:: wikimiki.org ::

Raketti

Raketti

Raketti on laite, jonka toimintaperiaate pohjautuu liikemäärän säilymiseen. Työntövoima syntyy purkamalla rakettimoottorista suurinopeuksinen materiaalisuihku. Rakettimoottori on yleensä kemiallinen raketti, jossa kiinteän tai nestemäisen ajoaineen (propellant) palaminen polttokammiossa (combustion chamber) muuttaa ajoaineen kemiallisen energian paine- ja lämpöenergiaksi. Kuuma palamiskaasu kiihdytetään suureen nopeuteen raketin suuttimessa (nozzle). Avaruuslennon kannalta on olennaista, että rakettimoottori kuljettaa mukanaan sekä polttoaineen että hapettimen. Raketti voi olla kuljetusväline, ohjus, lentokone tai avaruusalus. Raketteja (rocket) on lähinnä huvi- ja sotilaskäytössä. Huvikäytössä on ilotulitusraketti, joka on samankaltainen ruutiraketti, jollaisia käytettiin Kiinassa 2200 vuotta sitten. Se on ohjaamaton laukaisun jälkeen. Sotilaskäytössä raketteja kutsutaan ohjuksiksi (missile), kun niissä on lentoradan ohjausjärjestelmä (guided missile) ja raketeiksi, kun raketti lentää laukaisun jälkeen ilman ohjausta (esim. Stalinin urut ja singon ammus). Monivaiheraketissa on monta peräkkäistä rakettia. Ensimmäinen vaihe antaa vauhtia seuraavalle. Monivaiheraketeilla saavutetaan suurempia nopeuksia kuin yksivaiheisilla. Rakettitermiä käytetään myös rakettimoottoreista, joita kutsutaan myös propulsio- eli työntövoimajärjestelmiksi. Sellaisia ovat kemialliset, sähköiset (ionipropulsio) ja ydinpropulsiojärjestelmät. Avaruustekniikassa raketteja käytetään muun muassa satelliittien ja avaruusalusten laukaisuun avaruuteen. Tällöin kyse on kantoraketeista tai avaruussukkuloista. Nämä ovat toistakseksi monivaiheraketteja ja NASA:n Sukkulaa lukuun ottamaa kertakäyttöisiä. Avaruusluotaimen kuljettamiseen korkeammalle kiertoradalle käytetään radankorjausmoottoria (apogee kick motor). Avaruusalusten ja Sukkulan asennonsäädössä käytetään pienempiä rakettimoottoreita, joita kutsutaan trustereiksi (thruster). Planeetan kiertoradalle saapumisessa käytetään vastaavaa moottoria jarrutukseen, tällöin puhutaan jarruraketista. Raketti on eri reaktiomoottoreista paras, kun pyritään saavuttamaan hyvin suuria nopeuksia (useita km/s). Raketin tehokkuutta kuvaa sen paloaikanaan aikaansaama nopeuslisä, delta-V, jonka määrää Tsiolkovskin laki. Se riippuu raketin alku- ja loppumassan suhteesta, joka on 2000-luvun alussa 10:1 - 25:1. Rakettiteknologian uranuurtajia ovat mm. venäläinen Konstantin Tsiolkovski, amerikkalainen Robert Goddard, saksalainen Hermann Oberth, neuvostoliittolainen Sergei Korolev ja saksalainen Wernher von Braun. Luokka:Avaruuslaitteet ms:Roket ja:ロケット

Raketti

Lentokone

Lentokone on ilmassa liikkuva, ilmaa raskaampi kiinteäsiipinen ilma-alus. Lentokone voi olla moottoroitu tai purje- tai liitolentokone. Moottoroidut koneet voidaan jakaa voimalaitteen mukaan potkuri- ja suihkukoneisiin jne. Lentonopeusalueen mukaan voidaan lentokoneet jakaa alisoonisiin, transsoonisiin, ylisoonisiin ja hypersoonisiin koneisiin. Lentokone voi olla siviilikone tai sotilaskone. Valmistus jakaa koneet tehdastekoisiin ja muihin (experimental-koneet jne.). Koneiden jako käytön – siviililentoliikenne, sotilasilmailu, kokeellinen lentäminen, harrastusilmailu – mukaan jakaa lentokoneet katogorisesti, tosin entisiä sotilaskoneita on harrastuskäytössä, matkustajakoneiden erikoisversioita käytetään esim. painottomuuslennoilla kokeellisessa lentämisessä jne.

Rakenne

Nostovoimaa lisäävät laitteet (laipat, solakot jne.), laskutelineet ja muut järjestelmät ja laitteet ovat merkittävä osa lentokoneesta. Lentokoneesta on toisen maailmansodan jälkeen tullut yhä enemmän sähkötekniikkaa, elektroniikkaa ja ohjelmistoja sisältävä laite. Runko näkyvänä elementtinä puuttuu vain lentävä siipi-tyyppisistä lentokoneista, jotka eivät ole yleisiä. Runkoon kuuluu ohjaamo. Ohjaamokin voi puuttua miehittämättömistä lentokoneista (UAV), joita usein kutsutaan (tiedustelu)lennokeiksi (ts. ne ovat lentokoneen määritelmän ulkopuolella), jos ne ovat pieniä, tai maalikoneiksi (drone), jos ne ovat pääasiassa ohjusten jne. maaleiksi rakennettuja ilma-aluksia. Nykyisistä UAV-koneista osa ei enää täytä lennokin määritelmää vaan ovat pikemmin lentokoneita. Matkustajakoneissa matkustamo on merkittävin osa runkoa. Kuljetettava hyötykuorma eli lasti voi olla rahtia tai aseita, esim. pommeja tai ohjuksia. Nyttemmin useimmat pommikoneet eivät kuljeta pommeja sisäisissä pommikuiluissa, tosin suurimmat niistä – B-1, B-2, B-52, Tu-22 – kuljettavat asekuorman sisällään. Koneen siipi voi olla muodoltaan suora, trapetsinen, elliptinen tai kolmiomainen eli deltasiipi. Sen etureuna voi olla suora tai taaksepäin tai, harvemmin, eteenpäin viistetty, jollainen on välttämättömyys nopeuksilla jotka lähestyvät äänen nopeutta. Aikoinaan koneet olivat yleensä kaksitasoisia, jolloin siiven kuormitus pieneni ja kevyen ja kestävän siiven suunnittelu helpoittui. Siiven poikkileikkauksen muoto, siipiprofiili, on hyvin tärkeä siiven nostovoimaan ja vastukseen vaikuttava tekijä. Siipeen liittyy laipat, lentojarrut, siivekkeet ja etureunalaipat. Siivekkeillä säädellään koneen kallistusta pituusakselin suhteen. Muut mainitut ohjaimet liittyvät koneen nousuun ja laskuun ja silloin tarvittavaan lisänostovoimaan. Lentojarru hidastaa konetta joko laskussa tai laskun jälkeen. Sotilaskoneissa lentojarrulla voi olla käyttöä, esim. syöksypommittajan nopeuden rajoittaminen. Deltasiipisessä lentokoneessa korkeusvakaaja puuttuu tai on toisinaan koneen eturungossa nk. canardina. Sivuvakaaja voi toisinaan yhdistyä V-kulmassa olevaan korkeusvakaajaan, kuten on esim. Fouga Magister-koneessa. Korkeusvakaaja ja -peräsin tasapainottavat siiven aiheuttaman koneen nokkaa alaspäin kääntävän momentin ja aikaansaa voimat joilla koneen ratakulmaa muutetaan. Korkeusvakaajaa ja korkeusperäsin integroidaan nykyisin sotilaskoneissa yhdeksi liikuvaksi elementiksi, esim. F-16-hävittäjässä on näin. Voimalaite voi olla mäntä-, potkuriturbiini-, suihkuturbiini- tai suihkumoottori tai rakettimoottori. Useimmissa Purjelentokoneissa ei ole ole voimalaitetta, vaan lentäjä hankkii ilmassa pysymiseen tarvittavan energian ilmakehän nousevista ilmavirtauksista. Purjelentokoneet hinataan yleensä ilmaan moottorilentokoneen avulla tai vintturilla. Purjekone voidaan varustaa myös lentoonlähdön tai kotiin paluun mahdollistavalla, rungon sisään vedettävällä moottorilla. Itsestarttaavat tai paluumoottorilla varustetut koneet luokitellaan voimanlähteestä huolimatta purjekoneiksi. Moottoripurjelentokonessa (MoPu) moottori ei ole sisäänvedettävä ja sen purjelento-ominaisuudet ovat yleensä heikohkot. Alkeellinen purjelentokone on liitokone, joka lentää esim. katapultilla laukaistuna vuoren rinteeltä. Otto Lilienthalin liitokoneet olivat tätä tyyppiä kehittäen lentokonetta merkittävästi. Se oli keksintönä samankaltainen kuin Leonardo da Vincin kehittämä liitokoneen idea. Liitokone jalostui 1900-luvun lopulla riippuliitimiksi, joita on myös moottoroituina.

