:: wikimiki.org ::

Saamen Kieli

Saamen kieli

Saamelaiskielet ovat joukko saamelaisten käyttämiä kieliä. Saamelaiskielten muodostama murrejatkumo jaetaan tavallisimmin kymmeneen saamelaiskieleen, joista kuudella on kirjoitettu kieli. Ne eivät kuulu itämerensuomalaisiin kieliin kuten suomi ja viro, vaan ovat niille selvästi kaukaisempaa sukua; voidaan kuitenkin katsoa, että saamelaiskielet ja itämerensuomalaiset kielet yhdessä muodostavat yhden suomalais-ugrilaisen kielikunnan päähaaroista. Suomen alueella puhutaan kolmea saamelaiskieltä, mutta virallisissa yhteyksissä saamen kieli eli saame tarkoittaa yleensä pohjoissaamea. Vuoden 1992 kielilain mukaan saamelaisilla on oikeus käyttää saamen kieltä asioidessaan viranomaisten kanssa.

Luokittelu

1992 Arviot saamelaiskielten puhujamääristä vaihtelevat suuresti. Tässä esitetyt luvut ovat [http://www.ethnologue.com/show_family.asp?subid=746 Ethnologuesta]. Osa tiedoista on otettu Tapani Salmisen [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html listalta]. Akkalansaamen osalta tietoja on päivitetty; kieli on ilmeisesti sammunut vastikään. Kuudella suurimmalla kielellä on kirjoitettu muoto. Saamelaiskielet voidaan jakaa länsi- ja itäsaamelaisiin kieliin. Tarkempi luokitttelu on alla. Länsisaamelaiset kielet
- eteläsaame (noin 300 puhujaa)
- uumajansaame (noin 20 puhujaa)
- piitimensaame (noin 20 puhujaa)
- luulajansaame (noin 1 500 puhujaa)
- pohjoissaame (norjansaame, tunturisaame) on kielistä ylivoimaisesti suurin: sillä on noin 30 000 puhujaa, joista arviolta 2 000 Suomessa
- jaetaan tornionsaamen, ruijansaamen ja merisaamen murteisiin Itäsaamelaiset kielet
- inarinsaame (säämegiella), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärven ympäristössä; inarinsaame on ainoa kieli, jota puhutaan yksinomaan Suomessa
- koltansaame (sää´mǩiõll), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärvestä koilliseen, myös Venäjän puolella arviolta 20 - 30 puhujaa
- akkalansaame (ilmeisesti sammunut, mutta vielä muutama vuosi sitten yksi puhuja oli elossa)
- keminsaame (sammunut 1800-luvulla, ainoastaan muutamia kielinäytteitä on säilynyt.)
- kildininsaame (самь Кӣлл; noin 650 puhujaa)
- turjansaame (noin 6 puhujaa)

Kirjaimisto

Saamen kielet pohjoismaissa käyttävät laajennettua latinalaista aakkostoa, suomen ja ruotsin kirjaimet Åå, Ää ja Öö eivät kuulu kirjaimistoon, jollei niitä ole erikseen mainittu: Huomaa: kirjain Đ on latinalainen suuraakkonen D ja poikkiviiva (Unicode U+0110), ei islannissa, fäärissä tai muinaisenglannissa käytettävä iso eth (Ð; U+00D0), joka on ulkonäöltään lähes sama. Kildininsaame käyttää laajennettua kyrillistä aakkostoa: Аа Ӓӓ Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Ӣӣ Кк Лл Ӆӆ Мм Ӎӎ Нн Ӊӊ Ӈӈ Оо Пп Рр Ҏҏ Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ҍҍ Ээ Ӭӭ Юю Яя Јј Ѣѣ ʼ. Kildininsaame käyttää myös pituusmerkkejä, joita ei voi esittää tietotekniikassa.

Nykytilanne

Suomessa saamenkielen asemaa ja käyttöä on pyritty turvaamaan vuonna 1992 voimaan tulleella kielilailla. Saamelaisilla on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan suullisesti tai kirjallisesti saamea. Käytännössä tämä tarkoittaa käännös- ja tulkkipalveluja, joka ei edistä viranomaisten saamen käyttöä. Lain ongelmakohta on, ettei laki vaadi viranomaisia osaamaan saamea. Ongelma on myös vähäinen rahoitus, joka kunnilla on varattu kielilain toteuttamiseksi. Tällä hetkellä vain noin 10 prosenttia saamelaisalueen viranomaisista osaa palvella saameksi. Kouluissa kotiseutualueella on lapsilla oikeus opiskella saamea äidinkielenä, valinnaisena tai vapaehtoisena aineena. Saamen voi suorittaa myös ylioppilastutkinnossa äidinkielenä. Ensimmäiset saamen äidinkielenä kirjoittaneet valmistuivat vuonna 1994. Äidinkieleltään saamelaiset ovat vähintään kaksikielisiä eli puhuvat saamen lisäksi kunkin maan valtakieltä. Norjassa säädettiin laki saamelaiskielten asemasta vuonna 1990. Se määräsi kuusi Pohjois-Norjan kuntaa virallisesti kaksikielisiksi. Kunnat ovat Finnmarkin alueen Uuniemi, Teno (Deatnu, norjaksi Tana), Kaarasjoki, Porsanki (Porsáŋgu, norjaksi Porsanger) ja Koutokeino sekä Tromssan läänin Kaivuono. Lakia on kritisoitu siitä, että se ei vaikuta muualla asuviin saamelaisiin kuten eteläsaamen puhujiin. Ruotsissa saamelaiskielet tunnustettiin maan virallisiksi vähemmistökieliksi vuonna 2000. Maan vähemmistökielilaki antaa oikeuden käyttää virastoissa ja tuomioistuimissa asioitaessa saamelaiskieliä Arjeplogin, Jällivaaran, Jokimukan ja Kiirunan kunnissa. Mikäli virkailija ei osaa saamea, paikalla on oltava tulkki. Laki ei vaikuta eteläsaamen puhujiin, koska he asuvat saamelaiskieliä hallinnossaan käyttävien kuntien ulkopuolella. Laki ei ole toistaiseksi toiminut ongelmitta. Ruotsin aiemman kielipolitiikan takia osa saamelaisista hallitsee omaa saamen kieltään liian puuttellisesti asioidakseen sitä käyttäen virastoissa. Jotkut virkailijat ovat suhtautuneet nihkeästi tulkin hankkimiseen, sillä asioivat saamelaiset osaavat myös ruotsia.

Katso myös

- Suomalais-permiläinen sanasto
- Suomalais-saamelainen sanasto
- Suomalais-ugrilainen sanasto
- Suomalais-volgalainen sanasto
- Uralilainen sanasto

Linkit

- [http://www.helsinki.fi/hum/sugl/oppimat/sgrjohd/saamet.htm Pikakatsaus saamelaiskieliin ja niiden tutkimukseen]
- [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html Uralic (Finno-Ugrian) languages] Tapani Salmisen lista suomalais-ugrilaisten kielten puhujamääristä
- [http://se.wikipedia.org Katso myös pohjoissaamenkielinen Wikipedia] Luokka:Kieliryhmät Luokka:Uralilainen kielikunta ko:사미어 ja:サーミ語

Saamelaiset

Saamelaiset ovat Euroopan pohjoisin ja Pohjoismaiden ainoa virallinen alkuperäiskansa. Saamelaisia asuu Lapissa eli Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän pohjoisosissa. Aikaisemmin saamelaisista käytettiin myös nimeä lappalaiset. Lappilaisella taas tarkoitetaan kaikkia Lapissa asuvia ihmisiä, eikä se viittaa etnisyyteen. Arviot saamelaisten määrästä vaihtelevat 50 000:n ja 100 000:n välillä. Heistä n. 6 500 asuu Suomessa ja n. 3 000 puhuu saamelaiskieliä äidinkielenään.

