:: wikimiki.org ::

Puu

Puu

Puu on puuvartinen kasvi. Sen tärkeimmät osat ovat juuret, runko, oksat ja lehdet. Maanalaisten juurien avulla puu saa vettä ja ravinteita. Puun runkoa ja rungosta kasvavia oksia peittää kuori, joka suojaa puuta. Puun lehdet ovat yleensä vihreitä, mutta niiden väri, koko ja muoto voivat vaihdella. Lehtien viherhiukkasissa tapahtuu yhteyttämisreaktio, jossa vedestä ja hiilidioksidista syntyy auringosta saatavan energian avulla happea ja glukoosisokeria puun ravinnoksi. Kun puu kaatuu - tai kaadetaan - niin, että se jää nojaamaan toiseen, vielä pystyssä olevaan puuhun, ilmiötä kutsutaan konkeloksi, tai konkeloon jäämiseksi. Pystyyn kuivunut puu on kelo. Juuri istutettu puu on taimi, hieman kasvanutta voidaan sanoa vesaksi. Kun etenkin tiheään istutetut puut ovat kasvaneet riittävästi, suoritetaan harvennushakkuu, jotta puut saavat tuuheutta. Tätä ennen puut ovat kasvaneet vain pituutta kilpaillessaan valosta. Kaadetusta puusta jää kanto. Sahan ja kirveen lisäksi puun voi kaataa metsätyökoneella, se voi kaatua tai mennä poikki myös salamaniskusta, tai tuulenpuuskasta, mikäli itse puu tai sen juuret ovat lahot. Ennalta arvaamaton trombi voi kaataa terveenkin puun. Kannosta voidaan laskea vuosirenkaat, joista nähdään puun ikä. Vuosirenkaista näkee myös minä vuosina on ollut hyvä vuosi, eli puu on kasvanut hyvin myös paksuutta. Lehtensä varistavilla puilla syksyn tullessa lehtivihreä vetäytyy puun runkoon, jonka jälkeen lehdet vaihtavat väriään keltaisen ja mahdollisesti punaisen sävyihin ennen kuin putoavat puusta. Ilmiötä sanotaan ruskaksi. Ruskaan vaikuttavat kuluneen kesän kuivuus tai sateisuus, ilmojen jäähtymisen nopeus, ja mahdolliset yöpakkaset. Ikivihreillä puilla lehtien tilalla ovat neulaset, jotka pysyvät talven – viileämmän kauden – yli puissa, mikäli kuivuus ei muuta niitä ruskeiksi, jolloin ne putoavat maahan. Osalla puista on hyvin voimakas siitepöly, joka allergisoi kuivina ja lämpiminä alkukesinä. Tällaisia ovat esimerkiksi koivu ja leppä. siitepöly

Suomalaisia puita

- lehtensä talveksi varistavat puut
- haapa
- koivu
- leppä
- paju
- pihlaja
- saarni
- tammi
- vaahtera
- ikivihreät puut
- kataja
- kuusi
- mänty

Puusta on moneksi

Elävä puu antaa näkösuojaa. Puu suojaa liialta auringon paahteelta ja tuulelta. Metsän eläimet tekevät puuhun pesänsä. Vahvarunkoista puuta – jossa oksat ovat sopivan harvassa – voidaan käyttää kiipeilypuuna, tai oksistoon voi rakentaa majan. Kukkiva ja sirorakenteinen puu on pihan kaunistus. Puusta voidaan juoksuttaa keväisin mahlaa, esimerkiksi vaahterasta saadaan vaahterasiirappia, ja koivusta ksylitolia, koivusokeria. Kaadettuna puusta saadaan puupolttoainetta, hyvä polttoarvo on vuoden päivät kuivahtaneella puulla joka on pinottu ilmavasti liiteriin. Puusta voidaan rakentaa kaikenlaisia hyötytarvikkeita, esimerkiksi linnunpönttö, leikkuulauta tai piha-aita. Puuta jalostavat tai jalostettua puuhta hyödyntävät sahat, höyläämöt, selluloosa- ja paperitehtaat. Puuta käytetään rakentamiseen joko sahattuna tai vaikkapa betonivalujen muoteiksi.

Katso myös

- Bonsai Luokka:Puut Luokka:Raaka-aineet ms:Pokok ja:木 simple:Tree th:ต้นไม้

Juuri

Juuri on kasvin lehdetön, tavallisesti maanalainen osa, joka kiinnittyy varteen ja kasvaa kohtisuoraan alaspäin. Juuren päätehtävät ovat: veden ja ravinteiden varteen nostaminen sekä kasvin paikallaan pitäminen. Juuri on joko pääjuuri tai lisäjuuri. Pääjuureksi kutsutaan selvästi yhtenäistä, paksua, suoraan alaspäin tunkeutuvaa juurta, jollainen on mm. voikukalla. Lisäjuuri taasen haarautuu moneen, lähellä maanpintaa laajalle ulottuvaan juurihaaraan. Lisäjuuri on mm. heinäkasveilla. Näistä haarautuvat juurikarvat, jotka mahdollistavat veteen liuenneiden ravinteiden oton. Poikkeustapauksessa koko juuri voi puuttua, kuten sammalilta, tai juurikarvat, kuten metsämännyltä, jolloin juurikarvoja korvaavat sienirihmat. Ne elävät kasvin kanssa molemminpuolisessa hyötysuhteessa eli symbioosissa. Juuren päässä on suojaava juurenhuntu, joka varmistaa juuren kasvamisen ja maahan tunkeutumisen. Se on yleensä ihmissilmälle näkymätöntä. Juuren kasvaminen vaatii kosteutta, ja nuoren kasvin kasvupyrähdys alkaa vasta juurten kehityttyä. Juuret ovat erikoistuneet erilaisiin tehtäviin. Ravinnon kannalta tärkeimpänä voidaan pitää mukulajuurta, joka on ravintosäiliönä toimiva juuri, jollainen on mm. porkkanalla.

Katso myös

- Sienijuuri ja:根 ms:Akar Luokka:Kasvianatomia

Lehti

Lehti tarkoittaa seuraavia asioita:
- lehti, kasvin osa
- sanomalehti
- aikakauslehti
- sarjakuvalehti
- Lehti internet-pienjulkaisu

