:: wikimiki.org ::

Puolukka

Puolukka

Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) on kanervakasveihin kuuluva varpu. Sillä on punainen marja. Puolukalla on vihreät ja suipot lehdet. Puolukka kukkii touko-kesäkuussa ja on kypsä syyskuussa. Puolukka kasvaa koko Suomessa kuten myös yleisenä metsäkasvina koko maapallon pohjoisella havumetsävyöhykkeellä. Siitä voi tehdä muun muassa mehua ja hilloa. hillo Puolukka on kuivahkojen kangasmetsien laji yhdessä männyn kanssa. Puolukalla on sienijuuri niin kuin muillakin varvuilla ja puilla, ja sen avulla puolukka laajentaa juuristonsa vettä ja ravinteita imevää pinta-alaa moninkertaisesti. Ilman symbioosia sienten kanssa puolukka ei pystyisi levittäytymään kaikkein karuimmille kasvupaikoille. Puolukkakasvusto saattaa olla satoja vuosia vanha, sillä vaikka maavarren vanhimmat osat lahoavat, kärki jatkaa kasvuaan työntäen pintaan uusia versoja. Puolukan lajinimen vitis-idaea ensimmäinen osa viittaa viiniköynnökseen ja jälkimmäinen Kreetalla sijaitsevaan Ida-vuoreen.

Ravintoainesisältö

Puolukan marjojen energiasisältö (100 g) on 143 kJ, (34 kcal). 100 grammaa tuoreita puolukan marjoja sisältää ravintoaineita keskimäärin:
- valkuaisaineet 0,7 g
- A-vitamiini (RE) 1,5 µg
- B1-vitamiini 0,05 mg
- B2-vitamiini 0,04 mg
- B3-vitamiini eli niasiiniekvivalentti 0,6 mg
- B5-vitamiini eli pantoteenihappo 0,12 mg
- B6-vitamiini 0,01 mg
- B9-vitamiini 0,002 mg
- C-vitamiini 11 mg
- E-vitamiini (alfa-TE) 1,57 mg
- H-vitamiini eli biotiini 2,4 µg
- fosfori 17 mg
- kalium 86 mg
- kalsium 21 mg
- koboltti <0,5 µg
- kromi 2 µg
- kupari 72 µg
- magnesium 8,8 mg
- mangaani 3,5 mg
- molybdeeni <10 µg
- pii 1 mg
- rauta 0,39 mg
- rikki 12 mg
- sinkki 0,18 mg Puolukan marjojen happopitoisuus on korkea. Kypsissä puolukoissa on runsaasti bentsoehappoa (n. 0,05-0,2%), minkä vuoksi puolukat säilyvät hyvin survoksena ilman sokeria ja säilöntäaineita. Raa´at puolukat pilaantuvat sen sijaan nopeasti, ja ne sisältävät paljon vähemmän hyödyllisiä aineita kuin kypsät. Luokka:Vaccinium Luokka:Marjat ja:コケモモ

Kanervakasvit

Kanervakasvit (Ericaceae) on Ericales-lahkoon kuuluva kasviheimo.

Luokittelu

Kanervakasveihin kuuluvat seuraavat suvut:
- Andromeda - suokukat
- Arctostaphylos - sianpuolukat
- Calluna - kanervat
- Cassiope - varpiot
- Chamaedaphne - vaiverot
- Erica - kellokanervat
- Gaultheria - salalit
- Kalmia - kalmiat
- Loiseleuria - sieliköt
- Phyllodoce - kurjenkanervat
- Pieris - kellovaiverot
- Rhododendron - alppiruusut
- Vaccinium - puolukat Luokka:Kanervakasvit ko:진달랫과 ja:ツツジ科

Marja

:Tämä artikkeli kertoo hedelmästä, naisen nimestä katso Marja (etunimi) Marja (etunimi) Marja on kasvitieteessä mehevä hedelmä, joka sisältää yleensä useita siemeniä. Gastronomiassa marja tarkoittaa pientä, mehevää ja pyöreähköä kasvinosaa. Marja on myös naisen etunimi. Marjoja taloudellisessa mielessä ovat muun muassa mansikka, mustikka, vadelma, lakka ja puolukka.

Kasvitiede

Marja on hedelmä, joka syntyy emiöstä hedelmöityksen jälkeen. Mansikka ei kasvitieteellisesti ole marja vaan paisunut kukkapohjus. Vadelma ja lakka ovat kerrottuja luumarjoja, mutta hedelmiksi luettavia. Mustikka, puolukka ja tomaatti ovat sananmukaisesti marjoja biologiassa. Luokka:Kasvianatomia Luokka:Marjat simple:Berry

Mehu

Mehut ovat erilaisista hedelmistä, marjoista tai kasviksista tehtyjä juomia, joissa ei ole hiilihappoa kuten virvoitusjuomissa. Mehua valmistetaan yleensä puristamalla, mutta kotioloissa mehua voidaan valmistaa myös höyrystämällä marjoja mehumaijalla. Elintarvikelainsäädännön mukaan mehuina markkinoitavissa tuotteissa on oltava vähintään 35 painoprosenttia täysmehua.

Katso myös

- Mansikkamehu
- Mehumaija Luokka:Juomat ja:ジュース

Sienijuuri

Sienijuuri eli mykoritsa on kasvin juuren ja sienen muodostama molemmille hyödyllinen kokonaisuus. Sienijuuren kautta kasvit saavat maaperästä paremmin ravinteita – erityisesti fosforia – ja elävä sieni puolestaan kasvilta hiilihydraatteja. Sienijuuri myös suojaa isäntäkasviaan taudinaiheuttajilta ja kuivuudelta. Molempia hyödyttävää yhteistyötä kutsutaan symbioosiksi. Mykorritsasymbioosi on luonnon yleisin symbioosi: noin 85 prosentilla kasveista on sienijuuri. Sienijuuret jaetaan kolmeen päätyyppiin: puuvartisten kasvien juuristossa esiintyviä sienijuuria kutsutaan ektomykoritsoiksi, kanervakasveilla esiintyviä erikoidimykoritsoiksi ja pääasiassa ruohomaisilla kasveilla esiintyviä arbuskelimykoritsoiksi. Sienijuurityyppi voi muuttua kasvin iän ja kunnon myötä. Sen kasvu ja haarottuminen vaihtelivat myös kasvuoloista riippuen. Kalkitus ja typpilannoitus muuttavat metsämaan sienten määriä ja toimintaa. Teollisuusalueilla puiden heikompi menestyminen perustuu osaksi typpiyhdisteiden haitallisuuteen sienijuurelle. Luokka:Kasvitiede Luokka:Sienitiede

Vesi

Vesi (divetyoksidi, tunnetaan myös hydridi-nimellä oksidaani, H₂O) on huoneenlämmössä nesteenä esiintyvä kemiallinen yhdiste. Kaikki maapallolla oleva vesi on peräisin vuosimiljoonien aikana planeettaan törmänneistä komeetoista ja tulivuorten purkauksista. Vettä on saatavilla lähes kaikkialla maapallolla, ja se on kaiken tunnetun elämän perusehto.

