:: wikimiki.org ::

Sää

Sää

Säätä määräävät olosuhteet troposfäärissä, joka on planeettamme ilmakehän alaosa, eli alimmat 5-20 km. Tyypillisimmät olosuhteet tai niiden vaihtelut ovat lämpötila, tuuli, pilvet, sateet ja lumen sataminen. Sään liikkelle paneva energianlähde on Auringosta tuleva säteily, ja siihen vaikuttavat myös maanpinnan ominaisuudet kuten vuoristot ja vesistöt. Säähän liittyviä ominaisuuksia ovat lämpötila, ilmankosteus, ilmanpaine (ks. matalapaine ja korkeapaine) ja tuulen nopeus. Lisäksi näihin vaikuttavat lukuisat muut ulkoiset seikat. Esimerkiksi tuulen nopeuteen vaikuttaa kitka johon vaikuttavat puuston korkeus, erilaiset rakennelmat ja korkeus maanpinnasta.

Sään ennustaminen

Pääartikkeli Sään ennustaminen Sään ennustamista mahdollistavat säähavainnot, joita tehdään maanpinnalla ja luotauksina yläilmakehään ympäri maailmaa ja satelliiteista avaruudesta. Havaintoverkot ja laitteistot kuuluvat eri maissa eri organisaatioille. Kansainväliseti säätietojen vaihto toimii kuitenkin erittäin hyvin: valtiot ovat ymmärtäneet, ettei sää tunne rajoja. Havainnontekoa ja tietojen vaihtoa organisoi Maailman ilmatieteen järjestö WMO. 1990-luvusta alkaen on tullut paljon muitakin maanpinnalla toimivia säähavaintoverkkoja, joita ei vielä täysin hyödynnetä sään ennustamiseen. Lyhyin sääennuste sanoo vain että se mitä nyt on, jatkuu (persistenssiennuste). Tämä on hyvä yleensä vain minuuttien päähän ulottuvana sääennusteena ja huononee nopeasti (esimerkiksi kun pilvi siirtyy auringon eteen). Seuraavaksi yksinkertaisinta on sanoa, että nykytila (pilvet, sade, paine) jatkaa liikettään siihen suuntaan mihin ilmakehän virta sitä vie. Tällainen ennuste on hyvä ehkä tunnin verran, ja sen laatu huononee hitaammin kuin edellä mainitun persistenssiennusteen. On myös tyypillisiä kehityskulkuja: kumpupilvistä kasvaa kuuropilviä, säteilysumut hälvenevät kaksi tuntia auringonnousun jälkeen etc. Näillä päästään useiden tuntien ennusteisiin. Kaikki kuitenkin riippuu itse säätilanteesta: esimerkiksi kesäisissä paikallaan pysyvissä korkeapainetilanteissa, jopa persistenssiennuste voi olla hyvä useita vuorokausia. Ukkosmyrskyn yhteydessä taas kaikki voi vaihtua hyvin erilaiseksi jo kymmenessä minuutissa. Useiden tuntien ennusteet perustuvat kuitenkin virtausyhtälöihin, eli yhtälöryhmän ratkaisemiseen hilapisteikössä tietokoneella. Yhtälöt linkittävät paineen, tuulen, lämpötilan ja kosteuden toisiinsa samoissa ja vierekkäisissä hilapisteissä. Sää on perusesimerkki kompleksisesta ilmiöstä ja sen hallinnassa tietokoneet ovat oleellisia välineitä. Suomessa tapahtui 1980- luvulla merkittävä parannus, suorastaan hyppäys uudelle tasolle kun sään ennustamisessa saatiin ensimmäiset supertietokoneet käyttöön.

Luonnonkatastrofit

Yhä enemmän ihmisiä saa surmansa tai menettää kotinsa luonnonkatastrofeissa (ks. katastrofi). Tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta on epäilty tämän johtuvan ilmaston muutoksesta tai ihmisten levittäytymisestä yhä vaaranalaisemmille paikoille: lähelle tulivuoria, tulvaherkille alueille jne. Tuhoisimpia sääilmiöitä ovat runsaat sateet ja niiden aiheuttamat tulvat ja maanvyöryt, sekä hirmumyrskyt, hurrikaanit ja "tavallisest" myrskyt.

Linkkejä

- [http://www.ilmatieteenlaitos.fi/ Ilmatieteenlaitos]
- [http://www.foreca.com/fin/saa/ Foreca] luokka:Meteorologia ja:気象 simple:Weather

Ilmakehä

Ilmakehällä tarkoitetaan yleensä Maata ympäröivää noin parin kymmenen kilometrin korkuista ilmamassaa. Ilmakehällä voidaan tarkoittaa myös yleisesti kaasukehää. Ilmakehä, ilma, koostuu pääasiassa typestä (78,08 %), hapesta (20,94 %), argonista (0,93 %), hiilidioksidista (0,03 %) sekä muista kaasuista. Ilma sisältää myös vesihöyryä (0-5 %) ja kiinteitä hiukkasia. Ilmakehä voidaan jakaa osiin joko lämpötilan, kemiallisen koostumuksen tai kemiallisten ja sähköisten ominaisuuksien mukaan. Ilman koostumus muuttuu korkeuden mukana.

Ilmakehän rakenne

Jako lämpötilan mukaan

kaasu
- Troposfäärillä tarkoitetaan ilmakerrosta, joka ulottuu maanpinnasta noin 10-15 kilometrin (Suomessa 9 - 10 km) korkeuteen. Korkeus vaihtelee vuodenajan, maantieteellisen leveyden ja sään mukana. Tässä kerroksessa lämpötila laskee korkeuden kasvaessa keskimäärin 5-8 °C/km ja on alimmillaan noin -50 °C. Suurin osa sääilmiöistä, kuten esimerkiksi tuuli ja sade sekä pilvet esiintyvät tässä kerroksessa. Noin 75 % ilmakehän massasta on keskittynyt troposfääriin. Suurin osa ilmansaasteista on täällä. Troposfäärissä esiintyy myös optisia ilmiöitä.
- Stratosfäärillä tarkoitetaan ilmakerrosta, joka ulottuu noin 50 kilometrin korkeuteen. Stratosfäärissä Auringon ultraviolettisäteily muodostaa otsonia. Otsonikerros estää haitallisen ultraviolettisäteilyn pääsyn Maan pinnalle. Ilmakehän otsonikerros on tiheimmillään noin 30 kilometrin korkeudella maanpinnasta.
- Mesosfääri alkaa stratosfäärin yläpuolelta ja jatkuu aina 80 kilometrin korkeuteen. Ilmanpaine mesosfäärissä on vain noin kymmenestuhannesosa siitä, mitä se on maan pinnalla. Mesosfäärin yläpuolella ilmakehä vaihtuu vähitellen avaruudeksi.
- Mesosfäärin yläpuolella on vielä ionosfääri. Kerroksen nimi tulee siitä, että tässä kerroksessa ilmakehän kaasut ovat auringonvalon vaikutuksesta ionisoituneita ja siten johtavat sähköä. Ionosfääri heijastaa radiosäteilyä, mikä mahdollistaa radioasemien (ula-taajuuksia alempien) kuuntelun ympäri maapallon. Siellä esiintyy myös Auringon hiukkassäteilyn ansiosta revontulia.

Jako koostumuksen mukaan:

- Homosfäärissä ilmakehän koostumus ja atomipaino pysyy vakiona.
- Heterosfäärissä ilmakehän koostumus muuttuu. Alkaa noin 80 kilometrin korkeudesta. 500 kilometrin korkeudesta alkaen myös vety hajoaa. Myös heterosfääri jaetaan eri osiin:
- Eksosfäärissä vety on kokonaan ionisoitunutta ja atomien liike-energia riittää saattamaan ne pois ilmakehästä. Myös eksosfääri jaetaan osiin vedyn ionisaation mukaan:
- Metasfäärissä, joka alkaa 500 kilometrin korkeudesta, vety on vain osaksi ionisoitunutta ja
- protosfäärissä vety on ionisoitunut kokonaan.

Jako kemiallisten ja sähköisten ominaisuuksien mukaan:

- Otsonikerros sijaitsee noin 25 kilometrin korkeudessa ja koostuu nimensä mukaisesti otsonista, ei tosin kokonaan.
- Kemosfäärissä (30-100 km) Auringon ultraviolettisäteily hajottaa vesihöyryä ja hiilidioksidia. Ionien ja elektronien yhtyminen aiheuttaa airglow'n eli ilmahehkun.
- Ionosfääri (alkaen 100 kilometristä) sisältää ionisoituneita hiukkasia, jotka keskittyvät neljään vyöhykkeeseen: D, E, F₁ ja F₂. Ionosfäärin alaosan sähköpotentiaali maanpinnan suhteen on noin +300 kV.
- D-kerros sijaitsee mesopaussin alapuolella, muodostuu päivällä ja heijastaa alle 50 kHz:n radioaaltoja.
- E-kerros eli Heaviside-kerros (nimetty löytäjänsä Oliver Heavisiden mukaan) syntyy Auringon noustessa, ollen minimissään yöllä ja se heijastaa alle 1 MHz:n radioaaltoja. Ilmahehku sijaitsee näillä main ja aiheutuu siitä kun vapaat elektronit yhtyvät takaisin ioneihin.
- F-kerros sisältää kaksi tiheämpää kohtaa:
- F₁-kerros sijaitsee noin 200 km:n korkeudella.
- F₂-kerros eli Appleton-kerros (nimetty brittifyysikko Edvard Victor Appletonin mukaan) noin 300 km:n korkeudella. Tämä kerros on varsin pysyvä luonteeltaan, sillä ionien ja elektronien yhtyminen, joka kerroksen aiheuttaa on varsin hidasta johtuen pienestä ilmantiheydestä. F-kerrokset heijastavat lyhyitä radioaaltoja, Suomessa auringonpilkkumaksimin aikoihin noin 7-15 MHz:n ja minimin aikaan noin 4-5 MHz:n aaltoja. Suurempitaajuuksiset aallot menevät kerrosten läpi.

Muuta ionosfääristä:

- Mögelin-Dellingerin häiriö, joka aiheutuu Auringon ultraviolettisäteilyn väliaikaisesta voimistumisesta. Lyhyiden radioaaltojen absorptio kasvaa ja pitkien radioaaltojen heijastuskyvyn paraneminen. Ionosfäärissä on myös voimakkaita sähkövirtoja; jopa kymmeniä tuhansia ampeereja.
- Faraday-kiertymä, joka tarkoittaa sähkömagneettisen aallon polarisaatiotason kiertymistä. Kiertymä on suoraan verrannollinen ionosfäärin vapaiden ionien määrään. Kiertymän vaikutus alkaa näkyä matalilla mikroaaltotaajuuksilla (~1 GHz) ja sitä pienemmillä taajuuksilla.

