Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Puolue

Puolue

Poliittinen puolue on järjestö tai järjestökokonaisuus, jonka pääasiallisena toiminta-ajatuksena on yhteiskunnan kehittäminen jäsenten haluamaan suuntaan, joka yleensä on suunnilleen yhteinen ja samansuuntainen. Useimmat puolueet toimivat demokraattisten pelisääntöjen mukaan, eli pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen vaaleissa valittujen edustajien kautta, ja noudattavat sisäisessä päätöksenteossaan puolueen jäsenten kesken jäsendemokratiaa. Suomessa puoluerekisteriin merkittävällä puolueella tulee olla yleisohjelma, jossa on esitettynä puolueen keskeiset periaatteet ja tavoitteet, joilla se haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan ja poliittiseen päätöksentekoon. Puoluerekisterijärjestelmä tuli voimaan 10. tammikuuta 1969, jolloin hyväksyttiin puoluelaki. Osa puolueista on luonteeltaan kansainvälisiä, samantapaisia päämääriä ajavia puolueita on siis useissa maissa. Esimerkkeinä voitaneen mainita liberaaliset puolueet, konservatiiviset puolueet, sosialistiset puolueet, työväenpuolueet, ympäristöpuolueet, kommunistiset puolueet, uskonnolliset puolueet ja nationalistiset puolueet. Suomalaisessa puoluejärjestörakenteessa jäsenet kuuluvat puolueeseensa yleensä puolueosaston kautta. Puoluekokous on puolueen ylin päättävä elin. Puolueen henkilöjäsenten päätäntävaltaa puoluekokouksissa käyttää puolueosastossa kollektiivisesti valittu puoluekokousedustaja, siis puolueen asioista päätetään edustuksellisesti ja välillisesti, ei suoraan eikä yksilöllisesti. Suomessa on kuitenkin muutama puolue, joissa on käytössä suora henkilöjäsenyys. Joissakin maissa on voimassa yksipuoluejärjestelmä, eli yksi puolue käyttää valtaa (esim. Kiina ja Pohjois-Korea). Monissa yksipuoluemaissa kilpailevien puolueiden perustaminen on kielletty tai valtapuolueen kontrolloivat viranomaiset rajoittavat niiden toimintaa. Joissakin maissa puolueet on kokonaan kielletty.

Katso myös


- Luettelo Suomen puolueista Luokka:Politiikka Luokka:Puolueet ko:정당 ja:政党 simple:Political party

Demokratia

Demokratia (kr. δημοκρατία) on hallitusmuoto, jossa politiikasta päätetään enemmistön mielipiteen mukaan päätöksentekoprosessissa, joka on avoin kaikille tai useimmille kansalaisille. Nykydemokratiaan kuuluvat vapaat monipuoluevaalit ja yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Demokratiaksi kutsutaan myös yhdistysdemokratiaa ja yritysdemokratiaa, jossa kyseisen yhteisön enemmistö päättää yhteisön asioista. Demokratian kannattajasta voidaan käyttää nimitystä "demokraatti."

Historiaa

Demokratian kehittäjäksi on mainittu ateenalainen Kleisthenes, joka loi sen 507 eaa taktisin perustein vastavedoksi aristokraattien juonitteluille ja Spartan vaikutukselle. Sana "demokratia" tulee muinaiskreikasta ja kirjaimellisesti tarkoittaa 'kansanvaltaa'. Kleisthenes keksi myös ostrakismoksen, jolla johtavassa asemassa oleva kansalainen voitiin äänestämällä karkoittaa yhteisön ulkopuolelle ilman kansalaisuuden tai omaisuuden menetystä kymmeneksi vuodeksi. Alun perin demokratia oli suoraa demokratiaa, jossa äänestyksen kohteena on suoraan itse päätettävä asia. Äänestäjän fyysinen poissaolo vaikeutti ja hidasti suoraa demokratiaa varsinkin muualla kuin kaupunkivaltioiden kaltaisilla pienillä alueilla, missä kaikki kansalaiset saattoivat helposti saapua paikalle. Demokratiassa tärkeänä pidetään kansalaisten välistä keskustelua, joka varsinkin historiallisesti oli vaikeata etäältä. Muun muassa tämän ongelman ratkaisuksi kehitettiin edustuksellinen demokratia, jossa kansa valitsee keskuudestaan edustajat tekemään varsinaisen päätöksenteon. Aristoteles piti demokratiaa kansanvallan tyranniana ja perustuslaillista tasavaltaa kansanvallan oikeutettuna muotona. Nykyisin demokratiaan suhtautuvat skeptisesti lähinnä oikeiston ja vasemmiston ääriliikkeet. Ensimmäiset demokratiat historiassa olivat Kreikan pieniä kaupunkivaltioita (esim. Ateena), joissa vapaat kansalaiset kokoontuivat toreille keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioista äänestämällä. Todellisuudessa kuitenkin vapaiden kansalaisten joukko oli hyvin pieni, sillä muun muassa naiset ja orjat jätettiin ulkopuolelle.