Yhteyttäminen

Yhteyttäminen eli fotosynteesi on biokemiallinen prosessi, jossa kasvit (ja muut eliöt) tuottavat hiilidioksidista ja vedestä auringon säteilyenergian avulla happea sekä glukoosia, jota kasvi käyttää ravintona. Yhteyttävää pigmenttiä kutsutaan lehtivihreäksi eli klorofylliksi. Klorofylliä on kasvien (lehti)solujen viherhiukkasissa eli kloroplasteissa. :6H₂O + 6CO₂ + valo → C₆H₁₂O₆ (glukoosi) + 6O₂ Kuusi molekyyliä vettä H₂O ja kuusi hiilidioksidia CO₂ muodostavat glukoosin lisäksi kuusi happimolekyyliä. Perusreaktio aikaisemmin jo ennen yhteyttämistä oli sähköinen veden hajoittaminen vedyksi ja hapeksi ja yhteyttämisessä tämä toteutuu suoraan valokvantin energiasta. Toinen sähköinen eli ionisoiva reaktio on hiilidioksidin jakaminen CO- ja happi-ioneiksi. Perustuote on glukoosi eli rypälesokeri (C₆H₁₂O₆). Glukoosi puolestaan on koko kasvien ainestuotannon lähtökohta. Yhteyttämiseen kuluva aika on sekunnista kolmeen sekuntiin valon aallonpituuden mukaan. Syanobakteerit olivat ensimmäisiä yhteyttäviä eliöitä. Kasvien kloroplastit ovat endosymbioositeorian mukaan syntyneet kasvisolujen sisään joutuneista syanobakteereista. Myös levät voivat yhteyttää (esim. sinilevät). Leviä on sekä yksi-, että monisoluisia. Jäkälä puolestaan on sienen ja mahdollisesti useammankin leväosakkaan symbioosi, jossa on ominaisuuksia molemmista. Yhteyttämisen myötä happi tuli hiilidioksidin sijasta typen rinnalle ilmakehän toiseksi ainesosaksi. Happamuus väheni huomattavasti ilmasta ja vesistä, mikä mahdollisti monipuolisemman biodiversiteetin. Luokka:Biologia ms:Fotosintesis ko:광합성 ja:光合成 simple:Photosynthesis th:การสังเคราะห์ด้วยแสง

Saha

Saha on työkalu, jolla leikataan puuta, metallia tai muita materiaaleja. Siinä on hammastettu (sahalaitainen) terä, joka liikkuessa kohdetta vasten leikkaa sitä. Käsisahoissa liike on edestakainen ja eurooppalaiset sahat tyypillisesti leikkaavat sahaa työnnettäessä. Saha voi myös leikata vetäessä tai jopa molempiin suuntiin. Joissain konesahoissa, mm. pyörösahoissa ja jännesahoissa, terän liike on aina samansuuntainen kappaletta vastaan. Käsisahoja on hyvin monta eri tyyppiä, mm. timpurin saha (karkea sahaus), selkäsaha, lehtisaha, listasaha (puusepän työt), sekä oksasaha ja jännesaha hyvin karkeaan puun sahaukseen. Metallin käsisahaukseen on myös muutamia erilaisia sahatyyppejä. Konekäyttöisiä sahoja on kahta perustyyppiä: siirrettäviksi tarkoitetut työkalut ja kiinteästi asennetut koneet ja sahauspöydät. Saha on myös Venäjän federaatioon kuuluva tasavalta Pohjois-Aasiassa. Saha on myös tehdas, jossa puista sahataan lautoja. Saha voi olla myös soitin. Luokka:työkalut ja:鋸

Salama

Salama, vanhalta nimitykseltään myös pitkäinen, on ukkoseen ja joskus myös tulivuorenpurkauksen pölypilveen liittyvä jännite-eron purkaus. Salama tunnetaan kirkkaasta ja terävärajaisesta, jonkin verran siksak-kuvioisesta valojuovasta taivaalla, välähdyksestä, ja kovasta jyrinästä. Ihmiset ovat aina pelänneet salaman tuhoisia vaikutuksia, sillä joskus se osuu maahan. Laittein tuotettua valokaarta ei yleensä kutsuta salamaksi. Kun purkauskanava kuumenee yhtäkkiä tuhansiin asteisiin, se laajenee räjähtäen ja lähettää paineaallon. Hyvin lyhyestä salamasta kuuluu vain paukahdus, mutta jos salama on kilometrejä pitkä, sen eri osaista lähtenyt paineaalto ehtii kuulijan korviin eri aikana ja näin kuuluu pitkä jyrinä. Koska ääni ja valo kulkevat eri nopeuksilla ilmakehässä, ukkosen etäisyyden voi laskea salaman näkemisen ja jyrinän kuulemisen välisestä ajasta: kilometri kolmessa sekunnissa.

Väitetyt mustat salamat

Salamoita kerrotaan nähdyn monenvärisiä. Jotkut jopa väittävät nähneensä mustan, eli siis valottoman salaman. Tällaista ilmiötä tuskin todellisuudessa on. Mustan salaman näkeminen on kuitenkin selitettävissä sillä, että salama välähtää niin lähellä, että kirkkaudesta häikäistyneinä näkösolut eivät toimi, vaan silmä näkee alueen mustana. Samanlainen ilmiö voi tulla katsoessa Aurinkoon. (Tämä on kuitenkin haitallista silmille, eikä sitä pidä missään tapauksessa kokeilla.) Kyseessä voi olla myös kirkkaana nähdyn salaman tumma jälkikuva verkkokalvolla.

Salaman symboliikkaa

Salama on yleinen voiman symboli, jota on käytetty vuosituhannet. Salama on liittynyt yliluonnollisena ja voimakkaana pidettyyn ukonilmaan. Salama kuvataan usein siksak-viivalla, jonka toinen tai kumpikin pää on terävä. Karjalan kalliopiirroksissa esiintyy kuvia, joissa on sekä käärmeen, että salaman piirteitä Salaman symbolia muistuttava siksak-viiva on nykyisin myös vastakkainasettelun tai vihan merkki. Natsien SS-joukkojen tunnuksena oli kaksi sieg-riimua, jotka muistuttivat salamoiksi muotoiltuja s-kirjaimia. Venäjällä aurinkopyörää muistuttavaa ukkosmerkkiä käytettiin torjumaan salamaniskuja.

Katso myös:

- Pallosalama Luokka:Meteorologia Luokka:Luonnonilmiöt ko:번개

Tuuli

:Tuuli voi viitata myös etunimeen, katso Tuuli (etunimi). Tuuli on ilmakehässä liikkuva maapallon pinnan suuntainen ilmavirtaus. Tuulen energianlähde on Aurinko, joka lämmittää maapalloa epätasaisesti. Syntyvät lämpötilaerot saavat aikaan ilmanpaineen eroja, ilmanpaine-erot puolestaan paine-erovoiman joka laittaa ilman liikkeelle. Tuulen nopeuteen vaikuttaa myös kitka. Maapallon pyörimisen aikaan saama Coriolis-ilmiö vaikuttaa tuulen suuntaan, ei nopeuteen. Ihminen on osannut jo vuosisatoja käyttää tuulen voimaa hyväkseen purjehtimisessa ja tuulimyllyissä. Tuulivoimalla tuotetaan nykyisin myös sähköenergiaa. Väärän suuntainen, liian voimakas tai nopeasti muuttuva tuuli voi aiheuttaa vaaratilanteita ilmailussa ja vesiliikenteessä. Suuri tuulennopeus — myrskyt, hirmumyrskyt, tornadot — aiheuttaa katastrofeja koko ihmiskunnalle.

