:: wikimiki.org ::
| Oikeisto |
OikeistoOikeisto on usein vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa käytetty termi kuvaamaan jonkun mielipiteen edustajaryhmää. Sen vastakohdaksi nähdään vasemmisto. Vastakkainasettelu ei seuraa selkeitä ideologioita, vaan se muodostuu enimmäkseen poliittisessa järjestelmässä vasemmistoksi ja oikeistoksi nähtyjen puolueiden ottamien kantojen mukaan.
Lue lisää tämän kaltaisesta luokittelusta artikkeleissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu ja vasemmisto.
Esimerkkejä
Suomessa vallitseva assosaatio mieltää oikeistolaisiksi yleensä:
- Kokoomus
- Kristillisdemokraatit
- Ruotsalainen kansanpuolue
- Perussuomalaiset
- Liberaalit
Suomalaisessa assosaatiossa lähes kaikki Yhdysvaltalaiset puolueet saatettaisiin mieltää oikeistolaisiksi, mutta Yhdysvaltalaisessa assosiaatiossa yleensä:
- Republikaanit
- Liberaalit
Termin historiaa
Perinteisen, Ranskan suuresta vallankumouksesta peräisen olevan määritelmän mukaan poliittisen kentän konservatiivinen puolisko, joka vastustaa muutosta ja suosii perinteisiä arvoja ja käsityksiä. Oikeistolaisuuteen kuuluu perinteisesti konservatiivisuus, kapitalistisen ja markkinatalouteen perustuvat talousjärjestelmän suosiminen, vahva kansallisuusaate ja maanpuolustuksen arvostus. (Mikko Uola, 1982)
Nykyään oikeistolainen politiikka on monen maan politiikassa suurelta osalta irronnut aikaisemmista nationalistisista arvoista ja lipunut kohden liberaalimpaa politiikkaa, joka kannattaa kansainvälistä vapaata markkinataloutta, muttei välttämättä arvoliberalismia. Kyseistä suuntausta on Margaret Thatcherin ilmaisun mukaan kutsuttu ns. uudeksi oikeistoksi. Uutta oikeistoa Suomen politiikassa edustaa keskeisimmin Kansallinen Kokoomuspuolue. Kokoomuksen keskeisiin henkilöihin kuuluvat tätä nykyä puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz.
Vapaaseen markkinatalouteen orientoituvan globalisaation uhatessa ns. keynesiläistä hyvinvointivaltiota oikeistolaiset puolueet ovat monesti olleet puolustamassa taloudellista integraatiota ja vauhdikkaampaa kaupan avaamista, jonka vaatimuksena olisi hyvinvointivaltion perusteellinen uudistaminen tai jopa lakkauttaminen. Tässä mielessä vasemmisto nähdään hyvinvointivaltion (sosiaalivaltion, holhousvaltion) puolustajana ja konservatiivisena. Monissa eurooppalaisissa oikeistopuolueissa sosiaalireformismin ja sosiaaliliberalismin vaikutus muodostaa eron eurooppalaisen ja Yhdysvaltalaisen talousmallin välille, joka hyvinvointivaltion kannattajien mielestä aiheuttaa liian suurta yhteiskunnallista ja taloudellista eriarvoisuutta.
Oikeiston liberalisoituessa ja siirtyessä pois isänmaallisista arvoista, siitä on yleisesti irtautunut vanhoja arvoja edustava oikeisto, johon usein sisältyy populistisia piirteitä. Suomessa tätä suuntausta edustavat Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit. Perussuomalaisten lausunnot ovat isänmaallisia ja maahanmuuttovastaisia ja heidän tunnetuin kansanedustajansa on Tony Halme.
Äärioikeisto
Äärioikeisto on monien käyttämä termi keskustelussa poliittisista ryhmistä, liikkeistä ja puolueista, joita on vaikea luokitella oikeistolaisiksi.
Joskus fasismia pidetään äärioikeistolaisena, toisaalta joskus äärivasemmistolaisena. Oikeistolaisten enimmistö ei pidä fasismia oikeistoon mitenkään liittyvänä. Euroopassa äärioikeisto tyypillisesti assosioidaan muukalaisvastaisuuteen, rasismiin, nationalismiin, fasismiin, neofasismiin, natsismiin, neonatsismiin, jyrkkiin talousjärjestelmiin, uskonnollisiin ja sotilaallisiin liikkeisiin, toisaalta joskus nämä assosioidaan äärivasemmistoon.
Kritiikkiä
Lue luokittelutavan kritiikkiä artikkelissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu
Luokka:Poliittinen ideologia
ko:우익
ja:右翼
Vasemmisto-oikeisto vastakkainasetteluVasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu on monien poliittisten järjestelmien keskustelussa esiintyvä poliittisten mielipiteiden jaottelu vasemmistoon ja oikeistoon, joiden nähdään edustavan jonkun kysymyksen vastakkaisia mielipiteitä. Vallitsevat assosiaatiot vaihtelevat maan ja ajan mukaan, ovat jopa ristiriitaisia, mutta vastakkainasettelu on edelleen suosittu etenkin Euroopassa.
Historia
Termit oikeisto ja vasemmisto poliittisessa merkityksessään syntyivät Ranskan vallankumouksen aikana, jolloin ne viittasivat istumapaikkajärjestelyihin erilaisissa Ranskan lainsäädännöllisissä elimissä, erityisesti Ranskan lainkokoukseen vuonna 1791, jolloin Feuillant-ryhmä istui oikealla puolella salia ja Montagnard-ryhmä vasemmalla.
Kritiikkiä
Erityisesti libertaristit vastustavat yksioikoista oikeisto/vasemmisto-jakoa ja suosittelevat mieluummin kaksiulotteista Nolanin karttaa. Vasemmistolaisemmat taas ovat ehdottaneet Vosemin kaaviota, joka lisää vielä kolmannenkin akselin.
VasemmistoVasemmisto on usein vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa käytetty termi kuvaamaan jonkun mielipiteen edustajaryhmää. Sen vastakohdaksi nähdään oikeisto. Vastakkainasettelu ei seuraa selkeitä ideologioita, vaan se muodostuu enimmäkseen poliittisessa järjestelmässä vasemmistoksi ja oikeistoksi nähtyjen puolueiden ottamien kantojen mukaan.
Lue lisää tämän kaltaisesta luokittelusta artikkeleissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu ja oikeisto.
Esimerkkejä
Suomessa vallitseva assosaatio mieltää vasemmistolaisiksi yleensä:
- Suomen sosialidemokraattinen puolue
- Vasemmistoliitto
- Suomen Kommunistinen Puolue
- Kommunistinen työväenpuolue
Termin historiaa
Ranskan (suuren) vallankumouksen (1789-) aikana eniten muutoksia halunneet istuivat puheenjohtajasta vasemmalla. Tavan levitessä tyypillisesti parlamenteissa liberaalit istuivat vasemmalla ja konservatiivit oikealla. Sosialismin noustessa 1800-luvulla liberaalit tekivät tilaa siirtyen keskemmälle.
Poliittisen vasemmiston tärkeitä hahmoja ovat olleet 1800-luvulla Karl Marx, Friedrich Engels ja 1900-luvulla Eduard Bernsteinin ajatusten muovaamaa. 1800-luvulla tärkeitä vaikuttajia olivat myös niin sanotut utopistisosialistit sekä anarkismin ja syndikalismin edustajat. Heidän hahmottelemansa kommunismi ja sosialismi ovat muovanneet yhteiskuntia modernien ajattelijoiden ja poliitikkojen johdolla. Vasemmistossa oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella leimaa antavaa toisaalta jako valtiososialismin ja valtiottoman sosialistien muotoihin, ja toisaalta jako vallankumouksellisiin että "revisionisteihin". Samoin suhtautuminen Neuvostoliittoon oli merkittävä vasemmiston jakaja. Nykyaikana vasemmisto jakautuu keskenään ehkä selvimmällä tavalla sen mukaan, kuinka paljon talouden liberalisointiin mennään mukaan ja missä määrin sitä taas kritisoidaan ja vastustetaan (hyvä esimerkki tästä on Saksan sosiaalidemokraattien viime aikainen jakaantuminen Schröderin ja Lafontainen leireihin).
Vasemmisto katsoi 1800-luvulla edustavansa kansainvälistä työväenliikettä. Edelleen vasemmistolaisuuteen liitetään selkeästi työväen aate sekä myös selvästi oikeistolaisuutta useammin epäilevä suhtautuminen nationalismiin ja kansainvälisyyden korostaminen. Tämä on saattanut näkyä esimerkiksi konservatiivipuolueita avoimemman maahanmuuttajapolitiikan kannattamisena. Samoin tiermondialismin ("kolmasmaailmallisuus") tapaiset aatteet on usein liitetty nimenomaan vasemmistolaisuuteen.
Ulkopolitiikassa vasemmistolaisuuteen on usein liitetty rauhanliike. Rauhanliikkeen politiikkaan on kuulunut suurvaltojen voimapolitiikan kritisointi, ja muutenkin sotilaallisten ratkaisujen ja varustautumisen kritisointi. Neuvostoliittoon päin kallellaan olevat vasemmistolaiset eivät usein arvostelleet Neuvostoliiton imperialismia, vaikka tuomitsivat länsimaiden imperialismin. Maltilliset vasemmistolaiset ja anarkistit olivat usein kritiikissään johdonmukaisempia. Erityisesti kritiikki USA:n ulkopolitiikkaa kohtaan on ollut pitkään leimallista vasemmistolaiselle ulkopolitiikalle. Suhtautuminen sodan ja rauhan kysymyksiin on tietysti myös jakanut vasemmistoa sen koko olemassaolon ajan, ja monet vasemmistopuolueet ovat käytännön politiikassaan tukeneet imperialismia ja muuta voimapolitiikkaa. Tästä historiallinen esimerkki on Eduard Bernsteinin pysyminen pasifistina Ensimmäisessä Maailmansodassa hänen puolueensa, Saksan Sosiaalidemokraattien, sotaa puoltavasta kannasta huolimatta. Viime aikoina suhtautuminen Kosovon sodan tapaisiin kriiseihin ovat jakaneet vasemmistoa.
Vielä muutama vuosikymmen sitten jako sosialismin ja sen vastustamisen mukaan oli laajalti hallitsevaa, mutta yhteiskunnan tultua moniarvoisemmaksi puolueita on mahdotonta asettaa yhden periaatteen mukaan janalle ilman että toisistaan kovin kaukana olevat aatteet joutuisivat vierekkäin. Siksi nykyinen parlamenttien istumajärjestys on vain suuntaa-antava. Joka tapauksessa vasemmisto on usein nähty painottavan liberalisteihin ja konservatiiveihin nähden enemmän valtion aktiivista roolia talouspolitiikassa. Tämä on voimassa suhteellisen selkeänä edelleen.