Kemialliset ominaisuudet

Kiinteässä olomuodossa vesi on jäätä ja kaasuna vesihöyryä. Vesi voi esiintyä kaikissa kolmessa olomuodossaan erityisessä kolmoispisteessä (273,16 K; 6 mbar), joka toimii myös celsius- ja kelvin-asteikkojen määritelmänä. Vesi on myös ainoa aine, joka esiintyy Maan luonnonoloissa kaikissa kolmessa olomuodossa. kelvin Vesimolekyyli on dipolinen. Koska molekyylin happiatomilla on suurempi elektronegatiivisuus, sen puoli molekyylistä saa negatiivisen osittaisvarauksen. Tämä johtaa molekyylien välisiin vetysidoksiin, jotka aiheuttavat vedelle sen suhteellisen korkean kiehumispisteen. Samasta syystä veden tiheys jäätyessä poikkeuksellisesti laskee, mikä mahdollistaa eliöiden selviytymisen järvissä ja merissä talvella, sillä jää kelluu veden pinnalla muodostaen huonosti lämpöä johtavan eristekerroksen. Näin vedet eivät koskaan jäädy pohjaan saakka. Samoin veden poikkeuksellinen lämpölaajeneminen mahdollistaa elämälle välttämättömät vesistöjen syksyiset ja keväiset täyskierrot. Vesi on tiheimmillään 4 celsiusasteessa. Vesi on hyvä liuotin, mikä on elintärkeää monille biologisille prosesseille soluissa. Veden vetysidokset aiheuttavat myös pintajännityksen, joka on elintärkeää maasta vettä imeville puille. Puhdas vesi ei johda sähköä sanottavasti, mutta veteen liuenneet aineet (erityisesti suolat) parantavat veden johtavuutta huomattavasti. Valoa vesi läpäisee hyvin, eikä vesikasvien yhteyttäminen ilman tätä ominaisuutta onnistuisikaan. Vettä voi valmistaa itse liuottamalla ensin suolahappoliuokseen pala magnesiumnauhaa ja keräämällä väärin päin olevaan astiaan reaktiossa syntyvän höyryn, vedyn. Sen jälkeen sytyttämällä tulitikun väärin päin olevan astian alla, vetyyn tulee happea, seos inahtaa terävästi ja siitä tulee vettä.

Fysikaaliset ominaisuudet

Vedellä on suhteellisen suuri lämmönvarauskyky. Siksi sitä käytetään mm. lämpöä kuljettavana nesteenä erilaisissa lämmitys- ja lämmönvarausjärjestelmissä.
- ominaislämpökapasiteetti: neste 4186 J/(K·kg), kiinteä (jää 0°C) 2060 J/(K·kg)
- sulamislämpö: 333 kJ/kg
- höyrystymislämpö: 2260 kJ/kg
- tiheys: 4°C 1000 kg/m³ = 1,000 kg/l = 1,000 g/cm³, muissa lämpötiloissa veden tiheys on vähäisempi

Vesi luonnonvarana

Nimenomaan makea vesi eli suolaa sisältämätön vesi on elämän elinehto. Maapallon vesivaroista 97 prosenttia on suolaista merivettä. Jäljelle jäävää kolmea prosenttia edustavasta makeasta vedestä puolestaan suurin osa on vaikeasti käytettävissä jäätiköissä (77 %) tai maa- ja kallioperässä (22 %). Vain noin 1 % maailman makeasta vedestä on helposti hyödynnettävissä järvissä ja joissa. Keskimäärin 70 % vesivaroista käytetään kasteluun – kehitysmaissa kastelun osuus on kuitenkin noin 90 % vedenkäytöstä. Suomi on veden kannalta hyvin poikkeuksellinen maa, sillä Suomessa on erittäin paljon järviä, joten juomavettä voidaan käyttää katujen pesuun. On sanottu, että monissa muissa maissa juomavedestä on pulaa, ja kadut tulisi pestä muulla vedellä. Kuitenkin se vaatisi toisen vesiverkoston rakentamista eikä käyttämätön vesi siltikään varastoidu mihinkään, vaan päätyy lopulta mereen tai haihtuu ilmaan. Vesi on joillakin alueilla maapallolla rajallinen luonnonvara. Vesi voi johtaa sotiin kyseisillä alueilla. Eräs tunnettu vesikiista on Turkin ja Syyrian välillä.

Vesi ja ihminen

Syyria Vesi on ihmiselle elintärkeä luonnonvara. Yli puolet ihmisen painosta on vettä, ja jo muutaman prosentin nestehukka heikentää työkykyä merkittävästi. Kahdenkymmenen prosentin vajaus johtaa kuolemaan. Ilman vettä ei voida tuottaa ruokaa, ei pyörittää teollisuutta tai energiantuotantoa. Koska vettä poistuu ihmisessä monella tavalla, ihminen tarvitsee elääkseen jatkuvasti ja merkittäviä määriä vettä. prosentin Ihminen kuolee ensimmäisenä hapenpuutteeseen (minuuteissa), sitten vedenpuutteeseen (vuorokausia) ja ravinnonpuutteeseen vasta viikkojen tai kuukausien jälkeen. Veden haihtuminen vaatii paljon energiaa, käytännössä viilentää ihmisen ruumista. Tämän voi todeta itsekin helposti: nuolaise kämmenselkää ja puhalla siihen. Tämä on yksi hikoilun ja karvattomuuden etu. Kun ihminen pystyi karvattomuuden ja hikirauhasten lisäksi kantamaan mukanaan vettä juotavaksi ja elimistönsä viilentämiseksi, tästä tuli merkittävä kilpailuetu niihin eläimiin nähden, joilla oli turkki. Helteessä ihminen pystyi juoksemaan suurenkin eläimen käytännössä kuoliaaksi. Busmannit metsästävät Afikassa vieläkin tällä tavalla. Saaliiksi valitaan vielä sellainen eläin, joka läkähtyy helteessä helposti, esim. suuret sarvet omistava gudu-uros. Vesi on siis aina ollut tärkeä ihmiselle. Maanviljelyssä siitä tuli erityisen tärkeä, sitä tarvittiin juomiseen ja ruuanlaittoon verrattuna valtavia määriä. Makeaa vettä on saatavilla suuria määriä suurien jokien alueilla (Niili, Eufrat, Hwang Ho eli Keltainenjoki). Ne synnyttivät ensimmäiset suuret kulttuurit. Myös veden kyky "tappaa" tuli on tehnyt vedestä palvonnan kohteen. Vesi oli useassa kulttuurissa yksi "alkuaine" ja palvonnan kohde. Tulevaisuudessa kyky tuottaa hallittua energiaa ydinfuusion avulla antaisi vedelle vielä uuden merkityksen. Se tekisi valtameristä käytännössä rajattoman energianlähteen ihmiselle.