Historia

saamelaiskieliä Saamelaisten kielelliset esi-isät, "kantasaamelaisen" kielimuodon puhujat, olivat ilmeisesti alkuperäisväestöä laajalla Fennoskandiaan kuuluvalla alueella. Alkuperäistä saamelaista metsästyskulttuuria muistuttavaa kulttuuria harjoitettiin myös sisä-Suomessa ja Keski-Ruotsissa, kun rannikoilla ja etelässä oltiin jo siirrytty enemmän maanviljelykseen. Näitä metsästyksellä eläviä ihmisiä kutsuttiin Suomessa lappalaisiksi. Sana "lappalainen" tuli mahdollisesti syrjää eli syrjäistä tarkoittavasta sanasta lappea (kuten sanassa "miekan lappea", "miekansyrjä"). Tämän väestön kieltä pidetään saamensukuisena, mutta heidän geneettisestä perimästään ei olla yksimielisiä. Nykysaamelaisten suuri geneettinen eroavaisuus suomalaisiin, ruotsalaisiin ja norjalaisiin ja toisaalta tiedot seka-avioliitoista on saanut eräät nykytutkijat olettamaan, että alun perin eteläisemmät ja nyt jo kadonneet ja sulautuneet "eteläsaamelaiset" ovat kuuluneet eri ihmistyyppiin kuin nykyiset pohjoiset saamelaiset. Kulttuurista ja kielellistä samankaltaisuutta näiden kahden "saamelaisryhmän" vällä kuitenkin uskotaan olleen. Perinteisessä tutkimuksessa saamelaisten on nähty tulleen joskus Siperiasta, ja olevan sukua esimerkiksi samojedeille. Tähän kuului myös oletus saamelaisten valtaosin mongolidisista geeneistä. Nykyinen geenitutkimus kuitenkin osoittaa, että saamelaiset eivät ole ainakaan lähisukulaisia samojedeille tai muillekaan itäisille kansoille. Myös sukulaisuus itämerensuomalaisia ja indoeurooppalaisia kieliä puhuviin muihin Euroopan kansoihin on etäinen. Saamelaisten geneettinen etäisyys itäisiin kansoihin on ehkä merkki siitä, että saamelaiset ovat asuneet Euroopassa jo vuosituhannet. Toisaalta suhteellisen suuri etäisyys kaikkiin muihinkin tarkoittaa ehkä, että saamelaiset ovat jo kauan asuneet poikkeuksellisessa eristyksessä. Saamelaisten geneettistä alkuperää monet pitävät ratkaisemattomana. Kalevi Wiikin mukaan saamelaiset saattavat olla alun perin läntisiä, sukua jopa baskeille. Hänen mukaansa osa saamelaisten esivanhemmista olisi tullut Iberiasta jo jääkauden aikaan sulaa rannikkoa pitkin Norjan rannikolle, ja ollut siellä eristyksissä pitkään. Jossain vaiheessa tämä väestö olisi ehkä voinut kohdata jonkun idästä tulleen kansan. Itsekin saamelainen tutkija Aslak Aikio Oulun yliopistosta on ollut etunenässä vastustamassa tätä käsitystä. Antiikin ja varhaiskeskiajan kirjallisissa lähteissä saamelaiset tunnettiin ilmeisesti "skrithifinnien" (hiihtävien finnien) tai "fennien/finnien" nimellä. Näiden tekstien tulkintaa vaikeuttaa huomattavasti se, että myös suomalaisista saatettiin käyttää samoja nimityksiä. Nimitys finn vakiintui lopulta tarkoittamaan "suomalaista". Skrithifinnien olot kuvattiin erittäin alkeellisiksi ja eksoottisiksi. Kuvauksiin sisältyy romanttisia ja liioiteltuja sävyjä. Kainuulaiset, karjalaiset, norjalaiset ja ruotsalaiset ahdistivat saamelaiset rannikoilta sisämaahan ja Lappiin päin. Saamelaiset kohtasivat tänä aikana myös väkivaltaa muuttajien suunnalta, eivätkä he juurikaan olleet olemassaolevien lakien suojaamia. Lappalaisilta sai kerätä lapinveroa se, joka omisti alueen verotusoikeuden. Näistä oikeuksista usein sodittiin. Myös bjarmien kerrotaan verottaneen eräiden alueiden saamelaisia. Saamelaisilta tiedetään verotetun ainakin turkiksia, jotka voitiin hyvällä hinnalla myydä eteenpäin. Saamelaisten asema parani heidän siirryttyään poronhoitoon heidän kesytettyään metsäpeuran poroksi. Poronhoidon alkuajankohdasta on erimielisyyksiä. Joidenkin mukaan sitä harjoitettiin pienimuotoisena jo hyvin varhain.

Saamelainen mytologia

Saamelaisilta tunnetaan paljon pakanallisia uskomuksia ja välineitä, kuten noitarummut, sillä alkuaan šamanistiset saamelaiset kristillistyivät muuta Pohjolaa myöhemmin. Saamelaisten symboliikka, myytit ja kertomukset voivat toimia välineinä yritettäessä hahmottaa Euroopan kivikauden ja varhaisen metallikauden ihmisten maailmankuvaa. Toisaalta Lapissa käyville turisteille kaupataan myös sellaista tavaraa ja mielikuvia, jotka eivät ole alkuperäistä saamelaisuutta, ja jotka voivat siksi hämärtää ihmisten käsityksiä saamelaisuudesta. Eräs alkujaan epäaito, kaupallisiin tarkoituksiin keksitty rituaali on lapinmatkaajille suoritettava lapinkaste.

Saamelainen muinaisusko

:Pääartikkeli:Saamelainen muinaisusko Saamelaiset uhrasivat Seidalle ja palvoivat ylijumala Tiermestä.

Saamelaiskäräjät

Tiermes Suomessa saamelaisilla on alkuperäiskansana omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto saamelaisten kotiseutualueella. Saamelaiskäräjät perustettiin Norjaan 1989, Ruotsiin 1993 ja Suomeen 1996 (Suomessa korvaten 1970-luvulta peräisin olevan aiemman järjestelmän). Suomen saamelaiskäräjät perustettiin vuoden 1996 alussa vuonna 1973 asetetun saamelaisvaltuuskunnan tilalle. Saamelaiskäräjät on Suomen saamelaisten korkein poliittinen elin, joka toimii oikeusministeriön hallinnon alalla eikä kuulu Suomen valtion hallintoon. Saamelaiskäräjien tärkein tehtävä on suunnitella sekä toteuttaa Suomen perustuslaissa saamelaisille alkuperäiskansana turvattua kulttuuri-itsehallintoa. Saamelaiskäräjät päättää valtion talousarviossa osoitettujen määrärahojen käytöstä. Saamelaiskäräjät ovat edustuksellinen elin. Joka neljäs vuosi järjestettävissä vaaleissa saamelaisten keskuudesta valitaan 21 jäsentä sekä neljä varajäsentä. Käräjien tärkeimmät toimielimet ovat käräjien kokous, hallitus sekä päätoiminen puheenjohtaja. Lisäksi käräjät asettavat kuusi lautakuntaa valmistelemaan eri asioita: koulutus- ja oppimateriaalilautakunta, elinkeino- ja oikeuslautakunta, kulttuurilautakunta, sosiaali- ja terveyslautakunnan, vaalilautakunnan sekä saamen kielen lautakunnan. Nykyään saamelaiskäräjälain (975/1995, §3) mukaan saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen: # että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai # että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka # että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Alkuperäiskansa-status

ILO:n alkuperäiskansasopimuksen mukaan alkuperäiskansa on kansa, joka on asunut alueella ennen valloittajien tuloa. Saamelaisten asema alkuperäiskansana on tunnustettu Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa, sekä EU:n tasolla. Saamelaiset myös usein nähdään Pohjoismaiden ainoaksi alkuperäiskansaksi. Virallisen alkuperäiskansa-statuksen tarkoitus on muun muassa nostaa saamelaisten itsetuntoa ja arvostusta, ja saattaa saamelaiset alkuperäiskansojen oikeuksia koskevien sopimusten piiriin. Tällä pyritään on suojelemaan saamelaista etnisyyttä ja uhanalaisia saamen kieliä. Myös Norjan kveenien ja Ruotsin meänkielisten perinteiset vähemmistöt ovat vaatineet samaa virallista alkuperäisasemaa, sitä kuitenkaan saamatta. Ehkä nämä ryhmät ovatkin saamelaisia uudempia tulokkaita alueillaan. Kuitenkin niin suomalaisten kuin saamelaistenkin kielten alkuperä on samassa kantasuomalaisessa kielimuodossa, jota on luultavasti puhuttu jo Pohjoismaissa. Jossain nykyisten pohjoismaiden alueella tämä kantakieli on myös jakautunut itämerensuomalaisiksi ja saamelaisiksi kieliksi. Suomalaisten ja saamelaisten (kielelliset) juuret ovat siis Pohjoismaissa yhtä vanhat ja "alkuperäiset", vaikka suomalaiset ovat sittemmin huomattavasti levittäytyneet saamelaisten kustannuksella. Skandinaaviset kielet ja kulttuurit ovat joka tapauksessa uudempia tulokkaita.

Tarujen lappalaiset

Suomalainen tarusto

:Pääartikkeli: Lappalaiset suomalaisessa kansanperinteessä Suomalainen tarusto on pitänyt lappalaisia voimallisina noitina ja velhoina. Ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, että tarujen lappalaiset tarkoittaisivat kaikissa tapauksissa juuri saamelaisten esivanhempia.

Skandinaavinen tarusto

:Pääartikkeli: Lappalaiset skandinaavisessa tarustossa Skandinaavit ovat kutsuneet saamelaisten esi-isiä muun muassa nimillä "finnar", "lappir" ja "semsveinar". Saagojen mukaan heidän noituuttaan tarvitsivat monet mahtimiehet.

Muita käsityksiä

Saksalaiset väittivät Ruotsin voittaneen kolmenkymmentävuotisen sodan taisteluita lappalaisten taikuuden ansiosta.

Linkit

- http://www.samediggi.fi/ Suomen saamelaiskäräjät
- http://www.samediggi.fi/oktavuohta/ok5.htm Saamen lippu
- [http://home.earthlink.net/~arran4/siida/index.htm Sami Siida of North America (English)] Luokka:Kansat Luokka:Saamelaiset als:Saami ko:사미인

Itämerensuomalaiset kielet

Itämerensuomalaiset kielet ovat saamelaiskielten ohella toinen kahdesta suomalais-saamelaisten kielten haarasta. Itämerensuomalaisten kielten perinteiset puhuma-alueet sijaitsevat Itämeren pohjois- ja itäpuolella Norjassa, Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä, Virossa ja Latviassa.

Luokittelu

Itämerensuomalaisia kieliä ovat
- inkeroinen
- liivi
- karjala
- aunuksenkarjala (aunus, livvi)
- lyydi
- varsinaiskarjala
- suomi (johon luetaan myös meänkieli)
- vatja
- vepsä
- viro (johon luetaan myös võro ja sen murre setu)

Katso myös

- Itämerensuomalainen sanasto

Kirjallisuus

- Grünthal, Riho: Livvistä liiviin : itämerensuomalaiset etnonyymit. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1997. ISBN 952-5150-00-3.
- Laanest, Arvo: Einführung in die ostseefinnischen Sprachen. Hampuri: Helmut Buske Verlag, 1982. ISBN 3-87118-487-X.
- Laanest, Arvo: Sissejuhatus läänemeresoome keeltesse. Tallinna: Eesti NSV teaduste akadeemia, Keele ja kirjanduse instituut, 1975.
- Tuomi, Tuomo (toim.): Itämerensuomalainen kielikartasto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2004. ISBN 951-746-327-8 (1. osa). Luokka:Kieliryhmät Luokka:Uralilainen kielikunta

Viron kieli

Viro on yksi itämerensuomalaisista kielistä eli suomen lähisukukielistä (muut ovat varsinaiskarjala, aunuksenkarjala, lyydi, vepsä, inkeroinen, vatja ja liivi). Viron kieltä puhuu Virossa 930 000 henkilöä ja ulkomailla yli 150 000 henkilöä. Suurimmat Viron ulkopuoliset virolaisryhmät Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ym. ovat syntyneet toisen maailmansodan loppuvaiheiden pakolaisista. Etenkin 1800-luvulla viron kielen puhujia on muuttanut joukoittain myös Keski-Venäjälle, Siperiaan ja Kaukasiaan, mutta nämä virolaisryhmät ovat sittemmin suureksi osaksi hajonneet tai kieleltään sulautuneet valtaväestöön. Suomeen on etenkin 1980-luvulta lähtien syntynyt monituhatpäinen vironkielinen vähemmistö; Viron kansalaisia asui Suomessa 2004 lähes 14000 (http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html).

