Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Osinko

Osinko

Osinko on osakeyhtiön osakkailleen jakama voitto-osuus. Osinkoa voidaan jakaa, jos osakeyhtiöllä on edellisiltä tilikausilta kertynyttä ylijäämää. Osingonjaosta päättää osakeyhtiön yhtiökokous. Suomalaiset yritykset jakavat osinkoa yleensä vuosittain tilinpäätöksen valmistuttua. Osinkoon on oikeutettu jos omistaa osakkeet osingosta päättävän yhtiökokouspäivän päätteeksi. Seuraavaa arkipäivää nimitetään osingon irtoamispäiväksi jolloin ostetulla osakkeella ei ole enää osinko-oikeutta tässä osingonjaossa. Osakkeen omistuksen merkitseminen rekisteriin vie aikaa kolme arkipäivää joten kolmatta arkipäivää yhtiökokouksen jälkeen nimitetään osingon täsmäytyspäiväksi johon mennessä rekisteriin merkityt osakkeet ovat siis oikeutettuja osinkoon. Vuosina 2003 ja 2004 ovat useat suomalaiset yritykset jakaneet lisäosinkoja vuonna 2005 voimaantulevan osinkoverotuksen muutoksen vuoksi. Jaettava osinko on yleensä rahaa, mutta voi olla myös esimerkiksi toisen yhtiön osakkeita. Luokka:Sijoittaminen Luokka:Rahoitus

Osakeyhtiö

Osakeyhtiö on suomalainen yhtiömuoto. Osakeyhtiöitä säädellään osakeyhtiölaissa, jonka muuttaminen ja tulkitseminen kuuluu oikeudenalojen systematiikassa kauppaoikeuden alle. Osakeyhtiön osakkaat eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa yhtiönsä veloista. Käytännössä varsinkin pienten osakeyhtiöiden omistajaosakkaat joutuvat takaamaan yhtiönsä lainoja, eikä yhtiön perustamisvaiheessa yhtiömuodon valitsemista ole syytä perustaa vastuukysymyksille. Osakeyhtiön hallintoelimiä voivat olla hallintoneuvosto, hallitus ja toimitusjohtaja. Osakeyhtiön perustaminen edellyttää sen merkitsemistä kaupparekisteriin, jota ylläpitää Patentti- ja rekisterihallitus. Normaalisti yhtiö pyrkii tuottamaan voittoa, mutta yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä myös, että yhtiö ei tavoittele voittoa. Osakeyhtiöt on jaettu julkisiin ja yksityisiin osakeyhtiöihin.

Yksityinen osakeyhtiö (oy)

Osakeyhtiön perustaminen vaatii osakepääomaa, jota yksityisen osakeyhtiön kohdalla pitää olla vähintään 8 000 euroa. Yksityinen osakeyhtiö on huomattavasti yleisempi kuin julkinen osakeyhtiö. Se ei voi listautua pörssiin muuttumatta ensin julkiseksi osakeyhtiöksi, eikä sitä koske samat tiedonanto- ja muut velvollisuudet kuin julkista osakeyhtiötä. Lyhenne oy on englanniksi ltd ja ruotsiksi ab.

Julkinen osakeyhtiö (oyj)

Julkinen osakeyhtiö tarkoittaa yhtiötä, jonka osakkeilla saa käydä julkisesti kauppaa yleisölle. Julkisen osakeyhtiön tulee julkaista osavuosi- ja vuosikatsaukset. Sen osakepääoman tulee olla vähintään 80 000 euroa. Sillä pitää olla toimitusjohtaja ja ainakin 3 hallituksen jäsentä. Kaikki suomalaiset pörssiyhtiöt ovat julkisia osakeyhtiöitä. Julkisen osakeyhtiön lyhenne on englanniksi Plc (Public Limited Company). On myös julkisia osakeyhtiöitä, jotka eivät ole pörssissä kaupankäynnin kohteena.

Asunto-osakeyhtiö

Asunto-osakeyhtiö on voittoa tuottamaton asuntojen omistamiseen erikoistunut yhtiömuoto. Kukin osakkeen omistaja saa hallintaansa yhtiöjärjestyksessä määrätyt huoneistot. Hallintaoikeuden ulkopuolelle jäävästä yhtiön omaisuudesta(esim. piha ja rappukäytävät) osakkaat vastaavat yhdessä. Osakkailta kerätään yhtiövastiketta kulujen katteeksi.

Linkit


- [http://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/lainsaadanto/oyl.html Osakeyhtiölaki]
- [http://www.prh.fi Patentti- ja rekisterihallitus] Luokka:Yhtiömuodot

Osake

Osake on osakeyhtiö-muotoisen yrityksen liikkelle laskema (emissio), tavallisesti jälkimarkkinakelpoinen rahoitusinstrumentti. Laskemalla liikkeelle osakkeita yritys kerää sijoittajilta oman pääoman ehtoista rahoitusta. Vastineeksi sijoittajalta saamastaan rahasta yhtiö luovuttaa tälle osakkeen. Osake antaa osakkeenomistajalle oikeuden yhtiön voitonjakoon ja päätöksentekoon. Osakepääomalle voidaan maksaa tuottoa vasta jos vieraan pääoman (laina) ehdoilla saadulle rahoitukselle on ensin maksettu korvaus, korko. Osakkeenomistajille maksettavaa korvausta kutsutaan osingoksi. Yhtiöllä voi olla useampia osakesarjoja, joilla voi olla erilaiset oikeudet voitonjakoon tai päätöksentekoon. Osakkeiden ostamista, myymistä ja hallinnointia kutsutaan sijoittamiseksi. Julkisen osakeyhtiön (Oyj) osakkeet voivat olla kaupankäynnin kohteina arvopaperipörssissä. Katso myös
- Arvopaperi Luokka:Sijoittaminen Luokka:Rahoitus ms:Saham ko:주식 ja:株式

2003

Tapahtumia

Tammikuu


- 1. tammikuutaLuíz Inácio Lula Da Silvasta tuli Brasilian 37. presidentti.
- 1. tammikuuta – Pascal Couchepinista Sveitsin presidentti.
- 13. tammikuutaMaurice Gibb kuoli sydänkohtaukseen floridalaisessa sairaalassa.
- 22. tammikuuta – Viimeinen onnistunut yhteys Pioneer 10 -avaruusluotaimeen, yhteen kaukaisimmista ihmisen tekemistä avaruusaluksista.
- 24. tammikuutaYhdysvaltain Department of Homeland Security aloitti toimintansa. Siihen yhdistettiin tulli, salainen palvelu ja liittovaltion poliisin koulutus.
- 30. tammikuutaYhdistyneen kuningaskunnan, Espanjan, Italian, Portugalin, Unkarin, Puolan, Tanskan ja Tšekin johtajat ilmoittivat tukevansa Yhdysvaltain suunnitelmia hyökätä Irakiin. Ilmoitus johti maailmanlaajuiseen kritiikkiin.

