:: wikimiki.org ::

Merovingiaika

Merovingiaika

Merovingiaika eli merovinkiaika on hieman epäselvä käsite, joka viittaa sekä Manner-Euroopan että Pohjois-Euroopan esi- ja varhaishistoriaan. Käsitteen merkitys vaihtelee riippuen siitä, mistä alueesta puhutaan. Länsi- ja Keski-Euroopassa merovingiajalla tarkoitetaan noin vuosia 480 - 720 jaa. Tällöin merovingien suku hallitsi Frankkien valtakuntaa, josta myöhempi Ranskan valtio katsoo juuriensa juontuvan. Kuuluisin merovingikuningas oli Klodvig, joka teki 400- ja 500-lukujen taitteessa menestyksekkäitä valloitusretkiä ja käännytti frankit katoliseen uskoon. Merovingisuvun keskinäiset valtataistelut kuitenkin toivat valtakuntaan hajaannusta. 600-luvun lopulle tultaessa merovingit olivat enää nimellisiä hallitsijoita. Frankkien todellinen hallitsija, Kaarle Suuren isä Pipin Pieni syrjäytti viimeisen merovingin vuonna 751 ja otti valtaistuimen itselleen. Pohjoismaissa merovingiajaksi kutsutaan rautakauden jaksoa, joka vallitsi noin vuosina 550 - 800. Varsinkin vanhemmassa kotimaisessa tutkimuskirjallisuudessa on käytetty myös ajoitusta 600 - 800. Käsitettä käytetään lähinnä Norjassa ja Suomessa, joihin se on lainattu saksankielisestä terminologiasta. Ruotsissa puhutaan tyypillisesti Vendel-ajasta, Tanskassa nuoremmasta kansainvaellusajasta tai nuoremmasta germaanisesta rautakaudesta, Baltiassa keskisen rautakauden (400 - 800) jälkipuoliskosta.

Merovingiaika Suomessa

Merovingiaika (noin 550 - 800 jaa.) tunnetaan etupäässä kalmistoissa eli hautapaikoilla suoritettujen arkeologisten kaivausten perusteella. Asuinpaikkoja on toistaiseksi tutkittu melko vähän. Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Länsi-Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla merovingiaika on hyvin runsaslöytöinen ajanjakso. Näillä alueilla hautoihin laitettiin runsaasti aseita ja muita metalliesineitä. Pienempi määrä hautalöytöjä tunnetaan myös Kanta-Hämeestä ja Päijät-Hämeestä. Jonkin verran hautalöytöjä on myös Etelä-Savossa (Mikkeli), Karjalankannaksella (Sakkola) ja mahdollisesti Lapissakin (Kemijärvi). Muillakin Suomen alueilla on ollut asutusta tai säännöllistä ihmistoimintaa (eränkäyntiä), joka kuitenkin on jättänyt vain hyvin heikkoja arkeologisia jälkiä itsestään. Lounais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla maanviljelyllä ja karjanhoidolla oli suuri merkitys elinkeinoina. Syrjäisemmillä seuduilla korostui kalastuksen ja metsästyksen merkitys. Asesepän taidot olivat korkealle kehittyneitä. Yhteyksiä pidettiin yllä sekä Skandinaviaan, Länsi-Eurooppaan, Baltiaan että Venäjällä asuvien suomensukuisten väestöjen suuntaan. Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluivat varsinkin permiläiset Kamajoen laaksossa Itä-Venäjällä. Vilkkaiden ulkomaanyhteyksien rinnalla Suomen alueella kehitettiin myös omintakeisia ase- ja korutyyppejä. Yleisin hautaustapa oli polttohautaaminen. Hautarovion jäänteet kätkettiin kiviröykkiöön tai polttokenttäkalmistoon. Euraan ja Köyliöön Ala-Satakunnassa ilmaantui kuitenkin merovingiajan alussa polttamatta hautaaminen eli ruumishautaus. Arkeologi Nils Cleve on verrannut näitä ruumiskalmistoja Länsi-Euroopan varhaiskristillisiin rivihautakalmistoihin. Hän on arvellut, että uuden hautaustavan toivat tullessaan germaaniset maahanmuuttajat tai kenties "paluumuuttajat", jotka palasivat Suomeen palveltuaan mannermaalla palkkasotureina. Kysymystä ei ole kuitenkaan vielä selvitetty lopullisesti. Rikkaat hautalöydöt viittaavat jonkinlaiseen yhteiskunnalliseen hierarkiaan. Eräät paikalliset päälliköt Lounais-Suomesta ja Etelä-Pohjanmaalta ovat ehkä palvelleet Keski-Ruotsin ja Etelä-Skandinavian kuninkaiden hoveissa aseistettuina seuruemiehinä. Tähän viittaavat miekat, joiden kahvat on koristeltu ns. Salinin tyylillä II. Tunnettuja tämän vaiheen muinaisjäännöksiä Suomessa ovat polttokenttäkalmistot (esim. Laitilan Vainionmäki, Turun Ristimäki, Uudenkaupungin/Kalannin Kalmumäki, Vesilahden Kirmukarmu) ja ruumiskalmistot (esim. Euran Luistari ja Pappilanmäki sekä Köyliön Köyliönsaari).

Kirjallisuutta

- Cleve, Nils: Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo: Den yngre folkvandringstiden (1943)
- Hackman, Alfred: Das Brandgräberfeld von Pukkila in Isokyrö (1938)
- Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Keski- ja myöhäisrautakausi. Suomen historia 1 (1984)
- Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin. Euran esihistoria (2000)
- Pihlman, Sirkku: Kansainvaellus- ja varhaismerovinkiajan aseet Suomessa (1990)
- Purhonen, Paula (toim.): Vainionmäki - A Merovingian Period Cemetery in Laitila, Finland (1996)
- Salmo, Helmer: Die Waffen der Merowingerzeit in Finnland (1938) Luokka:Historian ajanjaksoja luokka:Suomen esihistoria

480

Vuosisadat: 200-luku 300-luku - 400-luku - 500-luku 600-luku Vuosikymmenet: 430 440 450 460 470 - 480 - 490 500 510 520 530 Vuodet: 475 476 477 478 479 - 480 - 481 482 483 484 485 ----

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- ko:480년

Ranska

Ranska on länsieurooppalainen valtio. Euroopan mittakaavassa Ranska on suuri valtio – sen pinta-ala on yli puoli miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku yli 60 miljoonaa. Ranskan naapurimaita ovat Belgia, Luxemburg, Saksa, Sveitsi, Italia, Monaco, Espanja ja Andorra. Ranskan pääkaupunki on Pariisi. Ranska on tasavalta, jossa presidentillä on melko paljon valtaa suhteessa pääministeriin. 17. toukokuuta 1995 lähtien presidenttinä on ollut Jacques Chirac.

Historia

:Pääartikkeli: Ranskan historia Nykyinen Ranska kattaa suurimman osan muinaisesta Galliasta, joka oli Rooman valtakunnan provinssi. Keskiajalla Ranskan paikalla oli mahtava Kaarle Suuren valtakunta, jonka hajottua alueella oli monia pieniä ruhtinaskuntia, joista tärkeimpiä olivat Ranska, Burgundi, Provence ja Savoiji. Ranskan vallankumoukseen 1789 saakka maa oli kuningaskunta, tosin se oli sitä vallankumouksenkin jälkeen vuodesta 1814–1848. Kuuluisin Ranskan kuningas lienee aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715). 1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa Ranskaa hallitsi keisari Napoléon Bonaparte, joka sai haltuunsa suuren osan Eurooppaa, mutta karkotettiin sittemmin Atlantin valtameressä sijaitsevalle St. Helenan saarelle. Napoleonin jälkeen monarkia palautettiin, mutta Euroopan "hulluna vuotena" 1848 kuningas Ludvig Filip syrjäytettiin ja maasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Ludvig Napoleon. Hän tosin muutaman vuoden päästä julistautui keisariksi nimellä Napoleon III. Keisarikunta kaatui myöhemmin, ja Ranska julistettiin taas tasavallaksi. Ensimmäisessä maailmansodassa Ranska taisteli ympärysvaltain puolella. Toisessa maailmansodassa maa joutui Saksan miehittämäksi. Ranskaa hallitsi marsalkka Philippe Pétainin niin sanottu Vichyn hallitus. Nykyinen Ranskan valtio on nk. viides tasavalta, joka syntyi kansanäänestyksellä 1958.

Politiikka

Ranskan viidennen tasavallan perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä syyskuun 28. päivänä 1958. Perustuslaki vahvisti presidentin ja ministereiden valta-asemaa suhteessa parlamenttiin. Peruslain mukaan, presidentti valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi (ennen uudistusta virkakauden pituus oli 7 vuotta). Presidentti vahvistaa lait, nimittää pääministerin, johtaa hallitusta ja asevoimia sekä allekirjoittaa kansainväliset sopimukset. Ranskan parlamentissa on kaksi kamaria: kansalliskokous ja senaatti. Ranskan kansalliskokous (Assemblée Nationale) on ylin lainsäädäntöelin. Kansalliskokouksen 577 edustajaa valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansalliskokouksella on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, mistä johtuen vaaleissa enemmistön edustajanpaikoista saaneella puolueella on yleensä myös enemmistö paikoista hallituksessa. Senaattorit (yhteensä 331) valitaan epäsuoralla vaalilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin puolesta senaatin paikoista on äänestettävä uudelleen joka kolmas vuosi (alkaen 2007). Senaatilla on rajattu lainsäädäntövalta ja kansalliskokouksella on mahdollisuus kumota senaatin säätämiä lakeja, lukuun ottamatta perustuslakiin tehtäviä lisäyksiä ja ns. elollisia lakeja (lois organiques). Hallituksella on huomattava vaikutusvalta parlamentin käsittelyyn tuleviin lakeihin. Viimeisten vuosikymmenten ajan, ranskalainen politiikka on ollut valtataistelua kahden puolueen välillä: vasemmistolaisen Parti Socialiste'n (lyhenne PS) ja oikeistolaisen Union pour un Mouvement Populaire'n (lyhenne UMP). Ranska on maailmanpolitiikassa merkittävä valtio. Se on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, ja maalla on oma ydinase.
- Lista Ranskan presidenteistä

Maantiede

Ranskan presidenteistä Manner-Ranska on jaettu 22 alueeseen (ranskaksi région, mukaan lukien Korsika, vaikkakaan se ei tarkkaan ottaen ole Manner-Ranskaa), jotka on edelleen jaettu 96 numeroituun departementtiin (département). Departementtien numeroita käytetään postinumeroissa sekä autojen rekisterikilvissä. Departementit on jaettu 329 arrondissementiin (arrondissement), jotka on jaettu edelleen 3 879 kantoniin (cantones) ja kantonit 36 568 kuntaan (communes) (tilanne 1. tammikuussa 2004).