Viron kielen taustasta ja historiasta

Virossa on kaksi päämurretta: pohjois- ja eteläviro (jotkut tutkijat pitävät koillista rannikkomurretta, joka monessa suhteessa muistuttaa suomea, kolmantena päämurreryhmänä). Pohjoisen ja etelän välillä on kulkenut vanha syvä heimo- ja kulttuuriraja, 1800-luvulle saakka myös hallinnollinen raja. 1800-luvulle asti viron kieltä kirjoitettiinkin kahdessa muodossa, pohjoisena "Tallinnan" ja eteläisenä "Tarton kielenä". Vasta kansallisen heräämisen myötä, kun virolainen kansallinen identiteetti nykyisessä mielessä syntyi, pohjoinen kirjakieli syrjäytti eteläisen. Viron kirjakieli, kuten suomenkin, syntyi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvulla. Ensimmäiset painetut kirjat olivat baltiansaksalaisten kirkonmiesten kirjoittamaa hartaus- ja kansanopetuskirjallisuutta. Äidinkielisten virolaisten kirjoittama kauno- ja tietokirjallisuus sekä vironkielinen lehdistö alkoivat kehittyä vasta 1800-luvulla. Tällöin viron kieltä alettiin voimakkaasti kehittää: ortografia uudistettiin, runsaasti uudissanoja kehitettiin, myös murteiden sekä suomen kielen mallin pohjalta. 1900-luvun alun kielenuudistusliike otti käyttöön myös uudissanoja, jotka oli luotu "tyhjästä", pelkästään rakenteellisin ja esteettisin perustein (esim. veenma 'vakuuttaa', siiras 'vilpitön', relv 'ase'). Viron itsenäistymisestä 1918 lähtien viron kieli on ollut täysimittainen, kaikilla elämänalueilla toimiva kansalliskieli, neuvostoajan venäläistämispaineista huolimatta. Viime vuosikymmeninä sen rinnalla entistä vahvempaa asemaa tavoittelee leimallisimpaan etelämurteeseen perustuva võron kieli, jolla on oma ortografia, kehittyvä kirjallisuus ja joukko aktiivisia elvyttäjiä. Viron kieleen voimakkaimmin vaikuttanut kieli on saksa, Baltian hallinto- ja ensisijainen kulttuurikieli jopa 1900-luvun alkuun saakka. Jonkin verran vaikutteita viro on saanut myös venäjästä, kansallisen heräämisen ajoista alkaen myös suomen kielestä. Naapurikieli latvia on vaikuttanut lähinnä viron eteläisimpiin murteisiin.

Äännejärjestelmästä

Viron kielen vokaalijärjestelmään kuuluu suomen kielessäkin esiintyvien 8 vokaalin (a, e, i, o, u, ü [sama äänne kuin suomen y], ä, ö) lisäksi puolisuppea illabiaalinen keskivokaali õ (ääntyy suunnilleen kuin kieli olisi u-, huulet e-asennossa). Vokaalit voivat esiintyä lyhyinä tai pitkinä pääpainollisessa tavussa, sekä muodostaa keskenään diftongeja, joita viron kieliopeissa esitetään (vierassanoissa esiintyvät mukaan lukien) yli 40. Pääpainottomissa tavuissa (1. tavun ulkopuolella) voi esiintyä vain lyhyitä vokaaleja ja vain vokaaleja a, e, i, u sekä (nimissä ja lainasanoissa) o. Koska ä, ö ja ü eivät esiinny jälkitavuissa, virossa ei siis ole vokaalisointua (esim. häda 'hätä', söövad 'syövät', töötu 'työtön'). (Etelämurteissa vokaalisointu tunnetaan.) Viron kielen konsonanttijärjestelmä eroaa suomen kielen konsonantistosta selvimmin siinä suhteessa, että suomen lyhyitä klusiileja vastaavat b-, d- ja g-kirjaimilla merkittävät äänteet eivät ole soinnillisia vaan ns. soinnittomia meedioita, pehmeämmin artikuloituvia klusiileja. Esim. viron d kuulostaa karkeasti sanoen jonkinlaiselta t:ltä tai suomen d:n ja t:n välimuodolta. P-, t- ja k-kirjaimilla taas merkitään puolipitkiä klusiileja; esim. paikannimi Otepää lausutaan melkein kuin "Otteppää". Viron konsonanteista n, t, s ja l voivat liudentua (palataalistua). Liudennus esiintyy yleensä (alkuperäisen) i:n tai j:n edellä, eikä sitä merkitä oikeinkirjoituksessa. Esim. palk 'hirsi' (ääntyy suunnilleen "paljk" tai "pajlk", esim. genetiivimuodossa palgi näkyy vielä alkuperäinen i) ääntyy eri tavoin kuin palk 'palkka'. Kvantiteetti- eli kestojärjestelmä on mutkikkaampi kuin suomessa: lyhyiden ja pitkien äänteiden sijasta voidaan erottaa kolme kestoastetta. Pitkät äänteet (tai tavut) voivat olla puolipitkiä tai ylipitkiä. Ylipitkä kestoaste on usein selitettävissä kielihistoriallisesti eräänlaiseksi kompensaatiopidennykseksi: se esiintyy monesti tapauksissa, joissa sanan tavuluku on vähentynyt. Ylipituutta ei merkitä oikeinkirjoituksessa näkyviin (lukuun ottamatta klusiileja, joissa puolipitkää merkitään yhdellä, ylipitkää kahdella kirjaimella), kielitieteellisissä teksteissä sen merkkinä voidaan käyttää graaviaksenttia `. Esim. sanan metsa ('metsän', genetiivi) ensimmäinen tavu ääntyy lyhyempänä kuin illatiivimuodossa metsa (`metsa) 'metsään' (alkuaan kolmitavuinen
- metsähän). Viron kielen systemaattiset äänne-erot suomeen verraten selittyvät usein eräänlaiseksi kulumiseksi: suomi edustaa monesti alkuperäisempää kantaa, virosta ovat esimerkiksi painottomat vokaalit tai kokonaiset tavut usein kuluneet pois (vrt. esim. mets 'metsä', terav 'terävä', tütred 'tyttäret', laevas 'laivassa').

Muoto-opista

Viron kielessä adjektiivit ja substantiivit taipuvat neljässätoista sijamuodossa. Sijajärjestelmä on lähes samanlainen kuin suomessa. Tärkeimmät erot ovat seuraavat:
- suomalaisen genetiivi- ja nominatiiviakkusatiivin kaltaista akkusatiivisijaa ei virolaisessa kielioppitraditiossa ole tapana erottaa
- instruktiivi elävänä sijamuotona puuttuu, suomen instruktiivin vastineita on vain kiteytyneinä adverbeina (esim. paljajalu 'paljain jaloin')
- -ne-komitatiivia (suom. vaimoineen) ei ole, sitä vastoin on suomen kanssa-postposition vastineesta kehittynyt ga-päätteinen komitatiivi, jolla on myös instruktiivin tehtäviä (esim. sinuga 'sinun kanssasi', autoga 'autolla')
- -ni-päätteinen terminatiivisija ilmaisee, mihin asti jokin ulottuu tai jatkuu (esim. hommikuni 'aamuun asti', maani 'maahan asti') Possessiivisuffiksit puuttuvat viron kielestä, niistä on vain kiteytyneitä jäänteitä (ealdasa 'iältänsä'). Verbit taipuvat kuten suomessakin kolmessa persoonassa yksikössä ja monikossa. Aikamuotoja on samat neljä kuin suomessakin:
- tunnukseton preesens,
- imperfekti, jonka tunnus on muutamilla vanhoilla verbeillä -i- (tegin 'tein', nägid 'näit', tulime 'tulimme'), useimmilla verbeillä -s tai -si- (laulsin 'lauloin', võtsin 'otin', armastas 'rakasti'),
- olla-verbin ja menneen ajan partisiipin avulla muodostettavat perfekti (olen näinud 'olen nähnyt') ja pluskvamperfekti (olite tulnud 'olitte tulleet'). Verbeillä erotetaan neljä modusta:
- tunnukseton indikatiivi
- -ks(i)-tunnuksinen konditionaali: (ma) tuleks(in) 'minä tulisin'
- imperatiivi (yksikön 2. persoonassa pelkkä verbin vartalo (tule!), muissa muodoissa tunnuksena -ge-/-ke- tai -gu/-ku: tulge! 'tulkaaKursivoitu teksti, elagu! 'eläköön'
- kvotatiivi eli modus obliquus, jonka päätteenä on kaikissa persoonissa -vat, ilmaisee toisen käden tietoa: New York olevat ilus linn 'New York on (kuulemma, väittämän mukaan) kaunis kaupunki'. Imperatiivimuotojen, etenkin 3. persoonan toissijaista käyttöä voidaan pitää omana moduksenaan (ns. jussiivi): ah mina tehku päev läbi tööd! 'vai pitää minun tehdä ("minä tehköön") koko päivä töitä!' Kieltoverbin sijasta virossa on persoonissa taipumaton kieltosana ei, jonka yhteydessä käytetään (kuten suomessakin) imperatiivin yksikön 2. persoonan kaltaista muotoa. Koska monet alkuperäiset taivutuspäätteet ovat ankarasti kuluneet ja äännekehitykset eriyttäneet alkuperäisiä astevaihteluvariantteja toisistaan, viron kielen taivutukselle tyypillistä on fuusion lisääntyminen: sanan vartaloa ja taivutuspäätettä on vaikea erottaa toisistaan, ja taivutusmuodot erottuvat usein toisistaan sanavartalon sisäisten äännevaihtelujen perusteella. Esim. siga 'sika' : genetiivi sea 'sian' : partitiivi siga 'sikaa'; taevas (2. kestoaste) 'taivas' : taevas (3. kestoaste) 'taivaassa'. Toisaalta viron kielen taivutukseen on syntynyt myös agglutinoivuutta, eli uusia selvästi erottuvia taivutusaineksia, kuten imperfektin s(i) ja monikon partitiivin pääte sid (majasid 'taloja').
Aiheesta muualla

