:: wikimiki.org ::
| Rahapolitiikka |
RahapolitiikkaRahapolitiikka on valtion talouspolitiikkaa, jonka tarkoituksena on käyttää valtion kontrolloimia vaihdon välineitä erilaisiin päämääriin kuten inflaation tai korkotason kohdentamiseen. Sillä voidaan vaikuttaa välillisesti myös maan kansantalouteen. Sekä Euroopan unionissa että Yhdysvalloissa rahapoliittinen valta on siirretty edustukselliselta demokratialta keskuspankeille, jotka pyrkivät noudattamaan neutraalia rahapolitiikkaa.
Rahan kvantiteettiteorian mukaisesti vaihtokaupoissa käytettävän rahan kokonaisarvon vastatessa vaihdettavien tuotteiden kokonaisarvoa, rahan arvo ei laske (inflaatio) eikä nouse (deflaatio). Koska useimmissa talouksissa on tavallisesti talouskasvua, useimmat keskuspankit yrittävät laskea rahaa liikkeelle sen verran, että taloudessa on koko ajan pieni inflaatio (korkeintaan kuitenkin kaksi prosenttia[http://www.bof.fi/fin/2_rahapolitiikka/2.1_paatehtava/index.stm]). Euroopan keskuspankki pääsee tähän inflaatiotavoitteeseen euroalueella levittämällä rahaa siten, että lavean rahan määrä kasvaa keskimäärin viidestä kuuten prosenttia vuodessa[http://www.bof.fi/fin/5_tilastot/5.1_Tilastografiikkaa/5.1.4_rahamaara_ja_luotot/].
Keskuspankit levittävät rahaa talouteen avomarkkinaoperaatioilla.
Luokka:Politiikka
Luokka:Makrotaloustiede
ValtioValtio on Max Weberin määritelmän mukaan "oikeusjärjestyksenä ja hallitsemiskoneistona toimiva pakkoyhteisö, joka onnistuneesti vaatii itselleen fyysisen väkivallan käytön legitiimiä monopolia määrätyllä maantieteellisellä alueella".
Yleensä tähän määritelmään liitetään myös vaatimus siitä, että väkivaltamonopoli yleisesti hyväksytään alueella. On hyvä huomata, että väkivaltamonopolin yleinen hyväksyntä on mahdollista myös diktatuureissa ja muissa totalitaarisissa järjestelmissä.
Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein:
Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien vuorovaikutussuhteiden verkostosta josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan mm. hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen, (yksityiseen) taloudelliseen ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan.
Kansakunta on käsite joka viittaa yleensä valtion tai jonkin etnisen ryhmän jäsenten yhteisöön. Moderni valtio, jonka voi katsoa syntyneen feodalismin ajan jälkeen 1500-luvulta eteenpäin, on rakentanut legitimiteettinsä pitkälti siihen, että sen on katsottu olevan kansakunnan organisaatio, kansallisvaltio.
Suomen valtio
Suomessa valtion legitimiteetti perustuu demokraattiselle valtioteorialle
ja hallitusmuodon 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Vaaleilla hankitun valtuutuksen perusteella eduskunta käyttää yhdessä tasavallan presidentin kanssa lainsäädäntövaltaa, ja riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa.
Valtion yleistä hallitusta varten taas on olemassa valtioneuvosto. Hallitusmuodon mukaisessa kolmijako-opissa esitetään käsitys kansakunnan valtiollisen vallan jakamisesta.
Valtion tehtävät
(1900-luvun alussa Woodrow Wilsonin jaottelun mukaan)
- järjestyksen vaaliminen; ihmisten ja omaisuuden suojaaminen väkivallalta
- miehen ja vaimon, lasten ja vanhempien välisten oikeudellisten asioiden käsittely
- omaisuuden hallussapito, siirto ja vaihdon säätely sekä näiden oikeudellisten vastuualueiden määrääminen velkojen ja rikosten suhteen
- sopimusoikeuksien määrittäminen yksilöiden välillä
- rikosten rankaisu ja määrittely
- oikeusriitojen ratkaisu siviiliasioissa
- poliittisten velvollisuuksien, oikeuksien ja kansalaisuuden määrittäminen
- valtion asioiden hoito toisten valtioiden kanssa; valtion suojaaminen ulkoiselta vaaralta tai hyökkäykseltä sekä valtion kansainvälisten suhteiden edistäminen
Sittemmin valtion tehtävien piiri on etenkin läntisissä demokratioissa laajentunut.
Erilaiset valtiotyypit
Ideologia, jossa valtio puuttuu lähes täydellisesti yhteiskunnan toimintaan, tunnetaan nimellä totalitarismi. Suomessa valtioon kuuluu sellaisia piirteitä, että voidaan käyttää termiä hyvinvointivaltio. Libertaarisessa teoriassa valtio joko on minimaalisimmillaan supistettu pelkäksi väkivaltakoneistoksi, jolloin käytetään termiä yövartijavaltio (ideologiana minarkismi), tai valtiosta on luovuttu kokonaan ja siirrytty autonomisiin kapitalistisiin alueisiin (ideologiana anarkokapitalismi).
Valtion valvomat oikeudet voidaan jakaa kahteen ryhmään: negatiiviset oikeudet ja positiiviset oikeudet. Negatiivinen oikeus on vapaus joltakin: vapaus kidutuksesta tai oikeus tuoda mielipiteensä julki ilman rangaistusta (ts. sananvapaus). Positiivinen oikeus on oikeus johonkin: oikeus koulutukseen tai oikeus ruokaan.
Perinteiset länsimaiset oikeusvaltiot pitävät ihmisoikeuksia ja muita negatiivisia oikeuksia usein itsestäänselvyyksinä. Sen sijaan maan politiikan vasemmistolaisuus määrää sen, missä määrin positiivisia oikeuksia on toteutettu. Suomalainen hyvinvointivaltio pyrkii perinteisesti tarjoamaan hyvin suuren osan positiivisista oikeuksista.
Monet kommunistiset ja totalitaristiset valtiot – Kiina etunenässä – loukkaavat kansalaistensa negatiivisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia oikeuttaen loukkauksen positiivisilla oikeuksilla. "Kansalaisilla ei ehkä ole sananvapautta, mutta he saavat syödäkseen" kuuluu heidän perustelunsa.
Yhteiskuntateoriat
Erilaiset yhteiskuntateoriat voidaan jakaa mm. individualistisiin ja kollektivistisiin. Alkuperäiset moraaliset yhteiskuntateoriat, joista kaikkien muiden teorioiden voidaan sanoa kasvaneen, ovat liberalismi, demokratia ja sosialismi. Historiallinen kehitys on tapahtunut tuossa järjestyksessä. Puoluepoliittinen ryhmittäytyminen on kuitenkin tapahtunut pitkälti erilaisten konkreettisten asia- ja intressiristiriitojen eikä suoraan suurten poliittisten teorioiden mukaan.
- Liberalismi
- Anarkokapitalismi: valtio loukkaa aina ihmisten oikeuksia, joten sitä ei voi perustella.
- Minarkismi: yövartijavaltio on pienin paha tai yövartijavaltio syntyy luonnonoikeuksia loukkaamatta (Robert Nozick)
- Sosiaaliliberalismi: yksilönvapauksista voidaan joustaa, kun heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointi turvataan (John Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria) tai kokonaishyöty on riittävä (utilitarismi)
- Demokratia
- Rousseau: jos kansan yleistahto määrää yksilöiden vastaisesti, toteutuu kollektivistinen vapaus eikä vapauden periaatetta näin loukata
- Hegel: valtio on ihmiskunnan kehityksen tulos ja itseisarvo, mahdollisuus ihmisille toteuttaa ei-itsekkäitä päämääriä
- Marxilaisuus: valtio on aina luokkaherruuden väline
- marxismi-leninismi: valtiovallasta on tehtävä proletariaatin herruuden väline
- anarkososialismi: valtiovalta, kuten muutkin herruden muodot, on tuhottava
Valtio organisaationa
Valtio on myös yksi ihmisen organisoitumisen muoto. Sitä edeltää klaani tai heimo ja sitä seuraa moderni kulttuuri ja globalisaatio. Valtio tuli mahdolliseksi hierarkkisen organisaatiomuodon keksimisen myötä. Valtio mahdollisti uuden hallinnon elättämisen lähinnä maatalouden ylijäämän, verotuksen turvin.
Quincy Wrightin mukaan kauppa ja teknologia edeltää organisatorista ja lakiin perustuvaa muutosta. Tämän mukaan globaali tietotekniikka ja globaali vapaakauppa ennakoisivat globaaleja organisaatioita ja globaaleja lakeja. Globalisaatio tuskin merkitsee valtion nopeata romuttumista, mutta selvästi sen roolin muuttumista. Itseorganisoitumista soveltaen globaali taso kontrolloi muodostuttuaan alempia, kulttuuria ja valtioita. Vrt. valtion kontrolli kansalaisiin. Valtioiden toiminnassa tarvitaan yhä enemmän valtioiden välistä, jopa globaalia yhteistoimintaa. Em. kehitys korostaa mm. kokonaisturvallisuuden käsitettä.
