:: wikimiki.org ::
| Makkara |
Makkara
"Makkara on suoleen tai muuhun päällykseen tai muottiin tehty, yleensä pötkömäinen elintarvike, jonka oleellisena valmistusaineena on liha.", sanoo KTM:n makkaralaki. Makkaran määritteleminen muuten kuin muodon perusteella on vaikeaa: lihamureke ja maksalaatikko eivät ole makkaraa, ryynimakkara on; näitä erottaa muodon lisäksi kuori, mutta ovat kuorettomat nakitkin makkaroita.
Makkaran kuori voi olla lampaan tai sian suolta tai kollageeniä, selluloosaa tai jopa täysin synteettistä kalvoa.
Makkarat on keksitty jotta saataisiin teurastuksen yhteydessä syntyvät vähän epämääräiset lihakappaleet hyötykäyttöön.
Ensimmäiset maininnat makkaroista on sumerilaisilta nykyisestä Irakista noin vuodelta 3000 eaa. Kiinalaiset 589 eaa ja Homeros Odysseiassaan kirjoittivat myös makkaroista.
Keisari Neron aikana Roomassa makkarat olivat juhlaruokaa jolla etenkin juhlistettiin Lupercaliaa. Varhainen katolinen kirkko piti niin Lupercalian viettoa kuin makkaran syöntiä syntinä. Sanat 'makkara' ja 'ruokamyrkytys' (botulismi) ovat monissa kielissä samaa alkuperää.
Suomessa makkarat luokitellaan ruokamakkaroihin, leikkelemakkaroihin, kestomakkaroihin, raakamakkaroihin, maksamakkaroihin ja kotimakkaroihin. Lihan ja muiden lihaan verrattavien valmistusaineiden yhteismäärän tulee olla kestomakkarassa vähintään 95, leikkelemakkarassa vähintään 50 ja ruokamakkarassa vähintään 45 painoprosenttia laskettuna valmiista elintarvikkeesta. Makkarat jaetaan vielä A- ja B-luokkaan; A-luokan makkaroissa lihan ja muiden lihaan verrattavien valmistusaineiden yhteismäärä on vähintään 63 % laskettuna valmiin tuotteen painosta.
Suomalainen makkarakulttuuri on saanut vaikutteita etenkin Saksasta. Makkaranteko on enemmän länsi- kuin itäsuomalaista perinnettä. Teollisesti valmistettua makkaraa oli lähinnä vain kaupungeissa 1950-luvulle asti, koska kylmälaaitteita ei juuri ollut. Suomalainen lenkkimakkara on yksi ulkomailla asuvien suomalaisten suosikkituliaistoiveista, ja Ruotsin suurilla teollisuuspaikkakunnilla myydään suomalaisista elintarvikkeista nimenomaan makkaraa.
Eri makkaranimikkeitä
- Balkaninmakkara
- Bratwursti
- Gouter-makkara
- Grillilenkki
- Kärkkäri
- Lauantaimakkara
- Lenkkimakkara
- Maksamakkara
- Metvursti
- Mustamakkara
- Punainen Lenkki
- Ryynimakkara
- Salami
- Saunalenkki
- Sininen Lenkki
- Siskonmakkara
Makkara seuraa ihmistä läpi kulttuurihistorian. Makkara oli yksinkertainen tapa säilyttää lihaa eläimen teurastuksen jälkeen, puhdistaa suolet ja pistää takaisin se, mitä ei hetkeen syöty. Ajan myötä tulivat säilytysmenetelmät kuten savustus, suolaus ja kuivaus, mutta sitten ei tapahtunut paljoakaan vuosituhannen aikana.
Kotiloilla teurastettiin ja jokaisella kylällä oli omat makkaralajinsa ja maustesekoitukset. Yksi taikka toinen mauste tuli kuuluisaksi lähialueilla, mutta joistakin tavaramerkeistä ei ollut puhetta lainkkaan. Falumakkara kuuluu Ruotsin vanhimpiin makkaratyyppeihin. Makkaraa ei pidetty hienona ruokana vaan siihen oli oikeutettu erityisesti työväenluokka. Korkeammat säädyt käyttivät makkaraa vain leikkeleenä.
Falun on kaivoskaupunki. Härkiä teurastettiin ennen kaikkea sen vuoksi, että niistä saatiin tarvittavaa köysimateriaalia kaivokseen. Lihasta tuli ongelma ja se piti saada säilymään. Tämä oli syynä Falumakkaran syntyyn. http://www.korvhuset.com/korvhistoria.html
Linkkejä
- [http://www.finfood.fi/ Finfoodin lihatiedotus]
Luokka:Ruokalajit
ja:ソーセージ
simple:Sausage
Homeros
Homeros (kreikka: Ὅμηρος; Hómēros) oli legendaarinen, mahdollisesti myyttinen runoilija antiikin Kreikan muinais- eli ns. arkaaisella ajalla.
