:: wikimiki.org ::
| Magnesium |
Magnesium
Magnesium on alkuaine, jonka järjestysluku on 12 ja kemiallinen merkki Mg. Se on kevyt, kirkkaan hopeanvalkoinen maa-alkalimetalli, jota käytetään esimerkiksi alumiini-magnesium-seosmetallin valmistukseen. Magnesium on kahdeksanneksi yleisin alkuaine maankuoressa, ja sitä on paljon myös ionimuodossa mereen liuenneena.
Ominaisuudet
Magnesium on pehmeä ja kevyin yleisessä käytössä oleva metalli. Magnesium on aktiivinen – se reagoi helposti heikkojenkin happojen, jopa veden, muttei fluorivetyhappojen eikä emästen kanssa. Ilmassa magnesium peittyy oksidikerroksella. Sen elektronegatiivisuus on 1,31 ja ensimmäinen ionisoitumisenergia 736 kJ/mol. Magnesiumia on yhteyttämisen kannalta tärkeässä klorofyllissä ja se on tärkeä myös ihmisen elintoiminnoille. Magnesiumia tarvitaan erityisesti sydän- ja verenkiertoelimistössä ja se edistää A- ja E-vitamiinien sekä muiden mineraalien ja hivenaineiden hyväksikäyttöä.
Käyttö
Magnesiumia käytetään pelkistimenä valmistettaessa muita metalleja (titaani, zirkonium, hafnium, beryllium). Lisäksi se on ainesosana monissa metalliseoksissa kuten duraluminiumissa, magnaliumissa ja elektronissa. Magnesium kestää korroosiota hyvin bensiinissä ja monissa öljyissä, muttei kloridipitoisissa liuoksissa eikä mineraalihapoissa. Myös magnesiumlejeerinkien korroosionkesto on heikko, joten ne on suojattava pinnoitteella. Muiden metallien rinnalla magnesiummetallit toimivat anodeina. Seostamalla magnesiumin sekaan muita metalleja saadaan parannettua sen lujuusominaisuuksia. Hyvin magnesiumpitoiset metalliseokset yhdistävät keveyden lujuuteen ja ovat siten tärkeitä lentokoneteollisuudessa, monissa instrumenteissa jne.
Sitä on käytetty keveyttä ja lujuutta vaativissa rakenteissa, etenkin 1950-luvun jälkeen nopeat sotilaslentokoneet ja ohjukset. Alkuaikanaan magnesiumia käytettiin valokuvauksessa salamavalona, koska palaessaan nopeasti tuotti hetkeksi suuren valotehon. Tämän vuoksi sitä käytetään ilotulitusvälineissä. Magnesiumin yhdisteistä tärkeimpiä ovat sulfaatit, oksidit ja karbonaatit. Kidevedellisistä magnesium- ja kalsiumkarbonaateista muodostuvaa dolomiittia käytetään jossain määrin ainakin maataloudessa. Kidevedellistä magnesiumsulfaattia, magnesiumoksidin vesilietettä ja magnesiumhydroksidia käytetään lääkeaineina. Asbesti sekä talkki ovat myös magnesiumin yhdisteitä. Maankuoressa magnesiumia on 23,3 kg/t ja merivedessä lähinnä sulfaatteina ja klorideina 1,35 kg/m3.
Merkittävimmät esiintymisalueet
- Ukraina
- Kiina
- Pohjois-Korea
- Venäjä
- Australia
Luokka:Luonnonvarat
Luokka:Alkuaineet
ko:마그네슘
ja:マグネシウム
th:แมกนีเซียม
Alkuaine:Klassinen käsitys alkuaineista artikkelissa Neljä alkuainetta.
Alkuaine koostuu atomeista joiden ytimissä on yhtä monta protonia. Protonien lukumäärää on alkuaineen järjestysluku eli atomiluku. Saman alkuaineen atomeilla on siten sama atomiluku. Esim. atomit, joiden ytimessä on 6 protonia ovat hiiliatomeja.
Ytimessä voi olla vaihteleva määrä neutroneja. Tällaisia saman alkuaineen erilaisia ytimiä kutsutaan alkuaineen isotoopeiksi.
Tunnetut alkuaineet
Alkuaineet on lajiteltu jaksolliseen järjestelmään rakenteensa mukaan.
Katso myös:
- Luettelo alkuaineista nimen mukaan
- Luettelo alkuaineista kemiallisen merkin mukaan
- Luettelo alkuaineista järjestysluvun mukaan
Luokka:Fysiikka
Luokka:Kemia
-
ko:화학 원소
ms:Unsur kimia
ja:元素
simple:Element
th:ธาตุเคมี
JärjestyslukuJärjestysluvulla voidaan tarkoittaa
- lukusanoja ensimmäinen, toinen, kolmas, jne. (1., 2., 3., ...) tai
- kemiallista järjestyslukua eli atomin paikkaa jaksollisessa järjestelmässä
Maa-alkalimetalliMaa-alkalimetallit ovat seuraavia alkuaineita: beryllium, magnesium, kalsium, strontium, barium ja radium. Ne kuuluvat alkuaineryhmään 2, jossa atomeilla on vain hapetusluvut +II (yhdisteissä) ja 0 (alkuaineissa), sillä luovuttamalla kaksi elektronia ne pääsevät oktettiin eli niillä on kahdeksan elektronia uloimmalla kuorellaan (poikkeus: berylliumilla on vain kaksi ulkoelektronia oktetissa). Kahden viimeisen kuoren konfiguraatiot ovat seuraavat (kuoren numero n) (n-1)s2 (n-1)p6 ns2). Niiden elektronegatiivisuus on alhainen, tosin alkalimetalleilla on korkeampi. Maa-alkalimetallien metalliluonne on alkalimetalleja heikompi ja useimmat niiden suoloista ovat veteen liukenevia. Maa-alkalimetallit reagoivat veden kanssa sekä helposti ilman hapen kanssa. Ryhmän 2 alkuaineiden halogenidit liukenevat helposti veteen kun taas sulfaatit ovat niukkaliukoisia. Jos käytetään tiukkaa määritelmää niin beryllium ja magnesium eivät kuulu tähän ryhmään. Ryhmän aineilla on kalsiumiin saakka hyvä lämmönjohtavuus, mutta sitten se romahtaa melko radikaalisti. Berylliumin, magnesiumin ja kalsiumin tiheyksien vaihteluväli on vain 300 kg/m3, mutta kalsiumista eteenpäin tiheydet kasvavat 1000 kg/m3 per aineväli ja radiumin ja bariumin välillä eroa on peräti 1500 kg/m3.
Maa-alkalimetallien yleisyys maankuoressa [mg/kg]: beryllium 2,8; magnesiun 23300; kalsium 41500; strontium 370; barium 425 ja radium 9
- 10-7.
Luokka:Alkuaineet
ms:Alkali Bumi
ko:알칼리 토금속
ja:アルカリ土類金属
th:โลหะแอลคาไลน์เอิร์ธ
Metalli
Metallit ovat alkuaineita tai lejeerinkejä, joilla on useita seuraavista ominaisuuksista:
- luovuttavat helposti elektroneja muodostaen positiivisia ioneja.
- metallikiilto
- hyvä sähkönjohtokyky
- hyvä lämmönjohtokyky
- suuri muovautuvuus eli takokelpoisuus (eivät ole hauraita)
- korkea sulamispiste (liki kaikki kiinteitä huoneenlämpötilassa)
- ne reagoivat Brønstedin happojen kanssa muodostaen vetyä
Alkuaineiden jaksollisessa järjestelmässä metallit sijoittuvat vasemmalle ja alas; suurin osa alkuaineista on metalleja.
Metalleja ovat mm:
- Alumiini
- Elohopea
- Hopea
- Kulta
- Kupari
- Lyijy
- Platina
- Rauta
- Sinkki
- Tina
Tähtitieteessä metalli on mikä tahansa heliumia raskaampi alkuaine.
Metallinkäsittelytaidon kehitys
Metallinkäsittely keksittiin mahdollisesti Lähi-idässä. Ensimmäinen muokattu metalli oli kupari, jota taottiin kylmänä suoraan malminkappaleesta. Sitten kuparia opittiin sulattamaan ja valamaan muotteihin. Kuparista tehtiin muun muassa vasarakirveitä. Niiden malli kopioitiin pohjolan kivisiin vasarakirveisiin. Kuparia myös taottiin kuumana. Kupariin opittiin sekoittamaan muita metalleja, jolloin saatiin vaskea. Myöhemmin kehitettiin monimutkaisempi metalliseos pronssi.
Luokka:Alkuaineet
Luokka:Raaka-aineet
ko:금속
ja:金属
simple:Metal
th:โลหะ
HappoKemiassa happo määritellään aina suhteessa emäkseen. Määritelmiä on useita, koska happo-emäskäsiteparin määrittelyä on laajennettu sen mukaan, miten kemian tietous on lisääntynyt.
Yksinkertaisin happo-emästeoria on Arrheniuksen teoria.
Sen mukaan happo on aine, joka tuottaa vesiliuokseen vetyioneja H+ ja emäs on aine, joka tuotta vesiliuokseen OH--ioneja.
