:: wikimiki.org ::

Motti

Motti

Motti merkitsee puhekielessä kuutiometriä pinottuja halkoja. Talvisodassa sanalle tuli uusi merkitys, kun venäläiset valtasivat uhkarohkealla hyökkäyksellä suomalaisten suuren ja keskeneräisenä vielä pääosin tyhjän tukikohdan, jonka peitenimi oli 'motti'. Pian nimitys alkoi tarkoittaa saarrettua vihollisjoukkoa, jota ei raskaan kaluston, esimerkiksi tykkien ja panssarivaunujen, puutteen vuoksi voitu tehokkaasti tuhota. Toisena syynä oli halu säästää omia joukkoja taistelutappioilta, joita suoraviivainen, saarrettujen vihollisjoukkojen kimppuun käyminen olisi aiheuttanut. Motitetut taistelijat pyrittiin ensin väsyttämään, nälkiinnyttämään ja näin pakottaa antautumaan. Mottitaktiikalla oli suuri merkitys Suomen menestyksessä sodassa. Motitus tapahtui siten, että metsän suojissa liikkuneet suomalaisjoukot pilkkoivat vihollisen marssirivistöt tai taisteluryhmät pieniksi ryhmiksi, jotka sitten voitiin saartaa ja tuhota pienin, nopeasti liikkuvin hiihtojoukoin tai jättää kypsymään eli odotettiin motin ammusten ja elintarvikkeiden loppumista, jolloin motti oli kypsä eliminoitavaksi. Pienen vihollisjoukon motitus ja motin purku kävi nopeasti. Suuria motteja Puna-armeija huolsi ilmateitse ja jotkut motit kestivät sodan loppuun asti. Suomalaiset eivät voineet tälle mitään, koska ilmatorjuntakalustoa eikä ilmavoimaa ei ollut käytännössä lainkaan. Suomalaisten kyky hallita motteja talvisodassa perustui muun muassa
- maastoon ja tiestön vähäisyyteen
- Puna-armeijan passiivisuuteen
- Puna-armeijan kyvyttömyyteen liikkua talvisessa metsässä
- suomalaisten radiotiedustelun kykyyn murtaa radiosanomat motista ja mottiin. Niiden perusteella ulosmurtautumiskohdat ja -ajat saatiin usein tietoon etukäteen ja vähät joukot keskitettiin ulosmurtautumisyrityksiä vastaan. Mottien tuhoamista varten suomalaiset kehittivät talvisodan jälkeen muun muassa 300 millimetrin järeää kranaatinheitintä sekä 180mm raketinheitintä. Niitä oli tosin ehdotettu jo ennen talvisotaa, mutta puolustusmäärärahojen niukkuus esti projektit. Aseet saatiin vain prototyyppiasteelle. Kehitystyöhön panostaminen väheni pian, koska jatkosodan alussa eteneminen oli nopeaa ja ylimielisesti Neuvostoliiton antautumista pidettiin varmana. Natsi-Saksan kärsittyä takaiskuja unohtuneet aseprojektit saivat uutta huomiota, mutta niiden kehitys oli jo myöhäistä. Luokka:Sodankäynti

Kuutiometri

Kuutiometri (lyhenne m³) on SI-järjestelmän mukainen tilavuuden yksikkö. Kuution mallisen kappaleen, jonka koko on 1 metri × 1 metri × 1 metri, tilavuus on kuutiometri. Lisäyksikkönä tilavuudelle on käytössä litra (tunnus l). Tuhat litraa on kuutiometri. :1 m³ = 1000 l Muunnettaessa kerrannaisyksiköitä on huomattava tilavuuden kuutiollisuus (kolmas potenssi) eli: :1000000000 m³ = 1 km³ (kuutiokilometri) :1 m³ = 1000 dm³ (kuutiodesimetri) :1 m³ = 1000000 cm³ (kuutiosenttimetri) :1 m³ = 1000000000 mm³ (kuutiomillimetri) Luokka:Tilavuusyksiköt ko:세제곱미터 ja:立方メートル th:ลูกบาศก์เมตร

Talvisota

:Tämä on artikkeli Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sodasta. Musiikkiyhtyeestä kertoo artikkeli Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye) Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye) Talvisota oli talvella 30. marraskuuta 1939–13. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty sota. Sodan päätteeksi solmitussa Moskovan rauhansopimuksessa Suomi menetti 10 prosenttia alueistaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa, Viipurin, Neuvostoliitolle. Sota on tunnettu rankoista talviolosuhteista, jotka johtivat Puna-armeijan valtaviin tappioihin ja suomalaisten mottitaktiikasta. Maailman lehdistö seurasi sotaa tarkasti, ja yleinen sympatia oli Suomen puolella. Sana sisu pääsi siten kansainväliseen tuntemukseen.

Talvisodan tausta

1930-luvun lopulla Neuvostoliitto pyrki suojautumaan pelättävissä olevan Saksan hyökkäyksen varalta. Se aikoi laajentaa vaikutustaan Saksan kanssa salaa neuvotellun Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti. Neuvostoliiton diplomaatit kävivät vuoden 1939 ajan Suomen kanssa neuvotteluja esittäen alueluovutuksia ja -vaihtoja sekä Neuvostoliiton sotilastukikohtien sijoittamista Suomen maaperälle. Motiivina oli heidän mukaansa Leningradin turvaaminen etäännyttämällä vieraan valtion rajaa siitä. Neuvostoliitto tarjosi vaihtokauppana laajempia alueita Karjalasta. Saman kaltaisia neuvotteluja se kävi myös Baltian maiden kanssa. Suomen hallitus koki vaatimukset kestämättöminä ja kieltäytyi, vaikka silloin Suomen puolustusneuvoston puheenjohtajana toiminut Mannerheim ja Suomen hallituksen neuvottelijana ollut Paasikivi olisivat suostuneet niihin ainakin osittain.

