:: wikimiki.org ::

Renessanssi

Renessanssi

, Kraków]] Renessanssi tarkoittaa uudelleen syntymistä. 1800-luvulla se levisi länsieurooppalaiseen kielenkäyttöön. Sana renaissance on alun perin ranskalaisen Jules Michelet’n 1820- ja 1830-luvuilla käyttämä (käännöksenä italian sanalle rinascimento) ja sveitsiläisen Jacob Burckhardtin edelleen 1860-luvulla levittämä ilmaisu, joka sananmukaisesti tarkoittaa (antiikin kulttuurin) uudelleensyntymistä. Kyse on (kuva)taiteellisesta, kirjallisesta, yhteiskunnallisesta ja tieteellistä kulttuuri-ilmiöstä, jonka usein katsotaan alkaneen 1300-luvulla Italian kaupunkivaltioissa ja levinneen muualle Eurooppaan 1500-luvun tietämillä. Periferiset alueet, kuten Skandinavian, se saavutti vasta paljon myöhemmin. Käsitteen renessanssi täsmällinen määrittely ja rajanveto humanismiin on hankalaa. Joskus ilmaisua renessanssi käytetään myös puhtaasti periodi-ilmaisuna, synonyyminä uuden ajan alulle. Renessanssin ajattelulle on tyypillistä antiikin arvojen ja sekä kirjallisuutta että kuvataiteita koskevien kauneuskäsitysten ihailu, mutta kuitenkin uudelle ajalle tyypillisen "suodattimen" läpi katsottuna. Monet keskiajalla unohduksissa olleet antiikin kirjailijat ja filosofit löydettiin uudelleen. Jo kadonneeksi luultuja tekstejä käännettiin paitsi arabeilta, jotka olivat kääntäneet keskiajalla kreikkalaisia teoksia arabiaksi, myös suoraan nyt länteen tuoduista kreikankielisistä käsikirjoituksista. Konstantinopolin valloituksen (1453) jälkeen länteen oli saapunut kreikantaitoisia oppineita, mikä laajensi myös humanistien kielitaitoa. Kirjoitetun tekstin ja uusien aatteiden leviämiseen vaikuttivat huomattavasti Gutenbergin kehittämät kirjapainotaitoon liittyvät parannukset (irtokirjasimet). Renessanssiin voidaan liittää myös muita kuin tiukkaan ottaen kulttuurisia ilmiöitä. Italialaisessa kaupunkivaltioissa kehittyi renessanssin aikana myös orastava varhaiskapitalismi. Keskiajan kirkko oli suhtautunut voitontavoitteluun suhteellisen nuivasti, koska koronkiskonta toiselta kristityltä oli synti. Aktiiviseen voitontavoitteluun siirryttäessä tuotto oli suuri ja italialaiset kauppakaupungit saavuttivatkin taloudellisen kukoistuksen renessanssin aikana. Renessanssi nivoutuu keskeisesti ns. uuteen aikaan, joka toi mukanaan yhteiskunnallisena muutoksena keskitetyt valtiot entisten feodaalivaltioiden tilalle. Keskiajan historian tutkijat ovat korostaneet klassisen humanismin ja renessanssien olevan toistuvia kulttuuri-ilmiöitä myös keskiajan kuluessa. Laajimmin hyväksytyksi ovat tulleet ajatus ns. karolinkisesta renessanssista sekä Charles Homer Haskinsin teesi niin sanotusta 1100-luvun renessanssista. Näille molemmille periodeille leimallista oli entistä voimakkaampi kiinnostus klassista, erityisesti latinankielistä kirjallisuutta kohtaan. Ilmaisua renessanssi käytetään nykyään kuvaannollisesti myös laajemmassa merkityksessä: lähes mikä tahansa kulttuuri-ilmiö tai -tyyli voi kokea renessanssin.

Suomenkielistä kirjallisuutta

- Burckhardt, Jacob: Italian renessanssin sivistys. Suom. A. A. Koskenjaakko. WSOY 1956, Porvoo (saksankielinen alkuteos 1860).

Renessanssiajan merkittäviä henkilöitä

- Francesco Petrarca
- François Rabelais
- Giovanni Boccaccio
- Leonardo da Vinci
- Michelangelo
- Niccolò Machiavelli
- William Shakespeare

Katso myös

- Humanismi
- Kiinan renessanssi
- Renessanssifilosofia
- Renessanssimusiikki Luokka:Kulttuurihistoria
- ko:르네상스 ja:ルネサンス

1300-luku

Tärkeitä tapahtumia

- Musta surma riehuu Euroopassa, jopa kolmannes väestöstä menehtyy (1347 - 1351)
- Osmanien valtakunta laajenee Anatoliaan.
- Paavi vankina Avignonissa 1305–1378.
- Läntinen skisma 1378, jopa kolme paavia samaan aikaan.
- Yuan-dynastia kukistuu ja Ming-dynastia nousee Kiinassa
- Hansaliitto hallitsee Itämerta
- Satavuotinen sota Englannin ja Ranskan välillä alkaa
- Dante Alighieri kirjoittaa La divina commedian
- Talonpoikaiskapina Englannissa 1381
- Kalmarin unioni 1397

Merkittäviä henkilöitä

- Englannin Edward III
- Edvard Musta prinssi
- Pyhä Birgitta
- Ibn Khaldun
- Abulfeda

Keksintöjä

- mekaaninen kello ko:14세기 ja:14世紀 th:คริสต์ศตวรรษที่ 14

1500-luku

Tärkeitä tapahtumia

- Pieni jääkausi alkoi Euroopassa.
- Kastilia valloitti Navarran kuningaskunnan 1512. Espanja yhdistyi.
- Osmanien valtakunta saavutti huippunsa Suleiman Suuren aikana (1520—1566). Turkkilaiset piirittivät Wieniä 1529.
- Espanjan konkistadorit valloittivat Asteekkivaltakunnan Meksikossa 1521 ja Inkavaltakunnan Etelä-Amerikassa 1533. Kullan määrä Euroopassa kasvoi voimakkaasti. Hevonen vietiin Amerikkaan.
- Fernão de Magalhães purjehti maailman ympäri.
- Nuijasota Suomessa Ruotsin valtaa vastaan
- Reformaatio:
- Speyerin valtiopäivillä 1529 joukko ruhtinaita ja keisarillisia kaupunkeja vastustivat Wormsin ediktiä ja tukivat Lutheria.
- Englannin kuningas Henrik VIII katkaisi välinsä katoliseen kirkkoon ja muodosti anglikaanisen kirkon 1534.
- Ranskan uskonsodat katolilaisten ja hugenottien välillä (1562—1598)
- Trenton kirkolliskokous (1545—1563) uudisti katolista kirkkoa vastineeksi reformaatiolle.
- Alankomaiden provinssit kapinoivat 1568—1648 Espanjaa vastaan.
- Puola-Liettua muodostettiin (1569—1795).
- Katolilaiset maat ottivat käyttöön gregoriaanisen kalenterin 1582.

Merkittäviä henkilöitä

- Englannin kuningas Henrik VIII, anglikaanikirkon perustaja (1491–1547)
- Ranskan kuningas Frans I, ensimmäinen renessanssimonarkki (1494–1547)
- Osmanien sulttaani Suleiman Suuri, valloittaja ja uudistaja (1494–1566)
- Pyhä Rooman keisari ja Espanjan kuningas Kaarle V (1500–1558), soti lähes jatkuvasti Ranskaa ja osmaneita vastaan samaan aikaan kuin Espanja valloitti Amerikat.
- Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa (s. 1496, hallitsi vuosina 1523 - 1560)
- Espanjan kuningas Filip II, vastauskonpuhdistuksen johtaja (s. 1527, hallitsi 1556–1598)
- Englannin kuningatar Elisabet I (1533–1603)
- Ranskan ja Navarran kuningas Henrik IV, päätti uskonsodat ja yhdisti jälleen valtakunnan (1553–1610).
- Iivana Julma, Venäjän ensimmäinen tsaari
- Thomas More (1478–1535)
- Martin Luther (1483–1546)
- Hernán Cortés (1485–1547)
- Mikael Agricola (1510–1557)
- Miguel de Cervantes (1547–1616)
- William Shakespeare (1564–1616)
- Benvenuto Cellini (1500–1571)

Keksintöjä ja tekniikkaa

- Rukki mullisti tekstiilituotannon.
- Maissi, peruna, suklaa ja tomaatti tuotiin Eurooppaan. Luokka:1500-luku ko:16세기 ja:16世紀 th:คริสต์ศตวรรษที่ 16

Uusi aika

Uusi aika on historian periodisoinnissa käytetty käsite, jolla tarkoitetaan useimmiten ajanjaksoa, joka kattaa ajan 1400-1500 -luvuilta nykypäiviin saakka. Se on yksi kolmesta perinteisestä eurooppalaisen historiankirjoituksen käyttämästä aikakaudesta antiikin ja keskiajan ohella. Rajapyykkinä keskiaikaan esitetään usein esimerkiksi Amerikan "löytyminen" (1492) sekä reformaatio.

Katso myös

- uusin aika
- esimoderni
- moderni Luokka:Historian ajanjaksoja ja:近代

Antiikki

Antiikki eli vanha aika on aikakausi erityisesti kreikkalaisessa ja roomalaisessa historiassa, n. 800 eaa - 500 jaa. Antiikin ajaksi kutsutaan muinaisen Kreikan ja Rooman suuruuden aikaa. Ajanjaksoa pidetään merkittävänä siitäkin syystä, että länsimainen sivistys ja yhteiskunta juontavat juurensa tuosta ajasta. Muun muassa monet keksinnöt, tavat, arvostukset ja tyylit ovat joko antiikin kreikkalaisten tai roomalaisten luomia tai heidän omaksumiaan. Antiikin aikaista on myös latinalaiset aakkoset - foinikialaisilta peräisin oleva kirjaimisto kehittyi kreikkalaisten ja roomalaisten muokkaamana täksi ns. latinalaiseksi kirjaimistoksi, joka on käytössä useimmissa länsimaissa, myös Suomessa. Klassisella tai klassillisella kulttuurilla tarkoitetaan mm. antiikin ajan kulttuuria.

Kreikkalainen antiikki

Antiikin Kreikkaa pidetään eurooppalaisen sivistyksen kehtona. Kreikkalainen kulttuuri perustui monilta osin aikaisempien korkeakulttuurien, esimerkiksi egyptiläisten ja foinikialaisten luomalle perinnölle.

Arkaainen aika

800 eaa - 480 jaa

Klassinen aika

480 eaa - 300 jaa

Hellenistinen aika

330 eaa - 27 jaa

Roomalainen antiikki

Rooman valtakunta alkoi laajentuessaan dominoida antiikin maailmaa. Sen kautta välittyi antiikin sivistys edelleen keskiajalle ja uudelle ajalle.