Nykyisin yleisesti käytetyn Brønstedin teorian mukaan happo, on kemiassa yhdiste, joka pystyy luovuttamaan protonin eli vetyionin. Vesiliuoksessa protoni sitoutuu kuitenkin veteen muodostaen oksonium-ionin, H3O+.
(Brønstedin) emäksiä ovat vastaavasti yhdisteet, jotka ottavat vastaan protonin.
Brønstedin teoriaa voidaan soveltaa muutenkin kuin vesiliuoksiin.
Lewisin teoria määrittelee happo ja emäs -käsitteen Brønstedin teoriaa laajemmin. Lewisin happo on yhdiste, joka pystyy vastaanottamaan elektroniparin, ja Lewisin emäs on aine, joka voi luovuttaa elektroniparin.
Lewisin teorian mukaan em. hapot eivät sinänsä ole happoja vaan Lewis-haponkantajia, varsinainen Lewis-happo on niistä irtoava H+-ioni. Hapot jaetaan vahvoihin ja heikkoihin happoihin niiden happovakion arvon perustella: jos happovakio on suurempi kuin 1 niin kyseessä on vahva happo, muulloin heikko happo.
Vahva happo
Vahva happo on happo, jonka vetyionien tuotantoreaktion voidaan olettaa menevän loppuun asti. Tämä riippuu vain ja ainoastaan hapon kemiallisista ominaisuuksista eikä liuoksen vahvuudesta, joten vahvaa happoa laimentamalla saa laimean liuoksen vahvaa happoa eikä heikkoa happoa.
Jotta happo on vahva happo, on sen konjugaattiemäksen oltava huono vastaanottamaan vetyioneja, jottei irronnut vetyioni kiinnittyisi enäät takaisin. Näitä reagoimattomia ioneja ovat mm. halogeeni-ionit kuten kloridi Cl– sekä epämetallien oksidiset ionit kuten vetysulfaatti HSO4–. Tästä johtuen vastaavat hapot eli suolahappo HCl ja rikkihappo H2SO4 ovat vahvoja happoja.
Rikkihappo on ensimmäiseltä vetyioniltaan vahva happo, jonka hajoaminen tuottaa vetysulfaatti-ionin HSO4–. Vetysulfaatti-ioni on kuitenkin heikko happo, koska sen hajoamistuote sulfaatti SO42– pystyy helposti ottamaan vastaan uudelleen irronneen vetyionin. Vetysulfaatista on liuoksessa kerrallaan hajonneena vain prosentti, joten on todennäköistä, että rikkihappoliuoksessa suurin osa haposta on dissosiotunut vain kerran. Toinen vastaava happo on fosforihappo.
Superhappo on seos, johon on lisätty jotain konjugaattiemästä sitovaa ainetta. Vahvin superhappo saadaan lisäämällä fluorivetyhappoon HF fluoridi-ionin F– sitojaksi antimonipentafluoridia SbF5. Antimoni sitoutuu voimakkaasti fluoridi-ioniin, ja tuloksena saatu antimoniheksafluoridi-ioni SbF6– ei sido vetyioneja takaisin. Siksi liuoksessa olevien vetyionien tehollinen konsentraatio pääsee nousemaan paljon suuremmaksi kuin missään tavallisessa happoliuoksessa. Tämä sitoo liuoksesta kaiken emäksisen, minkä takia superhappoja käytetään orgaanisissa reaktioissa, kun pitää estää äärimmäisen emäsherkkiä karbokationeja reagoimasta.
Heikko happo
Heikko happo on happo, jonka vetyionien tuotantoreaktio ei mene loppuun asti, vaan se jää tasapainotilaan, toisin kuin vahvalla hapolla. Heikon hapon hajoamistuotteena saatava ioni eli konjugaattiemäs on emäksinen, joten se pystyy helposti sitomaan takaisin irronneen vetyionin. Tästä syystä heikon hapon liuoksen vetyionikonsentraatio on aina selkeästi pienempi kuin itse hapon konsentraatio.
Heikon hapon määritelmä riippuu ainoastaan hapon kemiasta, eikä liuoksen väkevyydestä, ts. heikkoa happoa väkevöimällä ei saa vahvaa happoa, tai vahvaa happoa laimentamalla ei saa heikkoa happoa. Edelleen, heikko happo voi olla syövyttävä siinä missä vahvakin.
Kaikki hapot, jopa rikki-, tai fluorihappo, ovat eräänlaisia heikkoja happoja, koska niidenkin konjugaattiemästen emäksisyys on havaittavissa, vaikka se onkin äärimmäisen pieni. Yleensä heikolla hapolla kuitenkin tarkoitetaan vain happoja, joiden liuoksissa hajonnutta happoa on vain pieni määrä. Tämä johtuu siitä, että laskuissa tehdään heikolle hapolle yleensä se yksinkertaistus, että hajoamattoman hapon määrä on sama kuin hapon kokonaismäärä.
Esimerkkejä hapoista
Esimerkkejä hapoista ovat typpihappo, rikkihappo, vetykloridihappo eli suolahappo ja etikkahappo. Nämä yhdisteet ovat happoja sekä Arrheniuksen että Brønstedin teorian mukaan.
Vesi H2O voi Brønstedin teorian mukaan toimia sekä happona että emäksenä.
Luokka:Hapot
OksidiOksidi on hapen ja jonkin toisen alkuaineen yhdiste. Esimerkiksi ruosteessa on raudan oksideja. Oksideja on paljon maankuoressa.
Useimmat alkuaineet muodostavat oksideja. Oksideja syntyy yleensä hapetusreaktioissa.
Esimerkkejä
- Vesi (H2O) on vedyn oksidi. Vedyllä on myös toinen oksidi, vetyperoksidi (H2O2).
- Hiilen tärkeimmät oksidit ovat hiilidioksidi (CO2) ja hiilimonoksidi (CO). Molemmat ovat normaaliolosuhteissa kaasuja.
- Poltettu kalkki on kalsiumoksidia (CaO).
- Raudan oksidin Fe2O3 eli ferrioksidin eräs kidetyyppi tunnetaan myös nimellä hematiitti. Raudan oksidi Fe3O4, magnetiitti, on tärkeä rautamalmi.
- Piin oksidia, piidioksidia (SiO2), on hiekassa, kvartsissa, vuorikristallissa ja useissa puolijalokivissä, muun muassa ametistissa, opaalissa, zirkonissa ja akaatissa.
- Kiteinen alumiinioksidi (Al2O3), korundi, on hyvin kovaa ainetta, ja sitä käytetäänkin hankaus- ja hionta-aineena. Rubiini on korundi, jossa on hieman kromia.
Luokka:Epäorgaaniset yhdisteet
Luokka:Oksidit
ja:酸化物
YhteyttäminenYhteyttäminen eli fotosynteesi on biokemiallinen prosessi, jossa kasvit (ja muut eliöt) tuottavat hiilidioksidista ja vedestä auringon säteilyenergian avulla happea sekä glukoosia, jota kasvi käyttää ravintona. Yhteyttävää pigmenttiä kutsutaan lehtivihreäksi eli klorofylliksi. Klorofylliä on kasvien (lehti)solujen viherhiukkasissa eli kloroplasteissa.
:6H2O + 6CO2 + valo → C6H12O6 (glukoosi) + 6O2
Kuusi molekyyliä vettä H2O ja kuusi hiilidioksidia CO2 muodostavat glukoosin lisäksi kuusi happimolekyyliä. Perusreaktio aikaisemmin jo ennen yhteyttämistä oli sähköinen veden hajoittaminen vedyksi ja hapeksi ja yhteyttämisessä tämä toteutuu suoraan valokvantin energiasta. Toinen sähköinen eli ionisoiva reaktio on hiilidioksidin jakaminen CO- ja happi-ioneiksi.
Perustuote on glukoosi eli rypälesokeri (C6H12O6). Glukoosi puolestaan on koko kasvien ainestuotannon lähtökohta. Yhteyttämiseen kuluva aika on sekunnista kolmeen sekuntiin valon aallonpituuden mukaan.
Syanobakteerit olivat ensimmäisiä yhteyttäviä eliöitä. Kasvien kloroplastit ovat endosymbioositeorian mukaan syntyneet kasvisolujen sisään joutuneista syanobakteereista. Myös levät voivat yhteyttää (esim. sinilevät). Leviä on sekä yksi-, että monisoluisia. Jäkälä puolestaan on sienen ja mahdollisesti useammankin leväosakkaan symbioosi, jossa on ominaisuuksia molemmista.
Yhteyttämisen myötä happi tuli hiilidioksidin sijasta typen rinnalle ilmakehän toiseksi ainesosaksi. Happamuus väheni huomattavasti ilmasta ja vesistä, mikä mahdollisti monipuolisemman biodiversiteetin.
Luokka:Biologia
ms:Fotosintesis
ko:광합성
ja:光合成
simple:Photosynthesis
th:การสังเคราะห์ด้วยแสง
KlorofylliLehtivihreä eli klorofylli on orgaaninen molekyyli, jonka avulla kasvit yhteyttävät. Klorofylli on rakenteeltaan Mg-keskusatomillinen porfyriini. Se kykenee helposti kuljettamaan ylimääräiset elektronit keskusatomilta reunoille, joissa elektronit sidotaan kemiallisesti.
