:: wikimiki.org ::
| Markkinatalous |
Markkinatalous
Markkinatalous on talousjärjestelmä, jossa hinnanmuodostus on vapaan kysynnän ja tarjonnan säätelemä.
Markkinataloudessa vapaat toimijat, myyjät ja ostajat, markkinoilla solmivat kauppasopimuksia ja tekevät muutkin taloudelliset päätökset ilman valtion tai muun häirintää.
Markkinatalous on hajautunutta päätöksentekoa. Tällaisia päätöksiä ovat hyödykkeiden hintojen ja muiden kauppojen ehtojen asettaminen ja tuotannosta päättäminen.
Kysyntä ja tarjonta ohjaavat taloutta.
Markkinataloudessa jokainen ei tuota vain omiin tarpeisiinsa, vaan henkilöt vaihtavat hyödykkeitä keskenään.
Markkinatalous on tällaisten vaihtokauppojen verkosto.
Markkinatalouden perusperiaatteiden yksi varhainen esittäjä oli Adam Smith, joka teoksessaan Kansojen varallisuus (An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations) kuvaili ihmisten yksittäisten vapaaehtoisten vaihtokauppojen verkostoa eli markkinataloutta vastapainona silloin vallinneelle merkantilismille. Smithin keksimä on muun muassa metaforinen näkymätön käsi, joka ohjailee kokonaisuutta vapaassa markkinataloudessa. Historiallisesti markkinat ovat vapautuneet valistusajalta lähtien, kun elinkeinonvapaus on lisääntynyt ja suojatulleja on vähennetty.
Vapaan markkinatalouden vastakohtana on keskusjohtoinen talousjärjestelmä, jossa keskitetty poliittinen valta tekee taloudelliset päätökset (kts. stalinismi). Siinä keskushallinto jakaa tuotannon puitteet ja määrää tavoitteet. Kulutukseen ja investiontien suhte määritetään keskusjohtoisesti.
Maailman ylivoimaisesti yleisin talousjärjestelmä on sekatalous tai puitetalous, jossa julkinen valta luo puitteet toiminnalle ja vaikuttaa talouspolitiikalla markkinamekanismin toimintaan.
Valtion oikea rooli markkinataloudessa on kiistelty asia. Valtion tulee määritellä ja ylläpitää markkinoiden perussääntöjä, mutta valtion rooli talouden ohjaamisessa ja taloudellisen toiminnan tuottaman vaurauden jakamisessa on kiistellympi asia.
Myös osa maailman suunnitelmatalouksista sovelsi markkinataloutta. Jugoslaviassa markkinasosialismi otettiin käyttöön 1960-luvulla, vastapainoksi Neuvostoliiton keskusjohtoiselle suunnittelulle, ja Unkarissa 1960-luvun lopussa. Se perustui yritysten julkiseen omistukseen, mutta tuotantoa ja kulutusta säätelivät markkinavoimat. Neuvostoliiton uudistushankkeet tunnettiin nimellä perestroika, kun taas Kiinassa "sosialistinen markkinatalous" oli eräs kiinalaisen talousuudistuksen pääkohteita.
Markkinatalouden rajoitukset
Sekataloudessa markkinataloutta on rajoitettu poliittisen päätösvallan keinoin. Markkinataloudelle on yleisiä rajoituksia, jotka koskevat kaikki ihmisiä ja erityisiä rajoituksia, jotka keskittyvät tiettyjen ihmisryhmien markkinoihin.
Verotuksen lisäksi markkinataloutta ohjaavia toimia ovat:
- Protektionismi eli oman maan talouden suojelu ulkomaankaupan estein
- Tullit eli muiden tuotteiden sakottaminen
- Tukiaiset eli omien tuottajien tukeminen
- Markkinatalouden esteitä
- Kilpailulainsäädäntö ja muun kilpailunvastaisen toiminnan kieltävä laki
- Lakisääteiset ja valtioiden muodostamat monopolit ja kartellit
- Koulujärjestelmä
- Terveydenhuolto
- Poliisi eli sisäinen turvallisuus
- Armeija eli ulkoinen turvallisuus
- Aluepolitiikka eli julkisen rahan suuntaaminen erityisesti muuttotappioisille seuduille
Erityisiin talouden osa-alueisiin liittyvät rajoitukset ovat:
- Sopimusvapautta vähentävä työlainsäädäntö, muun muassa
- Työsuojelusäännökset
- Irtisanomissuoja
- Työehtosopimusten yleissitovuus
- Minimipalkkasäännökset
- Elinkeinovapauden rajoitukset, kuten
- Tarveharkinta (esimerkiksi Suomessa apteekkeja tai kouluja ei saa perustaa kuka tahansa vaatimukset täyttävä henkilö)
- Sääntely: esimerkiksi ruokakauppoja saa pitää vain terveysviranomaisten luvalla
Markkinatalous ja hyvinvointivaltio
Hyvinvointivaltio eli sosiaalivaltio, joka takaa tietyt taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet kansalaisilleen, saattaa olla olemassa maassa yhdessä suhteellisen vapaan markkinatalouden kanssa. Kaikki yllä olevat yleiset ja erityiset rajoitukset markkinataloudelle olisi purettu, paitsi että verovaroin rahoitettaisiin ihmisille koulutus yksityisestä, normit täyttävästä koulusta, kustannettaisiin sairausvakuutus ja turvattaisiin vähimmäistoimeentulona rahaa asumiseen ja elämiseen. Joidenkin teorioiden mukaan hyvinvointivaltio on mahdollista rakentaa suhteellisen vapaan markkinatalouden rinnalle, koska valtio voi ostaa palvelut kansalaisilleen, vaikkei se niitä tuottaisikaan. Täysin vapaan markkinatalouden käsite kuitenkin sulkee pois sellaisen hyvinvointivaltion ja muun valtion, joka vähentää markkinoiden vapautta.
Muita termejä
- Markkinataloutta kutsutaan usein myös kapitalismiksi. Termiä kapitalismi käytetään marxilaisessa yhteiskuntateoriassa ja termi tarkoittaa käytännössä markkinataloutta, johon sisältyy pääomien kilpailu. Kapitalismi-sanalla on siis hieman erilainen merkitys kuin tavallisella markkinataloudella ja monet kokevatkin sen hyvin arvoväritteisenä. Marxilaisen näkemyksen mukaan kapitalismissa on kyse pääoman vallasta sekä työn riistosta. Tarkkaan ottaen kapitalismiin kuuluu tuotantovälineiden yksityinen omistusoikeus.
- Friedrich Hayek on ehdottanut yksittäisiin vapaaehtoisiin vaihtokauppoihin perustuvaa järjestelmää kutsuttavan katallaktiikaksi.
Katso myös
- Kapitalismi
- Vapaakauppa
- taloudellinen liberalismi
Luokka:Talous
ja:市場経済
Kysyntä ja tarjonta
Kysynnän ja tarjonnan laki on vallallaoleva käsitys, joka selittää ja ennustaa myytävien tuotteiden hinnan ja määrän kilpailluilla markkinoilla. Se on suuren osan taloustieteistä perusta.
Lain mukaan, jos tuotetta on saatavilla markkinoilla vähemmän kuin ihmiset haluaisivat sitä ostaa, osa ostajista on valmis maksamaan korkeampaa hintaa ja myyjät täten nostavat hintojaan. Tämä ajaa useammat tuottajat tuottamaan tuotetta, kunnes hinnat taas laskevat. Kysynnän ja tarjonnan laki ajaa teorian mukaan täten hinnat tasapainoon.
Tasapaino löytyy kohdasta, jolla kysyntä- ja tarjontakäyrä kohtaavat.
Uusklassisessa taloustieteessä tämä johtopäätös johdetaan aggregoimalla yksilötason yksittäisten ihmisten kysynnät makrotasolle. Koska tässä kalkyylissä päädytään ylitsepääsemättömiin ongelmiin, joudutaan olettamaan ns. "Arrow-Debrau -ehdot" eli identtiset preferenssit yksilöiden välillä sekä preferenssien muuttumattomuus tulotason muutoksista huolimatta.
Katso myös
- Hinta
Luokka:Mikrotaloustiede
ja:需要と供給
Adam Smith
Adam Smith oli (s. 1723 – k. 17. heinäkuuta 1790) skotlantilainen taloustieteilijä ja filosofi.
Opetukset
Häntä pidetään markkinaliberalismin ja markkinatalouden perusperiaatteiden isänä. Teoksessaan Kansojen varallisuus (alkuteos "An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations", tunnetaan paremmin lyhyemmällä nimellä Wealth of Nations) hän kuvaili ihmisten yksittäisten vapaaehtoisten vaihtokauppojen verkostoa eli markkinataloutta vastapainona silloin vallinneelle merkantilismille. Smithin keksimä on muun muassa metaforinen näkymätön käsi, joka ohjailee ihmisten toimintaa vapaassa taloudessa. Teorian mukaan järkevät, omaa etuaan ajavat ihmiset hyödyttävät kaikkia pidemmällä aikavälillä. Smithillä ei ollut kovin pitkälle vietyä näkemystä tai teoriaa valtioiden välisestä vapaakaupasta. Hän kannatti protektionistisia toimenpiteitä Britannian edun ajamiseksi, mutta periaatteessa suositteli maiden välistä vapaakauppaa yleisenä ohjeena, koska näki työjaon ja erikoistumisen periaatteen toimivan myös kansainvälisellä tasolla.
Elämä
Adam Smith oli nuorena heiveröinen poika, mutta yritti kompensoida heikkoutensa opiskellen ahkerasti kirjojen parissa. Hänestä tuli lopulta Britannian arvostetuin filosofi Thomas Reidin ohella (molemmat olivat elinaikanaan David Humea arvostetumpia) ja Brittien hallinto antoi Smithille mahdollisuuden valita virkansa vapaasti. Kaikkien hämmästykseksi Smith halusi itselleen tullimiehen viran. Hänen nuorena menettämänsä isä oli ollut myös tullimies.
Katso myös:
- erikoistuminen
Smith, Adam
Smith, Adam
ms:Adam Smith
ko:애덤 스미스
ja:アダム・スミス
simple:Adam Smith
th:แอดัม สมิท
Valistus
Valistus oli 1700-luvun Euroopassa vallinnut älyllinen liike. Tämä ajatussuunta pyrki järkeen nojautuen perusteellisiin uudistuksiin kulttuurin ja yhteiskuntaelämän aloilla.
Liikkeen johtavat hahmot näkivät olevansa rohkea ja tärkeä älykköjen ryhmä, joka vei maailmaa eteenpäin "pimeän ajan" eli keskiajan synnyttämän irrationaalisen ja taikauskoisen tyrannian ikeestä. Liike tarjosi raamit Amerikan ja Ranskan vallankumoukselle sekä kapitalismin nousulle ja sosialismin synnylle. Aikakauden taidetta määrittivät barokkimusiikki sekä uusklassinen arkkitehtuuri.
