:: wikimiki.org ::
| Saarni |
Saarni
Saarni (Fraxinus excelsior) eli lehtosaarni, jota toisinaan kutsutaan myös metsäsaarneksi, on öljypuukasvien (Oleaceae) heimoon kuuluva puu, jolla suuret parillisesti kasvavat lehdet. Tertuissa olevat kukat puhkeavat enne lehtien ilmestymistä. Erittäin runsaskukkainen. Siemen pitkä ja siivekäs. Puuaines erittäin lujaa ja sitkeää, sitä on perinteisesti käytetty mm. keihäänvarsiin ja pitkäjousiin.
Luontainen esiintymisalue: Pyreneiltä, Brittein saarilta, Lounais-Fennoskandiasta Kaukasiaan.
Suomessa harvinaisena luontaisena lehtojen ja viljavien korpien lajina Satakunnassa, Etelä-Hämeessä ja Etelä-Savon pohjoisissa osissa. Yleisempi vain lounaisissa osissa Suomea ja Ahvenanmaalla.
Luokka:Saarnet
Keihäs käyttämästä raskaasta heittokeihäästä, pilumista]]
Keihäs on yksi ihmiskunnan varhaisimmista aseista. Vuosituhansien ajan se palveli jalkaväkiarmeijoiden perusaseena ja metsästysvälineenä lähes kaikissa kulttuureissa. Sen perusmuoto on 1—5-metrinen, yleensä sitkeästä puusta veistetty seiväs, jonka pää on joko teroitettu tai varustettu kivi- tai metalliterällä. Alkeellisimmillaan keihäs on vain teroitettu karahka, jonka päätä on vuoltu ja kenties poltettu tulessa sen kovettamiseksi. Sofistikoituneimmillaan se on saanut monia erikoisia muotoja ja teriä eri tarkoituksia varten.
Keihään perustyypit
- Metsästyskeihäs. Monenlaisia keihäitä käytettiin metsästyksessä riippuen riistasta. Suurpetoja ja esimerkiksi aggressiivisia villisikoja metsästettäessä suosittiin keskimittaista (kaksimetristä) raskasta keihästä, jossa oli usein vielä terän alla poikkiterä, jonka tarkoituksena oli estää osuman saaneen pedon hyökkääminen keihäänvartta pitkin sen käyttäjän kimppuun. Kauriita ja muita pienempiä eläimiä metsästettiin kevyemmillä keihäillä ja heittokeihäillä. Metsästyskeihäiden yhteinen nimittäjä oli niiden suhteellinen lyhyys, joka mahdollisti helpon ja nopean käsittelyn.
- Taistelukeihäs. Taistelukeihäät olivat useimmiten raskaita, lyhyitä tai keskipituisia ja leveäteräisiä. Joskus terällä oli sekä leikkaava että pistävä osa. Terän pituus vaihteli 20 cm aina jopa 50 cm asti, joissakin keihäissä oli myös metsästyskeihäistä tuttu poikkiterä jolla voitiin torjua vastustajan lyöntejä.
- Heittokeihäs. Heittokeihäät lienevät melkein vanhimpia metsästysvälineitä. Kevyt ja terävä heittokeihäs oli ideaali pienten ja arkojen eläinten kellistämiseen, ja suurempien haavoittamiseen. Taistelussa käytetyt heittokeihäät olivat useimmiten hieman raskaampia ja varsin etupainoisia. Niiden tehtävänä oli paitsi tappaa vihollisia, myös tarttua kilpiin kiinni ja tehdä ne näin tehottomiksi.
- Hilpari. Hilparit olivat moninaisia ja moniin eri tarkoituksiin suunniteltuja moniteräisiä salkoaseita joissa yhdistyi esimerkiksi viilto-, pisto- ja murskausominaisuuksia.
- Peitsi on ratsuväen käyttämä keihäs, joko yhden tai kahden käden ase.
- Piikki. Pitkä kahden käden keihäs. Tuli käyttöön Makedonian kuninkaan Filippos II armeijan uudistusten aikana falangi-muodostelman aseeksi, tämä ase tunnetaan nimellä sarissa. Uuden tulemisen piikki koki keskiajalla sveitsiläisten ja saksalaisten toimesta.
Keihäitä:
- kreikkalaisia: sarissa, xyston, kontos
- roomalaisia: pilum, hasta, veruttum, lancea, contus, falarica
- bysanttilaisia: kontos, kontarion
- keskiaikaisia: ango, darda, lançagay, glaive, Ahlspiess, picot, bec de corbin, spontoon
- japanilaisia: yari, su-yari, sangu
Luokka:Teräaseet
Luokka:Heittoaseet
ja:槍
Brittein saaretBritteinsaaret on perinteinen käsite, jota käytetään määrittelemään ryhmää Luoteis-Euroopan saaria, jotka jakautuvat Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin valtioihin. Nämä saaret muodostavat Euroopan länsirannikolle 315 134 km2 kokoisen saariston, joka käsittää seuraavat saaret:
- Iso-Britannia
- Irlanti
- Mansaari
- Wightsaari
- Pohjoiset saaret:
- Orkneynsaaret
- Shetlandinsaaret
- Fair Isle (?)
- Hebridit
- Rockall
- Anglesey
- Lindisfarne
- Islands of the lower Firth of Clyde (?), ml. Isle of Arran (?) ja Bute
- Scillynsaaret
- Lundy
- Kanaalisaaret
- Sekä muita, pienempiä saaria
Kanaalisaarten kuuluminen Britteinsaariin on lähinnä mielipidekysymys, ja joidenkin mielestä ne ovatkin Ranskan saaristoa.
