:: wikimiki.org ::
| Matkailu |
Matkailu
Matkailu on viime vuosina ollut nopeasti kasvava teollisuudenala. Oikeastaan se on rypäs elinkeinoja, joiden palveluja matkailija kuluttaa, esim. ravintolapalvelut, liikennepalvelut, majoituspalvelut, vähittäiskauppojen palvelut ja kulttuurilaitosten palvelut.
Ilmiönä matkailu on poikkitieteellinen, ja sitä tutkitaan mm. luonnontieteiden, taloustieteiden ja filosofian näkökulmista. Tavallinen jako on tarkastella joko lähtevää tai saapuvaa matkailua.
Matkailu tarkoittaa sitä, että ihmiset matkustavat pois päivittäisestä asuin- ja työympäristöstään, mieleisiinsä matkailukohteisiin. Matkustamiseen on aina motiivi. Matkustaminen voi liittyä työhön tai vapaa-ajan viettoon. Matkailulla on myös haittapuolia, kuten alkuperäiskulttuurien tuhoutuminen ja luonnon saastuminen lisääntyneen liikenteen takia.
Suomalaisille tavallisin matkailukohde naapurimaiden Ruotsin ja Viron lisäksi on "etelä", kuten sanotaan, eli käytännössä esimerkiksi Espanja tai Kreikka. Auringon ja lämmön kaipuu on yksi yleisimmistä matkustamisen syistä.
Matkailumuotoja ja -tapahtumia
- Aurinkomatkailu (aurinkoloma)
- Kaupunkimatkailu (kaupunkiloma)
- Hotellimatkailu
- Mökkimatkailu
- Leirintäaluematkailu
- leirintämökit
- telttailu
- asunto-/matkailuvaunut
- päiväkäynti
- Inter Rail
- Risteily
- päivä merellä ilman maihinnousua
- muutamien tuntien maihinnousu väli/päätesatamassa
- [http://www.aksytammat.fi/ Aktiivimatkailu]
- Retkeily
- Matkailumessut
- Maa tai maakunta esittäytyy, esimerkiksi
- Helsingin Senaatintorin maakuntapäivät (vuonna 2005 Häme)
- Martin Markkinat (Viro)
Sanonta
Matkailu avartaa
Linkkejä
- [http://www.edukouvola.fi/iltalukio/aineet/geolinkit.htm Kouvolan iltalukion maantiedelinkit]
- [http://www.tte.ch The Tourism Expert] Linkkejä kaikkiin maanosiin myös suomeksi
Luokka:Liikenne
Luokka:Matkailu
Suomi
Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.
Historia
:Pääartikkeli: Suomen historia
Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.
Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä.
Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917.
Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä.
Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.
Hallinto ja politiikka
:Pääartikkeli: Suomen politiikka
Suomen politiikka
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.
Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.
Valtion aluehallinto
:Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen läänit
Suomen läänit
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
Paikallishallinto
: Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
Paikallinen aluehallinto
: Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
Maantiede
:Pääartikkeli: Suomen maantiede
Metsät
Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Vesistöt
Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne.
Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.
Maastonmuodot
Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.
Talous
Haltitunturi
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi.
Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.
Matkailu
Yhdysvallat
Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.
Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.
Etniset ryhmät
- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 %
:Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä
Maahanmuutto ja maastamuutto
Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.
Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
Väestön kielet
Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin.
Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää:
(lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])
Uskonnot
Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto
Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan.
Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.
Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
Koulutus
Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua.
Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.
Kulttuuri
Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi.
Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia.
savolaiset]]
Urheilu
Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.
Kirjallisuus
jalkapalloilijoista
:Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.
Musiikki
:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.
Taide
:Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Juhlapäivät
Katso myös
- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito
Aiheesta muualla
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]
Lähteet
- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus]
Luokka:Suomi
ms:Finland
zh-min-nan:Suomi
[[got:
Viro
Viron tasavalta (viroksi Eesti Vabariik) on tasavalta Itämeren itärannalla Koillis-Euroopassa Suomenlahden eteläpuolella, Suomesta etelään. Virolla on itärajaa Venäjän federaation ja etelärajaa toisen Baltian maan, Latvian, kanssa.
Viron pääkaupunki on Tallinna. Noin kolmannes maan asukkaista elää Tallinnassa ja yhteensä 70 prosenttia kaupungeissa. Tallinnan jälkeen suurimpia kaupunkeja ovat yliopistokaupunki Tartto (101 744 asukasta), teollisuuskaupunki Narva (73 295 asukasta) ja kesäpääkaupunki Pärnu (50 966 asukasta).
Muiden valtioiden pääkaupungeista Tallinnaa lähinnä on Helsinki – matkaa yli Suomenlahden tulee vain 85 kilometriä. Latvian pääkaupunki Riika on päivän automatkan päässä (307 kilometrin) eikä Pietariinkaan ole pitkä matka (395 kilometriä). Tukholmakin on melko lähellä, 405 kilometrin päässä.
Nimitykset Eesti ja Viro
Eesti on Viron vironkielinen nimi. Nimi esiintyy jo roomalaisen Tacituksen Germania-teoksessa muodossa aestii. Yleisen käsityksen mukaan rautakautinen nimitys aestii kuitenkin viittasi Itämeren kaakkoisrannikon balttilaista kieltä puhuvaan väestöön eikä varsinaisiin virolaisten esivanhempiin. Virolaisten alkuperäinen omakielinen nimi on maarahvas ja kielen nimi maakeel. Nimi "Eesti" tuli Viroon vasta 1700-luvulla ja kirjakieleen 1800-luvun puolessa välissä. Suomessa Viroa on kutsuttu Eestiksi varsinkin 1920- ja 1930-luvulla heimotyöstä innostuneiden oikeistolaisten keskuudessa ja neuvostovallan aikana vasemmistossa. Suomeen vakiintunut sovinnaisnimi on kuitenkin "Viro". Muun muassa Viron entinen presidentti, kielentutkija Lennart Meri ja Kielitoimisto suosittelevat suomeen vakiintuneen Viro-nimen käyttöä.
Viro-nimitys on tullut suomen kieleen Koillis-Viron historiallisesta Virun maakunnasta, josta pidettiin vanhastaan yhteyksiä Suomenlahden pohjoispuolelle, mm. Virolahdelle. Virun alueella on kaksi nykymaakuntaa: Länsi-Viru ja Itä-Viru (Lääne-Viru ja Ida-Viru).
Maantiede
Viron pinta-ala on noin 45 000 neliökilometriä. Alueeltaan se on siis hiukan suurempi kuin esimerkiksi Alankomaat, Tanska tai Sveitsi, mutta toisaalta pienempi kuin vaikkapa Itä-Suomen lääni. Idästä länteen Virolla on leveyttä 350 kilometriä ja pohjoisesta etelään pituutta 240 kilometriä. Meren saaret muodostavat noin yhden kymmeneksen ja järvet kahdeskymmenesosan Viron pinta-alasta.
Viro sijaitsee samalla leveyspiirillä kuin Keski-Ruotsi ja Skotlannin pohjoiskärki. Kesäkuukausien (kesäkuu-syyskuu) keskilämpötila on tavallisesti 15–18 celsiusastetta, talvella 4–5 °C. Viron yli tuhat järveä täplittävät maaseutua. Pinnanmuodoiltaan Viro on melko tasainen. Korkein kohta on Suur Munamägi Etelä-Virossa, 318 metriä meren pinnan yläpuolella. Taivas on Virossa pilvien peitossa noin puolet vuodesta. Merellisen ilmaston takia kumpuilevassa Etelä-Virossa sataa vuodessa noin 750 millimetriä. Kun seitsemän tuhatta jokea ja puroa kuljettaa sadevettä mereen, maasto on vetinen: suot ja erityyppiset puuta kasvavat rämeet kattavat yli viidenneksen Viron pinta-alasta. Maailmassa on suhteessa enemmän suomaata vain Suomessa. Erityyppiset metsät kattavat hiukan yli puolet Viron pinta-alasta. Suomaat ja aarniometsät edustavat luontotyyppejä, jotka ovat tuhoutuneet suuresta osasta Eurooppaa.