Ranskan eurooppalaiset alueet

rekisterikilvissä

- Elsass (Alsace)
- Aquitaine
- Auvergne
- Basse-Normandie
- Bourgogne
- Bretagne
- Centre
- Champagne-Ardenne
- Korsika (erikoisasemassa)
- Franche-Comté
- Haute-Normandie

- Île-de-France
- Languedoc-Roussillon
- Limousin
- Lorraine
- Midi-Pyrénées
- Nord-Pas-de-Calais
- Pays de la Loire
- Picardie
- Poitou-Charentes
- Provence-Alpes-Cote d'Azur
- Rhône-Alpes

Ranskan merentakaiset osat

Ranskan mertentakaiset departementit kuuluvat Euroopan unioniiin ja ne käyttävät euroa valuuttanaan, mutta muut alueet eivät. Ranskan Tyynenmeren territorioiden valuuttana on Ranskan Tyynenmeren frangi (CFP).
- Départements d'outre-mer, DOM (Merentakaiset departementit)
- Guadeloupe
- Martinique
- Ranskan Guayana
- Réunion
- Collectivités territoriales, COM (Alueelliset yhteisöt)
- Mayotte
- Saint-Pierre ja Miquelon
- Wallis ja Futuna
- Pays d'outre-mer, POM (Merentakaiset maat)
- Ranskan Polynesia
- Collectivité sui generis
- Uusi-Kaledonia
- Territoire d'outre-mer, TOM (Merentakainen territorio)
- Ranskan eteläiset alueet
- Ranskan vaatimus Antarktiksella
- Îles Éparses de l'Océan Indien (Intian valtameren erillissaaret)
- Viisi saarta Intian valtameressä, joissa ei ole pysyvää asutusta ja joita hallinoidaan Réunionilta:
- Bassas da India
- Europa
- Juan de Nova
- Gloriososaaret
- Tromelin

Väestö

Ranskassa puhutaan pääasiassa ranskaa. Perinteisiä vähemmistökieliä ovat Bretagnen kelttiläinen bretoni, Dunkerquen suunnalla puhutut flaamilaismurteet, itärajan maakuntien saksa, Perpignanin seudun katalaani sekä Biarritzin ympäristössä jonkin verran puhuttu baski. Myös Korsikalla puhutaan omaa korsikan kieltä, joka on muistuttaa enemmän italian kieltä kuin ranskaa. Perinteisiin kielivähemmistöihin on kuitenkin vallankumouksen jälkeisinä vuosisatoina suhtauduttu hyvin kielteisesti, ja ne ovat pääsääntöisesti häviämässä. Tärkein uskonto on katolilaisuus. Ranskassa on kuitenkin melko suuri muslimivähemmistö, sillä suuri osa Pohjois-Afrikasta oli Ranskan siirtomaita 1950-luvulle asti. Siirtomaamenneisyyden muistona Ranskalla on edelleen jonkin verran omistuksia Euroopan ulkopuolelta.

Kulttuuri

- Ranskan akatemia
- Ranskan kirjallisuus

Merkittävimmät luonnonvarat

- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- potaska
- puu
- kala

Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- kemikaalit
- viini

Juhlapäivät
Pvm	Suomalainen nimi	Paikallinen nimi	Huomautuksia
1. tammikuuta	Uudenvuoden päivä	Jour de l'An
(Kevään ensimmäisen täysikuun jälkeinen sunnuntai)	Pääsiäinen	Pâques
(ks. yllä, seuraava päivä)	Pääsiäismaanantai	Lundi de Pâques
1. toukokuuta	Vappu	Fête du Travail
8. toukokuuta	-	Victoire 1945	Toisen maailmansodan loppu
(torstai 40 päivää pääsiäisen jälkeen)	Taivaaseenastumisen muistopäivä	Ascension
(seitsemäs pääsiäisen jälkeinen sunnuntai)	helluntai	Pentecôte
14. heinäkuuta	Ranskan kansallispäivä	Fête Nationale	Bastillen päivä
15. elokuuta	-	Assomption	Neitsyt Marian taivaaseenottaminen
1. marraskuuta	Pyhäinpäivä	Toussaint
11. marraskuuta	-	Commémoration de l’armistice de 1918	Ensimmäisen maailmansodan loppu
25. joulukuuta	Joulupäivä	Noël

Katso myös

- Luettelo ranskalaisista
- Luettelo Ranskan kuninkaista
- Ranskan ympäriajo

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=46.619261,2.307129&spn=6.701194,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ranska Google Mapsissa]
- [http://www.france.fi/ Ranskan Suomen suurlähetystö] Luokka:Ranska als:Frankreich ms:Perancis zh-min-nan:Hoat-kok ko:프랑스 ja:フランス simple:France th:ประเทศฝรั่งเศส fiu-vro:Prantsusmaa

Klodvig

Klodvig (myös Klodovig, Chlodovech tai Clovis, 465–511), oli frankkilaisvaltakunnan ja merovinki-dynastian perustaja, joka hallitsi 481–511. Ranskalaiset pitävät häntä myös Ranskan kuningaskunnan perustajana.

Taustaa

Klodvigin alkuperäinen nimi oli frankkien kielen Hlodowig, joka koostuu sanoista hlod = kuuluisa ja wig = taistelu. Nimestä ovat muodostuneet eurooppalaiset nimet: latinan Ludovic, Ranskan Louis ja Saksan Ludvig ja mm. Ranskassa Louis (Ludvig) nimisten kuninkaiden järjestys aloitetaan hänestä. Suurin osa merovingikuninkaista käytti nimessään hlod-käsitettä: ranskan Clotair ja saksan Lothar, kuin myös Clodomir ja Clotilde. Klodvigista tiedetään melkoisen paljon. Keskeinen lähde hänen hallitusajastaan on säilynyt piispa Gregorius Tourslaisen teoksessa Historia francorum.

Gallia 400-luvun lopulla

Viidennellä vuosisadalla Gallia on jakautunut useisiin pieniin "barbaariruhtinaskuntiin", jotka olivat jatkuvassa sodassa keskenään. Koillis-Ranskaan asettuneet frankit olivat palvelleet Rooman keisarikuntaa Reinin rajalla, avustaen rajan puolustamisessa. Toisaalta burgundit olivat asettautuneet Savoin (Sapaudia) alueelle ja Lyonin (Lugdunum) seudulla. Länsigootit puolestaan asuttivat Loiren laakson ja Languedocin. Näin lukuisat paikalliset tai alueelliset sotilaalliset vallanpitäjät olivat ottaneet haltuunsa tyhjiön, joka oli syntynyt kun viimeinen Länsi-Rooman oli vuonna 476 pantu viralta. Näiden alueruhtinaiden joukossa oli myös Pariisista pohjoiseen sijaitsevan Soissons’in alueen kuningas Syagrius. Vuonna Klodvig, Childeric I:n ja Basinen poika, otti haltuunsa nykyisen Belgian Tournain seudulla asuvien saalilaisten frankkien johdon. Kuninkaan (latinaksi ”rex”) titteli ei ollut uutuus, se oli ollut paljon käytössä Rooman palveluksessa olleiden barbaariheimojen keskuudessa sotapäällikön arvona. Klodvig oli vasta viidentoista kun hän otti vallan, ja mikään ei estänyt tätä muiden barbaarihallitsijoiden tavoin pääsemästä eroon kilpailijoistaan. Hänen kruunauksensa loi alun ensimmäiselle frankkidynastialle: merovingeille, nimi tuli hänen legendaarisesta isoisästään Mérovéesta. Myöhemmin tarkasteltuna hänen voittonsa, niin kiistaton kuin se olikin sotilaallisella tasolla, oli paljon enemmän seurausta roomalaisten opettamasta sotataidosta, kuin hänen aikalaisensa osasivat edes aavistaa. Tästä on hyvänä todisteena hänen sotilaittensa joukossa vallinnut kuri, joka tuli hyvin esiin Soissons’in taistelussa. Tietenkin oman lisänsä tähän tuo hänen liittonsa Gallian kirkon kanssa ja sitä kautta gallialais-roomalaisen eliitin kanssa. Klodvigin kausi voidaan myös nähdä yhtä lailla myöhäisantiikkina kuin varhaiskeskiaikanakin. Tietenkin tämä hallinto antoi omaperäisen panoksensa keskiajalle juuri uuden kristillisten kuninkaiden dynastian perustamisella. Myös aiemmin mainitun galloroomalaisen eliitin hyväksyntä antoi oman panoksensa tähän piirteiden luomiseen ja samalla omaperäisen gallialaisen vallankäyttöperinteen rakentamiseen.

