:: wikimiki.org ::
| Moottorikelkka |
MoottorikelkkaMoottorikelkan historian voidaan katsoa alkavan 1920-luvulta. Yhdysvalloissa jalkavaivainen Carl Eliason rakensi itselleen metsästystä varten lumiajoneuvon ja haki sille patentin vuonna 1927. Se on tiettävästi ensimmäinen moottorikelkka, jolle on haettu patenttisuoja. Hän aloitti kelkkojen valmistuksen, joka jatkui 1960-luvulle asti.
Samoihin aikoihin rakennettiin Suomessakin erilaisia moottorivoimalla liikkuvia ajoneuvoja. Eniten julkisuutta lienee saaneet ranualaisen Matti Lohen 1926 ja 1927 rakentamat "ummenajokkaat", joissa moottorista liike-energia siirrettiin lumelle puutynnyrin välityksellä. Aikoinaan tästä keksinnöstä oli juttuja eri puolilla Eurooppaa tekniikan lehdissä.
Eurooppa
Eliasonin moottorikelkat eivät saaneet kovin suurta suosiota ja niiden myynti oli vähäistä. Varsinaisen moottorikelkkailukauden voidaan katsoa alkavan siitä, kun kanadalainen Bombardier-yhtiö alkoi vuonna 1959 valmistaa Ski-doo-merkkisiä moottorikelkkoja. Kevyenä, yksinkertaisena ja suhteellisen halpana se kävi hyvin kaupaksi. Ski-doon menestyksen myötä myös muut valmistajat alkoivat kehittämään lumiajoneuvoja. Enimmillään valmistajia on ollut yli 150 kpl. Kovan kilpailun ja fuusioiden vuoksi on moottorikelkkojen valmistajia enää jäljellä alle kymmenen yhtiötä. Suomessa moottorikelkkojen valmistus alkoi vuonna 1966 Metaxon toimesta Lumikko-merkkisenä.
Uusimmat moottorikelkat ovat varustettu nelitahtimoottoreilla, niiden uskotaan yleistyvän tulevaisuudessa. Ympäristö ja päästövaatimukset asettavat nykyisille kaksitahtimoottoreille kovat vaatimukset, Nelitahtimoottorit täyttävät helpommin em. vaatimukset kuten melu ja pakokaasupäästöt. Myöskin käytännössä polttoaineen kulutus on reilusti pienempi nelitahtikoneissa. Mutta nelitahtikoneet ovan vähän heikkotehoisempia kuin kaksitahtikoneet. Myös kaksitahtiset ovat yksinkertaisempia.
Luokka:Liikennevälineet
1920-luku
Tapahtui vuosikymmenen aikana
- Alkoholin kieltolaki Suomessa.
- Suuri pörssiromahdus vuonna 1929 syöksee koko maailmaan suureen lamaan.
- Radiolähetystoiminta alkaa.
Luokka:1900-luku
Luokka:1920-luku
ko:1920년대
ja:1920年代
simple:1920s
1927 Tapahtumia
- 7. tammikuuta - Ensimmäinen transatlanttinen puhelinsoitto New Yorkista Lontooseen.
- 9. tammikuuta - Sotilasvallankaappaus murskattiin Lissabonissa.
- 12. helmikuuta - Ensimmäiset brittijoukot saapuivat Kiinaan, Shanghaihin. Miehitystä protestoitiin yleislakolla.
- 10. maaliskuuta - Albaniassa liikekannallepano Jugoslavian hyökkäyksen varalta.
- 12. huhtikuuta - Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta muutti nimensä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneeksi kuningaskunnaksi, koska Irlannin vapaavaltio ei enää ollut osa sitä.
- 12. huhtikuuta - Guomindangin joukot surmasivat kommunistityöläisiä Shanghaissa.
- 22. huhtikuuta - Suuri Mississippin tulva on Yhdysvaltojen historian suurin luonnonkatastrofi.
- 9. toukokuuta - Australian parlamentti kokoontui ensimmäisen kerran Canberrassa.