- Vikipeedia – vironkielinen Wikipedia
- http://www.eki.ee/ – Viron kielen tutkimusinstituutti
- http://www.eki.ee/books/ekkr/ – Eesti keele käsiraamat (Viron kielen käsikirja) Luokka:Viron kielet Luokka:Venäjän kielet ja:エストニア語

Suomalais-ugrilaiset kielet

Suomalais-ugrilaiset kielet on uralilaisten kielten toinen päähaara. Suomalais-ugrilaiseen haaraan kuuluvat seuraavat kielet (sulkeissa ovat vanhentuneet nimitykset):

Luokittelu

Ugrilaiset kielet
- Unkarilaiset kielet
- unkari (madjaari)
- Obinugrilaiset kielet
- hanti (ostjakki)
- mansi (voguli) Suomalais-permiläiset kielet
- Permiläiset kielet
- komi (syrjääni)
- komipermjakki
- udmurtti (votjakki)
- Suomalais-volgalaiset kielet
- Marilaiset kielet
- mari (tšeremissi)
- Mordvalaiset kielet
- ersä
- mokša
- Sammuneet suomalais-volgalaiset kielet
- merja
- metserä
- muroma
- Suomalais-saamelaiset kielet
- Saamelaiskielet
- Länsisaamelaiset kielet
-
- eteläsaame
-
- uumajansaame
-
- piitimensaame
-
- luulajansaame
-
- pohjoissaame
- Itäsaamelaiset kielet
-
- inarinsaame
-
- keminsaame
-
- koltansaame (koltta)
-
- akkalansaame
-
- kiltinänsaame
-
- turjansaame
- Itämerensuomalaiset kielet
- inkeroinen
- liivi
- karjala
-
- aunuksenkarjala (aunus, livvi)
-
- lyydi
-
- varsinaiskarjala
- suomi (johon luetaan myös meänkieli)
- vatja
- vepsä
- viro (johon luetaan myös võro ja sen murre setu) Volgalaisiin kieliin luetaan marilaiset ja mordvalaiset kielet, mutta uusien kielitieteellisten tutkimusten mukaan ne eivät muodosta yhteistä ryhmää vaan ovat haarautuneet lähes samanaikaisesti suomalais-volgalaisesta kantakielestä. Kielten sukulaisuuden toteamiseksi voidaan tehdä erilaisia rinnastuksia. Varmimmin sukulaisuuden osoittavat erilaiset huonosti lainautuvat elementit, kuten suffiksit ja johtimet. Toisaalta helpoimmin sukulaisuuden näkee rinnastamalla sanoja. Suomalais-ugrilaisen kielisukulaisuuden todistusaineistoksi kelpaa tietenkin myös uralilainen sanasto. Luokka:Kieliryhmät Luokka:Uralilainen kielikunta

1992

Tapahtumia

- 1. tammikuuta - Nivalasta tuli kaupunki.
- 1. tammikuuta - Orimattilasta tuli kaupunki.
- 11. tammikuuta - Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyy uuden raamatunkäännöksen.
- 13. tammikuuta - Japani pyytää Korealta anteeksi toisen maailmansodan aikaisia hirmutekoja.
- 15. tammikuuta - Slovenia ja Kroatia saavat virallisesti itsenäisyyden Jugoslaviasta.
- 16. tammikuuta - El Salvadorin hallituksen ja kapinallisten välinen rauhansopimus 12-vuotisen ja 75000 uhria vaatineen sisällissodan lopettamiseksi allekirjoitetaan Méxicossa.
- 22. tammikuuta - Kapinalliset valtaavat Kinshasassa, Zairessa valtion radioaseman ja vaativat hallituksen eroa.
- 26. tammikuuta - Venäjän ballistiset ohjukset suunnataan pois USA:sta.
- 7. helmikuuta - Maastrichtin sopimus allekirjoitetaan Alankomaissa, sen voimaantulo 1. marraskuuta 1993 kansanäänestyksien jälkeen muuttaa Euroopan yhteisön Euroopan unioniksi.
- 1. maaliskuuta - Bosniassa muslimit ja kroaatit äänestävät itsenäisyyden puolesta. Sisällissota alkaa.
- 13. maaliskuuta - Turkissa 6,8 richterin maanjäristys tappaa 500.
- 17. maaliskuuta - Autopommi surmaa 29 ja haavoittaa 242 Israelin lähetystön edustalla Buenos Airesissa.
- 18. maaliskuuta - Suomen liittymishakemus Euroopan yhteisöön, josta myöhemmin tulee Euroopan unioni.
- 18. maaliskuuta - Microsoft julkistaa Windows 3.1:n
- 25. maaliskuuta - Kosmonautti Sergei Krikalev palaa maahan vietettyään 10 kuukautta Mir-avaruusasemalla.
- 29. huhtikuuta - Los Angelesissa poliisit, joita syytettiin Rodney Kingin pahoinpitelystä todetaan syyttömiksi. Tuomiosta seuraa useiden päivien pituisia mellakoita kaupungissa ja eri puolilla Yhdysvaltoja.
- 15. toukokuuta - Genovan maailmannäyttely avataan Italiassa.
- 16. toukokuuta - Avaruussukkula Endeavour laskeutuu ensilennoltaan (STS-49).
- 23. kesäkuuta - Ruokolahden leijonasta tehdään ensimmäinen havainto
- 6.-29. heinäkuuta - Irakissa YK:n asetarkastajilta kielletään pääsi maatalousministeriöön. Tarkastajat viettävät 17 päivää rakennuksen ulkopuolella, mutta vetäytyvät kun Irakilaiset sotilaat uhkaavat heitä.
- 10. heinäkuuta - Miamissa, Floridassa Yhdysvaltain syrjäyttämä entinen Panaman presidentti Manuel Noriega tuomitaan 40 vuodeksi vankeuteen huumekaupasta ja kiristyksestä.
- 20. heinäkuuta - Václav Havel eroaa Tšekkoslovakia presidentin virasta.
- 8. syyskuuta - Ennennäkemätön valuuttaspekulaatio johtaa Suomen markan päästämiseen kellumaan ja sen arvo romahtaa 13%. Vuoden aikana tehdään yli 7000 konkurssia.
- 16. syyskuuta - "Musta keskiviikko" johtaa lähes koko Euroopan valuuttajärjestelmän romahdukseen. Italian liira ja Englannin punta pakotetaan pois järjestelmästä.
- 14. lokakuuta - Valtion vakuusrahasto ja ostajapankit pilkkovat SKOPin.
- 15. lokakuuta - Venäjällä Andrei Tšikatilo todetaan syylliseksi 52 murhaan ja tuomitaan jokaisesta kuolemanrangaistukseen.
- 3. marraskuuta - Bill Clinton voittaa USA:n presidentinvaalit George Bushia vastaan.
- 11. marraskuuta - Englannin anglikaanikirkko sallii naispappeuden.
- 20. marraskuuta - Tulipalo riehuu Windsorin linnassa 15 tunnin ajan ja vahingoittaa rakennusta vakavasti.
- 25. marraskuuta - Tšekkoslovakian liittokokous äänestää maan jakamisesta Tšekin tasavaltaan ja Slovakiaan 1. tammikuuta 1993 alkaen.
- 25. marraskuuta - Norjan liittymishakemus Euroopan yhteisöön. (Jäsenyys hylätään kansanäänestyksessä 1994.)
- 3. joulukuuta - YK:n turvallisuusneuvoston yksimielinen päätös #794 lähettää rahanturvaajia Somaliaan USA:n johtamina.
- 3. joulukuuta - Öljytankkeri Aegean Sea haaksirikkoutuu A Coruñan edustalla ja suuri osa sen 80000 tonnin lastista valuu mereen.
- 29. joulukuuta - Brasilian presidentti Fernando Collor de Mello eroaa, kun häntä syytetään yli 32 miljoonan dollarin kavalluksesta valtion varoista.

Muita tapahtumia

- Ensimmäinen eksoplaneetta löydetään.
- Paavi Johannes Paavali II pyytää anteeksi inkvisition tuomiota Galileo Galileita vastaan.
- Rio de Janeirossa YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi.
- Pelit-lehden ensimmäinen numero ilmestyi.
- Patrick Volkerding aloitti Slackware Linux-distribuution kehittämisen vuoden loppupuolella.

Syntyneitä

- 15. huhtikuuta - Amy Diamond, ruotsalainen teinilaulaja

Kuolleita

- 28. tammikuuta - Arvo Ylppö, arkkiatri
- 10. helmikuuta - Alex Haley, kirjailija
- 6. huhtikuuta - Isaac Asimov, kirjailija
- 23. maaliskuuta - Friedrich von Hayek, taloustieteilijä
- 18. huhtikuuta - Benny Hill, brittikoomikko
- 21. huhtikuuta - Väinö Linna, kirjailija
- 28. huhtikuuta - Francis Bacon (82), brittiläinen taidemaalari
- 30. huhtikuuta - Toivo Kärki, säveltäjä, muusikko, pianotaiteilija, tuotantopäällikkö, sovittaja.
- 6. toukokuuta - Marlene Dietrich, näyttelijä
- 5. elokuuta - Jeff Porcaro, Toton rumpali
- 8. lokakuuta - Willy Brandt, poliitikko, Saksan liittokansleri 1969-1974
- 5. marraskuuta - Jan Oort (92), hollantilainen astronomi Luokka:1990-luku Luokka:1992 als:1992 ko:1992년 ja:1992年 simple:1992 th:พ.ศ. 2535

Eteläsaame

Eteläsaame on uralilainen kieli. Se kuuluu saamelaiskielten länsisaamelaiseen haaraan. Sen lähin sukukieli on uumajansaame, ja hieman etäämpänä siitä ovat pohjoissaame, luulajansaame ja piitimensaame. Eteläsaamen suurin ero muihin saamenkieliin on astevaihtelun puuttuminen.