Demokratia nykyään

Karl Popper on 1900-luvun merkittävimpiä edustuksellisen demokratian puolustajia, ja on kuvannut kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset oman näkemyksensä aiheesta. Hänen mielestä demokraattisen valtion tulee ennen kaikkea olla avoin muutoksille, kritiikille ja kehittymiselle. Hän kirjoittaa: :"Erittelen yhteiskunnan demokraattisen uudistamisen periaatteita, joita voimme kutsua myös 'yhteiskunnan vähittäisuudistusten' periaatteiksi erotukseksi 'yhteiskunnan utooppisesta uudistamisesta'." Nykyiset demokratiat, kuten myös Suomi ovat pääasiassa edustuksellisia demokratioita. Sveitsissä on ollut edustuksellisen demokratian lisäksi käytössä suoran demokratian eräs muoto jo 140 vuotta. Edustuksellisessa demokratiassa edustajalla on yleensä vapaa harkintavalta tehdä päätöksiä riippumatta äänestäjän tahdosta eivätkä äänestäjät voi peruuttaa edustajan mandaattia kesken vaalikauden. Yhdysvalloissa 18 osavaltiossa, Venezuelassa ja Kanadan Brittiläisessä Columbiassa on mahdollisuus äänestää virkamies virastaan järjestämällä uusi vaali. Näin on tapahtunut Pohjois-Dakotassa 1921 (kuvernööri Lynn J. Frazier), Kaliforniassa 2003 (kuvernööri Gray Davis) ja Venezuelassa 2004 (presidentti Hugo Chávez). Venezuelassa äänestys ei poistanut presidenttiä virasta.

Demokratian tulevaisuus

Viime vuosikymmenien yleisenä trendinä on ollut äänestysprosenttien jatkuva lasku ("demokratian kriisi"). Demokratian pelastamiskeinoiksi on useissa keskusteluissa tuotu suoran demokratian lisääminen muun muassa tekniikan suomin mahdollisuuksin. Myös erilaisia suoran demokratian sovellutuksia on kehitetty muun muassa siten että valittu edustaja tuo äänestettävät aiheet www-sivuilleen, jossa rekisteröityneet edustajan äänestäjät äänestävät asiasta ja edustaja äänestää enemmistön päätöksen mukaisesti. Monet radikaalit demokraatit, kuten anarkistit, kannattavat suoraa demokratiaa tai delegointia, jossa delegaateilla on valta vain suorittaa heille annettu tehtävä, ja mahdollisuutta erottaa delegaatit, jotka eivät noudata heille annettua tehtävää.

