:: wikimiki.org ::

Sodankäynti Valtioiden Aikana

Sodankäynti valtioiden aikana

=Sodankäynnin kolmas, historiallinen vaihe= Sen perusta oli kansainvälinen järjestelmä ja selittävä asia kansainvälinen laki. Sodankäynnin koko on ollut heimojen joukko, valtio. Siirtyminen historialliseen sodankäyntiin tapahtui kirjoitustaidon syntymisen kautta. Käytännössä tämä merkitsi valtion syntymistä. Ei siis ole olemassa valtiota ilman kirjoitustaitoa. Ajankohta oli noin 4000 e.Kr. Tieto irtautui ihmisen muistista (vrt. Kalevala ja runonlaulajat). Tallennus oli vielä hyvin kallista. Aikakauden pohjana oli myös maanviljely, eli paikallaan olo. Tällä oli oleellinen merkitys tiedon kerääntymiselle sekä ylijäämän kautta erikoistumiselle. Maanviljely, valtio ja kirjoitustaito mahdollistivat laajentuvan erikoistumisen, mm. sotilaiden, pappien ja hallinnon elättämisen. Maanviljely oli radikaali muutos. Se keskitti edelleen ihmisiä, teki asumisesta pitkälti kiinteää ja loi merkittävää omaisuutta ja kasvavia kontaktimääriä ihmisten ja yhteisöjen välille (kylät, kaupungit, valtio). Ihmisten keskittyminen ja yhteisön koon kasvu mahdollisti erikoistumisen kehittymisen, joka taas lisäsi kyseisen systeemin, valtion tehokkuutta oleellisesti. Sodankäynnistä tuli valtioiden muodostumisen jälkeen universaalia, se esiintyy lähes kaikissa valtioissa ja erittäin merkittävässä roolissa. Kuitenkin: Sotaisat valtiot ovat olleet yleensä lyhytaikaisempia kuin "rauhallisemmat". Sodan ylivalta ei siis johda yhteiskunnan kannalta pitkällä tähtäimellä edulliseen lopputulokseen. Sodankäynti on osa yhteiskuntaa sen ympäristössä, ei yhteiskunta. Samaan tulokseen on talouden kautta päätynyt Paul Kennedy. Vaikka Wright esitää sodankäynnin valtiota luovana, niin ilmeisesti myös muut tekijät, esim. kauppa ovat luoneet valtiota. Historiallinenkin sodankäynti on ollut monimutkainen sopeutuma, jonka vaikuttavia tekijöitä ovat olleet yhteiskunnan sosiaalinen, väestöllinen, uskonollinen, poliittinen, sotilaallinen ja taloudellinen rakenne sekä ympäristö (luonnonvarat, ilmasto, luonnon esteet) ja suhteet kilpaileviin yhteiskuntiin. Historiallisessa sodankäynnissä sota saavutti kasvavassa määrin hajottavan vaikutuksen. Kun aiemmin "pieni" sotiminen oli integroinut yhteisöjä, historiallisen sodankäynnin kasvava vaikutus alkoi hajoittaa yhteiskuntia. Tasapaino ja kohtuus ovat hyväksi sodankäynnissäkin?

Sodankäynti

] Carl von Clausewitzin määritelmän mukaan sodankäynti on kahden itsenäisen tahdon välistä organisoitua, vihamielistä vaikuttamista, jossa keskeinen ja perinteinen keino on fyysinen väkivalta. Sen tavoitteena on vastapuolen tai vastapuolien taivuttaminen omaan tahtoon. Sodankäynti ei ole itsenäinen ilmiö, vaan politiikan väline. Se on suurten etupyyteiden välinen konflikti, joka ratkaistaan verisesti, ja vain siinä suhteessa se eroaa muista konflikteista. Sota on fyysinen ja konkreettinen tapahtuma, jossa sodankäynnin periaatteita ja taitoja sovelletaan käytäntöön. Perinteisesti sota nähdään kahden valtion välisenä aseellisena kamppailuna. Sota ei ole pelkkää tappamista ja tuhoamista. Vastapuolen taivuttamisen omaan tahtoon voi tehdä monella tavalla: fyysisellä sodalla, diplomatialla, tiedolla, tahdolla, rahalla, taloudella, politiikalla, asetelmilla, psykologisilla tai tieto-operaatioilla, sekä edellisten erilaisilla yhdistelmillä. Tässä läntinen käsitys, jota Clausewitz edustaa, ja itäinen käsitys, jota esimerkiksi Sun Tzu edustaa, sodasta eroavat selvästi toisistaan. Sun Tzun mukaan sodankäynnin huippu on vastustajan voittaminen ilman taistelua. Clausewitzille vastustajan asevoimien lyöminen, ratkaisutaistelu, on sodankäynnin toiminnallista ydintä. Voi olla kyseenalaista, onko sodankäynti, jossa ei tapahdu kuolemista, sotaa. Tällaisesta vaikuttamista voidaan käyttää termiä vihamielinen vaikuttaminen. Se on nousemassa tärkeäksi kokonaisturvallisuuden käsitteeksi. Se sisältää muun muassa vihamieliset psykologiset operaatiot, kräkkereiden ja krasherien vihamieliset operaatiot tietoverkoissa sekä vihamielisen vaikuttamisen talouden, median ja tekniikan kautta.