Tuulten synty

Tuulet muodostuvat siitä, että eri seuduilla vallitseva erilainen lämpötila saa aikaan eroja myös ilmanpaineessa, jolloin ilma alkaa virrata korkeamman paineen alueelta matalamman alueelle päin. Jos jokaisessa maanpinnan kanssa samassa suunnassa olevassa ilmakerroksessa vallitsee suuremmalla alueella sama lämpötila ja kylmemmät ilmakerrokset ovat alimpana, on ilmanpaine sama sekä maanpinnalla että jokaisessa maanpinnasta yhtä korkealla olevassa kerroksessa. Kun ilma lämpiää jossakin kohden, niin se laajenee ja pullistuu ylöspäin. Seurauksena on, että lämmenneessä kohdassa jonkin ilmakehässä olevan kerroksen yläpuolelle tulee enemmän ilmaa kuin mitä on tasapainotilassa olevan paikan yläpuolella samalla korkeudella, ja paineen sama-arvopinnat kohoavat. Tasapaino häiriintyy, ja ilma virtaa ylempänä kylmempien paikkojen kohdille, jonne siis alkaa vuorostaan keräytyä lisää ilmaa. Tämä puolestaan saa aikaan ilmanpaineen kasvun ja sama-arvopintojen nousun kylmemmissä paikoissa lähellä maanpintaa sekä ilmavirtauksen maata pitkin lämpimämpää paikkaa kohden, jossa ilmanpaine on tällä välin alkanut laskea. Näin lämpiämisen yhteydessä muodostuu ilmavirtauksia. Täten syntynyt tuuli ei kuitenkaan puhalla suoraan ilmanpaineen korkeasta matalaan päin paineen laskun eli gradientin suuntaan, vaan poikkeaa siitä kitkan eli maanpinnan hankauksen ja maan pyörimisliikkeen vaikutuksesta pohjoisella pallonpuoliskolla oikealle ja eteläisellä pallonpuoliskolla vasemmalle (ns. Coriolis-ilmiö). Tällainen virtausliike määritellään Buijs-Ballot'n keksimällä baarisella tuulisäännölla: jos seisomme selkä tuulta vasten, on matalan alue vasemmalla puolella hiukan eteenpäin ja korkean alue oikealla taaksepäin. Mitä suurempi on gradientti, sitä voimakkaampana tuuli puhaltaa, nousten syvissä mataloilla eli sykloneissa myrskyksi ja pyörteissä hirmumyrskyksi. Voimakkaissa pyörreliikkeissä on keskipakoisvoimalla suurempi vaikutus kuin pyörimisliikkeen aikaansaamalla poikkeuksella. Ylempänä maan pinnasta, noin parin sadan metrin korkeudesta alkaen, tuuli jo puhaltaa kohtisuoraan gradienttia vastaan eli isobaariviivojen suuntaan, mutta maan pinnan epätasaisuudet saavat aikaan hankausta lähellä sitä, minkä takia tuuli kääntyy isobaarin suunnasta enemmän tai vähemmän matalan keskusta kohden.

Maapallon tuulet

Maapallon pinnalla ja sitä ympäröivässä ilmakehän pohjimmaisessa n. 10 km vahvassa troposfäärikerroksessa muodostuu lämpöolojen erilaisuuden vuoksi yleinen planetaarinen tuulijärjestelmä lämpimien päiväntasaaja- ja kylmien napaseutujen välillä. Päiväntasaajan seuduille virtaa ilmaa molemmilta puolin pasaatituulina, yläilmoissa käy sitä vastoin virtaus tasaajalta poispäin antipasaatina. Viimeksimainittu kääntyy kauempana tasaajasta enemmän itään päin eikä pääse etenemään kauas navoille, vaan laskeutuu n. 30° leveydellä maanpintaa kohden muodostaen vakinaisia korkean alueita ja tyyniä seutuja. Täältä navoille päin muodostuu vaihtelevien ilmavirtausten alue, jossa pohjoisella osalla maapalloa lounaistuulet ovat vallitsevina. Ilman kiertokulku tapahtuu tällöin etupäässä säänhäiriöiden välityksellä, joten lämpimämpi ilma pääsee vain hitaasti lähemmäksi napaseutuja. Välistä voi kylmä polaarivirtaus pohjois- ja koillistuulilla tunkeutua kauas etelään, vieläpä pasaatituulten alueelle saakka. Luonteenomaista tälle alueelle on, että nämä eriluontoiset virtaukset, lämmin tropiikkinen tai ekvatoriaalinen ja kylmä polaarinen, käyvät vierekkäin mitä moninaisimmissa muodoissa. Pasaatituulilla on auringon liikkeen perusteella vuotuinen vaihtelukausi. Huomattavimmat vuodenaikojen mukaan puhaltavat tuulet ovat monsuunit, kesällä merimonsuuni manterelle päin ja talvella maamonsuuni merelle päin. Päivittäisiä, samanluontoisla jaksotuulia ovat maa- ja merituuli sekä vuoristoseuduissa vuori- ja laaksotuuli. Paikallisista tuulista ansaitsee mainita Alppien föhn, Italian scirocco, Adrianmeren bora, Ranskan etelärannikon mistraali, Meksikon nortes, Etelä-Amerikan pampero, Venäjän buraani sekä pölytuuli samum. Pyörretuulten nimityksiä ovat orkaani, hurrikaani, taifun, tornado, pilvenpyörre eli trombi sekä tuulispää.

Tuulen suunta

Tuulen suunta nimetään sen mukaan, mistä tuulee. Esimerkiksi pohjoistuulella tuulee pohjoisesta. Meteorologiassa käytetään kompassisuuntia. Esimerkiksi suunta 90 astetta tarkoittaa, että tuulee idästä.

Tuulen nopeus

Alun perin Amiraali Beaufortin kehittämä boforiasteikko kuvaa tuulen vaikutuksia, ja sitä voi käyttää tuulen nopeuden silmämääräiseen arviointiin.

Aiempia käsityksiä tuulesta

Tuuli on purjeen keksimisestä lähtien ollut tärkeä ihmiskunnalle. Tuuli on kuljettanut kauppiaita, tutkijoita ja valloittajia kaukaisiin maihin, mutta myös yltyessään rajuilmaksi ollut kauhistus. Tuulta on ilmeisesti yritetty lepyttää ja ohjailla rukouksin ja uhrein kaikkialla, ja jotkut ovat pyrkineet nostamaan rajuilmoja vihollisen tuhoksi. Tästä innostuen USA käytti salaisessa projektissa suuria summia sään muuttamiseksi vihollisten sotatoimia haittamaan. Myöhemmin YK:n välityksellä saatiin aikaan sääilmiöiden muuttamisen kieltävä sopimus. Euroopassa on ainakin keskiajalla uskottu, että litteän maan reunoilla olevat henkiolennot, tuulettaret tai muut, saavat puhaltamalla tuulet aikaan. Tällaisia olentoja on piirretty karttoihin myös renessanssin aikaan, vaikka niihin ei luultavasti olla enää silloin uskottu. Eräät Pohjois-Amerikan metsäintiaanit uskoivat, että tuulen aikaansaavat puut huojuttamalla lehtiään. Suomessa tuulta on yritetty muuttaa rukoilemalla muun muassa Ukkoa. Ulkomailla kerrottiin suomalaisten noitien taidoista vaikuttaa tuuleen. Heidän kerrottiin halutessaan aikaansaavan hirmumyrskyn. Suomalaiset noidat myös myivät merenkulkijoille jonkinlaisia solmuja, joita avaamalla saattoi aikaansaada tuulen. Jos solmua avasi vähän, tuli kevyt tuulenvire, jos sitä avasi hieman enemmän, tuli vankka tuuli, mutta jos sen erehtyi avaamaan kokonaan, nousi hirmumyrsku.