Katso myös

- Nazcan linjat
- Veden kiertokulku Luokka:Juomat Luokka:Maantiede Luokka:Oksidit als:Wasser ko:물 ms:Air ja:水 simple:Water th:น้ำ

Symbioosi

Symbioosi (kreikan kielestä: sym = kanssa-, biono = elävä) on biologiassa kahden tai useamman eliölajin edustajien yhteiseloa, josta kaikki osapuolet hyötyvät. Joskus symbioosilla voidaan viitata myös kaikenlaiseen yhteiseloon, kuten loisiin, jotka saavat isännästään yksipuolista hyötyä. Jos symbioosin toinen osapuoli on selvästi suurempi kuin toinen, kutsutaan suurempaa isännäksi ja pienempää symbiontiksi. Ektosymbioosissa symbiontti elää isäntänsä pinnalla, ruuansulatuskanavissa tai rauhasten huokosissa. Endosymbioosissa symbiontti puolestaan elää isäntänsä kudosten sisällä joko solujen sisällä tai niiden ulkopuolella. Biologi Lynn Margulis on esittänyt, että symbioosi on merkittävä eteenpäin vievä voima evoluutiossa. Hänen mukaansa Darwinin evoluutioteoria on puutteellinen väittäessään pelkän kilpailun ja eloonjäämistaistelun aiheuttavan evoluutiota, ja että elämä on levinnyt maapallolle verkostoitumalla, ei taistelulla. Toisaalta yhteistyötä tekevät organismit ovat kilpailukykyisempiä yksineläviin organismeihin nähden. Symbioosi ei ole sopimuksellinen yhteistyö, vaan se vallitsee vain niin kauan kuin se on paras vaihtoehto kaikille osapuolille. Olosuhteiden muutoksesta johtuen tai osapuolten elinkaaren edetessä symbioosi saattaa loppua. Tällöin symbiontista saattaa esimerkiksi tulla loinen tai isäntä saattaa käyttää symbiontin ravinnokseen.

Eläinten symbiooseja

Eräs tunnetuimmista symbiooseista vallitsee vuokkokalan ja eräiden trooppisten merivuokkojen välillä. Kala elää merivuokon pistävien ulokkeiden seassa, jossa se puolustaa merivuokkoa sitä ravinnokseen käyttäviltä kaloilta ja suojautuu samalla itse omilta vihollisiltaan. Eräät tokot ovat puolestaan muodostaneet symbioosin katkaravun kanssa: molemmat elävät katkaravun pohjahiekkaan kaivamassa kuopassa, ja mikäli vaara uhkaa, koskettaa tokko merkiksi pyrstöllään lähes sokeaa katkarapua, jolloin molemmat kaivautuvat kuoppaan suojaan viholliselta. Krokotiilinvartija (Pluvianus aegyptius) on kahlaajalintu, joka on saanut nimensä erikoisesta symbioosistaan krokotiilien kanssa. Krokotiili antaa linnun syödä vapaasti loisiaan avaten jopa leukansa ammolleen, jotta lintu pääsisi puhdistamaan suussa mahdollisesti pesivät loiseläimet. Lintu saa vastineeksi helppoa ravintoa ja suojaa, sillä vain harva eläin uskaltaisi hyökätä linnun kimppuun sen ollessa isäntäeläimensä päällä.

Kasvien symbiooseja

Monet kasvit elävät symbioosissa toisen kasvin tai muuhun eliöryhmään kuuluvan lajin kanssa. Ehkä pitkälle viedyin symbioosi on jäkälä, jossa levä ja sieni muodostavat ikään kuin kaksoiseliön. Sieni imee vettä, jota rihmastojen välissä olevat levät käyttävät ja muodostavat yhteyttämällä sienen tarvitsemia aineita. Eräs tärkeä symbioosi on palkokasvien ja typpibakteerien välillä. Typpibakteerit tunkeutuvat mullasta kasvin juuriin muodostaen niihin nystyröitä. Ne alkavat muodostaa ilman typestä typpiyhdisteitä, joita syntyy yli kasvin oman tarpeen ja jotka leviävät multaan lannoitteeksi myös muiden kasvien käytettäväksi. Palkokasvi taas tuottaa bakteereille hiilihydraatteja. Myös harmaalepällä on samankaltainen symbioosi. Usein vähäravinteisilla soilla elävät lihansyöjäkasvit ovat kehittäneet omalaatuisen tavan typen hankkimiseen: ne pyydystävät pieniä hyönteisiä houkuttelemalla ne esimerkiksi tahmeille lehdilleen (kihokit) tai erityisille suppilonmuotoisiksi erikoistuneille lehdille (kannukasvi), jonne hyönteinen putoaa. Äärimmillään kasvit saattavat pyydystää hyönteisiä aktiivisesti, kuten kärpäsloukku (Dionaea muscipula). Lihansyöjäkasvien tapauksessa ei voida enää puhua symbioosista. Kanervat ja kämmekkäkasvit ovat hyvin riippuvaisia niiden kanssa yhteiselämää viettävistä sienirihmastoista. Myös muilla kasveilla sienirihmasto saattaa yhteistyötarkoituksessa ympäröidä kasvin juuren muodostaen erityisen sienijuuren eli mykorritsan. Kasvit kehittyivät todennäköisesti endosymbioosin seurauksena, kun yhteyttävä syanobakteeri alkoi elää jonkin yksisoluisen alkueliön sisällä. Syanobakteerista kehittyi soluelin, viherhiukkanen.

