:: wikimiki.org ::
| Sinimustat |
SinimustatSinimustat oli Suomessa 1930–1936 toiminut, aluksi Lapuan liikettä ja sittemmin Isänmaallista kansanliikettä myötäillyt nuorisojärjestö.
Sinimustat perustettiin talvella 1930–1931, kun Lapuan yhteiskoulut oppilaat perustivat kouluunsa Lapuan liikkeen aatteiden elähdyttäminä Sinimustat-kerhon. Sen ensimmäisenä puheenjohtajana oli Aulis Ojajärvi ja sihteerinä Jouko Sinisalo. Sinimustat toimivat Lapuan liikkeen nuorisojärjestönä. Järjestöllä ei ollut yhteyksiä ylioppilaskuntiin, eikä se ottanut kantaa kielikysymykseen
Lapuan liikkeen toiminnan loputtua talvella 1932 Sinimustat jäi tuuliajolle. IKL:ssä havaittiin kuitenkin pian nuorisojärjestön tarve, ja valmis organisaatio siihen oli olemassa. Tammikuussa 1933 Sinimustat siirtyi IKL:n alle. Tällöin järjestön keskusjohto siirtyi Helsinkiin ja sen johtoon tuli pastori Eljas Simojoki.
Sinimustilla ja IKL:llä ei ollut virallista suhdetta. Sinimustien paikallisosaston johtajaa valittaessa oli kuitenkin kuultava IKL:n paikallisjohtajaa ja molempien järjestöjen johdossa oli samoja henkilöitä, ml. kaksi IKL:n kansanedustajaa, Simojoki ja Reino Ala-Kulju.
Syksyn 1933 sääntöjen mukaan Sinimustiin saattoi liittyä jokainen 10 vuotta täyttänyt tyttö tai poika. Kaikilla sinimustilla oli yhteinäinen järjestöpuku, musta pusero ja sininen solmio. Jokainen 17-vuotias sinimusta saattoi liittyä IKL:n paikallisosastoon. Järjestön tarkoitukseksi nimitettiin Suur-Suomen luominen. Tämän saavuttamiseksi tuli toimia isänmaallisen ja suomalaiskansallisen hengen herättämiseksi ja lujittamiseksi Suomen nuorison keskuudessa. Ideologia sai vaikutteita erityisesti Akateemiselta Karjala-Seuralta. Ajan Suunnan mukaan: "Suur-Suomi, jonka raja on kaukana ja kansa väkevä – siinä Sinimustien uljas päämäärä." Kaikessa toiminnassaan sinimustien oli noudatettava kristillissiveellistä kuria ja järjestystä.
Jokainen sinimusta määrättiin ehdottomasti liittymään suojeluskuntaan tai sen poikaosastoon harjaantuaakseen sotilaalliseen kuriin. Nuoret määrättiin myös perehtymään marssimusiikkiin ja aatteelliseen kirjallisuuteen. Pakollisia marssilauluja piti opetella toistakymmentä Maamme-laulun ja "Luo lippujen" (Horst Wessel) lisäksi ennen valalle pääsyä. Suositeltavaa kirjallisuutta olivat esimerkiksi Karimon "Kumpujen yöstä", Pekkolan "Kalterijääkärit", Hannulan "Vapaussodan historia", Talvelan "Aunuksen retken albumi" ja erilaiset Mussolinin ja Horst Wesselin elämänkerrat.
Uusi nuorisojärjestö sai välittömästi koulunuorison parissa suuren suosion. Sinimusta-osastoja oli toiminnassa 1935 seitsemänkymmentä. Valan tehneitä jäseniä oli noin 5500, mutta Simojoen mukaan sen aatteita kannattivat kymmenet tuhannet nuoret. Kouluhallitus puolestaan kielsi järjestömerkit jo ennen syksyn 1933 koulun alkua.
Sinimustahenkeä luotiin suurilla kesäleireillä, joita järjestettiin 1933 Vanajassa ja 1934 ja 1935 Kuortaneella. Leireillä asuttiin sotilasteltoissa ja marssittiin, laulettiin, uitiin, kuunneltiin esitelmiä ja keskusteltiin. Sinimusta-leirit saivat osakseen myös ankaraa vastustusta. Maalaisliiton Ilkka kirjoitti, että Sinimusta-leireillä opeteltiin tarttumaan aseeseen puoluepoliittisessa mielessä: "erään puolueen valtaanpääsyn lopullisessa ratkaisussa." Vuonna 1934 perustettiin Sinimustat-järjestön äänenkannattajaksi Sinimusta-lehti. Sinimustilla oli myös korkeatasoista kulttuuritoimintaa, mm. Sinimustain lausuntakuorot, joista tunnetuin Pekka Kuusen johtamana ja Merjan Kaikuna tunnettu kuoro. Kulttuurisuhteita pidettiin yllä etenkin Saksan Hitler-Jugendin kanssa.
Järjestön jäsenet käyttäytyivät usein intomielisesti, jopa laillisuuden rajoilla. Vuonna 1935 sinimustat räjäyttivät omatekoisen kyynelkaasupommin Vallilan työväentalossa ja heinäkuussa häirittiin rauhankokousta Balderin salissa heittämällä yleisön joukkoon hajupommi. Vuonna 1935 sinimustat osallistuivat Ruotsalaisuuden päivänä katutaisteluihin "hurreja" vastaan.
Sinimustien kohtaloksi tuli sekaantumisen Viron sisäiseen valtakamppailuun. Suomalaiset, mukana Simojoki auttoivat pakoon Viron vapaussoturiliikkeen, vapsien, johtajan Artur Sirkin, joka oli tuomittu vankeuteen. Sirk sai Suomessa oleskeluluvan, ja määrättiin Lohjalle. Siellä häntä kävivät tapaamassa useat Sinimustat-liikettä lähellä olleet henkilöt. Syntyi ajatus Viron presidentti Konstantin Pätsin syrjäyttämisestä. Virosta haettiin varoja, joilla hankittiin vapseille aseita. Vallankaappauksen piti tapahtua joulukuun alkupuolella 1935. Yritys kuivui kuitenkin kokooon kun Viron viranomaiset saivat vihiä suunnitelmasta ja pidättivät suunnittelijat 8. joulukuuta. Samalla löytyi aineistoa, joka todisti Sinimustien sekaantuneen suunnitelmaan. Kotietsinnöissä Simojoen luota löytyi ns. Heinäsaari-kirje Jaakko Virkkuselle, jossa Simojoki maalaili oikeusministerin, "Sasun", "Eeron" ja muiden matelijain lähettämistä keskitysleirille Petsamon Heinäsaarille.
Sisäministeriö kielsi 23. tammikuuta 1936 Sinimustien toiminnan. Sen oli havaittu toimineen hyvien tapojen vastaisesti. IKL:n johto tuomitsi Sinimustien menettelyn jyrkästi ja vaadittiin jopa Simojoen erottamista eduskunnasta. Lisäksi Simojoki sai tuomiokapitulilta muistutuksen sopimattomasta menettelystä papinvirassa.
Sinimustien toimintaa ryhdyttiin jatkamaan välittömästi uudella nimellä. IKL:n nuoriso-osastoksi perustettiin Mustapaidat-järjestö, joka julkaisi omaa "Luo Lippujen" -lehteään, toimittajanaan Viljo Lius. Järjestön johtoon tulivat samat henkilöt kuin aiemminkin, Simojoki, Reino Ala-Kulju, Anna-Liisa Heikinheimo, jne. Kesäleiritoiminnan järjestäjäksi ilmoitettiin kuitenkin AKS. Kesällä 1938 mustapaitojen leirejä järjestettiin jo kuudella paikkakunnalla. Mustapaitojen toiminta jatkui vuoteen 1939 asti. Tällöin ei enää järjestetty kesäleirejä, vaan kaikki varttuneet mustapaidat olivat AKS:n organisoimissa linnoitustöissä Kannaksella.
Lähteet
, osa VIII: Sinimustat ja mustapaidat sivut 292–313
Luokka:Nuorisojärjestöt
1930 Tapahtumia
- 27. tammikuuta - Espanjan diktaattori Miguel Primo de Rivera erosi.
- 30. tammikuuta - Kenraali Damaso Berenquer Espanjan uudeksi pääministeriksi.
- 18. helmikuuta - Clyde Tombaugh tutki tammikuussa otettuja valokuvia ja löysi Pluton
- 2. maaliskuuta - Mohandas Gandhi ilmoitti Intian varakuninkaalle kansalaistottelemattomuuden alkavan yhdeksän päivän kuluttua.
- 12. maaliskuuta - Mohandas Gandhi aloitti 200 mailin protestimarssin merta kohti 78 seuraajansa kanssa protestoidakseen brittien suolamonopolia. Monet muut liittyivät heihin ennen perillepääsyä 5. huhtikuuta.
- 28. maaliskuuta - Konstantinopoli ja Angora vaihtoivat nimensä Istanbuliksi ja Ankaraksi.
- 29. maaliskuuta - Heinrich Brüning nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi.
- 22. huhtikuuta - Lontoon laivastosopimus Yhdistyneen kuningaskunnan, Japanin ja Yhdysvaltain välillä.
- 17. toukokuuta - Ranskan ulkoministeri André Tardieu päättää vetää viimeiset joukot Reininmaalta, Saksasta. Ne lähtivät 30. kesäkuuta mennessä.
- 24. toukokuuta - Amy Johnson laskeutuu Darwiniin, Australiaan lennettyään 11 000 mailin matkan ensimmäisenä naisena. Hän lähti 5. toukokuuta.
- 21. kesäkuuta - Vuoden pituinen asevelvollisuus tuli pakolliseksi Ranskassa.
- 7. heinäkuuta - Lapuan liikkeen masinoima talonpoikaismarssi
- 13. heinäkuuta - Ensimmäiset jalkapallon maailmanmestaruuskisat järjestettiin.
- 7. elokuuta - Richard Bedford Bennettista tuli Kanadan 11. pääministeri.
- 12. elokuuta - Turkin joukot tunkeutuvat Persiaan taistelemaan kurdeja vastaan.
- 27. elokuuta - Sotilasvallankaappaus Perussa.
- 6. syyskuuta - Josef Felix Urileun epäonnistunut vallankaappaus Argentiinassa.
- 14. syyskuuta - Kansallissosialistinen puolue saa 107 paikkaa Saksan parlamentissa – 18,3 %:lla äänistä siitä tulee toiseksi suurin puolue.
- 16. syyskuuta - Argentiinan presidentti Hipólito Irigoyen syöstiin vallasta.
- 24. syyskuuta - Ilmalaiva Graf Zeppelin vieraili Helsingissä.
- 24. lokakuuta - Brasiliassa Getúlio Dornelles Vargas teki vallankaappauksen.
- 2. marraskuuta - negus Haile Selassie kruunattiin Etiopian keisariksi.
- 2. joulukuuta - Suuri lama: Yhdysvaltain presidentti Herbert Hoover pyytää kongressilta 150 miljoonaa dollaria julkisiin töihin työpaikkojen luomiseksi.
- 19. joulukuuta - Tulivuori Merap purkautui, 1300 kuolonuhria.
- 28. joulukuuta - Mohandas Gandhi matkustaa Iso-Britanniaan neuvottelemaan.