Katso myös

- Tuulishear Luokka:Meteorologia Luokka:Mytologia ja:風

Trombi

Tornado tai trombi on pienialainen hyvin voimakas tuulenpyörre, johon liittyy yleensä suppilonmuotoinen pilvi. Sana "tornado" tulee espanjan ja portugalin verbistä tornar, kääntyä tai pyörähtää. Sana "trombi" taas tulee italiankielisestä suppiloa ja torvea tarkoittavasta sanasta, ja sitä käytetään useissa Euroopan maissa, mukaanlukien Suomi ja Ruotsi. Veden päällä liikkuvaa tornadoa kutsutaan vesipatsaaksi. Kyse on kuitenkin aivan samasta ilmiöstä. Tornado on tyypillisesti halkaisijaltaan alle kilometrin ja sen elinikä on 10-60 minuuttia. Tornadoita ei pidä sekoittaa hurrikaaneihin ja muihin trooppisiin hirmumyrskyihin jotka ovat satojen kilometrien ja useiden vuorokausien mittakaavassa. Tornadoita esiintyy eniten Pohjois-Amerikan keskilännessä ja lounaisosissa, "Tornado alley"-nimellä kutsutulla alueella, missä ja kuiva ilmaa Kalliovuorilta peräisin oleva ilma törmää Meksikonlahdelta pohjoiseen virtaavan lämpimään ja kosteaan ilmamassaan. Siellä tornadoille otollisin vuodenaika on maalikuusta lokakuuhun. Tornadot syntyvät voimakkaisiin ukkospilviin. Niiden syntymekanismissa on vielä tuntemattomia osia. Tiedetään, että tornadon syntymistä edeltää ukkospilven reunaosiin syntyvä muutaman kilometrin läpimittainen mesomatalapaine. Tuuli alkaa kiertää tämän mesomatalapaineen keskusta, ja pilven alapintaan muodostuu kärsä joka kurottuu kohti maanpintaa. Samalla tuulenpyörre alkaa nostattaa maasta pölyä ja pikkuroskaa. Lopulta kärsä ulottuu maahan. Tässä tornadot eroavat pölypyörteistä (dust devils) , jotka syntyvät auringon lämmittäessä maanpintaa, eikä niihin useinkaan liity mitään pilveä eikä koskaan mesomatalapainetta ylhäällä pilvessä. Useimmat tornadot pyörivät syklonaalisesti eli pohjoisella pallonpuoliskolla vastapäivään, eteläisellä myötäpäivään. Toiseen suuntaan pyöriviäkin esiintyy, mutta alle 10% kaikista tutkituista tornadoista pyörii "väärään" suuntaan. Ilmeisesti tornadoiden elinikä on niin lyhyt, ettei maan pyörimisliikkeen vaikutus eli Coriolis-ilmiö ehdi olla niiden elämässä merkittävä tekijä. Tornadon aiheuttamat tuhot liittyvät kovien tuulten (jopa 120 m/s) lisäksi siihen, että niiden keskellä on voimakas matalapaine (paine-ero ympäristöön 100-200 hPa), ja paine-ero saa aikaan "alipaineimua", joka rikkoo rakennuksia ja nostaa ilmaan lautoja, kattotiiliä, jopa autoja. Tornadojen tuhoa mitataan Fujitan asteikolla tai Torron asteikolla Suomen trombien halkaisija on yleensä 10-50 metriä, ja kesto vain muutamia minuutteja. Nekin voivat kaataa metsää ja aiheuttaa vahinkoa rakennuksille. Suurempia ja pitempiaikaisempiakin trombeja on kuitenkin havaittu. Suomessa trombeja esiintyy loppukesällä, etenkin silloin kun maahamme virtaa kaakosta lämmintä ja kosteaa ilmaa. Keskimäärin Suomessa havaitaan noin 10 trombia tai vesipatsasta vuosittain.

Suomessa havaittuja trombeja

- Helsinki, Talin Golf -kenttä, 28.08.2005. 9 henkilöä loukkaantui.
- Kanta-Häme, 26.08.2005
- Kontiolahti, 20.08.2004. F2-trombi kulki yli 20km, kaatoi metsää ja vaurioitti rakennuksia.
- Mikkeli, Rantakylä 12.06.1998. F3-trombi kulki yli 10km ja tuhosi lentokonehallin.
- Nurmijärvi-Oiti-Konginkangas, 4.8 1932. Suurin ja tuhoisin tornadosarja Suomessa. Ainakin kuusi, mahdollisesti yli 20 trombia, joista suurin yli 500m leveä F3-luokan trombi. Pisin tuhojälki 39km. Ainakin yksi kuolonuhri.

Katso myös

- EHI

Aiheesta muualla

- [http://www.fmi.fi/saa/tilastot_40.html Ilmatieteen laitos/Trombit] Luokka:Sää ja:竜巻

Siitepöly

Siitepöly siemenkasvien heteiden ponsissa syntyvä jauhe, jonka yksityiset hiukkaset ovat kasvin koiraspuolisia sukupuolisoluja. Tuulen tai hyönteisten kuljettamana tai muulla tavoin siitepölyhiukkanen joutuu emin luotille, ja siitä kasvaa siemenaiheeseen tunkeutuva siiteputki. Sen välityksellä siittiösolu joutuu munasoluun, minkä jälkeen tapahtuu hedelmöitys. Paljassieminisillä siitepöly joutuu suoraan siemenaiheeseen. Luokka:Kasvianatomia

Haapa

Haapa (Populus tremula) on lehtipuu, joka kuuluu haapa- ja poppelipuiden sukuun. Sitä tavataan suuressa osassa Eurooppaa, vähä-, keski-, pohjois-, ja itäaasiassa sekä Afrikan Algeriassa. Algeriassa Haapaa kasvaa koko Suomessa. Puuaines on hyvin vaaleaa ja kevyttä, ja sitä käytetään mm. saunanlauteisiin. Erityisen suosittu se oli tulitikkuteollisuudessa – alan kuoltua haavan teollinen käyttökin lopahti. Haapa ei ole ollut kovin suosittu puu, päinvastoin: sitä on pikemminkin vihattu, koska sitä on ollut vaikea kitkeä metsästä pois. Haapa tekee paljon juuri- ja kantovesoja, ja on erittäin nopeakasvuinen, joten se kilpailee hakkuuaukeilla tehokkaasti kaupallisesti merkittävämpien lajien kanssa. Haapa on myös männyn taimia vaurioittavan männynversoruostesienen toinen isäntäkasvi. Ruoste aiheuttaa nuoriin männynkasvaimiin mutkaisuutta.

Aiheesta muualla

- [http://www.metla.fi/metinfo/tietopaketit/haapa/index.htm Metla - Haapatietoa] Luokka:Puut Luokka:Pajukasvit

Lepät

Lepät (Alnus) on kasvisuku, johon kuuluu noin 30 lajia puita ja pensaita. Lepät ovat levinneet koko pohjoiselle lauhkealle vyöhykkeelle ja lisäksi osaan Etelä-Amerikkaa.