Katso myös


- Vaalitapa
- Arrow'n paradoksi

Ulkopuolisia linkkejä


- [http://www.radio4all.org/aia/dec_directdemocracy.html Direct Democracy] Suora demokratia (ks. Demokratian tulevaisuus) Luokka:Politiikka ko:민주주의 ja:民主主義 simple:Democracy th:ประชาธิปไตย

1969

Tapahtumia


- 1. tammikuuta - Suomessa keskiolutlaki antoi oikeuden myydä III-veroluokan olutta elintarvikeliikkeissä.
- 15. tammikuuta - Neuvostoliitto laukaisi Sojuz 5:n
- 20. tammikuuta - Richard Nixon astui presidentin virkaan.
- 24. tammikuuta - Sotatilalaki Madridssa, yliopisto suljettiin ja yli 300 opiskelijaa pidätettiin.
- 27. tammikuuta - 14 Israelin vakoojiksi väitettyä pidätettiin ja teloitettiin Bagdadissa.
- 30. tammikuuta - The Beatles esiintyi viimeisen kerran levy-yhtiön katolta. Poliisi hajoittaa luvattoman konsertin.
- 3. helmikuuta - Jasser Arafat palestiinalaisten kansankongressin valitsemana PLO:n johtoon.
- 1. maaliskuuta - The Doorsin Jim Morrison pidätettiin Miamissa ja häntä syytettiin siveettömästä käytöksestä ja julkisesta juopumuksesta.
- 2. maaliskuuta - Neuvostoliiton ja Kiinan joukot taistelivat Ussurijoella.
- 3. maaliskuuta - NASA laukaisi Apollo 9:n
- 7. maaliskuuta - Sekatyömies Tauno Pasanen surmasi metsästyskiväärillä neljä häntä pidättämään tullutta poliisia Pihtiputaan Korppisten kylässä. Surmansa saivat konstaapelit Mauno Poikkimäki, Veikko Riihimäki, Onni Saastamoinen ja Pentti Turpeinen. Elokuvaohjaaja Mikko Niskanen teki tästä tapauksesta elokuvan Kahdeksan surmanluotia vuonna 1972.
- 13. maaliskuuta - Apollo 9 palasi lennoltaan
- 17. maaliskuuta - Golda Meirista tuli Israelin pääministeri.
- 19. maaliskuuta - Brittien laskuvarjojoukot ja merijalkaväki nousivat maihin Anguillalla odottaen vastarintaa "presidentti" Ronald Websterin joukoilta. Paikalliset toivottivatkin sotilaat tervetulleiksi.
- 16. toukokuuta - Neuvostoliiton Venera 5 -avaruusluotain laskeutui Venukseen
- 18. toukokuuta - NASA laukaisi Apollo 10:n
- 20. kesäkuuta - Georges Pompidou valittiin Ranskan presidentiksi.
- 7. heinäkuuta - Kanadassa ranskan kielestä tuli tasa-arvoinen englannin kielen kanssa valtionhallinnossa.
- 14. heinäkuuta - Hondurasin ja El Salvadorin välinen jalkapallosota puhkeaa ja El Salvador hyökkää Hondurasiin. Tulitauko saadaan aikaan 20. heinäkuuta.
- 20. heinäkuuta - Ensimmäinen miehitetty kuulento: Apollo 11 laskeutui kuun pinnalle.
- 25. heinäkuuta - Vietnamin sota: Presidentti Richard Nixon julisti, että aasialaisten liittolaisten on kannettava vastuu omasta puolustuksestaan. Sotaa aletaan "vietnamisoida".
- 4. elokuuta - Salaiset rauhanneuvottelut alkoivat Pariisissa Yhdysvaltain ja Pohjois-Vietnamin välillä. Ne päättyvät kuitenkin epäonnistumiseen.
- 9. elokuuta - Charles Mansonin kultin jäsenet murhasivat viisi ihmistä ja seuraavana päivänä kaksi.
- 13. elokuuta - Kovia taisteluja Kiinan ja Neuvostoliiton rajalla.
- 15. elokuuta - Woodstock-festivaali alkoi (päättyen 18. elokuuta)
- 1. syyskuuta - Vallankaappaus Libyassa syrjäytti kuningas Idris I:n ja eversti Muammar Gaddafi nousee valtaan.
- 22. syyskuuta - Etelä-Ruotsissa voimakas myrsky aiheuttaa suurta tuhoa metsille ym.
- 1. lokakuuta - Olof Palme valittiin Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen johtoon, ja hän seuraa Tage Erlanderia pääministerinä 14. lokakuuta.
- 5. lokakuuta - Aikamiesten esittämä "Iltatuulen viesti" putosi Yleisradion listalta oltuaan siellä ohjelman alkamisesta, tammikuusta 1968 alkaen.
- 15. lokakuuta - Sadat tuhannet ottavat osaa Vietnamin sodan vastaisiin mielenosoituksiin Yhdysvalloissa.
- 21. lokakuuta - Willy Brandtista tuli Länsi-Saksan liittokansleri.
- 21. lokakuuta - Siad Barre nousi valtaan Somaliassa vallankaappauksella.
- Marraskuu - Internetin edeltäjä, ARPANET otettiin käyttöön
- 2. marraskuuta - Suomen eteläosassa voimakas lumipyry ja Etelä-Ruotsissa kova myrsky.
- 14. marraskuuta - NASA laukaisi Apollo 12:n
- 15. marraskuuta - Kylmä sota: Neuvostoliiton sukellusvene K-19 törmäsi yhdysvaltalaisveneeseen USS Gato Barentsinmerellä.
- 15. marraskuuta - Washington, DC:ssä 250 000–500 000 osoittaa mieltään Vietnamin sotaa vastaan.
- 17. marraskuuta - Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain edustajat tapasivat Helsingissä ja aloittivat SALT I neuvottelut ydinaseiden vähentämiseksi.
- 19. marraskuuta - Apollo 12 laskeutui Myrskyjen merelle. Charles Conradista ja Alan Beanista tulee kolmas ja neljäs ihminen Kuun kamaralla.
- 20. marraskuuta - Cleveland Plain Dealer julkaisi valokuvia My Lain verilöylystä Vietnamissa.
- 21. marraskuuta - Ensimmäinen ARPANET-yhteys otettiin käyttöön
- 1. joulukuuta - Vietnamin sota: ensimmäinen asevelvollisten arvonta sitten toisen maailmansodan. New York Timesin mukaan arvonta ei ollut reilu.