Helmikuu


- 1. helmikuutaAvaruussukkula Columbia tuhoutui Teksasin yllä palatessaan lennoltaan, kaikki seitsemän astronauttia kuolivat.
- 10. helmikuutaRanska, Saksa ja Venäjä allekirjoittivat julistuksen, jossa ne puoltavat Irakin aseistariisumista ilman sotilaallista hyökkäystä ja vastustavat näin suoraan Washingtonin ja Lontoon suunnitelmia. Samana päivänä Ranska, Saksa ja Belgia käyttävät NATOssa veto-oikeuttaan vastustaen Yhdysvaltojen pyytämää apua Turkille Irakin konfliktissa.
- 14. helmikuuta – Maailman ensimmäinen kloonattu nisäkäs Dolly-lammas kuoli.
- 15. helmikuuta – Yli kuusi miljoonaa ihmistä 600:ssa kaupungissa ympäri maailman protestoi suunnitelmaa hyökätä Irakiin.
- 26. helmikuuta – Yhdysvaltalainen liikemies joutui sairaalaan Hanoissa, Vietnamissa. WHO:n lääkäri Carlo Urbani raportoi epätavallisen tarttuvasta taudista WHO:lle. Liikemies ja Carlo Urbani kuolivat SARS:iin maaliskuussa.
- 26. helmikuutaYhdysvaltain presidentti George W. Bush kertoi puheessaan suunnitelmastaan tehdä Irakista demokratian mallimaa arabimaailmassa.

Maaliskuu


- 1. maaliskuutaArabiemiraatit, Bahrain ja Kuwait kehottivat Saddam Husseinia luopumaan vallasta.
- 1. maaliskuuta – Roy Jones Jr. voitti John Ruizin ja hänestä tuli nyrkkeilyn maailmanmestari.
- 1. maaliskuuta – Turkin parlamentti esti USAn 62 000 miehen hyökkäysjoukkojen sijoittamisen Turkkiin.
- 1. maaliskuuta – Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen suunnittelijaksi epäilty Khalid Sheikh Mohammed pidätettiin Pakistanissa.
- 11. maaliskuutaYK:n alainen pysyvä kansainvälinen sotarikostuomioistuin aloitti toimintansa Haagissa.
- 12. maaliskuutaZoran Djindjic, Serbian pääministeri murhattiin Belgradissa.
- 12. maaliskuuta – WHO asetti maailmanlaajuisen hälytyksen SARS:ista.
- 13. maaliskuutaNature-lehti raportoi 350 000 vuotta vanhoja pystyssä kävelleen ihmisen jalanjälkiä löydetyn Italiasta.
- 14. maaliskuuta – USA:n republikaanien James P. Moran Jr. jätti paikallisjohtajan virkansa kommentoituaan 3. maaliskuuta rauhanprotestissa juutalaisaktiivien ajavan USA:ta sotaan.
- 15. maaliskuutaKiinan kansankongressi valitsi Hu Jintaon Kiinan uudeksi presidentiksi Jiang Zeminin jälkeen.
- 15. maaliskuuta – Keski-Afrikan tasavallassa, presidentti Patessén poissaollessa kapinalliskenraali François Bozizé teki vallankaappauksen ja julisti itsensä maan presidentiksi.
- 16. maaliskuuta – Suomessa järjestettiin eduskuntavaalit.
- 16. maaliskuuta – Yhdysvaltain, Britannian, Portugalin ja Espanjan johtajat tapasivat Azoreilla tavoitteenaan saada YK:n turvallisuusneuvosto päättämään uhata Irakia sodalla, ellei se suostu aseistariisuntaan.
- 16. maaliskuuta – Suurimmat sodanvastaiset mielenosoitukset.
- 17. maaliskuutaKanada ilmoitti, ettei se aio osallistua sotatoimiin Irakia vastaan ilman YK:n hyväksyntää.
- 17. maaliskuuta – Yhdysvaltain presidentti George W. Bush määräsi Saddam Husseinin ja hänen sukunsa poistumaan Irakista 48 tunnin kuluessa uhaten sodalla.
- 20. maaliskuutaIrakin sota: joukot Yhdysvalloista, Britanniasta, Australiasta ja Puolasta hyökkäsivät Irakiin ilman YK:n hyväksyntää ja Bagdadia pommitetaan.

Huhtikuu


- 9. huhtikuuta – USA:n joukot valtasivat Bagdadin päättäen Saddam Husseinin vallan.
- 13. huhtikuutaPaula Radcliffe juoksi uuden naisten maratonin maailmanennätyksen (2.15.25).
- 15. huhtikuutaAnneli Jäätteenmäki valittiin Suomen pääministeriksi.
- 16. huhtikuuta – Korkeasti radioaktiivinen RITEG-majakka joutui venäläisten vorojen uhriksi, ydinmateriaalia upotettiin Suomenlahteen.
- 21. huhtikuuta – Entisesta USA:n armeijan kenraalista Jay Garnerista tuli Irakin valiaikainen hallitsija.
- 30. huhtikuuta – Tutsipresidentti Pierre Buyouan valtakausi päättyi Burundissa.
- 30. huhtikuuta – EU, Yhdysvallat, YK ja Venäjä ilmoittivat Israelin ja Palestiinan johdoille rauhansuunnitelmansa, joka edellytti mm. molemminpuolista aselepoa ja Palestiinan valtion muodostamista ennen toukokuuta 2005.

Toukokuu


- 1. toukokuutaGeorge W. Bush piti puheen lentotukialus USS Abraham Lincolnilla taustallaan näyttävä banneri, jossa luki "tehtävä suoritettu" ("Mission Accomplished").
- 7. toukokuuta – Suomi hävisi Ruotsille MM-jääkiekon puolivälierässä Hartwall-areenalla 5-6, johdettuaan toisen erän jälkeen 5-1.
- 16. toukokuutaCasablancassa, Marokossa sattui useita itsemurhaiskuja, jotka vaativat 41 ihmisen hengen, joukossa iskujen tekijät. Marokon viranomaiset pidättivät useita islamistijärjestön jäseniä, joiden epäiltiin osallistuneen iskujen suunnitteluun.
- 24. toukokuutaEuroviisut Riiassa, Latviassa. Voittajana Turkin Sertab Erener kappaleella Everyway That I Can. Toisena Belgian Urban Trad ja kolmantena Venäjän t.A.T.u..
- 26. toukokuuta – Ehdotettu Euroopan perustuslaki julkistettiin.
- 27. toukokuuta – 300-vuotisjuhlallisuudet alkoivat Pietarissa.
- 27. toukokuuta – Marokossa hyväksyttiin uusi terrorisminvastainen laki toukokuun 16. päivän iskujen seurauksena.
- 29. toukokuuta – BBC:n englantilainen toimittaja syytti julkisesti Blairin hallitusta julkisen mielipiteen manipulointiyrityksistä viitaten Irak-raporttiin, jossa sodan uhkaa toimittajan mukaan liioiteltiin. Aiheesta nousi skandaali sekä mielenosoituksia.
- 31. toukokuuta – Huomattava auringonpimennys Suomessa.