Nykytilanne

Eteläsaame on hyvin uhanalainen kieli. Sillä on vain noin 500 puhujaa, joista valtaosa asuu Norjan puolella Snåsassa ja Hattfjelldalissa. Jonkin verran on puhujia myös Härjedalenissa, Ruotsissa.

Kirjakielen kehitys

Raamattu ilmestyi eteläsaameksi vuonna 1811. Luokka:Ruotsin kielet Luokka:Norjan kielet

Piitimensaame

Piitimensaame eli arjeploginsaame on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva saamelaiskieli. Sitä puhutaan enää pienellä alueella Ruotsissa Arvidsjaurin ja Arjeplogin pohjoispuolella Piitimenjoen varrella. Aikaisemmin puhuma-alue on ulottunut Arjeplogin tunturialueiden kautta aina Norjan puolelle, mutta nykyisin kielellä on enää noin 20 puhujaa ja se on sammumaisillaan.

Kirjallisuus

- Lagercrantz, Eliel: Sprachlehre des Westlappischen nach der Mundart von Arjeplog. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1926, ISSN 0355-0230.
- Lehtiranta, Juhani: Arjeploginsaamen äänne- ja taivutusopin pääpiirteet. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1992, ISBN 951-9403-55-8. Luokka:Ruotsin kielet Luokka:Norjan kielet

Pohjoissaame

Pohjoissaame on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva saamelaiskieli. Pohjoissaame kuuluu pohjoisiin länsisaamelaiskieliin. Pohjoissaamea puhuu Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosassa noin 30 000 ihmistä. Joidenkin arvioiden mukaan saamenkielisistä jopa 75 % puhuu pohjoissaamea. Suomessa pohjoissaamen puhuma-aluetta ovat Utsjoki, Inari, Enontekiö ja Sodankylän pohjoisosa. Norjassa pohjoissaame on virallinen kieli kuudessa kunnassa.

Kirjakielen historiaa

Pohjoissaamen ortografia alkoi muotoutua 1800-luvulla. Kieltä kirjoitettiin 1900-luvulla eri tavoin Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa, kunnes se sai yhtenäisen ortografian vuonna 1979.

Nykytilanne

Suomessa pohjoissaamea voi opiskella pääaineena Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa.

Linkit

- Wikipediija. Váldosiidu Pohjoissaamenkielinen Wikipedia
- [http://www.idolphin.fi/sanastotietopankki/ Pohjoissaamen sanakirja]
- [http://www.kirjasto.oulu.fi/saamilottit/ Pohjoissaamenkielinen lintusanasto] luokka:uralilaiset kielet luokka:Suomen kielet luokka:Norjan kielet luokka:Ruotsin kielet

Inarinsaame

Inarinsaame on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva saamelaiskieli. Inarinsaamea puhutaan ainoastaan Suomessa ja sillä on noin kolmesataa puhujaa pääasiassa Inarissa. Inarinsaame on läntisin itäsaamelaisista kielistä. Ensimmäiset inarinsaamenkieliset kirjat, E.W. Borgin kääntämät aapinen ja katekismus, ilmestyivät vuonna 1859. Nykyinen kirjakieli on Lauri Itkosen johdolla tehty. Inarinsaamenkieltä on opetettu peruskouluissa vuodesta 1979 lähtien.

Nykytilanne

Suomessa saamenkielten asemaa ja käyttöä on pyritty turvaamaan vuonna 1992 voimaan tulleella kielilailla. Saamelaisilla on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan suullisesti tai kirjallisesti saamea. Käytännössä tämä tarkoittaa käännös- ja tulkkipalveluja, joka ei edistä viranomaisten saamen käyttöä. Lain ongelmakohta on, ettei laki vaadi viranomaisilta saamen osaamista. Ongelmana on myös vähäinen rahoitus, joka kunnilla on varattu kielilain toteuttamiseksi. Tällä hetkellä vain noin kymmenen prosenttia saamelaisalueen viranomaisista osaa palvella saameksi.

Aiheesta muualla

- [http://www.idolphin.fi/sanastotietopankki/ Inarinsaamen sanakirja]
- [http://www.kirjasto.oulu.fi/saamilottit/ Inarinsaamenkielinen lintusanasto] Luokka:Inari Luokka:Suomen kielet

Inarijärvi

Inarijärvi (inarinsaameksi Aanaarjävri, pohjoissaameksi Anárjávri) on vajoamajärvi Inarissa Taka-Lapissa. Sen pinta-ala on 1040 neliökilometriä, eli se on Suomen kolmanneksi suurin järvi. Se on 118 metriä merenpinnan yläpuolella. Suurin osa Inarijärvestä on matalaa, mutta syvin kohta järvestä on jopa 94 metriä. Järvessä on noin 3000 saarta. Inarijärven vesi laskee Paatsjokea pitkin Varanginvuonoon Jäämereen. Inarijärven saarista tunnetuimmat ovat Hautuumaasaari ja Ukonkivi, joka on historiallinen muinaiskansojen uhripaikka. Järvessä on paljon kalaa. Luonnonvaraisen muikun ekologisen lokeron korvaa Inarin kääpiöitynyt siikamuoto reeska. Ihmisen istuttamana muös muikku lisääntyi tavattomasti 1970-luvulla, ja monet kalastajat ottivat lainaa muikunpyyntikalustoa varten. Kala kuitenkin ehtyi varsin nopeasti vajaassa kymmenessä vuodessa. Luokka:Inari Luokka:Suomen järvet

Venäjä

Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917. Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.

Politiikka

Pääartikkeli: Venäjän politiikka Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy. Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Ihmisoikeusrikokset

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.

Venäjän federaation subjektit

Pääartikkeli: Venäjän osat Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön. Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.

Maantiede

Pääartikkeli Venäjän maantiede Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m. Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj. Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista

Venäjän alueet

Tasavallat

Luettelo Venäjän kaupungeista Luettelo Venäjän kaupungeista #Adygeia (Адыгея) #Altai (Алтай) #Baškortostan, Baškiria (Башкортостан) #Burjatia (Бурятия) #Dagestan (Дагестан) #Ingušia (Ингушская) #Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская) #Kalmukia (Калмыкия) #Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия) #Karjala (Карелия) #Komi (Коми) #Mari (Марий-Эл) #Mordva (Мордовия) #Saha (Jakutia) (Саха (Якутия)) #Pohjois-Ossetia (Северная Осетия) #Tatarstan (Tataria) (Татарстан) #Tuva (Тува) #Udmurtia (Удмуртия) #Hakassia (Хакасия) #Tšetšenia (Чечня) #Tšuvassia (Чувашия)

Aluepiirit

- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)

Alueet

- Amur
- Arkangeli
- Astrahan
- Belgorod
- Brjansk
- Irkutsk
- Ivanovo
- Jaroslavl
- Kaliningrad
- Kaluga
- Kamtšatka
- Kemerovo
- Kirov
- Kostroma
- Kurgan
- Kursk
- Leningrad

- Lipetsk
- Magadan
- Moskova
- Murmansk
- Nižni Novgorod
- Novgorod
- Novosibirsk
- Omsk
- Orenburg
- Orel
- Penza
- Pihkova (Pskov)
- Rjazan
- Rostov
- Samara
- Sahalin

- Saratov
- Smolensk
- Sverdlovsk
- Tambov
- Tjumen
- Tomsk
- Tšeljabinsk
- Tšita
- Tula
- Tver
- Uljanovsk
- Vladimir
- Volgograd
- Vologda
- Voronež

Liittovaltion kaupungit

- Moskova
- Pietari

Autonominen alue

- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)

Autonomiset piirikunnat

- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)

Talous

Pääartikkeli Venäjän talous Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja. Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%. Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Väestö

Pääartikkeli: Venäjän väestö Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa, vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit. Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.

Kulttuuri

Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua. Katso myös venäläinen keittiö.

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- maakaasu
- puutavara

Juhlapäivät
Pvm	Suomalainen nimi	Paikallinen nimi	Huomautuksia
1. tammikuuta & 2. tammikuuta	uusivuosi	Новый год	valtiollinen juhlapäivä
7. tammikuuta	ortodoksinen joulu	Рождество	valtiollinen juhlapäivä
23. helmikuuta	isänmaan puolustajan päivä	День защитника отечества	valtiollinen juhlapäivä
8. maaliskuuta	kansainvälinen naistenpäivä	Международный женский день	valtiollinen juhlapäivä
1. & 2. toukokuuta	kevään ja työn juhla	Праздник весны и труда	valtiollinen juhlapäivä
9. toukokuuta	voitonpäivä	День Победы	valtiollinen juhlapäivä
12. kesäkuuta	Venäjän Federaation kansallispäivä	День независимости	valtiollinen juhlapäivä
4. marraskuuta	kansallisen yhtenäisyyden päivä		valtiollinen juhlapäivä
12. joulukuuta	perustuslain päivä	День конституции	valtiollinen juhlapäivä

Aiheesta muualla

- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
- Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Russland roa-rup:Rusii ms:Russia zh-min-nan:Lō·-se-a ko:러시아 ja:ロシア simple:Russia th:สหพันธรัฐรัสเซีย

Akkalansaame

Akkalansaame on uralilainen kieli. Se kuuluu saamelaiskielten itäsaamelaiseen haaraan. Sen lähimpiä sukukieliä ovat inarinsaame, koltansaame, kiltinänsaame ja turjansaame. Kieli on erittäin uhanalainen ja sillä on enää alle 10 puhujaa. Heistä kaikki asuvat Venäjällä. Akkalansaame on hyvin samankaltainen kiltinänsaamen kanssa ja niitä pidetäänkin joskus vain toistensa murteina. Luokka:Venäjän kielet

Kildininsaame

Kiltinänsaame eli kildininsaame on Venäjällä puhuttava uralilainen kieli. Se kuuluu saamelaiskielten itäsaamelaiseen haaraan. Sen lähimpiä sukukieliä ovat inarinsaame, koltansaame, akkalansaame ja turjansaame.

