Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Osake

Osake

Osake on osakeyhtiö-muotoisen yrityksen liikkelle laskema (emissio), tavallisesti jälkimarkkinakelpoinen rahoitusinstrumentti. Laskemalla liikkeelle osakkeita yritys kerää sijoittajilta oman pääoman ehtoista rahoitusta. Vastineeksi sijoittajalta saamastaan rahasta yhtiö luovuttaa tälle osakkeen. Osake antaa osakkeenomistajalle oikeuden yhtiön voitonjakoon ja päätöksentekoon. Osakepääomalle voidaan maksaa tuottoa vasta jos vieraan pääoman (laina) ehdoilla saadulle rahoitukselle on ensin maksettu korvaus, korko. Osakkeenomistajille maksettavaa korvausta kutsutaan osingoksi. Yhtiöllä voi olla useampia osakesarjoja, joilla voi olla erilaiset oikeudet voitonjakoon tai päätöksentekoon. Osakkeiden ostamista, myymistä ja hallinnointia kutsutaan sijoittamiseksi. Julkisen osakeyhtiön (Oyj) osakkeet voivat olla kaupankäynnin kohteina arvopaperipörssissä. Katso myös
- Arvopaperi Luokka:Sijoittaminen Luokka:Rahoitus ms:Saham ko:주식 ja:株式

Osakeyhtiö

Osakeyhtiö on suomalainen yhtiömuoto. Osakeyhtiöitä säädellään osakeyhtiölaissa, jonka muuttaminen ja tulkitseminen kuuluu oikeudenalojen systematiikassa kauppaoikeuden alle. Osakeyhtiön osakkaat eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa yhtiönsä veloista. Käytännössä varsinkin pienten osakeyhtiöiden omistajaosakkaat joutuvat takaamaan yhtiönsä lainoja, eikä yhtiön perustamisvaiheessa yhtiömuodon valitsemista ole syytä perustaa vastuukysymyksille. Osakeyhtiön hallintoelimiä voivat olla hallintoneuvosto, hallitus ja toimitusjohtaja. Osakeyhtiön perustaminen edellyttää sen merkitsemistä kaupparekisteriin, jota ylläpitää Patentti- ja rekisterihallitus. Normaalisti yhtiö pyrkii tuottamaan voittoa, mutta yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä myös, että yhtiö ei tavoittele voittoa. Osakeyhtiöt on jaettu julkisiin ja yksityisiin osakeyhtiöihin.

Yksityinen osakeyhtiö (oy)

Osakeyhtiön perustaminen vaatii osakepääomaa, jota yksityisen osakeyhtiön kohdalla pitää olla vähintään 8 000 euroa. Yksityinen osakeyhtiö on huomattavasti yleisempi kuin julkinen osakeyhtiö. Se ei voi listautua pörssiin muuttumatta ensin julkiseksi osakeyhtiöksi, eikä sitä koske samat tiedonanto- ja muut velvollisuudet kuin julkista osakeyhtiötä. Lyhenne oy on englanniksi ltd ja ruotsiksi ab.

Julkinen osakeyhtiö (oyj)

Julkinen osakeyhtiö tarkoittaa yhtiötä, jonka osakkeilla saa käydä julkisesti kauppaa yleisölle. Julkisen osakeyhtiön tulee julkaista osavuosi- ja vuosikatsaukset. Sen osakepääoman tulee olla vähintään 80 000 euroa. Sillä pitää olla toimitusjohtaja ja ainakin 3 hallituksen jäsentä. Kaikki suomalaiset pörssiyhtiöt ovat julkisia osakeyhtiöitä. Julkisen osakeyhtiön lyhenne on englanniksi Plc (Public Limited Company). On myös julkisia osakeyhtiöitä, jotka eivät ole pörssissä kaupankäynnin kohteena.

Asunto-osakeyhtiö

Asunto-osakeyhtiö on voittoa tuottamaton asuntojen omistamiseen erikoistunut yhtiömuoto. Kukin osakkeen omistaja saa hallintaansa yhtiöjärjestyksessä määrätyt huoneistot. Hallintaoikeuden ulkopuolelle jäävästä yhtiön omaisuudesta(esim. piha ja rappukäytävät) osakkaat vastaavat yhdessä. Osakkailta kerätään yhtiövastiketta kulujen katteeksi.