Kesäkuu


- 1. kesäkuutaKiinassa kolmen solan padon tekojärven täyttö alkoi.
- 8. kesäkuuta – Väkivaltaisten taistelujen jälkeen sotilasvallankaappausyritys päättyi Mauritaniassa.
- 16. kesäkuutaKansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA julkaisi raportin Iranin ydinaseisiin liittyvistä toimista ja pyysi maalta lupaa saada suorittaa maassa tutkimuksia.
- 17. kesäkuuta – Liberia allekirjoitti aseleposopimuksen kahden kapinallisryhmän kanssa, jotka hallitsivat yli puolta maan alueesta.
- 18. kesäkuutaAnneli Jäätteenmäki erosi pääministerin paikalta.

Heinäkuu


- 1. heinäkuuta – 500 000 ihmistä marssi Hong Kongissa protestoiden Hong Kongin lain artikkelia 23 maanpetoksesta.
- 2. heinäkuutaKanadan Vancouver valittiin vuoden 2010 talviolympialaisten isäntäkaupungiksi.
- 5. heinäkuutaWHO julisti SARS:in nujerretuksi.
- 18. heinäkuutaBritanniassa puolustusministeriön biologisen sodankäynnin asiantuntija ja Irakin asetarkastaja Tri. David Kelly löydettiin kuolleena metsästä muutaman mailin kotoaan sen jälkeen, kun hän oli antanut haastattelun BBC:lle. Kuolinsyynä pidettiin itsemurhaa.
- 30. heinäkuuta – Viimeinen Volkswagen Kupla valmistui Pueblassa, Meksikossa.

Elokuu


- 1. elokuuta – Laulajattaret Madonna ja Britney Spears vaihtoivat kohusuudelman MTV VMA-tapahtumassa.
- 2. elokuutaYK määräsi rauhanturvaajajoukon Liberiaan.
- 2. elokuuta – Tiedemiesten mukaan otsonikerros näytti elpymisen merkkejä kansainvälisen freonien kiellon jälkeen. [http://news.independent.co.uk/world/environment/story.jsp?story=429802]
- 3. elokuutaTyrvään vanha kirkko otettiin uudelleenrakentamisen jälkeen taas käyttöön.
- 11. elokuutaNATO otti Afganistanin rauhaturvaajien komennon.
- 14. elokuuta – Laajamittainen sähkökatko Yhdysvaltain itärannikolla ja Kanadassa.
- 19. elokuutaYK:n päämajan Bagdadissa toiminut Canal-hotelli räjäytettiin itsemurhaiskussa, 24 kuoli, suurin osa YK:n henkilöstöä. Isku sai YK:n vetäytymään Irakista.
- 25. elokuuta – 52 ihmistä kuoli Mumbaissa, Intiassa kahden pommin räjähdyksessä.

Syyskuu


- 10. syyskuutaRuotsin ulkoministeriä Anna Lindhiä puukotettiin Tukholmassa tavaratalossa. Hän menehtyi seuraavana päivänä.
- 14. syyskuutaRuotsi hylkäsi euron käyttöönoton kansanäänestyksessä.
- 14. syyskuuta – Viro hyväksyi liittymisen Euroopan unioniin kansanäänestyksessä.
- 27. syyskuutaSmart 1 laukaistiin matkaan.
- 28. syyskuutaPaul Tergat teki uuden maratonin maailmanennätyksen (2.04.55).

Lokakuu


- 5. lokakuutaAhmad Kadyrov valittiin Tšetšenian presidentiksi.
- 7. lokakuuta – Republikaani Arnold Schwarzenegger valittiin Kalifornian kuvernööriksi korvaamaan demokraatti Gray Davisin.
- 12. lokakuuta – 30 potilasta kuoli mielisairaalan palossa Randilovštšinassa, Valko-Venäjällä.
- 15. lokakuutaKiinan kansantasavalta teki ensimmäisen miehitetyn avaruuslennon Shenzhou 5 -aluksella.
- 24. lokakuutaConcorden viimeinen kaupallinen lento.
- 31. lokakuutaMahathir Mohamad erosi Malesian pääministerin virasta 22 vuoden jälkeen.

Marraskuu


- 12. marraskuutaIrakissa Nasirijassa itsemurhapommittaja tappoi 23 ihmistä, mukaan lukien ensimmäisen sodan italialaistappiot.
- 15. marraskuuta – Kaksi autopommia räjähti samanaikaisesti Istanbulissa Turkissa kahden synagoogan edessä surmaten 25 ihmistä ja haavoittaen 300. Al-Qaida otti vastuun.
- 17. marraskuutaE18-tien moottoritieosuus Paimion ja Muurlan välillä avattiin liikenteelle.
- 18. marraskuutaYhdysvaltain presidentti George W. Bush teki vierailun Lontooseen massiivisten protestien siivittämänä.
- 20. marraskuuta – Useat pommiräjähdykset Istanbulissa tuhosivat Yhdistyneen kuningaskunnan]] konsulaatin.
- 20. marraskuuta – Poplaulaja [[Michael Jackson
pidätettiin syytettynä lapsen hyväksikäytöstä.
- 23. marraskuutaGeorgian presidentti Eduard Shevardnadze erosi kahden viikon protestien jälkeen syytettynä vaalivilpistä.
- 24. marraskuutaGlasgowssa korkein oikeus langetti 27 vuoden minimituomion Al Ali Mohmed Al Megrahille tuomittuna Lockerbien pommi-iskusta 1988.

Joulukuu


- 7. joulukuutaVladimir Putinia tukeva Yhtenäinen Venäjä -puolue voitti Venäjän parlamenttivaalit.
- 13. joulukuutaSaddam Hussein vangittiin Tikritssä.
- 17. joulukuutaTaru sormusten herrasta -elokuvatrilogian kolmannen osan ensi-ilta.
- 22. joulukuutaItalialaista elintarvikejättiä Parmalatia syytettiin viiden miljardin euron kirjanpitoväärennöksistä.
- 24. joulukuutaHullun lehmän tautia ilmeni Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltiossa. Monet maat kielsivät lihan tuonnin Yhdysvalloista.
- 24. joulukuuta – USA:n lähetystön pyynnöstä Ranska peruutti monta Air Francen lentoa Yhdysvaltoihin terroriepäiltyjen vuoksi.
- 24. joulukuuta – Espanjan poliisi esti ETA:n yrityksen räjäyttää 50 kg pommi Madridin Chamartín-asemalla.
- 25. joulukuutaBeagle 2 -luotain laskeutui Marsiin, mutta siihen ei saatu yhteyttä.
- 25. joulukuuta – Pakistanin presidentti Pervez Musharraf vältti toisen murhayrityksen kahden viikon sisään.
- 26. joulukuutaMaanjäristys tuhosi Bamin kaupungin lounaisessa Iranissa. Yli 40 000 ihmistä kuoli.

