:: wikimiki.org ::

Sisu

Sisu

Sisu tarkoittaa kestävyyttä, rohkeutta, taistelutahtoa, periksiantamattomuutta, rautaista tahtoa tehdä joku asia. Sisu on osa suomalaista kansallisidentiteettiä ja sen katsotaan kuuluvan suomalaiseen kansanluonteeseen tärkeänä, suorastaan perustavanlaatuisena osana. Sanonta ”Sisu, sauna ja Sibelius” kohottaa sisun yhdeksi kansallisikoniksi. Suomalaisten poikkeuksellisesta sisukkuudesta ei ole tieteellistä tutkimusta, mutta poikkeuksellisen sisukkaan teon mainetta kantaa esimerkiksi talvisota. Sanaa "sisu" on hankala kääntää vieraille kielille, joten muun muassa ruotsiksi sisu on sisu. Myös englannin kielessä voidaan sanaa käyttää.

Muita merkityksiä

- Leaf Oy:n makeispastilli
- automerkki, katso Oy Sisu Auto Ab
- järjestö, katso Suomen Sisu ry
- Simo Sisu, Ankkalinnan poliisimestari Luokka:Psykologia Luokka:Suomalaiset

Suomalaiset

Tämä artikkeli käsittelee etnistä ryhmää. Sana 'suomalainen' voi tarkoittaa myös Suomen kansalaista yleisesti, Suomeen rekisteröityä tai esimerkiksi Suomesta peräisin olevia elintarvikkeita. Suomalaiset ovat itämerensuomalainen kansa, jonka luontainen asuma-alue sijaitsee pääosin nykyisen Suomen valtion alueella. Etninen suomalaisuus voidaan määritellä suomen kieleen ja Suomen kansallisvaltioon kohdistuvaan samaistumiseen perustuvaksi etniseksi identiteetiksi eli kansallisuudeksi. Suomalaiset katsovat omaavansa oman erityisolemuksen ja muodostavat siten kansan eli etnisen ryhmän. Suomen sisällä suurella osalla ihmisistä on myös erityinen pääasiassa asuinpaikan, murteen ja syntyperän mukaan määräytyvä paikallis- tai kotiseutuidentiteetti sen sijaan, että he kokisivat itsensä vain yleisesti suomalaisiksi. Näistä alueellisista ryhmistä ja murreryhmistä on 1800-luvulta lähtien monesti käytetty romantisoivaa nimitystä "heimo". Suomalaisiksi kutsuttuja tai sellaisiksi itseään kutsuvia ihmisiä asuu myös Suomen ulkopuolella. Merkittäviä ulkosuomalaisryhmiä asuu muun muassa:
- Ruotsin Länsipohjassa ja Tukholman läänissä (ruotsinsuomalaiset)
- Venäjän federaation alueella Inkerissä (inkerinsuomalaiset) ja Karjalassa
- Norjan Ruijassa (kveenit)
- Pohjois-Amerikassa (amerikansuomalaiset)
- Australiassa. Ulkosuomalaiset mukaan lukien suomalaisia sanotaan olevan noin kuusi miljoonaa. Valtaosa näistä puhuu äidinkielenään suomea. Lisäksi Suomessa elää noin 300 000 ruotsia äidinkielenään puhuvaa suomenruotsalaista. Suuri osa ulkosuomalaisista on kuitenkin omaksunut jonkin muun kielen (esimerkiksi ruotsin, englannin tai venäjän), mikä usein on johtanut suomalaisen identiteetin hälvenemiseen ja valtaväestöön sulautumiseen. Suomalaisten lähimpiä sukulaiskansoja ovat itämerensuomalaisen kielisukulaisuuden perusteella karjalaiset, inkerikot, liiviläiset, vatjalaiset, vepsäläiset ja virolaiset. Geneettisesti suomalaiset ovat läheisempää sukua luoteiseurooppalaisille kuin etäisille uralilaisille kielisukulaisilleen, joita ovat esimerkiksi unkarilaiset, samojedit tai Pohjois- ja Itä-Venäjän suomensukuiset kansat. Suomalaisten perimässä on yhteyttä myös virolaisiin, balttilaisiin ja vähäisessä määrin saamelaisiinkin populaatioihin. Eräiden tutkimusten mukaan suomalaisten keskuudessa vaalehiusksisten osuus väestöstä on korkein kaikista maailman maista. [http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/2284783.stm].

Suomalainen kansallistunne ja sen perusteet

samojedit 1800-luvulla merkittävin poliittinen aate oli nationalismi eli kansallisuusaate. Suomessa poliittisen kansallismielisyyden johtohahmo oli J. V. Snellman. Ideologia edellytti kielellisesti, kulttuurisesti ja kansallisesti yhtenäistä ryhmää, joka synnyttää yhtenäisen kansakunnan. Synnytettyyn suomalaiseen identiteettiin yhdistyy usein ajatus suomalaisten erityisestä ja omalaatuisesta mielenlaadusta, kulttuurista ja niihin perustuvasta yhteenkuuluvuudesta. Suomalaista kansallisylpeyttä pönkittää nykyisin käsitys Suomesta kehittyneenä korkean teknologian, hyvän koulutuksen ja vauraan elintason yhteiskuntana. Toisaalta suomalaisten sanotaan kärsivän heikosta kansallisesta itsetunnosta. Tämän syitä lienevät ainakin maan pieni koko ja tunne avuttomuudesta suurempien ja vahvempien naapurien, erityisesti Venäjän, rinnalla. Toiseen maailmansotaan (1939–1945) yhdistetyt sankarilliset ja traagiset muistot vaikuttavat yhä melko voimakkaasti suomalaisten kansallistunteeseen. Suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvä kollektiivisen muistamisen kulttuuri on kiinnittänyt erittäin suuren huomion sota-aikaan. Varsinkin menneinä aikoina menestys urheilu- ja kauneuskilpailuissa lujitti suomalaisten käsitystä itsestään "miehekkäiden miesten" ja "vahvojen, mutta kauniiden naisten" kansana. Myös luterilaisella uskonnolla on ollut suuri merkitys suomalaiselle identiteetille, joskin se on jossain määrin hiipunut. Kansallisromanttisessa ajattelussa suomalaisuuteen on yhdistetty mielikuvia jonkinlaiseksi sankariajaksi mielletystä "kalevalaisesta" muinaisuudesta, josta joidenkin suomalaisen mentaliteetin ja elämäntavan peruspiirteiden on kuviteltu juontuvan.