- 11. toukokuuta - Yhdysvaltain Academy of Motion Picture Arts and Sciences perustettiin. Se alkoi jakaa omaa nimeään kantavia elokuva-alan palkintoja (katso Oscar-palkinto)
- 20. toukokuuta - Saudi-Arabia sai itsenäisyyden.
- 20. toukokuuta - Charles Lindbergh ylitti Atlantin lentokoneella ilman välilaskuja.
- 22. toukokuuta - 8,6 richterin maanjäristys surmasi 200 000 Kiinassa.
- 23. toukokuuta - Televisio esitellään ensimmäistä kertaa yleisölle.
- 24. toukokuuta - Yhdistynyt kuningaskunta katkaisi diplomaattisuhteet Neuvostoliittoon agitaation ja vakoilun vuoksi.
- 27. toukokuuta - Ford lopetti T-mallin valmistuksen.
- 4. kesäkuuta - Jugoslavia katkaisi diplomaattisuhteet Albaniaan.
- 7. kesäkuuta - Neuvostoliiton lähettiläs Voikov salamurhattiin Varsovassa.
- 9. kesäkuuta - Neuvostoliitto teloitti 20 brittidiplomaattia vakoilusta.
- 29. kesäkuuta - Maan pohjoisimmassa osassa sattui täydellinen auringonpimennys.
- 10. heinäkuuta - Irlannin vapaavaltion varapresidentti Kevin O'Higgins murhattiin Dublinissa.
- 15. heinäkuuta - Yli 200 kuoli mellakoissa Wienissä.
- 1. elokuuta - Kiinan Kansan vapautusarmeija perustettiin kommunistisen puolueen sotilassiiveksi Nanchangin kansannousun aikana.
- 23. elokuuta - Italialaiset anarkistit Nicola Sacco ja Bartolomeo Vanzetti teloitettiin Bostonissa. Teloituksen seurauksena mellakoita Lontoossa, Pariisissa ja Saksassa.
- 12. marraskuuta - Lev Trotski erotettiin NKP:sta, Josif Stalin jäi Neuvostoliiton kiistattomaksi johtajaksi.
Syntyneitä
- 10. tammikuuta - Olof Palme (k. 1986)
- 24. tammikuuta - Leo Jokela, näyttelijä
- 20. helmikuuta - Sidney Poitier, kirjailija
- 27. helmikuuta - Aira Samulin
- 16. huhtikuuta - Benedictus XVI, paavi
- 4. heinäkuuta - Gina Lollobrigida, näyttelijä
- 6. heinäkuuta - Janet Leigh, näyttelijä
- 14. lokakuuta - Roger Moore, näyttelijä
- 16. lokakuuta - Günter Grass, kirjailija
- 27. syyskuuta - Romano Scarpa, ankkapiirtäjä
Kuolleita
- 1. kesäkuuta - J. B. Bury, historioitsija
- 2. lokakuuta - Svante Arrhenius, kemisti, fysikaalisen kemian perustaja
Luokka:1927
ms:1927
ko:1927년
ja:1927年
simple:1927
th:พ.ศ. 2470
1926 Tapahtumia
- 8. tammikuuta - Abdul-Aziz ibn Saudista tuli Hejazin kuningas (kts. Saudi-Arabia).
- 7. huhtikuuta - Epäonnistunut murhayritys Benito Mussolinia vastaan.
- 9. toukokuuta - Sotatilalaki Britanniassa yleislakon vuoksi.
- 9. toukokuuta - Ranskan laivasto pommitti Damaskosta mellakoiden vuoksi.
- 9. toukokuuta - Amiraali Richard E. Byrd ja Floyd Bennett ilmoittivat lentäneensä pohjoisnavan yli (myöhemmän tutkimuksen mukaan tätä ei tapahtunut).
- 12. toukokuuta - Sotilasvallankaappaus Puolassa Józef Piłsudskin johdolla. Piłsudski nousi diktaattoriksi.
- 12. toukokuuta - Roald Amundsen lensi pohjoisnavan yli.
- 28. toukokuuta - Manuel Gomes da Costan sotilasvallankaappaus Portugalissa.
- 29. toukokuuta - Suomen Yleisradio perustetaan
- 9. heinäkuuta - Kenraali Antonio Carmonan vallankaappaus Portugalissa.
