:: wikimiki.org ::
| Postimerkki |
Postimerkki
Postimerkki on postilähetykseen kiinnitettävä todistus siitä, että postimaksu on maksettu ennalta. Postimerkin julkaisee jonkin maan virallinen postilaitos, joka kuuluu kansainväliseen postiunioniin (U.P.U). Suomessa postimerkkejä julkaisee Suomen Posti ja Ahvenanmaan Posti.
Yleensä postimerkki on paperinen suorakulmio, mutta muitakin materiaaleja ja muotoja on ollut aikojen kuluessa käytössä. Tyypillisimpiä ovat kolmionmuotoiset ja pyöreät postimerkit. Postimerkkejä on myös valmistettu metallifoliosta ja muovista. Nykyään postimerkeissä on usein erikoisuuksia, esimerkiksi raaputettavia pintoja, hajuja, kivipölyä tai nukkapintoja.
Postimerkkit valmistetaan isoissa arkeissa ja niiden toisistaan irroittamisen helpottamiseksi niissä on tavallisesti reijitys, jota sanotaan hammastukseksi.
Postimerkin kiinnittämiseksi niissä on yleensä valmiina liima, joka kiinnittyy postilähetykseen kostutettuna. Nykyään yhä tavallisempia ovat tarrapostimerkit, jotka eivät vaadi kostutusta. Aikoinaan oli myös liimattomia postimerkkejä, jotkä käyttäjä joutui itse liimaamaan (esimerkiksi Kiinassa vielä 1960-luvulla).
Postimerkkien kuva-aiheita voivat olla esimerkiksi merkkihenkilöt, sarjakuvahahmot, kasvit, maisemat, yms. Nykyään Suomen postilla on palvelu, jolla voi tilata postimerkkejä haluamallaan kuvalla. Postimerkkiin voi laittaa vaikka omat kasvonsa, ja korvausta vastaan Posti painaa tietyn erän näitä erikoispostimerkkejä.
Tärkeä postimerkin ominaisuus on väärentämättömyys, jonka varmistamiseksi aikojen kuluessa on käytetty erikoispapereita (esimerkiksi paperia, jossa on värillisiä soijakuituja on käytetty Taiwanissa 1950-1970-luvuilla), vesileimoja, erikoisia hammastuksia ja yleisessä käytössä olevia painomenetelmiä kehittyneempiä painomenetelmiä. Esimerkiksi Ruotsissa useimmat postimerkit ovat muiden arvopapereiden tapaan vielä käsin kaiverrettuja vaikka useimmissa muissa maissa (kuten Suomessa) käytetään nykyään valokuvaukseen perustuvia painomenetelmiä, jotka ovat halvempia ja näyttävämpiä mutta helpompia väärentää.
Maailman ensimmäinen postimerkki julkaistiin Englannissa 1840. Sitä nimitetään mustaksi pennyksi. Postimerkin keksijänä pidetään Rowland Hilliä. Keksintö ei ollut vain postimerkin näköinen liimoitettu (mutta ei vielä hammastettu) paperilappu vaan siihen liittyi myös ennakkomaksun idea ja postimaksujen yksinkertaistaminen. Siihen asti postimaksut olivat olleet hyvin monimutkaisia ja vastaanottaja oli maksanut ne suoraan postinkantajalle. Postimerkki yksinkertaisti tätä huomattavasti.
Jo hieman ennen postimerkkiä alettiin käyttää ehiöitä. Nämä ovat postilähetyksen kääreitä, esimerkiksi kirjeitä tai kortteja,
joihin postimerkkiä vastaava arvoleima on painettu valmiiksi.
Suomen ensimmäinen postimerkki julkaistiin vuonna 1856. Se oli maksuarvoltaan 5 kopeekkaa.
Postimerkkien keräilyä kutsutaan filateliaksi.
Suomessa yleisin kirjepostimerkki maksaa 65 senttiä. Sillä voi maksaa postiluukusta mahtuvat alle 50 gramman painoiset lähetykset.