Valtakunnan laajeneminen itään

Koko ikänsä Klodvig pyrki säilyttämään valtakuntansa pojilleen germaanisen perinteen mukaisesti ja samalla kasvattamaan tätä mahdollisimman paljon paremman perinnön jättääkseen. Tämän tavoitteen saamiseksi hän ei epäröinyt kovienkaan keinojen käyttämistä ja uhkaavien vaarojen eliminointia. Hän murhautti kaikki kilpailevat saalilaishallitsijat, joista osa oli hänen taistelutovereitaan, kuin myös sukunsa jäseniä. Näin hän takasi perinnön tulevan oikeille perillisille. Toisaalta hän aloitti ja suoritti mittavaan allianssien ja sotilaallisten valloitusten politiikan ja aluksi hänellä oli tässä apunaan vain muutama tuhat miestä. Kuten jo tavallaan todettiin, niin tärkeämpää kuin aseiden ja aseellisten miesten lukumäärä, vaikka ne frankeilla olivatkin tehokkaita, niin ratkaisevaa oli taito taistella, joka oli hankittu keisarikunnan palveluksessa, sodittaessa muita barbaariheimoja vastaan. Tämä eittämättä mahdollisti Klodvigin aseiden menestyksen. On myös heitettävä syrjään vanha teoria, että germaanit alistivat roomalaisen Gallian. Kyseessä oli kuitenkin germaanisten ja latinalaisten elementtien fuusioituminen, joka muodostui jatkuvaksi prosessiksi. Jos Klodvig pystyi melko nopeasti ottamaan vallan ja alistamaan uudet alueen, niin eittämättä syynä tähän oli se, että hän oli vähiten huono monista huonoista vaihtoehdoista. Lisäksi hän oli myös kristitty, jolla oli oma poliittinen merkityksensä. Vähitellen Klodvig siis valloitti puolet nykyisestä pohjoisesta Ranskasta. Aluksi hän liittoutui Reinin frankkien kanssa 484. Sen jälkeen Klodvig kohdisti sotatoimen etelään vuodesta 486 lähtien. Hän aloitti syrjäyttämällä Soissons’in hallitsija Syagriuksen, joka oli kaatuneen keisarikunnan viimeinen edustaja. Klodvig voitti taisteluissa itselleen Senlis’n, Beauvais’in, Soissons’in ja Pariisin (Lutetia) kaupungit. Eli ne alueet, joille myöhemmin keskittyvät mm. Ranskan keskeiset hiippakunnat.

Kääntyminen ja kaste

Reimsin piispa, myöhempi Pyhä Remigius, etsi itselleen ja hiippakuntansa asukkaille todennäköisesti vahvan vallanpitäjän suojelusta. Kuninkaan ja piispan välillä oli runsaasti yhteydenpitoa. Aluksi piispa toivoi kuninkaan suojelevan oman alueensa kristittyjä. Ehkäpä kristinuskonsa ja sen oman kansan keskuudessa antaman auktoriteettinsa turvin Remigius sai Klodvigin kunnioittamaan itseään ja käyttämään häntä jopa neuvonantajanaan. Rémi ehdotti Klodvigia naimaan kristityn burgundiprinsessan Clotilden. Burgundit olivat frankkien naapureita ja asuttivat nykyisten Savoien ja Dauphinen maakuntien alueilla. Avioliitto solmittiin Soissons’issa vuonna 493. Gregorius Tourslaisen mukaan tuon tapahtuman jälkeen Clotilde teki kaikkensa saadakseen puolisonsa kääntymään kristinuskoon. Mutta aluksi Klodvig oli erinomaisen vastahankainen, hän epäili yhden ainoan jumaluuden olemassaoloa ja toisaalta hänen vanhimman kasteen saaneen poikansa varhainen kuolema vahvistivat tätä epäuskoa asiaan. Toisaalta Klodvig pelkäsi mahdollisen kääntymisensä kristinuskoon vähentävän pakanallisen kansan hänelle antamaa tukea. Kuitenkin hän tarvitsi samalla yhä enemmän roomalaisen Gallian papiston tukea, sillä tämä ryhmä oli kasvattanut valtaansa kristinuskon vaikutuksen levitessä gallien keskuuteen. Piispat olivat ottaneet keskeisimmän hallinnollisen roolin kaupungeissa sen jälkeen kun roomalaiset virkamiehet olivat niistä kaikonneet ja tulleet siis näin todellisiksi hallinnollisiksi johtajiksi entiseen roomalaiseen Galliaan. Lisäksi kirkolla oli hallussaan ainoa hyvin organisoitu hallinnollinen rakenne, ja se levisi paljon laajemmalle kuin vain barbaariset pikkuvaltiot. Lopullinen kääntyminen tapahtui Tolbiacin taistelun (496) seurauksena kun joko kohtalo tai sattuma poisti Klodvigin epäilyt kristinuskon suhteen. Taistelussa Klodvig taisteli alemanneja vastaan ja tarkoituksena oli valtakunnan laajentaminen itään, nykyisen Elsassin, Moselin ja Reinin alueelle. Hänen armeijansa oli häviämässä taistelun. Gregorius Tourslainen kertoo edelleen, että Klodvig ei tiennyt minkä pakanallisen jumalan puoleen olisi ollut viisasta kääntyä. Silloin Klodvig päätti rukoilla Kristusta ja lupasi hänelle kääntyvänsä kristinuskoon jos saisi voiton taistelussa. Tämä tosin voidaan nähdä keisari Konstantinus I:n suuren kääntymyksen toistona. Taistelun raivotessa ja juuri kun Klodvig itse oli piiritettynä ja joutumaisillaan vangiksi, osui nuoli alemannien päällikköön ja surmasi tämän. Tämän jälkeen alemannien armeija lähti pakoon taistelusta. Voitto siis kuului Klodvigille ja kristittyjen jumalalle. Klodvig otti vastaan kasteen yhdessä 3 000 sotilaansa kanssa - olivathan tuolloin kollektiiviset kasteet hyvin yleisiä – Reimsissä Remigiuksen antamana 25. joulukuuta 496 tai 498. Päivä oli antiikin Roomassa keisareiden kruunauspäivä. Tämä kaste muodostui merkitykselliseksi Ranskan historiassa, sillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Ranskan kuninkaat, aina Kaarle X 1825, saakka on kruunattu ja voideltu Reimsin katedraalissa. Näin Klodvigin kaste merkitsi alkua papiston ja Ranskan kuninkuuden välisen vahvan siteen syntymiselle. Hallitsijan tuli hallita Jumalan nimissä, ja ainoastaan hänen suorat jälkeläisensä saattoivat vaatia kruunua itselleen. Tämä kaste myös mahdollisti Klodvigin entistä tiukemman otteen kansasoihin, jotka jo olivat hänen valtansa alla. Kasteen avulla hän saattoi ottaa tuekseen valtakunta laajenemisessa myös kirkonmiesten roolin.

Valtakunnan laajeneminen etelään

Roomalaisten keisarin Anastasius I:n tuen avulla Klodvig hyökkäsi länsigootteja , jotka asuttivat suurinta osaa Iberian niemimaasta (Septimanie) ja Gallian lounaisosia Loiren laaksoon pohjoisessa Cévannesiin idässä. Keväällä vuonna 507 frankit aloittivat etelään suuntautuneen offensiivinsa, ylittivät Loire-joen matkalla kohden Toursia. He kohtasivat Alarikin armeijan tasangolla lähellä Poitiers'n kaupunkia. Historioitsijoiden mukaan kohtaaminen johti mielettömään taisteluun ja länsigootin antautuivat päällikkönsä kuoleman jälkeen. Tämä voitto mahdollisti frankeille kaikkien aiemmin länsigooteille Loiren, valtameren ja Pyreneiden välisellä alueella kuuluneiden maa-alueiden liittämisen omaan valtakuntaansa.

Pariisi, uusi pääkaupunki

Tournain ja Soissons'in jälkeen Klodvig vuonna 508 valitsi lopullisesti Pariisin valtakuntansa pääkaupungiksi. Valinnan syyt lienevät olleet puhtaasti strategisia, silla Citén saari oli varuskuntakaupunki ja hallinnon residenssi keisariajan lopulla. Valinnalla ei ollut kuin symbolista merkittävyyttä, sillä valtakunnalla ei ollut hallintoa ja Klodvigin seuraajat eivät juuri arvostaneet kaupungin kuulumista valtakunnan yhteyteen. Klodvigin hallinnon aikana ei Pariisi kokenut mitään merkittävää muutosta, ja näin asiantila jatkui koko merovingikauden ajan. Kaupunki ei kokenut suuria muutoksia rakennustensa suhteen, vaan antiikin perintöä säilytettiin ja joskus rakennettiin uudelleen. Ainoastaan uudet kirkolliset rakennukset muuttivat vähän kaupungin maisemakuvaa ja niiden rakentamisen kustansi useimmiten joku kuninkaallisen perheen tai muun aristokratian jäsen. Mutta Klodvigin kuoleman jälkeen kuningatar Clotilde oli innokas kaupungin uusien rakennusten rakennuttaja.

Kuninkaallinen kuolema

Klodvig kuoli 45 vuoden ikäisenä Pariisissa 20. marraskuuta 511. Perinteen mukaisesti hänet haudattiin Saint-Apotres-basilikaan, tulevaan Sainte-Geneviève-kirkkoon, joka oli rakennettu tämän kaupungin nimikkopyhimyksen haudan päälle. Paikalla on nykyisin rue Clovis-katu ja se sijaitsee Saint-Etinne-du-Mont kirkon ja Henri IV lyseon välissä.

Valtakunnan jako 511

Klodvigin kuoltua hänen poikansa (Clotaire I, Chlodomer, Theuderic I ja Childebert I) jakoivat isänsä valtakunnan, jonka yhdistämiseen ja rakentamiseen oli mennyt yhden ihmisen koko ikä. Mutta jako oli perimystradition mukainen tapahtuma. Nykyisen Ranskan alueista vain Provence, Septimanie ja Burgundien kuningaskunta pystyivät vastustamaan ensimmäisten merovingien valloituksia. Valtakunta jaettiin siis neljään osaan. Kolme niistä oli lähes yhtä suuria, mutta vanhimmalle Klodvigin pojalle Thierrylle annettiin Reinin ja Loiren väliltä kaikkein suurin alue, joka käsitti lähes kolmanneksen aiempaa roomalaista Galliaa. Gregorius Tourslainen kertoo, että valtakunnan jako tapahtui sen korkeimman aristokratian, täysi-ikäisen Theodorikuksen ja leskikuningatar Clotilden läsnä ollessa. Lähtökohtana oli yksityisomaisuutta koskeva lainsäädäntö, jonka Klodvig oli kirjoituttanut saalilaiseen lakiin 511, ja sen mukaan perilliset jakoivat kuninkaan valtakunnan tämän omaisuutena. Näin frankeilla ei ollut käsitystä ns. julkisesta omaisuudesta, kuten ei myöskään käsitteestä valtio (lat. res publica). Valtakunta, joka tosiasiallisesti oli ollut olemassa katosi perinnönjaon myötä.

