asutus keskittyy suurimmaksi osaksi rantakaistaleelle ja muutamiin syviin, jokien kovertamiin laaksoihin. Ilmasto on erittäin leuto, minkä vuoksi neuvostoaikana Abhasiaa sanottiin usein Georgian rivieraksi. Alue tunnetaan myös maataloustuotteistaan, kuten teestä, tupakasta, viinistä ja hedelmistä.

Osat

Abhasia jaetaan viiteen maakuntaan ja kolmeen kaupunkiin
- :
- Gagra
-
- Gali
- Gudauta
- Gulripši
- Otšamtšire
- Suhumi
-
- Suhumin maakunta
- Tkvartšeli
-

Talous

Väestö

Abhasian väestö on kokenut 1990-luvulta lähtien rajuja muutoksia. Viimeisessä Neuvostoliiton aikana suoritetussa väestönlaskennassa 1989 alueen asukasluku oli noin 500 000, josta 48 % oli georgialaisia ja vain 17 % abhaaseja. Vuosina 1992-1993 käyty sota johti Abhasian eroamiseen Georgiasta ja käytännössä koko georgialainen väestö, noin 250 000 henkeä, ajettiin maasta. Konfliktia ei ole vielä ratkaistu ja nykyään abhasian väestö on pääosin abhasialaista. Heitä on väestöstä noin 45 %, ja lopun muodostavat venäläiset, armenialaiset, kreikkalaiset, juutalaiset ja jäljelle jääneet georgialaiset.

Kulttuuri

Aiheesta muualla

- [http://www.abkhazia.org/ Abkhazia.org]
- [http://www.abkhazeti.ru/ Abkhazeti.ru]
- [http://www.conflicts.rem33.com/abkhazia.htm Abkhazia - An open wound in Georgia]
- [http://www.caucaz.com/home_uk/pays.php?pays=5 Caucaz.com, Weekly Online about South Caucasus]
- [http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/europe/3261059.stm BBC Regions and territories: Abkhazia]
- [http://www.unpo.org/member.php?arg=03 Unrepresented Nations and Peoples Organisation]
- [http://www.usip.org/pubs/peaceworks/pwks19/chap3_19.html Publication of the United States Institute of Peace: Sovereignty after Empire Self-Determination Movements in the Former Soviet Union, Hopes and Disappointments: Case Studies: Abkhazia] Luokka:Georgia Luokka:Kaukasia Luokka:Kiistanalaiset alueet ko:압하스 ja:アブハジア

Pohjois-Kypros

Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta on ainoastaan Turkin tunnustama, valtioksi 1983 julistautunut alue Kyproksen saaren pohjoisosassa. Sen edeltäjänä toimi vuodesta 1975 vuoteen 1983 Pohjois-Kyproksen turkkilainen liittovaltio.

Historia

Saari jakautui kahtia, kun Kreikan sotilasjuntan tukemat, Kyproksen yhdistämistä Kreikkaan ajaneet "enosistit" (mm. terrorijärjestö EOKA) aloittivat väkivaltaisen etnisen puhdistuksen turkkilaisalueilla jälleen vuonna 1974. Tätä ennen EOKA ja "enosista" tukeva presidentti Makarios olivat Akritas-suunnitelman perusteella suorittaneet järjestelmällistä sortoa turkkilaisväestöä vastaan jo 1960-luvulta lähtien. Vuonna 1974, EOKA:n johtohahmot Grivas ja Sampson olivat ensin kääntyneet Makarios vastaan ja yksipuolisesti muuttaneet Kyproksen vuodelta 1960 peräisin olevaa perustuslakia - joka siis takaa molempien väestöryhmien tasavertaisen edustuksen hallinnossa - siten, että yhdistäminen Kreikka tuli mahdolliseksi. Vuoden 1960 perustuslain liitteenä olevan takaajavaltioiden (Kreikka, Turkki, Yhdistynyt Kuningaskunta) välisen turvallisuussopimuksen nojalla Turkki vastasi Kreikan sotilasjuntan ja EOKA:n toimiin aloittamalla rauhanturvaoperaation, nousemalla maihin turkkilaisten asuttamaan Pohjois-Kyprokseen ja valtaamalla muutamassa päivässä 37% saaresta. Kyproksenturkkilaisista 65% kannatti vuonna 2004 pidetyssä kansanäänestyksessä YK:n pääsihteeri Kofi Annanin ehdottamaa yhdistämistä, mutta kyproksenkreikkalaiset torjuivat sen 76%:n enemmistöllä oman presidenttinsä Tassos Papadopoulosin suosituksesta. Tassos Papadopoulosin antamaa suositusta arvioidessa tulee muistaa, että myös hän oli yksi EOKA:n johtohahmoista 1970-luvulla. Pohjois-Kyprosta pitkään johtaneen presidentti Rauf Denktash seuraajaksi valittiin huhtikuussa 2005 pidetyissä vaaleissa pääministerinä toiminut Mehmet Ali Talat (syntynyt 6. heinäkuuta 1952 ). Talat sai 55 % äänistä äänestysprosentin ollessa 70 %. Hänen johtamansa tasavaltalainen turkkilaispuolue (Cumhuriyetçi Türk Partisi) sai 44%:n äänisaaliillaan helmikuun 2005 parlamenttivaaleissa miltei puolet 50-paikkaisen parlamentin edustajapaikoista. Yhdistämistä vastustava Dervis Eroglun johtama kansallinen yhtenäisyyspuolue taas jäi oppositioon saaden 32% äänistä parlamenttivaaleissa ja hävisi presidentinvaalit Talatille saaden vain 22,7% äänistä. Talat pyrkii Kyproksen jälleenyhdistämiseen liittovaltioksi, jotta myös turkkilainen osa pääsee EU:hun ja samalla eroon taloudellisesta eristäytyneisyydestään. Liittovaltiohankkeesta huolimatta turkkilaiset haluavat liittovaltiolle myös Turkin turvallisuustakuun. Turkki ja Kreikka ovat molemmat NATOn jäseniä, mikä on ollut sotilasliitolle aiemmin kriittinenkin asia. Kyproksen kreikkalaisen ja turkkilaisen väestön kesken v. 1964 käydyn sisällissodan jälkeen YK asetti Kyprokselle rauhanturvajoukot (UNFICYP) valvomaan aselepoa. Joukot ovat Kyproksella edelleen tänä päivänä (2005). Asukaita Pohjois-Kyproksen turkkilaisessa tasavallassa on noin 210 000. Valuuttana käytetään Turkin liiraa. Brittivallan peruina Pohjois-Kyproksella on vasemmanpuoleinen liikenne.