Nimen alkuperä

Puun nimi "leppä" tulee vanhasta suomalaisesta verta tarkoittavasta sanasta; nimitys johtuu siitä että lepän puuaines värjäytyy punaiseksi katkaisupinnoilta.

Luokitus

Leppien suku jakaantuu kolmeen alasukuun:
- Alnus
- Alnus acuminata
- Alnus cordata
- Alnus formosana
- Alnus glutinosa – tervaleppä
- Alnus glutinosa subsp. pyramidalis – pilaritervaleppä
- Alnus incana – harmaaleppä
- Alnus oblongifolia (Alnus incana subsp. oblongifolia)
- Alnus rugosa (Alnus incana subsp. rugosa)
- Alnus tenuifolia (Alnus incana subsp. tenuifolia)
- Alnus japonica
- Alnus jorullensis
- Alnus orientalis
- Alnus rhombifolia
- Alnus rubra – punaleppä
- Alnus serrulata
- Alnus subcordata
- Clethropsis
- Alnus maritima
- Alnus nepalensis
- Alnus nitida
- Alnobetula
- Alnus viridis – pensasleppä
- Alnus viridis subsp. viridis
- Alnus viridis subsp. maximowiczii (Alnus maximowiczii)
- Alnus viridis subsp. crispa (Alnus crispa)
- Alnus viridis subsp. sinuata (Alnus sinuata)

Yleistä

Alnus viridis Leppä voi hyvällä kasvupaikoilla elää yli satavuotiaaksi. Suurin leppälaji on pohjoisamerikkalainen punaleppä (Alnus rubra), joka voi kasvaa jopa 40 metrin korkuiseksi. Suomessa harmaaleppä voi parhaimmillaan kasvaa 15 metriin, tervaleppä hieman korkeammaksi. Monet lepät jäävät pieniksi pensaiksi. Leppälajeille tyypillistä on taipumus kasvattaa juurivesoja. Myös kaadettu leppä lähtee yleensä kasvamaan uudestaan kannosta. Leppien juurinystermissä elää Frankiella alni -bakteereja, jotka kykenevät sitomaan typpeä ilmasta. Leppä elää symbioosissa bakteerien kanssa tarjoten niille ravintoa ja saaden niiltä typpiyhdisteitä. Bakteerien ansiosta lepät yleensä muuttavat kasvupaikkansa maaperää aikaisempaa hedelmällisemmäksi. Suomessa kasvaa kahta leppälajia, harmaaleppää (Alnus incana) ja tervaleppää (Alnus glutinosa). Molemmat Suomen leppälajit kukkivat hyvin varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista. Hedenorkoista leviävä siitepöly aiheuttaa monille ihmisille keväisin allergiaoireita. Käpymäiseen runsaan sentin mittaiseen siemenkotaan kehittyy pieniä ruskeita siemeniä.

Käyttö

Leppien lehtiä ja kuorta käytettiin ennen vanhaan kankaiden ja nahan värjäämiseen. Leppien nuoret oksat soveltuivat niukkoina aikoina lehdeksiksi, joita käytettiin lisärehuna kotieläimille. Leppien puuainesta, erityisesti tervaleppää, käytetään muun muassa puukenkien ja muiden käsitöiden valmistukseen sekä saunojen laudelautoina. Puu on punertavaa ja suhteellisen pehmeää. Luokka:Lepät

Pihlajat

Pihlajat (Sorbus) on kasvisuku, johon kuuluu 100–200 lajia. Pihlajat ovat pienehköjä puita tai pensaita. Lajien määrässä on suurta epätarkkuutta, koska pihlajia on monia lähisukuisia kantoja, jotka toiset kasvitieteilijät laskevat erillisiksi lajeiksi, toiset eivät. Pihlajat ovat varsin läheistä sukua orapihlajille (Crataegus) ja omenapuille (Malus). Suomessa kasvaa luonnonvaraisena kolme pihlajalajia. Ylivoimaisesti yleisin on koko maassa menestyvä kotipihlaja (Sorbus aucuparia), jota useimmiten kutsutaan yksinkertaisesti pihlajaksi. Ruotsinpihlaja (Sorbus intermedia, aikaisemmalta nimeltään Sorbus suecica) ja suomenpihlaja (Sorbus hybrida, aikaisemmin Sorbus fennica) kasvavat luonnonvaraisina Lounais-Suomessa, Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla. Suomalaiset lajit on helpointa erottaa toisistaan lehtien perusteella. Kotipihlajan parilehdykkäisen lehden lehdykät ovat kokonaan irrallisia. Suomenpihlajalla on pari irrallista lehdykkää lehden tyvessä, ruotsinpihlajan lehti on vain syvähalkoinen. Ruotsin- ja suomenpihlaja ovat selvästi leveäkasvuisempia kuin kotipihlaja. Pihlaja on Suomen luonnonvaraisista puista värikkäin. Kesäkuussa (Lapissa heinäkuussa) se kukkii runsain kermanvalkoisin kerrotuin huiskiloin. Syksyllä pihlajan lehdet saavat ruskaväreikseen säästä riippuen keltapunaista, kirkasta punaista, tummaa punaista ja jopa lähes mustaa. Syksyllä ja talvella kirkkaanpunaiset marjatertut tarjoavat ravintoa linnuille.

Levinneisyys

omenapuille Kotipihlaja (Sorbus aucuparia) kasvaa Suomen lisäksi koko Pohjois-Euroopassa ja osassa Länsi-Aasiaa. Sitä tavataan myös vuoristoisilla seuduilla Etelä-Euroopassa. Englanninkielisessä maailmassa laji tunnetaankin nimellä European rowan, "eurooppalainen pihlaja". Pohjois-Amerikassa yleisimpiä pihlajalajeja ovat amerikanpihlaja (Sorbus americana), sulopihlaja (Sorbus decora) ja Sorbus sitchensis. Myös kotipihlajaa kasvatetaan Pohjois-Amerikassa yleisesti puistoissa ja puutarhoissa, joista se on paikoitellen villiintynyt. Pihlajien suvun puut ja pensaat ovat levinneet koko Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Aasian lauhkean vyöhykkeen alueille. Pihlajat kuuluvat myös kaikkein pohjoisimpana menestyviin puulajeihin. Pohjois-Norjassa niitä tavataan 71. pohjoiselle leveyspiirille asti.

