:: wikimiki.org ::

Saaga

Saaga

Saaga, viikinkisaaga, kertomuksia varhaisista viikinkien matkoista ja sukuvihollisuuksista. Yleensä laadittu proosarunomuotoon (vrt islanninsaaga). Muistiinpanomuotona on yleensä muinaisnorja. Teokset ovat yleensä varsin romantisoituja, eeppisiä kertomuksia sankariteoista ja tärkeistä henkilöistä. Suomen ja suomensukuisten kansojen osalta saagat kertovat mm.Suomesta, Kvenlandista (Muinais-Kainuu) ja Bjarmalandista (Bjarmia), sekä Suomen kuninkaista. Nämä kertomukset ovat luonteeltaan pikemminkin fiktiivisiä kuin historiallisia. Melko samankaltaista historian muistiinmerkitsemistä edustaa Pohjoismaissa myös myöhäisemmän keskiajan kansankielinen kronikkakulttuuri. Saagat luokitellaan yleensä:
- Kuningassaagoihin; Skandinavian kuninkaiden elämästä kertovia
- Fagrskinna, tuntematon kirjoittaja.
- Maanpiiri, Heimskringla, kirjoittaja Snorri Sturluson.
- Morkinskinna, tuntematon kirjoittaja
- Islanninsaagoihin; sankaritarinoita Islannin johtavista suvuista
- Egillin saaga
- Gíslan saaga
- Grettirin saaga
- Lohilaaksolaisten saaga
- Njálin saaga; kaikkein huomattavin islanninsaaga
- Veriveljien saaga
- Viinimaan saaga
- Legendasaagoihin; lähtökohtaisesti romanttista kirjallisuutta
- Eddarunot, myös Snorri Sturlusonin kirjoittama
- Hrolf Kraken saaga Luokka:Kirjallisuuden lajit luokka:Saagat ja:サーガ

Viikinki

Viikinki tarkoittaa skandinaavista alkuperää olevaa aseistautunutta merenkulkijaa 700–1000-luvuilla jaa. Skandinaaviset aikalaiset ilmeisesti käyttivät riimukirjoituksissa ja myöhemmissä saagoissa esiintyvää nimitystä viikinki vain ryöstö- ja sotaretkien osanottajista. Sanalla on tällöin saattanut olla kielteinenkin merkitys, kuten nykyisin sanalla merirosvo. Nykyisin viikinkikäsite on kuitenkin laajentunut tarkoittamaan myös kaupparetkien ja tutkimusmatkojen osanottajia tai jopa viikinkiretkiä varustaneita heimoja kokonaisuudessaan. Viikinkejä muistuttavia, merillä liikkuvia kauppiaita ja rosvoja asui Pohjois-Euroopassa myös slaavilaisten, balttilaisten ja suomensukuisten väestöjen keskuudessa, mutta näitä ei historiankirjoituksessa yleensä kutsuta viikingeiksi. Hyvin luultavasti skandinaavistenkin viikinkien joukkoon silti sulautui ei-skandinaavisia aineksia. Saagat esimerkiksi kertovat erään soturin olleen lappalainen. Länsimaissa puhutaan skandinaavisten viikinkien osalta normanneista, Bysantissa ja nykyään Venäjällä varjageista. Muinoin Venäjällä viikingit olivat ruseja. Rus-sanan merkitys kuitenkin muuttui samalla kun viikinkien vaikutus Venäjällä loppui.

Etymologia

"Viikinki" on mahdollisesti peräisin muinaisnorjan sanasta vík, joka tarkoittaa lahtea tai poukamaa. Vikingr (viikinki) tarkoitti siten mahdollisesti henkilöä, joka toimi lahdessa tai poukamassa. Myöhemmin viikingistä tuli synonyymi vesitse tapahtuvalle tutkimus- ja ryöstöretkille, jolloin vikingr oli henkilö, joka osallistui tällaisille retkille. Toisen tulkinnan mukaan termi on johdettu muinaisenglannin sanasta wíc, joka tarkoitti kauppapaikkaa (vrt. latinan sanaan vicus, "kylä"). Muitakin etymologioita on esitetty. Sana viikinki esiintyy useissa riimukivissä ympäri Skandinaviaa. Islantilaisissa saagoissa viikinki tarkoittaa merellistä tutkimusmatkailua (vrt. muinaisnorjan sanontaan farar i vikingr "mennä tutkimusmatkalle"). Muinaisenglannissa sana wicing esiintyy ensimmäisen kerran 500- tai 600-luvulle ajoitetussa anglosaksisessa runossa Widsith. Keskiaikaisessa kirjallisuudessa viikingiksi kutsutaan rosvoa, eikä tiettyä kansaa tai kulttuuria kokonaisuudessaan. Sana viikinki tuli uudelleen esiin romantiikan aikakaudella 1700-luvun lopulta lähtien. 1800-luvulla sanan merkitys laajennettiin koskemaan ryöstelijöiden sijaan koko aikakautta. Käsite viikinkiaika on säilynyt käytössä näihin päiviin saakka. Nykyisin viikinki-nimitys yhdistetään myös skandinaavisiin kauppamiehiin, varjageihin, jotka kävivät kauppaa Venäjän jokien varsilla aina Bysanttia myöten ja perustivat siirtokuntia itään. Kuitenkaan vanhoissa kirjallisissa lähteissä Viinimaasta, ruseista tai varjageista puhuttaessa ei käytetä termiä viikinki.