Sodan alku

Neuvottelujen päätyttyä tuloksettomasti marraskuussa Neuvostoliitto järjesti Mainilan laukaukset, joilla se naamioi hyökkäyssotansa puolustukselliseksi toimenpiteeksi. Neuvostoliitto muodosti myös Otto Wille Kuusisen johtaman Terijoen hallituksen suomalaisista kommunisteista ja katsoi täten käyvänsä sotaa ainoastaan porvarillisia vihollisia vastaan. Täten Neuvostoliitto sai myös lisämotiivin, kun se väitti Terijoen hallituksen pyytäneen apua Neuvostoliitolta viemään loppuun vuoden 1918 sisällissota ja vallankumouksen toteuttaminen Suomessa. Puna-armeijan hyökkäys alkoi 30. marraskuuta 1939. Sen tykistö avasi tulen Karjalan kannaksella kello 6.50. Kaupunkien pommitus alkoi kello 9, yhteensä 16 paikkakuntaa pommitettiin, Helsinkiä kahdesti. Presidentti Kyösti Kallio luki eduskunnan päätöksen sotatilasta kello 13.30. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov piti myöhään illalla radiopuheen, jossa hän kertoi neuvostohallituksen antaneen Puna-armeijalle määräyksen varmistua valtion ulkoisesta turvallisuudesta. Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen tuomittiin ympäri maailman. Muodollisena kansainvälisenä protestina Neuvostoliitto erotettiin 14. joulukuuta 1939 Kansainliitosta, joka päätöslauselmassaan tuomitsi hyökkäyksen ja kehotti jäseniään antamaan apua Suomelle.

Sodan kulku

Suomi oli alkanut varautua puolustukseen jo neuvottelujen aikana ja oli suorittanut täydellisen liikekannallepanon ylimääräisten harjoitusten (YH) nimellä. Neuvostojoukkojen hyökätessä Suomi oli jo organisoinut puolustuksensa. Neuvostoliiton strategiana oli hyökätä Suomeen kolmelta suunnalta. Pääpaino oli hyökkäyksellä Karjalan kannaksen läpi Viipuriin ja siitä Helsinkiin. Toinen tavoite oli katkaista Suomi hyökkäyksellä vyötärön kapeimmasta kohdasta Ouluun. Pohjoisessa hyökättiin Petsamoon tavoitteena edetä Rovaniemelle ja Ruotsin rajalle. Kannaksella Puna-armeija törmäsi välittömästi Suomen tärkeimpään linnoituslinjaan, Mannerheim-linjaan. Suomi sai ensimmäisen merkittävän voittonsa Tolvajärven taistelussa joulukuun alkupuolella. Tämä voitto paransi suomalaisten uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin kauttaaltaan joulukuussa. Tähän vaikuttivat talviolosuhteet, joihin Neuvostoliiton mekanisoitu armeija ei soveltunut, ja kömpelö taktiikka. Suurimman voiton Suomi sai Suomussalmen taistelusta ja sitä seuranneesta Raatteentien taistelusta, joissa kaksi Suomen katkaisua yrittänyttä divisioonaa tuhottiin. Nämä taistelut ovat perinteisiä esimerkkejä mottitaktiikasta. Tappion seurauksena Neuvostoliitto luopui tavoitteistaan vyötärön seudulla. Neuvostoliitto aloitti toisen, Kannakselle keskitetyn offensiivinsa 1. helmikuuta. Tämä ja Suomen kriittiseksi huonontunut pula ampumatarvikkeista johti Mannerheimin linjan murtumiseen. Puna-armeija sai ensimmäisen merkittävän voittonsa 11. helmikuuta, kun se pääsi murtoon Lähteen lohkolla. Suomalaiset epäonnistuivat vastahyökkäyksessä, ja seuraavina päivinä Puna-armeija laajensi murtoaan tukilinjan läpi. 15. helmikuuta Mannerheim antoi Kannaksen armeijalle käskyn perääntyä väliasemaan. Lakkautetut rauhanneuvottelut aloitettiin uudelleen. Neuvostoliittoa rauhan sopimiseen painosti uhka Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan taholta. Todellisuudessa Suomeen lähetettäville Britannian ja Ranskan joukoille oli annettu käsky olla osallistumatta taisteluihin Neuvostoliittoa vastaan, sillä Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska suunnittelivat Suomen auttamisen varjolla itse asiassa Norjan satamien valloittamista, aluevesien miinoittamista ja Narvik–Kiiruna–Luulaja-rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Tätä kuitenkaan Neuvostoliitto ei tiennyt, joten heidän osallistumisensa talvisotaan Suomen puolella nähtiin uhkana. Myös Puna-armeijan massiiviset tappiot tekivät sodasta kalliin, ja lähestyvä kelirikkoaika tiesi, ettei Suomen valtaaminen missään tapauksessa olisi ollut nopea tavoite.

Rauha

Yhdistyneen kuningaskunnan Suomalaiset pitivät maaliskuussa puolustusasemista kiinni epätoivoisesti, jotta neuvottelijoilla olisi toivoa saada edullinen rauha. Puna-armeija oli edennyt lähes Viipuriin ja Puolustusvoimat oli murtumisen partaalla, kun Moskovan rauha allekirjoitettiin. Se astui voimaan 13. maaliskuuta 1940. Moskovan rauhan ehdot olivat Suomelle kalliit. Se menetti suuren osan Karjalasta, teollisuudesta ja Viipurin, maan toiseksi suurimman kaupungin.