Liikkeen ensimmäisiä filosofeja olivat John Locke ja Thomas Hobbes, jotka kirjoittivat monia sekularistisia ja autoritaarisia pakkovaltoja vastustavia kirjoituksia jo 1600-luvulla. Heidän yhteiskuntasopimukselliset teoriansa sekä ihmiskäsityksensä eivät kuitenkaan olleet tyypillisiä sille, mitä useimmiten pidetään valistusaikana.
Valistusajan viimeiseen aaltoon kuuluivat ajattelijat kuten Jean Jacques Rousseau sekä Immanuel Kant, kuten myös Adam Smith, Thomas Jefferson ja Johann Wolfgang von Goethe.
Valistuksen vuosisata
"Tulee päivä, jolloin tyranneja, pappeja ja heidän harhaan johdettuja rikollisia kätyreitään nähdään vain teatterilavalla ja historian lehdillä ja jolloin aurinko nousee vapaiden ihmisten suvulle, ihmisten, jotka eivät tunnusta herrakseen mitään muuta kuin oman järkensä." Näin kirjoitti ranskalainen vallankumousmies ja matemaatikko Antoine Condorcet 1700-luvun lopulla.
Nimitys valistusaika ilmentää sitä vastakohtaisuutta, joka vallitsi verrattuna edelliseen vuosisataan. 1600-luvulle olivat ominaisia muun muassa tiukka säätyerottelu (säätyjä: aatelisto, papisto, kauppiaat, talonpojat), ankara kirjallinen sensuuri (valtio valvoi, mitä kirjoja sai julkaista) sekä toisinajattelevien vainot, jotka ilmenivät paholaisen (kristinuskon Jumalan päävastustaja) pelkona ja noitavainoina. Valistusajattelijat arvostelivat myös sotia sekä sokeaa uskoa valtion ja kirkon arvovaltaan. Poikkeuksen 1600-luvulla olivat muodostaneet Hollanti ja Englanti, joissa säätyerot olivat jo alkaneet kaventua. Näistä maista monet valistusajattelijat saivat turvapaikan.
Luonnontieteet olivat edistyneet edellisillä vuosisadoilla, ja tämä vaikutti todellisuuskäsitykseen. Myös tiedot muista maanosista vaikuttivat käsityksiin yhteiskunnasta ja uskonnosta. 1700-luvulla vallitsi ensi kertaa se käsitys, että oma vuosisata oli edellistä kehittyneempi ja että järjen johtamina voitiin odottaa yhä valoisampaa tulevaisuutta. Kun edellinen vuosisata oli taistelua tieteellisen totuuden ja muiden "totuuksien" välillä, valistuksen vuosisata merkitsi tämän taistelun tulosten, tieteellisen totuuden, leviämistä yhä useammille elämän alueille. Toisaalta 1700-luvun järkeen perustuva ajattelu aiheutti jo valistusaikana vastavaikutuksia.
Valistusajattelija Jean-Jacques Rousseau kysyi onko taiteiden ja tieteiden edistyminen todella lisännyt ihmisten onnea ja hyvettä. Hän vastasi tähän kysymykseen kielteisesti. Hän vaati paluuta luontoon. 1800-luvun romantiikka oli vastavaikutus valistusajan järkeen perustuvalle ajattelulle. 1900-luvun postmodernismi oli myös suurelta osin valistusajattelun vastainen.
Tunnetun kulttuurintutkijan Stuart Hallin mukaan valistuksen tärkeä elementti oli läntisen sivistyksen vertaaminen muiden maanosien eriasteiseen sivistymättömyyteen. Hänen mukaansa valistuksen järkevyys näyttäytyi ainoastaan länsimaiden menneisyydessä ja muiden maanosien nykyisyydessä ilmenevän raakalaismaisuuden ja järjettömyyden taustaa vasten. Länsimaiden lisäksi ehkä vain Kiina nähtiin sivistyneenä, joskin Kiinan sivistystä pidettiin hyvin erilaisena kuin länsimaista. Toisaalta vieraiden kulttuureiden varsinainen tieteellinen tutkimus alkoi vasta valistusajalla; aikaisempia käsityksiä olivat vahvasti hallinneet myyttisyys ja tarunomaisuus.
Valistuksen edeltäjiä 1600-luvulla
Englantilaisen Francis Baconin mukaan kaikki tieto perustuu yksinomaan kokemukseen. Hollantilainen Hugo Grotius korosti luonnonoikeutta vastakohtana tahtoon perustuvalle oikeudelle. Käsityksestä, että kaikkialla oli alun perin vallinnut ihmisten luonnosta johtuva luonnonoikeus, muodostui perusta valistuksen yhteiskunnallisille opeille. Ranskalainen René Descartes korosti epäilyä kaiken inhimillisen tiedon lähtökohtana. Englantilaisen Thomas Hobbesin materialismi vaikutti voimakkaasti valistusajan materialisteihin. Materialismin eli aineellisen todellisuuskäsityksen mukaan materia, aine on ensisijainen ja ajattelu on vain aineen tuote eli jotakin, jota tapahtuu aineessa. Englantilaisen John Locken ajattelu korosti aistihavaintojen ja itsehavaintojen merkitystä tiedon lähteenä. Locken mukaan ihmisellä ei ole mitään synnynnäisiä ajatuksia, vaan tieto syntyy kokemuksen ja havaintojen avulla.
Uuden tiedon vaikutus kulttuuriin
Aikaisempi maailmanhistoria oli ollut Lähi-idän ja Euroopan historiaa. Marco Polon kertomukset olivat jo vuosisatoja aikaisemmin tehneet tunnetuiksi Kiinan ja Intian kulttuureja. Niin sanotut löytöretket toivat Eurooppaan valtavan määrän tietoa eurooppalaisille vieraista kulttuureista ja uskonnoista. Muut kulttuurit olivat erilaisia kuin Euroopan kulttuuri. Antiikin tutkimus oli osoittanut, että antiikin ei-kristityt pystyivät elämään hyveellisesti. Nyt löytöretket osoittivat, että myös muiden uskontojen kannattajat elivät hyveellisesti. Tämä heikensi kristinuskon valta-asemaa ja oli omiaan vahvistamaan deismiä ja ateismia. Deistit olivat sitä mieltä, että eri uskonnoissa ilmenevä jumala oli olemassa mutta ei vaikuttanut maailmanmenoon. Ateistit olivat sitä mieltä, ettei jumalaa ollut olemassa. Agnostikot asettuivat näiden katsomusten välimaastoon väittäen, ettei voitu tietää, oliko jumalaa olemassa vai ei. Johdonmukaisinta ateismia edustivat ranskalaiset materialistit.
Valistusajattelua
Monet valistusajattelijat hyväksyivät myös itsevaltiuden, jos se oli valistunutta. Tekemällään yhteiskuntasopimuksella ihmiset saattoivat rajoittaa oikeuksiaan luovuttamalla osan niistä hallitsijan käyttöön. Jyrkintä demokratiaa edusti Rousseau, joka vaati hallitsijan tilalle välitöntä kansanvaltaa mutta samalla alistumista enemmistön päätöksiin. Charles de Secondat Montesquieu vaati valtiovallan jakamista kolmeen osaan, lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan ja tuomiovaltaan. Lait piti säätää tai oikeammin tutkimalla palauttaa luonnonoikeuden mukaisiksi. Valistuksen vaatimuksia alettiinkin vähitellen toteuttaa eri maiden lainsäädännöissä. Alettiin vaatia kidutuksen ja orjuuden poistamista. Vankiloiden ja mielisairaaloiden oloja alettiin parantaa.
Erityisen syvällisesti valistus vaikutti kasvatukseen. Vaadittiin havaintoon ja kokemukseen perustuvaa opetusta, ammattikouluja ja käytännön harjoittelua, koulutuksen ulottamista alempiin yhteiskuntaryhmiin ja naisiin sekä aikuisten jatko-opetusta. Rousseau kokosi nämä näkemykset teokseensa Émile. Käytännössä valistuksen kasvatusajatuksia alkoi toteuttaa Johann Heinrich Pestalozzi. Myös talouden alalla syntyi uusia ajatuksia. Kun valtiovalta oli rajoittanut vapaata kilpailua edellisellä vuosisadalla, valistus kannatti vapaata kilpailua. Uudet näkemykset kokosi skotlantilainen Adam Smith kirjaansa Kansojen varallisuus. Hänen taloudellista ajattelutapaansa kutsutaan liberalismiksi, ja tällä ajattelutavalla on ollut suuri merkitys meidän päiviimme asti.
Valistusaatteiden piirissä omaisuutta pidettiin yleensä luonnollisena oikeutena. Vuosisadan loppupuolella ranskalainen Franrois Noël Babeuf vaati omaisuuden poistamista. Anarkismin (valtiottomuuden) ensimmäisiin edustajiin kuulunut William Godwin halusi poistaa omaisuuden lisäksi valtion ja avioliiton. Antoine Condorcet uskoi ihmiskunnan saavuttaneen täysi-ikäisyyden ja rajattoman edistyksen asteen. Historioitsijat tutkivat kulttuurien rappion syitä. Erityisen kuuluisaksi tuli Edward Gibbonin Rooman valtakunnan rappiota ja tuhoa käsittelevä teos. Gibbonin suurteoksen kristinuskoa käsittelevät osat on koottu teokseen History of Christianity. Tämä antiikin jumalankuvin koristettu teos pyrki kuvaamaan kristinuskon historiaa puolueettomasti, mutta sen ajan papisto hyökkäsi voimakkaasti Gibbonin teosta vastaan.
Valistusaatteiden seurauksia
Valistusaatteiden leviämistä vaikeutti muun muassa siihen aikaan yleinen lukutaidon puute. Valistus vaikutti kuitenkin usein juuri niihin henkilöihin, joilla oli yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Suvaitsevaisuus lisääntyi valistuksen vaikutuksesta. Jesuiittajärjestö (sotilaallisesti järjestetty katolisen kirkon taistelujärjestö) lakkautettiin, ei ollut uskonsotia kuten edellisellä vuosisadalla, noitavainot vähenivät ja juutalaisten asema parani. Yhteiskunnallinen tasa-arvoisuus lisääntyi, oikeudenkäyttö inhimillistyi (kidutukset poistettiin tai niitä vähennettiin), maaorjuus lakkautettiin Keski-Euroopasta, taistelu orjuuden poistamiseksi alkoi, hallinto kehittyi vallanjaon periaatteiden pohjalta ja alkavan liberalismin hengessä, terveydenhoitoa kehitettiin, sananvapaus laajeni ja kansansivistys levisi. Tieteiden alalla kehitys johti muun muassa kansantaloustieteen, tilastotieteen, sosiologian, kokeellisen psykologian ja kulttuurihistorian syntymiseen. On myös joskus väitetty, että vaikka valistus 1700-luvun puolivälissä edellytti avointa ja avaraa suhtautumista ihmistä ja kulttuuria koskeviin kysymyksiin, se myöhemmin rappeutui ahdasmieliseksi ja saivartelevaksi poroporvarillisuudeksi. Saksalainen Immanuel Kant sanoi, että valistus osoitti ihmisen itsemääräämisoikeuden ja johti hänet täysi-ikäisyyteen ottaen tunnuslauseekseen muinaisroomalaisen Horatiuksen ajatuksen uskalla hankkia tietoa.