Historia
millimetri
millimetri
millimetri
millimetri
Esihistoria
Viimeisen jääkauden hellittäessä vetäytyi mannerjää pohjoiseen, että nykyisen Viron alue vapautui jääpeitteestä n. 10 000 eaa ja Etelä-Suomi n. 8000 eaa. Pian maanpinnan paljastumisen jälkeen alkoi myös ihmisasutus levitä etelästä näille alueille ja siitä lähtien asutus on jatkunut tähän päivään asti. Varhaisimman asujamiston etnisestä pohjasta tai kielestä ei ole tietoa, mutta vuoden 3300 eaa jälkeen Suomenlahden molemmille puolille levinneen ns. kampakeraamisen kulttuurin on arveltu olevan itämerensuomalaista alkuperää. Kivikautta seurasivat Virossakin pronssikausi (1500 - 500 eaa.) ja rautakausi (500 eaa. - 1200 jaa.), joilta on runsaasti arkeologisia löytöjä. Rautakaudelle ajoittuvat esimerkiksi "maalinnoiksi" kutsutut linnoitukset. Viron ja Suomen välillä vallitsivat jo tällöin vilkkaat yhteydet. Viro oli tähän aikaan tiheämmin asuttu kuin Suomi, ehkä myös kehittyneempi ja vauraampikin.
Keskiaika ja uuden ajan alku
1200-luvun alkupuolella Saksalainen ritarikunta yhdessä Kalparitariston kanssa valloitti pitkän sodan jälkeen jälkeen Viron eteläosan ja Tanska pohjoisosan. Lopulta saksalaiset hallitsivat koko aluetta. 1500-luvun lopulla Ruotsi valloitti Pohjois-Viron, Puola Etelä-Viron (Ruotsille 1629) ja Tanska Saaremaan (Ruotsille 1645).
Venäjän vallan aika ja kansallistunteen nousu
Venäjä valloitti Viron Ruotsilta 1700-luvun suuressa pohjan sodassa. Kansallinen herääminen Virossa alkoi 1800-luvun puolivälissä, kun maaorjuus lakkautettiin. Jo Ruotsin vallan aikana (1632) oli perustettu mm. Tarton yliopisto. 1800-luvun lopulla Venäjä yritti tukahduttaa vaaralliseksi kokemaansa kansallisuusaatetta. Venäläistämisohjelman aikana vironkielisiä sanomalehtiä ja kouluja lakkautettiin ja Tarton yliopistossa venäjästä tuli ainoa opetuskieli. Venäjän luhistuttua ensimmäisessä maailmansodassa ja bolševikkien vallankumouksen jälkeen Viro julistautui ensimmäisen kerran itsenäiseksi. Bolševikit pyrkivät estämään irtautumisen, mutta Saksa miehitti Viron heti sen julistauduttua itsenäiseksi.
Itsenäisyyskamppailu
Itsenäiseksi Viro pääsi julistautumaan 24. helmikuuta 1918. Konstantin Päts muodosti väliaikaisen hallituksen, mutta Saksa miehitti Tallinnan seuraavana päivänä ja vangitsi Pätsin. Brest-Litovskin rauhassa maaliskuussa 1918 bolševikkien oli pakko luovuttaa Viro Saksalle. Saksalaisten romahdettua sodan lopuksi Neuvosto-Venäjä mitätöi rauhansopimuksen ja puna-armeija hyökkäsi Viroon. Hyökkäystä seurasi yli vuoden mittainen Viron vapaussota brittilaivaston tukemana. Puna-armeija lyötiin takaisin. Vuonna 1920 solmittiin Tarton rauha ja Viro ja Neuvosto-Venäjä tunnustivat toisensa. Virolaisen kulttuurin ja talouden perusta luotiin seuraavina vuosikymmeninä. Maahan järjestettiin tehokas vironkielinen alkeisopetus, Tarton yliopisto muutettiin vironkieliseksi jo vuonna 1919. Maauudistuksessa kartanoiden maat jaettiin talonpojille. Vuonna 1921 Viro liittyi Kansainliittoon. Kommunistien kansannousu tukahdutettiin joulukuussa 1924.
Demokraattinen Viro
Vuoden 1920 perustuslaki kuului demokraattisimpia maailmassa, koska siinä oli lähes ääriparlamentaristinen korostus. Parlamentti valitsi valtionpäämiehen (riigivanem), joka johti hallitusta ja hoiti myös presidentin tehtävät. Taloudellisesti hyvänä aikana järjestelmä toimi tyydyttävästi, mutta talouslaman aikana 1929–1933 ajauduttiin sisäpoliittiseen kriisiin. Tyytymättömyys demokraattisen järjestelmän saamattomuuteen kanavoitui äärioikeiston kannatukseksi, kuten monessa muussakin Euroopan maassa. Virossa oikeisto-oppositiota nousi edustamaan Viron vapaussoturien liitto, ns. vapsit.
Konstantin Pätsin autoritaarinen hallinto
Suuri lama 1932–1933 johti radikalisoitumiseen ja parlamentarismi näytti olevan pystymätön ratkaisemaan ongelmia. Viron rintamamiesten eli vapsien liike voitti suuren vaalivoiton syksyllä 1933. Vapsien painostuksesta hyväksyttiin vuonna 1933 uusi perustuslaki, joka teki riigivanemista itsenäisen toimenpanovallan haltijan, jolla oli laajat valtaoikeudet.
Vapsien aloitteesta perustuslakia muutettiin siten, että presidentin valtaa lisättiin huomattavasti. Uusi perustuslaki astui voimaan 1934. Ylimenokauden hallituksen johtaja, keskustaan edustava Konstantin Päts huolestui kuitenkin vapsien yhä kasvavasta voimasta ja uusia valtionpäämiehen valtaoikeuksiaan hyväksikäyttäen julisti kenraali Johan Laidonerin kanssa ja armeijan tuella maan 23. maaliskuuta 1934 poikkeustilaan ja lakkautti koko vapsien järjestön ja vangitutti liikkeen johdon.
Kansanedustuslaitos hajotettiin syksyllä 1934 ja kaikki puolueet lakkautettiin 1935. Diktaattorina hallinnut Päts perusti ylhäältä johdetun puolueen isänmaanliitto (isamaalit). Joulukuussa 1935 vapsit suunnittelivat vallankaappausta suomalaisen sinimustat-järjestön tuella, mutta viranomaiset saivat siitä vihiä ja juonijat pidätettiin. Päts hallitsi Viroa varsin yksinvaltaisesti vuoteen 1938, jolloin hänet nimitettiin uuden, vuonna 1937 säädetyn perustuslain mukaiseksi presidentiksi ja hän palasi perustuslailliseen hallintotapaan.
Neuvostoliiton uhka
Suomen ja muiden Baltian maiden tavoin Viro solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa 1932. Baltian maat solmivat puolustusliiton 12. syyskuuta 1934. Helmikuussa 1936 kansanäänestyksessä kannatettiin paluuta demokratiaan. Perustuslaillisuuteen palaaminen ei kuitenkaan tuonut juurikaan muutosta vallanpitoon ja Päts jatkoi presidenttinä. Neuvostoliiton ja Britannian neuvotellessa sopimusta huhtikuussa 1939, Viro ja Latvia solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa.
Toinen maailmansota
Toisen maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta oli pakotettu tekemään Neuvostoliiton kanssa tukikohtasopimuksen 1939. Viroon tuli 25 000 sotilasta suljettuihin tukikohtiin. Toukokuussa 1940 Neuvostoliitto painosti Viroa päästämään 90 000 neuvostosotilasta maahan ja elokuussa 1940 Virosta tuli yksi neuvostotasavalloista. Presidentti Päts vangittiin ja kuljettiin Venäjälle, jossa hän menehtyi.