Teokset
Homeros tunnetaan eeppisten teosten Ilias ja Odysseia tekijänä, minieepoksen Batrachomyomachia ja lukuisten hymnien kirjoittajana. Hänen nimiinsä on laitettu lisäksi lukuisia muita töitä, ja jotkut antiikin lähteet nimeävät hänet koko Troijan sodan runouden kirjoittajaksi, ja lisäksi hänelle on annettu kunnia runoista, jotka kertovat Oidipuksesta ja hänen pojistaan.
Traditio kertoo Homeroksen olleen sokea, ja monet kaupungit väittävät olevansa Homeroksen synnyinpaikka, mutta muuten hänestä ei tiedetä paljoakaan. Molemmat edellä mainitut runot on kirjoitettu muinaiskreikan joonialaisella murteella, jota puhuttiin kreikkalaisessa Vähässä-Aasiassa.
Homeerinen kysymys
Ilias ja Odysseia muokattiin johdonmukaisempaan muotoon alkaen 700-luvulta eaa. Tärkeä henkilö työn aloittamisessa oli Ateenan tyranni Hipparkhos. Monet tutkijat uskovat tähän liittyneen teosten puuttuvien osien tuottamisen. Aikaisemmin teokset oli mahdollisesti välitetty vain suullisessa muodossa. Jotkut uskovat Homeroksen olleen tällöin vain sokea runonlaulaja. Varhaisin kokonainen Ilias-käsikirjoitus on peräisin vasta 900-luvun alkupuolelta.
Klassisen kirjallisuuden tutkijat Richmond Lattimore ja Robert Graves ovat spekuloineet alkuperäisen kirjoittajan olleen nainen. Samuel Butler väitti Odysseuksen sepittäjän olleen nuori sisilialainen nainen.
Runojen tarkkaa syntyhistoriaa ei varmaankaan tulla koskaan tuntemaan, koska Kreikan eri kaupungeista peräisin olleet 131 käsikirjoitusta tuhoutuivat Aleksandrian kirjaston tulipalossa. Lineaari B -kirjoituksen selvittäminen 1950-luvulla paljasti runot tunnetuksi jo 1200-luvulla eaa.
Heinrich Schliemann uskoi kaivauksissaan 1800-luvun lopulla löytäneensä Troijan kaupungin ja siten vahvistaneensa Troijan sodan olemassaolon.
Kirjallisuutta suomeksi
- Homeros: Ilias. WSOY, Helsinki 2002. (ISBN 951-0-16156-X)
- Homeros: Odysseia. WSOY, Helsinki 2002. (ISBN 951-0-16157-8)
- Homeros: Odysseia. Otava, Helsinki 2002. (ISBN 951-1-17050-3 )(1. p.1972)
- Linkomies, Edvin: Homeros. Otava, Helsinki 1948.
Linkkejä
- [http://wikisource.org/wiki/Author:Homer Englanninkielisen Wikiaineiston Homeros-käännökset]
- [http://www.gutenberg.org/browse/authors/h#a705 Project Gutenbergin Homeroksen (englanniksi Homer) teokset]
Luokka:Kreikkalaiset kirjailijat
Luokka:Kreikkalainen mytologia
ms:Homer
ko:호메로스
ja:ホメロス
simple:Homer
th:โฮเมอร์
KärkkäriKärkkäri voi tarkoittaa myös jalkapallossa kengän kärjellä suoritettua potkua eli kärkipotkua.
Kärkkäri-makkaraa valmistaa oululainen makkaratehdas [http://www.kotivara.fi/ Kotivara Oy]. Nimi lienee lyhentymä alkuperäisnimestä "käristemakkara".
Kärkkärin tarina juontaa 1950-luvulle, jolloin ohraryyniä sisältävä makkara kehitettiin nakkikioskikauppaan myyjien omasta toiveesta. Ihmiset, jotka elivät nuoruuttaan 1950–1970-luvuilla muistanevat hyvin, kuinka grillikopeilta käytiin aamuyön tunteina syömässä tätä oululaista perinneruokaa; sipulilla ja sinapilla höystettynä – tietysti maun mukaan. Lieneekö tuotteen suosituin syömisajankohta juuri syynä, että Kärkkäri tunnettiin ja tunnetaan tänä päivänäkin myös nimellä "erikoisaamiainen".
Kärkkärin markkinoinnin laajentamisesta ja oululaisen kärkkärigrillin perustamisesta Helsinkiin on käyty jo keskusteluja.
Kotivara oli lopettaa kärkkärin valmistuksen vuonna 2003, mutta [http://www.kaenkky.com/ Kaenkky Task Force] sai estettyä tämän keräämällä addressin kärkkärin puolesta. Addressin kirjoitti 1706 henkilöä.