Färsaaret eivät, läheisyydestään huolimatta, kuulu Britteinsaariin.
Luokka:Britteinsaaret
ko:영국 제도
ja:ブリテン諸島
KaukasiaKaukasia on alue Euroopan ja Aasian rajalla, Mustanmeren ja Kaspianmeren välillä. Pohjoisessa lue rajoittuu Manytšin laaksoon ja etelässä Turkkiin ja Iraniin. Kaukasiasta erotetaan yleensä kolme osaa, jotka ovat Kaukasus, Etu-Kaukasia ja Taka-Kaukasia eli Transkaukasia. Kaukasiassa virtaavia suuria jokia ovat etelässä Rion ja Kura, ja pohjoisessa Kuban sekä Terek.
Nimensä Kaukasia (ven. Kavkaz) on saanut Kaukasus-vuoristolta. Alueen maat ja kansat ovat varsin erilaisia uskonnoiltaan ja kieliltään, mikä on johtanut moniin konflikteihin. Alueella puhutaankin yli 40 erilaista kieltä, katso kaukasialaiset kielet.
Alueen maat
Itsenäiset valtiot:
- Venäjän federaatio
- Georgia
- Armenia
- Azerbaidžan
Venäjän tasavallat:
- Pohjois-Ossetia
- Tšetšenia
- Ingušia
- Dagestan
- Kabardi-Balkaria
- Karatšai-Tšerkessia
Historia
- Arabien ja kažakkien väliset sodat.
- Venäjän keisarikunta laajeni Kaukasiaan 1800-luvulla
- Armenian kansanmurhat 1894–1896 ja 1915–1916 Ottomaanien toimesta. 1,5 miljoonaa armeenia tapettiin. Tapaus hiertää edelleen Armenian ja Turkin välejä
Neuvostoliiton hajoaminen 1991 ja itsenäisten valtioiden muodostuminen. Tšetšenia julistautui itsenäiseksi, mutta se liitettiin takaisin Venäjään toisen Tšetšenian sodan jälkeen. Armenia ja Azerbaidžan kiistelevät Vuoristo-Karabahin alueesta, joka on Armenian miehittämä Azerbaidžanin osa, jossa asuu lähinnä armenialaisia.
Luokka:Aasia
Luokka:Eurooppa
ja:カフカス
La Neuveville (amtsbezirk, CH-BE)
La Neuveville, amtsbezirk i kantonen Bern, Schweiz.
Geografi
Indelning
La Neuveville är indelat i 5 kommuner:
- Diesse
- Lamboing
- La Neuveville
- Nods
- Prêles
Kategori:Bern - kanton
download sitemap Pozycjonowanie wynajem biako tani sylwester
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Tower, Minnesota
Tower is a city located in St. Louis County, Minnesota. As of the 2000 census, the city had a total population of 479.
The city was incorporated in 1889, which makes it the oldest city in the Arrowhead region. It owes its establishment to the Soudan Mine. Tower is home to the Read More... |
Van Buren Township, Minnesota
Van Buren Township is a township located in St. Louis County, Minnesota. As of the 2000 census, the township had a total population of 175.
Geography
According to the United States Census Bureau, the township has a total area of 92.2 km² (35.6 mi²). 91.4 km² (35.3 mi²) of it is land and 0
|
Vermilion Lake Township, Minnesota
Vermilion Lake Township is a township located in St. Louis County, Minnesota. As of the 2000 census, the township had a total population of 326.
Geography
According to the United States Census Bureau, the township has a total area of 94.8 km² (36.6 mi²). 92.6 km² (35.8 mi²) of it is land
|
Virginia, Minnesota
Virginia is a city located in St. Louis County, Minnesota on the Mesabi Iron Range. As of the 2000 census, the city had a total population of 9,157.
Virigina is the home town of Twin Cities Singer/Songwriter [http://minnewiki.publicradio.org/index.php/Paul_Metsa Paul Metsa].
Geography
2000
According to the
|
Waasa Township, Minnesota
Waasa Township is a township located in St. Louis County, Minnesota. As of the 2000 census, the township had a total population of 304.
Geography
According to the United States Census Bureau, the township has a total area of 91.6 km² (35.3 mi²). 90.9 km² (35.1 mi²) of it is land and 0.6 k
|
White Township, Minnesota
White Township is a township located in St. Louis County, Minnesota. As of the 2000 census, the township had a total population of 3,477.
Geography
According to the United States Census Bureau, the township has a total area of 293.8 km² (113.4 mi²). 282.9 km² (109.2 mi²) of it is land and
|
Willow Valley Township, Minnesota
Willow Valley Township is a township located in St. Louis County, Minnesota. As of the 2000 census, the township had a total population of 139.
Geography
According to the United States Census Bureau, the township has a total area of 90.4 km² (34.9 mi²). 90.4 km² (34.9 mi²) of it is land a
|
Winton, Minnesota
Winton is a city located in St. Louis County, Minnesota. As of the 2000 census, the city had a total population of 185.
Geography
2000
According to the United States Census Bureau, the city has a total area of 0.3 km² (0.1 mi²). 0.
|
Wuori Township, Minnesota
Wuori Township is a township located in St. Louis County, Minnesota. As of the 2000 census, the township had a total population of 563.
Geography
According to the United States Census Bureau, the township has a total area of 90.4 km² (34.9 mi²). 90.1 km² (34.8 mi²) of it is land and 0.4 k
|
Albany, Minnesota
Albany is a city located in Stearns County, Minnesota. As of the 2000 census, the city had a total population of 1,796.
Geography
2000
According to the United States Census Bureau, the city has a total area of 3.9 km² (1.5 mi²). 3.6
|
|