Aiheesta muualla
- [http://www.wnsstamps.ch Virallinen kuvallinen luettelo mailman postimerkeistä] (vain melko uusia)
- [http://www.upu.org Kansainvälinen postiunioni UPU] (englanniksi ja ranskaksi)
- [http://www.upu.int/philately/en/article_re_306.html UPU:n säädös postimerkin ulkonäöstä] (englanniksi)
- [http://www.posti.fi/postimerkki Suomen postin postimerkkikauppa]
Luokka:Postimerkkeily
Luokka:Postiliikenne
ko:우표
ja:切手
th:แสตมป์
Ahvenanmaa
Ahvenanmaa (ruotsiksi Åland) on saariryhmä Itämeressä. Se muodostaa Suomeen kuuluvan demilitarisoidun itsehallinnollisen maakunnan. Ahvenanmaan ainoa virallinen kieli on ruotsi. Maakunnan väkiluku on 26 010 ja sen pääkaupunki on Maarianhamina.
Maantiede
Ahvenanmaa sijaitsee Pohjanlahden ja Itämeren pääalueen välissä. Maakuntaan kuuluu yli 6 500 saarta ja luotoa, joista Manner-Ahvenanmaa on suurin. Ruotsista sen erottaa kapeimmalta kohdaltaan noin 50 km leveä, saareton ja syvä Ahvenanmeri. Varsinais-Suomen saaristoa vastaan rajana oleva Kihti (Skiftet) sen sijaan on saarekas ja kapea.
Pääsaari, Manner-Ahvenanmaa, on yli 50 km pitkä; siihen luetaan myös kapean Marsundin erottama Eckerö sekä Lemland ja Lumparland. Muita huomattavia saaria ovat Vårdö, Föglö, Sottunga, Kumlinge, Kökar ja Brändö. Vuoriperusta on enimmäkseen karkearakeista punervaa graniittilajia, ahvenanrapakiveä. Korkein huippu on
Orrdalsklint (132 m) Saltvikin pitäjässä.
Ahvenanmaan ilmasto on lauhkeampaa kuin muualla Suomessa, vuoden keskilämpö +5°, helmikuun -4°. Kasvillisuus yleensä rehevää, kasvisto lajirikas, siemenkasveja noin 750 lajia; niistä mainittakoon harvinainen, Suomessa vain Ahvenanmaalla kasvava marjakuusi ja rantamaisemiin leimaa antava tyrnipensas. Eläimistöstä puuttuvat muun muassa hirvi, ilves ja metso.
Ahvenanmaan nimikkolajit ovat metsäkauris, merikotka, kevätesikko, hauki ja eloperäinen kalkkikivi.
Historia
Esihistoria
Orrdalsklint ja Långbergen Saltvikissä, Ahvenanmaan korkeimmat kohdat, alkoivat kohota merestä n. 10 000 vuotta sitten. Pikku hiljaa syntynyt saaristo sai ensimmäiset asukkaansa kivikaudella. Saarten vanhimmat arkeologiset kulttuurilöydöt edustavat kampakeraamista kulttuuria n. 4000 eaa. Noin 2500 eaa Ahvenanmaalle saapui kuoppakeramiikka ja noin 1800 eaa kuoppakeramiikan korvaa kiukaisten-kulttuurin löydöt. Saarten sijainnista johtuen skandinaavinen vaikutus on arkeologisessa aineistossa Ahvenanmaalla voimakkaampi kuin manner-Suomessa. Pronssikauteen ajoittuva Kökarin asuinpaikka lienee Puolan pohjoisrannikolta saapuneiden hylkeenpyynti- ja kaupparetkikuntien muistoa. Ahvenanmaalle on saapunut vaikutteita ja asukkaita idästä, lännestä ja etelästä koko saariryhmän olemassaolon ajan.
Rautakaudella, varsinkin merovingi- ja viikinkiajoilla, arkeologiset aineistot ovat Ahvenanmaallakin runsaat. On vaikea sanoa, mitä kieltä saarten rautakautinen väestö puhui. 1000-luvulla saariryhmä ehkä autioitui, mutta sai pian uuden asutuksen Ruotsin suunnasta.