Historialliset maininnat

Varhaisin mainittu päivämäärä viikinkien ryöstöretkelle on 787, jolloin Anglosaksien kronikan mukaan joukko norjalaisia miehiä purjehti Portlandin saarelle, joka sijaitsee Dorsetissa. Siellä heitä luultiin ensin kauppiaiksi, ja he tappoivat paikallisen virkamiehen tämän yrittäessä saada heitä kuninkaan kartanolle verollepantavaksi. Seuraava taltioitu ja ensimmäinen varmana pidetty hyökkäys tapahtui 8. kesäkuuta 793, kun Lindisfarnen luostari Englannin itärannikolla ryöstettiin. Seuraavan 200 vuoden ajan historialliset dokumentit ovat täynnä merkintöjä viikingeistä ja heidän ryöstelystään.

Adam Bremeniläinen

Saksalainen pappi Adam Bremeniläinen kirjoitti 1000-luvulla teoksensa Gesta Hammaburgensis Ecclesiae Pontificum neljännessä osassa: :Aurum ibi plurimum, quod raptu congeritur piratico. Ipsi enim piratae, 'quos illi Wichingos as appellant, nostri Ascomannos regi Danico tributum solvunt. :"Täällä Sjellannissa on paljon kultaa, ryöstöretkillä hankittua. Nämä merirosvot, jotka kutsuvat itseään wichingeiksi, joita me kutsumme ascomanneiksi, maksavat veroa Tanskan kuninkaalle."

Riimukivet

Eri puolita Skandinaviaa löytyy runsaasti riimukiviä, joihin on tallennettu viikinkiretkien osanottajien nimiä. Olemassa on myös riimukiviä, jotka kertovat näillä retkillä kuolleiden nimiä. Riimukivet on kirjoitettu riimuilla, vanhoilla germaanisilla ja skandinaavisilla aakkosilla. Riimukiviä on eniten Keski-Ruotsissa, missä niitä pystytettiin 1000-luvulla, viikinkiajan loppuvaiheessa. Riimukirjaimet ovat germaaninen muunnelma latinalaisista aakkosista. Varhaisimmat tunnetut riimukirjoitukset on löydetty Tanskasta, ja ne ajoittuvat jo 200-luvulle jaa. (roomalainen rautakausi).

Saagat

Saagat ovat 1100 - 1400-luvuilla syntyneitä islantilaisia käsikirjoituksia, jotka kertovat viikinkimenneisyyteen sijoittuvia sankaritarinoita. Saagat perustuivat suullisiin perimätietoihin, joita ilmeisesti on kuitenkin kirjoittamisen yhteydessä muokattu. Kuulusimpia islantilaisia saagakirjailijoita olivat Snorri Sturluson ja Sæmundr fróði. Viikingit kuvataan saagoissa usein hyökkäämässä helppoihin ja heikosti puolustettuihin kohteisiin.

Viikinkien yhteiskunta

Sæmundr fróði Viikingit tulivat nykyisten Tanskan, Norjan ja Ruotsin alueelta, mutta he eivät itse ajatelleet itseään tanskalaisina, norjalaisina tai ruotsalaisina. Kansallisvaltioiden idea ja kansallisuuskäsitteet syntyivät vasta myöhemmin. Skandinaavisten keskiajan valtioiden alkujuuria voi etsiä viikinkiajalta ja osittain ehkä kaukaisemmastakin menneisyydestä, mutta viikinkien valtakunnat luonnollisesti erosivat hyvin paljon myöhempien aikojen valtio-organisaatioista. Vaikka pohjanmiehet sotivat usein keskenään, heillä oli kuitenkin paljon yhteistä, kuten kieli ja pääpiirteissään samanlainen uskonto. Heidän yhteiskuntansa olivat suurin piirtein samanlaisia. Karkeasti voidaan erottaa kolme eri yhteiskuntaluokkaa: soturien yläluokka, vapaiden miesten (lähinnä talonpoikien) laaja luokka sekä kolmantena ryhmänä orjat ja puolivapaat. Orjuus oli yleistä. Orjia hankittiin ryöstöretkiltä, sekä naapurikansojen keskuudesta. Naisilla oli tärkeä asema yhteiskunnassa, varsinkin miesten ollessa matkoilla. Sikäli kuin tiedetään, tingiin eli käräjille saattoi osallistua jokainen vapaa mies, joskin ylimykset luultavasti kykenivät melko pitkälle kontrolloimaan yhteistä päätöksentekoa. Euroopan vanhin kansalliskokous, althing, kokoontui saagojen mukaan vuodesta 902 alkaen Islannissa.