Ihmisen symbiooseja

Ihminen on symbioosissa eräiden bakteerien kanssa. Esimerkiksi suolistobakteerit muun muassa tuottavat ravinteita ja osallistuvat ruoansulatukseen. Luokka:Biologia ja:共生

Kreeta

Kreeta (uuskreikaksi Kriti, italiaksi Candia) on Välimerellä sijaitseva Kreikan suurin saari. Kreetan suurimmat kaupungit ovat Heraklion (Iraklion, Irakléio), Khania (Hania), Rethimno (Rethymnon), Agios Nikolaos, Ierapetra ja Sitia. Saari on itä–länsisuunnassa noin 260 kilometrin pituinen, 12–56 kilometrin levyinen ja sen koko on 8 331 neliökilometriä. Asukkaita saarella on yli 500 000. Kreetalla on leuto välimerenilmasto. Maanviljelytuotteita ovat vilja, viini, oliivi ja hedelmät.

Maantiede

välimerenilmasto Saarta halkoo puuton vuoristoketju, jossa on paljon viljavia ja suojaisia laaksoja. Korkein huippu on Ida (2 456 m). Kreetalla sijaitsee Samarian laakso, jonka pituus on 18 km. Se on Euroopan pisin rotko.

Kreetan historia

Kreetalla vallitsi Minolainen kulttuuri, Euroopan ensimmäinen korkeakulttuuri noin 2600–1250 eaa. Kuuluisia muinaislöytöpaikkoja ovat muun muassa Knossos ja Faistos. 66 eaa saaren valloittivat roomalaiset, jonka jälkeen se siirtyi Itä-Rooman (Bysantin) haltuun. Vuonna 1204 saari siirtyi venetsialaisille. Vuosina 1669–1913 saari kuului Turkille.

Kreetalainen ruoka

Kreetalaiset ovat pitkäikäisiä ja pitävät sitä terveellisen ruokavalionsa ansiona. Se koostuu perinteisesti pääosin kasvikunnan antimista kuten täysjyväviljasta, oliiviöljystä, vihanneksista ja hedelmistä. Niitä täydennetään maitotuotteilla, kalalla, lihalla ja viinillä. Juustot ja jogurtit ovat useimmiten lampaan- ja vuohenmaidosta valmistettuja ja kevyesti hapatettuja. Kalaa syödään usein, vaaleaa lihaa vain kerran kaksi viikossa, punaista kerran kuussa. Lasi viiniä nautitaan lähes joka aterialla. Terveellisen kreetalaisen ruoan on useissa tutkimuksissa todettu olevan sydänystävällistä, laskevan kolesterolia, vähentävän syövän, diabeteksen ja osteoporoosin riskiä, estävän depressiota, dementiaa ja Alzheimerin tautia ja jopa edistävän muistikapasiteetin käyttöä. ja:クレタ島

Gramma

Gramma (tunnus g) on SI-järjestelmässä massaa ilmaiseva yksikkö. Yksi gramma on massan perusyksikön kilogramman tuhannesosa. Kuutiosenttimetri (10^-6 m³) vettä on massaltaan noin 1 g. Gramman virallinen määritelmä kuuluu: gramma on yhtä suuri kuin kansainvälisen gramman prototyypin massa. Tämän määritelmän on säätänyt Yleinen paino- ja mittakonferenssi CGPM vuonna 1901. Gramma on ainoa SI-järjestelmän yksikkö, jota ei olla määritelty jonkin luonnonvakion kautta. Luokka:massan yksiköt ko:그램 ja:グラム

Joule

Joule (tunnus J) on energian yksikkö. Yksi joule aiheuttaa yhden newtonin voiman metrin matkalla. Joule energiaa kuluu myös työskenneltäessä watin teholla sekunnin ajan. Joule on SI-järjestelmän energian ja työn yksikkö. Joule korvaa kaikissa yhteyksissä vanhentuneet energian yksiköt, kuten kalorin. 1 J = 1 Nm = 1 Ws Sähkön energiamäärää mitataan usein joulen sijaan kilowattitunteina (tunnus kWh). 1 MJ ≈ 0,277778 kWh tai 1 kWh = 3,6 MJ Yhden joulen energialla voi nostaa omenan (102 g) metrin korkeuteen maan painovoimakentässä (putoamiskiihtyvyys = 9,8 m/s²). Ihminen kuluttaa energiaa noin 100 joulea sekunnissa, eli ihmisen "teho" on noin 100 wattia. Yksi sydämen lyönti kuluttaa energiaa noin joulen. Luokka:energian yksiköt ms:Joule ko:줄 ja:ジュール

Valkuaisaine

Proteiini eli valkuaisaine on pitkästä aminohappoketjusta koostuva orgaaninen yhdiste. Proteiinit ovat kaikkien solujen rakennusainetta ja välttämättömiä elintoiminnoille. Proteiinit ovat myös tärkeitä ravintoaineita. Jotkin proteiinit toimivat entsyymeinä. Proteiineja muodostuu elimistössä DNA:n koodaamina aminohapoista. Proteiinit löysi Jöns Jacob Berzelius vuonna 1838.

Rakenne

Proteiinien rakennetta luokitellaan neljästä näkökulmasta:
- Primäärinen rakenne on aminohappojen järjestys.
- Sekundaarisella rakenteella viitataan muun muassa proteiinin muotoon vaikuttaviin rikkisiltoihin ja vetysidoksiin. Tunnetuimmat sekundaarirakenteet ovat α-kierteet (helix) ja β-laskokset (lamelli). α-helix on yleinen rakenne pallomaisilla eli globulaarisilla proteiineilla.
- Tertiäärinen rakenne tarkoittaa proteiinin avaruudellista rakennetta kokonaisuudessaan. Proteiinin denaturoituessa lämpötilan tai kemikaalin vaikutuksesta tertiäärirakenne hajoaa.
- Kvaternaarinen rakenne tarkoittaa usean proteiinin ryhmittymää. zh-min-nan:Nn̄g-pe̍h-chit ko:단백질 ja:蛋白質 simple:Protein th:โปรตีน

A-vitamiini

A-vitamiini on yksi ihmisen tarvitsemista rasvaliukoisista vitamiineista ja tärkeä näkökyvylle ja luuston kasvulle. A-vitamiini on yleisnimitys useille saman biologisen aktiivisuuden omaavalle molekyylille. Tavallisin muoto on alkoholimuoto retinoli, josta muodostuu elimistössä myös aldehydiä, retinaalia ja retinolihappoa. Ravinnossa niiden yhteismäärä sekä A-vitamiinin esiasteet, karoteenit ja kryptoksantiinit, ilmaistaan retinoliekvivalentteina (RE).