Nimen alkuperä

Kiltinä, venäjäksi Кильдин (Kildin), on saari Kuolan niemimaan pohjoisrannikolla Murmanskin koillispuolella. Suomen kielessä suositellaan käytettäväksi nimityksiä kiltinänsaame ja kiltinänsaamelainen vierasperäisten nimitysten kildininsaame ja kildininsaamelainen sijaan, joskin molempia muotoja näkee yleisesti käytettävän. Kiltinänsaamelaiset kutsuvat itseään nimellä са̄ммьленч (saaḿḿlentš) ja kieltään nimellä са̄мь кӣлл (saaḿ kiill).

Nykytilanne

Kiltinänsaamea puhuu Venäjällä Kuolan niemimaalla noin 650 ihmistä. Se on puhujamäärältään suurin itäsaamelaisista kielistä, mutta sen tulevaisuus on silti epävarmempi kuin inarinsaamen tai koltansaamen. Kiltinänsaamea puhutaan laajalla alueella Kuolan niemimaan keskiosissa erityisesti Luujärven (Lovozero) alueella. Läheisintä sukukieltä, akkalansaamea, pidetään toisinaan kiltinänsaamen murteena. Kiltinänsaamelle luotiin latinalaiseen kirjaimistoon pohjautuva kirjakieli 1930-luvulla. Sen käyttö kuitenkin tyrehtyi pian. Vasta 1970-luvulla kirjakielen kehitystyö käynnistyi uudelleen. Silloin luotiin uusi kiltinänsaamen aakkosto, joka perustui kyrilliseen kirjaimistoon. Kirjakielen käyttöönottoa haittaavat kuitenkin kielen hajaantuminen useiksi murteiksi, kirjoitustavan vakiintumattomuus sekä pieni käyttäjäkunta. Myös yhä lisääntyvä venäjän kielen käyttö on vakava uhka koko kiltinänsaamen olemassaololle. Luokka:Venäjän kielet

Latinalaiset aakkoset

Latinalainen aakkosto tai roomalaiset kirjaimet on laajimmin käytetty aakkospohjainen kirjoitusjärjestelmä. Se kehittyi kreikkalaisesta etruskien aakkoston (vanha italia) kautta Apenniinien niemimaalla 700-luvulla eaa.
- Ensimmäinen I tarkoitti kreikan Zeta-kirjainta
- C:tä käytettiin G:n ja K:n sijaan
- Toinen I vastasi kirjaimia I ja J
- R kirjoitettiin yleensä P:nä
- V vastasi kirjaimia U, V ja W. Myöhemmin Zeta korvattiin G:llä ja kreikan valloituksen jälkeen 100-luvulla eaa Y ja Z omaksuttiin kreikasta. Kirjaimet J, U ja W lisättiin keskiajalla. Roomalaisten käytössä aakkostossa oli vain isot kirjaimet, pienet kirjaimet muodostuivat kursiivista keskiajalla.

Nykyiset kirjaimet

Isot kirjaimet

Pienet kirjaimet

Kaikki länsieurooppalaiset kielet käyttävät nykyisin latinalaista aakkostoa ja se on levinnyt myös muiden alueiden kielien kirjoitusjärjestelmäksi, jossain tapauksissa syrjäyttäen vanhemman järjestelmän, esimerkiksi turkissa ja vietnamissa. Tarpeen vaatiessa kirjaimistoon on lisätty uusia kirjaimia tai tarkkeita olemassaoleviin kirjaimiin. Tällaisia ovat:
- Treema, eli kirjaimen yläpuoliset pisteet: ü, ä, ö
- Sedilji (koukku): ç, ş
- Ogonek (häntä): ą, ę
- Akuutti: á, í, é
- Gravis: à, è
- Caron (hattu): š, ž, č
- Sirkumfleksi: ô, ê
- Tilde: ã, õ, ñ
- Macron (pituusmerkki): ā, ē, ī
- Breve (Lyhyysmerkki): ă, ĕ, ğ
- Yläpuolinen ympyrä ja pisteet, alapuolinen pilkku ja poikkiviiva: Å, Ŀ, Ț, Ł Joihinkin kieliin on jäänyt kirjaimia aikaisemmista kirjoitusjärjestelmistä, kuten islannin thorn (Þ, þ) tai muinaisenglannin ja keskienglannin wynn (Ƿ, ƿ). Jotkin kirjaimet ovat syntyneet kahden aikaisemman kirjaimen yhdistelminä, kuten Œ œ, Æ æ ja saksan ß.

Katso myös

- Ääntämistä osoittavat eli diakriittiset merkit luokka:kirjoitusjärjestelmät als:Lateinisches Alphabet zh-min-nan:Lô-má-jī ko:로마 문자 ja:ラテン文字 th:อักษรละติน

Unicode

Unicode on ohjelmistotalojen kehittämä laaja merkistöstandardi, joka kattaa suurimman osan maailman kirjoitettujen kielten käyttämistä merkeistä. Unicode määrittelee yksilöivän koodiarvon yli 90 000 erilaiselle kirjoitusmerkille. Sen avulla voidaan esittää lähes kaikki maailman kielten käyttämät merkit. Erikielisiä versioita ohjelmista voidaan toteuttaa samasta lähdekoodista. Useat vanhemmat merkistöt kuten ASCII ja ISO 8859-1 ovat 7- tai 8-bittisiä ja voivat näin määritellä enintään 128 tai 256 eri merkkiä. Unicodessa on yli miljoona mahdollista merkkipaikkaa.

Unicode-merkistön historia

Maailmassa puhutaan tuhansia kieliä, jotka käyttävät kymmeniä erilaisia kirjoitusjärjestelmiä. Näissä järjestelmissä on kymmeniä tuhansia erilaisia merkkejä ja kunkin kielen kirjoittamiseen tarvitaan merkeistä sille ominainen valikoima. Ajatus yleismaailmallisesta ja mahdollisimman kattavasta merkistöstä alkoi itää 1980-luvulla useammallakin taholla. Vuonna 1984 ISO ja IEC perustivat yhdessä työryhmän valmistelemaan tällaista merkistöä, joka sai nimekseen ISO/IEC 10646. Ohjelmistoteollisuuden intressiryhmän nimi oli The Unicode Consortium ja se perustettiin 1990. Unicode on saanut enemmän näkyvyyttä kuin ISO, sillä ”virallinen” standardointityö mielletään jähmeäksi ja teollisuuden edustaja Unicode taas dynaamiseksi. Käytännössä kuitenkin ISO/IEC 10646 ja Unicode ovat sama merkistö, sillä ne tekevät merkistötyössä yhteistyötä. Unicode-standardin versio 3.0 määritteli yksilöivän 16-bittisen koodiarvon 49 194 merkille. Käytössä oleva 65 536 merkin koodiavaruus on jaettu lohkoihin, joihin on ryhmitelty samaan kirjoitusjärjestelmään kuuluvat merkit ja yleiset symbolit. Lohkoihin jäi jonkin verran hukkatilaa, ja vuosien varrella on huomattu tarvittavien merkkien määrän ylittävän kirkkaasti 65 000 merkin rajan. Niinpä Unicodeen on rakennettu laajennusmekanismi, jonka avulla voidaan esittää yli miljoona merkkiä; tätä hyödynnetään Unicoden uusimmissa versioissa.

Unicode-merkistön rakenne

Unicoden merkkiavaruus jakautuu 17 tasoon (engl. plane). Jokainen taso on kooltaan 65 536 merkkiä, joten mahdollisia merkkipaikkoja on 1 114 112. Ensimmäinen taso on nimeltään Basic Multilingual Plane, ja se sisältää suunnilleen kaikki nykyään puhuttavien kielten kirjoittamiseen tarvittavat merkit. Muut tasot sisältävät toistaiseksi lähinnä historiallisten kirjoitusjärjestelmien merkkejä. Tasot on jaettu edelleen lohkoiksi, joihin on koottu saman kirjoitusjärjestelmän merkkejä. Esimerkiksi kirjaimet A–Z ovat Latinalainen perusosa -nimisessä lohkossa ja Ä ja Ö kirjaimet sen Latin1-täydennysosassa. Latinalaisia kirjaimia on myös kahdessa muussa täydennysosassa, Latinalaisen merkistön täydennysosa A ja B, sekä lisälaajennusosasta. Usein yhden kirjoitusjärjestelmän merkit on kuitenkin järjestetty yhteen lohkoon. Unicode-standardin versio 4.1.0 määrittelee yhteensä 97 786 merkkiä ja ohjauskoodia. Unicode-merkkeihin viitataan yleensä niiden merkkikoodilla. Koodi on muotoa U+xxxx, jossa xxxx on heksadesimaaliluku. Esimerkiksi A-kirjaimen merkkikoodi on U+0041.

Unicoden merkistökoodaukset

Unicode-merkkejä voidaan kirjoittaa tiedostoihin eri tavoin. Unicode-standardi tukee kolmea erilaista koodaustapaa: UTF-8, UTF-16 ja UTF-32.