Myyttinen kuningasaika

753 eaa - 509 eaa

Tasavallan aika

509 eaa - 27 eaa

Keisariaika

27 eaa - 476 jaa

Myöhäisantiikki

Katso myös

Aiheesta muualla

- [http://www.tkukoulu.fi/antiikki/ Antiikin historiaa vanhojen opetuskuvataulujen kertomana] Luokka:Antiikki

Keskiaika

Keskiaika on nimi Euroopan historian ajanjaksolle ns. "vanhan ajan" ja "uuden ajan" välissä. Kuvan keskiajasta jonkinlaisena "pimeänä" kautena loivat uuden ajan alun oppineet, jotka halusivat siten korostaa renessanssina nykyään tunnetun oman aikakautensa merkitystä – sekä omaa etevymmyyttään aikaisempiin oppineisiin nähden. Vaikka renessanssi palauttikin paljon antiikin taiteellisia ja tieteellisiä käsityksiä käyttöön, muutos keskiaikaan ei ollut läheskään niin jyrkkä kuin nämä renessanssin myyttiä rakentaneet oppineet antoivat ymmärtää. Yksi näistä myyteistä on ajatus, että keskiajalla ei juuri tapahtunut tieteiden ja tekniikan kehitystä, koska katolinen kirkko usein jarrutti kaikenlaista kehitystä esimerkiksi luonnontieteissä peläten kehityksen ja uusien ajatusten uhkaavan valta-asemaansa. Toisaalta keskiajan kirkon luostarit ja niiden koulut olivat oikeastaan ainoa paikka, missä oli mahdollista saada opetusta yliopistojen lisäksi, jotka olivat myös tiiviissä yhteydessä kirkkoon. Esimerkiksi logiikan tutkimus eteni keskiajan yliopistoissa voimakkaasti. Länsi-Rooman tuho vuonna 476 nähdään sellaisena historiallisena taitekohtana, jossa usein ajatellaan antiikin ajan päättyneen ja keskiajan alkaneen. Tosin muitakin tulkintoja on. Tämän käsityksen ongelmana on länsikeskeisyys ja yksinomaan poliittisluontoisten tapahtumien merkityksen korostaminen. Joskus myös islamin syntyminen lasketaan periodisoinnin kannalta merkittäväksi murrokseksi. Yhteiskuntahistoriallisesti orientoituneet tutkijat korostavat taloudellis-sosiaalisia murroksia ja kieli- tai kirjallisuushistoriallisesti suuntautuneet tutkijat kansankielten etääntymistä latinasta. Keskiajan päättymistä perustellaan mm. kansallisvaltion synnyllä, suurilla löytöretkillä ja keksinnöillä (esimerkiksi kirjapainotaidon kehityksellä) ja varsinkin protestanttisten alueiden historiankirjoituksessa reformaatiolla. Suomessa keskiajan sanotaan usein alkaneen noin vuonna 1155, jolloin Varsinais-Suomen alueelle tehtiin epävarmojen tietojen mukaan niin sanottu 1. ristiretki. 1100-luvun jälkipuoliskolle ajoittuvat joka tapauksessa ensimmäiset Suomea sivuavat asiakirjalähteet, ja siten voidaan katsoa historiallisen aikakauden alkaneen Suomessa suoraan keskiajasta. Suomessa ja Ruotsissa uuden ajan yleensä sanotaan alkaneen Kustaa Vaasan noustessa valtaan vuonna 1523. Tällöin pidetään kansallisvaltioiden syntyä ja reformaatiota keskeisenä murroksena, joiden katsotaan olevan periodijaon pohjalla. Toisaalta yhteiskuntahistoriallisesti orientoitunut tutkimus korostaa yhteiskunnan perusrakenteiden pysyneen Suomessa pitkään 1500-luvulle hyvin vakaina. Siten periodirajana on voitu pitää myös esimerkiksi 1570-lukua. Keskiaika jaetaan usein varhaiskeskiaikaan (noin 400–900), sydänkeskiaikaan (noin 900–1300) ja myöhäiskeskiaikaan (noin 1300–1500). Vastaava jako on omaksuttu myös Suomen historiaan. Esimerkiksi yleisesti yliopistollisena oppikirjana käytettävässä Suomen historian pikkujättiläisessä (WSOY 1987) Jouko Vahtola jakaa luvun Keskiaika neljään osaan: varhaishistoriaan (noin 1000–1150), varhaiskeskiaikaan (noin 1150–1323), sydänkeskiaikaan (1323–1397) ja myöhäiskeskiaikaan (1397–1520). Tämän jaottelu perustuu yksinomaan valtiollisen historian käännekohtiin. Keskiajan ja sen eri alajaksojen tarkka ajoittaminen voi kuitenkin olla harhaanjohtavaa, koska keskiaikaa määrittäville sosiaalisille, kulttuurisille ja poliittisille prosesseille ei yleensä voi määrittää alkamis- tai päättymisajankohtaa kovinkaan täsmällisesti. Tarkat ajoitukset historiallisille periodeille ovatkin kiinnostavia lähinnä oppihistorian kannalta; ne kertovat enemmän esittäjiensä käsityksistä historiallisesti merkittävistä tapahtumista ja rakenteista kuin antaisivat pohjaa menneisyyden mielekkäälle periodisoinnille. Useimmat nykytutkijat käyttävätkin ilmaisua keskiaika vain käytännöllisenä lyhenteenä ajanjaksolle, joka alkoi joskus 400–600-luvuilla ja päättyi joskus 1300–1500-luvuilla. Keskiajalla ei ollut mitään yhtenäistä olemusta. Kyse on vain modernista apukäsitteestä tai menneisyyttä koskevasta fiktiosta. Joitakin esimerkkejä eri maissa ja erilaisissa tieteellisissä perinteissä keskiajalle annetuista ajoituksista: :Cristopher Cellarius: 308–1453 :Yleinen: 476–1492 / 1517 :Tanska: 1047–1533 :Ruotsi: 1060–1517 :Suomi: n. 1155–1520–1527 :Viro ja Latvia: 1227–1558 :Liettua: 1387–1505 :Puola: 996–1505 :Venäjä: 880 / 1054–1533

Katso myös

- Keskiajan filosofia
- Keskiajan musiikki
- Keskiajan yliopisto
- Kiinan keskiaika Luokka:Historian ajanjaksoja Luokka:Keskiaika ja:中世 simple:Middle Ages

Filosofia

Filosofia (kr. φιλοσοφία) on noin 600-400 eaa. välisenä aikana Kreikassa syntynyt ajatteluperinne ja oppiala, joka tutkii todellisuuden perimmäistä olemusta, tiedon yleisiä ehtoja, kauneuden ja arvojen olemassaoloa, hyvän yhteiskunnan ehtoja, ihmisenä olemisen luonnetta sekä näihin kytkeytyviä yleisiä teemoja. Sana 'filosofia' on lähtöisin kreikan kielen sanoista filia ja sofia, joista ensimmäinen merkitsee rakastamista tai ystävyyttä ja jälkimmäinen viisautta. Filosofia ei siis tavoittele mitä tahansa tietoa vaan viisautta, yleistä ymmärrystä elämän ja todellisuuden syvimmistä periaatteista. Filosofian harjoittajaa kutsutaan filosofiksi.

Filosofia ja tieteet

filosofi Filosofinen tutkimus suuntautuu todellisuuden yleiseen perustaan, kysymyksiin kuten "onko todellisuus perimmältään henkeä, ainetta vai kieltä?", "Mitä tarkoitetaan arvoilla?", "Mihin yhteiskunnallinen vallanjako perustuu?", "Miten voi saavuttaa varmaa tietoa?". Tämä erottaa sen erityistieteistä, jotka tutkivat rajattuja tutkimuskohteita, esimerkiksi fysikaalisia ilmiöitä (fysiikka), historiallisia tapahtumia ja niiden vaikutuksia (historia), ihmiskehon toimintaa (lääketiede), ihmisyhteisöjen toimintaa (sosiologia) tai rakkausromaanien kerrontapoja (kirjallisuustiede). Filosofian menetelmät voivat olla luonteeltaan hyvin vaihtelevia. Filosofit pyrkivät usein analyysissään luonnontieteitä vastaavaan tarkkaan argumentointiin, mutta toisaalta on olemassa myös "julistavaa filosofiaa", jonka luonne on varsin erilainen. Yleisesti voidaan kuitenkin hahmotella, että filosofian keskeisiin metodeihin kuuluu tavallisesti täsmällinen käsitteiden käyttö, käsitteiden analyysi, kriittisyys aiemmin opittua kohtaan, itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen ja systemaattinen tutkiskelu. 1600-luvulle saakka kaikkea luontoon, ihmiseen tai yhteiskuntaan kohdistuvaa tutkimusta kutsuttiin filosofiaksi, ja vasta myöhemmin tietyt tutkimusalueet ovat erkaantuneet omiksi erityistieteikseen, esimerkiksi luonnontieteiksi, psykologiaksi ja sosiologiaksi. Erityistieteille on kehittynyt kullekin oma tutkimuskohteensa, tutkimusmenetelmänsä ja joukko tieteenalan perustana pidettäviä olettamuksia eli paradigma. Filosofian perusolettamuksien joukko on pienempi kuin erillistieteissä, joten se on alttiimpi muutokselle ja eri aikakausina ja eri filosofioissa esiintyy toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, mitä filosofia on ja mikä on sen suhde yhteiskuntaan, erityistieteisiin, uskontoon tai arvoihin. Filosofian identiteetin määrittelemisen tekee vaikeaksi juuri perusolettamuksien vähyys, sillä filosofit kiistelevät myös näistä perusolettamuksista, kuten siitä, mikä on filosofian tutkimusala ja tutkimusmenetelmät. Filosofiaa on pidetty muiden tieteiden perustana siksi, että se tutkii yleisiä tiedon hankkimisen ja tieteen ehtoja. Tästä syystä filosofisin argumentein voi kritisoida eri tieteenalojen, myös luonnontieteiden, lähtökohtia ja väittämiä. Toisaalta esimerkiksi positivistit näkivät filosofian vain luonnontieteellisen tutkimuksen apulaisena ja halusivat rajata metafysiikkaan tai arvoihin liittyvät kysymykset filosofian ulkopuolelle, teologian ja psykologian tutkimuskohteiksi. Filosofian tehtävänä voidaan myös nähdä synteesin luominen erillistieteiden tutkimustuloksista. Filosofian tekemisen ja filosofisen kirjoittamisen tapoja on useita. Esimerkiksi Platonin tapana oli kirjoittaa vuoropuheluja (dialogeja), jotka kuvasivat filosofi Sokrateen oppilaidensa kanssa käymiä filosofisia keskusteluja. Usein käytetty tapa on Aristoteleen kehittämä systemaattisen tutkielman tyyli, johon kuuluu ilmiöiden ja niihin liittyvien käsitteiden systemaattinen kuvaaminen ja jaottelu alakäsitteisiin. Jotkut filosofit, esimerkiksi Ludwig Wittgenstein varhaisfilosofiassaan, ovat käyttäneet matematiikasta lainattua menetelmää, jossa systemaattisesti esitetään väitelauseita ja niistä johdettuja lauseita. Fenomenologisessa filosofiassa pyritään kuvaamaan ilmiöitä niin kuin ne meille ilmenevät, jolloin kaunokirjallisempi tai runollisempi ilmaus on tarpeen. Useille kirjoittamisen tavoille on kuitenkin yhteistä, ettei niissä esitetä yhtä lopputulosta luonnontieteellisen tutkimuksen tapaan, vaan tarkoituksena on lisätä ymmärrystä ilmiöistä, käsitteistä ja niiden suhteista. Filosofia voidaan myös nähdä itse tieteenalana siinä mielessä, että se on järjestäytynyt yliopistoihin samoin kuin muutkin oppialat, filosofista tutkimusta tehdään samanlaisella rahoituksella kuin muutakin tutkimusta ja sitä opetetaan yliopistoissa pääaineena. Filosofia on myös suomalaisen lukion pakollinen oppiaine.