Linkit

[http://www.mil.fi/rauhanturvaaja/operaatiot/kypros.dsp Suomen puolustusvoimien UNFICYP-sivu] [http://www.unficyp.org/ UNFICYP-joukkojen kotisivu] Luokka:Turkki Luokka:Kypros ko:북키프로스 터키 공화국 ja:北キプロス・トルコ共和国

Somalimaa

Somalimaan tasavalta on valtio itäisessä Afrikassa, ns. Afrikan sarven kohdalla. Joissakin yhteyksissä Somalimaasta käytetään myös nimitystä Pohjois-Somalia, Brittiläinen Somalimaa tai Somalimaan protektoraatti. Somalimaan rajanaapureita ovat Djibouti, Etiopia ja Somalia. Vaikkakin Somalimaa on käytännössä (de facto) itsenäinen valtio, mikään ulkovalta ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä. Somalimaa kuuluu trooppiseen monsuunivyöhykkeeseen. Talvikauden lämpötila on keskimäärin 15-26°C, kesällä lämpötila on keskimäärin 26-32°C. Valtionuskonto on islam. islam

Historia

islam Somalimaa oli Ison-Britannian protektoraatti (suojelualue) Brittiläinen Somalimaa vuodesta 1884 vuoteen 1960. Vuonna 1960 Somalimaa solmi valtioliiton juuri Italiasta itsenäistyneen (Italian Somalimaa) Somalian kanssa. Valtioliitosta käytettiin nimeä Somalian kansantasavalta. Valtioliitto osoittautui kuitenkin epätasa-arvoiseksi: valtionhallinto, koulutus- ja työpaikat keskittyivät Somaliaan - eteenkin pääkaupunki Mogadishuun. Vuonna 1969 Somaliassa tapahtui sotilasvallankaappaus, mikä pahensi sortotoimia entisestään. 1980-luvulla tilanne Somalimaassa kärjistyi sisällissodaksi, joka laajeni nopeasti koko valtioliiton alueelle. Sisällissodan seurauksena Somalimaasta ja Somaliasta pakeni lyhyessä ajassa satoja tuhansia ihmisiä, joista yhtenä Suur-Somaliaa ajanut diktaattori Siad Barre. Toukokuussa 1991 Somalimaa irrottautui valtioliitosta ja julistautui itsenäiseksi valtioksi. Osa väestöstä ei hyväksynyt eroa ja 90-luvun puolen välin tienoilla maa oli jälleen sodan partaalla. Tilanne kuitenkin rauhoittui ajan myötä ja olot vakiintuivat. Syyskuussa 2005 alueella pidettiin monipuoluevaalit, jotka voitti UDUB-puolue. Vaaleja seurasi tarkkailijoita seitsemästä maasta. He pitivät vaaleja yleisesti ottaen vapaina ja tasapuolisina.

Presidentit

- Mohamed Ibrahim Egal (1991-2002)
- Dahir Riyale Kahin (2002- ) Luokka:Somalimaa Luokka:Kiistanalaiset alueet ja:ソマリランド

Etelä-Ossetia

Etelä-Ossetian tasavalta (osseetiksi Республикæ Хуссар Ирыстон - Respublikae Xussar Iryston, venäjäksi Республика Южная Осетия - Respublika Južnaja Osetija, georgiaksi სამხრეთი ოსეთია - Samkhreti Ossetia) on de facto itsenäinen valtio Kaukasuksella Georgiassa. Etelä-Ossetia rajoittuu pohjoisessa Venäjän federaatioon kuuluvaan Pohjois-Ossetiaan, muuten se on Georgian ympäröimä. Etelä-Ossetia julistautui itsenäiseksi 28. marraskuuta 1991, mutta mikään maa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä ja eroa Georgiasta. Georgia kieltäytyy tunnustamasta Etelä-Ossetian erillistä asemaa ja käyttää siitä joko muinaista nimeä Samachablo tai sitten pääkaupungin mukaan Tshinvalin alue. Etelä-Ossetia on virallisesti osa Šida Kartli-nimistä Georgian hallintoaluetta.

Maantiede

Pinta-alaltaan 3 900 km² suuruinen Etelä-Ossetia sijaitsee Ison Kaukasuksen etelärinteillä. Alue on hyvin vuoristoista ja suurin osa alueesta onkin yli 1000 metriä merenpinnan yläpuolella. Pinta-alasta on metsää 47 % ja maanviljelyn käytössä alle 10 %. Maan etelärajan tuntumassa virtaa Mtkvari-niminen joki.

Talous

Etelä-Ossetian talous perustuu maatalouteen. Suurin osa maan pelloista on keinokastelun varassa, ja tärkeimmät maataloustuotteet ovat vehnä, maissi, sokerijuurikas, hedelmät ja viinit. Maanviljelyn lisäksi harjoitetaan metsätaloutta ja karjankasvatusta. Maan teollisuus on keskittynyt pääkaupungin Tshinvalin ympäristöön. Georgian kanssa 1990-luvulla käydyn sodan seurauksena maan talous on ollut vaikeuksissa ja työttömyys on noussut. Georgia on myös lopettanut sähköntoimituksen alueelle, mikä on pakottanut Etelä-Ossetian rakentamaan sähkökaapelin Pohjois-Ossetiaan. Talousongelmien lisäksi epävakaa poliittinen tilanne, tuhannet pakolaiset ja laiton ase- ja huumekauppa ovat saaneet alueen epävakaaksi. Etelä-Ossetian hallituksen kerrotaan saavan jopa kolmasosan budjetistaan Venäjälle kulkevan Roki-tunnelin tullimaksuista.

Väestö

Etelä-Ossetia ei ole väestöllisesti yhtenäinen alue, vaan koostuu osseettien ja georgialaisten asuttamien kylien sekamelskasta - kaaressa suurimmaksi osaksi osseettien asuttaman Tskhinvalin ympärillä. Pääkaupunkia hallitsee separatistihallitus, ja georgialaiskyliä Georgia. Etelä-Ossetian asukasluku on noin 70 000 (2004). Vuonna 1989 asukasluku oli 99 000. Tuolloin väestöstä oli osseetteja 66 %, georgialaisia 29 %, venäläisiä 2 % ja muita 3 %. Suurin osa osseeteista on nykyään muslimeja (mahd. 61 %), mutta alueella on myös suuri kristitty vähemmistö.

