:: wikimiki.org ::
| Ohjaaja |
OhjaajaElokuvaohjaaja on elokuvatuotannossa henkilö, joka määrittelee elokuvan taiteelliset ja kerronnalliset piirteet. Elokuvaohjaaja on hyvin merkittävässä asemassa elokuvan kerronnallisen kokonaisuuden ja tunnelman aikaansaamisessa.
Elokuvaohjaajan tehtäviin kuuluvat yleensä:
- Elokuvan taiteellisen yleisilmeen määrittely.
- Sisällön ja juonekulun ohjaaminen.
- Näyttelijöiden suoritusten ohjaaminen, millä tarkoitetaan niin haluttuihin paikkoihin asettamista kuin haluttujen eleiden esiinhoukuttelemista.
- Kuvauspaikkojen järjestäminen sekä valinta.
- Teknisten seikkojen kuten kameroiden sijainnin, valaistuksen, ajoituksen ja ääniraidan sisällön hallinta.
Käytännössä ohjaaja siirtää usein osan vastuustaan kuvausryhmän muille jäsenille. Ohjaaja voi esimerkiksi kuvailla haluamansa kohtauksen yleistunnelman ja jättää varsinaisen kuvauspaikan etsinnän tai valaistuksen järjestämisen alaistensa huoleksi.
Katso myös
- Elokuva
- Luettelo elokuvaohjaajista
Luokka:Elokuva-alan ammatit
ja:映画監督
ElokuvaAlun perin elävä kuva tarkoitti liikettä, joka havaitaan, kun sarja selluloidille tallennettuja kuvia heijastetaan yli 15 ruudun sekuntinopeudella. Tänä päivänä elokuvat ovat taidemuoto ja yksi suosituimmista viihteen lajeista.
Pitkä elokuva on useimmiten määritelty yli 60 minuuttia kestäväksi.
Nykyisin on lukuisia tapoja nähdä pitkä elokuva:
- voit mennä elokuvateatteriin
- voit katsella televisiosta
- voit vuokrata tai ostaa VHS-kasetin tai DVD:n
- tai ladata elokuvan Internetistä
Elokuvan historiaa
Elokuvan suoranaisina edeltäjinä voidaan pitää taikalyhtyä, kaleidoskooppia ja zoetrooppia. Camera obscura oli taikalyhdyn käänteinen versio, jolla saatiin huoneen tai laatikon sisälle heijastettua pienen valoaukon kautta ulkopuolinen kuva tai maisema. 1700-luvun fantasmagorianäytökset puolestaan muistuttivat monasti toimintafilmejä: ne sisälsivät erikoisefektejä ja visuaalisia kliimakseja.
Ranskalaiset Lumieren veljekset olivat tärkeimpiä avainhenkilöitä elokuvan keksimisessä, ja he myös järjestivät ensimmäiset varsinaiset elokuvaesitykset. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui 28. joulukuuta 1895, jolloin L'Arrivée d'un train en Gate de la Ciotat (1895), yksinkertainen dokumentti asemalle saapuvasta junasta, sai ensi-iltansa Pariisissa. Toinen elokuvan alkuaikojen suurimmista vaikuttajista oli Georges Méliès, myöskin ranskalainen, jota voidaan puolestaan pitää trikkikuvauksen ja fantasiaelokuvan isänä.
Elokuvat olivat pitkään yksikelaisia lyhytelokuvia, koska pitkiä elokuvia ei pidetty taloudellisesti kannattavana, ja teknisesti ne olivat lähinnä hyvin yksinkertaisia ja kunnianhimottomia. Muutoksen tässä teki yhdysvaltalainen elokuvantekijä D. W. Griffith, jonka elokuvatekniset kokeilut kultivoituvat spektaakkelielokuvaan Kansakunnan synty (Birth of a Nation, 1915), joka ei vain aloittanut pitkien elokuvien laajamittaisen tuotannon menestyksellään, vaan toi elokuvaan monia tähän päivään vakiintuneita teknisiä elementtejä ja inspiroi monia mykkäkaudella aloittaneita elokuvaohjaajia. Ensimmäinen elokuvateollisuus syntyi 1900-luvun alussa Italiaan, mutta se tuli tiensä päähän muun muassa näyttelijöiden kovien palkkiovaatimusten ja kalliiden spektaakkeleiden takia. Elokuvanteon tyysijaksi tuli tämän jälkeen Yhdysvaltojen Kalifornia, jossa auringonvaloa ja rahavaroja riitti.
