:: wikimiki.org ::

Organisaatio

Organisaatio

Organisaatio, struktuuri, on yleisesti systeemin (yritys, hallinto, järjestö) rakenne. Miten systeemin osat liittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa. Systeemin rakenne vaikutta keskeisesti sen toimintaan. Muuttamalla systeemin rakennetta muutetaan systeemin toimintaa. Organisaation muuttaminen muuttaa siis yrityksen (vast.) toimintaa. Vertaa verkko ja alla hierarkia. Organisaation idea on se, että organisaatio erikoistuneena rakenteena pystyy saavuttamaan enemmän kuin sen osat erikseen. Yksittäinen ihminen ei pysty elinaikanaan rakentamaan pyramidia, mutta valtio pystyy. Yksittäinen ihminen ei pysty taivuttamaan globaalia yritystä tekemään jotakin (tai jättämään tekemättä), mutta globaali organisaatio pystyy.

Organisaatiomuodot

Organisaatiomuodot ovat pitkälti ihmisen evoluution mukaisesti:
- sukulaisuuteen perustuva (sukulaisuus)
- instituutioihin perustuva (hierarkia)
- vapaisiin markkinoihin perustuva (kauppa) ja
- verkostoihin perustuva organisaatiomuoto (verkko) sekä näiden erilaiset sekamuodot, hybridit. Koska mitään vanhaa ei kehityksessä poistu, kaikki neljä organisaatiomuotoa esiintyvät edelleen, vain valtajakso vaihtuu. Oleellista on myös organisaatiomuotojen yhteistoiminta ja käyttö niille parhaiten sopivaan tehtävään mm. yhteiskunnissa, yrityksissä ja asevoimissa. Hierarkia optimoi erikoistuneen, tehokkaan organisaation muuttumattomissa olosuhteissa. Hierarkian ja instituutioiden syntyminen mahdollisti toiminnan yksiköiden oleellisen laajentamisen klaanista valtioon. Oleellista oli tässä vaiheessa myös uusi, uudelle organisaatiotyypille välttämätön informaatiotekniikka ja tiedon taltioinnin uudet välineet: Kirjoitettu tieto savitauluissa (Babylonia), papyruksessa (Egypti) tai solmuissa (Perun inkat). Uusi informaatiotekniikka ja uusi organisaatiomuoto mahdollisti suurien töiden kuten kasteluverkkojen, kaupunkien, pyramidien ja teiden rakentamisen ja myöhemmin valtioiden ja valtioiden valtioiden synnyn. Hierarkia on myös merkittävä olemassaolon rakenneperiaate. Olemassaolon systeemit rakentuvat pitkälti hierarkiaan. Laaja olemassaolon systeemihierarkkia on: kvarkit, alkeishiukkaset, atomit, molekyylit, solut, monisoluiset (elimet, keskushermosto) ja monisoluisten organisaatiotasojen hierarkia: yksilö, perhe, klaani, heimo, valtio, valtioliitot ja globalisaatio. Markkinat, vapaa kilpailu mahdollistaa erikoistumisen laajentamisen, mutta ei pysty edelleenkään vastaamaan muutokseen. Kaupankäynnin kehittyessä 1500- luvun jälkeen globaaliksi sen monimutkaisuus kasvoi. Merkantilismilla globaalia kaupankäyntiä yritettiin hallita hierarkkisesti 1500-, 1600- ja 1700 luvuilla, mutta vapaiden markkinatalouksien syntyminen 1800- luvulla Englantiin ja USA:han osoittivat ylivoimansa. Myös Neuvostoliiton kaatumisella katsotaan olevan organisaatioihin, monimutkaistumiseen ja uusiin tietoteknisiin menetelmiin liittyvä tausta. Verkostot mahdollistavat edelleen erikoistumisen laajentamisen uudella tietotekniikalla ja niiden voima on monimutkaisuuden hallinnassa ja monipuolisessa ja suuressa tiedonkäsittelyn kyvyssä, eli kyvyssä "käsitellä muutosta monimutkaisessa ja avoimessa järjestelmässä". Verkoston merkityksen kasvu liittyy oleellisesti uuden globaalin informaatioteknologian syntyyn, joka laajentaa toimintapiiriä ja pienentää transaktiokuluja. Globaali tietokonepohjainen informaatio-teknologia mahdollistaa taas paikkariippumattomien organisaatioiden rakentamisen, tiedon tallentamisen verkon kautta koneella luettavaan muotoon sekä aika- ja paikkariippumattomien organisaatioiden luomisen.

Organisaatiomuodot ja monimutkaisuus

Verkostoilla on fyysikko Heinz R. Pagelsin mukaan mielenkiintoinen suhde monimutkaisuuteen: "Toinen teema kompleksisuuden maailmassa on rinnakkaisen (verkon) painottuminen peräkkäisen (hierarkkisen) järjestelmän sijasta. ... Peräkkäinen järjestelmä voidaan yleistää hierarkkiseksi järjestelmäksi ... Hierarkkiset järjestelmät ovat sellaisia, että niissä on aina yläpuoli ja alapuoli kaikilla tasoilla. Jos yläpuoli poistetaan, kaikkia alla oleva on irti muusta järjestelmästä".

Organisaatiomuotojen vertailua

Organisaatiomuotojen ajalliset valtajaksot ja vaikutusalueet ovat: # Sukulaisuus: primitiivinen keräilijäaika: perhe, kulttuuri # Instituutiot, hierarkia: maatalousyhteiskunnan aika: valtio, hallitus # Vapaa markkinatalous: teollisuusyhteiskunnan aika: talous ja # Verkostot: tietoyhteiskunnan aika: kansalaisyhteiskunta. Organisaatiomallien päämielenkiinto ja pääarvo ovat: # Sukulaisuus: identiteetti: johonkin kuluminen # Instituutiot, hierarkia: valta, auktoriteetti: järjestys # Vapaa markkinatalous: hyvinvointi: vapaus # Verkostot: tieto: Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo Organisaatiomallien tärkeimmät riskit ja tärkeimmät tuotteet ovat: # Sukulaisuus: sukulaisten suosinta: kotitalouden tuotteet # Instituutiot, hierarkia: lahjonta, mädännäisyys: yleishyödylliset tuotteet # Vapaa markkinatalous: riisto: yksityiskäyttöön tarkoitetut tuotteet # Verkostot: harhakuvat: yhteisölliset tuotteet Organisaatiomallien motivaatio ja rajoitukset ovat: # Sukulaisuus: hengissä säilyminen: johtamiseen liittyvän päätöksenteon vaikeus # Instituutiot, hierarkia: korkeampi auktoriteetti: merkantiilinen (kaupallinen) kontrolli # Vapaa markkinatalous omanvoitonpyyntö: sosiaalinen tasa-arvo ja # Verkostot: konsensus, yhteisymmärrys, yhteystyö: tiedon ylitarjonta Organisaatiomallien rakenne ja arkkitehtuuri ovat: # Sukulaisuus: monipäinen: labyrintti # Instituutiot: hierarkia: pyramidi # Vapaa markkinatalous: atomistinen: hiukkasmainen ja # Verkostot: verkostomainen, solmumainen Organisaatiomallien kehoon liittyvä vertaus ja niiden käyttämä informaatiotekniikka ovat: # Sukulaisuus: iho/ulkonäkö: symbolit # Instituutiot, hierarkia: luuranko: kirjoitus, kirjapaino # Vapaa markkinatalous: verenkierto: lennätin ja puhelin sekä # Verkostot: hermosto: digitaalinen tiedonsiirto

Organisaatiomallit tasosiirtyminä

Siirtymien olemassaolon tasomallissa tasolta toiselle tapahtuu mm. ratkaisemalla edellisen tason keskeinen ongelma. Myös tiedon käsittelyssä tapahtuu yleensä merkittävä muutos. Edellä olevassa organisaatiomallissa keskeisiksi rajoituksiksi, ongelmiksi, on esitetty: # sukulaisuudessa johtamisen päätöksenteko # instituutioissa merkantiilinen (kaupallinen) kontrolli # markkinoissa sosiaalinen tasa-arvo ja # verkostoissa informaation ylikuormitus. Ratkaisut näihin ongelmiin organisaatiotasoihin liittyen ovat olleet: # Ongelma: Johtamisen päätöksenteon vaikeus sukulaisuudessa: Ratkaisu: Keskitetty, hierarkkinen päätöksenteko, joka luo järjestystä. # Ongelma: Kaupallisen kontrollin vaikeus hierarkiassa: Ratkaisu: (taloudellisen toiminnan) Vapaus. # Ongelma: Sosiaalinen tasa-arvo vapaassa markkinataloudessa: Ratkaisu: Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo sekä konsensus verkoissa. # Ongelma: Informaation ylikuorma verkostoissa: Ratkaisu löytyy vasta verkostoja seuraavassa organisaatiomallissa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä että ratkaisu siihen on tekninen: Keinoälypohjainen, oppiva tietokonejärjestelmä, joka pystyy täsmätiedon luomiseen muuttuvista tarpeista ja massatiedosta.

Esimerkkejä tasosiirtymistä aiheutuvista ongelmista

Esimerkki näistä ongelmista ja ratkaisuista on Neuvostoliiton kaatuminen ja sen keskeiset ongelmat. Vapaan markkinatalouden aikakaudella Neuvostoliitto pyrki ratkaisemaan talouteen liittyvää monimutkaisuutta instituutioilla: Keskitetyllä tuotannon suunnittelulla ja siihen liittyvällä keskitetyllä tavaroiden hintojen laskennalla. Monimutkaisuuteen ja laajenevaan erikoistumiseen liittyvät ongelmat tiedostettiin, mutta tietotekniikan kehitys lupasi koko ajan monimutkaisuuden ratkaisua hierarkkisesti seuraavan sukupolven tietokoneilla ja tietotekniikalla. Monimutkaisuus, kehittynyt kulutuskysyntä ja monimutkaistuva sotatekniikka aiheuttivat aina suurempia ongelmia kuin mitä pystyttiin tekniikan tasolla ratkaisemaan. Myös keskitetyn valvonnan tarve, luottamuksen puuttuminen, teki mahdottomaksi paikallisen hallinnan keskeisen uuden välineen, tietokoneiden lähiverkon käytön. Lopulta tilanne ajautui valtavaan sisäiseen kitkaan, tehottomuuteen ja jälkeen jäämiseen vapaan markkinatalouden maista. Vastaava tilanne syntyy, jos vapaan markkinatalouden organisaatio perustuu hierarkian sijasta sukulaisuuteen. Samoin tietysti verkostoajan ongelmien ratkaisu hierarkkisesti synnyttää ongelmia.

Verkostoajan "Ilkeät ongelmat"

Hierarkkisen ja verkko-ajan ongelmien eroja on käsitellyt professori Markku Sotarauta havainnollisesti väitöskirjateoksessaan "Kohti epäselvyyden hallintaa". Sotarauta esittää kirjassaan termin "Ilkeä ongelma". Se tarkoittaa verkottunutta, dynaamista ongelmaa jota ei voi ratkaista. Nykyajan verkottuneet ongelmat ovat yhä enemmän "ilkeitä ongelmia". Niitä ei ratkaista, niitä voi vain hallita verkottuneella tiedolla.

Lähteitä:

- John Arquilla & David Ronfeldt:"The Advent of Netwar" RAND 1996
- Kirjassa M Metsä (toim.):”Tuleva tuhat” Tilastokeskus, Gummerus 1999: P Lillrank:”Globaali verkostotalous” s. 142 - 144
- Heinz R. Pagels:”The Dreams of Reason; The Computer and the Rise of Sciences of Complexity” Bantam Books USA, 1989
- Markku Sotarauta:”Kohti epäselvyyksien hallintaa” Suomen Tulevaisuuden Tutkimuksen Seura, Finnpublisers Gummerus 1996

Systeemi

Systeemi eli järjestelmä muodostuu yksinkertaisimmillaan osista, osien välisistä suhteista ja uudesta kokonaisuuden ominaisuudesta tai ominaisuuksista, emergenssistä ja uuden systeemin rajoista. Systeemin osien väliset vaikutussuhteet ovat systeemin rakenne, organisaatio. Ymmärtämisen kannalta oleellista systeemiin liittyen on emergenssi, uusi ilmiö. Systeemi on siis suurempi kuin osiensa summa. Kysymys on systeemin itseorganisoitumisesta. Sen osia ovat systeemi ja systeemin osat. Systeemi käyttää hallintaa (dominance) osiinsa liittyen ja osat ja niiden oikeat suhteet luovat systeemeitä emergenssin avulla. Osista muodostuva systeemi on siis mikä tahansa organisaatio, kone, solu tai niistä muodostuva seuraava tai sitä seuraava taso. Esimerkiksi kvarkki, alkeishiukkanen, atomi, molekyyli, monimutkainen proteiinimolekyyli, solu, ihmisen elimet, ihminen, ihmisryhmä (perhe), suurempi ihmisryhmä (heimo), vielä suurempi ihmisryhmä (valtio) ja lopulta ihmiskunta, globalisaatio. Tai työkalu, kone, järjestelmä, järjestelmien järjestelmä. Tai puolijohtavan aineen rajapinta, transistori, yhden bitin muistiyksikkö tai vastaava, mikropiirin toiminnallinen yksikkö, mikropiiri, piirilevy, tietokone, tietokoneverkko ja verkkojen verkko, internet.