Katso myös
- Luettelo valtioista
- sodankäynti valtioiden aikana
Luokka:Politiikka
Luokka:Hallinto
ja:国家
simple:State
th:รัฐ
Raha
Raha on vaihdon välineenä käytetty hyödyke. Sen voi vaihtaa muihin hyödykkeisiin. Raha on arvon mitta ja kirjanpidon yksikkö. Raha itsessään on niin sanottu niukka hyödyke.
Historia ja tulevaisuus
Vaihtotaloudesta päästiin markkinatalouteen, kun esineitä ei enää tarvinnut vaihtaa suoraan toisiin esineisiin. Sen sijaan esineitä vaihdetiin rahaan ja rahaa taas muihin esineisiin.
Alun perin rahana on käytetty kaikkea arvometalleista oravannahkoihin. Nykyisin rahan arvo on täysin sopimusvaltaista, ja konkreettisena rahana käytetään valtion viralliseksi määrittämiä, vaikeasti väärennettäviä seteleitä ja kolikoita. Suurin osa euro-valutaankin varannoista on olemassa vain lukuina pankkien kirjanpidoissa. Raha onkin yhä etenevissä määrin siirtymässä pelkästään sähköiseen muotoon.
Rahan merkitys
Rahalla on dualistinen tarkoitus. Toisaalta se on vaihdon väline, toisaalta sitä käytetään arvon mittaamiseen. Taloustieteen keskeisissä teorioissa raha ja hintamekanismi nähdään keskeisenä talouden suunnannäyttäjänä, jonka ohjaamina vapaat markkinat säätelevät tuotteiden ja palveluiden (sekä myös itse rahan) kysyntää ja tarjontaa oikeaan suuntaan. Suunnitelmatalouksissa rahan merkitys on ollut pienempi kuin markkinatalouksissa.
Omaa rahaa on pidetty keskeisenä kansallisvaltion luomisen projekteissa. Suomessa autonominen suuriruhtinaskunta otti jo 1860-luvulla käyttöön markan. Oman rahan tuottaminen on tunnusomaista esimerkiksi itsenäistyville valtioille siinä kuin lipun ja kansallislaulunkin käyttöönotto.
Usein myös ajatellaan, että rahasta on tullut liian merkityksellinen asia - suoranaisesti Jumala, tai paremminin epäjumala, joillekin ihmisille. Esimerkiksi Paavali on kirjoittanut, että "rahanhimo on kaiken pahan alku ja juuri". Apostolinkaan kritiiki ei tällöin kohdistu rahaan sinänsä.
Yhteisvaluutat
Euroopan unionin sisällä on euroalue, johon suurin osa jäsenmaista kuuluu. Yhteinen valutta euro on korvannut toistakymmentä kansallista valuuttaa vuoden 1999 alusta. Rahaliiton ulkopuolelle ovat jääneet Britannia, Ruotsi ja Tanska.
Yhteisrahoja on suunniteltu lisäksi ainakin Pohjois-Amerikkaan ja Afrikkaan kauppaliittojen yhteyteen. Globaalista rahastakin on puhuttu.
Yksityinen raha
Suurimmassa osassa maailmaa yksityinen raha on kiellettyä. Esimerkiksi Australiassa vuoden 1910 setelilaki käytännössä kielsi kovalla verotuksella yksityiset rahat. Lähes kaikissa muissa maapallon maissa on samanlaisia lakeja. Isossa-Britanniassa ei valtiolla ole yksinoikeutta painaa rahaa ja siksi mm. Skotlannilla on oma puntansa ja maassa monia pienempiä yhteisöjä, jotka käyttävät omaa rahaansa.
Mielenkiintoinen esimerkki rahan sopimusvaltaisesta luonteesta on New Yorkissa, Ithacassa käyttöönotettu Ithacan Hours-raha, joka on täysin yksityinen. Se on Ithacan asukkaiden keskenään kontrolloima ja järjestämä ja kelpaa jo kyseisellä alueella laajasti maksuvälineenä. Raha esiteltiin PBS-kanavalla pitkässä ohjelmassa ja jopa Kiinan keskuspankin pääjohtaja on osoittanut kiinnostustaan kyseiseen maksuvälineeseen.
Paikallisvaluutat
Kuuluisin paikallisen, lokaalin, rahan kokeilu tapahtui 1930-luvulla Itävallassa. Pula-ajan kirvoittama kokeilu edisti paikallisrahan kiertoa soveltamalla negatiivista korkoa. Lopulta Itävallan keskuspankki kielsi paikalliseksi menestykseksi osoittautuneen kokeilun.
Paikallisia valuuttoja on 1900-luvun lopulla laskettu liikkeelle muun muassa Meksikossa. Monesti kysymys on ylikansallisten talousinstituutioiden kritiikistä ja valuuttakriisit ovat antaneet vauhtia kokeiluihin. Rahan spekulatiivinen luonne on pyritty minimoimaan ja korostamaan sen vaihdonvälinetehtävää. Tietotekniikan kehitys on helpottanut lokaalirahojen käyttöä, ja nämäkin rahat ovat nyttemmin monesti merkkejä tietokoneen ruuduilla, verkoissa ja muisteissa. Paikallisiin rahaprojekteihin viranomaiset eivät yleensä ole puuttuneet.
Rahan talousteorioita
Makrotalousteoreettisilla koulukunnilla on kaksi näkökulmaa rahaan:
#Rahan kvantiteettiteoria eli rahan määrä
#Rahan hintateoria eli rahan hinta
Rahan arvo voi määräytyä eri tavoin:
#monetarismi
#Bretton woods -instituutio
#Arvometalliin kytketty kurssi
#Toiseen valuuttaan kytketty kurssi
#Valuuttakoriin kytketty kurssi
Luokka:Raha
ko:돈
ja:貨幣
simple:Money
Inflaatio vuoden 1923—1924 hyperinflaation aikana.]]
Inflaatio tarkoittaa yleensä rahan arvon alenemista eli yleistä hintatason nousua. Itävaltalaisen taloustieteen eräiden edustajien mukaan inflaatio on sama asia kuin rahamäärän kasvu eikä heidän mielestään yleistä hintatasoa voi mitata.
Yleisimmin inflaatiota kuvataan kuluttajahintaindeksin prosenttimuutoksella. Kuluttajahintaindeksi mittaa yleisesti kulutetuista tavaroista ja palveluista koostuvan hyödykekorin hintaa. Eri hyödykkeiden paino kuluttajahintaindeksissä määräytyy niiden osuudesta kotitalouksien kokonaiskulutuksessa. Painoja muutetaan Suomessa viiden vuoden välein kulutuksessa tapahtuneiden muutosten mukaan.
Euroopan unionin talous- ja rahaliiton Emun jäsenmaissa pyritään alhaiseen, enintään noin kahden prosentin vuosittaiseen inflaatiovauhtiin. Mikäli hinnat nousevat tätä nopeammin, Euroopan keskuspankki EKP voi nostaa euron korkoa, jolloin kulutus vähenee ja hintojen nousu tästä syystä hidastuu. Inflaation vastakohta on deflaatio.
Klassisesta taloustieteestä periytyvän rahan kvantiteettiteorian mukaan inflaatio johtuu liikkeellä olevan rahamäärän kasvusta.
Katso myös hyperinflaatio.
Aiheesta muualla
- [http://www.tilastokeskus.fi/tk/tp/verkkokoulu/vk/ind/oppitunnit/ind06/index.html Tilastokeskuksen sivut kuluttajanhintaindeksistä]
Luokka:Raha
ms:Inflasi
ko:인플레이션
ja:インフレーション
simple:Inflation
KorkoKorko on rahan hinta eli lainan antajalle (eli sijoittajalle) maksettava korvaus ajalta, jolloin lainattu raha ei ole lainan antajan käytössä. Korko ilmentää rahan aika-arvoa. Kuten vanha sananparsi sanoo "Markka tänään on enemmän kuin markka huomenna."
Rahoitusmarkkinoilla sijoittajalla on pääomaa, jolle sijoittaja etsii tuottavaa sijoituskohdetta. Lainan ottajalla on tuottava sijoituskohde, mutta ei pääomaa. Rahoitusmarkkinoilla lainan antajan ja ottajan tarpeet kohtaavat, ja rahalle syntyy hinta - korko.
Muita perusteluja korkon syntymiselle ovat inflaatio (eli makrotaloudellinen rahan arvon lasku) ja vaihtoehtoiskustannus (eli rahalla voi tehdä jotain muutakin mukavaa kuin lainata).
Korkeasta riskistä korkeampi korko
Korkotaso on sitä korkeampi mitä riskipitoisempi kohde on kyseessä. Käytännössä rahan lainaaminen (omalle) valtiolle ostamalla valtion obligaatioita edustaa riskitöntä korkoa, ja asettaa siten alarajan korolle. Voisi ajatella, että valtion hajotessa menetetty sijoitus on murheista pienin. Koska rahat ovat turvassa obligaatioissa, niistä saa vain muutaman prosentin koron.