Käyttö

Pihlajaa käytetään yleisimmin koristekasvina. Kotipihlaja on suomalaisten vanha pyhä puu, ja se on yleinen maaseutujen pihapuuna. Luonnonkannan lisäksi puisto- ja puutarhakasveina kasvatetaan nykyisin ruotsin- ja suomenpihlajaa sekä useita kotipihlajan jalostettuja muunnoksia. Kotipihlajan muunnoksia ovat esimerkiksi riippuvaoksainen riippapihlaja (Sorbus aucuparia 'Pendula') ja kapea ja korkea pylväspihlaja (Sorbus aucuparia 'Fastigiata'). Pihlajan marjamaiset hedelmät ovat sorbiinihappojensa vuoksi happamia, mutta silti ihmisravinnoksi kelpaavia, etenkin syksyn ensimmäisten pakkasten miedonnettua happamuutta. Jonkin verran luonnonpihlajaa makeammat ja suuremmat marjat on makeapihlajassa (Sorbus aucuparia 'Edulis'). Pihlajan marjat sisältävät runsaasti C-vitamiinia. Marjoja käytetään hillojen, hyytelöiden, makeisten ja alkoholijuomien raaka-aineena. Kansanlääkinnässä pihlajan marjoja on käytetty reumatismin ja keuhkovikojen hoitoon. Niillä on uskottu myös olevan virtsaneritystä lisäävää vaikutusta, ja niitä on käytetty ulostuslääkkeenä. Pihlajan tiivis puuaines soveltuu puukäsitöiden ja puuastioiden raaka-aineeksi. Taipumista kestävänä pihlajaa on käytetty lisäksi mm. haravan piikeissä ja reen aisoissa. Eurooppalaisessa kansanperinteessä pihlajalla on vankka asema pahalta taikuudelta suojelevana kasvina, ja siksi se on ollut yleinen esimerkiksi kävelykeppien materiaalina. Monissa tarinoissa velhojen taikasauvoja valmistetaan pihlajasta. Luokka:Pihlajat

Saarni

Saarni (Fraxinus excelsior) eli lehtosaarni, jota toisinaan kutsutaan myös metsäsaarneksi, on öljypuukasvien (Oleaceae) heimoon kuuluva puu, jolla suuret parillisesti kasvavat lehdet. Tertuissa olevat kukat puhkeavat enne lehtien ilmestymistä. Erittäin runsaskukkainen. Siemen pitkä ja siivekäs. Puuaines erittäin lujaa ja sitkeää, sitä on perinteisesti käytetty mm. keihäänvarsiin ja pitkäjousiin. Luontainen esiintymisalue: Pyreneiltä, Brittein saarilta, Lounais-Fennoskandiasta Kaukasiaan. Suomessa harvinaisena luontaisena lehtojen ja viljavien korpien lajina Satakunnassa, Etelä-Hämeessä ja Etelä-Savon pohjoisissa osissa. Yleisempi vain lounaisissa osissa Suomea ja Ahvenanmaalla. Luokka:Saarnet

Vaahtera

Metsävaahtera (Acer platanoides) eli vaahtera on vaahterakasveihin (Aceraceae) kuuluva puu. Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet. Vaahtera kasvaa 10-20 metriä korkeaksi. Latvus on leveän puolipallomainen. Latvus Luokka:Vaahterat

Kataja

Kataja (Juniperus communis) eli kotikataja on havupuu. Se on maailman laajimmalle levinnyt paljassiemeninen kasvilaji ja sitä esiintyy koko Suomessa.

Katajanmarja

Katajanmarjaa käytetään paljon riistan mausteena ja Skotlannissa joillakin alueilla sitä käytetään erityisesti savulohen mausteena. Alkoholijuomista ainakin gini ja sahti on maustettu katajanmarjalla. Keskiaikana katajanmarjan pääasiallinen käyttö Keski-Euroopassa lienee ollut käyttää sitä mustapippurin väärennöksenä. Sen sijaan pohjoisessa katajanmarjaa on käytetty mausteena ja kansanlääketieteessä. Uskottiin, että se suojeli sekä pahoilta hengiltä että villieläinten hyökkäyksiltä.

Aiheesta muualla

- [http://honeybee.helsinki.fi/mmeko/ARBORETUM/kataja/kataja.htm Mika Aromäen katajasivu] Luokka:Katajat Luokka:Puut Luokka:Mausteet

Metsäkuusi

Metsäkuusi eli kuusi (Picea abies) on mäntykasvien (Pinaceae) heimoon kuuluva havupuu. Metsäkuusi jakautuu kahteen alalajiin, jotkut kasvitieteilijät pitävät siperiankuusta omana lajinaan (Picea obovata):
- euroopankuusi (Picea abies subsp. abies)
- siperiankuusi (Picea abies subsp. obovata). Metsäkuusen levinneisyys ulottuu Alppien, Karpaattien ja Balkanin vuoristoista laajalle alueelle koillis-Euroopassa ja sieltä Tyynellemerelle saakka. Suomessa metsäkuusi on ainoa luonnonvarainen kuusilaji. Se on ainavihanta, kuten muutkin läheiset havupuusukulaisensa. Vaikka kuusi onkin vallannut lähes koko Suomen (kuusen esiintymisraja kulkee suurin piirtein 67. leveysasteen kohdalla), se on silti kohtuullisen uusi tulokas suomalaisessa kasvistossa. Jääkauden jälkeen Suomeen tulleista puulajeista lähinnä koivu ja myös mänty olivat vallitsevia, mutta noin 5000 vuotta sitten idästä saapunut kuusi alkoi vallata sille sopivia kosteita ja varjoisia kasvupaikkoja syrjäyttäen muut puulajit ja luoden tiheitä, synkkiä kuusikoita. Euroopankuusi voi kasvaa 30-40 metrin pituiseksi. Neulaset ovat 1,5-2,5 cm. ja kävyt 10-15 cm. pitkät. Lapissa kasvava siperiankuusi on kasvutavaltaan euroopankuusta kapeampi, lyhytkasvuisempi ja lyhytoksaisempi. Oksisto kestää näin paremmin lumen ja jään painoa. Versot ovat karvaisempia, kävyt lyhyempiä ja käpysuomut pyöreämpiä kuin euroopankuusella. Alalajien risteymä on nimeltään Picea x fennica. Metsäkuusesta tavataan luonnossa suuri määrä erilaisia muotoja jotka vaihtelevat maanmyötäisistä, pallo- ja kartiomaisista pylväsmäisiin, kapeakasvuisiin ja riippaoksaisiin. Myös kaarnan, rungon ja käpyjen rakenne sekä neulasten väri voi vaihdella. Joitakin muotoja on saatavilla myös koristekasvilajikkeina, esim. kultakuusi Picea abies f. aurea ja surukuusi Picea abies f. pendula. mänty Luokka:Kuuset Luokka:Puut

Ksylitoli

Ksylitoli (C₅H₁₂O₅) eli koivusokeri on viidenarvoinen alkoholi, jota käytetään makeutusaineena. Teollinen ksylitoli valmistetaan pelkistämällä lehtipuiden kuten koivun sisältämästä ksylaanista saatua ksyloosia. Ksylitolia käytetään makeutusaineena mm. makeisissa ja purukumeissa sen hammassairauksia ehkäisevän vaikutuksen takia. Hammaskariesta aiheuttavat bakteerit eivät pysty käyttämään ksylitolia.

Linkit

- [http://www.xylitol.net Leafin xylitol-info sivusto] Luokka:Alkoholit Luokka:Makeiset ko:자일리톨 ja:キシリトール

Puupolttoaine

Puupolttoaine on polttoaineena käytettävää biomassaa eli biopolttoainetta, joka on peräisin puun rungosta , oksista tai juurista. Se on tavallisesti kiinteää, mutta voidaan myös kaasuttaa biokaasuksi (puukaasu). Puuhun sitoutunut energia hyödynnetään polttamalla, jolloin siitä saadaan lämpöä tai sähköä tai molempia. puukaasu

Puupolttoaineet

Polttopuu

Polttopuuksi nimitetään perinteisissä tulisijoissa käytettävää puupolttoainetta, joka on yleensä klapeina. Polttopuu on kaadetusta tai kaatuneesta puunrungosta tiettyyn mittaan pätkittyjä ja halkaistuja kappaleita, jotka kuivuttuaan noin 20% kosteuteen ovat soveliaita tuottamaan energiaa ja lämpöä. Kuivatus voidaan tehdä joko koneellisesti tai perinteisesti.