Suhtautuminen ekologisiin suuntauksiin on yksi vasemmistoa jakava tekijä. Jotkut vasemmistolaiset eivät tunne erityistä kiinnostusta vihreään aatteeseen. Toiset taas haluavat sisällyttää vihreyden vasemmistolaisuuteen ja puhuvat "punavihreydestä". Suomessa Vihreä liitto katsoo, että poliittiset jakolinjat eivät kulje oikeisto-vasemmisto -akselilla ja että puoluetta ei siksi voi yrittää asettaa sille. Vasemmistolaisia on siirtynyt myös Vihreään liittoon ja muihin vihreisiin liikkeisiin. Ruotsissa vihreät luetaan vasemmistoon.
Suomalaisia vasemmistopuolueita ovat Kommunistinen Työväenpuolue KTP, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP, Suomen Kommunistinen Puolue SKP ja Vasemmistoliitto. Historiallisesti merkittävä vasemmistoryhmä oli Suomen Kansan Demokraattinen Liitto SKDL, joka kattoi koko vasemmiston kentän SDP:tä lukuun ottamatta. Nykyään SDP ja SDKL:n roolin perinyt Vasemmistoliitto ovat eduskuntapuolueita.
Kritiikkiä
Lue luokittelutavan kritiikkiä artikkelissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu
Katso myös
- työväenpuolueet
Luokka:Poliittinen ideologia
ko:좌익
Vasemmisto-oikeisto vastakkainasetteluVasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu on monien poliittisten järjestelmien keskustelussa esiintyvä poliittisten mielipiteiden jaottelu vasemmistoon ja oikeistoon, joiden nähdään edustavan jonkun kysymyksen vastakkaisia mielipiteitä. Vallitsevat assosiaatiot vaihtelevat maan ja ajan mukaan, ovat jopa ristiriitaisia, mutta vastakkainasettelu on edelleen suosittu etenkin Euroopassa.
Historia
Termit oikeisto ja vasemmisto poliittisessa merkityksessään syntyivät Ranskan vallankumouksen aikana, jolloin ne viittasivat istumapaikkajärjestelyihin erilaisissa Ranskan lainsäädännöllisissä elimissä, erityisesti Ranskan lainkokoukseen vuonna 1791, jolloin Feuillant-ryhmä istui oikealla puolella salia ja Montagnard-ryhmä vasemmalla.
Kritiikkiä
Erityisesti libertaristit vastustavat yksioikoista oikeisto/vasemmisto-jakoa ja suosittelevat mieluummin kaksiulotteista Nolanin karttaa. Vasemmistolaisemmat taas ovat ehdottaneet Vosemin kaaviota, joka lisää vielä kolmannenkin akselin.
VasemmistoVasemmisto on usein vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa käytetty termi kuvaamaan jonkun mielipiteen edustajaryhmää. Sen vastakohdaksi nähdään oikeisto. Vastakkainasettelu ei seuraa selkeitä ideologioita, vaan se muodostuu enimmäkseen poliittisessa järjestelmässä vasemmistoksi ja oikeistoksi nähtyjen puolueiden ottamien kantojen mukaan.
Lue lisää tämän kaltaisesta luokittelusta artikkeleissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu ja oikeisto.
Esimerkkejä
Suomessa vallitseva assosaatio mieltää vasemmistolaisiksi yleensä:
- Suomen sosialidemokraattinen puolue
- Vasemmistoliitto
- Suomen Kommunistinen Puolue
- Kommunistinen työväenpuolue
Termin historiaa
Ranskan (suuren) vallankumouksen (1789-) aikana eniten muutoksia halunneet istuivat puheenjohtajasta vasemmalla. Tavan levitessä tyypillisesti parlamenteissa liberaalit istuivat vasemmalla ja konservatiivit oikealla. Sosialismin noustessa 1800-luvulla liberaalit tekivät tilaa siirtyen keskemmälle.
Poliittisen vasemmiston tärkeitä hahmoja ovat olleet 1800-luvulla Karl Marx, Friedrich Engels ja 1900-luvulla Eduard Bernsteinin ajatusten muovaamaa. 1800-luvulla tärkeitä vaikuttajia olivat myös niin sanotut utopistisosialistit sekä anarkismin ja syndikalismin edustajat. Heidän hahmottelemansa kommunismi ja sosialismi ovat muovanneet yhteiskuntia modernien ajattelijoiden ja poliitikkojen johdolla. Vasemmistossa oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella leimaa antavaa toisaalta jako valtiososialismin ja valtiottoman sosialistien muotoihin, ja toisaalta jako vallankumouksellisiin että "revisionisteihin". Samoin suhtautuminen Neuvostoliittoon oli merkittävä vasemmiston jakaja. Nykyaikana vasemmisto jakautuu keskenään ehkä selvimmällä tavalla sen mukaan, kuinka paljon talouden liberalisointiin mennään mukaan ja missä määrin sitä taas kritisoidaan ja vastustetaan (hyvä esimerkki tästä on Saksan sosiaalidemokraattien viime aikainen jakaantuminen Schröderin ja Lafontainen leireihin).
Vasemmisto katsoi 1800-luvulla edustavansa kansainvälistä työväenliikettä. Edelleen vasemmistolaisuuteen liitetään selkeästi työväen aate sekä myös selvästi oikeistolaisuutta useammin epäilevä suhtautuminen nationalismiin ja kansainvälisyyden korostaminen. Tämä on saattanut näkyä esimerkiksi konservatiivipuolueita avoimemman maahanmuuttajapolitiikan kannattamisena. Samoin tiermondialismin ("kolmasmaailmallisuus") tapaiset aatteet on usein liitetty nimenomaan vasemmistolaisuuteen.
Ulkopolitiikassa vasemmistolaisuuteen on usein liitetty rauhanliike. Rauhanliikkeen politiikkaan on kuulunut suurvaltojen voimapolitiikan kritisointi, ja muutenkin sotilaallisten ratkaisujen ja varustautumisen kritisointi. Neuvostoliittoon päin kallellaan olevat vasemmistolaiset eivät usein arvostelleet Neuvostoliiton imperialismia, vaikka tuomitsivat länsimaiden imperialismin. Maltilliset vasemmistolaiset ja anarkistit olivat usein kritiikissään johdonmukaisempia. Erityisesti kritiikki USA:n ulkopolitiikkaa kohtaan on ollut pitkään leimallista vasemmistolaiselle ulkopolitiikalle. Suhtautuminen sodan ja rauhan kysymyksiin on tietysti myös jakanut vasemmistoa sen koko olemassaolon ajan, ja monet vasemmistopuolueet ovat käytännön politiikassaan tukeneet imperialismia ja muuta voimapolitiikkaa. Tästä historiallinen esimerkki on Eduard Bernsteinin pysyminen pasifistina Ensimmäisessä Maailmansodassa hänen puolueensa, Saksan Sosiaalidemokraattien, sotaa puoltavasta kannasta huolimatta. Viime aikoina suhtautuminen Kosovon sodan tapaisiin kriiseihin ovat jakaneet vasemmistoa.
Vielä muutama vuosikymmen sitten jako sosialismin ja sen vastustamisen mukaan oli laajalti hallitsevaa, mutta yhteiskunnan tultua moniarvoisemmaksi puolueita on mahdotonta asettaa yhden periaatteen mukaan janalle ilman että toisistaan kovin kaukana olevat aatteet joutuisivat vierekkäin. Siksi nykyinen parlamenttien istumajärjestys on vain suuntaa-antava. Joka tapauksessa vasemmisto on usein nähty painottavan liberalisteihin ja konservatiiveihin nähden enemmän valtion aktiivista roolia talouspolitiikassa. Tämä on voimassa suhteellisen selkeänä edelleen.
Suhtautuminen ekologisiin suuntauksiin on yksi vasemmistoa jakava tekijä. Jotkut vasemmistolaiset eivät tunne erityistä kiinnostusta vihreään aatteeseen. Toiset taas haluavat sisällyttää vihreyden vasemmistolaisuuteen ja puhuvat "punavihreydestä". Suomessa Vihreä liitto katsoo, että poliittiset jakolinjat eivät kulje oikeisto-vasemmisto -akselilla ja että puoluetta ei siksi voi yrittää asettaa sille. Vasemmistolaisia on siirtynyt myös Vihreään liittoon ja muihin vihreisiin liikkeisiin. Ruotsissa vihreät luetaan vasemmistoon.
Suomalaisia vasemmistopuolueita ovat Kommunistinen Työväenpuolue KTP, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP, Suomen Kommunistinen Puolue SKP ja Vasemmistoliitto. Historiallisesti merkittävä vasemmistoryhmä oli Suomen Kansan Demokraattinen Liitto SKDL, joka kattoi koko vasemmiston kentän SDP:tä lukuun ottamatta. Nykyään SDP ja SDKL:n roolin perinyt Vasemmistoliitto ovat eduskuntapuolueita.
Kritiikkiä
Lue luokittelutavan kritiikkiä artikkelissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu
Katso myös
- työväenpuolueet
Luokka:Poliittinen ideologia
ko:좌익
Kokoomus
Kansallinen Kokoomus (lyhenne Kok.) on 9. joulukuuta 1918 perustettu suomalainen poliittinen puolue. Vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa se nähdään oikeistolaiseksi, liberalismia edustavaksi puolueeksi. Kokoomus suhtautuu suurista puolueista myönteisimmin vapaaseen markkinatalouteen ja globalisaatioon sekä kannattaa Euroopan Unionia.
Historia
Lue pääartikkeli Kokoomuksen historia
Puolueen aatepohja oli Kokoomuksen alkutaipaleella selkeästi konservatiivinen, mutta varsinkin 1970-luvulta lähtien liberalismi ja sosiaalireformismi ovat nousseet vähintään yhtä merkittävään asemaan. Kokoomuksen asema perinteisessa poliittisessa ristiriitaulottuvuudessa(oikeisto-vasemmisto) on oikealla puolella, ja siksi on usein merkinnyt voimakasta vastakkainasettelua poliittisen vasemmiston kanssa. Kokoomus ei kuitenkaan ole rinnastatettavissa äärioikeistoon millään tavalla.
Kokoomus nykyään
Euroopan parlamentissa Kokoomus kuuluu Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP-ED) muodostamaan parlamentin suurimpaan ryhmään.
Kokoomuksen Nuorten Liitto on Kokoomuksen nuorisojärjestö sekä Kokoomuksen Naisten Liitto puolueen naisjärjestö.
Puolueen presidenttiehdokas vuoden 2006 vaaleihin on Sauli Niinistö.
Kokoomuslaisia kansanedustajia
Katso puolueiden mukaan järjestetty luettelo Suomen kansanedustajista.