Syntyneitä


- 3. tammikuuta - Michael Schumacher, Formula 1 -ajaja
- 5. tammikuuta - Marilyn Manson, laulaja
- 11. helmikuuta - Jennifer Aniston, näyttelijä
- 25. helmikuuta - Petri Walli, rock-muusikko
- 25. huhtikuuta - Renée Zellweger, näyttelijä
- 7. toukokuuta - Eagle Eye Cherry, muusikko
- 14. kesäkuuta - Steffi Graf, tennistähti
- 15. kesäkuuta - Oliver Kahn, saksalainen jalkapalloilija
- 12. elokuuta - Tanita Tikaram, laulaja
- 18. elokuuta - Edward Norton, näyttelijä
- 28. joulukuuta - Linus Torvalds, Linux-käyttöjärjestelmäytimen kehittäjä.
- 25. syyskuuta - Catherine Zeta-Jones, näyttelijä
- 3. lokakuuta - Gwen Stefani, No Doubtin laulaja
- 22. lokakuuta - Helmut Lotti, laulaja
- 7. marraskuuta - Hélène Grimaud, pianisti
- 9. joulukuuta - Bixente Lizarazu, ranskalainen jalkapalloilija

Kuolleita


- 8. tammikuuta - Serge Poliakoff, venäläinen taiteilija (s. 1900)
- 2. helmikuuta - Boris Karloff
- 3. helmikuuta - Al Taliaferro
- 28. maaliskuuta - Dwight D. Eisenhower, armeijakenraali ja 34. Yhdysvaltain presidentti
- 2. toukokuuta - Franz von Papen
- 8. kesäkuuta - Aino Järnefelt, Sibeliuksen puoliso.
- 2. heinäkuuta - Brian Jones, Rolling Stonesin kitaristi.
- 9. elokuuta - Sharon Tate, näyttelijä
- 17. elokuuta - Ludwig Mies van der Rohe, arkkitehti
- 18. elokuuta - Conrad Albrecht, suuramiraali
- 31. elokuuta - Rocky Marciano, nyrkkeilyn voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari
- 2. syyskuuta - Ho Chi Minh, Pohjois-Vietnamin presidentti
- 21. lokakuuta - Jack Kerouac, kirjailija Luokka:1960-luku Luokka:1969 ko:1969년 ja:1969年 simple:1969 th:พ.ศ. 2512