Viikinkiaika

:Pääartikkeli: Viikinkiaika Viikinkiaika Viikinkiaika kesti 700-luvun lopulta noin 1000-luvun puoliväliin saakka. Ajan symbolisena aloituksena pidetään joskus Lindisfarnen luostarin ryöstöä vuonna 793 ja päätöksenä Stamford Bridgen taistelua vuonna 1066. Skandinaavit tekivät sekä kauppa-, ryöstö- että valloitusretkiä. Viikingejä ajoivat retkilleen samat syyt jotka ovat aina motivoineet seikkailijoita: uudet maat, rikkaudet ja kuuluisuus. On spekuloitu, että tyypillinen viikinkiretkille lähtijä oli hyvinravittu perheen nuorempi poika, joka oli jäänyt osattomaksi perinnöstä vanhimman pojan periessä perhetilan, ja joka toivoi löytävänsä itselleen omaa maata ja omaisuuden. Länsi-Euroopassa viikinkien ryöstelyt ja valloitukset olivat kiihkeimmillään noin vuosien 830—900 välisenä aikana. 900-luvun lopulla hyökkäykset Pohjanmeren alueella alkoivat uudestaan ja huipentuivat lopulta Knuut Suuren valloituksiin. Viikinkiajan päättymiseen oli monia syitä, joista tärkein oli ehkä Euroopan poliittinen kehitys. Puolustuksen tehostuessa ryöstelylle ei enää ollut samanlaisia mahdollisuuksia kuin aiemmin. Venäjän jokireiteillä ja Mustallamerellä viikinkien liikehdintä ilmeisesti väheni dramaattisesti 900-luvun lopulla. Viikingit toimivat kauttaaltaan Irlannin ja Skotlannin rannikkoseuduilla, ja valloittivat sekä asuttivat laajoja alueita Englannista. He matkasivat myös ylös Ranskan ja Espanjan jokia, sekä saivat hallintaansa laajoja alueita Venäjältä sekä Baltian rannikolta. Tarinat kertovat myös ryöstöretkistä Välimerellä sekä Kaspianmerellä saakka. Viikingit vaikuttivat suoraan tai välillisesti monen valtakunnan muotoutumiseen (esimerkiksi Englanti, Irlanti, Venäjä). Viikingit perustivat siirtokuntia, mutta sulautuivat monessa paikassa kantaväestöön. Viikingit asuttivat myös Färsaaret, Shetlandin saaret, Orkneysaaret, Hebridit, Islannin ja Etelä-Grönlantia (josta skandinaavinen asutus kuitenkin katosi 1400-luvulla ilmaston kylmetessä). Nykyään viikinkiaikaan palautuvaa skandinaavista kieltä puhutaan vain Färsaarilla ja Islannissa. Leif Eriksson (n. 975—n. 1020), islanniksi Leifr Eiríksson, (Erik Punaisen poika) kävi vuonna 1000 Amerikassa saakka, alueella jota he nimittivät Vinlandiksi (nykyinen Newfoundland). Aiemmin rannikon oli saagojen mukaan nähnyt Bjarni Herjolfsson, mutta hän ei ollut pystynyt tutkimaan maata.

Viikinkiajan loppu

Kristinusko alkoi levittäytyä Skandinaviaan 900-luvulla. Kristinuskoon käännyttäminen saatiin pohjolassa suurelta osin päätökseen seuraavien parin vuosisadan kuluessa. Skandinaaviset kansat alkoivat nähdä itsensä osana laajempaa eurooppalaista sivilisaatiota, "kristikuntaa". Sodankäynnissä tapahtunut kehitys teki viikinkiretket entistä tuottamattomimmiksi ja epäsuositummiksi.

Viikinkien laivanrakennus ja merenkäynti

Laivanrakennustekniikka

Viikinkiretket tulivat mahdollisiksi laivanrakennustekniikan kehittyessä. Maston ja airojen yhdistelmä oli viikinkialusten salaisuus. Viikinkiveneissä oli mastot, jotka voitiin helposti laskea alas tuulen vastuksen vähentämiseksi, sekä vakauden lisäämiseksi, kun alusta soudettiin, tai kun oli tarpeen pitää matalaa profiilia yllätyshyökkäykseen ryhdyttäessä. Viikinkien pitkät veneet kehittyivät silloiseen olomuotoonsa juuri viikinkiaikaa edeltävänä aikana pohjanmiesten laivanrakennustekniikan kehittyessä huippuunsa. Veneiden selkäranka oli pitkä köli joka leikattiin yhdestä suorasta puunrungosta. Veneiden kyljet muotoiltiin oksista jotka olivat valmiiksi halutun kaaren muotoisia. Tavoitteena oli notkeus ja taipuisuus, kylkipuut veistettiin ohuiksi suurinta mahdollista joustavuutta silmällä pitäen, koska alusten runkojen tuli purjehtia kevyesti aalloilla, eikä taistella niitä vastaan. Reilunkokoisen sota-aluksen rakennukseen käytettiin noin tusina tammea. Pohjoisemmassa, missä tammia ei kasvanut, käytettiin mäntyä.

Purjehduksesta

Viikingit tekivät matkansa purjelaivoilla, joita voitiin myös soutaa. Tyypillinen viikinkien sota-alus oli noin 30 metriä pitkä ja siihen mahtui 32 soutajaa. Kuitenkin saagojen mukaan rakennettiin jopa yli 50-metrisiä sota-aluksia. Vene tehtiin tammesta, jos sitä vain oli saatavilla. Se oli matala ja vakaa, ja sillä pystyi rantautumaan helposti. Joettomien taipaleiden yli veneet siirrettiin vetämällä tai kantamalla hankainreikiin työnnettyjen airojen avulla. Tosin osa arkeologeista epäilee viimeksimainittua, sillä käytännön kokeissa se on osoittautunut hankalaksi. Valtaosa viikinkien retkistä tehtiin rannikkoa seuraillen, maamerkkejä tarkkailemalla saattoi selvittää kuinka pitkälle oltiin edetty. Rannikkoa pitkin tehdyillä retkillä tilaavievää ruokaa ei tarvinnut lastata, sillä tarvittava ravinto saatiin rannikon pysähdyspaikoista. Matkat Atlantin yli Islantiin ja Grönlantiin olivat huomattavasti haasteellisempia, koska merellä oltiin useita päiviä sekä öitä. Ruuaksi viikingit söivät pitkillä retkillä kuivattua kalaa tai lihaa ja hapattamatonta leipää. Nahkaleileistä he joivat vettä, maitoa tai olutta. Aavoilla merillä viikingeillä oli omat suuntimis- ja matkanmittauskeinonsa. Vaikka monia teorioita on esitetty siitä, kuinka viikingit navigoivat aavalla merellä, teorioiden tueksi ei ole löydetty arkeologista todistusaineistoa mistään navigointivälineistä. On luultavaa, että he selvisivät auringon ja pohjantähden asemaa seuraamalla, sekä tarkkailemalla luontoa: linnut ja valaat esiintyivät rannikkojen läheisyydessä, sekä aallot muodostuivat eri tavalla merenpohjan kohotessa rannikkoa lähestyttäessä. Kokenut purjehtija osasi myös tarkkailla taivaanrannassa näkyvää jääkenttien heijastusta. Kokeilut nykyaikana tehdyillä viikinkialusten kopioilla ovat osoittaneet, että aluksilla voi saavuttaa yli 10 solmun (18,5km/h) nopeuden hyvissä olosuhteissa, ja pitkiä matkoja kuljettaessa voitiin edetä 200 km tai enemmänkin 24 tunnissa.