Erilaisia käsityksiä sodankäynnistä

Sodankäynti on moninainen ilmiö, ei siis yksikertainen asia. Perinteisesti länsimaissa sodankäynti on Karl von Clausewitzin mukaisesti politiikan jatke, politiikkaa toisin keinoin. Sota on nähty myös esim. vitsauksena, virheenä, rikoksena, seikkailuna, mittavälineenä, liiketoimena, menneisyyden jäänteenä, välineenä, kulttuurin ytimenä, kulttuurin välisenä yhteentörmäyksenä, informaatioprosessina, sukupuoliroolin ilmentymänä, oikeudellisena tilana tai olemassaolon ehtona, johon on valmistauduttava. Sodankäynti voi siis olla:
- Menneisyyden vitsaus, josta on päästävä eroon.
- Virhe, joka aiheutuu ihmisestä, tekniikasta tai muusta toiminnasta (pelko ydinsodasta virheestä johtuen, ensimmäisen maailmansodan alku “liikekannallepanovyörynä”)
- Laajennettu kaksintaistelu, jossa vastustaja on keskeinen elementti (Karl von Clausewitz)
- Valtion, kansan ja armeijan kolmiyhteys vuosina 1648 - 2001 (Martin van Creveld); ainoa laillinen tapa käydä sotia oli kyseisenä aikana siis valtioiden välinen sota
- Kaikkien keinojen käyttämistä vastustajan lyömiseen; siis alati muuttuva asia esim. tekniikasta johtuen. Tämä on Clausewitzin tulkintaa ja oleellinen esim. informaatiosodankäynnin merkityksen ymmärtämiseen
- Oman voiman mittaamista; mittausväline; sodan jälkeen tiedämme, kuka oli voimakkain
- Pelien peliä, siis "huumaavaa" valtaa; voittamisen tavoittelua, häviämisen välttämistä
- Sukupuolten roolikäyttäytymistä; vain miesten toimintaa, joka oikeuttaa miesten olemassaoloa
- Elämän ja kuoleman kysymys; vakava asia (John Boyd, Sun Tzu, Karl von Clausewitz)
- Kulttuurien yhteentörmäys (Samuel Huntington)
- Kameleontti; alati muuttuva, evolutionäärinen asia (Karl von Clausewitz, Quincy Wright)
- Väline politiikalle (Karl von Clausewitz)
- Väline muulle asialle kuin politiikalle (esim. uskonnolle (atsteekit))(John Keegan)
- Päämäärä, kulttuurin ydin, esim. samurait Japanissa (John Keegan)
- Suurta bisnestä: ryöstöretki, kaupankäynnin jatke tai sotateollinen kompleksi
- Poikkeuslainsäädännön voimaan tulon edellytys (oikeustiede)
- Informaatioprosessi, sanoman siirtoa alkeellisin välinein (Matti Bergström)
- Evoluution keino; suuria organisaatioita karsiva ja siis "kehitystä" ylläpitävä keino, muuttuva asia (Quincy Wright)
- Keino, jota ihmiskunta on aina osannut rajoittaa (toisin kuin Clausewitz esittää ideaalisesta sodankäynnistä) (John Keegan)
- Moninainen ilmiö (John Keegan, myös Clausewitz (kameleontti) ja Wright (evolutionäärinen)). Edellä olevat moninaiset näkemykset sodankäyntiin varoittavat yksinkertaisista ja yksipuolisista tulkinnoista. Erityisen vaarallisia niistä tulee muutosaikakaudella, jossa tällä hetkellä elämme, todennäköisesti vielä pitkään.