Jos sijoittaja haluaa korkeamman koron, hän joutuu sijoittamaan riskialttiimpaan kohteeseen. Sijoittaja ei suostu tällöin yhtä pieneen korkoon kuin obligaatioissa, sillä muuten hän välttäisi riskin ja sijoittaisi turvallisemmin.
Obligaatioiden jälkeen tulevat lainat pankeille ja sijoitukset korkoindeksiin. Suurempaa korkoa saadaan sijoittamalla rahat yrityksiin tai niiden osakkeisiin, yleensä pörssin kautta. Tällöin on tärkeää hajauttaa sijoittamalla vähintään 12 osakkeeseen, yleensä indeksiin. Osakemarkkinoilta voi saada 10% - 15% korkoa vuodessa.
Korkoa korolle
Sijoitettaessa x rahayksikköä vuosikorolla i, sijoitus korkoineen ensimmäisen vuoden lopussa (eli toisen vuoden alussa) on
x - (1+i)
Esimerkiksi 100 euron sijoitus 10% (10% = 0,10) korolla on kasvanut
100 e - (1+0,10) = 110 e
Ja toisen vuoden lopussa (eli kolmannen vuoden alussa)
x - (1+i) - (1+i)
Esimerkiksi
100 e - (1+0,1) - (1+0,1) = 110 e - 1,10 = 121 e
Koska
x - (1+i) - (1+i) = x - (1+i)2
Pääoma x korolla i vuoden n lopussa
x - (1+i)n
Paljonko sinulla olisi rahaa, jos isoisäsi olisi tallettanut kymmentä euroa vastaavan summan 10% korolla vuonna 1944?
Nykyarvo
Minkä arvoinen vuoden päästä varmasti saatava 100 e on tänään? Nykyarvo on rahoitusteorian kannalta oikea tapa arvioida investointeja.
Koron laskutapoja
Koron laskutapa ja kulut vaikuttavat ratkaisevasti siihen, paljonko lainalle todellisuudessa kertyy hintaa. Laina on yleensä ilmoitettua nimelliskorkoa kalliimpi, kun alun maksuerissä ei pienennetä lainan pääomaa. Tällöin koroille ehtii kertyä paljon enemmän korkoa.
Kulujen merkitys ja todellinen vuosikorko
Annuiteetti
Maksu yhdessä erässä - "bullet"
Korkotason keskusjohtoinen säätely
Suurella talousalueella korot menevät yleensä keskuspankin ohjauksessa siten, että laskusuhdanteessa on matalat korot investointeja innostamassa ja taas noususuhdanteessa korot ovat korkeammalla jarruttamassa talouden ylikuumenemista.
Luokka:Sijoittaminen
KansantalousKansantalous tarkoittaa yhteiskunnan talouden kokonaisuutta.
Kansantalouden päätäntäyksiköt
# kotitaloudet, yksityiset ihmiset -> kulutussektori
# yritykset, maatilat -> tuotantosektori
# valtio, kunta, kuntayhtymät -> julkinen sektori
# pankit, luottolaitokset -> pankkisektori
# muut maat -> ulkomaankaupan sektori
Taloutta kuvaavat kiertokulkumallit
Seuraavassa esitellään yksinkertainen kiertokulkumalli, jossa mukana ovat vain kulutussektori ja tuotantosektori.
Kulutussektori
- kotitaloudet ostavat kulutushyödykkeitä
- mistä rahat ostoihin?
- kotitaloudet omistavat tuotannontekijät: työvoiman, luonnonvarat ja pääoman
- vuokraamalla tai myymällä tuotannontekijöitä à tuotannontekijätuloja
Tulojen asettamissa rajoissa kotitaloudet tekevät kulutuspäätöksiä hyötyjä ja kustannuksia vertaamalla.
Tuotantosektori
- yritykset ovat tuotantoyksiköitä
- ostavat tai vuokraavat tuotannontekijöitä
- valmistavat kotitalouksille myytäviä hyödykkeitä
Yritykset tekevät tuotantopäätöksensä myyntitulojen ja tuotantokustannusten perusteella.
Hyödyke- ja tuotannontekijämarkkinat
Markkinoilla (hyödykemarkkinat, tuotannontekijämarkkinat) määräytyvät hinnat kysynnän ja tarjonnan perusteella
- hyödykemarkkinat: kulutushyödykkeiden hinnat, kulutusmenot, myyntitulot
- tuotannontekijämarkkinat: tuotannontekijöiden hinnat, tuotantokustannukset, tulot
Hyödykkeiden (esim. 900 kpl perunoita ja 1000 kpl makkaraa) ja tuotannontekijöiden (esim. 30 työtuntia ja 1 hehtaari maata) sekä toisaalta rahan kiertokulku -> reaalivirta ja rahavirta
Reaalivirta vastaa rahavirtaa -> reaalivirtaa voidaan mitata rahavirralla -> kansantalouden tilinpito.
Luokka:Taloustiede
ko:경제학
ja:経済学
simple:Economics
th:เศรษฐศาสตร์
Yhdysvallat
Amerikan yhdysvallat (United States of America, U.S.A.) on liittovaltio Pohjois-Amerikassa, joka sijaitsee pääasiassa Pohjois-Amerikassa. Se koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta piirikunnasta, ja sillä on useita maa-alueita. Suomenkielessä siihen viitataan nimillä Yhdysvallat, USA tai Amerikka.
Viime vuosisadalla, etenkin toisen maailmansodan jälkeen, Yhdysvallat on tullut taloudellisesti, poliittisesti, sotilaallisesti, tieteellisesti, teknologisesti ja kulttuurisesti maailman tärkeimmäksi vaikuttajaksi.
Historia
Yhdysvallat perustettiin 1776 brittiläisten siirtokuntien pohjalle. Yhdysvallat on siitä lähtien kirinyt vanhan emämaansa rinnalle ja 1900-luvun toisen puoliskon kääntyessä jo vähintäänkin saavuttanut mahtavimmat kansakunnat taloudellisesti, poliittisesti ja asevoimilla mitaten. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1991 Yhdysvallat on ainoa olemassaoleva supervalta. Myös yhdysvaltalainen kulttuuri on levinnyt eri muodoissaan maapallon kaikkiin osiin.
Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi 4. heinäkuuta 1776 ja tunnustettiin kansainvälisesti 3. syyskuuta 1783. Sitä ennen alkuperäiset 13 osavaltiota, jotka muodostivat Yhdysvallat olivat Ison-Britannian siirtomaita.
Yhdysvallat laajeni Mississippin länsipuolelle ostamalla Ranskalta vuonna 1803 Louisianan alueen. Aluekauppa oli huomattavasti nykyistä Louisianan osavaltiota suurempi, hankitut alueet käsittävät nykyisin 23 % Yhdysvaltain pinta-alasta.
Vuosina 1837—1839 kymmeniätuhansia intiaaneja pakkosiirrettiin Missisippin länsipuolelle. Vuonna 1845 Yhdysvaltoihin yhdistyi Meksikosta 1836 itsenäistynyt Texas. Meksikon kanssa käydyn sodan tuloksena Yhdysvaltoihin liitettiin 1848 suunnilleen nykyisten Kalifornian, Nevadan, Arizonan ja New Mexicon osavaltioiden alue.
Yhdysvaltojen sisällissota käytiin 1861—1865. Siinä mustien orjuuden jatkumista halunneiden etelävaltioiden itsenäistymisyritys tukahdutettiin. Orjuus lakkautettiin kaikkialta Yhdysvalloista 1863. Pohjoisissa osavaltioissa se oli lakkautettu jo aiemmin.
Alaskan alue ostettiin Venäjältä 1867. Viimeiset merkittävät aseelliset yhteenotot intiaanikansojen kanssa käytiin ns. aavetanssi-liikkeen yhteydessä 1890. Puerto Rico ja Filippiinit siirtyivät Yhdysvaltain hallintaan vuonna 1898 Espanjaa vastaan käydyn sodan tuloksena.
Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan huhtikuussa 1917. Toiseen maailmansotaan Yhdysvallat liittyi joulukuussa 1941 Japanin hyökättyä Pearl Harborin laivastotukikohtaan.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli Neuvostoliiton vastapuolena ns. kylmässä sodassa, johon liittyivät myös Korean sota 1950—1953 ja Vietnamin sota 1964—1975.
Politiikka
Yhdysvallat koostuu 50:stä osavaltiosta, joilla on rajoitettu itsehallinto, liittovaltion lain ylittäessä osavaltioiden lait. Osavaltioiden lainsäädännön varaan jäävät omaisuuteen, teollisuuteen ja yritystoimintaan liittyvät säädökset, rikoslaki ja työsuojelu.
Yhdysvaltain presidentillä ja hänen hallinnollaan (toimeenpaneva hallituselin, executive) on paljon valtaa liittovaltion johtamisessa. Tällä hetkellä presidenttinä toimii republikaanisen puolueen edustaja George W. Bush. Presidentin lisäksi lakiasäätävänä elimenä toimii kaksikamarinen Yhdysvaltain kongressi. Oikeuslaitos on erityisen itsenäinen, ja käyttää myös perustuslakikontrollivaltaa. Presidentin valitsevat osavaltioista valitut 538 valitsijamiestä neljän vuoden kaudelle. Kongressin jäsenten kausi on kaksi vuotta edustajainhuoneessa ja kuusi vuotta senaatissa.