Viikinkien mytologia ja taikuuden harjoitus

:Pääartikkeli: Skandinaavinen muinaisusko

Viikinkien uskonto

Viikinkien maailma ei erotellut uskontoa ja maallisia asioita. Erikoistunutta papistoa ei tiettävästi ollut. Palvontapaikoista tiedetään jonkin verran arkeologisten löytöjen perusteella. Uskomukset tunkeutuivat elämän jokaiselle osa-alueelle. Rituaalit suoritettiin usein taivasalla, monesti myös asumuksissa tai pihapiirissä. Erityisistä kulttirakennuksista, "temppeleistä", ei juurikaan ole luotettavaa tietoa. Viikinkiajan loppuvaiheeseen kuului jo kristinuskon nopea leviäminen Skandinaviassa.

Mytologia

Viikinkien mytologia ja uskonto oli hyvin moni-ilmeinen. Tunnettuja ovat muun muassa sodan jumala Odin, ukkosen jumala Tor ja hedelmällisyyden jumalatar Freija sekä Valhalla (kaatuneiden sali), jonne Odinin neidot, valkyyriat johdattivat taistelussa kuolleet soturit. Kristinusko alkoi levitä Skandinaviaan viikinkiajan kuluessa. 900-luvun jälkipuoliskolta lähtien skandinaaviset kuninkaat ja ylimykset alkoivat yleisesti kääntyä kristinuskoon.

Uhrit

Uhraus oli keskeinen osa viikinkien elämää, ja sillä oli monia ilmenemismuotoja. Suurimmat rituaalit pidettiin vuodenaikojen taitekohdissa, ja niihin otti osaa koko yhteisö. Yleinen uhripaikka oli paikallisen hallitsijan sali, jonka ympärille uhrattujen veri siunattuna ripoteltiin. Uhrauksen jälkeen pidettiin yleensä suuri juhla, jossa uhrieläinten ruhot syötiin. Saagoissa mainitaan myös miestietäjien ennustaneen tulevaisuutta uhrijuhlissa. Suurimmat uhrijuhlat pidettiin kenties Uppsalassa, Ruotsissa, ja Lejressä, Tanskassa. Molemmista on säilynyt vain kristittyjen kirjoittajien kuvauksia, joten tiedot voivat olla vääristyneitä. Molemmat juhlat pidetiin joka yhdeksäs vuosi ja ihmisiä kuin myös eläimiä uhrattiin. Numerolla yhdeksän oli jonkinlaista maagista merkitystä: Lejressä sanottiin uhratun 99 ihmistä, hevosta, koiraa ja kukkoa. Uppsalassa uhrattiin yhdeksän koirasta joka lajia (myös ihmisiä), yhteensä 72, ja uhrien ruumiit ripustettiin roikkumaan uhrilehtoon. Muualla uhraus ei ollut yhtä laajamittaista. Esimerkiksi Volgaa matkaavat rus-kauppiaat asettivat puisia jumalankuvia ja uhrasivat niille lampaita ja karjaa varmistaakseen kauppaonnen.

Taikuuden harjoitus

Taikuus oli läheisesti läsnä viikinkien elämässä ja tarinoissa. Taikuutta käytettiin ennustamiseen ja elämän sekä luonnonkierron tapahtumien yhteydessä. Taikuudella oli myös vahingoittavia käyttötarkoituksia. Yksi pelätyimmistä taikuuden muodoista oli nimeltään seid, joka oli yleensä luonteeltaan vahingoittavaa taikuutta. Monet tutkijat ovat verranneet seidiä shamanismiin. Skandinaavien naapureina eläneet saamelaiset tunnettiin shamaanikulttuurinsa johdosta skandinaavien tarustossa ennen kaikkia taikavoimistaan. Saamelaisten vaikutus viikinkien taikuuskäsityksiin saattoi olla hyvin suuri. Saamelaisten taikuuteen väitettiin monien, ennen kaikkea vihollisten, turvautuneen. Joissain saagoissa kerrotut taikuudet, kuten valaaksi muuttuminen, ratsastus vainajien maahan, ja noidannuolet, ovat ehkä lainaa saamelaisista uskomuksista. Seidiä arvostettiin ja pelättiin läpi viikinkiajan. Naiset saattoivat harjoittaa seidiä yhteisön tuomitsematta (yleensä ennustamiseen), mutta miesharjoittajia ei katsottu hyvällä: eräs kronikka kertoo Norjan ensimmäisen kuninkaan Harald Kaunotukan sytyttäneen poikansa talon tuleen kun tämä oli turvautunut seidiin. Poika ja hänen 80 kannattajaansa poltettiin elävältä. Miehille tämän katsottiin olevan sopimatonta, koska taikuuden manipuloivan luonteen takia sitä pidettiin ristiriidassa miehisen ihanteen, avoimuuden ja rehellisuuden, kanssa. Ilmeisesti miesten harjoittamaan seidiin liittyi myös assosiaatio naisen seksuaalisen roolin ottamisesta eli passiivisesta homoseksuaalisuudesta, jota viikinkikulttuurissa nähtävästi pidettiin miehelle häpeällisenä. Mahdollisesti ajatus shamanistisesta hengen valtaan joutumisesta assosioitiin vastaanottavaan eli feminiiniseen rooliin seksuaaliyhteydessä. Aktiivista homoseksuaalisuutta ei välttämättä paheksuttu (ainakaan yhtä jyrkästi), koska siinä miehisen roolin katsottiin säilyvän. Naisennustajia, jotka kiersivät talosta taloon ennustaen ihmisten ja yhteisöjen tulevaisuutta, kutsuttiin sanalla völva. Ainoa yksityiskohtainen lähde, joka kertoo völvan työskentelystä, on 1200-luvulta peräisin oleva Erik Punaisen Saaga. Völuspá kertoo pohjanmiesten käsityksen maailman synnystä ja lopusta. Runo on esitetty völvan näkeminä näkyinä, joista Odin palkitsi tietäjän koruilla.