Ilmakehän havainnointi ja tutkimus

Vuonna 1640 saatiin Italian Firenzessä valmistettua pumppulaite, jolla todistettiin että yli 10 metrin korkeuteen oli mahdotonta imeä vettä, oli imutehoa käytettävissä kuinka paljon tahansa. Siihen asti oli vallalla ollut Aristoteleen aikainen käsitys pumpun toimintaperiaatteesta, joka nyt osoittautui vääräksi: vesi kohosi pumppuun siksi, että luonto kammoaisi tyhjiötä. ja vesi kiiruhtaisi täyttämään sen. Torricellli, Galilein oppilas, huomasi pian todellisen syyn pumpun imuvoiman puutteelle: ilmakehän paino painaa veden putkeen, jonka hän todisti oikeaksi kuululla elohopeapatsaalla, joka on vielä nykyäänkin paineen mitta. Samalla hän tuli keksineeksi tavan mitata ilmakehän paine. Maanpinnalla tehtävät säähavainnot sisältävät myös tuulen, lämpötilan ja kosteuden mittauksen. Myöhemmin ilmakehän in situ-mittaukset, eli sellaiset joissa anturi koskettaa mittauskohdetta, ulotettiin ylempiin ilmakerroksiin nostamalla mittareita ylös ensin leijojen, myöhemmin kaasuilmapallojen avulla. Vilho Väisälä oli eräs uranuurtajia tässä, ja nykyisin Vaisala Oyj:n mittalaitteita käytetään säähavainnoinnin lisäksi teollisuudessa ja monissa avaruusprojekteissa ja –luotaimissa. Kaukokartoituslaitteista säätutka on ensimmäisenä saanut jalansijaa ilmakehän luotaamisessa. Erilaisilla tutkilla voidaan tutkia ilmamassojen, pilvien, saderintamien, revontulien ja muiden vastaavien kulkusuuntaa, nopeutta ja muita sääennustukselle tärkeitä ominaisuuksia käyttäen hyväksi mikroaaltojen sirontaa sekä dopplerilmiötä. Myös sään ja ilmakehän havainnointiin on omat satelliittinsa, Yhdysvaltojen vuonna 1960 laukaisemaa Tiros 1:ta pidetään ensimmäisenä ’oikeana’ sääsatelliittina. Nyt kun ilmakehästä saadaan erittäin runsaasti tietoja, on niiden käsittelyssä avuksi otettu tehokkaat supertietokoneet ja monimutkaiset matemaattiset mallit ennustusten tekoon. Suomessa ilmakehän tutkimusta (samoin kuin revontulienkin) suorittaa Ilmatieteenlaitos.

Katso myös

- meteorologia
- sää
- sään ennustaminen
- revontulet
- dopplertutka
- ilmansaasteet Luokka:Meteorologia Luokka:Maantiede Luokka:Klimatologia Luokka:Maa ms:Atmosfera ko:대기권 ja:大気

Tuuli

:Tuuli voi viitata myös etunimeen, katso Tuuli (etunimi). Tuuli on ilmakehässä liikkuva maapallon pinnan suuntainen ilmavirtaus. Tuulen energianlähde on Aurinko, joka lämmittää maapalloa epätasaisesti. Syntyvät lämpötilaerot saavat aikaan ilmanpaineen eroja, ilmanpaine-erot puolestaan paine-erovoiman joka laittaa ilman liikkeelle. Tuulen nopeuteen vaikuttaa myös kitka. Maapallon pyörimisen aikaan saama Coriolis-ilmiö vaikuttaa tuulen suuntaan, ei nopeuteen. Ihminen on osannut jo vuosisatoja käyttää tuulen voimaa hyväkseen purjehtimisessa ja tuulimyllyissä. Tuulivoimalla tuotetaan nykyisin myös sähköenergiaa. Väärän suuntainen, liian voimakas tai nopeasti muuttuva tuuli voi aiheuttaa vaaratilanteita ilmailussa ja vesiliikenteessä. Suuri tuulennopeus — myrskyt, hirmumyrskyt, tornadot — aiheuttaa katastrofeja koko ihmiskunnalle.

Tuulten synty

Tuulet muodostuvat siitä, että eri seuduilla vallitseva erilainen lämpötila saa aikaan eroja myös ilmanpaineessa, jolloin ilma alkaa virrata korkeamman paineen alueelta matalamman alueelle päin. Jos jokaisessa maanpinnan kanssa samassa suunnassa olevassa ilmakerroksessa vallitsee suuremmalla alueella sama lämpötila ja kylmemmät ilmakerrokset ovat alimpana, on ilmanpaine sama sekä maanpinnalla että jokaisessa maanpinnasta yhtä korkealla olevassa kerroksessa. Kun ilma lämpiää jossakin kohden, niin se laajenee ja pullistuu ylöspäin. Seurauksena on, että lämmenneessä kohdassa jonkin ilmakehässä olevan kerroksen yläpuolelle tulee enemmän ilmaa kuin mitä on tasapainotilassa olevan paikan yläpuolella samalla korkeudella, ja paineen sama-arvopinnat kohoavat. Tasapaino häiriintyy, ja ilma virtaa ylempänä kylmempien paikkojen kohdille, jonne siis alkaa vuorostaan keräytyä lisää ilmaa. Tämä puolestaan saa aikaan ilmanpaineen kasvun ja sama-arvopintojen nousun kylmemmissä paikoissa lähellä maanpintaa sekä ilmavirtauksen maata pitkin lämpimämpää paikkaa kohden, jossa ilmanpaine on tällä välin alkanut laskea. Näin lämpiämisen yhteydessä muodostuu ilmavirtauksia. Täten syntynyt tuuli ei kuitenkaan puhalla suoraan ilmanpaineen korkeasta matalaan päin paineen laskun eli gradientin suuntaan, vaan poikkeaa siitä kitkan eli maanpinnan hankauksen ja maan pyörimisliikkeen vaikutuksesta pohjoisella pallonpuoliskolla oikealle ja eteläisellä pallonpuoliskolla vasemmalle (ns. Coriolis-ilmiö). Tällainen virtausliike määritellään Buijs-Ballot'n keksimällä baarisella tuulisäännölla: jos seisomme selkä tuulta vasten, on matalan alue vasemmalla puolella hiukan eteenpäin ja korkean alue oikealla taaksepäin. Mitä suurempi on gradientti, sitä voimakkaampana tuuli puhaltaa, nousten syvissä mataloilla eli sykloneissa myrskyksi ja pyörteissä hirmumyrskyksi. Voimakkaissa pyörreliikkeissä on keskipakoisvoimalla suurempi vaikutus kuin pyörimisliikkeen aikaansaamalla poikkeuksella. Ylempänä maan pinnasta, noin parin sadan metrin korkeudesta alkaen, tuuli jo puhaltaa kohtisuoraan gradienttia vastaan eli isobaariviivojen suuntaan, mutta maan pinnan epätasaisuudet saavat aikaan hankausta lähellä sitä, minkä takia tuuli kääntyy isobaarin suunnasta enemmän tai vähemmän matalan keskusta kohden.

Maapallon tuulet

Maapallon pinnalla ja sitä ympäröivässä ilmakehän pohjimmaisessa n. 10 km vahvassa troposfäärikerroksessa muodostuu lämpöolojen erilaisuuden vuoksi yleinen planetaarinen tuulijärjestelmä lämpimien päiväntasaaja- ja kylmien napaseutujen välillä. Päiväntasaajan seuduille virtaa ilmaa molemmilta puolin pasaatituulina, yläilmoissa käy sitä vastoin virtaus tasaajalta poispäin antipasaatina. Viimeksimainittu kääntyy kauempana tasaajasta enemmän itään päin eikä pääse etenemään kauas navoille, vaan laskeutuu n. 30° leveydellä maanpintaa kohden muodostaen vakinaisia korkean alueita ja tyyniä seutuja. Täältä navoille päin muodostuu vaihtelevien ilmavirtausten alue, jossa pohjoisella osalla maapalloa lounaistuulet ovat vallitsevina. Ilman kiertokulku tapahtuu tällöin etupäässä säänhäiriöiden välityksellä, joten lämpimämpi ilma pääsee vain hitaasti lähemmäksi napaseutuja. Välistä voi kylmä polaarivirtaus pohjois- ja koillistuulilla tunkeutua kauas etelään, vieläpä pasaatituulten alueelle saakka. Luonteenomaista tälle alueelle on, että nämä eriluontoiset virtaukset, lämmin tropiikkinen tai ekvatoriaalinen ja kylmä polaarinen, käyvät vierekkäin mitä moninaisimmissa muodoissa. Pasaatituulilla on auringon liikkeen perusteella vuotuinen vaihtelukausi. Huomattavimmat vuodenaikojen mukaan puhaltavat tuulet ovat monsuunit, kesällä merimonsuuni manterelle päin ja talvella maamonsuuni merelle päin. Päivittäisiä, samanluontoisla jaksotuulia ovat maa- ja merituuli sekä vuoristoseuduissa vuori- ja laaksotuuli. Paikallisista tuulista ansaitsee mainita Alppien föhn, Italian scirocco, Adrianmeren bora, Ranskan etelärannikon mistraali, Meksikon nortes, Etelä-Amerikan pampero, Venäjän buraani sekä pölytuuli samum. Pyörretuulten nimityksiä ovat orkaani, hurrikaani, taifun, tornado, pilvenpyörre eli trombi sekä tuulispää.

Tuulen suunta

Tuulen suunta nimetään sen mukaan, mistä tuulee. Esimerkiksi pohjoistuulella tuulee pohjoisesta. Meteorologiassa käytetään kompassisuuntia. Esimerkiksi suunta 90 astetta tarkoittaa, että tuulee idästä.

Tuulen nopeus

Alun perin Amiraali Beaufortin kehittämä boforiasteikko kuvaa tuulen vaikutuksia, ja sitä voi käyttää tuulen nopeuden silmämääräiseen arviointiin.

Aiempia käsityksiä tuulesta

Tuuli on purjeen keksimisestä lähtien ollut tärkeä ihmiskunnalle. Tuuli on kuljettanut kauppiaita, tutkijoita ja valloittajia kaukaisiin maihin, mutta myös yltyessään rajuilmaksi ollut kauhistus. Tuulta on ilmeisesti yritetty lepyttää ja ohjailla rukouksin ja uhrein kaikkialla, ja jotkut ovat pyrkineet nostamaan rajuilmoja vihollisen tuhoksi. Tästä innostuen USA käytti salaisessa projektissa suuria summia sään muuttamiseksi vihollisten sotatoimia haittamaan. Myöhemmin YK:n välityksellä saatiin aikaan sääilmiöiden muuttamisen kieltävä sopimus. Euroopassa on ainakin keskiajalla uskottu, että litteän maan reunoilla olevat henkiolennot, tuulettaret tai muut, saavat puhaltamalla tuulet aikaan. Tällaisia olentoja on piirretty karttoihin myös renessanssin aikaan, vaikka niihin ei luultavasti olla enää silloin uskottu. Eräät Pohjois-Amerikan metsäintiaanit uskoivat, että tuulen aikaansaavat puut huojuttamalla lehtiään. Suomessa tuulta on yritetty muuttaa rukoilemalla muun muassa Ukkoa. Ulkomailla kerrottiin suomalaisten noitien taidoista vaikuttaa tuuleen. Heidän kerrottiin halutessaan aikaansaavan hirmumyrskyn. Suomalaiset noidat myös myivät merenkulkijoille jonkinlaisia solmuja, joita avaamalla saattoi aikaansaada tuulen. Jos solmua avasi vähän, tuli kevyt tuulenvire, jos sitä avasi hieman enemmän, tuli vankka tuuli, mutta jos sen erehtyi avaamaan kokonaan, nousi hirmumyrsku.