Sodankäynnin määritelmän laajentaminen

Sodankäynti on valtion tai muiden organisoitujen ryhmien asevoimien käyttöä vastustajan tahtoa vastaan. Asevoimat ovat sodankäyntiin erikoistunut väline. Sodankäynnissä käytetään aseita tai välineitä, ja näistä yhä enemmän välineitä. Esimerkiksi syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa sodankäynnin välineenä käytettiin neljää matkustajakonetta. Sodankäynnin tavoite on vastustajan tahtoon vaikuttaminen, eikä tappaminen ja tuhoaminen, jotka ovat vain sodankäynnin perinteisiä välineitä. Sodankäynnillä on aktiivinen vastustaja, joka on sen kohde. Vaatimus organisoidusta toiminnasta tarkoittaa, että yksittäinen ihminen ei voi käydä sotaa, vaan tällöin kyse on rikoksesta. Jos hän koordinoi toimintaa toisen tai useamman ihmisen kanssa, kyse on sodasta. Esimerkkinä salaliitot, joita valtio pyrkii voimakkaasti kriminalisoimaan. Laajin määritelmä on: toisistaan eroavien, mutta samankaltaisten kokonaisuuksien väkivaltainen kohtaaminen. Tietoyhteiskunnan aikakaudella väkivalta voi olla muutakin kuin fyysistä väkivaltaa. Sodankäynnin suppeampia käsitteitä ovat moderni sodankäynti, joka syntyi vasta ruutiaseiden keksimisen yhteydessä, organisoitu väkivallan käyttö, joka on satojatuhansia vuosia vanha ilmiö, tietty lain määrittämä oikeudellinen tila, joka vaatii sotatilan julistuksen, ja sosiaalisten ryhmien välinen väkivalta.

Sodankäynnin peruskysymykset ja tulevaisuus

Sodankäynnin peruskysymykset ovat miksi, miten, kuka (eli ketkä), missä ja milloin:
- Miksi soditaan, mihin sodilla pyritään, mikä on tavoite?
- Millä välineillä, miten soditaan? Sodankäynnin doktriini, teknologia ja organisaatio.
- Ketkä sotivat? Ketkä saavat sotia? Kenen sotiminen on laillista?
- Missä sotiminen tapahtuu? Fyysisesti, virtuaalisesti? Maassa, ilmassa, kyberavaruudessa?
- Milloin soditaan? Näissä kysymyksissä tapahtuneet muutokset ovat oleellisia muutoksia sodankäynnissä. Tämän tarkastelun pohjana on sodankäynnin historian päävaiheet.

Miksi soditaan?

Sotahistorioitsija Martin van Creveld ja sotateoreetikko, eversti John Boyd näkevät sodan hyvin primitiivisenä tapahtumana, jossa vaistot, voittaminen, häviäminen ja eloonjääminen vallitsevat. Sodankäynti politiikan jatkeena on länsimainen perussyy sodankäyntiin, toinen on edellä mainittuihin vaistoihin liittyvä. Sotaan johtavat poliittiset konfliktit taas juontavat juurensa valtioiden ristiriitaisista intresseistä. Perinteisesti suosituissa kansainvälisen politiikan teorioissa (realismi ja marxismi) valtiot on kuvattu materialistista etuaan maksimoimaan pyrkivinä toimijoina. Globaalissa kapitalismissa sodankäynnin syytä edustaa sotateollinen kompleksi, rahan tekeminen. Sota on myös keino valita suurista organisaatioista parhaat. Tätä näkemystä esittävät muun muassa Sun Tzu, Carl Von Clausewitz ja John Boyd. Globaali media vaikuttaa yhä enemmän siihen mistä tulee kriisi ja mihin kriiseihin puututaan. Sodan kestäessä globaalin median vaikutus kasvaa. Sodan suhde demokratiaan on ollut yksi keskustelun aihe. Mikäli kansalaiset eivät halua sotaa, silloin demokratian pitäisi vaikuttaa sotia vähentävästi. Yhden tunnetun teesin mukaan demokraattiset valtiot eivät sodi keskenään.