Syntyneitä


- 23. toukokuuta – Dewey, ensimmäinen kloonattu peura
- 28. toukokuuta – Prometea, ensimmäinen kloonattu hevonen

Kuolleita


- 12. tammikuutaLeopoldo Galtieri, Argentiinan diktaattori
- 24. tammikuutaGianni Agnelli, Fiatin johtaja
- 1. helmikuuta – Sukkulalennon STS-107 miehistö: Michael P. Anderson, David M. Brown, Kalpana Chawla, Laurel Clark, Rick D. Husband, William McCool ja Ilan Ramon
- 14. helmikuutaDolly-lammas, ensimmäinen kloonattu nisäkäs
- 9. maaliskuutaBernard Dowiyogo, entinen Naurun presidentti
- 12. maaliskuutaZoran Djindjic, Serbian pääministeri (salamurha)
- 29. maaliskuutaCarlo Urbani, SARS:in löytänyt WHO:n lääkäri
- 17. huhtikuuta – Tri. Robert Atkins, 72, Atkinsin dieetin kehittäjä
- 17. huhtikuuta – Antti Satuli
- 21. huhtikuutaNina Simone, yhdysvaltalainen laulaja
- 28. toukokuutaIlya Prigogine, Nobel-palkittu kemisti vuodelta 1977
- 3. kesäkuutaTamara Dernjatin (os. Hramova; s. 6. kesäkuuta 1926), yksi Metro-tyttöjen kolmesta jäsenestä.
- 12. kesäkuutaGregory Peck, näyttelijä
- 16. kesäkuutaGeorg Henrik von Wright, akateemikko ja filosofi
- 26. kesäkuuta – Denis Thatcher, Margaret Thatcherin aviomies
- 29. kesäkuutaKatharine Hepburn, näyttelijä
- 4. heinäkuutaBarry White, laulaja
- 4. heinäkuuta – Jaakko Lassila, pankkiiri
- 22. heinäkuutaUday Hussein ja Qusay Hussein, Saddam Husseinin pojat
- 23. heinäkuutaAnni Polva, kirjailija
- 27. heinäkuutaBob Hope, koomikko ja näyttelijä
- 4. elokuutaVesa Mäkelä, näyttelijä
- 11. elokuutaHerb Brooks, jääkiekkovalmentaja
- 15. elokuutaIdi Amin, Ugandan diktaattori
- 16. elokuutaGösta Sundqvist, lauluntekijä ja laulaja
- 19. elokuutaSérgio Vieira de Mello, brasilialainen diplomaatti ja valtiomies (pommi-isku Bagdadissa)
- 30. elokuutaCharles Bronson, näyttelijä
- 8. syyskuutaLeni Riefenstahl, 101, saksalainen elokuvantekijä.
- 11. syyskuutaAnna Lindh, Ruotsin ulkoministeri (murha)
- 12. syyskuutaJohnny Cash, muusikko
- 28. syyskuutaElia Kazan, elokuvaohjaaja
- 14. lokakuutaLauri Jauhiainen, sanoittaja, käsikirjoittaja, säveltäjä (lyhyen sairauden jälkeen 78-vuotiaana Helsingissä, hän oli syntynyt Pielavedellä 13. kesäkuuta 1925)
- 25. lokakuutaVeikko Hakulinen, kolminkertainen maastohiihdon olympiavoittaja ja maailmanmestari (onnettomuus)
- 29. lokakuuta Franco Corelli, italialainen tenori
- 8. joulukuutaPekka Siitoin, suomalainen kansallissosialisti
- 13. joulukuutaKeiko, miekkavalas

Nobelin palkinnot


- Fysiikka: Aleksei Aleksejevitš Abrikosov, Vitaly Lazarevitš Ginzburg ja Anthony James Leggett "suprajohteiden ja supranesteiden pioneerityöstä"
- Lääketiede: Paul Lauterbur ja sir Peter Mansfield
- Kemia: Peter Agre ja Roderick MacKinnon
- Kirjallisuus: John Maxwell Coetzee
- Rauha: Iranilainen Shirin Ebadi, "Demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamisesta"
- Lisäksi Nobel-säätiön jakama talouspalkinto: Robert F. Engle ja Clive W. J. Granger Luokka:2000-vuosikymmen Luokka:2003 als:2003 ms:2003 zh-min-nan:2003 nî ko:2003년 ja:2003年 simple:2003 th:พ.ศ. 2546

2004

Tapahtumia

Tammikuu


- 1. tammikuutaIrlannista tuli EU:n puheenjohtajamaa.
- 1. tammikuuta – Joseph Deissista Sveitsin presidentti.
- 1. tammikuuta – Pervez Musharraf jatkoi Pakistanin presidenttinä.
- 1. tammikuuta – Ylöjärvestä ja Pudasjärvestä tuli kaupunkeja.
- 3. tammikuutaFlash Airlinesin lento 604 putosi Punaiseen mereen Egyptin rannikolla, tappaen 148 koneessa. Myöhemmin kävi ilmi, että lentoyhtiöllä oli lentokielto joissain maissa turvallisuusrikkomusten vuoksi.
- 4. tammikuutaNASA:n MER-A (Spirit) -luotain laskeutui Marsiin.
- 4. tammikuuta – Mihail Saakašvili voitti Georgian presidentinvaalit.
- 4. tammikuuta – Afganistanin 502 edustajaa käsittänyt kokous pääsi näkemyseroista huolimatta yksimielisyyteen uudesta perustuslaista, jonka on tarkoitus rauhoittaa levottomuudet maassa.
- 5. tammikuutaIntian ja Pakistanin johtajat tapasivat ensi kertaa kolmeen vuoteen huippukokouksessa, jonka aiheena oli Kashimirin aluetta koskevan kiistan rauhanomainen ratkaiseminen.
- 5. tammikuuta – 25-vuotias Mijailo Mijailovic tunnusti puukottaneensa Ruotsin ulkoministeri Anna Lindhin.
- 5. tammikuuta – Britney Spears meni naimisiin lapsuudenystävänsä Jason Allen Alexanderin kanssa. Liitto mitätöitiin Las Vegasilaisessa oikeusistuimessa 55 tuntia myöhemmin.
- 7. tammikuuta – Mijailo Mijailovic tuomittiin Anna Lindhin murhasta.
- 8. tammikuutaIso-Britannian kuningatar Elisabet II kastoi maailman suurimman risteilyaluksen, Queen Mary 2:n, Southamptonissa.
- 8. tammikuuta – Bamissa, Etelä-Iranissa löydettiin 57-vuotias mies elossa raunioista 13 päivää maanjäristyksen jälkeen.
- 9. tammikuutaHanna Pakarinen valittiin Suomen ensimmäiseksi Idols-voittajaksi.
- 15. tammikuutaEtelä-Korean ulkoministeri Yoon Young-kwan joutui eroamaan tuettuaan Yhdysvaltain politiikkaa Pohjois-Koreaa vastaan.
- 16. tammikuutaWeb-sivusto Goatse.cx suljettiin Joulusaaren domain-rekisterin toimesta palvelusääntöjen rikkomuksesta tehdyn valituksen vuoksi.
- 18. tammikuuta – 25 kuoli ja 130 haavoittui pommiattentaatissa liittouman joukkojen päämajaa vastaan Bagdadissa.
- 20. tammikuutaIntia osti Venäjältä 1,5 miljardilla dollarilla 45 000 tonnin lentotukialus Admiral Gorškovin ja 28 MiG-29k-hävittäjää.
- 22. tammikuuta – Hakukoneyhtiö Google julkisti Orkut-yhteisöpalvelun.
- 22. tammikuuta – Euroopan unioni kielsi siipikarjan tuonnin Thaimaasta lintuinfluessan levitessä Kaakkois-Aasiassa.
- 24. tammikuutaNASA:n MER-B (Opportunity) laskeutui Marsiin.