Katso myös

- Tuulishear Luokka:Meteorologia Luokka:Mytologia ja:風

Pilvi

Pilvi on Maan ilmakehässä näkyvää tiivistynyttä vesihöyryä. Maan pinalle laskeutuessaan pilviä kutsutaan sumuksi. Tiivistynyt vesihöyry muodostaa pieniä vesipisaroita tai jääkiteitä, jotka näkyvät siten pilvinä. Pilvet heijastavat kaikkia valon aallonpituuksia tasavertaisesti ja ovat siten valkoisia. Pilvet voivat olla myös harmaita tai jopa mustia, jos ne ovat niin paksuja ja tiiviitä, että edes auringonvalo ei pysty niitä läpäisemään. Muiden planeettojen pilvet koostuvat usein muusta aineesta kuin vedestä, riippuen ilmakehän ominaisuuksista (mitä kaasuja esiintyy ja ilmakehän lämpötila).

Pilvien muodostuminen

Pilvet muodostuvat alueilla, joissa kostea ilma jäähtyy, yleensä noustessa korkeammalle. Tätä tapahtuu:
- lämpimien ja kylmien säärintamien myötä (kerrospilvet)
- konvektion takia, kun ilmaa lämmitetään alhaalta päin (aurinko lämmittää maanpintaa tai kylmä ilma ajautuu lämpimän veden päälle) (konvektiopilvet)
- ilman noustessa vuoren seinämää pitkin korkeuksiin, jossa se jäähtyy (orografiset pilvet) Pilvet ovat painavia. Tavallisen pilven sisältämän veden massa voi jopa olla muutamia miljoonia tonneja, vaikkakin pilven jokainen kuutiometri sisältää vain noin 5 grammaa vettä. Tiivistysvana on ihmisen aiheuttama pilvi, jonka aiheuttaa suihkukoneen turbiini tietyissä olosuhteissa.

Pilvilajit

gramma Pilvet voidaan luokitella syntytapansa mukaan konvektiivisiin, orograafisiin ja kerrospilviin. Ne voidaan myös jaotella muotonsa ja esiintymiskorkeutensa mukaan pilvilajeihin, jotka muodostavat korkeuden mukaan kolme tai neljä ryhmää: alapilvet, keskipilvet, yläpilvet ja mahdollisesti omana ryhmänään paksut pilvet.
- altum – korkeus
- cirrus – hiuksen kihara
- cumulus – hattumainen
- nimbus – satava
- stratus – kerros

Alapilvet 0–2 km

- Sumupilvi (Stratus St) Ulkonäöltään tasaisen harmaa ja piirteetön, alhaalla roikkuva pilvi. Usein korkeat rakennukset, puut ja mastot katoavat sumupilveen
- Kumpukerrospilvi (Stratocumulus Sc) Suurehkoja pehmeän näköisiä melko lättänöitä hattaroita,usein järjestäytyneinä pilvijonoiksi, rulliksi tai makkaroiksi joissa on tummemman ja vaaleamman harmaita osia.
- Kumpupilvi (Cumulus Cu) Nopeasti muuttuvia ja kehittyviä hattaroita. Aamupäivän ensimmäiset kumpupilvet ovat lyhytikäisiä epämääräisiä kokkareita. Myöhemmin päivällä tasapohjaisia kukkakaalimaisia kekoja.
- Kuuropilvi (Cumulonimbus Cb) Pilvistä komein ja korkein. Kehittyy tyypillisesti kumpupilvestä, jonka yläosa kasvaa niin korkeaksi, että pilvipisarat jäätyvät ja pilven huippu muuttuu tiheäksi untuvapilveksi, joka on usein alasimen muotoinen. Kuuropilvi

Keskipilvet 2–6 km

- Verhopilvi (Altostratus As) juovikas tai kuituinen, tasaisen harmaa pilvipeite jossa ei näy haloilmiöitä.
- Hahtuvapilvi (Altocumulus Ac) Hahtuvapilvikerros tai -lautta on muodostunut pienistä levyistä tai litteistä hattaroista, jotka ovat usein järjestyneet ryhmiksi, riveiksi tai valleiksi. "lammaspilvi" on kansanomainen nimitys ohuelle hahtuvapilvelle.
- Laaja sadepilvi (Nimbostratus Ns) Matalalla roikkuva muodoton ja piirteeltään sateisen näköinen pilvipeite, joka tavallisesti on yhteneväinen ja väriltään tumman harmaa. Laajasta sadepilvestä saadaan tasaisesti lunta tai vettä

Yläpilvet 6–12 km

- Untuvapilvi (Cirrus Ci) Pitkiä ohuita kuituja, jotka muodostavvat usein koukkuja, raitoja tai kalanruotoja. Pilvet ovat hentoja, varjottomia ja väriltään yleensä valkoisia.
- Harsopilvi (Cirrostratus Cs) Sileä tai osittain kuitumainen, valkeahko ja ohut pilviharso. Harsopilvissä nähdään yleensä erilaisia haloilmiöitä kuten renkaita ja kehiä kuun ja auringon ympärillä. Kaukana näkyvä harsopilvi antaa taivaalle harsomaisen värin.
- Palleropilvi (Cirrocumulus Cc) Pienistä valkoisista hahtuvista tai palleroista muodostunut pilvimatto, jonka osaset ovat varjottomia ja usein ryhmiin tai jonoihin järjestäytyneitä. "Rastaan rinta" ja "makrillin kylki" ovat kansanomaisia nimityksiä palleropilvien peittämälle taivaalle.

Pilvien alalajeja kuvaavat määritteet

- arcus – kaari – yleensä kumpupilviin liittyen, paksu sahalaitaisin reunoin
- duplicatus – double – osittain yhdistyneitä pilvikerroksia
- incus – alasin, cumulonimbus-pilven alasimenmuotoinen huippuosa
- intortus – kiertynyt – käyrämäinen ja taipunut cirrus
- mamma – utaremainen – pyöreitä pusseja jotka osoittavat alaspäin
- lacunosus – täynnä reikiä – ohut pilvi jossa reikiä ja sahalaitaisia reunoja
- opacus – paksu ja varjoisa – läpinäkymätön pilvilevy
- pannus – riekalepilvi – riekaleisia osia pääpilvessä.
- perlucidus – läpikuultava – pilvilevyssä pieniä aukkoja
- pileus – hatullinen – huppumainen kumpupilvityyppi
- praecipitatio – satava – sade tulee maahan asti
- radiatus – säteittäinen – säteittäiisä rivejä yhdistyy keskuspisteessä lähellä horisonttia, yleensä cirrus
- tuba – kuin trumpetti – sylinterimäinen tai tötterömäinen pilvialue roikkuu kumpupilven pohjasta
- translucidus – läpinäkyvä – läpikuultava pilvivana tai levy
- undulatus – aaltomainen – pilvessä on aaltomaista kuviota
- velum – laivan purje – muistuttaa purjetta
- vertebratus – luurankomainen tai luumainen – cirruspilvet järjestyneet kuten luut tai luuranko
- virga – keppi tai haara – sade ei ulotu maahan asti
- kelvin-helmholz – kaksoiskierre

Myrskypilvet

- Cumulus
- Cumulonimbus

Katso myös

- Sumu
- Väripilvi
- [http://www.wolkenatlas.de/ Pilvikuvasto Karlsruhesta] - hyvä pilvikuvasto Luokka:Ilmasto Luokka:Pilvet Luokka:Sää Luokka:Meteorologia ja:雲 simple:Cloud

Sade

:Sade voi tarkoittaa myös kirjailijaa Markiisi de Sade tai soullaulajaa Sade. Sade on pilvistä putoavaa vettä eri olomuodoissaan. Siihen liittyvä hydrologinen suure on sadanta. Sateen syntyyn liittyy aina ilman viilenemistä, sillä ilman vedenpidätyskyky riippuu lämpötilasta. Jos lämmin, kostea ilma alkaa nousta ja siten jäähtyä, se saavuttaa kastepisteen ja osa vesihöyrystä alkaa tiivistyä vedeksi. Tietyissä oloissa vesihöyry voi myös suoraan härmistyä jääkiteiksi. Pisaroiden tai kiteiden synty edellyttää lisäksi sopivia tiivistymisytimiä, kuten pieniä pölyhiukkasia tai muita epäpuhtauksia. Pisarat kasvavat suuremmiksi. Lopulta ne ovat niin suuria verrattuna ilmanvastukseen, että painovoima kumoaa ilman nousevasta liikkeestä aiheutuvan nostovoiman ja vesipisarat tai lumihiutaleet putoavat. Yleensä ilman jäähtyminen aiheutuu sen kohoamisesta. Ilman kohoamisen syyt voivat kuitenkin olla erilaisia, ja näin voidaan erottaa eri sadelajeja:
- Konvektiivinen sade syntyy, kun ilma alkaa kohota konvektiossa, yleensä auringon lämmityksen seurauksena. Lämmennyt ilma laajenee ja alkaa nousta. Suomessa konvektiivisia sateita syntyy lähinnä kesällä päiväsaikaan, ja niihin liittyy joskus ukkosta. Konvektiiviset sateet ovat pienialaisia, kuuroluonteisia ja hetkellinen sateen intensiteetti voi olla kova.
- Orografisessa sateessa ilmavirtaus kohtaa esteen, esimerkiksi vuoren, joka pakottaa sen nousemaan ylöspäin. Yleensä näin syntyvät pilvet satavat alas jo ilmavirtauksen tulosuunnan puoleisella rinteellä.
- Rintamasade syntyy, kun kahden erilämpöisen ilmamassan kohdatessa kylmempi painuu lämpimämmän alle ja pakottaa näin lämpimämmän ilman kohoamaan. Tämä sadetyyppi on Suomessa kaikkein yleisin. Suomessa kaikki merkittävä sade (paitsi tihku) syntyy jäätyneessä olomuodossa. Sadepilven yläosassa, jossa lämpötila on −12...−40 °C, on pieniä jääkiteitä ja alijäähtyneitä vesipisaroita. Clausiuksen–Clapeironin yhtälön mukaisesti kyllästystila jääpinnan suhteen saavutetaan lämpimämmässä kuin nestepinnan suhteen. Niinpä näissä lämpötiloissa sadepilven sisällä yleensä vallitsee olosuhteet, joissa vesipisaroista haihtuu vesihöyryä joka härmistyy jääkiteiden pintaan. Niistä kasvaa lumihiutaleita. Pisarat voivat myös tarrautua kiinteän kiteen pintaan kuten kieli pakkasella rautakaiteeseen. Kun hiutaleet kasvavat niin isoiksi ettei pilven muodostanut nousuliike enää kannattele niitä, ne putoavat alempiin ilmakerroksiin, missä on tyypillisesti lämpimämpää ja kosteampaa. Matkan varrella hiutaleet kasvavat edelleen. Jos ne putoavat tarpeeksi kauan ilmassa jonka lämpötila on nollan yläpuolella, ne sulavat osittain rännäksi tai kokonaan vesisateeksi. Jos sulaneet pisarat joutuvat uudestaan ilmakerrokseen, jonka lämpötila on pakkasen puolella, ne saattavat pysyä edelleen nestemäisinä ja muuttua alijäähtyneeksi vedeksi. Näin voi käydä inversiotilanteissa. Jos kylmä ilmakerros on tarpeeksi paksu, pisarat jäätyvät lopulta kokkareisiksi jäärakeiksi. Tihkua sataa paksusta sumupilvestä, ja sen syntyprosessi voi tapahtua kokonaan nestemäisessä muodossa. Tihkupisarat ovat oleellisesti pienempiä kuin "oikeat" sadepisarat: tihkupisaroiden halkaisija on 0,1 mm ja sadepisaroiden 0,5–2 mm. Ne eivät tee renkaita lätäkön pintaan, mutta huonontavat näkyvyyttä, tuntuvat kasvoilla kosteutena ja sumentavat silmälasit nopeasti. Tihkua vastaava prosessi kylmemmässä säässä tuottaa mannaryyniä muistuttavia lumijyväsiä. Rakeita syntyy kuuropilven voimakkaissa pystyliikkeissä. Ne kiertävät usein monta kierrosta pilven lämpimän alaosan ja kylmän yläosan välillä keräten pintaansa huurretta, joka sulaa ja jäätyy taas uudelleen. Sahaamalla suuren rakeen halki voi nähdä kerroksia jotka kertovat rakeen kasvutavasta. Sadekuuro on usein rankka, ohimenevä sade, joka sataa suurin pisaroin. Se tulee yleensä kuuro- tai ukkospilvestä (Cumulonimbus). Suomessa sataa keskimäärin joka kolmas päivä, eniten keväisin ja syksyisin.

