:: wikimiki.org ::
| Reikäkorttikone |
Reikäkorttikone
Reikäkorttikone oli kortistojen käsittelyä helpottava laite.
Arkistoitavat tiedot oli talletettu kirjoittamalla pahvikorteille, joiden reunoissa oli pyöreitä reikiä. Reikä saattoi olla kahdessa tilassa: paikallaan taipois leikattuna, jolloin kortin leikaan leikattiin kyseiseen kohtaan lovi. Esim kaksi viereistä reikää kuvasivat henkilökortistossa arvoja "nainen" ja "mies", ja miesten korteista lovettiin "nainen"-kohta pois.
Kun haluttiin hakea kortiston kaikki naisia koskevat kortit, pujotettiin metallipuikko oikeaan kohtaan, ja korttilaatikosta voitiin nostaa oikeat kortit puikon varassa ylös - "mies"-kortit eivät nousseet koska puikko sujahti kortin laidan loveen.
Reikäkorttikoneella pystyttiin tekemään "tai"-hakuja mutta ei "ja"-hakuja.
Reikäkorttikoneita käytettiin pienissä kirkkoherranvirastoissa ja koulujen kanslioissa vielä 1980-luvun alussa.
Hollannin väestörekisterijärjestelmä oli reikäkorteilla ennen toista maailmansotaa. Niinpä natsit saattoivat pujottaa kortistoissa puikon kohtaan "Uskonto: juutalainen" ja löytää kaikkien kaupungin juutalaisten nimet ja osoitteet. Tämä jätti moniin keskieuroopan maihin rekisterikammon: mm. Yhdistynyt Kuningaskunta joutui pitkään perustelemaan kun 2002 väestönlaskennassa kysyttiin uskontoa ensimmäistä kertaa 1930-luvun jälkeen.
Katso myös
- Reikäkortti
Luokka:Tietotekniikka
2002
Tapahtumia
Tammikuu
- 1. tammikuuta - Euro otettiin käyttöön käteisvaluuttana Euroopan unionissa.
- 5. tammikuuta - Charles Bishop, 15-vuotias lennonopiskelija, törmäsi koneellaan Tampassa, Floridassa rakennukseen, mikä herätti pelkoa uusista terrori-iskuista.
- 9. tammikuuta - Yhdysvaltain oikeusministeriö ilmoitti, että se aloittaa rikostutkinnan Enronin konkurssista.
- 10. tammikuuta - Enrique Bolaños aloitti viisivuotisen kautensa Nicaraguan presidenttinä.
- 16. tammikuuta - YK:n turvallisuusneuvosto päätti asettaa asevientikiellon ja jäädyttää kaikki Osama bin Ladenin, Al-Qaidan ja Talibanin varat.
- 17. tammikuuta - Dingo hajosi jäsenten välisten riitojen vuoksi.
- 17. tammikuuta - Nyiragongo-vuoren purkaus Kongon demokraattisessa tasavallassa pakotti 400 000 ihmisen evakuointiin.
- 22. tammikuuta - AOL Time Warner nosti kanteen Microsoftia vastaan, syyttäen tätä monopoliasemansa väärinkäytöstä ja oman Internet-selaimensa tukemisesta.
- 22. tammikuuta - Kmartista tuli Yhdysvaltain historian suurin yhtiö joka haki konkurssisuojaa.
- 27. tammikuuta - Räjähdykset asevarastolla Lagosissa, Nigeriassa tappoivat 1000.
Helmikuu
- 8. helmikuuta–24. helmikuuta - 2002 talviolympialaiset Salt Lake Cityssa, Utahissa.
- 12. helmikuuta - Entisen Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevicin oikeudenkäynti alkoi YK:n sotarikostuomioistuimessa Haagissa.
- 19. helmikuuta - NASA:n Mars Odyssey -luotain alkoi Mars-planeetan pinnan kartoittamisen.
- 20. helmikuuta - Reqa Al-Gharbiyassa, Egyptissä tulipalo junassa tappoi 370.