Suomalaisten historia

kalevala Suomen kielen ja suomalaisten geneettisten esivanhempien alkuperä on hämärän peitossa, eikä siitä olla päästy yksimielisyyteen. On kuitenkin jokseenkin varmaa, että suomen kielen esimuotoja puhuttiin Suomessa ja sen lähialueilla jo esihistoriallisena aikana. Muinaisuudessa eläneitä ihmisiä voidaan kuitenkin nimittää suomalaisiksi vain kielitieteellisessä merkityksessä. "Suomalaisuus" tuskin oli hallitseva osa heidän identiteettiään eivätkä he välttämättä tunteneet koko käsitettä. Ensimmäiset maininnat, joiden uskotaan koskevan suomen tai saamen kielten varhaisten muotojen puhujia, löytyvät antiikin kirjallisuudesta. 100-luvulla Tacitus kertoo Germania-teoksessa pohjoisesta ja alkeellisesta fennit-heimosta: nimi tarkoittaa ilmeisesti Fennoskandian metsästyksen ja kalastuksen varassa elävää väestöä, jonka voinee yhdistää lähinnä saamelaisten esivanhempiin. Vuonna 551 Jordanes mainitsee fennit ja skrerefennit, joiden merkitys on epäselvä. 600-luvulta peräisin oleva anglosaksinen tekstikatkelma Widsith kertoo Caelicin hallitsevan "finnejä". Koska tällaiset hämärät kirjalliset maininnat eivät kerro Suomen tuolloisista oloista oikeastaan yhtään mitään, Suomen esihistoriaa tutkitaan ennen kaikkea arkeologian keinoin. Rautakauden loppuvaiheessa Suomen alueen asukkaat jaetaan karkeasti kolmeen pääryhmään. Lounaissuomalaiset asuivat Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa, hämäläiset Hämeessä ja karjalaiset Laatokan Karjalassa. Väliin jäi Etelä-Savon asutusalue sekä erämaa-alueita, joiden väestö on perinteisesti ja ehkä liiankin kaavamaisesti yhdistetty saamelaisiin. Heitä kutsuttiin kansanperinteessä lappalaisiksi. On mahdollista, että asutusalueiden maantieteellinen ero, joka ristiretkiajalla yhdistyy myös tiettyihin esinekulttuurin eroihin, oli yhteydessä jonkinlaisten "heimoidentiteettien" muodostumiseen. Tästä on kuitenkin vaikea saada varmuutta. Suomalaisten jako (varsinais)suomalaiseen, hämäläiseen ja karjalaiseen kantaheimoon on viime kädessä historiantutkijoiden ja kielitieteilijöiden tekemä luokitus, jonka suhde luokiteltujen ihmisten omiin identiteetteihin on ollut mutkikas. Alun perin sukulaisia tarkoittanut sana "heimo" on saanut nykyisen merkityksensä vasta 1800-luvulla saksan kielen Stamm-sanan käännöksenä. Suomi- ja suomalaisuuskäsitteiden kehitystä voidaan seurata historiallisissa lähteissä keskiajalta lähtien. Suomi-nimen varhaisin tunnettu merkitys oli suunnilleen nykyistä Varsinais-Suomea vastaava alue. Nimi laajeni vähitellen tarkoittamaan maantieteellistä ja kirkkohallinnollista kokonaisuutta, joka vastasi karkeasti nykyisen Suomen aluetta. Suomen alueen poliittinen, taloudellinen ja kirkollinen eliitti saattoi toisinaan olla oppositioasemassa Ruotsiin nähden. Tällöin kyse oli kuitenkin luultavasti eliitin yhteisiin intresseihin perustuvasta regionalismista, ei kansallistunteesta tai suomenkieliseen rahvaaseen samaistumisesta. 1700-luvulta lähtien alettiin yhä useammin tehdä käsitteellinen ero Suomen alueen suomen- ja ruotsinkielisen rahvaan välillä, mutta eron merkitystä ei pidä liioitella. Suomenkielisen kansanosan tapoihin, kieleen ja historiaan kohdistuva tieteellinen mielenkiinto kasvoi, mutta suomalaisuuteen ei vielä yhdistetty samanlaisia kulttuurisia ja poliittisia merkityksiä kuin nykyisin. Suomenkielisen talonpojan identiteetille kotipitäjä, sosiaalinen asema ja uskonto olivat merkittäviä, "suomalaisuus" tuskin niinkään. Suomen kielen puhuminen määritti puhujansa yhteiskunnallisen aseman, mutta kieleen ei suhtauduttu ideologisesti tai tunteikkaasti kuten myöhemmässä nationalismissa. Karjalassa luterilaiset suomalaiset ja ortodoksiset karjalaiset talonpojat nimittivät toisiaan "ruotseiksi" ja "ryssiksi" kielisukulaisuudesta huolimatta. 1700-luvun suomalainen separatismi oli ruotsinkielisen upseeriston ajama hanke, jonka kannatus jäi mitättömäksi. Kaksikielisyys oli melko yleistä ja ruotsin kieli jatkoi yleistymistään 1800-luvun puolelle saakka. Varsinkin sosiaalista nousua kokeneet ihmiset siirtyivät säännönmukaisesti suomesta ruotsiin. Tämä kehitys jatkui vielä Suomen jouduttua Venäjän keisarikunnan alaisuuteen. Nykyistä merkitystään suomalaisuus alkoi saada 1800-luvun keskivaiheilla nationalismin myötä. Alettiin puhua suomalaisesta kansasta ja sen erityispiirteistä, suomalaisten yhteenkuuluvuudesta, suomenkielisen kulttuurin kehittämisestä, suomalaisten kansallisesta historiasta, veljeydestä sukulaiskansojen kanssa ja jopa suomalaisten oman valtion perustamisesta. Yksi osa tätä prosessia oli suomalaisten jakaminen eri "heimoihin" lähinnä kielitieteellisin ja maantieteellisin perustein. Heimoista synnytettiin nopeasti stereotyyppiset mielikuvat, jotka elävät jossain määrin vielä tänäkin päivänä. Suomen valtakulttuuri kuitenkin luotiin länsisuomalaisuuden ja hämäläisyyden pohjalta ja suomen yleiskieli kehitettiin pääasiassa läntisistä murteista. Itäsuomalaisuus saattoi tällöin jäädä jopa syrjittyyn asemaan, vaikka Kalevalan synnyttämä Karjala-innostus eli karelianismi olikin tärkeä osa suomalaisen kansallistunteen kehitystä. Taiteen puolella kansallisromanttista suuntausta edustivat muun muassa Suomen kansalliskirjailijat J. L. Runeberg ja Sakari Topelius, säveltäjä Jean Sibelius ja kuvataiteilija Akseli Gallen-Kallela. Suomalaisuuden vastapainona syntyi suomenruotsalainen identiteetti. Alkuvaiheessaan nationalismi oli liberaalin porvarillisen sivistyneistön ideologiaa, mutta 1900-luvun alkuun tultaessa kansallistunne oli saanut huomattavaa merkitystä myös muiden sosiaaliryhmien keskuudessa. Nationalistisen ideologian mukaisesti suomalaisen kansallistunteen muodostuminen on nähty "kansallisena heräämisenä" tai "itsensä löytämisenä". Toisenlaisen ajatustavan mukaan suomalaisuutta ei ollut olemassa ennen kuin se keksittiin. Kirjallisuutta: Rautakauden lopun kulttuurialueet:
- J.-P. Taavitsainen: Ancient Hill-forts of Finland. Helsinki 1990. Kansallisuuskäsitteet keskiajalla ja uuden ajan alussa:
- Kimmo Katajala: Suurvallan rajalla. Ihmisiä Ruotsin ajan Karjalassa. Helsinki 2005.
- Jukka Korpela: Viipurin linnaläänin synty. Jyväskylä 2004.