Riimumagia

Odin Paitsi että riimuja käytettiin asioiden muistiinmerkitsemiseen, ne olivat pohjanmiesten perinteessä myös erittäin maagisia. Niillä saattoi tylsyttää vihollisen miekat, murtaa kahleet tai saada nainen rakastumaan. Riimut paransivat myös sairauksia, suojelivat taistelussa, tyynnyttivät myrskyjä tai puolustivat noitia vastaan. Suojelevia riimuja oli mm. miekan terässä. Viikinkien magiaa harjoittivat pohjanmiesten kulttuurissa ennustajat, joita kutsuttiin myös riimumestareiksi, maagikot ja berserkit (maagiset soturit). Riimuilla ennustaminen tapahtui seuraavasti: muutama kivi johon oli kaiverrettu riimuja nostettiin sattumanvaraisesti säkistä, ja järjestettiin kuvioon josta ilmeni menneisyys, nykyaika ja tulevaisuus. Kuvion tulkintaa käytettiin silloin apuna päätöksenteossa. Viikingit kunnioittivat syvästi oppineita riimumestareita, ja heidän uskottiin olevan Odinin verisukulaisia. Riimumestarin perinteisen asusteen kerrotaan olleen sininen viitta ja messinkikärkinen puusauva, Odinin viitan ja sauvan mukaan. Riimumestareiden tiedoista ei kuitenkaan ole säilynyt paljoa jälkipolville.

Viikinkejä koskevia myyttejä

Sarvekkaat kypärät

berserkit Ei ole todisteita, että viikingit olisivat pitäneet sarvekkaita kypäriä. Tämä on myöhemmin 1800-luvulla romantiikan ajalla Ruotsissa muotoutunut myytti, joka perustui skandinaaviselta pronssikaudelta peräisin oleviin aitoihin esinelöytöihin [http://www.straightdope.com/mailbag/mhornedhelmet.html]. Tuolloin todella käytettiin sarvikypäriä, luultavasti seremoniallisissa yhteyksissä. Sarvikypärät saattoivat kuulua myös myöhäisroomalaisiin paraativarusteisiin. Kansainvaellus- ja merovingiajalla Odin-jumala kuvattiin toisinaan sarvipäisenä tai sarvikypäräisenä. Mielikuva sarvikypäröistä on saanut lisäpohjaa muun muassa Harald Hirmuinen -sarjakuvan pohjalta.

Ihmiskallojen käyttö kuppeina

Ei myöskään ole historiallisia todisteita sille, että viikingit käyttivät ihmisten kalloja juomakuppeina. Tämän myytin alkuna luultavasti on islantilaisen kenningin virheellinen käännös, sekä Magnús Ólafssonin kuvaus sotureista, jotka joivat "kallon kaarevista osista" (eli sarvista), joka kääntyi muotoon "tapettujen kalloista". Historioitsijat Herodotos ja Strabo mainitsevat joidenkin todella juoneen kallokupeista, mm. skyyttien on sanottu juoneen vihollisten kalloista.

Sivistymättömät, likaiset raakalaiset

Viikingit kuvataan joskus populaarikulttuurissa villeiksi ja likaisiksi raakalaisiksi. Viikingit käyttivät kuitenkin monenlaisia siistiytymisvälineitä, kuten kampoja, partateriä ja "korvalusikoita", joilla ehkä puhdistettiin korvakäytävät vaikusta. Kampoja löytyy viikinkiaikaisista haudoista niin paljon, että voisi kuvitella jokaisen miehen ja naisen käyttäneen niitä. Arabialainen matkamies Ibn Fadlan kuvailee matkakertomuksessaan rusien likaisuutta monin värikkäin kuvauksin. Hän esim. mainitsee inhoten, kuinka miehet ja naiset pesevät naamansa samassa astiassa aamuisin. Muslimimaailmassa tärkeä ajatus henkilökohtaisesta hygieniasta oli tuolloin ilmeisen vieras kaikkialla Euroopassa, mutta kuvaus kuitenkin todistaa, että rusit joka tapauksessa peseytyivät joka aamu.

Viikinkien perintö

Riimukirjainten jäänteenä nykyaakkostossa elää Å-kirjain. Suullisesti välittyneet tarinat viikinkiajasta kirjoitettiin myöhemmin, 1200-luvulta alkaen, saagoiksi muinaisnorjan kielellä. Saagat kertovat usein oikeasti eläneistä ihmisistä, joskin niitä on pidettävä pikemminkin kaunokirjallisina teoksina kuin yksityiskohdissaan luotettavina dokumentteina viikinkiajan elämästä. Pohjanmiesten esikristillisten uskomusjärjestelmien (kts. blót, vanha germaaninen uhritoimitus jumalille) piirteitä säilyi kansanuskomuksissa 1800-luvulle saakka. Nykyisin uuspakanallinen suuntaus nimeltä asatru ("aasainusko") pyrkii entistämään ja elvyttämään vanhaa skandinaavista esikristillistä uskomusjärjestelmää.