Yhdysvalloissa on nykyisellään kaksi pääpuoluetta, republikaanit ja demokraatit. Enemmistövaalitavan vuoksi muiden puolueiden pääseminen mukaan todelliseen politiikkaan on vaikeaa. Esimerkiksi sekä Vihreä puolue että Libertaari puolue ovat tosin keränneet äänestäjiä, mutta todellisuudessa, ilman ainuttakaan senaattoria ja kongressiedustajaa, ne ovat kaukana vaikuttamisen ytimestä, saati omasta presidentistä. Kaksipuoluejärjestelmän takia yhdysvaltalaiset puolueet ovat poliittiselta spektriltään laajempia kuin eurooppalaiset vastineensa – niitä on pidettävä lähinnä vaaliorganisaatioiksi rakennettuina sateenvarjokeräelminä, joilla ei ole yhteistä ohjelmaa ja yhteistä aatetta, yhdestä johtajasta puhumattakaan. Liittovaltion laajuisen vaalikampanjan järjestäminen on erittäin kallista, joten erilaisten rahoitusta antavien eturyhmien nähdään näin vaikuttavan päätöksentekoon.
Yhdysvaltain ulkopolitiikka
Yhdysvaltain ulkopolitiikka on ainakin viimeiset sata vuotta keskittynyt demokratian levittämiseen maailmaan. Perinne alkoi Yhdysvaltain-Espanjan sodasta, kun Yhdysvallat julisti vapauttavansa kuubalaiset Espanjan sorrosta.
Vuonna 1914 presidentti Woodrow Wilson lupasi tehdä maailman turvalliseksi demokratialle. Hänen ohjelmansa mukaan perustettiin mm. Kansainliitto. Wilsonin aikana Yhdysvallat miehitti Meksikon ja nousi maihin Haitilla ja Dominikaanisessa tasavallassa. Presidentit Franklin D. Roosevelt ja Harry Truman tukivat demokratiaa Euroopassa Marshall-avun avulla ja NATO:n perustamisella. Tavoitteen saavuttamiseksi Yhdysvallat taisteli Koreassa ja Vietnamissa estääkseen kommunismin leviämisen.
Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen, johon pääsyynä oli presidentti Reaganin panos, Yhdysvallat jäi maailman ainoaksi supervallaksi. Presidentti Clinton haki Yhdysvalloille uutta asemaa lähtemällä mukaan rauhanpakottamiseen onnettomasti päättyneeseen Somalian operaatioon, joka sai Yhdysvaltain vetäytymään enemmistä yrityksistä. Clinton toimi kuitenkin välittäjänä sopimukseen johtaneissa neuvotteluissa palestiinalaisten ja Israelin välillä ja osallistui Serbian ilmapommituksiin Kosovon sodassa.
Hänen seuraajansa George W. Bushin hallintokausi muuttui tyystin syyskuun 11. 2001 -iskujen seurauksena, jolloin Yhdysvallat sai sekä YK:n turvallisuusneuvoston että yleiskokouksen yksimielisen tuen turvallisuutensa takeeksi ja kansainvälisoikeudellisen valtuutuksen Afganistanin operaatiolle. Kansainvälinen kritiikki kuitenkin kasvoi kun Yhdysvallat jatkoi hyökkäämällä Irakiin ilman YK:n mandaattia.
Demokratian levittäminen ja terrorismin vastainen sota ovat nykyään keskeiset Yhdysvaltain ulkopolitiikan julkilausutut päämäärät. Sekä Afganistanissa että Irakissa järjestettiin monipuoluevaalit Yhdysvaltain miehityksen jälkeen.
Viimeaikaisia väittelynaiheita
Kansainväliset tahot ovat välillä kritisoineet Yhdysvaltojen väkivaltaisia ja ihmisoikeusrikkomuksiksi nähtyjä toimia erityisesti War Against Terrorism-kampanjan aikana. Merkillepantavia kysymyksiä ovat Guantanamo Bayn laivastotukikohdassa vankeina säilytetyt Afganistanin sodat "laittomat taistelijat". Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaali nostatti laajaa kansallista ja kansainvälistä huomiota vuonna 2004.
Osavaltiot
Pääartikkeli: Yhdysvaltojen osavaltiot
Yhdysvallat koostuu 50 osavaltiosta (viimeisin osavaltioksi hyväksytty oli Alaska, sitä ennen Havaiji, Puerto Rico äänesti liittymistä vastaan), pääkaupungista Washingtonista, joka on suoraan keskushallinnon alainen piirikunta, sekä joukosta territorioita, jotka ovat lähinnä Karibianmeren ja Tyynen valtameren saaria. Territorioista tunnetuin on Puerto Rico.
Yhdysvaltain osavaltiot:
Alaskan osavaltio sijaitsee fyysisesti erillään Yhdysvaltain pääosasta, Kanadan luoteispuolella. Havaiji puolestaan on Amerikan mantereesta erillään oleva Tyynen valtameren saariryhmä.
Maantiede
Havaiji
Pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurimpana valtiona ja koko Pohjois-Amerikan mantereen levyisenä Yhdysvaltain maantiede vaihtelee suuresti: Floridan mangrovemetsistä maan keskiosan suurille tasangoille ja Mississippi–Missouri -jokijärjestelmään. Tasankojen länsipuolella nousevat Kalliovuoret, niiden länsipuolella on aavikkoja, tasankoja ja Tyynenmeren rannikon välimerellinen ilmastovyöhyke, luoteessa jopa sademetsät. Erillinen Alaska on pääasiassa arktista aluetta ja Havaiji vulkaaninen saariryhmä.
Talous
Yhdysvaltain kansantalous on maailman suurin ja bruttokansantuote henkeä kohti maailman korkeimpia. Yhdysvaltojen talous on markkinapohjainen, jossa yksityiset ihmiset ja yritykset tekevät tärkeimmät päätökset, ja liittovaltio ja osavaltio ostavat tarvittavat tavarat ja palvelut valtaosin yksityisiltä markkinoilta.
Yhdysvaltain rahayksikkö on dollari, jota on käytetty yleisesti kansainvälisen kaupan rahayksikkönä. Myös taloustilastot muutettiin aiemmin useimmiten dollareiksi kansainvälistä vertailua varten.
Yhdysvalloilla on laajat luonnonvarat, runsaasti kulta-, öljy-, hiili- ja uraaniesiintymiä. Tehokas maatalous tekee maasta yhden maailman suurimmista maatalousmaista. Pääasialliset viljelykasvit ovat maissi, vehnä, sokeri ja tupakka. Teollisuustuotteita ovat autot, lentokoneet ja elektroniikka. Pääasiallinen työllistäjä on nykyisin palvelut, jossa työskentelee 3/4 työvoimasta.
Tärkeimmät kauppakumppanit ovat naapurit Kanada, Meksiko, Euroopan unioni ja Kaakkois-Aasian teollistuneet maat Japani, Intia ja Etelä-Korea. Myös kauppa Kiinan kanssa on huomattavaa.
Vuonna 2002 Yhdysvallat oli maailman kolmanneksi suosituin turistikohde 41,9 miljoonalla kävijällä.
Yhteiskunta
Väestö
Etniset ryhmät
Pääartikkeli: Yhdysvaltain väestöjakauma
Yhdysvallat on etnisesti hyvin monimuotoinen maa. Maassa on vähintään miljoonan edustajan etnisiä ryhmiä yli 31, ja lukemattomia pienempiä ryhmiä.
Väestönlaskennassa väestö on jaettu rotuihin: valkoinen, afrikkalais-amerikkalainen, hispaano, aasialais-amerikkalainen tai alkuperäis-amerikkalainen. Aasialaisuus yhdistetään yleensä Kaakkois-Aasiaan, joten juuriltaan Lähi-Idästä kotoisin olevat putoavat kategorioiden väliin. Hispaano tarkoittaa henkilöä, jolla on Latinalais-Amerikkalaiset juuret rodustaan tai ihonväristään huolimatta.
Väestösuhteet ovat: valkoiset 77,1 %; mustat 12,9 %, aasialaiset 4,2 %, intiaanit ja alaskan alkuperäisväestö 1,5%; Havaijin ja oseanian alkuperäisväestä 0,3%; muut 4% (2000)
Yhdysvaltain eurooppalaisperäisestä väestöstä 23 %:lla on saksalaiset sukujuuret, irlantilaiset 16 %, englantilaiset 13 %, skotlantilaiset, alankomaalaiset ja italialaiset 6 %.
Uskonto
Uskonnollisten ryhmien osuudet väestöstä: protestantit 56%, katoliset 28 %, juutalaiset 2%, muut 4%, ei mitään 10% (1989)
Suurin yksittäinen kirkkokunta on katolinen kirkko, sen jäljessä etelän baptistit, joka on pitkälti jakautunut mustien (eli afrikkalais-amerikkalaisten) ja valkoisten seurakuntiin.