Helmikuu


- 1. helmikuutaJanet Jacksonin rinta paljastui suorassa Super Bowl XXXVIII -televisiolähetyksessä, mikä johti valtavaan mediakohuun Yhdysvalloissa.
- 1. helmikuuta – Minassa, Saudi-Arabiassa väentungos tappoi 251 pyhiinvaeltajaa.
- 2. helmikuuta – Asuinrakennus romahti Konyassa, Turkissa, surmaten 92.
- 3. helmikuuta – Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA myönsi, että Irakin joukkotuhoaseista ei ollut suoraa uhkaa ennen 2003 Irakin sotaa.
- 6. helmikuuta – Itsemurhapommittaja tappoi 41 Moskovan metrossa.
- 10. helmikuuta – 50 kuoli autopommin räjähtäessä Bagdadissa poliisin värväyskeskuksen edessä.
- 10. helmikuuta – Ranskan kansalliskokous teki kiistellyn päätöksen kieltää uskonnolliset symbolit ja vaatetus kouluissa.
- 11. helmikuuta – Autopommi tappoi 47 armeijan värväyskeskuksen edessä Bagdadin keskustassa.
- 18. helmikuuta – Lannoitteita ja bensiiniä kuljettanut juna putosi raiteilta ja räjähti Iranissa surmaten 320.
- 20. helmikuuta – konservatiivit voittivat vaalit Iranissa. Monia uudistusmielisiä ehdokkaita kiellettiin osallistumasta.
- 22. helmikuuta – Itsemurhapommittaja tappoi kahdeksan ihmistä bussissa Jerusalemissa.
- 22. helmikuuta – Kapinalliset valtasivat Haitin toiseksi isoimman kaupungin Cap-Haïtienin.
- 24. helmikuutaMaanjäristys surmasi 571 ihmistä Marokossa.
- 26. helmikuutaYhdistyneen kuningaskunnan entinen ministeri Clare Short paljasti brittien MI6-tiedustelupalvelun kuunnelleen YK:n henkilökunnan, mukaan lukien pääsihteeri Kofi Annanin puheluita.
- 26. helmikuuta – Yhdysvallat salli matkustuksen Libyaan, päättäen 23 vuotta kestäneen kiellon.
- 29. helmikuutaJean-Bertrand Aristide erosi Haitin presidentin virasta. Korkeimman oikeuden päätuomarista, Boniface Alexandresta tuli sisäministeri. Aristide kertoi myöhemmin, että USA:n joukot pakottivat hänet eroamaan ja jättämään maan.

Maaliskuu


- 1. maaliskuutaSuomessa väkevien alkoholijuomien vero laski 40 prosenttia.
- 1. maaliskuuta – Vladimir Putin nimitti Mihail Fradkovin Venäjän pääministeriksi.
- 1. maaliskuuta – Mohammed Bahr al-Uloumista tuli Irakin presidentti.
- 1. maaliskuuta – Pedofiili Marc Dutroux joutui oikeuden eteen Belgiassa.
- 3. maaliskuutaOikeudenkäynti entistä pääministeriä Anneli Jäätteenmäkeä vastaan alkoi.
- 10. maaliskuuta – Viisi brittiä, joita pidettiin Afganistanin sodan päättymisestä asti Yhdysvaltain Guantanamon vankileirillä, vapautettiin.
- 11. maaliskuutaMadridissa tapahtui Espanjan historian tuhoisin terrori-isku. 190 kuoli.
- 14. maaliskuutaEspanjan vaaleissa oppositio voitti José María Aznarin johtaman hallituspuoleen, pääministeriksi sosialistien José Luis Rodríguez Zapatero.
- 14. maaliskuuta – Venäjän presidentinvaaleissa Vladimir Putin valittiin toiselle kaudelle.
- 15. maaliskuutaAstronomit kertoivat löytäneensä aurinkokunnasta suurimman taivaankappaleen sitten Pluton löydön 1930. Neptunuksen takaiselle kappaleelle annettiin alustavasti nimi Sedna.
- 15. maaliskuuta – Espanjan uusi hallitus ilmoitti vetävänsä Espanjan joukot Irakista.
- 19. maaliskuutaÄänekosken bussionnettomuus.
- 20. maaliskuuta – Presidentti Chen Shui-bian voitti Kiinan tasavallan presidentinvaalit 0,22 %:n enemmistöllä. Edellispäivänä häntä ja varapresidenttiä Annette Luta ammuttiin. Opposition Lien Chan vaati äänten uudelleenlaskentaa ja ensimmäinen laskenta mitätöitiin.
- 20. maaliskuuta – Tuhansia mielenosoituksia Irakin sodan 1-vuotispäivänä.
- 22. maaliskuuta – Kaksi suomalaista liikemiestä joutui murhatuksi Irakissa.
- 22. maaliskuuta – Israelin helikopteri surmasi ohjuksin Sheikki Ahmed Yassinin ja seitsemän sivullista Gazassa. Palestiinalaiset protestoivat Israelia vastaan.
- 25. maaliskuuta – Pääministeri Tony Blair vieraili Libyassa ja tapasi Muhammad Gaddafin.
- 28. maaliskuutaRanskassa pääministeri Jean-Pierre Raffarinin puolue kärsi murskatappion paikallisvaaleissa ja hän erosi.
- 31. maaliskuuta – Neljä yhdysvaltalaista urakoitsijaa tapettiin Irakissa ja heidän ruuminsa silvottiin ja poltettiin.

Huhtikuu


- 3. huhtikuuta – Pommiräjähdys madridilaisessa asuinhuoneistossa tappoi viisi poliisin saartamaa, maaliskuun 11.:n pommi-iskuista epäiltyä, sekä poliisimiehen.
- 4. huhtikuutaShiiat nousivat kapinaan Muqtada al-Sadrin johdolla Najafissa, Sadr Cityssä ja Basrassa. Taisteluissa kuoli satoja.
- 17. huhtikuutaIsraelin helikopterit ampuivat ohjuksia saattueeseen Gazan kaistalla, surmaten Hamasin johtajan, Abdel Aziz al-Rantissin.
- 19. huhtikuuta – Osittainen auringonpimennys eteläisessä Afrikassa.
- 20. huhtikuutaTony Blair julisti Yhdistyneen kuningaskunnan järjestävän kansanäänestyksen Euroopan perustuslaista.
- 21. huhtikuutaIsraelin ydinaseohjelman paljastanut Mordechai Vanunu vapautui vankilasta 18 vuoden jälkeen.
- 22. huhtikuuta – Kaksi polttoainetta ja räjähteitä kuljettanutta junaa räjähti Pohjois-Korean Ryongchonissa, surmaten 161. 1300 loukkaantui ja tuhansia rakennuksia tuhoutui.
- 25. huhtikuutaKyproksen uudelleenyhdistymisäänetys järjestettiin Kyproksen tasavallassa ja Pohjois-Kyproksen turkkilaisessa tasavallassa. Turkkilainen puoli hyväksyi suunnitelman, mutta kreikkalainen puoli hylkäsi sen.
- 28. huhtikuutaAbu Ghraibin vankilan kidutusskandaali tuli ilmi 60 Minutes II -ohjelmassa.