Luokka:Perinneruoat
Ryynimakkara Ryynimakkara on hieman halveksittu makkaralajike. Jos katsotaan tarkemmin valmistusaineita, huomio kiinnittyy ensimmäisenä rasvan määrään, joka on huomattavan alhainen, jopa 5%, yleisimmin kuitenkin 10-15% luokkaa. Useimmilla nk. kevytmakkaroilla on sama rasvaprosentti, mutta se johtuu eri syistä. Ryynimakkaroissa on nimensä mukaisesti käytetty ohrasuurimoita noin 20% painosta, mikä alentaa tietysti lihan ja rasvan määrää.
Suomessa ryynimakkaran tuotekehittelyä on harrastanut erityisesti kannukselainen [http://www.pouttu.fi Pouttu] graham- ja ruissuurimoita sisältävillä ryynimakkaroillaan sekä [http://www.forssan.fi Forssan Liha & Säilyke], jonka Savuryynimakkara on eräänlainen perusryynimakkara. Kokeiluja harrastavat monet pienemmätkin valmistajat, kuten [http://www.pennanliha.fi Pennan Liha] Yrttiryynärillään.
Ryynimakkaran läheisiä sukulaisia ovat hämälainen perunamakkara, jossa käytetään siis perunoita ohrasuurimoiden tilalla, erilaiset verimakkarat sekä tietysti tamperelainen mustamakkara. Ulkomailla tulee välillä myös vastaan ryynimakkaran tapaisia makkaroita, erityisesti Brittein saarilla aamiaispöydässä tarjottava [http://en.wikipedia.org/wiki/Black_pudding Black Pudding] on tutun tuntuinen, vaikkakin ulkomuodoltaan erilainen, paksu ja lyhyt jötikkä. Myös skotlantilainen perinneherkku Haggis kuuluu samaan perheeseen, vaikkakin se suolen sijaan valmistetaankin lampaan mahalaukkuun.
Linkkejä
- [http://www.makkara.info Makkaraportaali (lähteenä)]
Luokka:RuokalajitRuokalajeihin liittyviä artikkeleja.
Luokka:Ruoka ЧеканциЧеканци е село в Североизточна България.
То се намира в община Антоново, Търговищка област.
Част от данните не са попълнени, но бихте могли да ги добавите.
География
Село Чеканци се намира в планински район.
История
Културни и природни забележителности
Редовни събития
Други
Външни препратки
Категория: Села в Търговищка област
cheap tickets miadyca narty austria sylwester kaway
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Shiny
Shiny Entertainment is a video game developer based in Newport Beach, CA, and is the creator of several hits such as Earthworm Jim and Enter The Matrix. Shiny was founded by David Perry in 1993 and is currently a division of
|
Kay Swift
Kay Swift (19 April 1897–28 January 1993) was an American composer of popular and classical music who was the first woman to score a complete musical. Written in 1930, Fine and Dandy includes some of her best known songs including the title work which has become a jazz standard. "Can't We be Friends" (19
|
Joe-4
Joe 4 (USSR version: RDS-4 (Reaktivnyi Dvigatel Stalina; Stalin's Rocket Engine)) was an American nickname for the first Soviet test of a thermonuclear weapon and was on August 12, 1953. It was not a "true" hydrogen bomb—it was similar to a "boosted" fission bomb, not a multi-stag
|
Marilyn Savant
Marilyn vos Savant (born August 11, 1946) is an American magazine columnist, author, lecturer, and playwright who rose to fame through her listing in the Guinness Book of World Records under "Highest IQ". Since 1986 she has written Ask Marilyn, a Sunday column in Parade magazine in which she answers questions from readers on a variety of subjects.
Biography
Born i
|
Oviraptorid
Microvenator
Subfamily Oviraptorinae
Oviraptor
Subfamily "Ineniinae"
Citipati
Rinchenia
Nemegtia
|
Nicola Vicentino
Nicola Vicentino (Vicenza, 1511 – Milan, 1575 or 1576) was an Italian music theorist and composer of the Renaissance. He was one of the most visionary musicians of the age, inventing, among other things, a
|
Brian Morris
: Brian Morris is also the name of a British politician and University educator, see Brian Robert Morris
Brian Morris is a professor of molecular medical sciences at the University of Sydney. As an academic, he publicly promotes scientific research findings in his areas of expertise, including molecular biology, high blood pressure, longevity, and cervical canc
|
Jonathan Hutchinson
Sir Jonathan Hutchinson (1828-1913), English surgeon, ophthalmologist, dermatologist, venereologist and pathologist, was born on July 23rd, 1828 at Selby, <
|
Bernard Werber
Bernard Werber (born September 18, 1961 in Toulouse) is the most famous French writer of science fiction of the 1990s.
Biography
He was born in Toulouse (Haute-Garonne) in
|
Automated identification and data capture
Automated Identification and Data Capture (Auto-ID Data Capture; AIDC) refers to the methods of identifying objects, collecting data about them, and entering that data directly into computer systems (i.e. without human involvement). Technologies typically considered as part of AIDC include bar codes, RFID, biometrics, magnetic stripes,
|
|