Olemassaolon pienin systeemi

internet Olemassaolon yleinen pienin systeemimalli muodostuu, kun olemassaolosta (Systeemi, Yksi) otetaan irti sen osa, tarkasteltava yksikkö. Olemassaolo käyttää edellisen mukaan hallintaa sen osaan ja olemassaolon osat luovat emergenssin kautta olemassaoloa, uutta sisältöä, uusia tasoja olemassaoloon. Olemassaolo ja sen osat muokkaavat toisiaan, yleisemmin siis systeemi ja sen osat. Filosofi Hegelin mukaan kyse on myös määrän ja laadun tärkeästä suhteesta: Määrä luo tietyn rajan jälkeen laatua, uutta, emergenttiä ilmiötä olemassaoloon. Suuri määrä oikeassa suhteessa olevia osia luo uuden systeemisen ominaisuuden, jota ei ole osissa. Vertaa solut ja tietoisuus alla. Tämä pienin olemassaolon systeemimalli on visuaalisesti ja filosofisesti hyvin lähellä kiinalaista "Jin ja jang"- käsitettä. Systeemisesti tulkittuna "Jin ja jang"- ilmiössä on kyse osan ja kokonaisuuden ("vastakohtien") harmoonisesta, toisiaan muokkaavasta ja toisiaan luovista suhteista. Tämä olemassaolon pienin malli kertoo muun muassa, että: # Olemassaolo vaikuttaa osaansa ja osa muuhun olemassaoloon. Molemmat muokkaavat toisiaan, toki kokonsa ja vaikutuskykynsä mukaisesti. Kaikilla olemassaolon osilla on siis edellä mainitut ominaisuudet. Esim: Diktaattori ei ole koskaan "kaikkivoipa", vaan häneen vaikuttaa muu olemassaolo (avustajat, kansan mielipiteet, muut valtiot...) ja hän vaikuttaa muuhun olemassaoloon. # Olemassaolon osaa, tarkasteltavaa systeemiä ei voi tarkastella ilman sen kontekstia, muuta olemassaoloa, systeemin ympäristöä. Kuvittelu osien ymmärtämisestä seuraavasta kokonaisuuden ymmärtämisestä on yksi keskeisimpiä länsimaisen ajattelun virheitä. Asioita voi ymmärtää vain ymmärtämällä niiden konteksti, yhteydet muuhun olemassaoloon. # Muokkausnopeudet riippuvat vaikutussuhteen ominaisuuksista. Kahdesta erisuuntaisesta vaikutussuhteesta muodostuu palautesilmukka, joka on esim. kybernetiikan ja oppimisen keskeinen termi. # Mitä suurempi osa kokonaisuutta osa on, sitä enemmän se voi vaikuttaa kokonaisuuteen. # Kokonaisuus dominoi. Osat ovat olemassa vain kokonaisuuden ehdoilla. Esim. auringossa ei voi olla sen lämpötilasta johtuen elämää. Ihmisen ymmärtämisessä ihmisenä ei ole oleellista solut, ihmisen osat, vaan tietoisuus, kokonaisuuden uusi ominaisuus. # Vain osa voi kadota olemassaolosta, ei olemassaolo. Osastakin katoaa vain sen ylätason rakenne, esim. ihmisestä elämä ja yksilöllinen tietoisuus, ei osan peruselementit, esim. ihmisestä atomit. Tämä on tärkeä havainto kaikille olemassaolon osille, esim. ihmiskunnalle.

Kaksi perusnäkemystä systeemiin

Edellisen perusteella on kaksi perusnäkemystä systeemiin: sisäinen (A) ja ulkoinen (ei-A). Ensin on ymmärrettävä systeemin sisäinen rakenne:
- mistä osista systeemin muodostuu?
- mitkä ovat systeemin osien väliset vuorovaikutukset?
- ja mitä uusia (emergenttejä) ominaisuuksia systeemiin syntyy osien ja niiden vuorovaikutuksen seurauksena? Toiseksi on ymmärrettävä systeemin liittyminen muuhun olemassaoloonsa, ympäristöönsä:
- mitkä osat systeemistä liittyvät ulkopuoliseen todellisuuteen?
- miten ne siihen liittyvät?
- miten olemassaolo ja systeemi muokkaavat toisiaan, mitä uusia ominaisuuksia olemassaolon syntyy systeemin ja sen ympäristön vuorovaikutuksena? Tämä kaksinainen näkemys voidaan nähdä myös tieteellisen ajattelun perusprosessina. Mitkä ovat tutkittavan ongelman osat ja miten tutkittava ongelma liittyy (vaikuttaa) muuhun olemassaoloon? Ihmiseen liittyen voidaan siis kysyä:
- mistä osista ihminen muodostuu?
- mitkä ovat osien väliset vaikutussuhteet?
- mitä uusia kokonaisvaltaisia ominaisuuksia systeemiin nimeltä "ihminen" syntyy sen osien ja niiden vuorovaikutusten seurauksena? Mikä on ihminen kokonaisuutena?
- mitkä osat ihmisessä liittyvät muuhun olemassaoloon?
- miten em. osat liittyvät muuhun olemassaoloon?
- miten ihminen muokkaa muuta olemassaoloa ja muu olemassaolo ihmistä? Mikä ihminen on olemassolon osana?

Avoin ja suljettu systeemi

Systeemiluokkia ovat edellisen perussysteemin (A ja ei-A) lisäksi
- suljettu systeemi ja
- avoin systeemi. Suljettu systeemi noudattaa termodymaniikan toista pääsääntöä ja pyrkii kohti suurempaa entropiaa, energian tasaantumista ja epäjärjestystä. Avoin systeemi vaihtaa ainetta, energiaa tai/ja tietoa ympäristönsä kanssa ja pyrkii sisäiseen tasapainoon, soluissa esim. homeostaasiin. Avoin systeemi luo sisäistä järjestystä ulkomaailman kustannuksella.

Muita systeemejä

Matematiikka käsittelee matemaattisia systeemejä, osia ja niiden välisiä suhteita. Matemaattinen yhtälö on em. mielessä systeemi, sehän kuvaa systeemin rakenteen. Siinä on systeemin osat (muuttujat) ja systeemin osien, muuttujien väliset suhteet (matemattiset ym. operaattorit). Kybernetiikka käsittelee tietoa käsitteleviä systeemejä, eläviä tai konemaisia. Kybernetiikan peruselementit ovat sensori, päätöksenteko, toimielin ja takaisinkytkentä. Tekniikka käsittelee teknisiä systeemejä ja niiden välisiä suhteita, esim. kitka, vääntö, paine, sähkö ja magnetismi. Tekniikan systeemien tasoja ovat työkalut, koneet, järjestelmät ja järjestelmien järjestelmät. Yhä tärkeämpi jako tulee tietokonetekniikasta: kovo (laite) ja pehmo (ohjelmistot). Biologia käsittelee eläviä, autopoiettisiä, itseään uudestaan luovia systeemejä. Kemia käsittelee kemiallisia systeemejä, aineen perusosia (atomit ja molekyylit) ja niiden välisiä suhteita (reaktiot, tasapainot). Fysiikka käsittelee fysikaalisia systeemejä eri tasoilla: kvanttifysiikka, hiukkasfysiikka, atomifysiikka ja niiden välisiä suhteita (voimat). Kosmologia käsittelee kosmisia systeemejä: tähtiä, planeettoja, galakseja ja niiden välisiä suhteita (painovoima). Jne. Systeemi voi olla myös fyysinen, esim. teknologiset systeemit tai käsitteellinen, esim. hankintaprosessin systeemikuvaus. Jälkimmäistä voidaan käytää fyysisen systeemin mallintamiseeen. Voidaankin kysyä, onko olemassaolossa (ontologia) muita yksiköitä kuin systeemejä?

Systeemin osien välisestä suhteesta

Koneet, esim. auto on esimerkki suhteiden merkityksestä. Meillä voi olla kaikki auton osat, esim. huollon tai koulutuksen yhteydessä täydellisesti purettuna huolto- tai koulutushalliin. Purettu auto ei ole auto, vaan suuri määrä auton osia, kaikki auton osat. Vasta kuin osien suhde on oikea, osista tulee systeemi, joka on enemmän kuin osiensa summa. Määrästä tulee laatua. Kun osien suhde on oikea, muodostuu auto. Perusosiinsa purettu auto ilman etukäteistietoa auton kokonaisuudesta antaa myös käsitystä siitä, miten vaikeaa kokonaisuuden hahmottaminen osista käsin voi olla. Auton osat on organisoitu systeemiksi, jolla on ominaisuuksia, joita osilla ei ole yksinään. Sen jälkeen auto, auton idea, hallitsee osia, osat voivat tehdä vain asioita, joita auton kokonaisidea sallii: esim. ventiilit toimivat vain tietyssä tahdissa ja suhteessa toisiinsa ja auton kokonaisuuteen: auto muodostaa siis systeemin. Samalla tavalla kaikki tekniset järjestelmät muodostavat systeemeitä. Olleellista filosofisesti on se, että ensin on idea. Vertaa useamman filosofin metafysiikka ja siellä fyysisen aineen ja idean maailmat. Keskeinen uusi asia kaikkien tarpeellisten osien jälkeen on tieto, tieto osien välisistä oikeista suhteista. Siis idea tai visio ja kokonaisnäkemys systeemin osista, niiden merkitystä toisilleen ja näkemys uuden kokonaisuuden uusista mahdollisuuksista, uusista ominaisuuksista. Ihminen pyrkii rakentamaan tekniset ym. systeeminsä pitkälti tietoisen, ylätason näkemyksen perusteella. Luonto luo systeeminsä taas varioinnin, valinnan, kilpailun, yhteistoiminnan ja lähes rajattomasti käytössä olevan ajan avulla itseorganisoitumisen periaatteella. Kompleksisissa systeemeissä kuten yhteiskunnissa tai taloudessa ihmisen kyky rakentaa tietoisesti tavoitteen mukaisesti toimivia systeemeitä on kuitenkin rajallinen. 1000 kilolla auton osia ei voi ajaa, mutta 1000 kiloa oikeassa suhteessa olevia auton osia mahdollistaa uuden asian, ajamisen. Auton osat ovat myös siinä mielessä hyvä esimerkki, että auton osat voidaan yhdistää (ja jättää yhdistämättä) lukemattomilla tavoilla, joista vain muutama toimii, kuten moni autoilija epäonnekseen ja huoltofirmojen onneksi on havainnut. Usein auton osat on myös rakennettu niin, että yhdistäminen on mahdollista vain yhdellä, oikealla tavalla. Luonto toimii samalla tavalla. Sen osia voi yhdistellä lukemattomilla tavoilla, mutta vain yksi tai muutama kyseisistä tavoista toimii. Systeemin rajat ovat siis hyvin tiukat, esim. ihmisen ruumiin lämpötila. Luontoa ei voi siis ymmärtää osista, vaan kokonaisuuksista lähtien. Filosofi Heinz R. Pagels näkee tässä jopa tieteen uuden paradigman, eli siirtymisen osien tutkimuksesta kokonaisuuksien tutkimiseen, kompleksisuuteen. Auto on myös hyvä esimerkki systeemin (auto) ja muun olemassaolon (tiet, huolto, liikennemerkit, tieliikennelainsäädäntö, autokoulut) välisestä suhteesta. Jos ei ole teitä, harvasta autosta on laajemmin hyötyä ja jos ei ole autojen huoltoa, harvasta autosta on hyötyä pidempään.

Systeemien toisiaan luovat tasot

Käsitteestä

Olemassaolon systeemit (kvarkit, atomit, molekyylit, solut, monisoluiset, monisoluisten yhteisöt) muodostavat systeemeitä, joista muodostuu toisiaan rakentavia systeemeitä, integroivia tasoja (integrative levels) itseorganisoitumisen kautta. Käsitteen "Integroivat tasot" ovat esittäneet mm. filosofit Auguste Comte ja Herbert Spencer ("First Principles") sekä biokemisti ja tieteen historioitsija Joseph Needham. Vielä aiemmin asian on esittänyt filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegel. Hänen mukaansa määrällinen muutos johtaa jossain vaiheessa laadulliseen muutokseen, uuteen ilmiöön. Suurempia systeemejä syntyy pienemmistä itseorganisoitumisen kautta. Sen keskeinen, uutta synnyttävä prosessi on emergenssi.

Toisiaan luovien tasojen yleisiä ominaisuuksia

Integroivien tasojen yhteisiä ominaisuuksia eri sovellutuksissa ovat:
- integroivien tasojen rakenne perustuu fyysiseen todellisuuteen. Tieteellisen havainnoinnin alin taso näyttäisi perustuvan hiukkasten mekaniikkaan
- jokainen taso organisoi alapuolellaan olevan tason ja yhden tai useamman emergenssin ominaisuuden (tai ennakoimattoman uuden ominaisuuden). Tasot ovat siis kumulatiivisia ylöspäin ja ominaisuuksien emergenssi merkitsee kullekin tasolle jäävien ominaisuuksien kompleksisuuden astetta ja antaa samalla kyseisen tasolle sen autonomian
- organisaation mekanismi löytyy alemmalta tasolta ja sen tarkoitus ylemmältä
- alemman tason tietämys pohdituttaa (infer) asioiden ymmärrystä ylemmällä tasolla; kuitenkin ylemmälle tasolle ilmestyvillä ominaisuuksilla ei ole suoria viittauksia alemman tason organisaatioon
- mitä korkeampi on taso, sitä suurempi on sen ominaisuuksien valikoima ja sitä pienempi sen lukumäärä
- ylempää tasoa ei voida palauttaa alempaan, koska jokaisella tasolla on sen luonteenomainen rakenne ja emergentit ominaisuudet
- mikä tahansa tason organisaatio on sen alatason vääristymä, ja ylemmän tason organisaatio edustaa hahmoa, joka ilmestyy edellisestä organisaatiopohjasta
- häiriö millä tahansa organisaation tasolla leviää kaikille niille tasoille, joita se koskee. Häiriön laajuus ja vakavuus on todennäköisesti suhteessa organisaation integraatioasteeseen
- jokainen organisaatio, millä tahansa tasolla, omaa jonkinlaista herkkyyttä ja reakoi sen mukaisesti.

Toisiaan luovien tasojen sovellutuksia

Toisiaan luovat tasot näkyvät esim.:
- edellä mainituissa olemassa olon aineellisessa perustassa (kvarkit, atomit, molekyylit...)
- Eliöiden rakenteessa; solut, kudokset, elimet, elimistöt, eliöt
- Eliöistä muodostuvissa suuremmissa rakenteissa; ihmisillä esim. perhe, suku, heimo, valtio, kulttuuri, ihmiskunta
- oppimisessa
- proteiineissa
- tiedossa
- tieteessäkin
- ehkä myös aivoissa
- ja ainakin aivoihin rinnastettavissa rakenteissa, tietokoneissa sekä laitteisto, että ohjelmistopuolella ja
- sodankäynnissä.
- kielissä. Thomas Kuhnin tieteen paradigma on tasomuutos, jossa tiede siirtyy seuraavalle selitystasolle, kun uusia havaintoja ja niitä tukevia teorioita on syntynyt kriittinen määrä.