- 21. elokuuta - Kreikassa Georgios Konfylis syöksi Theodoros Pangalosin vallasta.
- 23. lokakuuta - Italiassa kiellettiin naisilta julkiset virat.
- 8. syyskuuta - Saksa liittyi Kansainliittoon.
- 9. syyskuuta - Suomen Yleisradion lähetykset radiossa alkavat
- 11. syyskuuta - Espanja erosi Kansainliitosta.
- 25. marraskuuta - Italia otti jälleen käyttöön kuolemanrangaistuksen.
- 27. marraskuuta - Vesuviuksen purkaus
- 25. joulukuuta - Hirohito nousi Japanin 124. keisariksi ja sai nimen Shōwa (昭和天皇), valistunut rauha.
- Kansainliitto tuomitsi orjuuden.
Syntyneitä
- 11. helmikuuta - Leslie Nielsen, näyttelijä
- 28. helmikuuta - Svetlana Josifovna Stalina, myöhemmin Svetlana Allilujeva
- 6. maaliskuuta - Alan Greenspan, ekonomisti, Yhdysvaltain keskuspankin johtaja 1997 lähtien
- 16. maaliskuuta - Jerry Lewis, koomikko
- 23. maaliskuuta - Dario Fo, kirjailija, Nobel-voittaja 1997
- 30. maaliskuuta - Ingvar Kamprad ruotsalainen IKEAn perustaja
- 2. huhtikuuta - Jack Brabham, autourheilija
- 21. huhtikuuta - Elizabeth Alexandra Mary (Elisabet II)
- 29. toukokuuta - Miles Davis, jazztrumpetisti
- 1. kesäkuuta - Norma Jeane Mortensen (Marilyn Monroe), näyttelijä
- 1. kesäkuuta - Andy Griffith, näyttelijä
- 3. kesäkuuta - Allen Ginsberg, beat-runoilija
- 14. kesäkuuta - Hermann Kant, kirjailija
- 28. kesäkuuta - Mel Brooks, elokuvaohjaaja
- 29. kesäkuuta - Taisto Sinisalo, poliitikko
- 9. huhtikuuta - Hugh Hefner, Playboy-konsernin perustaja
- 13. elokuuta - Fidel Castro, Kuuban vallankumouksellinen
- 15. lokakuuta - Michel Foucault, ranskalainen filosofi ja tieteenhistorioitsija
- 18. lokakuuta - Chuck Berry, rock-muusikko
- 25. lokakuuta - Anita Välkki, oopperalaulaja
- 23. syyskuuta - John Coltrane, jazz-saksofonisti
Kuolleita
- 4. huhtikuuta - August Thyssen, teollisuusmies
- 25. toukokuuta - Simon Petljura, Ukrainan itsenäisyystaistelija, salamurha Pariisissa.
- 10. kesäkuuta - Antoni Gaudí, katalonialainen arkkitehti
- 23. elokuuta - Rudolph Valentino, näyttelijä
- 7. lokakuuta - Hjalmar Westring, ruotsalainen valtiomies
- 31. lokakuuta - Harry Houdini (Erich Weiss), kahlekuningas
- 5. joulukuuta - Claude Monet, impressionisti
- 25. joulukuuta - Japanin keisari Taisho (大正天皇)
Luokka:1926
ms:1926
ko:1926년
ja:1926年
simple:1926
th:พ.ศ. 2469
EurooppaEurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa.
Aasian
Etymologia
Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).
Historia
Katso pääartikkeli Euroopan historia.
Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.
Euroopan määritelmä
Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta.
Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio.
Vatikaanivaltio
Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):
Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä.
2004
Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä
Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa.
Luokka:Mantereet
Luokka:Eurooppa
als:Europa
roa-rup:Evropa
ms:Eropah
zh-min-nan:Europa
ko:유럽
ja:ヨーロッパ
simple:Europe
th:ทวีปยุโรป
1959 Tapahtumia
- 1. tammikuuta - Fulgencio Batista pakeni Havannasta Fidel Castron joukkojen edetessä.
- 2. tammikuuta - Castron joukot saapuivat Havannaan.