Filosofian jaottelua

Filosofian osa-alueet

Filosofian keskeisiin osa-alueisiin kuuluvat:
- Epistemologia eli tietoteoria tutkii mitä tieto on, mitä voimme tietää ja miten saamme uutta tietoa.
- Metafysiikka on se filosofian osa-alue, joka ulottuu fysiikan ja empiiristen havaintojen ulkopuolelle. Suurimman osan ontologisista teorioista voidaan katsoa olevan metafyysisiä. Myös muilla filosofian osa-alueilla on metafysiikkaa.
- Ontologia eli oppi olemassaolosta tutkii todellisuutta (sitä mitä on olemassa) käsitteellisesti. Osittain päällekkäinen metafysiikan kanssa. Epistemologian, metafysiikan ja ontologian kysymykset nivoutuvat useissa tapauksissa toisiinsa, jolloin niitä myös tutkitaan samanaikaisesti.
- Etiikka eli moraalifilosofia tutkii, mitä voidaan sanoa moraalisesta hyväksi tai pahaksi ja miten tulisi elää.
- Tieteenfilosofia on tietoteorian päälle rakentuva filosofian osa-alue, joka pyrkii määrittämään luotettavalle tieteenteolle ja päättelylle pohjan.
- Logiikka on itsenäinen tieteenala ja filosofian osa-alue, joka pyrkii muodostamaan yhtenäisen ja ristiriidattoman aksiomaattisen järjestelmän matematiikan ja muun kuvailun pohjaksi.
- Estetiikka tutkii kauneutta ja sitä, mitä voidaan sanoa kauniiksi ja taiteenfilosofia sitä, mitä taide on.
- Yhteiskuntafilosofia tutkii ihmisten järjestäytymisen myötä syntyneitä rakenteita ja suhteita.
- Poliittinen filosofia tutkii valtion, julkisen moraalin ja pakkovallan käytön oikeutuksia sekä myötäelävien ihmisten oikeuksien ja vapauksien törmäyksiä. Mitä tahansa inhimillisen toiminnan aluetta voidaan tutkia filosofisesti. On olemassa esimerkiksi erityistieteiden filosofioita (fysiikan filosofia, biologian filosofia, matematiikan filosofia), kielifilosofia, uskonnonfilosofia, historianfilosofia, oikeusfilosofia, tietoyhteiskuntafilosofia ja sukupuolen filosofia.

Teoreettinen ja käytännöllinen filosofia

Aristoteles jakoi filosofian käytännölliseen ja teoreettiseen filosofiaan. Käytännöllinen filosofia käsittelee sitä miten tulisi toimia tietyjen päämäärien saavuttamiseksi ja teoreettisen filosofian tehtävänä on kuvailla maailmaa. Useissa yliopistoissa filosofian opiskelu jaetaan edelleen teorettiseen ja käytännölliseen filosofiaan, joista edellistä opiskellaan humanistisessa ja jälkimmäistä valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Jako on kuitenkin melko sumea ja molemmissa tiedekunnissa opiskellaan kummankin filosofian alaan kuuluvia asioita.

Yleisesti filosofiasta

Aristoteles Filosofia-sanan alkuperä on kreikassa ja tarkoittaa viisauden rakastamista tai ystävyyttä. Robert Nozick jatkoi samaa perinnettä todeten, että "ainakin filosofit rakastavat tiedosta keskustelemista". Filosofia on toimintaa, jonka tavoitteena on saavuttaa totuus eli toisin sanoen saada selville miten asiat ovat. Tästä eroavia näkemyksiä ovat esittäneen muun muassa Karl Marx ja Ludwig Wittgenstein, joiden mukaan filosofia oli ennen muuta tietynlaista toimintaa (Marxille yhteiskunnallisten olosuhteiden muuttamista, Wittgensteinille käsitteellisten ongelmien purkamista). Filosofisiin ongelmiin voidaan nähdä ainakin kaksi perussyytä: # Elävät olennot saavat tietonsa ulkoisesta todellisuudesta hermosignaalien kautta. Miten todellisuuskäsityksen rakentaminen tapahtuu ja kuinka hyvin tulos vastaa ulkoista todellisuutta? Mitä on tietoisuus? # Mikä on ihmisen luoman kielen ja tietoisuuden, tai kielen ja todellisuuden välinen suhde?

Käsitteellinen ajattelu filosofiassa

Filosofisella käsitteellä tarkoitetaan sanallista avainta ajatuskokonaisuuteen tai todellisuuteen. Tyypillisesti filosofinen käsite on rajoiltaan epämääräinen ja venyttää ajattelua äärirajoille - se on tuskin koskaan yksikäsitteinen nimike jollekin täsmällisesti rajattavalle ilmiölle. Lähtökohtaisesti filosofiassa asiaa ei ole ymmärretty kun se on jollakin yhdellä tapaa ymmärretty. Käsitteellisellä ajattelulla pyritään asian valottamista prosessimaisena tapahtumana, jossa asiaan palataan uudelleen ja uudelleen eri sanoin. Länsimainen filosofinen ajattelu suosii käsitteellisyyttä ja kehittelevyyttä, eikä lyhytsanaista aforistiikkaa.

Filosofian historiaa

Pääartikkeli: Länsimaisen filosofian historia

Antiikin filosofia

Länsimainen filosofia syntyi antiikin Kreikassa. Tiettävästi ensimmäisenä sanaa "filosofia" käytti joko Pythagoras tai ateenalainen ajattelija Sokrates. Sokrateen lisäksi tärkeimpinä antiikin filosofeina pidetään hänen oppilastaan Platonia ja Platonin oppilasta Aristotelesta. Antiikin Kreikassa oli useita muitakin filosofeja ja moni ennen Sokratesta elänyt henkilö vastasi tavalla tai toisella filosofin kuvausta. Näitä henkilöitä kutsutaan esisokraatikoiksi. Filosofian historian sadan ensimmäisen vuoden aikana Ateena muodostui filosofian keskukseksi, ja sen moniin filosofikouluihin tuli oppilaita jopa Roomasta saakka. Koulut lakkautettiin myöhemmin uskonnolle vaarallisina. Filosofian syntyyn vaikutti kreikkalaisten vaurastuminen kaupankäynnin ja valloitusten myötä, jolloin jäi aikaa miettiä asioita, joista ei välttämättä ollut välitöntä käytännön hyötyä. Tietoa hankittiin sen itseisarvon vuoksi. Etua oli myös demokraattisesta valtiomuodosta ja uskonnollisesta vapaamielisyydestä. Tällöin oli mahdollista miettiä vapaasti elämän peruskysymyksiä, ja tahtonsa läpi saamiseen tarvittiin perusteluja - enää ei riittänyt syntyperään, yhteiskunnalliseen asemaan tai fyysiseen voimaan vetoaminen. Antiikin kreikan kultakauden filosofisia suuntauksia olivat muun muassa Platonin akatemialaisuus, peripateettisuus, kyynisyys, stoalaisuus ja epikurolaisuus. Siirryttäessä roomalaiselle kaudelle tärkeimmiksi muodostuivat stoalaiset, epikurolaiset ja uusplatonistiset koulukunnat. Esimerkiksi keisari Marcus Aurelius oli myös stoalainen filosofi.

Keskiajan filosofia

Keskiajan filosofia oli pääasiassa uskonnollispainotteista. Keskiaikaisissa yliopistoissa harjoitettiin ahkerasti teologiaa, ja filosofia oli alistettu teologian aputieteeksi. Yksi vallitsevista keskiaikaisista filosofisista suuntauksista oli skolastiikka, jossa Raamatun oppeja yritettiin todistaa oikeiksi järjen avulla. Keskiajan tärkeimmät filosofit olivat Augustinus, Albert Suuri ja Tuomas Akvinolainen. Aluksi keskiaikaiset filosofit yrittivät tukea Raamattua platonismilla (kuten Augustinus), mutta epäonnistumisten jälkeen monet (kuten Tuomas Akvinolainen) päätyivät aristotelismiin. Vastaavasti islamilaisessa maailmassa oppineet pyrkivät yhdistämään Koraanin opetuksia aristotelismiin. Tällaista islamilaista skolastiikka edustivat muun muassa Averroës ja Avicenna.

Uuden ajan filosofia

Uuden ajan alkaessa haluttiin vapautua dogmaattisen uskonopin ja muiden auktoriteettien vallanalaisuudesta. Sen sijaan alettiin vaatia kokemusperäistä luonnontutkimusta tiedon perustukseksi. Bacon ja Descartes aloittivat huomattavimmat oppisuunnat, empirismin ja rationalismin. Empirismiä kehittivät etenkin Englannissa Locke ja Hume. 1700-luvulla se siirtyi myös Ranskaan ja muodostui siellä sensualismiksi ja materialismiksi. Euroopan mannermaalla rationalistiset ajattelijat rakensivat 1600-luvulla tärkeimmät metafyysilliset maailmankatsomukset. Descartesin mukaan nimetyn kartesiolaisuuden lisäksi tällaista ajattelua edustivat muun muassa Spinoza ja Leibniz. Uuden käänteen filosofiassa sai aikaan Kant, jonka mielestä olevainen itsessään (Ding an sich) jää tuntemattomaksi, ja kaikki tietopuolinen tutkimuksemme koskee vain olioita sellaisina, kuin ne meille näyttäytyvät. Kantin jälkeen saksalainen spekulatiivinen filosofia, jota edustivat muun muassa Fichte, Schelling ja Hegel, ajatteli voivansa palata rohkeisiin mietiskelyihin, joissa filosofi syventymällä "hengen olemukseen" yrittää osoittaa, miten maailma on johtunut alkuhengestä. Sittemmin tieto-opilliset kysymykset kiinnittivät suuressa määrässä filosofien huomiota. Voimakkaana ja laajalle levinneenä esiintyi se mielipide, että on luovuttava yrityksistä tutkia olevaisen "olemusta" ja "alkuperusteita" sekä supistuttava vain määräämään ilmiöiden säännönmukaisuuksia. Tällaista näkemystä edustivat muun muassa Comten positivismi, uuskantilaisuus, Schuppe, Avenarius ja Mach). Englantilaista jyrkkää empirismiä edusti Mill. Myös naturalistiset suunnat, kuten materialismi (Büchner ym.) ja naturalistinen kehitysoppi (Spencer ja Haeckel), saivat kannatusta, vieden myös pessimismiin (Schopenhauer ja von Hartmann). Idealistista metafysiikkaa ovat edustaneet muun muassa Lotze, Renouvier ja tavallaan myös Fouillée.