Systeemi ja sen ympäristö

Systeemiä ei voi tarkastella ilman sen ympäristöä, kontekstia. Tämä oli yksi brittiläisen monialaisen tiedemiehen Gregory Batesonin keskeisiä ajatuksia, jota hän sovelsi menestyksekkäästi monella alalla. Ihminen muokkaa yhteiskuntaa, mutta yhteiskunta myös ihmistä (ihmisen). Molemmat muuttuvat jatkuvassa vaikutussuhteessa. Ilman sosiaalista ympäristöä ihmisestä ei tule (kulttuurista) ihmistä. Mm. susilapset osoittavat tämän ihmisen muokkautumisen riippuvuuden ympäristöstään. Autoa ei ole mielekästä tarkastella ilman tiestöä, polttoainejakelua, huoltamoita, kuljettajia, kuljetettavia, autotehtaita, siis ilman auton kontekstia, ympäristöä. Jared Diamond toteaa kirjassaan "Tykit, taudit ja teräs" ympäristön ja systeemin vuorovaikutuksesta seuraavasti:"Historia on kulkenut eri kansoille eri teitä, koska kansojen ympäristöt ovat erilaisia, ei sen takia, että kansat ovat biologisesti erilaisia". Vrt esim. Ruotsi, Suomi ja Viro. Vertaa edellä kuva: Maailman pienin systeemi. A = Yhteiskunta, Ei-A = Sen ympäristö, muu olemassaolo.

Systeemi ja tieto

Systeemin tieto voidaan jakaa periaatteessa neljään osaan:
- input-tieto (tulkittava tieto)
- systeemitieto (tulkitseva tieto)
- output-tieto (tulkittu tieto) ja
- know-how-tieto (osaaminen) Ensin on siis systeemin toiminnan tarvitsema input- tieto. Tämä on tulkittavaa tietoa systeemin sisältä ja sen ulkopuolelta. Esim. tieto käden asennosta sekä käden ja kahvikupin välisestä etäisyydestä. Tulkittavaa tietoa saadaan systeemiin aisteilla (eliö) tai sensoreilla (kone). Input- tieto on myös, fyysistä, ulkopuolista tietoa. Toiseksi systeemi tarvitsee edellä mainittua input- tietoa tulkitsevan systeemitiedon, ymmärryksen, mitä input- tieto systeemissä merkitsee:"Kahvikuppi on tartuttavissa tästä tuolilta". Systeemi tieto on tulkitsevaa tietoa, käytännössä systeemin rakenne. Tulkitseva tieto on moninaista: geneettistä tai elämän aikana moninaisesti opittua tai koettua. Tulkitsevan tiedon osia ovat ihmisellä aivojen rakenne, kieli, kulttuuri, koulutus, ystävien, tuttujen ja työtovereiden vaikutus jne. Tulkitsevaa tietoa ovat siis aivot (eliö), tietokoneen rakenne (fyysinen ja ohjelmallinen (käyttöjärjestelmä)) ja geneettisen tiedon (DNA osalta solu. Systeemitieto on ihmisellä mentaalista, hiljaista (tacit) tietoa. Input- ja systeemitiedosta syntyy output- tieto systeemiin ja systeemin ulkopuolelle. Se on tulkittua tietoa. Esim. päätös ojentaa käsi ja tarttua kahvikuppiin. Tai avata tietokoneessa tietty väylä, aktivoida solussa tietyn proteiinin valmistus. Ymmärtämällä systeemin rakenne, sen systeemitieto ja pystymällä toimittamaan systeemille haluttua input- tietoa, systeemi toimii refleksiivisen kontrollin idean mukaisesti tiedon toimittajan haluamalla tavalla. Tämä on informaatiosodankäynnin ydintä. Neljänneksi tarvitaan know-how- tieto, osaaminen tehdä päätetty asia. Vertaa vaikka vastasyntyneen tavoittelurefleksit ja aikuisen ihmisen kahvin juonti. Tämä on osa tulkitsevaa tietoa, siis systeemin rakenne.

Systeemin tilat

Systeemi käyttäytyminen riippuu sen ominaisuuksista (sisäisestä rakenteesta), tilasta jossa se alkutilanteessa on ja ympäristön vaikutuksesta systeemiin. Systeemin käyttäytyminen näkyy erilaisina systeemin tiloina ja siirtymisinä niiden välillä. Systeemin rakenne määrittää miten ja mistä tiloista siirrytään mihinkin toisiin tiloihin. Ihmisellä systeeminä voi olla erilaisia tunnetiloja, valveilla olon ja tarkaavaisuuden tiloja jne. Ihmisellä on biologisena ja kehittyvänä systeeminä "normaalijaksossa" mm. vastasyntyneen, lapsen, aikuisen ja vanhuksen tilat. Auton ventiilit käyvät läpi tietyn säännöllisen ja muuttumattoman tilasarjan yhden polttojakson aikana. Tähden elämässä on tietyt tilavaiheet ja ehdot siirtymiselle tiloista toiseen jne.

Systeemien ominaisuuksia

Uuden systeemitason oleellisia kysymyksiä ovat rajat. Mistä ne muodostuvat? Ne suojaavat systeemiä ja säännöstelevät sen ja ympäristön välisiä tieto-, energia- ja materiaalivirtoja. Vain rajojensa sisällä, suojaamana integroidut prosessit ovat mahdollisia häiriöttä. Vertaa esim. solukalvo, mikropiirin ja laitteen kotelo, ihmisen iho ja valtion raja, tai tietyn matemaattisen alan aksioomat. Luonnonlakien vaikutusetäisyydet ovat tietyllä tavalla myös rajoja. Painovoima on tässä ilmeisesti erityisasemassa. Uuden systeemitason olellisia kysymyksiä ovat edelleen "petturien" ja "vapaamatkustajien" kontrolli. Ilman niitä uusi systeemi tuskin jää evoluutiossa henkiin. Esimerkkejä "vapaa-matkustaja"- ongelman hallinnasta ovat ihmisen immuunijärjestelmä tai valtion poliisi ja asevoimat. Tämä antaa mielenkiintoisia ajatuksia esim. internetin tulevaisuuteen. Oleellista on systeemin kannalta sille vaarallisten "vapaamatkustajien" tunnistaminen. "Vapaamatkustajat" voivat johtaa myös yhteistyöhön, symbioosiin. Systeemillä on edelleen tietyillä elementeillä ja tietyssä ympäristössä tietty koon maksimi. Koon kasvattaminen siitä edellyttää uutta systeemitasoa, uudenlaista järjestystä. Vertaa atomit, molekyylit, solut, monisoluiset ja monisoluisten yhteisöt. Usein tämä uusi taso edellyttää myös uutta tapaa siirtää, tallentaa ja käsitellä tietoa. Uusi taso perustuu osiensa erikoistuneeseen työnjakoon ja edellyttää jonkinlaista keskitettyä kontrollia tai johtoa, vertaa dominanssi edellä. Ihmisyhteisöjen koon kasvaessa tämän hierarkian, dominanssin syntyminen on ollut oleellinen kasvun edellytys. Siis metsästysjoukon johtaja, heimopääliköt, kuninkaat ja keisarit jne. Luonnon osalta keskitetyn kontrollin voi korvata äärettömyys, ääretön määrä aikaa kokeilla (kaikkea). Työjaon tehoa tulee siitä, että erikoistumattomat osat voivat erikoistua ja jättää siis pois toiminnastaan monia osia, joita ne tarvitsisivat yksinään toimiessaan. Esimerkki vaikka globalisaatio ja sokerin viljely Suomessa, Ranskassa ja Mosambikissa. Niissä on kertaluokan tehoero (tonnia/hehtaari) siirryttäessä aina etelämmäksi. Koska systeemin toiminta perustuu yhteistyöhön, erikoistumiseen ja työnjakoon, uudet osat tarvitsevat systeemin, jolla ne voivat välittää erikoistumisen edellyttämää tietoa toisilleen. Uuden systeemitason oleellinen edellytys on siis (usein) uudenlainen tiedonvälitysjärjestelmä. Kyseinen tiedonvälitysjärjestelmä ja sen käyttö ei saa kuluttaa enempää energiaa kuin on erikoistumisesta saatava hyöty. Uuden tiedonvälityssysteemin on myös oltava ominaisuuksiltaan sellainen, että tiedonvälitysjärjestelmän ominaisuudet mahdollistavat systeemin toiminnan systeeminä, siis esim. nopeuden, kapasiteetin ja muiden ominaisuuksien osalta. Globaali systeemi (työnjako) vaatii globaalia tiedonvälityssysteemiä (internet, globaalit mobiiliverkot).Tullaan mm. yhteyden olemattattomuuden keston sietoon. Uusi tiedonvälitysjärjestelmä on aivan keskeinen muuttuja systemitasojen synnyssä. Uusien systeemitasojen ominaisuus näyttäisi olevan, että vain uuden, suuremman systeemin osana alemmilla osilla on mahdollisuus henkiinjäämiseen ja kehittymiseen. Systeemi käyttää siis kontrollia osiinsa nähden. Monisoluisen erikoistuneet solut voivat menestyä vain osana monisoluisia tai osana niille tärkeää struktuuria. Vertaa edellinen kappale (Esim: erikoistuneet solut ovat siis luopuneet solutasoisesta lisääntymisestä). Edellinen koskee uutta systeemitasoa, erikoistuneiden osien yhteistoiminnasta syntyviä uusia systeemejä. Joka tasolle jää valtaosa vanhoista systeemeistä pysyvästi kyseiselle tasolle. Siis vaikka osa molekyyleistä "erikoistuu" elämän molekyyleiksi, valtaosa olevista molekyyleistä jää aiemmalle tasolle, elämän ulkopuolelle. Vertaa myös bakteerit ja muut yksisoluiset. Uusien systeemitasojen oleellinen ominaisuus on kyky sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, kehittyä ja oppia. Tähän hermosolut, refleksit, laajemmat hermoverkot, aivot, oppiminen, ajattelu, mielikuvitus ja ihmisten kulttuuri sekä globaali yhteisö antavat uusia kasvavia ja nopeita mahdollisuuksia. Uuden systeemitason ominaisuus on myös se, että se on aina suurempi osa olemassaoloa. Se voi siis vaikuttaa olemassaoloon enemmän, selvitä olemassaolon suuremmista muutoksista. Vertaa vaikka SARS ja globaali yhteistoiminta sen lyömisessä. Uudessa systeemissä on aina kaikki alemmat osat olemassa. Esim. ihmisessä on seuraavat tasot: alkeishiukkaset, atomit, molekyylit, solut, elimet ja kokonaisuutta mallintavat aivot. Mm. siksi ihmistä voidaan hoitaa kemiallisesti tai sädehoidolla vaikka ihmisessä on ylimpänä tasona on "abstrakti" tietoisuus.

Katso myös

- organisaatio
- itseorganisoituminen
- takaisinkytkentä
- termodynamiikka

Lähteitä

- Ludwig von Bertalanffy:"General System Theory - Foundations, Development, Applications"
- N Wiener:"Cybernetics: or the Control and Communication in the Animal and the Machine"
- G. Nicolis & Ilya Prigogine:"Self-Organization in Non-Equilibrium Systems" 1977, Wiley
- H R Maturana & F J Varela:"The Tree of Knowledge - The Biological Roots of Human Understanding" Shambhala Boston & London 1998
- Gregory Bateson"Steps to an Ecology of Mind" Ballantine, New York 1972
- N Luhmann (1982) "Systems Theory, Evolution Theory, and Communication Theory" Kirjassa "The Differentiation of Society" New York: Columbia University Press, s. 255-270
- E Paloheimo:"Megaevoluutio" WSOY Helsinki 2002
- Union of International Associations (ed.):”Encyclopedia of World Problems and Human Potential” K.G Saur Verlag KG, 1986 Saksa (ISBN 3-598-21864-8) Artikkeli: Levels of organization; Integrative levels (KC0841) Luokka:tiede ja:系

Yritys

Yritys on lainsäädännöllinen olento (selvästi luonnollisesta henkilöstä erottuva), jolla on usein samankaltaisia oikeuksia ja vastuita kuin luonnollisella henkilöllä. Yrityksien oikeudet liittyvät erityisesti oikeuteen omistaa, ostaa, myydä, solmia sopimuksia ja osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, kun taas esimerkiksi äänioikeus valtion vaaleissa on useimmiten annettu vain luonnollisille henkilöille. Yrityksen määrittely lainsäädännössä mahdollistaa tärkeimpänä useampien luonnollisten henkilöiden toimimisen yhdessä siten kuin he olisivat yksi. Oikeisjärjestelmät voivat viitata yrityksiin "moraalisina henkilöinä", anonyymeinä yhteiskuntina tai samankaltaisilla nimillä kielestä riippuen. Jokapäiväisessä käytössä yritys useimmiten viittaa lainsäädännön puitteissa luotuun liiketoiminnalliseen olentoon. Monissa maissa sillä voidaan viitata myös muunkaltaisiin olentoihin, kuten yhdistykset tai kaupungit. Suomen lainsäädännössä määriteltyjä yritysmuotoja ovat toiminimi, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö, osuuskunta ja eurooppayhtiö.

Lainsäädäntö

Yleiset piirteet

Omistus ja valta

Ihmiset ja muut lainsäädännölliset olennot (kuten luottohenkilöt ja muut yritykset) voivat omistaa osakkeita. Kun osakkeenomistajia ei ole olemassa, yritys voi olla olemassa "osakkeettomana yrityksenä", "jäsenyysyrityksenä" tai näiden kaltaisena - erityisesti voittoa tekemättömät yritykset ovat usein tälläisiä. Yritys määrittelee useimmiten osakkeidensa omistajille oikeuksia kuten äänioikeus yritystä koskevissa asioissa. Yleensä osakkeenomistajien valitsema johtokunta hallitsee yritystä osakkeenomistajien puolesta. Sillä on usein lainsäädännössä määritelty velvollisuss toimia osakkeenomistajien parhaimman edun eteen. Varsinaista toimeenpanovaltaa käyttää esimerkiksi johtokunnan valitsema toimitusjohtaja, talousjohtaja ja muu johto.

