:: wikimiki.org ::

Markka

Markka

Markka (mk) oli Ruotsin rahayksikkönä käytössä Ruotsin valtakunnan alueella keskiajalta alkaen vuoteen 1776. Siihen asti yksi markka jakautui 192:een penninkiin. Myös muita rahayksiköitä oli valtakunnassa samanaikaisesti käytössä. Tuona aikajaksona silloisen Ruotsin valtakunnan itäraja hahmottui ajoittain liki nykyisen Suomen itärajan mukaiseksi ja siten myös markkaa käytettiin rahayksikkönä suurin piirtein nykyistä Suomea mukailevalla alueella. Toisen aikajakson markka oli uudistetulla pennijaolla Suomen rahayksikkö vuosina 1860—2002. Tämän nykyisin ainoastaan muuntolaskennassa käytettävän rahayksikön nimi on Suomen markka. Sen kansainvälinen valuuttatunnus on FIM. Markan sadasosa on nimeltään penni. 1 markka (2002) on 0,1681879 euroa (eli 1 euro vastaa 5,94573 markkaa). Myös Saksan liittotasavallan rahayksikön nimi oli markka vuoteen 2002 asti, Itä-Saksan vuoteen 1990 ja Viron vuoteen 1927.

Historia

Markka oli käytössä nykyisen Suomen maaperällä Ruotsin kuningaskunnan rahayksikkönä jo keskiajalla ja markan käyttö jatkui niinkin myöhään kuin 1700-luvun lopulla tapahtuneeseen Kustaa III:n rahauudistukseen asti. 1600-luvun alussa kaksi markkaa vastasi yhtä kuparitaaleria ja kaksi kuparitaaleria yhtä hopeataaleria. Tämä kurssi vaihteli jonkin verran vuosien saatossa. Ainakin yksi tällainen 1600-luvun markka (pyöreä kolikko) on Savonlinnassa Olavinlinnan museossa. Venäjän suurruhtinaskuntana Suomi käytti vuoteen 1840 asti rinnakkain entisen emämaan Ruotsin riikintaalareita eli riksejä ja Venäjän ruplaa rahayksikkönään. Tämän jälkeen oli käytössä parikymmentä vuotta ainoastaan Venäjän rupla. Venäjän jatkuva talouskriisi, erityisesti Krimin sodan jälkeen, kuitenkin teki ruplan epävakaaksi ja Venäjä joutui eroamaan hopeakannasta useampaan otteeseen. Suomi anoi lupaa omalle rahalleen ja sai sen 4. huhtikuuta 1860. Markka otettiin samana vuonna käyttöön, alustavalta arvoltaan neljäsosarupla. Nimeä ei tuolloin käytetty missään muualla, ja nimi valittiinkin kilpailulla. Muita ehdotuksia olivat muun muassa sataikko, omena ja suomo. Nimi tulee perinteisestä hopean ja kullan painon yksiköstä, arvoltaan 8 unssia (noin 28 grammaa). Markka sidottiin hopeakantaan 1865 — ilman Venäjän ruplaa — ja kultakantaan 1878. Vuonna 1915 markka erosi molemmista kannoista. Itsenäisyyden yhteydessä rahoista poistettiin venäjänkieliset tekstit, mutta markka liittyi takaisin kultakantaan vasta 1926, 87 prosenttia heikompana kuin aiemmin. 1931 Amerikan pörssiromahduksen ja siitä seuranneen maailmanlaajuisen laman jälkeen kultakanta kuitenkin romahti, joten markka sidottiin ensin Brittien puntaaan (1933) ja Yhdysvaltain dollariin (1939). Toisen maailmansodan aikana markka kärsi kovasta inflaatiosta. Vuonna 1948 valtio otti kansalaisiltaan pakkolainaa setelinleikkauksella, jossa kaikkien liikkeellä olevien seteleiden arvot puolitettiin kertarysäyksellä. Suomi liittyi taas kerran Bretton Woodsin kultakantaan 1951, mutta joutui eroamaan 1959. Markka korvattiin lopulta vuonna 1963 uudella markalla, arvoltaan 100 vanhaa markkaa. Inflaatiokierre kuitenkin jatkui. Bretton Woodsin kultakanta lakkasi 1971 ja markka sidottiin epävirallisesti valuuttakoriin 1973, mutta devalvoitiin silti kolme kertaa vuosien 1977 ja 1978 välillä, ja vielä kerran 1982. Moni on syyttänyt devalvaatioista paperiteollisuutta, joka sai niiden avulla vientitulojaan nostettua. Vuonna 1991 markka sidottiin Euroopan valuuttayksikkö ECUun, mutta joutui parin kuukauden sisään eroamaan jälleen yhdellä 12% devalvaatiolla. Markka kellutettiin taas 1992 ja se liittyi Euroopan valuuttajärjestelmään 1996. 1. tammikuuta 1999 Suomen markka liittyi Euroopan unionin yhteisvaluutta euroon ja lakkasi siten virallisesti olemasta. Seteleistä ja kolikoista luovuttiin kuitenkin virallisesti vasta 1. tammikuuta 2002. Suomen Pankki Helsingissä vaihtaa markkoja euroiksi vielä 29. helmikuuta 2012 saakka.

Kolikot

2012 2012 2012 Vuonna 1993 kolikkoja uudistettiin.

Setelit

Setelit ovat muuttuneet useaan kertaan. Viimeisen vuoden 1986 sarjan seteleiden aiheet olivat:
- 10 markan setelissä oli Paavo Nurmi ja takana Helsingin Olympiastadion.
- 20 markan setelissä oli Väinö Linna ja takana Finlaysonin tehtaita.
- 50 markan setelissä oli Alvar Aalto ja takana Finlandiatalo.
- 100 markan setelissä oli Jean Sibelius ja takana joutsenia.
- 500 markan setelissä oli Elias Lönnrot ja takana metsää.
- 1000 markan setelissä oli Anders Chydenius ja takana Suomenlinnan kuninkaanportti. Vuoden 1963 sarja:
- 1 markan setelissä oli ohran tähkiä ja takana Suomen leijona.
- 5 markan setelissä oli havuja ja takana Suomen leijona.
- 10 markan setelissä oli Juho Kusti Paasikivi ja takana Suomen leijona.
- 50 markan setelissä oli K. J. Ståhlberg ja takana Suomen leijona.
- 100 markan setelissä oli J. V. Snellman ja takana Suomen leijona.
- 500 markan setelissä oli Urho Kekkonen ja takana Suomen vaakunat.