Historia

kristitty Osseetit ovat alun perin indoeurooppalainen kansa, ja heidän esi-isänsä ovat kotoisin Keski-Aasiasta. Osseetit kääntyivät kristinuskoon keskiajalla Georgian vaikutuksesta. Mongolit valloittivat osseettien asuinalueet 1200-luvulla. Osseetit asuivat tuolloin Donin eteläpuolella, mutta mongolit työnsivät heidät etelään, osan siirtyessä Kaukasuksen eteläpuolelle asti. Tällöin syntyi kolme erillistä osseettikokonaisuutta. Lännessä digorit joutuivat kabardien vaikutuksen alaiseksi ja kääntyivät islamiin. Tuallägit siirtyivät Kaukasuksen eteläpuolelle historialliseen Georgian ruhtinaskuntaan Samachabloon, josta kehittyi nykyinen Etelä-Ossetia. Ironit puolestaan jäivät nykyisen Pohjois-Ossetian alueelle. Venäjän vallankumouksen jälkeen Etelä-Ossetiasta tuli osa Georgian valtiota ja Pohjois-Ossetiasta puolestaan osa Terekin Neuvostotasavaltaa. Huhtikuussa 1922, "valkoisten" venäläisten ja neuvostojoukkojen välillä käytyjen rajujen taistelujen jälkeen perustettiin Etelä-Ossetian autonominen alue, joka tuli kuulumaan Georgian neuvostotasavaltaan. Alueen väestön enemmistö puhui ossetiaa, mutta neuvostojohto määräsi virallisiksi kieliksi venäjän ja georgian. Alueella oli silti jonkinasteinen autonomia ja muun muassa kouluissa opetettiin ossetian kielellä. Neuvostoliiton viimeisinä vuosina alkoi kansallisuustunne nousta esiin niin Georgiassa kuin Ossetiassakin. Etelä-Ossetian johdossa ollut kansanrintama vaati alueen yhdistämistä Pohjois-Ossetiaan. Etelä-Ossetian korkein neuvosto hyväksyi päätöksen yhdistää Etelä-Ossetia Pohjois-Ossetiaan ja osaksi Venäjän neuvostotasavaltaa 10. marraskuuta 1989. Seuraavana päivänä Georgian parlamentti kumosi päätöksen ja lakkautti Etelä-Ossetian autonomian. Georgia itsenäistyi 1991 ja sen hallitus julisti georgian kielen ainoaksi hallintokieleksi koko maassa. Etelä-Ossetiassa tätä ei voitu hyväksyä ja alueen johtajat vaativat osseetin kielelle virallista asemaa Etelä-Ossetiassa ja lisää autonomiaa alueelle. Tilanne muuttui väkivaltaiseksi konfliktiksi vuoden 1991 lopulla. Moniin Etelä-Ossetian kyliin hyökättiin ja ne poltettiin. Samoin kävi myös georgialaisten taloille ja kouluille pääkaupungissa Tskhinvalissa. Konflikti johti valtaisaan pakolaisvirtaan. Yli 100 000 ihmistä pakeni pääasiassa rajan yli Pohjois-Ossetiaan, mutta jonkin verran myös Georgiaan. Suuri osa Pohjois-Ossetiaan paenneista asutettiin alueelle, joka oli liitetty Pohjois-Ossetiaan Neuvostoliiton karkotettua ingušit alueelta 1944. Tämä johti konfliktiin osseettien ja ingušien välillä alueen asuttamisoikeudesta. Etelä-Ossetian ja Georgian välisen sodan seurauksena vain noin 15 % osseeteista asuu enää Etelä-Ossetiassa. Etelä-Ossetia julistautui itsenäiseksi 28. marraskuuta 1991, mutta mikään maa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä ja eroa Georgiasta. Georgia hyväksyi tulitauon 1992, välttääkseen selkkauksen Venäjän kanssa. Georgian hallitus ja Etelä-Ossetian seperatistit pääsivät sopimukseen tulitauosta 1992 ja Georgia lupasi olla määräämättä pakotteita Etelä-Ossetiaa vastaan. Tähän vaikutti ennen kaikkea se, että Georgia halusi välttää selkkausta Venäjän kanssa. Alueelle luotiin rauhanturvajoukot, jotka koostuivat osseeteista, georgialaisista ja venäläisistä. Sen jälkeen alue on ollut rauhallisempi, mutta viimeistä, 13. elokuuta 2004 solmittua tulitaukoa rikotaan edelleen jatkuvasti. Etelä-Ossetian nykyinen presidentti Eduard Kokoiti on torjunut georgian presidentin Mihail Saakašvilin tarjoukset mahdollisesta autonomiasta. Luokka:Georgia Luokka:Ossetia Luokka:Kaukasia Luokka:Kiistanalaiset alueet ja:南オセチア自治州

Palestiina

] Palestiina (arabiaksi فلسطين ) on alue Lähi-idässä. Sen poliittinen asema on kiistanalainen. Palestiinasta puhuttaessa pitää erottaa toisistaan Palestiinan alue, palestiinalaishallinto ja Palestiinan arabiväestö, palestiinalaiset, joista osa elää maanpaossa naapurimaissa. Tärkeä asema on myös Palestiinan vapautusjärjestöllä (PLO), jonka johtajana toimi pitkään vastikään menehtynyt Jasser Arafat.