Sateen enteitä

Huonoa säätä enteilevä taivas on sävyltään kesällä monesti likaisenharmaa. Sateen edellä ilmestyy taivaalle tummia pilviä tai tumma pilvipeite paksunee. Aina ne eivät enteile sadetta. Toinen merkki alkavasta sateesta on korkeista pilvistä koostuvan pilvirintaman lähestyminen. Juuri ennen sadetta linnut lentävät matalalla, taivas on suureksi osaksi tummanharmeitten pilvien peitossa ja pilvenriekaleita nähdään. Kaukainen sade voi himmentää sumumaisena tai juovaisena takana olevaa taivasta.

Katso myös

- Pilvilajit
- Sademäärä Luokka:Sää ms:Hujan ko:비 ja:雨 simple:Rain th:ฝน

Ilmanpaine

Jossakin pisteessä oleva ilmanpaine on sen yläpuolella olevan ilman paino. Paine on voima per pinta-ala, ja se voima on tässä maan vetovoima, joka vetää puoleensa yläpuolella olevaa ilmaa. Ilmanpainetta mitataan ilmapuntarilla. Sääkartalle piirretään ilmanpaineen samanarvonkäyriä, isobaareja. Niitä voi verrata maastokartan korkeuskäyriin. Tässä analogiassa matalapaine on laakso, korkeapaine on mäki, ja sola ja selänne ovat termejä, jotka kuvaavat niin maaston kuin ilmanpainekentän muotoja. Ilmanpaineen ajatellaan liittyvän säähän ja mielialoihin, mutta itse asiassa sääilmiöt liittyvät ilmanpaineen suhteellisiin, ei abosluuttisiin arvoihin: onko paine alempi vai ylempi kuin ympäristössä. Samalla lailla, jos ilmapuntaria haluaa käyttää omatekoisiin sääennusteisiin, on syytä seurata nouseeko vai laskeeko paine sen sijaan että tuijottaisi numeroarvoja. Karkeasti ottaen, laskeva paine kertoo matalapaineen lähestymisestä, tuulen voimistumisesta ja sään huononemisesta, kun taas paineen noustessa on odotettavissa tyynempää poutasäätä. Luokka:Sää ko:대기압 ja:気圧

Korkeapaine

Korkeapaineessa ilmanpaine on korkeampi kuin ympäröivillä alueilla. Ei ole mitään tiettyä ilmanpainearvoa, jonka yläpuolella sanotaan korkeapaineen vallitsevan, vaan paine on suhteellista (analogia maastokartan mäkeen). Korkeapaineeseen liittyvät heikot tuulet ja laskeva liike, joka kuivattaa ja lämmittää ilmaa. Siksi kesäpuolella vuotta sää on korkeapaineen alueella kaunis ja aurinkoinen. Talvella voi käydä niin, että säteilyjäähtyminen luo maanpinnan läheiseen ilmakerrokseen inversion, johon jämähtää kaikki maanpinnalta ilmakehään lähtevä: pakokaasut, saasteet ja vesihöyry, jotka puolestaan helposti muodostavat sumua tai sumupilveä. Luokka:Meteorologia

Puu

Puu on puuvartinen kasvi. Sen tärkeimmät osat ovat juuret, runko, oksat ja lehdet. Maanalaisten juurien avulla puu saa vettä ja ravinteita. Puun runkoa ja rungosta kasvavia oksia peittää kuori, joka suojaa puuta. Puun lehdet ovat yleensä vihreitä, mutta niiden väri, koko ja muoto voivat vaihdella. Lehtien viherhiukkasissa tapahtuu yhteyttämisreaktio, jossa vedestä ja hiilidioksidista syntyy auringosta saatavan energian avulla happea ja glukoosisokeria puun ravinnoksi. Kun puu kaatuu - tai kaadetaan - niin, että se jää nojaamaan toiseen, vielä pystyssä olevaan puuhun, ilmiötä kutsutaan konkeloksi, tai konkeloon jäämiseksi. Pystyyn kuivunut puu on kelo. Juuri istutettu puu on taimi, hieman kasvanutta voidaan sanoa vesaksi. Kun etenkin tiheään istutetut puut ovat kasvaneet riittävästi, suoritetaan harvennushakkuu, jotta puut saavat tuuheutta. Tätä ennen puut ovat kasvaneet vain pituutta kilpaillessaan valosta. Kaadetusta puusta jää kanto. Sahan ja kirveen lisäksi puun voi kaataa metsätyökoneella, se voi kaatua tai mennä poikki myös salamaniskusta, tai tuulenpuuskasta, mikäli itse puu tai sen juuret ovat lahot. Ennalta arvaamaton trombi voi kaataa terveenkin puun. Kannosta voidaan laskea vuosirenkaat, joista nähdään puun ikä. Vuosirenkaista näkee myös minä vuosina on ollut hyvä vuosi, eli puu on kasvanut hyvin myös paksuutta. Lehtensä varistavilla puilla syksyn tullessa lehtivihreä vetäytyy puun runkoon, jonka jälkeen lehdet vaihtavat väriään keltaisen ja mahdollisesti punaisen sävyihin ennen kuin putoavat puusta. Ilmiötä sanotaan ruskaksi. Ruskaan vaikuttavat kuluneen kesän kuivuus tai sateisuus, ilmojen jäähtymisen nopeus, ja mahdolliset yöpakkaset. Ikivihreillä puilla lehtien tilalla ovat neulaset, jotka pysyvät talven – viileämmän kauden – yli puissa, mikäli kuivuus ei muuta niitä ruskeiksi, jolloin ne putoavat maahan. Osalla puista on hyvin voimakas siitepöly, joka allergisoi kuivina ja lämpiminä alkukesinä. Tällaisia ovat esimerkiksi koivu ja leppä. siitepöly

Suomalaisia puita

- lehtensä talveksi varistavat puut
- haapa
- koivu
- leppä
- paju
- pihlaja
- saarni
- tammi
- vaahtera
- ikivihreät puut
- kataja
- kuusi
- mänty

Puusta on moneksi

Elävä puu antaa näkösuojaa. Puu suojaa liialta auringon paahteelta ja tuulelta. Metsän eläimet tekevät puuhun pesänsä. Vahvarunkoista puuta – jossa oksat ovat sopivan harvassa – voidaan käyttää kiipeilypuuna, tai oksistoon voi rakentaa majan. Kukkiva ja sirorakenteinen puu on pihan kaunistus. Puusta voidaan juoksuttaa keväisin mahlaa, esimerkiksi vaahterasta saadaan vaahterasiirappia, ja koivusta ksylitolia, koivusokeria. Kaadettuna puusta saadaan puupolttoainetta, hyvä polttoarvo on vuoden päivät kuivahtaneella puulla joka on pinottu ilmavasti liiteriin. Puusta voidaan rakentaa kaikenlaisia hyötytarvikkeita, esimerkiksi linnunpönttö, leikkuulauta tai piha-aita. Puuta jalostavat tai jalostettua puuhta hyödyntävät sahat, höyläämöt, selluloosa- ja paperitehtaat. Puuta käytetään rakentamiseen joko sahattuna tai vaikkapa betonivalujen muoteiksi.

Katso myös

- Bonsai Luokka:Puut Luokka:Raaka-aineet ms:Pokok ja:木 simple:Tree th:ต้นไม้

Korkeus

Korkeus on kohteen tai välimatkan pystysuuntainen mitta pohjasta huippuun. Se määritellään tarkasteltavan koordinaatiston mukaisesti. Useimmiten pystysuunnaksi valitaan Maan vetovoiman suunta. Jos mitta otetaan muussa kuin pystysuunnassa, sitä kutsutaan pituudeksi tai leveydeksi. Avaruudessa ei voida aina määritellä pystysuuntaa, jolloin kolmiulotteisen kappaleen pituus, leveys ja korkeus valitaan mielivaltaisesti. Luokka:Suureet

Sään ennustaminen

Sään ennustaminen on meteorologian tunnetuin sovellus. Ennustamismenetelmän valinta riippuu ennusteen pituudesta: alle puolen tunnin ennusteita voi tehdä ekstrapoloimalla, eli olettamalla että ilmakehän ilmiöt kuten pilvet, sadealueet ja matalapaineet, jatkavat havaittua liikettään. Tällöin säähavainnot ovat erityisen arvokkaita, koska ne kertovat välittömän näköpiirin ulkopuolelta tulevista sääilmiöistä. Toisaalta hyvin pitkän jakson päähän voi tehdä vain ilmastollisia ennusteita: vanhojen tilastojen perusteella voidaan sanoa että Helsingissä lumipeitteen todennäköisyys on juhannuksena 0%, joulupäivänä 50%. Ilmastollinen ennuste (eri asia kuin ilmastoennuste) ei kuitenkaan ota huomioon ilmaston muuttumista.