Valistus Ruotsi-Suomessa
Suomessa valistusaatteet levisivät 1700-luvulla lähinnä sivistyneistön keskuuteen. Eräissä kartanoissa oli valistusajattelijain teoksia. Myös oppineet ja papit tunsivat jonkin verran näitä aatteita. Valistuksen aatteet olivat myös esillä Valhalla-seurassa, joka toimi vuosina 1781-1786. Tunnetuin ja jyrkin ateistisluontoisen katsomuksen esittäjä silloisessa Ruotsi-Suomessa oli papin poika, kirjailija ja dosentti Johan Kellgren, joka tunsi ranskalaisten materialistien tuotantoa.
Valistusaatteet synnyttivät Suomessa myös vastustusta. Turun piispa Juhana Brovallius nimitti materialisteja ja ateisteja ihmiskunnan häpeätahroiksi, ja vuonna 1749 itse kuningas kielsi yliopiston filosofisen tiedekunnan opettajia kajoamasta uskonnollisiin kysymyksiin. Henrik Gabriel Porthanin mukaan ateismia on rangaistava, koska se on yhteiskunnalle vaarallinen. Erityisesti Porthan varoitti ateismin levittämisestä rahvaan (talonpoikien) ja porvareiden keskuuteen. Hän kirjoitti vapaamielisestä papista: "Hän on siinä määrin mieletön, että hän saarnoissaan ja Katkismusta koskevissa kuulusteluissaan selittää helvetin tulen pelkäksi vertauskuvalliseksi lauseeksi ja että paholainen ei enää vaikuta ihmisiin, tuskin lienee olemassakaan..."
Kun valistusaatteet levisivät pääasiassa aateliston keskuuteen, Kymin ja Porvoon kihlakuntien talonpojat esittivät eduskunnalle valituksen herrojen vapaa-ajattelusta, "joka ilmeni tolkuttomina ja tuomittavina lausuntoina uskonnon opeista ja sen pääkappaleista sekä Jumalan pyhästä sanasta ja jumalanpalvelusten sekä kalliiden armonosoitusten halveksintana." Sivistyneistön piirissä ja varsinkin upseeristossa esiintyi nurjamielisyyttä papistoa kohtaan. Papisto moitti aatelisia siitä, että nämä eivät käyneet kirkossa eivätkä edes lähettäneet palvelusväkeäänkään. Papisto yritti taivuttaa herrasväkeä kirkkokurilla, mutta nämä vastasivat syytöksillä papiston huonosta elämästä kuten juopottelusta, ahneudesta jne. Herrasväen uskonnon halveksinta oli silloisen hallitusmuodon vastainen. Hallitus sääti lain, jonka mukaan kirkon toimitusten käyttö oli virkanimitysten ehto.
Kuningas Kustaa III oli valistunut itsevaltias, ja hän uudisti elinkeinoelämää ja rikoslainsäädäntöä. Hänet murhattiin 29.3. 1792.
Valistusajattelijoita ja ensyklopedia
"Suurmiehet, jotka Ranskassa valistivat päitä lähestyvää vallankumousta varten, esiintyivät itsekin äärimmäisen vallankumouksellisesti. He eivät tunnustaneet minkäänlaisia ulkopuolisia arvovaltoja. Uskonto, luonnonkäsitys, valtiojärjestys - kaikki alistettiin ankaraan arvosteluun, kaiken oli astuttava järjen tuomioistuimen eteen, todistettava oikeutensa olemassaoloon tai luovuttava siitä." Näin kirjoitti Friedrich Engels noin sata vuotta valistusajan jälkeen.
Kaikki suuret "päiden valistajat" eivät olleet materialisteja, esimerkiksi Rousseau ja Voltaire eivät olleet materialisteja. Ranskassa katolinen kirkko puolusti voimaperäisesti vanhaa yhteiskuntajärjestystä. Kun kuningas valistusajattelijain vaikutuksesta vapautti maaorjat, kirkko yritti estää kirkon maaorjien vapautusta. On ymmärrettävää, että materialistit vaikuttivat voimakkaasti Ranskan vallankumouksen syntyyn. Nimitys vapaa-ajattelija on peräisin 1600-luvun Englannista. Siihen aikaan vapaa-ajattelija tarkoitti valtiokirkon opista poikkeavasti ajattelevaa. Myöhemmin vapaa-ajattelija on alkanut tarkoittaa ateistia. Englantilainen vapaa-ajattelu vaikutti valistusajattelijoihin.
Valistusajattelijain suurin voimannäyte oli tietosanakirja l'Encyclopédie (Ensyklopedia). Se sisälsi 28 nidettä ja seitsemän täydennysosaa. Tietosanakirjan toimittajana oli Denis Diderot. Kysymyksessä ei ollut tavallinen tietosanakirja vaan kaiken kulttuurin rakenteellinen esitys. Kirjoittamiseen osallistui erilaisia ihmisiä, ja artikkelien kannanotot vaihtelivat valistuneen yksinvallan ihailusta kommunismia lähenteleviin kannanottoihin sekä deismistä ateismiin. Kirkko yritti useita kertoja estää tietosanakirjan painamisen, mutta useista painokielloista ja paavin pannaan julistamisesta huolimatta Diderot onnistui ystävineen painattamaan kirjan Pariisissa - tosin painopaikaksi jouduttiin merkitsemään ulkomailla sijaitseva paikkakunta. Kuuluisimmat niistä ranskalaisista materialisteista, jotka avustivat Ensyklopediaa, olivat Julien Offroy de la Mettrie, Claude Adrien Helvetius ja Paul Henri Thierry von Holbach (d'Holbach ).
Denis Diderot'ta arvostettiin sosialistisissa maissa, koska hänen materialisminsa katsottiin sisältäneen Karl Marxin materialismille sukua olevia ajatuksia. La Mettrie on tullut kuuluisaksi niin sanotun mekaanisen materialismin kehittäjänä.
Helvetiusta arvostetttin muun muassa siksi, että hän ryhtyi soveltamaan materialismia yhteiskuntaelämään. Ryhmän kiistatta selvin ateisti oli kuitenkin d'Holbach, ja hänen teoksensa Système de la nature (Luonnon järjestelmä, 1770) sisältää johdonmukaisen esityksen valistusajan materialismista.
D'Holbachin ajattelun kolme pääväitettä ovat:
- Uskonto tarjoaa väärän perustan moraalille.
- Uskonto on ristiriidassa tieteen kanssa.
- Uskonto, erityisesti oppi kuoleman jälkeisestä elämästä, on pääsyyllinen mädäntyneeseen yhteiskuntajärjestelmään.
Voltaire
Puhuttaessa valistusajattelijoista mainitaan aina myös Voltaire. Voltaire ei kuitenkaan ollut niinkään merkittävä filosofian tai tieteen kehittäjänä, vaan hänen maailmanmaineensa perustui siihen, että hän oli taitava kiistakirjoittaja, runoilija ja historioitsija. Hänet kasvatettiin jesuiittaopistossa. Käytännön elämässä hän puolusti suvaitsevaisuutta, ihmisyyttä ja vapautta. Hän puolusti pelottomasti kirkollisen ja valtiollisen vainon uhreja ja joutui itsekin elämään maanpaossa. Voltaire ei ollut ateisti vaan deisti. Tästä huolimatta hän laati ateisti Meslierin testamentista lyhennelmän ja levitti teosta. Voltaire kirjoitti, että Meslierin testamentti pitäisi olla jokaisen kunniallisen miehen taskussa. Voltaire oli saanut vaikutteita etenkin englantilaisilta. Poliittisesti hän kannatti valistunutta yksinvaltaa. Pyöveli poltti kuitenkin hänen teoksensa Lettres Philosophiques vaarallisena uskonnolle ja porvarilliselle yhteiskuntajärjestykselle. Vanhoilla päivillään Voltaire alkoi taistella vääryyttä kärsineiden puolesta ja maaorjuuden jäänteitä vastaan.
Vaikka Voltaire ei vaatinutkaan valtion ja kirkon eroa, kirkko oli hänen mielestään alistettava siviilioikeuden alaiseksi. Kirkon omaisuutta oli verotettava ja pappien saatava palkkansa valtiolta. Avioliitto oli maallistettava, kirkollisia juhlapäiviä vähennettävä sekä lakkautettava luostarit. Eri uskontokunnat tuli laillistaa. Nykyaikana Voltairen vaatimukset eivät ehkä tunnu kovin jyrkiltä, mutta hänen omana aikanaan niitä vastustettiin ankarasti. Valistushallitsijoinakin mainitut kuninkaat tyytyivät toteuttamaan lähinnä elinkeinoelämän kannalta tärkeitä uudistuksia sekä inhimillistämään jossain määrin oikeuslaitosta. Sen sijaan kirkon etuoikeuksiin ei juuri uskallettu kajota. Voltaire taisteli myös ihme- ja henkiuskoa vastaan. Perisynti-, kolminaisuus- ja neitseestäsyntymisoppeja hän piti mielettöminä. Hänen mielestään myös sielun kuolemattomuusoppia vastaan puhuivat järkiperusteet, mutta moraalin tukipönkkänä Voltaire piti sitä tarpeellisena.
Hume ja Kant
Varsinaisten valistusajattelijain lisäksi valistuksen vuosisadalla eli kaksi ajattelijaa, joiden ajattelu ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan vieläkään. Heidän ajatuksiinsa törmätään aina, kun filosofiassa pohditaan inhimillisen tiedon mahdollisuuksia tai moraalin luonnetta ja totuusarvoa. Nämä ajattelijat olivat David Hume ja Immanuel Kant. Eräät Humen ajatukset erottavat Humen jyrkästi valistusajattelijoista. Nämä samat ajatukset ovat aiheuttaneet filosofisia kiistoja, jotka eivät ole vieläkään osoittaneet laantumisen merkkejä. Hume esitti esimerkiksi, että emme voi johtaa syy- ja -seuraussuhteita järjestämme, vaan tietomme kausaalisuudesta on viime kädessä uskon varassa. Toiseksi Hume väitti, ettei tiedossamme olevia luonnonlakeja voida lopullisesti todistaa, sillä myöhemmät havainnot voivat osoittaa aikaisemmat havaintomme luonnonlaeista paikkansa pitämättömiksi. Ei ole mikään ajatusvälttämättömyys, että luonnonlait ovat tulevaisuudessa samanlaiset kuin mitä ne ovat olleet tähän asti. Moraalin alueella Hume esitti ajatuksen, jota on myöhemmin kutsuttu Humen laiksi eli Humen giljotiiniksi. Humen mukaan siitä, mitä on, ei voida päätellä, mitä pitäisi olla. Tämä merkitsee sitä, ettei Humen mukaan tosiasioita koskevista väitteistä voida johtaa moraalinormeja. Toisaalta Hume oli valmis perustelemaan moraalia inhimillisinä tunteilla.