UTF-8

UTF-8 on Unicoden vaihtelevanpituinen koodaustapa. Sen etuna on osittainen yhteensopivuus vanhempien järjestelmien kanssa, jotka käsittelevät merkkejä kahdeksanbittisinä tavuina. UTF-8 on rakennettu siten, että ASCII-merkistöön kuuluvat merkit (kirjaimet A–Z) säilyvät siinä samoina kuin ASCII:ssa, ja muut merkit koodataan vaihtelevan pituisena oktettijonona. Koodipaikasta riippuen yksi merkki vie tallennettuna tilaa yhdestä neljään tavua. Tavujen määrä riippuu koodipaikasta seuraavasti:
- U+0000..U+007F: yksi tavu
- U+0080..U+07FF: kaksi tavua
- U+0800..U+FFFF: kolme tavua
- U+10000..U+10FFFF: neljä tavua Latin-1-lohkon merkit vievät koodauksessa siten kaksi tavua ja muut Basic Multilingual Plane -tason merkit kolme. Tekstidatan koon lisäys ei siten ole merkittävä ainakaan latinalaisilla kirjaimilla kirjoitetussa tekstissä. UTF-8:n etuna on että se voidaan helposti automaattisesti tunnistaa, mikä ei ole mahdollista perinteisillä kahdeksanbittisilla merkistöillä. UTF-8 on lisäksi tilaton, päinvastoin kuin Itä-Aasiassa perinteisesti käytetty ISO-2022-koodaus, joten rikkoontuneesta datasta menetetään vain osa, ei koko loppua tekstiä.

UTF-16

UTF-16:ssa yksittäinen merkki tallennetaan yhtenä tai kahtena tavuparina. Ensimmäisellä tasolla olevien merkkien (U+0000..U+FFFF) tallentamiseen riittää yksi tavupari. Muilla 16 tasolla sijaitsevien merkkien (U+10000..U+10FFFF) tallentaminen on hieman monimutkaisempaa, ja siihen tarvitaan kaksi tavuparia. Ensimmäisen tason ulkopuolisten merkkien koodaamisessa käytetään ns. sijaismerkkejä (engl. surrogate characters). Sijaismerkit sijaitsevat ensimmäisessä tasossa, ja niitä on 2048 kappaletta jaettuna kahteen 1024 merkin ryhmään (high surrogates ja low surrogates). Näistä kahdesta 1024 merkin ryhmästä voidaan muodostaa 1 048 576 (1024 × 1024) kombinaatiota, mikä riittää ylimpien 16 tason merkkien osoittamiseen (16 × 65 536 = 1 048 576). UTF-16:sta on kolme versiota, joiden erot selittyvät tavujärjestyksen eroilla. UTF-16LE on little endian, eli siinä jokaisen tavuparin vähiten merkitsevä tavu on viimeisenä. UTF-16BE on big endian, eli tavuparin eniten merkitsevä tavu on viimeisenä. Lopuksi on olemassa muunnelma, jossa tavujärjestys on jätetty avoimeksi; tässä muunnelmassa tekstin tulisi alkaa koodilla U+FEFF, joka on leveydetön tyhje joka ei salli rivinvaihtoa ympärilleen (engl. zero-width nonbreaking space). Sen tavujärjestyspeilikuva U+FFFE on tulevaisuudessakin takuuvarmasti määrittelemätön merkki, joka on siten laiton Unicodessa. Näin ensimmäisen merkin lukemisen jälkeen tiedetään missä tavujärjestyksessä data on.

UTF-32

Koodaustavoista suoraviivaisin on UTF-32. Siinä jokainen merkki tallennetaan neljän tavun mittaisena. Myös siitä on kolme versiota, UTF-32LE ja UTF-32BE sekä sellainen, jossa käytetään tavujärjestysmerkkiä.

Muut

- UTF-7 on ehdotus Unicoden koodaamiseen 7-bittisten ASCII-merkistön merkkien avulla. Tarve koodaukselle on kuitenkin ollut vähäistä.
- Punycode on RFC 3492:ssä määritelty koodaus Unicoden käytölle DNS-nimissä. Sitä käytetään mahdollistamaan ääkköset web-sivustojen nimissä.

Unicoden käyttö

Ennen Unicoden yleistymistä useimmat käyttöjärjestelmät tallensivat tekstin käyttäen omia ratkaisujaan, jotka eivät olleet keskenään yhteensopivia. Tekstin esittäminen rajoittui lisäksi usein muutamaan kieleen merkistöä kohden. Unicode-tuki Windowseissa yleistyi vasta Windows NT:n ja sittemmin Windows 2000:n myötä, 9x-versiot eivät sitä sisältäneet. Mobiililaitteista sitä tukevat muun muassa Nokian Symbian-laitteet. Käyttöjärjestelmän lisäksi tarvitaan Unicodelle tukia myös ohjelmointikielissä. Perinteisesti C ja C++ ovat tukeneet ainoastaan ASCII-merkistöä tai muutamia käyttöjärjestelmän omia koodisivuja, mutta viime vuosina uusimmat standardit ovat lisänneet myös monitavuiset merkistöt näihin kieliin. Java käyttää kaiken tekstin tallentamiseen sisäisesti pelkästään Unicodea. UTF-8-koodaus on nykyään melko laajassa käytössä, koska se mahdollistaa erikielisten tekstielementtien esiintymisen samalla sivulla. Tänä päivänä myös vauhdilla yleistyneet Linux ja Windows XP sisältävät Unicode-tuen ja kun Windows-käyttöjärjestelmistä vanhat 9x-pohjaiset järjestelmät jäävät pois käytöstä, niin Unicoden tulevaisuus näyttää valoisalta. Osa Linux-käyttöjärjestelmien valmistajista asettaa järjestelmän jo oletuksena täyteen Unicode-tilaan (mukaan lukien ohjelmat, tiedostojärjestelmä jne.), ja muissakin siirtymisen voi halutessaan tehdä. Myös kun mobiililaitteista yhä suurempi osa tulee olemaan ”älypuhelimia”, niin niihin on mahdollista sisäänrakentaa monikielinen tuki.

Ulkopuoliset linkit

http://www.unicode.org
- [http://www.decodeunicode.org/ DecodeUnicode - Unicode WIKI] 50.000 gifs Luokka:ISO Luokka:Merkistöt zh-min-nan:Thong-iōng-bé ko:유니코드 ja:Unicode th:ยูนิโคด

Kyrillinen kirjaimisto

Kyrillinen kirjaimisto on kirjoitusjärjestelmä, joka perustuu glagoliittiseen ja kreikkalaiseen kirjaimistoon.

Historia

Vuonna 863 hengellisissä asemissa olevat veljekset Kyrillos ja Methodios saivat Bysantin hallitsijalta käskyn standardoida senaikaisille slaavilaisille kielille tai murteille yhteisen kirjoitusjärjestelmän. Tämän tuloksena kehittyi glagoliittinen kirjaimisto, ja myöhemmin otettiin käyttöön tätä ja kreikkalaista kirjaimistoa sekoitettuna – yhä Kyrilin nimeä kantava – kyrillinen kirjaimisto. Venäjäksi sitä kutsutaan nimellä kirillitsa (кириллица) ja ukrainaksi kyrylytsja (Кирилиця).

Kirkkoslaavi

Muinaiskirkkoslaavin kirjaimisto on vanhin kyrillisistä kirjaimistoista ja se on peräisin 900-luvulta. Siihen kuuluu 43 kirjainta. Kuva:Cyrillic.script.about.year.900.png

Kyrillinen kirjaimisto vuodelta 1708

Vuoteen 1708 mennessä kirjaimisto on kehittynyt paljon ja kirjainten määrä on vähentynyt 34:ään. Kuva:Cyrillic.script.year.1708.png

Venäjän kirjaimisto

Nykyvenäjän kirjaimisto perustuu suurelta osin vuoden 1708 kyrilliseen kirjaimistoon. Kuva:Cyrillic.russian.script.year.1918.png

Nykytilanne

Kyrillistä kirjaimistoa käytetään nykyään monien slaavilaisten sekä Venäjällä ja lähialueilla puhuttavien uralilaisten ja altailaisten kielten kirjoittamiseen. Kyrillistä kirjaimistoa käyttäviä slaavilaisia kieliä ovat venäjä, ukraina, valkovenäjä, bulgaria, makedonia, serbia ja kirkkoslaavi. Kyrillista kirjaimistoa käyttäviä uralilaisia kieliä ovat mm. ersä, mokša, niittymari, vuorimari, komi, komipermjakki, udmurtti, kildininsaame ja nenetsi. Altailaisista kielistä kyrillista kirjaimistoa käyttävät mm. kazakki ja mongoli.

Aakkostot

Kyrillistä kirjaimistoa käyttävien kielten aakkostot poikkeavat toisistaan hiukan. Kyrillisten aakkosten ominaisuus on, että kursiivi eroaa joidenkin kirjainten kohdalla normaalista kirjainlajista. Tämä voi olla hankalaa lukijalle, joka on oppinut vain pystyt aakkoset: :Аа Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Кк Лл Мм Нн Оо Пп Рр Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ээ Юю Яя :Аа Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Кк Лл Мм Нн Оо Пп Рр Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ээ Юю Яя Käsin kirjoitettu teksti muistuttaa kursiivia: Käsinkirjoitetut kirjaimet G, D, I, lyhyt-I, M, T ja ts

Venäläinen aakkosto

Venäjän kirjoitukseen käytetään nykyään seuraavia kirjaimia: Oikeinkirjoitus uudistettiin 1918. Painomerkit, joita käytetään mm. oppikirjoissa, eivät sisälly Unicodeen. Wikipediassa on käytetty joissain nimissä Unicoden irtonaista aksenttimerkkiä. Unicodesta puuttuu lisäksi mm. modernissa kirkkoslaavissa käytettyjä merkkejä.

Ukrainalainen aakkosto

- Lisäksi Ґ, ґ (1991 uudistuksen jälkeen) Г:n ja Д:n välissä, joka lausutaan kuten venäjän Г. Kirjainta ei käytetty Neuvosto-Ukrainassa vuoden 1933 jälkeen ja se puuttuu useista kirjaimistoista ja tietokoneista.
- Е:n nimi on "E", Ё:ta ei ole. Lisäksi Є, є Е:n ja Ж:n välissä.
- Kirjainta Э, э ei käytetä
- И lausutaan eri tavoin ja sen nimi on "Y", samoin Й on "Lyhyt-Y". Niiden välissä ovat kirjaimet І, і ja Ї, ї, jotka näyttävät latinalaiselta I:ltä.
- Ы:tä ei käytetä.
- Kovan merkin tilalla käytetään heittomerkkiä.

