:: wikimiki.org ::
| Neoliittinen Kausi |
Neoliittinen kausiNeoliittinen kausi eli neolitikum tarkoittaa nuorempaa kivikautta (neos uusi, lithos kivi). Lähi-idässä ja manner-Euroopassa neoliittisen kauden katsotaan alkavan maanviljelyn ja karjanhoidon synnystä. Neoliittisen kauden tuntomerkkeinä pidetään myös keramiikkaa (saviastioita) ja huolellisesti hiottuja kiviesineitä.
Tyypilliselle neoliittiselle elämänmuodolle ovat ominaista siirtyvä tai paikallaan pysyvä asutus, johon liittyy maanviljelyä ainakin osan aikaa vuodesta. Asutus voi siirtyillä vuosikymmenien kuluessa myös kaskiviljelyn takia. Kaskiviljelyssä poltetaan ala metsää, jonka tuhka antaa viljelyskasveille ravinteet muutamaksi vuodeksi kerrallaan.
Neoliittista aikaa luonnehtivat väestönkasvu sekä entistä monimutkaisemmat ja usein epätasa-arvoisemmat yhteiskunnalliset rakenteet.
Suomen kivikaudesta puhuttaessa käytetään joskus termiä subneoliittinen kivikausi kuvaamaan kampakeraamisesta kulttuurista alkavaa vaihetta, jolloin saviastiat ja hiotut kiviesineet ovat jo käytössä, mutta maanviljelystä ja karjanhoidosta ei ole selviä todisteita.
Luokka:Historian ajanjaksoja
ko:신석기 시대
KivikausiKivikausi eli liittinen kausi kattaa suurimman osan ihmiskunnan historiasta. Kivikaudella metalleja ei vielä tunnettu tai ainakaan käytetty kovin yleisesti, vaan erilaiset kivilajit ja mineraalit olivat tärkeä työkalujen, aseiden ja korujenkin raaka-aine. Esim piikivi ja obsidiaani (laavalasi) olivat tavallisia materiaaleja.
Kivikausi alkoi viimeistään homo habilis -lajista ja jatkui joillakin maapallon alueilla hyvin pitkään, jopa 1900-luvulle saakka. Euroopassa kivikausi päättyi jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Myös ns. kuparikaudella oli metallin käyttö niin harvinaista, että tämä jakso yleensä luetaan kivikauden osaksi. Kivisiä työkaluja käytettiin pronssikaudellakin vielä pitkään.
Kulttuurikehitys kivikaudella
Kivikausi jaetaan alajaksoihin -- ulottuuhan tämä valtavan pitkä ajanjakso ensimmäisten apinaihmisten, hominidien ajoista metallin käytön kynnykselle noin vuoteen 3 000 eaa.
ja joillain syrjäisillä seuduilla jopa nykyaikaan.
Kivikauden kulttuuri saattoi varsinkin lähempänä nykyaikaa vaihdella huomattavasti eri seuduilla. Nuoremmalla paleoliittisella kaudella syntyi eri puolille maailmaa 5 000-10 000 vuotta kestäviä kulttuureja, jotka sulautuivat toisiinsa ja vaihtuivat ilman selvää rajaa.
Kivikautiset kulttuurit jaetaan kahteen ryhmään sen perusteella miten esineet valmistettiin: ydintekniikka ja säletekniikka. Ydintekniikalla valmistetuissa esineissä on isketty
palasia pois ydinkivestä, josta tulee työkalu.
Kiven iskentä on joko yksi- tai kaksipuolinen.
Säletekniikassa työkalut ovat suuresta kivestä iskettyjä säleitä.
Nykyihmisen edeltäjät
Työkaluja osattiin ehkä valmistaa 2,5, varmemmin 1,5 miljoonaa vuotta sitten, jolloin eli nykyihmisen edeltäjä homo erectus.
Noin 75 000 vuotta sitten Neandertalin ihminen siirtyi Moustier-kulttuuriin. Neandertalin ihminen oli nykyihmistä lyhyempi ja vankkarakenteisempi. Neandertalin ihminen osasi valmistaa vaatteita itselleen.
Nykyihminen
Neandertalin ihminen
Nykyihminen lienee kehittynyt Afrikassa 100 000 vuotta sitten,
joidenkin arvoiden mukaan jo 200 000 vuotta sitten.
Kivikaudella ihminen levittäytyi alkukodistaan Afrikasta aasiaan, Eurooppaan, Australiaan , Polynesiaan ja Amerikkaan.
"Nykyisen tyyppinen" metsästäjä-keräilijäkulttuuri syntyi 60 000- 40 000 vuotta sitten.
Karkeasti voidaan sanoa, että kulttuurikehitys alkoi nopeutua kiihtyvällä vauhdilla vasta noin 35 000 eaa, jolloin Cro-Magnonin ihminen syrjäytti Euroopassa Neandertalin ihmisen. Cro-Magnonin ihminen oli älykkyydeltään nykyisen tasoinen. Noin 30 000 vuotta sitten havaitaan ihmisen keskimääräisen eliniän kasvaneen.
Keihäänheitin ali atlatl levisi Eurooppaan 15 000-13 000 eaa,
Afrikassa se oli keksitty noin 25 000 eaa.
Jousi ja nuoli keksittiin 10 000 eaa. Jään sulaessa
suuret riistaeläimet kuten mammutit, kävivät harvinaisemmiksi ja noin 13 000 eaa mennessä kalastuksen (koukuilla ja verkoilla) ja kasvien keräilyn merkitys lisääntyi.