Viikingit modernissa kulttuurissa

Viikinkimyytin juuret

Varhaisimmat uuden ajan julkaisut, jotka käsittelivät viikinkikulttuuria, ilmestyivät 1500-luvulla. Näitä olivat Historia de gentibus septentrionalibus (Olaus Magnus, 1555) ja vuonna 1514 painettuna julkaistu Saxo Grammaticuksen Gesta Danorum, joka oli peräisin 1200-luvun alusta. Julkaisujen määrä lisääntyi 1600-luvulta lähtien, jolloin latinaksi käännetyt Eddat julkaistiin. Muinaisten sankareiden uroteot muodostuivat tärkeäksi osaksi Ruotsin ja Tanskan kansallisvaltioiden omakuvaa.

Skandinaavinen romantiikka

Viikinki sanana tuli yleiseen tietoisuuteen positiivisessa merkityksessä Erik Gustaf Geijerin vuonna 1811 kirjoittaman runon Viikinki myötä. Sanaa käytettiin puhuttaessa romantisoiduista merenkävijöistä, joilla oli hyvin vähän yhteistä historiallisen viikinkikulttuurin kanssa. Tällä romanttisella mielikuvalla oli poliittisiakin vaikutuksia. Ruotsissa haaveiltiin vuonna 1809 Suomen sodassa menetetyn Suomen takaisinvaltaamisesta. Tuolloin haluttiin ylläpitää myyttiä tarunhohtoisesta, urheasta soturikansamenneisyydestä. Nationalistinen viikinkimyytti nousi erittäin tärkeäksi myös Islannissa, Tanskassa ja Norjassa sekä Suomenkin svekomaanisissa piireissä. Norjassa tehtiin merkittävä arkeologinen löytö, Osebergin viikinkilaiva, juuri maan itsenäistymisen aikoihin vuonna 1905. Norjassa viikinkejä käytettiin natsivallan aikana (1940 - 1945) niin merkittävänä propaganda-aseena, että sodan jälkeen oli havaittavissa jopa pientä viikinkiväsymystä. Viikingit olivat myös brittiläisen romantiikan aikana suosiossa, erityisesti viktoriaanisella ajalla. Saksassa Richard Wagnerin monet työt ovat saaneet vahvoja vaikutteita skandinaavisesta mytologiasta. Ruotsalaisen Frans G. Bengtssonin vuonna 1941 julkaisemasta historiallisesta viikinkiromaanista Orm Punainen tuli Ruotsissa suuri menestys. Kirja käännettiinkin maailmansodasta huolimatta useille kielille.

Fasismi

Romanttiset kuvitelmat sankarillisista viikingeistä sekä wagneriaaninen mytologia vetosivat Natsi-Saksan ajattelijoihin. Ne ovat nähtävissä esim. SS-järjestön tunnuksessa, joka muodostuu kahdesta sig-riimusta.

Katso myös

- Viikinkiaika
- Varjagit
- Rusit
- Ruotsin historia
- Norjan historia
- Tanskan historia
- Harald Hirmuinen

Linkkejä

- [http://www.bbc.co.uk/history/ancient/vikings/ BBC:n viikinki-aiheinen sivusto]
- [http://viking.hgo.se/ Ruotsalainen viikinkiaiheinen sivusto, sisältää tietokannan viikinkiaiheista]
- [http://www.viking.no/ Norjalainen sivusto, yksityiskohtaisia kertomuksia viikinkien tarinoista, kattavia karttoja]

Kirjallisuutta

- Allan, Tony: Vikings: The battle at the end of time. Duncan Baird Publishers. London, 2002. ISBN 1-903296-56-0
- Roesdahl, Else: Viikingit. Helsinki 1993. Luokka:Viikinkiaika als:Wikinger ms:Viking zh-min-nan:Viking-lâng ko:바이킹 ja:ヴァイキング simple:Vikings

Sankari

Sankari tai sankaritar on kansanperinteessä ja kirjallisuudessa tarinan päähahmo eli protagonisti. Sankari eroa tavallisesta hahmosta poikkeuksellisten kykyjensä vuoksi, joiden avulla hän yltää sankarillisiin tekoihin. Sankarin vastustajaa kutsutaan antagonistiksi, ja hän on puolestaan tarinan konna.

Sankarin ominaisuuksia

Sankarin peruspiirteet on kirjoitettu ylös jo antiikin aikana. Aristoteleen Runousopissa mainitaan, että tarinan protagonistin on oltava hyveellinen, jotta yleisö samaistuisi häneen. Yleensä sankari edustaa hyvyyttä ja jaloutta, mutta kirjallisuudessa, etenkin tragediassa, sankarilla voi olla myös jokin kohtalokas heikkous, jolloin hän on traaginen sankari. Runousopin mukaan juuri sankarin kohtaamat vaikeudet lisäävät yleisön samaistumista häneen. Monien kansansatujen päähenkilönä on sankariksi kasvava nuorukainen tai nuori tyttö. He ovat usein perheensä kuopuksia, joita muut vähättelevät. Nokkeluutensa tai muiden ominaisuuksiensa avulla he kuitenkin kasvavat sankareiksi. Perinteisiä sankarin urotekoja ovat lohikäärmeiden tai muiden hirviöiden tappaminen sekä tavallisten ihmisten hengen pelastaminen.

Sankarin tyypit

Sankarista on olemassa kaksi perustyyppiä: ylivertainen sankari ja sankariksi kasvava nuori poika (tai tyttö). Ylivertainen sankari käyttäytyy alusta asti kuten sankari. Hän on tietoinen kyvyistään ja asemastaan. Mytologiassa esiintyvät sankarit ovat yleensä ylivertaisia sankareita. Sarjakuvissa ylivertaisista sankareista on kehitelty oma muunnelmansa, yli-inhimilliset voimat omaava supersankari.