Palestiinan historia

Palestiinasta on kirjoistuslöytöjä jo 2100-luvulta eaa. Egyptiläiset valloittajat valloittivat maan 1500-luvulla eaa. Ensimmäisiä asukkaita olivat indoeurooppalainen heimo, filistealaiset, joka asettui alueelle noin 1200 eaa. Raamatun mukaan kuningas Daavid valloitti heidän maansa. Babylonia valloitti alueen 586 eaa ja Persia liitti Babylonian itseensä. Aleksanteri Suuri valloitti Gazan tienoon 330-luvulla eaa., jonka jälkeen se jaettiin diadokien kesken. Rooma valloitti rannikon 63 eaa. ja maakunta siitä tehtiin vuonna 6. Suuri juutalaiskapina ja Jerusalemin temppelin tuho tapahtui 70. 500-luvulla eaa kreikkalainen historioitsija Herodotos ja myöhemmin Ptolemaeus ja Plinius vanhempi käyttävät alueesta nimeä Syria Palaestina. Roomalaisten kukistettua Juudean juutalaiskapinan 135 maakunta nimettiin Palestiinaksi ja alueen pääkaupunki Jerusalem Aelia Capitolinaksi. Juutalaiset karkoitettiin diasporaan Palestiinasta juutalaiskapinan jälkeen. Vuonna 638 ensimmäinen kalifaatti valloitti Palestiinan Bysantin valtakunnalta. Fatimidien kalifaatin aikana 900-luvulla juutalaisista tuli alueella vähemmistö. 1000-luvulla seldžukkiturkkilaiset valloittivat Anatolian ja Palestiinan. Ristiretkien aikana Palestiinaan, Pyhään maahan, hyökkäsivät ristiretkeläiset, jotka pyrkivät valloittamaan pyhät paikat muslimeilta. Lyhytaikaiset ristiretkivaltiot kukistuivat jo 1100-luvulla. Mamelukit valloittivat Palestiinan ayyubidien sulttaanilta 1250 ja 1500-luvulla osmanien valtakunta. Palestiina kuului pääosin turkkilaisten osmanien alaisuuteen ennen brittien tuloa.

Brittiläinen Palestiinan mandaatti

Osmanien valtakunta hajosi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Nykyinen Palestiinan alue on osa brittien ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kansainliiton tuella haltuunsa saamasta Ison-Britannian Palestiinan mandaatista, josta lohkaistiin irti Transjordanian kuningaskunta (nyk. Jordania). Alueella eli jonkin verran juutalaisia 1800-luvulla, mutta heitä alkoi tulla lisää, kun siionistit valitsivat alueen suunnittelemansa juutalaisvaltion paikaksi 1897. Britit lupasivat juutalaisvaltion 1917 Balfourin julistuksessa. 1920-luvulla Palestiinaan muutti 10000 juutalaista. Alueelle asetettiin maahantulokiintiöt, mutta jännitys johti useita kertoja väkivaltaan. Sekä juutalaiset että arabit hylkäsivät vuoden 1936 jakosuunnitelman. Vuosina 1936–1939 arabinationalismi alkoi nousta ja molemmat osapuolet perustivat omia terroriryhmiään brittien kykenemättä pitämään turvallisuutta yllä. Toisen maailmansodan aikana britit kielsivät Euroopan juutalaispakolaisilta maahanmuuton kokonaan. Vuosina 1946–1947, toisen maailmansodan ja holokaustin jälkeen, Palestiinaan saapui laittomasti 70000 juutalaista. Tilanteen ollessa riistäytymässä käsistä britit ilmoittivat halunsa luopua mandaatistaan. Marraskuussa 1947 YK äänesti Brittiläisen Palestiinan mandaatin jakamisesta juutalaisten ja arabien valtioon, jonka arabit hylkäsivät.

Israelin valtion perustaminen

Väkivallan ja terrorismin aallon jälkeen brittiarmeija vetäytyi alueelta ja juutalaiset julistivat 14. toukokuuta 1948 alueelle perustetuksi Israelin valtion. Alueella jo edellisestä vuodesta lähtien velloneet väkivaltaisuudet kärjistyivät seuraavana päivänä täysmittaiseksi sodaksi, kun arabimaat hyökkäsivät itsenäisyysjulistuksen jälkeisenä päivänä estääkseen juutalaisvaltion synnyn. Israelin puolustusvoimat kukistivat arabiliiton ja valtasivat lisäalueita. Samassa yhteydessä alueelta pakeni suuri määrä arabipakolaisia. Israel onnistui jopa laajentamaan alueitaan, mutta samalla alueelle syntyi pakolaisongelma. Kartoissa esiintyvät rajat perustuvat suurimmalta osalta vuoden 1949 aselevon rintamalinjoihin, joita nimitetään vihreäksi linjaksi (Green Line). Näiden alueiden katsotaan yleisesti kuuluvan Israelin valtioon. Nämä vuoden 1949 rajat ovat Israel ilman Gazan kaistaa, Golania ja Länsirantaa. Jordania otti haltuunsa 1948 länsirannan ja Egypti Gazan, mutta Israel valloitti nämä alueet 1967. Monet arabit pitävät Israelin valtiota laittomana ja katsovat koko alueen kuuluvan palestiinalaisille eli Palestiinan arabeille. Ympäröivien arabimaiden mielipide on vuosikymmenten kuluessa muuttunut Israelin valtion hyväksyväksi. Nykyiset kiistat koskevat etupäässä Gazan ja Länsirannan asemaa. Erimielisyyksisiä on myös pakolaisten paluun sallimisessa ja jälkeenjääneen omaisuuden korvaamisessa. Lukuisten sotien jälkeen Palestiinan mandaatista on jäljellä kaksi aluetta, jotka eivät kuulu Israelin valtioon eivätkä muihinkaan yleisesti tunnustettuihin valtioihin. Nämä ovat Gazan kaista Egyptin vastaisella rajalla ja Länsiranta Jordanian vastaisella rajalla. Alueet ovat osittain palestiinalaishallinnon valvonnassa ja osittain Israelin miehittämiä. Israelilaiset ovat laajentaneet asutustaan miehittämilleen alueille rakentamalla alueille siirtokuntia. YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi siirtokunnat laittomiksi maaliskuussa 1979.

Kuuden päivän sota

Israel valloitti vuoden 1967 kuuden päivän sodassa Golanin kukkulat Syyrialta, Siinain ja Gazan kaistan Egyptiltä ja Länsirannan Jordanialta. Se ei ole kuitenkaan näitä alueita suoraan liittänyt itseensä (maita ei voida liittää Israeliin jo pelkästään siksi, koska tällöin juutalaiset olisivat vaarassa tulla vähemmistöksi omassa maassaan). Egypti luopui vaatimuksistaan Gazaan 1979 osana rauhansopimusta, jossa Israel perääntyi Siinailta, ja Jordania luovutti 1988 vaatimuksensa Länsirantaan. YK:n turvallisuusneuvoston päätökset #242 (1967) ja #338 (1973) vaativat Israelia vetäytymään näiltä alueilta ja neuvottelemaan niiden asemasta. Israel valloitti myös Jerusalemin kaupungin itäosan, joka on liitetty Israeliin ja se on julistettu Israelin pääkaupungiksi. Useat maat eivät hyväksy Israelin vaatimusta kaupungista eivätkä siten Israelin julistusta, jonka mukaan koko Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Jerusalem on kahden uskonnon pyhä kaupunki, ja tärkeä myös kristityille. Historiallisesti vanhimmat siteet siihen on kuitenkin juutalaiskansalla, sillä se oli heidän keskeisin kaupunkinsa jo Israelin kuninkaiden Daavidin ja Salomon aikana. Kaupunki on jakautunut osiltaan juutalaisten ja arabien asuttamiin osiin. Palestiinan hallinto on vaatinut itselleen kaupungin itäosaa oman valtionsa pääkaupungiksi.