Yhdysvalloilla on uskonnollissävytteinen historia ja uskonnonvapautta pidetään erittäin tärkeänä. Monet varhaisista emigrantti- eli maahanmuuttajaryhmistä pakenivat Euroopan uskonnollisia vainoja Pohjois-Amerikkaan. Esimerkiksi vuonna 1620 yli sata puritaania lähti Englannista kuuluisalla Mayflower-laivalla ja perusti Uuden-Englannin ensimmäisen pysyvän siirtokunnan. Pohjois-Amerikkaan on paettu uskonnollisia ja etnisiä vainoja myöhemminkin, kuuluisana esimerkkinä juutalaisten joukkopako Natsi-Saksasta.
Koulutus
Yhdysvalloissa koulutus on osavaltion, ei siis liittovaltion, velvollisuus, ja lait ja säädökset vaihtelevat huomattavasti. Useimmissa osavaltioissa, kaikkien opiskelijoiden täytyy osallistua pakolliseen koulutukseen lastentarhasta (johon yleensä mennään 5-vuotiaana) lähtien luokkatasoon 12 asti, jolta valmistutaan yleensä 18 vuoden iässä (tosin joissain osavaltioissa opiskelijoiden annetaan vanhempien suostumuksella jäädä pois koulusta 16 vuoden iässä).
Yhdysvaltalaiset korkeakoulut vaihtelevat erittäin kilpailukykyisistä kouluista, sekä yksityisistä (kuten Harvard University, Cornell University ja Princeton University) että julkisista (kuten North Carolina Chapel Hill ja University of Virginia), satoihin korkeatasoisiin paikallisiin ammattikorkeakouluihin avoimine sisäänpääsyperiaatteineen.
Kielet
Pääartikkeli: Yhdysvaltain kielet
Suurin osa Yhdysvaltain asukkaista puhuu englantia, mutta myös espanjaa puhutaan melko laajalti, erityisesti maan eteläosissa. Maalla ei ole virallista kieltä, vaan osavaltiot saavat päättää kielestään vapaasti.
Englannin kieli on hallitseva kieli (puhujia 82 % väestöstä), espanja (10 %) ja havaijin kieli ovat virallisia joissain osavaltioissa.
Kulttuuri
Yhdysvallat on viihteen jättiläinen, etenkin elokuva- ja tv-teollisuuden alalla (Hollywood).
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- tina
- kalkkikivi
- rautamalmi
- suola
- kalkki
- kipsi
- pii
- lyijy
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kulkuneuvot
- elektroniikka
Luokka:Yhdysvallat
zh-min-nan:Bí-kok
ko:미국
ms:Amerika Syarikat
ja:アメリカ合衆国
simple:United States
th:สหรัฐอเมริกา
KeskuspankkiKeskuspankki on erityinen, yleensä valtion omistama, pankki, jonka tehtäviin kuuluu tyypillisesti valtion rahahuolto ja rahapolitiikan toteutus. Euro-alueen keskuspankki on Euroopan Keskuspankki. Suomen Pankki oli Suomen keskuspankki ennen Suomen liittymistä Euroopan valuuttaunioniin.
Merkittävimpiä keskuspankkeja
- Euroopan Keskuspankki on euro-alueen keskuspankki.
- Federal Reserve Board of America on Yhdysvaltain keskuspankki.
- Ruotsin keskuspankki, Sveriges Riksbank, on maailman vanhin keskuspankki.
Luokka:Pankkitoimi
ja:中央銀行
Rahan kvantiteettiteoriaRahan kvantiteettiteoria on alun perin David Humen kehittämä ja myöhemmin klassisen taloustieteen ydinteeseihin kuulunut teoria, jonka mukaan markkinoilla olevan rahan määrä verrattuna markkinoilla tarjolla olevien hyödykkeiden määrään määrää yleisen kuluttajahintatason, eli kääntäen sanottuna rahan hinnan suhteessa hyödykkeisiin.
Rahan kvantiteettiteorian perustana on Fisherin yhtälö[http://www.econlib.org/library/Enc/bios/Fisher.html]:
Rahan määrä (M) - Rahan kiertonopeus (V) =
yleinen hintataso (P) - Taloudellisen toimeliaisuuden määrä (T)
Jos rahan kiertonopeus ja taloudellisen toimeliaisuuden määrä korreloivat keskenään, on siis rahan määrällä ja myytävien tuotteiden ja palvelujen määrällä (ceteris paribus) suora verrannollinen yhteys hintoihin.
Kausaliteetti kulkee teorian mukaan vasemmalta oikealle. Kuten Milton Friedman totesi, "inflaatio on aina ja kaikkialla rahapoliittinen ilmiö" - sitä ei siis määrää reaalitaloudellinen toiminta vaan keskuspankin liikkeellelaskeman rahan määrä.
Rahan kvantiteettiteoria liittyy täten monetaristiseen neutraliteettiin, jonka mukaan vaikkapa rahavarannon tuplaus tuplaa hintatason ceteris paribus, muttei vaikuta mitenkään tavaroiden ja palveluiden reaaliseen
kokonaistuotantoon, reaalikorkoihin tai työttömyyteen.
Rahan kvantiteettiteorian mukaan rahalla ei siis itsellään ole arvoa, vaan sillä on pelkkä vaihtoarvo tai välinearvo. Rahaa ei haluta sen itsensä takia, vaan niiden tuotteiden takia joita sillä voi ostaa.
Luokka:Makrotaloustiede
DeflaatioDeflaatio on kuluttajahintojen yleinen lasku tai itävaltalaisen taloustieteen mukaan rahamäärän väheneminen, inflaation vastakohta. Yleisen käsityksen mukaan deflaatio on kansantaloudessa yleensä häiriön merkki, koska deflaatiota esiintyy lähinnä lama-aikoina. Klassisesta taloustieteestä periytyvän rahan kvantiteettiteorian mukaan deflaatio johtuu kuitenkin vain siitä, että liikkeellä oleva rahamäärä pienenee suhteessa markkinoilla tarjolla oleviin hyödykkeisiin. Niinpä deflaatiota voi esiintyä nousukaudellakin, mikäli liikkeellä oleva rahamäärä kasvaa hitaammin kuin hyödykkeiden reaalinen tuotanto. 1800-luvun teollisen vallankumouksen aikana mm. Suomessa ja Britanniassa oli trendinomainen deflaatio vuosikymmenien ajan.
Luokka:Raha
ko:디플레이션
ja:デフレーション
Euroopan keskuspankkiEuroopan keskuspankki (EKP) on Euroopan unionin talous- ja rahaliiton sydän. Sen päämaja on Frankfurtissa. Se toimii hallituksista riippumatta ja sen tärkein tehtävä on varmistaa yhtenäisen rahan - euron - vakaus rahaliitossa.
Rahaliiton perustamisen myötä vuonna 1999 Euroopan keskuspankki vastaa euron käyttöalueen rahapolitiikasta. Rahapolitiikalla tarkoitetaan liikkeessä olevan valuutan määrän ohjailua vaikuttamalla esimerkiksi korkoihin. EKP on täysin riippumaton hallituksista tai muista viranomaisista. Rahaliittoon osallistuvilla mailla on edelleen omat keskuspankkinsa, mutta niiden on noudatettava Euroopan keskuspankin antamia suuntaviivoja ja ohjeita. Kansalliset keskuspankit yhdessä Euroopan keskuspankin kanssa muodostavat Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ). Suomesta tähän järjestelmään kuuluu Suomen Pankki.
EKP:n pääoma säilytetään kansallisissa keskuspankeissa ja se riippuu väkiluvusta ja maan taloudellisesta merkityksestä. EKP:n päämaja on Frankfurtissa ja se jatkaa käytännössä Euroopan rahapoliittisen instituutin toimintaa.
Euroopan keskuspankin edeltäjä oli rahaliittoa ja uutta keskuspankkijärjestelmää valmistellut Euroopan rahapoliittinen instituutti.
Kuka päättää?
Euroopan keskuspankin päätöksentekoelimiä ovat EKP:n neuvosto ja EKP:n johtokunta. Rahapolitiikasta päättää neuvosto, jossa rahaliittoon osallistuvien maiden kansallisten keskuspankkien pääjohtajilla ja EKP:n johtokunnan jäsenillä on paikka ja äänioikeus. Sen kokouksia johtaa EKP:n puheenjohtaja.
Johtokunta, joka koostuu puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja neljästä muusta jäsenestä, varmistaa, että neuvoston tekemät päätökset pannaan täytäntöön, ja jakaa tarvittavat ohjeet kansallisille keskuspankeille. Johtokunnan jäsenet nimitetään kahdeksaksi vuodeksi ja neuvoston jäsenet vähintään viideksi vuodeksi.
Euroopan keskuspankkijärjestelmä tulee toimimaan markkinoilla aktiivisesti saavuttaakseen rahapoliittiset tavoitteensa. EKPJ voi määrätä pankeille vähimmäisvaluuttavarannot Euroopan unionin neuvoston asettamissa rajoissa.