Miten soditaan?

Sotaa käydään kaikilla mahdollisilla ja käyttökelpoisilla välineillä. Aiemmin pääosin massalla, keskittyen joukkoihin ja tulivoimaan, nyt yhä enemmän täsmällä, keskittyen johtamiseen ja tietoon, joka on taloudellisempaa. Sodan keskittyminen matalan intensiteetin sotiin muuttaa sodankäynnin rakennetta oleellisesti. Sotilaiden ja siviilien sekottuminen ja suuri joukkojen hajautus tekevät monista perinteisen sodankäynnin aseista lähes arvottomia. Hajautus edellyttää joko erilaista taktiikkaa, esimerkiksi hajautettua sissisotaa, tai uudenlaista verkottavaa viestitekniikkaa, kuten USA:n verkostokeskeinen sodankäynti. Nykyään soditaan edelleen kaikilla käyttökelpoisilla tavoilla. Pääkeino on yhä enemmän täsmä. Uusia keinoja ovat tieto (informaatiosodankäynti), elektroninen sodankäynti, verkot (verkostokeskeinen sodankäynti), psykologinen sodankäynti, media (CNN, TV, radio) sekä yhä merkittävämpänä Internet. Siinä yhdistyy tieto, verkot, psykologia, täsmä, sekä globaali että paikallinen.

Ketkä sotivat?

Martin van Creveld näkee armeijan, kansan ja valtion kolminaisuuden rikkoutuvan. Sotia käyvät siis muutkin kuin kansallisvaltioden armeijat. Informaatio informaatiosodankäynnissä ja verkot verkostokeskeisessä sodankäynnissä antavat tähän mahdollisuuksia, samoin media psykologisessa sodankäynnissä. Aiemmin sotivat periaatteessa kolmikymmenvuotisen sodan päätyttyä vuodesta 1648 alkaen vain valtiot. Yleisemmin ennen saattoivat sotia kaikki, joilla oli tarvetta, resursseja ja joita ylempi taso ei rajoita. Esimerkkeinä verikosto, IRA, ETA, kirkko ennen vuotta 1648 ja Itä-Intian kauppaseura. Nyt sotivat edelleen kaikki, joilla on tarvetta, resursseja ja joita ylempi taso ei rajoita. Tiedon, verkkojen ja median tuleminen käyttökelpoiseksi laajentaa oleellisesti sotivien osapuolien määrää, joukkoa ja tyyppiä. Merkittävin ovat globaalit tietovaikuttajat, kuten globaali kansalaismielipide, globaali media, globaali valtio, globaali talous, globaalit organisaatiot ja globaali raha. Uusi ylempi taso (globaali) asettaa rajoitteita alemmille, kulttuurin tekniikalle ja tieteelle ja vielä enemmän valtioille. Sodankäynti on tiedon, verkkojen ja median avulla mahdollista hyvin pienille organisaatioille.

Missä soditaan?

Aiemmin sodittiin valtioiden välillä ja sisällä. Nyt valtioiden välisestä sodasta on tullut hankalaa, ydinasevaltojen ja myös teollistuneiden valtioiden välillä. Sota on liian tuhoisaa, jotta sillä saavutettaisiin jotakin. Myös avoin media vaikeuttaa sotimista, sen tekemistä sankarilliseksi, hyväksyttäväksi. Yhä vähemmän soditaan valtioiden välillä ja yhä enemmän niiden sisällä. Ei fyysisellä tasolla, vaan psykologisella, tiedollisella ja kulttuurisella tasolla, myös virtuaalisesti tietoverkoissa. Vuonna 1995 käynnissä olleesta 35 sodasta vain kolme oli valtioiden välisiä: Balkan, Kasmir ja Länsi-Sahara. Muut olivat sisäisiä kriisejä. Vuonna 2000 29 sodasta kaksi oli valtioiden välisiä: Intia-Pakistan ja Etiopia-Eritrea. Tyypillisin kriisi on siis nykyaikana valtion sisäinen kriisi, monikansallisen valtion pirstoutuminen osiin kansallisvaltioiksi tai muilla perusteilla, joita voivat olla uskonto, talous, tai etninen ryhmä. Tyypillisin kriisi on sisällissota, jossa ylivoimaisesti suurin osa uhreista on siviilejä. Merkittävä sodankäynnin uusi alue ovat romahtaneet tai romahtamispisteessä olevat valtiot. Tähän luokkaan lasketaan yli puolet maailman valtioista. Niiden romahtamista pyritään jatkossa estämään ja niiden sisällä taistellaan terrorismia ja rikollisuutta vastaan, joiden pesäpaikkoja niistä tulee ilman ulkopuolista puuttumista.