Toukokuu


- 1. toukokuutaEuroopan unioni laajeni 25 maan liitoksi, kun siihen liittyi 10 uutta jäsenmaata: Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro.
- 6. toukokuuta – TV-sarjan Frendit viimeinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa. 30 sekunnin mainos ohjelman aikana maksoi 2 miljoonaa dollaria.
- 9. toukokuutaTšetšenian presidentti Ahmad Kadyrov murhattiin voitonpäivän juhlallisuuksien aikana Groznyn stadionilla pommilla.
- 12. toukokuuta – Tuntematon ryhmä teloitti yhdysvaltalaisen Nick Bergin Irakissa. Videota teloituksesta levitettiin Internetissä.
- 14. toukokuutaTanskan prinssi Frederik meni naimisiin australialaisen Mary Donaldsonin kanssa Kööpenhaminassa.
- 17. toukokuutaEzzedine Salim, Irakin väliaikaisneuvoston sen hetkinen puhemies kuoli pommiräjähdyksessä Bagdadissa.
- 19. toukokuutaJeremy Sivits tunnusti syyllisyytensä vankien kidutukseen Abu Ghraibin vankilassa Irakissa.
- 22. toukokuutaEspanjan kruununprinssi Felipe solmi avioliiton Letizia Ortizin kanssa Almudenan katedraalissa Madridissa, Espanjassa.
- 23. toukokuutaPariisin Charles de Gaullen lentokentän terminaali 2E sortui vaatien kuusi uhria.

Kesäkuu


- 6. kesäkuutaNormandian maihinnousun 60-vuotisjuhlaa juhlittiin Normandiassa.
- 8. kesäkuutaVenuksen ylikulku: Venus kulki Auringon editse maasta nähtynä ensimmäisen kerran sitten vuoden 1882.
- 8. kesäkuuta –10. kesäkuutaG8-kokous Georgiassa, USA:ssa.
- 10. kesäkuuta13. kesäkuutaEuroparlamenttivaalit Euroopan unionissa.
- 11. kesäkuutaCassini-Huygens-luotain saapui Saturnuksen kuun, Phoeben lähelle.
- 12. kesäkuuta4. heinäkuutaJalkapallon euroopanmestaruuskilpailut Portugalissa. Loppuottelussa Kreikka voitti Portugalin 1-0.
- 21. kesäkuutaSpaceShipOne, ensimmäinen yksityinen avaruusalus, saavutti avaruuden.
- 21. kesäkuuta–4. heinäkuutaWimbledonin tennisturnaus Lontoossa. Roger Federer ja Maria Sharapova (Marija Šarapova) voittivat kaksinpelit.
- 28. kesäkuuta – Miehitysvallat siirsivät hallinnon Irakin väliaikaishallitukselle.
- 30. kesäkuuta – Oikeudenkäynti Irakin entistä presidenttiä, Saddam Husseinia vastaan alkoi.

Heinäkuu


- 1. heinäkuutaCassini-Huygens saapui Saturnukselle.
- 4. heinäkuutaFreedom Towerin rakennustyöt alkoivat New York Cityssa.
- 6. heinäkuutaYhdysvaltain demokraattipuoleen senaattori John Kerry valitsi senaattori John Edwardsin varapresidenttiehdokkaakseen USA:n presidentinvaaleihin.
- 7. heinäkuutaLZW-pakkausalgoritmin patenttien voimassaolo päättyi viimeisenä Kanadassa.
- 12. heinäkuutaPedro Santana Lopes nousi virkaansa Portugalin pääministerinä.
- 23. heinäkuutaNetervajoen yli johtava Stari Most -silta avattiin Mostarissa Bosnia-Hertsegovinassa.
- 25. heinäkuutaLance Armstrong teki historiaa voittamalla kuudennen kerran peräkkäin Tour de Francen.
- 30. heinäkuuta – Kaasuräjähdys tappoi 18 Belgiassa ja 120 loukkaantui.
- 31. heinäkuuta – F1-kuljettaja Kimi Räikkönen ja malli Jenni Dahlman avioituivat Hämeenlinnassa sijaitsevassa Vanajanlinnassa.

Elokuu


- 1. elokuuta – Ostoskeskustulipalo tappoi 464 Asunciónissa, Paraguayssa.
- 3. elokuutaVapaudenpatsas avattiin kunnostustöiden jälkeen.
- 3. elokuuta – Yhdistyneen kuningaskunnan poliisi pidätti 12 terroriepäiltyä.
- 4. elokuutaGibraltarissa juhlittiin 300-vuotista brittivaltaa.
- 6. elokuutaYK:n raportti, joka syytti Sudanin hallitusta rikoksista ihmisyyttä vastaan Darfurissa, julkaistiin.
- 12. elokuutaRuotsin väkiluku ylitti yhdeksän miljoonaa (kello 14:58 paikallista aikaa).
- 13. elokuuta – Vuoden 2004 kesäolympialaisten avajaiset pidettiin Ateenassa.
- 13. elokuuta – Raskaita taisteluita Irakissa puolalaisten ja yhdysvaltain joukkojen sekä Moqtada al-Sadrin kannattajien välillä. Shiiajohtaja Moqtada al-Sadr vaati Irakin väliaikaishallituksen eroa. Maaöljyn hinta nousi ennätyslukemiin: 46,58 dollaria/tynnyri.
- 14. elokuutaBurundin hutukapinallisten FNL-ryhmä tappoi 160 Gatumban pakolaisleirillä.
- 14. elokuuta – Hurrikaani Charley iski Floridan rannikolle. Hirmumyrsky katkaisi sähköt yli miljoonalta ihmiseltä ja aiheutti arviolta miljardin dollarin vahingot. Ainakin 7 kuollutta.
- 14. elokuuta – Länsi-Afganistanissa Heratin alueella aseistautuneet ryhmät nousivat kapinaan alueen kuvernööriä, Ismail Khania vastaan ja taistelivat Shindandin lentotukikohdan hallinnasta.
- 15. elokuutaVenezuelalaiset äänestivät presidentti Hugo Chávezin kohtalosta.
- 16. elokuutaHugo Chávez julistettiin vaalien voittajaksi 58 %:n kannatuksella (äänestysprosentti 95). Oppositio kiisti tuloksen.
- 17. elokuuta – Kansainväliset vaalitarkkailijat, heidän joukossaan Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter, hyväksyivät Venezuelan äänestystuloksen.
- 20. elokuutaKontiolahdella riehui Suomen oloissa harvinaisen voimakas trombi.
- 22. elokuuta – Aseistetut ryöstäjät veivät Edvard Munchin maalaukset "Huuto" ja "Madonna" sekä muita maalauksia Oslon Munch-museosta.
- 24. elokuutaTu-134- ja Tu-154-lentokoneet putosivat Venäjällä lähdettyään Domodedovon lentokentältä Moskovasta; yhteensä 89 kuoli. Koneiden hylyistä löytyi jälkiä räjähdysaineesta.
- 29. elokuuta – Vuoden 2004 kesäolympialaisten päättäjäiset pidettiin Ateenassa.
- 29. elokuuta – 200 000 osoitti mieltään presidentti George W. Bushia vastaan New York Cityssä republikaanien puoluekokouksen alla.
- 9., 16., 19., 23. ja 30. elokuuta – 50 000 - 85 000 ihmistä osoitti mieltään työttömyysturvan leikkauksia vastaan Saksassa, pääasiassa maan itäosissa.
- 31. elokuuta – Kaksi itsemurhahyökkäystä busseihin Beer Shevassa, Israelissa; 16 kuoli ja 60 loukkaantui. Hamas otti vastuun iskuista.
- 31. elokuuta – Nainen räjäytti itsensä metroasemalla Pohjois-Moskovassa. 10 kuoli ja 50 loukkaantui.

