:: wikimiki.org ::

Sademäärä

Sademäärä

Sadanta eli sademäärä mittaa alueelle tietyssä ajassa sateena pudonnutta vettä. Tyypillisesti mitataan 6, 12 tai 24 tunnin sademäärää. Sademäärän mittaustarkkuuteen vaikuttavat oleellisesti seuraavat systemaattiset virhelähteet:
- Tuulen aiheuttama virhe: vesipisarat ja etenkin lumihiukkaset voivat tuulisella säällä pudota mittarin ohi. Hyvillä sääasemilla sademittari on sijoitettu tuulettomaan paikkaan ja sen ympärillä on tuulisuojus, joka estää tuulta pöllyttämästä ja kinostamasta lunta mittarin ympärillä. Tuuli aiheuttaa sademääriin noin 5%:n virheitä, talvella jopa 50-75%.
- Haihtumishäviö: osa vedestä ehtii haihtua ennen kuin mittari tyhjennetään. Haihtumishäviöksi on arvioitu kesällä noin yksi millimetri kuukaudessa.
- Kostumishäviö: sademittarin kuivaan pintaan jäävä vesi, joka ei tule mitatuksi.
- Interseptio: osa sateesta, ns. interseptio ei koskaan pääse maahan asti, koska se jää puiden lehdille tai muun kasvillisuuden pinnalle. Sademittaria ei aseteta keskelle metsää. Sademäärä mitataan aina sulatettuina millimetreinä. Käytännössä mitataan astiaan kertyneen sateen tilavuus (tai massa) ja jaetaan se astian suuaukon pinta-alalla jolloin saadaan vesipatsaan korkeus. Yksi milli sadetta on litra neliömetrille. Jos sade on tullut lumena, se sulatetaan tai punnitaan. Lumen vesiarvon mittaus on tärkeää esimerkiksi kevättulvia ennustettaessa. Maan sadannan epätasainen jakautuminen johtuu mm. pinnanmuodoista, mannerten ja merten sijainnista ja ilmavirtauksista. Suuria sademääriä saadaan varsinkin pasaati- ja monsuunituulten alueilla sekä keskileveysasteilla. Korkeimmilla leveysasteilla sademäärät ovat erittäin pieniä, sillä kylmä ilma varastoi huonosti vettä. Etelämantereella sademäärät ovat jopa Saharan autiomaata vähäisempiä. Sadantaa voidaan mitata erilaisten sademittarien tai säätutkan avulla. Suomen sademäärän mittausverkossa on noin 800 sademittaria, joita ylläpitää Ilmatieteen laitos. Pistemäisistä havainnoista voidaan laskea alueellinen keskiarvo useilla menetelmillä. Jos verkosto on tasaisesti jakautunut, keskiarvo voidaan laskea normaalin keskiarvon tapaan. Jos sademittarit sen sijaan ovat epäsäännöllisten välimatkojen päässä toisistaan, voidaan soveltaa ns. Thiessenin monikulmiomenetelmää: sademittareiden lukemaa painotetaan pinta-aloilla, jotka saadaan piirtämällä vierekkäisten asemien yhdysjanojen keskinormaalit. Toinen tapa on piirtää sadannan samanarvonkäyrät eli isohyeetit ja painottaa mittareiden lukemia isohyeettien väliin jäävillä pinta-aloilla. Luokka:Sää simple:Precipitation