- Walther Bothe ja H. Becker löytävät neutronin
Syntyneitä
- 20. tammikuuta - Buzz Aldrin, astronautti
- 30. tammikuuta - Gene Hackman, näyttelijä
- 21. maaliskuuta - Mauno Koski, professori
- 24. maaliskuuta - Steve McQueen, elokuvaohjaaja ja -tuottaja († 1980)
- 25. maaliskuuta - Paavo Noponen, urheilutoimittaja
- 3. huhtikuuta - Helmut Kohl
- 10. huhtikuuta - Spede Pasanen, viihdetaiteilija
- 15. huhtikuuta - Vigdís Finnbogadóttir, Islannin presidentti
- 11. toukokuuta - Edsger Dijkstra, tietojenkäsittelyteoreetikko
- 31. toukokuuta - Clint Eastwood, näyttelijä, ohjaaja ja tuottaja
- 27. kesäkuuta - Ross Perot, miljonääri ja poliitikko
- 5. elokuuta - Neil Armstrong, astronautti
- 12. elokuuta - George Soros, liikemies
- 25. elokuuta - Sir Sean Connery, näyttelijä
- 23. syyskuuta - Ray Charles, muusikko († 2004)
- 14. lokakuuta - Mobutu Sese Seko, Zairen presidentti († 1997)
- 23. lokakuuta - Unto Mononen, laulaja, säveltäjä (mm. Satumaa)
- 28. lokakuuta - Bernie Ecclestone, formula 1 -magnaatti
- 3. joulukuuta - Jean-Luc Godard
- 11. joulukuuta - Jean-Louis Trintignant, näyttelijä
- 21. joulukuuta - Kalevi Sorsa, poliitikko († 2004)
Kuolleita
- 23. helmikuuta - Horst Wessel, natsi-ideologi, säveltäjä
- 6. maaliskuuta - Alfred von Tirpitz, suuramiraali (s. 1849)
- 16. maaliskuuta - Miguel Primo de Rivera, Espanjan diktaattori
- 13. toukokuuta - Fridtjof Nansen, tutkimusmatkailija, naparetkeilijä, Nobelin rauhanpalkinnon saaja
- 7. heinäkuuta - Arthur Conan Doyle, englantilainen kirjailija ja Sherlock Holmesin luoja.
- 24. heinäkuuta - Santeri Alkio, kirjailija, lehtimies ja poliitikko.
- 29. syyskuuta - Ilja Repin, taidemaalari
Valtioiden päämiehet
- Zog I, Albanian kuningas (1928 - 1939)
- Albert I, belgialaisten kuningas (1909 - 1934)
- Getulio Vargas, Brasilian presidentti (1930 - 1945, 1950 - 1954).
- Haile Selassie, Etiopian keisari (1930 - 1936, 1941 - 1974).
- Viktor Emanuel III, Italian kuningas (1900 - 1946)
- Mihail Kalinin, Neuvostoliiton presidentti (1922 - 1946)
- Haakon VII, Norjan kuningas
- Kustaa V, Ruotsin kuningas (1907 - 1950).
- Paul von Hindenburg, Saksan presidentti (1925 - 1934)
- Hirohito, Shōwa-keisari (1926 - 1989)
- Lauri Kristian Relander, Suomen presidentti (1925 - 1931).
- Kristian X, Tanskan ja Islannin kuningas (1912 - 1947)
- Mustafa Kemal, Turkin presidentti (1923 - 1938)
- Miklós Horthy, Unkarin valtionhoitaja (1920 - 1944)
- Yrjö V, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Pohjois-Irlannin kuningas, Intian keisari (1910 - 1936)
- Herbert Clark Hoover, Yhdysvaltain presidentti (1929 - 1933)
ms:1930
ko:1930년
ja:1930年
simple:1930
th:พ.ศ. 2473
Lapuan liikeLapuan liike (kirjoitetaan myös muodossa lapuanliike; kannattajista käytettiin nimitystä lapualaiset) oli oikeistoradikaalia aatetta kannattanut poliittinen kansalaisliike vuosina 1929-1932. Liikkeen johtajana toimi lapualainen entinen jääkäriaktivisti ja suojeluskuntalainen Vihtori Kosola. Taustalla vaikuttivat suomalaisen yhteiskunnan merkittävät vaikuttajat, kuten Kai Donner ja K. M. Wallenius. Joidenkin tulkintojen mukaan Kosola olikin pelkkä keulakuva.
Tavoitteita
Liikkeen päätarkoituksia oli toimia kommunismia vastaan, jonka tuhoaminen oli heidän mielestään jäänyt kesken sisällissodassa 1918. Lapualaiset luulivat kommunistien olevan aloittamassa uutta vuoden 1918 mallin mukaista punakapinaa – kommunisteiksi he katsoivat kaikki sosialistit, myös sosiaalidemokraatit ja suurimman osan vasemmistosta.
Lapuan liikkeen lähtökohtana oli ajatus sisällissodan voiton menettämisestä poliitikkojen sosialisteille tekemien myönnytysten takia. Jo 1920-luvulla oikeisto suhtautui alentuvasti presidentti Ståhlbergin sisäpoliittisesti sovittelevaan ja Neuvosto-Venäjän intervention vastaiseen ulkopolitiikkaan. Teräsvuorta tarkoittavaa Ståhlbergia kutsuttiinkin oikeiston piirissä "plootuvuoreksi" eli pehmeyttä tarkoittaen kuparivuoreksi.
Lapuan liikkeen kannattajien mielestä Suomi oli muodostunut tai muodostumassa vääränlaiseksi. Monien mielestä Lapuan liikkeestä on löydettävissä fasismin ja kansallissosialismin piirteitä. Lapuan liike vastusti parlamentaristista demokratiaa sekä uskoi vahvaan johtajaan.
Jotkut Lapuan liikettä oikeistoradikalistisena liikkeenä seuranneen Isänmaallisen kansanliikkeen IKLn kannattajat, joista kuuluisin oli Yrjö Ruutu siirtyivätkin Suomen kansan demokraattiseen liittoon Suomen ja Neuvostoliiton aselevon tultua solmituksi edistämään valtio- ja vasemmistokeskustajohtoista teollisuuskapitalismia kannattamalla Suomen teollistamista valtionyhtiöin valtiokapitalismina.
Lapuan liike ei kuitenkaan liikkeenä kannattanut natsien rotuoppeja, vaikka sen piiristä löytyikin mm. antisemitistejä ja vaikkapa venäläisten rodulliseen alemmuuteen uskovia, eikä fasistien teoriaa korporatiivisesta valtiosta.
Liike oli ainakin alun perin suomalainen "koti-uskonto-isänmaa"-henkinen kansanliike, joka poikkesi tavallisesta kristillis-konservatiivisesta oikeistosta lähinnä laittomien toimintatapojensa osalta. Myöhemmin fasististyyppiset piirteet, kuten vaatimukset voimakkaasta hallitusvallasta ja demokratian yleisestä kaventamisesta, nousivat enemmän esille.
Liikkeen keulakuva, körttiläinen Vihtori Kosola oli kannattajiensa mielestä "Jumalan valitsema kansanjohtaja" (autenttinen sitaatti). Tämä uskonnollinen ajattelutapa oli Lapuan liikkeelle leimallinen piirre: lapualaiset katsoivat olevansa ikään kuin Jumalan valtuuttamalla ristiretkellä ateistista kommunismia vastaan, joten tämän vuoksi he katsoivat myös laittomien keinojen olevan oikeutettuja, periaatteella päämäärä pyhittää keinot.
Toiminta
Lapuan liikkeen toimintamalleihin kuuluivat vastustajien niin sanotut kyyditykset eli muilutukset: liikkeen edustajat ottivat kiinni heille epämiellyttäviä henkilöitä, esimerkiksi kommunisteiksi katsomiaan lehtien toimittajia ja ay-aktiiveja, ja kuljettivat näitä pahoinpideltäviksi tai heitettäväksi rajan yli Neuvostoliittoon. Liike teki myös neljä murhaa tai tappoa. Poliisi oli kyvytön ja usein myös haluton liikkeen tekemiä rikoksia tutkimaan.
Lapuan liike järjesti talonpoikaismarssin 7. heinäkuuta 1930 Helsinkiin korostaakseen vaatimuksiaan. Vuonna 1930 ei enää ollut lainkaan selvää, olisiko maan laillinen hallitus lapualaisia vahvempi.
Koska lapualaisten vaatimat kommunistilait äänestettiin sosialidemokraattien toimesta ratkaistavaksi seuraavalla vaalikaudella, hajotti presidentti eduskunnan ja järjestettiin uudet vaalit. Nämä olivat vahvasti lapualaisten väkivallan uhan leimaamia. Lopulta eduskunta saikin koostumuksen, jolla kommunistilait saatiin niukasi vietyä läpi: kommunistilehdet kiellettiin ja Sosialistinen työväen ja pienviljelijöiden puolue-nimisen kommunistipuolueen kansanedustajat erotettiin eduskunnasta.
Lapuan liikkeen huippukohta oli kesä 1930 ja alamäki alkoi entisen presidentin K.J. Ståhlbergin kyydityksestä lokakuussa 1930 (jonka suunnittelijana toimi alkoholin vaikutuksen alaisena yleisesikunnan päällikkö K.M.Wallenius). Lapualaisten mielestä Ståhlberg oli kommunistien kätyri, koska tämä oli presidenttikaudellaan (1919-25) armahtanut suurimman osan vankileireillä olleista punakaartilaisista. Kyyditys antoi maltillisille oikeistolaisille, jotka siihen asti olivat myötäilleet liikettä ja sen tavoitteita, syyn sanoutua liikkeestä irti.
Lapuanliikkeen saatua läpi päätavoitteensa kommunistilait ja P. E. Svinhufvudin presidentiksi syntyi sen uusista tavoitteista epätietoisuutta. Liikkeen äärilaita pyrki oikeistodiktatuuriin. Helmikuussa 1932 tapahtui Mäntsälän kapina, kun noin 400 aseistautunutta suojeluskuntalaista keskeytti ammuskelemalla SDP:n puhetilaisuuden. Tilaisuus uhkasi riistäytyä käsistä, mutta presidentti Svinhufvud hajoitti joukon radiopuheellaan pyytämällä kapinoitsijoita menemään kotiin. Myöhemmin kevättalvella 1932 presidentti lakkautti lapuanliikkeen toiminnan.
Maalaisliitto, Kokoomus ja Edistyspuolue suhtautuivat aluksi positiivisesti Lapuan liikkeeseen, mutta tekivät myöhemmin selvän pesäeron toiminnan muuttuessa suoremmaksi ja laittomammaksi, joskaan ei ihan heti. Kokoomus jopa teki eduskuntavaaleissa vaaliliiton IKLn kanssa ja kärsi itse mittavan vaalitappion. Isänmaallinen kansanliike (IKL) perustettiin kesällä 1932 jatkamaan myös Lapuan liikkeen aatteellista toimintaa.
Lapualaisooppera
Lapuan liike oli Arvo Salon kirjoittaman ja Kaj Chydeniuksen säveltämän Lapualaisooppera-nimisen, 21. maaliskuuta 1966 Vanhalla ylioppilastalolla kantaesitetyn musikaalin aiheena. Yksi Lapualaisoopperan tunnetuimpia kohtia on Vesa-Matti Loirin esittämän Vihtori Kosolan näyttämölletulorepliikki: Jumalauta! Jumalauta - näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata Jumalaa!
Luokka:Suomen poliittinen historia
Helsinki
Helsinki (ruotsiksi Helsingfors) on Suomen pääkaupunki. Se sijaitsee Etelä-Suomessa Suomenlahden rannalla. Helsingissä on noin 560 000 asukasta. Helsinki muodostaa osan yhteen kasvanutta pääkaupunkiseutua, jossa asuu yhteensä noin miljoona ihmistä. Se on myös Helsingin seutukunnan keskus.