Nykytilanne

Israel on rakentamassa länsirannalle turva-aitaa, jonka tarkoituksena on torjua palestiinalaisterroristien iskut juutalaissiirtokuntia ja kaupunkeja vastaan. Turva-aita erottaa palestiinalaisten alueet ja israelilaisten siirtokuntien alueet toisistaan ja erottaa suuren osan Länsirannasta erilleen. Se ei noudata vuoden 1949 rajaa vaan menee Länsirannan puolelle. Palestiinalaisten mukaan Israelin turva-aidalla siirtokunnilleen erottamat alueet ovat Länsirannan kaikkien hedelmällisimmät, ja niillä on mm. suurin osa alueen vesivaroista. Turva-aitahanke on tuomittu laajasti ja mm. YK pitää sitä laittomana.

Palestiinalaiset

Palestiinalaiset ovat etupäässä arabiaa puhuvia muslimeja, kristittyjä on 3–6 %:n vähemmistö. Palestiinalaisista 49 % asuu entisen UK:n Palestiinan mandaatin rajojen sisällä, loput ovat pakolaisina lähialueilla. Jordanian asukkaista 50–80 % on arvioiden mukaan palestiinalaispakolaisia tai heidän jälkeläisiään. Osa pakolaisista evakuoitiin arabien toimesta pois tulevan sodan tieltä jo ennen Israelin valtion perustamista vuonna 1948, jolloin Syyria, Jordania, Egypti, Libanon ja Irak hyökkäsivät vastaperustettuun Israeliin. Osa pakolaisista pakeni sodan aikana Israelin armeijan joukkoja ja Israel takavarikoi taakse jätetyn omaisuuden 1950. Ensimmäisen Israelin ja arabien välisen sodan jälkeen palestiinalaisia arabipakolaisia oli n. 700 000. YK:n UNRWA on rekisteröinyt 4 082 300 palestiinalaista pakolaisiksi. Palestiinalaispakolaisia vuodelta 1948 eivät koske vuoden 1951 YK:n pakolaismäärittelyt. He ovat ainoa pakolaisryhmä, johon sisältyvät myös maanpaossa syntyneet pakolaisten jälkeläiset. Muilla sukupolvia maanpaossa olleilla kansanryhmillä YK:n määrittämä pakolaisen asema ei ole voimassa pakolaisten lapsilla. Jotkut palestiinalaiset nimittävät itseään filistealaisiksi sen kansan mukaan, joka asutti Palestiinaa ennen muinaisten israelin heimojen muuttoa sinne, ja joilta alue on saanut nimensä. Palestiinalaisten alkuperää ei kuitenkaan ole pystytty kiistattomasti osoittamaan. Palestiinalaisten kansallisidentiteetti muodostui vasta 1900-luvun kuluessa (yleensäkin kaikki arabivaltiot ovat Ranskan ja Iso-Britannian siirtomaa-aikana luomia alueita ja niiden kansallisuus on syntynyt vasta 1900-luvulla). Joidenkin israelilaisten mukaan erillisestä palestiinalaisesta identiteetistä tai kansanryhmästä puhumiselle ei ole historiallisia perusteita, vaan palestiinalaiset tulisi asuttaa ympäröiviin arabimaihin ja sulauttaa niiden väestöön. Myös Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) peruskirjan 1. artiklan mukaan palestiinalaiset ovat erottamaton osa arabikansaa.

Palestiinalaishallinto

Vuonna 1993 perustettiin Oslon sopimuksella palestiinalaishallinto (Palestinian National Authority; PNA tai PA). Palestiinalaishallintoa pidetään palestiinalaisten edustajana kansainvälisissä yhteyksissä. Palestiinalaishallinto on paljolti PLO:n seuraaja, se luotiin neuvotteluissa Israelin ja PLO:n välillä, ja sen presidentiksi valittiin vaaleilla Jasser Arafat, PLO:n johtaja, joka kuoli vuoden 2004 marraskuussa. Arafatin kotiarestin aikana 2003 palestiinalaishallinnon johdossa oli Mahmud Abbas ja hänen jälkeensä Ahmed Qurei. Abbasista tuli vaaleilla valittu palestiinalaisten presidentti Arafatin jälkeen. Palestiinalaishallinto pitää yllä 40 000–80 000 miehen vahvuisia poliisijoukkoja, jotka on aseistettu automaattiasein ja panssariautoin. Oslon sopimukset rajoittavat poliisivoimat 30 000 mieheen ilman puolisotilaallisia joukkoja tai armeijaa. Poliisijoukoilla ei kuitenkaan ole raskasta aseistusta. Palestiinalaishallinto järjesti presidentinvaalit 1996, jolloin presidentiksi valittiin Jasser Arafat. Seuraavat vaalit oli määrätty vuodeksi 2001, niitä ei kuitenkaan ole vielä järjestetty al-Aksan kansannousun alkaessa vuonna 2000. Elokuulle 2004 suunniteltuja kunnallisvaaleja siirrettiin eteenpäin marraskuuksi 2004. Tammikuussa 2005 järjestetyssä presidentinvaalissa palestiinalaisten presidentiksi valittiin Mahmud Abbas. Palestiinalaishallintoa on syytetty demokratian puutteesta, tehottomuudesta ja korruptiosta ja etenkin Israelin taholta myös kyvyttömyydestä hallita militantteja palestiinalaisryhmiä.

Palestiinalaishallinnon alaiset alueet

Maantieteellisesti palestiinalaishallinnossa on kaksi aluetta: Välimeren rannalla olevaan Gazan alue ja Jerusalemin itäpuolelle levittäytyvä Länsirannan alue. Alueet ovat joko kokonaan palestiinalaishallinnon kontrollissa (noin 20 %), osittain palestiinalaisen hallinnossa ja Israelin armeijan kontrolloimana tai täysin Israelin hallussa.