Kaupallinen elokuva oli alussa lähes poikkeuksetta mustavalkoista mykkäelokuvaa, vaikkakin paljon kokeiluja tehtiin niin äänen kuin värin saralla. Taiteellisesti kunnianhimoisimmat mykkätuotannot tehtiin yhtäältä Saksassa (ekspressionistinen suuntaus) ja nuoressa neuvostovaltiossa ennen stalinistisen totalitaristihallinnon ja kulttuuribyrokratian vakiintumista. Neuvostoelokuvan tekijät ja teoreetikot kehittelivät etenkin leikkausta, montaasia.
Äänielokuva löi läpi 1920-luvun loppupuolella, The Jazz Singer (1927) oli ensimmäinen pitkä puhuttu elokuva. Kun äänielokuva yleistyi, monet mykkäkaudella menestyneet elokuvatähdet joutuivat keksimään itsensä uudestaan. Esimerkiksi Buster Keatonille ja muille mykkäkoomikoille ei ollut enää paljon kysyntää, vaan yleisö kaipasi Groucho Marxin ja Mae Westin kaltaisten koomikoiden jatkuvaa huulenheittoa. Suoranaista riehaantumista dialogin mahdollisuudesta ilmensivät puheeseen perustuvat Hollywoodin slapstick- ja screwball-komediat. Aluksi ääni toteutettiin optisella ääniraidalla, jonka kamera tallensi suoraan filmille kuvan tavoin. Tämän tekniikan äänenlaatua pidetään kuitenkin yleisesti heikkona, ja niinpä magneettisen äänentallennuksen keksimisen myötä ääni tallennettiin myöhemmin nauhalle, joka siirrettiin esityskopion perforoidulle magneettiääniraidalle. Nykyään digitaalinen äänitekniikka on elokuvien äänityksessä arkipäivää.
Toisen maailmansodan aikana elokuva alistettiin pitkälti propagandatarkoituksiin, tai joka tapauksessa auttamaan sotaponnisteluissa. Italiassa alkoi jo ennen aseiden vaikenemista neorealistinen liike ohjaajinaan sellaiset nimet kuin Roberto Rossellini ja Vittorio de Sica. Neorealismille oli tunnusomaista dokumentaarisuuden ja sosiaalisen paatoksen sekoittaminen sekä amatöörinäyttelijöiden käyttäminen.
Värifilmi yleistyi pitkien elokuvien tuotannossa 1940-luvun loppupuolella, jolloin käytettiin pääasiassa Technicolor-järjestelmää. Technicolor jakoi kuvan kolmeksi eri värikomponentiksi (punainen, vihreä ja sininen), jotka tallennettiin omille mustavalkofilmeille. Tällä tekniikalla pystyttiin tuottamaan hyvinkin realistiset, joskin nykystandardeilla kovin kylläiset värit. Myöhemmin keksittiin komposiittivärifilmi, joka sisälsi kaikki värikomponentit samalla filmillä, joskin Technicoloria käytettiin elokuvan jälkituotannosa vielä 1970-luvun loppupuolella.
Sekä ääni että väri olivat merkittäviä keksintöjä elokuvalle, mutta niiden vaikutus ei ollut vain tekninen. Värielokuvan ilmestyessä mustavalkoiselle elokuvalle tyypillinen dramaattinen valaistus lähes katosi. Jyrkkäkontrastisesta mustavalkokuvasta tuli tunnetuksi etenkin sodanjälkeinen amerikkalainen musta elokuva (film noir). Kokonaan mustavalkofilmi ei kuitenkaan hävinnyt, vaan esimerkiksi Steven Spielberg ja Jim Jarmusch ovat tehneet pitkiä mustavalkoelokuvia, ja Suomessa mustavalkofilmiä ovat hyödyntäneet niinkin erilaiset elokuvantekijät kuin Aki Kaurismäki ja Spede Pasanen, edellinen taiteellisin ja jälkimmäinen taloudellisin perustein.
1950-luku oli television yleistymisen aikaa, minkä takia elokuvateollisuus sai varteenotettavan kilpailijan. Hollywood vastasi haasteeseen tuomalla teattereihin spektaakkelielokuvia (esimerkiksi Ben Hur ja Spartacus), joissa esiintyi tähtinäyttelijöiden lisäksi uutta laajakuvatekniikkaa. Tällaisista merkittävimmiksi nousivat anamorfinen Cinemascope, Vistavision ja alkeellinen, joskin pioneerina tärkeä Cinerama. Mittavimmat elokuvat saatettiin kuvata jopa tavallista leveämmälle 65-milliselle filmille. Myöhemmin kehitettiin äärimmäisen suurta negatiivikuva-alaa hyödyntävä IMAX-formaatti, joka on tosin pysynyt lähinnä dokumenttielokuvia tarjoavana erikoisformaattina.