Maantiede
Helsingin tarkka sijainti on 60°10'24" pohjoinen, 24°56'55" itä (60.173333, 24.948667). Kaupungin pinta-ala on 686 km², josta 186 km² on maata ja loput 500 km² vesialueita. Helsingissä on yli 300 saarta. Kaupungin maa-alueista metsää on 3800 hehtaaria, puistoja 1800 hehtaaria ja viljapeltoa noin 1000 hehtaaria. Puistojakauma vaihtelee klassisista muotopuistoista ydinkeskustasta alkavaan 10 neliökilometrin laajuiseen Keskuspuistoon. Suomen pääkaupunki sisältää 38 luonnonsuojelualuetta, pinta-alaltaan 420 hehtaaria.
Helsingin maantieteellinen keskipiste on Viikissä Vanhankaupunginlahdella suunnilleen Kuusiluoto-nimisellä saarella. Korkeimmalla Helsingissä asutaan Jakomäenkalliolla, jonka korkeus on 59,5 metriä meren pinnasta. Jakomäenkalliolla on kerrostaloja.
Helsingin korkein maastokohta on Malminkartanon huippu eli Malminkartanon täyttömäki, joka tehtiin rakentamisen ylijäämämassoista vuosina 1976-96. Se nousee merenpinnasta 90 m korkeuteen. Huipulla on Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos "Tuulet ja suunnat".
Helsingin korkein luonnollinen kukkula puolestaan sijaitsee Kivikon ulkoilupuiston pohjoisosassa, Porvoonväylän eteläpuolella, luontopolun varrella. Kukkulan korkeus on 62 metriä merenpinnasta.
Pisin katu on Mannerheimintie 5 420 metrillään. Toiseksi tulee Hämeentie, 4820 metriä. Lyhyydessä voiton vie Välikatu Kruununhaassa: 30 metriä.
Historia
Ruotsin vallan aika
Ruotsi.]]
Nykyisen Helsingin alue oli keskiajalta lähtien ruotsinkielisen väestön asuttamaa maaseutua: näkyvin muisto näiltä ajoilta on Vartioharjun linnavuori. Kaupunki perustettiin Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan käskystä 12. kesäkuuta 1550, pääasiallisesti lahden toisella puolella sijaitsevan Tallinnan vastapainoksi. Päivää on sittemmin alettu viettää Helsinki-päivänä. Asukkaat kaupunkiin saatiin, kun Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan (Porin edeltäjä) kaupunkien porvarit määrättiin muuttamaan uuteen kaupunkiin. Kasvu oli kuitenkin kituliasta; kuninkaankaan mahtikäsky ei noin vain murtanut keskiaikaisia kauppaperinteitä.
Ruotsi kuitenkin valloitti Pohjois-Viron vuonna 1561, mikä vähensi Helsingin kaavailtua tärkeyttä. Itämeren alueella käytyjen sotien vuoksi kaupungista tuli kuitenkin sotilaallinen keskus: laivaston talvehtimispaikka ja sotaväen lastauspaikka.
Helsinki perustettiin alun perin Töölön kylän alueelle Vantaanjoen suulle, nykyisen Arabianrannan lähettyville Vanhankaupunginlahden viereen. Nopeasti huomattiin kuitenkin, ettei kaupunki vastannut odotuksia, lähinnä Vanhankaupunginlahden mataluuden takia. Kaupunki päätettiin kenraalikuvernööri Pietari Brahen toimesta siirtää paremmalle satamapaikalle tuuliselle Vironniemelle vuonna 1640, nykyisen Kruununhaan kohdalle.
Venäjän voimistuminen ja Pietarin kaupungin perustaminen 1703 vaikuttivat merkittävästi Helsinkiin. Isovihan aikana venäläiset sotajoukot miehittivät Helsingin vuosina 1713–1721.
Sodan jälkeen kaupungin kehitys pysyi heikkona. Ruotsin menetettyä hattujen sodassa (pikkuviha) 1741–1743 Venäjälle Haminan rajalinnoituksensa Helsingin edustalle ryhdyttiin rakentamaan uutta merilinnoitusta Sveaborgia (Suomenlinna). "Viaporin" suunnitelmat laati ruotsalainen kreivi ja linnoitusupseeri Augustin Ehrensvärd. Linnoitustyömaa kasvatti kaupungin asukaslukua runsaasti ja kaupunkiin perustettiin useita tiilitehtaita ja kartanoita.
Napoleonin ja Aleksanteri I:n valtapolitiikan vuoksi Ruotsi vedettiin sotaan Venäjää vastaan 1808. Suomen sodassa 1808–1809 venäläiset valloittivat Helsingin kaupungin 1808. Viaporin piirityksen aikana kaupungissa syttyi tulipalo, joka tuhosi lähes koko kaupungin.
Venäjän vallan aika
Venäjä]
Pääkaupunki siirrettiin Turusta Helsinkiin vuonna 1812 Suomen siirryttyä Venäjän valtaan. Samassa yhteydessä Carl Engel valittiin suunnittelemaan Helsingin keskusta uusiksi, enemmän keisarikunnan hallintokaupungin näköiseksi. Rakennustöiden toinen johtaja oli helsinkiläinen Johan Albrecht Ehrenström. Monet Helsingin uusklassisista rakennuksista, erityisesti Senaatintorin ympäristö ja Tuomiokirkko, ovat Engelin käsialaa. Helsingin kantakaupungin monien kaupunginosien katukuvaa dominoivat tyyliltään jugendia edustavat rakennukset ovat kuitenkin peräisin 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilta.
Vuonna 1827 yliopisto muutti Turusta Helsinkiin. Helsingistä kehkeytyi hallinto-, yliopisto- ja varuskuntakaupunki ja se kasvoi maan todelliseksi teollisuuskeskukseksi. Tärkeät rautatieyhteydet rakennettiin Hämeenlinnaan 1862 ja Pietariin 1870. 100 000 asukkaan rajan väkiluku ylitti 1900-luvun alkuun mennessä.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Helsingin ympärille rakennettiin kolme linnoitusvyöhykettä osana Pietarin puolustusta.
Helsingin kehitys 1900-luvun alusta 2000-luvulle
Helsingistä tuli itsenäisen Suomen pääkaupunki Suomen julistauduttua itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. Suomen sisällissota kuitenkin alkoi jo seuraavassa kuussa, 27. tammikuuta 1918, kun Hakaniemessä Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Punakaarti valtasi pian kaupungin, ja senaatti eli hallitus joutui lähtemään evakkoon Vaasaan. Saksalaiskenraali Rüdiger von der Goltzin joukot valtasivat Helsingin 14. huhtikuuta ja Mannerheimin johtama Suomen armeija saapui Helsinkiin 16. toukokuuta. Kansalaissodan jälkeen Viaporin linnoitus toimi punavankien vankileirinä. Vuonna 1918 Viaporin linnoituksen nimeksi vaihdettiin Suomenlinna.
Toisen maailmansodan aikana kaupunkia pommitettiin useaan otteeseen. Suurinta tuhoa aiheuttivat Helsingin suurpommitukset (1944) jatkosodan aikana , mutta tuhot jäivät suhteellisen vähäisiksi, jos niitä vertaa muiden sotaan käyneiden maiden kaupunkeihin. Lontoon ja Moskovan ohella Helsinki jäi ainoaksi sotaan osallistuneen eurooppalaisen maan pääkaupungiksi, jota ei valloitettu sodan aikana.
Helsingille myönnettiin vuoden 1940 olympialaiset, jotka jäivät toisen maailmansodan takia pitämättä. Vuoden 1940 olympialaisia varten kaupunkia rakennettiin paljon funkis arkkitehtuurin hengessä. Tältä ajalta ovat esimerkiksi Olympiastadion, Tennispalatsi, Käpylän olympiakylä ja Lasipalatsi. Vuonna 1952 Helsinki sai vihdoin omat olympialaisensa.
1960-luvulla alkanut kaupungistumisen aalto eli "pako maalta" kaksinkertaisti Helsingin väkiluvun 20 vuoden aikana. Kasvutahti hidastui 1980-luvulla ja kääntyi jopa hetkelliseen laskuun asukkaiden muuttaessa pois naapurikuntiin, mutta 1990-luvun jälkeen kasvu on taas ollut positiivista, kunnes kääntyi hiljalleen laskuun 2000-luvun alussa. Todennäköinen syy tähän on asuntojen korkea hinta, jolloin perheelliset muuttavat muualle pääkaupunkiseudulle ja ympäristökuntiin.
Helsingin väestö poikkeaa merkittävällä tavalla muusta Suomesta, sillä kaupungin asukkaista maahanmuuttajia on jo yli 40 000, eli enemmän kuin suomenruotsalaisia. Kaupunki työllistää 40 000 ihmistä ja koko kaupungissa on 375 000 työpaikkaa.
Väkiluvun kehitys
Palvelut
Helsingissä sijaitsee seitsemän tiede- tai taidekorkeakoulua: Helsingin yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu, Kuvataideakatemia, Sibelius-akatemia, Svenska handelshögskolan, Taideteollinen korkeakoulu sekä Teatterikorkeakoulu. Helsingissä toimii myös puolustusministeriön alainen Maanpuolustuskorkeakoulu, jossa tohtorintutkinnon suorittaminen niin ikään on mahdollista, ja joka luetaan yliopistojen joukkoon.
Lisäksi toiminnassa on neljä ammattikorkeakoulua kuten Stadia, Helia ja ruotsinkielinen Arcada. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee yli 10 000 opiskelijaa; tarjolla on ainakin 30 eri perustutkintoa. Yleissivistävästä aikuiskoulutuksesta huolehtivat aikuislukiot sekä kansalais- ja työväenopistot. Suomenkielisellä työväenopistolla toimintaa on 90 pisteessä.
Kaupungissa on 189 peruskoulua, lukiota tai aikuislukiota ja niissä runsaat 70 000 oppilasta. Opinahjoista 30 on ruotsinkielisiä. Lisäksi on englannin-, saksan-, ranskan- ja venäjänkielisiä kouluja. Oman äidinkielen opetusta annetaan kaikkiaan 40 kielellä.
Muita oppilaitoksia pääkaupungissa ovat esimerkiksi Kriittinen korkeakoulu ja Snellman-korkeakoulu.
Helsingissä on kattava terveydenhuoltoverkosto. Terveysasemia on yhteensä 31. Päivystäviä sairaaloita ovat Malmin ja Marian sairaalat, sekä alle 16-vuotiaiden kohdalla HYKS Lasten ja nuorten sairaala. Terveyskeskussairaaloita on 8 eri puolilla kaupunkia. Hampaidenhuoltoa hoitaa 46 yksikköä. Psykiatrian poliklinikoita on 16. Kaupungin erikoisyksikköjä ovat ehkäisyneuvonta, merimiesterveydenhuolto, potilasasiamies, puheterapia, rintasyövän seulonta, sukupuolitautien poliklinikka, tartuntatautiyksikkö, työterveyshuolto yrityksille ja vammaisneuvola.
Liikenne
sukupuolitautien- että metrojärjestelmä.]]
metrojärjestelmä.]