Katso myös

- Luettelo frankkien kuninkaista Luokka:Frankkien kuninkaat ja:クロヴィス1世

751

Vuosisadat: 500-luku 600-luku - 700-luku - 800-luku 900-luku Vuosikymmenet: 700 710 720 730 740 - 750 - 760 770 780 790 800 Vuodet: 746 747 748 749 750 - 751 - 752 753 754 755 756 ----

Tapahtumia

- Pipin Pieni valitaan frankkien kuninkaaksi.

Syntyneitä

Kuolleita

- ko:751년

Rautakausi

Rautakausi on Euroopan, Aasian ja Afrikan menneisyyteen liittyvä käsite. Se tarkoittaa aikaa, jolloin rautaa käytettiin yleisesti työkaluissa ja aseissa. Rautakaudeksi nimitetään yleensä vain esihistoriallista vaihetta, mutta Lähi-idässä, Egyptissä, Vähä-Aasiassa ja Kreikassa on jo siirrytty historialliseen aikaan raudan tullessa käyttöön. Suomessa rautakausi jaetaan seuraaviin vaiheisiin: Varhaisrautakausi
- Esiroomalainen rautakausi (500 eaa - 0/50 jaa)
- Vanhempi roomalainen rautakausi (0/50 - 200 jaa)
- Nuorempi roomalainen rautakausi (200 - 400 jaa) Keskirautakausi
- Kansainvaellusaika (400 - 550 jaa)
- Merovingiaika (550 - 800 jaa) Myöhäisrautakausi
- Viikinkiaika (800 - 1025/1050 jaa)
- Ristiretkiaika (1025/1050 - 1150/1200/1300 jaa) Luokka:Historian ajanjaksoja Luokka:Arkeologia ko:철기 시대 ja:鉄器時代 simple:Iron Age

800

Vuosisadat: 700-luku - 800-luku - 900-luku Vuosikymmenet: 750 760 770 780 790 - 800 - 810 820 830 840 850 Vuodet: 795 796 797 798 799 - 800 - 801 802 803 804 805 ----

Tapahtumia

- 25. joulukuuta, Kaarle Suuri kruunataan keisariksi.

Syntyneitä

Kuolleita

- ko:800년 simple:800

800

Vuosisadat: 700-luku - 800-luku - 900-luku Vuosikymmenet: 750 760 770 780 790 - 800 - 810 820 830 840 850 Vuodet: 795 796 797 798 799 - 800 - 801 802 803 804 805 ----

Tapahtumia

- 25. joulukuuta, Kaarle Suuri kruunataan keisariksi.

Syntyneitä

Kuolleita

- ko:800년 simple:800

Norja

Norjan kuningaskunta on Pohjoismaihin ja Skandinaviaan kuuluva valtio. Se on Ruotsin länsinaapuri, ja sillä on yhteistä rajaa myös Suomen ja Venäjän kanssa. Pinta-alaltaan ja väestöltään Norja on hieman Suomea pienempi.

Historia

Norjan kuningaskunta alkoi muodostua viikinkiajalla 800–1000-luvuilla. Norjan kuningassuku päättyi 1387, ja maa päätyi liittoon Tanskan kanssa, vuodesta 1450 sopimuksen sitomana. Tanskan päädyttyä Napoleonin puolelle annettiin Norja Ruotsin kuninkaalle 1814. Ruotsi puolestaan oli menettänyt Suomen 1809 Haminan rauhassa Venäjälle. Norja julistautui itsenäiseksi 17. toukokuuta 1814 ja valitsi oman kuninkaansa. Ruotsi kuitenkin voitti sodan, ja Norja pakotettiin personaaliunioniin, mutta maa säilytti perustuslakinsa ja instituutionsa. Unioni hajosi 1905. Norja julistautui itsenäiseksi 7. kesäkuuta 1905, ja tilanne alkoi kehittyä uhkaavaksi maiden välillä, mutta Ruotsissa nousseen rauhanliikkeen vuoksi Ruotsi pidättäytyi Norjan-vastaisista toimista ja tunnusti Norjan itsenäiseksi valtioksi 26. lokakuuta samana vuonna. Kansallispäivä on kuitenkin 17. toukokuuta. Norjan hallitus pyysi Tanskan prinssi Carlia kuninkaaksi. Kansanäänestyksen jälkeen parlamentti hyväksyi hänet kuninkaaksi, ja hän otti nimen Håkon VII, mikä jatkoi Norjan keskiaikaisten kuninkaiden perinnettä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Norja oli Ruotsin tapaan puolueeton. Toisessa maailmansodassa Natsi-Saksa valloitti Norjan vuonna 1940 (Operaatio Weserübung). Norjan vastarinta kesti kaksi kuukautta, ja kuningas ja hallitus jatkoivat toimintaansa pakolaishallituksena Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Saksa asetti miehittämänsä Norjan johtoon Nasjonal Samlingin johtajan, Vidkun Quislingin, nukkehallituksen sekä Norjaa valvovaksi valtakunnankomissaariksi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen Essenin Gauleiterin, Josef Terbovenin, (23. toukokuuta 1898–8. toukokuuta 1945). Suomen tehtyä aselevon 4. syyskuuta 1944 Neuvostoliiton kanssa annettiin saksalaisille määräys poistua Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä. Alun perin saksalaiset suunnittelivat pitävänsä kiinni Petsamon nikkelikaivoksista 19. vuoristoarmeijan avulla, mutta lopulta Saksa päätti vetäytyä Lyngen–Skinbotnin tasolle koko 20. vuoristoarmeijaryhmän voimin. Lokakuun 1944 alussa 19. armeija oli vielä Neuvostoliiton puolella Litsajoella Rybachisalmen suulla. Aikomuksena oli vetäytyä kaksi- ja puolisataa kilometriä Norjan puolelle marraskuun puoleenväliin mennessä. Kuitenkin jo 7. lokakuuta 1944 iski marsalkka Kirill Meretškovin johtama Neuvostoliiton 14. armeija ja Pohjoinen laivasto 133 500 miehen voimin 2. ja 6. vuoristodivisioonan väliin. Saartoa peläten määräsi saksalaisia komentanut kenraalieversti Lothar Rendulic 19. vuoristoarmeijan vetäytymään Norjaan. Saksalaiset polttivat Kirkkoniemen, jottei eteneville neuvostoliittolaisille olisi jäänyt sodankäynnille arvokkaita tarvikkeita. Finnmarkin läänistä määrättiin evakuoitavaksi 43 000 asukasta etenevien neuvostojoukkojen tieltä, mutta vielä marraskuun lopussa itäisessä Finnmarkissa oli vajaat 25 000 asukasta odottamassa saksalaisten lähtöä. Neuvostojoukkoihin liittyi Norjan pakolaishallituksen alaisia norjalaisjoukkoja, mutta neuvostojoukot jäivät Pohjois-Norjaan syyskuuhun 1945 asti. Tämän on arveltu johtuvan siitä, että Yhdysvallat osoitti elokuussa 1945 Japanille olevansa ydinasevalta. Tanskalle kuuluvalta Bornholmin saarelta neuvostoliittolaiset poistuivat vasta keväällä 1946. Norjaa olivat olleet pohjoisesta vapauttamassa neuvostojoukot, mutta ne jäivät kuukauksiksi Saksan antautumisen jälkeenkin maahan. Saksalaiset jäivät Norjaan Saksan länsiliittoutuneille antautumiseen, 8. toukokuuta 1945, asti. Saksa antautui toisen kerran Neuvostoliitolle päivää myöhemmin, 9. toukokuuta 1945, mitä juhlitaan valtiollisesti Venäjällä voitonpäivänä. Sodan jälkeen Norjassa arvioitiin maan ulkopoliittinen suuntaus uudelleen ja liittoutuneiden puolelle ajautuneena valittiin länsisuuntaus, mikä näkyi siinä, että Norja ryhtyi Marshall-avun vastaanottajamaaksi, mitä Neuvostoliitto ei periaatteessa hyväksynyt nähden siinä Yhdysvaltain keinon lähentää Länsi-Euroopan maat itseensä. Taloudellisesti Norja alkoi vaurastua merkittävästi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla, kun Pohjanmereltä alettiin pumpata öljyä. Norja kokosi verrattain nopeasti mittavan valtionyhtiösektorin valtiontalouden tueksi, ja maan elintaso alkoi nousta. Vuosien 1974 ja 1979 öljykriisit nostivat öljyn hintaa voimakkaasti tarjoten tulolähteen Norjan nousulle. Ulkopolitiikassaan Norja on ollut maltillinen Nato-maa suhteessaan Neuvostoliittoon ja Venäjään pyrkien löytämään jälkimmäisen kanssa yhteisiä taloudellisia intressejä Kalottialueella. Norja luopui Saksasta ja osin Neuvostoliitosta saamiensa kokemusten kannustamana pohjoismaisesta puolueettomuudesta, liittyi NATOon 1949 ja oli YK:n perustajajäsen. Norjalaiset ovat hylänneet EY/EU-jäsenyyden kahdesti, vuosina 1972 ja 1994. EU-jäsenyyden riskinä on nähty sisämarkkinoiden mahdollisesti edellyttämä energiasektorin vapauttaminen mahdollisesti muodostuville energian yhteismarkkinoille, mikä veisi halvan energian ja öljysektorin valtionomistuksen avulla suoritettavalta aluepolitiikalta taloudelliset edellytykset samoin kuin voimaperäisen kansallisen maatalouspolitiikan edellytykset. Korvatakseen ulkopuolisuutensa EU:sta toimii Norja aktiivisesti kansainvälisillä foorumeilla rauhanneuvottelijana, YK:n rauhanturvaamistoiminnassa, ja sen kehitysapu suhteessa kansantuloon on maailman suurinta ja monenkeskeisintä. Katso myös: Luettelo Norjan kuninkaista

Politiikka

Norja on perustuslaillinen kuningaskunta, tällä hetkellä hallitsijana on Harald V.