A-vitamiini elimistössä

A-vitamiini on välttämätön hämärässä näkemiselle. Silmän verkkokalvon sauvasoluissa on rodopsiinia, joka reagoi herkästi valoon. Rodopsiini muodostuu proteiinista ja retinaalista. Vitamiinin puutteessa näkökyky heikkenee ja erittäin vaikea puutos johtaa jopa sokeuteen. A-vitamiinin puutteen aiheuttamaa sokeutta esiintyy melko paljon 3–4 vuoden ikäisillä lapsilla kehitysmaissa. A-vitamiini vaikuttaa myös luuston rakentumiseen sekä erilaistuvien ja nopeasti kasvavien ja uusiutuvien epiteelikudosten muodostumiseen. Karotenoideilla on myös merkitystä elimistön antioksidanttijärjestelmässä. A-vitamiinin liikasaannin oireita ovat mm. ruokahaluttomuus, ärtyneisyys, uneliaisuus, kuiva iho, maksan toimintahäiriöt ja luustomuutokset. Yli 1 500 mikrogramman suuruinen päiväannos A-vitamiinia voi aiheuttaa pitkällä aikavälillä osteoporoosia, ja erittäin suuret määrät voivat aiheuttaa lisäksi maksavaurioita. Siksi maksatuotteiden runsasta kulutusta ja A-vitamiinilisien tarpeetonta käyttöä ei suositella. β-karoteenin yliannoksilla ei ole todettu haittavaikutuksia, vaikka se muuttaa ihon värin kellertäväksi.

A-vitamiinin tarve ja saanti

A-vitamiinin tarpeen selvittäminen ei ole helppoa. Ravitsemusneuvottelukunnan suositus on 105 µg RE/ 1 MJ. Suomalaisten tärkeimpiä A-vitamiinin lähteitä ovat sisäelimet (erityisesti maksa), kasvikset (erityisesti porkkana ja tomaatti), maito ja rasvat. Kasviksissa ei ole A-vitamiinia valmiina vaan sen esiastetta β-karoteenia. 6 µg β-karoteenia vastaa 1 µg retinolia.

Lähteet

- Leena Peltosaari, Hilkka Raukola: Ravitsemustieto. Otava 1995. ISBN 951-1-13655-0 Luokka:Vitamiinit ko:비타민 A ja:ビタミンA

B1-vitamiini

Tiamiini eli B1-vitamiini on yksi ihmisen tarvitsemista vesiliukoisista vitamiineista. Tiamiini toimii karboksylaasin ja monien muiden entsyymien koentsyyminä.

Tiamiini elimistössä

koentsyymi Tiamiini muodostaa aktiivisia fosforihappoestereitä, joista tavallisin on tiamiinipyrofosfaatti (TPP) ja jotka toimivat koentsyymeinä. Tiamiini osallistuu yli 20 erilaiseen aineenvaihdunnan entsyymijärjestelmään. Se on mm. osa karboksylaasientsyymiä, jota tarvitaan hiilihydraattien ja rasvojen metaboliassa. Tiamiini on tärkeä myös ääreishermoston toiminnalle. Tiamiinin puutteessa palorypälehappoa kasaantuu kudoksiin, mikä aiheuttaa väsymystä, ärtyneisyyttä, hermosärkyä ja kävelyhäiriöitä. Pitkäaikainen puute aiheuttaa beri-beritautia, joka johtaa sydämen toimintahäiriöön ja lopulta kuolemaan.

Tiamiinin tarve ja saanti

Tiamiinin tarve riippuu mm. ravinnon hiilihydraattien määrästä. Myös runsas alkoholin käyttö lisää tiamiinin tarvetta. Ravitsemusneuvottelukunnan suositus on 130 µg / 1 MJ. Tiamiinia on kaikissa ruoka-aineissa lukuun ottamatta eräitä pitkälle jalostettuja elintarvikkeita. Erityisen runsaasti tiamiinia on täysjyväviljoissa, herneissä, sienissä, vähärasvaisessa sianlihassa ja sisäelimissä. Suomalaisten tärkeimmät tiamiinin lähteet ovat viljavalmisteet, liha ja kasvikset.

Lähteet

- Leena Peltosaari, Hilkka Raukola: Ravitsemustieto. Otava 1995. ISBN 951-1-13655-0 luokka:vitamiinit ko:비타민 B1 ja:チアミン

B2-vitamiini

Riboflaviini eli B_{2-vitamiini (7,8-dimetyyli-10-ribityyli-isoalloksatsiini) on ihmiselle välttämätön vesiliukoinen vitamiini. Sitä tarvitaan aineenvaihdunnassa. Se on välttämätön ihon, kynsien ja hiusten terveydelle sekä yleiselle hyvinvoinnille. Riboflaviinia on solujen hapetus-pelkistysreaktioiden kannalta tärkeissä koentsyymeissä, flaviininukleotideissa.

Riboflaviinia syntetisoivat kaikki vihreät kasvit ja monet mikrobit ja sitä on kaikissa soluissa, erityisen runsaasti hiivassa. Hyviä riboflaviinin lähteitä ovat maito, juusto, vihreät lehtivihannekset, maksa, hiiva, mantelit ja soijapavut. Valo tuhoaa riboflaviinia, siksi maitoa ei pidä säilyttää lasikannussa.

Luokka:Vitamiinit

ko:비타민 B2

ja:リボフラビン

E-vitamiini

E-vitamiini on yksi ihmisen tarvitsemista rasvaliukoisista vitamiineista. E-vitamiineihin kuuluu useita toisiaan muistuttavia molekyylejä. E-vitamiiniaktiivisuus on neljällä tokoferolilla ja neljällä tokotrienolilla. Biologinen aktiivisuus on suurin α-tokoferolilla, joten ruoka-aineiden E-vitamiinipitoisuudet ilmaistaan α-tokoferoliekvivalentteina (α-TE).

E-vitamiini elimistössä

E-vitamiinin vaikutus perustuu niiden kykyyn hapettua herkästi eli ne toimivat antioksidantteina. Tokoferoleja onkin löydetty kaikista solukalvoista, joissa ne suojaavat monityydyttymättömiä rasvahappoja.

E-vitamiinin puutosoireita on havaittu ihmisissää ainoastaan keskosilla ja vakavissa rasvan imeytymishäiriöissä. Puutosoireita ovat olleet mm. anemia, verenvuototaipumus sekä keuhkomuutokset.

E-vitamiinin tarve ja saanti

Ravitsemusneuvottelukunnan suositus E-vitamiinin saannille on 1 mg α-TE/1 MJ. Tämä vastaa suurin piirtein suomalaisten keskimääräistä E-vitamiinin saantia. Merkittävimpiä E-vitamiinin lähteitä ovat ravintorasvat, kasvikset ja hedelmät.