Ahvenanmaan muinaishistoria ei välttämättä olekaan niin ruotsalainen kuin luullaan. Ahvenanmaan ruotsinkielinen nimi Åland on Lars Huldénin tutkimusten mukaan (Finlandssvenska bebyggelsenamn) muunnos muinaispohjoismaisesta sanasta ahva, joka on sama sana kuin latinan aqua 'vesi'. Toisaalta hän pitää mahdollisena sitäkin, että lähtökohtana voisi olla suomalainen sana "ahvena" ahven), josta kielen äännekehityksen sääntöjen mukaan on voinut kehittyä ruotsalainen sana å. Sanan loppu -maa olisi sitten käännetty ruotsiksi -land.
Huldénin mukaan Ahvenanmaan nimistöstä osa on myös mahdollisesti suomalaisperäisiä tai suomalaisiin viittaavia nimiä. Tällaisia ovat hänen mukaan ehkä mm. Finbo, Finby, Finholma, Finnö, Finström, Geta (Kaita), Jomala, Jomalby, Jurmo (Jurimaa), Korsö (Koskipää), Lappo, Lappvesi, Leisor (Laitasaari), Lemböte, Lemland, Lumparby, Lumparland, Lumpo, Posta, Seglinge (Seilonen), Simskälä (Simasalo), Sålis (Saarilaksi) ja Töftö (Toivottu).
Ruotsalaisuuden aika
Keskiajalla Ahvenanmaasta tuli Korsholman linnaläänin keskusalue. Lääni siirtyi vuoden 1809 rauhassa osaksi Venäjään liitettyä Suomen suuriruhtinaskuntaa. Venäjä rakensi saarille Bomarsundin linnoituksen, joka myöhemmin tuhoutui Oolannin sodassa.
Sodan jälkeen saaret demilitarisoitiin. Venäjä sitoutui Pariisin rauhassa vuonna 1856 olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata, mutta rakensi sinne kuitenkin linnoituksia ensimmäisen maailmansodan aikana.
Suuriruhtinaskunnalta Ahvenanmaa periytyi Suomen tasavallalle. Suomen itsenäisyyden alkuaikoina, Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläinen sotaväki alkoi esiintyä hillittömästi myös Ahvenanmaalla. Tämän seurauksena siellä heräsi eräissä piireissä ajatus Ahvenanmaan liittämisestä Ruotsiin. Tämä pyrkimys, jonka johtomiehet olivat varatuomari C. Björkman ja toimittaja J. Sundblom, ja joka esiintyi muun muassa 7 135 hengen allekirjoittamassa adressissa, sai kannatusta Ruotsissa, mutta kohtasi koko Suomessa jyrkkää vastustusta.
Suomen sisällissodan (1918) aikana Ruotsi lähetti saarille sotilasretkikunnan — nimellisesti suojelemaan ahvenanmaalaisia siviilejä, mutta todellisuudessa ilmeisesti valmistelemaan saarten liittämistä osaksi Ruotsia. Ruotsalaiset kuitenkin väistyivät saksalaisten tieltä.
Ahvenanmaan kysymys joutui Yhdistyneen kuningaskunnan aloitteesta vuonna 1920 Kansainliiton neuvoston käsiteltäväksi. Tämän kesäkuussa 1921 tekemän päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen, mutta saarten ruotsinkielisen väestön kansallisuuden, kielen ja kulttuurin turvaamiseksi oli myönnettävä eräitä takeita, jotka Suomen eduskunta hyväksyi lisäyksinä ja muutoksina Ahvenanmaan jo 1920 saamaan laajaan itsehallintoon. Saarelaisten enemmistö on nykyisin tyytyväinen itsehallintoon.
Lokakuussa 1921 tehtiin Genevessä kansainvälinen sopimus Ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja neutralisoimisesta. Ahvenanmaan linnoitukset purettiin jo vuonna 1919.
Itsehallinto
1919
Suomen eduskunta on vahvistanut itsehallinnon Ahvenanmaan itsehallintolailla 1920, jota uudistettiin 1951 ja 1991.
Itsehallinto antaa ahvenanmaalaisille oikeuden säätää lailla omista sisäisistä asioistaan ja päättää maakunnan tulo- ja menoarviosta. Ahvenanmaalla on oma lakeja säätävä parlamentti, maakuntapäivät. Maakuntapäivät kokoontui ensimmäiseen täysistuntoonsa 9. kesäkuuta 1922. Sitä juhlitaan nykyään Ahvenanmaan itsehallintopäivänä. Maakuntapäivät nimittää maakuntahallituksen.