Toimintaperiaate

Lentokone pysyy ilmassa siipien nostovoiman avulla. Lentokoneen liikkuessa eteenpäin riittävällä nopeudella, ilmavirtaus siiven ympärillä muuttuu sirkulaation johdosta siten, että siiven yläpinnalla virtausnopeus kasvaa ja alapinnalla hidastuu. Tästä aiheutuu Bernoullin lain mukaisesti paine-ero siiven ylä- ja alapinnan välille, joka saa aikaan nostovoimaa. Merkittävä osa nostovoimasta syntyy kuitenkin aerodynaamisten voimien aiheuttamasta virtauksen alastaitteesta siiven jälkeen, joka nostaa siipeä Newtonin III lain mukaisesti.

Ohjaus

Bernoullin lain Lentokoneen ohjaus vaihtelee konetyypin mukaan; hävittäjiä ohjataan ohjaussauvalla, pommi- ja matkustajakoneita ratilla joka liikkuu myös eteen ja taakse. Ohjauslaitteella liikutetaan ohjainpintoja eli siivekkeitä ja korkeusperäsintä. Lisäksi polkimet liikuttavat sivuperäsintä, jota käytetään pääasiassa koneen ollessa maassa. Siivissä olevien liikkuvien tasojen eli ohjaussiivekkeiden (engl. aileron) avulla kone saadaan kaartamaan. Myös sivuperäsintä (engl. rudder) voidaan käyttää kaarrossa apuna estämään sivuluisua. Kone saadaan nousemaan ja laskemaan korkeusperäsimen (engl. elevator) avulla. Siivissä ovat myös ns. spoilerit (engl. spoilers, spoilerpanel), jollaisia kutsuttiin aiemmin lentojarruiksi. Ne ovat siivestä ylös nousevia paneleita, joita on yleensä 3-5 kpl/siipi. Lähimpänä runkoa olevat panelit molemmissa siivissä ovat ns. maaspoilerit ja muut ovat lentospoilereita. Spoilerit auttavat kaarrossa siten että ne tulevat ulos laskevasta siivestä sitä enemmän mitä jyrkempi kaarto on. Spoilereita käytetään lentojarruina ja silloin ne toimivat ohjaamon lentojarruvivusta symmetrisesti. Koneen laskeutuessa ja telineiden osuessa maahan tulevat spoilerit (nyt myös maaspoilerit) ulos siivestä tuhoten siiven nostovoiman. Siivissä olevien laskusiivekkeiden eli laippojen (engl. flaps) avulla kone voi hidastaa vauhtiaan laskeutumista varten kohtauskulman muuttumatta liian suureksi. Eräissä lentokoneissa on siipien etureunassa solakot (engl. slats), joiden avulla siiven nostovoimaa voidaan kasvattaa lentoonlähtöä ja laskua varten. Myös korkeusvakainta (engl. horizontal stabilizer) voidaan lähes kaikissa konetyypeissä liikuttaa korkeusperäsimen tehostamiseksi. Vanhemmissa ja pienemmissä lentokoneissa käskyt ohjaimilta siirtyvät ohjainpinnoille vaijereiden ja vipujen välityksellä. Uudenaikaiset liikenne- ja sotilaslentokoneet on varustettu ns. fly-by-wire -järjestelmällä, jossa käskyt ohjainpinnoille välittyvät sähköisesti tietokoneen kautta ilman mekaanista yhteyttä ohjainten ja ohjainpintojen välillä. Tällaisissa lentokoneissa on yleensä monimutkainen kolmen ohjauskomentojärjestelmän yhdistelmä, joista ainakin kahden on toimittava samalla tavalla samanaikaisesti, muuten lennon vakavuus vaarantuu.

Lentokoneen alkuhistoriaa

Ensimmäiset välineet, joilla ihminen on päässyt jonkinlaiseen lentoon tai liitoon, saattavat olla leijat ja liidokit. Muun muassa Kiinassa on jo varhain ollut isoja tiedusteluleijoja, johin kiinnitetty lapsi tai poikkeuksellisen pienikokoinen mies on tarkkaillut korkealta maastoa. Ensimmäiset itseään liikuttavat ilma-alukset ovat olleet eurooppalaisia ilmalaivoja. Ilmaa raskaampaa alusta on ennen niiden valtakauden alkua pohtinut muun muassa kirjailija Jules Verne. Hän oletti, että tulevaisuus on ilmaa raskaampien lentolaitteiden ilmaa kevyempien ilmalaivojen ja ilmapallojen sijaan. Hänen ilma-aluksensa muistutti kovasti laivaa. Sen kannella oli paljon isoja potkureita, ikään kuin purjeita mastoissa. Tällaisia lentäviä laivoja, "lentolaivoja", on ollut muissakin kuvitelmissa, mutta niitä ei ole koskaan toteutettu. Moottorilennon historian katsotaan yleensä alkaneen 17. joulukuuta 1903, jolloin Wilbur ja Orville Wrightin rakentama kaksitasoinen, puusta ja kankaasta rakennettu, polttomoottorilla varustettu "Flyer" -niminen lentokone lensi ensilentonsa Kill Devil Hillsissä Pohjois-Carolinassa, Yhdysvalloissa. Ohjaajana toimi Orville Wright ja tuo ensilento kesti 12 sekuntia. Lennetty matka oli 37 m. Ensilennon jälkeen lentojen pituus ja lentoaika kasvoivat nopeasti. Wrightin veljesten kone poikkesi muista saman aikakauden lentolaitteissa erityisesti siinä, että se oli täysin ohjattavissa lennon aikana ja veljekset pystyivät säilyttämään koneen hallinnan noususta hallittuun laskuun. Aikaisemmin, jo vuonna 1849 englantilainen Sir George Cayley oli rakentanut liitokoneen, jolla 10-vuotias poika lensi lyhyen matkan. 1890 ranskalainen insinööri Clément Adler lensi rakentamallaan höyrykonekäyttöisellä laitteellaan Pariisin lähistöllä noin 54 m lentokorkeuden ollessa noin 20 cm, kone ei kuitenkaan ollut mitenkään ohjattavissa sivusuunnassa tai muutenkaan ja se ei osoittaunut kehityskelpoiseksi.

Lentoyhtiöitä

Luettelo lentoyhtiöistä 10 suurinta lentoyhtiötä (2003) matkustajamäärin mitattuna ovat:
- American Airlines 88 241 000
- Delta Airlines 84 245 000
- Southwest Airlines 74 787 000
- United Airlines 66 100 000
- Japan Airlines 58 241 000
- Northwest Airlines 51 975 000
- Lufthansa 45 400 000
- Air France 43 700 000
- All Nippon Airways 42 251 000
- US Airways 41 263 000

Lentokonevalmistajia

- Airbus, Eurooppa
- Antonov, Ukraina
- Boeing, Yhdysvallat
- Brequet, Ranska
- CASA, Espanja
- Cessna, Yhdysvallat
- Dassault, Ranska
- Diamond Aircraft Industries, Itävalta
- Douglas, Yhdysvallat, nykyisin osa Boeingia
- Embraer, Brasilia
- Hindustan Aeronautics (HAL), Intia
- Iljushin, Venäjä
- McDonnell-Douglas, Yhdysvallat, nykyisin osa Boeingia
- MiG, Venäjä
- Mooney, Yhdysvallat
- Piper, Yhdysvallat
- Suhoi, Venäjä
- Tupolev,Venäjä

Katso myös

- Luettelo lentokoneista
- Luettelo lentokonetyypeistä
- Lentäjä
- Liidin
- Liikenne
- Ilmailu
- Suomen lentoasemat
- Turbulenssi
- Sakkaus Luokka:Ilmailu Luokka:Liikennevälineet ja:飛行機 Suurin Suomessa käytössä oleva lentokone on McDonnell Douglas eli MD 11.