Neuvostolaistaminen keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua jälleen Baltian kesällä 1941. Saksalaismiehityksen aikana Virossa toimi saksalaisten alaisuudessa virolaisjohtoinen nukkehallinto. Sen johdossa oli vapaussoturien liikkeen (vapsien) johtohahmoihin kuulunut Hjalmar Mäe. Saksan miehityksen aikana Viro oli ensimmäinen maa, mistä juutalaiset (noin 950-1000 henkilöä) poistettiin kokonaan 1941 aikana, mikä todettiin Wannseen pöytäkirjoissa 20. tammikuuta 1942. Puna-armeija sai Viron haltuunsa uudelleen syksyllä 1944.
Neuvosto-Eesti
Varsinaisesti neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. 1950-luvulla Viron kulttuurielämä alkoi vilkastua.
Uusi itsenäisyys
Marraskuussa 1988 Viron korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi. Toukokuussa 1990 osa vuoden 1938 perustuslaista palautettiin voimaan ja maan nimi muutettiin Viron tasavallaksi. Kansanäänestyksessä suurin osa kansasta kannatti itsenäisyyden palauttamista. Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys. Suomen ei tarvinnut tunnustaa Viron uutta itsenäisyyttä monien muiden valtioiden tapaan, koska se ei ollut de jure koskaan tunnustanut Viron liittymistä Neuvostoliittoon, vaan se saattoi todeta itsenäisyyden edellisen tunnustuksen olevan voimassa. Vuonna 1993 Viron hallitus määritteli 500000 maan asukasta "ulkomaalaisiksi" ja määräsi heidät hakemaan oleskelupaa. Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä.
Viro on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.
Viro solmi uuden rajasopimuksen 18. toukokuuta 2005 ja ratifioi sen 20. kesäkuuta. Sopimuksessa rajat noudattivat neuvostotasavallan rajoja, ilman Petserinmaata ja Narva-joen itärantaa. Mielipidetiedustelujen mukaan sopimusta vastusti 80% virolaisista. Venäjän Duuma ei kuitenkaan ratifioinut sopimusta, koska Viro oli liittänyt sopimuksen ratifiointilain esipuheeseen maininnan neuvostomiehityksestä.
Politiikka
Viron kansalaiset valitsevat 101-paikkaisen parlamentin (Riigikogu) joka neljäs vuosi. Parlamentti valitsee presidentin, jonka virkakausi kestää viisi vuotta. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi vain kahdeksi kaudeksi peräkkäin. Presidentti on myös Viron puolustusvoimien ylipäälikkö.
Parlamenttivaaleissa on viiden prosentin äänikynnys. Heti uudelleenitsenäistymisen jälkeisinä vuosina Viron puoluekartta oli pirstoutunut: runsaat kymmenen puoluetta edusti vajaata puoltatoista miljoonaa ihmistä. Näistä jäljellä on enää vain noin puolet.
Paikallisvaaleissa saavat äänestää kaikki 18 vuotta täyttäneet asukkaat.
Ulkosuhteet
Virolla on Venäjän kanssa kansainvälisoikeudellisesti avoin kysymys maan rajasta Venäjän kanssa. Viron sosialistinen neuvostotasavalta luovutti Venäjän sosialistiselle federatiiviselle neuvostotasavallalle ns. Viron Inkerinmaan Narva-joen itärannalla ja Petserinmaan kaakossa, jotka Viron ja Neuvosto-Venäjän välisessä Tarton rauhansopimuksessa oli sovittu Virolle kuuluviksi. Viro periaatteessa hyväksyi alueen haltuun jäämisen Venäjän federaatiolle, mutta Venäjän hallitus ei vienyt riigikogun ratifioimaa sopimusta Venäjän valtakunnanduuman hyväksyttäväksi, koska Viro lisäsi ratifiointilain esipuheeseen maininnan Viron miehityksestä, minkä Venäjä katsoo sisältävän aiheen rajakysymyksen avaamiseksi uudelleen myöhempänä ajankohtana. Näin ollen jo vakiintunut raja jää edelleen kansainvälisoikeudellisesti avoimeksi kysymykseksi.
Viron presidenttinä toimii Arnold Rüütel ja pääministerinä Andrus Ansip (Reformipuolue).
Viron tasavallan itsenäisyyden palauttamisen jälkeisen ajan pääministerit:
- Edgar Savisaar (3. huhtikuuta 1990 – 30. tammikuuta 1992)
- Tiit Vähi (30. tammikuuta 1992 – 21. lokakuuta 1992)
- Mart Laar (21. lokakuuta 1992 – 8. marraskuuta 1994)
- Andres Tarand (8. marraskuuta 1994 – 17. huhtikuuta 1995)
- Tiit Vähi (17. huhtikuuta 1995 – 17. maaliskuuta 1997)
- Mart Siimann (17. maaliskuuta 1997 – 25. maaliskuuta 1999)
- Mart Laar (25. maaliskuuta 1999 – 28. tammikuuta 2002)
- Siim Kallas (28. tammikuuta 2002 – 10. huhtikuuta 2003)
- Juhan Parts (10. huhtikuuta 2003 – 13. huhtikuuta 2005)
- Andrus Ansip (13. huhtikuuta 2005 – )
Maakunnat
Andrus Ansip
Viro jakautuu viiteentoista maakuntaan, viroksi maakond, jotka ovat:
- Harjumaa (Harju maakond)
- Hiidenmaa (Hiiu maakond) Hiidenmaan saarella
- Itä-Virumaa
- Jõgevamaa
- Järvamaa
- Länsimaa (Lääne maakond)
- Länsi-Virumaa
- Põlvamaa
- Pärnumaa
- Raplamaa
- Saarenmaa Saarenmaan ja Muhun saarilla
- Tartumaa
- Valgamaa
- Viljandimaa
- Võrumaa
Talous
Viro on omavarainen sähköntuotannon suhteen, ja sähköä riittää vientiinkin. Palavaa kiveä louhitaan Koillis-Virossa ja käytetään paikallisissa voimalaitoksissa. Vaihtoehtoisia energiantuotantomuotoja kuten tuulivoimaa, vesivoimaa ja turpeen käyttöä on tutkittu paljon viime vuosina. Turve on yksi Viron tärkeimpiä luonnonvaroja, ja Viron onneksi se on, vaikkakin hyvin hitaasti, uudistuva luonnonvara.
Koska Virossa ei ole paljoa mineraalivaroja, perustuu sen talous pitkälti kevyeen teollisuuteen ja palveluihin, joita ovat matkailu, kauppa ja pankkitoiminta. Viro sijaitsee idän ja lännen välisen vilkkaan kauppareitin varrella ja maassa on aina ollut hyviä satamia; transitoliikenteellä ja ulkomaankaupalla onkin yhä kasvava merkitys Viron taloudelle. Viime vuosina myös informaatioteknologiasektori on kehittynyt nopeasti.
Viron valuutta, kruunu, on sidottu euroon suhteessa 1 EUR = 15,6466 EEK (aikaisemmin Saksan markkaan). Viron pankkisektorista lähes 90 prosenttia on nykyisin ulkomaisen pääoman omistuksessa. Viro liittyi yhdessä Liettuan ja Slovenian kanssa Euroopan unionin valuuttakurssimekanismi ERM II:een 27. kesäkuuta 2004. Tämä mahdollistaa euron käyttöönoton maan virallisena valuuttana kahden vuoden tarkkailujakson jälkeen, jonka tarkoitus on seurata Maastrichtin sopimuksen kriteerien täyttymistä.
Viro otti käyttöön tasaveron 1994 yhtenä ainoista maista. Tuloveroprosentti oli 26 prosenttia riippumatta henkilön tuloista. 1. tammikuuta 2005 vero alennettiin 24 prosenttiin.
Tärkeimpiä teollisuusalueita ovat pääkaupunki Tallinna, sitä ympäröivät alueet sekä Koillis-Viro. Suurimmat työnantajat ovat paperi-, puutavara- ja tekstiiliteollisuudessa. Yksi kymmenestä virolaisesta ansaitsee elantonsa maataloudella, kalastuksella ja metsänhoidolla. Muuttuva mailma pakottaa ihmiset etsimään muita elinkeinoja perinteisen karjanhoidon ja maanviljelyn ohella. Oheiselinkeinoja maaseudulla ovat muun muassa rapsin kasvatus rapsiöljyn tuotantoon, mansikanviljely ja maatilamatkailu.