Sade

:Sade voi tarkoittaa myös kirjailijaa Markiisi de Sade tai soullaulajaa Sade. Sade on pilvistä putoavaa vettä eri olomuodoissaan. Siihen liittyvä hydrologinen suure on sadanta. Sateen syntyyn liittyy aina ilman viilenemistä, sillä ilman vedenpidätyskyky riippuu lämpötilasta. Jos lämmin, kostea ilma alkaa nousta ja siten jäähtyä, se saavuttaa kastepisteen ja osa vesihöyrystä alkaa tiivistyä vedeksi. Tietyissä oloissa vesihöyry voi myös suoraan härmistyä jääkiteiksi. Pisaroiden tai kiteiden synty edellyttää lisäksi sopivia tiivistymisytimiä, kuten pieniä pölyhiukkasia tai muita epäpuhtauksia. Pisarat kasvavat suuremmiksi. Lopulta ne ovat niin suuria verrattuna ilmanvastukseen, että painovoima kumoaa ilman nousevasta liikkeestä aiheutuvan nostovoiman ja vesipisarat tai lumihiutaleet putoavat. Yleensä ilman jäähtyminen aiheutuu sen kohoamisesta. Ilman kohoamisen syyt voivat kuitenkin olla erilaisia, ja näin voidaan erottaa eri sadelajeja:
- Konvektiivinen sade syntyy, kun ilma alkaa kohota konvektiossa, yleensä auringon lämmityksen seurauksena. Lämmennyt ilma laajenee ja alkaa nousta. Suomessa konvektiivisia sateita syntyy lähinnä kesällä päiväsaikaan, ja niihin liittyy joskus ukkosta. Konvektiiviset sateet ovat pienialaisia, kuuroluonteisia ja hetkellinen sateen intensiteetti voi olla kova.
- Orografisessa sateessa ilmavirtaus kohtaa esteen, esimerkiksi vuoren, joka pakottaa sen nousemaan ylöspäin. Yleensä näin syntyvät pilvet satavat alas jo ilmavirtauksen tulosuunnan puoleisella rinteellä.
- Rintamasade syntyy, kun kahden erilämpöisen ilmamassan kohdatessa kylmempi painuu lämpimämmän alle ja pakottaa näin lämpimämmän ilman kohoamaan. Tämä sadetyyppi on Suomessa kaikkein yleisin. Suomessa kaikki merkittävä sade (paitsi tihku) syntyy jäätyneessä olomuodossa. Sadepilven yläosassa, jossa lämpötila on −12...−40 °C, on pieniä jääkiteitä ja alijäähtyneitä vesipisaroita. Clausiuksen–Clapeironin yhtälön mukaisesti kyllästystila jääpinnan suhteen saavutetaan lämpimämmässä kuin nestepinnan suhteen. Niinpä näissä lämpötiloissa sadepilven sisällä yleensä vallitsee olosuhteet, joissa vesipisaroista haihtuu vesihöyryä joka härmistyy jääkiteiden pintaan. Niistä kasvaa lumihiutaleita. Pisarat voivat myös tarrautua kiinteän kiteen pintaan kuten kieli pakkasella rautakaiteeseen. Kun hiutaleet kasvavat niin isoiksi ettei pilven muodostanut nousuliike enää kannattele niitä, ne putoavat alempiin ilmakerroksiin, missä on tyypillisesti lämpimämpää ja kosteampaa. Matkan varrella hiutaleet kasvavat edelleen. Jos ne putoavat tarpeeksi kauan ilmassa jonka lämpötila on nollan yläpuolella, ne sulavat osittain rännäksi tai kokonaan vesisateeksi. Jos sulaneet pisarat joutuvat uudestaan ilmakerrokseen, jonka lämpötila on pakkasen puolella, ne saattavat pysyä edelleen nestemäisinä ja muuttua alijäähtyneeksi vedeksi. Näin voi käydä inversiotilanteissa. Jos kylmä ilmakerros on tarpeeksi paksu, pisarat jäätyvät lopulta kokkareisiksi jäärakeiksi. Tihkua sataa paksusta sumupilvestä, ja sen syntyprosessi voi tapahtua kokonaan nestemäisessä muodossa. Tihkupisarat ovat oleellisesti pienempiä kuin "oikeat" sadepisarat: tihkupisaroiden halkaisija on 0,1 mm ja sadepisaroiden 0,5–2 mm. Ne eivät tee renkaita lätäkön pintaan, mutta huonontavat näkyvyyttä, tuntuvat kasvoilla kosteutena ja sumentavat silmälasit nopeasti. Tihkua vastaava prosessi kylmemmässä säässä tuottaa mannaryyniä muistuttavia lumijyväsiä. Rakeita syntyy kuuropilven voimakkaissa pystyliikkeissä. Ne kiertävät usein monta kierrosta pilven lämpimän alaosan ja kylmän yläosan välillä keräten pintaansa huurretta, joka sulaa ja jäätyy taas uudelleen. Sahaamalla suuren rakeen halki voi nähdä kerroksia jotka kertovat rakeen kasvutavasta. Sadekuuro on usein rankka, ohimenevä sade, joka sataa suurin pisaroin. Se tulee yleensä kuuro- tai ukkospilvestä (Cumulonimbus). Suomessa sataa keskimäärin joka kolmas päivä, eniten keväisin ja syksyisin.

Sateen enteitä

Huonoa säätä enteilevä taivas on sävyltään kesällä monesti likaisenharmaa. Sateen edellä ilmestyy taivaalle tummia pilviä tai tumma pilvipeite paksunee. Aina ne eivät enteile sadetta. Toinen merkki alkavasta sateesta on korkeista pilvistä koostuvan pilvirintaman lähestyminen. Juuri ennen sadetta linnut lentävät matalalla, taivas on suureksi osaksi tummanharmeitten pilvien peitossa ja pilvenriekaleita nähdään. Kaukainen sade voi himmentää sumumaisena tai juovaisena takana olevaa taivasta.

Katso myös

- Pilvilajit
- Sademäärä Luokka:Sää ms:Hujan ko:비 ja:雨 simple:Rain th:ฝน

Vesi

Vesi (divetyoksidi, tunnetaan myös hydridi-nimellä oksidaani, H₂O) on huoneenlämmössä nesteenä esiintyvä kemiallinen yhdiste. Kaikki maapallolla oleva vesi on peräisin vuosimiljoonien aikana planeettaan törmänneistä komeetoista ja tulivuorten purkauksista. Vettä on saatavilla lähes kaikkialla maapallolla, ja se on kaiken tunnetun elämän perusehto.