- 27. helmikuuta - 59 Hindupyhiinvaeltajaa kuoli Intiassa muslimijengin poltettua junan Godhrass. Seuraavissa levottomuuksissa muun muassa Ahmedabadissa kuoli satoja.
- 28. helmikuuta - Suomen markka ei ole enää käypää rahaa.
Maaliskuu
- 1.-19. maaliskuuta - USA:n operaatio Anaconda taliban-taistelijoita vastaan itäisessä Afganistanissa. USA väitti surmanneensa 500 talibania 11 miehen menetyksillä.
- 1. maaliskuuta - Avaruussukkula Columbia lähti lennolle tarkoituksenaan huoltaa Hubble-avaruusteleskooppia.
- 25. maaliskuuta - 6,1 richterin maanjäristys Hindu kush -vuoristossa, Afganistanissa tappoi 1000.
Huhtikuu
- 2. huhtikuuta - Israelin joukot saartoivat palestiinalaistaistelijat Syntymäkirkkoon Beetlehemissa. 38-päiväinen saarto alkaa.
- 17. huhtikuuta - Neljä kanadalaista sotilasta kuoli Afganistanissa USA:n F-16 -hävittäjien tulessa.
- 18. huhtikuuta - Uusi hyönteisten suku, Mantophasmatodea, löydettin.
- 30. huhtikuuta - Pakistanissa kansanäänestys kannatti sotilasvallan jatkamista.
- 30. huhtikuuta - Maailman ensimmäinen ydinvoimala sammutettiin Obninskissa 48 vuoden miltei yhtäjaksoisen käytön jälkeen.
Toukokuu
- 9. toukokuuta - Syntymäkirkon piiritys päättyi Israelin suostuessa karkoittamaan 13 epäiltyä.
- 9. toukokuuta - Kaspijskissa, Venäjällä, kauko-ohjattu pommi räjähti paraatin aikana, surmaten 43 ja haavoittaen 130.
- 12. toukokuuta - Entinen Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter saapui viisipäiväisellä vierailulle Kuubaan. Hän on ensimmäinen maassa vieraillut Yhdysvaltain presidentti sitten vuoden 1959 Kuuban vallankumouksen.
- 20. toukokuuta - Itä-Timorin itsenäisyys palasi voimaan.
- 23. toukokuuta - Ensimmäiset euroviisut Virossa. Voittajana Latvian Maria N kappaleella I wanna.
- 26. toukokuuta - Mars Odyssey löysi vettä Marsista.
- 31. toukokuuta–30. kesäkuuta - 17. jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut Japanissa ja Etelä-Koreassa.
Kesäkuu
- 3. kesäkuuta- Lontoossa kuningatar Elisabet II juhli 50:ta vallassaolovuottaan.
- 4. kesäkuuta - Neptunuksen takainen kohde 50000 Quaoar löydettiin.
- 5. kesäkuuta - Mozilla 1.0 selain julkaistiin.
- 14. kesäkuuta - 20 kuoli ja 50 loukkaantui autopommin räjähdettyä USA:n lähetystön edessä Karachiissa, Pakistanissa.
- 18. kesäkuuta - Arizonassa paikallisten sytyttämä metsäpalo poltti 1,872 km² lähellä Mogollon-vajoamaa.
Heinäkuu
- 5. heinäkuuta - Irak hylkäsi jälleen YK:n asetarkastusehdotukset.
- 5. heinäkuuta - Rajuilma "Unto" riehui Itä-Suomessa.
- 13. heinäkuuta–5. syyskuuta - Salamaniskusta alkanut maastopalo polttu Oregonissa ja Etelä-Kaliforniassa 2,022 km².
- 14. heinäkuuta - Bastiljin valtauksen muistopäivän juhlinnassa Jacques Chirac vältti murhayrityksen vahingoittumattomana.
- 18. heinäkuuta - Työläisperheestä kotoisin olevan professori ja maan ydinohjelman isä Abdul Kalam valittiin 90% äänivyöryllä Intian presidentiksi.