Syyskuu


- 1. syyskuutaBeslanin koulukaappaus: aseistettu joukko otti 1 500 ihmistä panttivangeiksi koulussa Beslanissa, Pohjois-Ossetiassa. Kaappaajat vaativat Venäjää vapauttamaan tšetšeenivangit sekä Tšetšenian itsenäisyyttä.
- 1. syyskuuta – Ilmavoimien Hawk-harjoitushävittäjä putosi noin kello 12:30. Kone oli siirtolennolla Hallista Kauhavalle. Ohjaaja löytyi menehtyneenä.
- 3. syyskuuta – Beslanin koulukaappaus: kaappajien hallussa olleessa koulussa räjähti pommi, minkä jälkeen osa panttivangeista pakeni. Kaappaajien avattua tulen panttivankeja kohti erikoisjoukot rynnäköivät kouluun. Ainakin 322 kuoli, joista 156 lapsia.
- 3.–4. syyskuuta – Hurrikaani Frances iski Floridaan. Surmattuaan kaksi ihmistä Bahamalla, se tappoi 10 Floridassa, 2 Georgiassa ja yhden Etelä-Carolinassa.
- 4. syyskuutaIrakissa, Kirkukissa 17 kuoli ja 20 loukkaantui itsemurha-autopommi-iskussa poliisikoulun edustalla. Ainakin 14 kuolleista oli poliiseja.
- 6. syyskuuta – Entinen Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton joutui nelinkertaiseen sydämen ohitusleikkaukseen.
- 7. syyskuuta9. syyskuuta – Hurrikaani Ivan kulki Karibian läpi surmaten 5 Venezuelassa, 4 Dominikaanisessa tasavallassa, yhden Tobagossa ja 17 Grenadalla.
- 18. syyskuutaBritney Spears vihittiin Kevin Federlisen kanssa.
- 19. syyskuutaSuomen ja Neuvostoliiton välisen jatkosodan päättymisestä oli kulunut 60 vuotta. Tampereella avattiin jatkosotaa käsittelevä näyttely.
- 20. syyskuutaWikipedian artikkelien määrä ylitti miljoonan.
- 23. syyskuutaSt. Helens -tulivuori alkoi näyttää elonmerkkejä.

Lokakuu


- 4. lokakuutaSpaceShipOne-avaruusalus voitti Ansari X-Prize -palkinnon.
- 9. lokakuutaAfganistanissa vaalit, useat pienemmät puolueet boikotoivat, mutta epäselvyyksiä ei havaittu.
- 8. lokakuuta – Itsemurhapommittajat räjäyttivät kaksi pommia Egyptin Tabassa, surmaten 34, pääasiassa israelilaisia turisteja ja egyptiläisiä työläisiä.
- 10. lokakuutaAbdullahi Yusuf valittiin Somalian uudeksi väliaikaiseksi presidentiksi.
- 14. lokakuuta – Suomenkielinen Wikipedia saavutti 10 000 artikkelin rajan.
- 17. lokakuutaValko-Venäjällä presidentti Aleksandr Lukašenko järjesti näytösvaalit jatkaakseen virkakauttaan. Äänestystä seurasi useita päiviä kestäneitä protesteja.
- 22. lokakuutaVenäjän duuma hyväksyi äänin 334–73 Kioton ilmastosopimuksen.
- 24. lokakuutaSuomessa järjestettiin kunnallisvaalit.

Marraskuu


- 2. marraskuutaYhdysvaltojen presidentinvaalit. George W. Bush oli republikaanien ehdokas varapresidenttiehdokkaanaan Dick Cheney. Demokraattien ehdokas oli puolestaan John Kerry.
- 21. marraskuutaUkrainan presidentinvaalien toinen kierros, tuloksesta epäselvyyksiä ja ns. Oranssi vallankumous alkoi seuraavana päivänä.
- 23. marraskuuta – Suosikkisarjojen Frendit ja Sinkkuelämää viimeiset jaksot esitettiin Suomessa. Frendit keräsi 842 000 katsojaa ja Sinkkuelämää 795 000 katsojaa.

Joulukuu


- 22. joulukuuta – Rafael-myrsky riehui eri puolilla Suomea.
- 26. joulukuutaUkrainan presidentinvaalien toinen kierros uusittiin.
- 26. joulukuuta – Yli 200 000 ihmistä kuoli Intian valtamerellä tapahtuneen maanjäristyksen aiheuttamiin tsunameihin.

Muuta


- Dingon ensilevytyksestä 20 vuotta. Juhlan kunniaksi julkaistiin uusi kokoelmalevy ja DVD. Dingo aloitti 20-vuotisjuhlakiertueen uudella kokoonpanolla.

Syntyneitä


- 21. tammikuutaIngrid Alexandra, Norjan kruununprinssi Haakonin ja kruununprinsessa Mette-Maritin tytär