Myös elokuvatekniikan keveneminen auttoi elokuvaa taiteellisesti. 1950-luvun lopussa ammattimaiset elokuvakamerat olivat jo niin kompakteja, että niillä pystyi kuvaamaan helposti käsivaralla lähes missä vain. Tämä kehitys inspiroi ranskalaisen uuden aallon elokuvaohjaajia, joiden merkitys esimerkiksi amerikkalaiselle elokuvalle on mittaamaton. 1960-luvulla elokuvafilmeista alkoi tulla herkempiä, mikä mahdollisti kuvaamisen yöllä ja päivällä ilman erillistä valaistusta, mikä edesauttoi ranskalaisen uuden aallon tyyppistä, spontaania elokuvaa.
Viimeisin elokuvatekniikan mullistus on digitaalisuus. Digitaalinen kuvaus, editointi ja äänen taltiointi yleistyivät nopeasti 1990-luvun aikana, ja niistä on tullut varsinkin amatöörielokuvaajien keskuudessa suosittuja tekniikan suhteellisen halpuuden takia. Erityisesti digitaalisuus on auttanut dokumentaristeja, ja voidaankin sanoa, että 2000-luvulla dokumenttielokuva on jopa kokenut todellisen renessanssin.
Katso myös
- Elokuvateatteri
- Elokuvatyylit
- Luettelo elokuvista
- Valtion elokuvatarkastamo
Aiheesta muualla
- [http://www.imdb.com/ Internet Movie Database]
- [http://www.sea.fi/ Suomen elokuva-arkisto]
- [http://www.pixoff.net/ Pixoff, suomalaisen lyhytelokuvan julkaisukanava]
ja:映画
ko:영화
simple:Cinema
Luokka:Elokuvataide
-
Luokka:Harrastukset
ElokuvaAlun perin elävä kuva tarkoitti liikettä, joka havaitaan, kun sarja selluloidille tallennettuja kuvia heijastetaan yli 15 ruudun sekuntinopeudella. Tänä päivänä elokuvat ovat taidemuoto ja yksi suosituimmista viihteen lajeista.
Pitkä elokuva on useimmiten määritelty yli 60 minuuttia kestäväksi.
Nykyisin on lukuisia tapoja nähdä pitkä elokuva:
- voit mennä elokuvateatteriin
- voit katsella televisiosta
- voit vuokrata tai ostaa VHS-kasetin tai DVD:n
- tai ladata elokuvan Internetistä
Elokuvan historiaa
Elokuvan suoranaisina edeltäjinä voidaan pitää taikalyhtyä, kaleidoskooppia ja zoetrooppia. Camera obscura oli taikalyhdyn käänteinen versio, jolla saatiin huoneen tai laatikon sisälle heijastettua pienen valoaukon kautta ulkopuolinen kuva tai maisema. 1700-luvun fantasmagorianäytökset puolestaan muistuttivat monasti toimintafilmejä: ne sisälsivät erikoisefektejä ja visuaalisia kliimakseja.
Ranskalaiset Lumieren veljekset olivat tärkeimpiä avainhenkilöitä elokuvan keksimisessä, ja he myös järjestivät ensimmäiset varsinaiset elokuvaesitykset. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui 28. joulukuuta 1895, jolloin L'Arrivée d'un train en Gate de la Ciotat (1895), yksinkertainen dokumentti asemalle saapuvasta junasta, sai ensi-iltansa Pariisissa. Toinen elokuvan alkuaikojen suurimmista vaikuttajista oli Georges Méliès, myöskin ranskalainen, jota voidaan puolestaan pitää trikkikuvauksen ja fantasiaelokuvan isänä.