Norjan läänit

Norja on jakaantunut 19:a hallinnolliseen lääniin (norjaksi fylke). Näissä lääneissä on yhteensä 433 kuntaa. Katso myös Luettelo Norjan kunnista. Luettelo Norjan kunnista
- Akershusin lääni
- Itä-Agderin lääni
- Buskerudin lääni
- Finnmarkin lääni
- Hedmarkin lääni
- Hordalandin lääni
- Møre ja Romsdalin lääni
- Nordlandin lääni
- Nord-Trøndelag
- Opplandin lääni
- Oslon lääni
- Østfoldin lääni
- Rogalandin lääni
- Sogn ja Fjordanen lääni
- Etelä-Trøndelagin lääni
- Telemarkin lääni
- Tromssan lääni
- Länsi-Agderin lääni
- Vestfoldin lääni

Maantiede

Vestfoldin lääni Norjan maantiede Lännessä sijaitsee Norjanmeri, etelässä Skagerrak ja pohjoisessa Barentsinmeri. Skandit on vanha poimuvuoristo, joka on Ruotsin ja Norjan valtiollisella rajalla. Norjalle kuuluvat Huippuvuorten (Svalbard) saariryhmä Pohjoisella Jäämerellä sekä kaksi muuta saarta: Jan Mayen ja Bouvet'nsaari. Norjassa on runsaasti järviä ja jokia. Suurin järvi on Mjosa ja pisin joki Glåma. Suurin osa Norjasta on havumetsien peitossa ja puusto melko samanlaista kuin Suomessa. Etelässä on lauhkeaa lehtimetsävyöhykettä ja rannikolla karua tundraa. Norjan pääkaupunki on Oslo, muita suuria kaupunkeja ovat Trondheim, Bergen ja Tromssa. Norjan rantaviivan pituus on vuonot ja saaret mukaan luettuna 83 000 km.

Talous

Norjan rahayksikkö on kruunu (NOK), joka jakaantuu sataan äyriin. Norjan öljyvarat ovat nostaneet sen maailman talouksien huipulle: 1999 öljynvienti toi 35 % vientituloista. Norja on maailman kolmanneksi suurin öljynviejä Saudi-Arabian ja Venäjän jälkeen. Norjan valtio on säästänyt öljytuloista rahastoon 114 miljardia USA:n dollaria. Norja on Euroopan alueen suurimpia maakaasun tuottajia, ja se on myös merkittävä alumiinin jalostaja. Noin puolet teollisuudesta keskittyy Oslon ympärille. Vientiin menee alumiinia, terästä, paperia ja kalaa. Etelä-Norjassa harjoitetaan intensiivistä sekataloutta, mutta vain kolme prosenttia maa-alasta on viljelyksessä. Norjassa kylmyys huonontaa satoja, ja merellisten alueiden epävakainen sää haittaa leipäviljan viljelyä. Sen takia alueella kasvatetaan vihanneksia ja juureksia, esimerkiksi perunaa. Rehukasvit menestyvät hyvin, ja siksi lypsykarjatalous on tärkeää. Norja kuuluu maailman tärkeimpiin kalastusalueisiin pitkän rantaviivansa ja matalanmeren aluiden takia. Silli on yleisin ja tärkein laji kalastuksen kannalta. Ennen Norjassa oli merkittävää laivanrakennusteollisuutta, mutta 1980-luvun puolivälissä se vähentyi murto-osaan. Norjassa melkein kaikki sähkö tuotetaan vesivoimalla ja vesivoimalaitoksia on rakennettu paljon vuorille. Siksi Norja on monessa suhteessa päässyt lähemmäs kestävää kehitystä. Öljynporauslautat saavat voimansa aaltoenergiasta.

Väestöjakauma

Norjan väkiluku on pysynyt koko ajan tasaisena eikä ole noussut. Siksi Norja on väestöllisen muuntumisen neljännessä vaiheessa. Norjassa puhutaan norjaa, joka jakautuu kahteen päämurteeseen: bokmålet, jota puhuu 86–90 prosenttia (mukaan lukien riksmål) ja nynorsk, jota puhuu 10–12 prosenttia väestöstä. 86 prosenttia väestöstä kuuluu Norjan evankelis-luterilaiseen valtionkirkkoon. Muiden uskontokuntien edustajia on neljä prosenttia ja uskonnottomia 10 prosenttia.

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kupari
- nikkeli
- rautamalmi
- sinkki
- lyijy
- kala
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- maakaasu
- koneet
- kala

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Norja Google Mapsissa] Luokka:Norja als:Norwegen ms:Norway zh-min-nan:Norge [[got:

Ruotsi

Ruotsi on pohjoismainen perustuslaillinen monarkia. Sillä on yhteinen maaraja Suomen lisäksi Norjan kanssa.

Historia

Pääartikkeli: Ruotsin historia Ruotsin nykyisistä kieliryhmistä vanhin ovat mahdollisesti saamelaiset. Kuitenkin myös indoeurooppalainen kielimuoto, josta ruotsin kieli vähitellen on kehittynyt, levisi maahan jo kivikaudella. 800- ja 900-lukujen aikana eteläisessä Ruotsissa vallitsi viikinkikulttuuri. Ruotsalaiset viikingit kävivät kauppaa, sotivat ja kolonosoivat Itämeren alueella, Venäjällä ja aina Mustallamerellä asti. Kristinusko saapui Ruotsiin jo viikinkiajalla, mutta vakiintui lopullisesti vasta 1100-luvulla. Suomesta tuli osa Ruotsia joskus 1100- ja 1200-luvun aikana. Suomea kutsuttiin 1300- ja 1400-luvuilla ruotsalaisissa asiakirjoissa Itämaaksi. Vuonna 1389 perustettiin Kalmarin unioni, kun Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningaskunnat tulivat saman hallitsijan alaisiksi. 1400-luvulla Ruotsi taisteli päästäkseen irti Tanskan vallasta. Ruotsi erosi unionista vuonna 1521 ja erosta tuli lopullinen kun Kustaa Vaasasta tuli Ruotsin kuningas 1523. 1600-luvulla Ruotsista tuli eurooppalainen suurvalta, erityisesti kuningas Kustaa II Aadolfin ansiosta. 1700-luvulla Ruotsin suurvalta-asema luhistui. Venäjästä tuli uusi pohjolan suurvalta, kun se kukisti Ruotsin Suuressa Pohjan sodassa. Suomen sodassa vuonna 1808 Venäjä valtasi Suomen Ruotsilta. Ruotsi oli puolueeton ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Kylmän sodan aikana Ruotsi pysyi myös puolueettomana. Ruotsi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995.

Politiikka

Ruotsi on perustuslaillinen monarkia, jonka muodollinen päämies on kuningas. Nykyinen kuningas on Kaarle XVI Kustaa. Lainsäädäntövaltaa Ruotsissa käyttävät yksikamarinen parlamentti (valtiopäivät, ruotsiksi riksdag) sekä pääministerin johtama hallitus. Ruotsissa on vallalla monipuoluejärjestelmä. Ruotsin eduskuntapuolueita ovat (suluissa kansanedustajien määrä)
- Socialdemokraterna (Sosiaalidemokraattinen puolue) (144)
- Moderata samlingspartiet (Kokoomuspuolue) (55)
- Folkpartiet liberalerna (Kansanpuolue) (48)
- Kristdemokraterna (Kristillisdemokraatit) (33)
- Vänsterpartiet (Vasemmistopuolue) (30)
- Centerpartiet (Keskustapuolue) (22)
- Miljöpartiet de Gröna (Ympäristöpuolue) (17) Ruotsissa on Sosiaalidemokraattisen puolueen muodostama vähemmistöhallitus, jota tukevat Vasemmistopuolue ja Ympäristöpuolue. Pääministeri on Göran Persson.

Sisäpolitiikka

Ruotsin suuri saavutus oli 1930-luvulta alkaen erityinen sosiaalivaltio eli Kansankoti (Folkhemmet) joka melkoisesti paransi kansalaisten taloudellista asemaa ja yhdenvertaisuutta. 1980-luvun lopulla Ruotsin taloudellinen tilanne on kuitenkin muuttunut epävarmemmaksi, mikä on johtanut hyvinvointivaltion rahoituskriisiin, mikä vaikeutti järjestelmän ylläpitoa.

Kansainväliset suhteet

Ruotsi on ollut Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuodesta 1946, vuosi YK:n perustamisen jälkeen. Ruotsalainen Dag Hammarskjöld oli YK:n pääsihteeri vuosina 1953-1961. Ruotsi ei kuulu sotilasliittoihin, mutta käytännössä se on ollut läheisessä yhteistyössä läntisten maiden kanssa. Liittoutumattomuudella on Ruotsissa vankka kansan tuki. Ruotsi on ollut Euroopan unionin jäsen 1.1.1995 lähtien. Ruotsalaiset hyväksyivät Euroopan union jäsenyyden kansanäänestyksen jälkeen, jossa 52,3% ruotsalaisista tuki Euroopan unioniin liittymistä. Liittymissopimuksen mukaan Ruotsin tulee liittyä yhteisvaluutta euroon, kun se täyttää ns. Emu-kriteerit. Ruotsalaiset kuitenkin hylkäsivät Euron vuonna 2003 pidetyssä kansanäänestyksessä. euro

Läänit

Ruotsi on jaettu 21 lääniin (län). Läänit on edelleen jaettu 290 kuntaan (kommun). Ruotsi jaetaan myös tradition mukaan maihin (land) (Sveanmaa, Göötanmaa sekä Norlanti) ja maakuntiin (landskap).
- Blekingen lääni
- Gotlannin lääni
- Gävleborgin lääni
- Hallannin lääni
- Jämtlannin lääni
- Jönköpingin lääni
- Kalmarin lääni
- Kronobergin lääni
- Norrbottenin lääni (Pohjoispohjan lääni)
- Skoonen lääni
- Södermanlannin lääni
- Taalainmaan lääni
- Tukholman lääni
- Upsalan lääni
- Värmlannin lääni
- Västerbottenin lääni (Länsipohjan lääni)
- Västernorlannin lääni (Länsi-Norlannin lääni)
- Västmanlannin lääni
- Länsi-Göötanmaan lääni
- Örebron lääni
- Itä-Göötanmaan lääni

Maantiede

Ruotsin maantiede Ruotsi on sekä pinta-alaltaan (450 000 neliökilometriä) että väestöltään (noin 9 miljoonaa) jonkin verran Suomea suurempi. Ruotsin pääkaupunki on Tukholma. Muita kaupunkeja ovat muun muassa Malmö, Göteborg, Uppsala, Haaparanta, Luulaja ja Uumaja. Katso Luettelo Ruotsin kunnista.