Helsingissä on HKL:n alaisuudessa toimiva kattava julkinen liikenne, joka koostuu busseista, raitiovaunuista, Helsingin metrosta ja VR:n paikallisjunista sekä takseista. Yhteyksiä muualle pääkaupunkiseudulle hoitaa YTV. Joukkoliikennematkoja tehdään vuodessa noin 210 miljoonaa ja niiden osuus kaikista ajoneuvomatkoista on Suomen suurin. Niistä lähes puolet taitetaan busseilla, yli neljännes raitiovaunuilla ja vajaa neljännes metrolla.
Lentoliikennettä palvelee Helsinki-Vantaan lentoasema sekä Malmin lentokenttä.
Helsingin satama on Euroopan suosituimpia risteilysatamia. Kesäsesongin aikana siellä vierailee noin 200 risteilyalusta ja ne tuovat 150 000 päiväkävijää. Veneilijöitä varten kaupungin rannoilla on runsaat 9000 laituripaikkaa. Helsingin edustan ulkoilusaariin on järjestetty vesibussiliikennettä. Viking Line, Silja Line, Tallink ynnä muut tarjoavat myös laivayhteyksiä Tallinnaan, Tukholmaan ja pohjoisen Saksan kaupunkeihin.
Autoliikennettä kaupungissa yritetään vähentää tarjoamalla hyvä joukkoliikenteen palvelutaso ja säätelemällä pysäköintipaikkojen määrää varsinkin kantakaupungissa. Autoilu on kuitenkin kaupungissa tehty sujuvaksi mahdollisuuksien mukaan rakentamalla moottoriteitä ja muilla toimenpiteillä. Kantakaupungissa vilkasliikenteisin tie on Sörnäisten rantatie. Tuhatta asukasta kohti Helsingissä on 336 henkilöautoa, joka on alhainen luku.
Muut palvelut
Helsingissä sijaitsevat Suomen suurimmat sairaalat, mukaan lukien HYKS. Lisäksi Stadin skoudet eli poliisi ja Stadin brankkari eli palokunta palvelevat kaupunkilaisia.
Helsingin työssäkäyntialue
Helsingin työssäkäyntialueeseen, eli paikkakuntiin joista käydään paljon Helsingissä töissä, kuuluvat Tilastokeskuksen mukaan (2004) pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi seuraavat kunnat. Tiehallinnon laskurin antamat luvut kertovat etäisyyden paikkakuntien keskustoista Erottajalle.
Vihtissa]]
Vihti
Vihti]
Vihti]
Nähtävyydet
Pääartikkeli: Helsingin nähtävyydet
Helsingissä on paljon nähtävyyksiä. Tässä muutamia niistä:
- Korkeasaaren eläintarha.
- Linnanmäen huvipuisto.
- Seurasaaren virkistysalue ja ulkoilmamuseo.
- Suomenlinnan linnake.
- Tuomiokirkko hallitsee empiretyylistä Senaatintoria.
- Kiasma, nykytaiteen museo, avattiin vuonna 1999.
- Kansallismuseo esittelee Suomen historiaa kivikaudelta 2000-luvulle.
Kulttuuri
Tapahtumia
Helsingin ehkä tunnetuin kulttuuritapahtuma on loppukesällä alkava Helsingin Juhlaviikot, joka on useamman viikon kestävä musiikkia, teatteria, taidenäyttelyitä ja performansseja eri puolilla kaupunkia esittelevä tapahtuma. Juhlaviikkojen suosituin yksittäinen tapahtuma on Taiteiden yö, jonka aikana ydinkeskustassa on useassa paikassa esitteillä erilaisia taideteoksia tilataiteesta ja performansseista taidenäyttelyihin puolille öin ja pitempäänkin. Vuonna 2004 Helsingin juhlaviikoilla oli noin 245 000 kävijää.
Elokuvan puolelta merkittävin tapahtuma on [http://www.hiff.fi/ Rakkautta ja Anarkiaa], joka runsaan viikon aikana näyttää sadoissa näytöksissä useita kymmeniä elokuvia, jotka eivät ole ikinä päätyneet tahi tule päätymään laajempaan levitykseen poikkitaiteellisuutensa tai muiden syiden takia. Vuonna 2004 Rakkautta ja Anarkiaa keräsi 44 000 katsojaa. Dokumenttiin keskittyvä DocPoint on vakiinnuttanut asemansa muutamassa vuodessa lajityypin tärkeimpänä katselmuksena Suomessa.
Kulttuurin järjestäjät
Kulttuuria Helsingissä tuottaa ja järjestää etupäässä [http://kulttuuri.hel.fi/index_fi.html Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus], joka hallinnoi Helsingissä kulttuurikeskuksia, joissa järjestetään vuosittain useita kymmeniä konsertteja ja muita esityksiä.
Suomen elokuva-arkiston teatteri Orion ja muut toimitilat sijaitsevat nekin pääkaupungissa.
Urheilu
Helsingin suurin säännöllinen urheilutapahtuma on lasten ja nuorten jalkapalloturnaus Helsinki Cup. Sen osanottajaennätys tehtiin 2002, kun mukana oli 819 joukkuetta. Laajat massat kerää myös Helsinki City Marathon [http://www.helsinkicitymarathon.com/]. Elokuisen City Marathonin reitti kiertää Helsinkiä rantaviivaa seuraillen. Suomen suurin juoksutapahtuma kerää vuosittain noin 6000 osanottajaa. Suuri liikuntakarnevaali on myös Naisten Kymppi [http://www.naistenkymppi.fi/], joka on juoksutapahtuma pelkästään naisille.
Helsingissä on järjestetty lukuisia kansainvälisestikin hyvin merkittäviä arvokilpailuja. Näistä omassa luokassaan ovat vuoden 1952 Helsingin olympialaiset. Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut pidettiin vuonna 1983 ja uudestaan vuonna 2005. 1971 ja 1994 olivat vuorossa yleisurheilun EM-kilpailut. Jääkiekon maailmanmestaruudesta Helsingissä on turnattu vuosina 1974, 1982, 1991, 1997 ja 2003.
Ystävyyskaupungit
- Sendai (Japani)
Tilastot
Asukasluku (29.12. 2003) on 559 753. Vuoden 2001 (1.1. 2001) asukasluvusta (555 474) oli ruotsinkielisiä 6,5 % ja ulkomaiden kansalaisia 4,7 %. Helsingin asukkaista on huomattavasti suurempi osa naisia kuin muualla Suomessa.
Keskilämpötila (2001) +5,9 °C
Lämpimin kuukausi heinäkuu, keskilämpötila +20,2 °C
Kylmin kuukausi helmikuu, keskilämpötila -6,8 °C
Katso myös
- Hitas
- Pääkaupunkiseudun lähiliikenne
- Helsingin alueellinen jako
- Helsingin kaupunginjohtaja
Aiheesta muualla
- [http://www.hel.fi/ Helsingin kaupungin kotisivut]
- [http://www.ytv.fi/reittiopas Reittiopas joukkoliikenteeseen]
- [http://www.hepo.fi/ Helsingin Polkupyöräilijät ry HePo] - näe Helsinkiä pyörän satulasta käsin
- [http://www.nba.fi/helsinginarkeologiaa/ Helsingin arkeologisia tutkimuksia] - Museoviraston aikaansaannoksia
- [http://www.museokatu.net/large_refresh.html Museokadun liikenne] - näe elävää kuvaa liikenteestä
- [http://www.korttelit.fi Korttelit.fi] kuvitettu kävelykierros keskustan kortteleissa
Luokka:Suomen kaupungit
Luokka:Pääkaupungit
-
ko:헬싱키
ja:ヘルシンキ
simple:Helsinki
Suur-suomi, tummansinisellä Viro ja Inkeri, vihreällä Ruija, Länsipohja violetilla. Suomesta on piirretty sekä Tarton rauhan 1920 että Pariisin rauhan 1947 rajat.]]
Suur-Suomi on eräissä nationalistisissa piireissä syntynyt ja Euroopassa ennen toista maailmansotaa yleistyneeseen kansallisuuskäsitykseen ja suomalaiseen heimoaatteeseen perustunut aate Suomen poliittisten rajojen muuttamisesta luonnon-, maan- sekä kielitieteellisesti ja kansallisuusrajojen mukaisesti oikeina pidettyjen rajojen mukaisiksi. Käytännössä tämä tarkoitti suomalaisten sukulaisheimojen asuinalueiden liittämisestä Suomeen. Aatteen kukoistuskautta olivat vuodet 1917–1944.
Yleensä Suur-Suomeen luetaan luonnonmukaisiksi rajoiksi kutsutut rajat, jotka kulkevat Vienanmereltä Ääniselle ja Syväriltä Neva-joen tai Rajajoen poikki Suomenlahteen. Nämä rajat sisältävät suomalaisten ja itäkarjalaisten alueet. Joskus mukaan mielletään myös Inkerinmaa (Pietarin ympäristö), Viro1 ja myös Norjan Ruija ja Ruotsin Länsipohja. Maantieteellisesti alue on miltei sama kuin Fennoskandia poislukien Skandinavian niemimaa. Joskus Suomen rajoiksi on esitetty aluetta "Väinältä Väinälle" eli Vienajoelta Väinäjoelle. Laajimmillaan Suur-Suomi saatetaan utopistis-humoristisessa hengessä joskus ja myös vasemmistolaisessa propagandassa ulottaa Uralille saakka ja lisätä alueita Itä-Euroopasta tai jopa läntisestä Siperiasta, jossa asuu suomensukuisia kieliä puhuvia väestöjä.
Historia
Suomen "luonnolliset rajat" ja kielentutkimus
Vuosisadan alun katsannossa pidettiin tärkeinä valtioiden ja kansojen luonnonmukaisia rajoja, jotka muodostuivat maantieteellisistä rajoista. Vielä 1800-luvun alkupuolella ei nimitystä "Suur-Suomi" tiettävästi käytetty, mutta ajatus Suomen luonnonmaantieteellisistä rajoista on peräisin jo noilta ajoilta. Jo vuonna 1837 kasvitieteilijä J. E. A. Wirzen määritteli Suomen luonnonvaraisten kasvien levinneisyysalueen itäiseksi rajalinjaksi Vienanmeren, Äänisen ja Syvärin ja geologi Wilhelm Ramsay määritteli vuosisadan alussa kallioperätutkimuksissaan Fennoskandian kallioperän käsitteen. Myös Sakari Topelius otti asian myöhemmin esille virkaanastujaisluennossaan vuonna 1854.
Samoihin aikoihin kehittynyt suomalais-ugrilainen kielentutkimus nosti esille poliittisen rajan itäisellä puolella elävät suomalaisten sukulaisheimot, ja poliittisen rajan katsottiin olevan myös kielellisesti ja etnisesti väärässä paikassa. Noilta ajalta on peräisin muun muassa August Ahlqvistin (A. Oksanen) runo "Suomen valta" [http://peacecountry0.tripod.com/songbook.htm#2], jossa sukulaisheimojen veljeyttä korostettiin muun muassa seuraavin säkein: "Äänisjärvi, Pohjanlahti, / Auranrannat, Vienansuu, / siin' on, suomalainen, mahti, / jok' ei oo kenenkään muun."
Jääkärimarssissa (1917) "Vienan rannat ja maa" määriteltiin kuuluvaksi Suomeen:"Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa, yks' suuri on Suomen valta." Myöhemmin sanat muutettiin uutta tilannetta vastaaviksi "Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa, yks' suuri on Suomen valta."