- 2. tammikuuta - Luna 1 poistui ensimmäisenä aluksena Maapallon kiertoradalta.
- 3. tammikuuta - Alaska liitettiin Yhdysvaltoihin 49. osavaltiona.
- 4. tammikuuta - Léopoldvillessä (nykyinen Kinshasa) 42 sai surmansa Abakopuolueen ja poliisin yhteenotoissa.
- 7. tammikuuta - Yhdysvallat tunnusti uuden Fidel Castron johtaman Kuuban hallituksen.
- 3. helmikuuta - Buddy Holly, Ritchie Valens ja Big Bopper kuolivat lento-onnettomuudessa USA:n Iowassa ("The day music died")
- 6. helmikuuta - Länsi-Saksan Luftwaffe sai 300 Lockheed F-104 Starfighter -konetta. Puolustusministeri Franz Josef Strauss sai lähes potkut päätöksen poliittisuuden vuoksi. F-104 koneet vaativat lopulta onnettomuuksissa 110 saksalaisen pilotin hengen, ja 1970-luvulla paljastunut lahjusskandaali kaatoi lähes Lockheed-yhtiön.
- 19. helmikuuta - Zürichin sopimus Kyproksen itsenäisyydestä ilman Turkin tai Kreikan edustajien läsnäoloa. (Kypros itsenäistyi 16. elokuuta 1960).
- 17. maaliskuuta - Tenzin Gyatso, 14. dalai-lama, pakeni Tiibetistä Intiaan Kiinan murskattua tiibetiläisten kapinan.
- 3. kesäkuuta - Singaporesta tuli itsehallinnollinen kruununsiirtomaa Britannian alaisuudessa.
- 9. kesäkuuta - USS George Washington, ensimmäinen ballistinen ohjussukellusvene laskettiin vesille.
- 2. heinäkuuta - Belgian kuninkaalliset häät; prinssi Albert nai italialaisen prinsessa Paola Ruffo di Calabrian.
- 13. heinäkuuta - Ranskan Charles de Gaulle armahti 5000 algerialaista vankia.
- 24. heinäkuuta - Nikita Hruštševin ja USA:n varapresidentti Richard Nixonin julkinen "keittiöväittely" messuilla Moskovassa. Nixon esitteli tiskikonetta, johon Hruštšev totesi, ettei Neuvostoliitossa suhtauduttu naisiin mokomalla "kapitalistisella asenteella". [http://www.cnn.com/SPECIALS/cold.war/episodes/14/documents/debate/]
- 16. elokuuta - USA:n Explorer VI lähetti ensimmäisen kuvan maasta avaruudesta.
- 18. elokuuta - Paul Anka konsertoi Linnanmäellä. 25 000 kuulijaa.
- 21. elokuuta - Havaiji liitettiin Yhdysvaltoihin 50. osavaltiona.
- 14. syyskuuta - Neuvostoliiton Luna 2 törmäsi kuuhun Palus Putredinukseen ensimmäisenä ihmisen tekemänä aluksena kello 07:30 UTC.
- 7. lokakuuta - Luna 3 otti ensimmäiset kuvat Kuun pimeästä puolesta.
- 31. lokakuuta - Mellakoita Belgian Kongossa.
- 1. joulukuuta - Antarktiksen sopimus: 12 maata, mukaan lukien Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sopivat että Etelämanner jätetään luonnontilaan ja siellä kielletään sotatoimet. (Tämä oli ensimmäinen aserajoitussopimus kylmän sodan aikana.)
- Neutriino havaittiin ensimmäisen kerran kokeellisesti.
