Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Muslimi

Muslimi

llä tai juutalaisille Daavidin tähdellä.]] Daavidin tähdellä Islam (arabiaksi al-islām الإسلام) on yksi maailman suurimmista uskonnoista ja maailman nopeimmin kasvava uskonto. Se sai alkunsa Arabian niemimaalla 600-luvun alkupuolella. Nykyään suurin osa maailman islamia tunnustavista eli muslimeista on etniseltä taustaltaan muita kuin arabeja. Muslimeita oli vuonna 1993 1,1 miljardia. Arviot muslimien lukumäärästä vuonna 2005 liikkuvat pääosin välillä 1,3–1,5 miljardia. Synnyinseutunsa Arabian niemimaan lisäksi islam on valtauskonto myös Turkissa, Iranissa, Bosnia-Hertsegovinassa, Albaniassa, Azerbaidžanissa, eräissä Etelä-Venäjän tasavalloissa (Tšetšenia, Tatarstan, Baškiria, Dagestan jne.), Keski-Aasiassa, Pohjois-, Itä- ja Länsi-Afrikassa sekä monin paikoin Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa (Pakistan, Indonesia, Malesia jne.). Lukumääräisesti mitaten eniten muslimeita on Indonesiassa. Islam on arabiaa ja tarkoittaa kirjaimellisesti "alistumista" (Jumalalle). Tarkempi käännös olisi ehkä "alistumisesta seuraava mielenrauha". Sitä voidaan kuvata sekä elämäntavaksi että uskonnoksi. Islamin pyhä kirja on Koraani.

Historia

Koraaniilaisia moskeijoita.]] Koraani Islam syntyi Arabian niemimaalla 600-luvulla profeetta Muhammedin opetusten pohjalle. Hän ilmoitti olevansa Jumalan (arabiaksi Allāh الله) viimeinen profeetta. Näihin aikoihin Arabian niemimaalla valtaosa väestöstä sai toimeentulonsa paimentolaisuudesta, mutta myös maanviljelystä harjoitettiin keitailla ja sateisilla vuoristoalueilla. Islam kuitenkin syntyi kaupunkiympäristössä. Mekan kaupunki sijaitsi monien kauppareittien risteyskohdassa ja oli näin otollinen ympäristö uusien ajatusten kehitykselle. Kaupan mittakaavasta vallitsee kuitenkin erilaisia näkemyksiä, ilmeisesti Mekka oli kuitenkin ainakin alueellisesti merkittävä kaupan keskus. Suuri osa niemimaan ihmisistä harjoitti animistisia uskontoja, mutta myös kristinusko ja juutalaisuus vaikuttivat alueella.

Muhammed

Profeetta Muhammed (noin 570, Mekka–8. kesäkuuta 632, Medina) syntyi rikkaaseen kauppiasperheeseen nykyisen Saudi-Arabian alueella. Hänen isänsä kuoli ennen Muhammedin syntymää ja hänet kasvatti hänen isoisänsä Abd al-Muttalib. Muhammedin ollessa 6-vuotias hänen äitinsä Amina kuoli ja 8-vuotiaana hän menetti isoisänsä. Hänen kasvattajakseen tuli hänen setänsä. Muhammedista tuli kauppias. Perimätiedon mukaan noin vuoden 610 tienoilla meditoimassa ollut Muhammed näki arkkienkeli Gabrielin. Noin vuonna 613 Muhammed alkoi levittää sanaa Jumalasta ja uudesta uskonnosta, islamista. Kaupungin väestö suhtautui häneen kuitenkin vihamielisesti ja vuonna 622 Muhammed lähti pakoon seuraajiensa kanssa Mekasta Medinaan (ns. hidžra). Islamilainen ajanlasku alkaa tästä tapahtumasta. Tähän aikaan hän otti vaimokseen Aishan. Suhteet Mekan ja Medinan välillä huononivat ja mekkalaiset käskivät kaikkien muslimien lähteä pois kaupungistaan. Tammikuussa 630 Muhammed johdatti jopa 10 000 muslimia Mekkaan. Taistelun lopuksi Mekka valloitettiin ja suurin osa asukkaista kääntyi muslimeiksi. Muhammed tuhosi Kaaban epäjumalien patsaat ja pyhitti sen Jumalalle. Vuoteen 638 mennessä kaikki viholliset oli lyöty. Muhammed yhdisti Arabian paimentolaiskansat. Kun hän sairastui ja kuoli Medinassa vuonna 632, oli suurin osa niemimaata tunnustanut hänen valtansa, vaikka kaikki heimot eivät vielä olleetkaan kääntyneet islamiin.

Islam laajenee

Muhammedin kuoltua Medinan islaminuskoinen väestö pyrki saamaan kaikki arabialueet hallintaansa. Useat aiemmin islamiin kääntyneet heimot kapinoivat pyrkien irtautumaan Medinan määräysvallasta. Muslimit onnistuivat kuitenkin kukistamaan nämä ridda-kapinoiksi kutsutut levottomuudet. Tämän jälkeen alkoi varsinainen islamin laajentuminen Arabian niemimaan ulkopuolella kohti Persiaa ja Bysantin valtakuntaa. Laajenemisen tahdin saneli muslimiyhteisön sisäinen dynamiikka. Arabian niemimaan rauhoituttua ryöstöretkien kohteet oli etsittävä entistä laajemmalta alueelta sekä idässä että lännessä. Bysantin valtakunnan heikkous ja kristittyjen keskinäinen hajaannus mahdollisti nopean laajenemisen lännessä. Muhammedin seuraajat eli kalifit valloittivat nopeassa tahdissa suurimman osan Lähi-itää, Pohjois-Afrikan ja Espanjan. Sadan vuoden aikana Muhammedin kuolemasta islamilainen valtio ulottui aina Atlantilta Keski-Aasiaan. Kyse oli tällöin ennen muuta islamilaisen alueen laajenemisesta, ei käännytyksestä uuteen uskontoon. Valloitettujen alueiden ei-islamilainen väestö oli verovelvollista ja heidän yrityksiään kääntyä islamiin verojen välttämiseksi ei katsottu suopeasti. Alueiden islamisoituminen (kääntyminen uuteen uskontoon) ja arabisoituminen (arabialaisen kulttuurin leviäminen) tapahtuivat myöhemmin ja vaihtelevalla laajuudella. Jotkut alueet kuten Irak sekä islamisoituivat että arabisoituivat nopeasti, mutta esimerkiksi Persia islamisoitui mutta ei arabisoitunut laisinkaan. Toisaalta esimerkiksi Egypti arabisoitui muttei islamisoitunut täysin. Yhtenäinen valtiorakenne hajosi kuitenkin pian ja alkoi kilpailevien dynastioiden ja sisällissotien kausi, jota islamilaiset historioitsijat kutsuvat fitnaksi. Muhammedin aikaa seurasi Mekan ja Medinan ns. ortodoksinen kalifaatti (n. 632-661). Omaijadien kalifaatti (n. 661-750) oli ensimmäinen dynastia kalifeja, jotka eivät olleet suoranaista sukua profeetta Muhammedille itselleen. Abbasidien kalifaatti (n. 750-1258) oli dynastianimi Bagdadin kalifeille, jotka syöksivät Omaijidit vallasta vuonna 750. Dynastia hallitsi 200 vuotta, mutta alkoi vähitellen hiipua turkkilaisen mamelukkien armeijan vallan kasvaessa. Kalifaattien aikaa seurasi turkkilainen Osmanien valtakunta (n. 1300-1918). Huolimatta islamin poliittisen yhteisön sirpaloitumisesta useat islamilaiset valtiot muodostuivat ajan kuluessa suurvalloiksi. Islamin piirin kulttuurikaupungit, kuten Bagdad ja Córdoba, muodostuivat islamilaisen kulttuurin keskuksiksi, joissa edistyivät niin tieteet kuin taiteetkin.

Kohti nykypäivää

1700-luvulta lähtien islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen laajalti tunnustettua, merkittävää kalifaattia ei enää ollut. 1900-luvun kuluessa islamiin vaikuttivat monet muut ideologiat kuten sosialismi, mutta uskonto säilytti ominaispiirteensä. Uskonnon nopea kasvu, länsimaiden kiinnostus islamilaisiin alueisiin, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat osaltaan pitäneet islamin merkittävänä nykymaailmaa muokkaavana tekijänä.

Oppi

Islamin tunnustajia kutsutaan muslimeiksi. He uskovat, että Jumala paljasti sanansa ihmiskunnalle profeetta Muhammedin kautta. Muita profeettoja ovat muiden muassa Adam, Abraham, Mooses ja Jeesus. Islam perustuu siis monilta osin samoille periaatteille kuin juutalaisuus ja kristinusko. Muslimit kuitenkin kieltävät Jeesuksen olevan Jumalan poika, kuten kristityt uskovat. Myöskään muut profeetat, kuten Muhammed, eivät ole muslimeille Jumalan poikia, vaan tavallisia ihmisiä, jotka välittivät Jumalan sanomaa ihmisille. Muhammedin takia islamilaisia on vanhastaan kutsuttu lännessä muhamettilaisiksi. Islamilaiset kuitenkin kiistävät olevansa muhamettilaisia, sillä sanan voi tulkita siten, että he palvoisivat Muhammedia, mistä ei ole kysymys. Muslimien mukaan ihmiskunnan tärkein lähde Jumalasta on kuitenkin Koraani, joka on heidän mukaansa virheetön, muuttumaton ja Jumalan viimeinen ilmoitus. Koraanin nähdään korjaavan Tooraan ja Raamattuun ajan kuluessa syntyneitä vääristymiä. Islam näkee juutalaisuuden ja kristinuskon "kirjan uskontoina", jotka on johdettu profeettojen opetuksista. Tämän vuoksi nämä uskonnot ovat islamille erityisen läheisiä. Yksi huomattava islamin ja kristinuskon ero on se, että islam syntyi yhteisöllisenä uskontona. Se ei ollut vain yksilön elämään vaikuttava katsomusjärjestelmä. Niinpä sitä pidetään yhä monin paikoin myös poliittisen ja juridisen elämän säätelijänä. Tämän johdosta monissa islamilaisissa maissa (esim. Iran ja Saudi-Arabia) uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Toisaalta Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa islamin asema on samantapainen kuin kristinuskon asema Etelä-Euroopassa. Turkki on maallinen valtio ja uskonto on teoriassa erotettu valtiosta yhtä jyrkästi kuin Ranskassa. Islam jakautuu kahteen pääsuuntaukseen, sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen, joiden sisällä puolestaan on erilaisia koulukuntia ja lahkoja. Lisäksi on ahmadiyyalaisia ja druuseja. Sufilaisuus on mystiikkaa korostava islamin suuntaus, jonka seuraajia löytyy niin šiialaisten kuin sunnien joukosta. Poliittiset radikaali-islamilaiset liikkeet ja aseelliset ryhmät (kuten Al-Qaida) nojaavat pääasiassa fundamentalistisiin islamilaisiin suuntauksiin, kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Tärkeänä periaatteena näissä suuntauksissa on käsite pyhä sota, joka merkitsee Jumalan johtamaa taistelua vääräuskoisia vastaan. Valtavirran islamissa käsite tosin tulkitaan vain hengelliseksi kilvoitteluksi.