Konservatiiviset puolueet

Konservatiiviset puolueet ovat perinteisesti määritetty autoritäärisen oikeistolaisiksi. Heidän näkemyksiinsä usein katsotaan sisältyvän yksinkertaistettu (tai jopa naiivi) sosiaalidarwinismi, jossa kukin jätettäköön oman onnensa nojaan, mutta hyväntekeväisyys ja kristillinen henki auttaa huolehtimaan vähäosaisemmistakin. Suomessa Kansallinen Kokoomus ja Suomen Keskusta ovat suurimmat konservatiiviset puolueet. Heidän näkemyksensä taloudelliseen vapauteen on kohtalaisen vapaamielisiä ja yrittäjyyttä suosiva, kun taas ihmisten itsemääräämisoikeuksissa he ovat totalitaarisempia ja sosiaalipolitiikassa keskusta-oikeistolaisia. Kyseisiä puolueita erottaa oikeasti historiallinen kehitys, ei niinkään tosiasiallinen aate tai katsomuksellinen perusta. Suomen Keskustalla on historian tuloksena johtava asema maaseudulla, Kansallisesta Kokoomuksesta puolestaan on muodostunut kaupunkilaispuolue. Kokoomus on lähempänä kuluttajien intressejä, Keskusta elintarviketuottajien.

Katso myös


- Konservatismi
- Uuskonservatismi Luokka:Konservatismi Luokka:Puolueet

Kommunistiset puolueet

Kommunististen puolueiden tavoitteena on kommunististen periaatteiden mukainen yhteiskunta, jossa taloudellinen valta on työvänluokan hallussa ja jossa yhteiskunta omistaa tuotantovälineet. Kommunistien tavoitteena on vallankumouksen kautta siirtää valta kapitalisteilta työläisille. Suomessa tällä hetkellä toimivat rekisteröidyt kommunistiset puolueet:
- Suomen Kommunistinen Puolue (SKP)
- Rauhan ja sosialismin puolesta - Kommunistinen työväenpuolue (KTP)

Katso myös


- Kommunistien liitto (KTP:sta erotettujen 2002 perustama järjestö, joka toimii käytännössä puolueen tavoin, vaikkei olekaan puolueeksi rekisteröitynyt.)
- Kommunismi Luokka:Kommunismi Luokka:Puolueet

Pohjois-Korea

Korean demokraattinen kansantasavalta (Hangul: 조선민주주의인민공화국; Chosŏn Minjujuŭi Inmin Konghwaguk; Hanja: 朝鮮民主主義人民共和國), tunnetaan yleisimmin nimellä Pohjois-Korea, on valtio Itä-Aasiassa, Korean niemimaan pohjoisosassa. Naapurimaat ovat Korean tasavalta etelässä ja Venäjä sekä Kiina pohjoisessa.

Historia

:Pääartikkeli: Pohjois-Korean historia Vuosina 19101945 Korea oli Japanin siirtomaa. Korean demokraattinen kansantasavalta ja Korean tasavalta syntyivät toisen maailmansodan jälkeen miehitysvyöhykkeiden jaon seurauksena. Kun Japani vetäytyi maasta, 38. leveyspiirin eteläpuoleinen Korea tuli Yhdysvaltain ja pohjoispuoli Neuvostoliiton hallintaan. Korean demokraattinen kansantasavalta perustettiin 1948 Neuvostoliiton miehittämällä vyöhykkeellä. Korean sodassa 19501953 Korean demokraattisen kansantasavallan ja Kiinan joukot taistelivat Korean tasavallan ja Yhdysvaltain johtaman YK-armeijan joukkoja vastaan. Sodan lopputuloksena Pohjois- ja Etelä-Korean rajaksi on vakiintunut vuoden 1953 aselepolinja, vaikka lopullista rauhansopimusta ei ole vieläkään allekirjoitettu. Korean demokraattinen kansantasavalta on riippumaton sosialistinen valtio. Maan valtapuolueena on Korean yhdistynyt työväenpuolue ja virallisena ideologiana Kim Il Sungin kehittämä sosialistinen Juche-aate. Kim Il Sung hallitsi Pohjois-Koreaa toisen maailmansodan lopusta kuolinvuoteensa 1994, minkä jälkeen hänen poikansa Kim Jong Il astui valtaan. 2000-luvulla Korean demokraattinen kansantasavalta on ollut julkisuudessa lähinnä ydinase- ja ohjusohjelmiensa takia. Vakava talouskriisi, paikoitellen nälänhädäksi kärjistyneet maatalousongelmat sekä Korean tasavallan, Japanin sekä Yhdysvaltain uhkailu nostavat maan aika ajoin uutisotsikoihin.