Palestiinan valtio

Palestiinan kansallisneuvosto, maanpaossa oleva palestiinalaisten parlamentti, julisti 15. marraskuuta 1988 Palestiinan valtion perustetuksi kokoontuessaan Algiersissa, Algeriassa. Palestiinan itsenäisyyden on tunnustanut 94 valtiota [http://www.pna.gov.ps/Government/gov/recognition_of_the_State_of_Palestine.asp]. Yhdysvallat ja Israel eivät ole kuitenkaan tätä tehneet. YK:ssa Palestiinalla on tarkkailijan asema, joka on määritelty seuraavasti: Entities and Intergovernmental Organizations having received a standing invitation to participate as observers in the sessions and the work of the General Assembly and maintaining permanent offices at Headquarters. Palestiina on myös edustettuna Arabiliitossa ja Kansainvälisessä olympiakomiteassa.

Aiheesta muualla

- [http://www2.helsinginsanomat.fi/kronot/palestiina/01.html HS Verkkoliite - Palestiinan alueen historiaa] Luokka:Palestiina Luokka:Israel ja:パレスチナ

Johanniittain ritarikunta

Johanniittain ritarikunta (Pyhän Johanneksen hospitaalin sääntökunta Jerusalemissa) syntyi vuonna 1080 perustetun hospitaalin eli sairaalan pohjalta, kun ristiretkeläiset valloittivat Jerusalemin 1099. Valloituksen jälkeen hospitaali sai merkittäviä maalahjoituksia sekä valloitetuilta alueilta että läntisestä Euroopasta. Ritarikunta alkoi toimia myös temppeliherrojen kaltaisena aseellisena taistelujärjestönä, joka osallistui ristiretkiin ja myöhemmin sotiin turkkilaisia vastaan itäisellä Välimerellä. Toiminta hospitaalissa sairaiden hyväksi muodosti alkuun ritarikunnan toiminnan ytimen. Hospitaali saattoi ottaa hoitoonsa 2 000 potilasta ja sillä oli jopa oma synnytysosastonsa yksittäisine vuoteineen ja vastasyntyneille varattuine kehtoineen. Sairaanhoidollisen toiminnan ohella sääntökuntaan syntyi pian myös sotilaalliseen toimintaan keskittynyt haara. Tähän johti ilmeisesti sekä aatelissyntyisten liittyminen johanniittaihin että temppeliherrain vaikutus. Sotilaallinen toiminta oli jatkossa merkittävää Jerusalemin kuningaskunnan kannalta. Vuonna 1133 paavi Paschalis II tunnusti ritarikunnan itsenäiseksi organisaatioksi; sääntökunnaksi se hyväksyttiin varsinaisesti vasta 1154. Vuonna 1206 pidetyssä yleiskapitulissa annetut statuutit (säädökset) antavat kuvan täysin muodostuneesta ritarikunnasta, jolle hospitaalitoiminta muodosti vain toissijaisen osan toiminnasta. Vuodesta 1230 alkaen ritariveljien asema olikin pappisveljiä merkittävämpi. Vuonna 1262 päätettiin, että Johanniittain johdossa voi toimia vain ritari, eikä enää pappi. Käytännössä myös muut korkeimmat virat oli varattu ritareille. Vuosisatojen kuluessa Johanniittain Ritarikunta on joutunut siirtämään pääpaikkaansa useasti. Sääntökunnan toiminnan keskus oli vuoteen 1187 saakka Jerusalemissa, vuosina 1191-1291 Akkossa. Palestiinan valloituksen jälkeen Johanniitat siirtyivät Limassoliin Kyprokselle 1291. Vuonna 1306 Johanniitat valloittivat Rodoksen, jonne päämaja siirtyi 1309. Kun turkkilaiset valloittivat saaren 1522, Johanniitat siirtyivät edelleen Maltalle 1530, joka toimi Johanniittain keskuksena aina vuoteen 1798. Napoleonin vallattua Maltan, ritarikunta perustettiin uudestaan Roomaan vuonna 1834. Tätä katolista ritarikuntaa kutsutaan Maltan Ritarikunnaksi (Sovereign Military Order of Malta eli SMOM) ja sitä pidetään alkuperäisen Johanniittain ritarikunnan lähimpänä seuraajana. Maltan Ritarikunta katsoo olevansa suvereeni, valtion kaltainen kansainvälisoikeudellinen toimija ilman omaa valtiollista aluettaan. Tällainen suverenineetti on kuitenkin kiistanalainen käsite. Maltan Ritarikunnan hallussa on ekstraterritoriaalialueet Roomassa sekä Maltalla. Nykyään sillä on noin 10 000 jäsentä. Johanniittain Ritarikunta oli alun perin katolinen, mutta reformaation aikana 1500-luvulla saksankielinen Balley Brandenburgin Johanniittain Ritarikunta kääntyi protestanttiseksi. Myös englanninkieliset ritarit kääntyivät anglikaaneiksi. Suomen Johanniittain Ritarikunta on evankelisluterilainen. Ritarikunnat harjoittavat yhä nykyisin laajalti kristilliseen laupeudentyöhön perustuvaa sairaanhoito- ja hyväntekeväisyystyötä lähimmäisten auttamiseksi.

Linkkejä

- [http://www.orderofmalta.org/index.asp?idlingua=5 Order of Malta] Sääntökunnan viralliset sivut
- [http://www.johanniitat.fi/ Johanniitat Suomessa] Luokka:Hengelliset ritarikunnat ja:聖ヨハネ騎士団

Historialliset valtiot

Historian kuluessa monet maat on nimetty uudelleen, liitetty johonkin toiseen, lakkautettu tai jaettu osiin.

Antiikin valtakuntia

- Akkad
- Aleksanteri Suuren valtakunta
- Assyria
- Babylonia
- Bithynia
- Daakia
- Edom
- Epeiros
- Muinainen Egypti
- Gallian keisarikunta (260-274)
- Intialaiskreikkalainen kuningaskunta
- Karthago
- Antiikin Kreikan kaupunkivaltiot:
- Ateena
- Korintti
- Sparta
- Syrakusa
- Theba
- Kreikkalais-baktrialainen kuningaskunta
- Lyydia
- Media
- Numidia
- Paflagonia
- Palmyra
- Pamfylia
- Parthia
- Pergamon
- Persia
- Pontos
- Rooman valtakunta
- Sumer
- Traakia

Kansainvaellusajan kansoja

- Vandaalit
- Ostrogootit
- Visigootit
- Hunnit
- Sveevit
- Gebidit
- Saksit
- Anglit
- Burgundit
- Langobardit
- Frankit
- Juutit
- Britit