Karelianismi
Karelianismi oli taiteilijoiden, kirjailijoiden ja säveltäjien kansallisromanttista Karjala-harrastusta. Karelianismi oli voimakkaimmillaan 1890-luvulla. Esimerkiksi kirjailija Ilmari Kianto oli tunnettu Vienan-ystävä. Hän kirjoitti Vienan-retkestään kirjan Suomi suureksi – Viena vapaaksi (1918).
Suur-Suomen idea muissa Pohjoismaissa
Pohjois-Norjassa on suomalainen vähemmistö, kveenit. Suomenkielinen asutus levisi 1860-luvulla ja suomalaisilla oli tapana eristäytyä omiin yhdyskuntiinsa. Akateeminen Karjala Seura ja Suomalaisuuden Liitto tekivät aktiivisesti kveenityötä vuosien 1927–1934 välillä. Tärkein aktiviteetti oli suomenkielisen materiaalin ja propagandan levittäminen eri kanavien kautta. Aktiviteetti laski 1931 lähtien ja päättyi 1934, mutta järjestöjen lehdissä kveenien asioita käsiteltiin vielä tämänkin jälkeen.
Norja oli huolissaan myös Venäjän ja myöhemmin Neuvosto-Venäjän laajenemispyrkimyksistä ja "ideologisesta tartunnasta", tosin suomalainen vaara nähtiin Venäjääkin suuremmaksi. Pohjois-Norjan kveenivähemmistöä alettiin norjalaistaa hyvin samantapaisin keinoin kuin Itä-Karjalan suomalaistaminen ja myöhempi venäläistäminen. Pääasiallinen keino oli kulttuuri- ja kielipolitiikka koululaitoksen kautta, joukkoviestintä ja ns. kaaderipolitiikka.
Itsenäisyyden alkuaikoina, vastineeksi Ahvenanmaan halusta liittyä Ruotsiin, Suomessa alettiin vaatia Ruotsin suomenkielisen Länsipohjan liittämistä Suomeen. Suomen valtiovalta perusti Länsipohjan toimikunnan, jonka tehtävänä oli aikaansaada Länsipohjassa suomalaiskansallista liikehdintää. Ruotsissa puolestaan pyrittiin parantamaan ruotsin opetusta Pohjois-Ruotsin suomalaisseuduilla.
Heimosodat
:Pääartikkeli: Heimosodat
1920-luvulla suur-Suomea rakennettiin heimosodissa ja haluttiin yhdistää kaikki itämerensuomalaiset kansat yhdeksi valtioksi. Tällaista halua oli myös läntisessä Itä-Karjalassa, joista Repolan ja Porajärven kunnat liittyivät Suomeen, tosin vasta tiukkojen ehtojen myötä, mutta jäivät Tarton rauhassa rajojen ulkopuolelle.
Eniten suur-Suomen projekti elähdytti Akateemisen Karjala-seuran ja Lapuanliikkeen ja sen parlamentaarisen seuraajan IKL:n politiikkaa. Myös kokoomuksessa ja Maalaisliitossa oli Suomen suurentamisen kannattajia. Mannerheimin Miekkavala 1918 ja Miekantuppipäiväkäsky 1941 lisäsivät Suur-Suomi-innostusta.Vasemmistopolitiikoistamme suursuomalaista harrastusta oli aikoinaan Oskari Tokoilla ja Väinö Voionmaalla, joka julkaisi 1918 kirjan "Suur-Suomen luonnolliset rajat"1.
Punainen 1920-30 luvun Karjalan ASNT
Suomi halusi Tarton rauhaa solmittaessa 1920 Itä-Karjalalle kansallishallinnon ja autonomian. Kansainliitto ratkaisi Itä-karjalan kuuluvan Neuvosto-Venäjälle vaatien, että sille on annettava autonominen itsehallinto. Samaan aikaan Kansainliitto ratkaisi myös Ahvenanmaan kysymyksen Suomen eduksi. Suomen sisällissodan jälkeen Venäjälle paenneet punaiset nousivat johtoasemaan Itä-Karjalassa, jonne perustettiin Karjalan työkansan kommuuni, johtajanaan Edvard Gylling. Punaisten tehtävänä oli lisäksi toimia Suomen vallankumouksen sillanpääasemana. Suomalainen eliitti vahvisti asemansa 1923 perustettaessa Karjalan ASNT.
Koska Karjalan Työväenkommuuni oli käytännössä Suomesta paenneiden punaisten käsissä, Suomi esitti, ettei Neuvosto-Venäjä ollut järjestänyt Itä-Karjalaan sellaista kansanvaltaista itsehallintoa kuin rauhansopimuksessa oli sovittu. Tämän jälkeen Suomeen pakeni neuvostovastaisia itäkarjalaisia epäonnistuneen kansannousun jälkeen.
Sisällissodan jälkeen paenneiden suomalaisten lisäksi Itä-Karjalaan muutti suomalaisia Inkerinmaalta ja paluumuuttajia Pohjois-Amerikasta. Myös he pitivät Karjalaa osana suomalaista kulttuuripiiriä. Monien mielipiteet olivat samanlaiset kuin Suomen heimoaatteen kannattajien.
Vielä vuonna 1926 Karjalan asukkaista 96,6% puhui äidinkielenään karjalan kieltä. Karjalan kielellä ei ollut kirjakieltä ja sellaisen luomista pidettiin mahdottomana monien murteiden vuoksi. Karjalan viralliseksi kieleksi tuli venäjän lisäksi suomi. Suhtautuminen suomen kieleen oli moninaista. Joidenkin karjalaisten oli vaikea ymmärtää suomen kirjakieltä ja sen käyttäminen kohtasi Aunuksen Karjalassa suoranaista vastarintaa paikallisten taholta, Vienan Karjalassa kieleen suhtauduttiin positiivisemmin. Vastarinta leimattiin paikallisten kulakkien ja venäläisšovinistien sosialismin vastaiseksi myyräntyöksi.
Kesällä 1930 suomalaistamispolitiikka nousi julkiseksi kiistelyn aiheeksi. Erimielisyyksiä oli mm. Neuvosto-Karjalan virallisesta kielestä. Oli epäselvää opetetaanko karjalaisille suomea vai kehitetäänkö heidän omaa kieltään. Karjalan johdossa ajatus karjalan kirjakielestä torjuttiin. Neuvostoliiton keskuskomitean kansallisuuksien neuvosto ja Neuvostoliiton tiedeakatemia protestoivat Karjalan pakkosuomalaistamista vastaan.
Stalinin vainot
Stalinin vainoissa 1937 Neuvosto-Karjalan johtoa syytettiin kuitenkin trotskilais-porvarillisesta nationalismista, Karjalan kielen ja kulttuurin kieltämisestä ja orientoitumisesta porvarilliseen Suomeen. Suomalainen johto kesti vuoteen 1937 asti, kunnes se likvidoitiin Stalinin vainoissa. Samalla aloitettiin alueen venäläistäminen, kieltämällä sekä suomen, että karjalan kielen julkinen käyttö. Venäläistämistä perusteltiin alueen helpompana hallittavuudella, kun kilpailevia kieliä venäjän kanssa ei ollut.
Neuvostoliitto perusti talvisodan alussa Karjalais-Suomalaisen Neuvostotasavallan, jota johti Terijoen hallitus ja O.V Kuusinen. Tarkoitus oli sisällyttää perustettuun neuvostotasavaltaan sekä valloitettu Suomi että Itä-Karjala. Tästä syystä alueen viralliseksi kieleksi palautettiin suomi. Kun Suomen miehitys jäi tekemättä, vain Moskovan rauhassa Suomen luovuttamat osat liitettiin neuvostotasavaltaan.
Jatkosota
Jo sisällissodan aikana vuonna 1918 Carl Gustaf Emil Mannerheim oli Antreassa Karjalan kannaksella antanut julistuksen, jossa toteaa ettei tulisi laittamaan miekkaansa tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat. Jatkosodassa Mannerheim antoi kuuluisan ns. miekantuppipäiväkäskynsä, jossa viittasi julistukseensa. Päiväkäskyssä oli mainintoja myös "suuresta Suomesta", mikä jo tuolloin aiheutti myös kielteistä huomiota poliittisissa piireissä.
Jatkosodan aikana 1941 Suomi miehitti historiansa laajinta aluetta. Monet muuallakin kuin oikeistossa halusivat liittää Itä-Karjalan Suomeen. Perusteet olivat paitsi ideologisia ja poliittisia, myös sotilaallisia: niin sanottu kolmen kannaksen linja oli aiempaa rajaa helpompi puolustaa. Saksan ollessa tukena siihen oli mahdollisuus. Toisaalta oli taloudellisia motiiveja Itä-Karjalan metsävarantojen hyödyntämisen muodossa. Alueita ei kuitenkaan juridisesti liitetty Suomeen, vaan eduskunta julisti vain talvisodassa menetetyt alueet Suomeen kuuluviksi. Alueiden hoidosta vastasi Itä-Karjalaan asetettu sotilashallinto, joka teki valmistelevia toimenpiteitä vallattujen alueiden liittämiseksi Suomeen.
Jatkosodan aikana Suomeen siirrettiin saksalaisten miehittämältä alueelta noin 62 000 inkerinsuomalaista, joista kuitenkin aselepoehtojen mukaan palautettiin takaisin Neuvostoliittoon 56 000. Heitä kohtasi Neuvostoliitossa karkottaminen Siperiaan. Vasta 1950-60 luvulta alkaen heillä oli mahdollisuus päästä takaisin kotisijoilleen.
Aatteen sammuminen
Jatkosodan loppu käytännössä sammutti Suur-Suomi-aatteen, koska sen toteuttamiselle ei enää ollut poliittisia eikä sotilaallisia edellytyksiä. Neuvostoliitto oli voittanut sodan ja laatinut Suomelle ankarat rauhanehdot, jossa muun muassa Suomen alue entisestään pieneni. Lisäksi kansallissosialismin ja fasismin kaatumisen jälkeen nationalistis-ekspansiivisia ajatuksia ei enää katsottu hyvällä. Suur-Suomi-ajatusrakennelmassa alettiin nähdä samoja piirteitä kuin edellä mainituissa aatteissa. Suur-Suomi aatetta kannattaneet Akateeminen Karjala Seura ja IKL (Isänmaallinen Kansanliitto) lakkautettiin. Toisen maailmansodan jälkeen useiden kansallisvaltioiden laajentumispyrkimykset laantuivat. Osaltaan asiaan vaikutti luultavasti myös se, että itäkarjalaiset eivät olleet miehitysaikana innolla tukemassa Suomen aluelaajennushanketta, vaan suhtautuivat suomalaisiin kuin miehittäjiin: välinpitämättömästi saadessaan olla rauhassa ja vihamielisesti jouduttuaan paineeseen. Itäkarjalaiset olisivat mielummin ottaneet suomalaisilta vastaan materiaalista kuin "hengellistä" apua. Tilanne oli muuttunut heimosodista jolloin itäkarjalaiset olivat myöntyväisempiä heimoaatteelle.