Kemialliset ominaisuudet

Kiinteässä olomuodossa vesi on jäätä ja kaasuna vesihöyryä. Vesi voi esiintyä kaikissa kolmessa olomuodossaan erityisessä kolmoispisteessä (273,16 K; 6 mbar), joka toimii myös celsius- ja kelvin-asteikkojen määritelmänä. Vesi on myös ainoa aine, joka esiintyy Maan luonnonoloissa kaikissa kolmessa olomuodossa. kelvin Vesimolekyyli on dipolinen. Koska molekyylin happiatomilla on suurempi elektronegatiivisuus, sen puoli molekyylistä saa negatiivisen osittaisvarauksen. Tämä johtaa molekyylien välisiin vetysidoksiin, jotka aiheuttavat vedelle sen suhteellisen korkean kiehumispisteen. Samasta syystä veden tiheys jäätyessä poikkeuksellisesti laskee, mikä mahdollistaa eliöiden selviytymisen järvissä ja merissä talvella, sillä jää kelluu veden pinnalla muodostaen huonosti lämpöä johtavan eristekerroksen. Näin vedet eivät koskaan jäädy pohjaan saakka. Samoin veden poikkeuksellinen lämpölaajeneminen mahdollistaa elämälle välttämättömät vesistöjen syksyiset ja keväiset täyskierrot. Vesi on tiheimmillään 4 celsiusasteessa. Vesi on hyvä liuotin, mikä on elintärkeää monille biologisille prosesseille soluissa. Veden vetysidokset aiheuttavat myös pintajännityksen, joka on elintärkeää maasta vettä imeville puille. Puhdas vesi ei johda sähköä sanottavasti, mutta veteen liuenneet aineet (erityisesti suolat) parantavat veden johtavuutta huomattavasti. Valoa vesi läpäisee hyvin, eikä vesikasvien yhteyttäminen ilman tätä ominaisuutta onnistuisikaan. Vettä voi valmistaa itse liuottamalla ensin suolahappoliuokseen pala magnesiumnauhaa ja keräämällä väärin päin olevaan astiaan reaktiossa syntyvän höyryn, vedyn. Sen jälkeen sytyttämällä tulitikun väärin päin olevan astian alla, vetyyn tulee happea, seos inahtaa terävästi ja siitä tulee vettä.

Fysikaaliset ominaisuudet

Vedellä on suhteellisen suuri lämmönvarauskyky. Siksi sitä käytetään mm. lämpöä kuljettavana nesteenä erilaisissa lämmitys- ja lämmönvarausjärjestelmissä.
- ominaislämpökapasiteetti: neste 4186 J/(K·kg), kiinteä (jää 0°C) 2060 J/(K·kg)
- sulamislämpö: 333 kJ/kg
- höyrystymislämpö: 2260 kJ/kg
- tiheys: 4°C 1000 kg/m³ = 1,000 kg/l = 1,000 g/cm³, muissa lämpötiloissa veden tiheys on vähäisempi

Vesi luonnonvarana

Nimenomaan makea vesi eli suolaa sisältämätön vesi on elämän elinehto. Maapallon vesivaroista 97 prosenttia on suolaista merivettä. Jäljelle jäävää kolmea prosenttia edustavasta makeasta vedestä puolestaan suurin osa on vaikeasti käytettävissä jäätiköissä (77 %) tai maa- ja kallioperässä (22 %). Vain noin 1 % maailman makeasta vedestä on helposti hyödynnettävissä järvissä ja joissa. Keskimäärin 70 % vesivaroista käytetään kasteluun – kehitysmaissa kastelun osuus on kuitenkin noin 90 % vedenkäytöstä. Suomi on veden kannalta hyvin poikkeuksellinen maa, sillä Suomessa on erittäin paljon järviä, joten juomavettä voidaan käyttää katujen pesuun. On sanottu, että monissa muissa maissa juomavedestä on pulaa, ja kadut tulisi pestä muulla vedellä. Kuitenkin se vaatisi toisen vesiverkoston rakentamista eikä käyttämätön vesi siltikään varastoidu mihinkään, vaan päätyy lopulta mereen tai haihtuu ilmaan. Vesi on joillakin alueilla maapallolla rajallinen luonnonvara. Vesi voi johtaa sotiin kyseisillä alueilla. Eräs tunnettu vesikiista on Turkin ja Syyrian välillä.

Vesi ja ihminen

Syyria Vesi on ihmiselle elintärkeä luonnonvara. Yli puolet ihmisen painosta on vettä, ja jo muutaman prosentin nestehukka heikentää työkykyä merkittävästi. Kahdenkymmenen prosentin vajaus johtaa kuolemaan. Ilman vettä ei voida tuottaa ruokaa, ei pyörittää teollisuutta tai energiantuotantoa. Koska vettä poistuu ihmisessä monella tavalla, ihminen tarvitsee elääkseen jatkuvasti ja merkittäviä määriä vettä. prosentin Ihminen kuolee ensimmäisenä hapenpuutteeseen (minuuteissa), sitten vedenpuutteeseen (vuorokausia) ja ravinnonpuutteeseen vasta viikkojen tai kuukausien jälkeen. Veden haihtuminen vaatii paljon energiaa, käytännössä viilentää ihmisen ruumista. Tämän voi todeta itsekin helposti: nuolaise kämmenselkää ja puhalla siihen. Tämä on yksi hikoilun ja karvattomuuden etu. Kun ihminen pystyi karvattomuuden ja hikirauhasten lisäksi kantamaan mukanaan vettä juotavaksi ja elimistönsä viilentämiseksi, tästä tuli merkittävä kilpailuetu niihin eläimiin nähden, joilla oli turkki. Helteessä ihminen pystyi juoksemaan suurenkin eläimen käytännössä kuoliaaksi. Busmannit metsästävät Afikassa vieläkin tällä tavalla. Saaliiksi valitaan vielä sellainen eläin, joka läkähtyy helteessä helposti, esim. suuret sarvet omistava gudu-uros. Vesi on siis aina ollut tärkeä ihmiselle. Maanviljelyssä siitä tuli erityisen tärkeä, sitä tarvittiin juomiseen ja ruuanlaittoon verrattuna valtavia määriä. Makeaa vettä on saatavilla suuria määriä suurien jokien alueilla (Niili, Eufrat, Hwang Ho eli Keltainenjoki). Ne synnyttivät ensimmäiset suuret kulttuurit. Myös veden kyky "tappaa" tuli on tehnyt vedestä palvonnan kohteen. Vesi oli useassa kulttuurissa yksi "alkuaine" ja palvonnan kohde. Tulevaisuudessa kyky tuottaa hallittua energiaa ydinfuusion avulla antaisi vedelle vielä uuden merkityksen. Se tekisi valtameristä käytännössä rajattoman energianlähteen ihmiselle.