Katso myös

- Wikisource: Suomen rahayksiköksi markka

Aiheesta muualla

- [http://web.archive.org/web/20041010063346/http://www.aqua-d.net/aquadime/markan_historiaa.htm Suomen rahayksikköjen historiaa] (Huomautus 15.8.2005: viimeisin versio archive.orgista, linkin domain vanhentunut?) Luokka:Rahayksiköt

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät

- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös

- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla

- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet

- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

1860

Tapahtumia

- Toinen oopiumsota päättyi Kiinassa.
- Alfred Nobel keksi dynamiitin.
- Etelä-Karoliina julistautui itsenäiseksi 20. joulukuuta ensimmäisenä etelävaltiona, mikä seuraavana vuonna johti Yhdysvaltojen sisällissotaan.

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:1800-luku ms:1860 ko:1860년 simple:1860 th:พ.ศ. 2403

Valuuttatunnus

Maailman valtioiden valuutoilla eli rahayksiköillä on yleisesti käytettyjä tunnuksia: Aikaisemmin ennen euron käyttöönottoa Suomen valuutta oli markka, jonka tunnus oli FIM. Tunnuksille on myös kansainvälinen standardi ISO 4217. Luokka:Raha

Euro

:Euro on myös Australiassa elävä kengurulaji. kengurulaji Euro (valuuttatunnus EUR) on Euroopan unionin yhteinen valuutta, joka on tällä hetkellä käytössä kaikissa EU:hun ennen vuotta 2004 liittyneissä maissa lukuun ottamatta Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ruotsia ja Tanskaa, jotka käyttävät yhä omia kansallisia valuuttojaan. Näistä maista Iso-Britannia ja Tanska ovat liittyneet EU:hun aikaisemmin, jolloin sopimus ei vielä edellyttänyt myös yhteisvaluutan käyttöönottoa, ja niinpä ne voivat pysytellä luvallisesti euron ulkopuolella. Sen sijaan Ruotsi allekirjoitti jo liittyessään sopimuksen Euroopan talousyhteistyöstä ja siten myös euroon liittymisestä. Vuonna 2004 mukaan liittyneet EU-maat ottanevat euron käyttöön aikaisintaan vuonna 2006 — tämän on ainakin Viro asettanut tavoitteekseen. Katso tarkemmin myös: Euroalue Eurokolikot ja -setelit otettiin käyttöön 1. tammikuuta 2002. Virallinen raha eurosta tuli jo kuitenkin 1. tammikuuta 1999, jolloin sitä alettiin käyttää tilivaluuttana. Yksi euro vastaa 5,94573 Suomen markkaa (eli 1 markka vastaa 0,1681879 euroa). Euron sadasosa on sentti. Euron kurssia ja korkotasoa valvoo ja pyrkii kontrolloimaan Euroopan keskuspankki.

Euron merkitseminen

Euron kansainvälinen kolmikirjaiminen tunnus (ISO-standardin mukaan) on EUR, jota käytetään pääasiassa kansainvälisessä rahaliikenteessä. Lisäksi on olemassa erityinen euro-symboli (€). Euron lyhenteenä käytetään joskus e-kirjainta, jos symboli ei ole käytettävissä. Paras tapa merkitä euro on olla lyhentämättä sitä ollenkaan. Sentin virallinen lyhenne suomen kielessä on snt, jonka rinnalla voidaan käyttää myös muissa kielissä yleistä lyhennettä c. Euron symboli on mukana Unicode-merkkijärjestelmässä, ja sen esittämiseksi voi käyttää esimerkiksi Latin 9 -merkistöä, joka on Latin 1:stä eurokelpoiseksi muokattu versio.

Setelit ja kolikot

Latin 1 Latin 1 Päätös euroseteleiden ulkomuodosta tehtiin joulukuussa 1996. Toisin kuin kansallisessa rahassa, niissä ei ole kansallisia tunnisteita, vaan niissä korostetaan sitä, mikä eurooppalaisille on yhteistä. Pääasiasiallisena kuvituksena ovat eri aikakausien ja tyylisuuntien ikkunat ja sillat, jotka kuvastavat avautumista kohti muita ihmisiä ja yhteyksiä heihin. Setelit ovat suuruudeltaan 5, 10, 20, 50, 100, 200 ja 500 euroa ja niiden koko vaihtelee siten, että pieniarvoiset setelit ovat pieniä ja koko suurenee mitä suurempiarvoinen seteli on kyseessä. Yksi euro jakautuu sataan senttiin. Kolikkojen nimellisarvot ovat: 2 euroa, 1 euro ja 50, 20, 10, 5 ja 2 senttiä sekä 1 sentti. Kolikkojen toisella puolella on yhteinen Eurooppa-aihe ja rahan arvo. Toisen puolen aiheen päättää kukin kansallinen keskuspankki. Suomalaisten eurokolikkojen kansallisella puolella on suomuurain kahden euron kolikossa, laulujoutsenia yhden euron kolikossa ja pieniarvoisissa kolikoissa leijonakuvio. € on euron tunnus, jota käytetään muun muassa kaikissa hintamerkinnöissä.

Käyttö

Suomessa päätettiin alusta alkaen olla käyttämättä yhden ja kahden sentin kolikoita. Syynä on pikkukolikoiden epäkäytännöllisyys käteisellä maksettaessa. Tähän oli Suomessa totuttu jo markka-ajan viimeisinä vuosina, jolloin pienin käytetty kolikko oli kymmenpenninen. Syyskuusta 2004 alkaen myös Hollannissa aiotaan luopua kahdesta pienimmästä kolikosta, koska niiden käyttö on liian kallista. Laskelmien mukaan jokaisen yksisenttisen käsittelystä aiheutuu neljän sentin kulut. Myös Belgiassa suunnitellaan (2004) pikkukolikoista luopumista, ja niiden vastustus muissakin euromaissa on kasvamaan päin.