Euroopan keskuspankkijärjestelmän mahdollisuudet valvoa pankkeja ovat kuitenkin rajalliset. Se voi tarjota apua lainsäädännön täytäntöönpanossa. Euroopan unionin neuvosto voi yksimielisellä päätöksellä määrätä Euroopan keskuspankin valvomaan pankkeja suoraan.
Toimielinten välinen tasapaino
Erityistä huomiota on kiinnitetty Euroopan unionin eri toimielinten välisen rahapoliittisen vastuun säilyttämiseen tasapainossa.
Aina kun se on mahdollista aiheuttamatta vahinkoa hintojen vakauden tavoitteelle, Euroopan keskuspankki tukee EU:n yleistä talouspolitiikkaa. Hintojen vakaus on aina kuitenkin EKP:n ensisijainen tavoite.
EU:n neuvoston puheenjohtaja ja Euroopan komission jäsen voivat osallistua EKP:n neuvoston kokouksiin, mutta heillä ei ole äänioikeutta. EKP:n puheenjohtajalla on myös oikeus osallistua EU:n neuvoston kokouksiin aina kun käsitellään EKP:n vastuualueeseen kuuluvia asioita.
Euroopan keskuspankki esittää vuosittain kertomuksen, ja Euroopan parlamentin valiokunnilla on mahdollisuus kuulla keskuspankin johtokunnan puheenjohtajaa ja jäseniä.
Luokka:Euroopan unioni
Luokka:Pankit
ja:欧州中央銀行
ko:유럽중앙은행
RahavarantoRahavaranto on makrotaloudellinen käsite, joka viittaa rahan määrään taloudessa. Koska raha on periaatteessa mitä vain mitä voidaan käyttää velan kuittaamiseen, rahavarannolle on useita määritelmiä.
Esimerkiksi Euroalueen määritellyt rahavarannot, joita Euroopan keskuspankki seuraa ovat:
- M1: yleisön hallussa olevat + yön yli talletukset
- M2: M1 + alle 2 vuoden maturiteetin talletukset + 3 kk:n aikana lunastettavat talletukset
- M3: M2 + arvopaperit rahamarkkinoilla + talletukset takaisinostosopimuksella + alle 2 vuoden velkapaperit
Näistä vain M1 on täysin likvidejä varoja, mutta M3 on taasen keskeisin rahavarannon mittari.
Rahavaranto ja inflaatio korreloivat siten, että:
Rahan kiertonopeus - rahavaranto = reaalinen BKT - hintataso
Rahan kiertonopeus viittaa siihen, kuinka usein raha vaihtaa omistajaa taloudessa yhden vuoden aikana. Jos se on vakio ja jos keskuspankki lisää rahan määrää enemmän kuin reaalinen BKT kasvaa, syntyy inflaatiota. Tätä teoriaa kausaalisesta suhteesta rahamäärän, rahan kiertonopeuden, BKT:n ja hintatason välillä kutsutaan rahan kvantiteettiteoriaksi.
Luokka:Makrotaloustiede
Luokka:PolitiikkaPoliittisia aiheita.
Luokka:Yhteiskunta
zh-min-nan:Category:Chèng-tī
ko:분류:정치
ja:Category:政治
Luokka:MakrotaloustiedePääartikkeli makrotaloustiede
Luokka:Taloustiede Odynophobia
The English suffixes -phobia, -phobic, -phobe (of Greek origin) occur in technical usage in psychiatry to construct words that describe irrational, disabling fear as a mental disorder (e.g., agoraphobia) and in biology to descibe organisms that dislike certain conditions (e.g., acidophobia). In common usage they also form words that describe dislike or hatred of a particular thing or subject.
Many people apply the suffix "-phobia" inappropriately to mild or irrational fears with no serious substance; however, earlier senses relate to psychiatry which studies serious phobias which disable a person's life. For more information on the psychiatric side of this, including how psychiatry groups phobias as "agoraphobia", "social phobia", or "simple phobia", see phobia.
The following lists include words ending in -phobia, and include fears that have acquired names. In many cases people have coined these words as neologisms, and only a few of them occur in the medical literature. In many cases, the naming of phobias has become a word game.
Most of these terms tack the suffix -phobia onto a Greek word for the object of the fear (some use a combination of a Latin root with the Greek suffix, which many classicists consider linguistically impure).
In some cases (particularly the less medically-oriented usages), a word ending in -phobia may have an antonym ending in -philia - thus: coprophobia / coprohilia, Germanophobia / Germanophilia.
See also the :category:Phobias.
Phobia lists
A large number of "-phobia" lists circulate on the Internet, with words collected from indiscriminate sources, often copying each other.
Some regard any attempt to create a list of phobias as an irrational endeavor because, theoretically, a person could become conditioned to have a fear of anything. Also, a significant number of unscrupulous psychiatric websites exist that at the first glance cover a huge number of phobias, but in fact use a standard text (see an example below) to fit any phobia and reuse it for all unusual phobias by merely changing the name. For a couple of striking examples.
:"... Poor performance or grades. Promotions that pass you by. moths phobia will likely cost you tens, even hundreds of thousands of dollars over the course of your lifetime, let alone the cost to your health and quality of life. Now Moths Phobia can be gone for less than the price of a round-trip airline ticket."
:"... The expert phobia team at CTRN's Phobia Clinic is board-certified to help with Russophobia and a variety of related problems. The success rate of our 24 hour program is close to 100%"
Standard "-phobia" description template
Substituting the string "" with the name of any specific phobia in the text below will give you a fairly correct description. Numerous websites that promise cures for thousands of phobias take this template approach. This does not necessarily mean that they sell snake oil, because the psychological mechanisms of most specific probias resemble each other.
:phobia means "fear of ".
:The condition often significantly impacts the quality of life. It can cause panic attacks and keep people apart from loved ones and business associates. Symptoms typically include shortness of breath, rapid breathing, irregular heartbeat, sweating, nausea, and overall feelings of dread, although everyone experiences phobia in their own way and may have different symptoms.
:Though a variety of potent drugs are often prescribed for phobia, side-effects and/or withdrawal symptoms can be severe. Moreover, drugs do not "cure" phobia. At best they temporarily suppress the symptoms through chemical interaction.
:Like other phobias, phobia is created by the unconscious mind as a protective mechanism. At some point in your past, there was likely an event linking failure or defeat and emotional trauma. Whilst the original catalyst may have been a real-life scare of some kind, the condition can also be triggered by myriad, benign events like movies, TV, or perhaps seeing someone else experience trauma.
:The actual phobia manifests itself in different ways. Some sufferers experience it almost all the time, others just in response to direct stimuli. Everyone has their own unique formula for when and how to feel bad.
Well-documented phobias
- Acidophobia - Preference for non-acidic conditions
- Acrophobia, Altophobia - Fear of heights.
- Agoraphobia - Fear of the outdoors, crowds or uncontrolled social conditions.
- Aichmophobia, Belonephobia, Enetophobia - Fear of needles or of pointed objects.
- Algophobia — Fear of pain
- Androphobia, Arrhenphobia, Hominophobia - Fear of men.
- Anthropomorphobia - Fear or dislike of anthropomorphic traits.
- Aquaphobia, Hydrophobia - Fear of water, specifically the morbid fear of drowning.
- Arithmophobia, Numerophobia - Fear/dislike of numbers.
- Astraphobia, Astrapophobia, Brontophobia, Keraunophobia - Fear of thunder, lightning and storms. It occurs especially commonly in young children.
- Aphenphosmphobia, Chiraptophobia, Haphephobia, Haptephobia - Fear of being touched.
- Athazagoraphobia - Fear of being forgotten, ignored or forgetting.
- Aviophobia, Aviatophobia - Fear of flying.
- Bathophobia - Fear of depth.
- Claustrophobia - Fear of confined spaces.
- Glossophobia - Fear of speaking in public or of trying to speak.
- Gymnophobia, - Fear of nudity.
- Herpetophobia - Fear of reptiles or amphibians.
- Homophobia - Fear of sameness, monotony, homosexuality or of becoming homosexual.
- Hydrophobia - Fear of water, a symptom of rabies.
- Hygrophobia - Fear of liquids, dampness, or moisture.
- Hexakosioihexekontahexaphobia - Fear of the number 666.
- Laliophobia, Lalophobia - Fear of speaking.
- Paraskavedekatriaphobia - Fear of Friday the 13th.
- Radiophobia - Fear of radiation or X-rays.
- Sociophobia (see also "sociopath") Fear/dislike of society or people in general.
- Suriphobia - Fear of mice.
- Technophobia - Fear of technology.
- Terdekaphobia,Triskaidekaphobia - Fear of the number 13. Having a superstition.
- Xenophobia - Fear of strangers, foreigners, or aliens.
- Xerophobia - Fear/dislike of dryness.
- In many cases specialists prefer to avoid the suffix -phobia and use more descriptive terms, see, e.g., :Category:Personality disorders, anxiety disorders, avoidant personality disorder, love-shyness, love sickness.