Jääkauden myöhäspaleoliittisen ajan ihmistä pidetään etevänä. Kiviesineistä huomataan että ne on tehty taitavammin kuin mitkään muut esineet.
Vanhin neula on vuodelta 23 000 eaa ja vanhimmat vaatteiden jäännökset ovat peräisin vuodelta 20 000 eaa olevasta haudasta Moskovan läheltä. Luolataidetta alettiin luoda Euroopassa yläpaleoliittisella kaudella 30 000 eaa ja
se yleistyi 13 000-8 000 eaa. Luolataidetta olivat luolamaalaukset ja Venus-veistokset (25 000-8 000 eaa) jotka esittivät alastonta, lihavaa naista.
Luolamaalaustaide oli huipussaan noin 13 000-8 000 eaa.
Euroopan tunnetuimmat luolamaalaukset ovat Ranskan Lascaux'ssa ja Espanjan Altamirassa. 23 000 vuotta vanhoista luista on löydetty merkkejä kuunkierron muistiinmerkitsemisestä.
Väitetään yhden luun olevan kartta vuodelta 12 000 eaa!
Mesoliittinen kivikausi
Mesoliittinen kivikausi alkoi Euroopassa jääkauden päättyessä ja kesti joillain alueilla hyvin pitkään, mutta esim. Lähi-Idässä vain 2 000 vuotta.
Mesoliittiseen kauteen liittyy suurriistan kuten mammuttien häviäminen ilmastonmuutoksen ja mahdollisesti myös ihmisen toiminnan takia. Tällöin oli pakko vaihtaa ravinnonhankkimiskeinoja.
Metsästyksessä siirryttiin pienempiin eläimiin, kalastuksen ja pienten kasvien keräilyn merkitys kasvoi. Lähi-idässä Palestiinassa alettiin viljellä
maata. Maanviljely sai alkunsa viljakasvien siementen
keräämisestä ja varastoimisesta. Huomattiin, että siemenestä kasvaa uusi viljakasvi.
Pohjois-Euroopassa Tanskassa kukoistivat Ertebollen ja Maglemosen kulttuurit, joille on ominaista merenrantakylien raakkutunkiot. Koira kesytettiin viimeistään mesoliittisella kaudella.
Mesoliittiseen kauteen liittyvät monilla alueilla pienet piikiviset nuolenkärjet ja muut pienet terät eli ns. mikroliitit.
Suomessa mesoliittista kautta edustaa ns. Suomusjärven kulttuuri.
Neoliittinen kivikausi
Neoliittisella kaudella tapahtui huomattavaa kehitystä kohti sivilisaatiota Lähi-Idässä ja muuallakin.
Neoliittista kivikautta luonnehtii maanviljely ja monesti myös keramiikka. Keramiikka tarkoittaa uunissa poltettuja saviastioita. Kiillotetut kivikirveet ovat myös neoliittiselle kaudelle tyypillisiä.
Maanviljely liittyy ainakin osittain paikoillaan olevaan, kylämäiseen asutukseen. Joillain alueilla kylät kasvoivat hyvin suuriksi, tuhansien asukkaiden päällikkökunniksi,
esimerkiksi Catal Hüyukissa ja Jerikossa. Alavilla jokilaaksoilla otettiin käyttöön tuottoisa kasteluviljely.
Toisilla alueilla rakennettiin suuria maa- ja kivirakennelmia, megaliitteja.
Jotkut neoliittiset yhteisöt harjoittivat liikkuvaa kaskiviljelyä: poltettiin metsäalue, jotta saataisiin tuhkasta ravinteita vilkelyskasveille. Kun tätä maata oli viljelty muutama vuosi, muutettiin pois.
Neoliittisen kauden asumukset olivat moninaisia. Lähi-Idässä syntyi neliskulmainen talotyyppi, joka oli tehty auringossa kuivatusta savesta tai tiilistä.
Eurooppaan maanviljely ja neoliittinen kausi levisi kohtalaisen hitaasti.
Kivikauden alajaksot ovat
- Paleoliittinen kausi eli varhainen kivikausi
- Varhaispaleoliittinen
- Keskipaleoliittinen
- Myöhäispaleoliittinen
- Mesoliittinen kausi eli keskimmäinen kivikausi
- Neoliittinen kausi eli nuorempi kivikausi
Kivikauden ajanjaksot Euroopassa
- Paleoliittinen >700 000 eaa --->
- Varhaispaleoliittinen > 700 000
- Keskipaleoliittinen 75 000 Moustier
- Myöhäispaleoliittinen 31 000
- Aurignac, Chatelperron 31 000 eaa
- Gravette 25 000 eaa
- Solutré 19 000 eaa
- Madeleine (Magdalene) 15 000 eaa
- Mesoliittinen eli keskimmäinen kivikausi n 12 000 eaa-
- Neoliittinen eli nuorempi kivikausi n 6 000 eaa-
Katso myös:
- Ihmisen evoluutio
- Jääkausi
- Pronssikausi
- Rautakausi
- Suomen esihistoria
- Esihistoria
Luokka:Historian ajanjaksoja
Luokka:Arkeologia
ja:石器時代
Lähi-itäLähi-itä eli Länsi-Aasia on lähimpänä Eurooppaa sijaitseva Aasian osa.