Suomalaisten heimot

Ennen yhtenäisen suomalaisen kansakunnan syntyä suomenkielinen väestö oli jakautunut kielellisesti eri murteiden puhujiin. 1800-luvulla näitä murreryhmiä alettiin ulkomaisten esikuvien perusteella kutsua romantisoivasti "heimoiksi", mikä johti erityisten heimoidentiteettien syntyyn. Nykyaikana heimorajat ovat kaventuneet ja heimoidentiteetin merkitys vähentynyt suuresti, joidenkin kohdalla jopa täysin kadonnut. Myös heimojen tyypilliset murteet ovat katoamassa, joskin myös merkkejä murteiden uudesta arvostuksesta on ilmennyt varsinkin 1990-luvulta lähtien. Ominaislaatuisia suomalaisryhmiä on syntynyt myös maan rajojen ulkopuolelle Länsipohjaan, Ruijaan ja Inkerinmaalle. Suomenruotsalaisuuden ja etnisen suomalaisuuden suhdetta ei voi määritellä yksiselitteisesti. Osa suomenruotsalaisista kokee kuuluvansa suomalaiseen kansaan, osa taas korostaa omaa erillisidentiteettiään eikä mielellään nimitä itseään suomalaisiksi. Useimmissa yhteyksissä suomenruotsalaisten ja etnisten suomalaisten välille ei tehdä eroa, koska kielivähemmistö on vanha ja vakiintunut osa suomalaista yhteiskuntaa eikä sen ja valtaväestön välillä ole kovin selkeitä kulttuurieroja. Suomenruotsalaisen väestön juuret juontuvat osittain kielensä vaihtaneeseen suomalaiseen väestöön, osittain ruotsalaisiin ja muunkinmaalaisiin maahanmuuttajiin. Keskeisiä suomenkielisiä ryhmiä:
- Hämäläiset
- Inkerinsuomalaiset
- Karjalaiset
- Kveenit
- Länsipohjalaiset eli meänkieliset
- Pohjalaiset
- Metsäsuomalaiset ja ruotsinsuomalaiset
- Savolaiset Luokka:Etniset ryhmät Luokka:Itämerensuomalaiset kansat

Talvisota

:Tämä on artikkeli Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sodasta. Musiikkiyhtyeestä kertoo artikkeli Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye) Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye) Talvisota oli talvella 30. marraskuuta 1939–13. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty sota. Sodan päätteeksi solmitussa Moskovan rauhansopimuksessa Suomi menetti 10 prosenttia alueistaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa, Viipurin, Neuvostoliitolle. Sota on tunnettu rankoista talviolosuhteista, jotka johtivat Puna-armeijan valtaviin tappioihin ja suomalaisten mottitaktiikasta. Maailman lehdistö seurasi sotaa tarkasti, ja yleinen sympatia oli Suomen puolella. Sana sisu pääsi siten kansainväliseen tuntemukseen.