Lähteet

- Leena Peltosaari, Hilkka Raukola: Ravitsemustieto. Otava 1995. ISBN 951-1-13655-0

Linkkejä

- [http://www.mmm.fi/ravitsemusneuvottelukunta/Suositus98_vit_vertailu.htm] Vitamiinien saantisuositukset vuosina 1987 ja 1998, Valtion ravitsemusneuvottelukunta

- [http://www.mmm.fi/ravitsemusneuvottelukunta/Suositus98_vit_kiv.htm] Vitamiinien ja kivennäisaineiden suositeltava saanti henkilöä ja päivää kohti

Luokka:Vitamiinit

ko:비타민 E

ja:ビタミンE

Biotiini

Biotiini eli H- tai B₇-vitamiini on rikkiä sisältävä, optisesti aktiivinen orgaaninen happo, jonka biologisesti aktiivinen muoto on d-isomeeri. Biotiini toimii koentsyyminä lukuisten entsymaattisten karboksylaatiotapahtumien katalysaattorina. Se osallistuu hiilihydraattien ja rasvojen metaboliaan. Biotiinia syntetisoituu myös suolistossa mikro-organismien toiminnan seurauksena.

Luokka:Vitamiinit

ja:ビオチン
ko:비오틴

Fosfori

Fosfori (lat. phosphor) on alkuaine. Se on moniarvoinen epämetalli, jota löytyy yleisesti epäorgaanisena fosfaattina ja kaikista elävistä soluista mutta ei koskaan alkuaineena.

Ominaisuudet

Fosfori on hyvin reaktiivinen, se hehkuu heikosti koska yhdistyy happeen, ilmenee eri muodoissa ja on tärkeä alkuaine eläville organismeille.

Yleisin muoto fosforista on vahamainen valkoinen kiinteä aine, jolla on luonteenomainen vastenmielinen haju mutta puhtaana väritön ja läpinäkyvä. Tämä epämetallinen alkuaine ei ole liukoinen veteen, mutta liukenee hiilisulfidiin. Puhdas fosfori syttyy itsestään ilmassa ja palaa fosforipentoksidiksi.

Fosforia voi olla neljässä tai useammassa allotrooppisessa muodossa: valkoinen (tai keltainen), punainen ja musta (violetti). Useimmat muodot ovat punainen ja valkoinen fosfori.

Käyttö

Yleisimmin fosforia käytetään lannoitteissa. Sitä käytetään myös laajasti räjähteissä, tulitikuissa, ilotulituksessa, kasvinsuojeluaineissa, hammastahnassa ja pesuaineissa. Punertava fosfori on tärkeä aine metamfetamiinin valmistuksessa. Valkoisesta fosforista voidaan tehdä palopommeja.

Varoitus

Fosfori on erityisen myrkyllinen alkuaine, keskimäärin jo 50 milligrammaa riittää tappamaan. Valkoista fosforia tulisi pitää veden alla koko ajan koska se on äärimmäisen reaktiivinen ilman kanssa, ja täytyy käsitellä pihdeillä koska kontakti ihon kanssa voi johtaa vakaviin palovammoihin. Krooninen valkoinen fosforimyrkytys suojaamattomien työntekijöiden joukossa johtaa leuan kuolioon. Fosfaattiesterit ovat hermomyrkkyjä, mutta epäorgaaniset fosfaatit ovat suhteellisen myrkyttömiä. Fosforisaastuminen voi tapahtua jos lannotteita tai pesuaineita on vuotanut maaperään.

Auringon valossa tai kuumennettaessa omassa höyryssä 250 C:een valkoinen fosfori muuttuu punaiseen muotoon, joka ei fosforoi ilmassa. Punainen fosfori ei itsestään syty ilmassa eikä ole niin vaarallinen kuin valkoinen muoto. Kuitenkin sitä pitäisi käsitellä huolella koska tietyillä lämpötila-alueilla se muuttuu takaisin valkoiseksi ja päästää myös myrkyllisiä höyryjä, jotka koostuvat fosforioksideista, kun kuumennetaan.

Merkittävimmät esiintymisalueet

- Moldova

Luokka:Alkuaineet
Luokka:Luonnonvarat

ko:인

ja:リン

th:ฟอสฟอรัส

Kalium

Kalium on alkuaine, jonka symboli on K ja atomiluku 19. Kalium on pehmeä hopeanvalkoinen alkalimetalli.

Ominaisuudet

Kalium on toiseksi kevyin metalli litiumin jälkeen. Se on jopa vettä kevyempää ja niin pehmeää, että sitä voi leikata veitsellä. Se hapettuu nopeasti, joten sitä säilytetään mineraaliöljyssä. Kalium on radioaktiivista siinä olevan radioaktiivisen kalium-40 isotoopin (0,0118 %) takia. Muun muassa elintarvikkeena käytettävän ns. mineraalisuolan sisältämän kaliumkloridin radioaktiivisuus on n. 16 000 Becquerellia/kg. Kalium-40 isotoopin puoliintumisaika on 1,25 miljardia vuotta ja se hajoaa argon-40:ksi. Näiden isotooppien pitoisuusmittauksia voidaan hyödyntää kivien ja kallioiden iänmäärityksessä.

Kaliumia valmistetaan elektrolysoimalla kaliumkloridia tai kaliumhydroksidia. Kalium reagoi muiden alkalimetallien tavoin kiivaasti veden kanssa. Kun vedessä oleva vety kuumenee se voi syttyä palamaan tai jopa räjähtää. Samoin kuin natrium, kalium reagoi ronskisti myös fluorin ja kloorin kanssa, sekä kuumennettaessa rikin, vedyn ja muiden epämetallien kanssa. Kalium muodostaa yhdisteitä, seoksia ja kiinteitä liuoksia.

Historia

Kalium osoittautui alkuaineeksi vasta vuonna 1807, jolloin, Sir Humphrey Davy onnistui elektrolyyttisesti eristämään kaliumin.

Esiintyminen

Kaliumia esiintyy luonnossa merivedessä ja mineraaleissa, kuten maasälvässä, kiilteessä, gneississä ja graniitissa. Tärkeimmät kaliumsuolat ovat sylviitti, sylviniitti, karnaliitti ja kainiitti. Ennen mineraalien löytämistä, oli tuhka ainoa kalium-yhdisteiden lähde.