Termin määrittely ei ole yksiselitteinen, mutta seuraavat maat hyväksytään yleensä osaksi Lähi-itää:
- Arabiemiirikunnat
- Bahrain
- Egypti
- Iran
- Irak
- Israel (mukaan lukien Palestiina ja Golan)
- Jemen
- Jordania
- Kuwait
- Libanon
- Oman
- Qatar
- Saudi-Arabia
- Syyria
Myös Turkki ja Kypros lasketaan joskus osiksi Lähi-itää, vaikka molemmat mieltävät itsensä mieluummin osaksi Eurooppaa. Yhtenäisen kulttuurin takia Lähi-itä ulotetaan joskus kattamaan myös koko Pohjois-Afrikan eli Maghrebin maat.
Luokka:Lähi-itä
Luokka:Aasia
ja:中東
EurooppaEurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa.
Aasian
Etymologia
Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).
Historia
Katso pääartikkeli Euroopan historia.
Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.
Euroopan määritelmä
Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta.
Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio.
Vatikaanivaltio
Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):
Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä.
2004
Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä
Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa.
Luokka:Mantereet
Luokka:Eurooppa
als:Europa
roa-rup:Evropa
ms:Eropah
zh-min-nan:Europa
ko:유럽
ja:ヨーロッパ
simple:Europe
th:ทวีปยุโรป
Maanviljely
Maanviljely (agriculture -> kulttuuri) on vanhin ihmisen elämiseen ja selviytymiseen liittyvä toiminta. Maanviljelyn tavoite ihmisen kannalta on taata ravinnonsaanti. Maanviljelyllä on myös vaikutuksia luontoon ja luonnon kiertokulkuun.
Maanviljelyssä viljellään hyötykasveja. Hyötykasvi voi olla ravintona ihmiselle tai eläimelle. Viljelemistä voidaan harjoittaa myös luonnon hyödyksi kesannoimalla peltoja.
Viljelykasveja voidaan jatkojalostaa. Eräistä viljelykasveista, kuten pellavasta ja puuvillasta valmistetaan kangasta.
Kasvukauden vaiheet
Maanviljelyn vaiheet ajoittuvat kasvukauteen: kylvö, kasvu ja sadonkorjuu.
Kylvövaiheessa maa muokataan ensin kylvölle sopivaksi. Tämä tapahtuu auraamalla, äestämällä maaperä. Auraus kääntää maata halutulta syvyydeltä. Näin maan ravinteet pääsevät sekoittumaan ja uusiutumaan. Siemen kylvetään käsin tai koneella. Siemen kylvetään useimmiten maan sisään tyypillisesti muutaman sentin syvyyteen. Suotuisissa olosuhteissa (tarpeeksi lämpöä, tarpeeksi kosteutta) siemen itää. Maan päälle tullutta itänyttä kasvia sanotaan oraaksi (vilja) tai versoksi.
Kasvukauden aikana maaperää kastellaan ja lannoitetaan. Kasvukauden aikana rikkakasvit kilpailevat auringonvalosta ja muista kasvun edellytyksistä tukahduttaen varsinaisen viljelykasvin kasvuolosuhteet. Kasvua estää ja satoa vähentää myös tuholaiseläimet. Rikkakasvien vaikutusta vähennetään ja perästi poistetaan kokonaan käsin suoritettavalla kitkemisellä tai levitetään torjunta-ainetta kasvumaalle. Torjunta-aineet ovat teollisesti valmistettuja myrkkyjä. Torjuntaan voidaan käyttää myös luonnonmukaisia menetelmiä. Mm. tuholaiseläinten vihollisia.
Kun viljelykasvi on tullut kypsäksi, on sadonkorjuun aika. Sadonkorjuussa syntynyt kasvin haluttu osa (useimmiten hedelmä) korjataan talteen sopivalla menetelmällä. Juureskasvit kaivetaan maasta ylös, kasvi voidaan leikata ja hedelmä tai siemen erotella, yms. Esim. viljan sadonkorjuussa uudet simenet ovat tavoiteltu viljelyn tulos. Siemenet erotellaan ja voidaan jauhaa edelleen jauhoiksi.
Historia
Maanviljelyn ensimmäiset merkit, kuten viljelyyn jalostettujen kasvien jäänteet, ovat 9000-luvulta eKr. Lähi-idästä, hedelmällisen puolikuun alueelta ja Niilin ympäristöstä. Vieläkin vanhempia (ennen 10 000 eKr.) rukiin jyviä on löydetty Hureyraista Syyriasta, mutta kyseessä lienee pikemminkin villirukiin käyttö kuin varsinainen maanviljelys. 8500-luvulla eKr. ns. esikeraamiselta kaudelta lähtien Lähi-idässä tavataan ensimmäiset merkit kotieläimiin ja viljelyyn perustuvasta talousmuodosta. Tältä ajalta on löydetty kahdeksan ns. perustavaa viljelykasvia. Vuosien 8500-7500 eKr. väliin on ajoitettu useita asutuskeskuksia, jonka väestö sai ravintonsa pääosin näistä kasveista. Hedelmällisen puolikuun alueelta maanviljelys levittäytyi itään Keski-Aasiaan ja länteen Kyprokselle, Anatoliaaan ja 7000 eKr. mennessä Kreikkaan. Pääosin emmer- ja einkorn-vehnään perustuva viljely levisi pohjoisempaan Eurooppaan etelästä ja idästä saavuttaen Keski-Euroopan n. 4800 eKr.