Aatteen motiivi
Suur-Suomi-aatteen takaisista motiiveista on keskusteltu jonkin verran. Lienee kiistatonta, että osalla aatteen kannattajista taustalla oli vilpitön halu auttaa heimoveljiä, sillä aate kytkeytyi laajempaan heimoyhteistyöhön. Toisaalta myöhemmin aate alkoi saada selvemmin imperialistisia piirteitä. Esimerkiksi aatteen tärkeimpiin kannattajiin kuulunut Akateeminen Karjala-Seura, joka alun perin oli syntynyt heimotyöjärjestöksi, julkaisi jo toisena toimintavuonnaan ohjelmansa, joka käsitteli paljon laajempia strategisia, maantieteellisiä, luonnonhistoriallisia ja poliittisia perusteluita Suur-Suomi aatteelle: tämä osoittaa, että seuran toiminnan altruistinen motiivi väistyi jo hyvin varhain taka-alalle Suomi-keskeisyyden tieltä. On varsin yleistä, että toisen valtion alueella olevan oman tai lähisukulaisväestön auttamista on käytetty ulkopoliittisten tavoitteiden välineenä. Mistään Itä-Karjalan tai sen alkuperäisasukkaiden alistamisesta ei kuitenkaan ole Suur-Suomi -ajatuksessa koskaan ollut kysymys.
Suur-Suomi aate on käsitteen määritelmän nojalla imperialismia, jota nykyisin usein sinänsä pidetään tuomittavana. Suur-Suomi-aatetta on puolusteltu sillä, että Stalinin vainon kohteiksi joutuneet suomensukuiset kansat olisivat selviytyneet Suomen alaisuudessa paremmin. Suur-Suomi-aate tosin oli varhaisempaa perua, ja itse asiassa tavoitteena saattoi olla suomalaistaa Venäjän suomensukuiset väestöt.
Aate nykyisin
Varsinaista Suur-Suomi aatetta viljelevät nykyaikana enää harvat yksittäiset henkilöt. Nykyisin heimoaate pyrkii pääasiassa edistämään suomalaissukuisten kansojen selviytymistä ja elvytystyötä ilman valtiollisten rajojen muutoksia. Tällaista toimintaa harrastaa muun muassa Juminkeko-säätiö. Myöskin tunnetumpi ja arvostettu M.A Castrénin seura ja monet muut suomalais-ugrilaiset seurat tukevat heimojen selviäytymiskamppailuja. Opiskelijoiden keskuudessa heimoaate elää parhaiten Tarton yliopistossa, Virossa. Heimoaatetta ei nyky-Suomessa pidetä yleisesti kovinkaan poliittisesti korrektina, ja sitä usein jopa paheksutaan.
Vastaavanlaisia aatteita
- Panslavismi - ajatus kaikkien slaavien yhteenliittämiestä
- Pangermanismi
- Skandinavismi - ajatus skandinaavien yhteydestä
Katso myös
- Heimosodat
- Itä-Karjalan kysymys
- Suur-Albania
- Suur-Saksa
- Suur-Serbia
Lähteitä
- Tarkka, Jukka: Ei Stalin eikä Hitler - Suomen turvallisuuspolitiikka toisen maailmansodan aikana. Otava 1987
- Nygård, Toivo: Suur-Suomi vai lähiheimolaisten auttaminen, Aatteellinen heimotyö itsenäisessä Suomessa. Kustannuyhtiö Otava 1978.
Aiheesta muualla
- [http://www.taivaansusi.net/reich/ Valtakunta] — leikittelyä historialla, vaihtoehtohistoriaa
- 1 Jääkärimarssin kolmannessa säkeistössä lauletaan "Häme, Karjala, Vienan rannat ja maat / yks' suuri on Suomen valta." Aiempi versio ("Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa...") otti mukaan myös Viron.
- 2[http://www.uta.fi/koskivoimaa/henkilot/voionmaa3.htm Voionmaa]
- Ilja Solomeštš: Ulkoinen uhka keskustan ja periferian suhteissa: Karjalan kysymys pohjoismaisessa vertailussa 1860-1940, Carelia, nro 10-1998, ss.117–119. [http://carelia.onego.ru/1998-10/117.html]
- Teemu Ryymin: Finske nasjonalisters og norske myndigheters kvenpolitikk i mellomkrigstiden. Universitetet i Bergen 1998 [http://www.uit.no/ssweb/dok/Ryymin/Teemu/indexno.htm]
Luokka:Suomen historia
Luokka:Suomi 1939-1945
Akateeminen Karjala-Seura
Akateeminen Karjala-Seura oli vuonna 1922 ylioppilaiden perustama yhdistys, jonka tarkoitukseksi ilmoitettiin kansallishengen lujittaminen ja maanpuolustushengen kohottaminen.
Muodollisten ylioppilasperustajien Erkki Räikkösen, Elias Simeliuksen (Simojoki) ja Reino Vähäkallion lisäksi seuran takana olivat Elmo Kaila ja useat jääkäriupseerit ja heimoaktivistit. AKS:n marssina oli Reino Hirvisepän sanoittama ja hänen veljensä Toivo Palmrothin säveltämä Me tahdomme. AKS:n lippun nauhoihin oli kätketty luoti, joka kertoman mukaan oli se sama, jolla Repolan nimismies Bobi Sivén oli surmannut itsensä . (Katso: Aunuksen retkikunta) Sivénistä tuli AKS:n marttyyri ja hänelle yritettiin luoda samankaltaista henkilökulttia kuin Saksassa Horst Wesselille. Sivén oli AKS:läisille esimerkki siitä, kuinka Karjalan asia on omaa henkeäkin tärkeämpi, kuten Sivén itsekin oli sanonut.
AKS keskittyi aluksi Itä-Karjalan pakolaisten hyväksi tehtävään työhön ja levitti ajatusta Karjalan heimon yhdistämisestä. Propagandan levittämiseen se sai valtion ja Itä-Karjalan avustamiskeskuksen taloudellista tukea. Kansallisten rajojen tavoitteleminen nähtiin tärkeäksi. Tähän liittyi kaikkien itämerensuomalaisten heimojen yhdistäminen Suomen lipun alle. Ensimmäisenä askeleena oli Itä-Karjalan liittäminen Suomeen. Uralin suomalaisheimoille vaadittiin itsenäisyyttä. AKS:n kanssa toimi limittäin Vihan Veljet -niminen venäläisvastainen salaseura. Alussa AKS:n mottona oli Työväestö on voitettava isänmaalle!, mutta luokkataistelun katsottiin häiritsevän Suur-Suomen luomisen tavoitetta.
Kielikysymyksessä seura korosti suomen kielen asemaa. Seuran äänenkannattaja oli Suomen Heimo -lehti. Vuonna 1930 seura teki aloitteen vapaaehtoisen linnoitustyön aloittamiseksi Karjalankannaksella Suomen Talkoo ja Maan Turva -yhdistysten kautta. Naisjärjestö oli Akateemisten Naisten Karjala-Seura.
Puoluepoliikassa AKS:n sisällä vaikuttivat kokoomuslaiset ja maalaisliittolaiset. Myöhemmin voimistui demokratiaa arvosteleva suuntaus, joka johti Mäntsälän kapinan 1932 jälkeen usean sadan maalaisliittolaisen seuran jäsenen eroon, mukana mm. Urho Kekkonen. Keskustalaisen siiven poistumisen jälkeen seura ajautui oikeammalle, Lapuan liikkeen jatkajaksi perustetun IKL:n kumppaniksi. Seuran toiminta huolestutti neuvostohallitusta ja lisäsi jännitettä maiden välillä.
Sotien jälkeen Ison-Britannian ja Neuvostoliiton valvontakomissio lopetti seuran, neuvostoliittolaisten toimesta, vuonna 1944 "fasistisena". Pääasiallisena syynä oli AKS:n isänmaallinen ja venäläisvastainen luonne. Seuran lähes kaikki arkistot ja aineistot piilotettiin tai hävitettiin.
Seuran jäsenten sosiaalisena verkostona ja muistojen vaalijana on sotien jälkeen toiminut epävirallinen "Kerho 22".
Luokka:Suomalaiset yhdistykset
Suojeluskunta
Suojeluskuntajärjestö oli Suomessa syksystä 1917 kehittynyt vapaaehtoinen maanpuolustusjärjstö.
Vuoden 1918 tammikuussa Suomen sisällissota alkoi punakaartien vallanotolla Etelä-Suomessa, jolloin senaatti antoi suojeluskunnille valtuudet toimia hallituksen joukkoina. Muuta armeijaa ei ollut, koska vuoden 1917 joulukuun itsenäisyysjulistuksen jälkeen armeijaa ei ollut vielä ehditty perustaa. Jääkärien saavuttua Saksasta vuoden 1918 helmikuussa suojeluskuntalaiset toimivat enimmäkseen tavallisina sotamiehinä, joita jääkärit johtivat upseereina. Jääkäriupseerit ja vanhat Venäjän armeijan upseerit kamppailivat vallasta niin Suomen uudessa armeijassa kuin suojeluskuntien johdossakin. Jääkärit pääsivät voitolle, ja suojeluskuntien johdossa toimikin vuodesta 1926 alkaen jääkäriupseeri Lauri Malmberg.
Sisällissodan päätyttyä suojeluskuntien asemaa säädeltiin tiukasti lailla. Suojeluskunnat olivat edelleen yksityisiä järjestöjä, mutta niiden suhde valtioon oli lähes yhtä kiinteä kuin valtiokirkon. Suojeluskuntain tiukka kontrolli ja sen johtomiesten sijoittaminen yhteiskunnallisesti tärkeisiin tehtäviin ehkäisi omalta osaltaan 1920-30-luvulla vallinnutta oikeistovallankaappauksen uhkaa. Esimerkiksi vuonna 1922 sisäministeri Heikki Ritavuoren murhanneella äärioikeistolaisella Ernst Tandefeltillä arveltiin olleen yhteyksiä suojeluskuntien johtoon, koska monet suojeluskuntalaiset vastustivat Ritavuoren valmistelemaa ja presidentti K.J. Ståhlbergin vahvistamaa punavankien massa-armahdusta. Myös on esitetty, että 1920-30-luvun vaihteen äärioikeistolainen Lapuan liike olisi halunnut entisen Suojeluskuntien ylipäällikön Mannerheimin Suomen presidentiksi. Mannerheim olikin ehdolla tasavallan presidentiksi jo valtionhoitajana vuonna 1919, mutta suojeluskuntien liiallista vaikutusta rajoittamaan pyrkinyt eduskunta valitsi Suomen ensimmäiseksi presidentiksi mieluummin K.J. Ståhlbergin suurella ääntenenemmistöllä.
Lapuan liike pyrki Mäntsälän kapinassa 1932 kaappaamaan vallan suojeluskuntien avulla, mutta presidentti Svinhufvudin ja suojeluskuntien päällikkö Malmbergin kehoitukset saivat harvat kapinaan yhtyneet suojeluskuntalaiset palaamaan koteihinsa jo parin päivän sisällä.
Suojeluskuntien rinnakkaisjärjestö naisille oli Lotta Svärd.
Suojeluskuntien yhteiskunnallinen luonne
Suojeluskuntien rooli porvarillista järjestystä ylläpitävänä taistelujärjestönä tuki pitkään sisällissodan synnyttämää kansan jakautumista. Suojeluskuntien paikallistason tehtäviin kuului esim. kelpoisuuslausuntojen antaminen kutsuntaikäisistä miehistä. Armeijaan otettiin vain ne, jotka saivat paikallisen suojeluskuntaupseerin hyväksynnän eikä "punikinpojille" mieluusti annettu sotilaskoulutusta.
Ensisijaisesti järjestön jäsenkunta koostui pienviljelijöistä ja pikkuporvareista, upseeriston ollessa pääosin yläluokkaista. Kuten muussakin valtakunnallisesti järjestetyssä ja ylhäältä ohjatussa kansalaisjärjestötoiminnassa, myös suojeluskunnissa hierarkinen rakenne vastasi usein paikallista sosiaalista hierarkiaa.