Avaruusalus

Avaruusalus voi olla:
- Maan kiertoradalla oleva miehittämätön avaruusalus eli satelliitti joita nimettiin avaruusajan alussa tekokuuksi.
- Miehittämätön avaruusluotain, joka poistuu Maan kiertoradalta esim. lentääkseen jonkin toisen planeetan luo tai planeetan ohi.
- Miehistönkuljetusalus, esim. Sojuz-kapseli tai avaruussukkula. Osaa näistä voi pitää laukaisuvälineinä, jolloin miehitetyn kapselin lisäksi järjestelmään lasketaan kuuluvaksi myös kantoraketti. Avaruussukkula on tällainen, mutta sitä voidaan myös kutsua avaruuslentokoneeksi (aerospaceplane).
- Avaruusasema, jollaisia ovat Skylab, Saljut, Mir ja ISS.
- Edellisen huoltoalus. (Miehittämätön esim. Progress)
- Edelliset avaruuteen vievä kantoraketti lasketaan usein laukaisuvälineeksi, mutta rakettien ylimmät osat lentävät avaruuteen asti ja säilyvät siellä pitkäänkin ainakin avaruusromun muodossa. 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa kantorakettien ylimmät vaiheet olivat osa avaruusalusta, esim. Explorer-1. Avaruuspukua on välillä kutsuttu miniatyrisoiduksi avaruusalukseksi, joka kuvaa sen tarkoitusta pitää siihen pukeutuja toimintakykyisenä, kun hän kulkee avaruuden tyhjiössä. Näihin EVA-toimintoihin on liittynyt myös NASAn nk. avaruusmopo, joka on astronautin pieni liikehtimis"alus". Avaruusalus on yksi keskeisimpiä elementtejä science fictionissa. Useat romaanit ja novellit on rakennettu erilaisten avaruusalusten suunnitelmien pohjalle. Avaruusalusten erikoisluokka ovat laskeutumisalukset. Niiden ajoneuvoja ei ole nimitetty avaruusaluksiksi, vaikka ne ovatkin olleet hyvin autonomisia ajoneuvoja.

Oikeita avaruusaluksia, satelliitteja, raketteja, sukkuloita ja avaruusasemia

Luotaimia ja satellitteja (mm.)

- ADM-Aeolus - kaukokartoitussatelliitti (ESA)
- Aqua - kaukokartoitussatelliitti (NASA)
- Alphabus - tietoliikennesatelliitti (ESA/CNES)
- Artemis-tietoliikennesatellitti (ESA)
- BepiColombo - Merkurius-luotain (ESA)
- Cassini - Saturnus-luotain (NASA)
- Cassini-Huygens - luotain (NASA, ESA)
- Cluster - satelliittiparvi (ESA)
- Cryosat - kaukokartoitussatelliitti (ESA)
- Deep Impact - luotain (NASA)
- Double Star - satelliitit (kiinalainen, ESAn tiedelaitteita; 2 kpl)
- ECS-tietoliikennesatelliitit (4 kpl) 1983-1988 (ESA)
- Eddington - ESAn avaruusteleskooppi (peruutettu)
- ENVISAT-1 - kaukokartoitussatelliitti (ESA)
- EOS-Aura - kaukokartoitussatelliitti (ESA)
- ERS - kaukokartoitussatelliitti (2 kpl, ESA)
- GAIA - satelliitti (ESA, 2012)
- Galileo - luotain (NASA)
- Galileo - navigaatiosatelliitti (30 kpl, 2008; ESA-EU)
- Genesis - aurinkotuulinäytekerääjä (NASA)
- Giotto - komeettaluotain (ESA)
- GMES Sentinel - 5 kaukokartoitussatelliittia
- GOCE - kaukokartoitussatelliitti
- Herschel - infrapunaobservatorio (ESA)
- Hipparcos-satelliitti (High Precission Parallax Collecting Satellite) laukaistiin 8. elokuuta 1989 Ariane-kantoraketilla ja toimi 24. kesäkuuta 1993 asti. Tämä ESAn satelliitti mittasi tähtien paikkoja. Satelliitti painoi 1140 kg ja tuotti 380 W sähkötehoa. Sen rakensi Matra-Marconi Space, joka on nykyisin osa EADS Astrium-yhtiötä.
- Hubble-avaruusteleskooppi (NASA)
- INTEGRAL - satelliitti (ESA)
- JWST - satelliitti (NASAn ja ESA)
- KH-11 - vakoilusatelliitti (USAF)
- LISA Pathfinder - satelliitti (ESA)
- Luna 1 - luotain (Neuvostoliitto)
- Magellan-luotain - luotain (NASA)
- MARECS - 2 tietoliikennesatelliittia toimi vuosina 1981-1984. (ESA)
- Mariner 10 - luotain (NASA)
- Mars Express - luotain (ESA)
- Mars Polar Lander - luotain (NASA)
- MESSENGER - luotain (NASA)
- Meteosat Second Generation - sääsatelliitti (ESA, EUMETSAT)
- Meteosat-satelliitit (5 kpl) 1977-1997 toimivat GEO-radalla kuvaten Maan sääolosuhteita. (ESA)
- METOP - sääsatelliitti (ESA)
- Near - astreoidiluotain (NASA)
- NOVA - avaruuskapseli (USA)
- Olympus-tietoliikennesatelliitti 1989-1993 (ESA)
- OST-tietoliikennesatelliitti 1978-1991 (ESA)
- Opportunity - Mars-mönkijä (NASA)
- Pegasus - kantoraketti (NASA)
- Phoenix - luotain (NASA?)
- Pioneer 6 - luotain (NASA)
- Pioneer 10 - luotain (NASA)
- Planck - satelliitti (ESA)
- PROBA - kaukokartoitus (2 kpl; ESA, Belgia)
- Rosetta - luotain (ESA)
- SMART-1 - Kuuluotain (ESA)
- SMOS - kaukokartoitussatelliitti (ESA)
- SOHO (Solar and Heliosperic Observatory) - Aurinkoluotain (ESA, NASA)
- SOLO (Solar Orbiter) - Aurinkoluotain (ESA, 2015)
- Spirit - Mars-kulkija (NASA)
- Spitzer - avaruusteleskooppi (NASA)
- SPOT - kaukokartoitussatelliitti (CNES)
- Sputnik 1 (Neuvostoliitto)
- Sputnik 2 (Neuvostoliitto) Miehitettyjen lentojen koealus, joka kuljetti onnistuneesti Laika-koiran avaruuteen ilman paluun mahdollisuutta.
- Stardust - luotain (NASA)
- Surveyor 3 - luotain (NASA)
- SWARM - satelliittiparvi (ESA)
- Terra - kaukokartoitussatelliitti (NASA)
- Ulysses - aurinkoluotain (ESA, NASA)
- Vega 1 - luotain
- Vega 2 - luotain
- Venera 9 - luotain (Neuvostoliitto)
- Venera 11 - luotain (Neuvostoliitto)
- Venus Express - planeettaluotain (ESA)
- Viking 1 - luotain (NASA)
- Viking 2 - luotain (NASA)
- Voyager 1 - luotain (NASA)
- Voyager 2 - luotain (NASA)
- WildFire (NASA)
- WMAP - Wilkinson-mikroaaltoluotain (NASA)
- XMM-Newton - röntgenteleskooppi (ESA)

Miehitetyt alukset ja asemat ja niiden huoltoalukset

Avaruusasemat

- Almaz - sotilaallinen avaruusasema (Neuvostoliitto, Saljut-asemat 2,3 ja 5)
- Saljut - (Neuvostoliitto, asemista kolme oli todellisuudessa sotilaallisia Almaz-asemia.)
- Mir - Neuvostoliitto, Venäjä
- Spektr - Mirin moduuli (Neuvostoliitto/Venäjä)
- ISS - (mm. Yhdysvallat (NASA), Venäjä, ESA, Kanada, Japani...)
- Columbus - ISS-avaruusasemamoduli (ESA)
- Cupola - ISS-avaruusasemamoduli (Italia)