Katso myös

- Nazcan linjat
- Veden kiertokulku Luokka:Juomat Luokka:Maantiede Luokka:Oksidit als:Wasser ko:물 ms:Air ja:水 simple:Water th:น้ำ

Lumi

Lumi on jäätyneitä vesihiutaleita, jotka satavat maahan lämpötilan ollessa pakkasen puolella tai hyvin lähellä nollaa celsiusastetta. Puhdas lumi on läpinäkymätöntä ja valkoista. Suomessa kaikki merkittävä sade (paitsi tihku) syntyy jäätyneessä olomuodossa. Sadepilven yläosassa, missä lämpötila on −12...−40 astetta, on pieniä jääkiteitä ja alijäähtyneitä vesipisaroita. Niistä kasvaa lumihiutaleita. Kun hiutaleet kasvavat niin isoiksi, ettei pilven muodostanut nousuliike enää kannattele niitä, ne putoavat alempiin ilmakerroksiin, missä on tyypillisesti lämpimämpää ja kosteampaa. Hiutaleet kasvavat matkan varrella. Jos ne putoavat tarpeeksi kauan ilmassa jonka lämpötila on nollan yläpuolella, ne sulavat osittain rännäksi tai kokonaan vesisateeksi. Voimakas tuuli ja sopiva lämpötila aiheuttaa lumituiskua, jolloin kaikki lumi ei tule pilvestä vaan nousee myös maasta lumihangen pinnalta. Vuoristoseuduilla esiintyy joskus lumivyöryjä. Kun lämpötila on nollan paikkeilla, lumesta voi muodostaa lumipalloja. Lumen vesiarvo kertoo, kuinka paksua vesikerrosta tietyn paksuinen lumikerros vastaa. Kun lumi alkaa sulaa, syntyvä nestemäinen vesi on jääkiteisiin sitoutuneena niin kauan kun sen osuus on riittävän pieni. Kun nestemäisen veden osuus ylittää 2-5% tilavuudesta, vettä alkaa vapautua.

Lumen nimet

Lumen vesiarvo Lumi on yleistä pohjoisilla alueilla ja vaikuttanut paikallisten kansojen kielenkäyttöön. Joskus on väitetty eskimoilla olevan 50 sekä inuiiteilla olevan 1000 lunta tarkoittavaa sanaa. Omat sanansa on mm. lumilajeilla apuhiniq (tuulen pakkaama lumi), qanik (isoina hiutaleina hitaasti satava lumi). Sama ilmiö näkyy suomen kielessä:
- sohjo : lunta, johon on sekoittunut vettä, jolloin lumesta tulee huomattavasti raskaampaa ja märempää.
- räntä : taivaalta satava vetinen lumi, joka maahan pudotessaan muuttuu sohjoksi
- loska, söltsy
- ajolumi
- pakkaslumi
- puuteri : jauhemainen lumi
- tykkylumi : puun oksille kerääntynyt lumi
- viti, nattura, utukka, höykkälumi : vasta satanut kevyt pakkaslumi
- hileet : järvenjään tai lumikentän pintaa pitkin tuulen kuljettamia pieniä kiteitä tai kiteenpaloja
- nuoska, suojalumi, suvilumi, rääpäkkä, mätälumi : leudon sään pehmittämä lumi
- kinos : pitkänomainen, usein tuulen muodostama lumikasauma
- nietos : tuulisen lumisateen, pyryn tai tuiskun, muodostama kinos
- kohva : jään ja lumen seos erityisesti kevätjään päällä
- hanki : paksu maata peittävä lumivaippa tai kantavaksi kovettunut lumivaipan pinta
- hankiainen: kantavaksi kovettunut lumivaipan pinta
- huurre, härmä, kuura : pakkasen ilmankosteudesta eri pintoihin muodostamat kiteet, huurre usein pieniä kiteitä, vrt huuru, pieniä vesipisaroita, kuura taas isoja
- kuurankukat: kuuran muodostamia poikkeuksellisen isoja kiteitä
- tykkilumi : Keinotekoinen lumi
- Murresanoja: sataa akanpalloja/rämpsyä/pakkasenhiveniä. Luokka:Sää ko:눈 (날씨) ja:雪 simple:Snow th:หิมะ