Numeeriset mallit

Yli kuuden tunnin sääennusteet perustuvat ilmakehän numeeriseen mallintamiseen. Vuonna 1922 englantilainen Lewis Fry Richardson kokosi primitiiviyhtälöt joihin useimmat ilmakehämallit edelleen perustuvat. Kuusi differentiaaliyhtälöä, kuusi tuntematonta: yhtälöryhmä ratkeaa jos lähtötila tunnetaan. Erityisen tärkeää on tuntea ilmakehän tila ylätroposfäärissä, siksi radioluotaus ja tai sääsatelliitti ovat välttämättömiä tiedonlähteitä.

Primitiiviyhtälöt ovat

- liikeyhtälö x-suunnassa (itä-länsi)
- liikeyhtälö y-suunnassa (pohjois-etelä)
- liikeyhtälö z-suunnassa (pystyliikkeet)
- termodynamiikan pääsääntö
- jatkuvuusyhtälö (tyhjiötä ei synny)
- ideaalikaasun tilanyhtälö Jos merkitään
-

u

itä-länsi suuntainen nopeus
-

v

pohjois-etelä-suuntainen nopeus
-

\omega

pystynopeus
-

T

lämpotila
-

\phi

geopotentiaali
-

f

Coriolis eli maan pyörimisen vaikutus
-

R

kaasuvakio
-

p

paino
-

c_p

kuivan ilman ominaislämpö
-

J

lämpövuo aikayksikköä kohti massayksikköä kohti ja oletetaan että liikutaan niin lyhyitä matkoja, että voidaan unohtaa pallon muoto (liikutaan maan tangenttitasolla), ja valitaan paine vertikaalikoordinaatiksi, voidaan yhtälöt kirjoittaa
- liikeyhtälöt :

\frac - f v = -\frac

\frac + f u = -\frac

- hydrostatiikan perusyhtälö :

0 = -\frac - \frac

- jatkuvuusyhtälö :

\frac + \frac + \frac = 0

- ja termodynamiikan pääsääntö :

\frac + u \frac + v \frac + \omega \left( \frac + \frac \right) = \frac

Nykyisissä supertietokoneissa pyörivissä malleissa ei käytetä suoraan näitä yhtälöitä vaan niiden johdannaisia. Perusperiaate on kuitenkin sama: esitetään ilmakehä pisteissä jotka muodostavat tasavälisen hilan (esim. 50 km välein). Lasketaan havaintotiedoista ja vanhan ennusteen avulla lähtötila (paine, tuuli, lämpötila kosteus) jokaisessa pisteessä. Ratkaistaan yhtälöiden ja naapuripisteiden arvojen avulla muutosnopeus (paineen nousu tai lasku, tuulen kääntyminen tai voimistuminen, jäähtyminen tai lämpeneminen, kuivuminen tai kostuminen) joka pisteessä. Muutosnopeuksien avulla ratkaistaan uudet arvot esim. puolen tunnin kuluttua. Lasketaan näistä uudet muutosnopeudet. Toistetaan kunnes haluttu ennusteen pituus on täynnä.

Parvi- eli ryväsennusteet

Parviennusteet lasketaan varsinaisen ennusteajon jälkeen niin, että muutetaan lähtötilanteen kuvausta hiukan ja ajetaan ennuste uudelleen. Erilaisia muutoksia ja uudelleenajoja tehdään ryväs jossa on joitakin kymmeniä jäseniä. Tarkoituksena ei ole löytää oikeaa ennustetta, vaan saada ryppään jäsenten käyttäytymistä tutkimalla arvio alkuperäisen ennusteen epävarmuuden siitä osasta, joka johtui lähtötilanteen puutteellisesta kuvaamisesta. (Lähde: Karttunen et al: Ilmakehä ja sää. Ursa.)

Kansanennusteet ja perimätieto

Aina on ollut ihmisiä, jotka pyrkivät luonnonmerkeistä lukemaan tulevaisuutta, myös tulevaa säätä. Joillakin ilmiöillä on fysikaalinen tausta: pääskyset jahtaavat lentäviä hyönteisiä, hyönteiset nousevat ylös konvektion mukana joten pääskysten lentokorkeus kertoo paljaalle silmälle näkymättömistä ilmakehän ominaisuuksista. Useimmat kansanennusteet ovat kuitenkin suhteessa meteorologiaan samaa kuin horoskoopit suhteessa tähtitieteeseen. Luokka:Sää ja:天気予報

Organisaatio

Organisaatio, struktuuri, on yleisesti systeemin (yritys, hallinto, järjestö) rakenne. Miten systeemin osat liittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa. Systeemin rakenne vaikutta keskeisesti sen toimintaan. Muuttamalla systeemin rakennetta muutetaan systeemin toimintaa. Organisaation muuttaminen muuttaa siis yrityksen (vast.) toimintaa. Vertaa verkko ja alla hierarkia. Organisaation idea on se, että organisaatio erikoistuneena rakenteena pystyy saavuttamaan enemmän kuin sen osat erikseen. Yksittäinen ihminen ei pysty elinaikanaan rakentamaan pyramidia, mutta valtio pystyy. Yksittäinen ihminen ei pysty taivuttamaan globaalia yritystä tekemään jotakin (tai jättämään tekemättä), mutta globaali organisaatio pystyy.

Organisaatiomuodot

Organisaatiomuodot ovat pitkälti ihmisen evoluution mukaisesti:
- sukulaisuuteen perustuva (sukulaisuus)
- instituutioihin perustuva (hierarkia)
- vapaisiin markkinoihin perustuva (kauppa) ja
- verkostoihin perustuva organisaatiomuoto (verkko) sekä näiden erilaiset sekamuodot, hybridit. Koska mitään vanhaa ei kehityksessä poistu, kaikki neljä organisaatiomuotoa esiintyvät edelleen, vain valtajakso vaihtuu. Oleellista on myös organisaatiomuotojen yhteistoiminta ja käyttö niille parhaiten sopivaan tehtävään mm. yhteiskunnissa, yrityksissä ja asevoimissa. Hierarkia optimoi erikoistuneen, tehokkaan organisaation muuttumattomissa olosuhteissa. Hierarkian ja instituutioiden syntyminen mahdollisti toiminnan yksiköiden oleellisen laajentamisen klaanista valtioon. Oleellista oli tässä vaiheessa myös uusi, uudelle organisaatiotyypille välttämätön informaatiotekniikka ja tiedon taltioinnin uudet välineet: Kirjoitettu tieto savitauluissa (Babylonia), papyruksessa (Egypti) tai solmuissa (Perun inkat). Uusi informaatiotekniikka ja uusi organisaatiomuoto mahdollisti suurien töiden kuten kasteluverkkojen, kaupunkien, pyramidien ja teiden rakentamisen ja myöhemmin valtioiden ja valtioiden valtioiden synnyn. Hierarkia on myös merkittävä olemassaolon rakenneperiaate. Olemassaolon systeemit rakentuvat pitkälti hierarkiaan. Laaja olemassaolon systeemihierarkkia on: kvarkit, alkeishiukkaset, atomit, molekyylit, solut, monisoluiset (elimet, keskushermosto) ja monisoluisten organisaatiotasojen hierarkia: yksilö, perhe, klaani, heimo, valtio, valtioliitot ja globalisaatio. Markkinat, vapaa kilpailu mahdollistaa erikoistumisen laajentamisen, mutta ei pysty edelleenkään vastaamaan muutokseen. Kaupankäynnin kehittyessä 1500- luvun jälkeen globaaliksi sen monimutkaisuus kasvoi. Merkantilismilla globaalia kaupankäyntiä yritettiin hallita hierarkkisesti 1500-, 1600- ja 1700 luvuilla, mutta vapaiden markkinatalouksien syntyminen 1800- luvulla Englantiin ja USA:han osoittivat ylivoimansa. Myös Neuvostoliiton kaatumisella katsotaan olevan organisaatioihin, monimutkaistumiseen ja uusiin tietoteknisiin menetelmiin liittyvä tausta. Verkostot mahdollistavat edelleen erikoistumisen laajentamisen uudella tietotekniikalla ja niiden voima on monimutkaisuuden hallinnassa ja monipuolisessa ja suuressa tiedonkäsittelyn kyvyssä, eli kyvyssä "käsitellä muutosta monimutkaisessa ja avoimessa järjestelmässä". Verkoston merkityksen kasvu liittyy oleellisesti uuden globaalin informaatioteknologian syntyyn, joka laajentaa toimintapiiriä ja pienentää transaktiokuluja. Globaali tietokonepohjainen informaatio-teknologia mahdollistaa taas paikkariippumattomien organisaatioiden rakentamisen, tiedon tallentamisen verkon kautta koneella luettavaan muotoon sekä aika- ja paikkariippumattomien organisaatioiden luomisen.

Organisaatiomuodot ja monimutkaisuus

Verkostoilla on fyysikko Heinz R. Pagelsin mukaan mielenkiintoinen suhde monimutkaisuuteen: "Toinen teema kompleksisuuden maailmassa on rinnakkaisen (verkon) painottuminen peräkkäisen (hierarkkisen) järjestelmän sijasta. ... Peräkkäinen järjestelmä voidaan yleistää hierarkkiseksi järjestelmäksi ... Hierarkkiset järjestelmät ovat sellaisia, että niissä on aina yläpuoli ja alapuoli kaikilla tasoilla. Jos yläpuoli poistetaan, kaikkia alla oleva on irti muusta järjestelmästä".