Maanviljelyyn siirtymisen taustalla ovat saattaneet olla ilmastonmuutokset, mutta mahdollisesti myös yhteisölliset muutokset. Todennäköisesti siirtyminen metsästys-keräily-taloudesta maatalouteen oli pitkä ja asteittainen prosessi. Vaikkakin todettu ilmastonmuutos on suosituin selitys maanviljelyn synnylle Lähi-idässä, se että maanviljely on syntynyt riippumattomasti vähintään kolme kertaa eri maailmankolkissa, viittaa siihen että myös yhteisöllisillä syillä on saattanut olla vaikutuksensa. Riisin pohjautuva maanviljely kehitettiin Kauko-idässä riippumattomasti viimeistään 6500 eKr. ja myöhemmin maissiin ja kurpitsaan perustuva Etelä- ja Keski-Amerikassa. Todennäköisesti maanviljely kehitettiin riippumattomasti myös Intiassa ja Kaakkois-Aasiassa.
Täysin riippuvaisiksi viljelykasveista ja eläimistä tultiin vasta pronssikaudella. Maanviljelyn modernissa mielessä keksijöinä voidaan pitää sumereita, jotka aloittivat aiempaa intensiivisemmän maanviljelyn n. 5500 eKr. Intensiivinen maanviljely mahdollisti suuremman väestömäärän kuin metsästys ja keräily, ja elintarvikkeiden ylijäämän, joka voitiin säilyttää talven varalle ja jolla voitiin käydä kauppaa. Maanviljely-yhteiskunnan kyky elättää ihmisiä, jotka eivät itse tuottaneet ruokaa, oli oleellista vakinaisten sotajoukkojen synnylle. Niinpä sumerit kykenivät ennenkuulumattomaan alueiden valloittamiseen luoden historian ensimmäisen imperiumin. Myöhemmin Niilin ympäristön maanviljelyn avulla egyptiläiset rakensivat vielä laajemman valtakunnan.
Vuoroviljelyn keksiminen keskiajalla lisäsi maanviljelyn tehoa huomattavasti. Vuoden 1492 jälkeen maanviljely monipuolistui kun Eurooppaan tuotiin muiden mantereiden viljelykasveja ja toisin päin. 1800-luvun alkupuolella maanviljelytekniikka oli etenkin kasvien jalostamisen myötä parantunut niin, että sama maa-ala kykeni tuottamaan moninkertaisesti keskiaikaiseen verrattuna. 1900-luvun koneellistumisen, etenkin traktorin keksimisen myötä kylvön, korjuun ja puinnin kaltaiset vaativat työt pystyttiin tekemään ennenkuulumattomalla tehokkuudella.
Urbanisoituneessa yhteiskunnassa maanviljely elinkeinona on vähentynyt. Maanviljelyä harjoitetaan kotipuutarhan tai siirtolapuutarhan muodossa jopa kaupungeissa. Pienessä mittakaavassa jopa kerrostalon parvekkeella voi kasvattaa viljelykasveja.
Maanviljelyyn sopivia kasveja
- Viljat
- ohra
- vehnä
- kaura
- ruis
- herne
- papu
- nauris
- pellava
- kaali
- lanttu
- sokerijuurikas
- rypsi, rapsi
Katso myös
- Maatalous
- Maatalousyhteiskunta
Luokka:Maatalous
ko:농업
ja:農業
nb:Landbruk
simple:Agriculture
Suomen esihistoriaSuomen esihistoria alkaa noin 8900 eaa kun nykyisen Suomen alueelle saapuivat ensimmäiset asukkaat heti viimeisen jääkauden jälkeen. Esihistoria jaetaan kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen.
Ennen jääkautta
Jääkautta edeltävältä ajalta on pohjoismaista löydetty vain yksi muinaisjäännös, Kristiinankaupungin ja Karijoen rajalla sijaitseva Susiluola. Paikka on Pohjoismaiden vanhin tunnettu ihmisasutuksen paikka, n. 120 000 vuotta vanha. Luolan sorakerroksista on löytynyt kivityökaluja ja jälkiä nuotion pidosta. Kyseessä ovat todennäköisesti olleet neandertalin ihmiset. Kaikki arkeologit ja geologit eivät kuitenkaan usko Susiluolan löytöihin.
Nykyihminen levisi Eurooppaan noin 35000 eaa.
Mesoliittinen kivikausi
Jääkausi päättyi Suomessa noin 11000 vuotta sitten, minkä jälkeen ensimmäisen asukkaat saapuivat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Esineiden kivilaji on peräisin Etelä-Venäjältä. Toinen tärkeä muinaisjäännös tältä ajalta löydettiin 1914 Karjalankannakselta Antreasta, pajun niinistä 8400–8100 eaa valmistettu "Antrean verkko" ja männyn kaarnasta tehdyt 18 kohoa. Löytöön kuuluu lisäksi luu-, sarvi- ja kiviesineitä.
Ensimmäiset tunnetut asuinpaikat ovat Lahden Ristolassa ja Suomussalmella Kalmosärkällä. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinot ovat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Liuskekärkinen keihäs oli yleinen metsästysase. Suomusjärven kulttuuri on levinnyt koko maahan napapiirille asti, tosin tiheintä se on ollut rannikoilla. Kulttuurilla on yhteyksiä Viron Kundan kulttuuriin ja Itä-Karjalaan. Tänä aikana ei osattu vielä valmistaa saviastioita, joten aikaa kutsutaan esikeraamiseksi. Kuuluisa kiviveistos, Huittisten hirvenpää, ajoittuu mesoliittiseen aikaan.