Tunnettuja kokoomuslaisia
- Harri Holkeri (mm. entinen pääministeri, 14. puheenjohtaja, puoluesihteeri)
- Jyri Häkämies (eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja)
- Kari Häkämies (entinen sisäasiainministeri ja entinen Kuopion kaupunginjohtaja)
- Raimo Ilaskivi (Helsingin entinen ylipormestari, Helsingin pörssin johtaja)
- Ville Itälä (18. puheenjohtaja, Euroopan parlamentin konservatiiviryhmän varapuheenjohtaja)
- Harri Jaskari (puoluesihteeri)
- Ilkka Kanerva (pitkäaikaisin kokoomuslainen kansanedustaja)
- Jyrki Katainen (nykyinen puheenjohtaja)
- Piia-Noora Kauppi (europarlamentaarikko)
- Pekka Kivelä (entinen puoluesihteeri)
- Jari Koskinen (varapuheenjohtaja, entinen maa- ja metsätalousministeri)
- Edwin Linkomies (9. puheenjohtaja)
- Marjo Matikainen-Kallström (varapuheenjohtaja, kilpahiihtäjä)
- Sauli Niinistö (17. puheenjohtaja, entinen valtionvarainministeri, Euroopan investointipankin johtaja, presidenttiehdokas 2006)
- Heikki A Ollila (entinen puoluesihteeri)
- J.K. Paasikivi (entinen tasavallan presidentti, 7. puheenjohtaja)
- Jussi Pajunen (Helsingin kaupunginjohtaja, entinen liberaali)
- Sirpa Pietikäinen (entinen ympäristöministeri ja ex-varapuheenjohtaja)
- Juha Rihtniemi (13. puheenjohtaja, puoluesihteeri, kansanedustaja)
- Paula Risikko (varapuheenjohtaja)
- Pertti Salolainen (16.puheenjohtaja, entinen ministeri ja suurlähettiläs)
- Kimmo Sasi (entinen liikenne- ja viestinäminissteri)
- Eva-Riitta Siitonen (entinen Helsingin ylipormestari ja maaherra)
- Ilkka Suominen (15. puheenjohtaja)
- Alexander Stubb (europarlamentaarikko)
- P.E. Svinhufvud (entinen nuorsuomalainen valtionhoitaja ja kokoomuslainen presidentti)
- Jouni Särkijärvi (ympäristöministeriön ylijohtaja)
- Anneli Taina (Etelä-Suomen läänin maaherra ja entinen puolustusministeri)
- Martti Tiuri (entinen kansanedustaja)
- Riitta Uosukainen (entinen eduskunnan puhemies)
- Jan Vapaavuori (kansanedustaja, Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja)
- Raija Vahasalo (kansanedustaja, Koululiikuntaliiton puheenjohtaja)
- Iiro Viinanen (entinen valtiovarainministeri)
- Ben Zyskowicz (pitkäaikainen eduskuntaryhmän puheenjohtaja)
Puheenjohtajat
- Hugo Suolahti (1918-1919 ja 1925)
- E.N. Setälä (1920)
- Antti Tulenheimo (1921-1924)
- Kyösti Haataja (1926-1932)
- Paavo Virkkunen (1932-1933)
- Juho Kusti Paasikivi (1934-1936)
- Pekka Pennanen (1936-1942)
- Edvin Linkomies (1943-1944)
- K. F. Lehtonen (1945)
- Arvo Salminen (1946-1954)
- Jussi Saukkonen (1955-1965)
- Juha Rihtniemi (1965-1971)
- Harri Holkeri (1971-1979)
- Ilkka Suominen (1979-1991)
- Pertti Salolainen (1991-1994)
- Sauli Niinistö (1994-2001)
- Ville Itälä (2001-2004)
- Jyrki Katainen (2004-)
Linkkejä
- [http://www.kokoomus.fi/ Kokoomus]
- [http://www.kokoomusnuoret.fi/ Kokoomusnuoret]
- [http://www.kokoomusnaiset.fi/ Kokoomuksen naisten liitto]
- [http://www.minijellonat.fi/ Minijellonat Ry]
- [http://w3.kokoomus.fi/tuhatkunta/ Tuhatkunta]
Luokka:Suomalaiset puolueet
Luokka:Kokoomus
Kristillisdemokraatit
Kristillisdemokraatit (lyhenne KD, aiemmalta nimeltään Suomen kristillinen liitto eli SKL) on poliittinen puolue Suomessa. Suomessa vallitsevassa vasemmisto-oikeisto jaottelussa se nähdään oikeistolaiseksi. Puolue edustaa kristinuskon maailmankuvaa.
Kristillisdemokraatit nykyään
Puolue toimii politiikassa kristillisten arvojen pohjalta ja erityisesti puolustaa perhekäsitystä, jossa avioliitto on ainoastaan miehen ja naisen välinen liitto eikä avoliitto ole hyväksyttävä. Näin ollen kristillisdemokraatit vastustanevat samaa sukupuolta edustavia pariskuntia.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja on Päivi Räsänen. Puolueen presidenttiehdokas presidentinvaaleissa 2006 on Bjarne Kallis.
Eduskuntaryhmä (2004)
- Päivi Räsänen, LL, puolueen puheenjohtaja, Riihimäki, Hämeen vaalipiiri
- Kari Kärkkäinen, ryhmän 1.varapj., nuorisotyönohjaaja, Varkaus, Pohjois-Savon vaalipiiri
- Sari Essayah, ryhmän pj., KTM, laskentaekonomi, Paimio, Varsinais-Suomen vaalipiiri
- Bjarne Kallis, VTM, rehtori, Kokkola, Vaasan vaalipiiri
- Toimi Kankaanniemi, sosionomi, Uurainen, Keski-Suomen vaalipiiri
- Leena Rauhala. ryhmän 2.varapj., yliopiston lehtori, Tampere, Pirkanmaan vaalipiiri
Merkittäviä poliitikkoja
Olavi Ronkainen, kansanedustaja 1970- ja 80-luvuilla
Taustaa
Puolue perustettiin Helsingissä 1958, jolloin pieni joukko yhteiskunnallisen vaikuttamisen tarvetta kokevia henkilöitä katsoi isompien puolueiden vaarallisesti alkaneen lipsua kristillisten ja perinteisten arvojen tinkimättömästä puolustamisesta. Ensimmäisen kansanedustajan puolue sai eduskuntaan vuoden 1970 vaaleissa, mistä lähtien puolue onkin istunut Suomen eduskunnassa yhtäjaksoisesti.
Hallituksessa puolue on ollut kerran, vuosina 1991-1994. Puolue erosi silloisesta hallituksesta syynään Suomen hakeutuminen EU:n jäseneksi. Nykyään puolue on yhä selkeämmin profiloitunut yhteiskunnallisia asioita kristilliseltä arvopohjalta hoitavaksi yleispuolueeksi. Puolue on lisännyt poliittisten ohjelmien tekoa ja osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuonut oman sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen perustuvan vaihtoehdon päätöksenteossa.
Puolueen kannatus pysynyt viime vuosina keskimäärin 4–5 prosentin tuntumassa.
Kokoomuspuolue on viime vuosina saanut joitakin loikkareita Kristillisdemokraateista, valtakunnan tasolla näkyvimpinä oululaisen Lyly Rajalan, joka tosin alun perinkin valittiin eduskuntaan sitoutumattomana KD:n listalta. Ilotalojen laillisuuden puolesta kampanjoinut Rajala oli Kristillisdemokraattien vaalilistalla vuoden 2003 eduskuntavaaleissa ja tuli valituksi. Samalla hän tiputti Marja-Leena Kemppaisen pois eduskunnasta. Eija-Riitta Korhola puolestaan siirtyi Kokoomukseen aivan ensimmäisen EU-kautensa lopulla ja valittiin parlamenttiin uudelleen Kokoomuksen listalta.
Puheenjohtajat
- Olavi Päivänsalo (1958-1964)
- Ahti Tele (1964-1967)
- Eino Sares (1967-1970)
- Olavi Majlander (1970-1973)
- Raino Westerholm (1973-1982)
- Esko Almgren (1982-1989)
- Toimi Kankaanniemi (1989-1995)
- Bjarne Kallis (1995-2004)
- Päivi Räsänen (2004-)
Linkkejä
[http://www.kristillisdemokraatit.fi/ Kristillisdemokraattien kotisivut]
Luokka:suomalaiset puolueet
Perussuomalaiset
Perussuomalaiset rp on suomalainen poliittinen puolue, joka syntyi vararikkoon päätyneen lyhenteekseen SMP:ksi nimensä muuttaneen Suomen Maaseudun Puolueen pohjalta vuonna 1995. Puolueen kansanedustajina ovat nyt Raimo Vistbacka, Tony Halme ja Timo Soini. Perussuomalaisten kansanedustajamäärä kasvoi vuoden 2003 eduskuntavaaleissa aiemmasta yhdestä paikasta kolmeen. Uusina kansanedustajina eduskuntaan nousivat Uudeltamaalta Soini ja Helsingistä Halme, jälkimmäinen vaalipiirinsä yhtenä ääniharavana.
Puolueen presidenttiehdokas on Timo Soini.
Puolueen julkaisema pää-äänenkannattaja on Perussuomalainen.
Puheenjohtajat
- Raimo Vistbacka (1995-1997)
- Timo Soini (1997-)
Aiheesta muualla
- [http://www.perussuomalaiset.fi/ Perussuomalaiset]
Luokka:suomalaiset puolueet
Liberaalit
Liberaalit rp on suomalainen liberaalinen puolue. Sen voimassaoleva tavoiteohjelma tähtää etenkin yksilönvapauden ja markkinatalouden edistämiseen. Puolueen kannatus vuoden 2003 eduskuntavaaleissa oli 0,3% eikä sillä ole yhtään kansanedustajaa.
Puolue profiloituu puheenjohtajansa mukaan etenkin oikeistolaisilla talouspoliittisilla linjauksillaan (veropopulismi).
Liberaalit rp:n jäseninä ovat henkilöjäsenet suoraan ja puoluekokouksissa henkilöjäsenet ovat suoraan äänioikeutettuja. Tämä on poikkeuksellista suomalaisessa puoluejärjestörakenteessa, jossa yleensä jäsenet kuuluvat puolueeseen puolueosaston kautta, ja jäsenten päätäntävaltaa puoluekokouksissa käytetään vain edustuksellisesti ja välillisesti puolueosaston valtuuttaman puoluekokousedustajan kautta, ei suoraan eikä yksilöllisesti. Puolueessa vuodesta 1990 käytössä ollutta suoraa henkilöjäsenyysjärjestelmää perustellaan liberaalien jäsenten yksilöllisyydellä sekä järjestöbyrokratian ja laumasieluisuuden vastaisuudella.