Nykyfilosofia

Metafilosofiset näkemykset ovat kautta aikain jakaantuneet positivistisiin ja tulkitseviin koulukuntiin. Jako näkyy enemmän tai vähemmän nykyfilosofiassakin. Filosofisia koulukuntia ovat olleet muun muassa marxismi, hermeneutiikka, pragmatismi, fenomenologia, uustomismi, analyyttinen filosofia ja eksistentialismi. Nämä ovat kaikki olleet hyvin monimuotoisia suuntauksia. Jaosta analyyttiseen (loogiseen) ja mannermaiseen (elämänfilosofiseen, nykyisin ehkä lähinnä hermeneutiikkaan ja fenomenologiaan perustuvaan) filosofiaan pyritään nykyisin eroon. Mielenfilosofiakin tutkii tietoisuutta ja sen sisältöjä koulukunnista paljoa piittaamatta.

Itämainen filosofia

Pääartikkeli: Itämainen filosofia Filosofinen ajattelu on esiintynyt Intiassa ja Kiinassa jo vuosituhansia sitten lähes ilman mitään yhteyksiä eurooppalaisen filosofian historian kanssa. Vaikka intialaisten katsanto- ja ajatustapa eroaa eurooppalaisten ajatustottumuksista, niin heidän filosofiassaan on muodostunut pääasiassa samat suuret maailmanselityksen perushypoteesit kuin länsimaissakin. Intialaista filosofiaa voidaan myös parhaiten verrata länsimaiseen filosofiaan. Esimerkiksi muinainen hindulainen Nyaya-koulukunta tutki logiikkaa samalla tavalla kuin nykyaikaiset analyyttiset filosofit. Vastaavasti Carvakan koulukunta oli avoimesti ateistinen ja empiristinen. Intilainen filosofia painotti kuitenkin kokonaisten koulukuntien ja muinaisten kirjoitusten opetuksia yksittäisten filosofien sijaan. Tärkeimpiin itämaisiin filosofeihin kuuluvat Kapila, Yajnavalkya, Gautama Buddha, Akshapada Gotama, Nagarjuna, Kungfutse, Laotse (Lao Zi), Zhuang Zi (Chuang Tzu), Mengzi, Xun Zi, Zhu Xi, Wang Yangming, Dharmakirti, Sankara, Ramanuja, Narayana Guru, Vivekananda, Aurobindo ja Sarvepalli Radhakrishnan.

Katso myös

- Elämän tarkoitus
- Luettelo filosofeista
- Luettelo filosofisista koulukunnista ja opeista

Sitaatteja

"Tieteistä hallitsevin ja palvelevia tieteitä määräävämpi on tiede, joka tietää, minkä vuoksi mikin toiminta on suoritettava, toisin sanoen sen, mikä on kullekin hyvää, ja ylipäänsä sen, mikä on korkein hyvä koko luonnossa. Kaiken edellä sanotun perusteella tutkittu sana viittaa siis yhteen ja samaan tieteeseen; tämän tieteen täytyy olla teoreettista tietoa ensimmäisistä prinsiipeistä ja syistä, sillä hyvä ja päämäärä on yksi syistä." :- Aristoteles (Metafysiikka, 982b4-11) "Tiede on mitä tiedämme, ja filosofia mitä emme tiedä." :- Bertrand Russell "Mikä on filosofiani tarkoitus? Osoittaa kärpäselle tie ulos kärpäsansasta." :- Ludwig Wittgenstein

Linkkejä

- [http://www.helsinki.fi/~pylikosk/flinkit.html Filosofiaa internetissä] — Petri Ylikosken filosofialinkit
- [http://www.netn.fi/netn_linkit.html Filosofialinkkejä] — Filosofinen aikakauslehti niin&näin
- [http://www.iep.utm.edu/ The Internet Encyclopedia of Philosophy]
- [http://plato.stanford.edu Stanford Encyclopedia of Philosophy]
- [http://www.netn.fi/Muut/netn_finfil.html Suomalaisen filosofian kronikka] — Filosofinen aikakauslehti niin&näin
- [http://www.doaj.org/ljbs?cpid=15 DOAJ: Philosophy] Filosofian Open Access -aikakausjulkaisut Luokka:Filosofia Luokka:Yhteiskuntatiede ms:Falsafah ko:철학 ja:哲学 simple:Philosophy th:ปรัชญา

Arabi

Arabit eli arabialaiset (arabiaksi عرب ʻarab) ovat suuri seemiläinen etninen ryhmä. Ahtaammassa merkityksessä arabeja ovat vain Arabian nemimaalla asuvat "varsinaiset arabit", ja laajemmassa merkityksessä kaikki arabiankieliset kansat. Arabeja ovat pääasiassa Afrikan pohjois- ja itäosassa, Kaksoisvirranmaalla, Syyriassa ja Palestiinassa elävät kansat. Luoteis-Afrikassa, Sudanissa, Egyptissä ja itäisessä Afrikassa elävät kansat ovat sekakansoja. Arabeja yhdistää pääasiassa arabian kieli. Uskonnoltaan suurin osa arabeista on muslimeja ja pieni, pääosin Palestiinassa ja Libanonissa elävä vähemmistö on kristittyjä. Arabille ei ole täysin yksiselitteistä määritelmää. Ihminen voi määritellä itsensä tai hänet voidaan määritellä arabiksi etnisen alkuperän, arabian kielen tai geeniperimän perusteella. Laajin, poliittinen määritlemä käsittää kaikki Arabiliiton jäsenmaiden kansalaiset. Määritelmästä riippuen arabien määrä vaihtelee noin 200-300 miljoonan ihmisen välillä. Arabit eivät ole täysin yhtenäinen ryhmä, ja monilla ryhmillä on keskinäisiä eriamielisyyksiä. Vanhastaan jako on tapahtunut pohjois- ja eteläarabeihin, ja heimojen keskinäinen kilpailu on usein johtanut aseellisiin vihamielisyyksiin. Vastaavanlaisia vihamielisyyksiä on ollut beduiinien (paimentolaisia) ja fellahien (maanviljelijöitä) välillä.

Historia

Arabien nousu maailmanvallaksi

Vanhalla ajalla arabit elivät Arabian niemimaalla jakautuneina useisiin, keskenään kilpaileviin heimoihin. 600-luvun alussa profeetta Muhamed yhdisti suuren osan heimoista islamin uskontokunnaksi. Muhamedin appiukko Abu Bekr tunnustettiin hänen jälkeensä kalifiksi. Hän pyrki yhdistämään arabiheimoja ja valmistautumaan sotaretkelle Bysanttiin ja Persiaan. Kalifina Abu Bekr ehti ennen kuolemaansa olla kuitenkin vain kahden vuoden ajan. Abu Bekrin seuraajaksi tuli Omar I, joka hallitsi kymmenen vuoden ajan. Omar I oli kyvykäs johtaja. Hänen hallintokautensa aikana arabien valta laajeni nykyisten Syyrian, Palestiinaan, Irakin ja Egyptin alueille. Samalla arabien hallinnoimien alueiden sisäinen järjestys kiinteytyi. Hallintotapa alistettuja kansoja kohtaa oli tavallisesti lempeä, muun muassa aiempi hallintojärjestelmä yleensä säilytettiin ja virkamiehet saivat jatkaa asemissaan arabiylihallinnan alaisina. Myös islamiin kääntyminen oli vapaaehtoista, vaikkakin alistetut kansat joutuivat maksamaan veroja mikäli säilyttivät vanhan uskontonsa. Vuonna 644 Omar murhattiin. Hänen seuraajansa Othman oli valtaan astuessaan iäkäs ja pyrki vahvistamaan oman sukunsa, umaijadien, mahtia. Tällainen menettely herätti voimakasta tyytymättömyyttä, ja Othman surmattiin Muhamedin vävyn Alin johdolla vuonna 644. Ali toimi kalifina vuosina 656-661. Umaijidit eivät olleet tyytyväisiä valintaan, minkä johdosta syttyi sisällissota. Ali voitti sodan, mutta hänet ehdittiin murhata ennen sopimukseen pääsyä, javastustajia johtanut Muawija I pääsi valtaan. Alin kannattajat, šiialaiset, pitävät oikeina kalifeina vain Muhamedin sukuun kuuluvia. Uimajadia, heidän vastustajiaan, alettiin tuolloin kutsua sunniiteiksi.

Umaijadit

Vuoteen 680 vallassa ollut Muawija teki hallintokaudellaan useita hallintorakenteellisia muutoksia. Hän määräsi kalifaatin perinnölliseksi ja määräsi pääkaupungiksi Damaskoksen. Muawija teki valloituksia Välimeren saarilla, Samarkandissa ja Turkestanissa. Maakuntiin asetettiin käskynhaltijoita eli emiirejä, jotka olivat vastuussa kalifille hallinnollisista toimistaan. Ydinmaita tässä syyrialaisessa kalifaatissa olivat Egypti ja Syyria. Vuosina 685-705 vallassa ollut Abd al-Malik valloitti alueita muun muassa pohjoisessa Afrikassa ja Vähässä-Aasiassa, ja hänen seuraajansa Walid I:n aikana 705-715 oli uimajadien kalifaatin mahti äärimmillään, sillä valoittettuja alueita olivat jo Kaspian itäiset alueet, osia Etu-Intiasta, Afrikan pohjoisosa kokonaisuudessaan sekä suurin osa Espanjan alueesta. Vuonna 718 yrittivät umaijadit suurin ponnisteluin vallata Konstantinopolin siinä kuitenkin epäonnistuen. Länsipuolella Poitiers'in taistelussa vuonna 732 Kaarle Martelin voitto esti muslimivallan leviämisen Euroopassa. Noihin aikoihin arabien vallassa oli kuitenkin alue, joka ulottui Atlantilta aina Kiinaan saakka.