Kant yritti ratkaista Humen esittämän ongelman kokemustiedon mahdollisuudesta seuraavasti. Hän väitti, että vaikka kaikki tietomme alkaa kokemuksesta, itse meidän kokemuksiimme sekaantuu tietoja, joiden alkuperän täytyy olla kokemusta edeltävä. Maailman monet järjestystä ilmentävät periaatteet, kuten avaruus, aika ja kausaliteetti, ovat oman mielenkykymme maailmasta kumpuaville havainnoillemme antamia muotoja. Kantin mukaan tietoa moraalista ei voida saada kokemuksesta, vaan moraalin perusteet ovat valmiina meissä itsessämme. Tästä syystä Kantin moraaliajattelua on sanottu myös intuitiiviseksi (intuitio = sisäinen oivallus).
Valistusajan keskeisiä hahmoja
- Ranskalaiset ensyklopedistit
- Pierre Bayle
- Thomas Paine
- Jean le Rond d'Alembert
- Denis Diderot
- Leandro Fernández de Moratín
- Benjamin Franklin
- Edward Gibbon
- David Hume
- Thomas Jefferson
- Gotthold Lessing
- John Locke
- Montesquieu
- Isaac Newton
- Immanuel Kant
- Jean-Jacques Rousseau
- Adam Smith
- Benedict Spinoza
- Voltaire
- Antoine Condorcet
- Claude Adrien Helvetius
Katso myös
- Modernismi
- Humanismi
- Reformaatio
Luokka:Historian ajanjaksoja
ko:계몽주의
ja:啓蒙時代
th:ยุคแสงสว่าง
PolitiikkaPolitiikka tulee kreikankielen sanasta polis, kaupunki. Sovinnaisen käsityksen mukaan se tarkoittaa julkisyhteisön päätöksentekoa ja muuta siihen liittyvää toimintaa. Laajimman määrittelyn mukaan politiikka on toimimista jonkin asian puolesta jotain toista asiaa vastaan. Tällöin huomautetaan perinteisen määrittelyn "yhteisten asioiden hoitamisesta" kuuluvan ennen kaikkea hallinnon alaan. Politiikka on myös määritelty "konfliktiksi päämääristä". Politiikan tutkija Kari Palonen on todennut politiikkaa olevan siellä, missä voi tehdä toisin. Ihmisten toiminta muuttuu poliittiseksi silloin kun on tehtävä ratkaisuja kahden tai useamman vaihtoehdon välillä.
Yleensä politiikkaan sisällytetään oikeusvaltiossa lähinnä lainsäädännön muuttamiseen tähtäävä toiminta. Poliittisen vastakohtana on perinteisesti nähty yksityinen, eli toiminta jonka ei katsota liittyvän muihin yksilöihin. Sitä kreikassa merkitsi taloutta tarkoittanut sana oikos, josta on sittemmin johdettu ekonomia, taloustiede. Politiikan käsite voidaan kuitenkin ymmärtää myös hyvin laajassa merkityksessä, jolloin politiikan piiriin kuuluvat lähes kaikki ihmiselämän osa-alueet. 1960-luvulla tuli tunnetuksi iskulause "henkilökohtainen on poliittista".
Politiikkaa ja poliittista päätöksentekoa tutkiva yhteiskuntatiede on nimeltään joko politologia, politiikan tutkimus tai valtio-oppi. Viimeksi mainittu tulee saksan kielen termistä staatslehre (myös allgemeine staatslehre eli "yleinen valtio-oppi"), ja anglo-saksisissa maissa käytetään useimmiten termiä political science. Politiikan teoriaa, poliittisia aatteita ja poliittista filosofiaa tutkitaan sekä politiikan tutkimuksen että monissa yliopistoissa myös (käytännöllisen) filosofian laitoksilla. Luonnollisesti kaikki yhteiskuntatieteet tutkivat usein politiikan piiriin kuuluvia asioita.
Poliittisia päätöksentekojärjestelmiä on useita, lähinnä kolmea yleistä eri tyyppiä. Yleisin on jonkinlainen demokratia eli kansanvalta, jossa kaikki ihmiset päättävät yhdessä asioista. Perustuslaillinen tasavalta on kansanvallan rajoitetumpi muoto. Diktatuurissa tai yleisesti ottaen autoritaristisissa valtiomuodoissa yksi henkilö tai ryhmä päättävät kaikkien asioista. Oligarkia on harvainvaltaa ja aristokratia ylhäisön valtaan. Jos poliittista valtaa rajoitetaan vähimpään mahdolliseen ja yritetään jättää asiat yksittäisten ihmisten päätettäviksi, kyseessä on libertarismi, tai valtion kokonaan poistuessa anarkia. Viimeiset kaksi aatetta eivät ole toisensa poissulkevia.
Eri asioita, joista päätetään, ovat mm.:
- Turvallisuuspolitiikka
- Kielipolitiikka
- Koulutuspolitiikka
- Sosiaalipolitiikka
- Rahapolitiikka
Ideologioita ja poliittisia suuntauksia
Poliittinen ideologia on näkemys siitä, millaiseksi yhteiskunnalliset olot tulisi järjestää ja kuinka se tehdään. Tavoitteet ja keinot vaihtelevat eri ideologioiden välillä.
- Anarkismi
- Distributismi
- Fasismi
- Kommunismi
- Konservatismi
- Kristillisdemokratia
- Liberalismi
- Libertarismi
- Marxismi
- Nationalismi
- Sentrismi
- Sosiaalidemokratia
- Sosialismi
Historijoitsioiden antamia nimiä tietynlaiselle politiikalle tai yhteiskuntajärjestykselle:
- Feodalismi
- Merkantilismi
- Primitiivinen kommunismi
Käsitteitä
- Suomen politiikka
- Kolonisaatio
- Valtion ja kunnan tehtävät
- Luettelo poliitikoista
- Puolue
- Hallitus
- Eduskunta
- Valta
- Valtio
- Hyvinvointivaltio
- Hyvinvointiyhteiskunta
- Kansalaisyhteiskunta
- Noopolitik, pehmeä politiikka
- Kollektiivinen ja individualistinen poliittinen ontologia
Linkkejä
- [news:sfnet.keskustelu.politiikka] sfnet.keskustelu.politiikka-uutisryhmä
Luokka:Politiikka
ms:Politik
ko:정치
ja:政治
simple:Politics
th:การเมือง
StalinismiStalinismi on totalitarismin muoto, joka on peräisin Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin lanseeraamasta ekonomisesta ja poliittisesta "sotakommunismista".
Termiä "stalinismi" käytetään myös trotskilaisten keskuudessa haukkumanimenä neuvostokommunismille, jossa kapitalistisen markkinatalouden ottaa haltuun valtiokoneisto. Termiä käyttävät osin myös demokraattisesti suuntautuneemmat marxismin kannattajat viitaten neuvostokommunismin totalitaariseen luonteeseen. Stalinin kuoleman jälkeen kommunistiset puolueet itäblokissa jakautuivat uutta suuntausta edustaneisiin reformisteihin, jotka tuomitsivat Stalinin puhdistukset ja vastaavasti vanhan kaartin stalinisteihin.
Stalinistinen talousmekanismi perustui raskaan teollisuuden korostamiseen, jäykkään suunnitelmatalouteen ja määrätietoiseen infrastruktuurin parantamiseen. Tämä talousjärjestelmä - joka perustui monilta osin pakkotyöhön - onnistui nostamaan Neuvostoliiton taloudelliseen kasvuun, jota joskus esitetään maailmanhistorian nopeimmaksi. Stalinin taloudellisten uudistusten johdosta agraarivaltainen Neuvostoliitto kiri huomattavasti kiinni teollistuneiden valtioiden tuotannollista etumatkaa. Tämä oli todennäköisesti yksi tärkeä syy siihen, että Neuvostoliitto kykeni torjumaan kansallissosialistisen Saksan hyökkäyksen ja toisen maailmansodan jälkeen levittämään kommunistisen järjestelmän Itä-Eurooppaan.
Stalinismin maine on enimmäkseen hyvin huono. Neuvostoliitossa stalinistinen järjestelmä turvautui joukkomurhiin, joukkokarkotuksiin ja muuhun terroriin pyrkiessään hävittämään toisinajattelun, niskuroinnin ja Josif Stalinin henkilöön kohdistuvan vastustuksen ruohonjuuritasoa myöten. Stalinin puhdistus- ja vainotoimenpiteiden uhreina menehtyi nykykäsityksen mukaan useita miljoonia ihmisiä. Myös muissa kommunistisissa maissa stalinistisiksi luonnehditut hallitukset syyllistyivät erityisen vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin. Romaniassa ja Albaniassa stalinistinen tai sellaiseksi luonnehdittu järjestelmä pysyi vallassa 1980-luvulle saakka.
Jossakin määrin stalinistista liikehdintää esiintyy yhä varsinkin Venäjällä, ainakin Josif Stalinin muistoon kohdistuvan kunnioituksen muodossa.
Katso myös: taistolaisuus, marxismi-leninismi
ja:スターリニズム
Neuvostoliitto
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР ; SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta).
Pääkaupunki oli Moskova. Historiansa aikana Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden määrä vaihteli, hajotessaan Neuvostoliitto oli jaettu viiteentoista sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joista tuli itsenäisiä valtioita maan hajotessa. Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Neuvostoliitto oli myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa.
Historia
Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina osapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset.
Sisällissota päättyi puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että oli mahdollista perustaa uusi valtio, Neuvostoliitto.
Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät Keisarillisesta Venäjästä. Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan. Vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjää hallitsivat bolševikkipuolue, joka alkoi kutsua itseään kommunistiseksi maaliskuussa 1918.
Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan.
Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto.
Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa.
Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytönössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi.
Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940.
Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla.
Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa.
Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi.
23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939.
Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehduskelpoisuuden varmistaminen ja sotilastukikohta Hangossa.
22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Sen eteneminen pysähtyi ensimmäisenä talvena näköetäisyydelle Moskovasta. Sodan kulku kääntyi seuraavana talvena Stalingradissa ja Kurskissa 1943. Neuvostoliitto onnistui voittamaan vain tekemällä suuria uhrauksia, ja menetti enemmän ihmishenkiä kuin mikään toinen maa sodassa. Sodan jälkeen joutuivat karkoitetuiksi mm. Volgan saksalaiset, tšetšeenit ja useat muut kansallisuudet, joita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Maailmansodan ja erityisesti ydinaseen kehittämisen jälkeen (1949) Stalinin Neuvostoliitto oli kohonnut toiseksi maailman supervalloista. Itä-Euroopan maat olivat nyt Neuvostoliiton valtapiirissä, ja niihin luotiin sosialistinen järjestelmä. Myös sosialistinen Kiina oli Neuvostoliiton läheinen liittolainen ennen maiden välirikkoa.