Elokuvat olivat pitkään yksikelaisia lyhytelokuvia, koska pitkiä elokuvia ei pidetty taloudellisesti kannattavana, ja teknisesti ne olivat lähinnä hyvin yksinkertaisia ja kunnianhimottomia. Muutoksen tässä teki yhdysvaltalainen elokuvantekijä D. W. Griffith, jonka elokuvatekniset kokeilut kultivoituvat spektaakkelielokuvaan Kansakunnan synty (Birth of a Nation, 1915), joka ei vain aloittanut pitkien elokuvien laajamittaisen tuotannon menestyksellään, vaan toi elokuvaan monia tähän päivään vakiintuneita teknisiä elementtejä ja inspiroi monia mykkäkaudella aloittaneita elokuvaohjaajia. Ensimmäinen elokuvateollisuus syntyi 1900-luvun alussa Italiaan, mutta se tuli tiensä päähän muun muassa näyttelijöiden kovien palkkiovaatimusten ja kalliiden spektaakkeleiden takia. Elokuvanteon tyysijaksi tuli tämän jälkeen Yhdysvaltojen Kalifornia, jossa auringonvaloa ja rahavaroja riitti.
Kaupallinen elokuva oli alussa lähes poikkeuksetta mustavalkoista mykkäelokuvaa, vaikkakin paljon kokeiluja tehtiin niin äänen kuin värin saralla. Taiteellisesti kunnianhimoisimmat mykkätuotannot tehtiin yhtäältä Saksassa (ekspressionistinen suuntaus) ja nuoressa neuvostovaltiossa ennen stalinistisen totalitaristihallinnon ja kulttuuribyrokratian vakiintumista. Neuvostoelokuvan tekijät ja teoreetikot kehittelivät etenkin leikkausta, montaasia.
Äänielokuva löi läpi 1920-luvun loppupuolella, The Jazz Singer (1927) oli ensimmäinen pitkä puhuttu elokuva. Kun äänielokuva yleistyi, monet mykkäkaudella menestyneet elokuvatähdet joutuivat keksimään itsensä uudestaan. Esimerkiksi Buster Keatonille ja muille mykkäkoomikoille ei ollut enää paljon kysyntää, vaan yleisö kaipasi Groucho Marxin ja Mae Westin kaltaisten koomikoiden jatkuvaa huulenheittoa. Suoranaista riehaantumista dialogin mahdollisuudesta ilmensivät puheeseen perustuvat Hollywoodin slapstick- ja screwball-komediat. Aluksi ääni toteutettiin optisella ääniraidalla, jonka kamera tallensi suoraan filmille kuvan tavoin. Tämän tekniikan äänenlaatua pidetään kuitenkin yleisesti heikkona, ja niinpä magneettisen äänentallennuksen keksimisen myötä ääni tallennettiin myöhemmin nauhalle, joka siirrettiin esityskopion perforoidulle magneettiääniraidalle. Nykyään digitaalinen äänitekniikka on elokuvien äänityksessä arkipäivää.
Toisen maailmansodan aikana elokuva alistettiin pitkälti propagandatarkoituksiin, tai joka tapauksessa auttamaan sotaponnisteluissa. Italiassa alkoi jo ennen aseiden vaikenemista neorealistinen liike ohjaajinaan sellaiset nimet kuin Roberto Rossellini ja Vittorio de Sica. Neorealismille oli tunnusomaista dokumentaarisuuden ja sosiaalisen paatoksen sekoittaminen sekä amatöörinäyttelijöiden käyttäminen.
Värifilmi yleistyi pitkien elokuvien tuotannossa 1940-luvun loppupuolella, jolloin käytettiin pääasiassa Technicolor-järjestelmää. Technicolor jakoi kuvan kolmeksi eri värikomponentiksi (punainen, vihreä ja sininen), jotka tallennettiin omille mustavalkofilmeille. Tällä tekniikalla pystyttiin tuottamaan hyvinkin realistiset, joskin nykystandardeilla kovin kylläiset värit. Myöhemmin keksittiin komposiittivärifilmi, joka sisälsi kaikki värikomponentit samalla filmillä, joskin Technicoloria käytettiin elokuvan jälkituotannosa vielä 1970-luvun loppupuolella.
Sekä ääni että väri olivat merkittäviä keksintöjä elokuvalle, mutta niiden vaikutus ei ollut vain tekninen. Värielokuvan ilmestyessä mustavalkoiselle elokuvalle tyypillinen dramaattinen valaistus lähes katosi. Jyrkkäkontrastisesta mustavalkokuvasta tuli tunnetuksi etenkin sodanjälkeinen amerikkalainen musta elokuva (film noir). Kokonaan mustavalkofilmi ei kuitenkaan hävinnyt, vaan esimerkiksi Steven Spielberg ja Jim Jarmusch ovat tehneet pitkiä mustavalkoelokuvia, ja Suomessa mustavalkofilmiä ovat hyödyntäneet niinkin erilaiset elokuvantekijät kuin Aki Kaurismäki ja Spede Pasanen, edellinen taiteellisin ja jälkimmäinen taloudellisin perustein.