Abbasidit

Walid I:n seuraajat olivat heikkoja eivätkä kyenneet pitämään sisäisiä vastarintaliikkeitä kurissa. Varsingin Persiassa oli voimakasta vastustusta, sillä vaikutusvaltaiset ryhmittymät yrittivät saada persialaisia myös korkeampiin valtiollisiin virkoihin. Persialaiset olivat pääasiassa šiialaisia ja opposition johtoon nousivat Muhamedin sedästä Abbasista polveutuvat abbasidit. Oppositio huusi vuonna 749 kalifiksi abbasidi Abdallahin, ja umaijadit tapettiin. Kuitenkin umaijadi Abderrahman pääsi pakenemaan Espanjaan, jonne hän vuonna 755 perusti umaijadilaisen kalifikunnan. Abbasidien voittoa seurasi aitoarabialaisen valtion loppu. Persialaisainesten valta voimistui. Pääkaupunki siirettiin Irakiin, ja virkamiehistö muuttui koostuvaksi useista eri kansallisuuksista, johtohahmonaan kalifi. Abbasidien vallan loppuaikoina kalifilla ei ollut enää todellista valtaa, vaan hän oli ainoastaan Muhamedin sukulaisuuden perusteella asemansa saanut keulakuva. Al-Mansur, Abdallahin veli, teki valloituksia Intiassa, Kappadokiassa ja Armeniassa. Hän myös rakennutti uudelleen Bagdadin ja määräsi sen pääkaupungiksi. Vuosina 786-809 Harun ar-Rašidin ollessa kalifina, eli kalifaatti islamilaisen kulttuurin kukoistuskautta. Tuolloin muun muassa kreikkalaisten filosofien teoksia käännettiin arabiaksi ja käsityötaidot, erityisesti kudonta ja paperinvalmistus, kehittyivät. Myös kauppayhteyksiä solmiutui kaikkiin ilmansuuntiin aina Pohjoismaita, Afrikkaa ja Kiinaa myöten. Islamilainen ja hellenistinen kulttuuri yhdistyivät asteittaisesti, arabia tuli kirjallisuuden, tieteen ja uskonnon hallitsevaksi kieleksi. Itäisillä alueilla tieteen pääpaino oli matematiikassa, alkemiassa, tähtitieteessä ja lääketieteessä. Merkittävimpiä tiedemiehiä olivat matemaatikko al-Khwarizmi (teokset Aritmetiikka ja Algebra) ja tähtieteilijä al Battani, latinalaiselta nimeltään Albategnius, joka havainnoi taivaankappaleiden liikkeitä. Alkemian tunnetuin edustaja oli Djabir ibn Hajjan, latinalaiselta nimeltään Geber. Arabien alkemia ei ollut sama asia kuin yleisesti tunnettu, vaan se vastasi osin nykyajan kemiaa. Kehittynein tiede arabeilla oli kuitenkin lääketiede. Tunnetuimpia lääkäreitä olivat ar-Razi ja ibn Sina, jotka olivat aikakauden edistyneimpiä, myös siinä mielessä, että asennoituivat asioihin myös kriittisesti. Arabien tieteen kehitys loppui ulkonaisten vastoinkäymisten sekä uskonnon vastavaikutuksen seurauksena.

Arabien maailmanvallan loppu

Harun ar-Rašid määräsi valtakunna jaettavaksi poikiensa kesken, ja sai aikaan näin uusia sisäisiä ristiriitoja. Moniet kaukaisten alueiden maaherrat julistivat itsensä alueidensa itsenäisiksi hallitisjoiksi. Kalifi al-Mu'tasim billah, joka hallitsi vuosina 833-842, siirtyi asumaan Samarraan ja käytti turkkilaisia palkkasotureita. Palkkasoturipäälliköt olivat "emiirien emiireitä", ja he saivat niin paljon valtaa, että pystyivät nimittämään ja erottamaan kalifeja. Vuosina 870-892 hallinnut kalifi Al-Mutamid kukisti turkkilaissoturien henkivartioston ja palasi takasin Bagdadiin. Egypti irrottautui maaherransa Ahmed ibn Tulunin johdolla kalifien vallasta. Sittemmin valta Egyptissä siirtyi ihšidideille ja fatimideille, jotka mainitsevat polveutumansa Fatimasta, Muhamedin tyttärestä. Persiassa ja Mesopotamiassa valtaan nousivat bujidit, ja vuonna 1055 vallan anastivat seldšukit. Vuonna 1258 al-Mustasimin toimiessa Bagdadin kalifina, hyökkäsivät idästä mongolit johtajanaan Hulagu. Hulagu teki täydellisesti lopun abbasidien maallisesta vallasta. Vuonna 1517 joutui viimeinen abbasidikalifi luopumaan vallastaan, kun Turkin sulttaani Selim I valloitti Egyptin.

Espanjan kalifaatti

900-luvulla eräs Espanjassa elänyt Abderrahmanin jälkeläinen julistautui kalifiksi. Espanjan kalifaatin pääpaikkoja olivat Toledo ja Córdoba, ja alue oli varsinkin vuosina 912-961 Abderrahman III:n valtakaudella kultturillaan ja hyvinvoinnillaan Euroopan kehittyneintä. 1000-luvulla Espanjan kalifaatti rappioitui sisäisten ristiriitojensa seuraukseana, ja lopullisesti siitä tekivät lopun kristittyjen tunkeutuminen alueelle. Vuonna 1085 Toledo menetettiin Kastilialle. Vuonna 1100-luvulla arabialaiset maurit, johtajinaan almoravidien suku, valloittivat Espanjan maurilaisen osan. Apua he saivat afrikkalaisitlta berberisukuisilta islamilaisilta uskonveljiltään. Myöhemmin Afrikasta tulleet almohadit kukistivat almoravidit. Vuonna 1212 Aragonia kukisti almohadit Las Navas de Tolosan luona. Sittemmin myös Granadan kalifikunta, viimeinen maurien valtakunnoan osa, tunnusti Kastilian ylivallan.

Katso myös

- Arabimaailma
- Arabiliitto
- arabian kieli Luokka:Kansat als:Araber ko:아랍인 ja:アラブ人

Konstantinopoli

Bysantti oli muinainen kreikkalainen kaupunki. Nykyään se tunnetaan nimellä Istanbul ja se on tunnettu myös nimellä Konstantinopoli. Kaupunki perustettiin vuonna 667 eaa, ja sen kreikkalainen nimi oli Byzantion (Βυζάντιον). Rooman keisari Konstantinus Suuri huomasi kaupungin sijainnin Bosporinsalmen rannalla kolmiomaisen niemen kärjessä. Kaupunkia ympäröi kahdelta puolelta meri ja maapuolelta vahvat muurit. Konstantinus laajensi kaupunkia, rakennutti uudet muurit ja teki siitä Rooman valtakunnan uuden pääkaupungin. Hän oli nähnyt kaupungin sijainnin unessa ja halusi tehdä siitä Uuden Rooman. Kaupunkia alettiin kutsumaan Konstantinuksen kuoleman jälkeen lähtien Konstantinopoliksi ("Konstantinuksen kaupunki"), ja siitä tuli Itä-Rooman pääkaupunki. 330-luvulta lähtien, turkkilaisten valloitukseen asti Konstantinopoli oli itäisen Rooman, Bysantin, pääkaupunki ja Euroopan tärkein uskonnollinen ja kulttuurillinen keskus. Renessanssin aikana alettiin Roomaan valtakuntaa kutsua nimeltä Bysantti siitä hetkestä, kun valtakunnan läntinen puoli romahti. Bysantin (kaupungin ja valtakunnan) asukkaat kutsuivat itseään roomalaisiksi aina Konstantinopolin menetykseen saakka. Vuosina 1204-1261 kaupunki oli katolisten ristiretkeläisten vallassa ja se oli latinalaisen keisarikunnan pääkaupunki. latinalaisen keisarikunnan Vuonna 1453 turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin, joka turkin kielellä tunnettiin Istanbulina, kuten suomen kielessä Stockholm Tukholmana. Kaupungin nimeä ei varsinaisesti ole vaihdettu. Anekdoottina kerrotaan, että kaupungin uusi nimi olisi tullut siitä, että turkkilaiset kysyivät "mihin tie vie?", ja kreikkalaiset vastasivat: eis teen polis ("kaupunkiin").

Katso myös

- Konstantinopolin piiritys
- Bysantin valtakunta Luokka:Bysantin valtakunta Luokka:Rooman valtakunnan kaupungit ko:비잔티온 ja:ビュザンティオン

1453

Tapahtumia

- 29. toukokuuta - Bysantin valtakunta romahtaa kun Turkkilaiset valtaavat Konstantinopolin.
- Satavuotinen sota päättyi

Syntyneitä

Kuolleita

- 29. toukokuuta - Bysantin viimeinen keisari Konstantin XI. Luokka:1400-luku ko:1453년

Johann Gutenberg

Johannes Gensfleisch zur Laden zum Gutenberg (s. 1398 - k. 3. helmikuuta 1468) oli saksalainen metallityömies ja keksijä. Hänet tunnetaan ensimmäisen kirjapainokoneen kehittämisestä. Hän kehitti myös metalliset irtokirjakkeet, joita voitiin käyttää useaan kertaan painettaessa sivuja. Keksintö antoi mahdollisuuden nopeaan painotyöskentelyyn ja tiedon valtavaan lisääntymiseen renessanssiajan Euroopassa, jossa tähän asti kirjat oli kopioitu käsin.

Katso myös

- Gutenbergin Raamattu Gutenberg, Johann Gutenberg, Johann ms:Johannes Gutenberg ja:ヨハネス・グーテンベルク simple:Johann Gutenberg th:โยฮัน กูเตนแบร์ก

Kirjapainotaito

Kirjapainotaito tarkoittaa täysin samanlaisten painotuotteiden (kirja, lehti, juliste) tekemisen taitoa. Ennen kirjapainotaitoa tekstien monistaminen tapahtui käsin kirjoittamalla. Tällöin kirjat olivat harvinaisia, kalliita ja virheille alttiita.

Historia

Kirjapainotaito on kiinalaisten keksimä. Euroopassa sen edeltäjänä on puupiirrospaino, jossa kirjapainotuotteita tehtiin kaivertamalla sivu (tai kuva) puulevylle ja käyttämällä sitä monistamiseen. Näin tehtiin muun muassa pyhimystenkuvia selityksineen (ns. biblia pauperum). Kirjapainotaidon ensimmäinen mullistus oli irtokirjasimien keksiminen 1400-luvulla, jolloin samaa kirjasinta voitiin käyttää yhä uudelleen ja uudelleen monien ja erilaisten kirjapainotuotteiden tekemiseen. Kirjapainotaidon eurooppalaisena keksijänä pidetään Johann Gutenbergiä. Hän alkoi valaa kirjasimia metallista. Irtokirjasimet nopeuttivat sivun tekemistä oleellisesti verrattuna siihen, että jokainen sivu olisi kaiverrettu erilliseksi puu- tai metallilevyksi. Irtokirjasimet vähensivät myös virheitä, kun kirjasta otettiin uusia painoksia: virheet oli helppo korjata seuraavaan painokseen. Käsinkirjoitetussa kirjassa tilanne oli täysin päinvastainen: kymmenennessä painoksessa oli todennäköisesti paljon enemmän virheitä alkuperäiseeen käsikirjoitukseen verrattuna. Gutenbergin ja hänen liikekumppaninsa J. Fustin apulainen P. Schöffer paransi kirjasinten valantaa ja painomustetta. Vuonna 1462 sekä Gutenbergin että Fust-Schöfferin kirjapainot paloivat. Tästä seurasi työmiesten hajaantuminen Euroopan eri maihin ja samalla kirjapainotaidon leviäminen. Ensimmäinen Ruotsissa painettu kirja on vuodelta 1483. Vanhin Suomea varten tilattu painettu kirja on vuonna 1488 Lyypekissä painettu Missale Aboense, ja ensimmäinen suomenkielinen kirja Tukholmassa vuonna 1542 tai 1543 painettu Mikael Agricolan Abckiria. Suomen vanhimmat kirjapainot perustettiin vuosina 1642 ja 1668 Turkuun, kolmas vuonna 1689 Viipuriin. Kirjapainotaito teki tiedon monistamisesta nopeaa ja ennen kaikkea halpaa. Kirjapainotaitoa on sanottu maailman suurimmaksi keksinnöksi. Kirjapainotaidon merkitys on mm. siinä, että systeemin käyttäytymiseen vaikuttaa sen saama input-tieto. Kirjapainotaito mahdollisti tämän input-tiedon ensimmäisen laajan ja kestävän monistamisen, siis ihmisen käsityksen muokkaamisen itsestään ja maailmasta ympärillään.