Stalinin kuoltua 1953 seuranneen valtataistelun voittajaksi nousi Nikita Hruštšov, joka aloitti yhteiskunnassa voimakkaat destalinisaatiotoimet ja purki GULAG-järjestelmää.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kamppailivat hegemonia-asemasta kylmän sodan aikana. Taistelua käytiin useiden ns. proxy-sotien välityksellä, eli osapuolten kanssa liittoutuneet tahot kävivät sotaa keskenään, suurvaltojen tukiessa kumpikin omaa leiriään. Suoraa sotaa ei kuitenkaan koskaan käyty, johtuen mahdollisesti molempien kookkaista ydinasereserveistä.
Neuvostoliiton loppu
1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Leonid Brežneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatšovista tuli maan johtaja.
Kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vuonna 1986 esitti hyvin suuren, yli 320 000 000 000 dollarin puolustusbudjetin, jolla USA pyrki luomaan ydinaseiden torjuntajärjestelmän ja saamaan sotilaallisesti etulyöntiaseman Neuvostoliittoon nähden. Tämä heilautti kylmän sodan tasapainoa. Gorbatšov päätti mennä kilpavarusteluun mukaan, mutta jotta hän olisi saanut resursseja kilpaillakseen USAn kanssa, oli Neuvostoliiton taloutta uudistettava. Niinpä Gorbatšov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi "perestroika" (uudistuspolitiikka) ja "glasnost" (avoimuus) nimillä.
Vuonna 1989 uudistuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Eri puolilla Neuvostoliittoa syntyi kansallisuuksien välisiä kiistoja. Talous ajautui syvään kriisiin kilpavarustelukierteen takia. Berliinin muuri murtui.
Vuonna 1990 Moskovassa oli 200 000 ihmisen mielenosoitus, joka osoitti mieltään uudistusten puolesta. Liettuan, Latvian ja Viron parlamentit äänestivät itsenäisiksi julistautumisen puolesta.
Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja pönkitti Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät, että Neuvostoliitto lakkautetaan ja perustetaan löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Seuraavana päivänä Gorbatšov erosi ja 26. lokakuuta Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.
Hallinnollinen jako
Neuvostoliiton johtajat
Muodollisesti Neuvostoliittoa johti presidentti. Käytännössä valta oli yleensä jossain muualla, esimerkiksi kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerillä. Uusi johtaja pyrki vakiinnuttamaan valta-asemansa.
- V. I. Lenin 1922–1924
- J. V. Stalin 1924–1953
- Georgi Malenkov 1953–1955
- Nikita Hruštšov 1955–1964
- Leonid Brežnev 1964–1982
- Juri Andropov 1983–1984
- Konstantin Tšernenko 1984–1985
- Mihail Gorbatšov 1985–1991
ImageSize = width:800 height:100
PlotArea = width:700 height:80 left:0 bottom:20
DateFormat = yyyy
Period = from:1919 till:1991
TimeAxis = orientation:horizontal
ScaleMajor = unit:year increment:5 start:1920
# there is no automatic collision detection,
# so shift texts up or down manually to avoid overlap
Define $dy = 25 # shift text to up side of bar
PlotData=
bar:Leaders color:red width:75 mark:(line,white) align:left fontsize:S
from:start till:1922 shift:(-10,$dy) text:Vladimir~Iljits~Lenin
from:1922 till:1953 shift:(-30,$dy) text:Josif Stalin
from:1953 till:1955 shift:(-7,-5) text:Georgi~Malenkov
from:1955 till:1964 shift:(-40,$dy) text:Nikita Hrustsev
from:1964 till:1982 shift:(-35,$dy) text:Leonid Breznev
from:1982 till:1984 shift:( -7, 5) text:Juri~Andropov
from:1984 till:1985 shift:( -3,-20) text:Konstantin~Tsernenko
from:1985 till:end shift:(-25,$dy) text:Mihail~Gorbatsov
Katso myös
- Venäjä
-
ko:소비에트 연방
ja:ソビエト連邦
simple:Soviet Union
th:สหภาพโซเวียต
PerestroikaPerestroika (Перестро́йка , uudelleen rakentaminen) on nimitys Neuvostoliiton taloudellisille reformeille neuvostojohtaja Mihail Gorbatšovin aikakaudella. Gorbatšovin kauden alkuvaiheessa (1985–1986) keskitettyyn suunnitelmatalouteen tehtiin muokkauksia ilman perustavanlaatuisia muutoksia. Myöhemmin Gorbatšov ja hänen ympärillään toiminut ryhmä taloudellisia neuvonantajia tekivät suurempia ja perusteellisempia muutoksia. Nämä jälkimmäiset tunnetaan vuoden 1987 kesäkuusta asti nimityksellä perestroika (taloudellinen uudelleenjärjestely). Muutosten tuloksena oli järjestelmä, joka ei ominaisuuksiltaan vastannut suunnitelmataloutta eikä markkinataloutta. Ohjelma johtikin lopulta Neuvostoliiton talouden romahtamiseen.
Luokka:Talouspolitiikka
Luokka:Neuvostoliitto
ko:페레스트로이카
ja:ペレストロイカ
SekatalousSekatalous tai puitetalous on talous, jossa on sekä kapitalistisia että sosialistisia piirteitä.
Sekatalouden kapitalistisia piirteitä ovat yksityisomistus ja markkinamekanismi. Näiden lisäksi sekataloudessa on valtiollista omistusta palveluiden tai muiden tuotteiden tuottamiseen. Laki luo toimintapuitteet taloudelle ja säätelee markkinamekanismia.
Käytännössä lähes kaikki maat ovat sekatalouksia. Demokratia johtaa sekatalouteen, koska kansalaiset, poliitikot tai eturyhmät haluavat oikeuksia ja etuja. Jo monen valtion perustuslain säädökset johtavat sekatalouteen antamalla hyvinvointivaltion etuja, eli taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia ihmisoikeuksia.
Kommunistit vastustavat sekataloudessa tapahtuvaa riistoa ja libertaarit vapauden rajoituksia.
Luokka:Talous
ProtektionismiProtektionismi tarkoittaa taloustieteellisenä terminä valtion sisäisillä markkinoilla toimivien eli kotimaisten tuottajien suojelemista ulkopuoliselta kilpailulta haittaamalla ulkopuolista tarjontaa esimerkiksi suojatulleilla.
Protektionismia voi harjoittaa valtion tai liittovaltion hallinto. Protektionismissä rajoituksena toimivat tullit, kiintiöt ja muut määräykset. Syitä siihen ovat oman tuotannon suojaaminen, työllisyyden ja omavaraisuuden turvaaminen.
Luokka:Hallinto
Monopoli:Sanan monopoli muista merkityksistä Monopoli (täsmennyssivu).
Monopoli on tilanne, jossa markkinoilla on vain yksi tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja (tuottajan monopoli) tai yksi ainoa ostaja (ostajan monopoli). Monopolille ominaista on siten kilpailun puuttuminen ja usein tästä johtuva epäluonnollisen korkea tai matala hintataso sekä täydelliseen kilpailuun verrattuna liian vähäinen tuotannon määrä. Useimmiten voittoa maksimoidessaan monopoliyritys tuottaa vähemmän ja myy kalliimmalla kuin täydellisessä kilpailussa tuotettaisiin ja myytäisiin.
Monopoli määritellään useimmiten markkinoiden kautta: esimerkiksi tietyn maan markkinoilla jollakin myyjällä on monopoli, jos myyjä on maan ainoa myyjä, tai kyläkaupalla voi olla kylän kaupan monopoli, mutta ei koko kunnan kaupan monopolia.
Valtio voi luoda itselleen ja jollekin muulle taholle monopolin johonkin hyödykkeeseen rajoittamalla sen tarjontaa lainsäädännöllä. Lainsäädännöllinen monopoli on empiiristen tutkimusten ja teorian mukaan useimmiten tehoton. Valtionmonopoliin usein liitetty tehottomuus johtuu siitä, että monopolilla ei ole kannustimia tai mahdollisuuksia toimia tehokkaasti eikä kykyä usein keskusjohtoisena organisaationa suunnitella toimintaansa tehokkaasti ilman kilpailun tuomaa informaatiota ja ulkoista painetta.
Kilpailulainsäädännöllä monet valtiot yrittävät estää varsinkin yksityisiä monopoleja tai niiden väärinkäytöksiä, mutta tulokset ovat epävarmoja ja usein lainsäädäntö epäonnistuu tavoitteensa saavuttamisessa.
Itävaltalaisessa taloustieteessä yleensä vain valtion luomaa monopolia pidetään monopolina eikä yksityistä myyjää, jonka kanssa kilpailu on sallittu ja siten uusia yrittäjiä saa vapaasti tulla markkinoille.
Eräs määritelmä on luonnollinen monopoli eli monopoli, jonka markkinoilla ei voi kannattavasti toimia useampia myyjiä. Luonnollinen monopoli on taloustieteen mukaan tehokkaampi tilanne kuin kilpailu. Luonnollinen monopoli voi kadota esimerkiksi tekniikan tai muunlaisen talouden kehityksen ansiosta.
Katso myös
- Epätäydellinen kilpailu
- Markkinahäiriö
- Monopsoni
- Kartelli
- Määräävä markkina-asema
Luokka:Liiketalous
AluepolitiikkaAluepolitiikka tarkoittaa sitä, miten eri alueita kehitetään. Suomessa on ollut käytäntönä tukea hyvin menestyneiden alueiden antamalla tuella huonommin menestyneitä alueita. Tavoitteena on ollut kehittää maata alueellisesti tasapainoiseksi.
__NOTOC__
Aluepolitiikka kaupungeissa
Menestyvät kaupungit sijaitsevat enimmäkseen etelässä; pohjoisen poikkeuksena on Pohjois-Suomen keskukseksi kehitetty Oulu, joka vetää puoleensa ihmisiä koko Pohjois-Suomesta ja myös etelästä. Lamasta kärsi suurista kaupungeista eniten Lahti, jota valtio on yrittänyt investoinneilla kammeta lama-ajan kurimuksesta pois. Projektiin kuuluvat muun muassa Lahden moottoritie ja Lahden oikorata, jotka parantavat kulkumahdollisuuksia pääkaupunkiseudulle.
Itse pärjäävät kaupungit
- Helsinki
- Tampere
- Turku
- Oulu
EU:n tavoite 1 -kaupungit
- Joensuu
- Kuopio
- Rovaniemi
EU:n tavoite 2 -kaupungit
- Jyväskylä
- Pori
Aluepolitiikka maaseudulla
Maaseudun pitäminen asuttuna on ollut etenkin Suomen Keskustan sydämenasia. Maaseudun viljelijät saavat erilaisia tukiaisia ja maaseutukunnille myönnetään myös tukia mitä erilaisimpiin asioihin.
SopimusvapausSopimusvapaus on oikeushenkilön vapaus tehdä sopimuksia, jotka koskevat henkilön omaisuutta ja luonnollisen henkilön kohdalla ruumista. Esimerkiksi ihminen voi sopia, että kirurgi saa leikata hänet ja periä leikkauksesta maksun.