1950-luku oli television yleistymisen aikaa, minkä takia elokuvateollisuus sai varteenotettavan kilpailijan. Hollywood vastasi haasteeseen tuomalla teattereihin spektaakkelielokuvia (esimerkiksi Ben Hur ja Spartacus), joissa esiintyi tähtinäyttelijöiden lisäksi uutta laajakuvatekniikkaa. Tällaisista merkittävimmiksi nousivat anamorfinen Cinemascope, Vistavision ja alkeellinen, joskin pioneerina tärkeä Cinerama. Mittavimmat elokuvat saatettiin kuvata jopa tavallista leveämmälle 65-milliselle filmille. Myöhemmin kehitettiin äärimmäisen suurta negatiivikuva-alaa hyödyntävä IMAX-formaatti, joka on tosin pysynyt lähinnä dokumenttielokuvia tarjoavana erikoisformaattina.
Myös elokuvatekniikan keveneminen auttoi elokuvaa taiteellisesti. 1950-luvun lopussa ammattimaiset elokuvakamerat olivat jo niin kompakteja, että niillä pystyi kuvaamaan helposti käsivaralla lähes missä vain. Tämä kehitys inspiroi ranskalaisen uuden aallon elokuvaohjaajia, joiden merkitys esimerkiksi amerikkalaiselle elokuvalle on mittaamaton. 1960-luvulla elokuvafilmeista alkoi tulla herkempiä, mikä mahdollisti kuvaamisen yöllä ja päivällä ilman erillistä valaistusta, mikä edesauttoi ranskalaisen uuden aallon tyyppistä, spontaania elokuvaa.
Viimeisin elokuvatekniikan mullistus on digitaalisuus. Digitaalinen kuvaus, editointi ja äänen taltiointi yleistyivät nopeasti 1990-luvun aikana, ja niistä on tullut varsinkin amatöörielokuvaajien keskuudessa suosittuja tekniikan suhteellisen halpuuden takia. Erityisesti digitaalisuus on auttanut dokumentaristeja, ja voidaankin sanoa, että 2000-luvulla dokumenttielokuva on jopa kokenut todellisen renessanssin.
Katso myös
- Elokuvateatteri
- Elokuvatyylit
- Luettelo elokuvista
- Valtion elokuvatarkastamo
Aiheesta muualla
- [http://www.imdb.com/ Internet Movie Database]
- [http://www.sea.fi/ Suomen elokuva-arkisto]
- [http://www.pixoff.net/ Pixoff, suomalaisen lyhytelokuvan julkaisukanava]
ja:映画
ko:영화
simple:Cinema
Luokka:Elokuvataide
-
Luokka:Harrastukset
Luettelo elokuvaohjaajista__NOTOC__
Tämä on aakkosellinen luettelo elokuvaohjaajista.
Siirry kirjaimeen → A B C D E
F G H I J K L M
N O P Q R S T U
V W X Y Z Å Ä Ö
A
- Douglas Aarniokoski
- Jim Abrahams
- Percy Adlon
- Roland Af Hällström
- Khwaja Ahmad Abbas
- Robert Aldrich
- Woody Allen
- Pedro Almodóvar
- Robert Altman
- Jon Amiel
- Lindsay Anderson
- Paul Thomas Anderson
- Paul W.S. Anderson
- Wes Anderson
- Theo Angelopoulos
- Kenneth Anger
- Ken Annakin
- Jean-Jacques Annaud
- Michelangelo Antonioni
- Michael Apted
- Alfonso Arau
- Denys Arcand
- Dario Argento
- Darren Aronofsky
- Hal Ashby
- Anthony Asquith
- Richard Attenborough
- Bille August
- Tex Avery
- John G. Avildsen
- Gabriel Axel
B
- Henry Babenco
- Lloyd Bacon
- John Badham
- Peter von Bagh
- Ralph Bakshi
- Joseph Barbera
- Clive Barker
- Paul Bartel
- David Barto
- Mario Bava
- Craig R. Baxley
- Michael Bay
- Marco Bellocchio
- Warren Beatty
- Jean-Jacques Beineix
- Roberto Benigni
- Robert Benton
- Bruce Beresford
- Andrew Bergman
- Ingmar Bergman
- Busby Berkeley
- Bernardo Bertolucci
- Luc Besson
- Kathryn Bigelow
- Alessandro Blasetti
- Bertrand Blier
- Erik Blomberg
- Don Bluth
- Peter Bogdanovich
- Sergei Bondartshuk