Haihtuminen

Haihtuminen tarkoittaa nesteen, yleensä veden muuttumista kaasuksi ja siirtymistä ympäröivään tilaan. Toisin kuin kiehumista, haihtumista voi tapahtua kaikissa lämpötiloissa. Haihtumista kuvaa suure haihdunta. Veden kiertokulussa tavallista erilaisilta pinnoilta, kuten vesistöistä, maasta tai kasvillisuuden pinnalta, tapahtuvaa haihtumista kutsutaan evaporaatioksi. Haihtumista voi tapahtua myös osana kasvien elintoimintoja siten, että vesi kulkeutuu kasvin juurien ja varren kautta haihtuakseen lopulta ilmaan kasvin lehdiltä. Tällöin puhutaan transpiraatiosta. Yhteisnimitys näille on evapotranspiraatio. Haihtumisen vastakohta on tiivistyminen, jossa kosteus tiivistyy ilmakehästä alustalle. Jos kiinteä aine siirtyy suoraan kaasuksi ilmakehään olematta välillä nestettä, puhutaan sublimoitumisesta. Vastaava kaasun asettuminen suoraan pinnalle kiinteäksi aineeksi on härmistymistä. Atomaarisesta näkökulmasta ilmiötä voidaan tarkastella seuraavasti: kuvitellaan, että suurennetaan haihduttavaa pintaa niin, että vesimolekyylit tulevat näkyviin. Tasapainotilassa osa sinne tänne liikkuvista vesimolekyyleistä joutuu takaisin haihduttavalle pinnalle, mutta pinnalta irtoaa saman verran uusia vesimolekyylejä ilmaan. Tällöin pinnan läheinen ilma on kylläinen vesihöyrystä. Varsinainen haihdunta vaatii energiaa eli vesimolekyylien suurempia nopeuksia. Tämän voi havaita esimerkiksi suihkun jälkeen tuntuvana kylmyytenä: haihtuminen sitoo energiaa iholta. Jatkuva haihdunta edellyttää lisäksi ilman pystysuuntaista sekoittumista, sillä muuten haihduttavan pinnan läheinen ilma tulisi nopeasti vesihöyrystä kylläiseksi. Luokka:Fysiikka Luokka:Hydrologia ja:蒸発 simple:Evaporation

Lumen vesiarvo

Lumen vesiarvo ilmoittaa lumikerroksesta sulatettuna muodostuvan vesikerroksen paksuuden. Se mitataan ottamalla lumihangesta lieriönmuotoinen näyte, jonka tilavuus ja massa mitataan. Toinen määritystapa on käyttää hyväksi Maan omaa radioaktiivisuutta, sillä radioaktiivisen säteilyn absorptio riippuu lumen vesiarvosta. Myös satelliittien avulla voidaan saada hyviä arvioita. Luokka:Hydrologia

Tulva

.]] ssa vuonna 2001]] Tulva tarkoittaa vedenpinnan nousua siten, että vesimassa siirtyy maa-alueelle missä tavallisesti ei ole vettä. Tulvan seurauksena veden alle joutuu usein alueita, joille sitä ei toivottaisi, eikä tulvimista ehditä estää. Esimerkiksi joen tulviminen voi tuoda maantielle niin paljon vettä, että autolla ajo paikan yli käy mahdottomaksi tai tulvavesi leviää asuintalojen kellareihin. Tulvia syntyy monella tavalla. Yleinen tulvan syy on keväisin sulavat lumet. Sulava vesi kuormittaa jokia ja nostaa niiden veden pintaa. Oman vaikeutensa tekevät myös jääpadot, jotka paikallisesti voivat nostaa veden pinnan huomattavasti normaalia korkeammalle. Jääpatoja on pyritty räjäyttämään tai kaivamaan auki erilaisin konein. Jokien pintaa voi myös nostaa pitkäaikaiset ja rankat sateet. Tulvia voidaan kutsua syöksy- tai hyökytulviksi, mikäli ne ovat erittäin nopeita ja menevät nopeasti ohi. Maailmalla tulvia aiheuttaa edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi tulivuoren purkaukset, jotka sulattavat nopeasti lunta. Myös kovat rankkasateet voivat johtaa tulviin. Tropiikissa sadekautena jokien reunamaat joutuvat monesti joka vuosi tulvan alle. Tulvat aiheuttavat myös usein maanvyörymiä. Tulvia voidaan ehkäistä rakentamalla patoja ja pengertämällä rantoja. Tulvat voivat myös aiheutua merien rannoilla tuulesta. Erityisesti Itämerellä, joka on sisämeri, voi suuresta tuulesta johtuen siirtyä vettä sen rannoille ja haitata rantojen asukkaita näin ollen alueellisesti.