Ethnic/national phobias
- Afrophobia, fear or dislike of Africans or African culture or people of African ancestry
- Americanophobia, objections to the actions or existence of the United States of America
- Anglophobia - fear/dislike of England, English culture, etc.
- Europhobia - synonymous to Euroscepticism; also dislike of Europe, Europeans, or alternatively, the European Union.
- Francophobia - dislike of the French.
- Germanophobia - dread of things Teutonic
- Islamophobia - fear or hatred of Islam.
- Japanophobia - fear or hatred of the Japanese.
- Judeophobia - fear or hatred of Jews.
- Lusophobia - dislike of the Portuguese
- Polonophobia - fear/dislike of Poles, Polish culture, etc.
- Romanophobia - Anti-Romanian discrimination
- Russophobia - a phobic attitude towards Russia or Russians.
- Serbophobia - a dislike, fear or hatred of Serbs or Serbia.
- Sinophobia - fear/dislike of the Chinese, Chinese culture, etc.
Joke phobias
- Aibohphobia - A joke term for the fear of palindromes. The word is, of course, a palindrome itself.
- Anatidaephobia - Fear that somewhere, somehow, a duck is watching you (fictional, from a Gary Larson cartoon published in The Far Side Gallery, 4).
- Arachibutyrophobia - Fear of peanut butter sticking to the roof of the mouth. It had circulated in the Internet for some time until it landed, e.g., at the CTRN Phobia Clinic website (in a way described above, in the section "Standard "-phobia" description template"): "Working one-on-one with one of our team, with guaranteed lifetime elimination of Sticky Peanut Butter Phobia. From $1497 and up."
- Luposlipaphobia - The fear of being pursued by timber wolves around a kitchen table while wearing socks on a newly-waxed floor (fictional, also from Gary Larson in the cartoon series "The Far Side")
Zoophobias
- Ailurophobia, Elurophobia, Felinophobia, Galeophobia, Gatophobia - Dislike of cats.
- Apiphobia, Melissaphobia, Melissophobia - Fear of bees.
- Arachnophobia - Fear of spiders.
- Chiroptophobia - Fear of bats (distinct from chiraptophobia (also known as aphenphosmphobia) - the fear of being touched)
- Cynophobia - Fear of dogs or of rabies.
- Entomophobia, Insectophobia - Fear of insects. (Also the orchid genus Entomophobia)
- Equinophobia, Hippophobia - Fear of horses.
- Herpetophobia - Fear of reptiles
- Ichthyophobia - Fear of fish.
- Ophidiophobia - Fear of snakes.
- Ornithophobia - Fear of birds.
- Scoleciphobia, Vermiphobia - Fear of worms.
- Spheksophobia - Fear of wasps.
- Zoophobia - Fear of animals.
Other
__NOTOC__
A
- Ablutophobia - Fear of washing or bathing.
- Achluophobia, Lygophobia, Nyctophobia, Scotophobia - Fear of darkness.
- Acousticophobia- Fear of noise.
- Aerophobia - Fear of drafts, air swallowing or airborne noxious substances.
- Agateophobia, Dementophobia, Maniaphobia - Fear of insanity.
- Agliophobia, Algophobia, Odynophobia, Odynephobia - Fear of pain.
- Agraphobia - Fear of sexual abuse.
- Agyrophobia, Dromophobia - Fear of streets or crossing the street.
- Alliumphobia - the abnormal fear of garlic that may extend to a variety of plants characterized by their pungent odor. including onions, leeks, chives, and shallots. Allium is the onion genus.
- Amathophobia, Koniophobia - Fear of dust.
- Amaxophobia - Fear of riding in a car.
- Ambulophobia, Stasibasiphobia, Stasiphobia - Fear of walking or standing.
- Anemophobia - Fear of wind.
- Anthropophobia - Fear of people or society.
- Anuptaphobia - Fear of staying single.
- Apotemnophobia - Fear/dislike of persons with amputations.
- Aquaphobia — Also known as hydrophobia.
- Arcanophobia - Fear of magic
- Arsonphobia, Pyrophobia - Fear of fire.
- Asthenophobia - Fear of fainting or weakness.
- Astrophobia - Fear of stars and celestial space.
- Ataxophobia - Fear of disorder or untidiness.
- Atychiphobia, Kakorrhaphiophobia - Fear of failure.
- Atelophobia - fear of imperfection
- Autodysomophobia - Fear that one has a vile odour.
- Automysophobia - Fear of being dirty.
- Autophobia, Eremophobia, Ermitophobia, Isolophobia, Monophobia - Fear of being alone or fear of oneself.
B
- Bacillophobia, Bacteriophobia, Microbiophobia - Fear of microbes, bacteria.
- Barophobia - Fear of loss of gravity.
- Basophobia, Basiphobia - Fear of walking or falling.
- Bathmophobia - Fear of stairs or steep slopes.
- Batophobia - Fear of heights or of being close to high buildings.
- Batrachophobia - Fear of amphibians.
- Belonephobia - Fear of needles.
- Bibliophobia - Fear/dislike of books.
- Blennophobia, Myxophobia - Fear of slime.
- Bromidrosiphobia, Bromidrophobia - Dislike of body odours.
- Brontophobia, Tonitrophobia - Fear of thunder.
C
- Cacophobia - Fear of ugliness.
- Cainophobia, Cainotophobia, Cenophobia, Centophobia, Kainolophobia, Kainophobia, Neophobia - Fear of newness, novelty.
- Cancerophobia, Carcinophobia - Fear of cancer.
- Carbophobia - Fear of carbohydrates.
- Cardiophobia - Fear of heart disease.
- Catagelophobia, Katagelophobia - Fear of being ridiculed.
- Catoptrophobia - Fear of mirrors.
- Cenophobia - Fear of empty rooms.
- Chaetophobia, Trichopathophobia, Trichophobia, Hypertrichophobia - Fear of hair.
- Cheimaphobia, Cheimatophobia, Psychrophobia - Fear of cold.
- Chemophobia - Fear of chemicals or of working with chemicals.
- Chionophobia - Fear of snow.
- Christophobia - Fear/dislike of Christianity
- Chromophobia, Chromatophobia - Fear of colours.
- Cibophobia, Sitophobia, Sitiophobia - Fear of food.
- Climacophobia - Fear of stairs or of climbing or falling down stairs.
- Clinophobia - Fear of going to bed.
- Cryophobia - Fear of extreme cold, ice or frost.
- Crystallophobia - Fear of crystals or of glass.
D
- Demophobia, Enochlophobia, Ochlophobia - Fear of crowds.
- Dendrophobia - Fear of trees.
- Dentophobia - Fear of dentists and dental procedures.
- Dermatosiophobia, Dermatophobia, Dermatopathophobia - Fear of skin disease.
- Didaskaleinophobia, Scolionophobia - Fear of going to school.
- Dikephobia - Fear of justice.
- Dinophobia - Fear of dizziness or whirlpools.
- Diplophobia - Fear of double vision.
- Dipsophobia - Fear of drinking.
- Domatophobia, Eicophobia, Oikophobia - Fear of houses or being in a house.
- Doraphobia - Fear of fur or the skins of animals.
- Doxophobia - Fear of expressing opinions or receiving praise.
- Dysmorphophobia - Fear of deformity.
E
- Eleutherophobia - Fear of freedom.
- Emetophobia - Fear of vomiting.
- Enetophobia - Fear of pins.
- Enosiophobia, Enissophobia - Fear of having committed an unpardonable sin or of criticism.
- Eosophobia - Fear of dawn or of daylight.
- Ephebiphobia - Fear of teenagers.
- Epistemophobia, Gnosiophobia - Fear of knowledge.
- Ergasiophobia - Fear of work or functioning, or a surgeon's fear of operating.
- Ergophobia - Fear of work.
- Ermitophobia - Fear of being alone, loneliness.
- Erotophobia - Fear of sexual love or sexual questions.
G
- Gamophobia - Fear of marriage.
- Gephyrophobia, Gephydrophobia, Gephyrdrophobia, Gephysrophobia - Fear of crossing bridges.
- Gerascophobia - Fear of growing old.
- Germanophobia, Teutophobia - Fear/dislike of Germany, German culture, etc.
- Gerontophobia - Fear of old people or of growing old.
- Graphophobia - Fear/dislike of writing or handwriting.
- Gynephobia, Gynophobia - Fear of women.
H
- Hadephobia, Stygiophobia, Stigiophobia - Fear of hell.
- Haemophobia - Fear of blood and bleeding.
- Hagiophobia - Fear of saints or holy things.
- Haptophobia - Fear of being touched.
- Hedonophobia - Fear of feeling pleasure.
- Heliophobia - Fear of the sun.
- Helminthophobia - Fear of being infested with worms.
- Hemophobia, Hemaphobia, Hematophobia - Fear of blood or bleeding.
- Hierophobia - Fear of priests or sacred things.
- Hypegiaphobia, Hypengyophobia - Fear of responsibility.
- Hypnophobia - Fear of sleep or of being hypnotized.