Tärkeimmät opinkappaleet

Islamin perusta on lause "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammed on hänen profeettansa" (arabiaksi lā ilah illā al-Lāh wa-Muhammad rasūl al-Lāh لا إله إلا الله ومحمد رسول الله). Tullakseen muslimiksi täytyy toistaa ja uskoa tämä lause. Kaikki islamin suuntaukset ovat yhtä mieltä tästä lauseesta. Islamiin kuuluu kuusi perususkomusta: #Usko Jumalaan #Usko enkeleihin #Usko Jumalan lähettämiin kirjoihin #Usko profeettoihin ja sanansaattajiin #Usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen #Usko kohtaloon

Viisi peruspilaria

Muslimin tulee elämässään noudattaa viittä peruspilaria. Ne ovat hänen tärkeimmät velvollisuutensa, ja niiden noudattaminen on keskeistä Jumalan miellyttämiseksi. # Shahadah, usko. Uskon todistaminen peruslauseella. # Salat rukous. Viisi rukoiluhetkeä päivittäin. # Zakat, almut. Yleensä 2,5% omaisuudesta vuosittain, jaetaan köyhille. # Sawm, paasto. Ramadanin aikana tulee paastota päivisin. # Hajj, pyhiinvaellus. Muslimin tulee ainakin kerran elämässään matkustaa pyhiinvaellukselle Mekkaan, jos hän vain kykenee siihen. Šiialaiset eivät pidä näitä peruspilareina vaan velvollisuuksina. Heille viisi pilaria viittaavat seuraaviin periaatteisiin:
- Jumalan ykseys
- Jumalan oikeudenmukaisuus
- Profetointi
- Ihmiskunnan johtajuus
- Ylösnousemus

Muita uskomuksia

Muihin uskonkappaleisiin kuuluu usko henkiin (jinnit) ja taikuuteen. Taikuuden harjoittaminen on islamissa ehdottomasti kielletty.

Koraani

Koraani on islamin pyhä kirja. Muslimien mukaan se on Jumalan profeetta Muhammedille välittämä. Muhammed sai 22 vuoden aikana 114 ilmestystä, jotka muodostavat Koraanin 114 suuraa eli lukua. Koraania alettiin koota yhtenäiseksi kirjaksi vasta Muhammedin kuoleman jälkeen. Koraanitekstien eli suurojen kokoajaksi mainitaan Muhammedin medinalainen ystävä Zaid ibn Thābit. Zaid ibn Thābitin kokoaman koraanilaitoksen rinnalla oli todennäköisesti useita vastaavanlaisia kokoelmia. Zaid ibn Thābitin kokoama quraišilaisten murretta seuraava koraanilaitos yleistyi vasta kalifi Otmānin julkaistua sen ja lähetettyä siitä kopiot islamilaisen maailman keskeisiin kaupunkeihin kuten Mekkaan, Medinaan ja Basraan. Koraanin suurat näyttävät olevan järjestetty pituuden mukaan. Poikkeuksen tässä kuitenkin tekee toinen eli Lehmän suura, joka on kaikkiaan 286 jaetta pitkä. Viimeinen Ihmisten suura käsittää vain 6 jaetta. Pituusjärjestyksen lisäksi on havaittu, että koraanin suurat noudattavat ikäjärjestystä. Ikäjärjestys kulkee pääosin takaperoisesti siten, että koraanin lopussa olevat lyhyemmät suurat ovat vanhimpia ja etuosassa olevat pitemmät suurat nuorimpia. Tästä syystä Koraanin painoksissa on yleensä jokaisen suuran alussa merkintä, onko se Mekkan vai Medinan aikakaudelta. Suurat ovat riimiproosamuodossa. Riimiproosa ei ole mitallista, mutta täysin loppusoinnullista. Tyyli oli Muhammedin aikana varsin tyypillinen uskonnollisten ja runollisten tekstien tehokeino. Riimitys helpottaa säkeiden muistamista, mutta tekee Koraanin kääntämisen muille kielille erityisen vaikeaksi. Koraanin suurat käsittelevät usein keskenään samoja asioita. Toistuvana teemana kirjassa on, että oikein uskovat pääsevät kuoltuaan paratiisiin ja vääräuskoiset joutuvat helvettiin. Koraanissa, toisin kuin Raamatussa, myös annetaan paikoin yksityiskohtaisia kuvauksia helvetissä odottavista kärsimyksistä. Koraanin suurista löytyy toistuvien teemojen lisäksi historiallista materiaalia, joka on osittain yhteneväinen Raamatun kertomusten kanssa. Jeesus on Muhammedin jälkeen Koraanissa useiten mainittu Islamin profeetta. Yksi huomattavimmista tutkimuksista Koraanin synnystä on Noeldeke-Schwalley'n Geschichte des Qorans.

Islamilainen ihannevaltio

Noeldeke-Schwalley Islamilaisessa maailmassa uskonnon ja politiikan läheinen suhde selittyy monelta osin lainsäädäntöoikeuden kautta. Klassinen poliittisen islamin teoria pitää islamilaisen valtion tunnusmerkkinä jumalakeskeisyyttä, jolloin koko islamilainen yhteiskunta on valjastettu jumalan lain, šarian toteuttamiseen. Hallinnon tärkein tehtävä on luoda olosuhteet, joissa ihmiset voivat elää Jumalan tahdon mukaisesti. Käytännössä fundamentalistisissa valtioissa – kuten Talibanien vuosina 1995–2001 hallitsemassa Afganistanissa – ihmisten on täytynyt elää hallinnon tulkitseman ja politisoiman Jumalan tahdon mukaisesti. Ihanteellinen islamilainen valtio perustaa ideologiansa ja toimintansa islamin normeille. Malli on löydettävissä legendanomaisesta profeetta Muhammedin elämästä sekä hänen luomastaan teokraattisesta valtiosta, joka kaatui profeetan kuollessa vuonna 632 jaa. Profeetta Muhammedissa itsessään yhdistyivät poliittinen ja uskonnollinen valta ja hän hallitsi maataan Jumalalta saamiensa ilmoitusten ja ilmestysten mukaisesti. Koska profeetta Muhammed oli viimeinen profeetta, "profeettojen sinetti", vastaava ihannevaltio ei ole enää milloinkaan mahdollinen. Profeetan kuolema aiheutti myös valtatyhjiön kehittyvään ja nopeasti laajenevaan arabiyhteisöön. Valtion kasvaessa suurvallaksi muslimit pyrkivät kehittämään sääntöjä, jotka säätelisivät valtion toimintaa Jumalan edellyttämällä tavalla ja pitäisivät valtion lähempänä islamilaista ihannetta. Lainsäädännön ongelman muodosti vallanjako, sillä Muhammedille ei ollut yhtä selkeää seuraajaa. Erilaiset ratkaisumallit valtatyhjiön täyttämiseksi muodostuivat kehityksen tuloksina eriytyneiksi oppisuunnikseen, joista muslimien enemmistöä edustaa sunnalaisuus ja vähemmistöä šiialaisuus. Nyttemmin 1980- ja 1990-luvuilla muslimit ovat palanneet uudelleen samoihin ongelmiin lain asemasta yhteiskunnasta, sekä sen sisällöstä ja alkuperästä. Jotkut muslimit tahtovat luopua maallisen valtion ja lainsäädännön ajatuksista kokonaan ja korvata ne Muhammedin kautta ilmenneille Jumalan opetuksilla. Muslimiveljeskunnan perustaja Hasan al-Banna määrittelee islamistisen ihannevaltion nykyajan vaatimusten mukaisesti ja hänen näkemyksensä nauttii suhteellisen laajaa kannatusta niin sanottujen islamistien keskuudessa. Al-Banna kuvailee autoritaarisen ihannevaltionsa järjestäytymistä seuraavalla tavalla: valtio koostuu kolmesta osasta, joista ensimmäinen on Koraanin pohjaava perustuslaki, toinen on neuvonantoon, šuuraan, perustuva yksipuolueinen parlamentti ja kolmas on oikeudenmukainen hallitsija, joka noudattaisi islamin lakeja ja kansan enemmistön tahtoa. Tällaisessa valtiomallissa ei ole tilaa oppositiolle tai uskonnollisille vähemmistöille ja al-Banna itsekin korosti, ettei valtio voisi pysyä yhtenäisenä, jollei vältettäisi keskustelua muun muassa filosofiasta ja metafysiikasta.

Islam nykyään

metafysiikasta enemmistöä ja vaaleammat šiialaista enemmistöä.]] CIA World Factbook 2004:n mukaan islam on maailman toiseksi suurin uskonto. Noin 18 % muslimeista asuu arabimaissa, 20 % Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 % Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa. Eniten yhden maan sisällä muslimeita on Indonesiassa. Myös Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on merkittävät muslimiyhteisöt. Valtiot, joissa on eniten muslimeja (arvioitu lukumäärä): #Indonesia (213 469 356) #Pakistan (156 491 617) #Intia (129 631 726) #Bangladesh (127 001 272) #Egypti (70 530 237)

Islam Suomessa

Islaminuskolla on suhteellisen pitkät perinteet Suomessa. Tataarivähemmistö on harjoittanut islamia jo 1800-luvun alkupuolelta asti. Ensimmäiset tataarit muuttivat Venäjältä Suomeen kauppiaiksi pian Suomen sodan jälkeen. Helsingin tataarit perustivat maamme enimmäisen islam-yhdistyksen 1830 ja seurakunnan 1925. Esimerkiksi talvi- ja jatkosodissa islaminuskoisille järjestettiin useimmiten vapaata uskonnon tärkeimpien juhlien ajaksi. Nykyisin Suomessa on noin 700 tataaria, joilla on moskeija myös Järvenpäässä ja Tampereella. He ovat pysyneet erossa myöhemmin tulleista muslimeista, eikä seurakuntiinkaan oteta jäseniksi muita kieliä puhuvia. Viime aikoina islamia tunnustavien ihmisten määrä on ollut kasvussa, kun Suomeen on saapunut aiempaa enemmän maahanmuuttajia islamilaisista maista. Suhteet valtaväestöön ovat olleet pääosin hyvät, joskin joitain ongelmiakin on ilmennyt. Enemmän kuin uskonnosta ovat hankaukset syntyneet kulttuurillisista erimielisyyksistä, jotka usein virheellisesti luetaan yksin islamista johtuviksi.

Kirjallisuutta


-
-
-
-
-
-

Katso myös


- Allah
- Ajatolla
- Arabimaailma
- Islamilainen filosofia
- Koraani

Aiheesta muualla


- [http://www.islamopas.com/ Islam-opas] - suomalaisten muslimien kokoama sivusto, jolla tietoa uskonnosta.
- [http://omnibus.uni-freiburg.de/~riexinge/euroislam.html Islam in Western Europe] Luokka:Islam ms:Islam ko:이슬람교 ja:イスラム教 simple:Islam th:ศาสนาอิสลาม

Juutalaisuus

:Tämä on artikkeli juutalaisesta uskonnosta. Juutalaisisesta kansasta kertoo Juutalaiset. Juutalaiset Juutalaisuus on juutalaisten uskonto ja kulttuuri. Se on yksi maailman ensimmäisistä monoteistisista uskonnoista, ja yksi vanhimmista vielä nykyaikana harjoitetuista uskonnoista. Rabbiinisen lain mukaan juutalaisuus on Jumalan kansan uskonnollinen yhteisö. Talmudin mukaan juutalainen on jokainen juutalaisesta äidistä syntynyt tai juutalaisuuteen kääntynyt henkilö. Juutalaiseen uskoon uskova ei ole automaattisesti juutalainen, ellei ole syntynyt juutalaisesta äidistä tai kääntymisen kautta liity juutalaiseen seurakuntaan ja yhteisöön. Uskonnollisesti juutalaisuus on ajallisesti kristinuskon edeltäjä, mutta Uuden Testamentin tapahtumat erottivat juutalaisuuden kristinuskosta. Juutalaisuus perustuu talmudin määrittelemään lakiin ja sen noudattamiseen, kun taas kristityt uskovat, että Jeesuksen ylösnouseminen sovitti lain rikkeet. Juutalaisuudessa ei yleensä uskota Jeesuksen messiaanisuuteen, vaikka messiaaniset juutalaiset siihen uskovatkin. Muut juutalaiset yhteisöt eivät hyväksy messiaanisia juutalaisia juutalaisiksi, vaan laskevat heidät kristityiksi, koska he uskovat Jeesuksen messiaanisuuteen. Messiaaniset juutalaiset seuraavat sekä juutalaisten että raamatullisten tapojen ja juhlien perinteitä. Juutalaisia asuu Yhdysvalloissa (5,8 miljoonaa), Israelissa (5,3 miljoonaa) ja Euroopassa alle kaksi miljoonaa. Yhteensä juutalaisia on 13-15 miljoonaa. Juutalaisuuden raja-alueella on Messiaaninen juutalaisuus, johon kuuluvat synagoogat noudattavat juutalaista synagoogajumalanpalvelusta (riittiä), ympärileikkausta ja tapakulttuuria, mutta korostavat historiallisen Jeesuksen messiaanisuutta. Messiaaniset synagoogat pitävät itse itseään juutalaisina, ja usein huomattava osa niiden jäsenistä on juutalaisia edellä kuvatun matrilineaarisen periaatteen mukaan. Toisaalta ortodoksi-, reformi- ja liberaalijuutalaisuus pitää Messiaanisia synagoogia kristillisinä kirkkoina ja siten ei-juutalaisina. Sama on myös Israelin valtion virallinen kanta. Juutalaisuuden pohjalta on kehittyivät kristinusko ja islam. Myös Vapaamuurarius, etenkin Suomen vapaamuurariuteen voimakkaasti vaikuttanut skottilainen riitti, on saanut voimakkaita vaikutteita juutalaisuudesta.