Talvisodan tausta

1930-luvun lopulla Neuvostoliitto pyrki suojautumaan pelättävissä olevan Saksan hyökkäyksen varalta. Se aikoi laajentaa vaikutustaan Saksan kanssa salaa neuvotellun Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti. Neuvostoliiton diplomaatit kävivät vuoden 1939 ajan Suomen kanssa neuvotteluja esittäen alueluovutuksia ja -vaihtoja sekä Neuvostoliiton sotilastukikohtien sijoittamista Suomen maaperälle. Motiivina oli heidän mukaansa Leningradin turvaaminen etäännyttämällä vieraan valtion rajaa siitä. Neuvostoliitto tarjosi vaihtokauppana laajempia alueita Karjalasta. Saman kaltaisia neuvotteluja se kävi myös Baltian maiden kanssa. Suomen hallitus koki vaatimukset kestämättöminä ja kieltäytyi, vaikka silloin Suomen puolustusneuvoston puheenjohtajana toiminut Mannerheim ja Suomen hallituksen neuvottelijana ollut Paasikivi olisivat suostuneet niihin ainakin osittain.

Sodan alku

Neuvottelujen päätyttyä tuloksettomasti marraskuussa Neuvostoliitto järjesti Mainilan laukaukset, joilla se naamioi hyökkäyssotansa puolustukselliseksi toimenpiteeksi. Neuvostoliitto muodosti myös Otto Wille Kuusisen johtaman Terijoen hallituksen suomalaisista kommunisteista ja katsoi täten käyvänsä sotaa ainoastaan porvarillisia vihollisia vastaan. Täten Neuvostoliitto sai myös lisämotiivin, kun se väitti Terijoen hallituksen pyytäneen apua Neuvostoliitolta viemään loppuun vuoden 1918 sisällissota ja vallankumouksen toteuttaminen Suomessa. Puna-armeijan hyökkäys alkoi 30. marraskuuta 1939. Sen tykistö avasi tulen Karjalan kannaksella kello 6.50. Kaupunkien pommitus alkoi kello 9, yhteensä 16 paikkakuntaa pommitettiin, Helsinkiä kahdesti. Presidentti Kyösti Kallio luki eduskunnan päätöksen sotatilasta kello 13.30. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov piti myöhään illalla radiopuheen, jossa hän kertoi neuvostohallituksen antaneen Puna-armeijalle määräyksen varmistua valtion ulkoisesta turvallisuudesta. Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen tuomittiin ympäri maailman. Muodollisena kansainvälisenä protestina Neuvostoliitto erotettiin 14. joulukuuta 1939 Kansainliitosta, joka päätöslauselmassaan tuomitsi hyökkäyksen ja kehotti jäseniään antamaan apua Suomelle.

Sodan kulku

Suomi oli alkanut varautua puolustukseen jo neuvottelujen aikana ja oli suorittanut täydellisen liikekannallepanon ylimääräisten harjoitusten (YH) nimellä. Neuvostojoukkojen hyökätessä Suomi oli jo organisoinut puolustuksensa. Neuvostoliiton strategiana oli hyökätä Suomeen kolmelta suunnalta. Pääpaino oli hyökkäyksellä Karjalan kannaksen läpi Viipuriin ja siitä Helsinkiin. Toinen tavoite oli katkaista Suomi hyökkäyksellä vyötärön kapeimmasta kohdasta Ouluun. Pohjoisessa hyökättiin Petsamoon tavoitteena edetä Rovaniemelle ja Ruotsin rajalle. Kannaksella Puna-armeija törmäsi välittömästi Suomen tärkeimpään linnoituslinjaan, Mannerheim-linjaan. Suomi sai ensimmäisen merkittävän voittonsa Tolvajärven taistelussa joulukuun alkupuolella. Tämä voitto paransi suomalaisten uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin kauttaaltaan joulukuussa. Tähän vaikuttivat talviolosuhteet, joihin Neuvostoliiton mekanisoitu armeija ei soveltunut, ja kömpelö taktiikka. Suurimman voiton Suomi sai Suomussalmen taistelusta ja sitä seuranneesta Raatteentien taistelusta, joissa kaksi Suomen katkaisua yrittänyttä divisioonaa tuhottiin. Nämä taistelut ovat perinteisiä esimerkkejä mottitaktiikasta. Tappion seurauksena Neuvostoliitto luopui tavoitteistaan vyötärön seudulla. Neuvostoliitto aloitti toisen, Kannakselle keskitetyn offensiivinsa 1. helmikuuta. Tämä ja Suomen kriittiseksi huonontunut pula ampumatarvikkeista johti Mannerheimin linjan murtumiseen. Puna-armeija sai ensimmäisen merkittävän voittonsa 11. helmikuuta, kun se pääsi murtoon Lähteen lohkolla. Suomalaiset epäonnistuivat vastahyökkäyksessä, ja seuraavina päivinä Puna-armeija laajensi murtoaan tukilinjan läpi. 15. helmikuuta Mannerheim antoi Kannaksen armeijalle käskyn perääntyä väliasemaan. Lakkautetut rauhanneuvottelut aloitettiin uudelleen. Neuvostoliittoa rauhan sopimiseen painosti uhka Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan taholta. Todellisuudessa Suomeen lähetettäville Britannian ja Ranskan joukoille oli annettu käsky olla osallistumatta taisteluihin Neuvostoliittoa vastaan, sillä Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska suunnittelivat Suomen auttamisen varjolla itse asiassa Norjan satamien valloittamista, aluevesien miinoittamista ja Narvik–Kiiruna–Luulaja-rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Tätä kuitenkaan Neuvostoliitto ei tiennyt, joten heidän osallistumisensa talvisotaan Suomen puolella nähtiin uhkana. Myös Puna-armeijan massiiviset tappiot tekivät sodasta kalliin, ja lähestyvä kelirikkoaika tiesi, ettei Suomen valtaaminen missään tapauksessa olisi ollut nopea tavoite.