Muodostus

Nimeäminen

Kiistanalaisia kysymyksiä

Yksityisyrittäjyys

Yksityisyrittäjä harjoittaa yrittäjyyttä yksin toiminimellä. Hänellä on yleensä joku tietty taito, jolla hän haluaa tienata rahaa sen sijaan, että olisi jonkun toisen palkallisena. Esimerkkejä yksityisyrittäjistä ovat lakimies, siivooja ja parturikampaaja. Yksityisyrittäjä voi järjestellä vapaasti työpäivänsä ja työtapansa, tietysti silti ottaen huomioon asiakkaiden tarpeet sekä lait ja asetukset. Yrittäjä voi vähentää verotuksessa kaikenlaisia työhön liittyviä kuluja, kuten tietokoneen, puhelinlaskut, joukkoliikenteen liput ym. Yrittällä on vastapainona huonompi työttömyysturva (jos haluaa työttömyysturvaa, yritys täytyy sulkea kokonaan), kirjanpitovelvollisuus ja YEL-maksut. Yrittäjän täytyy myös hankkia itselleen vastuu- ja tapaturmavakuutukset. Yrittäjyydessä on myös riski siitä, että myyty tuote tai palvelu ei mene kaupaksi asiakkaille. Luokka:Taloustiede

Erikoistuminen

Erikoistuminen on keskittymistä suppeammalle alalle, suppeampaan osaamiseen. Erikoistuminen on siis työnjakoa, yhteistyötä ja verkottumista. Erikoistumisen etu on tehokkuuden parantuminen. Kymmenen naulantekijää pystyy tekemään paljon enemmän nauloja erikoistumalla, jakamalla prosessi kymmeneen osavaiheeseen, kuin tekemällä jokainen naula alusta loppuun itse. Tämä oli Adam Smithin vuoden 1776 kirjan keskeisiä havaintoja. Tehokkuus tulee erikoistuneista koneista, välineistä ja työkaluista sekä automaatiotason saavuttamisesta prosessin osassa. Lisäksi erikoistuneessa osassa ei tarvita kaikkia samoja elementtejä, joita tulee olla erikoistumattomassa järjestelmässä. Liukuhihna on esimerkki pitkälle erikoistuneesta toiminnasta. Myös Wikipedia on periaatteessa erikoistumista, verkottumista, yhteistyötä ja siitä seuraavaa tehokkuutta. Erikoistumisen kustannuksia ovat erikoistuneen organisaation osien välisen kommunikaation kasvu sekä erikoistuneiden osien riippuvuus kokonaisuudesta. Globalisaatio voidaan nähdä toistaiseksi suurimpana mahdollisena erikoistumisen, siis tehokkuuden tasona. Globalisaatiossa on oleellista uusi tietotekniikka, joka mahdollistaa globaalisti erikoistuneen organisaation yhteistyön siedettävin kustannuksin ja siedettävässä ajassa. Evoluution peruspiirteitä on ollut mm. erikoistumisen jatkuva kasvu. Ihmisessä on noin 260 erikoistunutta solua, jotka osaltaan tekevät ihmisen mahdolliseksi. Vertaa myös ihmisen kommunikaatiosysteemiä: aivot, muu hermosto ja kemiallinen viestintä verenkierron kautta.

Katso myös

- Työnjako Luokka:Yhteiskuntafilosofia

Verkko

Verkko on perinteisesti yleinen rakenne- tai organisaatiotyyppi olemassaolossa. Verkko muodostuu yhteenliitetyistä järjestelmistä. Verkosto on vastaavasti useiden verkkojen muodostama kokonaisuus, kuten huoneisto on useiden huoneiden muodostama kokonaisuus. Verkkoja löytyy:
- fysiikan, kemian, biologian alalta: fysiikan eri voimat, eläinten ravintoketjut, solun aineenvaihduntareaktioiden verkko, aivojen neuroverkko
- teknologian alalta: kalaverkko, verkkopaita, tietoverkko, rautatieverkko, energiansiirtoverkko
- tietotekniikan alalta: viestintäverkko, tietokoneverkko, puhelinverkko, tekniikan neuroverkot
- sosiologian alalta: ihmissuhdeverkko, sosiaaliset organisaatiot
- matematiikan alalta: verkkoteoria, graafiteoria, laskentaverkko
- talouden alalta: verkostoyritys, yrityksen alihankintaverkko, rahoitusverkko "Verkko" on erisnimenä myös tähdistö. Perinteisesti sosiologiassa ihmisen toiminta on aina verkko. Uudenlainen käsitys verkoista liittyy uusiin digitaalisiin kommunikaatiomahdollisuuksiin. Tällaisen verkon ongelma on sen edellyttämä suuri kommunikaatiotarve. Tämän takia verkot ovat tulossa uudella tavalla oleelliseksi uusien, globaalien ja pienempien kommunikaatioteknologioiden takia.

Verkkotyyppejä

Verkkotyyppejä ovat:
- täysin kytketty verkko: kaikilla osajärjestelmillä yhteys kaikkiin muihin; esim. puhelinverkko liikenteellisesti tai aurinkokunta painovoiman kannalta
- hila: osajärjestelmillä yhteys lähimpiin naapureihin, joilla taas omiin lähimpiin naapureihin jne.; esim. kalaverkko
- hierarkia (pyramidi tai puu): osajärjestelmillä yhteys vain ylemmän tason yhteen osajärjestelmään (esimieheen) ja muutamaan alatason järjestelmään (omiin alaisiin); esim. armeija, hallinto, kirkko ja puu oksineen
- tähti: yksi osajärjestelmä, jolla yhteydet kaikkiin muihin ja muilla ei muita yhteyksiä; esim. puhelinkeskus (keskellä) ja sen tilaajat, puhelimet (yhteys vain keskukseen)
- linja: osajärjestelmällä yhteys seuraavaan, sillä seuraavaan jne.; esim. logistiikkaketju yrityksen kannalta: asiakas - yritys - maahantuoja - valmistaja.
- rengas: kuten linja, mutta viimeisellä myös yhteys ensimmäiseen. Oleellinen ero on em. verkoissa on niissä järjestelmissä, joissa syntyy takaisinkytkentä. Näitä ovat täysin kytketty verkko, hila ja rengas. Niissä takaisinkytkentä, eli vaikutus, joka tulee takaisin systeemin muiden osajärjestelmien kautta voi aiheuttaa alkuperäisen vaikutuksen vahvistumisen, joka voi johtaa epälineaariseen, itseään vahvistavaan kasvuun. Merkittävin ero on jatkossa täysin kytketyn verkon ja hierarkian välillä. Olemme siirtymässä hierarkioista täysin kytkettyjen verkkojen suuntaan. Esim. ulkoistaminen on juuri tätä. Verkottuminen on siirtymistä kohti täysin kytkettyjä verkkoja.

Verkkojen ominaisuuksia

Täysin kytketty verkko: Metcalfen laki

Täysin kytketyn verkon merkittävin ominaisuus sisältyy Metcalfen lakiin: Verkon solmujen (N) määrä kasvaa lineaarisesti, mutta verkon "arvo" tai "tehokkuus" kasvaa eksponentiaalisesti (N
- (N-1) = N
- N -N)). Potentiaalisen arvon lähteenä on verkon yhteyksien määrä. Eli jos täysin kytketyssä verkossa on esimerkiksi 10 solmua, siinä on yhteysmahdollisuus jokaisesta 10:stä solmusta jokaiseen muuhun 9:ään solmuun, eli 10
- 9, eli 90 yhteysmahdollisuutta. Jos verkkoon lisätään yksi solmu lisää, verkon kustannukset kasvavat solmujen osalta 10 prosenttia, mutta yhteyksien määrä kasvaa 11
- 10, eli 110:een, 22 prosenttia. Yleisesti kustannuslisäys prosentteina on 100/S jos solmujen määrä lisätään S:stä (S+1):een ja yhteyslisäys 200/(S-1). Suurissa solmumäärissä verkon "lisäarvo" kasvaa yhden solmun lisäyksellä kaksi kertaa niin paljon kuin solmujen aiheuttamat kustannukset.

Kompleksisuuden hallinta

Oletetaan, että verkon yhdellä toimijalla on 5 prosentin todennäköisyys omistaa ongelman ratkaisussa tarvittava tieto (rinnakkaiset järjestelmät ja järjestelmän toimimistodennäköisyys). Jos hän toimii yksinään, hän saa tarvitsemansa tiedon siis 5 prosentin todennäköisyydellä. Kun hänellä on yhteydet useampaan verkon toimijaan todennäköisyys saada tarvittava tieto (todennäköisyys järjestelmän toimimiselle) kasvaa seuraavasti: toinen toimija: 9,8, kolme toimijaa: 14,3, neljä toimijaa 18,5 jne. Vasta neljäntoista toimijan yhteistoiminta nostaa todennäköisyyden yli 50 prosentin. Monimutkaisessa toiminnassa tarvitaan siis useiden toimijoiden tietoja, rinnakkaista toimintaa, jotta kokonaisuuteen tarvittava tieto saataisiin koottua. Verkko on siis keskeinen väline kokonaisvaltaisen tiedon luomiseen kompleksisista ilmiöistä. Vastaavasti jos yksittäisellä toimijalla on 20 prosentin todennäköisyys omistaa ongelman ratkaisussa tarvittava tieto, toinen toimija lisää onnistumistodennäköisyyden 36, kolmas 48,8 ja neljäs 59 prosenttiin. Monimutkaisuuden kasvaessa tarvitaan yhä enemmän toimijoita, jotta kokonaisuuden hallinnassa tarvittava tieto olisi mahdollista saada. Tällöin yhteinen tiedonsiirtoverkko ja yhteiset tietokannat nousevat myös tärkeiksi. Oleellista ovat myös yhteistoiminnan vaatimat kustannukset, transaktiot toimijoiden välillä. Verkon yhteyksien arvo verkon solmulle riippuu verkon mahdollistamien informaatio-vuorovaikutusten sisällöstä, laadusta ja ajantasaisuudesta, verkon mahdollistamasta lisäarvoa luovasta logiikasta ja käyttäjän lisäarvofunktiosta.