Lehtivihreäksi voidaan myös kutsua kasvisolujen viherhiukkasia eli kloroplasteja, jotka ovat niitä soluorganelleja, jotka vastaavat itse yhteyttämisestä. Näitä viherhiukkasia on runsaasti lähestulkoon kaikissa kasvin maanpäällisissä osissa, ja ne ovat lähinnä vastuussa kasvien vihreästä väristä. Klorofyllimolekyylit, esimerkiksi p680, absorboivat hyvin valon sinisiä ja punaisia aallonpituuksia, mutta huonosti vihreitä.
Luokka:Kasvianatomia
ms:Klorofil
ko:엽록소
ja:葉緑素
Verenkierto
Verenkierto on järjestelmä, jolla elimistön soluille kuljetetaan verisuonten avulla ravintoa ja happea sekä solujen tuottamia kuona-aineita ja hiilidioksidia kuljetetaan maksaan ja keuhkoihin poistettavaksi ja käsiteltäväksi.
Verenkierron mukana myös elimistön puolustussolut leviävät paikasta toiseen.
Verisuonisto
Verisuoniston muodostavat eläinkunnan kehojen suljetut putkistot, joiden sisällä veri virtaa.
Verisuonien sisällä on paine, joka syntyy sydämen supistuessa ja pumpatessa verta eteenpäin valtimoihin. Verenpaineella tarkoitetaankin sydämestä verta poispäin vievien verisuonien eli valtimoiden sisällä vallitsevaa painetta.
Suuri verenkierto ja pieni verenkierto
- Pienessä verenkierrossa sydämen oikea kammio pumppaa hiilidioksidipitoisen veren keuhkoihin,jossa verisolut vaihtavat sisältämänsä hiilidioksidin happeen. Keuhkoista hapekas veri palaa keuhkolaskimoa pitkin sydämen vasempaan eteiseen.
- Suuressa verenkierrossa sydämen vasen kammio pumppaa hapekkaan veren elimistöön jossa kierrettyään se palaa takaisin sydämeen.
Valtimoissa veri etenee paineen vaikutuksesta. Laskimoissa pelkkä paine ei riitä,vaan niissä on myös läppiä, jotka estävät veren takaisin virtausta.
Laskimoissa vastaavia läppiä tiedetään esiintyvän kirahvin kaulassa.
Luokka:Veri
simple:Circulatory system
MineraaliMineraali eli kivennäinen on luonnossa kiinteässä muodossa esiintyvä alkuaine tai epäorgaaninen yhdiste, jolla on tietty koostumus ja tavallisesti säännöllinen kiderakenne. Rakenne vaihtelee puhtaista alkuaineista yksinkertaisiin suoloihin ja hyvin monimutkaisiin silikaatteihin. Mineraalit syntyvät geologisissa prosesseissa. Maapallon kuori ja sen kivilajit koostuvat lähinnä mineraaleista. Mineralogia on mineraaleja tutkiva tiede.
Erilaisia mineraaleja tunnetaan nykyisin noin 3 000, joista vain 20–30 muodostavat pääasiassa kaikki kivilajit. Useimmat jalo- ja korukivet ovat puhtaita mineraaleja. Kivennäisaineet ovat eliöiden aineenvaihdunnan ja hyvinvoinnin kannalta oleellisia mineraaleja. Mineraaleiksi ei luokitella homogeenisiä amorfisia massoja, kuten vulkaaninen lasi, eikä myöskään synteettisesti valmistettuja jalokiviä, vaikka ne koostumuksensa puolesta matkivatkin mineraaleja.
Kivennäisaine
Fyysiset ominaisuudet
Mineraalit voidaan luokitella useiden fyysisten ominaisuuksien perusteella. Luokittelu voi perustua esimerkiksi kiderakenteeseen, kovuuteen tai ominaispainoon.
- Asu voi olla kiteinen, rakeinen, piilokiteinen, massamainen, levymäinen, neulamainen, kuituinen, suomuinen, sälöinen tai multamainen.
- Kidejärjestelmä voi olla kuutiollinen, tetragoninen, heksagoninen, trigoninen, rombinen, monokliininen tai trikliininen.
- Kovuus voidaan määrittää Mohsin asteikon mukaan (raaputuskovuus; 1–10) tai hiontakovuuden mukaan. Timantti on kovin mineraali (raaputuskovuus 10) ja talkki yksi pehmeimmistä (kovuus 1).
- Lohkeavuus on monien mineraalien ominaisuus, joka johtuu kiderakenteen aikaansaamasta lohkeamisesta tasaisia pintoja myöten. Lohkeavuus vaihtelee erittäin etevästä lohkeamattomaan, jolloin mineraali voidaan vain murtaa.
- Murros syntyy, kun mineraali rikotaan muutoin kuin lohkopintaa myöten. Murros voi olla simpukkamainen (kvartsi, piikivi), epätasainen, tasainen, sälöinen, kuituinen tai karkea. Samassa mineraalissa voi olla useita erilaisia murrospintoja.
- Ominaispaino kertoo kiven tiheyden, ja se määritetään vertaamalla näytteen painoa sen syrjäyttämän vesimäärän painoon.
- Muita fyysisiä ominaisuuksia ovat muun muassa magnetismi, radioaktiivisuus ja mineraalin reagointi happoihin.
Optiset ominaisuudet
- Väri määräytyy sen mukaan, miten mineraalin pinta absorboi valoa ja mitkä aallonpituudet se heijastaa takaisin.
- Viiru on mineraalin ominaisväri, joka voidaan selvittää esimerkiksi hankaamalla sitä lasittamatonta posliinia vasten, jolloin syntyneet pienet muruset paljastavat mineraalin viirun. Viiru on usein valkoinen, mutta teräksenvärisellä hematiitilla se on punainen ja kullanvärisellä rikkikiisulla musta.
- Kiilto määrittää tavan, jolla valo heijastuu (hiotun) mineraalin pinnasta; erilaisia kiiltoja ovat timantti-, lasi-, rasva-, silkki-, metalli- ja helmiäiskiilto sekä matta.
- Absorptiospektri on jokaiselle mineraalille ominainen. Se määritetään tutkimalla spektroskoopilla mineraalin absorboimia aallonpituuksia; näytteen täytyy olla joko läpikuultava tai erittäin ohut levy, jotta tutkimus on mahdollista suorittaa.
- Taitekerroin ja dispersio ovat läpikuultavien kivien ominaisuuksia, jotka johtuvat valon taittumisesta sen siirtyessä ilmasta mineraaliin ja sen jakautuessa eri väreihin. Timantin loisto ja tuli johtuu sen erittäin korkeasta dispersiosta.
- Fluoresenssi tarkoittaa mineraalin reagoimista ultraviolettivaloon.
- Optiset ilmiöt esiintyvät tietyillä mineraaleilla, ja tulevat usein esiin vasta hiotulla ja kiillotetulla pinnalla. Silmiinpistävyytensä ja epätavallisuutensa vuoksi niiden perusteella mineraali on usein helppo tunnistaa. Optisia ilmiöitä mineraaleilla ovat kissansilmäilmiö, tähti-ilmiö, adularisointi, aventurisointi, sateenkaari-ilmiö, labradorisointi, opalisointi, silkki-ilmiö ja luminesenssi.
Kidekemialliset ominaisuudet
Mineraalit jaetaan Danan luokittelun mukaisesti kidekemiallisten ominaisuuksiensa perusteella seuraaviin ryhmiin:
I. Alkuaineryhmä
Alkuaineet ovat aineita, joita ei kemiallisesti voida jakaa yksinkertaisempiin ainesosiin. Maapallolla esiintyy puhtaassa muodossa noin 20 eri alkuainetta, mutta määrät ovat useimmiten hyvin pieniä. Alkuaineiden lisäksi ryhmään kuuluvat lejeeringit eli metalliseokset sekä karbidit, nitridit ja fosfidit.
II. Sulfidiryhmä
Sulfidiryhmän mineraalit koostuvat esimerkiksi rikin (sulfidi) tai arseenin (arsenidi) ja jonkin metallin yhdisteistä. Mineraalit ovat varsin raskaita ja monet niistä ovat tärkeitä malmimineraaleja. Ulkoisten ominaisuuksien perusteella ryhmästä voidaan erottaa kiisut, hohteet ja välkkeet. Ryhmään kuuluvat lisäksi selenidit, telluridit, antimonidit ja vismutidit.
III. Oksidiryhmä
Oksidit koostuvat jonkin metallin ja hapen yhdisteistä. Ryhmään kuuluvat myös hydroksidit, joissa on metallin lisäksi hydroksyyliryhmä (OH−). Ryhmän mineraalit muodostuvat usein hapettumalla muista mineraaleista. Tavallisia oksideja ovat muun muassa hematiitti (rautaoksidi), magnetiitti (rautaoksidi), kromiitti (kromioksidi), spinelli (magnesiumalumiinioksidi) sekä korundi.
IV. Halogenidiryhmä
Halogenidit ovat halogeenin (fluori, kloori, bromi, jodi tai astatiini) ja jonkin metallin yhdisteitä. Ryhmän tavallisimpia mineraaleja ovat luonnonsuolat, kuten haliitti eli vuorisuola, sekä fluoriitti.