Sankareita kirjallisuudessa ja elokuvissa

- Herakles
- Kuningas Arthur
- Beowulf
- Luke Skywalker
- Teräsmies

Katso myös

- Antisankari Luokka:Kirjallisuus ja:ヒーロー

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät

- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös

- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla

- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet

- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

Kainuu

__NOTOC__ Kainuu (ruots. Kajanaland) on Suomen maakunta Oulun läänissä. Hallinnollinen pääkaupunki on Kajaani.

Yleistä

Kainuussa on 86 011 asukasta (09/2004), ja väkimäärä vähenee koko ajan poismuuton seurauksena, noin 100 asukkaalla kuukaudessa. Kainuun luonto on tyypillisimmillään vaaroja (metsäpeitteisiä tuntureita), järviä ja laajoja asumattomia metsäalueita. Kainuun maapinta-alasta 95 prosenttia on metsää. Ilmasto on mantereinen. Kainuussa asui myös etelämpää tulleita riistamaiden hyödyntäjiä. Riistan lisäksi Kainuun terva oli merkittävä vientituote 1800-luvun lopulle asti. Kainuun asutti Pietari Brahe 1500-luvulla antamalla muuttajille kymmenen vuoden verovapauden. Kainuu täytyi asuttaa suomalaisilla, koska oli uhkana venäläisten muuttamiseen alueelle idästä ja pohjoisesta. Kajaaninjoen saaressa ollut Kajaanin linna ei kuulunut kaupunkiin, vaan oli Ruotsin valtion erillinen puolustuslinnoitus. Kainuuseen muuttaneet olivat pääasiassa peräisin Savosta. Nykyinen 1970-luvulla alkanut ennätyksellisen nopea poismuutto selittyy sillä, että pienviljelijävaltainen maatalous ei enää elätä kuten ennen ja muita elinkeinoja ei juuri ole olemassa. Poismuutto alueelta voidaan katsoa siis "korjausliikkeeksi" satoja vuosia sitten tehdylle asuttamiselle. Sama ilmiö on Pohjois-Karjalassa, joka asutettiin sotien jälkeen. 1. tammikuuta 2005 Kainuussa alkoi kahdeksan vuotta kestävä maakuntahallintokokeilu, jossa osa kuntien ja valtion tehtävistä siirrettiin vuoden 2004 kuntavaalien yhteydessä valitulle maakuntavaltuustolle. Ensimmäiseksi Kainuun maakuntajohtajaksi maakuntavaltuusto valitsi 31. tammikuuta 2005 terveystieteiden tohtori Hannu Leskisen.

Kunnat

Vuoden 2005 alussa Kainuun maakunnassa oli kymmenen kuntaa, joista kaksi kaupunkeja. Seuraavassa Kainuun maakunnan kuntalistassa kaupungit on merkitty tähdellä:

- Hyrynsalmi
- Kajaani
-
- Kuhmo
-
- Paltamo
- Puolanka

- Ristijärvi
- Sotkamo
- Suomussalmi
- Vaala
- Vuolijoki

Seutukunnat

Vuoden 2005 alussa Kainuun maakunnassa oli kaksi seutukuntaa:
- Kajaanin seutukunta
- Kehys-Kainuun seutukunta

Aiheesta muualla

- [http://www.kainuu.fi/ Kainuun maakunnan kotisivut] Luokka:Suomen maakunnat

Bjarmaland

Bjarmien maa tai Bjarmia, mahdollisesti myös tsuudien maa. Bjarmaland esiintyi norjalaisten saagoissa pohjoisen, Jäämeren kautta kulkevan merireitin päätekohtana. Se sijaitsi oletettavasti Vienanmeren rannalla, Vienanjoen suulla, nykyisen Arkangelin alueella. Saagoissa kerrotaan bjarmien hopea-aarteista, joita norjalaiset tavoittelivat sekä käymällä kauppaa, että ryöstelemällä. Bjarmien arvellaan hankkineen hopean Arabiasta kauppaa käymällä. Viikinkiaikaan joet toimivat kauppareitteinä sekä Itämereltä että Vienanmereltä Mustallemerelle asti ja niitä käyttivät useat kansat. Suuria hopea-aarteita on löytynyt nykyäänkin, ja pomortsit ynnä muut venäläiset ovat jo vanhastaan kaivaneet tsuudien maita aarteiden toivossa. Norjalaiset havittelivat Bjarmiasta myös paikallista mursunluuta sekä turkiksia.

Bjarmian asukkaat

Bjarmalandin asukkaat olivat ilmeisesti suomensukuisia. Heidät on yleensä yhdistetty vepsäläisiin. Tämän tulkinnan mukaan he olisivat myös itämerensuomalaisia. Toinen vaihtoehto ovat suomalais-ugrilaiset permiläiset. Tämä tulkinta perustuu mm. nimien Permi ja Bjarmaland yhteneväisyyteen. Bjarmit on yleensä yhdistetty venäläisissä kronikoissa mainittuihin tsuudeihin. Myöhemmin tsuudeja katsotaan edustaneen lähinnä vepsäläiset.

Jomali-jumala

Bjarmien jumalaksi kerrotaan saagoissa Jomali.