Kampakeraaminen kulttuuri
- Pääartikkeli: kampakeraaminen kulttuuri
Noin vuonna 5300 eaa Suomen leviää saviastioiden valmistustaito. Tätä aikaa nimitetään neoliittiseksi eli nuorimmaksi kivikaudeksi. Suomi kuului koilliseurooppalaiseen kulttuuripiiriin, joka ulottui Pohjanlahdelta Veikselin suulle ja Uralille. Väestö on ollut luultavasti suomalais-ugrilaista. Tätä kulttuuria yhdistävät suuret saviastiat, joihin on painettu kamman muotoisella esineellä kuvioita. Kulttuuri levisi ympäri maan. Asutus oli ilmeisesti tiheimmillään noin 4300–3800 eaa, jolloin kaakosta saapui uutta väkeä. Suomen väkiluvuksi on arvioitu korkeintaan 10 000. Ihmisten pituusero ei ole ollut kampakeraamisella kaudella kovin suuri nykyihmisiin, joten ruuan saanti lienee ollut riittävää. Kampakeraaminen kulttuuri jaetaan saviastiatyylien perusteella edelleen varhaiskampakeramiikkaan (5300–4300 eaa), tyypilliseen kampakeramiikkaan (4300–3800 eaa) ja myöhäiskampakeramiikkaan (3800–3000 eaa). Nämä on edelleen jaettu vanhempaan ja nuorempaan ryhmään. Lisäksi tunnetaan alueellisia ryhmiä, kuten Jäkärlän ryhmä Lounais-Suomessa ja Säräisniemen keramiikka Pohjois-Suomessa.
Kampakeraaminen kulttuuri hautasi vainajansa punamultahautoihin. Vainajan mukaan annettiin käyttöesineitä ja koruja. Kampakeraamisen ajan ihmiset tunsivat jousen ja nuolet aseena. Tyypillisen kampakeramiikan aikana Suomeen tuodaan suuria määriä piikiveä, josta tehdään teriä ja kärkiä.
Saviastiat tehtiin sekoittamalla saveen hiekkaa, asbestia, luuta tai simpukankuoria ja liittämällä 4–6 cm levyisiä savivöitä päälletysten. Noin 50 cm korkeat astiat poltettiin avotulella.
Nuorakeraaminen kulttuuri ja kivikauden loppuvaihe
Noin 3200 eaa etelästä, Baltiasta alkaa Lounais- ja Etelä-Suomeen levitä nuorakeraaminen kulttuuri (vasarakirveskulttuuri), joka syrjäyttää ja sulauttaa aikaisemmat asukkaat. Kulttuuripiiri vaikutti Itämeren ympäristössä ja Venäjällä. Perinteisen käsityksen mukaan nuorakeraaminen kulttuuri liittyy indoeurooppalaista kieltä puhuneeseen väestöön. On myös mahdollista, että kulttuuri levisi pikemminkin lainautumisen kuin väestön liikkumisen myötä.
Kulttuurin tärkeitä sota-aseita tai seremoniallista esineitä, vasarakirveitä, on löydetty Suomesta noin. 900 kpl. Suomeen kehittyivät omat vasarakirvestyyppinsä. Keramiikka oli erilaista: astiat olivat pienempiä, tasapohjaisia ja vain yläosastaan koristeltuja. Koristeena on päällekkäisiä nuoranpainaumia. Haudoissa vainaja peitettiin joskus turkiksilla ja tuohilla, punamultaa ei käytetty.
Nuorakeraaminen kulttuuri viljeli mahdollisesti viljaa tai hoiti karjaa. Suomessa vasarakirveskulttuurin koillisraja kulki noin Kokkolan–Tampereen–Viipurin linjaa seuraillen. Pohjoispuolella elivät ns. asbestikeramiikkaa käyttävät ihmisryhmät. Asbestikuitujen sekoittaminen keramiikan sideaineeksi lienee Saimaan alueella kehitetty tekniikka. Sisämaan asukkaat pitivät yhteyksiä rannikon myöhäiskampakeraamisen ja Pyheensillan kulttuurien kanssa.
Sisämaan asbestikeramiikka koostuu Kierikin- ja Pöljän keramiikasta. Ilmeisesti nämä ryhmät myös asuttivat Perämeren rannikon. Jokien suihin muodostui laajoja asuinpaikkavalleista koostuvia asuinpaikkoja. Nämä kylämäiset asuinpaikat saattoivat olla ympärivuotisia. Saariston kivikkoihin ilmestyi ns jätinkirkkot, nämä ovat suuria vallimaisia rakenteita. Jätinkirkot saattoivat toimia hylkeenpyytäjien leireinä. Läpimitaltaan 60-metrinen Pattijoen Kastelli on maan suurin jätinkirkko.
Lounaissuomalaista Pyheensillan ryhmää (2200–2000 eaa) pidetään usein kampakeramiikan tradition viimeisenä vaiheena. Löytöjä on mm. tehty Mynämäen Pyheensillasta.
Kiukaisten kulttuuri (2000–1500/1300 eaa) syntyi yleisen käsityksen mukaan neoliittisen kivikauden viimeisessä vaiheessa nuorakeraamisen väestön sekoittuessa Pyheensillan kulttuurin väestöön. Pyyntitalous oli yhä vallalla, mutta kaskiviljely alkoi levitä Länsi- ja Etelä-Suomeen. Kiukaisten kulttuurin asuinpaikkoja on tavattu rannikoilla Satakunnasta ja Etelä-Pohjanmaalta Viipuriin.