Amerikan sivilisaatiot

- Asteekit
- Inkat
- Mayat
- Olmeekit
- Tolteekit
- Paracas
- Irokeesiliitto

Keskiaikaisia valtakuntia

Länsi-Eurooppa

- Frankkien valtakunta

Ranskan alueella

- Burgundi (884-1477)
- Bretagne
- Savoiji

Brittein saarilla

- Northumbria
- Mercia
- East Anglia
- Essex
- Kent
- Sussex
- Wessex

Lähi-itä

- Jerusalemin kuningaskunta (1099 - 1291)
- Edessan kreivikunta (1098 - 1149)
- Antiokian ruhtinaskunta
- Tripolin kreivikunta
- Kyproksen kuningaskunta
- Rûmin sultanaatti
- Osmanien valtakunta (1281-1923)

Keski-Aasia

- Uiguurien valtakunta (744-840)

Hävinneitä afrikkalaisia valtakuntia

- Kush
- Nubia
- Ghanan kuningaskunta
- Songhain kuningaskunta
- Malin kuningaskunta
- Makuria
- Dahomeyn kuningaskunta
- Beninin kuningaskunta
- Ashanti-liitto
- Kongon kuningaskunta
- Ndongon kuningaskunta
- Mwene Mutapa (Zimbabwen valtakunta)

Hävinneitä valtioita

Länsi-Eurooppa

- Yhdistyneet alankomaat (Republiek der Zeven Verenigde Nederlanden/Provinciën) Itsenäistyi Espanjan vallasta 1581, Napoleonin valloittama 1795.
- Batavian tasavalta Ranskan vasallivaltio 1795 - 1806.
- Hollannin kuningaskunta (hollanniksi: Koninkrijk Holland, ranskaksi: Royaume d'Hollande) Ludvig Bonaparte kuninkaaksi 1806, liitettiin Ranskaan 1810.

Keski-Eurooppa

- Saksan valtakunta (Deutsches Reich) antautui 8. toukokuuta 1945 ja miehitettiin. Alueista muodostettiin kaksi uutta Saksan valtiota.

Itä-Eurooppa

- Krimin kaanikunta

Kaukasia

- Kabardia, Venäjän valloittama 1774
- Talyšin kaanikunta, Venäjän valloittama 1813.
- Balkaria, Venäjän valloittama 1827
- Tšerkessia, Venäjän valloittama 1858.
- Dagestanin emiraatti (1919-1920)

Lähi-itä

- Bhrundia, muinainen valtio Lähi-Idän seudulla.

Keski-Aasia

- Buharan kaanikunta
- Hivan kaanikunta
- Tannu-Tuva, liitettiin Neuvostoliittoon 1944

Kaukoitä

- Mantšukuon keisarikunta perustettiin Japanin vasalliksi 1931 Japanin Kiinalta valloittamille alueille. Kiinalaiset kommunistit valloittivat sen takaisin 1945, ja se liitettiin Kiinan kansantasavaltaan 1949.

Etelä-Aasia

- Acehin sulttaanikunta

Afrikka

- Biafran tasavalta - irtautui Nigeriasta 1967 ja liitettiin takaisin 1970 sodan lopputuloksena.
- Katanga erosi Kongon tasavallasta 1960, liitettiin takaisin 1963.

Amerikka

- Kalifornian tasavalta, erosi Meksikosta kesäkuussa 1846, Yhdysvallat otti sen hallintaansa heinäkuussa.
- Texasin tasavalta, itsenäistyi Meksikosta 1836, liitettiin Yhdysvaltoihin 1845.

Hajonneita valtioita

- Itävalta-Unkari
- Jugoslavia
- Korea
- Neuvostoliitto
- Suomen Kansanvaltainen Tasavalta oli Neuvostoliiton talvisodan jälkeen valtaamille alueille perustama tekovaltio
- Karjalais-Suomalainen Neuvostotasavalta
- Muut Neuvostotasavallat
- Tšekkoslovakia
- Hollannin yhdistyneet kuningaskunnat (hollanniksi: Verenigd Koninkrijk der Nederlanden, ranskaksi Royaume-Uni des Pays-Bas) Luotiin Wienin kongressissa 1815, hajosi Belgiaksi ja Alankomaiksi 1830 (1839), ja Luxemburgiksi.
- Länsi-Intian liittovaltio 1958–1962
- Yhdistynyt arabitasavalta - Egyptin ja Syyrian liittovaltio.
- Suur-Kolumbia

Uudelleennimettyjä valtioita

- Suomen Suurruhtinaskunta oli Suomen tasavallan edeltäjä
- Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntasta tuli Jugoslavia 1929
- (Tynkä-)Jugoslavia vaihtoi 2003 nimensä muotoon Serbia ja Montenegro
- Burmasta tuli Myanmar 1989
- Ceylon oli Sri Lankan nimi vuoteen 1972.
- Gruusia-nimeä käytettiin Georgiasta aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti.
- Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta vaihtoi nimensä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneeksi kuningaskunnaksi 1927. Suurin osa Irlannista oli eronnut jo 1922.
- Moldavia-nimeä käytettiin Moldovasta aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti.
- Persia oli Iranin nimi vuoteen 1935.
- Rhodesia vaihtoi nimensä Zimbabweksi 1980.
- Siam vaihtoi nimensä Thaimaaksi vuonna 1938.
- Transjordan vaihtoi nimensä Jordaniaksi vuonna 1949.
- Ylä-Volta vaihtoi nimensä Burkina Fasoksi 1984
- Zaire oli Kongon demokraattisen tasavallan nimenä 1971 - 1997

Yhdistyneitä valtioita

- Jemenin arabitasavalta ja Jemenin demokraattinen kansantasavalta yhdistyivät 1990 ja muodostivat nykyisen Jemenin tasavallan.
- Saksan liittotasavalta ja Saksan demokraattinen tasavalta yhdistyivät 1990. Muodollisesti DDR:n alueelle ensimmäsiten demokraattisten vaalien jälkeen 1990 uudelleen ( vuoteen 1952 olemassa olleet ) perustetut viisi osavaltiota ilmoittivat liittyvänsä Saksa liittotasavallan perustuslain (Grundgesetz)voimassaoloalueeseen.
- Vietnamin tasavalta ja Vietnamin demokraattinen tasavalta yhdistyivät Vietnamin sosialistiseksi tasavallaksi Pohjois-Vietnamin valloitettua etelän Vietnamin sodan päätteeksi 1976.
- Tanganjika ja Sansibar yhdistyivät Tansaniaksi 1964. Luokka:Historialliset valtiot ja:消滅した政権一覧