Sopimusvapauteen kuuluvat:
#Oikeus tehdä sopimuksia
#Vapaus päättää tehdäänkö sopimus vai ei
#Vapaus valita sopimuskumppaninsa
#Vapaus päättää sopimuksen sisällöstä
#Muotovapaus
Muotovapauden voimassa ollessa kaikenmuotoiset sopimukset ovat päteviä mukaan lukien suulliset sopimukset.
Sopimusvapauteen on rajoituksia. Esimerkiksi monopoliasemassa olevilla yrityksillä on sopimuspakko kaikkien sopimuksen ehdot täyttävien kanssa. Myös syrjintä iän, sukupuolen, ihonvärin tms. mukaan on kielletty. Poikkeuksena muotovapauteen ovat määrämuotoiset sopimukset. Esim. velkakirjoille on kirjallinen määrämuoto. Joihinkin kirjallisiin sopimuksiin, kuten testamenttiin vaaditaan todistajat.
Jo antiikin roomalainen laintulkitsija Gaius (130-180) käytti sopimusvapauden käsitettä [1]. Rooman valtakunnan myöhäisvaiheessa sopimusvapaudesta kuitenkin enenevästi luovuttiiin. Vuonna 301 keisari Diocletianus kiinnitti palkat ja hinnat. Lanctantiuksen mukaan määräys täydellisesti epäonnistui. Suomessa ennen 1800-luvun loppua sopimusvapautta rajoitti lain määräyksellä perinteinen isäntävalta. Sopimusvapaus oli länsimaisissa yhteiskunnissa kuten Suomessa 1800-luvun loppupuolella laaja. Nykyisin sitä rajoittavat etenkin 1800-luvun lopulta lähtien säädetyt useat lait kuten sopimuslaki, verot, kuluttajansuojalait ja työehtosopimukset. Sopimus ei ole pätevä niiltä osin miltä se rikkoo Suomen lakia vastaan. Tehdystä sopimuksesta voidaan poiketa lain ja tuomioistuimen päätöksellä eli kohtuullistaa sopimusta. Sopimuksen purkamisvapaus on hyvin rajallinen. Nykyisin kuluttajan aseman turvaamiseksi lähes kaikissa maissa on luotu erilaisia kuluttajansuojajärjestelmiä [2].
Sopimusvapaus ja taloustiede
Taloustieteessä vallitsee pääsääntöisesti tuki suhteellisen laajalle sopimusvapaudelle ja erimielisyyksiä on vain siitä voidaanko sopimusvapauden osittaisilla rajoituksilla parantaa markkinoiden tehokkuutta entisestään ja erityisesti siitä, mitä asioita pitäisi hoitaa täysin ei-sopimusluonteisin mekanismein.
Klassisen Adam Smithin talousteorian mukaisesti markkinat toimivat periaatteellisesti tehokkaimmin silloin, kun niihin kohdistetaan vähän ulkopuolisia rajoitteita ja niitä ohjailee näkymätön käsi. Smith oli kuitenkin myös sitä mieltä, etteivät täysin rajoittamattomat markkinat aina ratkaise kaikkia ongelmia. Hän katsoi muun muassa sopimusvapauden rajoittamisen korkeimman sallitun lainakoron muodossa allokoivan lainat keinottelijoiden ja tuhlarien sijasta selväjärkisille [3, kirja II, luku 4.].
Karl Marx ja Friedrich Engels kritisoivat Pierre-Joseph Proudhonin näkemystä vapaista tuottajista ja kuluttajista. Marx esitti näkemyksen tuottajasta, että "Tuotantovoimien kehityksen ajankohtainen aste pakottaa hänet tuottamaan sellaisella tai sellaisella tasolla. Kuluttaja ei ole vapaampi kuin tuottaja. Hänen mielipiteensä lepää hänen varojensa ja tarpeidensa varassa. Molemmat määrää sosiaalinen asema, joka taas itse riippuu koko sosiaalisesta organisaatiosta" [4]. "Vaan Proudhon ei käytä väärin tätä suhdetta kansantalouden mielessä, hän päinvastoin olettaa todelliseksi sen, mikä on kansantaloustieteilijöillä vain nimellistä ja illusorista, sopimusosapuolten vapaus" [5].
Julkisen valinnan teorian mukaan sopimusvapaus estää eturyhmien etuoikeuksia, jotka ovat yleisen edun vastaisia [6]. Itävaltalaisen taloustieteen mukaan sopimusvapaus on tehokkaampi kuin keskusjohtoinen suunnitelmatalous: Ludwig von Misesin mukaan vain yksityinen omistaja voi suunnitella taloutta [7] ja Friedrich Hayekin mukaan informaatio on hajautunut eikä keskusjohdolla voi olla hyvää informaatiota ja siksi sopimusvapaus johtaa tehokkaampaan talouteen [8]. Itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijän Murray N. Rothbardin näkemyksen mukaan myös yksityiset luonnolliset monopolit ja kartellit toimivat tehokkaammin, kun niiden sopimusvapautta ei rajoiteta [9, luku 10].
Vapaiden markkinoiden häirintä sopimusvapautta kaventamalla voi klassisen, uusklassisen, itävaltalaisen ja monetarismin talousteorian mukaan heikentää niiden asemaa, joita kavennuksilla pyritään auttamaan. Esimerkiksi minimipalkka ja vuokrasääntely voi aiheuttaa markkinaepätasapainoja kuten työttömyyttä [10] ja vuokra-asuntopulaa [11]. Näiden teorioiden mukaan myös sellainen sopimusvapauden rajoittaminen, joka lisää myyjän kustannuksia, pääsääntöisesti nostaa hintoja. Monetaristit ja itävaltalaiset ja liberaalit uusklassiset taloustieteilijät katsovat työnantajan kustannusten lisäämisen laskevan palkkoja: esimerkiksi Ludwig von Mises ja Thomas DiLorenzo väittävät, että sopimusvapautta loukaten suosittujen ammattiliittojen valta laskee palkkoja [12], [13]. Terence Kealey pitää epävapautta Rooman valtakunnan tuhon syynä [14]. Keynesiläisen talousteorian mukaan työttömyyden merkittävin syy on markkinoiden laskenut kulutuskysyntä eikä työmarkkinoiden mahdolliset sopimusvapauden rajoitukset.
John Maynard Keynes arvosteli voimakkaasti aikansa taloustieteilijöitä, jotka vastustivat kaikkia valtion asettamia maksuja ja rajoituksia sopimusvapauden absoluuttisuuteen perustuen. Hänen mukaansa ainoastaan valtio, joka voi korjata kestämättömäksi päätyneitä tilanteita, voi taata yksilöiden välisten sopimusten integriteetin. Esimerkiksi rajoittamaton koronkiskonta johtaisi pitkien aikojen kuluessa tilanteeseen, jossa osa väestöstä olisi käytännössä orjan asemassa toiseen nähden.
Modernin kansantaloustieteen, erityisesti informaatioepäsymmetrian ja epätäydellisten sopimusten [15] teorioiden mukaan myös vapailla, kilpailluilla markkinoilla voi ilmetä työttömyyden kaltaisia markkinahäiriöitä [16, luku 3], mikä taloustieteilijä ja nobelisti Joseph Stiglitzin mukaan kyseenalaistaa perinteisen liberaalin talousteorian näkemyksen työttömyyden ja vuokra-asuntopulan kaltaisten markkinailmiöiden johtumisesta sopimusvapauden rajoittamisesta. Kuluttajalta on väitetty myös puuttuvan informaatio solmia haluamansa kaltaisia sopimuksia, koska kuluttajan ja palvelun tai hyödykkeen tuottajan perusnevotteluasemat eivät ole tasavertaiset. Kuluttajalla on esimerkiksi yleensä aina vähemmän tietoa käytettävänään tuotteesta kuin sen valmistajalla.
Sopimusvapaus ja poliittinen filosofia
Keskiajalla katolinen kirkkon näkemys oli, että on olemassa oikeudenmukainen hinta ja palkka. Siksi hintoja ja palkkoja säänneltiin [17]. Korko ja koronkiskonta olivat kiellettyjä.
Sopimusvapaus ilmentää vapaan kansalaisyhteiskunnan jäsenten autonomiaa. Henry James Sumner Maine (1822 - 1888) esitti, että sosiaaliset rakenteet kehittyvät eri ihmisten statukseen perustuvista rooleista kohti sellaisia, jotka perustuvat vapauteen tehdä sopimuksia. Statusjärjestelmässä velvollisuudet ja ihmisten väliset suhteet juontuvat syntyperästä, kun taas sopimuksen peruslähtökohtana on se, että ihmiset ovat vapaita ja tasa-arvoisia.
1800-luvun anarkoindividualistit kuten Josiah Warren, Lysander Spooner, Benjamin Tucker ja Pierre-Joseph Proudhon kannattivat sopimusvapautta. Heidän mielestään anarkismi lakkauttaisi korkoon ja vuokraan sisältyvän riiston vapaan kilpailun kautta [18].
Modernin libertaristin Robert Nozickin näkemyksen mukaisesti sopimuksenvapaus on eri yksilöiden itsenäisten omaa etua tavoittelevien päätösten ilmentymä mahdollisimman vähän rajoittavassa valtiossa. Vaikka jokainen sopimus voi näyttää rajoittavan autonomiaa asettamalla velvoitteita, todellisuudessa sopimuksen molemmat osapuolet solmivat vain sellaisia sopimuksia, joista uskovat hyötyvänsä. Libertaarit tyypillisesti pitävät kohtuuteen vetoavaa sopimusvapauden rajoittamista mielivaltaisena [19]. Libertaarit katsovat myös syrjinnänvastaisen politiikan väistämättä sisältävän syrjintää [20].
Sopimusvapauden rajoitusten tarkoituksena on suojella sopimustilanteessa heikompana pidettyä osapuolta kohtuuttomuudelta. Sosialisti Belfort Baxin mukaan täydellinen sopimuksenvapaus on illuusio, koska kapitalistilla on tuotantovälineiden monopoli ja työläisen vaihtoehto työsopimukselle oli nälkiintyminen tai vaivaistalo. Hänen mukaansa sopimusvapaus näissä oloissa on verrattavissa maantierosvoon, joka antaa uhrinsa valita rahojen tai hengen riiston väliltä [21]. George Bernard Shaw ja H. G. Wilshire kirjoittavat teoksessaan Fabian Essays in Socialism: "Naisia työskentelemässä puolialastomina hiilikaivoksissa; nuoria lapsia vetämässä vaunuja koko päivän maanalaisten käytävien tunkkaisessa ilmastossa; lapsia sidottuina kudontakoneeseen viisitoista tuntia puuvillatehtaan kuumennetussa ilmassa, pidettyinä hereillä vain esimiehen piiskalla; tunteja työtä kaikille, nuorille ja vanhoille, rajoitteena vain fyysisen kestävyyden äärimmäiset kyvyt; nopeasti kasvavalle väestölle tarpeellisten saniteettijärjestelyjen täydellinen poissaolo: nämä ja muut nimettömät epäoikeudenmukaisuudet on tallennettu täydellisen laissez fairen ja sopimusvapauden tuloksina toisiaan seuraavien blue-book -raporttien puolueettomille sivuille" [22]. Nikolai Buharin kirjoitti teoksessaan Proletariaatin diktatuurin teoria: "Työväenluokan diktatuuri hävittää luokkien muodollisen tasavertaisuuden, mutta samalla se vapauttaa työväenluokan aineellisesta alistamisesta. "Sopimusvapaus" katoaa yhdessä "kauppavapauden" kanssa." [23] Esimerkiksi orjasopimuksien sitovuutta vastustavat myös monet libertaarit, jotka muuten kannattavat täydellistä sopimusvapautta, koska heidän mielestään keho ei ole erotettavissa henkilöstä tai orjasopimuksen katsotaan vähentävän vapautta.