Pölkky

Pölkkyjä saadaan katkomalla puun runkoa, joka on karsittu eli siitä on poistettu oksat. Pölkkyjä käytetään harvoin sellaisenaan; yleensä ne pilkotaan pienemmiksi kappaleiksi.

Halko

Halkoja saadaan halkaisemalla puun rungosta katkottuja pölkkyjä, joiden pituus on yleensä noin yksi metri ja pienin halkaisija 5 cm. Halkaisijaltaan 10–15 cm olevat pölkyt halkaistaan kahtia ja paksummat halkaistaan useampaan osaan. Halkojen suosituspaksuus on 4–10 cm. Alle 10 cm paksuiset pölkyt voidaan aisata eli niiden kyljestä vuollaa koko pituudelta kuorta pois puun kuivumisen nopeuttamiseksi. Halkoja nimitetään raaka-aineen mukaan koivuhaloiksi ja sekahaloiksi. Sekahaloissa on muita puulajeja kuin koivua.

Kalikka eli klapi

Kalikka eli klapi saadaan kun halko katkotaan kahteen, kolmeen tai neljään osaan ja saadut pätkät vielä halkaistaan pienemmiksi paloiksi. Niitä voidaan tehdä myös rankoja katkomalla ja saatuja pölkkyjä pilkkomalla. Polttopuuksi tarkoitettujen klapien pituus on siis 25–50 cm. Puun pilkkominen voidaan suorittaa käsityökaluilla tai klapikoneella.

Pilke

Pilke on noin 15 cm pitkää koneella pilkottua polttopuuta.

Hake

Hake leikataan koneellisesti karsimattomasta puusta pieniksi tasakokoisiksi kappaleiksi. Palakoko on yleensä 0,5–3 cm, palahakkeella 5–10 cm. Hake voi olla
- kokopuuhaketta, jota saadaan puun rungosta ja oksistosta, jossa ei ole neulasia
- osapuuhaketta, esimerkiksi rankahaketta tehdään rangasta eli karsitusta puun rungosta, joka ei kelpaa muuhun käyttöön
- viherhakkeessa on myös neulasia tai lehtiä, sellaista on esimerkiksi hakkuutähdehake
- polttohakkeeksi kutsutaan polttoaineena käytettävää haketta, silloin kun halutaan erottaa se massateollisuuden hyödyntämästä puuhakkeesta.

Puumurske

Puumurske on muutoin kuin leikkaamalla hienonnettua puuta.

Puubriketti

Puubriketit valmistetaan kuivista puun lastuista puristamalla. Noin klapinkokoisia puristeita käytetään esimerkiksi takkapuina. Koivunlastuista tehty briketti sisältää energiaa kolminkertaisesti vastaavan kokoiseen puuklapiin verrattuna.

Puupelletti

Puupelletti on kuivasta sahanpurusta tai höylänlastuista (kutterinlastuista) puristettua polttoainetta. Sitä voidaan valmistaa kosteastakin raaka-aineesta mikäli pellettitehtaan yhteydessä on kuivaamo. Halkaisijaltaan 6–12 mm olevien lieriönmuotoisten puristeiden pituus on noin 1–3 cm. Niiden kiinteä muoto pysyy koossa, koska puristuksen lämmittämästä puusta vapautuu ligniiniä, joka sitoo hiukkaset yhteen. Mitään vierasta sideainetta ei tarvita. Pellettien poltto on helppo automatisoida: pellettipoltin syttyy ja sammuu itsenäisesti termostaatin ohjaamana ja syöttöruuvi siirtää pelletit varastosta kattilaan. Pellettilämmitystä käytetään usein vesikiertoisen lattialämmityksen yhteydessä. Pellettien kuljetus tehtaalta käyttäjän varastosiiloon tapahtuu yleensä kuorma-autoilla, joista ne voidaan puhaltaa ilman mukana letkua pitkin 15 metrin päähän siiloon.

Metsätähde

Metsätähteeksi nimitetään metsään jääviä runkohukkapuita, oksia ja juuria, joita voidaan myös hyödyntää puuraaka-aineena.

Puu polttoaineena

Puu on kotimainen luonnontuote, jonka poltto ei lisää hiilidioksidipäästöjä, sillä kasvavat puut sitovat poltossa vapautuvan hiilidioksidin. Polton typpipäästöt riippuvat palotapahtuman hallinnasta. Poltossa syntyvä tuhka voidaan hyödyntää lannoitteena. Puupolttoaineen kuljettaminen kauaksi ei ole taloudellisesti kannattavaa. Se soveltuu kuitenkin hyvin paikalliseen käyttöön, mikäli saatavuus on varmaa ja hinta kilpailukykyinen. Puupolttoaineissa on usein runsaasti vettä, joten ne on kuivattava ulkoilmassa tai koneellisesti. Kuivan puun lämpöarvo on noin 19 MJ/kg, kuivan turpeen noin 20 MJ/kg ja kevyen polttoöljyn 42,7 MJ/kg. Vuonna 2004 Suomessa saatiin puusta energiaa 27 terawattituntia, mikä on 7 % enrgian kokonaiskulutuksesta. Sähköenergian osuus siitä oli 8 TWh. Nykyisin energiaksi hyödynnetään kaikki muualle kelpaamattomat metsäteollisuuden sivutuotteet (kuori, puru ym.). Lisää energiaa saataisiin hyödyntämällä päätehakkuussa ja harvennushakkuussa syntyvät hakkuutähteet ja kannot. Luokka:Polttoaineet Luokka:Energiantuotanto Luokka:Metsätalous

Liiteri

Liiteri eli lisä- tai liiterakennus on yleensä puusta rakennettu varasto tms. pienehkö rakennus tontin reunassa tai toisen rakennuksen jatkeena; nykyisin yleensä osana toista rakennusta, esim. autotallia. Liiteriin varastoidaan useimmiten polttopuita, työkaluja tai pihanhoitovälineitä.