Juutalainen jumalanpalvelus

Vapaamuurarius Juutalaisen jumalanpalveluksen keskeisin osa on Jumalan antaman lain noudattaminen, laupeuden harjoittaminen ja lähimmäisenrakkaus. Juutalainen laki on kirjattu Tooraan (viisi Mooseksen kirjaa), Talmudiin sekä laajaan kirjastoon näitä selittäviä kommentaareja. Juutalaisen riitin eli seurakunnan yhteisen jumalanpalveluksen teologisesti tärkein osuus on Jerusalemin temppelissä leeviläs-aaronilaisen papiston harjoittama rituaalinen uhripalvelus. Koska Jerusalemin temppeliä ei kuitenkaan ole ollut sen jälkeen, kun Rooman keisari Tiitus tuhosi sen vuonna 3830 juutalaisen ajanlaskun tai 70 länsimaisen ajanlaskun mukaan, temppelijumalanpalvelusta ei ole voitu tuon jälkeen käytännössä harjoittaa. Nykyisen juutalaisuuden piirissä vallitsee syvä erimielisyys siitä, tulisiko Jerusalemin temppeli rakentaa uudelleen ja voitaisiinko temppelijumalanpalvelus jälleen ottaa käyttöön. Käytännössä juutalaisen seurakuntajumalanpalveluksen muodostaakin nykyään synagoogajumalanpalvelus, jolla ovat omat traditionsa ja vakiintuneet liturgiset rakenteensa. Juutalaisen henkilökohtaisen jumalanpalveluksen tasot voi taas jakaa käytännölliseen ja spirituaaliseen. Käytännöllisen tason henkilökohtainen jumalanpalvelus on Jumalan antaman lain noudattamista sekä laupeuden ja lähimmäisenrakkauden harjoittamista. Spirituaalinen taso taas ulottuu henkilökohtaisesta rukouselämästä mystiikkaan ja kabbalaan harjoittamiseen.

Juutalainen tapakulttuuri

Juutalainen uskonto liittyy kiinteästi arkipäiväiseen elämään ja käytäntöihin. Uskonnossa annetaan ihmisille lukematon määrä erilasia ohjeita, jota noudattaen pitäisi elää. Lakien noudattamisesta ei ole luvattu mitään erityistä palkkioita, kuten kristittyjen iänkaikkinen elämä, mutta juutalaiset uskovat, että on heidän velvollisuutensa noudattaa näitä lakeja. Juutalaiset uskovat lisäksi, että näiden lakien noudattaminen on heidän velvollisuutensa, eikä heidän asiansa ole arvioida tuleeko ei-juutalaisten myös noudattaa näitä lakeja. Tärkein ohje juutalaisuudessa koskee lepopäivän (shabat) pyhittämistä, joka on viikon seitsemäs päivä. Koska viikko alkaa (tai alkoi) sunnuntaista, niin tuo seitsemäs päivä on lauantai. Myöhemmin, kun kristityille tuli identiteettikriisi ja he halusivat erottua juutalaisista, he vaihtoivat tuon päivän Kristuksen taivaaseenastumispäivään, joka oli sunnuntai. Juutalaiset katsovat, että tuon lepopäivä alkaa perjantai-iltana, kun aurinko laskee. Koska he haluavat olla varmoja, että eivät riko shabattia, niin tähän lasketaan vielä kahden tunnin varoaika. Shabatin vietto alkaa siis kaksi tuntia ennen kuin aurinko laskee perjantai-iltana ja se päättyy lauantai-iltana, kun aurinko laskee. Sellaisissa paikoissa, joissa aurinko ei laske, kuten napapiirin yläpuolella, noudatetaan joko pääkaupungin aikoja tai Jerusalemin aikoja. Tästä päättää seurakunnan rabbi. Toinen ohje, joka vaikuttaa oleellisesti juutalaiseen arkipäivään koskee ruokavaliota. Toorassa on tarkkaan määrätty, mitä eläimiä saa syödä ja miten ne on valmistettava, jotta ne kelpaavat syötäväksi. Jos ruoka on valmistettu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, se on kosher eli sallittu. Mikäli ruoka ei ole sallitua se on trefa eli kiellettyä. Erilaisista säädöksistä johtuen juutalainen ruokaperinne onkin kehittynyt vuosisatojen saatossa omaksi hyvin rikkaaksi kokoelmaski erilaisia reseptejä, joissa on vaikutteita slaavilaisesta ja välimeren ruokakulttureista. Lisäksi juutalaiseen elämään vaikuttaa lukuisat juutalaiset juhlapyhät
- Jom Kippur eli suuri sovituspäivä ja uusi vuosi sijoittuvat länsimaisen kalenterin mukaan syys-lokakuulle.
- Lehtimajajuhlaa eli sukkotia vietetään syksyllä ja silloin muistellaan juutalaisten matkaa pois Egyptin orjuudesta halki autiomaan.
- Hanukka osuu kristittyjen joulun tienoille vuoden pimeimpään aikaan. Juhlassa muistellaan tapahtumia, joiden ansiosta Jerusalemissa sijaitseva temppeli saatiin vallattua takaisin juutalaisille.
- Kristittyjen pääsiäisen aikoihin vietetään pesahia, jossa muistellaan, niitä vaiheita, kun Mooses johdatti kansansa pois Egyptin orjuudesta. Viikon kestävä juhla aloitetaan seder-aterialla, johon kuuluu olennaisena osana monien tapahtumien kertaamista tapahtumista, jotka johtivat orjuudesta vapautumiseen.
- Seitsemän viikon päästä pesahista on kaksipäiväinen savuot-juhla, jota vietetään Tooran saamisen muistoksi.
- Keväällä vietetään myös purim-juhlaa, johon sisältyy kaikenlaista hassuttelua hullunkurisissa naamiovaatteissa. On kuitenkin virheellistä uskoa, että kaikki juutalaiset noudattaisivat näitä erilaisia juutalaisia tapoja samalla tavalla. Uskovaiset juutalaiset noudattavat hyvinkin tarkasti kaikkia mahdollisia juutalaisuuteen kuuluvia säädöksiä, mutta maallistuneet juutalaiset sopeutuvat helposti elämään valtakulttuurin mukana, niin että juutalaisuus näkyy vain hyvin pieninä yksityiskohtina jos lainkaan arkipäiväisessä elämässä.

Katso myös


- Tanakh
- Juutalainen filosofia
- Luettelo tunnetuista suomenjuutalaisista

Aiheesta muualla


- Encyclopaedia Judaica, CD-ROM Edition - laaja tietolähde
- [http://www.jta.org/ Jewish Telegraphic Agency] - Juutalaisen maailman uutisia
- [http://www.ou.org/ Ortodoksiliitto], suuri amerikkalainen ortodoksisynagoogien katto-organisaatio
- [http://www.chabad.org/ Chabad Lubavitch], merkittävä juutalaista lähetys- ja koulutustyötä tekevä kansainvälinen järjestö, pieni toimisto myös Suomessa
- [http://www.jchelsinki.fi/ Helsingin juutalainen seurakunta]
- [http://www.students.tut.fi/~dla/ Juutalaisen ruokaperinteen reseptejä] ja:ユダヤ教 ko:유대교 ms:Yahudi nb:Jødedom simple:Judaism th:ยูได zh-min-nan:Iu-thài-kàu Luokka:Juutalaisuus Luokka:Israel

Daavidin tähti

Daavidin tähti (hepreaksi מגן דוד eli Magen David, Daavidin kilpi) on juutalaisuuden symboli. Geometrisesti se on heksagrammi. Daavidin tähti on myös Israelin lipussa. Tähden Unicode-koodi on U+2721 (✡).

Alkuperä

Daavidin tähden alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa. Arkeologisia todisteita sen käytöstä Luvatussa maassa kuningas Daavidin aikana tai paljon myöhemminkään ei ole. Heksagrammin sijaan vanhoissa juutalaisissa amuleteissa esiintyi usein pentagrammi. Hiljattain on italialaiselta hautausmaalta löytynyt Daavidin tähti juutalaisesta hautakivestä, joka voi olla peräisin 200-luvulta. Varhaisin juutalainen kirjallinen lähde, joka mainitsee tähden, on 1100-luvulta. Myös eräs vuodelta 1307 peräisin oleva Tanakh-käsikirjoitus on koristeltu Daavidin tähdellä. Daavidin tähteä käytettiin aluksi luultavasti synagogien koristeluun. Nimi "Daavidin kilpi" annettiin sille todennäköisesti symbolin oletetun suojelevan vaikutuksen vuoksi. Heksagrammia ovat käyttäneet myös muut kulttuurit jo kauan ennen juutalaisia. Vuonna 1354 Böömin kuningas Kaarle IV antoi Prahan juutalaisille punaisen lipun, jossa oli sekä Daavidin tähti että Salomon sinetti (pentagrammi). Budapestin juutalaisten lippu puolestaan oli vuodesta 1460 alkaen kaksi Daavidin kilpeä ja kaksi tähteä punaisella pohjalla. Ensimmäisessä hepreankielisessä rukouskirjassa, joka painettiin Prahassa vuonna 1512, on kannessa suuri Daavidin tähti. Vuonna 1648 juutalaiset saivat jälleen lipun tunnustuksena osallistumisesta kaupungin puolustukseen ruotsalaisia vastaan. Tässä lipussa oli punaisella pohjalla keltainen Daavidin tähti. Juutalainen kansanperinne yhdistää symbolin Salomon kiveen tai Salomon sinettiin, joka oli kuningas Salomon käyttämä, paholaisia hallitseva maaginen sinettisormus. Kuningas Daavidilla puolestaan oli perimätiedon mukaan taikakilpi, joka suojeli häntä vihollisilta. Ranskan vallankumousta seurasi Euroopassa syrjityille juutalaisille vapaampi kausi, ja he valitsivat Daavidin tähden kristittyjen ristiä vastaavaksi symboliksi. Eräs teoria tähden muodosta on seuraava: nimi Daavid koostuu heprean kielessä kolmesta merkistä, joista kaksi on dalet-kirjaimia. Daletin varhainen kirjoitusasu puolestaan muistutti kolmiota (samasta kirjaimesta kehittyi kreikan delta, Δ), joten kaksi kolmota on saatettu liittää yhteen tähdeksi. Jotkut ortodoksijuutalaiset eivät halua käyttää heksagrammia sen okkultistisen käytön vuoksi. Se on kuitenkin tärkeä symboli kabbalassa. Daavidin tähti kaiverretaan usein juutalaisten hautakiviin. Muita juutalaisuuden varhaisia symboleja ovat šofar (pässinsarvi), lulav (palmunlehvä) ja menora (seitsenhaarainen kynttilänjalka). Daavidin tähti on näitä kaikkia myöhäisempi.