V. Karbonaattiryhmä
Karbonaatit muodostuvat metallista ja karbonaatti-ionista CO32−. Karbonaatteja esiintyy runsaasti meren synnyttämissä muodostumissa, joissa kuolleen planktonin kalkkipitoiset kuoret ovat tiivistyneet meren pohjaan. Tavallisimpia karbonaatteja ovat kalsiitti (kalsiumkarbonaatti), aragoniitti (kalsiumkarbonaatti), dolomiitti (magnesium- tai kalsiumkarbonaatti), magnesiitti (magnesiumkarbonaatti) ja sideriitti (rautakarbonaatti). Karbonaattiryhmään kuuluvat myös nitraatit ja boraatit.
VI. Sulfaattiryhmä
Sulfaattiryhmän mineraaleissa on sulfaatti-ioni SO42−. Ne syntyvät usein suolaisen meriveden haihtumisprosessin yhteydessä. Niitä esiintyy myös hydrotermisissä suonissa ja sulfidien hapettumisen tuloksena. Tavallisimpia sulfaatteja ovat anhydriitti (kalsiumsulfaatti), selestiitti (strontiumsulfaatti), bariitti (bariumsulfaatti) ja kipsi (vesipitoinen kalsiumsulfaatti). Ryhmään kuuluvat lisäksi volframaatit (volframihapon yhdisteet), telluraatit, kromaatit ja molybdaatit.
VII. Fosfaattiryhmä
Fosfaattiryhmän mineraaleissa on yksikkö XO43−, jossa X voi olla fosfori (yksikkönä fosfaatti), arseeni (arsenaatti), antimoni (antimonaatti) tai vanadiini (vanadaatti). Selvästi tavallisin fosfaatti on apatiitti, jota esiintyy myös hampaissa ja luissa.
VIII. Silikaattiryhmä
Silikaatit ovat maankuoren merkittävin mineraaliryhmä, sillä ne muodostavat yli 90 prosenttia maankuoren aineksesta ja kolmanneksen kaikista mineraaleista. Silikaateissa on enimmäkseen piitä ja happea, mutta ne sisältävät usein muitakin tavallisia maankuoren alkuaineita, kuten kalsiumia, rautaa ja alumiinia. Silikaatin perusrakenneosa on yhden piiatomin ja neljän happiatomin muodostama vahvasidoksinen tetraedri, minkä vuoksi silikaatit ovat usein varsin kovia. Tavallisimpia silikaatteja ovat muun muassa kvartsi, maasälpä, oliviini ja granaatti. Tetraedrien muodostamien rakenteiden perusteella silikaattiryhmä jakautuu edelleen jalo-, soro-, rengas-, ketju-, verkko- ja hohkasilikaatteihin.
IX. Orgaaniset mineraalit
Orgaaniset mineraalit ovat elävän luonnon ainakin osittain synnyttämiä mineraaleja. Niitä ovat muun muassa meripihka, helmet ja simpukat, korallit, fossiilit sekä kivettyneet puut. Orgaanisia mineraaleja ei yleensä lueta aidoiksi mineraaleiksi.
Luokka:Geologia
Luokka:Kemialliset aineet
ja:鉱物
simple:Mineral
th:แร่
Titaani
Titaani on metallinen alkuaine. Sen tunnus on Ti, järjestysluku 22 ja atomimassa 47,867.
Ominaisuudet
Titaani kestää korroosiota erittäin hyvin. Happi-ilmakehässä se muodostaa pinnalleen inertin oksidikerroksen, joka kestää laimeaa rikki- ja suolahappoa, orgaanisia happoja ja klooria. Titaani on lähes yhtä lujaa kuin teräs, mutta 45 % kevyempää. Se on 60 % painavampaa kuin alumiini, mutta kaksi kertaa vahvempaa. Titaani on myös erittäin väsymiskestävää ja sillä on korkea sulamispiste.
Titaani palaa hapessa ja typessä, joten sen hitsaus on erittäin vaikeaa, ja suoritettava suojailmakehässä.
Käyttökohteet
hitsaus
95 % titaanista käytetään titaanidioksidina (TiO2), joka on maaleissa, muoveissa, paperissa ja meikeissä käytettävä valkoinen pigmentti. Titaanidioksidi ei läpäise valoa, ja sitä käytetään myös aurinkovoiteissa.
Keveyden ja lujuuden ansiosta sitä käytetään ilmailusovelluksissa, mutta myös kuluttajatuotteissa kuten golf-mailoissa, polkupyörissä ja kannettavissa tietokoneissa.
Ilmailussa titaania on käytetty ohjuksissa ja nopeissa lentokoneissa, esim. Lockheed SR-71. Lockheedin pohtiessa 1960-luvun alussa vedyn käyttämistä lentokoneen polttoaineena havaittiin titaanin hauraus kylmänä. Kylmähaurauden lisäksi vety kulkeutuu titaanin kiteiden raerajoille ja tekee siitä lasimaisen hauraan. Ilmiö voi aiheutua myös titaanin työstön koneistusnesteistä. Hiilikuiturakenteissa titaanin ja hiilikuidun kontakti pitää estää titaanin galvaanisen korroosion estämiseksi.
Historia
Titaani on saanut nimensä kreikkalaisen mytologian titaaneilta, Gaian ensimmäisiltä lapsilta. Sen löysi englantilainen pastori William Gregor 1791 mineraali ilmeniitistä (FeTiO3) ja uudelleen saksalainen kemisti Martin Heinrich Klaproth rutiilista. Klaproth nimesi alkuaineen 1795 titaanien mukaan.
Metallia valmistettiin ensimmäisen kerran laboratorion ulkopuolella 1946, kun Willam Justin Kroll keksi keinon valmistaa sitä pelkistämällä titaanitetrakloridia magnesiumin avulla.
Esiintyminen
Titaania ei esiinny vapaana luonnossa, vaikka se onkin maan yhdeksänneksi yleisin alkuaine (0,9 % massasta). Merkittävimmät titaanivarannot ovat Australiassa, Skandinaviassa, Pohjois-Amerikassa ja Malesiassa. Titaania esiintyy meteoriiteissä, Auringossa ja muissa M-tyypin tähdissä. Apollo 17:n Kuusta tuomissa näytteissä sitä oli 12,1 % kuukivistä.
Isotoopit
meteoriiteissä
Luonnontitaanissa esiintyy viittä isotooppia: Ti-46, Ti-47, Ti-48, Ti-49 ja Ti-50. Ti-48 on yleisin (73,8%). Yhtätoista radioaktiivista isotooppia on valmistettu, vakain on Ti-44 63 vuoden puoliintumisajalla. Ti-45 isotoopin puoliintumisaika on 184,8 minuuttia, Ti-51:n 5,76 minuuttia ja Ti-52:n 1,7 minuuttia. Muiden isotooppien puoliintumisajat ovat alle 33 sekuntia ja suurimman osan alle puoli sekuntia.
Luokka:Alkuaineet
ja:チタン
th:ไทเทเนียม
HafniumHafnium on kemiallinen alkuaine, jonka symboli on Hf ja järjestysluku on 72.
Kiiltävä hopeanharmaa siirtymäalkuaine, joka muistuttaa kemiallisesti zirkoniumia ja löytyy
zirkoniummineraaleista. Hafniumia käytetään wolframilejeeringeissä ja elektrodeissa sekä neutronien imemiseen ydinreaktoreiden säätösauvoissa. Tiheys on 13,31 g/cm3. Sulamispiste 2506 K (2233°C) ja kiehumispiste on 4876 K (4603°C).
Hafnium on metalli, joka on korroosionkestävä ja zirkoniuminkaltainen jopa siinä että niitä on vaikea erottaa toisistaan kemiallisesti. Zirkonium on puolta tiheämpää kuin hafnium.
Hafniumkarbidi ja hafniumnitridi ovat valoa taittavimmat yhdisteet. Hafnium on resistentti
alkaleille mutta halogeenit reagoivat hafniumin kanssa muodostaen tetrahalideja. Korkeammissa lämpötiloissa hafnium reagoi hapen, typen, hiilen, boorin, rikin ja piin kanssa.
Ydinisomeeri Hf-178-2m on myös voimakas gammasäteiden lähde, ja saattaa löytää käyttöä voimakkaana gammasädelasereiden energianlähteenä.
Hafniumia käytetään ydinreaktoreiden säätösauvoina mm. ydinsukellusveneissä, koska sillä on kyky absorboida neutroneja ja sillä on erinomaiset mekaaniset ja korroosionkesto-ominaisuudet. Sitä käytetään myös plasmaleikkauksessa elektrodina, koska kykenee lähettämään elektroneja ilmaan ja rauta-, titaani-, niobium- ja tantaalilejeeringeissä.
Hafniumin löysivät Dirk Coster ja Georg von Hevesy vuonna 1923 Kööpenhaminassa, Tanskassa.
Nimi tulee Kööpenhaminen latinalaisesta nimestä Hafnia.
Hafniumia löytyy yhdistyneenä zirkoniumyhdisteiden kanssa muttei vapaana alkuaineena.