Käyttö

Kalium on erityisen tärkeä hivenaine, jota elollinen luonto sekä kasvit ja eläimet tarvitsevat. Niinpä kasviaineita poltettaessa syntyvä tuhka sisältää kaliumkarbonaattia, mutta jonkin verran myös natriumkarbonaattia. Nämä yhdisteet määräävät tuhkan emäksisen luonteen, minkä takia tuhkaa on käytetty puhdistusaineena ja saippuaan raaka-aineena jo kauan.

Kuumennettaessa tai valotettaessa alkalimetalleilla on taipumus irrottaa elektroneja ja tähän perustuu kaliumin käyttö valoherkissä kennoissa.

Luokka:Alkuaineet

ko:칼륨

ja:カリウム

simple:Potassium

th:โพแทสเซียม

Kalsium

Kalsium on maa-alkalimetalleihin kuuluva alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Ca ja järjestysluku 20. Kalsium on viidenneksi yleisin alkuaine maankuoressa, jossa sitä on 41,5 kilogrammaa tonnissa. Kalsium on elintärkeä aine eläville organismeille.

Ominaisuudet

Kalsium on hopeanvalkoinen, kiteinen metalli. Se on hieman lyijyä kovempi, kevyt, ja helposti leikattavissa ja venytettävissä. Kalsium peittyy ilmassa heti harmahtavalla oksidikerroksella, joka estää hapettumisen leviämistä syvemmälle, vaikka kalsium kylmänä ja kuivana reagoikin heikosti. Se reagoi veden kanssa muodostaen kalsiumhydroksidia ja yhtyy kuumana nopeasti happeen, vetyyn, halogeeneihin ja typpeen. Elimistö tarvitsee kalsiumia luuston rakennusaineena, lihastoiminnassa ja veren hyytymisprosessissa.

Kalsium puhdistetaan elektrolyysillä kalsiumfluoridista. Kalsium palaa keltapunaisella liekillä ja muodostaa valkoisen nitridikerroksen altistettaessa ilmalle.

Luonnossa kalsiumia esiintyy muun muassa kalkkikivessä ja marmorissa, jotka ovat suurelta osin kalsiumkarbonaattia. Kalkkikiveä polttamalla karbonaatti muuttuu kalsiumoksidiksi, jota on käytetty yleisesti laastin raaka-aineena jo antiikin ajoista lähtien. Nykyään kalkkikiveä käytetään tähän tapaan sementin raaka-aineena.

Käyttö

Kalsiumia käytetään muun muassa uraanin, zirkoniumin ja toriumin erottamiseen kuten myös hapen, rikin ja hiilen poistamiseen rauta- ja epärautametalliseoksissa. Sitä käytetään myös lejeerinkien valmistuksessa.

Kalsium on tärkeä aine terveellisessä ruokavaliossa, erityisesti lapsilla. Sen puute voi vaikuttaa luun ja hampaiden kasvuun. Kalsiumin liikasaanti voi johtaa munuaiskiviin. Kalsium haittaa raudan imeytymistä elimistöön. Kalsiumin imeytyminen tarvitsee D-vitamiinia. Maitotuotteet ovat hyvä kalsiuminlähde.

Eniten käytettyjä kalsiumyhdisteitä lienee maatalouskalkkina käytettävä kalsiumkarbonaatti, joka on kalkkikiveä, kalsiumkloridia taasen käytetään kesäisin pölyn sidontaan teillä ja kidevedettömänä kaasujen ja orgaanisten nesteiden kuivaajana. Kalsiumhypokloriittia käytetään puhdistus- ja desinfiointiaineena. Kalsiumoksidi eli poltettu kalkki on käytössä kuivausaineena, ja kalsiumhydroksidi eli sammutettu kalkki laastin valmistuksessa. Kalsiumkarbidi (CaC₂) synnyttää asetyleenia veden kanssa reagoidessaan. Kalsiumsulfaattia esiintyy kidevedellisenä sekä kidevedettömänä anhydridinä ja se tunnetaan paremmin nimellä kipsi.

Kalsium estää valujen kuplaisuutta ja metallisena sitä käytetään pelkistimenä ja hapen sitomiseen valmistettaessa erikoisteräksiä ja muita metalliseoksia. Kalsiumia käytetään myöskin argonin erottamiseen typestä ja metalliseosten kovettamiseen. Kalsium suojaa toisia aineita korroosiolta metalliseoksissa. Metallisen, puhtaan kalsiumin merkitys on pieni. Fosforilannoitteiden valmistuksessa käytetään kalsiumyhdisteitä sisältäviä mineraaleja apatiitti ja fosforiitti. Laboratoriotyöskentelyssä käytetään kalsiumia kuivausaineena. Kalsiumia käytetään myöskin rikin poistoon maaöljystä ja muiden metallien kanssa parantamaan niiden lujuusominaisuuksia.

Luokka:Alkuaineet

ko:칼슘

ja:カルシウム

simple:Calcium

th:แคลเซียม

Koboltti

Koboltti (lat. cobaltum) on alkuaine, jonka symboli on Co ja järjestysluku 27.
Tiheys on 8,9 g/cm³. Sen sulamispiste on 1768 K (1495 °C) ja kiehumispiste 3200 K (2927 °C).

Koboltti on kova ferromagneettinen hopeanvalkoinen alkuaine. Se usein esiintyy nikkelin yhteydessä ja molemmat esiintyvät luonteenomaisesti meteoriittiraudassa. Nisäkkäät tarvitsevat pieniä määriä kobolttisuoloja. Koboltti-60 on keinotekoinen radioaktiivinen isotooppi, joka on tärkeä radioaktiivisuuden jäljitysaine ja sitä käytetään mm. elintarvikkeiden steriloinnissa ja syövän hoidossa.

Kobolttia käytetään metalliseoksissa, mm. superlejeerinkiosissa kuten lentokoneiden suihkumoottoreissa, korroosion- ja vedenkestävissä seoksissa, myös timanttityökaluissa.
Kobolttia käytetään myös magneeteissa ja magneettisena tallennusaineena, Alnico-magneeteissa, katalyytteinä kemianteollisuudessa ja elektrolyyttisenä päällysteenä,
maaleissa ja pariston elektrodeina.

Antiikin aikaan koboltin yhdisteet olivat tunnettuja kyvystä värjätä lasia syvänsiniseksi.
Koboltin keksijänä pidetään Georg Brandtia, joka osoitti 1730-luvulla, että koboltti aiheutti
sinisen värin lasissa.

Koboltti on hivenaineena tärkeä monille eliöille, ihminen mukaan lukien. Koboltti on keskeinen komponentti B-12-vitamiinissa.