- 21. heinäkuuta - Telealan jätti WorldCom jätti konkurssisuoja-anomuksensa Yhdysvalloissa, suurimpana niin tehneenä yhtiönä.
- 27. heinäkuuta - Ukrainassa ilmailunäytöksessä Suhoi Su-27 -hävittäjä putosi yleisön joukkoon. 78 sai surmansa ja 100 loukkaantui.
Elokuu
- 2. elokuuta - Irak kutsui Hans Blixin neuvottelemaan aseriisuntakysymyksistä. YK:n pääsihteeri hylkäsi Irakin esityksen ja vaati asetarkastuksen jatkamista YK:n päätöslauselmien mukaan.
- 6. elokuuta - Markiisi de la Fayettesta (1757–1834) tuli Yhdysvaltain kunniakansalainen.
Syyskuu
Yhdysvaltain
- 5. syyskuuta - Autopommi tappoi 30 Afganistanissa ja presidentti Hamid Karzain murhayritys epäonnistui.
- 6. syyskuuta - Suomenkielinen Wikipedia perustettiin (ensimmäinen etusivun versio).
- 7. syyskuuta – Maolaisten kapinallisten hyökkäys Nepalissa.
- 11. syyskuuta – Venäjän presidentti Vladimir Putin lähetti kirjeen YK:lle, jossa hän vakuutti, että Venäjä vetää joukkonsa Tšetšeniasta.
- 12. syyskuuta - Yhdysvaltain presidentti George W. Bush piti puheen YK:ssa ja haastoi muut maat mukaan vastustamaan Irakin vakavaa ja kasvavaa uhkaa.
- 14. syyskuuta - Tim Montgomery juoksi uuden 100 metrin maailmanennätyksen, 9,78 sekuntia.
- 15. syyskuuta - Ruotsin valtiopäivävaaleissa pääministeri Göran Persson ja sosiaalidemokraattinen työväenpuolue jäivät valtaan.
- 16. syyskuuta – Sri Lankan hallitus aloitti Thaimaassa Norjan johdolla järjestetyt rauhanneuvoneuvottelut tamilisissien kanssa.
- 23. syyskuuta – Tšetšeenien kapinallisjoukko otti panttivangeikseen teatterin Moskovassa, vaatien Venäjän joukkojen vetäytymistä Tšetšeniasta.
- 26. syyskuuta – Venäjän erikoisjoukot hyökkäsivät tšetšeenien kaappaamaan teatteriin ja ratkaisivat panttivankidraaman, joskin 129 panttivankia kuoli.
Lokakuu
- 2. lokakuuta - Yhdysvaltain kongressin päätös salli presidentille asevoimien käytön, missä hän näkee parhaaksi ja tarpeelliseksi.
- 7. lokakuuta - Quaoarin löytö julkistettiin.
- 11. lokakuuta - Myyrmannin räjähdys: kemian opiskelija Petri Gerdt räjäytti omatekoisen pommin Vantaalla Myyrmannin ostoskeskuksessa. 7 kuoli, mukaan lukien hän itse.
- 12. lokakuuta - Kaksi pommi-iskua yökerhoissa Kutalla ja Balilla surmasivat 202.
- 16. lokakuuta - Presidentti George W. Bush allekirjoitti päätöksen sodasta Irakia vastaan.
- 24. lokakuuta - John Allen Muhammad, Washingtonin tarkka-ampuja pidätettiin hänen murhattuaan 10 ihmistä
Marraskuu
- 8. marraskuuta - YK:n turvallisuusneuvosto uhkasi Irakia vakavilla seuraamuksilla, jos se ei suostu aseriisuntaan. Irak suostui päätökseen 13. marraskuuta.
- 13. marraskuuta - Öljytankkeri Prestige uppoasi Galician rannikolla ja aiheutti vakavan öljyonnettomuuden.
- 14. marraskuuta - Argentiina laiminlöi 805 miljoonan dollarin maksunsa Maailmanpankille.
- 15. marraskuuta - Hu Jintaosta tulu Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteeri.