- John Boorman
- Lizzie Borden
- Frank Borzage
- John Boulting
- Roy Boulting
- Danny Boyle
- Kenneth Branagh
- Eric Bress
- Robert Bresson
- Martin Brest
- James Bridges
- James L. Brooks
- Mel Brooks
- Richard Brooks
- Clarence Brown
- Tod Browning
- Luis Buñuel
- Tim Burton
C
- James Cameron
- Donald Cammell
- Jane Campion
- Marcel Camus
- Frank Capra
- Leos Carax
- Marcel Carné
- John Carpenter
- Marc Caro
- Steve Carr
- David Carson
- John Cassavetes
- Claude Chabrol
- Gordon Chan
- Jackie Chan
- Charlie Chaplin
- Gary Chapman
- Siu-Tung Ching
- Al Christie
- Charles Christie
- Oxide Pang Chun
- Peter Chung
- Michael Cimino
- René Clair
- Robert Clampett
- Rene Clement
- Jean Cocteau
- Joel ja Ethan Coen
- Larry Cohen
- Chris Columbus
- Luigi Comencini
- Kerry Conran
- Martha Coolidge
- Francis Ford Coppola
- Sofia Coppola
- Roger Corman
- Costa-Gavras
- Kevin Costner
- Alex Cox
- Wes Craven
- Charles Crichton
- John Cromwell
- David Cronenberg
- Cameron Crowe
- John Crowley
- Alfonso Cuaron
- George Cukor
- Chris Cunningham
- Michael Curtiz
D
- Joe Dante
- Frank Darabont
- Julie Dash
- Delmar Davies
- Andrew Davis
- Joe De Grasse
- Brian De Palma
- Vittorio De Sica
- Andre de Toth
- Gene Deitch
- Guillermo Del Toro
- Cecil B. DeMille
- Jonathan Demme
- Ted Demme
- Jacques Demy
- Danny DeVito
- William Dieterle
- Walt Disney
- Edward Dmytryk
- Roger Donaldson
- Stanley Donen
- Jörn Donner
- Richard Donner
- Martin Donovan
- Mark Donskoi
- Carl Theodor Dreyer
- Dennis Dugan
- Bill Duke
- Julien Duvivier
- Allan Dwan
- Doris Dörrie
E
- Clint Eastwood
- Blake Edwards
- Atom Egoyan
- Sergei Eisenstein
- David R. Ellis
- Nora Ephron
F
- Josef Fares
- John Farrow
- Rainer Werner Fassbinder
- Federico Fellini
- Abel Ferrara
- Louis Feuillade
- Mike Figgis
- David Fincher
- Terence Fisher
- Robert J. Flaherty
- Dave Fleischer
- Max Fleischer
- Richard Fleischer
- Victor Fleming
- James Foley
- John Ford
- Milos Forman
- Bill Forsyth
- Bob Fosse
- John Frankenheimer
- Richard Franklin
- Stephen Frears
- Fritz Freleng
- William Friedkin
- Lucio Fulci
- Samuel Fuller
- Kinji Fukasaku
- Antoine Fuqua
G
- Abel Gance
- Christoph Gans
- Tay Garnett
- Pietro Germi
- Mel Gibson
- Lewis Gilbert
- Terry Gilliam
- Jean-Luc Godard
- Claude Goretta
- Heinosuke Gosho
- Peter Greenaway
- Jean Gremillon
- D. W. Griffith
- J. Mackye Gruber
- Matti Grönberg
- John Guillermin
H
- Taylor Hackford
- Lasse Hallström
- Nick Hamm
- David Hand
- William Hanna
- Tsui Hark
- Renny Harlin
- Hugh Harman
- Hal Hartley
- Henry Hathaway
- Lauri Haukkamaa
- Michael Haussman
- Howard Hawks
- Amy Heckerling
- Monte Hellman
- Werner Herzog
- George Roy Hill
- Walter Hill
- Arthur Hiller
- Alfred Hitchcock
- Richard Hobert
- Tobe Hooper
- Stephen Hopkins
- Dennis Hopper
- Ron Howard
- Hugh Hudson
- John Hughes
- John Huston
- Peter Hyams
I
- Kon Ichikawa
- Wilho Ilmari
- Rex Ingram
- Rudolf Ising
- Veikko Itkonen
- James Ivory
J
- Peter Jackson
- Miklos Jancso
- Derek Jarman
- Jim Jarmusch
- Risto Jarva
- Garth Jennings
- Jean-Pierre Jeunet
- Norman Jewison
- Roland Joffe
- Andy Jones
- Chuck Jones
- Terry Jones
- Spike Jonze
- Neil Jordan
- Ilkka Järvi-Laturi
K