Hienojakoinen kobolttimetalli muodostaa tulipalovaaran. Kobolttiyhdisteitä tulisi käsitellä varoen johtuen koboltin lievästä myrkyllisyydestä.

Koboltti-60 on juuri se radioaktiivinen isotooppi, joka teki maapallon asuinkelvottomaksi elokuvassa Tohtori Outolempi.

Merkittävimmät esiintymisalueet

Luokka:Alkuaineet
Luokka:Luonnonvarat

ja:コバルト

th:โคบอลต์

Kupari K (2562 °C)
|-
| Moolitilavuus || -- · 10^-6 m³/mol
|-
| Höyrystymislämpö || 300.4 kJ/mol
|-
| Sulamislämpö || 13.26 kJ/mol
|-
| Höyrynpaine || -- Pa K:ssa
|-
| Äänen nopeus || 3810 m/s K:ssa
|- bgcolor=#E7E7E7
| colspan=2 align=center | Muuta
|-
| Elektronegatiivisuus || 1,90 (Paulingin asteikko)
|-
| Ominaislämpökapasiteetti || 24.440 J/(kg·K)
|-
| Sähkönjohtavuus || -- S/m
|-
| Lämmönjohtavuus || 401 W/(m·K)
|- bgcolor=#E7E7E7
| colspan=2 align=center | Tiedot SI-yksiköissä ja NTP-olosuhteissa jollei toisin mainita.
|-
|{{Neubois
Neubois to miejscowość i gmina we Francji, w regionie Alzacja, w departamencie Bas-Rhin.

Według danych na rok 1990 gminę zamieszkiwało 519 osób, 45 os./km².

Linki zewnętrzne

- Źródło danych: [http://www.insee.fr Insee]

- Mapy i zdjęcia satelitarne: [http://kvaleberg.com/extensions/mapsources/index.php?params=48_18_N_7_20_E_region:fr_type:city link do Wiki mapsources]

- Zdjęcie satelitarne: [http://maps.google.com/maps?ll=48.30,7.333333333333333&spn=0.1,0.1&t=k Google maps]

- Mapa: [http://maps.msn.com/(cgxnej455qpgxeu5vurxtejz)/map.aspx?&lats1=48.30&lons1=7.333333333333333&alts1=14®n1=2 MSN World Atlas]

Kategoria:Miejscowości FrancjiKategoria:Departament Bas-Rhin

narty we francji bielizna erotyczna okucia metalowe apartments in Nice download sitemap}

:: RELATED NEWS ::

Kiesgerechtigde
Een kiesgerechtigde is iemand die het recht heeft om te kiezen. Er wordt hierbij onderscheid gemaakt tussen actief kiesrecht en passief kiesrecht. Actief kiesrecht is het recht om te stemmen, passief kiesrecht het recht om gekozen te worden. Meestal heeft iemand met actief kiesrecht ook passief kiesrecht, maar dit hoeft niet altijd zo te zijn. Zo kregen vrouwen in Nederland in 1917 passief kiesrecht en pas twee jaar later actief kiesrecht. In Nederland en

Stembureau
Een stembureau is een speciaal ingerichte ruimte waar een verkiezing wordt gehouden.

Nederland

In Nederland is er één stembureau per stemdistrict, waarbinnen ongeveer 1000 kiezers wonen. De locatie van het stembureau wordt door de gemeente uitgekozen, waarbij vooral de toegankelijkheid voor minder validen een rol speelt. Vaak bevinden stembureaus zich in scholen, bejaardentehuizen of openbare gebouwen. Het stembureau wordt bemand door een drietal leden van het stembureau, die d

De Amsterdamse Impressionisten
Het Amsterdams Impressionisme is een kunststroming. In het Haagse atelier van Willem Maris werkte, in 1880, de toen 20-jarige George Breitner en het jaar daarop hielp hij Hendrik Willem Mesdag te Scheveningen, bij het schilderen van het daar bekende Panorama. Na een korte opleiding bij Cormon, in Parijs, werd hij

Taliban
Taliban (Pasjtoe en Farsi: طالبان) is het meervoud van talib dat student (van theologie) betekent. Meer in het bijzonder is taliban de aanduiding van een moslimfundamentalistische beweging die van 1996 tot eind 2001 aan het be

Al Qaeda
] Al Qaida (القاعدة in het Arabisch (al-Qā‘idah), ook wel getranslitereerd als al-Qaeda, wat letterlijk de basis of het fundament betekent) is een islamistische paramilitaire beweging die door velen wordt beschouwd als een terroristische organisatie, vooral in Westerse landen

Dirck Hartog
Dirck Hartogh (1580 - 1621 ) (ook wel Dirk Hartogs of Dirck Hartichs van Amsterdam) was een Nederlandse ontdekkingsreiziger die als eerste Europeaan de westkust van Australië zag. Nadat Hendrik Brouwer de route vanuit Kaap de Goede Hoop<

Stemgerechtigde
Een kiesgerechtigde is iemand die het recht heeft om te kiezen. Er wordt hierbij onderscheid gemaakt tussen actief kiesrecht en passief kiesrecht. Actief kiesrecht is het recht om te stemmen, passief kiesrecht het recht om gekozen te worden. Meestal heeft iemand met actief kiesrecht ook passief kiesrecht, maar dit hoeft niet altijd zo te zijn. Zo kregen vrouwen in Nederland in 1917 passief kiesrecht en pas twee jaar later actief kiesrecht. In Nederland en

Divisie (biologie)
Een stam, ook phylum of afdeling genaamd, is een taxon uit de taxonomie. Het concept phylum wordt meestal verbonden met een bouwplan van het organisme. In de oorspronkelijke opzet van van de taxonomie (door Carolus Linnaeus) was er nog geen sprake van phyla, Linnaeus deelde de dieren in 6 klassen in, de Pisces (vissen), Amphibia (amfibieën), Aves (vogels), Mammalia (zoogdieren), Insecta (insecten) en

Lodewijk II van het Heilige Roomse Rijk
Lodewijk II (825-875) was de keizer van het Heilige Roomse Rijk en koning van Noord-Italië. Lodewijk was de oudste zoon van keizer Lotharius en daarom had hij recht op de keizerkroon. Alleen was het zo dat in de Frankische traditi

Keizer Lotharius
Lotharius I (795-2 maart 855) was de oudste zoon van Lodewijk de Vrome, en keizer van het Heilige Roomse Rijk. Lotharius erkende de Frankische traditie niet dat de eigendom van de vader verdeeld werd onder zijn z