1800-luvun lopulla monissa maissa vallitsi klassisen liberalismin vaikutuksesta melko laaja sopimusvapaus. 1800-luvun lopulta alkaen niin sanottu edistyksellinen liike (progressive movement) pyrki monin tavoin kansalaisten, etenkin työntekijöiden ja kuluttajien, aseman vahvistamiseen rajoittamalla vallinneeksi väitetyn laissez faire -kapitalismin "liiallista" sopimusvapautta ja siirtämällä päätöksentekoa poliittiseksi. Liikkeen vaikutuksesta säädettiin muun muassa työsuojelu- ja minimipalkkalakeja, ammattiliittoja ja työehtosopimuksia vahvistavia lakeja, kieltolakeja, elintarvike-, huume- ja lääkelakeja, rautateitä, vuokria ja kauppaa sääteleviä lakeja kuten kilpailulakeja. Liikkeen vaikutus näkyi myös Yhdysvalloissa kieltolain ja tuloveron säätäneinä uusina perustuslain lisäyksinä ja keskuspankin Federal Reserven perustamisena [24], [25]. Liikkeeseen kuului sosialisteja, konservatiiveja ja sosiaaliliberaaleja.
Aiheesta muualla
- [http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/oik/yksit/vk/mononen/sopimuso.pdf Marko Mononen: Sopimusoikeuden materiaalisuudesta]
- [http://www.yrittajat.fi/sy/home.nsf/pages/C2256DB30028DDCF02256A62004BE905 Sopimusvapaus Suomen yrittäjien sivulla]
Lähteet
# Jim Powell, Ancient Romans contributions to private property rights [http://www.libertystory.net/LSBIGSTORIESROMANPROPERTYLAW.htm]
# EU, Overview of Consumer Policy [http://europa.eu.int/comm/consumers/overview/index_en.htm]
# Adam Smith, of the Wealth of Nations [http://www.readprint.com/chapter-8622/Adam-Smith]
# Karl Marx, Misère de la philosophie, I : Une découverte scientifique, Opposition de la valeur d’utilité et de la valeur d’échange [http://www.marxists.org/francais/marx/works/1847/06/km18470615d.htm]
# Karl Marx - Friedrich Engels, Die heilige Familie, IV. KAPITEL "Die kritische Kritik" als die Ruhe des Erkennens oder die "kritische Kritik" als Herr Edgar[http://www.mlwerke.de/me/me02/me02_019.htm#IV4g]
# Kelley L. Ross, Rent-Seeking, Public Choice, and The Prisoner's Dilemma [http://www.friesian.com/rent.htm]
# Deborah Walker, A Feminist Lesson from Economics [http://www.libertyhaven.com/theoreticalorphilosophicalissues/feminism/feministles.html]
# Andrew Gamble, Hayek : The Iron Cage of Liberty [http://lsb.scu.edu/~dklein/papers/gamble.html]
# Murray N. Rothbard Man, Economy, and State, ISBN 0-945-46632-3 [http://www.mises.org/rothbard/mes/chap10a.asp]
# Murray N. Rothbard Making Economic Sense Chapter 36 Outlawing Jobs: The Minimum Wage, Once More [http://www.mises.org/econsense/ch36.asp]
# Walter Block, Rent Control [http://www.econlib.org/library/Enc/RentControl.html]
# MAKROTALOUSTEORIAN KOULUKUNTIA [http://honeybee.helsinki.fi/mmtal/y/y55/y55ma2.doc]
# Thomas DiLorenzo, Do Capitalists Have Superior Bargaining Power? [http://www.mises.org/fullstory.aspx?control=1602]
# Terence Kealey, The Economic Laws of Scientific Research [http://www.samizdata.net/blog/archives/003933.html]
# Erik Brynjolfsson, An Incomplete Contracts Theory of Information, Technology and Organization [http://ccs.mit.edu/papers/CCSWP126/CCSWP126.html]
# Joseph Stiglitz, Globalization and its discontents, ISBN 0-141-01038-X
# Benjamin Hart, Faith & Freedom Chapter Nine: The Protestant Spirit of Capitalism [http://www.leaderu.com/orgs/cdf/ff/chap09.html]
# Bryan Caplan, Anarchist Theory FAQ [http://www.gmu.edu/departments/economics/bcaplan/anarfaq.htm]
# James Bovard, How Fair Are the Fair Labor Standards? [http://www.cato.org/pubs/regulation/reg18n1d.html]
# Mark Cooray, The Western Democratic Tradition, Rights and Duties - the old order and the new [http://www.ourcivilisation.com/cooray/westdem/chap10.htm]
# E. Belfort Bax, “Voluntaryism” versus “Socialism [http://www.marxists.org/archive/bax/1895/06/herbert.htm]
# Shaw, George Bernard & H. G. Wilshire Fabian Essays in Socialism [http://www.econlib.org/library/YPDBooks/Shaw/shwFS1.html#bottom]
# Nikolai Buharin 1924, Proletariaatin diktatuurin teoria [http://www.marxists.org/suomi/buharin/proletariaatin_diktatuurin.htm]
# The Progressive Movement [http://www.u-s-history.com/pages/h1061.html]
# The Legacy of Progressivism [http://www.tysknews.com/Depts/gov_philosophy/legacy_of_progressivism.htm]
Luokka:Taloustiede
Luokka:Oikeustiede
Luokka:Oikeudet ja vapaudet
TyöehtosopimusTyöehtosopimus on Suomessa ammattiliiton ja työnantajapuolen solmima sopimus alakohtaisista työehdoista kuten palkoista (ylityökorvauksineen), työ- ja loma-ajoista, äitiyslomista ja muista (yleensä minimi)eduista.
Mikäli työministeriö on vahvistanut työehtosopimuksen yleissitovaksi sen ehdot ovat vähimmäistaso kaikille alan työsuhteille.
Työehtosopimus voidaan vahvistaa yleissitovaksi, mikäli yli puolet alan työntekijöistä on sen piirissä. Yleissitovia työehtosopimuksia on 147 ja ne kattavat valtaosan aloista. Kaikki yleissitovat työehtosopimukset löytyvät valtionhallinnon FINLEX-palvelusta [http://www.finlex.fi/normit/tes.php].
Joillain aloilla on työehtosopimuksia, jotka eivät ole yleissitovia. Tällöin niissä määritelyt vähimmäisehdot sitovat ainoastaan niitä työnantajia jotka kuuluvat sopimuksen allekirjoittaneeseen työnantajajärjestöön. Usein on niin, että samalla alalla on useita ammattiliittoja. Tällöin eri työnantajilla ja eri työntekijäryhmillä voi olla eri työehtosopimukset. Toisaalta joissain tapauksissa kyse on vain alan heikosta järjestäytymisestä, kuten taksiliikenteessä. Ei-sitovia työehtosopimuksia on noin 30.
Luokka:Työ
HyvinvointivaltioHyvinvointivaltio (esiintyy myös muodossa hyvinvointiyhteiskunta, ja mahdollisesti oikeusvaltio) on Suomen politiikassa 1990-luvulla ja etenkin 2000-luvulla käytetty termi. Se juontuu englannin kielen termiin "welfare state". Useimmiten termiä käyttävät sosialistisiä näkemyksiä edustavat (erityisesti Suomen sosialidemokraattinen puolue) viittaamaan sosialistisia tai kommunistisia ihanteita, ja yleensä keinoja, toteuttavaan valtioon. Termiä ei ole määritelty tarkemmin Suomen käytössä ja sitä käytetään viittaamaan myös muihin ihanteisiin ja keinoihin Toisaalta, hyvinvointivaltio voidaan nähdä suomenkielen sanana ilmaisemaan merkitystä "mielestäni hyvin voiva valtio".
Hyvinvointivaltiota kritisoidaan mielivaltaisesti Suomen politiikassa käytetyksi retoriikaksi, vaikutussanaksi kuten "vapaus" tai "oikeus" ovat joissain kulttuureissa. Toisaalta, sana on nykyään laajasti Suomen poliittisessa keskustelussa käytetty.
Historiaa
Hyvinvointivaltion (englanniksi welfare state) varhaisia kannattajia olivat sosialistit, jotka pilkkasivat klassisten liberaalien kannattamaa minimivaltiota yövartijavaltioksi ja Saksaa sodankäyntivaltioksi (warfare state). Saksassa Otto von Bismarckin johdolla 1800-luvun lopulla luotiin vieläkin yleisesti käytössä olevia hyvinvointivaltion elementtejä kuten sosiaalivakuutusta vastauksena uhkaavalle poliittiselle liikehdinnälle. Modernin hyvinvointivaltion taloustieteellinen pohja perustuu keskeisesti William Beveridgen raporttiin, joka ilmestyi vuonna 1942. Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen.
Ideologiat ja hyvinvointivaltio
Ideologiat, jotka tukevat hyvinvointivaltiota ja markkinataloutta, ovat sosiaalidemokratia, distributismi, liberalismin muoto, jota kutsutaan hyvinvointi- tai sosiaaliliberalismiksi (jota edustivat vaikkapa John Maynard Keynes ja mainittu Rawls), ja bismarckilainen konservatismi. Konservatismin ja liberalismin monet muodot (kuten libertarismi) suhtautuvat hyvinvointivaltioon kriittisesti. Sosiaaliliberalismia edustavan John Rawlsin yhteiskuntafilosofinen oikeudenmukaisuusteoria on moraalifilosofinen, usein siteerattu puolustus hyvinvointivaltiolle. Hyvinvointivaltion rakentamisella on ollut vahva periaatteellinen kannatus läpi puoluekentän sotien jälkeen ja etenkin 1960-luvulta lähtien. Hyvinvointivaltio on edelleen erittäin suosittu kansalaisten keskuudessa. Suomalaiseen järjestelmään on otettu vaikutteita Ruotsista ja tämän vuoksi maiden sosiaalijärjestelmissä on paljon yhdenmukaisuuksia. Usein puhutaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, ja tämä käsite tunnetaan myös pohjoismaiden ulkopuolella.