Linkit


- [http://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/lainsaadanto/oyl.html Osakeyhtiölaki]
- [http://www.prh.fi Patentti- ja rekisterihallitus] Luokka:Yhtiömuodot

Rahoitusinstrumentti

Rahoitusinstrumentti on väline, jonka avulla yrityksen on mahdollista kerätä rahoittajilta pääomaa molemmille osapuolille sopivilla ehdoilla. Rahoitusinstrumentit jaetaan tavallisesti kolmeen: omaan pääomaan, vieraaseen pääomaan ja välirahoitusinstumentteihin. Oman pääoman ehtoisista instrumenteista tavallisin on osake, vieraan pääoman ehtoisista taas laina. Muita rahoitusinstumentteja ovat mm. osakkeet, optiot ja warrantit. Jälkimarkkinakelpoisilla rahoitusinstrumentilla voidaan käydä kauppaa pörssissä. Luokka:Sijoittaminen Luokka:Rahoitus

Osinko

Osinko on osakeyhtiön osakkailleen jakama voitto-osuus. Osinkoa voidaan jakaa, jos osakeyhtiöllä on edellisiltä tilikausilta kertynyttä ylijäämää. Osingonjaosta päättää osakeyhtiön yhtiökokous. Suomalaiset yritykset jakavat osinkoa yleensä vuosittain tilinpäätöksen valmistuttua. Osinkoon on oikeutettu jos omistaa osakkeet osingosta päättävän yhtiökokouspäivän päätteeksi. Seuraavaa arkipäivää nimitetään osingon irtoamispäiväksi jolloin ostetulla osakkeella ei ole enää osinko-oikeutta tässä osingonjaossa. Osakkeen omistuksen merkitseminen rekisteriin vie aikaa kolme arkipäivää joten kolmatta arkipäivää yhtiökokouksen jälkeen nimitetään osingon täsmäytyspäiväksi johon mennessä rekisteriin merkityt osakkeet ovat siis oikeutettuja osinkoon. Vuosina 2003 ja 2004 ovat useat suomalaiset yritykset jakaneet lisäosinkoja vuonna 2005 voimaantulevan osinkoverotuksen muutoksen vuoksi. Jaettava osinko on yleensä rahaa, mutta voi olla myös esimerkiksi toisen yhtiön osakkeita. Luokka:Sijoittaminen Luokka:Rahoitus

Sijoittaminen

Sijoittaminen tarkoittaa tavallisesti rahoitusinstrumenttien ostoa, hallussapitoa ja myymistä tarkoituksena tehdä voittoa. Näistä instrumenteista yleisimpiä ovat julkisen kaupankäynnin kohteena oleva pörssinoteeratut osakkeet, mutta sijoituksen kohteena voivat olla myös muun muassa warrantit, rahasto-osuudet, kiinteistöt ja raaka-aineet. Sijoittamisessa keskeistä on tavoiteltava tuotto ja siedettävä riski. Riskiä voidaan pyrkiä hallitsemaan hajauttamalla. Sijoittaminen tarkoittaa myös yksityisyritykseen - eli ei pörssissä listattuun yritykseen - sijoittamista. Sijoittaja on henkilö, joka omistaa arvopapereita tai osuuksia yrityksistä. Yksityishenkilöiden sijoitustoiminta voidaan nähdä yhtenä pitkäaikaisen säästämisen muotona. Tällöin erityisen suureen arvoon nousee toiminnan pitkäjänteisyys ja hajauttaminen. Sijoitustoimintaa harjoittavat yhtiöt ovat rahoituslaitoksia.

Katso myös


- Rekyyli
- Hajauttaminen
- Rahoitusinstrumentti
- Osake
- Warrantti
- Emissio
- Komissio
- Arvopaperi
- Arvo-osuus Luokka:Harrastukset Luokka:Sijoittaminen ja:投資

Pörssi

Pörssi on markkinapaikka yritysten osakkeille. Pörssinoteeratut yritykset ovat yleensä suuryrityksiä.