Natsit ja Daavidin tähti

left Natsit käyttivät Daavidin tähteä holokaustin aikana juutalaisten erottamiseen muusta väestöstä. 6. syyskuuta 1941 lähtien kaikkien saksalaisten valtaamilla alueilla asuvien yli 6-vuotiaiden juutalaisten oli käytettävä Daavidin tähteä ja sanaa Jude selvästi näkyvillä vaatteissaan. Ranskassa sana oli Juif, Alankomaissa Jood. Vallatussa Puolassa juutalaisten piti käyttää valkoista käsivarsinauhaa, jossa oli sininen Daavidin tähti. Myös keskitysleireillä juutalaisten vankien tunnuksena oli kahdesta kolmiosta muodostettu tähti. Kerrotaan, että kun Tanskan juutalaisille asetettiin määräys tähden käytöstä, oli seuraavana päivänä koko Tanska sonnustautunut Daavidin tähteen natsien hämäämiseksi, mukaan lukien kuningas Kristian X. Näin tähdenkäyttöpakko jäi tehottomaksi, ja suurin osa Tanskan juutalaisväestöstä saatiin pelastettua Ruotsiin. Tarina on kuitenkin todennäköisesti vain urbaani legenda, ja esimerkiksi kuningatar Margareeta II on kiistänyt sen. Natsien tapa asettaa juutalaisille pukeutumismääräyksiä heidän erottamisekseen ei ole mitenkään uusi, sillä samaa temppua on käytetty jo vuosisatoja.

Muu käyttö

Oluenpano

Euroopan olutvalmistajilla oli jo 1300-luvun lopulla tapana maalata kuusikulmainen tähti oluttynnyriensä päihin. Tähti esiintyi myös useiden panimoiden kilvissä ja tunnuksissa, ja sellaisen voi yhä nähdä pienissä baijerilaisissa panimoissa. Tämän ja juutalaisten käyttämän tähden välinen yhteys on kiistanalainen. Oluttynnyreissä tähti oli laadun takaaja: sillä merkitty olut oli puhdasta ja lisäaineetonta. Olutpanijoiden killan virallinen tunnus oli jo 1500-luvulla kuusikulmainen tähti.

Punainen Daavidin tähti

1500-luvulla Magen David Adom (Punainen Daavidin tähti) on Israelin Punaista ristiä vastaava palvelu. Se antaa lääketieteellistä apua hätätapauksissa ja hoitaa ambulanssi- sekä veripalvelua.

Itämaiset uskonnot

Kuusikulmaisia tähtiä on esiintynyt myös hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa ja jainalaisuudessa. Myöskään näiden ja Euroopan vastaavien merkkien yhteydestä ei ole tietoa. On mahdollista, että niillä on sama alkuperä, mutta heksagrammi saattoi yhtä hyvin kehittyä itsenäisesti eri kulttuureissa. Hindulaisuudessa tähti käsitetään yleensä kahden kolmion muodostamaksi harmoniseksi kokonaisuudeksi. Nämä komponentit symboloivat ihmisen asemaa taivaan ja maan välissä. Alaspäin osoittava kolmio merkitsee Shaktia, ylöspäin osoittava Shivaa, ja kolmiot yhdessä kuvaavat maailman luomista. Kahden kolmion muodostamaa kokonaisuutta kutsutaan myös Shanmukhaksi, joka tarkoittaa kuusikasvoista - nimi viittaa Shivan ja Shaktin jälkeläiseen, kuusikasvoiseen sodanjumala Karttikeyaan. Symbolilla on suuri merkitys hindulaisessa mytologiassa.

Mormonit

Karttikeya Daavidin tähteä käyttävät myös mormonit, joskin vähemmän ja pääasiassa rakennusten koristeena. Tähti kuvaa Israelin kansan heimoja sekä ystävyyttä ja yhteyttä juutalaisiin.

Aiheesta muualla


- [http://mathworld.wolfram.com/Hexagram.html Hexagram -- from MathWorld]
- [http://www.jewishencyclopedia.com/view.jsp?artid=38&letter=M&search=magen%20david 1906 Jewish Encyclopedia on Jewish symbols]
- [http://www.kulanu.org/links/hexagram.html Kulanu on the Star of David] Luokka:Juutalaisuus ko:다윗의 별 ja:ダビデの星

Uskonto

Uskonto voidaan määritellä hyvin monella tavalla. Laajimmillaan uskonto tarkoittaa mitä tahansa joukkoa uskomuksia tai käytäntöjä, jotka käsittelevät elämän peruskysymyksiä, etiikkaa, kuolemaa, tuonpuoleista tai korkeamman olemassaoloa. Useissa uskonnoissa keskeistä on usko yliluonnolliseen. Uskontoihin liittyy rituaaleja ja usein myös henkisyyttä eli rukoilua, meditaatiota tai vastaavaa. Uskonnoissa on myös usein kokoelma noudatettavia sääntöjä, kuten kristinuskon ja juutalaisuuden käyttämässä Vanhassa Testamentissa kymmenen käskyä. Uskontotieteessä on kolme päätapaa määritellä uskonto: #Samaistetaan uskonto uskomuksiin yliluonnollisista asioista. #Väitetään, että uskonto on syntynyt, kun ihmiset ovat alkaneet erottaa pyhän ja maallisen toisistaan #Nähdään uskonnon syntyneen vastausyrityksenä kysymykseen kuolemanjälkeisestä elämästä Länsimainen uskonnollisuus kirkon kautta on varsinkin maallistuneissa Pohjoismaissa usein muodollista ja rajoittuu useimpien osalta kirkon tarjoamiin rituaaleihin: ristiäisiin, rippikouluun, häihin, hautajaisiin ja mahdollisesti joulukirkossa käymiseen. Aktiivisten uskonnonharjoittajien osuus Suomessa on vain pieni osa kirkkoon kuuluvista, esimerkiksi Yhdysvalloissa prosentti on huomattavasti suurempi kulttuurisyistä johtuen. Kirkossakävijöistä enemmistön muodostavat vanhukset ja naiset. Kirkkoon kuulutaan kuitenkin usein, koska jonkinlainen usko jumalaan löytyy monilta vaikkei itse kirkko instituutiona kiinnostaisikaan. Loput ovat ateisteja, agnostikkoja, uskonnottomia tai kuuluvat rekisteröimättömiin uskonnollisiin yhdyskuntiin. Kirkkoonkuuluminen ja uskominen eivät Euroopassa ole kovinkaan usein vahvasti sidoksissa toisiinsa, sillä hyvin moni ateisti tai agnostikko kuuluu edelleen kirkkoon ja toisaalta jotkut uskovaiset eivät arvosta kirkkoa sen nykytilassa. Uskonto on voimakkaita tunteita herättävä aihe sekä monien uskontojen kannattajien kuin myös uskontoa tunnustamattomien kesken. Äärimmillään tämä tulee näkyviin fundamentalistien kohdalla, jotka arvostelijoidensa mielestä tuovat omaa näkemystään esiin hyökkäävästi osoittamatta ymmärtämystä toisinajattelevia kohtaan, ja jopa väkivalloin. Uskontoja puolustettaessa ja vastustattessa asetetaan usein ateismi ja uskonto vastakkain.

Maailman 10 suurinta uskontoa

#Kristinusko 2,1 miljardia #Islam 1.3 miljardia #Hindulaisuus 900 miljoonaa #Kiinan perinteiset uskonnot 394 miljoonaa #Buddhalaisuus noin 376 miljoonaa #Shamanismi, alkuasukasuskonnot 300 miljoonaa #Afrikan perinteiset uskonnot 100 miljoonaa #Sikhiläisyys noin 23 miljoonaa #Juutalaisuus noin 13-15 miljoonaa #Baha'i noin 7 miljoonaa
- Ei-uskonnollisuus, Ateismi tai Agnostismi noin 1,1 miljardia

Suomen suurimmat uskonnot

Suomen suurimpien rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmäärät on esitetty seuraavassa. Suluissa on suhteellinen kehityssuunta viimeisen 10 vuoden ajalta, joka on lähes sama kuin viimeisen 50 vuoden kehityssuunta. Vuosi 2004 oli ensimmäinen jolloin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä väheni (Tilastokeskus, Martikainen). #Suomen evankelis-luterilainen kirkko 83,6 % (laskussa) noin 4 500 000 henkeä #Uskontokuntiin kuulumattomia 13 % (nousussa) 660 000 #Suomen ortodoksinen kirkko 1,1 % (ei muutosta) 57 000 #Muihin uskontokuntiin kuuluvia 1,1 % (nousussa) 57 000 ##Jehovan todistajat noin 19000 ##Suomen Vapaakirkko 13000 ##Islam, useita erillisiä seurakuntia 8000 (arvio, nousussa) ##Katolinen kirkko Suomessa 7000 ##Suomen Adventtikirkko 4000 ##Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko eli mormonit 3000 Usein on jätetty tilastoimatta, että helluntailaisia Suomessa on 45200. Heistä osa on äskettäin rekisteröitynyt Suomen helluntaikirkkoon ja osa pysyy rekisteröitymättömänä. Seurakuntia on 235. (Ristin Voitto -lehti 26.1.2005) Kaikkiaan yli 100 000 henkilöä, 22 % uskontokuntiin kuulumattomista, sanoo uskovansa Kristukseen. Tarkempia tietoja Suomen uskonnoista sekä kristillisistä kirkoista ja yhteisöistä: [http://www.aanekoski.fi/lukio/opet/rossi/suomen.html]

Herätysliikkeet Suomessa

Varsinaisten kirkkojen lisäksi Suomessa toimii useita kristillisiä herätysliikkeitä, joista huomattavimpina vaikuttavat lestadiolaisuus moninen haaroineen, evankelisuus, herännäisyys eli körttiläisyys, rukoilevaisuus sekä niin sanottu viides herätysliike, joka oikeastaan on yläkäsite joukolle samanhenkisiä 1900-luvulla syntyneitä herätysliikkeitä. Herätysliikkeet syntyivät 1800-luvulla (paitsi ns. viidesläisyys) ajamaan kirkollisia uudistuksia kuitenkaan irrottautumatta omiksi kirkoikseen. Ominaista herätysliikkeille ovat omat hengelliset tapahtumansa kuten raamattupiirit, kesäisin suuret herätysjuhlat ja niin edelleen. Myös voimakas yhteisöllisyys on usein tunnusomaista herätysliikkeille. Ks. myös Luther-säätiö, Paavalin synodi