Hafniumin koneellisessa työstössä täytyy olla varovainen koska hienojakoisena se on pyroforinen ja voi syttyä itsestään ilmassa. Puhdas metalli ei ole myrkyllinen, mutta yhdisteitä täytyy käsitellä kuin ne olisivat myrkyllisiä.
luokka:alkuaineet
ja:ハフニウム
th:แฮฟเนียม
Beryllium
Beryllium on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Be ja järjestysluku 4. Se on toiseksi kevyin metalli ja myrkyllisin alkuaine.
Ominaisuudet
Kemiallisilta ominaisuuksiltaan beryllium luokitellaan maa-alkalimetalleihin. Se on kevyt, erittäin kova, teräksen harmaa metalli, joka kestää korroosiota hyvin. Beryllium poikkeaa paikoin kemiallisilta ominaisuuksiltaan muista maa-alkalimetalleista. Se ei reagoi veden kanssa muiden maa-alkalimetallien tapaan ja kestää jopa väkevää typpihappoa. Beryllium on kemiallisesti alumiinin kaltainen, eikä se hapetu ilmassa sillä sen pinnalle muodostuu suojaava oksidikerros.
Alle 4000 °C:ssa beryllium on haurasta, mutta sen lämmönkestävyys on kaksinkertainen alumiiniin nähden ja korroosionkestävyys yhtä hyvä. Beryllium ja sen vesiliukoiset yhdisteet ovat hyvin myrkyllisiä, minkä vuoksi niiden käyttöä onkin vähennetty. Berylliumia valmistetaan beryllistä, josta mm. smaragdit rakentuvat. Maankuoressa berylliumia on 2,2 g/t. Berylliumia on myöskin hiilessä ja öljyssä (100 mg/kg).
Beryllium ja sen yhdisteet ovat erittäin myrkyllisiä I luokan myrkkyjä. Ennen modernien analyysimenetelmien kehittymistä varhaiset tutkijat ottivat suuren riskin, kun tunnistivat berylliumin maistamalla — beryllium ja sen yhdisteet maistuvat makealle. Beryllium on karsinogeeninen ja aiheuttaa keuhkoihin joutuessaan keuhkokuumetta, keuhkosyöpää ja erityistä kroonista berylliumtautia (CBD).
Käyttö
Berylliumia käytetään loistevalaisimissa, ydinteollisuudessa ja röntgenputkien valmistamisessa, sekä avaruustekniikassa. Berylliumia käytetään kevytmetalliseoksissa mikäli tarvitaan keveyttä, lujuutta ja jäykkyyttä. Berylliumoksidia (BeO) käytetään muun muassa ydintekniikassa ja keraamisissa sovelluksissa sen korkean sulamispisteen (25300 °C) vuoksi. Berylliumin metalliseoksista tärkeimmät ovat berylliumkupari ja -nikkeli, joista berylliumkuparia käytetään gyroskoopeissa ja tietokoneosissa, kun vaaditaan äärimmäistä keveyttä ja lujuutta, sekä avaruussukkuloiden, ohjusten ja satelliittien tukirakenteissa (myös muita berylliummetalliseoksia). Berylliumnikkeliä käytetään puolestaan erikoisjousissa ja kipinöimättömissä työkaluissa erittäin suuren kovuutensa vuoksi.
Berylliumia käytetään myöskin ydinreaktorien hidastin- ja heijastinaineena. Beryllium on terästä kimmoisampaa, hyvä lämmönjohde ja lisäksi sillä on muita keveitä metalleja korkeampi sulamispiste (1287 °C). Beryllium on hyvin kevyttä (tiheys vain 1850 kg/m3) ja sillä on erinomaisia lejeerinkejä (berylliumilla saostettu kupari on jousimateriaalia).
Luokka:Alkuaineet
ms:Berilium
ko:베릴륨
ja:ベリリウム
simple:Beryllium
th:เบริลเลียม
KorroosioKorroosio on ympäristön vaikutuksesta tapahtuvaa materiaalin syöpymistä. Vahingoittuva materiaali liukenee tai muuten reagoi ympäristön (ilma, neste, maa jne.) aineiden kanssa. Korroosion taustalla on kemiallinen tai sähkökemiallinen ilmiö, mutta ympäristö voi vaikuttaa myös mekaanisesti korroosioilmiön syntymiseen ja nopeuteen (korroosioväsyminen, eroosiokorroosio, kavitaatiokorroosio, jännityskorroosio, hiertymiskorroosio).
Erilaisia korroosiomuotoja ovat edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi yleinen korroosio (tasainen korroosio), galvaaninen korroosio, pistekorroosio (eli kuoppakorroosio), rakokorroosio (eli piilokorroosio), raerajakorroosio, selektiivinen korroosio (esimerkiksi sinkinkato ja grafitoituminen) ja biologinen korroosio.
Yksinkertainen esimerkki korroosiosta on raudan hapettuminen rautaoksideiksi, eli raudan ruostuminen.
Luokka:Kemialliset reaktiot
LejeerinkiLejeerinki on seos, joka koostuu yhdestä tai useammasta metallista sekä muista alkuaineista. Lejeerinki on metallinen: se on hyvä sähkön- ja lämmönjohde,
taottava sekä sillä on metallikiilto.
Lejeeringin ominaisuudet voivat poiketa alkuperäisten metallien ominaisuuksista huomattavastikin,
sillä esimerkiksi kovuus, haponkestävyys, sulamispiste ja magneettiset ominaisuudet voivat muuttua. Metallien ominaisuuksia voidaan muuttaa haluttuun suuntaan seostamalla.
Jo pienet määrät muuta ainetta voivat näkyä, esim. 0,01% booria tekee metallista huomattavasti kestävämpää.
Tunnetuimpia lejeerinkejä ovat
- messinki (sisältää kuparia ja sinkkia),
- pronssi (sisältää kuparia ja tinaa),
- teräs (sisältää rautaa ja hiiltä) ja
- Woodin metalli (sisältää vismuttia, lyijyä, tinaa ja kadmiumia).
Luokka:Metalliseokset
ms:Aloi
ko:합금
ja:合金
simple:Alloy
Anodi
Anodi on positiivinen elektrodi elektrolyyttisessä systeemissä tai virtapiirissä. Kirjaimellisesti anodi tarkoittaa reittiä, jonka kautta elektronit poistuvat elektrolyyttisestä liuoksesta.
Sähkökemiassa anodilla tarkoitetaan hapettuvaa osaa, ja sähkökemiallisessa parissa anodi toimii negatiivisena purkauslevynä. Ladattaessa sähkökemiallista paria elektronien virtaussuunta muuttuu, ja anodista tulee katodi. Sähköpiireissä, kuten katodisädeputkessa tai diodissa anodi toimii elektroneja vastaanottavana osana.
Liuoksessa negatiivisesti varautuneet hiukkaset, anionit, virtaavat anodille. Tyhjiöputkissa tai virtapiireissä elektronit, jotka myös ovat negatiivisesti varautuneita, virtaavat anodille.
Anodin vastakohta on katodi.
Katso myös
- Katodi
Luokka:Kemia
Luokka:Elektroniikka
ja:アノード
Ilotulitus
Ilotulitus on näyttävä tapahtuma jossa ammutaan ilotulitteita eli "raketteja" taivaalle. Suomessa ilotulituksia järjestetään etenkin uudenvuoden yönä sekä kokkolan ja pietarsaaren alueen venetsialaisissa eli huvilakauden päättäjäisissä.
Ilotulitusten historia ja maantieto
Kiinassa Han-dynastian aikaan tehtiin sähikäisiä paahtamalla bambua josta kuului voimakas rätisevä ääni pahojen henkien karkoittamiseksi: Pohjoisen ja eteläisen dynastian aikoihin (420-581) sähikäisiä käytettiin pahan karkoituksen lisäksi tuottamaan onnea ja menestystä.
Ruudin keksiminen johti nykyisen kaltaisiin ilotulitusraketteihin suunnilleen 900-luvun vaiheilla.
- Ruudinkeksijöinä pidetään yleensä kiinalaisia, mutta intialaisetkin voivat olla ensimmäisiä tässä lajissa.
- Intian Diwalia (valon juhlaa) juhlistetaan ilotulittein ja kynttilöin.
- Yhdysvalloissa ilotulitteita käytetään mm. itsenäisyyspäivän juhlinnassa.
- Yhdistyneessä kuningaskunnassa Guy Fawkesin päivä 5. marraskuuta (Ruutisalaliiton muistoksi) on joulun yli jatkuvan ilotulituskauden alku.
Ilotulitteet
Tyypillisesti ilotulitusraketissa on pahvikuoren sisällä polttoainetta, happea vapauttavaa ainetta, värikemikaalia ja sidosainetta. Eri värit saadaan eri metalleilla:
- punaista strontium- ja litiumyhdisteistä
- oranssia kalsiumyhdisteistä
- keltaista natriumyhdisteistä
- vihreää bariumyhdisteistä
- sinistä kupariyhdisteistä
- hopeaa titaanista, alumiinista tai magnesiumista.