Katso myös


- Helsingin pörssi
- Nasdaq
- Yleisindeksi Luokka:Sijoittaminen ko:증권거래소 ja:証券取引所 th:ตลาดหลักทรัพย์

Arvopaperi

Arvopaperi on arvopaperikaupan kohteena oleva asiakirja tai arvo-osuus, kuten osake tai joukkovelkakirja. Myös juoksevat velkakirjat ovat arvopapereita. Arvopaperin käsitettä ei ole Suomessa määritelty lainsäädännön tasolla. Ruotsalaisen mallin mukaisesti arvopaperi voidaan määritellä siten, että sen välitön hallinta on sen osoittaman etuuden saamisen välttämätön edellytys. Arvopaperin vaihdantaa on pyritty edistämään lainsäädännön keinoin, jotta arvopapereilla käytävä kauppa ei kärsisi lainsäädännöstä johtuvien epävarmuustekijöiden vuoksi. Muun muassa varastetun arvopaperin vilpittömässä mielessä oleva ostaja saa saantosuojaa arvopaperin oikeaa omistajaa kohtaan, toisin kuin varastetun irtaimen reaaliesineen kohdalla. Oikea omistaja ei siis voi vaatia arvopaperin takaisin luovuttamista enää sen jälkeen, kun arvopaperin oikeudettomasti haltuunsa saanut on ennättänyt luovuttaa sen kolmannelle. Varastettu tai kadonnut arvopaperi voidaan käräjäoikeuden päätöksellä kuolettaa. Luokka:Sijoittaminen

Luokka:Rahoitus

Luokka:Taloustiede

Leïla Ben Ali

Née Leïla Trabelsi, Leïla Ben Ali est la seconde épouse de Zine El-Abidine Ben Ali, président de la République de Tunisie. Originaire du Kram, elle est issue d'une famille nombreuse de onze enfants. Elle a exercé la profession de coiffeuse. Ben Ali et elle ont eu deux filles (Nesrine et Halima) et un fils Mohamed Zine né le 20 février 2005. Ben Ali, Leila

Forex wadysawowo pokoje disco polo online slots WARSAW










































:: RELATED NEWS ::
Monti Alburni
I Monti Alburni sono un massiccio carsico ricco di doline, grotte, cavità, inghiottitoi che si trova tra la valle del Sele e del Tanagro e facente parte dell'Appennino Campano. La sua natura carsica ha favorito la formazione di un gran numero di grotte e cavità (circa 400) tra le quali sono famose quelle di Castelcivita, le più estese del sud Italia
Alburni
I Monti Alburni sono un massiccio carsico ricco di doline, grotte, cavità, inghiottitoi che si trova tra la valle del Sele e del Tanagro e facente parte dell'Appennino Campano. La sua natura carsica ha favorito la formazione di un gran numero di grotte e cavità (circa 400) tra le quali sono famose quelle di Castelcivita, le più estese del sud Italia
Atlantic Records
La Atlantic Records (o Atlantic Recording Corporation) è una etichetta discografica fondata nel 1947 da Ahmet Ertegun e Herb Abramson. Nei primi anni '50 ad Ahmet si unirono prima Jerry Wexler e poi Nesuhi Ertegun. Nata come casa discografica indipendente, negli
Emerson, Lake and Palmer
Emerson Lake & Palmer, formatisi nel 1970, hanno costituito uno dei primi supergruppi (venivano così chiamati quei gruppi i cui componenti erano già famosi come solisti o come appartenenti ad altri gruppi molto noti).

Biografia

I tre musicisti provenivano da esperienze precedenti con diversi gruppi già affermati nel panorama rock. In particolare Keith Emerson (il tastierista del gruppo) proveniva dai
Juan Sebastian Veron
Juan Sebastián Verón (Buenos Aires 9 marzo 1975) è un calciatore argentino di ruolo centrocampista. E' alto 186 centimetri e pesa 80 Chilogrammi. Egli è il figlio di Juan Ramón Veron, conosciuto anche come "La Bruja" (La Strega), grande calciatore argentino che nel 1968 vinse la Coppa
Sparta (gruppo musicale)
Gli Sparta sono un gruppo punk formatosi nel 2001 dallo scioglimento degli At the drive-in.

Discografia


- Wiretap Scars (2002)
- Porcelain (2004)

Membri


- Paul Hinojos
- Jim Ward
-
Time and a Word
Time and a Word è il secondo album del gruppo di rock progressivo Yes.

Il disco

Fu pubblicato da Atlantic Records a metà del 1970 in Europa e in novembre negli Stati Uniti. Fu l'ultimo album realizzata dalla formazione originale del gruppo, composta da Read More...

All Rights Reserved 2005 wikimiki.org