Politiikka

:Pääartikkeli: Pohjois-Korean politiikka Pohjois-Koreaa hallitsee kommunistinen työväenpuolue, johon kaikki hallinnon edustajat kuuluvat. Pienpuolueita on olemassa, mutta ne eivät vastusta pääpuolueen valtaa. Kaikenkaikkiaan maan valtarakenne on hieman epäselvä. Nimellisesti hallitusta johtaa pääministeri, mutta todellinen valta on Kim Jong Ilillä, joka on entisen diktaattorin Kim Il Sungin poika. Helmikuussa 1974 hänet nimettiin isänsä seuraajaksi ja käytännössä hän on hallinnut isänsä kuoleman jälkeen heinäkuusta 1994 lähtien. Kim Jong Ilin virallinen asema on sotavoimien komentaja (조선인민군 최고사령관; 1991–), valtion kansallisen puolustuksen komission puheenjohtaja (국방위원회 위원장; 1993–) sekä puolueen pääsihteeri (조선로동당 총비서; 8. lokakuuta 1997–). Kansallisen puolustuksen komission puheenjohtajan virka julistettiin vuonna 1988 valtion korkeimmaksi asemaksi. Kim Jong Ilistä käytetty arvonimi on ollut perinteisesti "Rakas Johtaja", mutta viime aikoina maan virallinen media on vaatimattomammalla tavalla listannut vain hänen asemaansa liittyvät arvonimet. Presidentin arvonimi on edelleen edesmenneellä Kim Il Sungilla, josta käytetään arvonimiä "Suuri Johtaja" sekä "Ikuinen presidentti". Pohjois-Korean vuoden 1972 perustuslain 1992 ja 1998 lisäysten mukaan hallitusta johtaa pääministeri ja teoriassa puheenjohtajan vetämä keskuskansankomitea. Puheenjohtaja myös nimittää komitean jäsenet. Keskuskansankomitea valvoo hallitusta tai valtion hallinnon neuvostoa, jota johtaa valtion päämies, ja joka toimii hallinnollisena ja toimeenpanevana elimenä. Valtion päämiehenä on Pak Pong-ju. Parlamentti tai korkein kansankokous (최고인민회의; Choego Inmin Hoeui) on virallisesti hallinnon korkein elin. Sen 687 jäsentä valitaan nelivuotiskausiksi kansanvaalilla, joskin puolueen ulkopuolisia vastaehdokkaita ei ole tähän mennessä ollut. Tavallisesti kansankokous on kokoontunut kahdesti vuodessa muutamaksi päiväksi ja vahvistanut puolueen tekemät päätökset. Kansankokouksen ollessa tauolla sen toimia hoitaa kansankokouksen valitsema komitea. Kansankokouksen puheenjohtaja on Kim Yong-nam.