Milloin soditaan?

Kauimpana historiassa oleva vastaus oli: aika harvoin ja sykleittäin. Sittemmin sodankäynnistä on tullut yhä yleisempää. Sodan ja rauhan raja on hämärtynyt. Vaikuttaminen on vaikuttamista tiedon avulla ja sitä tapahtuu koko ajan. Kun tämä vaikuttaminen on vihamielistä, se muuttuu sotaa vastaavaksi. Koska sota, jossa kuollaan tai on mahdollisuus kuolla, on ihmisen kannalta omassa luokassaan, vihamieliselle tietovaikuttamiselle olisi luotava oma termi, esimerkiksi vihamielinen vaikuttaminen. Quincy Wrightin teorian mukaan kuolema, joka on oleellinen yksilölle vaistojensa vuoksi, ei ole oleellisessa osassa kuin alimmalla, yksilön tasolla. Muualla määräävät: # sosiologia esimerkiksi altruismin tai uhrautumisen, lähisukulaisen tai taistelutoverin hyväksi, muodossa # politiikka kuten sodankäynnin käytössä olevat valtioiden menetelmät: erikoistuneet voimavarat, puolustustahto, totaalinen sota ja uhrautuminen valtion hyväksi # kulttuuri ja tiede, eli sodankäynnin käytössä oleva kulttuurien tekniikka, joista seuraa kaukaa tappaminen tai uhrautuminen kulttuurin hyväksi # tieto, eli sodankäynnissä käytettävä globaali tieto, josta seuraa uhrautuminen globaalin tai ihmiskunnan hyväksi

Sodankäynnin ominaisuuksia

Sodankäynti on aktiivista toimintaa, jossa toimitaan vastustajaa vastaan. On hyvin erilaisia sodankäyntejä: rajoittamaton ydinsota, tavanomainen sodankäynti, maailmansota, hintasota, diplomaattinen sodankäynti, informaatiosodankäynti, verkostokeskeinen sodankäynti. Sodankäyntiin liittyy myös vihamielisyys, kamppailu, kilpailu kuten kilpavarustelu ja vastustaja. Sodankäynti tai sota on ajallisesti pitkä, perinteisesti aseellinen konflikti. Sodankäynti on myös rajoitettua, siihen liittyy laillisen toimijan termi, valtio ja säännöt. Sodankäynti on myös etiikan unohtamista, jotta kunniakkaat tavoitteet suhteutuisivat kauhistuttaviin välineisiin. Uusi tekniikka vaikuttaa jopa sodankäynnin määritelmään, siis muokkaa sodankäyntiä. Mielenkiintoinen on myös näkemys, että vain sota, eli tarpeeksi suuri uhka oikeuttaa toimia, joita tarvitaan muihin tavoitteisiin, esimerkiksi sisäiseen kontrolliin. Sodankäyntiä voidaan löytää myös muiden sosiaalisten eläinten käyttäytymisestä. Perinteiseen sodankäyntiin liitetään myös tuho, tunkeutuminen toisen alueelle ja kohteen sotilaallinen luonne. Myös talous on monessa mielessä sodankäynnissä mukana. Jos sota määritellään organisoitujen ihmisryhmien väliseksi väkivallan käytöksi, sitä on ollut olemassa ainakin satojatuhansia vuosia. Jos sota määritellään valtioiden väliseksi väkivallan käytöksi, eli politiikaksi toisin keinoin, sitä on ollut olemassa 5000—6000 vuotta. Jos sota määritellään nykyaikaiseksi, siis tuliaseisiin ja tieteeseen liittyväksi väkivallan käytöksi, sitä on ollut olemassa noin 500 vuotta. Sodankäynnin kokonaisuus voidaan jakaa sisäisesti useammalla tavalla tasoihin.