Painotekniikka

- Kohopaino
- Offset
- Syväpaino
- Flexo
- Arkkipaino (paino erillisille arkeille)
- Rotaatio (painetaan rullapaperille)
- Painolevyt
- Filmit
- Valottaminen
- Syövyttäminen
- Paperilaadut

Lähteitä

- [http://www.oulu.fi/historia/sundin/bossesundin6.htm "Kaikkien aikojen keksintö"] Bosse Sundin: "Teknologia ja ihminen - historiallinen katsaus", luku VI

Katso myös

- Inkunaabeli
- Frenckellin kirjapaino Luokka:Kirjapainotaito ja:印刷

Italia

Italia on eteläeurooppalainen valtio. Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 58 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta, Slovenia sekä kääpiövaltiot San Marino, Vatikaani ja Maltan ritarikunta. Italian pääkaupunki on Rooma. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Napoli, Milano, Firenze, Torino ja Venetsia. Italiassa puhutaan pääasiassa italiaa. Tärkein uskontokunta on katolisuus. Italia on EU:n ja NATOn perustajajäsen. Italian tämänhetkinen pääministeri on Silvio Berlusconi ja presidentti Carlo Azeglio Ciampi.

Historia

Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi lopullisesti, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin, ja osaa aluetta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös viikingeillä oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta. Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävalta–Unkarilta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti sitten Sisilian ja Napolin kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset ruhtinaskunnat liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin. Torino, jo Sardinian kuningaskunnan pääkaupunki, tuli Italian valtion ensimmäiseksi pääkaupungiksi. Saksan–Itävallan sotaan osallistumalla Italia valtasi Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Ranskan–Saksan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan. Itsenäinen Italia pyrki sitten suurvaltojen joukkoon, mutta jäi vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään "pieneksi suurvallaksi". Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta–Unkarin kanssa (kolmiliitto). Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi kuitenkin aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta–Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liiettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muodostivat Italiasta yksipuoluediktatuurin. Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Albaniasta tehtiin myös Italian satelliittivaltio ja se liitettin osaksi Italiaa huhtikuussa 1939. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikku hiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toisen maailmansodan Italia aloitti julistamalla sodan Ranskalle ja Iso-Britannille 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtävään hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta kuitenkin Britannia tunkeutui Italiaan 1943, mikä pakotti pian Italian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta. Sodan jälkeen Italian valtiomuoto muutettiin 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi.

Politiikka

Maaliskuun 1994 parlamenttivaaleissa ylivoimainen voittaja oli vaaliliitoksi perustettu Vapauden liitto (Polo della Libertá), jonka muodostivat mediamoguli Silvio Berlusconin perustama Eteenpäin Italia (Forza Italia, FI), äärioikeistolainen Kansallisliitto (Alleanza Nazionale, AN) ja Pohjois-Italialle itsehallintoa vaatinut Pohjoisen liitto (Lega Nord, LN). Berlusconi muodosti oikeistolaisen koalitiohallituksen, johon edellä mainitut puolueet osallistuivat. Hallitus kaatui jo joulukuussa 1994 Berlusconiin kohdistuneiden lahjusepäilyjen takia. Vuoden 2001 vaaleissa Berlusconin johtama "Vapauksien talo" (Casa delle Libertà) -koalitio selvityi voittajaksi, ja Berlusconi sai muodostaa toisen hallituksensa. Forza Italia sai maan parlamentin ylähuoneesta, senaatista (Senato della Repubblica), 82 paikkaa 315:stä ja alahuoneesta, edustajainhuoneesta (Camera dei Deputati), 189 paikkaa 630:stä. Suurin oppositiovoima on keskustavasemmistolainen "Oliivipuu" (Uniti nell'Ulivo) -koalitio, jonka suurin puolue on sosiaalidemokraattinen "Vasemmistodemokraatit" (Democratici di Sinistra). Suhteellisen vaalitavan ansiosta parlamentissa on edustettuina myös lukuisia pienempiä ryhmiä. Berlusconia vastaan käyty lahjusoikeudenkäynti keskeytettiin kesäkuussa 2003, kun parlamentti äänesti uudesta laista, joka takasi oikeudellisen koskemattomuuden poliitikoille ja tuomareille. Heinäkuun alussa 2003 Berlusconi aiheutti kohua maailmalla sanomalla häntä arvostelleelle saksalaiselle europarlamentaarikolle, Martin Schulzille, että tämä sopisi hyvin tekeillä olevaan italialaiselokuvaan keskitysleirin vartijan rooliin. Vuoden 2003 paikallisvaaleissa ja 2004 eurovaaleissa Berlusconin johtama hallituskoalitio on kärsinyt tappioita.

Aluejako

Pääartikkeli: Italian alueet Italia jakautuu hallinnollisesti 20 alueeseen (regione), jotka jakautuvat edelleen maakuntiin (provincia) ja nämä kuntiin (comune). Maakunnat on useimmiten nimetty hallintopaikkakuntansa mukaan. Italian alueet: Tähdellä merkityillä alueilla on itsehallinnollinen asema
Maantiede
Italian alueet Italian alueet Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on lähes koko Välimeren pituinen kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppien vuoristoon sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian kanaaleihin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Sisilia ja Sardinia, Välimeren suurimmat saaret sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna. Napolin kaupungin edustalla on Vesuviuksen tulivuori. Italia tunnetaan ulkomuotonsa vuoksi "Saapasmaana".
Talous
Italiassa on muun muassa öljy-, maakaasu-, rautamalmi-, kivihiili-, elohopea-, rikki-, suola- ja marmoriesiintymiä, mutta kaikkiaan luonnonrikkauksia on vain vähän. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on 40 %, ja se työllistää 32 % työikäisestä väestöstä. Teollisuuskeskukset keskittyvät maan pohjoisosaan, mikä johtuu hyvistä markkinointiyhteyksistä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, alppijokien vesivoimasta ja maataloudesta saatavista raaka-aineista. Italiassa tuotetaan kone- ja konepajateollisuuden perinteisiä tuotteita kuten laivoja, moottoriajoneuvoja, konttorikoneita, elektroniikkaa, maatalouskoneita ja rautatiekalustoa. Automerkeistä kuuluisimmat ovat torinolainen FIAT ja Ferrari. Lisäksi Italiassa on muun muassa teräs-, elintarvike-, tupakka-, huonekalu- ja kemianteollisuutta. Italia, erityisesti Milano, on tunnettu muodin kotimaana, ja italialaiset asusteet ja kengät ovatkin maailmankuuluja. Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja moottoriajoneuvot, tekstiilit, kengät ja kemianteollisuuden tuotteet sekä viinit, oliiviöljy, hedelmät ja vihannekset. Huomattavimmat kauppasatamat ovat Genova, Augusta, Trieste, Venetsia ja Taranto. Kansainvälisiä lentoasemia on 25. Italiassa käy joka vuosi yli 50 miljoonaa turistia. Alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on enää kolme prosenttia, ja sen piirissä työskentelee kahdeksan prosenttia työvoimasta. Maanviljely keskittyy Pohjois-Italian alangolle, jossa viljellään muun muassa vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä. Alueella tuotetaan myös merkittävästi rehua ja maitotaloustuotteita. Keski- ja Etelä-Italiassa kasvatetaan etupäässä lampaita ja vuohia. Italia on maailman suurin viinirypäleiden ja viinin tuottaja. Maan eteläosassa viljellään sitrushedelmiä, tomaatteja ja oliiveita. Pohjoisen Friulissa ja Lombardiassa viljellään silkkiäispuita, mutta niiden kasvatus on vähentynyt keinokuitujen käytön yleistyessä. Rannikolla muun muassa sardiinien, sardellien ja tonnikalan kalastus on tärkeä elinkeino. Ennen Euroopan yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtymistä Italian rahayksikkö oli Italian liira (ITL, ₤ ), 1 000 liiraa oli noin kolme markkaa eli 50 senttiä.
Kielet
Italian virallinen kieli on italia, mutta vielä 100–200 vuotta sitten sitä osasi vain murto-osa kansasta. Italian kielen loi suurelta osin Dante Alighieri toscanalaismurteiden perusteella 1300-luvulla. Vasta Mussolini vakiinnutti Italian kielen valta-aseman. Paikallisesti virallinen asema Italiassa on saksalla (Etelä-Tiroli, 280 000 puhujaa) ja ranskalla (Aostan laakso, 115 000 puhujaa, joista osa puhuu pikemminkin läheistä frankoprovensaalia). Vain Italiassa käytettyjä paikallisia kieliä ovat friuli (550 000 puhujaa), ladino (35 000 puhujaa) ja sardinia (miljoona puhujaa). Katalaania Italiassa puhuu noin 20 000 puhujaa ja oksitaania noin 50 000 puhujaa. Jo keskiajalla Italiaan on muuttanut paljon albaniankielistä väestöä (100 000 puhujaa) ja jo historiallisista ajoista Sisiliassa ja Etelä-Italiassa on puhuttu paljon kreikkaa (nykyisin 11 000 puhujaa). Itärajalla puhutaan myös naapurimaiden kieliä: kroatiaa (2 000 puhujaa) ja sloveniaa (75 000 puhujaa). Näiden vakiintuineiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa on romaneja, joilla on oma kielensä. Historiallisesti tunnettuja Italian niemimaalla puhuttuja kieliä ovat latina ja etruskien kieli.
Merkittävimmät luonnonvarat

- elohopea
- potaska
- marmori
- rikki
- kivihiili
- kala
Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- tekstiilit
- autot
- viini
Katso myös

- Italian taide
- Italian maatalous
- Italialainen keittiö
Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=43.484032,12.077433&spn=14.152961,32.431641&z=12&t=h&hl=en Italia Google Mapsissa] Luokka:Italia als:Italien ms:Itali zh-min-nan:Italia ko:이탈리아 ja:イタリア simple:Italy th:ประเทศอิตาลี fiu-vro:Itaalia

Kapitalismi

Kapitalismi on Max Weberin kehittämän määritelmän mukaan (General Economic History, 1927): Talousjärjestelmä, joka perustuu:
- henkilökohtaisesta tai perheen taloudesta erotettuihin kirjanpitoa ylläpitäviin yrityksiin,
- vapaisiin markkinoihin, jotka ovat avoimet sosiaalisesta asemasta riippumatta,
- kehittyneen teknologian käyttöön, erityisesti suuryrityksissä, jotka tarvitsevat runsaasti sijoituspääomaa,
- tasa-arvoon lain edessä perustuvat oikeusjärjestelmä, joka takaa yksityisen omistusoikeuden
- joustavat työmarkkinat, jotka takaavat sosiaalisen liikkuvuuden, ilman orjuutta tai maaorjuutta ja lakiin perustuvia tai institutionaalisia rajoituksia, kuten minimipalkkoja tai ammattiyhdistyksiä
- osakkeiden julkinen kauppa, jolla kerätään suuria määriä sijoituspääomaa. Yksikään talousjärjestelmä ei ole ikinä saavuttanut näitä kaikki vaatimuksia täydellisinä. Huolimatta siitä, että "kapitalismi" on "ismi", se ei ole ideologia tai liike, vaan tuotannon tapa. Usein kapitalismi rinnastetaan suoraan markkinatalouteen. Sanan "kapitalismi" suomennokseksi on myös ehdotettu sanaa pääomatalous.(kuka?) Edellämainittujen käsitteiden käytöstä ei olla kuitenkaan yksimielisiä.