Sanan muita merkityksiä

- Liiteri tarkoittaa rautatietyöntekijöiden slangissa kiskobussin liitevaunua Luokka:Rakennukset

Selluloosa

Selluloosa (C₆H₁₀O₅)_n on pitkäketjuinen, glukoosimolekyyleistä koostuva hiilihydraatti, joka on rakenneaineena useimpien kasvien soluseinissä. Selluloosa ei liukene tai liukenee heikosti erilaisiin liuottimiin. Selluloosalla ei myöskään ole sulamispistettä, mutta se hajoaa yli 300°C lämpötiloissa. Puuaines sisältää 33–50 % selluloosaa. Puuvillan kuidut ovat lähes puhdasta selluloosaa. Selluloosa ei ole ihmisen ruuansulatuselimistön käytettävissä. Kasvinsyöjät, kuten märehtijät pystyvät hajottamaan selluloosaa mikro-organismien avulla. Selluloosa erotetaan puuaineksesta keittämällä ja kemikaalien avulla (sooda-, sulfiitti- ja sulfaattimenetelmät). Paperiteollisuudessa selluloosa muodostaa suurimman osan paperimassan kuiva-aineesta. Selluloosaa käytetään myös ruudin valmistukseen nitroselluloosana. Luokka:Kemia Luokka:Paperiteollisuus ja:セルロース

Paperiteollisuus

Paperiteollisuus on osa metsäteollisuutta. Tätä osaa kutsutaan myös kemialliseksi metsäteollisuudeksi tai massa- ja paperiteollisuudeksi. Tuotteita ovat paperi, kartonki, mekaaninen massa ja sellu. Hienopaperiteollisuus valmistaa kirjoitus- ja muuta toimistopaperia. Kartonkiteollisuus valmistaa ruskeat paperit ja muut pakkausmateriaalit. Suomessa paperin tuotanto on keskittynyt suuriin yksiköihin, Suomessa on 28 paperitehdasta. Paperiteollisuus saa ensi sijassa raaka-aineen puusta, jota käsitellään, ja näin siitä saadaan erotettua paperimassa, josta valmistetaan paperi. Paperin valmistukseen käytetään myös kierrätyspaperia. Paperiteollisuus työllistää Suomessa noin 35 000 henkilöä.

Suurimmat paperiteollisuusyritykset

sellu]. # International Paper, Yhdysvallat # Georgia-Pacific, Yhdysvallat # Weyerhaeuser, Yhdysvallat # Kimberly-Clark, Yhdysvallat # Stora Enso, Suomi # Procter & Gamble (Paper), Yhdysvallat # UPM-Kymmene, Suomi # Nippon Paper Industries Co., Ltd. (日本製紙), Japani # Oji Paper Co, Ltd. (王子製紙), Japani # SCA, Ruotsi

Paperilaatuja

- Hienopaperi; arkistopaperi,
- Sanomalehtipaperi, aikakauslehtipaperi
- Pahvi; aaltopahvi, aaltokartonki
- Pakkauspaperi

Katso myös

- Paperi
- Paperikone Luokka:Paperiteollisuus ja:製紙業

Betoni

Betonia käytetään erilaisten rakennelmien rakentamiseen. Se on yksi käytetyimmistä rakennusmateriaaleista puun ja teräksen ohella. Betoni koostuu runkoaineesta (raekooltaan vaihtelevasta kiviaineksesta tietyssä optimoidussa suhteessa), sementistä, ja vedestä, jota valmiissa betonissa esiintyy sidosvetenä. Betonin osatekijä sementti on ainetta, joka veden kanssa kosketuksiin joutuessaan kovettuu kemiallisen reaktion tuloksena. Rakennelmaa vahvistetaan lisäksi teräskehikoin ja raudoituksin, sillä pelkkä betoni kestää huonosti vetorasitusta (vain noin 1/10-osan puristuskestävyydestä). Raudoitukset hoitavat valmiissa rakennelmassa vetorasitukset, kun taas betoni puristusrasitukset. Näitä kahta materiaalia voidaan käyttää yhdessä koska niillä on sama lämpölaajenemiskerroin. Betonia on lukuisia eri laatuja. Ne on suunniteltu erilaisiin paikkoihin ja tarkoituksiin, niiden ominaisuudet voivat vaihdella kestävyyden, lujuuden ja säilyvyyden suhteen.

Betonin valmistus

Betoni on ensi sijassa sementtiä, joka on sen tärkein raaka-aine. Sementti muodostaa veden kanssa kovan rakenteen. Sementti on koostunut luonnon materiaaleista, kuten kalkkikivi, kvartsi ja savi. Roomalaiset käyttivät betonin valmistukseen vesuvius-tulivuoren kvartsipitoista kivituhkaa. Nämä aineet on jauhettu ja poltettu korkeassa lämpötilassa. Palaessa aineista vapautuu vettä.

Betonivalu

Betonin valmistus aloitetaan työmaalla sekoittamalla keskenään vesi, sementti ja runkoaine. Betoni alkaa kovettua välittömästi reagoidessaan veden kanssa - reaktio on tosin melko hidas. Betoni katsotaan kovettuneeksi ja saavuttaneen lujuutensa noin 28 vuorokauden kuluttua, tosin betoni kovettuu vielä tämänkin jälkeen. Betonin paras valamiseen soveltuva lämpötila on +20°C, mutta valuja voidaan tehdä jopa pienellä pakkasella, sillä kovettuessaan betoni vapauttaa hieman lämpöä. Valmista valua voidaan myös lämmittää keinotekoisesti erilaisin menetelmin. Jos pakkasta on liikaa, ei betoni kovetu ja menee pilalle, ts. se ei kovetu enää myöhemmässäkään vaiheessa. Betoni valetaan muottiin ja muotti voidaan poistaa betonin kovettumisen jälkeen. Isoja valuja tehtäessä betonia estetään kuivumasta liian nopeasti joko kaatamalla sen päälle vettä tai suojaamalla se kuivumiselta.

Betonielementit

Usein betoni valetaan valmiiksi määrämittaan tehtaalla ja toimitetaan työmaalle valmiina elementteinä, joissa on mukana tarpeelliset lämpöeristeet sekä ikkuna- ja oviaukot. Elementit nostetaan paikalleen ja kiinnitetään toisiinsa. Usein julkisivuun tarkoitettujen elementtien pinnassa on jokin betoninharmaata miellyttävämpi pinnoite, esim. tiiliä. Elementtirakentaminen on hyvin nopeaa ja vaivatonta verrattuna paikallavaluun (esimerkiksi muottityöt itse työpaikalla vähenevät huomattavasti). Myös erilaisia valmiita betoniputkia ja -paaluja käytetään paljon rakentamisessa.

Historia

Betonin esiastetta käytettiin jo antiikin Rooman aikana. Rooman kulttuurin rappeutumisen myötä betonin käyttö kuitenkin hiipui ja keski-ajalla sitä ei käytännössä edes tunnettu. 1800-luvulla betoni tuli uudelleen käyttöön ja 1900-luvulla sen käyttö laajeni huomattavasti koska raudoitusten ja betonin yhdistelmä, teräsbetoni, keksittiin vahingossa. Myös betonin muottiin valamisen keksiminen nosti sen suosiota huomattavasti. Muotti mahdollisti periaatteessa hyvin monenlaiseen muotoon valamisen.

Katso myös

- Betonimylly Luokka:Rakentaminen ja:コンクリート

John Marriot

John Marriot, född 1780, död 1825. Engelsk präst och skald. Hans enda psalm i den svenska psalmboken, i A. M. Posses översättning från 1887, Du för vars allmaktsord, medtogs i Nya psalmer 1921, med nr. 547, (ett komplement till Wallins psalmbok från 1819). I 1937 års psalmbok gav man den nr. 251 och i psalmboken från 1986 nr 19. Psalmen tonsattes av J. B. Dykes 1868. Marriot John

sms Casino motorola gry java Varsavia appartamenti webmaster

:: RELATED NEWS ::

Hichisou, Gifu
Hichisō (七宗町; -chō) is a town located in Kamo District, Gifu, Japan. As of 2003, the town has an estimated population of 5,016 and a density of 55.44 persons per km&