I
- Iatrophobia - Fear of going to the doctor or of doctors.
- Iconophobia - Fear of images or icons.
- Iophobia - Fear of poison or fear of rust.
K
- Kainophobia - Fear of novelty
- Kenophobia - Fear of voids or empty spaces.
- Keraunophobia - Fear of lightning.
- Kinetophobia, Kinesophobia - Fear of movement or motion.
- Kopophobia - Fear of fatigue.
L
- Leprophobia, Lepraphobia - Fear of leprosy.
- Leukophobia or leucophobia - Fear of the colour white.
- Librophobia - Fear of having to balance.
- Ligyrophobia - Fear of loud noises.
- Lockiophobia, Maieusiophobia, Parturiphobia - Fear of childbirth.
- Logophobia - Fear of words or of speaking.
- Lygophobia- Fear of darkness
- Lyssophobia - Fear of rabies or of becoming insane.
M
- Maniaphobia - Fear of going insane.
- Mastigophobia, Poinephobia - Fear of punishment.
- Mechanophobia - Fear of machines.
- Megalophobia - Fear of large objects.
- Melanophobia - Fear of the colour black.
- Melophobia - Fear or hatred of music.
- Menophobia - Fear of menstruation.
- Metallophobia - Fear of metal.
- Metrophobia - Fear or hatred of poetry.
- Misophobia, Molysmophobia, Molysomophobia, Mysophobia, Verminophobia - Fear of being contaminated with dirt or germs.
- Mnemophobia - Fear of memories.
- Monophobia - Fear of being alone, or of feeling alone.
- Mottephobia - Fear of moths and butterflies.
- Musophobia, Murophobia, Suriphobia - Fear of mice and/or rats.
- Mycophobia - Fear or aversion to mushrooms.
- Myrmecophobia - Fear of ants.
- Mysophobia - Fear of dirt.
N
- Necrophobia - Fear of death or dead things.
- Neophobia - Fear of the new.
- Nephophobia - Fear of clouds.
- Noctiphobia - Fear of the night.
- Nosophobia, Nosemaphobia - Fear of becoming ill.
- Nostophobia - Fear of returning home.
- Numerophobia - Fear of numbers.
- Nyctophobia - Fear of the dark, of night or of nightfall.
O
- Obesophobia, Pocrescophobia - Fear of gaining weight.
- Odontophobia - Fear of teeth or dental surgery.
- Olfactophobia, Osmophobia, Osphresiophobia - Fear of smells.
- Ombrophobia, Pluviophobia - Fear of rain or of being rained on.
- Oneirophobia - Fear of dreams.
P
- Pagophobia - Fear of ice or frost.
- Panthophobia - Fear of suffering and disease.
- Paralipophobia - Fear of neglecting duty or responsibility.
- Pathophobia - Fear of disease.
- Pediphobia, Pedophobia - Fear/dislike of children.
- Peniaphobia - Fear of poverty.
- Phagophobia - Fear of swallowing, of eating or of being eaten.
- Pharmacophobia - Fear of taking medicine.
- Phasmophobia, Spectrophobia - Fear of ghosts.
- Philophobia - Fear of falling in love or being in love.
- Photophobia - Fear of light (also refers to aversion to light due to an inflamed/painful eye or excessively dilated pupils)
- Phonophobia - Fear of noises, voices, one's own voice or of telephones.
- Plutophobia - Fear/dislike of wealth.
- Pnigophobia, Pnigerophobia - Fear of choking or being smothered.
- Polyphobia - Having many phobias; fear of many things.
- Ponophobia - Fear of overworking or of pain.
- Pharmacophobia - Fear of drugs.
- Psellismophobia - Fear of stuttering.
- Pyrophobia - Fear of fire.
R
- Rhodophobia - Fear of the colour red.
- Rhytiphobia - Fear of getting wrinkles.
- Rupophobia - Fear of dirt.
S
- Sciophobia, Sciaphobia - Fear of shadows.
- Scopophobia, Scoptophobia - Fear of being seen or stared at.
- Selenophobia - Fear of the moon.
- Siderophobia - Fear of stars.
- Sitophobia - Fear of food.
- Somniphobia - Fear of sleep.
- Sophophobia - Fear of learning.
- Soteriophobia - Fear of dependence on others.
- Spectrophobia - Fear of mirrors.
- Staurophobia - Fear of crosses or crucifixes.
T
- Tachophobia - Fear of speed.
- Taphephobia, Taphophobia - Fear of being buried alive or of cemeteries.
- Tapinophobia - Fear of being contagious.
- Teleophobia - Fear of definite plans or of religious ceremony.
- Thalassophobia - Fear of the sea.
- Thanatophobia, Thantophobia - Fear of death or dying.
- Theophobia - Fear of gods or religion.
- Thermophobia - Fear of heat.
- Tocophobia - Fear of pregnancy or childbirth.
- Tomophobia - Fear of surgical operations.
- Topophobia - Fear of certain places or situations, such as stage fright.
- Toxiphobia, Toxophobia, Toxicophobia - Fear of poison or of accidental poisoning.
- Traumatophobia - Fear of injury.
- Tropophobia - Fear of moving or making changes.
- Trypanophobia - Fear of injections.
U
- Uranophobia - Fear of the heavens.
- Urophobia - Fear of urine or of the act of urinating.
External links
- [http://psychology.about.com/library/bl/blphobia_a.htm About.com's list of phobias]
- [http://www.phobialist.com/ Phobia list]
phobia
Category:Phobias
apartments in Nice accommodation in Glasgow Hotele w Rzym tapety motorola kreatyna
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Sađam Hutxen
Saddām Hussein ʻAbd al-Majīd al-Tikrīt – còn được viết là Husayn hay Hussain; phát âm như "Sátđam Hutxen"; tiếng Ả Rập صدام حسين عبد المجيد التكريتي – sinh ngày 28 tháng 4, 1937 đã là thủ tướng Iraq từ
|
Saddam Husayn
Saddām Hussein ʻAbd al-Majīd al-Tikrīt – còn được viết là Husayn hay Hussain; phát âm như "Sátđam Hutxen"; tiếng Ả Rập صدام حسين عبد المجيد التكريتي – sinh ngày 28 tháng 4, 1937 đã là thủ tướng Iraq từ
|
Saddam Hussain
Saddām Hussein ʻAbd al-Majīd al-Tikrīt – còn được viết là Husayn hay Hussain; phát âm như "Sátđam Hutxen"; tiếng Ả Rập صدام حسين عبد المجيد التكريتي – sinh ngày 28 tháng 4, 1937 đã là thủ tướng Iraq từ
|
CNCS
:Bài này nói về chủ nghĩa cộng sản như một hình thái xã hội và như một phong trào chính trị. Xin xem bài Chế độ cộng sản và Đảng cộng sản để tìm hiểu thêm.
Tổng quan
Chủ nghĩa cộng sản là một khái niệm rộng cần phải được hiểu như một tổng hợp các lý luận (chính trị, kinh tế, xã hội), tư tưởng, tâm lý và t
|
Deutsche Banke AG
Deutsche Bank hay Deutsche Bank AG (theo tiếng Đức tức là Công ty cổ phần Ngân hàng Đức) là tập đoàn ngân hàng tư nhân lớn nhất nước Đức có trụ sở chính đặt tại Frankfurt am Main, được thành lập vào năm 1870.
1870]
|
Ngân hàng Đức
Deutsche Bank hay Deutsche Bank AG (theo tiếng Đức tức là Công ty cổ phần Ngân hàng Đức) là tập đoàn ngân hàng tư nhân lớn nhất nước Đức có trụ sở chính đặt tại Frankfurt am Main, được thành lập vào năm 1870.
1870]
|
Máy được điều khiển bằng máy tính
CNC – viết tắt cho Computer(ized) Numerical(ly) Control(led) (Điều khiển bằng máy tính) – đề cập đến việc điều khiển bằng máy tính các máy móc khác với mục đích sản xuất (có tính lập lại) các bộ phận kim khí (hay các vật liệu khác) phức tạp, bằng cách sử dụng các chương trình viết bằng kí hiệu chuyên biệt theo tiêu chuẩn EIA-274-D, thường gọi là mã G. CNC được phát triển cuối tiếng Anh: webpage) là một tài liệu viết bằng ngôn ngữ HTML hay XHTML ( những định dạng phổ biến nhất), thường chứa các siêu liên kết cho phép truy cập tới các luồng thông tin liên quan. Trang web được phân làm hai loại, trang web tĩnh và tiếng Anh: webpage) là một tài liệu viết bằng ngôn ngữ HTML hay XHTML ( những định dạng phổ biến nhất), thường chứa các siêu liên kết cho phép truy cập tới các luồng thông tin liên quan. Trang web được phân làm hai loại, trang web tĩnh và tiếng Anh: webpage) là một tài liệu viết bằng ngôn ngữ HTML hay XHTML ( những định dạng phổ biến nhất), thường chứa các siêu liên kết cho phép truy cập tới các luồng thông tin liên quan. Trang web được phân làm hai loại, trang web tĩnh và | |