Historiaa

Marxilaisen näkemyksen mukaan kapitalismi kehittyi alun perin käsi kädessä käsityöläisperinteestä nousevan teollisuustuotannon myötä ja kapitalismi edusti uudenlaista tuotantotapaa suhteessa orjayhteiskunnan ja feodalismiin maanviljelykseen ja maanomistukseen.[http://www.valt.helsinki.fi/staff/ptkettun/sosialismi04/luento3.html] "Kapitalismi"-sanan keksi William Makepeace Thackeray 1800-luvun puolivälin tienoilla. Nykyaikaisen kapitalismin instituutiot, korporaatio, pörssit ja kauppaliitot syntyivät jo sydänkeskiaikana vuosina 1000–1300. (katso myös: Hansaliitto). Kapitalismi on saattanut syntyä ilmiönä noin 200 vuotta vuoden 1349 Mustan surman jälkeen. Tarkka ajoitus on kuitenkin heikolla pohjalla, koska se mitä kapitalismiin tarkalleen ottaen kuuluu on hankala määritellä. Rahaa ja rahoituslaitoksia on ollut olemassa muinaisessa Foinikiassa ja Intiassa ja Kiinassa jo vuosisatoja, mutta modernin kapitalismin synty Länsi-Euroopassa on kuitenkin kiistatonta. Tuotantovoimaa alettiin suunnata tuotantokapasiteetin parantamiseen edellisten vuosisatojen pyramidien ja katedraalien rakentamisen sijaan. Kiistely siirtymisen tapahtumisesta feodalismista kapitalismiin kävi vilkkaana etenkin marxilaisten keskuudessa, koska se muodostaa pääkohdan marxilaisessa historian teoriassa. Kapitalismin synnylle on esitetty sisäisiä ja ulkoisia syitä: maaorjuuden heikkeneminen rahatalouden myötä ja itsevaltiuden kasvu, jolloin feodaaliruhtinaiden valta väheni. Ulkoisia syitä ovat törmäys islamin kanssa ja uusien kauppareittien etsiminen entisten katkettua (silkkitie), tykin keksiminen, jolloin kauppalaivat saattoivat purjehtia turvassa pidemmälle kotisatamastaan. Max Weber esitti teoksessaan "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki", että kapitalismin syntyy vaikutti kalvinismin ennaltamääräämisoppi, jonka mukaan taivaaseen pääsyyn ei voinut itse vaikuttaa, mutta maallinen menestys oli osoitus kuulumisesta pelastuvien joukkoon. Tämä synnytti taloudellisen järjestelmän, joka myöhemmin jatkoi olemassaoloa uskontoon perustuneesta synnystään riippumatta. Länsi-Euroopassa 1700-luvulle, Itä-Euroopassa kauemmin, kapitalismi vallitsi feodalismin kanssa rinnan. Aateliston valta perustui etuoikeuksiin ja verotusoikeuteen, maanomistukseen ja maanviljelijöiltä perittyyn maanvuokraan. Kuitenkin raha, markkinat, sopimukset, omistusoikeus ja yhtenäinen laki (vuodesta 1648) alkoivat olla yleisiä. Teollisuustuotanto sekä valistusajattelu mullistivat talouden ja ajattelun rakenteet ja lisäsivät porvariluokan valtaa ja asemaa. Höyrykone mullisti tuotannon ja kapitalismin kehitys siirtyi kaupasta teollisuuteen. Teollistumisesta tuli synonyymi kapitalismin kanssa. Englannin 1770-luvun teollista vallankumousta seurasivat muut kahden seuraavan vuosisadan aikana. Tämä talouden ja vallan muutos johti suuriin mullistuksiin; väestönkasvu, liikenneyhteyksien ja kommunikaation nopeutuminen. Amerikan vallankumous ja sen seuraajat kuten Ranskan suuri vallankumous olivat kansan, etenkin porvarien kapinoita monarkiaa ja verotusta, yleensä myös mm. aatelin ja kirkon etuoikeuksia vastaan. Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat pyyhkivät feodalismin jääneet pois. 1800-luvun liberalismin piirteisiin kuuluivat vapaakauppa, kulta rahan arvon takeena, tasapainoiset budjetit ja minimaalinen köyhäinapu. Perheen rikkoutuminen tuotannon perusyksikkönä ja ihmisten siirtyminen kaupunkeihin johti sosiaalisiin mullistuksiin. Erilaiset utopistit ja nostalgikot haaveilivat paremmasta maailmasta. Syntyi sosialismi, josta tuli vastavoima ja uudistusliike kapitalismille. Samaan aikaan syntyivät ensimmäiset ammattiyhdistysliikkeet. Ammattiyhdistykset ja joukkovoima olivat voimakas vaikuttaja, mikä johti työsuojelun ja sosiaaliturvan syntyyn. Länsimaat kokivat 1800-luvulla suhdannevaihteluja sekä maailmansotien välillä vuonna 1929 alkaneen suuren laman, joka osoittautui vakavaksi kapitalismin kriisiksi. Kollektivistinen Neuvostoliitto ja korporativistiset Saksa ja Italia olivat laman runtelemille Euroopan valtioille merkittävä kilpailija. Talouden vaihteluja pyrittiin tasaamaan valtion talouden, mm. investointien kautta. Tämän tyyppisen ajattelutavan teorisoi John Maynard Keynes. Vanhemman talousteorian ja Keynesin ajatusten pohjalta muokattiin näiden kahden synteesi, jota kutsutaan keynesiläisyydeksi. Hyvinvointikapitalismi Yhdysvalloissa New Dealin mukana ja Britanniassa toisen maailmansodan jälkeen palauttivat luottamusta kapitalismiin. Keynesiläisyyden täystyöllisyys näytti pysyvältä ratkaisulta ongelmiin. Keynesiläisyyttä kritisoi esimerkiksi monetarismin isä, Milton Friedman 1950-luvun lopulla. Perinteisestä keynesiläisyydestä pitkälti luovuttiin taloustieteessä 1970-luvulla, jolloin monet teollisuusmaat olivat taloudellisesti vaikeassa tilanteessa inflaation ja työttömyyden noustessa samanaikaisesti. Vaikka keynesiläisyyden eri versioilla on yhä kannattajia, 1970-luvulta lähtien taloustieteen valtavirta on siirtynyt uusklassiseen taloustieteeseen. Radikaalimpia oikeistolaisia näkemyksiä edustavat monetarismi, itävaltalainen taloustiede ja uusi klassiseen koulukunta. Margaret Thatcher ja Ronald Reagan yksityistivät valtion omistamia yrityksiä, vähensivät verotusta ja sääntelyä sekä uudistivat hyvinvointivaltiota. (kts. uusliberalismi) 1900-luvun alussa syntyneet monikansalliset yhtiöt nousivat uuden globaalin kapitalismin keulakuviksi. Itä- ja Keski-Euroopan maiden vapautuminen sosialismista 1989–1991 vähensi oleellisesti sosialistisen suunnitelmatalouden mainetta ja teki kapitalismista useimpien maiden johtajien silmissä ainoan varteenotettavan talousjärjestelmän. 1990-luvulta eteenpäin kapitalistiset piirteet lisääntyivät entisestään useiden maiden kansantalouksissa. Tämä tapahtui erilaisten talouden liberalisointitoimien kautta.

Teoriaa

Kapitalismille on tunnusomaista, että jokainen on itse vastuussa toimeentulostaan. Kansalaisilla on oikeus vapaasti päättää ammatistaan, työpaikastaan ja taloudellisesta toiminnastaan. Kapitalismin perusajatuksiin kuuluu yksityisomistus. Yksityinen omistus merkitsee, että yksityishenkilöt tai heidän vapaaehtoisesti muodostamansa yksityiset yritykset, yhdistykset tai muut yhteisöt omistavat tuotannon tekijät ja palkkaavat työvoimaa. Yksityisomistukseen kuuluu oikeus päättää omaisuudestaan, siis esim. käyttää, myydä, lahjoittaa. Liberaalissa kapitalismissa taloudelliset toimijat kilpailevat valtion korkeintaan vähän rajoittamilla vapailla markkinoilla lain rajoissa. Yksityisestä omistusoikeudesta ja vapaista markkinoista seuraa taloudellista kilpailua. Kapitalistisessa taloudessa on työnjakoa ja erikoistumista, jossa jokainen henkilö ja yritys voi erikoistua parhaiten osaamaansa. Kapitalistinen talous ei kuitenkaan merkitse ns. täydellistä kilpailua, jolla taloustieteen määritelmän mukaan tarkoitetaan vapaan kilpailun lisäksi tuotteiden homogeenisuutta, yritysten äärimmäisen suurta määrää ja pientä kokoa (markkinoilla toimijoiden atomistisuus) ja informaation täydellistä ja äärimmäisen nopeata välittymistä ja ulkoisvaikutusten olemattomuutta. Kapitalismissa tavaroiden ja palveluiden markkinoiden lisäksi vaaditaan esimerkiksi arvopaperimarkkinat ja pääomasijoittamista, muun muassa koska yritystoimintaan on kerättävä suuria määriä pääomaa. Kapitalismia kannattavien mukaan kapitalismi merkitsee vapautta toteuttaa halujaan lain rajoissa. Valtion tulisi eräiden radikaalien kapitalismin kannattajien mielestä sekaantua vain minimivaltion ylläpitoon, jolla pidetään yllä omistusoikeus, henkilökohtainen koskemattomuus ja sopimukset. Heidän mukaansa kapitalismi merkitsee vapautta toteuttaa halujaan lain rajoissa. Valtion tulisi sekaantua vain, joidenkin mukaan ainoastaan, lakijärjestelmän ylläpitoon, jolla pidetään yllä omistusoikeus ja sopimukset. Anarkokapitalistit vastustavat kuitenkin valtion kaikenlaista toimintaa. Kapitalismia ovat puolustaneet esimerkiksi Milton Friedman kirjassaan ”Capitalism and Freedom” ja Ayn Rand kirjassaan ”Capitalism: The Unknown Ideal”.

Näkemyksiä

Kapitalismilla on ollut työväenliikkeessä aina kielteissävytteisiä vivahteita. Siihen yhdistetään usein pääoman ylivalta ja riisto. Karl Marxin mukaan kapitalismi on kuitenkin edistyksellinen ja välttämätön kehitysvaihe. Marxin seuraajat taas ovat jakautuneet niihin, jotka näkevät kapitalismin välttämättömänä ja edistyksellisenä, sekä toisaalta niihin, jotka näkevät kapitalismin yksinomaan negatiivisena. Nykyisten sosialistien mukaan kapitalismille luonteenomainen piirre on riskien ulkoistaminen, jossa yritystoiminnan toteutuneet riskit (esim. ympäristöriskit, työttömyys) siirretään yhteiskunnan maksettavaksi, mutta voitto jaetaan omistajien kesken.