Organisaatiomuotojen vertailua

Organisaatiomuotojen ajalliset valtajaksot ja vaikutusalueet ovat: # Sukulaisuus: primitiivinen keräilijäaika: perhe, kulttuuri # Instituutiot, hierarkia: maatalousyhteiskunnan aika: valtio, hallitus # Vapaa markkinatalous: teollisuusyhteiskunnan aika: talous ja # Verkostot: tietoyhteiskunnan aika: kansalaisyhteiskunta. Organisaatiomallien päämielenkiinto ja pääarvo ovat: # Sukulaisuus: identiteetti: johonkin kuluminen # Instituutiot, hierarkia: valta, auktoriteetti: järjestys # Vapaa markkinatalous: hyvinvointi: vapaus # Verkostot: tieto: Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo Organisaatiomallien tärkeimmät riskit ja tärkeimmät tuotteet ovat: # Sukulaisuus: sukulaisten suosinta: kotitalouden tuotteet # Instituutiot, hierarkia: lahjonta, mädännäisyys: yleishyödylliset tuotteet # Vapaa markkinatalous: riisto: yksityiskäyttöön tarkoitetut tuotteet # Verkostot: harhakuvat: yhteisölliset tuotteet Organisaatiomallien motivaatio ja rajoitukset ovat: # Sukulaisuus: hengissä säilyminen: johtamiseen liittyvän päätöksenteon vaikeus # Instituutiot, hierarkia: korkeampi auktoriteetti: merkantiilinen (kaupallinen) kontrolli # Vapaa markkinatalous omanvoitonpyyntö: sosiaalinen tasa-arvo ja # Verkostot: konsensus, yhteisymmärrys, yhteystyö: tiedon ylitarjonta Organisaatiomallien rakenne ja arkkitehtuuri ovat: # Sukulaisuus: monipäinen: labyrintti # Instituutiot: hierarkia: pyramidi # Vapaa markkinatalous: atomistinen: hiukkasmainen ja # Verkostot: verkostomainen, solmumainen Organisaatiomallien kehoon liittyvä vertaus ja niiden käyttämä informaatiotekniikka ovat: # Sukulaisuus: iho/ulkonäkö: symbolit # Instituutiot, hierarkia: luuranko: kirjoitus, kirjapaino # Vapaa markkinatalous: verenkierto: lennätin ja puhelin sekä # Verkostot: hermosto: digitaalinen tiedonsiirto

Organisaatiomallit tasosiirtyminä

Siirtymien olemassaolon tasomallissa tasolta toiselle tapahtuu mm. ratkaisemalla edellisen tason keskeinen ongelma. Myös tiedon käsittelyssä tapahtuu yleensä merkittävä muutos. Edellä olevassa organisaatiomallissa keskeisiksi rajoituksiksi, ongelmiksi, on esitetty: # sukulaisuudessa johtamisen päätöksenteko # instituutioissa merkantiilinen (kaupallinen) kontrolli # markkinoissa sosiaalinen tasa-arvo ja # verkostoissa informaation ylikuormitus. Ratkaisut näihin ongelmiin organisaatiotasoihin liittyen ovat olleet: # Ongelma: Johtamisen päätöksenteon vaikeus sukulaisuudessa: Ratkaisu: Keskitetty, hierarkkinen päätöksenteko, joka luo järjestystä. # Ongelma: Kaupallisen kontrollin vaikeus hierarkiassa: Ratkaisu: (taloudellisen toiminnan) Vapaus. # Ongelma: Sosiaalinen tasa-arvo vapaassa markkinataloudessa: Ratkaisu: Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo sekä konsensus verkoissa. # Ongelma: Informaation ylikuorma verkostoissa: Ratkaisu löytyy vasta verkostoja seuraavassa organisaatiomallissa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä että ratkaisu siihen on tekninen: Keinoälypohjainen, oppiva tietokonejärjestelmä, joka pystyy täsmätiedon luomiseen muuttuvista tarpeista ja massatiedosta.

Esimerkkejä tasosiirtymistä aiheutuvista ongelmista

Esimerkki näistä ongelmista ja ratkaisuista on Neuvostoliiton kaatuminen ja sen keskeiset ongelmat. Vapaan markkinatalouden aikakaudella Neuvostoliitto pyrki ratkaisemaan talouteen liittyvää monimutkaisuutta instituutioilla: Keskitetyllä tuotannon suunnittelulla ja siihen liittyvällä keskitetyllä tavaroiden hintojen laskennalla. Monimutkaisuuteen ja laajenevaan erikoistumiseen liittyvät ongelmat tiedostettiin, mutta tietotekniikan kehitys lupasi koko ajan monimutkaisuuden ratkaisua hierarkkisesti seuraavan sukupolven tietokoneilla ja tietotekniikalla. Monimutkaisuus, kehittynyt kulutuskysyntä ja monimutkaistuva sotatekniikka aiheuttivat aina suurempia ongelmia kuin mitä pystyttiin tekniikan tasolla ratkaisemaan. Myös keskitetyn valvonnan tarve, luottamuksen puuttuminen, teki mahdottomaksi paikallisen hallinnan keskeisen uuden välineen, tietokoneiden lähiverkon käytön. Lopulta tilanne ajautui valtavaan sisäiseen kitkaan, tehottomuuteen ja jälkeen jäämiseen vapaan markkinatalouden maista. Vastaava tilanne syntyy, jos vapaan markkinatalouden organisaatio perustuu hierarkian sijasta sukulaisuuteen. Samoin tietysti verkostoajan ongelmien ratkaisu hierarkkisesti synnyttää ongelmia.

Verkostoajan "Ilkeät ongelmat"

Hierarkkisen ja verkko-ajan ongelmien eroja on käsitellyt professori Markku Sotarauta havainnollisesti väitöskirjateoksessaan "Kohti epäselvyyden hallintaa". Sotarauta esittää kirjassaan termin "Ilkeä ongelma". Se tarkoittaa verkottunutta, dynaamista ongelmaa jota ei voi ratkaista. Nykyajan verkottuneet ongelmat ovat yhä enemmän "ilkeitä ongelmia". Niitä ei ratkaista, niitä voi vain hallita verkottuneella tiedolla.

Lähteitä:

- John Arquilla & David Ronfeldt:"The Advent of Netwar" RAND 1996
- Kirjassa M Metsä (toim.):”Tuleva tuhat” Tilastokeskus, Gummerus 1999: P Lillrank:”Globaali verkostotalous” s. 142 - 144
- Heinz R. Pagels:”The Dreams of Reason; The Computer and the Rise of Sciences of Complexity” Bantam Books USA, 1989
- Markku Sotarauta:”Kohti epäselvyyksien hallintaa” Suomen Tulevaisuuden Tutkimuksen Seura, Finnpublisers Gummerus 1996

Maailman ilmatieteen järjestö

Maailman ilmatieteen järjestö WMO on YK:n alainen meteorologian alan kansainvälinen järjestö. Se on perustettu 1950, jatkamaan 1873 perustetun Kansainvälisen ilmatieteen järjestön työtä. WMO:ssa on 187 jäsenmaata. Sen päämaja on Genevessä Sveitsissä. WMO koordinoi ja standardisoi mm. säähavaintojen tekoa ja meteorologian alan koulutusta. Se organisoi ympäristön tilaa tarkkailevia ja suojelevia projekteja seuraavien ohjelmien kautta:
- Weather Watch Programme (säähavaintoja)
- World Climate Programme (ilmasto ja ilmastonmuutos)
- Atmospheric Research and Environment Programme (ilmakehän tutkimus )
- Hydrology and Water Resources Programme (hydrologia ja vesivarat)

Lisätietoa

[http://www.wmo.int/index-en.html WMOn kotisivut] (englanniksi) Luokka:Meteorologia Luokka:Kansainväliset järjestöt

Kompleksisuus

Kompleksisuus tarkoittaa sellaisen kokonaisuuden (systeemin)ominaisuutta, joka # koostuu monesta, toisiinsa vaikuttavasta osasta ja # nämä osien vaikutukset ovat vaikeasti selitettäviä.

Kompleksisuuden ominaisuuksia

Kompleksisia systeemejä luonnehtii seuraavat seikat:
- niiden kuvaaminen vaatii paljon tilaa ja aikaa
- niitä on useata lajia
- ne ovat yksinkertaisten ja kaoottisten järjestelmien välissä
- ne liittyvät fyysisiin järjestelmiin tai laskennallisuuteen
- niihin syntyy järjestystä itseorganisoitumisen kautta
- ne ovat järjestystä kaaoksen reunalla Timantti on yksinkertainen rakenne, kaasun käyttäytyminen on kaoottista ja solu on kompleksinen. Kaoottisen järjestelmät voidaan yksinkertaistaa ja hallita esim. tilastollisella käsittelyllä. Tätä ei voida tehdä kompleksisille järjestelmille.

Kompleksisuuden lajeja

Algoritminen kompleksisuus tarkoittaa sitä kuinka paljon tilaa tai ohjeita ongelman ratkaisemiseen tai tehtävän tekemiseen tarvitaan. Laskennallinen kompleksisuus tarkoittaa kuinka helposti luku (laskennan tulos) on ilmaistavissa, laskettavissa. Satunnaiset (kaoottiset) luvut ovat ilmaistavissa vain luvulla itsellään. Informaatiopohjainen kompleksisuus tarkoittaa kuinka paljon informaatiota systeemin kuvaamiseen tarvitaan. Fyysinen kompleksisuus tarkoittaa olevan, todellisen systeemin kompleksisuutta, osien suurta lukumäärää ja niiden hankalasti kuvattavia ja hallittavia yhteyksiä. Tietotekniikassa (algoritmin) kompleksisuutta mitataan sillä, kuinka paljon aikaa ja muistia algoritmin suorittaminen vaatii. Sosiaalitieteissä mikroilmiöiden emergenssi makroilmiöiksi, jota kutsutaan myös mikro-makro näkemykseksi sosiologiassa, on kompleksinen ilmiö. Matematiikassa Krohn-Rhodes kompleksisuus on tärkeä aihe äärellisten alijoukkojen tutkimuksessa.

Kompleksiset adaptiiviset järjestelmät

Yksi kompleksisten systeemien alalaji on kompleksiset adaptiiviset järjestelmät. Niiden keskeisiä ominaisuuksia ovat:
- kompleksisuuden lisäksi
- kyky oppia ja
- kyky tunnistaa hahmoja, kokonaisuuksia. Kompleksisia adaptiivisia järjestelmiä ovat evoluutio, elämä, ihminen, ihmisen immuunijärjestelmä, osin myös tietokoneet ja niiden ohjelmat. Kompleksisia järjestelmiä ovat myös ja etenkin em. osista muodostuvat suuremmat systeemit, siis esim. ihmisen suuremmat organisaatiot (valtio, globaali taso, talous, teknologia) ja tietokoneverkot, internet. Periaatteessa jos osa on kompleksinen, niin em. osista muodostuva uusi kokonaisuus on vielä kompleksisempi.

Kompleksisuuden tutkimisesta

Kompleksisuuden tutkiminen vaatii useimmiten tietokonesimulointia, koska ihmisellä ei ole kykyä hallita yhtä aikaa 5 - 9 yksityiskohtaa, muuttujaa enemmän kerrallaan. Tämän näkemyksen oleellisuudesta tieteen seuraavana paradigmana puhuu mm. amerikkalainen filosofi ja fyysikko Heinz R. Pagels. Myös kompleksisuustutkija Stuart Kauffman on tutkinut kompleksisuutta nimenomaan tietokonesimuloinnin ja matematiikan kautta.

Kompleksisuuden ymmärtämisestä

Ihmisen kannalta ongelman ymmärtämisen kompleksisuutta mitataan kognitiivisessa psykologiassa "hrair rajalla" (hrair limit), joka on em. 5 - 9. Esim. tietokoneohjelmassa pitäisi olla vain 5 - 9 aliohjelmakutsua, ei sen takia, että tietokone ei suurempaan pystyisi, vaan sen takia että ohjelma olisi vielä ohjelmoijan ymmärrettävissä tai hallittavissa.