Kuolleita


- 16. tammikuutaKalevi Sorsa, valtiomies
- 20. tammikuutaErkki Reenpää, kirjankustantaja
- 28. tammikuutaEeva Joenpelto, kirjailija (s. 1921)
- 14. helmikuutaMarco Pantani, italialainen pyöräilijä
- 26. helmikuutaAdolf Ehrnrooth, jalkaväenkenraali
- 16. maaliskuutaEino Partanen, kauppaedustaja, sanoittaja ja säveltäjä (s. 27. heinäkuuta 1915)
- 21. maaliskuutaAhmed Yassin, Hamasin uskonnollinen johtaja (salamurhattiin)
- 28. maaliskuuta – Sir Peter Ustinov, näyttelijä
- 13. huhtikuutaAarne Saarinen, poliitikko
- 17. huhtikuutaAbdel Aziz al-Rantissi, Hamasin johtaja (salamurhattiin)
- 9. toukokuutaAhmad Kadyrov, Tšetšenian presidentti
- 18. toukokuutaJussi Linnamo, professori, ministeri ja pankkitarkastusviraston johtaja
- 2. kesäkuutaNicolai Ghiaurov, bulgarialainen oopperalaulaja
- 3. kesäkuutaTomas "Quorthon" Forsberg, ruotsalaisen Black metal -yhtye Bathoryn laulaja
- 5. kesäkuutaRonald Reagan, Yhdysvaltain 40. presidentti
- 10. kesäkuutaRay Charles, muusikko (s. 1930)
- 21. kesäkuutaEila Sylvia Kivikk`aho, runoilija
- 1. heinäkuutaMarlon Brando, amerikkalainen näyttelijä (s. 1924)
- 6. heinäkuutaThomas Klestil, Itävallan presidentti
- 22. heinäkuutaJerry Goldsmith, monien elokuvien musiikin säveltäjä
- 3. elokuutaHenri Cartier-Bresson, valokuvaaja
- 6. elokuutaRick James, funk-laulaja (s. 1948)
- 8. elokuutaFay Wray, näyttelijätär
- 26. elokuutaLaura Branigan, yhdysvaltalainen laulaja (s. 1957)
- 11. syyskuutaPetros VII, Aleksandrian ortodoksinen patriarkka
- 15. syyskuutaJohnny Ramone, The Ramonesin kitaristi
- 18. syyskuutaRuss Meyer, amerikkalainen elokuvaohjaaja
- 29. syyskuutaChrister Petterson, ruotsalainen Olof Palmen murhasta epäilty
- 29. syyskuutaMatti Vanhala, entinen Suomen Pankin pääjohtaja
- 1. lokakuutaJukka Rusi, tiedottaja-toimittaja
- 1. lokakuuta – Richard Avedon, valokuvaaja
- 3. lokakuutaJanet Leigh, näyttelijä
- 9. lokakuutaJacques Derrida, filosofi
- 10. lokakuutaChristopher Reeve, näyttelijä (Teräsmies)
- 23. lokakuutaRobert Merrill, yhdysvaltalainen oopperalaulaja
- 25. lokakuutaJohn Peel, radiotoimittaja
- 27. lokakuutaPaulo Sérgio de Oliveira Silva (Serginho), brasilialainen jalkapalloilija
- 2. marraskuutaTheo Van Gogh, hollantilainen elokuvaohjaaja
- 2. marraskuuta – Sheikki Zayed bin Sultan Al Nahayan, Abu Dhabin emiiri
- 3. marraskuutaSergei Zholtok, venäläinen jääkiekkoilija
- 5. marraskuutaOnni Oja, taiteilija ja professori
- 11. marraskuutaJasser Arafat, PLO:n johtaja
- 19. marraskuutaPentti Viherluoto, säveltäjä ja muusikko
- 8. joulukuutaDarrell "Dimebag" Abbot, yhdysvaltalainen kitaristi
- 11. joulukuutaArthur Lydiard, uusiseelantilainen yleisurheiluvalmentaja
- 19. joulukuutaRenata Tebaldi, italialainen oopperalaulaja
- 26. joulukuutaAki Sirkesalo, laulaja
- 28. joulukuutaSusan Sontag, amerikkalainen kirjailija ja aktivisti Luokka:2000-vuosikymmen Luokka:2004 als:2004 roa-rup:2004 ms:2004 zh-min-nan:2004 nî ko:2004년 ja:2004年 simple:2004 th:พ.ศ. 2547

Luokka:Sijoittaminen

Osakesijoittamiseen liittyviä aiheita. Luokka:Talous

Vatilieu

Vatilieu è un comune francese di 315 abitanti situato nel dipartimento dell'Isère della regione del Rodano-Alpi. Categoria:Comuni del dipartimento dell'Isère Categoria:Comuni della regione del Rodano-Alpi

sem Sponsored Site Nurkowanie szkolne Skrty angielskie










































:: RELATED NEWS ::
PP Červený rybníček
Červený rybníček je přírodní památka ev. č. 67, lokalita Znojmo-Hradiště v okrese Znojmo. Správa AOPK Brno.
- Výměra: 0,14 ha
- Rok vyhlášení: 1956 Důvodem ochrany je tůňka s výskytem lupenonohých
Přírodní památka Červený rybníček
Červený rybníček je přírodní památka ev. č. 67, lokalita Znojmo-Hradiště v okrese Znojmo. Správa AOPK Brno.
- Výměra: 0,14 ha
- Rok vyhlášení: 1956 Důvodem ochrany je tůňka s výskytem lupenonohých
Hron
Hron je řeka na Slovensku, druhá nejdelší v zemi, levostranný přítok Dunaje.

Tok řeky

Hroj je dlouhý 298 km a jeho povodí má plochu 5 454,56 km². Pramení v Nízkých Tatrách, hlavními přítoky jsou Čierny Hron, Slatina, Sikenica
Červený vrch
Červený vrch je přírodní památka ev. č. 1323, lokalita Otov u Nového Kramolína v okrese Domažlice. Správa AOPK Plzeň.
- Výměra: 1,16 ha
- Rok vyhlášení: 1990 Důvodem ochrany je opuštěný lom
PP Červený vrch
Červený vrch je přírodní památka ev. č. 1323, lokalita Otov u Nového Kramolína v okrese Domažlice. Správa AOPK Plzeň.
- Výměra: 1,16 ha
- Rok vyhlášení: 1990 Důvodem ochrany je opuštěný lom
Přírodní památka Červený vrch
Červený vrch je přírodní památka ev. č. 1323, lokalita Otov u Nového Kramolína v okrese Domažlice. Správa AOPK Plzeň.
- Výměra: 1,16 ha
- Rok vyhlášení: 1990 Důvodem ochrany je opuštěný lom
Všech svatých
Slavnost Všech svatých, která připadá na 1. listopadu, je jedním ze svátků římskokatolické církve. V tomto dni si katolická církev připomíná všechny svaté, a to nejen ty, kteří jsou oficiálně kanonizováni, ale také ty, o „jejichž svatosti neví kromě
Čiperka
Čiperka je přírodní památka ev. č. 1769, lokalita Boněnov v okrese Tachov. Správa CHKO Slavkovský les.
- Výměra: 0,01 ha
- Nadmořská výška: 508 m.n.m
- Rok vyhlášení: 1995 Důvodem ochrany je vývěr přírodní uhličité vody - jedné z
PP Čiperka
Čiperka je přírodní památka ev. č. 1769, lokalita Boněnov v okrese Tachov. Správa CHKO Slavkovský les.
- Výměra: 0,01 ha
- Nadmořská výška: 508 m.n.m
- Rok vyhlášení: 1995 Důvodem ochrany je vývěr přírodní uhličité vody - jedné z
Přírodní památka Čiperka
Čiperka je přírodní památka ev. č. 1769, lokalita Boněnov v okrese Tachov. Správa CHKO Slavkovský les.
- Výměra: 0,01 ha
- Nadmořská výška: 508 m.n.m
- Rok vyhlášení: 1995 Důvodem ochrany je vývěr přírodní uhličité vody - jedné z
All Rights Reserved 2005 wikimiki.org