Rauha

Yhdistyneen kuningaskunnan Suomalaiset pitivät maaliskuussa puolustusasemista kiinni epätoivoisesti, jotta neuvottelijoilla olisi toivoa saada edullinen rauha. Puna-armeija oli edennyt lähes Viipuriin ja Puolustusvoimat oli murtumisen partaalla, kun Moskovan rauha allekirjoitettiin. Se astui voimaan 13. maaliskuuta 1940. Moskovan rauhan ehdot olivat Suomelle kalliit. Se menetti suuren osan Karjalasta, teollisuudesta ja Viipurin, maan toiseksi suurimman kaupungin.

Osapuolten heikkoudet ja vahvuudet

Suomen armeijalla oli puolellaan kokemus, maaston tuntemus, sekä taito liikkua, majoittua ja taistella kylmässä ja lumisessa maastossa. Erityisen merkittäviä edellä mainitut taidot olivat Laatokan pohjoispuolella, noin 1000 kilometriä pitkällä erämaa-alueella, jossa oli vain muutamia teitä ja vähän asutusta. Sukset, ahkio, teltta ja kamina olivat talvisodan salaisia aseita Suomen puolella. Näitä varusteita ja niihin liittyvää taktiikkaa oli kehitelty 1920- ja 1930-lukujen aikana. Välineiden ja taitojen vaikutusta tehostettiin polttamalla rajaseudun kylät ja erilliset rakennukset, jolloin vihollinen ei voinut niissä majoittua. Puna-armeijalla oli puolellaan ylivoimainen kalusto- sekä miesylivoima. Toisaalta Puna-armeijan taktiikka oli peräisin Neuvostoliiton keskeisiltä alueilta, eli arolta, jossa se luotti avoimeen hyökkäykseen vihollista vasten. Lisäksi upseerit olivat liian sidottuja ohjesääntöihin sodankäynnistä. Merkittävä talvisodan kulkuun vaikuttava tekijä olivat Stalinin puhdistukset vuonna 1938, joissa noin 30 000 Neuvostoliiton uuteen mekanisoituun sodankäyntiin koulutettua upseeria tapettiin. Mekanisoitua sodankäyntiä oli kehitetty salaisesti Neuvostoliitossa yhdessä Saksan kanssa 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. Talvisodassa ei nähty 1930-luvun neuvostoliittolaisten uutta sodankäyntiä, vaan kokemattomien upseerien vaativissa ja oudoissa oloissa suorittamia tehtäviä. Suomalaiset käyttivät omia taktiikoitaan ja vihollisen virheitä tehokkaasti hyödykseen tekemällä motteja hyökkääjän kolonnista. Talvisodan katastrofi johti Puna-armeijan johdossa selvityksiin ja teloituksiin. Merkittävä suomalaisten vahvuus oli myös radiotiedustelu, eli vihollisen radioliikenteen sieppaus, paikantaminen ja salakirjoitettujen sanomien avaus. Radiotiedustelun avulla suomalaiset pystyivät muun muassa keskittämään moteissa kaiken voiman tiedossa olevia ulosmurtautumisia vastaan ja jättämään muut alueet motin ympärillä lähes miehityksettä. Suomalaisten suurin ongelma talvisodassa oli panssarintorjunta-välineiden puute. Telamiinat olivat tehokkaita, mutta niiden suojaksi ei ollut aina jalkaväkimiinoja riittävästi tai ne puuttuivat kokonaan. Panssarintorjuntatykkejä oli vain kolmannes rauhanaikana suunnitellusta määrästä. Panssarintorjuntakiväärin hankintaa oli suunniteltu, mutta se ei toteutunut ennen sodan alkua. Tilapäiset panssarintorjuntavälineet kuten polttopullot ja kasapanokset eivät olleet aina käytettävissä suojattomasta maastosta johtuen. Panssarintorjunnan heikkoudet johtivat helposti jalkaväen moraalin alentumiseen ja suoranaista pakokauhua esiintyi joskus.