Uskontojen synty ja funktio

Pääartikkeli: Uskontojen synty Tavat lähestyä uskontojen syntyä ja funktiota voidaan näkökulman mukaan jaotella karkeasti kolmeen luokkaan:
- Uskontoja todellisuuspohjaa vailla olevina ihmisen keksintöinä tarkastelevat mallit
  - Funktionaalinen selitys uskontojen synnystä kertoo, mitä tarkoituksia palvelemaan uskonnot ovat alun perin syntyneet. Aikaisemmin uskonnot ovat nimenomaan syntyneet tarpeista selittää maailman syntyä ja toimintaa sekä luonnonlakeja, ja ihmiset kokevat edelleen saavansa uskonnoilta vastauksia keskeisiin maailmaa koskeviin kysymyksiin, kuten kysymyksiin kuolemanjälkeisestä elämästä. Myös uskontojen roolia moraalin ja yhteisöllisyyden ylläpitäjänä, esimerkiksi helvetinpelon ja heikompien auttamisen muodossa, pidetään tärkeänä.
- Uskontoja progressiivisesti tosina tarkastelevat mallit
  - Baha'i ja jotkut islamin suuntaukset opettavat, että useat uskonnot ovat olleet tosia mutta tiedoltaan vajaita ja että heidän uskontonsa on viimeinen, täydellinen uskonto.
  - Monet muut synkretistiset uskonnot
- Tiettyä uskontoa absoluuttisesti totena tarkastelevat mallit
  - Kaikkia muita uskontoja pidetään väärinä, yleensä joko Saatanan tai jonkin muun yli-inhimillisen olennon yrityksenä johtaa ihmiskunta harhaan tai ihmismielen epätoivoisena tuotoksena. Monet pitävät uskontoja nykyisin paljon vähemmän kokonaisvaltaisina paketteina kuin aikaisemmin, huomauttaen useimpien pitävän luonnontieteiden selitystä todellisuudesta luotettavampana. Tällaisten ihmisten mielestä uskonnossa voi pikemminkin nauttia hyödyllisistä osista kuten rituaaleista, kirkollisista juhlista, läheisyydestä ja läheisten auttamisesta, mutta jättää ikävämmät asiat pois. Eräs esimerkki tästä ovat Suomessa tietyt luterilaisen kirkon papit, jotka ovat julkisesti myöntäneet, etteivät usko helvettiin. Sekulaari käsitys uskonnoista pelkkinä moraalin ylläpitäjänä ei kuitenkaan katso uskontojen aina onnistuneen moraalin määrittelyssä. Esimerkiksi katolisen kirkon moraaliin kuuluu yhä monia hyvin autoritaarisia piirteitä. Moraaliset instrumentalistit sekä sekulaarit moralistit huomauttavat, että kondomin käytön kieltämisellä tai jopa itsetyydytyksestä rankaisemisella on valtavia haittavaikutuksia ihmisten tässä elämässä. Täten nykyisin voitaisiin olettaa, että julkinen moraali voitaisiin rajoittaa huomattavasti pienempään joukkoon esim. katolisen kirkon ajamasta. Toisaalta monet tiukempaa uskontokäsitystä ylläpitävät arvostelevat tällaista huomauttaen, että useimmat uskonnot eivät tunnusta moraalin riippuvan siitä, millainen sen hetkinen yleinen moraalikäsitys on esimerkiksi länsimaissa.

Eräitä uskontoja


- bahá'í
- buddhalaisuus
- hindulaisuus
- islam
  - sunnilaisuus
  - shiialaisuus
- juutalaisuus
  - ortodoksi-juutalaisuus
  - reformoitu juutalaisuus
- kristinusko
  - katolisuus
  - ortodoksisuus
  - idän kristilliset kirkot
  - rastafarilaisuus
  - protestantismi
    - luterilaisuus
    - anglikaanisuus eli episkopaalisuus
    - kalvinismi eli reformoitu kristinusko
    - presbyterianismi
    - metodismi
    - baptismi
    - helluntailaisuus
  - kolminaisuuden kieltävät suuntaukset
    - mormonismi
    - Jehovan todistajat
  - Käänteiskristillisyys
    - luciferilaisuus
    - saatananpalvonta
- manikealaisuus
- New Age
- satanismi
- shintolaisuus
- taolaisuus
- zarathustralaisuus
- antiikin uskonnot
  - gnostilaisuus
  - mithralaisuus
  - orfilaisuus
  - pythagoralaisuus
- Pakanalliset ja uuspakanalliset uskonnot
  - asatru
  - diskordianismi
  - druidismi
  - hellenistinen pakanuus
  - kemeettiläisyys
  - romuva
  - samanismi
  - suomalainen pakanuus (vrt. muinaissuomalainen kansanusko)
  - thelema
  - wicca

Muita uskonnollisia ja uskonnottomia todellisuuskäsityksiä ja elämänkäsityksiä


- ateismi (ks. myös ateismi ja uskonto)
- agnostismi
- deismi
- humanismi
  - sekulaarihumanismi
  - posthumanismi
- panteismi
- uskonnottomuus

Katso myös


- Luettelo uskonnoista

Linkkejä

[http://www.adherents.com/Religions_By_Adherents.html Adherents.com] Uskontojen levinneisyys maailmassa, englanniksi. Tilastokeskus 2003-04-23: Suomi Lukuina: [http://www.stat.fi/tk/tp/tasku/taskus_vaesto.html Väestö] Martikainen, Tuomas 1997-2002: Uskonnot Suomessa: [http://www.abo.fi/~tmartika/suomiuskonto/tutkimustilastoja.html Tilastoja] Seppänen, Juha: [http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/op/js/tie/kartta/kartta.htm Maailmanuskontojen levinneisyysalueet], kartta. Luokka:Uskonto ms:Agama ko:종교 ja:宗教 simple:Religion th:ศาสนา

Arabit

Arabit eli arabialaiset (arabiaksi عرب ʻarab) ovat suuri seemiläinen etninen ryhmä. Ahtaammassa merkityksessä arabeja ovat vain Arabian nemimaalla asuvat "varsinaiset arabit", ja laajemmassa merkityksessä kaikki arabiankieliset kansat. Arabeja ovat pääasiassa Afrikan pohjois- ja itäosassa, Kaksoisvirranmaalla, Syyriassa ja Palestiinassa elävät kansat. Luoteis-Afrikassa, Sudanissa, Egyptissä ja itäisessä Afrikassa elävät kansat ovat sekakansoja. Arabeja yhdistää pääasiassa arabian kieli. Uskonnoltaan suurin osa arabeista on muslimeja ja pieni, pääosin Palestiinassa ja Libanonissa elävä vähemmistö on kristittyjä. Arabille ei ole täysin yksiselitteistä määritelmää. Ihminen voi määritellä itsensä tai hänet voidaan määritellä arabiksi etnisen alkuperän, arabian kielen tai geeniperimän perusteella. Laajin, poliittinen määritlemä käsittää kaikki Arabiliiton jäsenmaiden kansalaiset. Määritelmästä riippuen arabien määrä vaihtelee noin 200-300 miljoonan ihmisen välillä. Arabit eivät ole täysin yhtenäinen ryhmä, ja monilla ryhmillä on keskinäisiä eriamielisyyksiä. Vanhastaan jako on tapahtunut pohjois- ja eteläarabeihin, ja heimojen keskinäinen kilpailu on usein johtanut aseellisiin vihamielisyyksiin. Vastaavanlaisia vihamielisyyksiä on ollut beduiinien (paimentolaisia) ja fellahien (maanviljelijöitä) välillä.

Historia

Arabien nousu maailmanvallaksi

Vanhalla ajalla arabit elivät Arabian niemimaalla jakautuneina useisiin, keskenään kilpaileviin heimoihin. 600-luvun alussa profeetta Muhamed yhdisti suuren osan heimoista islamin uskontokunnaksi. Muhamedin appiukko Abu Bekr tunnustettiin hänen jälkeensä kalifiksi. Hän pyrki yhdistämään arabiheimoja ja valmistautumaan sotaretkelle Bysanttiin ja Persiaan. Kalifina Abu Bekr ehti ennen kuolemaansa olla kuitenkin vain kahden vuoden ajan. Abu Bekrin seuraajaksi tuli Omar I, joka hallitsi kymmenen vuoden ajan. Omar I oli kyvykäs johtaja. Hänen hallintokautensa aikana arabien valta laajeni nykyisten Syyrian, Palestiinaan, Irakin ja Egyptin alueille. Samalla arabien hallinnoimien alueiden sisäinen järjestys kiinteytyi. Hallintotapa alistettuja kansoja kohtaa oli tavallisesti lempeä, muun muassa aiempi hallintojärjestelmä yleensä säilytettiin ja virkamiehet saivat jatkaa asemissaan arabiylihallinnan alaisina. Myös islamiin kääntyminen oli vapaaehtoista, vaikkakin alistetut kansat joutuivat maksamaan veroja mikäli säilyttivät vanhan uskontonsa. Vuonna 644 Omar murhattiin. Hänen seuraajansa Othman oli valtaan astuessaan iäkäs ja pyrki vahvistamaan oman sukunsa, umaijadien, mahtia. Tällainen menettely herätti voimakasta tyytymättömyyttä, ja Othman surmattiin Muhamedin vävyn Alin johdolla vuonna 644. Ali toimi kalifina vuosina 656-661. Umaijidit eivät olleet tyytyväisiä valintaan, minkä johdosta syttyi sisällissota. Ali voitti sodan, mutta hänet ehdittiin murhata ennen sopimukseen pääsyä, javastustajia johtanut Muawija I pääsi valtaan. Alin kannattajat, šiialaiset, pitävät oikeina kalifeina vain Muhamedin sukuun kuuluvia. Uimajadia, heidän vastustajiaan, alettiin tuolloin kutsua sunniiteiksi.

Umaijadit

Vuoteen 680 vallassa ollut Muawija teki hallintokaudellaan useita hallintorakenteellisia muutoksia. Hän määräsi kalifaatin perinnölliseksi ja määräsi pääkaupungiksi Damaskoksen. Muawija teki valloituksia Välimeren saarilla, Samarkandissa ja Turkestanissa. Maakuntiin asetettiin käskynhaltijoita eli emiirejä, jotka olivat vastuussa kalifille hallinnollisista toimistaan. Ydinmaita tässä syyrialaisessa kalifaatissa olivat Egypti ja Syyria. Vuosina 685-705 vallassa ollut Abd al-Malik valloitti alueita muun muassa pohjoisessa Afrikassa ja Vähässä-Aasiassa, ja hänen seuraajansa Walid I:n aikana 705-715 oli uimajadien kalifaatin mahti äärimmillään, sillä valoittettuja alueita olivat jo Kaspian itäiset alueet, osia Etu-Intiasta, Afrikan pohjoisosa kokonaisuudessaan sekä suurin osa Espanjan alueesta. Vuonna 718 yrittivät umaijadit suurin ponnisteluin vallata Konstantinopolin siinä kuitenkin epäonnistuen. Länsipuolella Poitiers'in taistelussa vuonna 732 Kaarle Martelin voitto esti muslimivallan leviämisen Euroopassa. Noihin aikoihin arabien vallassa oli kuitenkin alue, joka ulottui Atlantilta aina Kiinaan saakka.

Abbasidit

Walid I:n seuraajat olivat heikkoja eivätkä kyenneet pitämään sisäisiä vastarintaliikkeitä kurissa. Varsingin Persiassa oli voimakasta vastustusta, sillä vaikutusvaltaiset ryhmittymät yrittivät saada persialaisia myös korkeampiin valtiollisiin virkoihin. Persialaiset olivat pääasiassa šiialaisia ja opposition johtoon nousivat Muhamedin sedästä Abbasista polveutuvat abbasidit. Oppositio huusi vuonna 749 kalifiksi abbasidi Abdallahin, ja umaijadit tapettiin. Kuitenkin umaijadi Abderrahman pääsi pakenemaan Espanjaan, jonne hän vuonna 755 perusti umaijadilaisen kalifikunnan. Abbasidien voittoa seurasi aitoarabialaisen valtion loppu. Persialaisainesten valta voimistui. Pääkaupunki siirettiin Irakiin, ja virkamiehistö muuttui koostuvaksi useista eri kansallisuuksista, johtohahmonaan kalifi. Abbasidien vallan loppuaikoina kalifilla ei ollut enää todellista valtaa, vaan hän oli ainoastaan Muhamedin sukulaisuuden perusteella asemansa saanut keulakuva. Al-Mansur, Abdallahin veli, teki valloituksia Intiassa, Kappadokiassa ja Armeniassa. Hän myös rakennutti uudelleen Bagdadin ja määräsi sen pääkaupungiksi. Vuosina 786-809 Harun ar-Rašidin ollessa kalifina, eli kalifaatti islamilaisen kulttuurin kukoistuskautta. Tuolloin muun muassa kreikkalaisten filosofien teoksia käännettiin arabiaksi ja käsityötaidot, erityisesti kudonta ja paperinvalmistus, kehittyivät. Myös kauppayhteyksiä solmiutui kaikkiin ilmansuuntiin aina Pohjoismaita, Afrikkaa ja Kiinaa myöten. Islamilainen ja hellenistinen kulttuuri yhdistyivät asteittaisesti, arabia tuli kirjallisuuden, tieteen ja uskonnon hallitsevaksi kieleksi. Itäisillä alueilla tieteen pääpaino oli matematiikassa, alkemiassa, tähtitieteessä ja lääketieteessä. Merkittävimpiä tiedemiehiä olivat matemaatikko al-Khwarizmi (teokset Aritmetiikka ja Algebra) ja tähtieteilijä al Battani, latinalaiselta nimeltään Albategnius, joka havainnoi taivaankappaleiden liikkeitä. Alkemian tunnetuin edustaja oli Djabir ibn Hajjan, latinalaiselta nimeltään Geber. Arabien alkemia ei ollut sama asia kuin yleisesti tunnettu, vaan se vastasi osin nykyajan kemiaa. Kehittynein tiede arabeilla oli kuitenkin lääketiede. Tunnetuimpia lääkäreitä olivat ar-Razi ja ibn Sina, jotka olivat aikakauden edistyneimpiä, myös siinä mielessä, että asennoituivat asioihin myös kriittisesti. Arabien tieteen kehitys loppui ulkonaisten vastoinkäymisten sekä uskonnon vastavaikutuksen seurauksena.