Linkkejä

- [http://www.euro.fi/ www.euro.fi]
- [http://www.ecb.int/ www.ecb.int]
- [http://www.eurobilltracker.com www.eurobilltracker.com] (hupi: seuraa euroseteleiden liikkumista) Luokka:Rahayksiköt Luokka:Euroopan unioni ms:Euro zh-min-nan:Euro ko:유로 ja:ユーロ simple:Euro th:ยูโร fiu-vro:Õuro

Itä-Saksa

Deutsche Demokratische Republik

DDR:n lippu

DDR:n lippu
DDR:n vaakuna

"Berlin, Hauptstadt der DDR"
(Itä-Berliini)

Pinta-ala

108 333 km²

Väkiluku

17 miljoonaa (1989)

Perustuslain säätäminen

7. lokakuuta 1949

Rahayksikkö

Markka (Ostmark) = 100 Pfennig

Aikavyöhyke

GMT +1

Kansallislaulu

Auferstanden aus Ruinen

Kansainvälinen suuntanumero

+37

ISO 3166 maakoodi

DD / DDDE

Olemassa

1949–1990

Saksan demokraattinen tasavalta, (saks. Deutsche Demokratische Republik, DDR) eli Itä-Saksa oli marxilais-leniniläinen kansandemokratia, joka oli olemassa 1949—1990. Itä-Saksan perustivat saksalaiset kommunistit, joista moni oli ollut 1930-luvulta asti maanpaossa Neuvostoliitossa. Alueellisesti DDR käsitti vain Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen, koska tämä erillinen kommunistien hallitsema saksalainen valtio perustettiin Neuvostoliiton myötävaikutuksella kommunistien epäonnistuttua aikaisemmissa (1945-1949) pyrkimyksissään tulla valtaan koko Saksassa. DDR sai muodollisen suvereniteetin 1954, mutta Potsdamissa solmitun sopimuksen nojalla neuvostojoukot jäivät maahan. DDR oli myös Varsovan liiton jäsenvaltio.

Historia

Toisen maailmansodan aikana liittoutuneet sopivat 1945 Potsdamissa, että valloitettu Saksa jaettaisiin miehitysalueisiin neljän liittoutuneiden jäsenen - Ranskan, Yhdysvaltain, Iso-Britannian ja Neuvostoliiton kesken. Jaltan konferenssissa myös Puolan rajoja siirrettiin länteen, samalla kuin Neuvostoliiton rajoja Puolan toisella puolella siirrettiin. Tämä maanvaihdos tehtiin Saksan itäisten osien kustannuksella, ja rajalinjaksi tuli Oder-Neiße-linja. Toisin sanoen DDR sijaitsi entisen keski-Saksan alueella. 1949 läntisten valtojen miehittämät alueet yhdistyvät Saksan liittotasavallaksi eli Länsi-Saksaksi, itäisestä miehitysalueesta muodostettiin vastineeksi DDR. Se peri hallintomuodokseen marxisti-leninistisen ideologian ja liittyi Varsovan liittoon, kun vastaavasti sen läntinen naapuri liittyi länsiliittouma NATOon. Ensimmäinen DDR:n johtaja oli Walter Ulbricht. Perustuslaissa maa määriteltiin "työläisten ja maanviljelijöiden tasavallaksi". 17. kesäkuuta 1953, kun viisivuotissuunnitelman määräyksellä oli vaadittu kaikkien tuotantomäärien lisäämistä 10 %, saksalaiset työläiset osoittivat mieltään Itä-Berliinissä, vaatien vapaita vaaleja. Myöhemmin samana päivänä neuvostojoukot kukistivat mielenosoituksen verilöylyssä, joka vaati useita satoja ihmishenkiä. Saksan jaon tapaan myös pääkaupunki Berliini oli jaettu kahtia liittoutuneiden kesken, vaikka se jäi itse asiassa Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen sisään. Myöhemmin Länsi-Berliinin asemasta käydyssä kiistassa Neuvostoliitto eristi kaupungin ja katkaisi länsimaiden huoltoyhteydet kaupunkiin. Vastaukseksi Länsi-Berliiniä tuettiin ilmasillalla. Länsi-Saksan kasvava hyvinvointi ja lisääntyvä poliittinen sorto idässä sai monet itäsaksalaiset pakenemaan länteen. Jatkuva pakolaisvirta sai DDR:n poliittisen johdon sulkemaan rajat piikkilanka-aidoilla, miinakentillä, vartiotorneilla ja vahvistamalla rajavartiointia. Kenties kuuluisin näistä toimenpiteistä oli 1961 rakennettu Berliinin muuri, jonka sortuminen 1989 on kenties voimakkain Saksojen yhdistymisen symboli. DDR:n viranomaiset myös kiristivät omien kansalaistensa vakoilua STASI-organisaation ilmiantajien kautta. Kamppailua lännen kanssa käytiin myös urheilun tasolla. Itäsaksalaiset atleetit olivat hyviä monissa olympialajeissa armottomien harjoitusmetodien, systemaattisen lahjakkuuksien seulonnan, sekä laajamittaisen dopingin ansiosta. Kuriositeettina Itä- ja Länsi-Saksa kohtasivat jalkapallokentillä vain kerran, MM-kisoissa 1974. Vaikka Länsi-Saksa oli kisojen isäntä - ja lopulta myös maailmanmestari - Itä-Saksa voitti ottelun 1-0. Itä-Saksa oli valtiona dogmaattinen ja taloudellisesti heikko. Kommunistisen talouden tehottomuudesta huolimatta myöhemmin DDR:ää pidettiin yleisesti taloudeltaan vahvimpana itäblokin maana, koska saksalaisten koulutustaso, työvoiman yleinen osaamistaso ja teknologia olivat parempia kuin muualla Itä-Euroopassa. 1971 Erich Honecker otti vallan Walter Ulbrichtiltä vallankaappausmaisella operaatiolla. Ulbricht kuitenkin jätettiin henkiin, toisin kuin monet muut syrjäytetyt itäblokin johtajat. Ennen 1970-lukua, Länsi-Saksan virallinen linja seurasi ns. Hallsteinin doktriinia, jonka mukaan DDR:ää ei tunnustettu. 1970-luvun varhaisina vuosina Willy Brandtin uusi idänpolitiikka (Ostpolitik) johti lopulta siihen, että molemmat maat tunnustivat toisensa. Elokuussa 1989 Unkari poisti rajoitukset maahan tulolta ja maasta poistumiselta, minkä ansiosta monet itäsaksalaiset pääsivät pakenemaan länteen ylittämällä ns. vihreän rajan Unkariin, sieltä Itävaltaan ja eteenpäin Saksan liittotasavaltaan. Monet muut taas osoittivat rauhanomaisesti mieltään valtaa pitänyttä kommunistipuoluetta vastaan. Nämä mielenosoitukset johtivat lopulta Honeckerin eroon ja hänet korvasi lyhyen aikaa hallinnut, DDR:n viimeiseksi johtajaksi jäänyt Egon Krenz. 9. marraskuuta 1989 Berliinin muuri murtui ja sen mukana koko DDR:n sosialistinen järjestelmä. Huolimatta yrityksistä luoda ei-sosialistinen Itä-Saksa, Saksojen yhdistymisen asia ajoi niiden yli. Neuvotteluja käytiin Saksojen ja vanhojen toisen maailmansodan voittajavaltioiden kesken ja yhdistymisen pelisäännöt sovittiin. 3. lokakuuta 1990 Itä-Saksan väestö ja alue liitettiin Saksan liittotasavallan osaksi, liittyen samalla osaksi Euroopan unionia. Tähän päivään saakka itäisten ja läntisten osien välillä vallitsee monenlaisia eroja - elämäntyyli, poliittiset aatteet ja varallisuus ovat vieläkin erilaisia Saksan eri osissa ja yleisesti puhutaan vieläkin Osseista ja Wesseistä. Tosin on myönnettävä, että merkittävät erot vallitsevat myös pohjois- ja eteläsaksalaisten välillä. Uusissa osavaltioissa taloudellinen eriarvoisuus on vanhaa Länsi-Saksaa suurempaa ja itäisessä osassa silmiinpistävää. Työttömyys, köyhyys ja muut sosiaaliset ongelmat ovat luoneet pohjaa ääriliikkeiden läntisiä alueita vahvemmalle jalansijalle. Lisäksi Saksojen yhdentyminen on huomattavasti heikentänyt Saksan talouskasvua, koska länsisaksalaiset ovat joutuneet kantamaan suuren osan entisen DDR:n jälleenrakennustaakasta.