- Jonathan Kaplan
- Wong Kar-wai
- Erkki Karu
- Lawrence Kasdan
- Matti Kassila
- Philip Kaufman
- Aki Kaurismäki
- Mika Kaurismäki
- Yoshiaki Kawajiri
- Elia Kazan
- Buster Keaton
- Gene Kelly
- Richard Kelly
- Irvin Kershner
- Beeban Kidron
- Krzysztof Kieslowski
- Henry King
- Jack King
- Zalman King
- Keisuke Kinoshita
- Teinosuke Kinugasa
- Randal Kleiser
- Elem Klimov
- Takeshi Koike
- Ere Kokkonen
- Andrei Kontshalovski
- Zoltan Korda
- Ted Kotcheff
- Ron Krauss
- Stanley Kubrick
- Akira Kurosawa
- Emir Kusturica
- Kari Kyrönseppä
L
- Neil LaBute
- Edvin Laine
- Ringo Lam
- John Landis
- Fritz Lang
- Walter Lang
- Walter Lantz
- John Lasseter
- David Lean
- Patrice Leconte
- Ang Lee
- Spike Lee
- Mike Leigh
- Claude Lelouch
- Hannu Leminen
- Sergio Leone
- Tommi Lepola
- Richard Lester
- Barry Levinson
- Abe Levitow
- Shawn Levy
- Jerry Lewis
- Jonathan Liebesman
- Åke Lindman
- Frank Lloyd
- Ken Loach
- Armand Lohikoski
- Del Lord
- Joseph Losey
- Ernst Lubitsch
- George Lucas
- Sydney Lumet
- David Lynch
- Adrian Lyne
- Jonathan Lynn
- Luis Llosa
- Mimi Leder
M
- Dick Maas
- Mahiro Maeda
- Dusan Makavejev
- Terrence Malick
- Louis Malle
- David Mamet
- James Mangold
- Joseph Leo Mankiewicz
- Anthony Mann
- Daniel Mann
- Delbert Mann
- Michael Mann
- Sophie Marceau
- Greg Marcks
- Bam Margera
- Chris Marker
- Garry Marshall
- George Marshall
- Neil Marshall
- Penny Marshall
- Paul Mazursky
- Jim McBride
- Leo McCarey
- McG
- Robert McKimson
- Ian McNaughton
- John McTiernan
- Peter Medak
- Jean-Pierre Melville
- Sam Mendes
- Russ Meyer
- Oscar Micheaux
- Lewis Milestone
- John Milius
- Frank Miller
- George Miller
- Anthony Minghella
- Vincente Minnelli
- Brad Mirman
- Kenji Mizoguchi
- Rauni Mollberg
- Tero Molin
- Lukas Moodyson
- Michael Moore
- Nanni Moretti
- Kôji Morimoto
- Russell Mulcahy
- F. W. Murnau
- Carsten Myllerup
- Mark Mylod
- Aleksi Mäkelä
- Visa Mäkinen
N
- Lasse Naukkarinen
- Gregory Nava
- Fred Niblo
- Andrew Niccol
- Charles Nichols
- Mike Nichols
- Leonard Nimoy
- Mikko Niskanen
- Gaspar Noé
- Christopher Nolan
- Stephen Norrington
- Jorma Nortimo
- Phillip Noyce
O
- Michael Oblowitz
- Sidney Olcott
- Claes Olsson
- Max Ophüls
- Risto Orko
- Nagisa Oshima
- Frank Oz
- Yasujiro Ozu
P
- Alan J. Pakula
- Danny Pang
- Pekka Parikka
- Alan Parker
- Spede Pasanen
- Pier Paolo Pasolini
- Sam Peckinpah
- Arthur Penn
- Wolfgang Petersen
- Elio Petri
- Daniel Petrie
- Maurice Pialat
- Pitof
- Roman Polański
- Sydney Pollack
- Abraham Polonsky
- John Polson
- Michael Powell
- Otto Preminger
- Alex Proyas
- Teuvo Puro
- Priit Pärn
- Markku Pölönen
- Lasse Pöysti
Q
- Richard Quine
R
- Bob Rafelson
- Sam Raimi
- Nicholas Ray
- Satyajit Ray
- Robert Redford
- Carol Reed
- Nicolas Winding Refn
- Carl Reiner
- Rob Reiner
- Karel Reisz
- Ivan Reitman
- Jean Renoir
- Alain Resnais
- Tony Richardson
- Leni Riefenstahl
- Guy Ritchie
- Michael Ritchie
- Martin Ritt
- Jacques Rivette
- Jerome Robbins
- Bruce Robinson
- Phil Alden Robinson
- Franc Roddam
- Robert Rodriguez
- Nicolas Roeg
- Eric Rohmer
- George A. Romero
- Stuart Rosenberg
- Francesco Rosi
- Herbert Ross
- Roberto Rossellini
- Robert Rossen
- Eli Roth
- Joseph Ruben