Osapuolten tappiot

Suomalaisten tappiot olivat 22 800 kaatunutta. Neuvostoliitto ilmoitti sodan jälkeen tappioikseen 49 000 kaatunutta, mutta nykyään tiedetään varmuudella tämän luvun olevan liian pieni. Everstiluutnantti G.F. Krivoshejevin 1990-luvulla johtama tutkimusryhmä tutki kaikki neuvostoarkistoissa olleet tiedot Neuvostoliiton sodissa kärsimistään tappioista (tutkimus on julkaistu englanniksi nimellä Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century). Ryhmä toteaa, että tarkkoja tappioita ei voida varmuudella sanoa tietojen ristiriitaisuuksien takia, mutta antaa kuitenkin kaksi eri lukua kaatuneista:
- Yksiköiden tappioilmoitukset sisältävät 95 348 kaatunutta, kadonnutta ja haavoihinsa kuollutta.
- Vuosina 1949–1951 kerätty Puna-armeijan tappioluettelo sisältää 126 875 nimeä. Ryhmän mukaan jälkimmäinen on todennäköisesti lähempänä oikeata. Haavoittuneiden punasotilaiden luvuksi ryhmä ilmoittaa 265 000 miestä. Venäläisessä ja neuvostoliittolaisessa kirjallisuudessa on esitetty suurempiakin lukuja, kuten 200 000–300 000 kaatunutta, huippuna Nikita Hruštševin mainitsemat miljoonan miehen tappiot. Nämä luvut eivät kuitenkaan perustu arkistolähteisiin. Sodan seurauksena Suomi menetti Sallan, Karjalan, Suomenlahden ulkosaaret ja Kalastajasaarennon länsiosan. Kaiken kaikkiaan luovutetut alueet olivat 12 prosenttia Suomen pinta-alasta. Suomi joutui myös vuokraamaan Neuvostoliitolle Hangon sotilastukikohdaksi. Kotinsa menetti noin 430 000 suomalaista, joka oli noin 12 prosenttia koko väestöstä. Kotinsa menettäneille pyrittiin löytämään uudet asuinpaikat muualta Suomesta säätämällä pika-asutuslaki. Sodan jälkeen perustettu Karjalan Liitto pyrki puolustamaan karjalaisevakkojen etuja. Lyhyen rauhan jälkeen seurasi jatkosota Neuvostoliittoa vastaan. Sen sodanjulistus annettiin 25. kesäkuuta 1941.

Ruotsin ja Viron roolit talvisodassa

Pohjoismaat, eritoten Ruotsi, tukivat hieman Suomea sodassa. Ruotsista saapui vapaaehtoisena sotaan yli 8 000 henkilöä. Virallinen Ruotsi ei kuitenkaan tukenut Suomea millään tavoin ja kielsi liittoutuneiden ja monien muidenkin maiden pyynnöt joukkojen kuljetuksesta Suomen avuksi. Ruotsi oli ennen sotaa sitoutunut muun muassa hoitamaan Ahvenanmaan puolustuksen sotatilanteessa. Sodan syttyessä Suomen pyynnöt asiasta kaikuivat kuitenkin kuuroille korville. Suomen oli puolustettava itse Ahvenanmaata. Ruotsin tyly asenne naapurimaataan kohtaan aiheutti närää kautta Euroopan ja ulkomaiset lehtimiehet kirjoittelivatkin aiheesta tyyliin "ruotsalaiset saattavat joutua katumaan päätöstään". Suomi pystyi kuitenkin pitämään itsenäisyytensä ja Ruotsin rajaa ei näin päästy uhkaamaan idästä. Viron osa sodassa oli monitahoinen. Valtio oli itsenäinen, mutta allekirjoittanut syyskuussa 1939 avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Neuvostolaivaston sota-aluksia oli Tallinnassa ja Paldiskissa oli lentotukikohta, josta erityisesti pommitettiin Turkua. Suomen poliittinen johto kutsui Viroa "vihollisensa liittolaiseksi" ja Suomessa esiintyi Viron-vastaisuutta. Maiden diplomaatit kävivät pisteliästä sananvaihtoa liittyen Viron rooliin. Virallisesti Viro ilmoitti olevansa sodassa puolueeton ja että neuvostolaivasto on Tallinnassa vain laivastovierailulla. Henkilökohtaisesti Viron johto antoi kuitenkin luvan Tallinnan ulkopuolella olevien Puna-armeijan tukikohtien pommittamiseen. Suomen ilmavoimat pommittivatkin, mutta tavoitteenaan lähinnä näyttää Puna-armeijalle, etteivät ne ole koskemattomia. Ilmavoimilla oli suunnitelma Paldiskin lentotukikohdan tuhoamiseksi, mutta sitä lykättiin sodan loppuun asti Karjalankannaksen toisen offensiivin alettua, kun pommikoneita tarvittiin jalkaväen tukemiseksi. Suomalaiset myös miinoittivat Viron laivaväyliä. Miinat upottivat saksalaisen kauppalaiva Dietrich Hasseldickin (900 tonnia). Vaikka poliittisesti Suomi ja Viro olivat etäisiä, sotilaallisesti mailla oli salaista ja Suomelle arvokasta yhteistyötä. Virolaiset radiotiedustelijat mursivat Puna-armeijan koodattua radioliikennettä ja saivat divisioonatason tietoa sen operaatioista. Tiedustelutieto lähetettiin Suomeen Suomenlahden merikaapeleita pitkin.

Talvisodan merkityksestä

Talvisota saattoi vaikuttaa toiseen maailmansotaan merkittävästi, koska Saksa arvioi Neuvostoliiton "savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi" ja päätti lopulta hyökätä Neuvostoliittoon kesällä 1941. Toisaalta venäläiset ottivat opikseen jäykän taktiikan ja jäykkien komentosuhteiden aiheuttamista tappioista sekä jalkaväen koulutuksen puutteista, joka heijastui toisen maailmansodan loppuhetkiin. Myös Suomi-konepistoolein varustettujen iskujoukkojen menestys Raatteentiellä johti konepistoolin sekä tietenkin suksien merkityksen uudelleenarviointiin Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton virallinen kanta oli 1980-luvulle asti, että talvisota oli vain pieni rajaselkkaus. Sittemmin Venäjällä on ilmestynyt kirjallisuutta ja TV-dokumenttejä, joissa sodan laajuus ja dramaattisuus on esitelty.