Lähteitä

- Meghnad Desai "Capitalism", The Oxford Companion to the Politics of the World, 2e. Joel Krieger, ed. Oxford University Press Inc. 2001.
- Clive H. Lee "capitalism" The Oxford Companion to British History. Ed. John Cannon. Oxford University Press, 1997.

Katso myös

- Kehityskritiikki
- Laissez faire
- Markkinatalous
- Vapaakauppa Luokka:Talous ja:資本主義 th:ทุนนิยม

Katolisuus

Katolisuus tarkoittaa katolisen kirkon uskoa ja käytäntöä sekä niiden noudattamista. Sana tulee kreikan sanasta katholikein (καθολικην), joka tarkoittaa "yleistä" tai "universaalia". Rooman valtakunnan eri osiin muodostui katoliseksi kutsutusta valtionkirkosta useita uskontokuntia, jotka pitävät itseään tämän alkuperäisen kirkon jälkeläisinä. Näistä selkeästi yleisin tunnetaan nykyisin katolisena kirkkona.

"Yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen"

Antiokian piispa Ignatius on tiettävästi ensimmäinen, joka käytti ilmaisua "katolinen kirkko" viitaten ilmaisullaan kaikkiaan kristittyihin kirjeessään Smyrnän kristityillen noin vuonna 107. Ilmaisulla katolinen tarkoitetaan yhtä, yhtenäistä ja alkuperäistä Kristuksen ja apostolien perustamaksi ajateltua kirkkoa. Tämä ajatus näkyy tärkeimmissä uskontunnustuksissa, kuten apostolisessa uskontunnustuksisessa sekä Nikean uskontunnustuksessa. Yksi keskeisimpiä ajatuksia katoliselle kirkolle on ajatus siitä, että paavius perustuu Pietarin perinnölle (Matt. 16:18).

Katoliset

Katolinen kirkko on ylivoimaisesti suurin kristillisistä kirkoista ja kirkkokunnista. Katolilaisia on yhteensä noin 1,1 miljardia, enimmäkseen Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Amerikassa, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Lisäksi monissa Afrikan maissa sekä mm. Irlannissa ja Filippiineillä väestön enemmistö on katolilaisia. Suomessa katolilaisia on lähes 10 000.

Kirkon organisaatio

Katolinen kirkko on yhtenäinen verrattuna protestanttisiin, ortodoksisiin tai ns. orientaalisiin kirkkoihin. Yhtenäisyyden tärkeimpänä takaajana on paavi. Kirkon usko, sakramentit (joita on seitsemän) ja hallinto ovat kaikkialla samat ja muuttumattomat. Liturgian luonne kuitenkin vaihtelee maantieteellisesti, ja roomalaiskatolisten eli latinalaista jumalanpalvelusjärjestystä eli riitusta käyttävien paikalliskirkkojen lisäksi katoliseen kirkkoon kuuluu kreikkalaiskatolisia eli bysanttilaisia paikalliskirkkoja, joiden erilaiset jumalanpalvelukset ovat pitkälti identtisiä ortodoksisten kirkkojen liturgiatyyppien kanssa. Suomessa katolisuus samaistetaan usein roomalaiskatolisuuteen, ja nimitystä "kreikkalaiskatolisuus" käytettiin erityisesti vielä 1900-luvun alkupuolella ortodoksisuudesta sanan erityismerkitystä huomioon ottamatta. Paavi hallitsee Vatikaanivaltiota Roomassa. Paavilla on huomattava arvovalta myös monien ei-katolilaisten kristittyjen joukossa.

Sakramentit

Katolisen kirkon usko rakentuu seitsemän sakramentin ympärille. Kreikankielinen sana mysterion on käännetty latinaksi sacramentum, josta myös suomenkielinen sana periytyy.
- Kasteen sakramentti: ::Katolinen kirkko uskoo kasteen olevan kristillisen elämän perustus, joka avaa oven muille sakramenteille. Kastevesi siunataan Pääsiäisyön liturgiassa. Kasteen voi toimittaa piispa ja pappi, sekä latinalaisessa riituksessa myös diakoni. Kirkko uskoo myös kasteen olevan välttämätön pelastukselle, mutta esimerkiksi kastamattomina kuolleiden lasten tapauksessa kirkko painottaa uskovansa Jumalan suureen armahtavaisuuteen. Kirkko uskoo kasteen olevan myös häviämätön "Herran sinetti" eli Dominicus character ja siksi kerran toimitettua kastetta ei voida toimittaa uudestaan.
- Vahvistuksen sakramentti: ::Latinalaisessa riituksessa vahvistuksen sakramenttia vietetään erillään kasteessa kun taas bysanttilaisessa riituksessa vahvistus vietetään välittömästi kasteen jälkeen. Ennen varsinaista vahvistusta toimitetaan pyhän krisman vihkiminen kiirastorstain krismamessussa. Vahvistuksen sakramentissa uudistetaan kastelupaukset ja tunnustetaan usko. Latinalaisessa riituksessa krismalla voidellaan otsa ja bysanttilaisessa riituksessa otsan lisäksi esim. silmät ja selkä. Vahvistuksen jakaa ensisijaisesti piispa, kuitenkin joissakin erityistapauksissa myös pappi voi sen toimittaa.
- Eukaristian sakramentti: ::Eukaristia on katolisen elämän keskeisin tapahtuma ja kaikki muut sakramentit ovat sidottuja siihen. Eukaristia tarkoittaa käytännössä ehtoollisen sisältävää messua. Katolisessa kirkossa vietetään messua joka päivä ja esimerkiksi sääntökuntalaiset saattavat osallistua messuun jopa useita kertoja päivässä. Latinalaisessa riituksessa messun kaava on kaikkialla maailmassa sama. Latinalaisessa messussa käytetään sekä paikallista kieltä, että latinaa.
- Parannuksen ja sovittamisen sakramentti: ::Tätä sakramenttia kutsutaan myös synnintunnustuksen sakramentiksi, koska syntien tunnustaminen papille on keskeinen osa tätä sakramenttia. Se on kuitenkin myös anteeksiantamuksen sakramentti, koska pappi antaa ripittäytyjälle "anteeksiannon ja rauhan". Tämän sakramentin tarkoitus on tuoda synnin kautta etääntynyt ihminen takaisin Jumalan luo (perusteita tälle sakramentille löytyy: Mark. 1:15; Luuk. 15:18; Luuk. 11:4; Matt. 5:24; Matt. 16:19). Rippisalaisuus on ehdoton, eikä katolinen pappi voi missään tilanteessa rikkoa sitä. Tähän sakramenttiin liittyy myös parannuksen tekeminen, jonka ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi rukous, paasto ja almujen antaminen. Kirkko korostaa kuitenkin, että pappi ei anna syntejä anteeksi vaan Jumala ja näin ollen pappia pidetään Jumalan rakkauden välikappaleena. Tähän sakramenttiin liittyvät myös aneet.
- Sairaiden voitelun sakramentti: ::Tämä sakramentti on säädetty vahvistamaan sairaita, ja koska usein tämä sakramentti tulee ajankohtaiseksi vasta kun ihminen alkaa olla sairauden tai iän puolesta kuolemanvaarassa, se tunnetaan usein nimellä "viimeinen voitelu". Sakramentti toimitetaan voitelemalla otsa ja kädet erityisesti tätä tarkoitusta varten vihityllä oliiviöljyllä. Vain papit ja piispat voivat tämän sakramentin toimittaa. Katolisia suositellaan ottamaan vastaan tämä sakramentti esimerkiksi ennen leikkausta.
- Vihkimyksen sakramentti: ::Vihkimys käsittää kolme astetta: diakonaatin, piispuuden ja pappeuden. Latinalaisessa riituksessa sakramentin voivat vastaaottaa ainoastaan miehet, jotka elävät selibaatissa. Kuitenkin pysyvän diakonin vihkimyksen voi saada myös jo naimisissa oleva mies. Bysanttilaisessa riituksessa myös papit voivat, ortodoksien tapaan, olla naimisissa mikäli ovat solmineet avioliiton ennen vihkimyksen vastaanottamista. Kuitenkin myös bysanttilaisessa riituksessa piispan täytyy olla selibaatin valinnut mies. Näin ollen selibaattivaatimus perustuu nimenomaan kirkkojärjestykseen.
- Avioliiton sakramentti: ::Normaalisti avioliittoon vihkiminen tapahtuu messun yhteydessä. Ennen avioliiton sakramenttia suositellaan aviopuolisoita ottamaan vastaan parannuksen sakramentti. Puolisot jakavat tämän sakramentin toisilleen. Kirkko painottaa, että tämän aviosopimuksen on synnyttävä puolisoiden täysin vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi pakosta. Mikäli avioliitto solmitaan vastoin puolisoiden inhimillisestä vallasta vapaata tahtoa sakramentti voidaan katsoa pätemättömäksi. Tämän vuoksi myös kerran sovittu avioliitto on ikuisesti pätevä, eikä pätevästi solmittua avioliittoa voida purkaa. Mikäli katolinen haluaa mennä muuhun uskontokuntaan kuuluvan henkilön kanssa naimisiin tulee hänen saada siihen lupa kirkolliselta auktoriteetilta. Tämän luvan edellytys on lupaus lasten kasvattamisesta katoliseen uskoon. (Lähdeteos: Katolisen ki

Renessanssi

Suomenkielistä kirjallisuutta

Renessanssiajan merkittäviä henkilöitä

Katso myös

1300-luku

Tärkeitä tapahtumia

Merkittäviä henkilöitä

Keksintöjä

1500-luku

Tärkeitä tapahtumia

Merkittäviä henkilöitä

Keksintöjä ja tekniikkaa

Uusi aika

Katso myös

Antiikki

Kreikkalainen antiikki

Arkaainen aika

Klassinen aika

Hellenistinen aika

Roomalainen antiikki

Myyttinen kuningasaika

Tasavallan aika

Keisariaika

Myöhäisantiikki

Katso myös

Filosofia ja uskonto

Ihmiset

Kaupungit

Muuta

Aiheesta muualla

Keskiaika

Katso myös

Filosofia

Filosofia ja tieteet

Filosofian jaottelua

Filosofian osa-alueet

Teoreettinen ja käytännöllinen filosofia

Yleisesti filosofiasta

Käsitteellinen ajattelu filosofiassa

Filosofian historiaa

Antiikin filosofia

Keskiajan filosofia

Uuden ajan filosofia

Nykyfilosofia

Itämainen filosofia

Katso myös

Sitaatteja

Linkkejä

Arabi

Historia

Arabien nousu maailmanvallaksi

Umaijadit

Abbasidit

Arabien maailmanvallan loppu

Espanjan kalifaatti

Katso myös

Konstantinopoli

Katso myös

1453

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

Johann Gutenberg

Katso myös

Kirjapainotaito

Historia

Painotekniikka

Lähteitä

Katso myös

Italia

Historia

Politiikka

Aluejako

Maantiede

Talous

Kielet

Merkittävimmät luonnonvarat

Merkittävimmät vientituotteet

Katso myös

Aiheesta muualla