Tärkeitä sodankäynnin käsitteitä

Sodankäynnin ymmärtämisessä tärkeitä käsitteitä ovat:
- vastustaja on sodankäynnin tärkein käsite
- suhteellinen etu
- paradoksaalinen logiikka
- sodankäynnin perusfunktiot
- sodankäynnin ulottuvuudet
- nykyaikaisen sodankäynnin osalta vihamielinen vaikuttaminen, katso kokonaisturvallisuus

Sodankäynnin historia

kokonaisturvallisuus] Sodankäynnin historia voidaan jakaa monella tavalla eri aikakausiin. Quincy Wrightin käyttämä jako perustuu tiedonvälityksen suuriin muutoksiin. Tämä jaottelu liittää sodankäynnin ihmisen organisaation merkittäviin muutoksiin ja on käytännössä sodankäynnin evolutionäärinen teoria. Sodankäynti ennen kielen keksimistä oli esihistoriallista, kielen keksimisen jälkeen muinaisaikaista, kirjoitustaidon jälkeen historiallista ja kirjapainotaidon jälkeen modernia. Internet ja tietokonetekniikka ennakoi viidettä vaihetta, postmodernia sodankäyntiä. Wrightin teorian jokaisessa vaiheessa on aina tapahtunut seuraavaa:
- Muutoksen on aiheuttanut tiedonkäsittelyn muutos, kielen syntymisen, kirjoitustaidon ja kirjapainotaidon kautta. Se taas on mahdollistanut muiden tekijöiden kanssa systeemin koon kasvun sekä erikoistumisen. Erikoistuminen taas on mahdollistanut tehokkuuden kasvun.
- Sodankäynnin ja sen taustasysteemin koko on kasvanut yksilöstä heimon ja valtion kautta kulttuuriin. Tämä on samalla merkinnyt olevien Maan resurssien jakautumista yhä suuremmalle joukolle, siis kasvavaa taistelua resursseista ihmisten kesken. Olemassaoloon on siis syntynyt uusia systeemitasoja ja niiden mukana uusia ilmiöitä. Tätä voi verrata esimerkiksi kehitykseen luonnon uskontosta heimouskontoon, valtion uskontoon, kulttuurin uskontoon ja globaaliin uskontoon.
- Sodankäynnin vaikuttavuus on kasvanut harvinaisesta vaikutuksesta satunnaiseen, yleiseen ja kaikkea koskettavaan vaikutukseen. Sodankäynnistä on tullut lopulta totaalinen.
- Selityksen malli on laajentunut ja aihe muuttunut, mutta alemmat selitykset ovat pystyneet voimassa:
- # yksilö: vaistot (psykologia)
- # heimo tai klaani: sosiologia; ihmisten väliset suhteet pienessä organisaatiossa
- # valtio: valtioiden välinen järjestelmä; ihmisten väliset ja heimojen suhteet suuressa organisaatiossa. Clausewitz käsittelee vain tätä tasoa.
- # kulttuuri: tiede (teknologia); ihmisen, heimojen ja valtion väliset suhteet yhä suuremmassa organisaatiossa. Jokainen tason on siis synnyttänyt emergentisti omat selitykset, omat lait.
- erikoistumisen kasvaminen. Tämä liittyy sodankäynnin syntymiseen (erikoistunut sotilasluokka, tosin vasta kulttuurien viimeisimmissä vaiheissa), sodankäynnin koon kasvamiseen, mutta erityisesti sodankäynnin funktioiden määrän kasvamiseen. Erikoistuminen on myös sodankäynnin kompleksisuuden kasvamista, joka taas on samalla sodankäynnin informaatiosisällön kasvamista.
- ihmisen kontaktien ja asumistiheyden kasvu. Kontaktit merkitsevät erilaisuuden kautta suoraan ristiriitoja, kahinoita ja sotia. Kontaktit voivat olla tiedollisia tai fyysisiä usealla eri tasolla (yksilöt, perheet, suvut, heimot, kulttuurit, tiede, uskonto, opetus, tavat, uskomukset jne.) Edellä olevat ovat lähes täydellisessä sopusoinnussa elämän evoluution kehityksen, yhdeksän hyppäyksen kanssa, vaikkakin ne ovat tapahtuneet enimmäkseen kemian ja biologian alalla. Elämän evoluutiossa on tapahtunut yhdeksän hyppäystä ja jokaisessa niissä on tapahtunut kolme muutosta:
- systeemin koon kasvaminen
- erikoistumisen kasvaminen ja
- informaation käsittelyn muuttuminen. Katso edellä mainittuja vaiheita tarkemmin: Sodankäynnin historian kokonaisuus Katso myös: evoluution vaiheiden ominaisuuksia