Arabien maailmanvallan loppu

Harun ar-Rašid määräsi valtakunna jaettavaksi poikiensa kesken, ja sai aikaan näin uusia sisäisiä ristiriitoja. Moniet kaukaisten alueiden maaherrat julistivat itsensä alueidensa itsenäisiksi hallitisjoiksi. Kalifi al-Mu'tasim billah, joka hallitsi vuosina 833-842, siirtyi asumaan Samarraan ja käytti turkkilaisia palkkasotureita. Palkkasoturipäälliköt olivat "emiirien emiireitä", ja he saivat niin paljon valtaa, että pystyivät nimittämään ja erottamaan kalifeja. Vuosina 870-892 hallinnut kalifi Al-Mutamid kukisti turkkilaissoturien henkivartioston ja palasi takasin Bagdadiin. Egypti irrottautui maaherransa Ahmed ibn Tulunin johdolla kalifien vallasta. Sittemmin valta Egyptissä siirtyi ihšidideille ja fatimideille, jotka mainitsevat polveutumansa Fatimasta, Muhamedin tyttärestä. Persiassa ja Mesopotamiassa valtaan nousivat bujidit, ja vuonna 1055 vallan anastivat seldšukit. Vuonna 1258 al-Mustasimin toimiessa Bagdadin kalifina, hyökkäsivät idästä mongolit johtajanaan Hulagu. Hulagu teki täydellisesti lopun abbasidien maallisesta vallasta. Vuonna 1517 joutui viimeinen abbasidikalifi luopumaan vallastaan, kun Turkin sulttaani Selim I valloitti Egyptin.

Espanjan kalifaatti

900-luvulla eräs Espanjassa elänyt Abderrahmanin jälkeläinen julistautui kalifiksi. Espanjan kalifaatin pääpaikkoja olivat Toledo ja Córdoba, ja alue oli varsinkin vuosina 912-961 Abderrahman III:n valtakaudella kultturillaan ja hyvinvoinnillaan Euroopan kehittyneintä. 1000-luvulla Espanjan kalifaatti rappioitui sisäisten ristiriitojensa seuraukseana, ja lopullisesti siitä tekivät lopun kristittyjen tunkeutuminen alueelle. Vuonna 1085 Toledo menetettiin Kastilialle. Vuonna 1100-luvulla arabialaiset maurit, johtajinaan almoravidien suku, valloittivat Espanjan maurilaisen osan. Apua he saivat afrikkalaisitlta berberisukuisilta islamilaisilta uskonveljiltään. Myöhemmin Afrikasta tulleet almohadit kukistivat almoravidit. Vuonna 1212 Aragonia kukisti almohadit Las Navas de Tolosan luona. Sittemmin myös Granadan kalifikunta, viimeinen maurien valtakunnoan osa, tunnusti Kastilian ylivallan.

Katso myös


- Arabimaailma
- Arabiliitto
- arabian kieli Luokka:Kansat als:Araber ko:아랍인 ja:アラブ人

Turkki

Turkki on tasavalta, johon kuuluu suurin osa Etu-Aasiasta, mutta valtiosta kolme prosenttia sijaitsee pienellä alueella Euroopassa. Turkin ytimen muodostaa Anatolian niemimaa. Turkin väkiluku on noin 69 miljoonaa ja pinta-ala 780 580 neliökilometriä. Sen naapurimaat ovat Bulgaria, Kreikka, Syyria, Irak, Iran, Armenia, Azerbaidžan ja Georgia. Nykyinen Turkki muodosti pitkään ydinosan historiallisesta osmanien valtakunnasta. Nykyisen tasavallan perusti Kemal Atatürk vuonna 1923.

Historia

Turkin historia ulottuu pitkälle. Nykyisen Turkin alueella on todisteita ihmisen läsnäolosta jo paleoliittiselta kaudelta (noin 500 000–12 000 eaa). Monet antiikin Kreikan tärkeimmistä kaupungeista sijaitsivat nykyisen Turkin alueella, mm. Efesos, Troija, Smyrna (nyk. Izmir) ja Byzantion (nyk. Istanbul). Kreikkalaisten ja roomalaisten jättämiä muistomerkkejä on runsaasti. Niitä ei ole vain museoissa, vaan suurelta osin ne ovat alkuperäisillä paikoillaan. Islam saavutti vankan aseman Anatoliassa jo vuonna 1071. Bysantin valtakunnan islamilaisena seuraajana pidetty osmanien valtakunta aloitti vuosisatoja kestäneen mahtikautensa 1453, kun Konstantinopoli kaatui pitkän piirityksen jälkeen ja siitä tehtiin osmanien pääkaupunki. Osmanien valtakunta lakkasi olemasta vasta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Kemal Atatürk perusti nykyaikaisen Turkin tasavallan 1923, jolloin pääkaupunki siirrettiin Konstantinopolista (Istanbulista) Ankaraan.

Politiikka

NATO-maa

Turkki liittyi sotilasliitto NATOon jo vuonna 1952. Vuoden 1996 alusta tuli vapaakauppasopimus voimaan Turkin ja Euroopan unionin välillä. Geopoliittisesti Turkkiin tulee öljy- ja maakaasuputkia Azerbaidžanista Georgian kautta. Sekä Azerbaidžan että Georgia ovat Yhdysvalloille ja Natolle myönteisiä maita ulkopolitiikaltaan, kun taas niiden rajanaapuri Armenia tukeutuu Venäjään. Turkin valtion yhtenäisyyden ongelmana ovat itsenäisyyteen pyrkivät kurdit, mikä saa Yhdysvallat ja EU:n suhtautumaan maltillisesti kurdien itsenäisyyspyrkimyksiin.

Turkin EU-jäsenyysneuvottelut

Turkki on hyväksytty EU-jäsenehdokkaaksi Helsingin huippukokouksessa 1999, ja jäsenyysneuvottelut alkoivat 3. elokuuta 2005. EU:n puheenjohtajamaa Itävalta vastusti neuvottelujen aloittamista viimeiseen asti, mutta myöntyi kun samalla päätettiin aloittaa jäsenyysneuvottelut myös Kroatian kanssa. Turkin jäsenyysneuvottelut tulevat kestämään pitkään, ja ennen niiden päättymistä Kyproksen tilanteeseen tulee löytyä ratkaisu. Suomen pääministeri Matti Vanhasen mukaan Turkin EU-jäsenyys olisi mahdollista vuonna 2015 ja Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüsselin mukaan neuvottelut tulevat kestämään ainakin 20 vuotta, eikä lopputulos, jäsenyys, ole mitenkään itsestään selvä. Sen sijaan puhemies Paavo Lipposen mukaan Turkista tulee varmasti "jollakin aikavälillä" EU:n jäsen. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja puolestaan verkkosivullaan arvioi ajaksi 15-20 vuotta.

Turkin jäsenyyden esteitä

Pohjois-Kyproksen turkkilainen vähemmistö Turkin EU-jäsenyyden tiellä on kuitenkin monia avoimia kysymyksiä: Kyproksen tilanne tullaan varmasti ottamaan esiin ainakin Kreikan ja Kyproksen tasavallan tahoilta. Periaatteessa Turkin pitäisi tunnustaa EU:n jäsenmaa Kypros rajoineen, jolloin Turkki joutuisi luopumaan tunnustamansa Pohjois-Kyproksella sijaitsevan Pohjois-Kyproksen turkkilaistasavallan tunnustamisesta ja tukemisesta, minkä vuoksi turkkilainen puoli ajautuisi ilman neuvotteluja Kyproksen kreikkalaisen enemmistön valtaan. Kyproksen turkkilaiset kannattivat kansanäänestyksessä Kyproksen liittovaltioksi muuttavaa Kofi Annanin suunnitelmaa, kun taas Kyproksen kreikkalaiset torjuivat suunnitelman, jolloin saaren kysymys jäi edelleen ratkaisematta. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ja nettomaksujen ongelma Toinen Turkissa esitetty näkökulma on se, ettei EU kuitenkaan myöntäisi turkkilaisille työvoiman vapaaseen liikkumiseen kuuluvaa oikeutta EU:n sisämarkkinoilla, ja ettei Turkkia hyväksyttäisi Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan (CAP), koska Euroopan unionissa ei ole ratkaistu nettomaksuosuuksiin ja maataloustukeen liittyviä kysymyksiä. Turkkilaisista edelleen noin 30%:ia saa elantonsa maataloudesta, joten EU:n kaikkien rakennetukien tarve Turkkia varten olisi huomattavan suuri. Kurdit ja armenialaiset Turkki puoletaan käsittellee Kreikan osuutta terroristijärjestö PKKn tukemisessa. Kyproksen tasavallan tunnustamisen vaatiminen onkin ollut esillä mm. Ranskan taholta - tosin tähän vaikuttanee suuresti hallitsevan UMP-puolueen sisäinen valtataistelu, sillä molemmat pääehdokkaat de Villepin ja Sarkozy yrittävät Turkki-kortilla vahvistaa asemiaan tulevassa presidentinvaalikampanjassaan. Saksassa kristillisdemokraattien (CDU/CSU) kansleriehdokas Angela Merkel epäonnistui vaalikampanjansa viime metreillä todennäköisesti juuri siitä syystä, että hän luotti liikaa Turkin EU-jäsenyyttä vastustavien tukeen vaaleissa. Turkkilaisista noin 1/5 osa on kurdeja, joiden oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin on parannettu ihimsoikeuskysymyksenä osanan Turkin EU-jäsenyysneuvotteluja. Turkissa on myös armenialaisia, jotka vaalivat edelleen vuoden 1916 armenialaisten kansanmurhan muistoa eivätkä suhtaudu Turkkiin valtiona tai turkkilaiseen enemmistöön myönteisesti. Armenia hakee tukensa Venäjältä vastustaakseen turkinsukuisten azereiden Azerbaidžania. Azerbaidžan puolestaan on NATO-myönteinen ja transatlanttinen Georgian kanssa. Pohjois-Georgiassa olevat kapinalliset ovat puolestaan olleet Venäjän tukemia. Mustafa Kemalin perinteen kieltäminen nationalismina Euroopan parlamentin taholta on esitetty viime aikoina vaatimuksia "kemalistisen, nationalistisen" politiikan hylkäämisestä, autonomian myöntämisestä Koillis-Turkin kurdiväestölle sekä neuvotteluiden aloittamisesta terroristijärjestö PKK:n kanssa. Näihin vaatimuksiin on suhtauduttu tyrmistyen jopa erittäin EU-myönteisissäkin piireissä. Varsinkin vaatimusta luopua Atatürkin perinnöstä valtion ideologisena pohjana on pidetty erityisen loukkaavana. Myöhemmin europarlamentin edustaja Andrew Duff joutui pyytämään kommenttejaan anteeksi. Turkin media toi esille erityisesti Duff´in nimityksen "Officer of the British Empire" -tittelillä. Useat poliittiset tahot ovatkin nimittäneet kommentteja imperialistisen ajan jälkikaiuiksi. Turkin valtioidea on maallinen ja nykyaikaistuva valtio, minkä armeija veto-oikeudella takaa siinä tapauksessa, että demokraattinen kehitys johtaisi islamismiin. Tässä mielessä malli muistuttaa latinalaisten sotilasdiktatuurien mallia, missä demokratialla on armeijan asettamat reunaehdot.