Osat

:Pääartikkeli: Pohjois-Korean osat Pohjois-Koreassa on yksi suoraan hallittu kaupunki (Chik'alshi; 직할시; 直轄市), kolme erityisaluetta eri nimityksillä ja yhdeksän maakuntaa (Do; 도; 道). Kaupungit:
- Pjongjang (P'yŏngyang Chik'alshi; 평양 직할시; 平壤直轄市)
- Rasŏn (Rajin-Sŏnbong) Chik'alshi (라선 (라진-선봉) 직할시; 羅先 (羅津-先鋒) 直轄市) Erityisalueet:
- Kaesŏngin teollisuusalue (Kaesŏng Kong-ŏp Chigu; 개성 공업 지구; 開城工業地區)
- Kŭmgang-sanin turistialue (Kŭmgang-san Kwangwang Chigu; 금강산 관광 지구; 金剛山觀光地區)
- Shinŭijun erityishallintoalue (Shinŭiju T'ŭkbyŏl Haengjeonggu; 신의주 특별 행정구; 新義州特別行政區) Maakunnat:
- Chagang (Chagang-do; 자강도; 慈江道)
- Pohjois-Hamgyŏng (Hamgyŏng-bukto; 함경 북도; 咸鏡北道)
- Etelä-Hamgyŏng (Hamgyŏng-namdo; 함경 남도; 咸鏡南道)
- Pohjois-Hwanghae (Hwanghae-bukto; 황해 북도; 黃海北道)
- Etelä-Hwanghae (Hwanghae-namdo; 황해 남도; 黃海南道)
- Kangwŏn (Kangwŏndo; 강원도; 江原道)
- Pohjois-P'yŏngan (P'yŏngan-bukto; 평안 북도; 平安北道)
- Etelä-P'yŏngan (P'yŏngan-namdo; 평안 남도; 平安南道)
- Ryanggang (Ryanggang-do; 량강도; 兩江道), kirjoitetaan joskus 'Yanggang'

Maantiede

Pjongjang Pjongjang :Pääartikkeli: Pohjois-Korean maantiede

Talous

:Pääartikkeli: Pohjois-Korean talous Maan virallinen politiikka korostaa Juche-aatetta (sana tarkoittaa omavaraisuutta). Pohjois-Korean talous on muotoutunut nykyiseen tilaansa täysin kapitalististen järjestelmien ulkopuolella. Koska Pohjois-Korea on pyrkinyt eristäytymään muusta maailmasta, on maasta hyvin vaikea saada puolueetonta tietoa. Yhteisomistuksessa oleva teollisuus tuottaa lähes kaikki yhteiskunnan tarvitsemat hyödykkeet. Hallinto keskittyy raskaaseen sotateollisuuteen maatalouden kustannuksella. Viime vuosina taloutta on kuitenkin hieman avattu yhteistyölle eteläkorealaisten yhtiöiden kanssa ja perustettu jopa erityistalousalue, jossa ulkomaiset yritykset voivat toimia. Massiivisilla sotilasmenoilla on välittömät vaikutukset talouteen. Hallitus käyttää puolustusbudjettiin 33,9% bruttokansantuotteesta ja on värvännyt armeijaan 1,2 miljoonaa nuorukaista. Toista vastaavanlaista puolustusbudjettia ei löydy koko maailmasta; vertailun vuoksi Yhdysvallat käyttää puolustukseen 3,2 % ja Etelä-Korea 1,4 % BKT:sta. Tilanne on johtanut vuosikymmeniä kestäneeseen lamaan. Pohjois-Korea sai aikaisemmin huomattavia ruoka- ja polttoaineavustuksia Kiinalta ja Yhdysvalloilta. Avustusten ehtona Pohjois-Korea lupasi olla kehittämättä ydinaseita. Salaisen ydinaseohjelman paljastuttua tämä apu on kuitenkin sittemmin katkaistu. Maassa koettiin ilmeisen vakava nälänhätä 1990-luvulla, mutta virallisia tietoja tapahtumista ei ole julkaistu.

Väestöjakauma

Pohjois-Korea on etnisesti yksi maailman homogeenisimmistä valtioista. Maassa on erittäin pienet kiinalais- ja japanilaisvähemmistöt.

Kulttuuri

:Pääartikkeli: Pohjois-Korean kulttuuri Kim Jong Iliä ja Kim Il-Sungia ympäröivä ihannoiva henkilökultti hallitsee Pohjois-Korean kulttuuria. Suuri osa pohjoiskorealaisesta kirjallisuudesta, elokuvasta, musiikista ja teatterista keskittyy kahden diktaattorin ympärille.