Porin Tuorsniemestä on löydetty 1900 eaa aikainen lehmuksen niinestä sidottu verkko, jossa on yli 800 männynkaarnakohoa. Verkkoja on mahdollisesti käytetty hylkeiden pyyntiin luisten harppuunoiden ohella. Skandinaviasta tuodut piisirpit, jauhin ja survinkivet todistavat maataloudesta ja asuinpaikoilta on löydetty ohranjyviä. Varmat merkit maataloudesta ovat kivi- ja pronssikauden vaihteesta 2000–1500 eaa. Naudan ja lampaan luut viittaavat karjanhoitoon. Itämeren grönlanninhylje pyydystettiin sukupuuttoon näihin aikoihin.
Ahvenanmaalla ovat edustettuina kaikki kampakeramiikan vaiheet ja vasarakirveskulttuuri. Lännestä saapui uusia asukkaita, joka kuuluvat skandinaaviseen kuoppakeraamiseen kulttuuriin, joka tunsi myös maanviljelyksen. Merkittävin kuoppakeraaminen asuinpaikka on Jomalan Jettböle, josta on löydetty Suomen ainoa kivikautinen luuranko, 160 cm mies ja runsaasti savi-idoleita.
Pronssikausi
Suomen pronssikausi alkoi 1500 eaa. Pronssiesineiden löydöt sijoittuvat lähinnä rannikkoalueelle, jonne ne saapuivat läntisten siirtolaisten mukana. Pronssiesineet olivat kauppatavaraa, vaikka Pohjois-Suomessa on ollut omaakin pronssintuotantoa. Maanviljelys muuttui yhä tärkeämmäksi ja taloja alettiin rakentaa. Tärkeä esimerkki tästä on Nakkilan Rieskaronmäen asuinpaikka. Viljoista viljeltiin ohraa ja vehnää, kotieläiminä olivat naudat, lampaat, vuohet ja siat. Hautausta alettiin tehdä kiviröykkiöihin, ns. hiidenkiukaisiin. Hautoihin pantiin harvoin esineitä. Läntisen pronssikulttuurin alueella Satakunta ja Kokemäenjoen suisto näyttäytyy eräänlaisena keskusalueena. Alueella esiintyy huomattavan monumentaalisia röykkiöitä ja Suomen oloissa myös merkittävä pronssiesineiden löytökeskittymä.
Itä- ja Pohjois-Suomeen pronssiesineet tulivat idästä. Itäiset valumuotit kuitenkin todistavat myös paikallista pronssinvalantaa esiintyneen. Huomattava keskittymä esiintyy Suomussalmella. Saven valamiseen alettiin käyttää kangasmuottia, josta tavasta juontuu nimi tekstiilikeramiikka. Tekstiilikeramiikka on lähtöisin idästä, Volga– ja Okajokien alueelta. Siitä syntyi paikallisia muunnoksia, joita tehtiin vielä rautakauden alussa.
Metallikauppa lisäsi rannikon ja sisämaan välisiä yhteyksiä. Polttohautaus ja röykkiöhaudat levisivät itäisenkin kulttuurin alueelle. Näitä hautoja on ryhdytty myöhemmin kutsumaan lapinraunioiksi. Saamelaisiin niillä ei silti ole välttämättä yhteyttä.
Rautakausi
Rautakausi alkoi Suomessa 500 eaa. Rautaa saattoi valmistaa järvi- ja suomalmista, joten metalliesineiden saatavuus parantui selvästi ja raudankäyttö levisi nopeasti eri puolille maata. Raudanvalmistus tunnetaan suurten kuonaröykkiöiden vuoksi. Aikaa noin vuosina 500–0 eaa kutsutaan esiroomalaiseksi ajaksi. Tälle ajalle kuuluvien löytöjen määrä on pieni, mutta riittää todistamaan Suomen alueen olleen jatkuvasti asuttu. Väestö elätti itsensä sekataloudella, johon kuuluivat vaihtelevissa määrin viljanviljely, karjanhoito, kalastus, hylkenpyynti ja metsästys.
Vuosina 0–200 jaa. muutamat Rooman valtakunnassa valmistetut esineet löysivät tiensä Suomeen asti. Aikaa nimitetään vanhemmaksi roomalaisajaksi. Esineiden laittaminen hautoihin yleistyy nyt ja siten arkeologinen löytöaineisto kasvaa ja monipuolistuu. Kalmistoja eli hautapaikkoja tunnetaan lähinnä Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rannikoilta, Kokemäenjoen suulta, Etelä-Pohjanmaalta sekä joitakin Oulun seuduilta. Asutusta oli kuitenkin epäilemättä muuallakin.
Korut ovat usein Baltiasta ja aseet länsigermaanisia. Rannikoille on ehkä tullut siirtolaisia Baltiasta ja Skandinaviasta. Vaatteissa käytetään viimeistään nyt villaa. Etelärannikolla hautaukset alettiin tehdä ilmeisesti Virosta omaksuttuihin kivikehiin eli tarhoihin, joihin vainajat haudattiin poltettuina tai polttamattomina. Sisämaassa elintapa säilyi vanhakantaisena. Nuorempana roomalaisaikana noin vuosina 200–400 jaa. kalmistoja alkoi ilmaantua myös sisämaahan, varsinkin Kokemäenjoen latvoille.
Kansainvaellusaikana (vuodet 400–575) maanviljelys laajeni etenkin sisämaassa ja metallien käyttö lisääntyi. Kultaesineitä alkaa ilmaantua, joskin Suomessa niiden määrä on hyvin pieni. Aseistus on germaanista. Hautaus tehtiin usein suuren keskuskiven ympärille koottuun kiviröykkiöön polttohautauksena. Etelä-Pohjanmaalta on varsin rikkaita löytöjä. Tärkeä löytöpaikka on Vöyrin Gulldynt mistä on löydetty huomattavan suuri määrä eläinornamentein koristeltuja tuontiesineitä. Löytöihin kuuluu myös kultarahoja ja renkaita. Sikäläinen asutus rikastui ehkä turkiskaupalla. Erämaiden tuotteita hankittiin sisämaasta ja Lapista ja välitettiin edelleen rannikkoseutujen kautta.