Kirjallisuutta

- Erkki Käkelä: Marskin panssarintuhoojat. ISBN 951-0-24638-7
- kertoo suomalaisen panssarintorjunnan teoriasta ja käytännöstä vuosina 1917–1945
- Erkki Palolampi: Kollaa Kestää ISBN 951-0-16034-2
- Kertoo Kollaanjoen taisteluissa. Liitteenä sotahistoriallinen katsaus Kollaan rintama — talvisodan pienoiskuva, kirjoittanut K. J. Mikola.
- useita kirjoittajia: Talvisodan pikkujättiläinen. ISBN 951-0-23536-9. Toimitus: Jari Leskinen ja Antti Juutilainen
- kertoo erään näkemyksen talvisodasta

Katso myös:

- Media ja sodankäynti Suomessa
- Jatkosota
- Talvisodan henki
- Suomen Ilmavoimat, joka kuvaa talvisodan ilmasodan ja lentokaluston
- [http://www.iremember.ru/infantry/krutskikh/krutskikh.htm Neuvostoliittolaisen Talvisodan veteraanin haastattelu] Luokka:Suomi 1939-1945 Luokka:Toinen maailmansota ko:겨울 전쟁 ja:冬戦争

Leaf Oy

Leaf on suomalainen makeisalan yritys, joka on tunnettu muun muassa Tupla-suklaapatukoista, Mynthon- ja Sisu-pastilleista, sekä maailman ensimmäisestä ksylitolia sisältävästä purukumista, Xylitoli-Jenkistä. Leaf onkin erityisen tunnettu ksylitolituotteistaan. Vuonna 2000 Leafille perustettiin tytäryhtiö Karkkikatu, joka on keskittynyt irtokarkkien myyntiin päivittäistavarakaupoissa.

Aiheesta muualla

- [http://www.leaf.fi Leaf.fi] Luokka:Yhtiöt

Oy Sisu Auto Ab

Sisu Auto Oy on suomalainen autotehdas.

Historia

Sisu Auto Oy on perustettu 1.4.1931. Sen perusti Tor Nessling (1901-1971). Vuonna 1932 valmistuivat ensimmäisen Sisu-kuorma-autot, joiden nimi oli tulosta nimikilvasta, jossa Sisua ehdotti hämeenlinnalainen Veikko Arohonka. Tuotannossa oli heti alkuunsa kolme mallia, joiden kokonaispaino 4800 kg ja kantavuus 2300 kg. 1934 yhtiö alkoi käyttää suomalaisia Olympia-moottoreita ja alkoi valmistaa raitiovaunuja. 1938 yhtiö sai panssariauton prototyypin valmiiksi. Kuorma-autojen kysyntä vilkastui nousukauden ja sotaan valmistautumisen ansiosta. Autoja myytiin Viroon ja Latviaan. 1939 Sisun Helsingin tehtaan valmistuskapasiteetti oli 300 autoa vuodessa. 1943 Sisu perusti tehtaan Vanajan pitäjään Hämeenlinnan luo. Perustettiin Yhteis-Sisu Oy valmistamaan puolustusvoimille autoja. 1944 Sisun tehdas siirty Karjaalle, josta oli hankittu tontti jo vuosia aiemmin. Vuonna 1946 Sisu solmi tuontisopimuksen Rolls-Royce-henkilöautoista. 1948 valmistui ensimmäinen Sisu Vanaja, joita tehtiin 7000 kappaletta vuoteen 1971 asti. Sisu toimitti sotakorvauksena 2000 kappaletta Sisu AMC-sivuventtiilimoottoria Neuvostoliittoon. 1951 tulivat myyntiin Jyry-, Kontio- ja Nalle-kuorma-autot, Ilves-linja-auton alustat ja sotilaskäyttöön Kärppä-Sisu. 1955 Sisu toi englantilaisia Leyland-kuorma-autoja. Vuonna 1962 valmistus suurin Suomessa valmistettu Sisu, K-50, jonka kokonaispaino oli 52200 kg. Vuonna 1963 markkinoille tuli Sisu KB-117-kuorma-auto, jossa oli ensimmäisenä eurooppalaisena sarjatuotettuna autona kippiohjaamo. Vuonna 1964 valmistui ensimmäinen Sisun nelivetoinen maastoajoneuvo, Sisu KB-45. Vuonna 1969 alkoi terminaalitraktoreiden valmistus. Vuonna 1970 Sisu M-Sarja esiteltiin. 1975 Sisusta tuli valtionyhtiö. Vuonna 1976 tehtiin kolmikantasopimus Leyland-Saab/Scania-Sisu, jolloin omistussuhteet muuttuivat, jolloin ulkomaisomistus nousi 20%. Vuonna 1981 Suomen Autoteollisuus Oy Sisu-Auto Ab:ksi. Vuonna 1982 tuotiin Sisu S-sarja markkinoille. 1985 Oy Sisu Auto Ab siirtyi taas täysin valtion omistamaksi yhtiöksi. Sisu luopui kaikesta linja-autotuotannosta. Valmetin kuljetusväline - ja traktoriliiketoiminnot yhdistettiin 1.5.1994 Sisuun. Vuonna 1996 Sisu E-mallisto tuli tuotantoon. Sisu solmi 1997 Renaultin kanssa aiesopimuksen ja Sisu Defence Oy siirtyi valtionyhtiöksi. Sisu myytiin Partekille, joka siirty Kone Oyj:lle 2002, joska Kone Oyj myi 2004 Sisu Auton Suomen Autoteollisuus Oy:lle.