Nykyaikainen käsitys sodankäynnistä

Sodankäynti on evolutionäärinen prosessi, se siis muuttuu. Tällöin sodankäynnin syvällisempi ymmärtäminen liittyy sodankäynnin mahdollisimman laajaan määrittelyyn. Sodankäynti on vähintään kahden osapuolen välinen, vihamielinen, tavoitteellinen ja organisoitu vaikuttamisprosessi, jossa tavoitteena on vaikuttaa toisen tai toisten osapuolien tahtoon omien etujen mukaisesti ja vastustajan etujen vastaisesti vastustajan vastustaessa tätä vaikuttamista. Lyhyesti: sodankäynti on organisoitua, tavoitteellista vihamielistä vaikuttamista. Vaikuttaminen on nähtävä vaikuttamisen valmisteluina, varsinaisena vaikuttamisena ja vaikuttamisen jälkitoimina, esimerkiksi oppimisena. Vaikuttamista on myös teholtaan ja vaikutuksiltaan hyvin monintasoista. Tämän määritelmän mukaan suvun verikosto on sotaa, aggressiivinen, epäreiluja vaikuttamisen keinoja käyttävä mainonta on sodankäyntiä, salaliitto on sotaa ja niin edelleen. Mutta myös vihamielinen, kohteen tahdon vastainen tunkeutuminen kohteen tietojärjestelmiin on vihamielisen vaikuttamisen valmisteluna sodankäyntiä, sen esiastetta. Sattumalta joutuminen kohteen tietojärjestelmiin ei ole edellä mainitun määrittelyn mukaista sodankäyntiä, koska siitä puuttuu tavoite ja vihamielisyys. Jos vaikuttamisen kohde ei vastusta vaikuttamista, kyse ei siis voisi olla täydestä sodankäynnistä, kaksisuuntaisesta aktiivisesta toiminnasta. Kyse on tällöin vihamielisestä vaikuttamisesta tai operaatiosta ilman vastustusta. Informaatiosodankäynnin yksi tavoite on vaikuttaa vastustajaan niin, että se ei huomaa tuleensa vaikutetuksi. Tällöin siis on kyse vihamielisestä informaatiovaikuttamisesta tai informaatio-operaatioista.

Nykyaikaisesta tavanomaisesta sodankäynnistä

Nykyaikaisesta tavanomaisesta sodankäynnistä on tullut harvinaista. Suurin osa viime vuosikymmenien sodista on ollut sisällissotia, jotka liittyvät usein hajoaviin tai hajonneisiin valtioihin. Nykyaikainen tavanomainen sodankäynti eroaa vanhemmasta tavanomaisesta sodankäynnistä mm. seuraavasti:
- tappamisen ja tuhoamisen rinnalle tulee yhä enemmän vihamielinen vaikuttaminen
- se on kasvavasti epäsymmetristä
- se on yhä tietointensiivisempää
- vaikuttaminen on häiveellisempää, salatumpaa
- jotkut vanhat totuudet eivät pidä enää paikkansa ja jotkut taas pitävät ja lisäksi syntyy uusia totuuksia
- mitään vanhaa ei poistu lopullisesti
- massaa (joukot ja tuli) korvaa yhä enemmän täsmä (johtaminen ja tieto)
- hierarkiasta siirrytään kohti verkkoja
- peräkkäisyydestä kohti rinnakkaisuutta
- määrän dominanssista kohti laatua, laadun dominansia
- internet on yhä merkittävämpi sodankäynnin foorumi, ase, ym. Näitä kohtia on käsitely tarkemmin omassa artikkelissaan.