Seuraavilla aloilla Ahvenanmaa toimii lähinnä kuten itsenäinen valtio omine lainsäädäntöineen ja omine hallintokoneistoineen:
- opetustoimi, kulttuuri ja muinaismuistojen suojelu
- terveyden- ja sairaanhoito
- ympäristöasiat
- elinkeinoelämän edistäminen
- sisäinen liikenne
- kunnallishallinto
- poliisitoimi
- postilaitos
- radio ja televisio
Suomen liittyessä Euroopan unioniin Ahvenanmaan itsehallinto vahvistui. Ahvenanmaalla järjestettiin liittymisestä oma erillinen kansanäänestys. Ahvenanmaa on osana Suomea EU:n jäsen, mutta se ei kuulu EU:n veroliittoon, mikä mahdollistaa verovapaan myynnin laivaliikenteessä Ahvenanmaan ja EU:n välillä.
Ahvenanmaan maakunnan itsehallinnosta johtuen Ahvenanmaan lääninhallituksella on erilaiset tehtävät kuin muun Suomen lääninhallituksilla.
Ahvenanmaan postilaitos on julkaissut vuodesta 1984 alkaen Ahvenanmaan omia postimerkkejä. Myös omasta rahasta on välillä keskusteltu ja 1994 Ahvenanmaalta käsin pyrittiin julkaisemaan 100 taalerin juhlaraha. Tämä hanke kiellettiin, koska valtakunnan rahayksiköksi oli määrätty markka.
Kotiseutuoikeus
Ahvenmaalla on voimassa kotiseutuoikeusjärjestelmä (hembygdsrätt). Henkilöllä tulee olla kotiseutuoikeus, ennen kuin on mahdollista omistaa kiinteää omaisuutta saarella, äänestää maakuntapäivävaaleissa tai harjoittaa elinkeinoa. Kotiseutuoikeuden saa automaattisesti, jos se on jommallakummalla vanhemmista. Kotiseutuoikeutta voi hakea ruotsin kielen taitoinen Suomen kansalainen, joka on asunut maakunnassa vähintään viisi vuotta.
Kunnat
Ahvenanmaalla on yhteensä 16 kuntaa, joista Maarianhamina on ainoa kaupunki.
Muuta
- Ahvenanmaan suomalaiset
Tunnettuja ahvenanmaalaisia
- Gustaf Erikson, laivanvarustaja
- Janne Holmén, kestävyysjuoksija
Yrityksiä ja yhdistyksiä
- Chips Abp, elintarvikealan konserni
- Viking Line Abp, laivanvarustamo
- Ålands Penningautomatförening (PAF), peli- ja raha-automaattiyhdistys
Tunnettuja urheiluseuroja
- IFK Mariehamn (jalkapallo, Veikkausliiga)
Linkkejä
- [http://www.aland.fi/ Ahvenanmaan kotisivu (ruotsiksi)]
- [http://www.aland.fi/alandfi/ Ahvenanmaa pähkinänkuoressa]
Luokka:Suomen saaret
Luokka:Ahvenanmaa
ko:올란드 제도
ja:オーランド諸島
Taiwan
Taiwan (portugalilaisen nimikkeen mukaan Formosa eli kaunis) on saari Kiinan rannikolla, Japanista etelään. Sanaa Taiwan käytetään myös merkitsemään Kiinan tasavaltaa, jonka merkittävin osa on Taiwanin saari.
Alue on kiistanalainen, sillä manner-Kiinan hallituksen mukaan Taiwan kuuluu Kiinan kansantasavaltaan kun taas Kiinan tasavalta väittää manner-Kiinankin kuuluvan sille. Tämä tilanne syntyi Kiinan vallankumouksen yhteydessä 1949, kun Kiinaa aiemmin hallinnut Guomindang-puolueen johtama hallitus pakeni kommunisteja Taiwanin saarelle. Kumpikaan hallitus ei anna muiden maiden myöntää molempia itsenäisiksi valtioiksi.