Osapuolten heikkoudet ja vahvuudet

Suomen armeijalla oli puolellaan kokemus, maaston tuntemus, sekä taito liikkua, majoittua ja taistella kylmässä ja lumisessa maastossa. Erityisen merkittäviä edellä mainitut taidot olivat Laatokan pohjoispuolella, noin 1000 kilometriä pitkällä erämaa-alueella, jossa oli vain muutamia teitä ja vähän asutusta. Sukset, ahkio, teltta ja kamina olivat talvisodan salaisia aseita Suomen puolella. Näitä varusteita ja niihin liittyvää taktiikkaa oli kehitelty 1920- ja 1930-lukujen aikana. Välineiden ja taitojen vaikutusta tehostettiin polttamalla rajaseudun kylät ja erilliset rakennukset, jolloin vihollinen ei voinut niissä majoittua. Puna-armeijalla oli puolellaan ylivoimainen kalusto- sekä miesylivoima. Toisaalta Puna-armeijan taktiikka oli peräisin Neuvostoliiton keskeisiltä alueilta, eli arolta, jossa se luotti avoimeen hyökkäykseen vihollista vasten. Lisäksi upseerit olivat liian sidottuja ohjesääntöihin sodankäynnistä. Merkittävä talvisodan kulkuun vaikuttava tekijä olivat Stalinin puhdistukset vuonna 1938, joissa noin 30 000 Neuvostoliiton uuteen mekanisoituun sodankäyntiin koulutettua upseeria tapettiin. Mekanisoitua sodankäyntiä oli kehitetty salaisesti Neuvostoliitossa yhdessä Saksan kanssa 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. Talvisodassa ei nähty 1930-luvun neuvostoliittolaisten uutta sodankäyntiä, vaan kokemattomien upseerien vaativissa ja oudoissa oloissa suorittamia tehtäviä. Suomalaiset käyttivät omia taktiikoitaan ja vihollisen virheitä tehokkaasti hyödykseen tekemällä motteja hyökkääjän kolonnista. Talvisodan katastrofi johti Puna-armeijan johdossa selvityksiin ja teloituksiin. Merkittävä suomalaisten vahvuus oli myös radiotiedustelu, eli vihollisen radioliikenteen sieppaus, paikantaminen ja salakirjoitettujen sanomien avaus. Radiotiedustelun avulla suomalaiset pystyivät muun muassa keskittämään moteissa kaiken voiman tiedossa olevia ulosmurtautumisia vastaan ja jättämään muut alueet motin ympärillä lähes miehityksettä. Suomalaisten suurin ongelma talvisodassa oli panssarintorjunta-välineiden puute. Telamiinat olivat tehokkaita, mutta niiden suojaksi ei ollut aina jalkaväkimiinoja riittävästi tai ne puuttuivat kokonaan. Panssarintorjuntatykkejä oli vain kolmannes rauhanaikana suunnitellusta määrästä. Panssarintorjuntakiväärin hankintaa oli suunniteltu, mutta se ei toteutunut ennen sodan alkua. Tilapäiset panssarintorjuntavälineet kuten polttopullot ja kasapanokset eivät olleet aina käytettävissä suojattomasta maastosta johtuen. Panssarintorjunnan heikkoudet johtivat helposti jalkaväen moraalin alentumiseen ja suoranaista pakokauhua esiintyi joskus.

Osapuolten tappiot

Suomalaisten tappiot olivat 22 800 kaatunutta. Neuvostoliitto ilmoitti sodan jälkeen tappioikseen 49 000 kaatunutta, mutta nykyään tiedetään varmuudella tämän luvun olevan liian pieni. Everstiluutnantti G.F. Krivoshejevin 1990-luvulla johtama tutkimusryhmä tutki kaikki neuvostoarkistoissa olleet tiedot Neuvostoliiton sodissa kärsimistään tappioista (tutkimus on julkaistu englanniksi nimellä Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century). Ryhmä toteaa, että tarkkoja tappioita ei voida varmuudella sanoa tietojen ristiriitaisuuksien takia, mutta antaa kuitenkin kaksi eri lukua kaatuneista:
- Yksiköiden tappioilmoitukset sisältävät 95 348 kaatunutta, kadonnutta ja haavoihinsa kuollutta.
- Vuosina 1949–1951 kerätty Puna-armeijan tappioluettelo sisältää 126 875 nimeä. Ryhmän mukaan jälkimmäinen on todennäköisesti lähempänä oikeata. Haavoittuneiden punasotilaiden luvuksi ryhmä ilmoittaa 265 000 miestä. Venäläisessä ja neuvostoliittolaisessa kirjallisuudessa on esitetty suurempiakin lukuja, kuten 200 000–300 000 kaatunutta, huippuna Nikita Hruštševin mainitsemat miljoonan miehen tappiot. Nämä luvut eivät kuitenkaan perustu arkistolähteisiin. Sodan seurauksena Suomi menetti Sallan, Karjalan, Suomenlahden ulkosaaret ja Kalastajasaarennon länsiosan. Kaiken kaikkiaan luovutetut alueet olivat 12 prosenttia Suomen pinta-alasta. Suomi joutui myös vuokraamaan Neuvostoliitolle Hangon sotilastukikohdaksi. Kotinsa menetti noin 430 000 suomalaista, joka oli noin 12 prosenttia koko väestöstä. Kotinsa menettäneille pyrittiin löytämään uudet asuinpaikat muualta Suomesta säätämällä pika-asutuslaki. Sodan jälkeen perustettu Karjalan Liitto pyrki puolustamaan karjalaisevakkojen etuja. Lyhyen rauhan jälkeen seurasi jatkosota Neuvostoliittoa vastaan. Sen sodanjulistus annettiin 25. kesäkuuta 1941.