Ahvenanmaalla saapui vuoden 500 tienoilla uusi hautausmuoto, hautakummut, mahdollisesti uudisasutuksen mukana. Pakanallinen hautaustapa päättyy 1000-luvulla. Ahvenanmaa ruotsalaistui lopullisesti viikinkiajalla.
Merovingiaikana (vuodet 575–800) Suomeen muodostui oma kulttuuri, joka laajeni myös Savoon ja Karjalaan. Haudoissa on paljon kalliita aseita. Koruissa alkaa tulla esiin oma muoti. Hautaus tehtiin edelleen useimmiten röykkiöön tai ns. polttokenttäkalmistoon. Ala-Satakunnassa, Euran ja Köyliön alueilla, alettiin 500-luvulla haudata ihmisiä maakuoppiin, mahdollisesti kristinuskon vaikutuksesta. Aikakauden erikoispiirre ovat rikkaasti varustellut asehaudat, jotka viittaavat jonkinlaisen "yläluokan" olemassaoloon. Eräiden tutkijoiden mukaan Suomen alueen sosiaalisen johtokerroksen jäsenillä oli merovingiajalla vilkkaat yhteydet Keski-Ruotsissa ja Etelä-Skandinaviassa kehittyvien valtiomuodostumien johtajiin.
Isonkyrön Orismalan kylän Leväluhdasta on löydetty noin vuosina 600–650 suohon haudatut sadan vainajan jäännökset, pronssikattila ja koruja. Ihmiset olivat lyhytkasvuisia, miehet keskimäärin vain 158 cm ja naiset 147 cm. Mukana on lapsia ja vanhuksia ja eri-ikäisiä eläimiä. Ei tiedetä, miten tyypillisiä rautakauden ihmisiä pienikokoiset "leväluhtalaiset" olivat - huomattavasti kookkammistakin yksilöistä on viitteitä muilla löytöpaikoilla. Kallon muodon perusteella "levähuhtalaiset" tai "muinaiskyröläiset" eivät näytä muistuttaneen geneettiseltä perimältään sen paremmin nykyisiä suomalaisia, saamelaisia kuin skandinaavejakaan. Sirpaleinen ja niukasti tutkittu ihmisluuaineisto ei kuitenkaan salli kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ainoa Leväluhtaa muistuttava löytöpaikka on Vöyrin Käldamäki mistä on löydetty kuuden vainajan jäännökset. Käldämäki ajoittunee suurin piirtein samalle ajalle kuin Leväluhta. Leväluhta on lähde kun taas Käldämäki on ollut umpeutuva merenlahti.
Viikinkiaikana (noin vuodet 800–1025) kauppa ja yhteydet vilkastuivat ja kaupunkimaisia asutuksia alkoi syntyä Itämeren piirissä. Aseet ovat joskus kotoisin frankeilta ja korut idäntien hopeaa. Asutus tihentyi varsinkin Savossa ja Karjalassa, mutta kalmistot katosivat Uudeltamaalta ja Etelä-Pohjanmaalta. Se, tarkoittaako kalmistojen häviäminen asutuksen katoamista, on vilkkaan keskustelun aihe. Viikinkiajan lopulla polttohautauksesta siirryttiin yleisesti ruumishautaukseen, mikä lienee merkki kristillisten uskomusten vähittäisestä omaksumisesta. Pysyvän asutuksen alueella vallitsi suhteellisen yhtenäinen kulttuuri. Skandinaviassa viikinkiaika on esihistoriallisen kauden viimeinen jakso. Itämerellä tärkeimmät kauppakaupungit olivat Mälarin Birka Keski-Ruotsissa, Etelä-Jyllannin Hedeby Tanskassa ja Oslonvuonon Kaupang Norjassa. Aikakauden vilkkailla kauppareiteillä liikkui luultavasti pieniä määriä Suomenkin alueen asukkaita.
Hämeenlinnan Varikonniemessä, Vanajaveden rannalla, on tutkittu suurta huomiota herättänyttä rautakautista asuinpaikkaa. Kaivauksen suorittaneiden arkeologien mukaan paikalla oli jäänteitä jonkinlaisesta puolustusvallista ja laiturista, joskin näitä tulkintoja on epäilty. Paikka oli tärkeiden vesireittien risteyksessä. Alueella oli usean toistensa kanssa näköyhteydessä olevan muinaislinnan ketju. Varikonniemeä on luonnehdittu muinaiskaupungiksi ja siitä on käytetty venälkäisestä kronikasta lainattua nimeä "Vanain kaupunki". Toisten tutkijoiden mielestä kyseessä on kuitenkin ollut melko tavanomainen rautakautinen asuinpaikka, jonka yhteydessä epämääräisen "kaupunki"-termin käyttöön ei ole aihetta. Suomen kielessä kauppaan viittaava sana "kaupunki" kuitenkin jo tunnettiin.
Viimeinen rautakauden jakso Suomessa on ristiretkiaika (n. 1025/1050–1150/1300). Muualla pohjoismaissa tämä jakso luetaan jo keskiajaksi. Ristiretkiajan päättyessä Suomi on kasvanut osaksi katolista kristikuntaa ja Ruotsin valtakuntaa.