Lähteitä:

- [http://en.wikipedia.org/wiki/Emergence Englanninkielisen Wikipedian Emergence- artikkeli]
- Heinz R. Pagels:"The Dreams of Reason; The Computer and the Rise of Sciences of Complexity" Bantam Books 1989 USA
- Stuart Kauffman:"Home in the Universe - The Search for the Laws of Self-Organization and Complexity" Oxford University Press New York & Oxford 1995 Luokka:Matematiikka

Luonnonkatastrofi

Ympäristökatastrofi, ekokatastrofi, luonnonkatastrofi, huomattava ympäristön saastuminen tai muuntyyppinen laaja-alainen elinmahdollisuuksien huonontuminen siinä elävien eliöiden näkökulmasta. Tavallisesti käsitetään ihmisen aiheuttamaksi, mutta joskus esimerkiksi tulivuoren aiheuttama (Laki-tulivuoren purkaus Islannissa 1783). luokka:maantiede

Katastrofi

Onnettomuus on ennalta-arvaamaton tapahtuma, joka aiheuttaa muun muassa omaisuusvahinkoja, tuhoa, kuolemia, loukkaantumisia, tai muuten haittaa ja vahinkoa ihmisille, luonnolle, yrityksille jne. Merellä tapahtunutta onnettomuutta kutsutaan haveriksi.

Katso myös

- Bussionnettomuus
- Auto-onnettomuus
- Luettelo onnettomuuksista Luokka:Onnettomuudet ja:災害

Sade

Sateen enteitä

Katso myös

- Pilvilajit
- Sademäärä Luokka:Sää ms:Hujan ko:비 ja:雨 simple:Rain th:ฝน

Hirmumyrsky

Hirmumyrsky on tuulen voimakkuuden kovin luokka Beaufortin asteikolla. Se vastaa tuulennopeutta 32.7 m/s tai enemmän. Tyypillisesti hirmumyrskyä havaitaan trooppisten hirmumyrskyjen yhteydessä. Näin määritelty tuulennopeus on Maailman ilmatieteen järjestön suositusten mukaan 10 minuutin keskiarvo. Amerikkalaiset kuitenkin käyttävät yhden minuutin keskiarvoja. Tuulen suositeltu mittauskorkeus on periaatteessa 10 metriä esteiden yläpuolella, käytännössä vähän yli 10 m maanpinnan yläpuolella. Trooppisen hirmumyrskyn tapauksessa halutaan joskus korostaa eroa tuulen ja sen aiheuttavan matalapaineen välillä, ja kutsutaan jälkimmäistä pyörremyrskyksi. Luokka:Sää

Hurrikaani

]] Trooppinen hirmumyrsky on kääntöpiirien välisellä alueella esiintyvä voimakas matalapaine, johon liittyy hirmumyrskyn voimakkuudella puhaltava tuuli. Eri merialueilla trooppisilla hirmumyrskyillä on eri nimityksiä:
- Hurrikaani Pohjois-Atlantilla, Tyynenmeren pohjoisosissa päivämääränrajan itäpuolella sekä Tyynenmeren eteläosissa 160 pituuspiirin itäpuolella. Hurrikaanikausi kestää kesäkuusta marraskuuhun.
- Taifuuni Tyynenmeren luoteisosissa päivämääränrajan länsipuolella. Sana taifuuni tulee kreikkalaisilta, jotka lainasivat sen persiasta, طوفان Tufân . Ei ole selvää onko tästä yhteys myös kiinan fraasiin tái fēng.
- Trooppinen sykloni muualla eli Intian valtamerellä ja Tyynenmeren lounaisosissa. Maailmassa havaitaan vuosittain noin 80 trooppista hirmumyrskyä, ja vaikka kullakin merialueella lukumäärä vaihtelee suuresti vuodesta toiseen, on erikoista että maapallonlaajuinen summa näyttää pysyvän hyvin lähellä kahdeksaakymmentä.

Rakenne ja dynamiikka

Intian valtamerellä Trooppiseen hirmumyrskyyn liittyy matalapaineen keskusta kiertävä voimakkaan tuulen alue sekä tässä pyörteessä kohoava laaja pilvimassa jossa havaitaan kaatosadetta ja yleensä ukkosta. Rakenteensa takia trooppisia hirmumyrskyjä kutsutaan myös pyörremyrskyiksi. Trooppiset hirmumyrskyt eroavat muista liikkuvista matalapaineista, kuten Suomeen tulevista rintamajärjestelmistä energiataloutensa takia: niillä on lisäenergianlähteenä alapuolinen lämmin (vähintään 26 astetta vähintää 50 m paksussa vesikerroksessa) meri, ja niiden voimaa lisää energia, joka sitoutuu merestä haihtuvaan vesihöyryyn ja vapautuu vesihöyryn tiivistyessä pilviksi ja sateeksi. Tämän prosessin loppumisen takia trooppiset hirmumyrskyt heikkenevät ja kuolevat nopeasti, jos ne joutuvat maa-alueille, liian kauas tropiikista tai kylmien merivirtojen päälle. Coriolis-ilmiöllä eli maan pyörimisliikkeellä on, tavallisten matalapaineiden lisäksi, vaikutuksensa myös trooppisen hirmumyrskyn syntymiseen. Sen takia ne pyörivät pohjoisella pallonpuoliskolla vastapäivään, eteläisellä myötäpäivään, eivätkä voi koskaan ylittää päiväntasaajaa.

Luokittelu ja elinkaari

Suurten pyörremyrskyjen synty liittyy monesti matalapaineisiin jotka liikkuvat trooppisten valtamerten yllä. Näiden liike on tavallisesti länteenpäin päiväntasaajan lähellä vallitsevien pasaatituulien mukana. Vastasyntynyt heikko systeemi on nimeltään trooppinen matalapaine. Siinä tuulennopeus on alle 17 m/ ja se on itse asiassa vain voimakkaiden ukkospilvien rykelmä, jonka halkaisija tyypillisesti noin 300 km. trooppisten Keski-ikäisessä trooppisessa myrskyssä suurimmat tuulennopeudet ovat 17-32 m/s. Pilvimassassa alkaa olla rakennetta, säteittäisiä sadenauhoja. Tässä vaiheessa myrsky saa nimen. (Nimeämisestä katso hurrikaani, taifuuni, trooppinen sykloni). Kypsässä trooppisessa hirmumyrskyssä tuulen nopeus ylittää 32 m/s, pilvimassan keskelle muodostuu selkeä aukko, "myrskyn silmä". Silmän halkaisija on 10 - 50 km, ja tuuli on siinä heikkoa, ja ilmanpaine voi saavuttaa myrskyn silmässä matalimmat maanpinnalla mitatut lukemat, jopa alle 900 hPa. Aukon reunoilla tuuli on kovimmillaan ja pilvimassat korkeimmillaan, siinä sataa kaatamalla ja ukkostaa lähes tauotta. Reunavallista lähtee spiraalimaisia ulokkeita eli ukkospilvijonoja 400-611 km päähän. Kuoleva trooppinen hirmymyrsky voi jatkaa elämäänsä "tavallisena" matalapaineena, varsinkin jos se on kuollut ajautumalla kylmemmille merialueille. Tällöin sen energiantuotantoprosessi kuitenkin muuttuu ratkaisevasti (ks. yllä).

Havaitseminen

Tuulennopeuden mittaukset pyörremyrskyistä ovat epäluotettavia, koska hurjimmat myrskyt tuhoavat säähavaintoasemat. Sääsatelliittien käyttöönotto paransi havaintomahdollisuuksia huomattavasti. Kun trooppiset hirmumyrskyt lähestyvät maa-alueita, niistä saadaan tietoja myös säätutkalla. Pyörremyrskyn yli voidaan lentää ja niihin voidaan pudottaa laskuvarjoon kiinnitetty radioluotausta muistuttava luotain, joka lähettää lämpötila, kosteus- ja tuulitietoja matkallaan maahan.

Nimeäminen

Trooppiset hirmumyrskyt nimetään esiintymisalueen tavan mukaan. Hurrikaaneille annetaan erisnimi varoituspalvelun yksinkertaistamiseksi ja jotta ne saisivat ansaitsemansa huomion mediassa. Aluksi niille annettiin nimi nimipäiväkalenteria vastaavan katolisen pyhimyskalenterin juhlapäivien mukaan. 1800-luvulta alkaen ne on nimitty valituilla ihmisten nimillä, aluksi käytettiin naisten ja epäsuosittujen poliitikkojen nimiä. Vuodesta 1953 alkaen yhdysvaltojen kansallinen hurrikaanikeskus ehdotti nimiä, ja nykyisin niistä päättää Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n hurrikaanikomitea. Nimeäminen tapahtuu aakkosjärjestyksessä (vuoden ensimmäisen hurrikaanin nimi alkaa A:lla, toisen B:llä...), ja ne ovat vuorotellen miesten ja naisten nimiä. Aakkoslistasta on poistettu Q- ja U-kirjaimet sekä loppupään kirjaimista X, Y ja Z, koska niillä alkavia nimiä ei ole englanniksi tarpeeksi. Kuusi listaa kiertää niin että samat nimet tulevat käyttöön kuuden vuoden välein. Paljon tuhoa aiheuttaneiden myrskyjen nimet ”jäädytetään” kuten kuuluisien joukkuepelaajien pelinumerot. Jos vuodessa havaitaan enemmän kuin 21 hirmumyrskyä, niiden niminä aletaan käyttää kreikkalaisia kirjaimia (alpha, beta, gamma...). Havaijin hurrikaanikeskus pitää omaa nimilistaa lähivesiensä hurrikaaneista, ja antaa niille perinteisiä havajinkielisiä nimiä. Taifuunit nimeää Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n taifuunikomitea. Se pitää nimilistaa, josta poimitaan taifuunille nimi. Viisi listaa kiertää, joka listalle jokainen alueen neljästätoista valtiosta saa ehdottaa kaksi nimeä. Listoja ei aloiteta alusta vuoden vaihtuessa. Japanin ilmatieteen laitoksella on rinnakkaisjärjestelmä, jossa se nimeää taifuunit vuoden ja järjestysnumeron mukaan. Intiassa ja lähialueilla trooppiset syklonit nimetään tuhoalueen ja tarvittaessa vuoden mukaan: puhutaan esim. Bangladeshin ja Bholan sykloneista, ja Kalkuttan 1737 ja 1864 sykloneista. Australian ilmatieteen laitos pitää kolmea ihmisten nimiä sisältävää listaa eri lähivesilleen. Fidži-saarilla ja Papua-Uudessa-Guineassa on alueelliset nimilistat. Seychellien ilmatieteenlaitos pitää listaa Intian valtameren lounaisosien myrskyistä.

Tuhot

- Tuuli tuhoaa rakennuksia
- Hyökyaalto voi nousta kun matalapaine imee vedenpinnan ylös
- Myrsky voi viedä tuulien ja tulvien mukana suolaista merivettä pelloille, mikä estää viljelyn jopa vuosiksi
- Saastunut vesi saattaa levittää tartuntatauteja
- Kaatosateet aiheuttavat tulvia
- Ukkonen katkoo sähköjä ja salamaniskut sytyttävät tulipaloja
- Maanvyöryjä Trooppisten hirmumyrskyjen voimakkuutta mittaamaan on kehitetty Saffir-Simpsonin hurrikaaniasteikko.