Luokka:Vapaa-aika
ja:花火
ms:Bunga api
MaatalousMaatalous on elinkeino, jossa tuotetaan ruokaa ja rehua kasvattamalla tiettyjä kasveja ja karjaeläimiä. Maatalous on ihmiskunnan tärkein ruoanlähde kalastuksen lisäksi.
Maatalous Suomessa
Suomessa oli maatiloja 74 328 kappaletta vuonna 2002. Edellisen vuosikymmenen aikana tilojen määrä väheni huomattavasti mutta keskikoko kasvoi.
Peltoja oli n. 2 228 000 hehtaaria. Eniten suomessa viljellään nurmikasveja, Tärkeimmät viljakasvit ovat ohra, kaura ruis ja vehnä, sekä peruna, rypsi ja sokerijuurikas.
Karjataloudessa ylivoimaisesti eniten tuotetaan maitoa ja pienemmät määrät voita ja juustoa. Lihatuotteista merkittävin on sianliha, sen jälkeen naudanliha ja erilainen siipikarja. Viimeisenä tärkeänä maataloustuotteena ovat kananmunat.
Yli 7% suomalaisista maatiloista on luomutuotannossa (2002). Suomessa ei juurikaan käytetä viljelyssä äärimmäisen teollisia tehomaatalouden keinoja. Tähän vaikuttaa puhtaan tuotannon tavoitteen lisäksi osittain myös Suomen talven tuholaisia torjuva vaikutus.
Maanviljelyn muuttuminen
Ennusteissa on arveltu Suomessa sijaitsevien maatilojen koon kasvavan ja samalla uskotaan tilojen lukumäärälliseen laskuun. Nykyisellään uskotaan tilojen erikoistuvan tiettyyn tuotantoon. Maailman globalisaatiossa pyritään viljelemään siellä, missä kasvuolosuhteet ovat parhaimmat.
Toisaalta on eritetty monien maatilojen tulopohjan muuttuvan entisestään erikoistumalla esimerkiksi maatilamatkailuun.
Teollinen tehomaatalous ja sen haittavaikutukset
Teollistettu maatalous modernissa yhteiskunnassa pyrkii tuottamaan mahdollisimman paljon lihaa, maitoa, ja munia niin nopeasti ja halvalla kuin mahdollista ja mahdollisimman pienessä tilassa. Lehmiä, vasikoita, sikoja, kanoja, ankkoja ja muita eläimiä pidetään pienissä häkeissä tai karsinoissa, joissa ne harvoin mahtuvat edes kääntymään. Niiden ainoa tarkoitus on tuottaa lihaa, maitoa tai munia ihmisille. Niille syötetään lääkkeitä, mikäli sairaudesta paraneminen sitä vaatii.
Luonnonmukainen viljely ja sen kritiikkiä
Luonnonmukainen eli biologinen viljely (myös ekologinen viljely, lyhenteenä luomu) tavoittelee mahdollisimman luonnontilaista viljelyä ilman teollisuuden apukeinoja (esim. ilman apulantaa). Tätä mahdollisimman paljon luonnonmukaista kiertoa hyödyntävää viljelytapaa on kuitenkin arvosteltu tehottomasta toiminnasta maataloustukien varassa. EU:n alueella luomutuotannon osuus pinta-alasta on noin 3,3% (2002).
Luonnonmukaista viljelyä lähellä on myös biodynaaminen viljely, joka ei kuitenkaan perustu biologiaan vaan Rudolf Steinerin oppeihin. Näin ollen se on näennäistiedettä.
Katso myös
- Maataloustiede eli agronomia
- Maanviljely, Kaskiviljely
- maatalousyhteiskunta
Luokka:Maatalous
ko:농업
ja:農業
nb:Landbruk
simple:Agriculture
Kiina
Kiina (yksink.: 中国, perint.: 中國, pinyin: Zhōngguó), virallinen nimi: Kiinan kansantasavalta eli 中华人民共和国 (Zhōnghuá rénmín gòng hé guó). Katso myös Kiinan tasavalta (Taiwan).
Kiina on väkiluvultaan maailman suurin ja maapinta-alaltaan Venäjän ja Kanadan jälkeen maailman kolmanneksi/neljänneksi suurin valtio (Yhdysvallat on myös suurempi jos vesialueet lasketaan). Se sijaitsee Itä-Aasiassa. Kiinalla on 14 rajanaapuria: Afganistan, Bhutan, Intia, Kazakstan, Kirgisia, Laos, Mongolia, Myanmar, Nepal, Pakistan, Pohjois-Korea, Tadžikistan, Venäjä ja Vietnam. Asukkaita Kiinassa on noin 1,3 miljardia ja pinta-ala on noin 9,6 miljoonaa neliökilometriä.
Kiinan pääkaupunki on Peking eli Beijing, joka sijaitsee maan pohjoisosassa ja jossa asuu noin 13 miljoonaa ihmistä. Suurin kaupunki on etelämpänä rannikolla sijaitseva Shanghai.
Kiinan valuutta on renminbi (人民币), lyhenne RMB, ja sen yksikkö on yuan (元). Kansainvälisessä rahaliikenteessä tästä käytetään lyhennettä CNY (Chinese Yuan Renminbi). Hintojen perässä on tavallisesti valuuttamerkki yuan (元), jolla voidaan kuitenkin viitata muihinkin rahayksiköihin. Yksi euro vastaa noin 10 CNY (14.11.2005), vastaavasti yksi CNY vastaa 0,10 euroa.
Historia
Kiina on maailman vanhin, katkeamattoman historian omaava, merkittävä sivilisaatio, ja sen kirjalliset lähteet ulottuvat yli 3 500 vuotta ajassa taaksepäin. Riisinviljelyä Kiinassa on harjoitettu jo 6000-luvulla eKr.. Varsinainen kiinalainen sivilisaatio arvioidaan kuitenkin tavallisesti "vain" noin 5 000 vuotta vanhaksi ja useimmiten historiankertomus aloitetaan ensimmäisestä dynastiasta, eli ajasta jolloin hallitsijavalta siirtyi suvussa tavallisesti isältä pojalle. Kiinan ensimmäinen dynastia, Xia-dynastia, alkoi noin vuonna 2100 eaa.
Pääartikkelit:
- Kiinan dynastiat
- Kiinan esihistoria ( – n. 1000-luku eaa)
- Kiinan varhaishistoria (n. 1000-luku eaa – 200-luku eaa)
- Kiinalainen imperiumi (200-luku eaa – 200-luku jaa):
- Qin-dynastia (221 eaa – 206 eaa)
- Han-dynastia (206 eaa – 220 jaa) ("Suuri dynastia")
- Kiinan keskiaika (200-luku – 500-luku)
- Keskiajalta moderniin aikaan (600-luku – 900-luku)
- Sui-dynastia (581 – 618), joka yhdisti Kiinan uudelleen.
- Tang-dynastia (618 – 907) ("Suuri dynastia")
- Kiinan renessanssi (900-luku – 1200-luku)
- Mongolivalta Kiinassa (1200-luku – 1300-luku)
- Ming-dynastia (1300-luku – 1600-luku) ("Suuri dynastia")
- Mantšuvalta ja keisarivallan loppu (1600-luku – 1911)
- Kiinan tasavallan historia (1911 – 1949 (+ Taiwan))
- Kiinan kansantasavallan historia (1949 – )
Merkittäviä keksintöjä:
- Kirjapainotaito (Tang-dynastia)
- Paperin valmistus (Han-dynastia)
- Ruuti ja ilotulitteet (Eteläiset ja pohjoiset dynastiat) (raketit kuitenkin keksittiin Koreassa)
- Kompassi
- Leijat
- Paperiraha (Song-dynastia)
- Pankkiluotot (Song-dynastia)
Hallinto
Song-dynastia
Kiinan kansantasavalta on sosialistinen valtio, jota hallitsee Kiinan kommunistinen puolue. Vuodesta 2002 lähtien kommunistisen puolueen puhemiehenä ja vuodesta 2003 lähtien presidenttinä toimii vuonna 1942 syntynyt Hu Jintao. Aiemmin presidentteinä ovat toimineet: Mao Zedong (Mao Tse-Tung), Liu Shaoqi, Li Xiannian, Yang Shangkun ja Jiang Zemin. Presidentti edustaa Kiinaa ulkomailla, allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia ja nimittää edustajia valtioneuvostoon. Nykyisin Kiinassa vallitsee kollektiivinen johto ja presidentti on suoraan kansankongressin alaisuudessa.
Kiinan hallinnon pääosat ovat:
- Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea
- Kiinan kansankongressi
- Kiinan presidentti
- Kiinan valtioneuvosto
- Kiinan keskussotilaskomissio
- Kiinan korkein oikeus
- Kiinan korkein prokuraattorinvirasto
Kommunistisen puolueen lisäksi Kiinassa toimii lukuisia pieniä "demokraattisia puolueita", joiden virallinen rooli on edustaa sitä pientä kansanryhmää, jota kommunistit eivät edusta (kommunistien katsotaan edustavan noin 95 % kansasta).