Politiikka

Itä-Saksan vastine kommunistiselle puolueelle oli Sozialistische Einheitspartei Deutschlands eli Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue, SED, joka yhdessä muiden puolueiden kanssa muodosti Demokraattisen Saksan Kansanrintaman. Se perustettiin 1946 sulauttamalla yhteen Saksan kommunistinen puolue KPD ja sosiaalidemokraattinen SPD Neuvostoliiton miehitysalueella. Itä-Berliinissä SPD säilyi itsenäisenä puolueena. Saksojen yhdistyttyä SED nimettiin uudelleen Demokraattisen sosialismin puolueeksi. Muut puolueet toimivat edustajavaaleissa (Volkskammer) kansanrintaman alla, jota hallitsi SED. Puolueiden lisäksi parlamentissa oli myös edustajia joukko-organisaatioista kuten Vapaa Saksan Nuoriso (Freie Deutsche Jugend) tai Vapaa Saksan Ammattiyhdistysliitto. Naisten integraatiota poliittiseen järjestelmään edistettiin perustamalla naisjärjestö, jolla oli paikkoja parlamentissa. Ei-parlamentaariset joukko-organisaatiot olivat kuitenkin keskeisessä asemassa DDR:n yhteiskunnassa. Näitä olivat esimerkiksi Urheilu- ja voimisteluliitto ja Ihmisten Solidaarisuus (vanhusten organisaatio). Yksi erittäin suosittu organisaatio oli Saksa-Neuvostoliitto Ystävyysseura.

Kuri ja järjestys

Volkspolizei

DDR:n poliisi oli Volkspolizei. Neuvostoliiton sotilashallinto perusti omalla miehitysalueellaan poliisivoimat jo 1945 entisistä Wehrmachtin upseereista, jotka olivat kääntyneet tukemaan kommunismia. Keväällä 1949 poliisista puhdistettiin kaikki epätoivottu henkilöstä, entiset sotilaat, sotavangit ja lännestä tulleet. 1950-luvulla mennessä Itä-Saksassa oli jo tehokkaat turvajoukot vaikkei Saksoilla ollutkaan armeijoita. Poliisilla oli sotilaskoulutus ja sotilasarvot ja he toimivat lisäksi rajavartioina Saksojen välisellä rajalla. Poliisi oli suoraan sisäministeriön alainen ja toimi yhteistyössä tiedustelupalvelu Stasin kanssa. Poliisilla oli omat ilmiantajansa joiden tietoja tarkistettiin Stasin kanssa. Poliisin jäsenet pääsivät erikoiskauppoihin, jotka olivat tavalliselta kansalta suljetut ja saivat useimpia muita kansalaisia paremman asunnon. Ensimmäinen Volkspolizein voimannäyte oli kesäkuun 1953 mellakoiden kukistaminen Itä-Berliinissä. Neuvostoarmeijan panssareiden tukemana 50 ihmistä surmattiin työläisten mielenosoitusta tukahduttaessa. Berliinin muurin rakentamisen jälkeen poliisi valvoi rajaa Berliinissä ja pyrki estämään loikkaukset länteen. Ensimmäinen loikkausta yrittänyt ammuttiin Berliinin muurille 24. elokuuta 1961. Poliisin valtuuksia laajennetiin 1968, jolloin poliisin tehtäväksi annettiin myös "sosialististen saavutusten, vapaan elämän ja luovan työn suojelu". Tämä jälkeen poliisi saattoi perustella kaikkia tekemisiään lain avulla. Stasin ja Volkspolizein pelon väistyessä 1989 ennen melkein rikoksettoman DDR:n rikollisuus kasvoi räjähdysmäisesti, eikä valmistautumaton Volkspolizei kyennyt vastaamaan. Leipzigissä vakavien rikosten määrä nousi 1989–1990 540 %. Saksan yhdistymisen jälkeen suuri osa Volkspolizein jäsenistä koulutettiin uudelleen Saksan poliisivoimiin.