Miehitettyjä avaruuskapseleita

- Apollo (avaruusohjelma) - NASA
- Apollo 1 - Laukaisuharjoituksen aikana 1967 palanut Apollo-aluksen komentomoduli
- Apollo 7, 8, 9 ja 10 Miehitettyjä testilentoja ennen kuuhun laskeutumista.
- Apollo 11 - Ensimmäinen Kuuhun laskeutuminen (NASA)
- Apollo 13 - Epäonnistunut kuulento, miehistö selviytyi (NASA)
- Apollo 12 14, 15, 16 ja 17 - Kuulentoja (NASA)
- Gemini (avaruusohjelma) (NASA)
- Gemini 3 - 23. maaliskuuta 1965
- Gemini 4 - 3 - 7. kesäkuuta 1965
- Gemini 5 - 21.8. - 4.9.1965
- Gemini 6 - 15 - 16. joulukuuta 1965
- Gemini 7 - 4 - 18. joulukuuta 1965
- Gemini 8 - 16 - 17. maaliskuuta 1966
- Gemini 9 - 2 - 6. kesäkuuta 1966
- Gemini 10 - 19 - 22. heinäkuuta 1966
- Gemini 11 - 12 - 15. syyskuuta 1966
- Gemini 12 - 11 - 15. marraskuuta 1966
- Mercury (Avaruusohjelma)
- Mercury 3 - 5. toukokuuta 1961
- Mercury 4 - 21. heinäkuuta 1961
- Mercury 6 - 20. helmikuuta 1962
- Mercury 7 - 24. toukokuuta 1962
- Mercury 8 - 3. huhtikuuta 1962
- Mercury 9 - 15.-16. toukokuuta 1963
- MMU (Manned Manoeuvring Unit) (NASA) (??)
- Shenzhou (Kiina)
- Sojuz - avaruusalus (Neuvostoliitto, Venäjä)
- Sojuz 1 - 23 - 24. huhtikuuta 1967 (laskeutuminen epäonnistui, lentäjä kuoli, NL)
- Sojuz 2 - 25 - 28. lokakuuta 1968 (miehittämätön, NL)
- Sojuz 3 - 26 - 30. lokakuuta 1968 (NL)
- Sojuz 4 - 14 - 17. tammikuuta 1969 (NL)
- Sojuz 5 - 15 - 18. tammikuuta 1969 (NL)
- Sojuz 6 - 11 - 16. huhtikuuta 1969 (NL)
- Sojuz 7 - 12 - 17. huhtikuuta 1969 (NL)
- Sojuz 8 - 13 - 18. huhtikuuta 1969 (NL)
- Sojuz 9 - 1 - 19. kesäkuuta 1970 (NL)
- Sojuz 10 -23 - 25. huhtikuuta 1971 (NL)
- Voshod (avaruusohjelma) NL
- Voshod 1 - avaruusalus, 12 - 13. lokakuuta 1964
- Voshod 2 - avaruusalus, 18 - 19. maaliskuuta 1965
- Vostok - avaruusalus (NL)
- Vostok 1 - avaruusalus, 12. huhtikuuta 1961
- Vostok 2 - avaruusalus, 6. elokuuta 1961
- Vostok 3A - avaruusalus, 11 - 14. elokuuta 1962
- Vostok 4P - avaruusalus, 12 - 14. elokuuta 1962
- Vostok 5 - avaruusalus, 14 - 19. kesäkuuta 1963
- Vostok 6 - avaruusalus, 16 -19. kesäkuuta 1963

Miehittämättömät avaruusasemien huoltoalukset

- ATV - ISS-avaruusaseman huoltoalus (ESA)
- Progress - Saljut, Mir ja ISS-asemien huoltoalus (Neuvostoliitto/Venäjä)

Avaruussukkulat

- Buran - avaruussukkula (Neuvostoliitto/Venäjä, ohjelma keskeytettiin 1990-luvulla)
- Hermes - avaruussukkula (ESA, ohjelma keskeytettiin 1990-luvulla)
- NASAn sukkulat:
- Atlantis
- Columbia
- Challenger
- Discovery
- Enterprise
- Endeavour

Kantoraketit

- Ariane 1 - (ESA)
- Ariane 2 - (ESA)
- Ariane 3 - (ESA)
- Ariane 4 - (ESA)
- Ariane 5 - (ESA)
- Atlas - (USA)
- Cyclon - (Venäjä)
- Delta - (USA)
- Dnepr (kantoraketti) (Ukraina)
- H II - (JAXA)
- NI - (JAXA)
- Pegasus - (USA)
- Saturn V - (NASA)
- Sojuz - (Neuvostoliitto/Venäjä, 2006 alkaen myös ESA)
- Starchaser 4 - raketti
- Taurus - kantoraketti (USA)
- Titan IV - kantoraketti (USA)
- Vega-kantoraketti (ESA, suunnitteilla 2005)

Muuta

- SpaceShipOne - 1. yksitysrahoitteinen avaruushypyn tehnyt avaruuslentokone (USA)

Kuvitteellisia avaruusaluksia

- C-57D (Forbidden Planet)
- Cobra MK III (Elite)
- Galasphere 347 (Space Patrol)
- Fireball XL5
- TARDIS (Doctor Who)
- Starship Enterprise (eli NCC-1701) (Star Trek)
- Millennium Falcon (Star Wars)
- Kultasydän (kirjasta Linnunradan käsikirja liftareille)
- Liberator (Blake's 7)
- Nostromo (Alien)
- White Star (Babylon 5)
- Lexx - elävä avaruusalus
- Moya (Farscape) - toinen elävä avaruusalus
- Battlestar Galactica samannimisestä televisiosarjasta. Katso myös:
- avaruussukkula
- UFO Luokka:Avaruustoiminta Luokka:Avaruuslaitteet Luokka:Liikennevälineet ja:宇宙船

Satelliitti

] Satelliitti on taivaankappaletta kiertävän pienemmän kappaleen nimitys. Satelliitti voi olla joko luonnollinen satelliitti, esimerkiksi jonkin planeetan kuu, tai keinotekoinen satelliitti. Tässä artikkelissa käsitellään keinotekoisia satellitteja. Vanhempi nimitys keinotekoiselle satelliitille on tekokuu. Satelliitin sanotaan olevan taivaankappaletta kiertävällä kiertoradalla.

Ensimmäiset satelliitit

Oman satelliitin laukaisu on monelle maalle avaruusvaltioksi tulon merkki. Seuraavat maat ovat laukaisseet oman satelliitin omalla kantoraketilla:
- lokakuu 1957, Sputnik 1 (84 kg), Neuvostoliitto
- tammikuu 1958, Explorer 1 (14 kg), Yhdysvallat
- marraskuu 1965, Astérix (40 kg), Ranska
- helmikuu 1970, Ohsumi (38 kg), Japani
- huhtikuu 1970, Dong Fang Hong 1 (173 kg), Kiinan kansantasavalta
- lokakuu 1971, Prospero (66 kg), Englanti
- heinäkuu 1980, Rohini 1B (35 kg), Intia
- syyskuu 1988, Offeq 1 (156 kg), Israel

Satelliittien käyttö

Suurin osa keinotekoisista satelliiteista on tietoliikennesatelliitteja ja ne kiertävät Maata. Muun muassa NASA (National Aeronautics and Space Administration) ja ESA (Euroopan avaruusjärjestö) ovat laukaisseet Maata kiertävien satelliittien lisäksi satelliitteja muiden kuin oman planeetamme kiertoradalle. Tällaisia satelliitteja nimitetään usein avaruusluotaimiksi. Muita satelliitteja ovat muun muassa sotilaalliseen käyttöön tarkoitetut satelliitit (mm. tiedustelusatelliitit), kaukokartoitussatelliitit, paikanninsatelliitit (ks. GPS) ja sääsatelliitit. Ensimmäinen ihmisen tekemä satelliitti oli Venäjän (silloin Neuvostoliitto) laukaisema Sputnik. Tämän jälkeen satelliitteja on laukaistu Maata kiertävälle radalle noin neljä tuhatta, joista suurin osa kiertää Maata edelleen avaruusromuna tai on palanut ilmakehässä. Toimivia satelliitteja avaruudessa on muutama sata.