Ruokaostoksilla virolaiset yleensä suosivat kotimaisia tuotteita hyvän maun, edullisen hinnan ja suhteellisen vähäisten lisäainemäärien takia. Viro vie ulkomaille erilaisia kojeita, sähköteknisiä laitteita ja niiden osia sekä moottoriajoneuvojen turvavarusteita. Pieni- ja keskisuuri teollisuus ovat vallitsevia.
Väestö
Etniset virolaiset muodostavat maan väestöstä 67,9 prosenttia. Muita merkittäviä etnisiä ryhmiä ovat venäläiset (25,6 prosenttia), ukrainalaiset (2,1 prosenttia), valkovenäläiset (1,2 prosenttia) ja suomalaiset (0,9 prosenttia). Kielellisesti virolaiset kuuluvat itämerensuomalaisiin ja suomalais-ugrilaisiin kansoihin yhdessä suomalaisten kanssa.
Viron kansalaisuuden saadakseen hakijan on osattava viron kieltä sekä tunnettava maan historiaa ja lainsäädäntöä. Tämä aiheutti maan uudelleen itsenäistyessä sen, että maan venäläisvähemmistössä on suuri määrä ihmisiä, joilla ei ole minkään maan kansalaisuutta. Maassa oli syyskuussa 2004 157 000 asukasta, joilla ei ollut kansalaisuutta.
Viron virallinen kieli on viro, joka on viroksi eesti keel. Viron kieli muistuttaa paljon suomea. Virossa 29 prosenttia asukkaista puhuu venäjää, mutta se ei ole virallinen kieli.
Virossa on Euroopan korkein HIV-positiivisten osuus väestöstä, 1,1 prosenttia (2001).
Viron väestö kansallisuuksittain 1922-1989 (prosentteina)
| Kansallisuus |
1922 |
1934 |
1959 |
1970 |
1979 |
1989 |
2000 |
|---|
| Virolaisia |
87,7 |
88,2 |
74,6 |
68,2 |
64,7 |
61,5 |
67,9 |
| Venäläisiä |
8,2 |
8,2 |
20,1 |
24,7 |
27,9 |
30,3 |
25,6 |
| Saksalaisia |
1,7 |
1,5 |
0,1 |
0,6 |
0,3 |
0,2 |
– |
| Ruotsalaisia |
0,7 |
0,7 |
– |
– |
– |
– |
– |
| Suomalaisia |
– |
– |
1,4 |
1,4 |
1,2 |
1,1 |
0,9 |
| Ukrainalaisia |
– |
– |
1,3 |
2,1 |
2,5 |
3,1 |
2,1 |
| Valkovenäläisiä |
– |
– |
0,9 |
1,4 |
1,6 |
1,7 |
1,3 |
| Juutalaisia |
0,4 |
0,4 |
0,4 |
0,4 |
0,3 |
0,3 |
– |
| Muita |
1,3 |
1,0 |
1,2 |
1,2 |
1,5 |
1,8 |
2,2 |
| Väkiluku yhteensä |
1 107 059 |
1 126 413 |
1 196 791 |
1 356 000 |
1 464 476 |
1 565 662 |
1 332 893 |
Lähde: Library of Congress Country Studies [http://lcweb2.loc.gov/frd/cs/latvia/lv_appen.html], CIA World Factbook (2000 väestönlaskennan tiedot)
Kulttuuri
Suurin ja merkittävin virolainen kulttuuritapahtuma on kerran neljässä vuodessa pidettävät laulu- ja tanssijuhlat: "Yleinen laulu- ja tanssijuhla" (Üldlaulupidu ja Üldtantsupidu). Vuonna 2004 laulujuhla järjestettiin laulujuhlat 24. kerran ja tanssijuhlat 17. kerran. Juhlien päätapahtuma järjestetään Tallinnan Laulukentällä (Lauluväljak). Kuoro- ja kansantanssikulttuuri yleisestikin ovat tärkeässä asemassa Virossa.
Virolaissyntyistä Arvo Pärtiä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä säveltäjistä. Eri Klas ja Neeme Järvi ovat maailmankuuluja kapellimestareita.
Kevyen ja klassisen laulun tärkein nimi Virossa oli Georg Ots. Viihdemusiikissa virolaiset tunnetaan Euroviisu-menestyjinä: Tanel Padar, Dave Benton ja 2XL -yhtye voitti vuoden 2001 Euroviisut kappaleellaan Everybody.
Kansainvälisesti tunnetuin virolainen kirjailija on Jaan Kross. Kansallisia suuria nimiä ovat A. H. Tammsaare ja Friedrich Reinhold Kreutzwald.
Merkittävimmät luonnonvarat
- palavakivi
- turve
- meripihka
Merkittävimmät vientituotteet
- tekstiilit
- maataloustuotteet
- koneet
Katso myös
- Emajoki
- Peipsijärvi
- Pärnujoki
- Põltsamaajoki
- Rutja
- Viron sosialistinen neuvostotasavalta
Aiheesta muualla
- [http://www.cc.jyu.fi/~saarinen/Viro-seura/viro_vai_eesti.html Viro vai Eesti?] (Erkki Lyytikäinen)
- [http://www.kotus.fi/kielitoimisto/nimisto/usein_esitettyja_kysymyksia/viro.shtml Viro vai Eesti?] (kielitoimisto)
- [http://www.estonica.org Estonica - from A to Z about Estonia]
- [http://www.svyl.net/mik%E4%20svyl.html SVYL - Suomen Viro-yhdistysten liitto]
- [http://www.tuglas.fi Tuglas-seura - Tietoa/tapahtumia/kieli- ja kulttuurimatkoja]
- [http://www.viroweb.com ViroWeb - Matkailutiedot Virosta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=58.819430,25.301514&spn=2.399546,7.702515&hl=en Viro Google Mapsissa]
- [http://www.viroweb.com/autoilu/ Viron sisäiset liikenneyhteydet]
Luokka:Viro
Luokka:Entiset neuvostotasavallat
roa-rup:Estonia
ms:Estonia
zh-min-nan:Eesti
ko:에스토니아
ja:エストニア
simple:Estonia
th:ประเทศเอสโตเนีย
fiu-vro:Eesti
Espanja
Espanjan kuningaskunta on maa, joka sijaitsee lounais-Euroopassa. Se jakaa Iberian niemimaan Portugalin kanssa. Koillisessa rajan takana on Ranska ja pieni ruhtinaskunta Andorra Pyreneiden vuoriston ohella. Maahan kuuluvat myös Baleaarit Välimerellä, Kanariansaaret Atlantilla, Ceutan ja Melillan kaupungit Pohjois-Afrikassa sekä muutama asumaton saari Marokon rannikolla. Espanjan pääkaupunki on Madrid. Toiseksi suurimmat ovat Barcelona ja Valencia.
Historia
Nykyisen Espanjan historia alkaa 1000-luvulla, jolloin kristityt kuningaskunnat alkoivat Iberian niemimaan takaisinvaltauksen (Reconquista) islaminuskoisilta maureilta.
Vuonna 1479 Aragonian ja Kastilian kuningaskunnat virallisesti yhdistyivät, kun hallitsijat kuningas Ferdinand ja kuningatar Isabella avioituivat. Yhdessä katoliset kuningaskunnat kukistivat viimeiset maurihallitsijat Iberian niemimaalla 2. tammikuuta 1492, samana vuonna kun Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan. Vuonna 1512 kuningas Ferdinand valloitti Navarran kuningaskunnan ja koko Espanja yhdistyi. Kirkon tueksi perustettiin Inkvisitio ja juutalaiset ja muslimit käännytettiin tai karkoitettiin maasta.
1500-luvun lopussa ja 1600-luvulla Espanjasta tuli Euroopan mahtavin valtio sen Amerikkojen valloitusten takia.
Osmanien laivasto lyötiin 1571 Lepanton meritaistelussa. Valtakuntaan liitettiin Filippiinit 1564 ja Portugali 1580, mutta Englannin valloitus epäonnistui 1588 Espanjan Voittamattoman armadan hävittyä Englannin laivastolle.