Liberaalit rp:llä on useita paikallisyhdistyksiä ja muita järjestöjä. Liberaalit rp:n nuorisojärjestö on Liberaalinen Nuorisoliitto
Puolue ei ole ollut eduskunnassa vuoden 1995 vaalien jälkeen, mutta pysyy ainakin seuraaviin eduskuntavaaleihin asti puoluerekisterissä.
Puolueen historia
Liberaalit rp oli aiemmin nimeltään Liberaalinen Kansanpuolue. Nimi vaihdettiin puoluekokouspäätöksellä alkuvuonna 2000, mutta voimaan se tuli vasta keväällä 2001.
Liberaalinen Kansanpuolue oli aikanaan merkittäväkin puolue, jolla oli edustus Suomen useissa hallituksissa ja jolla oli kansanedustajia vv 1965-83 sekä 1991-95.
Liberaalinen Kansanpuolue oli syntynyt toisaalta aitoliberaalin poliittisen ryhmittymän Vapaamielisten Liiton ja toisaalta Suomen Kansanpuolueen puoluefuusion tuloksena joulukuussa 1965. Tämä kaksijakoisuus näkyi hyvin pitkään puolueen toiminnassa, vaikka aate olikin Vapaamielisten Liitolta lähinnä periytyneen liberaalinen (Liberaalisen Kansanpuolueen katsomuksellinen perusta oli sosiaaliliberalismi). Perustamisjulistuksessaan Liberaalinen Kansanpuolue asemoi itsensä ei-konservatiiviseksi, ei-sosialistiseksi puolueeksi.
(Suomen Kansanpuolue oli aikansa (1951-65) laimennettu Kokoomus. Sen aatteellisessa perustassa olivat vahvasti mukana kansallismielisyys ja kristilliset arvot, kuten tämän päivän Kokoomuksellakin, ja tärkein asia oli toimia keskiluokan edunvalvontaryhmittymänä. Tällaiset lähtökohdat ovat vastenmielisiä kenelle tahansa aidolle liberaalille, joka tietysti edellyttää neutraaliutta uskonnollisten näkemysten välillä, suosii kansainvälisyyttä, eikä kannata eturyhmäpolitikointia. Liberal International -järjestö ei ikinä hyväksynyt Suomen Kansanpuoluetta jäsenekseen.)
Liberaalinen puolue oli menestyksensä aikoina erityisesti nuorten ihmisten puolue. Opiskelija- ja nuorisojärjestöjen osuus ja jäsenmäärä oli poikkeuksellisen suuri puolueen sisällä.
Liberaalinen Kansanpuolue liittyi 1982 Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi ja erosi Keskustapuolueesta vuonna 1986. Mainittu kepuliitos, jonka istuva puoluejohto velkaongelmiensa takia ajoi lävitse, herätti valtavaakin vastustusta puolueen riveissä. Satoja, jopa tuhansia puolueen jäseniä äänesti jaloillaan. Liberaalinen Kansanpuolue menetti silloin muun ohessa nuoriso- ja opiskelijaliittojensa kaikki fiksuimmat ja lupaavimmat ihmiset, joka oli tulevaisuuden rakentamisen kannalta puolueelle tosiasiassa kuolinisku. Liberaalinen Kansanpuolue ei ikinä onnistunut saamaan takaisin imagoa älykkäiden, nuorten ja edistyksellisten ihmisten puolueena, vaan ryhtyi ikääntymään ja kutistumaan. Siitäkin huolimatta että erosi Keskustapuolueesta vuonna 1986.
Kun uusi nuori liberaalisesti ajatteleva sukupolvi alkoi poliittisesti liikehtimään 1990-luvun alkupuoliskolla, nämä eivät yleensä tahtoneet ikääntyneiden miehittämään Liberaaliseen Kansanpuolueeseen, vaan ryhmittyivät enemmänkin 1994 puoluerekisteriin hankkiutuneeseen uuteen Nuorsuomalaiset-puolueeseen.
Puoluetta edeltänyt tausta
Autonomian aikainen Perustuslaillis-Suomenmielinen Puolue eli Nuorsuomalainen Puolue oli jo varsin pitkälle aatteeltaan liberaali, samoin suurin osa sen aktiiveja voitiin lukea aikansa liberaaleihin.
Liberaalien edeltäjiin kuulunut Nuorsuomalainen puolue vaikutti merkittävästi suomalaiseen politiikkaan 1900-luvun alussa. Nuorsuomalaisten ehdokkaina eduskuntaan valittiin mm. K.J. Ståhlberg, P.E. Svinhufvud. Ståhlberg ja Risto Ryti valittiin sittemmin presidenteiksi Nuorsuomalaisten työtä jatkaneen Edistyspuolueeen ehdokkaina, mutta Svinhufvud Kokoomuksen ehdokkaana.
Nuorsuomalainen Puolue fuusioitui Kansanpuolueen enemmistön ja Vanhasuomalaisen Puolueen vasemmistosiiven kanssa 1918 Kansalliseksi Edistyspuolueeksi, joka toimi Suomessa selkeästi liberaalina puolueena, jakson 1918-51. Vuonna 1951 se hajosi, jolloin liberaalisen puolueen manttelin kantamista jatkoi edistyspuolueen vähemmistöstä muodostunut Vapaamielisten Liitto, joka myös oli Liberal International-järjestön jäsen.
Vapaamielisten Liitto ja Suomen Kansanpuolue fuusioituivat joulukuussa 1965 muodostaen Liberaalisen Kansanpuolueen.
Linkkejä
- [http://sp.liberaalit.fi/ Liberaalit]
- [http://www.liberaalinuoret.fi/ Liberaalinuoret]
Luokka:suomalaiset puolueet
RepublikaanitYhdysvaltain republikaanipuolue (The Republican Party, myös Grand Old Party, GOP) on toinen Yhdysvaltain kahdesta suuresta pääpuolueesta. Nykyinen Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on republikaanipuolueen jäsen, ja puolueen sääntöjen mukaan sen johtaja. Republikaanipuolue pitää lisäksi hallussaan enemmistöä senaatissa ja edustajainhuoneessa.
Republikaanien valtaosa on ns. oikeistokonservatiiveja, ja heidän perusarvoihinsa voidaan lukea ns."koti, uskonto, isänmaa"-periaate. Viimeisen vuosikymmenen aikana myös vaikutusvaltainen yhdysvaltalainen ns. kristillinen oikeisto on liittoutunut selvästi republikaanisen puolueen kanssa ja nuoruudessaan vasemmistolaiset ovat löytäneet konservatismin kautta puolueen; heitä kutsutaan uuskonservatiiveiksi (neo-conservative, neocon).
Vaikka republikaanit tunnetaan nykyään konservatiivisena oikeistopuolueena, sen sisällä toimii useita erilaisia ryhmäkuntia, kuten kaksipuoluejärjestelmien pääpuolueissa on usein laita. Näihin ryhmäkuntiin kuuluvat muun muassa uskonnollinen oikeisto, libertaarit, uuskonservatiivit ja maltilliset republikaanit.
Puolueen tunnuseläin on norsu.
Historia
Puolue perustettiin vuonna 1854 orjuuden laajentamista uusiin osavaltioihin vastustavien poliitikkojen yhteenliittymänä. Puolueen on myös katsottu jatkavan 1700-luvun lopun federalistien perintöä. Federalistit kannattivat voimakkaan keskusvallan luomista Yhdysvaltoihin osavaltioiden vallan kustannuksella.
Vaaliteemat
Puolueen tärkeimpinä vaaliteemoina ovat olleet viime vuosina terrorismin vastainen sota, useiden markkinatalouden esteiden purkaminen, nationalismi, uskonnollisuus ja uskonnolliset moraaliarvot, sosiaalinen konservatiivisuus, sosiaaliturvan yksityistäminen ja abortin vastustus. Puolue vastustaa lisäksi homoseksuaalien oikeutta avioliittoon. Osaa puolueesta (uuskonservatiivit) kannattaa lisäksi aggressiivista ennalta ehkäiseviin iskuihin perustuvaa ulkopolitiikkaa. Puolueen ryhmäkuntiin jakaantumisen takia kaikki republikaanit eivät varauksetta ole yhtä mieltä kaikista edellä mainituista vaaliteemoista. Kenties tunnetuimpiin puolueen valtavirrasta poikkeaviin poliitikkoihin kuuluu tällä hetkellä New Yorkin osavaltion kuvernööri George Pataki, joka on sekä aborttioikeuksien, että samaa sukupuolta olevien parien oikeuksien lisäämisen kannalla.
Republikaanipuoluetta voi pitää oikeistolaisempana kuin mitään Suomen nykyistä eduskuntapuoluetta.
Puolueen johto
- Puolueenjohtaja: Yhdysvaltain presidentti George W. Bush
- Senaatin puhemies: Yhdysvaltain varapresidentti Richard Cheney
- Senaatin republikaaniryhmän johtaja: Bill Frist
- Edustajainhuoneen republikaaniryhmän johtaja: Tom DeLay
- Puolueen valtakunnallisen komitean (puoluehallituksen) puheenjohtaja: Ken Mehlman
Kuuluisia republikaaneja
- Abraham Lincoln
- Arnold Schwarzenegger
- George W. Bush ja hänen isänsä, George H. W. Bush
- Nelson A. Rockefeller
- Richard Nixon
- Ronald Reagan
- Theodore Roosevelt
- Dwight Eisenhower
Katso myös
- Yhdysvaltojen demokraattinen puolue
Aiheesta muualla verkossa
- [http://www.gop.org/ http://www.gop.org/ Puolueen kotisivu]
Luokka:Politiikka
Luokka:Yhdysvallat
Luokka:Puolueet
ko:공화당 (미국)
ja:共和党
simple:United States Republican Party
Kokoomus
Kansallinen Kokoomus (lyhenne Kok.) on 9. joulukuuta 1918 perustettu suomalainen poliittinen puolue. Vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa se nähdään oikeistolaiseksi, liberalismia edustavaksi puolueeksi. Kokoomus suhtautuu suurista puolueista myönteisimmin vapaaseen markkinatalouteen ja globalisaatioon sekä kannattaa Euroopan Unionia.
Historia
Lue pääartikkeli Kokoomuksen historia
Puolueen aatepohja oli Kokoomuksen alkutaipaleella selkeästi konservatiivinen, mutta varsinkin 1970-luvulta lähtien liberalismi ja sosiaalireformismi ovat nousseet vähintään yhtä merkittävään asemaan. Kokoomuksen asema perinteisessa poliittisessa ristiriitaulottuvuudessa(oikeisto-vasemmisto) on oikealla puolella, ja siksi on usein merkinnyt voimakasta vastakkainasettelua poliittisen vasemmiston kanssa. Kokoomus ei kuitenkaan ole rinnastatettavissa äärioikeistoon millään tavalla.