Satelliitin laukaisu ja kiertoradat

Satelliitti saadaan Maata kiertävälle radalle laukaisemalla se maan pinnalta raketilla tai avaruussukkulalla. Satelliiteilla on erilaisia kiertoratoja riippuen siitä mikä niiden käyttötarkoitus on. Joidenkin satelliittien on pysyttävä jatkuvasti Maasta päin katsottuna samalla paikalla. Tällöin satelliitin kiertonopeus on täsmälleen sama kuin Maan pyörähdysnopeus oman akselinsa ympäri. Tällaisia satelliitteja nimitetään geosynkronisiksi satelliiteiksi. Esimerkiksi televisio-ohjelmia koteihin välittävät satelliitit ovat geosynkronisia. Satelliitin korkeus maanpinnasta saattaa olla hyvinkin suuri. Kun matalimmat radat ovat vain parin sadan kilometrin korkeudella voi etäämmällä kiertävät satelliitit olla jopa useiden tuhansien kilometrien etäisyydellä. Edellä mainitun geosynkronisen satelliitin radan etäisyys Maasta on noin 35 800 km.

Satelliittien tekniikkaa

Satelliitti muodostuu satelliittirungosta (satellite bus) ja hyötykuormasta (payload). Satelliittirungon alijärjestelmät
- runkorakenne on ottanut mallia lentokoneista kehittyen ristikkorakenteista kuorirakenteiksi, joiden perusmateriaali materiaali alumiini on korvautunut hiilikuitukomposiitilla.
- lämmönsäätöjärjestelmä - satelliitin lämpötilaa säädellään säteilylämmönsiirtoa käyttäen, koska muuta lämmönsiirtotapaa ei tyhjiössä ole. Satelliitin sisällä lämpö siirtyy myös johtumalla rakenteita pitkin kuumasta kylmään päin. Miehitetyissä aluksissa lämpö siirtyy konvektiolla, muttei luonnollisella konvektiolla, koska aluksen sisällä toimitaan mikrogravitaatiossa, kuuman ilman jne. kaasun keveys ei aiheuta sen nousemista ylöspäin. Nk. lämpöputkissa (heatpipe) siirretään lämpöä nesteen avulla. Rakenteiden muodonmuutosten ehkäisemiseksi mm. tieteellisten laitteiden suuntauksen tarkkuuden vuoksi kylmiä pintoja voidaan joutua lämmittämään sähkövastuksilla. Satelliitit elektroniikkalaitteet, rakettimoottorit jne. tuottavat lämpötehoa. Tämän lisäksi Auringon lämpösäteily lämmittää sen valaisemia satelliitin pintoja. Varjossa olevat pinnat ovat niitä, joiden kautta hukkalämpöä säteilytetään avaruuteen. Maasta heijastuu lämpösäteilyä. Satelliittien lämmönsäädön testaaminen tehdään maan päällä tyhjiökammiossa, joita on EU-alueella muutama.
- tehojärjestelmä (EPS, electrical power system) tuottaa sähköä joko pii- tai galliumarsenidi-aurinkokennojen avulla auringonvalosta tai lennoilla kauas Auringosta RTG-generaattoreilla, joissa käytetään ydinenergiaa.
- radiojärjestelmä tai tietoliikennejärjestelmä
- asennonsäätöjärjestelmä (AOCS, attitude and orbit control system) suuntaa satelliitin.
- propulsiojärjestelmä - yleensä satellitin moottorina on kiinteää tai nestemäistä ajoainetta käyttävä rakettimoottori. Tällöin työntövoimaa tuotetaan vain jaksottain, esim. 30 minuuttia pari kertaa lennon aikana. Jatkuva työntövoiman tuotto on mahdollista, esim. ESAn SMART-1-kuuluotain omaa ionimoottorin. NASA on 2000-luvun alussa alkanut pohtia ydinpropulsiojärjestelmää Prometheus-projektin puitteissa. Toinen tapa jatkuvan työntövoiman tuotantoon on aurinkopurje.
- tietokone (DHU, data handling unit)

Katso myös

- avaruusluotain
- satelliitti-Internet
- satelliittipuhelimet

Linkki

- [http://science.nasa.gov/Realtime/jtrack/3d/JTrack3d.html Nasan sivuilla voit seurata yli 500 satelliitin kulkua avaruudessa reaaliajassa.]
- [http://www.lyngsat.com Tietoja satelliittien välittämistä palveluista, erityisesti TV ja radio.] Luokka:Avaruuslaitteet Luokka:Avaruustoiminta
- ja:衛星

Avaruussukkula

Avaruussukkula on uudelleenkäytettävä avaruusalus. Avaruussukkulalla voidaan kuljettaa satelliitteja sekä Maan matalalle kiertoradalle että takaisin sieltä. Toistaiseksi vain NASA on rakentanut ja ottanut avaruussukkulan operatiiviseen käyttöön. Ensimmäisenä sukkulaa kehitti itävaltalainen Eugen Sänger 1930-luvulla.

NASAn avaruussukkula

NASAn avaruussukkula on viralliselta nimeltään Space Transportation System (STS), mutta termi Shuttle eli sukkula on vakiintunut. Columbia-sukkula lähetettiin ensi kertaa avaruuteen tammikuussa 1981. Sen suunnitteli ja valmisti Rockwell-yhtiö, joka on nykyisin osa Boeing-yhtiötä. Sukkulan kehitystyö alkoi tammikuussa 1972 presidentti Richard Nixonin ilmoitettua halvan, uudelleenkäytettävän avaruusaluksen kehitystyön aloittamisesta. Vuoden 2005 arvioitiin, että NASAn sukkulaohjelma on kaikkiaan maksanut 145 miljardia dollaria. Yhden lennon keskihinta on 500 miljoonaa dollaria. Ohjelman alussa tavoitteena oli 10–20 miljoonan dollarin kustannukset lentoa kohden. Richard Nixon Sukkula koostuu neljästä osasta. NASAn termistössä avaruuteen lentävä laite on Orbiter Vehicle (OV). Se laukaistaan avaruuteen pystysuoraan kolmen perärungossa sijaitseva päämoottorin ja kahden kiinteää ajoainetta polttavan nk. booster-moottorin avulla. Sukkulan kertakäyttöinen osa on sen päämoottorin ajoainetankki (Space Shuttle External Tank, lyhenne ET). Päämoottorit käyttävät polttoaineena nestevetyä ja hapettimena nestehappea. Tankki painaa 30 tonnia, ja se sisältää 554 m³ nestehappea ja 1500 m³ nestevetyä. Täysi tankki on massaltaan 751 tonnia. Polttoainetankki irroitetaan 8,5 minuutin lennon jälkeen 109 km korkeudessa. Hapen lämpötila on -253°C, jolloin tankin ulkopintaan muodostuu jäätä ilman kosteuden härmistyessä kylmään pintaan. Richard Nixon Irroitettavat kiinteäajoainemoottorit (Space Shuttle Solid Rocket Booster, SRB) palavat muutaman minuutin ajan. Ne irroitetaan 45,7 km korkeudessa. Ne tuottavat 71,4 % työntövoimasta lentoonlähdössä (14,7 MN). Kumpikin raketeista painaa 590 tonnia, josta polttoainetta on 499 tonnia. Ne muodostavat siten 60 % lähtömassasta. Ajoaineena on ammoniumperkloraatti NH₄ClO₄ (69,6 % massasta, hapetin), alumiini 16 % (polttoaine). Polymeerimatriisissa on myös rautaa, joka toimii palamisreaktion katalysaattorina. Richard Nixon Kukin kolmesta päämoottorista tuottaa 1,8 MN työntövoima. Nestehappi ja -vety tuottavat palaessaan 3300° lämpötilan. Tämän lisäksi sukkulassa on kaksi pienempää, hydrasiinilla (N₂H₄) toimivaa, moottoria, työntövoimaltaan 27 kN, joita käytetään kun polttoainesäiliö on irroitettu. Kiertoradalle nousussa moottorien yhteisteho on 34,8 MN. Kaikkiaan sukkulassa on yli 30 rakettimoottoria, joista pääosaa käytetään Sukkulan asennonsäätömiseen avaruudessa. Sukkula pysyy nostamaan kiertoradalle 28,8 tonnia lastia. Miehistönä voi olla 10 astronauttia, tosin kahdeksan henkeä on ollut suurin miehistön määrä tähän mennessä. Pisin lento on ollut 17,5 vuorokautta, lennolla STS-80 marraskuussa 1996.