Ruotsin ja Viron roolit talvisodassa

Pohjoismaat, eritoten Ruotsi, tukivat hieman Suomea sodassa. Ruotsista saapui vapaaehtoisena sotaan yli 8 000 henkilöä. Virallinen Ruotsi ei kuitenkaan tukenut Suomea millään tavoin ja kielsi liittoutuneiden ja monien muidenkin maiden pyynnöt joukkojen kuljetuksesta Suomen avuksi. Ruotsi oli ennen sotaa sitoutunut muun muassa hoitamaan Ahvenanmaan puolustuksen sotatilanteessa. Sodan syttyessä Suomen pyynnöt asiasta kaikuivat kuitenkin kuuroille korville. Suomen oli puolustettava itse Ahvenanmaata. Ruotsin tyly asenne naapurimaataan kohtaan aiheutti närää kautta Euroopan ja ulkomaiset lehtimiehet kirjoittelivatkin aiheesta tyyliin "ruotsalaiset saattavat joutua katumaan päätöstään". Suomi pystyi kuitenkin pitämään itsenäisyytensä ja Ruotsin rajaa ei näin päästy uhkaamaan idästä. Viron osa sodassa oli monitahoinen. Valtio oli itsenäinen, mutta allekirjoittanut syyskuussa 1939 avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Neuvostolaivaston sota-aluksia oli Tallinnassa ja Paldiskissa oli lentotukikohta, josta erityisesti pommitettiin Turkua. Suomen poliittinen johto kutsui Viroa "vihollisensa liittolaiseksi" ja Suomessa esiintyi Viron-vastaisuutta. Maiden diplomaatit kävivät pisteliästä sananvaihtoa liittyen Viron rooliin. Virallisesti Viro ilmoitti olevansa sodassa puolueeton ja että neuvostolaivasto on Tallinnassa vain laivastovierailulla. Henkilökohtaisesti Viron johto antoi kuitenkin luvan Tallinnan ulkopuolella olevien Puna-armeijan tukikohtien pommittamiseen. Suomen ilmavoimat pommittivatkin, mutta tavoitteenaan lähinnä näyttää Puna-armeijalle, etteivät ne ole koskemattomia. Ilmavoimilla oli suunnitelma Paldiskin lentotukikohdan tuhoamiseksi, mutta sitä lykättiin sodan loppuun asti Karjalankannaksen toisen offensiivin alettua, kun pommikoneita tarvittiin jalkaväen tukemiseksi. Suomalaiset myös miinoittivat Viron laivaväyliä. Miinat upottivat saksalaisen kauppalaiva Dietrich Hasseldickin (900 tonnia). Vaikka poliittisesti Suomi ja Viro olivat etäisiä, sotilaallisesti mailla oli salaista ja Suomelle arvokasta yhteistyötä. Virolaiset radiotiedustelijat mursivat Puna-armeijan koodattua radioliikennettä ja saivat divisioonatason tietoa sen operaatioista. Tiedustelutieto lähetettiin Suomeen Suomenlahden merikaapeleita pitkin.

Talvisodan merkityksestä

Talvisota saattoi vaikuttaa toiseen maailmansotaan merkittävästi, koska Saksa arvioi Neuvostoliiton "savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi" ja päätti lopulta hyökätä Neuvostoliittoon kesällä 1941. Toisaalta venäläiset ottivat opikseen jäykän taktiikan ja jäykkien komentosuhteiden aiheuttamista tappioista sekä jalkaväen koulutuksen puutteista, joka heijastui toisen maailmansodan loppuhetkiin. Myös Suomi-konepistoolein varustettujen iskujoukkojen menestys Raatteentiellä johti konepistoolin sekä tietenkin suksien merkityksen uudelleenarviointiin Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton virallinen kanta oli 1980-luvulle asti, että talvisota oli vain pieni rajaselkkaus. Sittemmin Venäjällä on ilmestynyt kirjallisuutta ja TV-dokumenttejä, joissa sodan laajuus ja dramaattisuus on esitelty.

Kirjallisuutta

- Erkki Käkelä: Marskin panssarintuhoojat. ISBN 951-0-24638-7
- kertoo suomalaisen panssarintorjunnan teoriasta ja käytännöstä vuosina 1917–1945
- Erkki Palolampi: Kollaa Kestää ISBN 951-0-16034-2
- Kertoo Kollaanjoen taisteluissa. Liitteenä sotahistoriallinen katsaus Kollaan rintama — talvisodan pienoiskuva, kirjoittanut K. J. Mikola.
- useita kirjoittajia: Talvisodan pikkujättiläinen. ISBN 951-0-23536-9. Toimitus: Jari Leskinen ja Antti Juutilainen
- kertoo erään näkemyksen talvisodasta

Katso myös:

- Media ja sodankäynti Suomessa
- Jatkosota
- Talvisodan henki
- Suomen Ilmavoimat, joka kuvaa talvisodan ilmasodan ja lentokaluston
- [http://www.iremember.ru/infantry/krutskikh/krutskikh.htm Neuvostoliittolaisen Talvisodan veteraanin haastattelu] Luokka:Suomi 1939-1945 Luokka:Toinen maailmansota ko:겨울 전쟁 ja:冬戦争