Täysin kytketyn verkon erityspiirteitä

Täysin kytketyn verkkojen erityispiirteitä tai niihin liittyviä erikoispiirteitä ovat:
- optimointi muuttuvissa, monimutkaisissa tilanteissa
- johtajien tiedon monopolin murtuminen
- erikoistuminen ja ydinosaamiseen keskittyminen synnyttää verkottumista
- verkot ovat muutoksessa keveitä rakenteita
- valta on verkottumassa, hajaantumassa
- aito viestintä on verkottunutta
- verkko säilyttää moninaisuuden ja siis mahdollistaa innovaatiot
- verkon moninaisuus on vakuutus huonoja päätöksiä vastaan
- verkko mahdollistaa virtuaalisen organisaation, joka on paras kaikessa
- verkon oleellinen asia on horisontaalinen yhteistoiminta oman toimialan, organisaation ulkopuolelle
- verkko vaatii uusia asioita ja taitoja
- verkon voima on sen tiedonkäsittelykapasiteetti kompleksisissa ja dynaamisissa ongelmissa
- verkko vaatii laajaa kommunikaatiota ja yleensä uutta tekniikkaa siihen
- verkko on avoimuutta ja se tappaa puuhastelun Alla näitä verkkonäkökulmia käsitellään hieman tarkemmin. Täysin kytketty verkko ja verkostomuotoinen toiminta optimoi erikoistuneen organisaation muuttuvissa, monimutkaisissa organisaatioissa. Yhä halvempi ja tehokkaampi informaatioteknologia mahdollistaa muuttuvan monimutkaisuuden hallintaan liittyvän koordinoinnin ja ihmisten välisen asioinnin siedettävin kustannuksin. Kontrollivastuu on siirtymässä johtajalta johdettavalle. Organisaation jäsenillä on mahdollisuus saada tietoa, joka ennen oli vain johdon käytössä. Johtajat eivät ole enää tiedon tärkein (ainoa) lähde. Tämän uuden tiedon lähde on tietoliikenne- ja tietokoneverkko ja etenkin internet sähköposteineen, keskusteluryhmineen ja muine tietokantoineen. Verkko merkitsee siis hierarkkisen johdon kannalta pitkälti kontrolloimattomia yhteyksiä. Tämä oli kauhistus Neuvostoliitolle. Sen pitäytyminen hierarkkisissa rakenteissa oli merkittävä osasyy sen tehottomuuteen yhä monimutkaisemman kokonaistoiminnan koordinoinnissa. Vaatimus erikoistumisesta ja ydinosaamiseen keskittymisestä synnyttää täsmäosaamista ja verkottumista. Ydinosaamiseen liittymättömät toiminnat ulkoistetaan ja ne verkottuvat aikaisemman toiminnan ulkopuolelle. Verkottuminen ja erikoistuminen ovat em. mielessä erisuuntaisia ilmiöitä samasta lähtökohdasta. Täysin kytketyt verkot ovat kevyitä, dynaamisia rakenteita, joihin voidaan liittää uusia, arvokkaita yksiköitä muuttamatta rakenteita ja joista voidaan myös lakkauttaa se, mikä ei enää toimi. Tämä tarkoittaa ad hoc - organisaatiomallia. Valta on siirtymässä verkolle. Syntyy poliittisen, taloudellisen, median ja rahan vallan yläpuolella oleva keinotekoinen, toisistaan riippuva, käsitteellinen ylin valta. Joka ei ole kenenkään yksittäisen toimijan kontrollissa. Vrt johtajat yllä. "Aito" viestintä on vuorovaikutusta ja aito vuorovaikutus on verkkomuotoista. On siis olemassa keskeinen yhteys verkon, (vuoro-)vaikutuksen ja viestinnän kanssa. Viestintä on verkkomuotoista. On siis tutkittava tiedon siirtoa, viestintää jos haluaa selvittää verkon toimintaa ja ominaisuuksia. Tällöin tutkimuksen kohteeksi nousevat ainakin joukkotiedotus, tiedonsiirto- ja tietojärjestelmät, informaatiotekniikka. Täysin kytketty verkko poikkeaa oleellisesti muista organisaatiomuodoista; ketjusta, pyramidista, puusta, ympyrästä, tähdestä. Se on ainoa, joka pystyy ennakoimattomaan kasvuun tai ohjaamattomaan oppimiseen. Kaikki muut organisaatiomuodot rajoittavat sitä mitä voi tapahtua. Verkko on vähiten strukturoitunut organisaatio, jolla yleensä voi olla rakennetta. Vain täysin kytketyssä verkossa voi säilyä aidosti moninaisten komponenttien enemmistö yhtenäisenä. Se taas on innovaation keskeinen edellytys, joka taas on menestymisen edellytys jatkossa. Täysin kytketty verkko on myös vakuutusta huonoja päätöksiä vastaan. Se mahdollistaa monien asioiden huomioon ottamisen, eli sillä on laaja tiedonkäsittelykapasiteetti. Kompleksisissa ja dynaamisissa asioissa yhden näkökulman keskeinen huomiointi (organisaation johtaja) johtaa yleensä aina huonoon lopputulokseen. On otettava huomioon useampia ongelman kannalta oleellisia näkökulmia. Nyt voidaan sitten kysyä, että miksi hierarkiset organisaatiot yleensä saavat mitään järkevää aikaiseksi, jos asia on näin. Vastauksia on ainakin kaksi. Ensin, organisaatioiden toiminta on vasta siirtymässä hierarkioista kohti täysin kytkettyjä verkkoja. Toiseksi, oleellista ei ole täydellisyys vaan tehokkaampi toiminta kuin kilpailijalla, suhteellinen etu. Kun täysin kytketyssä verkossa oleva tieto on yleisesti tiedossa, verkko mahdollistaa organisaation, joka on paras kaikessa. Voidaan siis yhdistää kuhunkin ongelmaan parhaat asiantuntijat. Tätä varten tarvitaan tietoa tiedosta, metatietoa ja yhteyksiä eri asiantuntijoiden välille. Täysin kytketyllä verkolla on myös yhteinen intressi huonoja päätöksiä vastaan, koska oleellista on verkon, toimintoketjun, ei yksittäisen organisaation menestys. Verkkomuotoisessa päätöksenteossa valta ja vastuu hajaantuu ja tämä saattaa olla merkittävä oppimisen alue hierarkkiseen johtamiseen tottuneille. Verkkotoiminnan ydin on yhteistoiminta, horisontaalinen taso. Kyky, halu ja tekniset valmiudet viestiä, eli vaihtaa ajatuksia, olla yhteistoiminnassa muiden kanssa. Yhteistoiminta eri hallinnonalojen kesken, yhteistoiminta valtiollisten ja ei-valtiollisten toimijoiden ja asevoimissa varmasti ainakin puolustushaarojen (Joint- taso). Yhteistoiminta merkitsee horisontaalisen tason mukaan tuloa organisaatioon. Horisontaalisen tason mukana tulee tärkeäksi prosessien hallinta, tieto ja sen kulkeminen, verkon eri toimijoiden lisäarvo ja sitoutuminen verkkoon, päämäärien samansuuntaisuus (win- win tilanteiden löytäminen), oppiminen, foorumit joilla strategioita kehitetään, luottamus sekä työnjako ja vastuuttaminen. Täysin kytketyn verkon voima on sen tiedonkäsittelykyvyssä ja siinä, että siltä puutuu sodankäynnissä johtamissodankäynnin maaleiksi hyvin sopivat arvokkaat pistemaalit. Sen heikkous on vaatimus jatkuvasta ja laajasta tiedonsiirtokapasiteetista ja yhteisistä tiedoista, tietokannoista. Tässä mielessä uudet tiedonsiirto- ja tietojärjestelmät tekevät täysin kytketyistä verkoista uudella tavalla mahdollisen. Samoin ongelmien muuttuminen monimutkaisiksi, monitasoisiksi ja amebamaisesti muuttuviksi, "ilkeiksi" tekee verkostosta tarpeellisen, osin jopa välttämättömän. Täysin kytketyn verkon ongelma on sen edellyttämä suuri tiedonsiirtotarve. Tästä syystä verkkokeskeisen toiminnan nousu dominoivaksi liittyy oleellisesti uusien maailmanlaajuisten tietoverkkojen muodostumiseen. Muutos on kyky useiden pienten hajallaan olevien organisaatioiden tiedolli-sesti ja maantieteellisesti laajaan yhä reaaliaikaisempaan yhteistoimintaan. Avoimuus ja verkot tietoyhteiskunnassa tappavat puuhastelun, ammattitaidottomuuden ym. Aiemmin jonkinlainen ammattimies pystyi hämäämään massoja, kun niillä ei ollut keinoja tarkastaa asioita, hankkia tietoa. Nyt asiat ovat muuttuneet tietoverkkojen ja verkottuneen toiminnan aikana. Kun ihmisillä on välineet viestittää toisilleen massamaisesti, globaalisti ja nopeasti maailmasta ympäriltään ja kun ihmisten toiminta perustuu verkottuneeseen kulttuuriin, jokainen puuhastelija tai puuhasteleva organisaatio joutuu naurunalaiseksi. (vrt. MTV3:n Karpon ohjelmat!) Ainoat lääkkeet (?) ovat ammattitaidon nostaminen, ennakoiva reagointi, verkottunut toiminta. Tähän tarvitaan verkkoa ja verkon tietoja. 1990- luvun verkottunut toiminta oli keskittynyt ei-valtiollisiin toimijoihin. Avainkysymys on, milloin valtiolliset toimijat oivaltavat verkottuneen toiminnan voiman ja kehittävät niitä erityisesti verkottuneiden uhkien torjumiseksi. Tämä on tapahtumassa kasvavasti 2000- luvun ensimmäisinä vuosina. Tästä ovat esimerkkejä sellaisen termit kuin ulkoistaminen ja viranomaisyhteistyö. Ei- hierarkkinen järjestelmä on informaatioajan tuote ja se on voimakkaasti riippuvainen informaatiotekniikasta kuten matkapuhelimista, faxeista ja tietokoneverkoista, jotta verkottunut toiminta olisi mahdollista. Sodankäynnissä johtamispaikat ovat hajautuneena verkottuneeseen organisaatioon ja siten vähemmän haavoittuvia johtamissodankäynnille. Verkottuneeseen toimintaan sisältyy avoimuus: Verkossa olevat tietävät tiedonsiirrosta, jolloin valehtelu, omaan pussiin pelaaminen ja kaksinaamaisuus tulee vaikeaksi. Tätä tukee myös luottamuksen korostunut merkitys verkottuneessa toiminnassa.

Verkon tehokkuudesta

Verkon voima riippuu sen hyvästä kyvystä toimia neljällä tasolla: (1) Organisaatiotaso (vähän hierarkia ja paljon itsemääräämisoikeutta), (2) doktriini (syy yhteistoimintaa, toimintaidea), (3) teknologia (laaja tiedonsiirtokapasiteetti), ja (4) sosiaalinen taso (keskinäinen lojaliteetti ja luottamus). Tasot vaikuttavat toisiinsa. Suuri haaste verkossa on lisäksi se, että pitää tuntea muiden toimijoiden tavoitteet, strategiat jne. Vain tuntemalla muiden verkossa toimivien intressit ja toimintalogiikan on mahdollista vaikuttaa niihin. Tiedon kerääminen, tieto tiedosta, on tässä mielessä verkottuneen toiminnan ensi edellytys. Täysin kytketyn verkon toiminta vaatii korkeampaa keskinäistä luottamusta jäsenten välillä kuin esim. hierarkia. Tämä sosiaalinen taso säilyy tärkeänä myös verkkoaikakaudella.

Verkon pullonkauloja

Verkottuneen toiminnan pullonkauloina voidaan nähdä:
- keinotekoisuus (verkosta tulee itsetarkoitus)
- toimijoiden, organisaatioiden ja niiden prosessien yhteensopimattomuus
- eristäytyminen sisäisiin asioihin
- tietojen pihtaaminen
- luottamuksen puute (pahimpia mahdollisia pullonkauloja)
- yhteisten sääntöjen kunnioituksen puute
- yhteisten näkemysten ymmärryksen puute
- sitoutuneisuuden puute
- verkkoon tuodun lisäarvon (resurssien) vähäisyys
- kykenemättömyys oppimiseen
- keskustelufoorumien epäaktiivisuus tai puute ja
- epäselvä työnjako. Vastaavasti edellä olevien positiivisiin ulottuvuuksiin on kiinnitettävä huomiota verkoissa. Em. luettelo asettaa myös merkittäviä vaatimuksia verkkoajan johtajille.

Katso myös

- organisaatio
- verkottuminen
- verkostoituminen
- verkosto

Lähteitä

- A-L Barabasi:"Linked; The New Science of Network" Persus Publishing USA 2002
- S Johnson:"Emergence; The connected life of ants, brains, cities and software" Scribner 2001 USA
- John Arquilla & David Ronfeldt:"The Advent of Netwar" RAND 1996
- Heinz R. Pagels:"The Dreams of Reason; The Computer and the Rise of Sciences of Complexity" Bantam Books 1989 USA
- J Moffat: ”Complexity Theory and Network Centric Warfare” CCRP USA 2003
- M Castells:"The Information Age: Economy, Society, And Culture" Volume I "The Rise of The Network Society" Blackwell Publishers Inc. USA 1999
- "Network Centric Warfare", Department of Defense Report to Congress 27.7.2001 [http://www.dodccrp.org/research/ncw/ncw_report/flash.htm]
- Markku Sotarauta, mm:"Kohti epäselvyyksien hallintaa" [http://www.futurasociety.fi Suomen Tulevaisuuden Tutkimuksen Seura], Finnpublisers Gummerus 1996

Kvarkki

Hiukkasfysiikassa kvarkit ovat alkeishiukkasia, joita pidetään jakamattomina. Kvarkit muodostavat hadroneja, joista tutuimmat ovat protoni ja neutroni. Kvarkkeja on kuutta eri lajia. Vaikka kvarkit keksittiin alun perin teoreettisista syistä selittämään löydettyjen hadronien ryhmittyminen, on niistä saatu myös kokeellista todistusaineistoa. Kaikki kvarkit on havaittu hiukkaskiihdyttimissä. Huippukvarkki löydettiin viimeisenä 23. huhtikuuta 1994. Protonin sisärakenne voidaan myös nähdä antamalla elektronin sirota siitä. Kvarkit vuorovaikuttavat vahvan vuorovaikutuksen kautta, jota luonnehtiva varaus on värivaraus. Ydinvoimat, joilla protonit ja neutronit ovat sitoutuneet toisiinsa atomiytimissä, ovat kvarkkeja toisiinsa sitovan värivoiman jäännösvoimia. Erikoista on se, että kvarkkien sähkövaraus ei ole alkeisvarauksen monikerta, vaan se on alkeisvarauksen murto-osa. Kvarkeilla on myös kuusi antikvarkkia, joilla on vastakkainen sähkövaraus kuin kvarkeilla.

Nimet

Kvarkkien nimet ovat täysin mielikuvituksellisia: ylös (up), alas (down), outo (strange), lumo (charm), pohja (bottom) ja huippu (top). Kahta viimeistä kvarkkia kutsutaan myös nimillä kauneus (beauty) ja totuus (truth). Tarinan mukaan kolme ensimmäisenä löydettyä kvarkkia tunnettiin fyysikoiden keskuudessa alun perin nimillä suklaa, mansikka ja vanilja. Hadronit voidaan jakaa baryoneihin ja mesoneihin; baryonien spin on puoliluku, mesonien kokonaisluku. Nykyään erilaisia hadroneja tunnetaan satoja, tosin useimmat niistä eivät ole pysyviä.

Kvanttiluvut

Kvanttiluvut ovat ominaisuuksia, jotka yksilöivät kunkin hiukkasen. Hadroneita luonnehtivista kvanttiluvuista ensimmäisinä tiedettiin spin, isospin ja outous. Näiden mukaan hadronit keksittiin jakaa ensin kahdeksan hiukkasen oktetteihin tai kymmenen hiukkasen dekupletteihin. Havaittiin, että tämä jako selittyy luontevasti, jos oletetaan hadronien koostuvan vielä pienemmistä rakenneosista eli kvarkeista. Baryonin muodostaa kolme kvarkkia ja antibaryonin kolme antikvarkkia. Mesonit ja antimesonit puolestaan koostuvat yhdestä kvarkista ja yhdestä antikvarkista. Myöhemmin, kun kvarkkeja löytyi lisää, saatiin vielä kolme uutta kvanttilukua: lumo, kauneus ja totuus. Tämän lisäksi kvarkeilla on spin ja baryoniluku. Kaikkien kvarkkien spin on 1/2 ja baryoniluku 1/3. Kvarkin ja antikvarkin kvanttiluvut ovat toistensa vastalukuja. Koska kvarkkien spin on puoliluku, Paulin kieltosääntö estää kahta identtistä (samat kvanttiluvut omaavaa) kvarkkia olemasta samassa tilassa. Kuitenkin näytti siltä, että jotkut hadronit sisältäisivät identtisiä kvarkkeja. Tämän vuoksi oli otettava mukaan vielä yksi kvanttiluku, värivaraus. Nämä värit, joita on kolme kappaletta, eivät liity mitenkään tavallisiin väreihin. Kvarkit voivat muodostaa ainoastaan värittömiä hiukkasia, joiden sähkövaraus on nolla tai alkeisvaraus. Baryoneissa on kaikki eri värit, jolloin ne kumoavat toisensa, mesonissa taas väri ja antiväri. Yksittäisen kvarkin väriä ei voida määrittää, sillä väri vaihtuu koko ajan.

Nimi	Varaus	Arvioitu massa (MeV)	Isospin	Outous	Lumo	Kauneus	Totuus
Ylös (u)	+2/3	1.5...4.5¹	+1/2	0	0	0	0
Alas (d)	−1/3	5...8.5 ¹	-1/2	0	0	0	0
Lumo (c)	+2/3	1 000...1 400	0	0	1	0	0
Outo (s)	−1/3	80...155	0	-1	0	0	0
Huippu (t)	+2/3	178 000 ± 4 300	0	0	0	0	1
Pohja (b)	−1/3	4 000...4 500	0	0	0	-1	0

1. Massojen arviot ovat kiistanalaisia. On ehdotettu että u-kvarkki olisi lähes massaton.

Kvarkkien vankeus

Kvarkkien ei uskota koskaan esiintyvän yksin, vaan aina kahden tai kolmen ryhmissä. Tätä kutsutaan kvarkkien vankeudeksi. Yhdessäkään vuoden 1977 jälkeen suoritetussa kokeessa ei ole havaittu yksittäistä kvarkkia. Jos otetaan vaikkapa mesoni ja yritetään vetää sen sisältämä kvarkki ja antikvarkki erilleen, tehdään hiukkasten väliseen värivoimakenttään lopulta niin paljon työtä, että kentästä voi materialisoitua uusi kvarkki-antikvarkkipari. Näin kahden erillisen kvarkin sijaan käteen onkin jäänyt tyhjästä putkahtanut uusi mesoni. Luokka:Fysiikka Luokka:Alkeishiukkaset ko:쿼크 ja:クォーク simple:Quark

Atomi

Atomi on alkuaineen kemiallisesti pienin osa. Sana tulee alun perin kreikan sanasta atomos, joka tarkoittaa jakamatonta. Suurin osa atomista on tyhjää. Atomin keskellä on pieni positiivinen ydin, joka muodostuu nukleoneista: positiivisesti varautuneista protoneista (p⁺) ja varauksettomista neutroneista (n⁰). Ytimen hiukkasten lukumäärä on atomin massaluku. Ytimen ympärillä on negatiivisesti varautuneista elektroneista koostuva elektroniverho. Perustilassaan atomit ovat sähköisesti neutraaleja, jolloin protoneja ja elektroneja on yhtä paljon. Atomit luokitellaan tavallisesti järjestysluvun mukaan, joka vastaa protonien lukumäärää. Eri alkuaineet löytyvät jaksollisesta järjestelmästä. Saman alkuaineen atomeja, joiden järjestysluku on siis sama mutta joilla on erilainen massaluku, kutsutaan isotoopeiksi. Isotooppien kemialliset ominaisuudet ovat samanlaisia, mutta ne voivat erota esimerkiksi radioaktiivisuutensa puolesta. Atomin ydin määrää alkuaineen, mutta elektroniverho sen, millaisia ioneja ja yhdisteitä voi syntyä. Elektroniverhossa ovat mahdollisia vain tietyt muutokset, jotka määräytyvät elektronien energiatilan mukaan. Yksinkertaisin atomi on vetyatomi, jonka järjestysluku on 1 ja jossa on yksi protoni ja yksi elektroni. Ioneja muodostuu, kun atomi tai kemiallinen yhdiste luovuttaa tai ottaa vastaan yhden tai useamman elektronin.