Kansanarmeija

Pääartikkeli: Itä-Saksan kansanarmeija DDR:n kansanarmeija (Nationale Volksarmee, NVA) perustettiin 1. maaliskuuta 1956. Sen edeltäjä oli jo 1952 perustettu Kasernierte Volkspolizei (KVP). NVA oli ammattilaisarmeija vuoteen 1962, jolloin asevelvollisuus otettiin jälleen käytäntöön. Asepalvelus kesti 18 kk ja siihen olivat velvoitettuja 18–26 vuotiaat miehet. Aseettomaan palvelukseen luotiin 1964 mahdollisuus rakennussotilaana (Bausoldat). Nämä joukot erotettiin normaaleista yksiköistä, jotta idealismi ei leviäisi. Aseistakieltäytyjiä vainottiin ja heiltä evättiin usein opiskelupaikka palveluksen jälkeen. Totaalikieltäytyjät olivat valtion vihollisia ja heidät tuomittiin vankeuteen, jonka jälkeen seurasi usein karkotus. NVA oli Varsovan liiton toiseksi suurin armeija. Se oli aseistettu pääasiassa neuvostokalustolla, ja muodosti Neuvostoliiton etulinjan joukkojen kanssa ensimmäisen aallon mahdollisessa hyökkäyksessä NATOa vastaan. NVA liitettiin Bundeswehriin 1990. Suurin osa entisistä Itä-Saksan upseereista vapautettiin kuitenkin palveluksesta ja muut alennettiin. Neuvostokalusto poistettiin pääosin käytöstä ja myytiin ulkomaille, esimerkiksi Suomeen.

Stasi

Stasi, Ministerium für Staatssicherheit oli DDR:n turvallisuus- ja tiedusteluorganisaatio, sitä pidettiin yhtenä maailman tehokkaimmista tiedustelupalveluista. Stasi perustettiin 1950 ja se järjestettiin Neuvostoliiton KGB mukaan. Sen tehtävä oli kansalaisten epäsopivan poliittisen käyttäytymisen kontrollointi. Stasin vaikutus ulottui DDR:n elämän joka kolkkaan. 1989 DDR:n romahtaessa sillä oli 91 000 kokopäiväistä työntekijää ja 300 000 ilmiantajaa. Tämä tarkoitti, että joka viideskymmenes itäsaksalainen oli tekemisissä Stasin kanssa. Vuoden 1989 vallankumouksen yhteydessä kansalaiset tunkeutuivat Stasin toimistoihin, mutta viranomaiset ehtivät tuhota suuria määriä arkistoista. Nykyisin arkistot on avattu ja valvotut ovat saaneet huomata ystäviensä, perheenjäsentensä ja kollegoidensa jättäneen säännöllisesti raportteja Stasille. Stasi tuki myös salaa lännessä toimivia terroristeja, kuten Punaista armeijakuntaa. Nämä terroristiryhmittymät eivät tosin olleet todellisuudessa mitään Stasin luomia kulisseja - pääasiassa ideologisen kuilun takia tuki ei ollut läheskään suoraa ja esimerkiksi Stasin Punaiselle Armeijakunnalle antama tuki sijoittuu lähinnä 1980-luvulle, jolloin varsinaiset opiskelijaradikalismille pohjanneet ensimmäisen sukupolven terroristit eivät olleet enää mukana kuvioissa. Huomautettakoon lisäksi, että DDR:ssä oli aikanaan mm. kaikkein tiukin uusnatseihin suhtautuminen. Uusnatsit joko välittömästi ammuttiin tai karkoitettiin maasta.

Kulttuuri

Musiikki

Mainstream-musiikki oli suurimmaksi osaksi epäsuosittua itäsaksalaisen nuorison keskuudessa vallitsevan opportunistisen poliittisen korrektiuden takia. Yhtyeiden oletettiin laulavan saksaksi. Sanoitukset tarkastettiin vahingollisen materiaalin varalta ja epäsuotavat lyriikat saattoivat johtaa bändin kieltämiseen. Vuonna 1980 ensimmäisenä merkittävä läntisenä rockyhtyeenä Itä-Berliinissä soitti länsisaksalainen Tangerine Dream - yhtyeen instrumentaalimusiikkia ei pidetty "vaarallisena". Länsivaikutteet olivat helposti tavoitettavissa, koska länsisaksalaisten, luokkavihollisten (Klassenfeinde) radio- ja TV-lähetykset olivat kuultavissa itäisessä Saksassa. Tämä johti siihen, että underground-yhtyeet muistuttivat tyyliltään läntisiä yhtyeitä. Oli myös yhtyeitä, jotka ottivat poliittiset vaikutteet suoraan DDR:stä ja kehittivät niitä jopa pidemmälle. Esimerkiksi industrial-yhtye Laibach (saksankielinen nimi Ljubljanalle) oli kontroversiaalin poliittis-taiteellisen ryhmän NSK:n (Neue Slowenische Kunst) jäsen. Yhtyeen jäsenien väitetään halunneen kehittää 100 % totalitaristisen ja kollektivistisen valtion Sloveniaan (toisaalta on vaikea sanoa leikkiikö Laibach autoritaarisilla teemoilla ja kansallissosialistisella tematiikalla vain luodakseen sokkiefektin ja kyseenalaistusta).

Nostalgia

Itäsaksalainen kulutuskulttuuri — joka toisaalta oli läntistä huomattavasti kehittymättömämpää — on viime aikoina yhdistyneessä Saksassa noussut tietynlaiseen kulttiasemaan. Nostalgia on saanut entiset itäsaksalaiset muistelemaan lämmöllä ja huumorilla, mutta tottakai tietyllä sarkasmilla lapsuuttaan ja nuoruuttaan täysin erilaisessa valtiossa. Ostalgiaksi kutsuttu ilmiö saa ihmiset keräämään erilaisia DDR-muistoesineitä - ruokapaketeista Trabanteihin. Nämä esineet muistuttavat entisiä DDR:n kansalaisia ympäristöstä, jossa he varttuivat. Osittain ilmiöön liittyviä tunteita voi havainnoida Wolfgang Beckerin 2003 julkaistussa elokuvassa "Good bye, Lenin!" Luokka:Saksan demokraattinen tasavalta Luokka:Euroopan entiset valtiot als:Deutsche Demokratische Republik ms:Jerman Timur ko:독일민주공화국 ja:ドイツ民主共和国 th:เยอรมนีตะวันออก

Suomen suurruhtinaskunta

Suomen suuriruhtinaskunta -nimitystä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1584, jolloin Ruotsin kuningas Juhana III lisäsi Suomen suuriruhtinaan arvonimen hallitsijatitteleihinsä. Käytännössä Suomella oli suuriruhtinaskunnan asema vuodesta 1809 vuoteen 1917 Venäjän keisarin alaisuudessa.