Kokoomus nykyään
Euroopan parlamentissa Kokoomus kuuluu Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP-ED) muodostamaan parlamentin suurimpaan ryhmään.
Kokoomuksen Nuorten Liitto on Kokoomuksen nuorisojärjestö sekä Kokoomuksen Naisten Liitto puolueen naisjärjestö.
Puolueen presidenttiehdokas vuoden 2006 vaaleihin on Sauli Niinistö.
Kokoomuslaisia kansanedustajia
Katso puolueiden mukaan järjestetty luettelo Suomen kansanedustajista.
Tunnettuja kokoomuslaisia
- Harri Holkeri (mm. entinen pääministeri, 14. puheenjohtaja, puoluesihteeri)
- Jyri Häkämies (eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja)
- Kari Häkämies (entinen sisäasiainministeri ja entinen Kuopion kaupunginjohtaja)
- Raimo Ilaskivi (Helsingin entinen ylipormestari, Helsingin pörssin johtaja)
- Ville Itälä (18. puheenjohtaja, Euroopan parlamentin konservatiiviryhmän varapuheenjohtaja)
- Harri Jaskari (puoluesihteeri)
- Ilkka Kanerva (pitkäaikaisin kokoomuslainen kansanedustaja)
- Jyrki Katainen (nykyinen puheenjohtaja)
- Piia-Noora Kauppi (europarlamentaarikko)
- Pekka Kivelä (entinen puoluesihteeri)
- Jari Koskinen (varapuheenjohtaja, entinen maa- ja metsätalousministeri)
- Edwin Linkomies (9. puheenjohtaja)
- Marjo Matikainen-Kallström (varapuheenjohtaja, kilpahiihtäjä)
- Sauli Niinistö (17. puheenjohtaja, entinen valtionvarainministeri, Euroopan investointipankin johtaja, presidenttiehdokas 2006)
- Heikki A Ollila (entinen puoluesihteeri)
- J.K. Paasikivi (entinen tasavallan presidentti, 7. puheenjohtaja)
- Jussi Pajunen (Helsingin kaupunginjohtaja, entinen liberaali)
- Sirpa Pietikäinen (entinen ympäristöministeri ja ex-varapuheenjohtaja)
- Juha Rihtniemi (13. puheenjohtaja, puoluesihteeri, kansanedustaja)
- Paula Risikko (varapuheenjohtaja)
- Pertti Salolainen (16.puheenjohtaja, entinen ministeri ja suurlähettiläs)
- Kimmo Sasi (entinen liikenne- ja viestinäminissteri)
- Eva-Riitta Siitonen (entinen Helsingin ylipormestari ja maaherra)
- Ilkka Suominen (15. puheenjohtaja)
- Alexander Stubb (europarlamentaarikko)
- P.E. Svinhufvud (entinen nuorsuomalainen valtionhoitaja ja kokoomuslainen presidentti)
- Jouni Särkijärvi (ympäristöministeriön ylijohtaja)
- Anneli Taina (Etelä-Suomen läänin maaherra ja entinen puolustusministeri)
- Martti Tiuri (entinen kansanedustaja)
- Riitta Uosukainen (entinen eduskunnan puhemies)
- Jan Vapaavuori (kansanedustaja, Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja)
- Raija Vahasalo (kansanedustaja, Koululiikuntaliiton puheenjohtaja)
- Iiro Viinanen (entinen valtiovarainministeri)
- Ben Zyskowicz (pitkäaikainen eduskuntaryhmän puheenjohtaja)
Puheenjohtajat
- Hugo Suolahti (1918-1919 ja 1925)
- E.N. Setälä (1920)
- Antti Tulenheimo (1921-1924)
- Kyösti Haataja (1926-1932)
- Paavo Virkkunen (1932-1933)
- Juho Kusti Paasikivi (1934-1936)
- Pekka Pennanen (1936-1942)
- Edvin Linkomies (1943-1944)
- K. F. Lehtonen (1945)
- Arvo Salminen (1946-1954)
- Jussi Saukkonen (1955-1965)
- Juha Rihtniemi (1965-1971)
- Harri Holkeri (1971-1979)
- Ilkka Suominen (1979-1991)
- Pertti Salolainen (1991-1994)
- Sauli Niinistö (1994-2001)
- Ville Itälä (2001-2004)
- Jyrki Katainen (2004-)
Linkkejä
- [http://www.kokoomus.fi/ Kokoomus]
- [http://www.kokoomusnuoret.fi/ Kokoomusnuoret]
- [http://www.kokoomusnaiset.fi/ Kokoomuksen naisten liitto]
- [http://www.minijellonat.fi/ Minijellonat Ry]
- [http://w3.kokoomus.fi/tuhatkunta/ Tuhatkunta]
Luokka:Suomalaiset puolueet
Luokka:Kokoomus
Jyrki KatainenJyrki Katainen (syntynyt 14. lokakuuta 1971) on Kokoomuksen puheenjohtaja ja kansanedustaja.
Katainen valittiin puolueensa puheenjohtajaksi 5. kesäkuuta 2004. Sitä ennen hän oli toiminut puolueen varapuheenjohtajana vuodesta 2001. Eduskunnassa Kokoomuksen kansanedustajana hän on ollut vuodesta 1999. Hän on toiminut Siilinjärven kunnanvaltuustossa vuodesta 1993.
Katso myös
- Luettelo kansanedustajista
Katainen, Jyrki
Luokka:Siilinjärvi
GlobalisaatioGlobalisaatio eli kansainvälistyminen eli maapalloistuminen on käytöltään hyvin moniulotteinen termi. Karkeasti määritellen se tarkoittaa yhteisöllistä muutosta ja lisääntyviä yhteyksiä ihmisten välillä. Globalisaatio on siis globaalia verkottumista.
Globalisaation ulottuvuuksista
Ongelmalliseksi termin tekee se, että sillä on monia ulottuvuuksia. Globalisaatio voidaan ymmärtää:
#taloudellisena käsitteenä (yleisin käsite). Todellisuudessa globalisaatio-termiä voidaan käyttää myöskin:
#kulttuurin
#informaation
#ja laajimmillaan myös hallinnon tasolla, näiden globalisoitumisprosessina.
Asiayhteydestä riippuen globalisaatio on siis joko ihmisten lähentymistä toisiaan kohti, markkinoiden lähentymistä toisiaan kohti tai jopa globaalia hallintoa. Joissain määrittelyissä globalisaatio-termi korostaa kansallisvaltioiden rajojen hämärtymistä ja etenemistä kohti tietynlaista maailmankansalaisuutta.
Globalisaatio ja McLuhan
Keskeinen teoria globalisaatiossa onkin McLuhanin maailmankylä-teoria, jossa maailma vähitellen, tekniikan kehityksen kautta, kutistuu kuin yhdeksi pieneksi kyläksi, jossa ihmiset ovat yhtä lähellä kuin heimossa ihmiset kylän keskusaukiolla. Tekniikka on tässä tapauksessa poistanut välimatkat.
Globalisaation vaikutuksia
Toisen maailmansodan jälkeen globalisaatio on yleisesti liitetty tiettyihin kehityssuuntiin, kuten tavaroiden vapaampaan liikkumiseen maailmanmarkkinoilla, ihmisten liikkuvuuteen ja tiedonkulkuun.
- yleensä globalisaatioon liitetään:
- kansanvälisen kaupan kehitys
- pääoman lisääntyminen suorina ulkomaisina sijoituksina
- kansallisvaltioiden rajojen yli tapahtuvan viestintätekniikan kehitys
- suurempi kansainvälinen kulttuurivaihto (esimerkiksi amerikkalainen kulutuskulttuuri, idän eksotiikka yms.)
- monikulttuurisuuden vähentyminen (länsimaistuminen, amerikanisaatio yms.)
- valtioiden suvereniteetin vähentyminen
- vallan siirtyminen ylikansallisille organisaatioille
- poliittisen vallan katoaminen kokonaan tietyillä osa-alueilla
- turismin ja matkailun laajeneminen
- siirtolaisuuden (laillisen ja laittoman) lisääntyminen
- maailmanlaajuisen dataliikenteen kehitys
- maailmanlaajuisten rahamarkkinoiden kehitys
- ylikansallisten yhtiöiden suurentuva asema maailmanmarkkinoilla
- rahaliikenteeseen sitoutuvien organisaatioiden (WTO, IMF etc.) vallan kasvu
- standardoituminen (tekijänoikeuslait, yhteensopivuus yms.), joista tulee globaalin yhteistoiminnan mukana tärkeitä.
Vuodesta 1945 kansainvälisen kaupan tiellä olevia esteitä on purettu sopimusteitse, esimerkiksi GATT-sopimuksen (General Agreement on Tariffs and Trade) kautta.
- Vapaan kaupan edistäminen
- Tariffien vähentäminen tai poistaminen kokonaan, vapaakauppavyöhykkeiden perustaminen
- Pääoman valvonnan vähentäminen (esimerkiksi valtiollisen valvonnan)
- Etuostojen (esimerkiksi valtioiden alihankkijoilta) vähentäminen (johtaa kilpailuttamiseen)
- Älyllisen pääoman turvaaminen
- tekijänoikeuslakien standardoiminen
- "tekijänoikeus" -käsitteen ja -lakien laajentuminen uusille osa-alueille ja lainsäädännön tiukentuminen
- patenttien maailmanlaajuinen tunnustaminen
- geenien, ohjelmistojen ym. tiedon siirtyminen patenttijärjestelmän piiriin
Globalisaatio vaikuttaa keskeisimmin tiedon, esim. globaalin median ja globaalin tietotekniikan alueella. Tiedosta ja sen liikkeistä tulee globaalia. Toiseksi se vaikuttaa erikoistumisen kautta tavaroiden tuotannossa. Sen sijaan globalisaatio ei vaikuta suoraan niinkään paljon palveluihin, joissa ihmisen täytyy olla paikalla, eli esim. syöminen, parturi, hieronta jne. Jälkimmäisimmissä toimii lokalisaatio.
Globalisaatio ja systeemit
Globalisaatiossa ihmisen organisoitumisen taso kasvaa kansallisvaltioiden ja kulttuurien yli. Tässä mielessä se viittaa emergenssiin ja systeemien toisiinsa luoviin tasoihin. Sodankäynnissä Quincy Wright on jo 1940- luvulla käyttänyt hyvin samantyyppistä mallia.
Jos globalisaatio on systeemi, suurempi kuin osiensa summa niin itseorganisoitumisen perusteella globalisaatio käyttää kontrollia osiinsa, siis valtioihin ja yksilöihin nähden. Tämä selittää esim. tunnetta kansallisvaltioiden vallan pienenemisestä. Tunne johtuu siis siitä, että kansallisvaltioiden valta pienenee. Vertaa myös EU tai yksilön ja heimon valta valtiossa.