Tulvajokia Suomessa

Suomessa on muutamia isoja jokia, joilla on suuret valuma-alueet ja jotka etenkin keväisin keräävät paljon vesimassaa lumen sulaessa.
- Kyröjoki
- Torniojoki
- Kemijoki
- Iijoki
- Ivalojoki
- Ounasjoki Luokka:Maantiede Luokka:Luonnonilmiöt ja:洪水 simple:Flood

Etelämanner

Etelämanner on luoksepääsemättömin maanosa, sillä se on kylmin, tuulisin, korkein ja kuivin manneralue, kuin oma planeettansa, sillä 99 prosenttia mantereesta on suuren napajäätikön peitossa. Jäätikön keskikorkeus merenpinnasta on 2 300 metriä ja keskilämpötila jäätiköllä on -60 °C ja rannikolla -10 °C. Etelämantereella on nykyään lukuisia tutkimusasemia, esimerkiksi Amundsenin-Scottin etelänapa-asema. Etelämantereen mannerjäätikkö on noin 14 miljoonine neliökilometreineen maailman laajin. Etelämanner mielletään samaksi kuin Antarktis, mutta Antarktikseen sisältyy myös napaa ympäröiviä saaria.

Antarktis

Antarktis käsittää, paitsi viidenneksi suurimman mantereen, Etelänapamantereen, myös sitä ympäröivät subarktiset saaret Eteläisessä Jäämeressä (muun muassa Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwich-saaret, Etelä-Orkneyn saaret, Etelä-Shetlandin saaret, Bouvet'nsaari, Crozetin saaret (Ranska), Kerguelen (Ranska), Macquariesaari (Australia), Ballenynsaaret, Pietari I:n saari (Norja), Aleksanteri I:n saari ja Grahamin maata reunustavat saaret). Pinta-alaa alueella on noin 14,1 miljoonaa km² (josta lauttajäätä noin miljoona neliökilometriä), josta saaret muodostavat noin 89 000 km². Manteretta peittää keskimäärin noin kahden kilometrin paksuinen jää, ja noin 600 000 km² on jäätöntä aluetta, lähinnä Antarktiksen niemimaalla ja saarilla. Mantereen päällä voi paksuimmillaan olla yli neljän kilometrin paksuinen jääkerros. Tästä johtuen se on keskimääräisesti korkein manner, keskikorkeuden ollessa 2,3 kilometriä. Alue on jaettu sektoreihin, jotka kuuluisivat Norjalle, Britannialle, Uudelle-Seelannille, Ranskalle, Chilelle, Argentiinalle ja Australialle, ellei Antarktiksen sopimusta olisi allekirjoitettu 1959. Lisäksi sopimuksessa sovittiin, että Etelämannerta ei saa käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin. Asutusta alueella ei ole, lukuun ottamatta muutamaa kymmentä kansainvälistä tutkimusasemaa, joilla on noin muutama tuhat asukasta yhtäjaksoisesti. Ensimmäinen Etelänapamantereella syntynyt ihminen oli vuonna 1978 syntynyt Emilio Palma.

Geologia ja luonnonvarat

1978 Länsiosassa kallioperä on Australian ja Etelä-Amerikan vastaavaa muistuttavaa; siellä on paljon sekä poimuvuoristoja että tulivuoria, korkeimpana kohtana Mount Vinson ja tulivuorista mainittakoon Erebus, joka on toimiva. Mount Vinsonin vasta 1960-luvulla selvitetty lakikorkeus on 5 139 metriä ja Erebuksen vastaavasti 3 795 metriä. Länsiosaa ja siitä pohjoiseen kurkottavaa Antarktiksen niemimaata pidetään yleisesti Etelä-Amerikan Andien jatkeena, ja onkin arveltu että se koostuisi useista vuorista jos jää poistettaisiin sen päältä. Noin puoli miljardia vuotta vanha itäosa taas koostuu graniitti- ja gneissiperustaa peittävistä hiekka- ja kalkkikivikerroksista, näin ollen pääosaltaan laakiota. Itäosaa pidetään muinaisen ’’Gondwananmantereen’’ osana. Saarista useimmat ovat vulkaanista perua ja vain osittain jään peitossa. Alueen jakaa kahtia kaksi suurta lahtea: Rossinmeri ja Weddellinmeri. Antarktiksen niemimaa, joka alkaa Länsi-Antarktiksesta, rajoittuu lännessä Bellingshausenin mereen ja idässä Weddellin mereen. Se koostuu rikkinäisestä ketjusta vuoria ja muutamista saarista. Sen arvellaan olevan jatke Etelä-Amerikan Andeille. Etelässä se rajoittuu Eternity-vuoriin. Länsi- ja itäosan välissä on Rossinmeri, jossa on suuri jäätikkö nimeltään Rossin lauttajää, josta aika-ajoin irtoaa jopa Etelä-Suomen läänin kokoisia paloja. Kokonaisuutena se on samaa kokoluokkaa kuin Iberian niemimaa. Tutkimuksissa on havaittu jäänalaisia järviä ainakin 77 kappaletta, näistä geomagneettisen etelänavan lähellä olevan Vostokin ollessa tiettävästi suurin. Ei tiedetä kuinka järvet ovat syntyneet, mutta on arvioitu että jäämassan muodostama valtava paine sulattaisi jäätä ja muodostuisi järviä. Järvien arvellaan lisäksi olevan tärkeässä asemassa valtavien jäämassojen liukuessa mereen, sillä järven kohdalta jäätikkö on huomattavasti liukkaampi kuin kalliota vasten. Joissain Etelämantereen osissa on havaittu niin sanottuja kuivia laaksoja. Ympäröivät vuoret pysäyttävät lumisateet ja auringon lämpö sulattaa laaksoon pöllyneen lumen pois. Kuivia laaksoja on esimerkiksi Victorianmaalla. Joissain laaksoissa on jäätyneitä järviä. Vuonna 1988 aluetta tutkimaan lähetettiin tutkimaan kaivos- ja öljy-yhtiöiden edustajat 33 maan yhteisellä päätöksellä. Alueelta on löydetty muun muassa rautaa, kuparia, hiiltä (joka on peruja Antarktiksen lämpimästä muinaishistoriasta), rikkikiisua, mangaania ja molybdeeniä. Kaivostoimintaa ei tosin ole, koska vain hiiltä on kannattavaa kaivaa, mutta sitä saakin jo muualta ja paljon helpommalla ja kaivostoiminta ja muu vastaava on alueella erittäin rajoitettua. Suomi on ollut mukana tutkimustoiminnassa vuodesta 1989 lähtien.