Atomimalleja

Käsitteenä atomi on hyvin vanha. Jo Demokritos ehdotti, että kaikki koostuu atomeista ja tyhjyydestä, ja, koska atomeissa ei ole tyhjyyttä, ne ovat jakamattomia, sillä ainoastaan tyhjyys voi erottaa kappaleet toisistaan. Atomit eivät kuitenkaan ole nykytiedon mukaan jakamattomia vaan koostuvat pienemmistä alkeishiukkasista. Nykyisistä, tieteellisiin havaintoihin perustuvista atomimalleista ensimmäinen on Joseph Thomsonin rusinapullamalli. Atomin oli havaittu olevan sähköisesti neutraali mutta koostuvan erimerkkisesti varatuista hiukkasista. Klassisen teorian mukaan ainoa mahdollinen pysyvä atomimalli oli sellainen, jossa positiiviset ja negatiiviset hiukkaset ovat tasaisesti levittyneet atomiin kuin rusinat pullaan. Ernest Rutherford teki kuitenkin kokeen, jossa hän pommitti ohutta kultakalvoa alfahiukkasilla. Suureksi yllätyksekseen hän havaitsi, että pieni osa hiukkasista kimposi kalvosta takaisin muiden mennessä läpi, ikään kuin suurin osa atomista olisi tyhjää täynnä ja vain pieni ydin sisältäisi kaiken massan. Rutherford päätyi aurinkokuntamalliin, jossa elektronit kiertävät positiivista ydintä. Tämä malli ei klassisessa fysiikassa voi kuitenkaan olla vakaa, sillä liikkuvat elektronit säteilisivät energiansa pian pois. Niels Bohr ratkaisi ongelman esittämällä, että elektronit kiertävät ydintä vain tietyillä pysyvillä, stationaarisilla radoilla. Bohrin mallissa elektronit säteilevät vain siirtyessään radalta toiselle absorboimalla tai emittomalla fotonin. Mallin heikkoudet liittyvät siihen, että se ei mitenkään selitä tätä kvantittumista. Lopulta fyysikot kuten Erwin Schrödinger saivat kehitettyä kvanttimekaanisen atomimallin, jossa elektronit muodostavat ytimen ympärille todennäköisyyspilviä: koskaan ei voi tietää varmasti missä elektroni on, vaan se on ikään kuin levittäytynyt koko avaruuteen. Kvanttimekaniikan monimutkaisuuden ja järjenvastaisuuden vuoksi Rutherfordin ja Bohrin yksinkertaisia malleja käytetään edelleen opetuksessa, ja useimmat ihmiset ajattelevatkin atomeja edelleen pieninä aurinkokuntina. Kvanttimekaaninen atomimalli on kuitenkin todistettu päteväksi useilla äärimmäisen tarkoilla kokeilla.

Linkkejä

- Hiukkasseikkailu: http://physics.joensuu.fi/ope/materiaali/hiukkasfysiikka/ Luokka:Fysiikka Luokka:Kemia ms:Atom ko:원자 ja:原子 simple:Atom th:อะตอม

Solu

:Solun muut merkitykset, katso Solu (täsmennyssivu). Solu (täsmennyssivu) Solu (täsmennyssivu) Solut voidaan jakaa prokaryootteihin eli esitumallisiin ja aitotumallisiin. Esitumallisiin kuuluvat lähinnä bakteerit ja aitotumallisiin eläin-, sieni- ja kasvisolut. Eläinten solut voidaan jakaa somaattisiin soluihin ja sukusoluihin eli ituradan soluihin. Solun löysi ensikerran Robert Hooke vuonna 1665. Yksi solu voi muodostaa kokonaisen eliön tai ne voivat muodostaa monisoluisia eliöitä tai näiden elimiä. Solut voivat lisääntyä eli jakautua joko mitoottisesti tai meioosissa. Soluja on erikokoisia ja yleensä niiden läpimitta vaihtelee 0,01-01 millimetrin välillä. Ihmisen suurimpia soluja ovat munasolut, hermosolut ja lihassolut ja pienimpiä siittiösolut ja punasolut. Ihosolun koko on noin 11-12 µm. Ihmisen solut elävät yleensä kuukausia tai vuosia, mutta suolen sisäpinnan solut ja jotkut valkosolut elävät vain vuorokausia. Hermo- ja lihassolut sen sijaan ovat hyvinkin pitkäikäisiä ja aivosolut saattavat elää yli sata vuotta.

Solun rakenne

Yleensä soluista on 60-90 prosenttia vettä. Solujen tärkeimpiä orgaanisia yhdisteitä ovat hiilihydraatit, lipidit ja proteiinit. Solun erottaa ympäristöstään solukalvo ja kasveilla sekä prokaryooteilla soluseinä. Solukalvon sisäpuolelle jää solulima (sytosoli). Suurin osa solun aineenvaihdunnasta tapahtuu solulimassa, jossa aitotumallisilla on myös useita soluelimiä ja tuma. Esitumallisissa soluissa ei ole lipidikalvon erottamia soluelimiä eikä tumaa. Solun perintötekijät sijaitsevat aitotumallisissa soluisa tumassa, joka on eristetty solulimasta tumakalvolla. Esitumallisten solujen perintöaines on pakkautunut osaan solulimasta. Tätä osaa kutsutaan nimellä nukleolus.

Soluelimet

Solukalvo/Solukelmu

Solua rajaa solukalvo: rasvahappokaksoiskalvo, jossa rasvahappojen hydrofiiliset ("vettä rakastavat") osat ovat kalvon pinnoilla, hydrofobiset ("vesikauhuiset") osat kalvon keskellä. Solukalvo ympäröi solulimaa, joka käsittää kaiken solukalvon sisälle jäävän. Solukalvossa on runsaasti proteiineja, joista osa läpäisee solukalvon molemmilta puolilta, osa vain toiselta puolelta. Kalvoproteiineissa on myös kiinni hiilihydraattiosia. Esimerkkejä kalvoproteiineista ovat mm. ionikanavat, ionipumput ja reseptorit.

Tuma

Tuma sijaitsee solulimassa ja sitä ympäröivä tumakalvo. Tumakalvo on solukalvon tavoin rasvahappokaksoiskalvo. Toisin kuin solukalvo, tumakalvo ei ole tiivis. Siinä on paljon tumahuokosia, joiden läpi mRNA ja muut molekyylit pääsevät solulimaan. Geenit sijaitsevat tuman kromosomeissa koodattuina DNA:han.

Solulima

Solulimassa sijaitsee useita soluorganelleja (soluelimiä). Solulimassa on myös runsaasti proteiineja ja RNA:ta. Proteiinisynteesi tapahtuu solulimassa. Soluliman ionipitoisuus poikkeaa huomattavasti solua ympäröivästä. Solukalvon natriumkaliumpumput kuljettavat jatkuvasti natriumia pois solusta ja kaliumia sisään. Tähän kuljetukseen tarvitaan ATP:n energiaa. Na-K-pumpun toiminnan seurauksena solulima on negatiivisesti varautunut solunulkopuoliseen matriksiin (Extracellular matrix, ECM) verrattuna. Varaus on edellytys hermo- ja muiden solujen toiminnalle, ja sen häviäminen johtaa solun kuolemaan.

Solun tukiranka

Solun tukirankana solulimassa on mikrotubuluksia, mikrofilamentteja ja välikokoisia säikeitä. Mikrotubulukset toimivat solun sisäisessä kuljetuksessa tuman ja solun reunaosien välillä: dyneiini ja kinesiini moottoriproteiinit liikkuvat mikrotubuluksia pitkin ja vievät mukanaan proteiineja tms. solun muihin osiin. Mikrofilamentteihin kuuluu mm. lihassolun aktiini. Lihassolun supistuessa limittäin järjestyneet myosiinimolekyylit tarttuvat aktiinimolekyyliin ja vetävät aktiineja hieman lähemmäs. Seurauksena on lihassolun lyheneminen. Vastaavaa aktiinin ja myosiinin interaktiota tapahtuu muissakin soluissa, mutta vähemmän dramaattisin seurauksin. Välikokoiset säikeet vaihtelevat solutyypin mukaan. Solun tukirangan komponentit toimivat yhdessä pitäen yllä solun muotoa.

Kalvorakenteiset soluelimet

Solukalvo - Tumakotelo - Mitokondrio - Endoplasmakalvosto - Golgin laite - Eriterakkulat - Endosomit - Lysosomit - Peroksisomit - Kuljetusrakkulat

Kalvottomat soluelimet

Mikrotubulukset - Mikrofilamentit - Välikokoiset filamentit - Sentriolit - Ribosomit - Glykogeeni - Rasvapisarat - Värekarvat

Solun toiminta

Energian tuotanto

Solu ottaa energian ECM:stä pääosin glukoosina ja rasvahappoina. Rasvahapot pilkotaan solulimassa, jolloin syntyy NADH:ta. Glukoosi pilkotaan mitokondrion sitruunahappokierrossa, jolloin syntyy hiilidioksidia, NADH:ta ja FADH2:ta. Mitokondrion hengitysketjussa NADH ja FADH2 luovuttavat protoninsa. Seurauksena mitokondrion sisemmän kalvon eri puolille syntyy protonikonsentraariogradientti. Protonipumppu antaa protonikonsentraation tasoittua tekemällä samalla ADP:sta ja fosfaatista ATP:ta. ATP on solun perusenergiavaluutta, jota entsyymit käyttävät reaktioihinsa. ATP:n huono puoli on, että sitä ei voida säilöä suuria määriä.

Endo- ja eksosytoosi

Solu ottaa aineita ympäristöstään endosytoosilla, joka voidaan jakaa kahteen: fagosytoosiin ("solusyönti") ja pinosytoosiin ("solun juominen"). Molemmissa tapahtumissa solun ulkopuolella olevat molekyylit kiinnittyvät solukalvon reseptoreihin ja saavat aikaan solukalvon vetäytymisen kuopalle. Kuoppa syvenee, ja lopulta kuoppa irtoaa solun sisälle endosomina ja solukalvo umpeutuu kiinnittymällä vastakkaiseen reunaan. Endosomi yhdistyy solussa lysosomin kanssa. Lysosomi sisältää entsyymejä, jotka hajottavat endosomin sisällön solun käyttöön. Esimerkkinä fagosytoosista on, kun fagosytoivat solut (makrofagit, neutrofiilit) syövät bakteereja ja tappavat ne sisällään. Jotkin bakteerit esimerkiksi tuberkuloosi ja shigella voivat elää solun sisällä estämällä endosomin ja lysosomin fuusiota. Fagosytoosin jälkeen ns. myöhäinen endosomi yleensä liitetään uudestaan kalvolle eksosytoosilla, jolloin sen sisältämät kuona-aineet vapautuvat soluvälitilaan. Eksosytoosi on käänteinen endosytoosille.

Kirjallisuutta

- Jyrki Heino ja Matti Vuento: Solubiologia (WSOY, 2004, ISBN 951-0-28955-8) Luokka:Solubiologia ms:Sel ko:세포 ja:細胞 simple:Cell th:เซลล์ (ชีววิทยา)

Perhe

:Matematiikassa perhe tarkoittaa joukkoa, jonka alkiot ovat joukkoja. Perhe on kahden tai useamman henkilön muodostama yhteisö, jossa usein vähintään kahden yksilön välillä on pitkäaikainen (useimmiten seksuaalinen) kiintymyssuhde. Tavallisimmillaan perheeseen kuuluu kaksi eri sukupuolta edustavaa henkilöä sekä heidän mahdollliset jälkeläiset ts. lapset. Jos kahdella henkilöllä on lapsia, heitä kutsutaan äidiksi ja isäksi. Mahdollisesti myös lemmikkieläimet lasketaan perheenjäseniksi. Äiti ja isä elävät yhdessä joko avioliitossa tai avoliitossa. Vaihtoehtoisesti myös kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä voi muodostaa perheen. Myös yksinhuoltaja ja lapsi voivat muodostaa perheen. Ydinperhe on lapsiperhe, jossa vanhemmat ovat lapsien biologiset vanhemmat. Uusperheiksi kutsutaan sellaisia perheitä, jossa isällä ja/tai äidillä on lapsia aiemmasta perhesuhteesta. Ydinperheen lisäksi aikaisemmin perheeseen kuului myös isovanhempia. Mahdollisesti perheillä oli ennen myös palvelusväkeä, jotka saattoivat tulla perheen kanssa niin läheisiksi, että heidät miellettiin osaksi perhettä. Edellä kuvatun kaltaiset ydinperhettä laajemmat perheet ovat edelleen yleisiä useimmissa maissa. Luokka:Perhepolitiikka Luokka:Sosiaaliset suhteet ms:Keluarga ja:家族 simple:Family

Heimo (kansa)

:Heimo tarkoittaa myös tieteellisen luokittelun tasoa Heimo tarkoittaa kansatieteellisenä ja sosiologisena käsitteenä varhaiskantaisilla kulttuuri- ja kehitysasteilla olevia kylien, sukujen, asutusten tai muiden vastaavien yhteisöjen muodostamaa ykseyttä, jossa yleensä vallitsevat sama kulttuuri ja kieli. Heimolla voidaan viitata myös esimerkiksi suomalaisten kansan alkuperäisiin toisitaan poikkeaviin alueellisiin, kielellisiin ja kulttuurillisiin väestöryhmiin. Suomalaiset saattavat myös puhua karjalaisista tai virolaisista heimokansana tai heimoveljinä. Tällöin sanaa "heimo" käytetään alkuperäisemmässä merkityksessään sukulaisuuden ilmaisijana.