Huolimatta Amerikoista tuodusta kullasta Filip II:n aikana 1556—1578 valtiontalous romahti lukuisien sotien ja suunnattomien rakennushankkeiden vuoksi. Seuraavien hallitsijoiden aikana rappeutuminen jatkui ja lukuisia alueita menetettiin. Portugali irtosi unionista 1640 ja katalonialaiset kapinoivat.
Vuosina 1701—1714 sodittiin Espanjan perimyssota (Espanja, Ranska ja Baijeri vastaan Itävalta, Preussi, Englanti ja Katalonia). Sota päättyi Ranskan johtaman liittokunnan voittoon ja Habsburgien hallitsijasuku vaihtui Bourbon-sukuun. Espanja menetti loputkin ulkomaiset alueensa Euroopassa: Itävallalle alueet Italiassa ja Belgian, Savoijille Sisilian ja Gibraltar joutui Englannille.
Vuonna 1805 Trafalgarin taistelussa Horatio Nelsonin johtama Englannin laivasto voitti Ranskan ja Espanjan laivastot. Napoléon asetti veljensä Joseph Bonaparten Espanjan valtaistuimelle 1808, mutta englantilaisten tukemina miehitysjoukot ajettiin pois Napoleonin joutuessa vaikeuksiin Venäjällä ja 1814 Bourbonit nousivat uudelleen valtaistuimelle.
Ranskan miehityksen aikana siirtomaat Etelä-Amerikassa olivat itsenäistyneet ja taloudellinen tilanne heikko. Käytiin lukuisia sisällissotia eri kansallisuuksien ja monarkistien ja tasavaltalaisten välillä.
Vuonna 1898 Yhdysvaltain-Espanjan sodassa Espanja menetti siirtomaansa Filippiinit, Kuuban, Puerto Ricon ja Guamin Yhdysvalloille.
Vuonna 1931 Espanjasta tuli demokraattinen tasavalta, joka kuitenkin ajautui jälleen 1936 sisällissotaan. Sota sai alkunsa armeijan johtamana sotilaskapinana tasavallan hallitusta vastaan. Saksa ja Italia antoivat tukea kansallisille joukoille ja Neuvostoliitto tasavaltalaisille. Sotaan osallistui myös kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia vapaaehtoisia sekä tasavaltalaisten että kansallisten puolella. Sisällissodan jälkeen vuonna 1939 vallan otti voittajapuolen kenraali Francisco Franco. Hän hallitsi kuolemaansa vuoteen 1975 asti diktaattorina. Espanjan talous kärsi merkittävästi Francon ajan eristyneisyydestä ja huonosta tuottavuudesta. 1960-luvun alun talousuudistusten ja ulkomaisen avun avulla turismi ja teollisuus saatiin lopulta nousuun.
Francon kuoltua Espanja palasi monarkiaksi ja kuninkaaksi tuli Francon valitsema seuraaja, Juan Carlos I. Hän aloitti uudistukset sallien poliittiset puolueet 1977. Samana vuonna pidettiin myös ensimmäiset vapaat vaalit. Vuoden 1978 perustuslain myötä myös historialliset alueet Baskimaa, Katalonia ja Galicia saivat itsehallinnon.
Vielä 1981 Francon tukijat everstiluutnantti Antonio Tejeron johdolla yrittivät vallankaappausta vaatien autoritäärisen hallinnon palauttamista. Kaappauksen epäonnistumista pidetään kuninkaan vaikutusvallan ansiona, mikä käänsi kiivaimmatkin monarkian vastustajat kuninkaan tukijoiksi.
Espanja on kehittynyt 1970-luvulta alkaen moderniksi teollisuusyhteiskunnaksi, jolle turismi on merkittävä elinkeino. Maa liittyi 1982 NATOon ja 1986 Euroopan unioniin. EU:hun liittyminen on tuonut maalle koheesiotukia, jotka ovat auttaneet nostamaan elintasoa lähemmäksi eurooppalaista keskiarvoa.
Politiikka
Espanja on perustuslaillinen monarkia. Parlamentti, Cortes Generales on kaksikamarinen. Alahuoneen tai edustajainhuoneen (Congreso de los Diputados) 350 jäsentä valitaan suhteellisella vaalilla D'Hondtin menetelmällä nelivuotiskausiksi. Ylähuoneen eli senaatin (Senado) 259 jäsenestä 208 valitaan suoralla kansanäänestyksellä ja loput 51 nimitetään virkaan alueellisten, lakia säätävien elinten toimesta. Myös he palvelevat nelivuotiskauden.
Toimeenpanovaltaa käyttää ministerineuvosto, jonka puheenjohtajan (pääministeri) parlamentti valitsee kuninkaan ehdotuksesta.
Espanja on jaettu itsehallintoalueisiin, joiden itsemääräämisvalta vaihtelee. Joillain on omat koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmänsä, muilla taas ei. Jotkin, varsinkin nationalistipuolueiden hallitsemat alueet, pyrkivät liittovaltio- tai jopa valtioliittotasoiseen itsevaltaan. Keskushallitus on pyrkinyt rajoittamaan innokkaimpien itsehallintoalueiden valtaa.
Terrorismi on edelleen ongelma Espanjassa. ETA, baskiryhmittymä, on pyrkinyt ajamaan Baskimaan itsenäisyyttä väkivaltaisinkin keinoin.
Hallinnolliset alueet
Vuoden 1978 perustuslaki jakaa Espanjan seitsemääntoista itsehallintoalueeseen (comunidades autónomas). Itsehallintoalueet jakautuvat yhteen tai useampaan maakuntaan (provincias), joita on yhteensä viisikymmentä.
Maantiede
maakuntaan
maakuntaan
Espanja sijaitsee Iberian niemimaalla. Koillisessa maata rajoittaa Pyreneiden vuorijono ja etelässä Välimeren rannikon erottaa sisämaasta Sierra Nevadan vuoristo. Pääkaupunki Madrid sijaitsee keskusylängöllä 650 metrin korkeudessa. Yli 2 000 metrin korkuisia vuoria on useita.
Kasvillisuus vaihtelee voimakkaasti, etelässä Välimeren rannikolla ja Kanariansaarilla on subtrooppinen ilmasto, mutta vuorijonojen takana sisämaassa on aavikoita, joilla voi kulua vuosia ilman sadetta. Atlantin rannikoilla ilmasto on kostea ja leuto. Keskusylängöllä, joka kattaa lähes puolet maasta on mannerilmasto, kuumat kesät ja kylmät talvet lumisateineen.
Talous
Espanjan bruttokansantuote on 80 prosenttia neljän johtavan Euroopan maan keskiarvosta. Maa otti ensimmäisessä ryhmässä käyttöön eurovaluutan 1. tammikuuta 2002.
Työttömyys on ollut laskussa José María Aznarin ja José Luis Rodríguez Zapateron hallituskausilla, mutta on vielä Euroopan unionin suurin (10 prosenttia). Espanja on maailman toiseksi suosituin turistikohde Ranskan jälkeen. Vuosittain maassa vierailee 52 miljoonaa turistia.
Työvoima jakaantuu seuraavasti eri ammatteihin: palvelut 64 %, valmistus, kaivostoiminta ja rakentaminen 28 %, maatalous 8 % (1997 arvio).
Merkittävimpiä teollisuuden haaroja
Tekstiilit ja jalkineet, elintarvikkeet, metallit, kemikaalit, laivat, autot, koneet ja työkalut, turismi. Espanja on maailman viidenneksi ja Euroopan kolmanneksi suurin autojen valmistaja.
Espanjalaisia yrityksiä
Astra (aseteollisuus), CASA (lentokoneet), El Corte Inglés (vähittäiskauppa), Cepsa (öljynjalostus), Iberia Airlines (lentoyhtiö), Renfe (rautatiet), SEAT (autot), Spanair (lentoyhtiö), Talgo (veturit ja junanvaunut), Telefónica (televiestintä).
Kulttuuri
Juhlapäivät
Huomaa, että kansallisten juhlapäivien lisäksi Espanjan itsehallintoalueilla ja jopa eri kylillä on suuri määrä erilaisia paikallisia juhlapyhiä, fiestas locales.