Teknisiä tietoja

1996
- Orbiterin pituus 37,3 m
- Kärkiväli 23,8 m
- Lentoonlähtöpaino 2040000 kg
- Ulkoisen polttoainesäiliön massa tankattuna 751000 kg
- Yhden kiihdytysraketin massa 590000 kg (2 kpl)
- Orbiterin massa 109000 kg
- Suurin työntövoima 34,8 MN
- Yksi SSME-päämoottori (3 kpl) 1,8 MN
- SRB-kiinteäajoianeraketti 14,7 MN
- Suurin laskeutumismassa 104000 kg
- Suurin hyötykuorma 28800 kg
- Lakikorkeus 185 - 1000 km
- Ratanopeus 7,7 km/s
- Miehistö enintään 10 henkilöä Sukkula (OV) laskeutuu liitolennossa. Ilmakehään paluu aiheuttaa hyvin suuria lämpökuormia sukkulan nokkaan ja sen siipien etureunaan ja aluksen alapintaan. Alumiinista valmistettu sukkulan runkorakenne on eristetty kuumasta rajakerroksesta rakenteen pinnalle liimattujen lämpöeristetiilien avulla. Sukkulan lämpösuojausta on parannettu useita kertoja painon säästämiseksi ja työmäärän vähentämiseksi. Lämpötiilien sääsuojaus tuhoutuu sukkulan palatessa ilmakehään, joten sukkula voi laskeutua vain hyvällä säällä. Samoin irroitettavan polttoainetankin massaa on vähennetty viisi tonnia ohjelman aikana. 1996 Sukkulennot keskeytettiin Columbian tuhoutumisen jälkeen 2003. Seuraavan laukaisun (Discovery-sukkula) oli määrä tapahtua 13. heinäkuuta 2005. Järjestelmissä havaittu virhe kuitenkin esti laukaisun. Discovery laukaistiin lopulta onnistuneesti 26. heinäkuuta 2005 ja se laskeutui - Floridan huonon sään vuoksi - Edwardin lentotukikohtaan Kaliforniassa 9. elokuuta 2005 klo 12:12 UTC. Ensisijainen laskeutumispaikka on Kennedyn avaruuskeskus Floridassa, Edwardsin lentotukikohdan lisäksi toinen varalaskupaikka White Sand:in testaustukikohta New Mexicossa. Jos sukkula ei laskeudu Foloridaan se kuljetetaan takaisin erikoisrakenteisella Boeing 747 koneella. 2005 Onnettomuuden jälkeen NASA päätti, että avaruusalus on tarkistettava ulkopuolelta jokaisen lennon aikana ennen laskeutumista. Tätä ei voida tehtä muualla kuin avaruusasema ISS:llä. Tämä vuoksi enempiä huoltolentoja avaruuskaukoputki Hubblelle ei voida tehdä, koska sukkula ei pysty saavuttamaan sekä Hubblea, että ISS:ää samalla lennolla. Sukkulat aiotaan poistaa käytöstä vuoteen 2010 mennessä. Sen seuraajaksi näytti 2000-luvun alussa tulevan Orbital Space Plane (OSP), mutta vuonna 2005 puhutaan Crew Exploration Vehicle-aluksesta (CEV). Avaruuslentokone (space plane) oli 1990-luvulla suuri lupaus, nyttemmin ekploraatio eli avaruuden miehitetyt tutkimusmatkat ovat päivän sana NASAssa.

NASAn avaruussukkulat

- Enterprise - Ensimmäinen sukkula, OV-101, joka rakennettiin vain koekäyttöön, valmistui 17. syyskuuta 1976. Sillä tehtiin muun muassa liitolentokokeita 1970-luvun lopulla. Alusta ei tehty varsinaisia avaruuslentoja varten.
- Columbia - Vanhin sukkula OV-102, joka toimitettiin Kennedyn avaruuskeskukseen maaliskuussa 1979 ja laukaistiin ensimmäisen kerran kahden hengen miehistöllä 12. huhtikuuta 1981. Columbia tuhoutui laskeutuessaan takaisin maahan 1. helmikuuta 2003. Tuhoutuminen johtui laukaisussa tapahtuneesta siiven etureunan lämpöeristetiilien vaurioitumisesta.
- Challenger - OV-099. Toimitettiin heinäkuussa 1982. Alus tuhoutui onnettomuudessa 28. tammikuuta 1986 laukaisun aikana.
- Discovery - kolmas sukkula, OV-103. Toimitettiin marraskuussa 1983.
- Atlantis - OV-104. Toimitettiin huhtikuussa 1985. Sukkula oli tarkoitettu avaruusasema Freedomin käyttöön. Freedom peruttiin ja yhdistettiin ISS-hankkeeseen.
- Endeavour - Sukkula rakennettiin varaosista korvaamaan tuhoutunut Challenger. Toimitettiin toukokuussa 1991. Ensilento 1992. 1992

Muiden maiden avaruussukkulasuunnitelmia

Neuvostoliitto

Neuvostoliitto, kehitti omaa sukkulaansa 1970-luvulta alkaen. 1970-luvulla neuvotoliittolainen pieni sukkulaprototyyppi kuvattiin Intian valtamerellä, kun Neuvotosliiton laivasto nosti sen merestä koelennon jälkeen. Buran-sukkuloita (nimi tarkoittaa lumimyrskyä) rakennettiin muutamia prototyyppejä. Vuonna 1988 Buran laukaistiin yhden kerran Energija-kantoraketilla Maan kiertoradalle - lento oli miehittämätön. Prototyypeillä tehtiin kaikkiaan 24 koelentoa, joista 15 tehtiin automaattilaskeutuminen. Koelentäjinä toimivat mm. Igor Volk ja Aleksei Leonov. Buran oli esillä Pariisin ilmailunäyttelyssä vuonna 1989 Antonov An-225 koneen selässä. Ohjelma peruutettiin vuonna 1993 rahoituksen päättymisen vuoksi. Vuonna 2002 avaruudessa käyneen Buranin varastohallin katto romahti korjauksen puutteessa ja sukkula hajosi korjauskelvottomaksi. Teknisiä tietoja
(Energija-raketti, 2 nesteajoainetta käyttävää apurakettia ja Buran-sukkula)
- Pituus: 60 m
- Massa: 2200 000 kg
- Sukkulan tyhjämassa: 75000 kg
- Miehistö: 0-8
- Hyötykuorma enintään: 35000 kg
- Lämpötiilien määrä: 38640 kpl Lähde: Tähdet ja avaruus numero 5/2005.

Länsi-Eurooppa 1980-luvulla

Myös läntinen Eurooppa yritti kehittää omia avaruussukkuloitaan 1980-luvun lopulla. ESA otti kehitysohjelmaansa Ranskan Hermes-sukkulan. Se käytti Ariane 5-kantorakettia voimalaitteenaan. Saksa kehitti Sänger-sukkulaa ja Englanti HOTOL-sukkulaa, jotka olivat lentokoneen kaltaisesti lentoon lähteviä. Sängerissä oli kaksi lentolaitetta, kantoalus ja siitä laukaistava sukkula. HOTOLissa kantoalusta ei ollut. Myös nämä päättyivät rahoitusvajeisiin paljon ennen prototyypin rakentamista.