Globalisaation historia
Globalisaatiota kaupassa ja ihmisten välisenä siirtymisenä rajoitti vuosituhansia sopivan infrastruktuurin puute. Ei osattu navigoida valtamerillä eikä kuljetuskapasiteetti ollut merkittävä. Ensimmäisiä globalisaatioita lienee ollut ihmissuvun leviäminen Afrikasta Eurooppaan, Aasiaan ja muihin maanosiin.
Ensimmäinen tekninen globalisaatio 1500-luvulla koski valtameripurjehduksen syntyä. Globaali kommunikaatio, vaikkakin hidas tuli mahdolliseksi. Toinen tekninen globalisaatio(1850) koski kuljetuskustannusten radikaalia halpenemista (höyrylaivat ja junat). Globaalit tiedonsiirtovälineet (lennätin) olivat kapasiteetiltaan pieniä, mutta ensimmäisen kerran tietoa pystyttiin välittämään suurimmalla mahdollisella nopeudella, valon nopeudella, eli lyhyt sanoma muutamassa minuutissa maapallon toiselta puolelta sen toiselle puolelle.
Seuraava muutos (1920) koski lokaalia tasoa, tiedon siirron helpottumista (puhelin) ja kuljetusten paikallista tasoa (autot). Kolmas globalisaatio (2000) koski tiedon siirron, käsittelyn ja tallenuksen radikaalia halpenemista ja muuttumista liikkuvaksi ja joka paikkaa ulottuvaksi sekä matkustamisen globalisoitumista (suihkukone jo 1960- luvulta).
Laajemmat viestinsiirtokanavat ovat mahdollistaneet toimintojen hajauttamisen globaaliksi, esim Swissairin siirtää yhtiön taustatoiminnot (kirjapito, sihteerit ym.) Intiaan. Tai tietokoneohjelmien teko jatkuvana 24 tunnin prosessina kolmella 8 tunnin aikavyöhykkeillä ja siirto seuraavalle aikavyöhykkeelle viestintäsatellittien ja valokaapeliden kautta.
Globaalin kommunikaation esimerkki ihmistasolla on että jo vuonna 1969 Atlantin ylitti 6 miljoona lentomatkustajaa, viisi kertaa enemmän kuin parhaimpanakaan laivamatkavuonna.
Mielenkiintoinen globalisaation historian tausta on myös Quincy Wrightin havainto siitä, että kauppa ja teknologia ennakoi organisatorista ja lakiin perustuvaa kehitystä. Meillä on selvät havainnot globaalista kaupasta ja globaalista informaatiotekniikasta. Ne ennakoisivat Wrightin mukaan globaaleja organisaatioita ja globaalia lainsäädäntöä. Myös Wrightin havainto tiedonkäsittelyn muutoksesta seuraavan suuremman organisaatiotason edellytyksenä on globalisaation kannalta mielenkiintoinen. Meillä on kirjapainotaidon jälkeen syntynyt radikaalisti uusi tietotekniikka: globaali elektroninen, tietokoneperusteinen ja integroitu tiedon käsittely, välittäminen ja tallennus.
Katso myös
- Anti-globalisaatio
- erikoistuminen
- systeemi
- postmoderni sodankäynti
- Internetin olemuksesta
- Mitä Linux kertoo nykyajasta?
- Ihmisen organisoitumisen tasot evoluutiossa
- Noopolitik, globaali mielen politiikka
Luokka:Politiikka
ja:グローバリゼーション
John Maynard Keynesthumb
John Maynard Keynes (5. kesäkuuta 1883 – 21. huhtikuuta 1946 ) oli englantilainen talousoppinut, jonka radikaaleilla ideoilla oli merkittäviä vaikutuksia moderniin talous- ja poliittiseen ajatteluun. Häntä yleisesti pidetään ns. hyvinvointivaltion yhtenä teoreettisena isänä.
Hänet muistetaan erityisesti valtion talouselämään puuttumisen puolestapuhujana eli valtion tulisi käyttää rahavaroja välineenä vähentämään voimakkaiden talousmuutosten laskusuhdanteiden, laman ja noususuhdanteiden haitallista vaikutusta. Keynesin mielestä valtion piti sosialisoida investointeja. Hänen ideoitaan yhdistettiin uusklassiseen taloustieteeseen "keynesiläisen" taloustieteen kannattajien joukossa. Se oli pitkään erittäin vaikutusvaltainen suuntaus. Nykyään uusklassinen taloustiede on erkaantunut Keynesistä kauemmas eikä keynesiläisyyteen muutenkaan uskota enää niin paljon. Keynesin ajattelun tärkeyttä korostavat taloustieteilijät kritisoivat nykyään sekä keynesiläistä että uusklassista taloustiedettä ja kutsuvat itseään post-keynesiläisiksi. Se on kuitenkin varsin epäyhtenäinen suuntaus.
Elämä ja työ
John Maynard Keynesin vanhemmat olivat John Neville Keynes, talousoppinut Cambridgen yliopistossa sekä Florence Ada Brown, kirjailija ja sosiaalisten uudistusten kannattaja. Keynesilla oli nuorena homoseksuaalisia suhteita, mutta hän rakastui myöhemmin tanssija Lydia Lopokovaan ja meni tämän kanssa naimisiin.
Keynes valmistui Cambridgen yliopistosta matematiikan alalta ja melko pian hänen mielenkiintonsa kohdistui taloustieteeseen. Hän toimi Iso-Britannian hallituksen neuvonantajana ensimmäisen maailmansodan aikana ja ensimmäisen kerran hänen ajatuksensa saivat julkisuutta teoksessa The Economic Consequences of the Peace joka painettiin sodan jälkeen. Kirjassa Keynes toi esille ajatuksen, että sotakorvaukset, joita Saksa pakotettiin maksamaan sodan voittajille, olivat liian suuria ja tämä romahduttaisi Saksan talouselämän. Ennustus toteutuikin 1923, kun Saksan talous romahti hyperinflaation seurauksena ja vain pieni osa sotakorvauksista oli maksettu.
Keynes julkaisi myös kirjan Treatise on Probability 1920, joka oli merkittävä lisä todennäköisyysteorian filosofiseen ja matemaattiseen perustaan.
Hänen pääteoksensa The General Theory of Employment, Interest and Money (suom. Työllisyys, korko ja raha) julkaistiin 1936.
Keynes, John
ja:ジョン・メイナード・ケインズ
VasemmistoVasemmisto on usein vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa käytetty termi kuvaamaan jonkun mielipiteen edustajaryhmää. Sen vastakohdaksi nähdään oikeisto. Vastakkainasettelu ei seuraa selkeitä ideologioita, vaan se muodostuu enimmäkseen poliittisessa järjestelmässä vasemmistoksi ja oikeistoksi nähtyjen puolueiden ottamien kantojen mukaan.
Lue lisää tämän kaltaisesta luokittelusta artikkeleissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu ja oikeisto.
Esimerkkejä
Suomessa vallitseva assosaatio mieltää vasemmistolaisiksi yleensä:
- Suomen sosialidemokraattinen puolue
- Vasemmistoliitto
- Suomen Kommunistinen Puolue
- Kommunistinen työväenpuolue
Termin historiaa
Ranskan (suuren) vallankumouksen (1789-) aikana eniten muutoksia halunneet istuivat puheenjohtajasta vasemmalla. Tavan levitessä tyypillisesti parlamenteissa liberaalit istuivat vasemmalla ja konservatiivit oikealla. Sosialismin noustessa 1800-luvulla liberaalit tekivät tilaa siirtyen keskemmälle.
Poliittisen vasemmiston tärkeitä hahmoja ovat olleet 1800-luvulla Karl Marx, Friedrich Engels ja 1900-luvulla Eduard Bernsteinin ajatusten muovaamaa. 1800-luvulla tärkeitä vaikuttajia olivat myös niin sanotut utopistisosialistit sekä anarkismin ja syndikalismin edustajat. Heidän hahmottelemansa kommunismi ja sosialismi ovat muovanneet yhteiskuntia modernien ajattelijoiden ja poliitikkojen johdolla. Vasemmistossa oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella leimaa antavaa toisaalta jako valtiososialismin ja valtiottoman sosialistien muotoihin, ja toisaalta jako vallankumouksellisiin että "revisionisteihin". Samoin suhtautuminen Neuvostoliittoon oli merkittävä vasemmiston jakaja. Nykyaikana vasemmisto jakautuu keskenään ehkä selvimmällä tavalla sen mukaan, kuinka paljon talouden liberalisointiin mennään mukaan ja missä määrin sitä taas kritisoidaan ja vastustetaan (hyvä esimerkki tästä on Saksan sosiaalidemokraattien viime aikainen jakaantuminen Schröderin ja Lafontainen leireihin).
Vasemmisto katsoi 1800-luvulla edustavansa kansainvälistä työväenliikettä. Edelleen vasemmistolaisuuteen liitetään selkeästi työväen aate sekä myös selvästi oikeistolaisuutta useammin epäilevä suhtautuminen nationalismiin ja kansainvälisyyden korostaminen. Tämä on saattanut näkyä esimerkiksi konservatiivipuolueita avoimemman maahanmuuttajapolitiikan kannattamisena. Samoin tiermondialismin ("kolmasmaailmallisuus") tapaiset aatteet on usein liitetty nimenomaan vasemmistolaisuuteen.
Ulkopolitiikassa vasemmistolaisuuteen on usein liitetty rauhanliike. Rauhanliikkeen politiikkaan on kuulunut suurvaltojen voimapolitiikan kritisointi, ja muutenkin sotilaallisten ratkaisujen ja varustautumisen kritisointi. Neuvostoliittoon päin kallellaan olevat vasemmistolaiset eivät usein arvostelleet Neuvostoliiton imperialismia, vaikka tuomitsivat länsimaiden imperialismin. Maltilliset vasemmistolaiset ja anarkistit olivat usein kritiikissään johdonmukaisempia. Erityisesti kritiikki USA:n ulkopolitiikkaa kohtaan on ollut pitkään leimallista vasemmistolaiselle ulkopolitiikalle. Suhtautuminen sodan ja rauhan kysymyksiin on tietysti myös jakanut vasemmistoa sen koko olemassaolon ajan, ja monet vasemmistopuolueet ovat käytännön politiikassaan tukeneet imperialismia ja muuta voimapolitiikkaa. Tästä historiallinen esimerkki on Eduard Bernsteinin pysyminen pasifistina Ensimmäisessä Maailmansodassa hänen puolueensa, Saksan Sosiaalidemokraattien, sotaa puoltavasta kannasta huolimatta. Viime aikoina suhtautuminen Kosovon sodan tapaisiin kriiseihin ovat jakaneet vasemmistoa.