Valkovenäläinen aakkosto

- I näyttää enemmän latinalaisten aakkosten I:ltä.
- Lisäksi lyhyt-U (Ў, ў)
- Щщ ei ole käytössä
- Kovan merkin tilalla heittomerkki.

Bulgarialainen aakkosto

- Kovalla merkillä on äännearvo

Serbialainen aakkosto

Moderni serbia 1800-luvulta lähtien:
- Lyhyen I:n tilalla Ј, ј, joka lausutaan /j/.
- Kirjain Е lausutaan /ɛ/ ja sen nimi on "E".
- Ei kirjaimia Ё, Э, Й
- Д:n ja Е:n välissä kirjain Ђ, ђ
- И:n ja К:n välissä kirjain Љ, љ
- Н:n ja О:n välissä kirjain Њ, њ
- Т:n ja У:n välissä kirjain Ћ, ћ
- Ч:n ja Ш:n välissä kirjain Џ, џ
- Ш on viimeinen kirjain

Makedonialainen aakkosto

Kuten serbian aakkosto, mutta:
- Käyttää lisäkirjaimia Ѕѕ; Ѓѓ ja Ќќ.

Katso myös

- translitterointi
- kirkkoslaavi luokka:kirjoitusjärjestelmät als:Kyrillisches Alphabet ko:키릴 문자 ja:キリル文字 th:อักษรซีริลลิก

Uuniemi

Uuniemi (norjaksi Nesseby, pohjoissaameksi Unjárga) on Norjan kunta Finnmarkin läänissä Varanginvuonolta Tenojoelle. Myös lyhyt maaraja Suomeen Inarin kuntaan. Maapinta-ala on 1 367 neliökilometriä, asukkaita 927 vuoden 2004 alussa. Suurin osa heistä on saamelaisia. Kunnan viralliset kielet ovat saame ja norja. Vanhastaan elinkeinoina on harjoitettu kalastusta ja porotaloutta. Muita tärkeitä elinkeinoja kunnassa ovat maanviljely, kaivosteollisuus sekä palveluelinkeinot. Alueella on oma pohjoissaamen murteensa ja kansallispukunsa. Maastossa on runsaasti kivikautisia ja historiallisia muistomerkkejä. Annijoki (Vestre Jakobselv) on myös tunnettu hyvänä lohijokena.

Kyliä ja paikkoja

Isovuono (Karlebotn), Juurivuono (Gandvik), Mäskivuono (Nyborg), Vierivuono (Vainesbund), Annijoki (Jakobselva)

Linkkejä

- [http://www.nesseby.kommune.no/ Kunnan verkkosivut] (norjaksi ja pohjoissaameksi) Luokka:Norjan kunnat

Teno (kunta)

Tenon kunta, (saameksi Deanu gielda, norjaksi Tana), kunta Ruijassa pohjois-Norjassa. Pinta-ala on 4 055 km² ja asukkaita 3 060 (2005), joista valtaosa saamelaisia. Kunnan hallinnollinen keskus on Tenon kylä (norjaksi Tana Bru). Kunnan korkein kohta on Raistegaissa-tunturi (1 067 m m.p.y). Tana on kolmikielinen kunta (norja, saame ja suomi). Pääelinkeinot ovat maatalous, poronhoito, kaivosteollisuus ja palveluelinkeinot.

Kyliä ja paikkoja

Allikkaniemi (Alleknjarg), Jouluvuono (Leirpollen), Kiippakuru (Skiippagurra), Lohiniemi (Laksnes), Lottojoki (Seida), Maskijoki (Masjok), Pekansaari (Norskholmen), Pulmanki (Polmak), Punakas (Bonakas), Rautuvuono (Smalfjorden), Ruostevielma (Rustefjelbma), Sirma, Tenon kylä (Tana bru), Venekenttä (Båteng)

Nähtävyydet

- Tana Bru – Tenon silta ::1948 valmistunut Tenon silta yhdistää ainoana linkkinä itäisen ja läntisen Norjan. Sillan jänneväli on 195 m, ja se on Norjan toiseksi pisin on pehmeä riippusilta
- Levajokin kappeli
- Pulmangin kirkko
- Tenojoen suiston luonnonsuojelualue

Aiheesta muualla

- [http://www.tana.kommune.no/ Tenon kunnan kotisivu] Luokka:Norjan kunnat

Kaarasjoki

Kaarasjoki (norjaksi Karasjok, pohjoissaameksi Kárášjohka) on pinta-alaltaan Norjan toiseksi suurin kunta Finnmarkin sisämaassa. Kunnan pinta-ala on 5 464 km². Kunnassa on noin 2 900 asukasta.

Kyliä ja paikkoja

Levajoki (Levajok), Päiväskenttä (Bæivašgiedde)

Linkkejä

- [http://www.karasjok.kommune.no/ Kunnan verkkosivut] (norjaksi ja pohjoissaameksi)

Koutokeino

Koutokeino (saam. Guovdageaidnu, norj. Kautokeino) kunta Ruijan sisämaassa pohjois-Norjassa. Pinta-ala on 9 704 km² ja asukkaita 3 002 (2004), joista valtaosa saamelaisia. Koutokeino onkin saamelaisuuden keskus.

Kyliä ja paikkoja

Aittijärvi (Aidejávri), Aviovaara (Ávjovárri), Lappojärvi (Lappoluobbal), Maasi (Masi), Suoppajärvi (Suohpajávri) Luokka:Norjan kunnat

Tromssan lääni

Tromssan lääni sijaitsee Länsi-Ruijassa Norjassa. Pinta-ala on 2 520 km² ja asukkaita 61 000 (2002). Pääkaupunkina Tromssa.

Kunnat

- Bardu
- Berg
- Bjarkøy
- Dyrøy
- Gratangen
- Harstad
- Ibestad
- Karlsøy
- Kaivuono (Kåfjord)
- Kierua (Skjervøy)
- Kvæfjord
- Lavangen
- Lenvik
- Målselv
- Naavuono (Kvænangen)
- Omasvuono (Storfjord)
- Paatsivuono (Balsfjord)
- Raisi (Nordreisa)
- Salangen
- Skånland
- Sørreisa
- Torsken
- Tranøy
- Tromssa
- Yykeä (Lyngen) Luokka:Norja

Kaivuono

Kaivuono (saam. Gáivuotna, norj. Kåfjord) on kunta Tromssan läänissä Pohjois-Norjassa. Kaivuonon kunta sijaitsee Yykeänvuonon itälaidalla, jossa on myös vuonosta erkaneva Kaivuonon lahti. Pinta-ala on 950 km2 ja asukkaista 2332 (2004). Keskustaajamana Junttaniemi (norj. Olderdalen).

Kyliä ja paikkoja

Junttaniemi (Olderdalen), Kaivuono (Kåfjordbotn), Norssi / Notkoniemi (Nordnes), Olmavankka (Manndalen), Siennalahti (Djupvik), Talvisvankka (Nordmannvik) Luokka: Norjan kunnat

Grignan

Grignan Grignan est une commune française, située dans le département de la Drôme et la région Rhône-Alpes.

Géographie

Situation et accès

Grignan est située dans le sud de la Drôme, non loin du département du Vaucluse, à proximité du mont Ventoux, dans le Tricastin. L'accès par l'autoroute se fait en sortant à Montélimar Sud ou Bollène.

Géographie humaine

La région est exploitée principalement pour les cultures de lavande, de truffes et de tournesol. La proximité de la ville de Nyons fait que la culture des olives peut s'y étendre.

Histoire

Administration

Démographie

Lieux et monuments

Le château de Grignan

Grignan est connue principalement pour son château, dont l'origine remonte au XII siècle, construit sur un piton rocheux dominant Grignan, ce qui lui permet d'être visible de loin. Il fut transformé en forteresse dès le XIII siècle par la famille des Adhémar Reconstruit au XVIe siècle, François 1er vint le visiter en novembre 1533. C'est au XVII siècle que le mariage le 27 janvier 1669 de François de Castellane-Adhémar de Monteil, seigneur du lieu et de Marguerite de Sévigné, fit que le château devint le rendez-vous d’une société d’élite. Dans ses salons, la comtesse de Grignan, entourée de prélats, d’écrivains et de courtisans, paraissait en « vice-Reine de Provence » comme l’ont appelée certains auteurs. Outre les lettres immortelles adressées à sa fille, la marquise de Sévigné venait rehausser de tout l’éclat de son esprit les réunions fastueuses dont l’écho se répercutait jusqu’à Paris. Grignan méritait bien alors le nom qu’on lui donnait de Versailles du Midi. Mme de Sévigné étant, depuis Paris, séparée de sa fille, entama sa fameuse correspondance, et de plus, se rendit à Grignan trois fois pour de longs séjours. Elle y décéda. Toutes les fêtes luxueuses avaient ruiné le Comte de Grignan, et lorsqu’il mourut le 30 décembre 1714, tous les biens furent vendus. Un gentilhomme d’origine piémontaise le comte Félix de Muy acquit le château avec ses dépendances. Le neveu du comte Félix de Muy, le général comte de Muy, ayant été déclaré émigré, le district de Montélimar, par arrêté du II Nivôse an II (31/12/1793) ordonna la démolition du château. Pendant les premières années qui suivirent la destruction du château, le vandalisme fit rage au milieu de ses ruines. M. Léopold Faure, acquit le château le 8 juillet 1838 et il se mit à l’œuvre pour sauver ce qu’il en restait. Après la mort de M. Faure, le comte Boniface de Castellane s’en rendit acquéreur le 19 décembre 1902 Réduit en ruines en 1793 lors de la révolution française, il fut reconstruit au début du XX siècle à l'identique grâce aux soins de Mme Marie Fontaine l’acheta le 2 novembre 1912 et qui mit toute sa fortune pour restaurer cet édifice, hau