Väestö

Ruotsissa puhutaan pääasiassa ruotsia, suurin vähemmistökieli on suomi. Maalla ei kuitenkaan ole Suomen tapaan lainsäädännöllä määrättyä virallista kieltä ruotsin hallitsevasta asemasta huolimatta. Euroopan unionin direktiivin johdosta viiden vähemmistökielen asema kirjattiin lakiin 1999; näitä ovat saame, meänkieli (suomen murre), suomi, romaani ja jiddish. Näillä kielillä on virallinen asema valtion virastoissa, oikeudessa, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa tiettyjen kuntien alueella. Saamen kielellä on virallinen asema Arjeplogin, Jällivaaran (Gällivare), Jokkmokkin ja Kiirunan kunnissa ja niiden läheisyydessä. Suomi ja meänkieli ovat virallisia Jällivaaran, Haaparannan, Kiirunan, Pajalan ja Ylitornion kunnissa. Vähemmistökielillä ei kuitenkaan ole samaa asemaa kuin ruotsilla Suomessa. Romaanilla ja jiddishillä on asema historiallisina vähemmistökielinä, ja Ruotsin hallituksella on tietty velvollisuus tukea niitä. Ruotsissa asuu suuri määrä ulkomaalaissyntyisiä maan vapaamielisen pakolaisten vastaanoton ja 1960- 1980-luvulle vallinneen aktiivisen siirtotyöläispolitiikan ansiosta. Suurin osa ruotsalaisista on luterilaisia. Vielä muutamia vuosia sitten luterilaiseen kirkkoon kuuluminen oli pakollista, ja sen lisäksi sai kuulua johonkin muuhun uskontokuntaan. Ruotsalaiset ovat yleisesti ottaen huomattavasti suomalaisia vähemmän uskonnollisia.

Talous

Ruotsin talous painottuu voimakkaammin metalli- ja kemianteollisuuteen samoin kuin Suomen. Volvo, Saab, Ericsson, Tetrapak, Asea ja Nobel ovat olleet ruotsalaisen talouselämän kivijalkoja ja omistus on monimutkaisten, eri äänivaltaisten osakkeiden kautta keskittynyt muutamalla mahtiomistajalle muun muassa Wallenberg-suvulle. Viime vuosien aikana omistus on monessa yhtiössä siirtynyt kansainväliseen omistukseen ja tämä on myös Ruotsissa johtanut monien tuotantolaitosten lakkauttamiseen.

Merkittävimmät luonnonvarat

- sinkki
- rautamalmi
- kupari
- lyijy
- hopea
- uraani
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- paperituotteet

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Ruotsi Google Mapsissa] Luokka:Ruotsi als:Schweden ms:Sweden zh-min-nan:Sverige [[got:

Baltia

right Baltian maat viittaa kolmeen valtioon Itämeren itäpuolella:
- Latvia
- Liettua
- Viro Epävirallisissa yhteyksissä käytetään myös käsitettä baltit, tosin tällä voidaan tarkoittaa myös kyseisten maiden asukkaita (varsinaisesti baltit ovat pelkästään balttilaisten kielten puhujia eli latvialaisia ja liettualaisia, ei itämerensuomalaista kieltä puhuvia virolaisia). Myös käsite Koillis-Eurooppa on saavuttanut suosiota maiden itsenäistyttyä Itä-Euroopasta erottautumisen vuoksi.

Baltian historia

Vuonna 1219 Tanska valloitti Pohjois-Viron. Samoihin aikoihin saksalainen ritarikunta valloitti etelästä ja lännestä käsin Latviaa ja Viroa. Ritarien perässä tuli saksalaisia hansakauppiaita. Kun maanomistus tämän seurauksen siirtyi saksalaisille, aateliset alistivat kantaväestön vähitellen maaorjiksi. Myös Pohjois-Viro siirtyi 1300-luvulla saksalaisen ritarikunnan valtaan. 1500-luvulla Venäjä, Puola, Tanska ja Ruotsi kävivät pitkiä sotia Baltiasta. Näiden seurauksena Ruotsi voitti Viron ja Pohjois-Latvian, kun taas Liettua siirtyi Puolalle. 1721 Venäjä liitti itseensä Viron ja Latvian ja vuonna 1795 Liettuan. Baltian maat julistautuivat itsenäisiksi 1918, mikä johti itsenäisyyssotaan Neuvosto-Venäjää vastaan. Kun Stalin ja Hitler jakoivat Eurooppaa Molotovin-Ribbentropin sopimuksen yhteydessä vuonna 1939, Baltia päätyi Neuvostoliitolle.

Suomi ja Baltia

Ennen toista maailmansotaa myös Suomi laskettiin joskus mukaan Baltian maihin, erityisesti Neuvostoliiton mielestä. Muun muassa Molotov-Ribbentropin sopimus mainitsee Suomen yhtenä sille kuuluvista Baltian maista. Suomi oli tästä eri mieltä, ja toisen maailmansodan jälkeen Suomi onkin yleensä laskettu mukaan Pohjoismaihin. Luokka:Latvia Luokka:Liettua Luokka:Viro Luokka:Baltian maat ja:バルト三国

400

Vuosisadat: 200-luku 300-luku - 400-luku - 500-luku 600-luku Vuosikymmenet: 350 360 370 380 390 - 400 - 410 420 430 440 450 Vuodet: 395 396 397 398 399 - 400 - 401 402 403 404 405 ----

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- als:400 ko:400년

800

Vuosisadat: 700-luku - 800-luku - 900-luku Vuosikymmenet: 750 760 770 780 790 - 800 - 810 820 830 840 850 Vuodet: 795 796 797 798 799 - 800 - 801 802 803 804 805 ----

Tapahtumia

- 25. joulukuuta, Kaarle Suuri kruunataan keisariksi.

Syntyneitä

Kuolleita

- ko:800년 simple:800

Satakunta

Satakunta on Suomen maakunta. Sitä ympäröivät Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

Maakuntahallitus

Satakunnan maakuntahallituksen puheenjohtajana 2001—2004 toimi Jämijärven kunnanjohtaja Esa Ala-Karvia (Keskusta). Maakuntavaltuuston puheenjohtaja on kansanedustaja Pirkko Peltomo (SDP).

Kunnat

Luettelo Satakunnan kunnista. Kaupungit on lihavoitu.

- Eura
- Eurajoki
- Harjavalta
- Honkajoki
- Huittinen
- Jämijärvi
- Kankaanpää
- Karvia
- Kiikoinen
- Kiukainen

- Kodisjoki
- Kokemäki
- Köyliö
- Lappi
- Lavia
- Luvia
- Merikarvia
- Nakkila
- Noormarkku

- Pomarkku
- Pori
- Rauma
- Siikainen
- Säkylä
- Ulvila
- Vampula

1. tammikuuta 2005 Punkalaidun siirtyi osaksi Pirkanmaan maakuntaa.

Pohjois-Satakunnan seutukunta

Honkajoki, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kiikoinen, Lavia ja Siikainen muodostavat Pohjois-Satakunnan seutukunnan. Sen asukasluku on 27 000. Seutukunnan keskus on Kankaanpää.

Porin seutukunta

Harjavalta, Huittinen, Kokemäki, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Noormarkku, Pomarkku, Pori, Ulvila ja Vampula muodostavat Porin seutukunnan. 1. tammikuuta 2005 Kullaa liittyi Ulvilan kaupunkiin. Seutukunnan asukasluku on 139 000 ja se on asukasluvultaan Suomen seitsemänneksi suurin. Porin seutukunta tunnetaan myös nimellä Karhukunnnat.

Rauman seutukunta

Eura, Eurajoki, Kiukainen, Kodisjoki, Köyliö, Lappi, Rauma ja Säkylä muodostavat Rauman seutukunnan. Sen asukasluku on 69 000.

Vaakuna

Satakunnan vaakuna on pysynyt muuttumattomana varhaisista Ruotsin vallan ajoista lähtien. Satakunnan vaakunan synty voidaan liittää Juhana III:n, Suomen suurruhtinaan omaksumaan arvonimeen. Ennen Juhana oli Suomen herttuana. Hänen vaakunastaan ovat peräisin myös Varsinais-Suomen vaakunat.

Aiheesta muualla

- [http://www.satakunta.fi/ Satakuntaliitto]
- [http://www.satakylat.fi/ SataKylät ry]
- [http://www.satakuntatourist.fi/ Satakunnan matkailusivut] Luokka:Länsi-Suomen lääni Luokka:Suomen historialliset maakunnat Luokka:Suomen maakunnat

Pirkanmaa

Pirkanmaa on Suomen maakunta. Sitä ympäröivät Satakunta, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Suomi. Pirkanmaalla on 33 kuntaa, joista 11 on kaupunkeja. Pirkanmaan keskuspaikka on Tampere. Pirkanmaan liitto toimii Pirkanmaan kehityksen edistämiseksi ja hoitaa mm. maakuntakaavoitusta.