Vielä muutama vuosikymmen sitten jako sosialismin ja sen vastustamisen mukaan oli laajalti hallitsevaa, mutta yhteiskunnan tultua moniarvoisemmaksi puolueita on mahdotonta asettaa yhden periaatteen mukaan janalle ilman että toisistaan kovin kaukana olevat aatteet joutuisivat vierekkäin. Siksi nykyinen parlamenttien istumajärjestys on vain suuntaa-antava. Joka tapauksessa vasemmisto on usein nähty painottavan liberalisteihin ja konservatiiveihin nähden enemmän valtion aktiivista roolia talouspolitiikassa. Tämä on voimassa suhteellisen selkeänä edelleen.
Suhtautuminen ekologisiin suuntauksiin on yksi vasemmistoa jakava tekijä. Jotkut vasemmistolaiset eivät tunne erityistä kiinnostusta vihreään aatteeseen. Toiset taas haluavat sisällyttää vihreyden vasemmistolaisuuteen ja puhuvat "punavihreydestä". Suomessa Vihreä liitto katsoo, että poliittiset jakolinjat eivät kulje oikeisto-vasemmisto -akselilla ja että puoluetta ei siksi voi yrittää asettaa sille. Vasemmistolaisia on siirtynyt myös Vihreään liittoon ja muihin vihreisiin liikkeisiin. Ruotsissa vihreät luetaan vasemmistoon.
Suomalaisia vasemmistopuolueita ovat Kommunistinen Työväenpuolue KTP, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP, Suomen Kommunistinen Puolue SKP ja Vasemmistoliitto. Historiallisesti merkittävä vasemmistoryhmä oli Suomen Kansan Demokraattinen Liitto SKDL, joka kattoi koko vasemmiston kentän SDP:tä lukuun ottamatta. Nykyään SDP ja SDKL:n roolin perinyt Vasemmistoliitto ovat eduskuntapuolueita.
Kritiikkiä
Lue luokittelutavan kritiikkiä artikkelissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu
Katso myös
- työväenpuolueet
Luokka:Poliittinen ideologia
ko:좌익
SosiaaliliberalismiSosiaaliliberalismi on poliittinen aate sosiaalidemokratian ja minarkismin väliltä. Sen alkuperäisenä perustana on klassinen liberalismi, johon on hyväksytty myös perinteisesti hyvinvointivaltiolle kuuluvia tehtäviä. Sosiaaliliberalistisen moraalin mukaan yhteiskunnalla ei ole oikeutta moralisoida kansalaisiaan, mutta yhteiskunnan tehtäviin kuuluu mahdollisuuksien tasa-arvon turvaamista kaikille kansalaisilleen.
Sosiaaliliberalismi eroaa libertarismista ja sen lajeista (minarkismi, anarkokapitalismi) siinä, kuinka suuri valtio on mallin mukaan hyväksyttävissä. (Minarkistit toteuttaisivat ainoastaan yövartijavaltion. Anarkokapitalistit luopuisivat valtiosta kokonaan ja hoitaisivat yövartijavaltion tehtävät yksityisillä oikeusjärjestelmillä.)
Sosiaaliliberalismi on sen verran väljä käsite, että sen piirissä olevien liberaalien vähäisiä näkemyseroja ei ole mielekästä ryhmitellä leireiksi. Jotkut sosiaaliliberaalit korostavat rahallisen perusturvan järjestämistä köyhimmille esimerkiksi työttömyyskorvauksilla, negatiivisena tuloverona, perustulolla tai kansalaispalkkana. Jotkut sosiaaliliberaalit ovat myös valmiita pitämään terveyspalveluita tai koulutuspalveluita julkisen vallan tuotettavina. Useimmat sosiaaliliberaalit näkevät, että veronmaksajien rahoilla järjestettäisiin sosiaaliturva, terveydenhuolto ja koulutus, mutta että näiden tuotantoa on perusteltua vaihtelevissa määrin yksityistää. Sosiaaliliberaalien keskuudessa on vaihtelevia käsityksiä siitä, mitkä edut kuuluvat perusterveydenhuoltoon, julkisesti rahoitettavaan koulutukseen ja sivistykseen sekä kuinka suuri sosiaaliturvan tulisi olla ja miltä osin se olisi esim. yksityisin vakuutuksin järjestettävää.
Useimmiten yhteiskuntafilosofisena perusteluna hyvinvointiyhteiskuntamallille (jonka pohjoismaalaisittain tyypillisimpinä muotona on hyvinvointivaltio, sosiaalivaltio) ja julkisille palveluille on niin kutsuttu oikeudenmukaisuusteoria, joka on filosofi John Rawlsin hahmottelema moraalinen perustelu sille, miksi valtion tulisi tarjota sosiaaliturva ja järjestää julkisina palveluina koulutus tai terveydenhuolto. Toinen hyvinvointivaltion puolesta käytetty etiikka on utilitarismi.
Talouspoliittisella asteikolla sosiaaliliberaalit ovat kuitenkin nykyisellä poliittisella kartalla hieman oikealla: katsotaan usein, että terveydenhuolto olisi valtion järjestämä ja maksama mutta yksityisen yrityksen tuottama palvelu, eikä yhteiskunta käyttäisi verorahoja pitäkseen huolta rikkaista, joilla lienee varaa omiin peruspalveluihinsa.
Suomen Sosiaaliliberaalinen Yhdistys on sosiaaliliberalismia Suomessa kehittävä ja edistävä aatteellinen järjestö.
Sosiaaliliberaalinen ihmiskäsitys
Sosiaaliliberalismin ja sosiaalidemokratian filosofisena erona ovat ihmiskäsitys ja perusarvot. Sosiaalidemokratia lähtee kansanvallasta, ja katsoo (jos hieman kärjistetään) että kansa tarvitsee ohjausta elämässään ja että yhteiskunnan reunamilla olevia tulee ohjata lähemmäs "hyvinvointia". Suomessakin käytössä oleva välillinen kansanvaltainen järjestelmä lienee suotuisa sosiaalidemokraattisen yhteiskuntanäkemyksen toteuttamisen kannalta.
Liberaalit eivät, toisin kuin sosiaalidemokraatit, aseta kansanvaltaa perimmäiseksi arvoksi ja tavoitteeksi, koska kyseessä on vain poliittinen järjestelmä. Sen sijaan liberaalit keskittyvät arvoissaan ihmisiin, vapauteen ja omistukseen. Valtion ei pitäisi valvoa ihmisten käyttäytymistä ja yksityisasioita.
Liberaaleilla on luottavainen ihmiskäsitys: ihmiset osaavat päättää omista asioistaan. Jokainen saa itse päättää miten elää elämäänsä - kunhan ei vahingoita muita ihmisiä.
Sosiaaliliberaalisia ja siihen suuntaan taipuvaisia ajattelijoita
- Isaiah Berlin
- Ronald Dworkin
- Thomas Hill Green
- John Hicks
- Leonard Hobhouse
- John Maynard Keynes
- John Stuart Mill
- Karl Popper
- John Rawls
- James Tobin
- Max Weber
Katso myös
- Liberalismi
Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia
PopulismiPopulismi on nimitys, jota käytetään usein vähättelevässä merkityksessä poliittisista virtauksista ja liikkeistä, joita leimaa laajan kansansuosion tavoittelu poliittista todellisuutta yksinkertaistaen ja kärjistäen ja siihen liittyvä kansankiihotus.
Hallitsevat puolueet syyttävät usein uusia ja nousevia karismaattisten johtajien vetämiä puolueita ja liikkeitä populistisiksi riippumatta siitä, onko näillä väitteillä varsinaista todellisuuspohjaa.
Tunnettuja populistisiksi leimattuja puolueita ovat esimerkiksi Suomen Maaseudun Puolue ja argentiinalaiset peronistit. Äärioikeistolaiset liikkeet ovat usein myös populistisia.
luokka:politiikka
Kristillisdemokraatit
Kristillisdemokraatit (lyhenne KD, aiemmalta nimeltään Suomen kristillinen liitto eli SKL) on poliittinen puolue Suomessa. Suomessa vallitsevassa vasemmisto-oikeisto jaottelussa se nähdään oikeistolaiseksi. Puolue edustaa kristinuskon maailmankuvaa.
Kristillisdemokraatit nykyään
Puolue toimii politiikassa kristillisten arvojen pohjalta ja erityisesti puolustaa perhekäsitystä, jossa avioliitto on ainoastaan miehen ja naisen välinen liitto eikä avoliitto ole hyväksyttävä. Näin ollen kristillisdemokraatit vastustanevat samaa sukupuolta edustavia pariskuntia.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja on Päivi Räsänen. Puolueen presidenttiehdokas presidentinvaaleissa 2006 on Bjarne Kallis.
Eduskuntaryhmä (2004)
- Päivi Räsänen, LL, puolueen puheenjohtaja, Riihimäki, Hämeen vaalipiiri
- Kari Kärkkäinen, ryhmän 1.varapj., nuorisotyönohjaaja, Varkaus, Pohjois-Savon vaalipiiri
- Sari Essayah, ryhmän pj., KTM, laskentaekonomi, Paimio, Varsinais-Suomen vaalipiiri
- Bjarne Kallis, VTM, rehtori, Kokkola, Vaasan vaalipiiri
- Toimi Kankaanniemi, sosionomi, Uurainen, Keski-Suomen vaalipiiri
- Leena Rauhala. ryhmän 2.varapj., yliopiston lehtori, Tampere, Pirkanmaan vaalipiiri
Merkittäviä poliitikkoja
Olavi Ronkainen, kansanedustaja 1970- ja 80-luvuilla
Taustaa
Puolue perustettiin Helsingissä 1958, jolloin pieni joukko yhteiskunnallisen vaikuttamisen tarvetta kokevia henkilöitä katsoi isompien puolueiden vaarallisesti alkaneen lipsua kristillisten ja perinteisten arvojen tinkimättömästä puolustamisesta. Ensimmäisen kansanedustajan puolue sai eduskuntaan vuoden 1970 vaaleissa, mistä lähtien puolue onkin istunut Suomen eduskunnassa yhtäjaksoisesti.
Hallituksessa puolue on ollut kerran, vuosina 1991-1994. Puolue erosi silloisesta hallituksesta syynään Suomen hakeutuminen EU:n jäseneksi. Nykyään puolue on yhä selkeämmin profiloitunut yhteiskunnallisia asioita kristilliseltä arvopohjalta hoitavaksi yleispuolueeksi. Puolue on lisännyt poliittisten ohjelmien tekoa ja osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuonut oman sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen perustuvan vaihtoehdon päätöksenteossa.
Puolueen kannatus pysynyt viime vuosina keskimäärin 4–5 prosentin tuntumassa.