Kulttuurihistoriallisia muistomerkkejä
Espanjassa on useita kulttuurihistoriallisia muistomerkkejä. Oheisesta listasta käyvät ilmi UNESCO:n maailmanperintöluetteloon kuuluvat, Espanjassa sijaitsevat monumentit (suluissa vuosiluku, jolloin monumentti on lisätty luetteloon):
- Córdoban vanha kaupunki, Córdoba (1984)
- Alhambra, Generalife ja Albayzin, Granada (1984)
- Burgosin katedraali, Burgos (1984)
- Escorialin luostari ja sen ympäristö, Madrid (1984)
- Güellin puisto, Güellin palatsi ja Casa Milà, Barcelona (1984)
- Altamiran esihistoriallinen luola, Santillana del Mar (1985)
- Segovian vanha kaupunki ja akvedukti, Segovia (1985)
- Oviedon ja Asturian ruhtinaskunnan monumentit, Oviedo ja Asturia (1985 , 1998)
- Santiago de Compostelan vanha kaupunki, Santiago de Compostela (1985)
- Ávilan vanha kaupunki muureineen, Ávila (1985)
- Aragonian mudéjar-rakennukset, Aragonia (1986 , 2001)
- Toledon vanha kaupunki, Toledo (1986)
- Garajonayn kansallispuisto, La Gomera (1986)
- Cáceresin vanha kaupunki, Cáceres (1986)
- Sevillan katedraali, el Alcázar ja Archivo de Indias, Sevilla (1987)
- Salamancan vanha kaupunki, Salamanca (1988)
- Pobletin luostari, Poblet, Tarragona (1991)
- Méridan arkeologiset löydöt, Mérida (1993)
- Santa Marían kuninkaallinen luostari, Guadalupe (1993)
- Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti, kulkee useiden alueiden halki (1993)
- Doñanan kansallispuisto, Huelvan ja Sevillan rajalla (1994)
- Cuencan vanha kaupunki ja sen muurit, Cuenca (1996)
- La Lonja de los Mercaderes, vanha silkkikauppakeskus, Valencia (1996)
- Mont Perdu, Pyreneet, Espanjan ja Ranskan rajalla (1997)
- Las Médulas, muinaiset kultakaivokset, León (1997)
- Palau de la Música Catalana, katalonialaisen musiikin palatsi, ja Sant Paun sairaala, Barcelona (1997)
- San Millánin Yuson ja Suson luostarit, La Rioja (1997)
- Kaikki Iberian niemimaan luolamaalaukset, useilla alueilla (1998)
- Alcalá de Henaresin yliopisto ja historialliset osat, Alcalá de Henares (1998)
- Ibizan biodiversiteetti ja kulttuuri, Ibiza (1999)
- San Cristóbal de La Laguna, Santa Cruz de Tenerife (1999)
- Muinaisen Tárracon arkeologiset jäänteet, Tarragona (2000)
- Elxin / Elchen taatelipalmuviljelmät, Elx / Elche, Alicante (2000)
- Lugon roomalaiset muurit, Lugo (2000)
- Vall de Boín roomalaistyyliset kirkot, Vall de Boí, Katalonia (2000)
- Atapuercan arkeologinen alue, Atapuerca (2000)
- Aranjuezin kulttuurimaisema, Aranjuez (2001)
- Renessanssiajan muistomerkit, Úbeda ja Baeza (2003)
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- uraani
- ligniitti
- elohopea
- lyijy
- sinkki
- kupari
Merkittävimmät vientituotteet
- matkailu
- koneet
- kulkuneuvot
- hedelmät
Lähteet
- Maailmanperintöluettelon Espanja-osuus käännetty UNESCO:n Internet-sivuilta: http://whc.unesco.org/en/list
Katso myös
- Espanjalaiset
- Espanjalaiset nimet
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=40.078071,-4.482422&spn=7.463320,16.215820&z=11&t=h&hl=en Espanja Google Mapsissa]
Luokka:Espanja
ms:Sepanyol
zh-min-nan:Se-pan-gâ
ko:에스파냐
ja:スペイン
simple:Spain
th:ประเทศสเปน
fiu-vro:Hispaania
Kreikka
Kreikka (virallisesti Helleenien tasavalta) on valtio Etelä-Euroopassa Balkanin eteläkärjessä. Sen naapurimaat ovat Albania, Makedonian tasavalta, Bulgaria ja Turkki. Kreikan väkiluku on noin 10,6 miljoonaa ja pinta-ala noin 132 000 neliökilometriä. Kreikan pääkaupunki on Ateena.
Historia
Kreikan historiaa on käsitelty seuraavissa artikkeleissa:
- Antiikin Kreikka (700 eaa.—27 jaa.)
- Rooman valtakunta (27 jaa.— n. 400)
- Bysantin valtakunta (n. 400—1453)
- Kreikan uudempi historia (n. 1453-)
Politiikka
Valtion päämies on presidentti Károlos Papoúlias (2004-). Hallituksen pääministeri on Kostas Karamanlis (2003-). Johtava puolue maassa on Nea Demokratia (oikeisto).
Hallinnollinen jako
Kreikassa on 13 hallinnollista aluetta, periferiaa tai kehää, jotka jaetaan edelleen 51 prefektuuriin (nomoi, yksikkö: nomos), ja yhteen autonomiseen alueeseen Athos-vuoreen, joka on luostarivaltio Kreikan alaisuudessa.
- Attika
- Peloponnesos
- Keski-Makedonia
- Länsi-Makedonia
- Itä-Makedonia ja Traakia
- Epeiros
- Kreeta
- Pohjois-Egean saaret
- Etelä-Egean saaret
- Thessalia
- Jooniansaaret
- Länsi-Kreikka
- Keski-Kreikka
Nomoit jakaantuvat edelleen 147 eparkhiaan, jotka jaetaan 1033 kuntaan. Kunnista 133 on kaupunkeja (demoi) ja 900 maalaiskuntia (konotetes). Ennen vuotta 1999 kuntatason yksikköjä oli 5775 ja 12817 kylähallintoa (oikosmoi).
Maantiede
Kreikan maantiede
Kreikkaan kuuluu Balkanin niemimaan (eli turkiksi vuorien niemimaa) eteläosa, Aigeianmeren saaret, Kreeta ja Joonian saaret. Kreikan rannikko on kallioista ja meren rikkiuurtamaa. Lännestä pistävä Korintin- ja idästä pistävä Aiginanlahti erottavat Peloponnesoksen niemimaan melkein kokonaan muusta mantereesta. Niiden välisenä siltana on kapea Korintin kannas.
Kreikan sisämaa on vuorista. Suurin vuorijono on Pindos, korkeimmat vuorenhuiput Olympos (2985 m) ja Parnassos (2459 m). Kreikan joet ovat vähäiset. Maritzan, Struman ja Vardarin alajuoksut ovat Kreikan alueella, Vistritza, Peneios, Arta, Akeloos ja Eurotas ovat kokonaan Kreikan jokia.
Kreikan ilmasto Välimeren ilmastoa. Pahimpana haittana on kesien kuivuus. Vuoden keskilämpö on Ateenassa +23,6° C.
Talous
BKT asukasta kohden 12 777 USD (2002). Todellinen kasvu vuonna 2002 3,4 %, inflaatio 3,6 %. Työttöminä oli samana vuonna peräti 11,7 % väestöstä. Valuutta on euro, aikaisemmin drakma.
Kreikka on Euroopan köyhimpiä maita. Kreikka on maatalousmaa joka tuottaa viljaa, hedelmiä, vihanneksia, sekä teollisuudelle tupakkaa, puuvillaa, sokerijuurikkaita ja viinirypäleitä. Kreikka on kolmanneksi suurin oliiviöljyn tuottaja. Maataloutta tärkeämmän elinkeinon eli teollisuuden kehitystä haittaa raaka-aineiden ja energian puute. Vientituotteita ovat mm. oliiviöljy, oliivit ja viini. Matkailu on myös huomattava tulonlähde.