Bjarmian retkiä

Norjalainen Tore Hund (Tore Koira) purjehti tarinan mukaan miehineen Bjarmiaan vuonna 1026. He kävivät kauppaa asukkaiden kanssa ja teeskentelivät sitten lähtevänsä. He kuitenkin palasivat yön pimeydessä bjarmien aidatun hautakummun luokse, jonne oli pystytetty Jomali-jumalan patsas. Kumpuun oli sekoitettu hopeaa ja maata. Ottarin miehet kaivoivat hopeaa ja Ottar itse meni tyhjentämään Jomalin kädessä olevaa maljaa. Lopuksi hän iski Jomalin pään poikki ottaakseen sen kaulasta kaulakorun. Tämä herätti bjarmit, ja norjalaiset pinkoivat pakoon. Norjalaiset ehtivät juuri ja juuri laivoilleen ja saivat retkeltään suuren saaliin, vaikka enemmänkin olisi ollut saatavilla. Bosin ja Herraudsin saagassa (Bosa saga ok Herrauds, arvioutu laatimisaika 1300-luku, kolme säilynyttä käsikirjoitusta 1400-luvulta) Bjarmiaan (Bjarmaland) matkaavat puolestaan gautlantilaiset viikingit Bosa ja Herraud pelastamaan kuninkaantytär Hleidiä. Hleid on Kolfrostan, Bjarmian kuninkaan Harekin äidin ja samalla Jomalin ylipapittaren vankina. He tappavat Kolfrostan, vapauttavat Hleidin sekä ryöstävät Jomalin kultakruunun, kaulakäädyn, hopeamaljan täynnä punakultaa ja jumalan korukatoksen, jonka arvoksi mainitaan Välimeren kolme varustettua laivaa. He käyvät joukkoinensa taistelun Bjarmian kuningas Harekin ja tämän poikien Hraerekin ja Siggeirrin joukkojen kanssa voitokkaasti. Myöhemmin Bosi nai kuningas Harekin tyttären Eddan ja hänet hyväksytään Bjarmian valtaistuimelle.

Bjarmian tuho

Tsuudien maa heikkeni Arabian kauppareitin tyrehdyttyä, ja tuhoutui slaavilaiskansojen levittäytyessä venäläisten hyökkäyksiin. Venäläisten kronikoiden mukaan tsuudiväestö hävitettiin lähes kokonaan. Nykyinen vepsäläisten heimo saattaa olla tästä hävityksestä varsinaisen Bjarmian ulkopuolella selviytynyt saareke. Toisaalta on olemassa myös maininta, että vuonna 1240 Norjan kuningas Haakon IV antoi mongoleita pakeneville bjarmialaisille maita Malangenista.

Lähteitä

Bosa Saga ok Herrauds, islanniksi http://www.snerpa.is/net/forn/bosa.htm The Saga of Bosi and Herraud, käännös englanniksi http://www.northvegr.org/lore/oldheathen/068.php luokka:Kirjallisuus luokka:Skandinaavinen mytologia Luokka:Slaavilainen mytologia Luokka:Uralilainen kielikunta Luokka:Muut muinaiset maat

Maanpiiri

Ennen muinoin maanpiiri kuvasi sitä litteää aluetta, jolla maata oli, toisin sanoen litteää maanmuotoa. Maanpiiri tarkoittaa nykyään lähinnä maapallon pintaa, tai sellaista maa-aluetta, jonka pystyy yhdestä kohdasta näkemään. Maanpiirin runollisempaan käsitteeseen kuuluu yleensä jonkin alueen rajaaminen; piirin ulkopuoliset alueet jätetään huomiotta. Esimerkiksi jos sanotaan, että ensilumi peitti maanpiirin, tarkoitetaan, että lumi peitti kaiken näkyvän tai kaiken lähistöltä, vaikka valtaosa maapallon pinnasta ei saisikaan lumipeitettä. Luokka:Maantiede

Edda

Edda viittaa kahteen muinaisskandinaaviseen kirjalliseen teokseen. Vanhempi, runollinen Edda on runopukuinen, peräisin 900-1050-luvuilta. Se sisältää tärkeitä tietoja Pohjoismaiden pakanallisista jumalista ja sankareista. Nuoremman Eddan eli proosallisen Eddan kokoonpanija on islantilainen Snorri Sturluson noin vuonna 1220. Se on oikeastaan runousoppi, mutta sisältää myös vanhoja jumalaistaruja. Luokka:Kansalliseepokset Luokka:Skandinaavinen mytologia Luokka:Saagat

Luokka:Kirjallisuuden lajit

Luokka:Kirjallisuus

Luokka:Saagat

Luokka:Viikinkiaika

Category:History of Burundi

Burundi Category:Burundi Burundi

download sitemap Hotels Warsaw apartment madrid �mieszne filmy Conspiracy

:: RELATED NEWS ::

Hildegarda z Bingen
Svätá Hildegard von Bingen alebo Hildegarda z Bingenu (
- 16. september 1098, Burg Boeckelheim pri Kreuznachu alebo Bermersheim – † 17. september 1179, kláštor arabsky محمد) (
- asi 570, Mekka – † 8. jún 632, Medina) = Muhammad je zakladateľ a prvý organizátor islamu, autor jeho posvätnej knihy Koránu. Po neúspechu v Mekke<

Prvý chalífa

Sunniti a Šiíti sa rozchádzajú v názore na to, kto bol prvý chalífa islamu. Podľa sunnitskej tradície bol prvým chalífom Read More...

Bodrog
Bodrog je rieka na východe Slovenska a severovýchode Maďarska.

Tok rieky

Bodrog vzniká sútokom riek Ondavy a Latorice pri Zemplíne. Je pravým prítokom rieky Tisa. Hranicu s Maďarskom prekračuje blízko obce Klin nad Bodrogom a 3. január 1892 – † 2. september 1973) bol anglický spisovateľ, autor knihy The Hobbit (v slovenčine "Hobit") a jej pokračovania The Lord of the Rings (v slovenčine "Pán prsteňov"), jeho najznámejšej knihy. Na 3. január 1892 – † 2. september 1973) bol anglický spisovateľ, autor knihy The Hobbit (v slovenčine "Hobit") a jej pokračovania The Lord of the Rings (v slovenčine "Pán prsteňov"), jeho najznámejšej knihy. Na