Syntyneitä
- 16. tammikuuta - Sade, laulaja
- 22. tammikuuta - Linda Blair, näyttelijä
- 24. tammikuuta - Nastassja Kinski, näyttelijä
- 2. helmikuuta - Jari Tervo, kirjailija
- 18. maaliskuuta - Luc Besson, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja
- 24. maaliskuuta – Juha Torvinen, Eppu Normaalin kitaristi
- 21. huhtikuuta - Robert Smith, muusikko (The Cure)
- 10. toukokuuta - Ville Itälä, kokoomuslainen poliitikko
- 17. toukokuuta – Martti Syrjä, laulaja ja sanoittaja, Eppu Normaali
- 11. heinäkuuta - Suzanne Vega, laulaja
- 14. elokuuta - Magic Johnson, koripalloilija
- 11. lokakuuta - Pertti Nieminen l. Neumann, muusikko
- 15. lokakuuta - Sarah Ferguson, Yorkin herttuatar
- 23. lokakuuta - Weird Al Yankovic, parodialaulujen tekijä
Kuolleita
- 21. tammikuuta - Cecil B. DeMille, ohjaaja
- 28. helmikuuta - Wolfram Hirth, saksalainen lentäjä ja lentokonesuunnittelija (s. 1900)
- 3. helmikuuta - Buddy Holly, amerikkalainen rockmuusikko
- 3. helmikuuta - Ritchie Valens, amerikkalainen rockmuusikko
- 3. helmikuuta - Big Bopper, amerikkalainen rockmuusikko
- 3. maaliskuuta - Lou Costello, näyttelijä
- 26. maaliskuuta - Raymond Chandler, kirjailija
- 26. maaliskuuta - Carl Enckell, poliitikko ja diplomaatti (s. 1876)
- 15. heinäkuuta - Billie Holiday, jazzmuusikko
- 14. lokakuuta - Errol Flynn, näyttelijä
- 16. lokakuuta - George C. Marshall, yhdysvaltalaiskenraali, Yhdysvaltain ulko- ja puolustusministeri ja Nobel-voittaja. (s.1880)
- 15. marraskuuta - Charles Thomson Rees Wilson, fyysikko, Nobel-voittaja
ko:1959년
ja:1959年
simple:1959
th:พ.ศ. 2502
Luokka:Liikennevälineet
Luokka:Liikenne
Luokka:Metalliteollisuus
Randki wynajem ebay odywki poker
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Ilary Blasi
Ilary Blasi (28 april 1981, Rome) is een Italiaans fotomodel en tv-presentatrice.
Blasi begon als fotomodel, om vervolgens reclamewerk te gaan doen. Hierna zocht ze haar geluk in de wereld van de showbizz en werd Blasi een Letterina, Italiaanse showgirl. Tegenwoordig is Ilary Blasi tv-presentatrice.
In juni 2005 trouwde Ilary Blasi met profvoetballer Read More... |
|
Cor P. Dijkman Dulkes
Cor P. Dijkman Dulkes (1944- ) is een Nederlandse vliegtuigbouwer, een zogenaamde zelfbouwer. Hij bouwde en ontwierp zijn eerste vliegtuig, de FB-25, samen met zijn broer Clement.
Op 13 september 1969 vloog de FB-25 van Wijk aan Zee naar Vliegveld Zestienhoven om daar vervolgens aan de ketting te worden gelegd door de kunstmest op het voor een bepaalde plant gewenste niveau gebracht worden. Ook vlinderbloemigen kunnen nitraat aan de bodem toevoegen. Organische mest, zoals Nederlandse dochter van Telefonaktiebolaget LM Ericsson gevestigd in Stockholm, Zweden. Ericsson is sinds 1893 actief in Nederland, eerst als Zweeds filiaal en vanaf 1920 als zelfstandige dochteronderneming. Toen werd namelijk Ericsson Telefoon Maatschappij (ETM) opgericht. Het is gevestigd in Rijen, een plaats tussen Chinees: Sunzi bingfa (trad. Chin 孫子兵法, vereenv. Chin. 孙子兵法)), is een standaardwerk over de strategie van het oorlogvoeren, geschreven door de Chinese generaal Sunzi rond 400 voor Christus. Het wordt beschouwd
|
|
Hjell
Hjell was de godin van de onderwereld. Ze was een dochter van Loki. Haar lichaam bestond uit twee delen, haar ene helft zag eruit als de adembenemendste vrouw ter wereld, die elke man in totale extase bracht. De andere helft was het meest angstaanjagende vrouw ter wereld, die uit rottende ledematen bestond. Ze zocht elke dag een aantal mannen uit waarmee ze de liefde bedreef en die haar mochten vermaken. Hoe beter je dit deed hoe langer je bleef leven. Daarna begr
|
|