Panssarivaunu

Panssarivaunu on teloilla kulkeva panssaroitu moottoriajoneuvo. Panssarivaunuja on suunniteltu eri käyttötarkoituksiin. Raskaimmin panssaroidut ja aseistetut taistelupanssarivaunut on tarkoitettu tuhoamaan vihollisen elävää voimaa ja kalustoa pääasiallisesti suorasuuntaustulella. Kevyemmät rynnäkköpanssarivaunut kuljettavat jalkaväkeä taisteluun, tukien jalkaväen taistelua jalkautumisen jälkeen. Rynnäkköpanssarivaunuja käytetään myös tiedustelutehtävissä. Panssarivaunu on nykyisen taistelukentän monipuolisimpia aseita: sillä on kyky hyökätä lukuisia erilaisia kohteita kuten toisia panssarivaunuja, jalkaväkeä ja asemia sekä pesäkkeitä vastaan. Jalkaväkeä vastaan käytettynä sillä on erityinen pelotevaikutus. Panssarivaunu voi kulkea suhteellisen rikkonaisessa maastossa suurella nopeudella, mutta vaatii vahvan ammus- ja polttoainehuollon tuekseen. Vaikka taistelupanssarivaunun suojaus on parempi kuin muilla panssaroiduilla ajoneuvoilla, se on haavoittuvainen taisteluhelikoptereita ja rynnäkkökoneita vastaan, lisäksi jalkaväki voi hyökätä vaunua vastaan erityisillä panssarintorjunta-aseilla ja miinoilla. Perinteisesti panssarivaunun pahin vihollinen ja tehokkain ase sitä vastaan on ollut toinen panssarivaunu, mutta nykyään sen rinnalle on tullut ilma-ase (taisteluhelikopterit ja rynnäkkökoneet) ja ohjukset. Panssariasetta voi torjua myös tykistön epäsuoralla tulella.

Panssarivaunujen historia

panssarintorjuntassa 15. syyskuuta 1916]] Ensimmäiset panssarivaunut suunniteltiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Britit kehittivät ensimmäiset panssarivaunut vuonna 1916. Panssarivaunuista käytettiin koodinimeä "vesitankki" (jota aikaisimmat mallit muistuttivatkin), mistä yleiseen käyttöön jäänyt nimitys tankki on peräisin. Mark I:stä valmistettiin tykeillä aseistettua "koiras"-mallia ja konekivääreillä aseistettua "naaras"-vaunua. Panssarivaunuja käytettiin ensimmäisen kerran 15. syyskuuta vuonna 1916 Sommen taistelussa. Taisteluun otti osaa 49 brittien Mark I panssarivaunua. Suurin osa vaunuista hajosi tai juuttui kiinni, vain yhdeksän vaunua pääsi saksalaisten asemiin asti. Ensimmäisessä maailmansodassa panssarivaunuja käytettiin lähinnä hyökkäävän jalkaväen tulitukena. Varsinkin ranskalaiset pitivät kiinni tästä näkemyksestä kehittäessään omia panssarivaunumallejaan ennen toista maailmansotaa. Sodan sytyttyä ilmeni, etteivät ranskalaisten yleensä hyvin raskaasti panssaroidut ja sinänsä riittävästi aseistetut, mutta hitaat vaunut soveltuneet uuteen liikkuvaan sodankäyntiin. Toisen maailmansodan aikana panssarivaunut kehittyivät huomattavasti. Saksa otti käyttöön nopeita, kevyesti panssaroituja ja aseistettuja vaunuja, kuten Panzerkampfwagen I. Nämä vaunut olivat keskeisiä tekijöitä salamasodassa. Ne osoittautuivat kuitenkin liian heikoiksi itärintamalla, jossa Neuvostoliitolla oli käytössään tehokkaita, huomattavasti raskaammin panssaroituja ja aseistettuja T-34- ja KV-1-vaunuja. Saksa joutuikin kehittämään niiden vastustajaksi uuden keskiraskaan panssarivaunun, Pantherin. Toisesta maailmansodasta alkaen panssarit toimivat itsenäisenä aselajina, ja ne ovat korvanneet kokonaan ratsuväen.