- Alan Rudolph
- Ken Russell
- Stefan Ruzowitzky
S
- Orvo Saarikivi
- Ville Salminen
- Victor Salva
- Gus van Sant
- John Sayles
- Ettore Scola
- Franklin J. Schaffner
- Jerry Schatzberg
- Fred Schepisi
- John Schlesinger
- Volker Schlöndorff
- Paul Schrader
- Barbet Schroeder
- Joel Schumacher
- Ettore Scola
- Martin Scorsese
- Ridley Scott
- Tony Scott
- Peter Segal
- Susan Seidelman
- Mack Sennett
- Coline Serreau
- Ben Sharpsteen
- Ron Shelton
- Jim Sheridan
- M. Night Shyamalan
- Don Siegel
- John Singleton
- Robert Siodmak
- Douglas Sirk
- Kevin Smith
- Steven Soderbergh
- Olli Soinio
- Penelope Spheeris
- Steven Spielberg
- Roger Spottiswoode
- Sylvester Stallone
- Andrew Stanton
- Josef von Sternberg
- George Stevens
- Robert Stevenson
- Oliver Stone
- Erich von Stroheim
- John Sturges
- Tapio Suominen
- Istvan Szabo
- Toivo Särkkä
T
- Nyrki Tapiovaara
- Quentin Tarantino
- Aarne Tarkas
- Andrei Tarkovski
- Jacques Tati
- Norman Taurog
- Bertrand Tavernier
- Lewis Teague
- Julien Temple
- J. Lee Thompson
- Richard Thorpe
- Phil Tippett
- Giuseppe Tornatore
- Jacques Tourneur
- Lars von Trier
- Jan Troell
- Margarethe von Trotta
- François Truffaut
- Slava Tsukerman
- Lauri Törhönen
U
- Ilmari Unho
- Lee Unkrich
- Peter Ustinov
V, W
- Valentin Vaala
- Wachowskin veljekset Larry ja Andy
- Roger Vadim
- Andrzej Wajda
- Luis Valdez
- Raoul Walsh
- Vincent Ward
- Shinichirô Watanabe
- John Waters
- Mark Waters
- Paul Weiland
- Peter Weir
- Orson Welles
- Wim Wenders
- Paul Verhoeven
- Lina Wertmüller
- James Whale
- Bo Widerberg
- King Vidor
- Robert Wiene
- Jean Vigo
- Billy Wilder
- Michael Winner
- Thomas Vinterberg
- Luchino Visconti
- Robert Wise
- Jack Witikka
- Alexander Witt
- Wong Kar-wai
- John Woo
- Sam Wood
- Edgar Wright
- Johanna Vuoksenmaa
- William Wyler
Y
- Peter Yates
- Robert M. Young
- Terence Young
- Yen Woo Ping
Z
- Franco Zeffirelli
- Robert Zemeckis
- Zhang Yimou
- Howard Zieff
- Fred Zinnemann
- Rob Zombie
- David Zucker
- Andrzej Zulawski
Å
- Jonas Åkerlund
Elokuvaohjaajat
Asset (Intelligence)In intelligence, assets are persons within organizations or countries that are being spied upon who provide information for an outside spy.
There are different categories of assets, including people
- that willingly work for a foreign government for ideological reasons such as being against their government, but live in a country that doesn't allow political opposition. They may elect to work with a foreign power to change their own country because there's few other ways available.
- that work for monetary gain. Intelligence services often pay good wages to people in important positions that are willing to betray secrets.
- that have been blackmailed and forced into their role
- that don't even know they are being used. Assets can be loyal to their country, but may still provide a foreign agent with information through failures in information safety such as using insecure computers or not following proper OPSEC procedures during day-to-day chatting.
Category:Espionage
ebay anemia ruletka sms low cost car hire
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Wikipedia:Articles for deletion/Sierra (band)
| |