Hyvinvointivaltion kritiikki
Nykyäänkään harva poliitikko sinänsä torjuu hyvinvointivaltion perusmallin ja -tavoitteet. Malli on kuitenkin kritisoitu mm. seuraavasta:
- Monimutkaisuudesta ja monikerroksisuudesta joka luo kannustinloukkuja
- Yksilöiden passivoitumisesta: vastuu hyvinvoinnista liiaksi valtiolla yksilöiden sijaan
- Tehottomasta hallinnosta
- Näistä ja tulonsiirroista seuraavasta korkeasta verotuksesta
- Korkeasta verotuksesta ja kannustinloukuista johtuvasta työnteon vähemmästä kannattavuudesta
- Taloudellisesta tehottomuudesta: virkamiehet ja poliitikot päättävät, miten merkittävä osa yksilöiden varoja ja resursseja kohdistetaan, vaikka yksilöiden uskotaan itse tekevän sen hallintoa paremmin, jolloin syntyisi enemmän hyvinvointia
Poliittiset liikkeet ja hyvinvointivaltio nykyään
Poliittisten liikkeiden suhtautuminen hyvinvointivaltioon voidaan pääpiirteissään jakaa kahteen ryhmään:
1) Perinteistä hyvinvointivaltiota kannattavat vasemman laidan liikkeet (esim. Vasemmistoliitto, osa ay-liikettä, jotkut kansalaisjärjestöt sekä osa SDP:tä ja Vihreää liittoa) sekä
2) Hyvinvointivaltion karsimista kannattavat liberaalit ja keskusta-oikeistolaiset liikkeet (esim. Kokoomus, osa Keskustaa ja useat muut talouden laajempaa vapauttamista kannattavat ryhmät).
Jakoa ei tule kuitenkaan ymmärtää kovin ankarasti, vaan se kuvaa enemmän vallitsevia tendenssejä. Yleensä molemmat ryhmät ovat kiinnostuneita ratkaisuista, joissa hyvinvointivaltiota voidaan tehostaa ilman, että sen käytännön toiminnot kärsivät. Tämän tyyppistä lähestymistapaa edustaa esimerkiksi keskustelu kansalaispalkasta ja negatiivisesta tuloverosta.
Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin määritelmä
Hyvinvointi prof. Erik Allardtin mukaan
1) elintaso
- tulot
- asumistaso
- työllisyys
- koulutus
- terveys
2) yhteisyyssuhteet
- paikallisyhteys
- perheyhteys
- ystävyyssuhteet
3) itsensä toteuttamisen muodot
- arvonanto
- korvaamattomuus
- poliittiset voimavarat
- mielenkiintoinen vapaa-ajan toiminta (”tekeminen”)
Sosiaalituen muodot
On olemassa mm. seuraavia sosiaalitukia:
- KELA: mm. opintotuki, sotilasavustus
- sairausvakuutus
- kuntoutus
- perhe-etuudet: mm. lapsilisä, lapsen kotihoito
- asumistuki
- eläkkeet
Tietoa muualta
- [http://www.vn.fi/stm/paosoho/suomi/sospalv.html Verkkosivut] Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalipalveluista.
simple:Welfare state
Luokka:Hyvinvointivaltio
SosiaalivaltioSosiaalivaltio on neutraalihko synonyymi tai lähikäsite käsitteille hyvinvointiyhteiskunta, hyvinvointivaltio. Hyvinvointiin viittavat käsitteet ovat yleisiä julkisessa keskustelussa, mutta joskus viitataan käsitteenä vähemmän historiallisesti värittyneeseen sosiaalivaltioon. Keskeinen sisältö molemmissa käsitteissä katsotaan yleensä yhteneväksi.
Silloin tällöin puhutaan myös holhousvaltiosta - usein negatiiviseen sävyyn esim. vapaan markkinatalouden puolustajien taholta.
Luokka:Politiikka
Luokka:Hyvinvointivaltio
KapitalismiKapitalismi on Max Weberin kehittämän määritelmän mukaan (General Economic History, 1927): Talousjärjestelmä, joka perustuu:
- henkilökohtaisesta tai perheen taloudesta erotettuihin kirjanpitoa ylläpitäviin yrityksiin,
- vapaisiin markkinoihin, jotka ovat avoimet sosiaalisesta asemasta riippumatta,
- kehittyneen teknologian käyttöön, erityisesti suuryrityksissä, jotka tarvitsevat runsaasti sijoituspääomaa,
- tasa-arvoon lain edessä perustuvat oikeusjärjestelmä, joka takaa yksityisen omistusoikeuden
- joustavat työmarkkinat, jotka takaavat sosiaalisen liikkuvuuden, ilman orjuutta tai maaorjuutta ja lakiin perustuvia tai institutionaalisia rajoituksia, kuten minimipalkkoja tai ammattiyhdistyksiä
- osakkeiden julkinen kauppa, jolla kerätään suuria määriä sijoituspääomaa.
Yksikään talousjärjestelmä ei ole ikinä saavuttanut näitä kaikki vaatimuksia täydellisinä.
Huolimatta siitä, että "kapitalismi" on "ismi", se ei ole ideologia tai liike, vaan tuotannon tapa.
Usein kapitalismi rinnastetaan suoraan markkinatalouteen. Sanan "kapitalismi" suomennokseksi on myös ehdotettu sanaa pääomatalous.(kuka?) Edellämainittujen käsitteiden käytöstä ei olla kuitenkaan yksimielisiä.
Historiaa
Marxilaisen näkemyksen mukaan kapitalismi kehittyi alun perin käsi kädessä käsityöläisperinteestä nousevan teollisuustuotannon myötä ja kapitalismi edusti uudenlaista tuotantotapaa suhteessa orjayhteiskunnan ja feodalismiin maanviljelykseen ja maanomistukseen.[http://www.valt.helsinki.fi/staff/ptkettun/sosialismi04/luento3.html]
"Kapitalismi"-sanan keksi William Makepeace Thackeray 1800-luvun puolivälin tienoilla. Nykyaikaisen kapitalismin instituutiot, korporaatio, pörssit ja kauppaliitot syntyivät jo sydänkeskiaikana vuosina 1000–1300. (katso myös: Hansaliitto). Kapitalismi on saattanut syntyä ilmiönä noin 200 vuotta vuoden 1349 Mustan surman jälkeen. Tarkka ajoitus on kuitenkin heikolla pohjalla, koska se mitä kapitalismiin tarkalleen ottaen kuuluu on hankala määritellä. Rahaa ja rahoituslaitoksia on ollut olemassa muinaisessa Foinikiassa ja Intiassa ja Kiinassa jo vuosisatoja, mutta modernin kapitalismin synty Länsi-Euroopassa on kuitenkin kiistatonta. Tuotantovoimaa alettiin suunnata tuotantokapasiteetin parantamiseen edellisten vuosisatojen pyramidien ja katedraalien rakentamisen sijaan. Kiistely siirtymisen tapahtumisesta feodalismista kapitalismiin kävi vilkkaana etenkin marxilaisten keskuudessa, koska se muodostaa pääkohdan marxilaisessa historian teoriassa.
Kapitalismin synnylle on esitetty sisäisiä ja ulkoisia syitä: maaorjuuden heikkeneminen rahatalouden myötä ja itsevaltiuden kasvu, jolloin feodaaliruhtinaiden valta väheni. Ulkoisia syitä ovat törmäys islamin kanssa ja uusien kauppareittien etsiminen entisten katkettua (silkkitie), tykin keksiminen, jolloin kauppalaivat saattoivat purjehtia turvassa pidemmälle kotisatamastaan. Max Weber esitti teoksessaan "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki", että kapitalismin syntyy vaikutti kalvinismin ennaltamääräämisoppi, jonka mukaan taivaaseen pääsyyn ei voinut itse vaikuttaa, mutta maallinen menestys oli osoitus kuulumisesta pelastuvien joukkoon. Tämä synnytti taloudellisen järjestelmän, joka myöhemmin jatkoi olemassaoloa uskontoon perustuneesta synnystään riippumatta.
Länsi-Euroopassa 1700-luvulle, Itä-Euroopassa kauemmin, kapitalismi vallitsi feodalismin kanssa rinnan. Aateliston valta perustui etuoikeuksiin ja verotusoikeuteen, maanomistukseen ja maanviljelijöiltä perittyyn maanvuokraan. Kuitenkin raha, markkinat, sopimukset, omistusoikeus ja yhtenäinen laki (vuodesta 1648) alkoivat olla yleisiä.
Teollisuustuotanto sekä valistusajattelu mullistivat talouden ja ajattelun rakenteet ja lisäsivät porvariluokan valtaa ja asemaa. Höyrykone mullisti tuotannon ja kapitalismin kehitys siirtyi kaupasta teollisuuteen. Teollistumisesta tuli synonyymi kapitalismin kanssa. Englannin 1770-luvun teollista vallankumousta seurasivat muut kahden seuraavan vuosisadan aikana. Tämä talouden ja vallan muutos johti suuriin mullistuksiin; väestönkasvu, liikenneyhteyksien ja kommunikaation nopeutuminen.
Amerikan vallankumous ja sen seuraajat kuten Ranskan suuri vallankumous olivat kansan, etenkin porvarien kapinoita monarkiaa ja verotusta, yleensä myös mm. aatelin ja kirkon etuoikeuksia vastaan. Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat pyyhkivät feodalismin jääneet pois. 1800-luvun liberalismin piirteisiin kuuluivat vapaakauppa, kulta rahan arvon takeena, tasapainoiset budjetit ja minimaalinen köyhäinapu.
Perheen rikkoutuminen tuotannon perusyksikkönä ja ihmisten siirtyminen kaupunkeihin johti sosiaalisiin mullistuksiin. Erilaiset utopistit ja nostalgikot haaveilivat paremmasta maailmasta. Syntyi sosialismi, josta tuli vastavoima ja uudistusliike kapitalismille. Samaan aikaan syntyivät ensimmäiset ammattiyhdistysliikkeet. Ammattiyhdistykset ja joukkovoima olivat voimakas vaikuttaja, mikä johti työsuojelun ja sosiaaliturvan syntyyn.
Länsimaat kokivat 1800-luvulla suhdannevaihteluja sekä maailmansotien välillä vuonna 1929 alkaneen suuren laman, joka osoittautui vakavaksi kapitalismin kriisiksi. Kollektivistinen Neuvostoliitto ja korporativistiset Saksa ja Italia olivat laman runtelemille Euroopan valtioille merkittävä kilpailija. Talouden vaihteluja pyrittiin tasaamaan valtion talouden, mm. investointien kautta. Tämän tyyppisen ajattelutavan teorisoi John Maynard Keynes. Vanhemman talousteorian ja Keynesin ajatusten pohjalta muokattiin näiden kahden synteesi, jota kutsutaan keynesiläisyydeksi. Hyvinvointikapitalismi Yhdysvalloissa New Dealin mukana ja Britanniassa toisen maailmansodan jälkeen palauttivat luottamu | | |