Suomen suuriruhtinaskunta
*Storfurstendömet Finland*
Suomen suuriruhtinaskunnan vaakuna
Virallinen kieli	ruotsi, vuodesta 1883 myös suomi, venäjä vuodesta 1809 vuoteen 1863 ja uudelleen vuodesta 1900 vuoteen 1917)
Pääkaupunki	Turku 1809–1812 Helsinki 1812–
Hallinnollinen keskuspaikka	Pietari
Hallitsija	Suomen suuriruhtinas,Venäjän keisari
Väkiluku	1 636 900 (1850)
Rahayksikkö	Rupla (–1859) Markka (1860
Olemassa	1809 –1917

Ruotsilta Venäjälle

1700-luvun vaihteessa Ruotsilla ei ollut enää resursseja ylläpitää suurvalta-asemaansa. Suurvalta romahti, kun Suuri Pohjan sota pakotti ruotsalaiset lopulta 1721 luovuttamaan Baltian omistuksensa sekä Karjalasta Viipurin ja Käkisalmen läänit Venäjälle. Sodan loppuaikoina Suomi oli kokonaan miehitettynä. Miehitysajasta käytetään nimeä Isoviha. Ruotsin ja Venäjän seuraavan yhteenoton, Pikkuvihan, tuloksena Turun rauhassa 1743 Hamina ja Kymenkartanon läänin itäosa siirtyivät Venäjälle. Edellä kahdessa vaiheessa muodostuneita Venäjän hallitsemia suomalaisalueita kutsutaan yhteisnimellä Vanha Suomi tai Viipurin kuvernementti. Napoleonin vaatimukset aiheuttivat Ruotsin ja Venäjän joutumisen sotaan 1800-luvun alussa, käytiin Suomen sota 1808–1809. Sodan päättyessä 1809 Suomi oli kokonaan miehitettynä ja liitettiin Venäjään, samoin aiemmin Ruotsin osina pidettyjä osia Lapista sekä Ahvenanmaa. Suomen sodan päätteeksi 17. syyskuuta 1809 solmittiin Haminan rauha Ruotsin ja Venäjän välillä. Ruotsille kuuluneet Suomen alueet luovutettiin virallisesti Venäjälle, joka oli niitä käytännössä miehittänyt ja hallinnut jo yli puoli vuotta. Haminan rauhaJo sodan aikana Venäjän hallitsija Aleksanteri I oli kutsunut koolle Porvoon maapäivät (myös käytetään kohottavampaa, mutta historiallisesti perustelemattomampaa nimitystä Porvoon valtiopäivät), jossa suomalaisten johtohenkilöt vannoivat uskollisuutta uudelle hallitsijalle tämän taatessa suomalaisten oikeuksia ja ottaessa Suomen suuriruhtinaan arvonimen. Ruotsilta saaduista alueista muodostettiin autonominen maakunta (nk. Uusi-Suomi), Suomen suurruhtinaskunta, ja 1812 siihen vielä liitettiin Viipurin kuvernementin, eli Turun rauhassa 1743 ja Uudenkaupungin rauhassa 1721 Venäjälle virallisesti siirtyneet, vastaavasti isovihan ja pikkuvihan aikana vallatut Vanhan Suomen alueet. Näin muodostui Suomen suuriruhtinaskunta (1809–1917). Suomalaissyntyisellä kreivi Gustaf Mauritz Armfeltilla, tsaarin neuvonantajalla, oli ratkaiseva rooli siihen, että Suomi sai erillisaseman ja suuren autonomian, sekä takaisin Vanhan Suomen. Armfelt toimi Suomen Asiain Komitean puheenjohtajana Pietarissa.

Hallinto

Pietari Suomi oli muusta Venäjästä erillinen itsehallintoalue, Suomen suuriruhtinaskunta, jossa oli mm. käytössä oma raha vuodesta 1860 ja oma armeija. Suuriruhtinaskuntaa hallitsi Pietarista käsin tsaari, esittelijänään ja valmistelijanaan Suomen ministerivaltiosihteeri, sekä autonomian pääkaupungista Helsingistä käsin Suomen senaatti ja Venäjän keisarin edustajana Suomen kenraalikuvernööri. Suuriruhtinaskunnan historia voidaan jakaa seuraaviin vaiheisiin:
- 1809–1862: Puoli vuosisataa, jonka aikana suuriruhtinaskunnan viranomaisten onnistui vakuuttaa tsaari ja Venäjän hovi, paitsi omasta, mutta myös kaikkien suomalaisten uskollisuudesta.
- 1863–1898: Kolmannesvuosisata kasvavaa sisäistä itsenäisyyttä, sisältäen mm. maapäivien (valtiopäivien) muodostumisen säännöllisiksi, sekä suomen kielen kohoamisen rahvaan kielestä ruotsin kanssa tasaveroiseksi kansalliskieleksi.
- 1899–1917: parikymmentä vuotta venäläistämisyrityksiä. Vuodesta 1863 alkaen Suomen säätyvaltiopäivät kokoontuivat säännöllisesti.