Väestöjakauma
Asukkaita Kreikassa on 10,56 milj. (2001 laskenta).
Vuosittainen väestönkasvu 0,2 % 1995-2001 ja -0,1 % 1998-2015.
Asukastiheys 81/km². Kaupungeissa asuu 60 % väestöstä.
Kreikka on hyvin homogeeninen valtio ja enemmistö sen asukkaista pitää itseään etnisinä kreikkalaisina. Maassa on kuitenkin pieniä määriä turkkilaisia, pomakkeja, romaneja, vlaheja, slaaveja sekä albanialaisia. Suurin osa maan vähemmistöistä elää Pohjois-Kreikan alueella. Albanialaisista suurin osa oleskelee maan suurimmissa kaupungeissa laittomasti (arvioitu määrä n. 300,000), mutta Pohjois-Kreikassa asuu myös albaniaa äidinkielenään puhuvia yhteisöjä, jotka ovat ortodokseja ja Kreikan kansalaisia.
Yli 95 prosenttia Kreikan väestöstä on kastettu kreikkalaiskatoliseen kirkkoon. Kreikassa on myös yhden prosentin suuruinen turkkia puhuva muslimivähemmistö, sekä pieniä määriä katolilais- ja juutalaisyhteisöjä.
Kulttuuri
Kreikan kulttuuria on käsitelty seuraavissa artikkeleissa:
- Antiikin Kreikan kulttuuri (700 eaa.–400 jaa.)
- Bysanttilainen kulttuuri (n. 400–1453)
- Uudempi Kreikan kulttuuri (n. 1453-)
Merkittävimmät luonnonvarat
- bauksiitti
- ligniitti
- marmori
- öljy
Merkittävimmät vientituotteet
- matkailu
- tekstiilit
Linkit
- [http://maps.google.com/maps?ll=38.289937,21.423340&spn=7.655076,16.215820&z=11&t=h&hl=en Kreikka Google Mapsissa]
Luokka:Kreikka
roa-rup:Gârţii
ms:Yunani
zh-min-nan:Hi-lia̍p
ko:그리스
ja:ギリシャ
simple:Greece
th:ประเทศกรีซ
fiu-vro:Kriika
Helsinki
Helsinki (ruotsiksi Helsingfors) on Suomen pääkaupunki. Se sijaitsee Etelä-Suomessa Suomenlahden rannalla. Helsingissä on noin 560 000 asukasta. Helsinki muodostaa osan yhteen kasvanutta pääkaupunkiseutua, jossa asuu yhteensä noin miljoona ihmistä. Se on myös Helsingin seutukunnan keskus.
Maantiede
Helsingin tarkka sijainti on 60°10'24" pohjoinen, 24°56'55" itä (60.173333, 24.948667). Kaupungin pinta-ala on 686 km², josta 186 km² on maata ja loput 500 km² vesialueita. Helsingissä on yli 300 saarta. Kaupungin maa-alueista metsää on 3800 hehtaaria, puistoja 1800 hehtaaria ja viljapeltoa noin 1000 hehtaaria. Puistojakauma vaihtelee klassisista muotopuistoista ydinkeskustasta alkavaan 10 neliökilometrin laajuiseen Keskuspuistoon. Suomen pääkaupunki sisältää 38 luonnonsuojelualuetta, pinta-alaltaan 420 hehtaaria.
Helsingin maantieteellinen keskipiste on Viikissä Vanhankaupunginlahdella suunnilleen Kuusiluoto-nimisellä saarella. Korkeimmalla Helsingissä asutaan Jakomäenkalliolla, jonka korkeus on 59,5 metriä meren pinnasta. Jakomäenkalliolla on kerrostaloja.
Helsingin korkein maastokohta on Malminkartanon huippu eli Malminkartanon täyttömäki, joka tehtiin rakentamisen ylijäämämassoista vuosina 1976-96. Se nousee merenpinnasta 90 m korkeuteen. Huipulla on Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos "Tuulet ja suunnat".
Helsingin korkein luonnollinen kukkula puolestaan sijaitsee Kivikon ulkoilupuiston pohjoisosassa, Porvoonväylän eteläpuolella, luontopolun varrella. Kukkulan korkeus on 62 metriä merenpinnasta.
Pisin katu on Mannerheimintie 5 420 metrillään. Toiseksi tulee Hämeentie, 4820 metriä. Lyhyydessä voiton vie Välikatu Kruununhaassa: 30 metriä.
Historia
Ruotsin vallan aika
Ruotsi.]]
Nykyisen Helsingin alue oli keskiajalta lähtien ruotsinkielisen väestön asuttamaa maaseutua: näkyvin muisto näiltä ajoilta on Vartioharjun linnavuori. Kaupunki perustettiin Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan käskystä 12. kesäkuuta 1550, pääasiallisesti lahden toisella puolella sijaitsevan Tallinnan vastapainoksi. Päivää on sittemmin alettu viettää Helsinki-päivänä. Asukkaat kaupunkiin saatiin, kun Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan (Porin edeltäjä) kaupunkien porvarit määrättiin muuttamaan uuteen kaupunkiin. Kasvu oli kuitenkin kituliasta; kuninkaankaan mahtikäsky ei noin vain murtanut keskiaikaisia kauppaperinteitä.
Ruotsi kuitenkin valloitti Pohjois-Viron vuonna 1561, mikä vähensi Helsingin kaavailtua tärkeyttä. Itämeren alueella käytyjen sotien vuoksi kaupungista tuli kuitenkin sotilaallinen keskus: laivaston talvehtimispaikka ja sotaväen lastauspaikka.
Helsinki perustettiin alun perin Töölön kylän alueelle Vantaanjoen suulle, nykyisen Arabianrannan lähettyville Vanhankaupunginlahden viereen. Nopeasti huomattiin kuitenkin, ettei kaupunki vastannut odotuksia, lähinnä Vanhankaupunginlahden mataluuden takia. Kaupunki päätettiin kenraalikuvernööri Pietari Brahen toimesta siirtää paremmalle satamapaikalle tuuliselle Vironniemelle vuonna 1640, nykyisen Kruununhaan kohdalle.
Venäjän voimistuminen ja Pietarin kaupungin perustaminen 1703 vaikuttivat merkittävästi Helsinkiin. Isovihan aikana venäläiset sotajoukot miehittivät Helsingin vuosina 1713–1721.
Sodan jälkeen kaupungin kehitys pysyi heikkona. Ruotsin menetettyä hattujen sodassa (pikkuviha) 1741–1743 Venäjälle Haminan rajalinnoituksensa Helsingin edustalle ryhdyttiin rakentamaan uutta merilinnoitusta Sveaborgia (Suomenlinna). "Viaporin" suunnitelmat laati ruotsalainen kreivi ja linnoitusupseeri Augustin Ehrensvärd. Linnoitustyömaa kasvatti kaupungin asukaslukua runsaasti ja kaupunkiin perustettiin useita tiilitehtaita ja kartanoita.
Napoleonin ja Aleksanteri I:n valtapolitiikan vuoksi Ruotsi vedettiin sotaan Venäjää vastaan 1808. Suomen sodassa 1808–1809 venäläiset valloittivat Helsingin kaupungin 1808. Viaporin piirityksen aikana kaupungissa syttyi tulipalo, joka tuhosi lähes koko kaupungin.
Venäjän vallan aika
Venäjä]
Pääkaupunki siirrettiin Turusta Helsinkiin vuonna 1812 Suomen siirryttyä Venäjän valtaan. Samassa yhteydessä Carl Engel valittiin suunnittelemaan Helsingin keskusta uusiksi, enemmän keisarikunnan hallintokaupungin näköiseksi. Rakennustöiden toinen johtaja oli helsinkiläinen Johan Albrecht Ehrenström. Monet Helsingin uusklassisista rakennuksista, erityisesti Senaatintorin ympäristö ja Tuomiokirkko, ovat Engelin käsialaa. Helsingin kantakaupungin monien kaupunginosien katukuvaa dominoivat tyyliltään jugendia edustavat rakennukset ovat kuitenkin peräisin 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilta.