Geologinen historia

Mantere oli osa muinaista jättiläismannerta nimeltään Gondwananmanner, kunnes hajosi osiin noin 100 miljoonaa vuotta sitten mesotsoiinisella kaudella. Silloin Antarktis sijaitsi vielä tropiikissa ja ilmasto salli dinosaurusten ja muiden vastaavien eliöiden olemassaolon mantereella. Vuonna 1999 löydettiin useita fossiileja Antarktiksen niemimaalta ja lähisaarilta ja vielä noin neljä miljoonaa vuotta sitten Etelänapamentereella kasvoi pieniä metsäsaarekkeita.

Vuoristot

Alueella on muutamia vuoristoja ja vuoriryppäitä:
- Prinssi Albertin vuoret
- Eternity-vuoret
- Kuningatar Maudin vuoret
- Edsel Fordin vuoret
- Gamburtsevin vuoristo (jäänalainen) Sekä näiden lisäksi on huomattava määrä vuoria ja muita pinnanmuodostumia, jotka ovat lumen ja jään alla peitossa. Monet paikat ja luonnonmuodostelmat nimetty tutkimusmatkailijoiden ja entisaikojen hallitsijoiden mukaan.

Idän ja lännen määritelmä etelänapamantereella

1989 Koska etelänapa sijaitsee keskellä etelänapamannerta, on ilmansuuntien käytössä useita eri menetelmiä. Katso lisää aiheesta artikkelista ilmansuunta kohdasta ongelmat.

Kasvillisuus, eläimistö ja ilmasto

Kasveista tällä vihamielisellä ja kylmällä alueella viihtyvät vain harvat ja sitkeimmät: niemimaalta on löydetty kolme siemenkasvia, tosin useita sammaleita ja jäkäliä kasvaa mantereella. Maanisäkkäitä ei ole havaittu. Alueella elää lisäksi myrskylintuja, pingviinejä, albatrosseja ja lokkeja. Meressä viihtyvät muun muassa merileijonat, hylkeet, krillit ja valaat. Kalastusta lähivesillä on rajoitettu kansainvälisillä laeilla. Kerguélenin saarelle on istutettu poroja. Vuoden keskilämpötila navalla on noin -37 °C, mikä tekee Antarktiksesta yhden maailman vihamielisimmästä paikoista elämälle. Venäläisellä Vostok-tutkimusasemalla saatiin myös kylmyysennätys vuonna 1983, kun pakkanen laski -88,3 celsiusasteeseen. Ilma on erittäin kuivaa kylmyydestä johtuen, tosin vuoden aikana sataa noin 150 – 350 millimetriä, sisämaassa vain 50 millimetriä. Lauhimmankin kuukauden keskilämpötila jää vielä nollan alapuolelle. Sisämaasta rannikolle suuntautuvat kovat tuulet ja myrskyt ovat säätilalle leimallisia, tuulen nopeuden noustessa jopa 320 kilometriin tunnissa. Eteläisen pallonpuoliskon talven ajaksi Antarktis vaipuu kaamokseen eikä Aurinko nouse puoleen vuoteen. Kesällä tilanne on päinvastainen, kun päivätähtemme on horisontin yllä puoli vuotta yhtäjaksoisesti.

Merkittävä alue tieteelle

Tieteen kannalta katsoen huomattavana Etelämanner esiintyy meteoriittien löytöpaikkana. Miljoonien vuosien aikana pudonneet meteoriitit kun ovat yleensä näkyvillä jään pinnalla ja niitä voi kuuleman mukaan paikoitellen poimia kuin sieniä koriin. Ainakin Carnegie Mellon –yliopiston Nomad-robotti on lähetetty tutkimaan aluetta. Monia uusia halotyyppejä on myös havaittu alueella, muutamia niistä ovat suomalaiset löytäneet. Koska ilma mantereen sisäosissa on äärettömän puhdasta ja kirkasta, on suunnitelmissa ollut pystyttää sinne erilaisia havaintolaitteita tähtitaivaan tarkkailuun, muun muassa infrapuna kaukoputkia, jotka hyötyisivät suunnattomasti näistä olosuhteista, sillä kuiva ilma päästää lävitseen paremmin infrapunasäteilyä kuin kostea ja nämä kaukoputket vaativat myös jäähdyttämistä nestemäisellä typellä, jotta putken oma lämpösäteily ei häiritsisi niiden omia havaintolaitteita.