Sisällissodassa punaisten puolella olleet työläiset pitivät suojeluskuntiin liittymistä luokkapetturuutena. Kun jotkut työnantajat kuitenkin edellyttivät suojeluskuntien jäsenyyttä, kuului suojeluskuntiin myös jonkun verran työväestöä. Tilanne muuttui hieman Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen 1939. Kansallisen yhtenäisyyden nimissä SDP:n puheenjohtaja Väinö Tanner antoi talvisodan aikana lausunnon, ettei sosialidemokraattisilla työläisillä ollut mitään syytä olla kuulumatta suojeluskuntiin. Käytännössä kuitenkin hyvin harvat vasemmistolaiset liittyivät vielä tämänkään jälkeen järjestöön.
Suojeluskuntien lakkauttaminen
Aluksi Välirauhansopimuksen 21. artiklan:
:"Suomi sitoutuu heti hajoittamaan kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset (fascisminluontoiset) järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa, sekä vastaisuudessa olemaan sallimatta tämäntapaisten järjestöjen olemassaolo."
ei katsottu välttämättä koskevan suojeluskuntia näiden virallisesti epäpoliittisen luonteen vuoksi. Valvontakomissio kuitenkin piti suojeluskuntia organisoituna sotilaallisena järjestönä - maan, jonka sotavoimia oli saatu rajoitettua rauhansopimuksessa ei ollut sopivaa pitää tällaista hyvinkoulutettua, -aseistettua ja -organisoitua vapaaehtoisjärjestöä, jonka vahvuutta ei laskettu armeijan määrävahvuuteen. Lisäksi neuvostoliittolaisten johtamalle valvontakomissiolle oli ideologisesti mahdotonta sallia alun perin työläisiä vastaan suunnatun porvarillisen taistelujärjestön säilyttämistä.
30. syyskuuta 1944 Suojeluskuntajärjestö kenraaliluutnantti Malmbergin johdolla ja Suomen Punainen Risti tekivät sopimuksen, jonka mukaan suojeluskuntajärjestön omaisuus siirtyisi sen lakkauttamisen myötä Punaiselle Ristille. Järjestö ei ehtinyt lakkauttaa itse itseään, kun Valvontakomission päällikkö Andrei Ždanov lähetti 30. lokakuuta Mannerheimille kirjeen, jossa vaadittiin suojeluskuntien lakkauttamista. 3. marraskuuta Mannerheim allekirjoitti eduskunnan hyväksymän lain, jolla suojeluskunnat lakkautettiin. Tämän jälkeen puolustusministeriö määräsi 6. marraskuuta, että järjestön toiminta on lakkautettava seuraavana päivänä.
Myös Lotta Svärd aloitti toimenpiteet omaisuuden siirtämiseksi hyväntekeväisyyteen. 23. marraskuuta 1944 Valvontakomissio määräsi myös Lotta Svärdin lopetettavaksi.
Sotien jälkeen suojeluskuntalaisten suosimat marssilaulut kuten Vilppulan urhojen muistolle muuttuivat poliittisesti epäkorrekteiksi.
Linkkejä
- [http://www.mannerheim.fi/06_vsota/s_suojku.htm Suomalaisen klubin Mannerheim-sivuston artikkeli Suojeluskunnista]
Luokka:Suomen sisällissota
Maamme
Maamme (ruotsiksi Vårt land) on Suomen kansallislaulu. Sen kirjoitti Johan Ludvig Runeberg ruotsiksi Vänrikki Stoolin tarinoihin ja sävelsi Fredrik Pacius ja se esitettiin ensimmäistä kertaa 13. toukokuuta 1848 Floran päivän juhlassa Kumtähden kentällä Helsingissä. Myös Viron kansallislaulussa (Mu isamaa, mu õnn ja rõõm) käytetään samaa säveltä, mutta ilman neljän viimeisen säkeen kertausta. Tekstin virallisen suomennoksen teki Paavo Cajander vuonna 1889. Maamme-laulussa on 11 säkeistöä, mutta yleensä lauletaan vain ensimmäinen ja viimeinen säkeistö.
Katso myös
- Maamme-laulun sanat Wikisourcessa
Aiheesta muualla
- [http://virtual.finland.fi/finfo/english/maamme.html Suomen kansallislaulu] - laulun taustaa ja RealAudio-versio
Luokka:Suomen musiikki
Luokka:Kansallislaulut
Luokka:Suomi
ko:핀란드의 국가
ja:フィンランドの国歌
Horst Wessel LiedHorst Wessel Lied oli vuodesta 1931 lähtien Saksan natsipuolueen tunnusmusiikki, joka valittiin ylistämään Horst Wesseliä natsien marttyyrinä. Se tunnetaan myös nimellä "Die Fahne Hoch" (suomeksi "Lippu korkealle"). Kappale on nykyään kielletty Saksassa.
Melodiaa käytettiin myös suositun tietokonepelin, Wolfenstein 3D:n, tunnusmusiikkina ja Otto Al'-Anttilan sanoittamassa Lapuan liikkeen ja IKL:n laulussa "Luo lippujen".
Linkkejä:
- [http://ingeb.org/Lieder/diefahne.html Kappale on kuuntelavissa täältä]
ja:旗を高く掲げよ
Mussolini
Benito Amilcare Andrea Mussolini ( 29. kesäkuuta, 1883 - 28. huhtikuuta, 1945) oli italialainen diktaattori. Hän nousi Italian johtoon vuonna 1922. Hänet syöstiin vallasta 1943.
Henkilöhistoria
Mussolini syntyi Predappion pikkukylässä Bolognan ja Riminin välimailla. Hän oli aluksi sosialidemokraatti, mutta ensimmäisen maailmansodan aikana erosi puolueesta, koska vastoin puolueen yleistä kantaa kannatti Italian osallistumista sotaan. Tämän jälkeen hän perusti yhdessä muiden eronneiden ja erotettujen sosialistien kanssa Fasistipuolueen.
Muutaman vuoden kuluttua Fasistipuolue marssi Roomaan ja otti vallan. Vastoin yleistä uskomusta, Mussolini ei marssinut, vaan tuli junalla.
Toinen maailmansota
Aluksi Mussolini vihasi Adolf Hitleriä. Italia kuitenkin liittyi natsi-Saksan rinnalle toisessa maailmansodassa vuonna 1940. Kyseiset johtajat, Der Führer ja Il Duce, olivat kohdanneet jo 1930-luvun lopulla neuvotellakseen Saksan Tšekkoslovakiaa koskevista suunnitelmista jne.
Mussolinin Italia valloitti omin neuvoin Abessinian eli Etiopian. Mussolinin pojat toimivat siellä pommituslentäjinä.
Voimansa tunnossa Italia hyökkäsi Libyan kautta Egyptiin ja Saksan toiveiden vastaisesti myös Kreikkaan 1940. Balkanin sotaretki sitoi merkittävästi Saksan joukkoja.
Italia ei luovuttanut maan juutalaisia Saksalle. Juutalaisiin ei Italiassa kohdistunut laajaa vainoa ennen kuin saksalaiset ottivat vallan miehittämillään Italian alueilla.
Sodan loppupuolella Mussolini vangittiin, mutta SS-laskuvarjojoukot eversti Otto Skorzenyn johdolla vapauttivat hänet. Mussolinista tuli Pohjois-Italian, nk. Salon tasavallan, nukkehallitsija todellisen vallan ollessa saksalaisella kenraali Kesselringillä.
Sodan lopussa Mussolini yritti paeta, mutta partisaanisissit saivat hänet kiinni ja teloittivat. Vain kaksi päivää myöhemmin Hitler teki itsemurhan.
Mussolini, Benito
Luokka:Italialaiset poliitikot
Mussolini, Benito
ja:ベニート・ムッソリーニ
simple:Benito Mussolini
Horst WesselHorst Wessel (9. syyskuuta, 1907 – 23. helmikuuta, 1930) oli pastorin poika, joka hylkäsi laki-opintonsa varhain ja ryhtyi pikkurikolliseksi sekä myöhemmin parittajaksi. Hän liittyi kansallissosialistien Ruskeapaitoihin (SA) Weimarin tasavallan viimeisinä päivinä. Hän herätti Joseph Goebbelsin huomion. Tämä lähetti hänet Wieniin vuonna 1928 organisoimaan kansallissosialistien nuorisoliikettä.
Palattuaan Saksaan Wessel järjesti hyökkäyksen erääseen kommunistien päämajaan Berliinissä. Myöhemmin hän joutui riitaan vuokraemäntänsä kanssa todennäköisesti maksamattomien vuokrien takia. Vuokraemäntä haki apua kommunisteilta, jotka näkivät tässä mahdollisuuden kostoon. Kommunisti Ali Höhler ampui Wesseliä päähän, ja tämä kuoli sairaalassa muutamaa viikkoa myöhemmin. On väitetty, että Höhlerillä olisi lisäksi ollut henkilökohtaista kaunaa Wesselille naisasioista.
Wesselistä tehtiin kansallissosialistien marttyyri. Hän sai julkiset hautajaiset, joihin osallistui 30 000 ihmistä. Ruskeapaidat lauloivat hautajaisissa hänen muutamaa kuukautta aiemmin kirjoittamansa Horst Wessel Liedin, josta tuli myöhemmin kansallissosialistisen puolueen virallinen laulu ja myöhemmin Saksan toinen kansallislaulu.
Wessel, Horst
KuortaneKuortane, paikallisella murteella Kuurtanes (taivutuksessa käytetään ulkopaikallissijoja: Kuortaneella, murteessa Kuurtanehella) on Suomen kunta, joka sijaitsee Etelä-Pohjanmaan maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Kunnassa asuu 4414 ihmistä ja sen pinta-ala on 484,77 km², josta 22,54 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 9,45 asukasta/km².
Kuortaneen kunnan vaakuna on aaltokoroisesti katkoinen hopeasininen kilpi, jonka yläkentässä kolme nousevaa punaista liekkiä ja alakentässä uiva hopeinen kuha.
Kuortaneen naapurikuntina ovat Lehtimäki, Töysä, Alavus, Nurmo, Lapua ja Alajärvi.
Historiaa
Kuortaneen seudulla on varhaisinta asutusta ollut jo kivikaudella Suomusjärven kulttuurin aikoihin n. 6500–4200 eKr. Asuinpaikat sijaitsivat silloisen Litorinameren rannalla.
Kuortaneella on myöhempää vakituista asutusta ollut ainakin vuodesta 1549 lähtien, jolloin Simo Juhonpoika muutti Kuortaneen Ruonan kylään.
Nimi Kuortane esiintyy ensi kerran manttaaliluettelossa vuodelta 1557.
Tervanpoltto oli Kuortaneella 1700- ja 1800-luvulla merkittävä toimeentulolähde. Kuortaneen seudulta on löydetty kaikkiaan yli 300 tervahautaa. Parhaimmillaan tervaa myytiin 1800-luvulla n. 25 000 tynnyriä vuodessa. Tervanpolton tuoma vauraus ilmenee yhä eri puolilla kuntaa sijaitsevina näyttävinä talonpoikaisrakennuksina.
Kylät
Kuortane koostuu seuraavista kylistä: Kuortaneen kirkonkylä, Salmi, Ruona, Länsiranta, Kaaranka, Mäyry, Leppälä, Heikkilä, Löyä, Ylipää ja Luhtala-Kivenmäki.