Lähde

[http://www.sisuauto.com/historia.html www.sisuauto.com] Sisu

Simo Sisu

Simo Sisu (englanniksi Chief O'Hara) on Ankkalinnan poliisimestari Disneyn eläinmaailmaan sijoittuvissa sarjakuvissa. Poliisimestari Sisu on kokenut ja rehellinen lainvalvoja, joka usein turvautuu nokkelamman Mikki Hiiren apuun ratkoessaan visaisimpia rikospulmia. Poliisilaitoksen työtovereista sarjoissa esiintyvät useimmin etsivä Kaasi ja vaativa esimies, useimmin nimeämätön poliisipäällikkö. Hahmon ovat luoneet 1930-luvulla piirtäjä Floyd Gottfredson ja käsikirjoittaja Merrill de Maris. Sisu, Simo

Luokka:Suomalaiset

Luokka:Kansat Suomalaisia käsitteleviä artikkeleita Suomesta ja muualta.

Sam B. Hall, Jr.

Sam Blakeley Hall Jr. (January 11, 1924 – April 10, 1994), American politician, was a Congressman representing Texas District 1 from 1976 to 1985 and then a federal judge of the U.S. District Court of the Eastern District of Texas from 1985 until his death in 1994. Hall was born and raised in Marshall, Texas, where he attended the College of Marshall where he met his future wife Mary Madeline Segal. After graduating from the College of Marshall with an Associate Arts degree, he attended the University of Texas before enlisting in the United States Air Force to serve during World War II. On returning to Marshall after WWII he married Mary Madeleine Segal and graduated with a bachelor degree from Baylor University in 1946 and law degree in 1948. After being admitted to the bar he returned to Marshall to practice law. Hall was unsuccessful in an attempt to receive the Democratic Party nomination for the Texas District 1 House of Representatives seat in 1962, but won a special election for the seat after the death of incumbent Wright Patman in 1976. He was reelected five times and served on the Judiciary Committee and Veterans' Affairs Committees. In 1985, President Reagan nominated him as a federal judge for the Eastern District of Texas. He was quickly confirmed and subsequently resigned from Congress to be sworn in as judge. He continued to serve until his death in 1994. The Federal Courthouse in Marshall, Texas has been renamed in his honor. |- style="text-align: center;" | width="30%" |Preceded by:
Wright Patman | width="40%" style="text-align: center;" |U.S. Representative from the 1st District of Texas
1976—1985 | width="30%" |Succeeded by:
Jim Chapman Hall, Sam B. Hall, Sam B. Hall, Sam B. Hall, Sam B. Hall, Sam B. Hall, Sam B. Hall, Sam B.

Opony �mieszne filmy Granada accommodation doda darmowe statystyki

:: RELATED NEWS ::

Jean-Pierre de Vincenzi
Jean-Pierre De Vincenzi, né le 27 mars 1957 à Marmande, est un entraîneur de basket-ball français Il effectue toute sa carrière au sein de la famille fédérale, tout d'abord en tant que conseiller technique régional du Limousin. Puis il prend en charge des équipes de jeunes au sein de la direction technique nationale française. Il est ainsi l'entraîneur de l'é

Robert Busnel
Robert Busnel, né le 14 septembre 1914 à Toulon, décédé le 15 mars 1991, était un joueur et entraîneur de basket-ball français.

Club

Joueur
- Mulhouse
- Foyer Alsacien
- F.C Grenoble
- Sainte Marie de la Guillotiere de Lyon
- Ra

André Buffière
André Buffière, Pierre André Buffière, né le 12 octobre 1922 à Vion, est un joueur et entraîneur de basket-ball français. Considéré en France comme Monsieur Basket. Après avoir commencé le basket à Oullins, il doit, afin d'échapper au STO travailler à l'arsenal d'Irigny. Il arrive à construire une sélection

Anfalsh

Anfalsh : le crew

Collectif de Rap "français" du 93 regroupant B. James, Casey, Navea, Prodige et Sheryo Le rap est en français dans le language mais le crew Anfalsh définit avant tout sa musique comme du rap de fils d'immigrés.

Anfalsh Productions :

Sheryo La nécessité de créer Anfalsh Productions s'est fait ressentir lorsque Sheryo s'est séparé de sa maison de di

William Henry Brewer
William Henry Brewer est un chimiste, un géologue et un botaniste américain, né le 14 septembre 1828 à Poughkeepsie dans l’État de New York et mort

Maurice Donnay
Charles Maurice Donnay est un auteur dramatique français né à Paris le 12 octobre 1859 et mort le 31 mars 1945.

Biographie

Fils d’un ingénieur au chemin de fer du Nord, il entreprit de suivre la voie paternelle et entra à l’École Centrale des Arts et Manufactures en 1882. Il

Erasmus Darwin
Erasmus Darwin, grand-père de Charles Darwin fut l'auteur de Zoonomie, un ouvrage qui influença particulièrement son petit-fils. Il fut également inventeur en divers domaines. Il laissa cepedant d'autres s'attribuer certaines de ses inventions, craignant pour sa réputation en tant que médecin :
- un moulin à vent horizontal pour Josiah Wedgwood (l'autre grand-père de Charles Darwin).