EU-maiden linjauksia

EU - avoin länsimainen organisaatio kaikille Euroopan unioni yritetään pitää periaatteessa kaikille halukkaille vapaana järjestönä, kunhan jäseniksi haluavat maat täyttävät sen ehdot. Käytännössä itälaajenemisen ongelmaksi muodostuu uusien väkirikkaiden, köyhien tai maatalousvalaisten maiden liittyminen Euroopan unioniin, koska ne tarvitsisivat vastineeksi EU:n sisämarkkinaan liittymiselle mittavaa rakennetukea Euroopan unionin rakennerahastoista, mikä aiheuttaisi Euroopan unionin jäsenmaksujen suurenemista. Tämä vaikuttaisi erityisesti EU:n nettomaksajamaihin. Saksan kristillis- ja sosialidemokraatit Saksassa, mikä on merkittävä EU:n nettomaksaja on kahdenlaisia mielipiteitä. Sosialidemokraatit näkevät EU:n laajenemisen periaatteessa suurena hankkeena, minkä kustannukset pystytään kantamaan. Toisaalta kristillisdemokraateissa on niitä, jotka laskevat itälaajenemisen ja myös sitä kautta nettomaksujen lisääntymisen sekä näkevät, ettei Turkin pitäisi ainakaan pikaisesti liittyä Euroopan unioniin, mutta sille voitaisiin myöntää kauppapoliittinen erityisasema. Tätä näkemystä on kannattanut mm. Saksan liittotasavallan tuleva kristillisdemokraattinen liittokansleri Angela Merkel. Turkki oli Saksan ja Itävalta-Unkarin liittolainen ensimmäisessä maailmansodassa ja Saksassa on 1960- ja 1970-luvuilta peräisin oleva merkittävä turkkilaisvähemmistö, joten Turkin integroiminen on toisaalta myös Saksan intresseissä. Ranskan kanta Ranskan kannalta Turkin EU-jäsenyys ei ole tärkeä, mutta Ranska tukee Romaniaa ja sitä kautta myös Romanialle aikaisemmin kuuluneen Bessarabian, entisen Moldovian neuvostotasavallan, nykyisen Moldovan mahdollista EU-jäsenyyttä, mikä auttaisi ratkaisemaan Transdnestrian kriisiä. Puola puolestaan pitää Ukrainan EU-jäsenyyttä tärkeänä. Lech Walesan 2004 kiteyttämänä:"Puola ei voi olla vapaa, ellei Ukraina ole itsenäinen" (Venäjän vaikutuksesta). Ukrainan ja Turkin EU-jäsenyydet kilpailisivat keskenään nettomaksuista EU:n budjetissa, joten itälaajenemisen sisällöistä on eriäviä mielipiteitä. Suomalaisia mielipiteitä Suomessa on-line gallupeissa noin 70%:ia vastaajista ei ole kannattanut Turkin EU-jäsenyyttä, kun taas Taloustutkimuksen gallupin mukaan 3/4 suhtautuu asiaan myönteisesti. Turkin EU-jäsenyyttä edistää EU:n komissiossa laajentumiskomissaari Olli Rehn. Matti Vanhasen hallituksen virallinen kanta neuvotteluihin Turkin EU-jäsenyydestä on myönteinen.

Maakunnat

Turkin maakunnat Turkin maakunnat Turkin pääkaupunki on Ankara. Suurin kaupunki on Istanbul. Turkki jaetaan 81:n maakuntaan (il, monikossa iller).

- Adana
- Adıyaman
- Afyonkarahisar
- Ağrı
- Aksaray
- Amasya
- Ankara
- Antalya
- Ardahan
- Artvin
- Aydın
- Balıkesir
- Bartin
- Batman
- Bayburt
- Bilecik
- Bingöl
- Bitlis
- Bolu
- Burdur Province
- Bursa
- Çanakkale
- Çankırı
- Çorum
- Denizli
- Diyarbakır
- Düzce
- Edirne
- Elazığ
- Erzincan
- Erzurum
- Eskişehir
- Gaziantep
- Giresun
- Gümüshane
- Hakkari
- Hatay
- Iğdır
- Isparta
- İstanbul
- İzmir
- Kahramanmaraş
- Karabük
- Karaman
- Kars
- Kastamonu
- Kayseri
- Kilis
- Kırıkkale
- Kırklareli
- Kırşehir
- Kocaeli
- Konya
- Kütahya
- Malatya
- Manisa
- Mardin
- Mersin
- Muğla
- Muş
- Nevşehir
- Niğde
- Ordu
- Osmaniye
- Rize
- Sakarya
- Samsun
- Şanlıurfa
- Siirt
- Sinop
- Şırnak
- Sivas
- Tekirdağ
- Tokat
- Trabzon
- Tunceli
- Uşak
- Van
- Yalova
- Yozgat
- Zonguldak

Maantiede

Turkin maantiede Turkin maantiede Kansainväliseltä avaruusasemalta kuvattuna]] Vuoret hallitsevat Turkin maisemia. Ne ovat osa suurta vuoristosysteemiä, joka kulkee kohti länttä Iranista aina Keski-Eurooppaan asti. Alue on maanjäristysvyöhykettä. Turkin eurooppalaiselle osalle ovat ominaisia hedelmälliset, kumpuilevat tasangot, joita ympäröivät matalat vuoret. Aasian puolella Anatolian läntistä osaa hallitsevat useat pitkät vuoristoharjanteet, joiden välissä on syviä laaksoja. Tämä laaja keskusylänkö jakautuu useammaksi altaaksi, joista suurin on täynnä suolajärviä ja sammuneita tulivuoria. Anatolian pohjoispuolella Pontiset vuoret kohoavat Taurusvuoriston kolmena suurena haarana kulkien Välimeren rannikon suuntaisina. Tämän vuoristomaan länsi- ja itäpuolella on alankoja. Idempänä kohoaa vieläkin korkeampi vuoristo, jonka korkein kohta on Ararat. Sen massiivinen keila kohoaa 5 165 metrin korkeuteen Armenian raja-alueella. Sieltä lounaaseen on suuri Van -järvi. Järveä ympäröivät sammuneet tulivuoret, joista muutamissa on kraatterijärviä. Maisema viettää jyrkästi kohti Syyrian rajaa etelässä ja vaihtuu tasangoiksi, joita Tigris- ja Eufrat-joet ovat muodostaneet yläjuoksuilleen. Välimeren, Egeanmeren ja Marmaranmeren rannikoilla kesät ovat kuumia ja kuivia ja talvet leutoja ja sateisia. Suurin osa sateista tulee marras-helmikuussa. Keskikesällä lämpötilat nousevat yli 30 celsiusasteeseen, mutta merituulet vilvoittavat. Suurin osa maan hedelmistä, vihanneksista, puuvillasta, viljasta ja tupakasta kasvatetaan rannikkovyöhykkeellä. Banaanit kasvavat ainoastaan Välimeren alueella. Mustanmeren rannikolla vallitsee viileämpi ja sateisempi meri-ilmasto. Asukkaat viljelevät muun muassa maissia, riisiä, ohraa, perunaa, sokerijuurikasta, sipuleita ja hamppua. Ympärivuotiset sateet ja leuto ilmasto mahdollistavat myös teen ja hasselpähkinöiden viljelyn, erityisesti alueen itäosissa. Maan sisäosien ylängöillä on mannerilmasto: kesät ovat kuumia ja vähäsateisia ja talvet kylmiä ja lumisia. Ylänkö on suhteellisen tasaista, mutta siellä täällä horisontissa häämöttää vuorenhuippuja, joilla saattaa olla kesälläkin lunta. Maanviljelys ja karjanhoito ovat tärkeitä tulonlähteitä. Alueella kasvatetaan vehnää, papuja, perunoita, sokerijuurikasta ja paikoitellen viinirypäleitä.

Väestöjakauma

Suurin osa Turkin väestöstä puhuu äidinkielenään turkkilaiskielten ryhmään kuuluvaa turkin kieltä. Maan kaakkoisosissa on paljon kurdeja. Muita suuria vähemmistöryhmiä ovat mm. tsherkessit, arabit, lazit, assyrialaiset ja romanit. Valtauskonto on islam: 99,8 prosenttia on muslimeja. Maltillisen, sunnilaisen islamin ohella maassa on yli kymmenen miljoonaa alevi-muslimia. Sunnilaisen islamin lisäksi myös juutalaisuudella sekä ortodoksisella ja Armenian gregoriaanisella kirkolla on tunnustettu asema eli näihin uskontokuntiin kuuluvilla on muun muassa oikeus uskonnonopetukseen kouluissa.

Kulttuuri

Turkki oli kolmas jalkapallon MM-kisoissa 2002. Turkkilainen Sertab Erner voitti Eurovision laulukilpailun 2003 kappaleellaan Every Way That I Can, joten vuoden 2004 Euroviisut järjestettiin Istanbulissa.

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- antimoni
- elohopea
- kupari
- rikki
- rautamalmi

Rahauudistus

Rahauudistuksessa 1. tammikuuta 2005 Turkin vanhasta lirasta (valuuttatunnus TL tai TRL, Türk Lirasi) poistettiin kuusi nollaa ja saatiin näin Turkin uusi liira (YTL, Yeni Türk Lirasi). Uusi liira jakautuu 100 uuteen kurusiin (Yeni Kurus). Uusien kolikoiden arvot ovat 1, 5, 10, 25 ja 50 YKr ja 1 liira. Uudet setelit ovat 1, 5, 10, 20, 50 ja 100 YTL. Vuoden 2005 marraskuussa 1 EUR = 1,60 YTL ja 1 USD = 1,36 YTL.

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=38.993572,35.288086&spn=7.580501,16.215820&z=11&t=h&hl=en Turkki Google Mapsissa] Luokka:Turkki ms:Turki zh-min-nan:Türkiye ko:터키 ja:トルコ simple:Turkey th:ประเทศตุรกี

Iran

Iranin islamilainen tasavalta on Lähi-idässä sijaitseva islamilainen valtio, jonka pääkaupunki on Teheran. Sen naapurivaltioita ovat Afganistan, Armenia, Azerbaidžan, Irak, Pakistan, Turkki ja Turkmenistan.

Historia

Iranin aikaisempi nimi on Persia, joka on historiallinen valtio, itsenäistyttyään jo 612 eaa. Persian valloittivat Aleksanteri Suuri vuonna 330 eaa, ja se kävi monia sotia Roomaa ja Bysanttia vastaan. Arabit valloittivat Persian vuonna 639. 21. maaliskuuta 1935 Persia vaihtoi virallisesti nimensä Iraniksi. Vuonna 1979 maassa tehtiin islamilainen vallankumous, jossa Irania itsevaltiaasti hallinnut šaahi syrjäytettiin ja perustettiin pappisvaltaisesti johdettu islamilainen valtio. Tärkein henkilö vallankumouksessa oli Ajatollah Khomeini, joka palasi maanpaosta Iraniin 1. helmikuuta 1979 vallankumouksen jo ollessa käynnissä ja otti vallan 11. helmikuuta. Iranin suhteet länsimaihin huononivat nopeasti mm. Teheranin panttivankikriisin vuoksi, jossa pidettiin vankeina Yhdysvaltain lähetystön henkilökuntaa ja vaadittiin šaahin palauttamista Iraniin tuomittavaksi.