Kokoomuspuolue on viime vuosina saanut joitakin loikkareita Kristillisdemokraateista, valtakunnan tasolla näkyvimpinä oululaisen Lyly Rajalan, joka tosin alun perinkin valittiin eduskuntaan sitoutumattomana KD:n listalta. Ilotalojen laillisuuden puolesta kampanjoinut Rajala oli Kristillisdemokraattien vaalilistalla vuoden 2003 eduskuntavaaleissa ja tuli valituksi. Samalla hän tiputti Marja-Leena Kemppaisen pois eduskunnasta. Eija-Riitta Korhola puolestaan siirtyi Kokoomukseen aivan ensimmäisen EU-kautensa lopulla ja valittiin parlamenttiin uudelleen Kokoomuksen listalta.
Puheenjohtajat
- Olavi Päivänsalo (1958-1964)
- Ahti Tele (1964-1967)
- Eino Sares (1967-1970)
- Olavi Majlander (1970-1973)
- Raino Westerholm (1973-1982)
- Esko Almgren (1982-1989)
- Toimi Kankaanniemi (1989-1995)
- Bjarne Kallis (1995-2004)
- Päivi Räsänen (2004-)
Linkkejä
[http://www.kristillisdemokraatit.fi/ Kristillisdemokraattien kotisivut]
Luokka:suomalaiset puolueet
KansanedustajaKansanedustaja on kansalaisten valitsema asiamies, joka ajaa heidän asiaansa eduskunnassa. Suomessa kansanedustajia on 200. Kansanedustajan kausi on normaalisti neljä vuotta. Muiden maiden vastaavasta tehtävästä käytetään yleensä nimitystä parlamentin jäsen.
Kansanedustajat valitaan eduskuntavaaleilla. Vaaleja varten Suomi on jaettu 15:een vaalipiiriin. Kustakin vaalipiiristä valitaan edustajia vaalipiirin asukasluvun mukaisesti. Vaalipiireistä valitaan edustajia vaalipiirin väkiluvun mukainen määrä ja ennen vaaleja paikkaluvusta tehdään asetus.
Kansanedustajat valitaan suhteellisella listavaalilla. Ehdokkaita voivat asettaa puolueet ja vähintään 100-jäseniset valitsijayhdistykset. Pienemmät puolueet ja sitoutumattomat ehdokkaat yhdistyvät yleensä vaaliliitoksi parantaakseen läpipääsyn mahdollisuuksiaan.
Eduskunnan vuotuista työjaksoa nimitetään valtiopäiviksi. Vallan kolmijako -opin mukaisessa jaottelussa kansanedustajat käyttävät lainsäädäntövaltaa. Eduskunnan täysistunnoissa puhetta johtaa eduskunnan puhemies, joka on valtakunnan hierarkiassa toinen heti presidentin jälkeen.
Pääosan työstään kansanedustajat tekevät valiokunnissa, joissa lakiesitysten ja valtion talousarvioesitysten käsittely käytännössä tapahtuu. Valiokuntatyöskentelyn ohella koko eduskunta kokoontuu neljä kertaa viikossa täysistuntoihin, joissa lakiehdotuksia voidaan hyväksyä, hylätä, muuttaa tai palauttaa valiokuntaan valmisteltavaksi. Viime vuosina kansanedustajien työ on muuttunut aiempaa kansainvälisemmäksi, ja työhön kuuluu paljon matkoja erilaisten kansainvälisten järjestöjen kokouksiin.
Katso myös
- Luettelo kansanedustajista
- Luettelo nykyisistä kansanedustajista
Luokka:Politiikka
Luokka:Suomi
Tony HalmeTony Christian Halme, tunnetaan myös lempinimellä Viikinki, (s. 6. tammikuuta 1963 Helsingissä) on Perussuomalaisten kansanedustaja.
Elämä ja ura
Perussuomalaisten kansanedustajaksi Halme nousi maaliskuussa 2003 saatuaan vaaleissa 16 000 ääntä, enemmän kuin vaalit voittaneen keskustan silloinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki. Vuoden 2004 kunnallisvaaleissa Halme sai yli 2000 ääntä ja nousi Helsingin kaupunginvaltuustoon.
Julkisuuteen hän tuli ensi kerran Gladiaattorit-ohjelman kautta 1993, josta juontuu myös lempinimi Viikinki.
Halme valmistui kansa- ja oppikoulusta. Hän kävi myös ruotsinkielistä koulua sekä opiskeli Strömbergin konepajakoulun sähköasentajalinjalla. Opinnot jäivät kuitenkin kahden vuoden jälkeen kesken poissaolojen takia. Sotilasarvoltaan Halme on pioneeri.
Halmeen työura on kirjava. Hän asui 15 vuotta USA:ssa ja toimi henkivartijana, showpainijana (nimenään Ludvig Borga) sekä ammattinyrkkeilijänä. Hänellä oli myös pieni rooli 1995 ilmestyneessä elokuvassa Die Hard: Koston enkeli, jossa pääosaa esitti Bruce Willis, sekä isompi rooli kotimaisessa Ponterosassa (2001). Hänen muita töitään ovat olleet muun muassa ikkunanpesijä, kalakauppias, portinvartija, lasinleikkaaja, pikkolo, turvamies, stuntman, tv- ja radiojuontaja sekä valmentaja. Viime vuosina Halme on myös kirjoittanut kirjoja ja levyttänyt musiikkialbumin.
Halme on voittanut ammattinyrkkeilyn raskaansarjan Suomen mestaruuden. Amerikkalaisen vapaapainin WWF-sarjassa "Ludvig Borgalle" suunniteltiin mestaruutta, mutta ura loppui ennen mahdollista titteliottelua.
3. heinäkuuta 2003 Halme ampui asunnossaan pistoolilla alkoholin sekä amfetamiinin vaikutuksen alaisena. [http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1057169225498] Poliisin kotietsinnässä hänen kotoaan löytyi luvaton 9 mm:n sotilaspistooli ja luvattomia patruunoita sekä huomattava määrä testosteronia ja anabolista steroidia sisältäviä lääkevalmisteita. Käräjäoikeus tuomitsi Tony Halmeen 29. tammikuuta 2004 salakuljetuksesta, laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä, ampuma-aserikoksesta, huumausaineiden käyttörikoksesta sekä aseen varomattomasta käsittelystä neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 80 päiväsakkoon. Halme valitti päätöksestä hovioikeuteen [http://www.oikeus.fi/vksv/uploads/ak7h6jy.pdf], mutta tuomio pysyi ennallaan.
Aatteellisuus
Tony Halmeen on sanottu edustavan suomalaisen "tosimiehen" stereotypiaa, vaikkakin tätä imagoa on pidetty myös liian yksioikoisena. Hänen näkemyksensä ovat tiukan konservatiivisia ja oikeistolaisia. Tähän ideologiaan sisältyvät esimerkiksi isänmaallisuus ja siirtolaisvastaisuus.
Kriitikot ovat kutsuneet Halmeen käsitystä isänmaallisuudesta äärinationalismiksi. Hän myös esiintyy eläinten, naisten ja lasten puolustajana ja sotaveteraanien asian ajajana. Ehdonalaiseen tuomioon johtaneen tapauksen jälkeen Halme ilmoitti luopuneensa alkoholista ja kääntyneensä uskoon. Alkoholista pidättäytyminen kesti vuoden 2005 kesään asti, jolloin Halme nautti julkisesti yhden lasin alkoholia.
Seksuaalivähemmistöihin Halme suhtautuu kielteisesti. Tämän osoittaakseen hän on tatuoinut pakaroidensa yläpuolelle tekstin Exit only. Häntä on myös syytetty rasismista, mutta Halme on kiistänyt syytökset.
Ammattilaisnyrkkeilytilastot 1995-2002
- Voitot: 13
- Häviöt: 6
- Tyrmäykset: 10
- Ratkaisemattomat: 0
Kirjat
- Jumala armahtaa, minä en (1998)
- Tuomiopäivä (2001)
- Viikingin voimaopas (2003)
- Kovan päivän ilta (2003)
Levytykset
- Mestarit salilla (2001)
Linkkejä
- [http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/utapuh.scr?ccl=desc&freetext=&esukunimi=Halme&eetunimi=Tony&eedkryhma=%24&aktyyppi=%24&vpvuosi=%24&vptunnus=%24&kasvaihe=%24 Tony Halmeen puheenvuorot eduskunnassa]
Lähteet
#http://www.eduskunta.fi/faktatmp/hetekatmp/ed763e-su.htm Eduskunnan henkilötietokooste
#http://www.revontuli.net/kirja.htm Kustannusosakeyhtiö Revontulen kirjamyymälä
#http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1057169225498 Helsingin Sanomien raportti ammuskelusta 3.7.2003 kello 14.03
#http://www.oikeus.fi/vksv/uploads/ak7h6jy.pdf Valtakunnansyyttäjänviraston vuosikertomus 2003
Halme, Tony
Halme, Tony
Halme, Tony
Vasemmisto-oikeisto vastakkainasetteluVasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu on monien poliittisten järjestelmien keskustelussa esiintyvä poliittisten mielipiteiden jaottelu vasemmistoon ja oikeistoon, joiden nähdään edustavan jonkun kysymyksen vastakkaisia mielipiteitä. Vallitsevat assosiaatiot vaihtelevat maan ja ajan mukaan, ovat jopa ristiriitaisia, mutta vastakkainasettelu on edelleen suosittu etenkin Euroopassa.
Historia
Termit oikeisto ja vasemmisto poliittisessa merkityksessään syntyivät Ranskan vallankumouksen aikana, jolloin ne viittasivat istumapaikkajärjestelyihin erilaisissa Ranskan lainsäädännöllisissä elimissä, erityisesti Ranskan lainkokoukseen vuonna 1791, jolloin Feuillant-ryhmä istui oikealla puolella salia ja Montagnard-ryhmä vasemmalla.
Kritiikkiä
Erityisesti libertaristit vastustavat yksioikoista oikeisto/vasemmisto-jakoa ja suosittelevat mieluummin kaksiulotteista Nolanin karttaa. Vasemmistolaisemmat taas ovat ehdottaneet Vosemin kaaviota, joka lisää vielä kolmannenkin akselin.
Luokka:Poliittinen ideologiaLuokka:Politiikka
ko:Category:정치 이론
zh-cn:Category:意识形态 Cumberland sausagesCumberland Sausages are a type of traditional sausage that originated in the traditional county of Cumberland, England. They are usually very long (up to 50cm), and sold rolled in a flat circular coil. Sometimes they are made shorter, like ordinary British sausages.
The meat is pork, the seasonings are prepared from a variety of spices and herbs and there are traditionally no colouring or preservatives added. The crucial thing is that the meat should be chopped, not minced; consequentially the texture is relatively chunky.
They are often served with a fried egg on top, accompanied by chips (fries) and peas.
Category:English cuisine
Category:Sausages
spielautomaten Nurkowanie Online Casinos video poker Karty grafiki
|
|
|
|