Turismi

Kim Il-Sung Pohjois-Korea on eristäytynyt ulkomaailmasta. Lupa käynteihin on periaatteessa kenen tahansa saatavilla, mutta monimutkainen hakemusprosessi vaikeuttaa maassa vierailua. Ainoastaan USA:n kansalaisilta vierailu on kokonaan kielletty, joskin käytäntöön on viime vuosina tehty joitakin poikkeuksia. Joka tapauksessa vain hyvin harvat ulkomaalaiset ovat käyneet Pohjois-Koreassa. Ulkomaalaisten ei myöskään anneta kulkea maassa vapaasti, vaan hallituksen tarkkailijat seuraavat heidän liikkeitään. Valtion huonon maineen vuoksi se on hyvin epäsuosittu matkailukohde. Etelä-Korean kansalaiset tarvitsevat hallitukseltaan erikoisluvan voidakseen vierailla maassa. Ainoastaan rajan lähellä sijaitseva Kŭmgang-vuori muodostaa poikkeuksen. Maisemistaan tunnetulla vuorella käykin joka vuosi tuhansia eteläkorealaisia matkailijoita.

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- lyijy
- volframi
- sinkki
- grafiitti
- rautamalmi
- kupari
- kulta

Merkittävimmät vientituotteet


- lyijy
- mineraalit Luokka:Pohjois-Korea ms:Korea Utara zh-min-nan:Tiâu-sián ko:조선민주주의인민공화국 ja:朝鮮民主主義人民共和国 simple:North Korea th:ประเทศเกาหลีเหนือ

Luokka:Politiikka

Poliittisia aiheita. Luokka:Yhteiskunta zh-min-nan:Category:Chèng-tī ko:분류:정치 ja:Category:政治

Luokka:Puolueet

Puolueisiin liittyviä artikkeleja. Luokka:Politiikka

Intaglio

Intaglio may refer to:
- Intaglio (printmaking), a printmaking technique with an incised image
- Intaglio (burial mound), a similar effect in burial mounds Intaglio may also be:
- Intaglio, the annual international business school meet of the Indian Institute of Management, Calcutta
- Intaglio, a vector-based drawing program for Mac OS X, published by Purgatory Design

aminokwasy tablice Varsovia hotel Sponsored Site biako










































:: RELATED NEWS ::
Cheyenne (WY)
Cheyenne is the capital of Wyoming, a state of the United States of America. As of September 2005, it had an estimated population of 55,362. It is the county seat of Laramie County and the largest city in Wyoming.

History

Houston is the largest city in Texas, the fourth largest in the United States, and the second-largest economic area of the U.S. Gulf Coast region. The city is the county seat of Harris County, the third most populous county in the country. A portion of southwe
San Antonio (TX)
] San Antonio is the county seat of Bexar County, Texas. San Antonio was named for Saint Anthony of Padua, whose feast day it was when a Spanish expedition stopped in the area in 1691. San Antonio was the third-largest city within the state of Texas and ninth in the
Nursing homes
A nursing home or skilled nursing facility (SNF) is a place of residence for people who require constant nursing care and have significant Activity of Daily Living (ADL) deficiencies. Residents include the elderly and younger adults with physical diabilities. Adults 18 or older can stay in a skilled nursing facility to receive physical, occupational, and other rehabilitative therapies following an accident or illness. In the US, nursing homes are required to have a licensed nurse on duty 24 hours a day, an
Gibson Everly Brothers Flattop
The Gibson Everly Brothers Flattop is a signature acoustic guitar model produced by the Gibson Guitar Corporation. The Everly Brothers recorded several hit songs during the 1950s an the 1960s, such as "Wake Up Little Suzie", "Cathy's Clown", "All I Have to Do is Dream", and "Bye Bye Love". Throughout the 1950s, they used Gibson J-200 acoustic guitars, some customized with dual white pickguards. In 1962,
Wikipedia:Articles for deletion/The Posse