Suomen Läänit

Ruotsissa 1634 käyttöön otettu hallinnollinen jaotus säilyi vain vähäisin muutoksin. Vuonna 1837 maaherran nimi muutettiin kuvernööriksi.
- Uudenmaan lääni
- Hämeenlinnan lääni
- Turun ja Porin lääni
- Viipurin lääni (muodostui Suomeen liitetystä Viipurin kuvernmentistä)
- Mikkelin lääni (ent. Kymenkartanon lääni)
- Kuopion lääni (ent. Savon ja Karjalan lääni)
- Vaasan lääni
- Oulun lääni

Kieli

Johan Vilhelm Snellman esitti 1840-luvulla että suomenkielistä kirjallisuutta on pyrittävä kehittämään kansan sivistystason kohottamiseksi ja kansallishengen kehittämiseksi. Snellmannin syntymäpäivänä 12. toukokuuta vietetään edelleen Suomalaisuuden päivää. 1841 suomen kieli otettiin ensimmäisen kerran oppiaineeksi kouluihin. Rahvaan nousua alettiin pelätä Pariisin mellakoiden 1848 jälkeen vaikka suomalaiset olivatkin Nikolai I:n mielestä rauhallisia alamaisia. 19. maaliskuuta 1850 sääti kenraalikuvernööri A.S. Menšikov sensuuriasetuksen, jolla kiellettiin suomenkielisten lehtien ja kirjallisuuden julkaisu uskonnollista ja tiettyä tietokirjallisuutta lukuun ottamatta. Vaikuttajana oli myös ruotsinkielinen virkamiehistö ja yläluokka. Asetus kumottiin 27. helmikuuta 1860. 1. elokuuta 1863 annettiin kieliasetus, jolla suomen kieli nostettiin tasavertaiseen asemaan ruotsin kanssa 20 vuoden siirtymäajan jälkeen, vaikka ruotsi jäikin vielä viralliseksi kieleksi. Vasta sortovuonna 1902 suomi nousi samaan asemaan ruotsin kanssa, tosin nyt molemmat alistettiin venäjän kielelle.

Raha

Autonomian alussa 1809–1860 Suomessa käytettiin rahana sekä Ruotsin kruunua että Venäjän ruplaa. Suomen pankki perustettiin 1811 nimellä Waihetus- Laina ja Depositioni- Contori Suomen Suuren- Ruhtinanmaassa. Krimin sodan jälkeisten talousvaikeuksien aikana Venäjä luopui hopeakannasta, joka tiesi Suomessakin taloudellisia vaikeuksia hopearahan loppuessa ja setelirahan muuttuessa arvottomaksi. Vuonna 1859 J.V. Snellman ja Fabian Langenskiöld aloittivat operaation oman rahan saamiseksi. 4. huhtikuuta 1860 keisari Aleksanteri II määräsi Suomeen oman markan ja pennin. Markan arvo määriteltiin aluksi ruplan neljäsosaksi. Vuonna 1865 hopeamarkka julistettiin ainoaksi lailliseksi maksuvälineeksi Suomessa. Vuonna 1878 Suomen markka sidottiin Ranskan kultafrangiin.

Kalenteri

Ruotsissa oli siirrytty gregoriaaniseen kalenteriin jo 1753 jättämällä kalenterista pois 11 päivää. Venäjän vallattua Suomen uusi kalenteri jäi voimaan ja asiakirjoihin merkittiin päivämäärät uuden ja vanhan luvun mukaan. 1800-luvulla ero oli 12 päivää, näin Porvoon maapäivien hallitsijanvakuutus päivättiin 15. maaliskuuta juliaanisen kalenterin mukaan ja 27. maaliskuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan. 1900-luvun vaihteessa ero Suomen ja muun keisarikunnan välillä kasvoi päivällä lisää.

Armeija

Pääartikkeli: Suomen suuriruhtinaskunnan armeija Porvoon maapäivillä uusi hallitsija asetti ruoturasitteen toteuttamisen siitä alkaen jäihin. Tosin aatelissäädyn uskollisuuden varmistamiseksi upseereille taattiin heidän virkatalonsa, vaikkeivät enää tehneet palvelusta. Siitä pitäen Suomen asevoimat olivat pienet ja yleensä rakentuivat palkka-armeijaperiaatteelle. Tällöin niitä voitiin yhdistää Venäjän asevoimiin ja käyttää myös Suomen rajojen ulkopuolella, mitä lainsädäntö ei olisi sallinut "omalle armeijalle". Napoleonin sotien aikana vuonna 1812 muodostettiin kolme 1200 miehen rykmenttiä ja Haminaan perustettiin Topografiakunta, joka vuodesta 1821 järjestettiin kadettikouluksi. Heinäkuussa 1829 sai Anders Edvard Ramsayn johtama opetuspataljoona nuoren kaartin arvonimen ja siitä tuli Henkivartioväen 3. Suomen tarkk'ampujapataljoona, Suomen kaarti. Suomen kaarti osallistui kaartin joukkojen etujoukkona muiden Venäjän joukko-osastojen mukana kukistamaan Puolan kapinaa vuosina 1830–1831. Suomen kaarti kunnostautui vielä Turkin sodassa eritoten Gornyi Dubnjakin taistelussa 1877 ja sai palattuaan vanhan kaartin arvonimen. Vuonna 1878 sääti Aleksanteri II asevelvollisuuden saatettavaksi voimaan koko valtakunnassa. Suomessa perustettiin autonomian turvin oma armeija, joka erotettiin Venäjän armeijasta. Sotaministeriö ei tätä hyväksynyt ja koko järjestelyä pidettiin sen taholta väliaikaisena. Armeija koostui suomalaisista ja sitä johti kenraalikuvernööri. Armeijan pataljoonat perustettiin läänien pääkaupunkeihin 1880–1881 ja Rakuunarykmentti Lappeenrantaan 1890. Suurin osa asevelvollisista palveli kolmena kesänä 90 päivää reservikomppaniassa. Pääsy kolmen vuoden palvelukseen vakinaisessa armeijassa johti usein valtion virkaan postissa tai rautateillä ja sosiaaliseen nousuun. Suomen asevelvollinen armeija lakkautettiin ensimmäisellä sortokaudella 1901, Haminan kadettikoulu 24. huhtikuuta 1903 ja kaartin pataljoona 8. elokuuta 1905. Suomalaisia ei saatu Venäjän armeijaankaan, vaan kutsuntalakot aiheuttivat suomalaisten asevelvollisuuden lopettamiseen ja asevoimat korvattiin rahallisella korvauksella, ns. sotilasmiljoonilla.