Alueellinen hallinto
Pääartikkeli: Kiinan alueellinen hallinto
Kiina on jaettu 22 provinssiin eli maakuntaan (省), mutta viralliset tahot laskevat lisäksi usein Taiwanin 23. provinssiksi, vaikkei se olekaan Kiinan hallituksen alaisuudessa. Taiwanille on tarjottu erityishallintoalueen asemaa, mutta se ei ole sitä hyväksynyt. Provinssien lisäksi Kiinassa on viisi autonomista aluetta (自治区), joissa suuri osa väestöstä kuuluu vähemmistökansallisuuksiin; neljä itsehallinnollista kaupunkia (直辖市) ja kaksi erityishallintoaluetta (特别行政区).
Taloudelliset erityisalueet
Yleishallinnon aluejaon lisäksi voi Kiinassa olla myönnetty joillekin alueille erityisiä oikeuksia investointien houkuttelemiseksi Kiinaan. Tällaisia erityisiä talousetuja nauttivia erityistalousalueita ovat:
- Shenzhen (香港)
- Zhuhai (澳门)
- Xiamen
- Shanghai
- Shantou
- Hainanin provinssi sekä avoimet rannikkokaupungit, kuten
- Beihai
- Dalian
- Fuzhou
- Guangzhou
- Lianyungang
- Nantong
- Ningbo
- Tianjin
- Wenzhou
- Yantai
- Zhanjiang
- Qinhuangdao ja
- Qingdao
|
Lippu
Kiinan kansantasavallan lippu on nimeltään 五星红旗 [wǔ xīng hóng qí], eli viisitähtinen punalippu. Sen suunnitteli Zeng Liansong (曾联松). Lipun punainen tausta on kommunismin symbolinen väri. Keltaisten tähtien symbolismista on erilaisia tulkintoja. Erään mukaan suurin tähti kuvastaa Kommunistista puoluetta ja pienemmät tähdet kenties neljää yhteiskuntaluokkaa: työläiset, maanviljelijät, pikkuporvaristo ja isänmaalliset kapitalistit. Toisen tulkinnan mukaan se kuvastaisi perinteistä viiden kansanryhmän ajattelua Kiinassa, jolloin iso tähti kuvastaisi han-kiinalaisia, pienet olisivat tällöin mongolit, mantšut, tiibetiläiset ja huit.
Politiikka
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan politiikka
Kiinan hallitusta nimitetään edelleen sosialistiseksi, vaikka käytännössä maa on siirtynyt keskusjohtoiseen markkinatalousjärjestelmään talousuudistusten myötä. Tosin 2000-luvulle tultaessa vielä noin puolet kansantulosta oli peräisin julkisesti omistetuista tuotantolaitoksista, mistä johtuen maalla on ollut vaikeuksia saada markkinatalousmaan statusta kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa. Suurista talousreformeista huolimatta demokratia ei ole maassa kovin pitkällä, joskin kylätasolla järjestetään nykyisin varsin vapaita vaaleja ja kylätason edustajat pääsevät valitsemaan korkeampia edustajia. Kommunistisen puolueen jäsenyys on kuitenkin edellytys vähänkin korkeampiin hallinnollisiin virkoihin.
Kommunistinen puolue sallii nykyisin useimmat poliittisetkin kannanotot, mikäli kannanotoilla ei pyritä haastamaan puolueen valtaa maassa. Kaikki yritykset vallanvaihtoon tukahdutetaan ja sensuuri estää varsinaisen kritiikin johtajia ja puoluetta kohtaan. Sensuuri ei kuitenkaan puutu asioihin, joita puolue ei katso vaaralliseksi, joten poliittisiakin parannusehdotuksia voi tehdä varsin vapaasti asioista, jotka koskettavat ihmisten jokapäiväistä elämää, edellyttäen ettei samalla esitetä vallanvaihdosta.
Ulkopolitiikka
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan ulkopolitiikka
Saatuaan YK:n jäsenyyden Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin aikaisen ulkoministeri Henry Kissingerin sukkuladiplomatian tuloksena Taiwanin sijaan 1971, Kiina on pitänyt yllä diplomaattisuhteita lähes kaikkiin maailman maihin. Diplomaattisuhteiden edellytyksenä vaaditaan, ettei toinen osapuoli saa ylläpitää diplomaattisuhteita Taiwaniin, vaan sitoutuu "yhden Kiinan politiikkaan". Tästä syystä Taiwanin itsenäistymisliikettä ei katsota hyvällä, koska Taiwanin itsenäiseksi julistautuminen synnyttäisi tilanteen, missä joillain mailla voisi olla diplomaattisuhteet sekä Kiinan kansantasavaltaan, että Kiinan tasavaltaan, Taiwaniin. Tämä rikkoisi ajatuksen yhdestä Kiinasta ja saattaisi herättää itsenäisyystoiveita myös muilla erityisalueilla. Taiwanin lisäksi toinen ulkopolitiikan ongelmatapaus on 1950 haltuun otettu Tiibet sekä sen maanpakoon siirtynyt uskonnollinen valtionpäämies Dalai Lama. Tiibetin kapinayritys kukistettiin 1959. Lisäksi sisäpoliittista keskustelua herättää jonkinlaiseen aktivismiin taipuvainen islamilainen Uigurian autonominen alue Luoteis-Kiinassa sekä viimeksi Falun Gong -liike.
Kiinalle muodostui 1960-luvulla aluekiistoja Intian kanssa Aksai Chinissä, minkä Kiinan kansantasavalta otti haltuunsa Intialta 1962. Kuolonuhreja vaatineeksi rajavälikohtaukseksi puhjennut kiista neljästä pienestä saaresta Neuvostoliiton kanssa Amurin lähellä Ussur-joella 1960-luvun lopulla, johti Kiinan kansantasavallan ja Neuvostoliiton suhteet lähes ydinsodan partaalle 1970-luvun alkuun mennessä. 1978 Kiina kävi lyhyen ja tuloksettoman rajasodan Vietnamin kanssa sen pohjoisrajalla. Neuvostoliitto tuki Vietnamia Kamputsean kysymykseen liittyen, kun taas Kiina tuki punaisia khmerejä. Neuvostoliiton Afganistanin sodan aikana (1979-1989) Kiina, Pakistan ja arabimaat tukivat neuvostoliittolaisia vastaan taistelevia muslimisissejä.
1989 Kiina joutui monien maiden boikottiin kukistettuaan verisesti Taivaallisen rauhan aukiolla opiskelijamielenosoituksen. Tämä vaikutti Kiinan vahvan miehen, taloudellisen uudistuspolitiikan liikkeelle saattaneen ja kulttuurivallankumouksen aikana kapitalistisen tien kulkijana tunnetun Deng Xiaopingin maineeseen.
Kiinalla on diplomaattista vaikutusvaltaa Aasiassa mm. Korean kansantasavaltaan (Pohjois-Koreaan), mihin sillä on perinteisesti ollut läheiset suhteet jo Korean sodan ajoilta. Aasian kokonaistilanteessa Kiina on Intian vastapaino, Intian vaaliessa perinteisesti läheisiä neuvostoaikaisia suhteita myös Venäjän kanssa, mikä on näkynyt mm. asehankinnoissa.
Länsimaiden kasvavien investointien vuoksi alkaa Kiinalla olla merkitystä EUn ja Yhdysvaltain taloudelle, mikä on tehnyt myös lännen ulkopolitiikasta Kiinaa kohtaan maltillisempaa. Kiina on merkittävä rahanlainaaja myös Yhdysvaltain liittovaltiolle Bushin hallinnon tehdessä veronalennusten ja varustelun vuoksi alijäämäisiä budjetteja. Kiina ja Japani kilpailevat -Persianlahden epävakaan tilanteen vuoksi- siitä, että kumpi saa ensin Venäjältä öljy- ja maakaasuputkia. Tämä vahvistaa Venäjän neuvotteluvoimaa Aasiassa.
Kiinan Kansan vapautusarmeija on mieslukumäärällä mitattuna maailman suurin armeija. Kiinan sotilasbudjetti vuodelle 2003 oli noin 60 miljardia dollaria, suuremman summan sotilasmenoihin sijoittaa vain Yhdysvallat (lähes 400 miljardia dollaria). Vaikka Kiinalla on myös ydinaseita ja kehittyneet kuljetusraketit, Kiinan asevoimien rakenne on puolustusvoittoinen ja sillä on suuri sotilasvoima vain sen lähialueilla eikä sitä siten tavallisesti lasketa suurvallaksi. 1950-luvulla ennen vuoden 1958 Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan välirikkoa, Kiina sai merkittävää tukea mm. Korean sodan vuoksi Neuvostoliitolta. Välirikon vuoksi Kansan vapautusarmeijan ilmavoimien kehitys hidastui.
1989 Taivaallisen rauhan aukion taphtumien vuoksi Euroopan yhteisö ja Yhdysvallat kielsivät aseviennin Kiinaan, mitä ovat viime aikoina (2004) EUn osalta pyrkineet mm. Ranska ja Saksa poistamaan Yhdysvaltain ja Britannian vastustaessa mm. Taiwanin tilanteen vuoksi. Kiinalla on ilmoituksensa mukaan oikeus puuttua Taiwanin tilanteeseen, mikäli Taiwan julistautuu itsenäiseksi tai se ei palaa Kiinan keskushallinnon yhteyteen riittävän nopeasti.