Katso myös

- Heimosodat Luokka:Kansatiede Luokka:Sosiologia

Valtio

Valtio on Max Weberin määritelmän mukaan "oikeusjärjestyksenä ja hallitsemiskoneistona toimiva pakkoyhteisö, joka onnistuneesti vaatii itselleen fyysisen väkivallan käytön legitiimiä monopolia määrätyllä maantieteellisellä alueella". Yleensä tähän määritelmään liitetään myös vaatimus siitä, että väkivaltamonopoli yleisesti hyväksytään alueella. On hyvä huomata, että väkivaltamonopolin yleinen hyväksyntä on mahdollista myös diktatuureissa ja muissa totalitaarisissa järjestelmissä. Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein: Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien vuorovaikutussuhteiden verkostosta josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan mm. hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen, (yksityiseen) taloudelliseen ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Kansakunta on käsite joka viittaa yleensä valtion tai jonkin etnisen ryhmän jäsenten yhteisöön. Moderni valtio, jonka voi katsoa syntyneen feodalismin ajan jälkeen 1500-luvulta eteenpäin, on rakentanut legitimiteettinsä pitkälti siihen, että sen on katsottu olevan kansakunnan organisaatio, kansallisvaltio.

Suomen valtio

Suomessa valtion legitimiteetti perustuu demokraattiselle valtioteorialle ja hallitusmuodon 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Vaaleilla hankitun valtuutuksen perusteella eduskunta käyttää yhdessä tasavallan presidentin kanssa lainsäädäntövaltaa, ja riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa. Valtion yleistä hallitusta varten taas on olemassa valtioneuvosto. Hallitusmuodon mukaisessa kolmijako-opissa esitetään käsitys kansakunnan valtiollisen vallan jakamisesta.

Valtion tehtävät

(1900-luvun alussa Woodrow Wilsonin jaottelun mukaan)
- järjestyksen vaaliminen; ihmisten ja omaisuuden suojaaminen väkivallalta
- miehen ja vaimon, lasten ja vanhempien välisten oikeudellisten asioiden käsittely
- omaisuuden hallussapito, siirto ja vaihdon säätely sekä näiden oikeudellisten vastuualueiden määrääminen velkojen ja rikosten suhteen
- sopimusoikeuksien määrittäminen yksilöiden välillä
- rikosten rankaisu ja määrittely
- oikeusriitojen ratkaisu siviiliasioissa
- poliittisten velvollisuuksien, oikeuksien ja kansalaisuuden määrittäminen
- valtion asioiden hoito toisten valtioiden kanssa; valtion suojaaminen ulkoiselta vaaralta tai hyökkäykseltä sekä valtion kansainvälisten suhteiden edistäminen Sittemmin valtion tehtävien piiri on etenkin läntisissä demokratioissa laajentunut.

Erilaiset valtiotyypit

Ideologia, jossa valtio puuttuu lähes täydellisesti yhteiskunnan toimintaan, tunnetaan nimellä totalitarismi. Suomessa valtioon kuuluu sellaisia piirteitä, että voidaan käyttää termiä hyvinvointivaltio. Libertaarisessa teoriassa valtio joko on minimaalisimmillaan supistettu pelkäksi väkivaltakoneistoksi, jolloin käytetään termiä yövartijavaltio (ideologiana minarkismi), tai valtiosta on luovuttu kokonaan ja siirrytty autonomisiin kapitalistisiin alueisiin (ideologiana anarkokapitalismi). Valtion valvomat oikeudet voidaan jakaa kahteen ryhmään: negatiiviset oikeudet ja positiiviset oikeudet. Negatiivinen oikeus on vapaus joltakin: vapaus kidutuksesta tai oikeus tuoda mielipiteensä julki ilman rangaistusta (ts. sananvapaus). Positiivinen oikeus on oikeus johonkin: oikeus koulutukseen tai oikeus ruokaan. Perinteiset länsimaiset oikeusvaltiot pitävät ihmisoikeuksia ja muita negatiivisia oikeuksia usein itsestäänselvyyksinä. Sen sijaan maan politiikan vasemmistolaisuus määrää sen, missä määrin positiivisia oikeuksia on toteutettu. Suomalainen hyvinvointivaltio pyrkii perinteisesti tarjoamaan hyvin suuren osan positiivisista oikeuksista. Monet kommunistiset ja totalitaristiset valtiot – Kiina etunenässä – loukkaavat kansalaistensa negatiivisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia oikeuttaen loukkauksen positiivisilla oikeuksilla. "Kansalaisilla ei ehkä ole sananvapautta, mutta he saavat syödäkseen" kuuluu heidän perustelunsa.

Yhteiskuntateoriat

Erilaiset yhteiskuntateoriat voidaan jakaa mm. individualistisiin ja kollektivistisiin. Alkuperäiset moraaliset yhteiskuntateoriat, joista kaikkien muiden teorioiden voidaan sanoa kasvaneen, ovat liberalismi, demokratia ja sosialismi. Historiallinen kehitys on tapahtunut tuossa järjestyksessä. Puoluepoliittinen ryhmittäytyminen on kuitenkin tapahtunut pitkälti erilaisten konkreettisten asia- ja intressiristiriitojen eikä suoraan suurten poliittisten teorioiden mukaan.
- Liberalismi
- Anarkokapitalismi: valtio loukkaa aina ihmisten oikeuksia, joten sitä ei voi perustella.
- Minarkismi: yövartijavaltio on pienin paha tai yövartijavaltio syntyy luonnonoikeuksia loukkaamatta (Robert Nozick)
- Sosiaaliliberalismi: yksilönvapauksista voidaan joustaa, kun heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointi turvataan (John Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria) tai kokonaishyöty on riittävä (utilitarismi)
- Demokratia
- Rousseau: jos kansan yleistahto määrää yksilöiden vastaisesti, toteutuu kollektivistinen vapaus eikä vapauden periaatetta näin loukata
- Hegel: valtio on ihmiskunnan kehityksen tulos ja itseisarvo, mahdollisuus ihmisille toteuttaa ei-itsekkäitä päämääriä
- Marxilaisuus: valtio on aina luokkaherruuden väline
- marxismi-leninismi: valtiovallasta on tehtävä proletariaatin herruuden väline
- anarkososialismi: valtiovalta, kuten muutkin herruden muodot, on tuhottava

Valtio organisaationa

Valtio on myös yksi ihmisen organisoitumisen muoto. Sitä edeltää klaani tai heimo ja sitä seuraa moderni kulttuuri ja globalisaatio. Valtio tuli mahdolliseksi hierarkkisen organisaatiomuodon keksimisen myötä. Valtio mahdollisti uuden hallinnon elättämisen lähinnä maatalouden ylijäämän, verotuksen turvin. Quincy Wrightin mukaan kauppa ja teknologia edeltää organisatorista ja lakiin perustuvaa muutosta. Tämän mukaan globaali tietotekniikka ja globaali vapaakauppa ennakoisivat globaaleja organisaatioita ja globaaleja lakeja. Globalisaatio tuskin merkitsee valtion nopeata romuttumista, mutta selvästi sen roolin muuttumista. Itseorganisoitumista soveltaen globaali taso kontrolloi muodostuttuaan alempia, kulttuuria ja valtioita. Vrt. valtion kontrolli kansalaisiin. Valtioiden toiminnassa tarvitaan yhä enemmän valtioiden välistä, jopa globaalia yhteistoimintaa. Em. kehitys korostaa mm. kokonaisturvallisuuden käsitettä.

Katso myös

- Luettelo valtioista
- sodankäynti valtioiden aikana Luokka:Politiikka Luokka:Hallinto ja:国家 simple:State th:รัฐ

Globalisaatio

Globalisaatio eli kansainvälistyminen eli maapalloistuminen on käytöltään hyvin moniulotteinen termi. Karkeasti määritellen se tarkoittaa yhteisöllistä muutosta ja lisääntyviä yhteyksiä ihmisten välillä. Globalisaatio on siis globaalia verkottumista.

Globalisaation ulottuvuuksista

Ongelmalliseksi termin tekee se, että sillä on monia ulottuvuuksia. Globalisaatio voidaan ymmärtää: #taloudellisena käsitteenä (yleisin käsite). Todellisuudessa globalisaatio-termiä voidaan käyttää myöskin: #kulttuurin #informaation #ja laajimmillaan myös hallinnon tasolla, näiden globalisoitumisprosessina. Asiayhteydestä riippuen globalisaatio on siis joko ihmisten lähentymistä toisiaan kohti, markkinoiden lähentymistä toisiaan kohti tai jopa globaalia hallintoa. Joissain määrittelyissä globalisaatio-termi korostaa kansallisvaltioiden rajojen hämärtymistä ja etenemistä kohti tietynlaista maailmankansalaisuutta.

Globalisaatio ja McLuhan

Keskeinen teoria globalisaatiossa onkin McLuhanin maailmankylä-teoria, jossa maailma vähitellen, tekniikan kehityksen kautta, kutistuu kuin yhdeksi pieneksi kyläksi, jossa ihmiset ovat yhtä lähellä kuin heimossa ihmiset kylän keskusaukiolla. Tekniikka on tässä tapauksessa poistanut välimatkat.

Globalisaation vaikutuksia

Toisen maailmansodan jälkeen globalisaatio on yleisesti liitetty tiettyihin kehityssuuntiin, kuten tavaroiden vapaampaan liikkumiseen maailmanmarkkinoilla, ihmisten liikkuvuuteen ja tiedonkulkuun.
- yleensä globalisaatioon liitetään:
- kansanvälisen kaupan kehitys
- pääoman lisääntyminen suorina ulkomaisina sijoituksina
- kansallisvaltioiden rajojen yli tapahtuvan viestintätekniikan kehitys
- suurempi kansainvälinen kulttuurivaihto (esimerkiksi amerikkalainen kulutuskulttuuri, idän eksotiikka yms.)
- monikulttuurisuuden vähentyminen (länsimaistuminen, amerikanisaatio yms.)
- valtioiden suvereniteetin vähentyminen
- vallan siirtyminen ylikansallisille organisaatioille
- poliittisen vallan katoaminen kokonaan tietyillä osa-alueilla
- turismin ja matkailun laajeneminen
- siirtolaisuuden (laillisen ja laittoman) lisääntyminen
- maailmanlaajuisen dataliikenteen kehitys
- maailmanlaajuisten rahamarkkinoiden kehitys
- ylikansallisten yhtiöiden suurentuva asema maailmanmarkkinoilla
- rahaliikenteeseen sitoutuvien organisaatioiden (WTO, IMF etc.) vallan kasvu
- standardoituminen (tekijänoikeuslait, yhteensopivuus yms.), joista tulee globaalin yhteistoiminnan mukana tärkeitä. Vuodesta 1945 kansainvälisen kaupan tiellä olevia esteitä on purettu sopimusteitse, esimerkiksi GATT-sopimuksen (General Agreement on Tariffs and Trade) kautta.
- Vapaan kaupan edistäminen
- Tariffien vähentäminen tai poistaminen kokonaan, vapaakauppavyöhykkeiden perustaminen
- Pääoman valvonnan vähentäminen (esimerkiksi valtiollisen valvonnan)
- Etuostojen (esimerkiksi valtioiden alihankkijoilta) vähentäminen (johtaa kilpailuttamiseen)
- Älyllisen pääoman turvaaminen
- tekijänoikeuslakien standardoiminen
- "tekijänoikeus" -käsitteen ja -lakien laajentuminen uusille osa-alueille ja lainsäädännön tiukentuminen
- patenttien maailmanlaajuinen tunnustaminen
- geenien, ohjelmistojen ym. tiedon siirtyminen patenttijärjestelmän piiriin Globalisaatio vaikuttaa keskeisimmin tiedon, esim. globaalin median ja globaalin tietotekniikan alueella. Tiedosta ja sen liikkeistä tulee globaalia. Toiseksi se vaikuttaa erikoistumisen kautta tavaroiden tuotannossa. Sen sijaan globalisaatio ei vaikuta suoraan niinkään paljon palveluihin, joissa ihmisen täytyy olla paikalla, eli esim. syöminen, parturi, hieronta jne. Jälkimmäisimmissä toimii lokalisaatio.

Globalisaatio ja systeemit

Globalisaatiossa ihmisen organisoitumisen taso kasvaa kansallisvaltioiden ja kulttuurien yli. Tässä mielessä se viittaa emergenssiin ja systeemien toisiinsa luoviin tasoihin. Sodankäynnissä Quincy Wright on jo 1940- luvulla käyttänyt hyvin samantyyppistä mallia. Jos globalisaatio on systeemi, suurempi kuin osiensa summa niin itseorganisoitumisen perusteella globalisaatio käyttää kontrollia osiinsa, siis valtioihin ja yksilöihin nähden. Tämä selittää esim. tunnetta kansallisvaltioiden vallan pienenemisestä. Tunne johtuu siis siitä, että kansallisvaltioiden valta pienenee. Vertaa myös EU tai yksilön ja heimon valta valtiossa.