Linkki

- [http://www.pirkanmaa.fi Pirkanmaa] Luokka:Suomen maakunnat

Uusimaa

Uusimaa (ruotsiksi Nyland, latinaksi Nylandia) on Suomen maakunta, joka kuuluu Etelä-Suomen lääniin ja sijaitsee Suomenlahden rannikolla. Historiallinen Uusimaa (Ruotsin vallan aikainen Nyland) käsittää laajemman alueen, joka on nykyään jaettu Uudenmaan, Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson uusien maakuntien välille. Uusimaa ja etenkin rannikko on ollut perinteisesti ruotsinkielistä seutua, mutta Helsingin tultua Suomen pääkaupungiksi suomen kieli on yleistynyt Helsingin ympärillä ja on jo enemmistökielenä suuremmassa osassa maakuntaa. Maakunnan pinta-ala on 6 366 neliökilometriä ja väkiluku 1 329 004. Uusimaa on ylivoimaisesti Suomen väkirikkain maakunta. Sinne muuttaa vuodessa noin 100 000 - 200 000 ihmistä muualta Suomesta, mikä on johtanut tilanteeseen, jossa neljännes Suomessa asuvista asuu Uudellamaalla. Bruttokansantuote Uudellamaalla oli vuonna 2003 yhteensä 43 747 miljoonaa euroa. Uudenmaan elinkeinorakenne on palveluvaltainen. Valtion pääkaupungin ympärille on kerääntynyt kouluja, pääomaa ja työvoimaa. Varsinkin Kehä III:n ja pääradan varrella pääkaupunkiseudulla, Lohjan seudulla ja rannikolla on teollisuutta. Teollistuneimmat kunnat ovat Hanko, Lohja, Pohja ja Tammisaari. Eteläisen sijainnin ja hedelmällisen maaperän ansiosta maataloudenkin edellytykset ovat hyvät.

Jako

Uusimaa jakaantuu 24 kuntaan, joista puolet ovat kaupunkeja. 11 kuntaa on kaksikielisiä. Alla olevassa luettelossa kaupungit ovat painotettuja.
- Espoo
- Hanko
- Helsinki
- Hyvinkää
- Inkoo
- Järvenpää
- Karjaa
- Karjalohja
- Karkkila
- Kauniainen
- Kerava
- Kirkkonummi
- Lohja
- Mäntsälä
- Nummi-Pusula
- Nurmijärvi
- Pohja
- Pornainen
- Sammatti
- Siuntio
- Tammisaari
- Tuusula
- Vantaa
- Vihti

Aiheesta muualla

- [http://www.uudenmaanliitto.fi Uudenmaan liitto] Luokka:Suomen maakunnat Luokka:Suomen historialliset maakunnat

Ahvenanmaa

Ahvenanmaa (ruotsiksi Åland) on saariryhmä Itämeressä. Se muodostaa Suomeen kuuluvan demilitarisoidun itsehallinnollisen maakunnan. Ahvenanmaan ainoa virallinen kieli on ruotsi. Maakunnan väkiluku on 26 010 ja sen pääkaupunki on Maarianhamina.

Maantiede

Ahvenanmaa sijaitsee Pohjanlahden ja Itämeren pääalueen välissä. Maakuntaan kuuluu yli 6 500 saarta ja luotoa, joista Manner-Ahvenanmaa on suurin. Ruotsista sen erottaa kapeimmalta kohdaltaan noin 50 km leveä, saareton ja syvä Ahvenanmeri. Varsinais-Suomen saaristoa vastaan rajana oleva Kihti (Skiftet) sen sijaan on saarekas ja kapea. Pääsaari, Manner-Ahvenanmaa, on yli 50 km pitkä; siihen luetaan myös kapean Marsundin erottama Eckerö sekä Lemland ja Lumparland. Muita huomattavia saaria ovat Vårdö, Föglö, Sottunga, Kumlinge, Kökar ja Brändö. Vuoriperusta on enimmäkseen karkearakeista punervaa graniittilajia, ahvenanrapakiveä. Korkein huippu on Orrdalsklint (132 m) Saltvikin pitäjässä. Ahvenanmaan ilmasto on lauhkeampaa kuin muualla Suomessa, vuoden keskilämpö +5°, helmikuun -4°. Kasvillisuus yleensä rehevää, kasvisto lajirikas, siemenkasveja noin 750 lajia; niistä mainittakoon harvinainen, Suomessa vain Ahvenanmaalla kasvava marjakuusi ja rantamaisemiin leimaa antava tyrnipensas. Eläimistöstä puuttuvat muun muassa hirvi, ilves ja metso. Ahvenanmaan nimikkolajit ovat metsäkauris, merikotka, kevätesikko, hauki ja eloperäinen kalkkikivi.

Historia

Esihistoria

Orrdalsklint ja Långbergen Saltvikissä, Ahvenanmaan korkeimmat kohdat, alkoivat kohota merestä n. 10 000 vuotta sitten. Pikku hiljaa syntynyt saaristo sai ensimmäiset asukkaansa kivikaudella. Saarten vanhimmat arkeologiset kulttuurilöydöt edustavat kampakeraamista kulttuuria n. 4000 eaa. Noin 2500 eaa Ahvenanmaalle saapui kuoppakeramiikka ja noin 1800 eaa kuoppakeramiikan korvaa kiukaisten-kulttuurin löydöt. Saarten sijainnista johtuen skandinaavinen vaikutus on arkeologisessa aineistossa Ahvenanmaalla voimakkaampi kuin manner-Suomessa. Pronssikauteen ajoittuva Kökarin asuinpaikka lienee Puolan pohjoisrannikolta saapuneiden hylkeenpyynti- ja kaupparetkikuntien muistoa. Ahvenanmaalle on saapunut vaikutteita ja asukkaita idästä, lännestä ja etelästä koko saariryhmän olemassaolon ajan. Rautakaudella, varsinkin merovingi- ja viikinkiajoilla, arkeologiset aineistot ovat Ahvenanmaallakin runsaat. On vaikea sanoa, mitä kieltä saarten rautakautinen väestö puhui. 1000-luvulla saariryhmä ehkä autioitui, mutta sai pian uuden asutuksen Ruotsin suunnasta.

Etymologinen historia

Ahvenanmaan muinaishistoria ei välttämättä olekaan niin ruotsalainen kuin luullaan. Ahvenanmaan ruotsinkielinen nimi Åland on Lars Huldénin tutkimusten mukaan (Finlandssvenska bebyggelsenamn) muunnos muinaispohjoismaisesta sanasta ahva, joka on sama sana kuin latinan aqua 'vesi'. Toisaalta hän pitää mahdollisena sitäkin, että lähtökohtana voisi olla suomalainen sana "ahvena" ahven), josta kielen äännekehityksen sääntöjen mukaan on voinut kehittyä ruotsalainen sana å. Sanan loppu -maa olisi sitten käännetty ruotsiksi -land. Huldénin mukaan Ahvenanmaan nimistöstä osa on myös mahdollisesti suomalaisperäisiä tai suomalaisiin viittaavia nimiä. Tällaisia ovat hänen mukaan ehkä mm. Finbo, Finby, Finholma, Finnö, Finström, Geta (Kaita), Jomala, Jomalby, Jurmo (Jurimaa), Korsö (Koskipää), Lappo, Lappvesi, Leisor (Laitasaari), Lemböte, Lemland, Lumparby, Lumparland, Lumpo, Posta, Seglinge (Seilonen), Simskälä (Simasalo), Sålis (Saarilaksi) ja Töftö (Toivottu).

Ruotsalaisuuden aika

Keskiajalla Ahvenanmaasta tuli Korsholman linnaläänin keskusalue. Lääni siirtyi vuoden 1809 rauhassa osaksi Venäjään liitettyä Suomen suuriruhtinaskuntaa. Venäjä rakensi saarille Bomarsundin linnoituksen, joka myöhemmin tuhoutui Oolannin sodassa. Sodan jälkeen saaret demilitarisoitiin. Venäjä sitoutui Pariisin rauhassa vuonna 1856 olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata, mutta rakensi sinne kuitenkin linnoituksia ensimmäisen maailmansodan aikana. Suuriruhtinaskunnalta Ahvenanmaa periytyi Suomen tasavallalle. Suomen itsenäisyyden alkuaikoina, Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläinen sotaväki alkoi esiintyä hillittömästi myös Ahvenanmaalla. Tämän seurauksena siellä heräsi eräissä piireissä ajatus Ahvenanmaan liittämisestä Ruotsiin. Tämä pyrkimys, jonka johtomiehet olivat varatuomari C. Björkman ja toimittaja J. Sundblom, ja joka esiintyi muun muassa 7 135 hengen allekirjoittamassa adressissa, sai kannatusta Ruotsissa, mutta kohtasi koko Suomessa jyrkkää vastustusta. Suomen sisällissodan (1918) aikana Ruotsi lähetti saarille sotilasretkikunnan — nimellisesti suojelemaan ahvenanmaalaisia siviilejä, mutta todellisuudessa ilmeisesti valmistelemaan saarten liittämistä osaksi Ruotsia. Ruotsalaiset kuitenkin väistyivät saksalaisten tieltä. Ahvenanmaan kysymys joutui Yhdistyneen kuningaskunnan aloitteesta vuonna 1920 Kansainliiton neuvoston käsiteltäväksi. Tämän kesäkuussa 1921 tekemän päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen, mutta saarten ruotsinkielisen väestön kansallisuuden, kielen ja kulttuurin turvaamiseksi oli myönnettävä eräitä takeita, jotka Suomen eduskunta hyväksyi lisäyksinä ja muutoksina Ahvenanmaan jo 1920 saamaan laajaan itsehallintoon. Saarelaisten enemmistö on nykyisin tyytyväinen itsehallintoon. Lokakuussa 1921 tehtiin Genevessä kansainvälinen sopimus Ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja neutralisoimisesta. Ahvenanmaan linnoitukset purettiin jo vuonna 1919.