Sortokaudet

Pääartikkeli: Sortokausi Venäjän vallan loppuaika, sortokaudet, oli aktiivisen venäläistämisen aikaa. Suomen ja ruotsin kielet sekä suomen itsehallintoasema joutuivat erilaisten hyökkäysten kohteiksi. Suomenmielisiä poliitikkoja karkotettiin Siperiaan ja sanomalehtiä lakkautettiin. Ensimmäisen Sortokauden aikainen vastarinta huipentui kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaan. Sortokausien aikana talous ja teollisuus kehittyivät voimakkaasti. Vuonna 1905 Venäjän tappio sodassa Japania vastaan johti yleislakkoon sekä Suomessa että Venäjällä, ja vallankumouksen uhkaamalta tsaarilta saatuihin useisiin myönnytyksiin. Seuranneissa uudistuksissa säätyvaltiopäivät korvattiin koko kansaa edustavalla eduskunnalla, jonka ensimmäiset vaalit toimitettiin 1907. Yhtenäistämistoimenpiteet aloitettiin jälleen 1909 ja ne kestivät maaliskuun vallankumoukseen 1917 asti.

Suomen itsenäistyminen

Suomi julistautui itsenäiseksi Venäjän bolševikkien Lokakuun vallankumouksen jälkeen 6. joulukuuta 1917. Katso: Jääkäriliike — Itsenäinen Suomen tasavalta

Aiheesta muualla

- [http://agricola.utu.fi/hist/kronologia/index.php Agricola-Suomen historiaverkko: Suomen historian tapahtumia, dokumentteja ja artikkeleita kronologisesti järjestettynä] luokka:Suomen suuriruhtinaskunta

Rupla

Rupla (рубль) on Venäjän ja Valko-Venäjän rahayksikkö. Yksi rupla jakautuu sataan kopeekkaan. Venäjän ruplan ISO 4217 -valuuttakoodi on nykyään RUB, edellinen koodi RUR on vanhentunut. Rupla on ollut Venäjän rahayksikkönä satoja vuosia. Ruplan nimi tulee venäjän kielen paloittelemista merkitsevästä verbistä rubit (рубить); aikoinaan rupla oli hopeaharkosta leikattu määrätyn painoinen palanen, grivna (гривна). Ensimmäiset maininnat ruplasta vaihdon välineenä ovat Novgorodista vuosilta 1281-1299, jolloin rupla vastasi pientä osaa hopeaharkosta melkein puoleen väliin 1400-lukua. Vuoden 1534 rahauudistuksen jälkeen rupla käsitti 100 kopeekkaa. Ensimmäiset ruplan kolikot ilmestyivät 1654 taalerien luetteloinnissa, jolloin rupla koostui 64 kopeekasta. Pietari I Suuren aikana 1704 rupla määriteltiin 28 grammaksi hopeaa. Hopeakantaisena rupla ei ollut kovin vakaa, mikä Saksan ja Britannian kanssa kone-, paperi- ja elintarvikekauppaa käyvässä Suomen suuriruhtinaskunnassakin huomattiin Krimin sodan aikana. Tämä vahvisti Suomen senaatin pyrkimystä omaan markkaan, joka toteutui hopeakantaisena 1860. Berliinin kongressin 1878 jälkeen Euroopassa kultakanta yleistyi, mutta Venäjän ruplan vakauttaminen kultakantaan 0,774235 kultagramman arvoisena tapahtui vasta valtiovarainministeri Sergei von Witten kaudella 1897 hallinnollisin päätöksin. Ensimmäisen maailmansodan aikana inflaatio riistäytyi ja ruplan arvo heikkeni nopeasti. Venäjän väliaikaisen hallituksen lisäksi ruplia alkoi laskea liikkeelle myös kansankomissaarien neuvosto (bolshevikit). Lopulta vastavallankumoukselliset armeijarintamat alkoivat laskea liikkeelle omia ruplia samoin kuin Ukrainan kansantasavalta. Neuvosto-Venäjä sisällisodan ja intervention voitettuaan pyrki uuteen talouspolitiikkaan, NEP:iin (Новая Экономическая Политика), mikä edellytti yksityisen investoimisen vuoksi vakaita rahaoloja. Neuvostoliitto vakautti rahaolot 1924 sitomalla ruplan kultakantaan ja vaihtamalla 50 000 neuvostovenäläistä ruplaa, sovznakia (совзнак) yhteen uuteen ruplaan. Toinen inflaatiokausi sattui toisen maailmansodan aikaan. Vuonna 1947 toteutettiin rahaolojen vakautus leikkaamalla talletuksia. Kolmas inflaatiokausi alkoi Neuvostoliiton loppuaikoina ja uuden Venäjän alkuaikoina. Korkeilla koroilla taltutetun inflaation tasoituttua vaihdettiin 1000 vanhaa ruplaa yhteen uuteen. Euron keskikurssi ruplaan nähden on ollut vuosina 2003 ja 2004 noin 35. Runsaan öljyn ja maakaasun viennin vuoksi rupla on luonnostaan lähempänä dollaria kuin euroa kurssikäyttäytymiseltään.

Katso myös

- Valko-Venäjän rupla Luokka:Rahayksiköt Luokka:Venäjä

4. huhtikuuta

4. huhtikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 94. päivä (95. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 271 päivää. ----

Nimipäivät

Lama (talous)

Lama on taloustieteellinen termi, joka kuvaa useamman vuosineljänneksen ajan jatkuvaa taloudellisen laskun aikaa. Se on taantumaa vakavampi ilmiö, eikä laman aikainen talouden kehitys muistuta enää normaaleja suhdannevaihteluita. Suhdannevaihtelu tarkoittaa talouskasvun vaihtelua eri aikoina. Kuten taantuman, myös laman alkua luonnehtivat työttömyyden kasvu, luoton vähentyminen, tuotannon ja sijoitusten vähentyminen, konkurssien lisääntyminen ja kaupankäynnin vähentyminen. Lamalle ei ole vakiintunutta määritelmää. Keynesiläisyydessä ja marxilaisuudessa se tarkoittaa pidempään jatkuvaa liikatuotantoa kulutuksen pysyessä matalana – tätä kutsutaan myös erityisesti kulutuskysyntälamaksi erotuksena muunlaisista lamoista. Yleisesti taantuma tarkoittaa "talouden kaatumista", kun taas lama tarkoittaa tilannetta, kun "talous ei pääse enää takaisin ylös." Noususuhdanne merkitsee talouden kiihtyvää kasvua. Korkeasuhdanne merkitsee talouden nopeata kasvua. Laskusuhdanne merkitsee talouskasvun hidastumista. Matalasuhdanne merkitsee talouden hidasta kasvua tai kasvun olemattomuutta tai talouden supistumista eli taantumaa. Klassisen taloustieteen ja