ESA, CNES, RKA 2000-luvulla

Euroopan avaruusjärjestöllä (ESA) on edelleen (2005) oma sukkulaohjelma (Phoenix). Tavoitteena on saada sukkula käyttöön noin 2015–2020. ESA teki toukokuussa 2004 Kiirunassa sukkulan pienoismallilla koelennon, jolla testattiin onnistuneesti automaattista laskeutumista. 15. maaliskuuta 2005 Ranskan CNES ja Venäjän avaruusjärjestö allekirjoittivat 5-vuotissopimuksen koskien Orel-projektia. Sopimuksen koko on 200 miljoonaa euroa. Sillä pyritään kehittämään sukkulan kaltainen raketti. Raketin ajoaine on nestehappi- ja -vety sekä metaani. Se perustuu mm. venäläiseen Orel 6-koealukseen. Venäjän avaruusjärjestö ja ESA kehittävät yhdessä Kliper-sukkulaa (englannin kielessä käytetään joskus ulkoasua Clipper), joka on lifting body-tyyppinen, ts. siinä ei ole siipiä eikä vakauttimia vaan runko tuottaa nostovoiman suurilla nopeuksilla. Ohjaukseen on trimmilaipaksi kutsuttu laippa ja kaksi lentojarrua. Rungon pohjanmuoto on pallokalotti ja muu osa runkoa on kartiomainen. Kliper
- Massa: 13000 kg
- Miehistö: 6 henkilöä ISS-avaruusasemalle
- Rahti: 400 kg
- Ratakorkeus: 200-500 km
- Laskeutuminen: 5-10 km korkeudesta laskuvarjojen varassa Elokuussa 2005 on ilmoitettu, että Venäjä toteuttaa Kliper-sukkulan miehittämättömän koelennon vuonna 2011 ja miehitetty lento seuraa vuonna 2012. Kliperin tulisi korvata miehitetty Sojuz-avaruusalus ja on jatkoa aikoinaan keskeytetylle Buran-sukkulalle. Sen g-kuormat ovat puolet pienemmät kuin NASAn Sukkulan, jos ennakkotiedot pitävät aikanaan paikkaansa. Kliper-maketti oli esillä MAKS-ilmailunäyttelyssä Moskovassa elokuussa 2005, kuva Kliperistä avaruuslennon aikaisessa konfiguraatiossa [http://www.esa.int/esaCP/SEM613908BE_index_0.html].

Japani

Japanin avaruusjärjestö (JAXA) kehitti HOPE-X-sukkulaansa, mutta ohjelma keskeytettiin 2003. Vuoden 2005 alussa Japani on jälleen ilmaissut kiinnostustaan omaan avaruussukkulaan.

Muut projektit

Paperitutkimusvaiheessa on useissa maissa muitakin sukkulakonsepteja (esim. CNESin Pre-X), mutta tunnetusti lentäviksi laitteiksi kehittyy ani harva tutkielma. Yhdysvalloissa tehtiin luonnoksia useista kymmenistä aerospace-aluksista ennen Sukkulan kehittämistä.

Aiheesta muualla

- [http://www.avaruuslennot.com/sukkula/sukkula.html Avaruuslennot], suomenkielinen sivusto miehitetyistä avaruuslennoista.
- [http://www.tpu.fi/~t1karola/spacenet/shuttle.html Taulukko NASAn sukkuloiden lennoista] (pääosin englanniksi). Luokka:Avaruuslaitteet Luokka:Avaruussukkulat Luokka:Avaruuslentokoneet ja:スペースシャトル

Tsiolkovskin laki

Tsiolkovskin laki on venäläisen opettaja Konstantin Tsiolkovskin kehittämä rakettien liikeyhtälö: :

V = Is ln(ma/ml)

jossa
V = raketin loppunopeus tai nopeuslisä
Is = raketin ominaisimpulssi
ma = raketin alkumassa
ml = raketin loppumassa ko:치올코프스키 로켓 방정식

Robert Goddard

Yhdysvaltalainen Robert Hutchins Goddard (s. 5. lokakuuta 1882 k. 10. elokuuta 1945) kehitti rakettitekniikkaa toisena venäläisen Konstantin Tsiolkovskin jälkeen. Hän kirjoitti vuonna 1919 Clarkin fysiikan yliopiston professorina tutkielman A method of reaching extreme altitudes. Ensimmäiset rakettikokeensa hän teki Auburnissa Massachusettsissa. Raketti (ajoaineena nestehappi + bensiini) lensi 2,5 sekunnissa muutamien kymmenien metrien korkeuteen 16. maaliskuuta 1926. Häntä pilkattiin sanomalehdistössä, joka johti hänen vetäytymiseen julkisuudesta. Hän siirtyi New Mexicon osavaltioon, Roswellin pikkukaupunkiin, jossa on teki ensimmäiset nestemäistä ajoainetta käyttävän raketin onnistuneet lentokokeet. Goddard kehitti nesteraketin pumppujärjestelmät ym. tekniset ratkaisut ja kehitti raketin lentoradan säätöjärjestelmän. Hänen rahoittajinaan toimivat mm. Guggenheimin säätiö ja Charles Lindbergh. Toisen maailmansodankaan aikana hän ei halunnut antaa osaamistaan edes oman maansa sotaponnistuksen käyttöön. Kaikki hänen keksintönsä piti keksiä toisten toimesta uudestaan. Leskelle myönnettiin myöhemmin korvaus miehensä keksinnöistä. Goddard, Robert ja:ロバート・ゴダード

Sergei Korolev

Sergei Pavlovitš Koroljov (Серге́й Па́влович Королёв, s. 12. tammikuuta 1907, Zhytomir, nyk. Ukraina - 14. tammikuuta 1966) oli neuvostoliittolainen raketti-insinööri ja avaruusalusten suunnittelija Neuvostoliitossa "kilpajuoksussa avaruuteen". Elinaikanaan hänet tunnettiin vain "pääinsinöörinä".

1930- ja 1940-luku

Koroljov opiskeli Kiovassa ja Moskovassa lentokoneinsinööriksi valmistuen 1929, mutta oli suunnitellut ja rakentanut ensimmäisen liitokoneen K-5 jos 17-vuotiaana. Moskovan teknillisessä korkeakoulussa (MVTU) hän suunnitteli SK-4-liitokoneen. Kuten moni muukin Neuvostoliiton raketti-insinööreistä, hän hylkäsi lentokoneiden suunnittelutyön Tsiolkovskin avaruustekniikan kirjojen innostamana. Vuonna 1931 hän tapasi toisen rakettialan pioneerin, F. Tsanderin. He perustivat syyskuussa 1931 MosGIRD-ryhmän (GIRD = Reaktiomoottoreiden tutkimusryhmä). Koroljov toimi GIRD-tutkimusryhmässä, joka rakensi vuonna 1933 2 metriä pitkän raketin, joka oli Neuvostoliiton ensimmäinen nesteajoaineraketti, GIRD-9. Valtio kiinnostui ryhmän toiminnasta ja siltä tilattiin rakettimoottoreille varustettuja liitokoneita ilmavoimille. Koroljovin suunnittelema RP-318 oli Neuvostoliiton ensimmäinen rakettimoottorilla varustettu lentokone. Koroljovin rakettitutkimusryhmä joutui 1938 alkaen Stalinin nk. puhdistusten kohteeksi kuten muutkin rakettiryhmät, koska niiden rahoitus tuli marsalkka M. Tuhatševskiltä, joka kuului puhdistusten alkuaikojen murhattuihin johtajiin. Koroljov vangittiin heinäkuussa 1938 ja joutui Kolyman vankileirille Itä-Siperiaan. Se oli kultakaivos ja käytettyjen kemikaalien vuoksi likimain kuolemantuomio. Syyskuussa 1940 hänet siirrettiin Andrei Tupolevin (itse vangittu lokakuusta 1937 alkaen) johtamaan lentokoneiden suunnitteluryhmässä, joka sekin toimi sharaga-tyyppisellä vankileirillä. 13. toukokuuta 1946 Stalin päätti Neuvostoliiton ballististen ohjusten rakentamisen aloittamísesta. Johtoon tuli varusteluministeri Dimitri Ustinov. Vuonna 1946 Koroljov osallistui V-2-rakettien osien etsintään Saksassa. Huhtikuussa 1946 Korolev nimettiin sotilaallisen rakettiohjelman pääsuunnittelijaksi. Työ alkoi V-2-ohjusten koelaukaisuilla Kapustin Yarista, Volgogradin lähellä, syksyllä 1947. Venäläiset rakensivat oman V-2-ohjuksen kaltaisen raketin, joka sai tunnuksen R-1 (R=raketti). Tästä kehitettiin tehokkaampi R-2-ohjus.