Katso myös

- Pohjoisnapa
- Tutkimusmatkat Etelämantereelle
- Vostok Luokka:Mantereet Luokka:Etelämanner ja:南極大陸 simple:Antarctica

Ilmatieteen laitos

Ilmatieteen laitos on liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva laitos joka tuottaa sääpalveluita sekä toimii tutkimuslaitoksena.

Historia

Ilmatieteen laitos on toiminut 26. maaliskuuta 1838 lähtien. Tuolloin Keisari Nikolai I:n allekirjoitti päätöksen jolla perustettiin Helsingin yliopiston magneettinen observatorio. Vuonna 1881 nimi muutettiin Meteorologiseksi Päälaitokseksi, kun observatorio siirtyi Suomen Tiedeseuran alaisuuteen. Valtion laitos siitä tuli vuonna 1919 ja samalla laitoksen nimeksi tuli Valtion Meteorologinen Keskuslaitos. Nykyisen nimensä se sai vuonna 1968. Vuonna 2005 Ilmatieteenlaitos päätti hankkia Silicon Graphicsin laskentatietokoneen, joka oli ostohetkellä Suomen nopein tietokone ja maailmalla 400 nopeimman tietokoneen joukossa. Koneen laskunopeus on noin 30-kertainen verrattuna aikaisempaan, CSC:n omistamaan koneeseen. Hankittu kone on Altix 3700 BX2 -sarjan kone, jossa on 304 prosessoria sekä 304 gigatavun keskusmuisti.

Toiminta

Ilmatieteen laitoksen päätoimipaikka on ollut 1800-luvulta asti Helsingin Kaisaniemessä, jonne myös Säätalo valmistui 1966. Kaisaniemessä on edelleen Suomen vanhin säähavaintoasema. Laitos muutti syyskuussa 2005 Kumpulan kampusalueelle uuteen toimitaloon Dynamicumiin yhdessä Merentutkimuslaitoksen kanssa. Virallisesti Dynamicum vihittiin käyttöön 8. marraskuuta 2005. Sään mittausverkosto kattaa koko maan. Erityisiä mittauspaikkoja ovat Jokioisten observatorio, Nurmijärven magneettinen observatorio ja Lapin ilmatieteellinen keskus. Ilmatieteen laitoksen Geofysiikan osasto, jonka nimi vuodesta 2004 vaihtui Avaruus ja yläilmakehän tutkimus-nimeksi, on Suomen avaruustutkimuksen pioneereja. Sen professori Risto Pellinen toimi Euroopan avaruusjärjestön (ESA) Tiedeohjelman puheenjohtajana 2001-2005. Toukokuussa 2005 ESAn Tiedeohjelma-komitea kokoontui Helsingissä. Ilmatieteen laitos edustaa Suomea EUMETSAT-sääsatelliittiorganisaatiossa. Ilmatieteen laitoksen määräaikaisena vt. pääjohtajana toimii Pekka Plathan 1. tammikuuta 2006 - 31.lokakuuta 2007. Pääjohtaja Petteri Taalas on virkavapaalla, jonka aikana hän toimii Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n osastonjohtajana Genevessä.

Lisätietoa

- [http://www.fmi.fi Ilmatieteen laitoksen sivusto] Luokka:Meteorologia

Keskiarvo

Aritmeettinen keskiarvo on havaintojen summa jaettuna havaintojen lukumäärällä. Puhekielessä keskiarvo tarkoittaa yleensä aritmeettista keskiarvoa. Havaintojen 3; 10; 5; 2 aritmeettinen keskiarvo on (3 + 10 + 5 + 2) / 4 = 20/4 = 5. Moodi eli tyyppiarvo on aineiston useimmin esiintyvä arvo, joka voidaan esittää jopa muuttujalle joka saa vain luokitteluarvoja, kuten nainen/mies. Mediaani on järjestetyn aineiston keskimmäinen luku. Mediaanin laskemiseksi täytyy muuttujan arvoja voida vertailla (suurempi, pienempi, yhtä suuri). Esimerkiksi jo henkilöiden sotilasarvoista voi laskea mediaanin. Muita keskilukuja ovat mm. geometrinen keskiarvo ja harmoninen keskiarvo. Usein puhutaan myös nk. painotetusta keskiarvosta, jolloin havainnon frekvenssillä tai jollain muulla muuttujalla korjataan laskelmia.

Aiheesta muualla

Kivelä ym 2000: M niin kuin matematiikka: [http://matta.hut.fi/matta/isom/tskhtml/tilasto3.html Datan tunnusluvut] Huom. Sivulla väitetään harhaanjohtavasti, että mediaanin laskemiseksi data-aineiston on oltava numeerista, eikä käsitettä numeerinen ole sivuilla selkeästi määritelty. Luokka:Matematiikka

Luokka:Sää

Säähän liittyvät aiheet. Luokka:Meteorologia ko:분류:날씨 ja:Category:気象 th:Category:สภาพอากาศ

Alby, Ånge

Alby är en tätort i Ånge kommun Kategori:Ånge kommun

szkolne tapety wygaszacze gry cheap tickets dieta aminokwasy

:: RELATED NEWS ::