Aseistus

ratsuväen Taistelupanssarivaunun pääase on yksittäinen suurikaliiperinen panssarikanuuna. Nykyvaunuissa tykin kaliiperi on 120 millimetriä (NATO) tai 125 millimetriä (Venäjä, Ukraina) panssarivaunukanuuna, jonka tehokas maksimiampumaetäisyys on kolmesta viiteen kilometriä. Vielä toisen maailmansodan lopussa pääosa saksalaisista panssarivaunuista käytti 75 millimetrin tykkiä. Esimerkiksi saksalainen PzKpfw V Panther-vaunussa käytetty 75 mm L/70 7,5 cm KwK 42-kanuuna oli yksi sodan tehokkaimmista panssarivaunutykeistä. Liittoutuneiden tykeistä paras läpäisy saavutettiin brittiläisellä 76,2 millimetrin O.Q.F 17-pdr-kanuunalla, jonka alikaliiperiammus läpäisi joidenkin lähteiden mukaan sadan jaardin päästä yli 240 millimetrin panssariterästä. Tätä tykkiä käytettiin esimerkiksi Sherman Firefly-pansssarivaunussa. Neuvostoliitossa oli tuolloin käytössä useita eri kaliiperisia psv-kanuunoita, kuten 76mm F-34, 85mm ZiS-S-53, 100mm D-10 ja 122mm D-25. D-10-tykin uudemmat kehitysversiot vakiintuivat T-54/T-55-sarjan vaunujen pääaseeksi. Tästä seuraava kehitysaskel oli T-62:n 115mm 2A20, joka oli Neuvostoliiton ensimmäinen palveluskäyttöön tullut sileäputkinen panssarivaunukanuuna. Tästä seuraava askel oli T-64:n 2A26, jota seurasi 2A46, jota eri versioineen käytetään T-72, T-80 ja T-90-vaunuissa. Yhdysvalloissa panssarivaunukanuunojen kehitys hiipui sodan lopun jälkeen. Yhdysvalloissa ei ole kehitetty II maailmansodan jälkeen yhtään täysin uutta palveluskäyttöön asti päässyttä panssarivaunukanuunaa. M60- ja M1-vaunuissa oli amerikkalaisella lukolla varustettu brittiläinen 105 millimetrin L7-kanuuna. Yhdysvallat siirtyi saksalaisen Rheinmetallin suunnittelemaan 120 millimetrin tykkiin 1980-luvun puolivälissä M1A1 Abrams-vaunun myötä. NATO:n standardipanssarivaunukanuunakaliiperi on nykyään 120 millimetriä. Sittemmin. Suuremmat aseet vaatisivat suuremman, raskaamman, voimakkaamman ja kalliimman vaunun. Tykkien läpäisyä on kuitenkin saatu parannettua koko ajan tehokkaammilla ampumatarvikkeilla. Kanuunoissa käytetyt ammukset ovat vaihdelleet suuresti. Varhaisimmat ammukset olivat hieman räjähdysainetta sisältäviä panssarikranaatteja ja umpiteräksisiä panssariammuksia. Pian kuitenkin huomattiin, että räjähdyksen vaikutus oli mitätön kranaatin liike-energiaan verrattuna. Myöhemmin ontelokranaattien kehittyessä ne havaittiin ylivoimaisiksi teräksistä panssaria vastaan. Vaunujen pääammustarvikkeeksi tulivat ontelokranaatit, jotka toimivat parhaiten ammuttuna sileäpintaisilla, rihlaamattomilla kanuunoilla. rihla Ontelokranaattien kehittyminen merkitsi myös sitä, että erilaiset panssarintorjuntaohjukset pystyivät läpäisemään laskennallisesti jopa metrejä homogeenista terästä. Näin paljon panssaria ei yksikään vaunu pystynyt kantamaan. Koko aselajin kehitys näytti siirtyvän kevyesti panssaroituihin, mutta nopeisiin ajoneuvoihin (BMP-1 vuonna 1967). Uudet rynnäkköpanssarivaunut panssaroitiin vain kevyiden aseiden tulitusta vastaan ja varustettiin itse kevyellä tykillä ja panssarintorjuntaohjuksin. Lisäksi niihin mahtui jalkaväkiryhmä, joka matkusti vaunun sisällä suojassa tykistön sirpaleilta ja käsiaseiden tulitukselta. Ontelokranaattien ylivoimaa vastaan kehitettiin 1960-luvun lopulla reaktiivipanssarointi, joka pystyi tehokkaammin torjumaan ontelokranaatin suunnatun räjähdysvaikutuksen. 1970-luvulla Britannia kehitti Challenger-vaunua varten Chobham-panssarin, joka oli ensimmäinen komposiittipanssari. Uusimmat metalli-keraamikomposiitit antavat jopa viisinkertaisen suojan vastaavaan teräspanssariin verrattuna. Panssarin koostumukset ovat salaisia, mutta ne voivat sisältää erilaisia keraameja, jopa synteettista timanttia ja köyhdytettyä uraania. Panssarin kehittymisen myötä on ampumatarvikkeiden kehityksessä painopiste kääntynytkin alikaliiperisten nuoliammusten suuntaan. Nuoliammuksen pituus suhteessa sen halkaisijaan aiheuttaa siinä suurehkon vääntömomentin, joka estää reaktiivipanssaria poikkeuttamasta sitä. Nuoliammus on edullisinta valmistaa mahdollisimman kovasta, mutta painavasta raaka-aineesta. Pääosa moderneista nuoliammuksista valmistetaan volframista tai köyhdytetystä uraanista. Ammukset ovat kuitenkin huomattavasti kalliimpia kuin perinteiset kranaatit, ja lisäksi niissä käytettävä köyhdytetty uraani aikaansaa paikallisesti huomattavia ympäristö- ja terveysongelmia. Jotkut vaunut, kuten Merkava Mk.4, M551 Sheridan, T-72, T-64, T-80, T-90, ja T-84 voivat ampua kanuunallaan myös panssarintorjuntaohjuksia. Näitä on käytetty lähinnä pitkän matkan aseena. Pääaseen lisäksi panssarivaunuissa on aseistusta jalkaväkeä vastaan käytävää lähitaistelua varten. Niitä käytetään silloin kun kanuunan käyttö olisi tehotonta tai epätaloudellista. Tyypillisesti kanuunan viereen on kiinnitetty pienikaliiperinen 7,62 mm:n konekivääri tai 12,7 mm:n ilmatorjuntakonekivääri lähi-konekivääri-rynnäkköpanssarivaunu, jossa näkyvät esimerkiksi teloja ja runkoa ontelokranaateilta suojaavat helmalevyt sekä laatikkomaiset reaktiivipanssarielementit]] Perinteisesti panssaroinnin määrä vaihtelee eri kohdissa vaunua. Paksuin osa on yleensä keulassa ja tornin etuosassa, kylkien panssarointi on ohuempi ja tornin päällä vielä ohuempi. Kaikkein keveintä panssarointi on vaunun takaosassa ja moottorin päällä. Vaikka telaketjut on joissain vaunumalleissa suojattu teräshelmoilla, ne ovat yksi tankin haavoittuvimmista osista. Moniin vaunuihin helmat onkin lisätty jälkikäteen. Näiden piirteiden vuoksi panssariyksikkö on erittäin haavoittuva ilmahyökkäyksille ja tarvitsee ilmatorjuntayksiköitä tuekseen, mikäli vihollisella on hallussaan edes osittainen ilmaherruus. Samasta syystä liikuntakyvyttömäksi jääneet tankit voivat vahingoittua vihollisen tykistötulessa keskiraskaiden kranaatinheitinten tai raskaan tykistön tulessa. Yksittäiset tankit ovat lisäksi alttiita panssarintorjunta-aseilla varustautuneiden jalkaväen tai sissien väijytyksille. Erityisesti kaupungeissa yläsektorista talojen katoilta tapahtuvat hyökkäykset panssarivaunuja vastaan ovat osoittautuneet tehokkaiksi muun muassa Tšetšeniassa. Tämä johtuu paitsi vaunun yläpuolen heikommasta panssaroinnista, erityisesti rajoitetusta näkyvyydestä. Vaunulla ei myöskään välttämättä ole mahdollisuutta puolustautua talon katolla olevaa vihollista vastaan, sillä vaunujen kanuunoiden putkien korkokulmat ovat suhteellisen matalia, alle 25 astetta. Toisaalta vaunun saa kaupungissa suhteellisen helposti suojaan peruuttamalla sen sisään talon seinästä, missä on tieten omat riskinsä kuten esimerkiksi rakennuksen sortuminen.