Maantiede
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan maantiede
Kiina on pinta-alaltaan maailman suurimpia maita ja sisältää hyvin erilaista maastoa. Idässä Keltaisenmeren ja Itä-Kiinan meren on hyvin tiheäänasuttua alluviaalitasankoa, kun taas Etelä-Kiinan meren rannikko on vuoristoisempaa. Kiinan eteläosat koostuvat pääosin ylängöistä ja vuoristoista. Maan keskiosien halki virtaavat sen kaksi suurta jokea, Keltainenjoki ja Jangtsejoki. Muita merkittäviä jokia ovat Xi Jiang, Mekong, Brahmaputra ja Amur.
Kiinan läntisemmän osan etelärajalla sijaitsse Himalajan vuoristo, jossa on myös Kiinan (ja samalla maailman) korkein kohta, Mount Everest. Läntisiä vuoristoja ja ylänköjä seuraavat autiomaat, kuten Gobi ja Takla-Makan. Läntiset osat ovatkin itärannikkoon verrattuna erittäin harvaanasuttuja.
Ilmasto Kiinassa vaihtelee subarktisesta pohjoisesta trooppiseen etelään. Monsuunit vaikuttavat merkittävästi erityisesti sadekauden aikaan ja lisäksi myös vuosittaisiin sademääriin. Lämpötilavaihtelu maan osien välillä on suurinta talvella, jolloin pohjoisimman provinssin Heilongjiangin keskilämpötila on pakkasen puolella ja ajoittain jopa -30 astetta, kun maan eteläosissa keskilämpötilat pysyttelevät aina yli 10 lämpöasteen.
Talous
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan talous
Talousuudistusten aloittamisen jälkeen 1978 Kiinan bruttokansantuote on yli nelinkertaistunut. Yksityisyrittäminen on teoriassa sosialistisesta järjestelmästä huolimatta sallittua ja rohkaistua. Ulkomaisia investointeja pyritään vauhdittamaan sähkötekniselle alalle suuntautuvalla yliopisto-opetuksella, teknologiakeskuksilla ja erityistaloustalueilla.
BKT kansalaista kohden vuonna 2003 oli arvioltoa 5 000 USA:n dollaria. Kuitenkin suuren väestömääränsä vuoksi Kiina on maailman toiseksi suurin talous Yhdysvaltojen jälkeen (mikäli Euroopan unionia ei lasketa yksittäiseksi alueeksi). Kiinan talous kasvaa 5-10 prosentin vuosivauhtia, ja Kiina onkin ollut maailman nopeimmin kasvavia talouksia joka vuosi vuodesta 1989 lähtien.
Kiina on eräs teen tärkeimmistä tuottajista.
Väestöryhmät ja uskonnot
Pääartikkeli: Kiinan etniset ryhmät
Valtaosa (93,5 %) Kiinan kansalaisista on Han-kiinalaisia. Loppu 6,5 %, eli yli 90 miljoonaa ihmistä, edustaa noin 55 etnistä vähemmistöä. Etniset vähemmistöt nauttivat tietyistä etuuksista, esimerkiksi yhden lapsen politiikka ei sido vähemmistökansoja.
Kansantasavallan aikana eri uskontoihin suhtautuminen on vaihdellut, nykyisin uskontoja pidetään ei-toivottuina, mutta ei kuitenkaan kiellettyinä asioina, edes puolueen jäsenille. Poikkeuksen muodostaa Falun Gong meditaatioharjoitus, jonka harjoittaminen on kielletty Kiinassa
Eri kansallisuudet seuraavat usein eri uskontoja. Han-kiinalaiset ovat tavallisesti joko ateisteja, buddhalaisia, kristittyjä tai taolaisia. Vähemmistökansallisuuksien keskuudessa merkittävimmät uskonnot ovat islam, buddhalaisuus (myös lamalaisuus), kristinusko ja šamanismi.
Kielet
Kiinan virallinen kieli on mandariinikiina. Sitä puhuu Kiinassa äidinkielenään noin 870 miljoonaa ihmistä, eli noin 70 % väestöstä. Mandariinikiina on opetuskieli kaikissa Kiinan oppilaitoksissa, joten lähes kaikki kiinalaiset osaavat sitä ainakin vieraana kielenä. Muutenkin han-kiinalaiset puhuvat siniittisiä kieliä, muilla Kiinan etnisillä ryhmillä on tavallisesti omat kielensä. Virallisesti Kiinassa on 55 etnistä vähemmistöä, kieliä on kuitenkin noin 100-120 vaikka eri kiinat laskettaisiinkin murteiksi, katso siniittiset kielet.
Muita yli miljoonan puhujan kieliä Kiinassa ovat (Huom. Osa näistä lasketaan yleensä kiinan murteiksi):
- Wu-kiina (77 milj.) siniittinen
- Yue-kiina eli kantoninkiina (52 milj.) siniittinen
- Jinyu-kiina (45 milj.) siniittinen
- Xiang-kiina (36 milj.) siniittinen
- Hakka-kiina (26 milj.) siniittinen
- Minnan-kiina (26 milj.) siniittinen
- Gan-kiina (21 milj.), siniittinen
- Minbei-kiina (10 milj.) siniittinen
- Pohjoinen zhuang (10 milj.) tai-kadai
- Uiguuri (7 milj.) turkkilainen
- Eteläinen zhuang (4 milj.) tai-kadai
- Kiinalainen viittomakieli (3 milj.) viittomakieli
- Mongoli (3 milj.) mongolialainen
- Bouyei (2 milj.) tai-kadai
- Korea (2 milj.) isolaatti
- Sichuanin yi (2 milj.) lololainen
- Eteläinen dong (1,5 milj.) tai-kadai
- Hmong njua (1 milj.) hmong-kieli
- Kasakki (1 milj.) turkkilainen
- Khams (1 milj.) tiibetiläinen
- Tiibet (1 milj.) tiibetiläinen
Kulttuuri
Pääartikkeli: Kiinan kulttuuri
Kiinalainen kulttuuri on vuosituhansien saatossa kehittynyt kaikilla kulttuurin osa-alueilla yhdeksi maailman suurista kulttuureista. Kiinalainen kulttuuri poikkeaa osin paljon länsimaisesta lähes kaikilla aloilla.
Kiinan kirjallisuus on kiinan kirjoitusjärjestelmän varhaisuuden vuoksi kehittynyt jo muinaisina aikoina, mutta kertomakirjallisuutta ei ole arvostettu, joten sitä on säilynyt vasta 1300-luvulta lähtien. Tätä varhaisempi säilynyt kirjallisuus on pääosin tietokirjallisuutta, filosofisia tai uskonnollisia teoksia sekä runoutta.
Kiinalainen musiikki, varsinkin perinteinen musiikki, poikkeaa selkeästi länsimaisesta, niin soitinten kuin sävelkulunkin osalta.
Kiinalainen näyttämötaide sisältää usein enemmän akrobatiaa kuin länsimainen. Erityisen huomattava näyttämötaiteen osa-alue on kiinalainen ooppera.
Kiinalainen maalaustaide on myös melko omaleimaista. Hyvin tärkeä kiinalaisille on myös kalligrafia.
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- öljy
- tina
- elohopea
- mangaani
- antimoni
- vanadiini
- alumiini
- uraani
- lyijy
- sinkki
- vesivoima
Merkittävimmät vientituotteet
- tekstiilit
- koneet
Katso myös
- Kiinan tasavalta eli Taiwan
- Kiinan kansantasavallan historia
- Kiinan dynastiat
- Kiinan kieli
- Maailman maat
als:Volksrepublik China
ja:中華人民共和国
ko:중화인민공화국
ms:Republik Rakyat China
simple:People's Republic of China
th:สาธารณรัฐประชาชนจีน
zh-cn:中华人民共和国
zh-min-nan:Tiong-hoâ Jîn-bîn Kiōng-hô-kok
zh-tw:中华人民共和国
Luokka:Kiina
Venäjä
Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.
Historia
Pääartikkeli: Venäjän historia
Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio.
Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917.
Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.
Politiikka
Pääartikkeli: Venäjän politiikka
Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy.
Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli
liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon,
valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli
duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.
Ihmisoikeusrikokset
Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.
Venäjän federaation subjektit
Pääartikkeli: Venäjän osat
Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön.
Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.
Maantiede
Pääartikkeli Venäjän maantiede
Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m.
Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj.
Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista
Venäjän alueet
Tasavallat
Luettelo Venäjän kaupungeista
Luettelo Venäjän kaupungeista
#Adygeia (Адыгея)
#Altai (Алтай)
#Baškortostan, Baškiria (Башкортостан)
#Burjatia (Бурятия)
#Dagestan (Дагестан)
#Ingušia (Ингушская)
#Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская)
#Kalmukia (Калмыкия)
#Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия)
#Karjala (Карелия)
#Komi (Коми)
#Mari (Марий-Эл)
#Mordva (Мордовия)
#Saha (Jakutia) (Саха (Якутия))
#Pohjois-Ossetia (Северная Осетия)
#Tatarstan (Tataria) (Татарстан)
#Tuva (Тува)
#Udmurtia (Удмуртия)
#Hakassia (Хакасия)
#Tšetšenia (Чечня)
#Tšuvassia (Чувашия)
Aluepiirit
- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)
Alueet
| |