Vuonna 1827 yliopisto muutti Turusta Helsinkiin. Helsingistä kehkeytyi hallinto-, yliopisto- ja varuskuntakaupunki ja se kasvoi maan todelliseksi teollisuuskeskukseksi. Tärkeät rautatieyhteydet rakennettiin Hämeenlinnaan 1862 ja Pietariin 1870. 100 000 asukkaan rajan väkiluku ylitti 1900-luvun alkuun mennessä.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Helsingin ympärille rakennettiin kolme linnoitusvyöhykettä osana Pietarin puolustusta.
Helsingin kehitys 1900-luvun alusta 2000-luvulle
Helsingistä tuli itsenäisen Suomen pääkaupunki Suomen julistauduttua itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. Suomen sisällissota kuitenkin alkoi jo seuraavassa kuussa, 27. tammikuuta 1918, kun Hakaniemessä Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Punakaarti valtasi pian kaupungin, ja senaatti eli hallitus joutui lähtemään evakkoon Vaasaan. Saksalaiskenraali Rüdiger von der Goltzin joukot valtasivat Helsingin 14. huhtikuuta ja Mannerheimin johtama Suomen armeija saapui Helsinkiin 16. toukokuuta. Kansalaissodan jälkeen Viaporin linnoitus toimi punavankien vankileirinä. Vuonna 1918 Viaporin linnoituksen nimeksi vaihdettiin Suomenlinna.
Toisen maailmansodan aikana kaupunkia pommitettiin useaan otteeseen. Suurinta tuhoa aiheuttivat Helsingin suurpommitukset (1944) jatkosodan aikana , mutta tuhot jäivät suhteellisen vähäisiksi, jos niitä vertaa muiden sotaan käyneiden maiden kaupunkeihin. Lontoon ja Moskovan ohella Helsinki jäi ainoaksi sotaan osallistuneen eurooppalaisen maan pääkaupungiksi, jota ei valloitettu sodan aikana.
Helsingille myönnettiin vuoden 1940 olympialaiset, jotka jäivät toisen maailmansodan takia pitämättä. Vuoden 1940 olympialaisia varten kaupunkia rakennettiin paljon funkis arkkitehtuurin hengessä. Tältä ajalta ovat esimerkiksi Olympiastadion, Tennispalatsi, Käpylän olympiakylä ja Lasipalatsi. Vuonna 1952 Helsinki sai vihdoin omat olympialaisensa.
1960-luvulla alkanut kaupungistumisen aalto eli "pako maalta" kaksinkertaisti Helsingin väkiluvun 20 vuoden aikana. Kasvutahti hidastui 1980-luvulla ja kääntyi jopa hetkelliseen laskuun asukkaiden muuttaessa pois naapurikuntiin, mutta 1990-luvun jälkeen kasvu on taas ollut positiivista, kunnes kääntyi hiljalleen laskuun 2000-luvun alussa. Todennäköinen syy tähän on asuntojen korkea hinta, jolloin perheelliset muuttavat muualle pääkaupunkiseudulle ja ympäristökuntiin.
Helsingin väestö poikkeaa merkittävällä tavalla muusta Suomesta, sillä kaupungin asukkaista maahanmuuttajia on jo yli 40 000, eli enemmän kuin suomenruotsalaisia. Kaupunki työllistää 40 000 ihmistä ja koko kaupungissa on 375 000 työpaikkaa.
Väkiluvun kehitys
Palvelut
Helsingissä sijaitsee seitsemän tiede- tai taidekorkeakoulua: Helsingin yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu, Kuvataideakatemia, Sibelius-akatemia, Svenska handelshögskolan, Taideteollinen korkeakoulu sekä Teatterikorkeakoulu. Helsingissä toimii myös puolustusministeriön alainen Maanpuolustuskorkeakoulu, jossa tohtorintutkinnon suorittaminen niin ikään on mahdollista, ja joka luetaan yliopistojen joukkoon.
Lisäksi toiminnassa on neljä ammattikorkeakoulua kuten Stadia, Helia ja ruotsinkielinen Arcada. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee yli 10 000 opiskelijaa; tarjolla on ainakin 30 eri perustutkintoa. Yleissivistävästä aikuiskoulutuksesta huolehtivat aikuislukiot sekä kansalais- ja työväenopistot. Suomenkielisellä työväenopistolla toimintaa on 90 pisteessä.
Kaupungissa on 189 peruskoulua, lukiota tai aikuislukiota ja niissä runsaat 70 000 oppilasta. Opinahjoista 30 on ruotsinkielisiä. Lisäksi on englannin-, saksan-, ranskan- ja venäjänkielisiä kouluja. Oman äidinkielen opetusta annetaan kaikkiaan 40 kielellä.
Muita oppilaitoksia pääkaupungissa ovat esimerkiksi Kriittinen korkeakoulu ja Snellman-korkeakoulu.
Helsingissä on kattava terveydenhuoltoverkosto. Terveysasemia on yhteensä 31. Päivystäviä sairaaloita ovat Malmin ja Marian sairaalat, sekä alle 16-vuotiaiden kohdalla HYKS Lasten ja nuorten sairaala. Terveyskeskussairaaloita on 8 eri puolilla kaupunkia. Hampaidenhuoltoa hoitaa 46 yksikköä. Psykiatrian poliklinikoita on 16. Kaupungin erikoisyksikköjä ovat ehkäisyneuvonta, merimiesterveydenhuolto, potilasasiamies, puheterapia, rintasyövän seulonta, sukupuolitautien poliklinikka, tartuntatautiyksikkö, työterveyshuolto yrityksille ja vammaisneuvola.
Liikenne
sukupuolitautien- että metrojärjestelmä.]]
metrojärjestelmä.]
Helsingissä on HKL:n alaisuudessa toimiva kattava julkinen liikenne, joka koostuu busseista, raitiovaunuista, Helsingin metrosta ja VR:n paikallisjunista sekä takseista. Yhteyksiä muualle pääkaupunkiseudulle hoitaa YTV. Joukkoliikennematkoja tehdään vuodessa noin 210 miljoonaa ja niiden osuus kaikista ajoneuvomatkoista on Suomen suurin. Niistä lähes puolet taitetaan busseilla, yli neljännes raitiovaunuilla ja vajaa neljännes metrolla.
Lentoliikennettä palvelee Helsinki-Vantaan lentoasema sekä Malmin lentokenttä.
Helsingin satama on Euroopan suosituimpia risteilysatamia. Kesäsesongin aikana siellä vierailee noin 200 risteilyalusta ja ne tuovat 150 000 päiväkävijää. Veneilijöitä varten kaupungin rannoilla on runsaat 9000 laituripaikkaa. Helsingin edustan ulkoilusaariin on järjestetty vesibussiliikennettä. Viking Line, Silja Line, Tallink ynnä muut tarjoavat myös laivayhteyksiä Tallinnaan, Tukholmaan ja pohjoisen Saksan kaupunkeihin.
Autoliikennettä kaupungissa yritetään vähentää tarjoamalla hyvä joukkoliikenteen palvelutaso ja säätelemällä pysäköintipaikkojen määrää varsinkin kantakaupungissa. Autoilu on kuitenkin kaupungissa tehty sujuvaksi mahdollisuuksien mukaan rakentamalla moottoriteitä ja muilla toimenpiteillä. Kantakaupungissa vilkasliikenteisin tie on Sörnäisten rantatie. Tuhatta asukasta kohti Helsingissä on 336 henkilöautoa, joka on alhainen luku.
Muut palvelut
Helsingissä sijaitsevat Suomen suurimmat sairaalat, mukaan lukien HYKS. Lisäksi Stadin skoudet eli poliisi ja Stadin brankkari eli palokunta palvelevat kaupunkilaisia.
Helsingin työssäkäyntialue
Helsingin työssäkäyntialueeseen, eli paikkakuntiin joista käydään paljon Helsingissä töissä, kuuluvat Tilastokeskuksen mukaan (2004) pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi seuraavat kunnat. Tiehallinnon laskurin antamat luvut kertovat etäisyyden paikkakuntien keskustoista Erottajalle.
| | |