Liikkuvuus

Tšetšeniassa Panssarivaunun liikkuvuutta voidaan tarkastella kahdesta näkökulmasta. Ensiksikin voidaan katsoa vaunun perusominaisuuksia, kuten maastonopeutta ja kykyä ylittää esteitä. Toiseksi voidaan tarkastella vaunun yleistä taistelukenttäliikkuvuutta kuten toimintasädettä, mitä siltoja vaunu voi ylittää ja millä kuljetuskalustoilla sitä voidaan liikuttaa. Taistelupanssarivaunulla on hyvä liikkumiskyky useissa erilaisissa maastoissa. Leveät telat jakavat painon niin laajalle alueelle, että maastoon kohdistuva paine voi olla kevyempi kuin ihmisen jalan aiheuttama paine. Ongelmia aiheuttavat erityisesti pehmeät maastot, kuten suot ja pehmeät pellot tai kallioiset maastot, joissa on suuria lohkareita. Lumessa vaunun tela painuu hankeen suunnilleen yhtä paljon kuin suksilla liikkuva mies. "Tavallisessa" maastossa panssarivaunu voi liikkua noin 30-50 kilometrin tuntinopeutta. Tienopeus voi olla jopa 70 km/h. Testit osoittavat, että panssarivaunut ovat maastoliikkuvuudessa ylivertaisia renkailla kulkeviin panssariajoneuvoihin verrattuna. Tiellä rengasajoneuvot ovat käytönnössä taasen selkeästi nopeampia. Panssarivaunu ei kuitenkaan kykene matkustamaan teitä pitkin maksiminopeudella kuin hetkellisesti, koska ennen pitkää tapahtuu jonkinlainen telaketjujen pettäminen. Vaikka maastonopeus on pienempi, sitä voidaan ylläpitää vaikka koko päivä, varsinkin, jos maasto on esteetöntä kuten tasankoa tai hietikkoa. Vaunut liikkuvat hyvin myös metsämaastossa. Esimerkiksi alle 25 cm paksuinen puu ei juuri edes hidasta taistelupanssarivaunua. Paksummat puutkin kaatuvat, mutta hidastavat etenemistä. Vihamielisellä alueella, jolla on pelkoa miinoituksesta tai väijytyksistä, panssarivaunun liikkumisnopeus on suunnilleen sama kuin esimerkiksi polkupyörällä kulkevan miehen. Vähän väliä on pysähdyttävä huoltamaan vaunua, jotta vältettäisiin rikkoutumiset varsinaisessa taistelutilanteessa. Lisäksi usein on odotettava, että jalkaväki tai ilmavoimat tarkastavat edessä olevaa maastoa panssarintorjuntajoukkojen varalta. Koska telaketjujen rikkoutumisen vuoksi liikuntakyvyttömäksi joutunut vaunu on helppo kohde epäsuoralle tulelle ja panssarintorjuntajoukoille, vauhti pidetään yleensä pienenä ja vaunua liikutetaan aina tilaisuuden tullessa renkaallisilla kuljetusajoneuvoilla tai rautateitse sen sijaan että niitä kuljetettaisiin omalla voimallaan. Oma ongelmansa on raskaiden panssarivaunujen huono liikutettavuus lentoteitse. Tämän vuoksi ne sopivat huonosti erilaisille nopean toiminnan joukoille. Renkailla kulkevat kevyemmät panssariajoneuvot ovatkin nopeaa toimintaa vaativissa operaatioissa suositumpia siksi, että hyvän tieliikkuvuuden vuoksi niiden taktinen maksiminopeus on suurempi ja huoltokustannukset pienempiä.