Nykyään lähes kaikki maat tunnustavat manner-Kiinan ainoaksi Kiinaksi. Vielä 1970-luvun alussa tilanne oli toinen, kun muun muassa Yhdysvallat ja Japani pitivät Taiwania ainoana Kiinana.
Historiaa
- Kiinan tasavalta
- Kiinan dynastiat
- Kiinan tasavallan historia
Vuonna 1895 Kiina hävisi Taiwanin sodassa Japanille, mutta Taiwan siirtyi takaisin Kiinalle toisen maailmansodan jälkeen. 1949 lähes kaksi miljoonaa tasavallan kannattajaa pakeni Taiwanille kommunistien voitettua vallankumouksen Kiinassa.
ja:台湾 ko:중화민국
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- maakaasu
- kulta
- hopea
- kupari
- marmori
Merkittävimmät vientituotteet
- elektroniikka
- tekstiilit
- muovituotteet
Luokka:Taiwan
Luokka:Kiistanalaiset alueet
EHIEHI on Energy Helicity Index, luku jolla ennustetaan tornadoja Yhdysvalloissa. EHI > 1 merkitsee kohonnutta tornadojen esiintymismahdollisuutta. Tornadot ovat kuitenkin paikallisluonteisia vaikeasti ennustettavia ilmiöitä.
EHI lasketaan alatroposfäärin ns shear-luvusta ja CAPE:sta. CAPE on nousuvirtauksiin liittyvän energian mitta.
Tuulen shear (väänne) ilmoittaa miten tuulen nopeus ja suunta muuttuu ylöspäin mennessä.
Tornado saa voimansa voimakkasta nousuvirtauksesta jota CAPE mittaa, Tornadon syntyö edistää voimakas tuulen väänne joka liittyy ilmakehän pyörteisyyteen. Voimakas shear näyttää edistävän supersolujen syntyä. Monet tornadot liittyvät supersoluihin. Supersolut ovat ukkospilviä, joissa ilma kiertää ylös ja alas, ne ovat itsenäisiä sääjärjestelmiä.
Luokka:Ilmakehän epävakaisuusindeksit
FilateliaFilatelia on postimerkkien, postilähetysten, leimojen ja muiden postihistoriaan liittyvien kohteiden keräilyä ja tutkimista. Postimerkkien keräilijää kutsutaan filatelistiksi. Sana filatelia tulee kreikan kielen sanoista philos ’ystävä’ ja ateleia ’maksuvapaus’. Filatelia on yksi suosituimmista ja laajimmalle levinneistä keräilyharrastuksista. Filateliaa voi myös tehdä sijoitusmielessä, sillä huutokaupoissa harvinaisista kohteista voi saada runsaasti rahaa.
Filatelian historiaa
Postimerkkien kerääminen alkoi ensimmäisen valtiollisen Isossa-Britanniassa 1840 julkaistun postimerkin myötä. Ensimmäisen merkin mustan pennyn eri painosten eroavaisuudet antoivat sysäyksen keräilylle ja filatelistiselle tutkimukselle. Ensimmäinen keräilyyn tarkoitettu postimerkkikansio julkaistiin 1861 Ranskassa. Ensimmäinen postimerkkiaiheinen lehti alkoi ilmestyä Saksassa 1863. Ensimmäinen postimerkkiluettelo julkaistiin Belgiassa 1864 ja Suomessa 1895. Filatelian käsitettä käytti ensimmäisenä ranskalainen M. Herpin 1864. 1880-luvun lopulla tulivat myyntiin ensimmäiset liimakkeet joilla merkit kiinnitetään kansioihin. Vuonna 1926 perustettiin kansainvälinen filatelistiliitto Féderation Internationale de Philatelie FIP. Suomen Filatelistiliitto perustettiin 1947
Filatelian lajit
Yleensä postimerkkien keräily aloitetaan keräämällä koko maailman kohteita. Pian keräilijät kuitenkin erikoistuvat suppeammalle alueelle koko maailman kohteiden runsauden vuoksi. Maakohtaisessa keräilyssä keskitytään keräämään vain jotain tiettyä maata/maita. Aihekeräilijät keräävät jotain aihetta esim. lintuja, autoja, urheilijoita, jne. Filatelisti voi keskittyä myös keräämään jonkin tietyn aikakauden merkkejä. Myös ensipäivänkuorien ja -leimojen keräilyä voi harrastaa. Filatelia tarjoaa lähes loputtomat mahdollisuudet erikoistua harrastuksessaan ja pyrkiä saamaan kokoelmastaan täydellisen. Keräilyä voi syventää filatelisella tutkimuksella jolloin keskitytään painomenetelmiin, paperin laatuun, käytettyihin painoväreihin, vesileimoihin, liimoitteisiin ja postinkuljetukseen.