Luettelo valtioista pinta-alan mukaan

Tässä on lista maailman maista pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä. Pinta-alat on annettu neliökilometreinä. Tähdellä merkityt maat ovat suurimpia maanosassaan. Ristillä merkityt maat ovat taas pienimpiä. Katso myös: luettelo valtioista, luettelo valtioista väkiluvun mukaan, luettelo valtioista väentiheyden mukaan, luettelo valtioista maanosan mukaan. Luokka:Valtiot Valtioista pinta-alan mukaan ko:면적순 나라 목록 ja:国の面積順リスト th:รายชื่อประเทศเรียงตามเนื้อที่

Luettelo kansainvälisistä järjestöistä

Itsenäiset valtiot voivat monenkeskisillä sopimuksilla perustaa kansainvälisiä järjestöjä. Kansalaisten sijasta useimmissa järjestöissä ovat kuitenkin edustettuna itse kunkin valtion hallitukset, joten realistisempaa olisi puhua valtioidenvälisistä järjestöistä.

Luettelo kansainvälisistä järjestöistä

- Arabiliitto
- Benelux
- CERN
- Euroopan avaruusjärjestö (ESA)
- Itsenäisten Valtioiden Yhteisö (IVY)
- OPEC
- Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alue (NAFTA)
- Pohjois-Atlantin puolustusliitto (NATO)
- Punainen Puolikuu
- Punainen Risti
- Yhdistyneet kansakunnat (YK)
- Kansainvälinen sotarikostuomioistuin (ICC)
- Maailman terveysjärjestö (WHO)
- Maailman työjärjesto (ILO)
- Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö (UNESCO) Kansainväliset järjestöt
-

A

A on latinalaisten, kreikkalaisten ja kyrillisten aakkosten ensimmäinen kirjain. Latinalaisissa ja kyrillisissä aakkosissa isoa A-kirjainta vastaa pieni kirjain a. Kreikkalaisissa aakkosissa vastaava pieni kirjain on alfa, α.

Historia

A-kirjain on todennäköisesti saanut alkunsa Egyptin hieroglyfien tai seemiläisten kirjoitusmerkkien härän päätä esittävästä piktogrammista. Noin vuoteen 1500 eaa. mennessä foinikialaiset olivat antaneet kirjaimelle suoraviivaisen muodon, johon sen seuraavat kehitysvaiheet perustuivat. Foinikialaiset lienevät omaksuneet merkin nimityksen todennäköisesti oman kielensä tai jonkin muun vanhan seemiläisen kielen härkää merkitsevästä sanasta alef. Antiikin kreikkalaiset ottivat kirjaimen käyttöönsä merkitsemään A-vokaalia nimittäen sitä alfaksi. Foinikialaisten alef vastasi eri äännettä (glottaaliklusiili), jolle kreikan kielessä ei ollut käyttöä. Varhaisimmissa kreikkalaisissa kirjoituksissa A-kirjain oli foinikialaiseen tapaan sivuittain. Myöhemmin se kääntyi nykyiseen asentoonsa, vaikka siitä esiintyikin useita paikallisia muunnoksia, joissa kirjain saattoi olla esim. hieman epäsymmetrinen tai sen keskellä oleva vaakaviiva saattoi olla vinossa. Etruskit toivat kreikkalaiset kirjoitusmerkit asuinsijoilleen nykyisen Italian alueelle ja ottivat A-kirjaimen käyttöön sellaisenaan. Myöhemmin roomalaiset alkoivat käyttää etruskien kirjaimia latinankielisissä kirjoituksissaan. Tämän kehityksen tuloksena A-kirjaimesta tuli osa latinalaisia aakkosia.

Käyttö

Eri merkityksiä A-kirjaimelle

- Ajoneuvojen kansallisuustunnuksissa
- A on Itävallan tunnus
- Biokemiassa
- A on alaniinin ja adenosiinin (tietyissä yhteyksissä Ado) tunnus
- Elektroniikassa
- A on eräs paristojen standardikoko
- A on elektroniputken hehkulangan jännitelähteen merkintä
- A on anodin tunnus
- Fysiikassa
- A on sähkövirran yksikön ampeerin tunnus
- A on aktiivisuuden tunnus
- a on kiihtyvyyden tunnus
- Kemiassa
- a on aktiivisuuden tunnus
- A on massaluvun tunnus
- Korttipeleissä
- A on tyypillisessä ja Suomessakin tavallisessa 54 kortin angloamerikkalaisessa pelikorttipakassa kunkin maan ensimmäisen kortin, ns. ässän tunnus
- Koululaitoksessa
- a merkitsee ylioppilastutkinnon tai yliopistossa suoritetun kokeen alinta hyväksyvää arvosanaa, approbaturia
- Lääketieteessä
- A on yksi veriryhmistä
- Matematiikassa
- A on heksadesimaaliluku joka on desimaalilukuna 10
- Musiikissa
- A on C-duuriasteikon kuudes nuotti
- A on brittiläinen rock-yhtye
- Oikeustieteessä
- A tarkoittaa asetusta
- Paperin kokoluokitusstandardissa (ISO 216)
- A yhdistettynä numeroon 0–10 määrittelee paperin koon A-sarjassa, esim. A0, A1, A2, A3, A4 jne.
- Poliittisessa ideologiassa
- A piirrettynä ympyrän sisään on anarkistinen symboli
- SI-järjestelmässä
- a on ajan lisäyksikön vuoden tunnus
- a on atto-etuliitteen eli kerrannaisyksikön tunnus merkiten triljoonasosaa (10^-18)
- A on pinta-alan tunnus
- a on pinta-alan lisäyksikön aarin tunnus
- Tietotekniikassa
- tai on HTML-kielen elementti (engl. tag), jota käytetään HREF-attribuutin kanssa linkin määrittelemiseen

Käyttö merkistöstandardeissa

Tietokoneissa A ja a koodataan eri merkistöstandardeja käyttäen seuraavasti:

	A	a
ASCII	0x41	0x61
Unicode	U+0041 (latinalainen) U+0391 (kreikkalainen) U+0410 (kyrillinen)	U+0061 (latinalainen) U+0430 (kyrillinen)

Muita esitystapoja

- Morseaakkosissa
- A merkitään: · - (Ti – Taa)
- Radioaakkosissa
- A on suomalaisen