Tulevaisuus

Viimeaikaiset kokemukset taistelupanssarivaunujen käytöstä taisteluissa (Tšetšenia, Irak) ovat muokkaamassa vanhaa taktiikkaa massiivisesta vaunujen käyttöstä. Suurten erillisten panssariyksiköiden sijasta vaunuja ollaan taas palauttamassa osaksi itsenäiseen taisteluun kykeneviä yksiköitä (muun muassa Yhdysvalloissa osaksi jalkaväkidivisioonia ja Suomessa osaksi valmiusprikaateja). Niinpä ollaankin palaamassa historiassa taaksepäin aikaan, jolloin vaunujen primäärinen tehtävä oli jalkaväen tukeminen taistelussa. Lisäksi vaunukalusto on osittain siirtymässä pyörille ja erilaisten omasuojajärjestelmien määrä on lisääntymässä voimakkaasti. Muutenkin vanhojen "raskaiden" taistelupanssarivaunujen sijasta lisääntyy erityisesti muu panssaroitu kalusto: kuljetus-, rynnäkkö- ja kranaatinheitinpanssarivaunut sekä panssaroitu tykistö.

Suomen armeijan panssarivaunut

tykistö Ensimmäiset Suomeen hankitut panssarivaunut olivat 1920-luvulla ranskalaisia Renault FT-17 panssarivaunuja.

Nykyinen kalusto

- Leopard 2 A 4 (Saksa) (taistelupanssarivaunu)
- T-72 (Neuvostoliitto) (taistelupanssarivaunu)
- T-55M (Neuvostoliitto)
- BMP-1 (Neuvostoliitto) (rynnäkköpanssarivaunu)
- BMP-2 (Neuvostoliitto) (rynnäkköpanssarivaunu)
- BTR-50 (Neuvostoliitto) (panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo)
- BTR-60 (Neuvostoliitto) (panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo)
- CV9030 (USA-Suomi-Ruotsi) (rynnäkköpanssarivaunu)
- Sisu XA (Suomi) (panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo)
- MT-LB (Neuvostoliitto) (kuljetuspanssarivaunu)
- ZSU-57-2 (Neuvostoliitto) (ilmatorjuntapanssarivaunu)

Käytöstä poistunut kalusto

- FT-17 (Ranska)
- Vickers 6-ton (Yhdistynyt kuningaskunta) (34)
- T-34 (Neuvostoliitto, sotasaalista) (13)
- KV-1 (Neuvostoliitto, sotasaalista) (2)
- T-26 (Neuvostoliitto, sotasaalista) (114)
- BT-5 (Neuvostoliitto, sotasaalista)
- BT-7 (Neuvostoliitto, sotasaalista)
- BT-42 (Suomalaisten modifioima BT) (18)
- T-28 (Neuvostoliitto, sotasaalista) (7)
- T-54B (Neuvostoliitto)
- Stug III (Saksa) (59)
- Pzkw-IVj (Saksa) (15)
- Charioteer (Yhdistynyt kuningaskunta)
- Comet (Yhdistynyt kuningaskunta)

Katso myös

- Luettelo panssarivaunuista

Aiheesta muualla

- [http://personal.inet.fi/private/hovi.pages/sa-int/ps.html Weapons of the Finnish Armored Forces in WWII:]
- [http://www.battlefield.ru/map.html Venäläisiä panssarivaunuja ja panssaroitua kalustoa. Kehitystä ja historiaa englanniksi] Luokka:Aseet
- ms:Kereta kebal zh-min-nan:Tank ko:전차 ja:戦車 th:รถถัง

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät

- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös

- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla

- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet

- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

Luokka:Sodankäynti

Sodankäyntiin liittyviä artikkeleja. Luokka:Sotahistoria Luokka:Maanpuolustus

Benedetto Caetani den yngre

Hans eminense Benedetto Caetani den yngre (død 14. desember 1296) var en av den av Den katolske kirkes kardinaler. Han ble kreert til kardinal i desember 1295 av sin onkel pave Bonifatius VIII. Caetani, Benedetto2 Caetani, Benedetto2 Caetani, Benedetto2

Casino kalorie eurotax reykjavik hotels slots

:: RELATED NEWS ::

Ford circles
In mathematics, a Ford circle is a circle with centre at (p/q, 1/(2q²)) and radius 1/(2q²), where p/q is an irreducible fraction - a fraction in its lowest terms, where p and q are coprime

Daimajin
The Daimajin (大魔神) (or Majin) is a fictional character that appears in a trilogy of tokusatsu movies produced by the Daiei Motion Picture Company. Daimajin is a giant stone idol in the shape of a samurai in full armor, which is possess

Assassin droid
In the Star Wars universe, an Assassin Droid is a standard Battle droid that distinguishes itself from its counterparts with its sophisticated targeting programme. The Assassin Droid serves the Confederacy by using sniper rifles to dispatch enemy infantry at far distances. The advanced targeting intelligence allows the droid to utilise the simple Read More...

Julia Watts
Julia Watts is an American author of novels, short stories, etc., especially in the genres of young adult fiction and lesbian fiction/erotica. Her novels include Finding H.F. for which she won the 2001 Lambda Literary Award in the children/young adult category. She was nominated again for the 2005 award in the erotica category as one of the autho

Assault Droid
In the fictional Star Wars universe the Assault Droid is also another version of the standard battle droid however distinguishes itself from its brethren by the use of heavier weaponry designed to combat enemy vehicles. The advanced tactical programming of the droid allows it to track enemy vehicles and lock its BAW E-60R missiles. This provides the separatist forces with an expendable force of the standard trooper which requires little training in uti

Jim Eason
Jim Eason is a talk radio pioneer with decades of experience chatting up the airwaves in the San Francisco bay area. Jim always ended his talk show with the catchphrase "do what you can, but behave yourself". For many years Eason was the recorded voice of WWV, the international time and frequency shortwave station operated by the National Bureau of Standards. Every five minutes listeners would hear the recorded voice of Jim Eason say "at the tone, the ti