Kuuluisia kuortanelaisia
- Alvar Aalto, arkkitehti, akateemikko
- Heikki Klemetti, säveltäjä
- Soile Yli-Mäyry, kuvataiteilija
Kuortaneen nähtävyyksiä
- Kuortaneen urheiluopisto
- Kuortaneen museot
- Kuortaneen kirkko ja kellotapuli
- Hiippakuntakartano Haapaniemi
- Arkkitehti, akateemikko Alvar Aallon syntymäkoti ja muistoreliefi
- Talonpoikaistyylinen rakennuskulttuuri
- Ruonan vanha kivisilta
- Ruonan taistelun muistomerkki
- Tiedon portaat-muistomerkki
- Talvisotaan lähteneiden kuortanelaisten muistomerkki;
- Virtalan saha ja mylly
- Soile Yli-Mäyryn taidehalli
- Kaatialan louhos
- Rasulan louhos eli Ruukin runni
- Sarvikkaan kosket
- Piiskoomänty
- Tervahauta
- Retkeilyreitit
Aiheesta muualla
- [http://www.kuortane.fi Kuortaneen kunnan kotisivu]
- [http://www.kuortane.com Kuortaneen urheiluopiston kotisivu]
- [http://www.kuortane.fi/lukio/ Kuortaneen lukion ja urheilulukion kotisivu]
Luokka:Kuortane
Maalaisliitto
Suomen Keskusta (lyhenne Kesk.) on poliittinen puolue Suomessa. Suomessa vallitsevassa vasemmisto-oikeisto jaottelussa se nähdään keskustalaiseksi. Toisaalta puolue on varsin liberaali, mutta samalla monissa asioissa puoluekartan konservatiivisimpia, erityisesti puolueen veteraanipolitiikkoja koskettavissa ja maatalouteen liittyvissä kysymyksissä.
Se on toisen maailmansodan jälkeen kamppaillut SDP:n kanssa suurimman puolueen asemasta Suomessa. Keskusta on nykyään suurin eduskuntapuolue 55 kansanedustajapaikalla eduskunnan kaiken kaikkiaan 200 paikasta. Vuonna 1906 perustettu puolue on vaihtanut nimeään kahdesti, Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi 1965 ja Suomen Keskustaksi 1988.
Puolue on Liberal Internationalin ja European Liberal Democrat and Reform Partyn jäsen ja liittynyt näiden liberaalisiin manifestoihin. Sen jäsenet Euroopan Parlamentissa ovat Euroopan liberaalien ja demokraattien allianssin jäseniä. Kyseessä on europarlamentin kolmanneksi suurin ryhmä Euroopan parlamentin konservatiiviryhmän ja sosialistien jälkeen.
Moneen länsieurooppalaiseen ja lähinnä kaupunkiliberaaliin puolueeseen verrattuna Keskustan liberaalisuus on maakuntalähtöistä, mikä korostaa yleisen liberalismin ja varsinkin talousliberalismin rinnalla kansallista eheyttä ja omavaraisuutta. Keskustan kaltaisia voimakkaita talonpoikaispuolueita ennen toisen maailmansodan jälkeistä keskushallintoja korostavaa sosialidemokratisoitumista on ollut Bulgariassa maailmansotien välillä.
Liberaalia ja kaupunkilaista ulottuvuutta Keskusta on pyrkinyt kehittämään liittoutumalla Liberalisen kansanpuolueen kanssa yhdeksi puolueeksi, perustamalla kaupunkityötä pohtivia työryhmiä ja lopulta 2003 nimityttämällä kolme ministeriä Uudeltamaalta valtioneuvostoon, mikä on taannut aikaista suuremman mediahuomion. Toisaalta tämä nimitys jätti Keskustan vahvimman tukialueen Pohjanmaan ministereittä.
Taloudellisesti voimakkain liberaalihanke, mitä Keskusta on koskaan esittänyt, oli 1995 eduskuntavaaleissa esitetty työreformi, minkä toinen versio koettiin ay-liikkeessä työehtosopimusjärjestelmän tuhoavana aloitteena.
Tämä osaltaan johti siihen, että keskusta ajautui oppositioon Paavo Lipposen I ja II hallituksen ajaksi, mistä keskusta selvisi suurimmimmaksi puolueeksi ja samalla pääministeripuolueeksi ottamalla voimakkaasti kantaa keväällä 2003 liittoutumattomuuden puolesta Irakin sotaan liittyvistä operaatioista kieltäytyen EU:n peruslinjausten mukaisesti. Puolueen presidenttiehdokas vuoden 2006 vaaleissa on Matti Vanhanen.
Historia
Suomen keskustan syntymävuotena voidaan pitää vuotta 1906, jolloin perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto ja Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto, jotka yhdistyivät Maalaisliitoksi vuonna 1908. Maalaisliiton ideologisena isänä pidetään Santeri Alkiota.
Puolueen kannatus perustui laajaan maatalous- ja maaseutuväestöön, joten Suomen kaupungistuessa nopeasti, maalaisliitto vaihtoi nimensä Keskustapuolueeksi.
Nykyään maanviljelijöiden osuus Keskustan kannattajista on pudonnut huomattavasti ja Keskustan äänestäjät jakautuvat eri puolueista laajimmin eri ammattiryhmiin. Maaseutu-Suomi ja pienet kaupungit ovat silti nykyäänkin vahvinta keskustalaisten kannatusaluetta, vaikkakin puolue on tehnyt tuloaan suuriin etelän kaupunkeihin vaihtelevalla menestyksellä. Suomen keskusta esiintyy Suomen suurimpana kuntapuolueena, koska sillä on eniten kunnanvaltuutettuja kaikkiin muihin puolueisiin verrattuna. Tämä tekee sen varovaiseksi esimerkiksi kuntauudistusta koskevissa kysymyksissä.
Eduskuntapaikat eduskuntavaaleissa (1945-2003)
Maalaisliiton / Keskustapuolueen / Suomen Keskustan saamat paikat eduskuntavaaleissa (1945-2003)
Merkittäviä maalaisliittolaisia ja keskustalaisia poliitikkoja
Presidentit
- Lauri Relander (1925-1931), Suomen historian nuorin Presidentti
- Kyösti Kallio (1937-1940, kuoli sydänkohtaukseen kesken virkakauden)
- Urho Kaleva Kekkonen (1956-1981, joutui eroamaan terveydellisistä syistä)
Pääministerit
- Kyösti Kallio (3)
:I (14.11.1922-18.1.1924), II (16.8.1925-12.12.1926), III (16.8.1929-4.7.1930)
- Juho Sunila (2)
:I (17.12.1927-22.12.1928), II (21.3.1931-14.12.1932)
- Urho Kekkonen (5)
:I (17.3.1950-17.1.1951), II (17.1.1951-20.9.1951), III (20.9.1951-9.7.1953), IV (9.7.1953-17.11.1953), V (20.10.1954-3.3.1956)
- Vieno Johannes Sukselainen (2)
:I (27.5.1957-29.11.1957), II (13.1.1959-14.7.1961)
- Martti Miettunen (3)
:I (14.7.1961-13.4.1962), II (30.11.1975-29.9.1976), III (29.9.1976-15.1977)
- Ahti Karjalainen (2)
:I (13.4.1962-18.12.1962), II (15.7.1970-29.10.1971)
- Johannes Virolainen (1)
:I (12.9.1966-27.5.1966)
- Esko Aho (1)
:I (26.4.1991-13.4.1995)
- Anneli Jäätteenmäki (1)
:I (17.4.2003-24.6.2003)
- Matti Vanhanen (1)
:I (24.5.2003-)
Puheenjohtajat
- Otto Karhi (1906-1909)
- Kyösti Kallio (1909-1917)
- Filip Saalasti (1918)
- Santeri Alkio (1918)
- Petter Vilhelm Heikkinen (1919-1940)
- Viljami Kalliokoski (1941-1945)
- V. J. Sukselainen (1946-1964)
- Johannes Virolainen (1965-1980)
- Paavo Väyrynen (1980-1990)
- Esko Aho (1990-2002)
- Anneli Jäätteenmäki (2002-2003)
- Matti Vanhanen (2003-)
Muita maalaisliittolaisia, keskustapuoluelaisia ja keskustalaisia
- Alexander (Santeri) Alkio kirjailija, kustantaja, päätoimittaja, alkiolaisuuden isä
- Maria Kaisa Aula entinen kansanedustaja, pääministerin neuvonantaja ja nykyinen lapsiasiavaltuutettu
- Kari Hokkanen ideologi, sanomalehti Ilkan päätoimittaja
- Kauko Juhantalo entinen ministeri ja nykyinen kansanedustaja
- Kyösti Kallio monenkertainen pääministeriä ja presidentti
- Ahti Karjalainen ministeri ja Suomen pankin pääjohtaja
- Tanja Karpela kulttuuriministeri
- Mari Kiviniemi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri
- Keijo Korhonen professori, ministeri, alivaltiosihteeri, päätoimittaja
- Eeva Kuuskoski-Vikatmaa ministeri
- Seppo Kääriäinen puolustusministeri
- Timo Laaninen erityisavustaja ja sanomalehtimies
- Eero Lankia entinen järjestöpäällikkö ja nykyinen puoluesihteeri
- Paula Lehtomäki ulkomaankauppa- ja kehitysministeri
- Martti Manninen presidentin entinen neuvonantaja
- Mauri Pekkarinen kauppa- ja teollisuusministeri
- Pekka Perttula entinen puoluesihteeri
- Hannele Pokka entinen oikeusministeri ja Lapin läänin maaherra
- Olli Rehn entinen kansanedustaja ja EU:n komissaari
- Lauri Kristian Relander Viipurin läänin maaherra ja presidentti
- Alpo Rusi ulkoasiainneuvos, presidentti Ahtisaaren neuvonantaja
- Juho Emil Sunila kaksinkertainen pääministeri
- Hannu Takkula eurokansanedustaja
- Paavo Väyrynen monivuotinen ulkoministeri, presidenttiehdokas ja puolueen puheenjohtaja
Keskustalaisia tai keskustahenkisiä järjestöjä ja yrityksiä tai oppilaitoksia
- Alkio-opisto, Korpilahdessa sijaitseva puolueopisto [http://www.alkio.fi/docs/tervetuloa.html]
- Maaseudun sivistysliitto, Keskustaa lähellä oleva kulttuurijärjestö
- Lalli -sanomalehti, porilainen keskustalainen sanomalehti
- Maahenki Oy -kustantamo, Maaseudun sivistysliiton kustantamo
- Suomenmaa -sanomalehti, Suomen keskustan pää-äänenkannattaja
Aiheesta muualla
- http://www.keskusta.fi/
Luokka:suomalaiset puolueet
ja:中央党 (スオミ)
Ilkka (sanomalehti)Maakuntalehti Ilkka on 7 kertaa viikossa ilmestyvä sanomalehti, jonka levikki on 55 375 ja lukijoita sillä on noin 147 000. Lehden julkaisija on Ilkka-Yhtymä Oyj:n tytäryhtiö Sanomalehti Ilkka Oy.
Lehden päätoimitus sijaitsee Seinäjoella ja päätoimittaja on Kari Hokkanen.
Aiheesta muualla
- [http://www.ilkka.fi/ Sanomalehti Ilkan kotisivu]
Luokka:Suomalaiset sanomalehdet
Lohja
Lohja (ruotsinkielinen nimi: Lojo) on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa, Etelä-Suomen läänissä.
Kaupunki on kaksikielinen, enemmistönä 94,3 prosenttia asukkaista puhuu suomea ja 4,3 prosenttia | | |