Filatelistin välineet
Postimerkkien ja muiden kohteiden keräilijä ja tutkia tarvitsee postimerkkiluettelon, arkistotietoja kohteista ja postinkulun historiasta, kansion merkkien sälyttämiseen, liimakkeita, kortistolaatikoita, säiliökirjan, atulat merkkien käsittelyyn, suurennuslasin, hammastusmittarin ja vesileiman etsijän.
Aiheesta muualla
- http://www.sci.fi/~sfff/ Suomen Filatelistiliitto
- http://www.filatelia.net/
Luokka:Harrastukset
Luokka:Keräily
Luokka:Postimerkkeily
Luokka:PostimerkkeilyPostimerkkeilyyn liittyviä artikkeleja.
Katso myös luokka
- Postiliikenne
Luokka:Keräily
Luokka:Harrastukset
th:Category:แสตมป์
Luokka:PostiliikennePostiliikenteeseen liittyviä artikkeleja.
Luokka:Liikenne Třebom
Třebom is a village in the Moravian-Silesian Region of the Czech Republic. It is part of micro-region Hlučínsko. It has around 210 inhabitants.
External link
- [http://web.telecom.cz/trebom/ Village website] (cz)
Trebon
Trebom
mp3 download Calling Cards praca pharmacy katpar
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Portail:Ludopédia/À faire
- Articles indispensables : (incontournables)
- Auteurs : Bruno Cathala, Leo Colovini, Dominique Ehrhard, Max Gerchambeau, Serge Laget, David Parlett, Michael Schacht
- Éditeurs :
|
|
Hoefler Text
Hoefler Text est une police sérif Antiqua contemporaine conçue pour Apple comme une démonstration technologique des technologies avancées de polices. Hoefler Text a été conçue pou
|
Modèle:Justification promotion (Archives)
|
ATSC
Le Advanced Television Systems Committee (ATSC) est le groupe qui a aidé au développemement du nouveau standard de télévision numérique aux Etats-Unis. Celui-ci a été aussi adopté par le Canada, le Mexique et la Corée du Sud. Il doit remplacer le système analogique NTSC actuel. Il peut produire des images de type Wide Screen 16:9 de résolution maximum : 1920x1080 pixels. Soit six fois mieux que l'ancien système NTSC. Une ensemble de différentes tailles d'image sont supportés. Jusqu'à
six canaux virtuels SDTV peuvent êtr
|
Modèle:Portail Cameroun / Info
Le Cameroun est souvent qualifié d'Afrique en miniature. Cette expression est due au géographe français Jean-Claude Bruneau qui fut emerveillé par la diversité du pays. On trouve en effet des climats variés allant des forêts tropicales du Sud à la savane du Nord en passant pas les montagnes de l'Ouest. Mais ce surnom vaut aussi pour ses peuples, puisqu'on ne compte pas moins
|
Interactive Magic
Interactive Magic (1994-199?), société également connue sous le nom de I-Magic et iMagic, fut fondée en 1994 en Caroline du Nord, États-Unis d’Amérique, par Bill "Wild Bill" Stealey après qu'il ai quitté MicroProse.
L'entreprise visait deux types de jeux : les simulations militaires et les jeux de gestion
|
Karpaty Lvov
Le Karpaty Lvov est un club de football ukrainien basé à Lvov
Historique
- 1963 : fondation du club sous le nom de Karpaty Lvov
- 1970 : 1ère participation à une Coupe d'Europe (C2) (saison 1970/71)
- 1982 : le club est renommé SKA Karpaty Lvov
- 1989 : fermetu
|
|