- 18. marraskuuta - Hans Blixin johtamat asetarkastajat saapuivat Irakiin.
- 21. marraskuuta - NATO kutsui Bulgarian, Viron, Latvian, Liettuan, Romanian, Slovakian ja Slovenian jäsenmaikseen.
- 21. marraskuuta - Hänen kuninkaallinen korkeutensa, prinsessa Anne tuomittiin 500 punnan sakkoihin hänen koiransa hyökättyä lasten kimppuun Windsorin puistossa, Lontoossa.
- 22. marraskuuta - Nigeriassa yli 100 ihmistä tapettiin hyökkäyksessä Miss Maailma -kilpailuja vastaan.
- 28. marraskuuta – Mombasassa, Keniassa oleva israelilaisia turisteja majoittava hotelli joutui hyökkäyksen kohteeksi. 18 kuolia. Samaan aikaan Tel Aviviin matkalla oleva lentokone oli vähällä joutua ohjushyökkäyksen uhriksi Mombasan lentokentältä noustessaan.
Joulukuu
- 4. joulukuuta - Täydellinen auringonpimennys
- 13. joulukuuta - Euroopan unioni ilmoitti 10 uuden jäsenmaan: Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari, Slovenia, Malta ja Kypros liittyivän siihen 1. toukokuuta 2004.
- 17. joulukuuta – Kongon hallitus allekirjoitti Pretoriassa rauhansopimuksen kapinallisten joukkojen kanssa.
- 21. joulukuuta – Kansainvälisen atomienergiajärjestön, IAEA:n ydinasekontrollijärjestelmä purettiin Pohjois-Koreassa ja kymmenen päivää myöhemmin IAEA:n asiantuntijat ajettiin pois maasta.
Tuntematon päivämäärä
- Maailman suurin BBS, MBnet, lakkautettiin
Syntyneitä
- 1. syyskuuta - Romeo Beckham, David ja Victoria Beckhamin poika.
Kuolleita
- 2. tammikuuta - Armi Aavikko (43), Miss Suomi 1977 ja laulaja
- 3. tammikuuta - Freddy Heineken, entinen Heineken-oluttehtaan johtaja.
- 17. tammikuuta - Camilo Jose Cela (85), Espanjalainen kirjailija, Nobelvoittaja 1989.
- 19. tammikuuta - Martti Miettunen, valtioneuvos
- 28. tammikuuta - Astrid Lindgren (94), Ruotsalainen lastenkirjailija (Peppi Pitkätossu, Ronja, ryövärintytär, Veljeni leijonanmieli)
- 9. helmikuuta - Yhdistyneen kuningaskunnan Prinsessa Margaret (71)
- 19. helmikuuta - Jorma Kurvinen, kirjailija (mm. Susikoira Roi -kirjat)
- 11. maaliskuuta - James Tobin, taloustieteilijä
- 13. maaliskuuta - Hans-Georg Gadamer (102), filosofi (s. 1900)
- 14. maaliskuuta - Cherry Wilder, kirjailija
- 26. maaliskuuta - Taisto Sinisalo, poliitikko
- 27. maaliskuuta - Dudley Moore, koomikko, näyttelijä
- 27. maaliskuuta - Billy Wilder (96), käsikirjoittaja ja ohjaaja
- 30. maaliskuuta - Kuningataräiti Elisabet (101)
- 18. huhtikuuta - Thor Heyerdahl (87), Norjalainen tutkimusmatkailuja (Kon-Tiki)
- 23. huhtikuuta - Linda Lovelace (53), pornotähti
- 6. toukokuuta - Pim Fortuyn, hollantilainen poliitikko, oikeistopopulisti
- 10. kesäkuuta - John Gotti (61), Mafiapäällikkö
- 27. kesäkuuta - John Entwistle, The Who- yhtyeen basisti
- 6. heinäkuuta - John Frankenheimer, elokuvaohjaaja
- 18. syyskuuta - Bob Hayes, pikajuoksija, olympia-voittaja Tokio 1964
- 6. elokuuta - Edsger Dijkstra, tietojenkäsittelyn teoreetikko
- 13. lokakuuta - Stephen Ambrose, historioitsija
- 25. lokakuuta - Richard Harris, irlantilainen näyttelijä
- 31. lokakuuta - Ilmatieteen Laitos kirjaa etelärannikolla lokakuun 2002 ennätyskylmäksi.