Globalisaation historia

Globalisaatiota kaupassa ja ihmisten välisenä siirtymisenä rajoitti vuosituhansia sopivan infrastruktuurin puute. Ei osattu navigoida valtamerillä eikä kuljetuskapasiteetti ollut merkittävä. Ensimmäisiä globalisaatioita lienee ollut ihmissuvun leviäminen Afrikasta Eurooppaan, Aasiaan ja muihin maanosiin. Ensimmäinen tekninen globalisaatio 1500-luvulla koski valtameripurjehduksen syntyä. Globaali kommunikaatio, vaikkakin hidas tuli mahdolliseksi. Toinen tekninen globalisaatio(1850) koski kuljetuskustannusten radikaalia halpenemista (höyrylaivat ja junat). Globaalit tiedonsiirtovälineet (lennätin) olivat kapasiteetiltaan pieniä, mutta ensimmäisen kerran tietoa pystyttiin välittämään suurimmalla mahdollisella nopeudella, valon nopeudella, eli lyhyt sanoma muutamassa minuutissa maapallon toiselta puolelta sen toiselle puolelle. Seuraava muutos (1920) koski lokaalia tasoa, tiedon siirron helpottumista (puhelin) ja kuljetusten paikallista tasoa (autot). Kolmas globalisaatio (2000) koski tiedon siirron, käsittelyn ja tallenuksen radikaalia halpenemista ja muuttumista liikkuvaksi ja joka paikkaa ulottuvaksi sekä matkustamisen globalisoitumista (suihkukone jo 1960- luvulta). Laajemmat viestinsiirtokanavat ovat mahdollistaneet toimintojen hajauttamisen globaaliksi, esim Swissairin siirtää yhtiön taustatoiminnot (kirjapito, sihteerit ym.) Intiaan. Tai tietokoneohjelmien teko jatkuvana 24 tunnin prosessina kolmella 8 tunnin aikavyöhykkeillä ja siirto seuraavalle aikavyöhykkeelle viestintäsatellittien ja valokaapeliden kautta. Globaalin kommunikaation esimerkki ihmistasolla on että jo vuonna 1969 Atlantin ylitti 6 miljoona lentomatkustajaa, viisi kertaa enemmän kuin parhaimpanakaan laivamatkavuonna. Mielenkiintoinen globalisaation historian tausta on myös Quincy Wrightin havainto siitä, että kauppa ja teknologia ennakoi organisatorista ja lakiin perustuvaa kehitystä. Meillä on selvät havainnot globaalista kaupasta ja globaalista informaatiotekniikasta. Ne ennakoisivat Wrightin mukaan globaaleja organisaatioita ja globaalia lainsäädäntöä. Myös Wrightin havainto tiedonkäsittelyn muutoksesta seuraavan suuremman organisaatiotason edellytyksenä on globalisaation kannalta mielenkiintoinen. Meillä on kirjapainotaidon jälkeen syntynyt radikaalisti uusi tietotekniikka: globaali elektroninen, tietokoneperusteinen ja integroitu tiedon käsittely, välittäminen ja tallennus.

Katso myös

- Anti-globalisaatio
- erikoistuminen
- systeemi
- postmoderni sodankäynti
- Internetin olemuksesta
- Mitä Linux kertoo nykyajasta?
- Ihmisen organisoitumisen tasot evoluutiossa
- Noopolitik, globaali mielen politiikka Luokka:Politiikka ja:グローバリゼーション

Merkantilismi

Merkantilismi oli absolutismin ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa. Tavoitteena oli ylijäämäinen kauppatase, eli viennin oli oltava tuontia suurempi. Tämä saavutettiin monopoleilla, tulleilla ja kauppakielloilla, jotka estävät merkantilismin mielestä haitallista kilpailua. Lisäksi pyrittiin voimakkaasti edistämään teollisuutta, erityisesti viennin korvaamiseksi kotimaisella tuotannolla. Merkantilismin taustalla oli käsitys, jonka mukaan maailman varallisuus (ennen kaikkea jalometallivarat) on vakio, ja jokainen itseään kunnioittava valtio pyrkii haalimaan siitä itselleen mahdollisimman suuren osan. Joskus merkantilistinen politiikka sai pikkumaisia piirteitä, esimerkiksi saatettiin kieltää kahvin juonti tai määrätä, miten leveät pitsit kauluksessa sai olla. Joissakin tapauksissa valtion virkamiehet puuttuivat jopa kankaan kuviointiin. Merkantilismi johtikin laajaan salakuljetukseen. Tärkeimpänä merkantilismin kehittäjänä oli Ranskan Ludvig XIV:n talousneuvoja Jean Baptiste Colbert.

Katso myös

- Absolutismi
- Siirtomaa
- Organisaatiomuodot
- Taloudellinen liberalismi Luokka:Poliittinen historia Luokka:Kauppa ja:重商主義

Heinz R. Pagels

Heinz R. Pagels (1939 - 1988) oli amerikkalainen filosofi ja fyysikko. Pagels oli New Yorkin Tiedeakatemian toiminnan johtaja, Rockfellerin Yliopiston apulaisprofessori ja International League for Human Rights- organisaation presidentti. Hän kuoli 49-vuotiaana vuorikiipeilyonnettomuudessa Yhdysvalloissa.

Ajatuksia uudesta tieteen paradigmasta

:Jos nykyaikaisen tieteen kolme ensimäistä vuosisataa ovat laajentaneet ihmisen aistimia, opettaneet aineen ja elämän rakennetta, niin kolme seuraavaa vuosisataa näkevät kompleksisuuden tieteen nousun. (Dreams of Reason: The Rise of the Sciences of Complexity, s. 318) Heinz R. Pagels esittää ja perustelee kirjassaan "Dreams of Reason: The Rise of the Sciences of Complexity" vuodelta 1988 seuraavan tieteen 300 vuoden paradigman, kompleksisuuden hallinnan ja sen keskeisen välineen, tietokoneen. Tietokone korvaa edellisen paradigman keskeiset tutkimusvälineet, kaukoputken ja mikroskoopin tai tulee niiden rinnalle. Tämä liittyy Joseph Needhamin ja Herbert Spencerin "Integrative levels"- teoriaan: Evoluutiossa syntyy jatkuvasti uusia tasoja, jotka perustuvat aiempiin. Uusien tasojen järjestelmiä on aina vähemmän kuin aikaisempia ja toisaalta nämä harvemmat järjestelmät sisältävät enemmän ominaisuuksia, ovat siis kompleksisempia. Alkuräjähdyksestä nykypäivään saadaan seuraava ketju: kvarkit, alkeishiukkaset, atomit, molekyylit, solut, monisoluiset, monisoluisten yhteisöt, monisoluisten yhteisöjen yhteisöt, ...., globaali yhteisö, globalisaatio. Keskeistä on Pagelsin mukaan myös, että aiempi tiede, pyrkimys ongelman osien ymmärtämiseen on johtanut umpikujaan. Luonto on osoittanut, että osia voi yhdistellä lukemattomilla tavoilla, josta luonto käyttää kuitenkin vain muutamaa yhdistelmää. Eikä osista selviä, mitä yhdistelmiä luonto käyttää. On lähdettävä liikkeelle kokonaisuuksista, joka johtaa heti kompleksisuuteen. Kun kokonaisuus nostetaan tärkeäksi, tullaan myös verkkoon. Vain sillä on tarvittava kokonaisvaltainen tieto ongelman osista ja mahdollisuus kokonaisuuden hahmottamiseen. Tärkeäksi tulee siis tieteiden välinen yhteistoiminta tieteessä, viranomaisten yhteistoiminta hallinnossa ja puolustushaarojen ja aselajien yhteistoiminta asevoimissa. Pagels on vakuuttunut, että "ne kansakunnat ja kansat, jotka hallitsevat monimutkaisuuden uuden tieteen, tulevat olemaan seuraavan vuosisadan taloudellisia, kultturellisia ja poliittisia supervaltoja". Ilmeistä on että, ne ovat myös sotilaallisia suurvaltoja. Ihminen voi Pagelsin mukaan pitää 7 (+-2) erillistä aihetta huomionsa keskipisteessä. Näin pienen kapasiteetin mieli ei pysty koskaan käsittämään sadoista muuttujista koostuvien kompleksisten järjestelmien käyttäytymistä. Suuret lineaarisen optimoinnin yhtälöryhmät saattavat sisältää miljoonia muuttujia ja ovat täysin ihmisen laskenta- ja käsityskyvyn ulkopuolella ilman tietokoneita ja niiden avustamaa tulosten havainnollistamista, visualisointia. Pagelsin mukaan teoreettinen ja kokeellinen tiede saa tietokoneen mukana rinnalleen kolmannen tieteen lajin, laskennallisen tieteen. Tietokone mahdollistaa myös uudenlaiset kokeet, tietokonesimulaatiot. Pagels jatkaa, että kompleksisuuden maailmassa rinnakkainen (verkko) painottuu peräkkäisen (hierarkkisen) järjestelmän sijasta. Peräkkäinen järjestelmä voidaan yleistää hierarkkiseksi järjestelmäksi ... Hierarkkiset järjestelmät ovat sellaisia, että niissä on aina yläpuoli ja alapuoli kaikilla tasoilla. Jos yläpuoli poistetaan, kaikkia alla oleva on irti muusta järjestelmästä. Pagels arvioi, että kompleksisempia järjestelmiä syntyy luontoon, mm. koska uudella suuremmalla tasolla ei ole ekologisia kilpailijoita ja koska niiden muodostuminen on mahdollista. Pagelsin mielestä kolme malleja tunnistavaa järjestelmää, aivot, immuunijärjestelmä ja evoluutio, voivat olla itse asiassa samoja, jos ne nähdään abstrakteina periaatteina. Vain aikaskaala, jolla ne toimivat on erilainen. Evoluutio toimii satojen tuhansien vuosien aikaskaalalla, immuunijärjestelmä päivien ja aivot millisekuntien. Myös tiede on Pagelsin mukaan malleja tunnistava, selektiivinen, siis evolutionäärinen järjestelmä. Pagelsin mukaan ydinfysiikka, atomifysiikka, kemia, molekyylibiologia, biokemia, ja genetiikka ovat itsenäisiä oppeja, joilla on oma arvonsa, seurauksena niiden syihin liittyvästä irtikytkeytymisestä toisistaan. Tässä Pagels viittaa vahvasti emergenssiin, joka luo jokaiselle aineen järjestyksen tasolle omat ominaisuudet ja niille omat lait. Pagelsin mukaan "hypoteettis-deduktiivinen järjestelmä" muodostuu pohjimmiltaan valistuneesta arvauksesta, tieteellisestä hypoteesista, jota seuraa kyseisen hypoteesin ankara testaus ja kritiikki. Tämä ei ole tiedemiesten käyttämä ainoa metodi, mutta se selvittää pääidean - tieteellinen metodi on sopiva sekoitus inspiraatiota ja jäykkyyttä. Sopivan sekoituksen keksiminen on suuren tiedemiehen merkki. Katso tähän liittyen myös intuitio. Pagelsin mukaan teoriat ovat kaikki pakostakin tilapäisiä, jopa "vääriä" jossain absoluuttisessa mielessä. Niitä ei voida verifioida, vain todistaa vääriksi. Pagelsin mukaan tietokone, kompleksisuuden tieteen työväline, paljastaa uuden kosmoksen havainnoinnin kuten ei koskaan aiemmin. Johtuen sen kyvystä käsitellä ja prosessoida valtavia määriä tietoa luotettavalla ja mekaanisella tavalla, tietokone tieteellisenä tutkimusvälineenä, on jo paljastanut uuden universumin. Tämä universumi oli aiemmin saavuttamaton, ei sen takia että se oli liian pieni tai liian kaukana, vaan koska se oli niin kompleksinen, että yksinkään ihmismieli ei pystynyt sitä repimään auki.

Tuotanto

- "The Cosmic Code: Quantum Physics as the Language of Nature" Bantam Books, USA 1982
- "Computer Culture: The Scientific, Intellectual and Social Impact of the Computer" New Yorkin tiedakatemian julkaisussa 1984
- "Perfect Symmetry: The Search for the Beginning of Time" Bantam Books, USA 1986
- "Dreams of Reason: The Rise of the Sciences of Complexity " Bantam Books, USA 1988.
- H. Guyford Stever & Heinz R. Pagels:" The High Technologies and Reducing the Risk of War" New Yorkin tiedakatemian julkaisussa 1986

Katso myös:

- emergenssi
- filosofia
- fysiikka

Linkkejä

- [http://www.edge.org/pagels_dedication.html Pagelsin Muistosivu]

Maatalousyhteiskunta

Maatalousyhteiskunta alkoi, kun ihminen ryhtyi keräämisen sijasta hoitamaan kasveja, tehostaakseen niistä saamaansa energiaa, lääkeaineita tai muita hyödynnettäviä osia. Merkittävä muutos oli, kun ihminen siirtyi energiansaannissaan metsästyksestä, kalastuksesta ja keräilystä pääosin maataloustuotteisiin. Energia saatiin lähinnä ihmisestä ja eläimistä. Orjuus oli merkittävä talouden energianlähde. Yksi orja oli laskennallisesti 100 wattia (yhden ihmisen "teho") ja yksi hevonen noin 700 wattia. Yksikin orja, hevosesta puhumattakaan edusti merkittävää energiatarpeen lisäystä perheen tarvitsemaan energiaan. Maatalous synnytti tiiviimmän yhteisön, jolloin kontaktien ja tiedon vaihdon määrä kasvoi. Suurempi yhteisö vaati uutta suurempaa organisaatiota ihmismäärien, suurempien töiden ja erikoistuneemman yhteisörakenteen hallintaan. Edeltävä vaihe, eli suurriistan metsästys oli jo luonnut uuden organisaation pohjaa. Maatalousyhteiskunnan pohja oli usko, uskonto. Papit tulkitsivat olemassaolon rakennetta ja antoivat selityksen arkielämän ilmiöille. Esimerkiksi sairaus tai veden puute oli jumalien rangaistus synnistä tai muusta vastaavasta. Maatalousyhteiskunnassa esineet tehtiin käsityönä. Niiltä puuttui pitkälti yhteensopivuus, eli esim. miekan tuppi valmistettiin tietylle miekkayksilölle. Maatalousyhteiskunnassa maatalous oli ihmisten pääosan elinkeino ja koko muu yhteiskunta perustui maatalouden ylijäämään. Maatalouden ylijäämä mahdollisti erikoistumisen, esimerkiksi pappien, hallinnon, sotilaiden ja käsityöläisten elättämisen. Abstraktimmin ylijäämä mahdollisti uskonnon, tieteen, taiteen ja teknologian uudenlaisen kehittymisen. Teollisuutta ja tietoa oli hyvin vähän verrattuna maatalouden merkitykseen. Maatalousyhteiskuntaa luonnehtii syklinen ajankäsitys, yksinkertaisuus, pysyvyys ja luonnon yliherruus ihmiseen nähden. Maatalousyhteiskunnan vaikuttaminen perustui pääosin väkivaltaan, sodankäyntiin. Maatalousyhteiskunta on keskeisesti aluksi valtiota pienempi ja myöhemmin valtiollinen ilmiö. Maatalousyhteiskuntaa edelsi keräily- ja metsästysyhteiskunta ja maatalousyhteiskuntaa seurasi teollisuusyhteiskunta.