Itsehallinto

1919 Suomen eduskunta on vahvistanut itsehallinnon Ahvenanmaan itsehallintolailla 1920, jota uudistettiin 1951 ja 1991. Itsehallinto antaa ahvenanmaalaisille oikeuden säätää lailla omista sisäisistä asioistaan ja päättää maakunnan tulo- ja menoarviosta. Ahvenanmaalla on oma lakeja säätävä parlamentti, maakuntapäivät. Maakuntapäivät kokoontui ensimmäiseen täysistuntoonsa 9. kesäkuuta 1922. Sitä juhlitaan nykyään Ahvenanmaan itsehallintopäivänä. Maakuntapäivät nimittää maakuntahallituksen. Seuraavilla aloilla Ahvenanmaa toimii lähinnä kuten itsenäinen valtio omine lainsäädäntöineen ja omine hallintokoneistoineen:
- opetustoimi, kulttuuri ja muinaismuistojen suojelu
- terveyden- ja sairaanhoito
- ympäristöasiat
- elinkeinoelämän edistäminen
- sisäinen liikenne
- kunnallishallinto
- poliisitoimi
- postilaitos
- radio ja televisio Suomen liittyessä Euroopan unioniin Ahvenanmaan itsehallinto vahvistui. Ahvenanmaalla järjestettiin liittymisestä oma erillinen kansanäänestys. Ahvenanmaa on osana Suomea EU:n jäsen, mutta se ei kuulu EU:n veroliittoon, mikä mahdollistaa verovapaan myynnin laivaliikenteessä Ahvenanmaan ja EU:n välillä. Ahvenanmaan maakunnan itsehallinnosta johtuen Ahvenanmaan lääninhallituksella on erilaiset tehtävät kuin muun Suomen lääninhallituksilla. Ahvenanmaan postilaitos on julkaissut vuodesta 1984 alkaen Ahvenanmaan omia postimerkkejä. Myös omasta rahasta on välillä keskusteltu ja 1994 Ahvenanmaalta käsin pyrittiin julkaisemaan 100 taalerin juhlaraha. Tämä hanke kiellettiin, koska valtakunnan rahayksiköksi oli määrätty markka.

Kotiseutuoikeus

Ahvenmaalla on voimassa kotiseutuoikeusjärjestelmä (hembygdsrätt). Henkilöllä tulee olla kotiseutuoikeus, ennen kuin on mahdollista omistaa kiinteää omaisuutta saarella, äänestää maakuntapäivävaaleissa tai harjoittaa elinkeinoa. Kotiseutuoikeuden saa automaattisesti, jos se on jommallakummalla vanhemmista. Kotiseutuoikeutta voi hakea ruotsin kielen taitoinen Suomen kansalainen, joka on asunut maakunnassa vähintään viisi vuotta.

Kunnat

Ahvenanmaalla on yhteensä 16 kuntaa, joista Maarianhamina on ainoa kaupunki.

- Brändö
- Eckerö
- Finström
- Föglö

- Geta
- Hammarland
- Jomala
- Kumlinge

- Kökar
- Lemland
- Lumparland
- Maarianhamina

- Saltvik
- Sottunga
- Sund
- Vårdö

Muuta

- Ahvenanmaan suomalaiset

Tunnettuja ahvenanmaalaisia

- Gustaf Erikson, laivanvarustaja
- Janne Holmén, kestävyysjuoksija

Yrityksiä ja yhdistyksiä

- Chips Abp, elintarvikealan konserni
- Viking Line Abp, laivanvarustamo
- Ålands Penningautomatförening (PAF), peli- ja raha-automaattiyhdistys

Tunnettuja urheiluseuroja

- IFK Mariehamn (jalkapallo, Veikkausliiga)

Linkkejä

- [http://www.aland.fi/ Ahvenanmaan kotisivu (ruotsiksi)]
- [http://www.aland.fi/alandfi/ Ahvenanmaa pähkinänkuoressa] Luokka:Suomen saaret Luokka:Ahvenanmaa ko:올란드 제도 ja:オーランド諸島

Kanta-Häme

Kanta-Hämeen maakunta (ruots. Egentliga Tavastland) kuuluu Etelä-Suomen lääniin. Maakunnan pinta-ala on 5 204 km² ja väkiluku 165 886. Bruttokansantuote Kanta-Hämeessä oli vuonna 2001 yhteensä 2 968 milj. €

Kunnat

Kanta-Hämeen maakunnassa on 16 kuntaa. (Kaupungit on merkitty lihavoidulla.)

- Forssa
- Hattula
- Hauho
- Hausjärvi
- Humppila
- Hämeenlinna
- Janakkala
- Jokioinen

- Kalvola
- Lammi
- Loppi
- Renko
- Riihimäki
- Tammela
- Tuulos
- Ypäjä

Maakunnan lakkautetut kunnat ovat:
- Hämeenlinnan maalaiskunta
- Vanaja
- Koijärvi
- Tyrväntö

Linkkejä

- [http://www.hameenliitto.fi/ Hämeen liitto] Luokka:Suomen maakunnat

Etelä-Savo

Etelä-Savo on maakunta Kaakkois-Suomessa. Se käsittää suurin piirtein muinaisen Savon maakunnan eteläiset osat. Sitä ympäröivät Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Karjala, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Keski-Suomi. Etelä-Savo sijaitsee Suomen järviseudun sydämessä, ja on ehkä parhaiten tunnettu Saimaasta. Suurimmat kaupungit ovat Mikkeli, Savonlinna ja Pieksämäki. Etelä-Savossa on 20 kuntaa, jotka on listattu alla. Kaupungit on merkitty lihavoidulla.

- Enonkoski
- Haukivuori
- Heinävesi
- Hirvensalmi
- Joroinen
- Juva
- Kangasniemi
- Kerimäki
- Mikkeli
- Mäntyharju

- Pertunmaa
- Pieksämäki
- Pieksänmaa
- Punkaharju
- Puumala
- Rantasalmi
- Ristiina
- Savonlinna
- Savonranta
- Sulkava

Linkit

- [http://www.esavo.fi/ Etelä-Savo] Luokka:Savo Luokka:Suomen maakunnat

Mikkeli

Mikkeli (ruotsinkielinen nimi: Sankt Michel) on Suomen kaupunki joka sijaitsee Etelä-Savon maakunnassa, Itä-Suomen läänissä. Mikkeli on Itä-Suomen läänin pääkaupunki. Kaupungissa asui vuoden 2004 alussa 46 511 ihmistä ja sen pinta-ala on 1622,1 km², josta 303,6 km² on vesistöjä. Järviä ja lampia kaupungissa on noin 700. Väestötiheys on 35,3 asukasta/km². Keskustaajaman ja siihen välittömästi liittyvien Rantakylän ja Moisio-Tuukkalan alueiden ulkopuolella tiheämmin asuttuja alueita ovat Anttolan entinen kuntakeskus ja Otavan taajama. Mikkelin keskusta on Saimaan Savilahden rannalla. Kaupungin itäosien järvet kuuluvat Vuoksen vesistöön. Lännessä kaupunki tavoittaa Kymijoen vesistöön kuuluvan Puulan.

Historiaa

Vanhimmat kirjalliset maininnat nykyisen Mikkelin seudun asutuksesta ovat vuodelta 1323 Pähkinäsaaren rauhansopimuksesta, jolla Savilahden pogosta (kirkkopitäjä) siirtyi Novgorodin hallinnasta Ruotsille. Nimen Mikkeli paikkakunta on saanut ylienkeli Mikaelin mukaan viimeistään 1500-luvun alussa. Nuijasodassa surmattiin 23. tammikuuta 1597 yli 200 talonpoikaiskapinallista nuijamiestä Mikkelissä Kenkäveron pappilassa. Kustaa III:n Venäjän sodassa 1788–1790 käytiin 13. kesäkuuta 1789 muutamia kilometrejä Mikkelin kirkonkylästä etelään Porrassalmella taistelu, jossa ruotsalaiset (suomalaiset) saivat torjuntavoiton ylivoimaisista venäläisistä. Mikkeli sai kaupunginoikeudet 1838. Vuonna 1831 perustetun Mikkelin läänin lääninhallitus siirtyi Heinolasta Mikkeliin 1843. Sisällissodassa 1918 Mikkelistä tuli yksi paikkakunnista, joilta valkoisten toimintaa johdettiin. Talvi- ja jatkosodan aikana 1939-40 ja 1941-44 Suomen armeijan päämaja oli sijoitettu Mikkeliin ja sodanjohto istui Mikkelin keskuskansakoulussa. Nykyisin tämä vanha v. 1902 rakennettu koulurakennus on nimetty Päämajakouluksi ja sen tiloissa toimii Päämajamuseo jossa on mm. marsalkka Mannerheimin museoitu työhuone. Päämajakaupunkina toimimisen muistoksi Mikkelin vaakunassa on kaksi ristikkäistä marsalkansauvaa sekä Vapaudenristi nauhoineen. 9. elokuuta 1986 Mikkelin torin laidalla räjähti poliisin piiritystilanteessa auto, jolla edellisenä päivänä pankinkonttorin Helsingin Jakomäessä ryöstänyt mies oli paennut. Räjähdyksessä saivat surmansa pankkiryöstäjä ja yksi tämän kolmesta panttivangista. Lääniuudistuksessa 1997 Mikkelistä tuli Itä-Suomen läänin pääkaupunki. Vuoden 2001 alussa Mikkeliin liitettiin kaupunkia ympäröinyt Mikkelin maalaiskunta ja Anttolan kunta.

Koulutus

Mikkelissä on 28 peruskoulua, joissa on yhteensä 5070 oppilasta. Lukioita Mikkelissä on kaksi: Mikkelin Lyseon lukio ja Mikkelin Yhteiskoulun lukio. Mikkelin Lyseon lukiolla toimii myös iltalinja ja lisäksi Otavan Opisto antaa lukio-opetusta etänä. Mikael-koulussa tarjotaan opetusta kuulovammaisille esi-, perus- ja lukioasteella. Korkeakouluopetusta Mikkelissä antavat Mikkelin ammattikorkeakoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu.

Ystävyyskaupungit

- Borås (Ruotsi)
- Molde (Norja)
-