- 22. joulukuuta - Joe Strummer, The Clash-yhtyeen laulaja
Nobelin palkinnot
- Rauha: Jimmy Carter, USA:n 39. presidentti
- Kirjallisuus: Imre Kertész
- Kemia:
- John B. Fenn ja Koichi Tanaka
- Kurt Wüthrich
- Fysiikka:
- Raymond Davis Jr. ja Masatoshi Koshiba
- Lääketiede:
- Sydney Brenner, H. Robert Horvitz ja John E. Sulston
Luokka:2000-vuosikymmen
Luokka:2002
als:2002
ms:2002
zh-min-nan:2002 nî
ko:2002ë…„
ja:2002å¹´
simple:2002
th:พ.ศ. 2545
Luokka:TietotekniikkaTietotekniikkaan liittyviä artikkeleita.
Luokka:Tekniikka Jerry HortonJerry Horton (born March 10th, 1975) is guitarist in the band Papa Roach. He joined after Jacoby Shaddix called him, and asked him to jam with the rest of the band.
Although his fellow band members drink and smoke, Jerry refuses to do so.
Jerry is married to Jessica Lee since December 21st, 2002.
Opony liczniki gry sportowe Skróty angielskie wagi elektroniczne
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Letter of Aristeas
The so-called Letter of Aristeas is a Hellenistic Jewish forgery or pseudepigrapha. Josephus (Antiquities XII:ii passim) ascribes to a certain Aristeas a letter ascribing the Greek translation of the Jewish Law to seventy-two interpreters sent into Egypt from Jerusalem at the request of the librarian of Alexandria
|
|
John Kent
John Kent (1805 – September 1, 1872) was premier of Newfoundland 1858 – 1861.
John Kent
| Image:Kent.jpg |
Rank:
|
King Jing of Zhou
King Jing of Zhou could refer to:
- King Jing of Zhou (Ji Gui), ch.: 周景王, pinyin: zhōu jĭng wáng, wg: King Ching of Chou, was the twenty-forth sovereign of the Chinese Zhou Dynasty and the twelfth of Eastern Zhou Dynasty.
- King Jing of
|
Zhou Jing Wang
King Jing of Zhou could refer to:
- King Jing of Zhou (Ji Gui), ch.: 周景王, pinyin: zhōu jĭng wáng, wg: King Ching of Chou, was the twenty-forth sovereign of the Chinese Zhou Dynasty and the twelfth of Eastern Zhou Dynasty.
- King Jing of
|
List of television stations in Washington
This is a list of broadcast television stations serving cities in the state of Washington.
- Channel 4: KOMO - (ABC)
- Channel 5: KING-TV - (NBC)
- Channel 7: KIRO - (CB
|
King Ching of Chou
King Jing of Zhou could refer to:
- King Jing of Zhou (Ji Gui), ch.: 周景王, pinyin: zhōu jĭng wáng, wg: King Ching of Chou, was the twenty-forth sovereign of the Chinese Zhou Dynasty and the twelfth of Eastern Zhou Dynasty.
- King Jing of
|
Carpal tunnel
Basic description
In the wrist there is a sheath of tough connective tissue which envelopes and protects one nerve (median nerve) and tendons, which attach your muscles to the wrist and hand bones. The carpal tunnel is the space between this sheath (above) and the bones (belo
|
Cupertino
Cupertino is a city located in Santa Clara County, California, USA, on the western edge of the Santa Clara Valley with portions extending into the foothills of the Santa Cruz Mountains. As of the 2000 census, the city had a total population of 50,546. The current mayor (as of 2005)
|
|
|