Politiikka

Iranin presidentti valitaan joka neljäs vuosi, mutta ehdokkaina ovat vain ylimmän hengellisen johtajan neuvoston kautta hyväksymät ehdokkaat. Parlamentti on 290-paikkainen, enemmistönä ovat vanhoilliset (159 paikkaa, uudistusmielisillä noin 40 paikkaa). Valvojien neuvosto koostuu kuudesta islamilaisen lain asiantuntijasta ja sen tehtävänä on valvoa vaaleja ja hyväksyy parlamentin jo hyväksymät lait. Vuoden 2004 parlamenttivaaleissa valvojien neuvosto eväsi ehdokkuuden reilulta 2000 uudistusmielisten ehdokkaalta. Parlamentissa on kiintiöpaikat uskonnolisten vähemmistöjen edustajille, yhteensä neljä paikkaa jakautuneina seuraavsti: armenialaisille kristityille kaksi, juutalaisille ja zarathustralaisille yksi jaettu paikka ja assyrialaisille ja Kaldean katolisille myös yksi jaettu paikka.

Hallinnollinen jako

Iranissa on 30 maakuntaa (ostan-haa, yksikkö - ostan)

Maantiede

Teheranin panttivankikriisin

Talous

Väestöjakauma

2/3 Iranin väestöstä on arjalaista alkuperää ja puhuu jotain indo-arjalaista kieltä, kuitenkin vain persia arabialaisilla kirjaimilla kirjoitettuna on virallinen kieli. Tärkeimmät indo-arjalaiset ryhmät ovat persialaiset (32%), gilakit ja mazandaranit (10%), kurdit (11%), lurit (2%) ja balokit (2%). Pääosa loppuväestöstä on turkkilaissukuisia: azerit (45%) ja turkmeenit (2%). Mutta myös arabit (1%), armenialaiset, juutalaiset, assyrialaiset ja muita. Koraanin kielenä käytettävää arabiaa opetaan kouluissa. 89% iranilaisista on shiiamuslimeja, joka on myös virallinen valtionuskonto. 10 % kuluu sunneihin, jotka ovat enemmistönä useimmissa muissa Islamin uskoisissa maissa. Virallisesti tunnustettuja vähemmistöuskontoja ovat juutalaisuus, kristinusko ja zarathustralaisuuden mutta myös Iranista lähtöisin olevien Baha'i-uskon kannattajia on.

Kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat


- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- kromi
- rautamalmi
- kupari
- lyijy
- rikki

Merkittävimmät vientituotteet


- öljy
- maakaasu Luokka:Iran ms:Iran zh-min-nan:Iran ko:이란 ja:イラン simple:Iran th:ประเทศอิหร่าน

Bosnia-Hertsegovina

Bosnia ja Hertsegovina (myös Bosnia-Hertsegovina, BiH) on valtio Balkanilla. Sen rajanaapureita ovat Kroatia ja Serbia ja Montenegro. Bosnia-Hertsegovina jakautuu kahteen osaan, Bosnian ja Hertsegovinan federaatioon ja Serbien tasavaltaan (Republika Srpska). Bosnia ja Hertsegovina ovat historiallis-maantieteellisiä käsitteitä, nykyisin niillä ei ole hallinnollista merkitystä.

Historia

Hertsegovina Slaavilaiset kansat asuttivat Bosnia-Hertsegovinan 600-luvulla ja 800-luvulla alueen hallinta jakautui Serbian ja Kroatian kuningaskuntien kesken. 1000-luvulla alue tuli Unkarin kuningaskunnan hallintaan ja itsenäistyi omaksi kuningaskunnakseen noin vuonna 1200. Bosnia säilyi itsenäisenä vuoteen 1463, jolloin se liitettiin Ottomaanien valtakuntaan. Ottomaanien valtakunnan aikana monet asukkaat kääntyivät islamin uskoon. 1800-luvun lopulla slaavilaiset nationalistiliikkeet alkoivat voimistua Bosnia-Hertsegovinassa ja 1875 maassa puhkesi kristittyjen talonpoikien kapina Turkin hallintoa vastaan. Serbian, Montenegron ja Venäjän tultua kapinallisten avuksi Turkki luovutti Berliinin sopimuksessa 1878 Bosnia-Hertsegovinan Itävalta-Unkarin hallintaan, vaikka muodollisesti alue säilyi osana Ottomaanien valtakuntaa. Vuonna 1908 Bosnia-Hertsegovina liittettiin osaksi Itävalta-Unkaria. Serbiopiskelija Gavrilo Principin murhattua arkkiherttua Frans Ferdinandin Sarajevossa 28. kesäkuuta 1914 Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle ja Eurooppa ajautui ensimmäiseen maailmansotaan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Bosnia-Hertsegovinasta tuli osa uutta Jugoslavian kuningaskuntaa. Kun Jugoslavia oli joutunut Saksan miehittämäksi vuonna 1941, Bosnia-Hertsegovina alistettiin kroaattinationalistiselle Ustasha-hallinnolle. Ustashan hallinto tappoi tuhansia serbejä, juutalaisia ja romaneja. Titon johtamat kommunistipartisaanit ja monarkistiset cetnikit taistelivat Ustashaa ja saksalaisia miehitysjoukkoja vastaan. Toisen maailmansodan jälkeen Bosnia-Hertsegovinasta tuli yksi sosialistisen Jugoslavian liittotasavallan kuudesta tasavallasta. Slovenian ja Kroatian erottua Jugoslaviasta 1991 myös Bosnia-Hertsegoviassa alkoivat kypsyä itsenäistymispyrkimykset. Samalla etnisten ryhmien väliset jännitteet kiristyivät. Parlamentin bosniakki- ja kroaattienemmistö julisti Bosnia-Hertsegovinan itsenäiseksi 5. huhtikuuta 1992, mutta serbit julistivat oman serbitasavaltansa perustetuksi 7. huhtikuuta ja maa oli nopeasti verisessä sisällissodassa. Sisällisodan sekavuutta ja verisyyttä lisäsi kroaattien ja bosniakkien kääntyminen toisiaan vastaan 1993. Kaikki kolme osapuolta syyllistyivät sotarikoksiin joista ehkä suurin oli serbiarmeijan toimeenpanema Srebrenican kaupungin n. 8000 miespuolisen asukkaan joukkomurha heinäkuussa 1995. Sota loppui viimein 21. marraskuuta 1995 allekirjoitettuun Daytonin rauhansopimukseen. Bosnian sodassa kuoli tai katosi yhteensä 278 000 ihmistä.

Talous

Bosnia-Hertsegovinan valuutta "konvertibilna marka" (vaihdettava markka) tuli käyttöön 1996 ja oli alkuun sidottu Saksan markkaan suhteessa 1:1. Euron käyttönoton jälkeen se on sidottu kiinteällä kurssilla euroon. Luokka:Bosnia ja Hertsegovina

Väestöjakauma

Lähinnä uskontosyistä väestö on tapana ryhmittää bosniakkeihin, serbeihin ja kroaatteihin. Kielellisesti tasavallan väestöä ei todellisuudessa voida jakaa näihin kolmeen pääryhmään, vaan kieli on käytännössä yhteinen serbokroaatti, jonka käyttäjien välillä on murretason eroja ja jotka erot voivat olla suuremmat kansanryhmän sisällä kuin välillä. Bosniakeiksi kutsutaan tasavallan niitä serbokroaatteja, jotka ovat muslimeja tai polveutuvat muslimeista. Serbeiksi on 1900-luvulla ryhdytty kutsumaan niitä bosnialaisia, jotka tunnustavat ortodoksista kristinuskoa–eikä heidän yhteisönsä ole ollut kovin valmis antamaan tästä poikkeusta. Kroaateiksi puolestaan on 1900-luvulla ryhdytty kutsumaan niitä jotka polveutuvat katolisista. Vuoden 1991 väestölaskennassa Bosnia-Hertsegovinan väestöstä 44% oli bosniakkeja, 31% serbejä, 17% kroaatteja ja 6% ilmoitti olevansa "jugoslaaveja". Vuonna 2000 esitetyn arvion mukaan väestöstä olisi 48% bosniakkeja, 37,1% serbejä, 14,3% kroaatteja ja 0,6% muita. (Nykyäänkin uskonnon suhteen bosniakit ovat pääosin muslimeita, kroaatit katolisia ja serbit ortodokseja.)

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- rauta
- bauksiitti
- mangaani
- kupari
- kromi
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- tekstiilit
- puutavara

Aiheesta muualla


- Kohtuullinen selostus yhteisestä kielestä, jonka joitakin käyttäjiä erinäisistä syistä kutsutaan bosniakeiksi, joitakin serbeiksi ja joitakin kroaateiksi, on olemassa englanniksi: [http://en.wikipedia.org/wiki/Differences_in_official_languages_in_Serbia%2C_Croatia_and_Bosnia]
- [http://maps.google.com/maps?ll=44.182204,17.797852&spn=3.498065,8.107910&z=10&t=h&hl=en Bosnia ja Hertsegovina Google Mapsissa] ms:Bosnia dan Herzegovina zh-min-nan:Bosna kap Hercegovina ko:보스니아 헤르체고비나 ja:ボスニア・ヘルツェゴビナ th:ประเทศบอสเนียและเฮอร์เซโกวีนา fiu-vro:Bosnia ja Hertsegoviina

Albania

Albanian tasavalta eli Albania (albaniaksi Shqiperia eli kotkien maa) on tasavaltainen valtio Balkanilla, Euroopassa. Sen rajanaapureita ovat Serbia ja Montenegro, Makedonia ja Kreikka. Lännessä Albania rajoittuu Välimereen. Albanian kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan nimellä albanialainen. Nimitys "albaani" viittaa kansallisuuteen.

Historia

Nykyisen Albanian alueella asui jo antiikin aikana illyrialaisia, joista nykyiset albanialaiset polveutuvat. Illyrialaiset alistuivat Rooman valtaan ajanlaskumme alun tienoilla ja säilyivät sittemmin Itä-Rooman eli Bysantin vallan alla keskiajalle asti. 1300-luvun lopulla Ottomaanien valtakunta alkoi levittäytyä Albaniaan, mutta Albanian kansallissankari Skenderbeg yhdisti 1400-luvulla albanialaiset vastarintaan vuosiksi 1443—1478. Skenderbegin kuoleman jälkeen Albania joutui osaksi Ottomaanien valtakuntaa ja suurin osa väestöstä omaksui vähitellen islaminuskon. 1800-luvun lopulla albaanien toiveet itsenäistymisestä alkoivat nousta ja lopulta 1912 Ensimmäisen Balkanin sodan yhteydessä Albania itsenäistyi. Ensimmäisen maailmansodan aikana Albania joutui sotanäyttämöksi ja sodan jälkeen Albania pyrki nojautumaan Italian suojeluun. 1928 konservatiivinen klaanipäällikkö ja pääministeri Zog I julistettiin maan kuninkaaksi. Italian vaikutusvalta maan asioihin kuitenkin jatkoi kasvuaan. Huhtikuussa 1939 Mussolinin joukot miehittivät maan ja liittivät sen osaksi Italiaa. Toisen maailmansodan aikana kommunistiset ja nationalistiset sissit taistelivat Albaniassa italialaisia ja saksalaisia miehitysjoukkoja sekä toisiaan vastaan. Liittoutuneiden ja Titon Jugoslavian tuella kommunistit selviytyivät voittajiksi ja maa julistettiin kansantasavallaksi 1946. 40-luvun lopulla maan johtoon nousi Enver Hoxha, jonka johdolla maa haki tukea ensin Stalinin Neuvostoliitosta ja vuodesta 1962 alkaen Kiinasta. Lopulta 70-luvun lopulla välit myös Kiinaan huononivat ja maa siirtyi tiukalle eristäytymislinjalle. Kiinasta Hoxhan ympärille alkoi muodostua nopeasti henkilökultti ja 1960-luvulle tultaessa se oli kehittynyt pitemmälle kuin missään muussa kommunistisessa maassa, ehkä lukuun ottamatta Pohjois-Korean Kim Il-Sungia. ja Kiinan Mao Zedongia. Vuonna 1967 Dürresissa käynnistetty liike matki monia Kiinan