R-7 ja Sputnikit

V-2-koira matkustajanaan.]] Ensimmäinen täysin neuvostoliittolainen raketti oli R-5, joka valmistui 1953. Sillä tehtiin myös biologisia kokeita laukaisemalla koe-eläimiä korkealle ilmakehään. 1950-luvun alussa Koroljov alkoi keskustella Neuvostoliiton tiedeakatemian kanssa satelliitin rakentamisesta. Tähän saatiin valtuutus vuonna 1955. 4. lokakuuta 1957 Neuvostoliitto laukaisi Sputnik 1 -satelliitin R-7-kantoraketilla. Sekä satelliitti että raketti olivat Korolevin suunnittelemia. R-7 oli voimakas raketti, joka käytti rinnakkain 20:tä Valentin Gluskon suunnittelemaa rakettimoottoria. R-7-ohjuksen ensimmäinen pitkän kantaman onistunt koelento tehtiin 21. elokuuta 1957. Rakettiohjelman puitteissa rakennettiin Tiuratamin alueella Baikonurin kosmodromi. Koelaukaisujen jälkeen ensimmäiset neljä ydinaseella varustettua R-7-ohjusta sijoitettiin Plesetskin tukikohtaan 1959. 1950-luvun alussa alkoi rakettien koelennot, joissa oli koiria matkustajina. Nämä testit liittyivät Koroljovin ynnä muiden raketti-insinöörien tavoitteisiin lähettää jatkossa myös miehitettyjä raketteja. Vuonna 1950 koirat Tsygan ja Dezik lensivät 100 kilometrin korkeuteen palaten elävinä takaisin. Vuosikymmenen aikana koelennoilla oli 48 koiraa, joista 20 kuoli onnettomuuksissa tai kiertoradalla. Sputnik-1 tuotti runsaan innostuksen ja kohun sekä Neuvostoliitossa että Yhdysvalloissa sen jälkeen, kun brittiläinen lehdistö oli nostanut asian merkittäväksi uutiseksi. Hruštšev vaati Korolevia toteuttamaan uuden lennon välittömästi. Tämä johti Laika-koiran lentoon avaruuteen. Toukokuussa 1958 laukaistu Sputnik-3 painoi 1500 kg.

Keskeinen rooli

Koroljov oli Neuvostoliiton yhden miehen avaruusohjelma ja avaruusjärjestö (joka organisaationa syntyi vasta Venäjälle Neuvostoliiton hajottua), joka suunnitteli Neuvostoliiton miehitetyt alukset, avaruusasemat, vakoilu- ja tietoliikennesatelliitit. 4000 kg painavasta Zenit-vakoilusatelliitista kehitettiin miehitetty Vostok-avaruusalus. Vuonna 1960 sillä tehtiin koelentoja, joilla mm. koirilla testattiin miehitetyn lennon turvallisuutta. 12. huhtikuuta 1961 Korolevin valitsema kosmonautti Gagarin kiersi Maan 108 minuutin avaruuslennolla. 1962 Korolev oli suunnitellut miehitetyn Sojuz-avaruusaluksen. Vuonna 1964 Korolev laajensi Vostokin kolmipaikaiseksi Voshod-alukseksi, jossa kolmen hengen miehityksellä miehistöllä ei ollut tilaa käyttää avaruuspukuja. Voshod 2 -aluksen miehistöön kuulunut Aleksei Leonov teki ensimmäisen avaruuskävelyn, joka kesti 10 minuuttia. Vuonna 1959 Luna 2 -luotain törmäsi suunnitelman mukaisesti Kuuhun. Sen jälkeen Luna 3 kuvasi Kuun "pimeän puolen". Tammikuussa 1966 Luna 9 pystyi tekemään pehmeän laskun Kuun pinnalle. Maaliskuussa 1966 Venera 3 oli ensimmäinen alus, joka kiersi toista planettaa, Venusta. Neuvostoliiton Kuu-ohjelman eteneminen hiipui Korolovin kuollessa 14. tammikuuta 1966 rutiinikirurgiassa, joka kesken leikkauksen muuttui massiivisen syövän poistoyritykseksi, laajaan verenvuotoon. Korolev oli suunnitellut Mars- ja Venus-luotaimia. Hän johti suuren N-1-kuuraketin suunnittelua.

Sojuz

syövän 24. huhtikuuta 1967 laukaistiin miehitetty Sojuz 1 -avaruusalus. Sen epäonnistunut paluu ilmakehään johti kosmonautti Komarovin kuolemaan laskuvarjojärjestelmän vajaatoiminnan vuoksi. Aluksen modernimpi versio edelleen käytössä mm. kansainvälisen avaruusaseman puitteissa ja ESA ottaa sen käyttöön vuonna 2006. R-7-ohjuksesta (kutsumanimi Zemiorka eli "vanha seiska") kehittyi 16 kantorakettiversiota, mm. Molnija ja Sojuz. Vuoteen 2000 mennessä 1630 R-7-ohjukseen perustuvaa rakettia oli laukaistu. ESA ottanee käyttöönsä Sojuz-kantoraketin s.e. laukaisut tapahtuvat Kourousta vuodesta 2006 alkaen.

Lähteitä

- James Harford, Korolev, John Wiley & Sons, Inc., New York, 1997, ISBN 0-471-32721-2 (392 sivua)
- http://www.astronautix.com/astros/korolev.htm Koroljov, Sergei

Wernher von Braun

Wernher von Braun (s. 1912, k. 1977) oli saksalaissyntyinen rakettiasiantuntija, toisessa maailmansodassa käytetyn V2-raketin suunnittelija. Hän oli kansallissosialistisen NSDAP-puolueen jäsen ja SS-upseeri. Muutettuaan Yhdysvaltoihin hän johti tutkimusryhmää, joka lähetti Yhdysvaltain ensimmäisen satelliitin radalleen 31. tammikuuta 1958. Braun johti sittemmin Saturnus-kuuraketin kehittelyä Apollo-avaruusohjelman yhteydessä. Hän on kirjoittanut teoksen History of Rocketry and Space Travel (1966).

1966

1966-raketin pienoismalli. Von Braun teki 1950-luvulla Disneylle kolme avaruustutkimusta käsittelevää televisioelokuvaa]]

Braun, Wernher ja:ヴェルナー・フォン・ブラウン

Template:PD-Philippines

Category:Public domain images

london cheap hotel zujer video poker wegetarianizm drugi

:: RELATED NEWS ::

רייכסטג
הרייכסטאג כיום הוא שמו של הפרלמנט הגרמני. בעבר, שימשה המילה "רייכסטאג" לתיאור מקום הכינוס של המלכים והאצילים החשובים בממלכות הגרמאניות, עד שנת 1806, שבה פסקה באופן פורמלי להתקיים ארץ ישראל הנמצא ממזרח לנהר הירדן. מאז הקמתה של ממלכת ירדן בשנת 1946, נמצא בשליטתה מרבית שטחו של עבר הירדן. הביטוי עבר הירדן מ�

שמואל אבידור הכהן
הרב שמואל אבידור הכהן (1926 - 3 ביולי 2005), רב, עיתונאי ואיש תקשורת ישראלי. תושב קבוצת שילר

טזמניה
טסמניה היא אי מול חופה של מדינת ויקטוריה, בדרום-מזרח אוסטרליה. האי טסמניה מופרד מהיבשת על ידי מצר באס,

דב"א
דן בן-אמוץ (13 באפריל 1924 - 1989), סופר, עיתונאי, תסריטאי, אמן, מנחה ושחקן קולנוע ישראלי

פאון משוכלל
בגאומטריה של המרחב, פאון משוכלל הוא גוף המוגבל על-ידי מצולעים משוכללים. ישנם חמשה פיאונים משוכללים:
- ארבעון - פאון משוכלל 4 פאות שכל אחת מהן היא ארמון ורסיי (צרפתית: Château de Versailles) הוא ארמונם העיקרי של מלכי צרפת במאה ה-18.

היסטוריה

תחילת הנוכחות המלכותית בו

ורסיי
ורסאי הינה עיר הסמוכה לפריס, צרפת. בעבר היתה ורסאי עיר הבירה הלא רשמית של פריז, וכיום היא פרוור של פריז ועיר בעל חשביות אדמיניסטרטיבית. העיר הינה עיר הבירה, של