Katso myös

Luettelo merkittävistä trooppisista hirmumyrskyistä

Aiheesta muualla

[http://www.fmi.fi/saa/tilastot_36.html Ilmatieteen laitos/Tilastojen taustaa ] Luokka:Sää Luokka:Trooppiset hirmumyrskyt ja:台風 ko:열대저기압 zh-min-nan:Hong-thai

Myrsky

Myrsky on voimakas, 21-32 metriä sekunnissa puhaltava tuuli, jonka ylempi aste on hirmumyrsky (yli 32 metriä sekunnissa). Kovan tuulen raja on säätiedotuksissa 14 metriä sekunnissa. Tuulen nopeus lasketaan 10 minuutin aikana puhaltaneesta keskituulesta. Eli alueella tuulen nopeus voi ajoittain olla voimakkaampaa. Suomalaisten meteorologien kielenkäytössä sanaa myrsky käytetään kuvaamaan yllä mainittua tuulta sekä voimakasta matalapainetta, joka tällaisen tuulen aiheuttaa ("Janika-myrsky liikui maamme yli koilliseen..."). Mm. englannin ja ruotsin kielissä sana storm ei välttämättä liity tuuleen, vaan mihin tahansa voimakkaaseen sääilmiöön (snowstorm - lumipyry, thunderstorm - ukonilma). Suomen kieleen yritetään vakiinnuttaa sanaa rajuilma kuvaamaan voimakkaita pienialaisia sääilmiöitä, joihin liittyy ukkosta ja ehkä rakeitakin, mutta 10 min keskituuli ei ylitä myrskyn rajaa.

Sään luokittelu Beaufortin eli boforiasteikolla

Boforia	Nimitys	Tuulen nopeus m/s	Tuulen vaikutus sisämaassa	Tuulen vaikutus avomerellä	Virtauspaine kg/m²
0	Tyyni	0-0,2	savu nousee pystysuoraan	peilityyni meri	0
1	Heikko tuuli	0,3-1,5	tuulen suunnan näkee savun liikkeestä, mutta tuuliviiri ei käänny	meren pinnassa pientä karetta	0-0,1
2	Heikko tuuli	1,6-3,3	tuuli tuntuu ihoon, puiden lehdet kahisevat, tuuliviiri kääntyy	pieniä, lyhyitä, selviä aaltoja, jotka eivät murru	0,2-0,6
3	Kohtalainen tuuli	3,4-5,4	puiden lehdet ja lehvät liikkuvat, kevyt lippu suoristuu	aallon harjat alkavat murtua, silloin tällöin läpinäkyvä vaahtoa aallon harjalla	0,7-1,8
4	Kohtalainen tuuli	5,5-7,9	nostaa maasta pölyä ja irrallisia papereita, liikuttaa pieniä oksia	pitkähköjä aaltoja, joiden harjalla valkoista vaahtoa	1,9-3,9
5	Navakka tuuli	8,0-10,7	pienet lehtipuut heiluvat, järvenselällä vaahtopäitä	aallon harjat kauttaaltaan valkoisina vaahtopäinä, meri kohisee jatkuvasti	4,0-7,2
6	Navakka tuuli	10,8-13,8	suuret oksat heiluvat, suhisee puhelinlangoissa, sateenvarjoa vaikea pidellä	aaltojen vaahto leviää, meri kohisee kumeasti	7,3-11,9
7	Kova tuuli	13,9-17,1	puut heiluvat, on vaikea kulkea vasten tuulta	aaltojen huiput murtuvat, vaahto järjestyy tuulen suuntaisiksi juoviksi, kohina kuuluu kauas	12,0-18,3
8	Kova tuuli	17,2-20,7	katkoo puiden oksia, ulkona liikkuminen vaikeata	aallot pitkiä ja verraten korkeita, vaahto tiheinä tuulen suuntaisina juovina	18,4-26,8
9	Myrsky	20,8-24,4	aiheuttaa pieniä vaurioita rakennuksille (irrottaa kattotiiliä ja savupiippujen hattuja)	aallot korkeita ja niiden pärske huonontaa hiukan näkyvyyttä, meri pauhaa	26,9-37,3
10	Myrsky	24,5-28,4	kiskoo puita juurineen, aiheuttaa huomattavaa vahinkoa rakennuksille	meri aaltovuorina, merenpinta valkoisena vaahdosta, pauhu kovaa, puuskittaista, pärske huonontaa näkyvyttä	37,4-50,5
11	Myrsky	28,5-32,6	kaataa metsää, siirtää rakennuksia, (erittäin harvoin sisämaassa)	näköpiirissä olevat laivat katoavat aaltovuorten taakse, koko merenpinta valkoisena	50,6-66,5
12	Hirmumyrsky	>= 32,7	perinpohjaista tuhoa	koko merenpinta valkoisena, näkyvyys erittäin huono	>= 66,5

Katso myös

- Sää

Linkkejä

- [http://www.fmi.fi/ Ilmatieteen laitos]
- [http://www.fmi.fi/abc/index.html Sanasto Ilmatieteen laitoksen sivulla]
- [http://www.helsinki.fi/~ajpunkka/myrskyareena.htm Myrskyareena] harrastajan huolella tehdyt sivut luokka:sää th:พายุ

Pieter Van den Hoogenband

Pieter Cornelis Martijn van den Hoogenband (born March 14, 1978) is a Dutch swimmer, and a triple Olympic champion. Born in Maastricht to Cees-Rein van den Hoogenband and Astrid Verver, a former Dutch 800m freestyler silver medalist at the European Championships. Van den Hoogenband grew up in Geldrop, where he swam for PSV Eindhoven. His father is a team doctor with the professional football team of the same club. In 1993, he achieved his first successes, performing well on the European Youth Olympic Days. Prior to the Atlanta Games, Astrid van den Hoogenband, who was coaching the Dutch team, became frustrated with the swimmers representing the Netherlands, feeling they had great potential that they were not able to live up to due to lack of adequate support. She pleaded with Cees to take action, as he carried much weight from his professional connections. After finally threatening to remove Pieter from the sport, Cees jumped in, creating a small foundation for the sport and signing up 20 initial sponsors who each paid $2.500 to fund a team trainer. As his deals grew, the Dutch swimming team signed extremely lucrative deals with Philips, Nike, and Speedo. Enough funds were raised to open a swim school in Eindhoven, van den Hoogenband's place of residence. The team eventually grew to ten. Pieter remained the Netherlands' brightest star, and along with fellow Dutch Inge de Bruijn brought the Netherlands many victories in the sport. His international breakthrough came in Atlanta. Aged 18, van den Hoogenband surprised by finishing 4th in both the 100 and 200 m freestyle at the 1996 Summer Olympics. After winning no fewer than 6 gold medals at the 1999 European Championships, he was one of the favourites for the 2000 Summer Olympics, but his adversaries were strong. In the 200 m freestyle, he met Australian youngster Ian Thorpe, favourite of the home crowd in Sydney. In the semi-finals, van den Hoogenband set a new World Record, but Thorpe countered with a time only 0.02 slower. In an exciting final, van den Hoogenband equalled his time from the semi-finals to win the gold medal. In the 100 m freestyle, van den Hoogenband again set a World Record in the semi-finals and won his second gold medal, defeating the 1992 and 1996 champion, Aleksandr Popov. He won two more medals, both bronze, in the 50 m freestyle and as the final swimmer for the Dutch 4 x 200 m freestyle relay team. At the 2001 Aquatics World Championships, van den Hoogenband won four silver medals in the 50, 100, 200 and 4 x 100 m freestyle events. At the 2004 Summer Olympics in Athens, van den Hoogenband went on to win a gold medal in the 100m Free, as well as two silvers, one in the 200m Free and another swimming with Team Netherlands in the 4x100m Free relay.

Geografie

Stadtgliederung

Ortschaften (Katastralgemeinden kursiv): Bernaich, Dellach, Drasendorf, Fiming, Garzern, Goggerwenig, Gösseling, Hochosterwitz, Kreutern, Krottendorf, Labon, Lau

Read More...

Konrad Elmer
Konrad Elmer (
- 9. Februar 1949 in Bad Berka) ist evangelischer Pfarrer und war Gründungsmitglied der SDP in der DDR. Elmer begann ein Biologiestudium, das er nach Wehrdienstverweigerung nicht fortsetzen kon

Blagoweschtschensk
Blagoweschtschensk (russ. Благовещенск) ist eine Stadt in Russland in der Oblast Amur.

Geographie

Blagoweschtschensk liegt in Sibirien am Grenzfluss Amur, gegenüber der chinesischen Stadt Heihe. Die geographischen Koordinaten der Stadt sind 50°17' Nord, und 127°32' Ost. Die Entfernung nach Moskau beträgt

Erich Lasse
Alexander Erich Lasse (
- 4. September 1887 in Leipzig; † 1948 in Ambach) war ein akademischer Kunstmaler.

Leben

Alexander Erich Lasse ist der dritte Sohn des Fabrikbesitzers Felix Lasse . Nach dem Reifezeugnis 1905 studierte er an der Königlichen Akademie für graphische Künste und Buchgewerbe zu Leip

Bratsk
Bratsk (russisch Братск) ist eine Stadt in der Oblast Irkutsk in Russland, mit 257.900 Einwohnern (Dezember 2004), die sich auf die drei Stadtteile verteilen wie folgt: Zentrum (Центральный) 158.700, Padun (Падунский 59.700, Rechtes Ufer (Правобережный) 39.500. Die geographischen Koordinaten sind: 56,30° Nord, 101,71° Ost. Bei Bratsk wird die Angara

Sitzendorf an der Schmida
Sitzendorf an der Schmida ist eine Marktgemeinde im westlichen Weinviertel in Niederösterreich, bestehend aus den Katastralgemeinden Sitzendorf, Kleinkirchberg, Sitzenhart, Pranhartsberg, Goggendorf, Braunsdorf, Roseldorf, Frauendorf und Niederschleinz. Die Katastralgemeinde Sitzendorf ist der Hauptort der gleichnamigen Großgemeinde und per Stichtag 1. September 2004 mit 823 Einw

Eugenetik
Eugenik oder Eugenetik (gr. eugenes wohlgeboren) ist die historische Bezeichnung für die Anwendung der Erkenntnisse der Humangenetik auf Bevölkerungen. Der Begriff wurde 1883 vom britischen Anthropologen Francis Galton (1822-1911), einem Vetter ersten Grades von Charles Darwin, geprägt. Galton verstand unter Eugenik eine Wissenschaft, deren

Buinaksk
Buinaksk (russisch Буйнакск) ist eine Stadt in der Republik Dagestan in Russland, mit 61.500 Einwohnern (Stand: 2004). Die geographischen Koordinaten sind: 42,83° Nord, 47,12° Ost.

Weiterführende Bildungseinrichtungen

- Dagestanisches Sajfulla-Kadi-Islaminstitut
- Filiale der Dagestanischen Staatlichen Universität
- Filiale des Moskauer Instituts für Unternehmertu