Muinaislinnoja rakennettiin myöhäiseltä rautakaudelta 1300-luvulle. Ne yhdistetään ristiretkiajan ja keskiajan sotilaalliseen rauhattomuuteen. Varsinkin varhaisempi tutkimus näki niissä merkkejä myös yhteiskunnan järjestäytymisestä jonkinlaisen maakunnallisen hallinnon tasolle. Monet nykytutkijat suhtautuvat tähän kuitenkin skeptisemmin. Muinaislinnoja tunnetaan Suomessa noin 90. Ne rakennettiin vaikeapääsyisille paikoille kallioiden tai kukkuloiden päälle tai veden ympäröimille kukkuloille. Linnoihin rakennettiin valleja kivestä ilman laastia, maasta ja hirsistä.
Rautakauden väkiluvusta on mahdoton esittää tarkkaa arviota, mutta se luultavasti se laskettiin kymmenissä tuhansissa.
Kirjallisuutta
Torsten Edgren: Den förhistoriska tiden. Kirjassa Finlands historia 1, Espoo 1993.
Matti Huurre: 9000 vuotta Suomen esihistoriaa. Helsinki 1979, uudistettu laitos 1995.
Katso myös
- Suomalaisten alkuperä
luokka:Suomen esihistoria
Luokka:Esihistoria
Luokka:Historian ajanjaksojaLuokka:Historia RequiemmesseEn rekviemmesse (eller requiemmesse) (fra latin requiem, «hvile») er en katolsk messe for en avdød person. Den feires gjerne i forbindelse med begravelsen, men det er også vanlig med en rekviemmesse på f.eks. årsdagen for en persons død. Det kan forsåvidt leses slike messer mange år etter vedkommendes død.
Hensikten med en rekviemmesse er å anbefale den avdøde til Gud ved frembæring av messeofferet og ved forbønn. Etter katolsk teologi tjener det en hensikt å be for de avdøde, ettersom deres eventuelle opphold i skjærsilden kan lindret av de levendes forbønn.
Man kan også feire rekviemmesse for en gruppe avdøde, f.eks. etter en katastrofe.
En rekviemmesse inneholder mange av de samme elementer som andre messer, men det er noen forskjeller. Hovedelementene er:
- Innledende riter, inkludert syndsbekjennelse
- Ordets liturgi
- Preken eller minneord om den avdøde
- Trosbekjennelse
- Nattverd
- Anbefaling av den avdøde
Dersom messen er kombinert med begravelse avsluttes den uten at det gis velsignelse. Ellers blir det gitt velsignelse på vanlig måte på slutten av messen.
Rekviemmesse, eller bare rekviem, kan også referere til verker skrevet for bruk i slik messe, se rekviem (musikk)
Kategori:Katolsk liturgi
House teksty yciorys darmowe statystyki cukrzyca
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Air Seychelles
Air Seychelles er Seychellenes nasjonale flyselskap. Det ble opprettet i 1978 som et innenriksselskap, og startet med internasjonale flyvninger til Frankfurt og London i 1983.
De flyr pr. februar 2005 til Dubai, Frankfurt, flyselskaper med hovedkvarter i Montreal, Canada.
Selskapene kan gjennom organisasjon konsultere hverandre om prissetting, noe som ellers ikke er tillatt av hensyn til konkurranselovgivning. IATA har blitt beskyldt for å fungere som et kartell, og mange lavprisselskaper har ikke fullt medlemskap.
IATA regulerer transport av fa
|
Gyldendalprisen
Gyldendalprisen er en litterær pris som deles ut av Gyldendal Norsk Forlag. Ifølge statuttene skal prisen deles ut til en forfatter med et særlig betydelig skjønnlitterært forfatterskap. Utdelingen skal gjøres uavhengig av hvilket forlag forfatteren er tilknyttet.
Prisen er på 250 000 kroner.
Prisen er en videreføring av Gyldendals legat.
Prisvinnere
- 2004 Stein Mehren
- 2003
Siddharta Gautama (også Siddhattha Gotama) var en indisk prins (trolig 565–485 f.Kr.) som regnes som stifteren av buddhismen.
Han var sønn av kong Suddhodama i Sakya-ættens hovedstad Kapilavastu, på grensen mellom det nåværende Nepal og
|
|
Mal:Bøtte og spade
Kaptein Tordenbrak
Norsk Poprock band på midten av 1990-tallet. Spilte rockemusikk med vekt på tekstene. Ga ut CD'en "UT" på Columbia records (SONY) i 1996. Den inneholdt låta "Generasjon F eks", som før plata kom ut, var den første demo-innspilte sangen A-listet i NRK P3. Den kom også ut på singel samme år.
Primus motor i bandet, vokalist, gitarist, komponist og tekstforfatter Tor Erling Naas er også en meget habil tegneserieskaper som bl a. står bak serien ”Hjertemosaikk”.
1
2
|
Varig
Varig (Varig Brazilian Airlines) er det største flyselskapet i Brasil og var opprinnelig kjent under navnet Viação Aérea Rio-Grandense SA. Selskapet bruker IATA-betegnelsen RG på sine flyruter og er medlem av alliansen Star Alliance.
Historie
Varig ble etablert i mai 1927 i Porto Alegre av den tysk
|
Torvald Tu
Torvald Tu (født 22. juli 1893 i Klepp på Jæren, død 15. januar 1955) var en norsk dikter og forfatter fra Tu i Klepp kommune på Jæren. Han skrev på
|
|