Katso myös

- sota
- Sodankäynnin tasot
- Luettelo sotateoreetikoista
- Luettelo sodista, sotahistoria
- epäsymmetrinen sodankäynti
- infrastruktuuri
- Eläinten_käyttö_sodassa
- Sodankäynnin historian kokonaisuus
- Nykyaikainen tavanomainen sodankäynti.

Linkkejä

- [http://personal.inet.fi/koti/mplinkit Maanpuolustuskorkeakoulun linkkisivusto]

Lähteitä

- "Network Centric Warfare", Department of Defense Report to Congress 27.7.2001 [http://www.dodccrp.org]
- Carl von Clausewitz: ”On war” Princeton University Press 1976
- Sun Tzu: ”Sodankäynnin taito” Love Kirjat, Helsinki 1982
- A. & H. Toffler: "War and Antiwar; Survival at the Dawn of the 21th Century" Warner Books 1993
- A. D. Campen & D. H. Dearth & R. T. Goodden (edo.): "Cyberwar; Security, Strategy, and Conflict in the Information Age" AFCEA International Press, USA 1996
- B. Glad: ”Psychological Dimensions of war” Sage Publications, California, 1990
- D. S. Albert & J. J. Garstka & F. P. Stein: ”Network Centric Warfare; Developing and Leveraging Information Superiority” CCPR 1999
- D. S. Alberts, J. J. Gartska, R. E. Hayes & D. A. Signori: "Understanding Information Warfare Age Warfare" CCRP Publication Series USA 2001
- E. A. Cohen & J. Gooch: "Military Misfortunes: The Anatomy of Failure in War" The Free Press New York 1990
- G. Blainey: ”The Causes of War” The Free Press 1973
- Grant T. Hammond: "The Mind of War: John Boyd and American Security" Smitsonia Institute Press Washington and London 2001
- J. Arquilla & D. Ronfeldt: ”Swarming & The Future of Conflict” RAND 2000
- J. Arquillla & D. Ronfeldt:”In Athena's Camp: Preparing for Conflict in the Information Age” RAND, USA 1997
- J. Keegan: "A History of Warfare" Vintage Books, New York 1994
- J. Moffat: ”Complexity Theory and Network Centric Warfare” CCRP USA 2003
- John Arquilla & David Ronfeldt: "The Emergence of Noopolitik: Towards an American Information Strategy", Rand Monograph Report, Rand, Santa Monica, California, 1999
- John Arquilla & David Ronfield: "The Advent of Netwar" RAND 1996
- John Boyd: "Pattern of Conflict" 1986 [http://www.d-n-i.net/boyd/pdf/poc.pdf]
- M. Howard:"The Forgotten Dimensions of Strategy" Foreign Affairs Summer 1979
- M. van Creveld: "Technology and Warfare" The Free Press, New York 1991
- M. van Creveld: "The Transformation of War" The Free Press 1991
- Quincy Wright: "A Study of War" Chicago: University of Chicago Press 1942, 1965,1983
- R. Grabau: "Sechs Dimension des Krieges; Versuch einer analytischen Betrachtung" Osa I: Soldat und Technik 5/1986 s. 224 -249, Osa II 6/1986 s. 328 - 337 ja Osa III 7/1986 s. 392 - 398
- Samuel Huntington: "The Clash of Civilizations and the Remaking of World Oder"
- Matti Bergström:"Aivojen fysiologiasta ja psyykestä" WSOY Juva 1980 (ISBN 951-0-08796-3) Luokka:Sodankäynti

Valtio

Valtio on Max Weberin määritelmän mukaan "oikeusjärjestyksenä ja hallitsemiskoneistona toimiva pakkoyhteisö, joka onnistuneesti vaatii itselleen fyysisen väkivallan käytön legitiimiä monopolia määrätyllä maantieteellisellä alueella". Yleensä tähän määritelmään liitetään myös vaatimus siitä, että väkivaltamonopoli yleisesti hyväksytään alueella. On hyvä huomata, että väkivaltamonopolin yleinen hyväksyntä on mahdollista myös diktatuureissa ja muissa totalitaarisissa järjestelmissä. Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein: Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien vuorovaikutussuhteiden verkostosta josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan mm. hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen, (yksityiseen) taloudelliseen ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Kansakunta on käsite joka viittaa yleensä valtion tai jonkin etnisen ryhmän jäsenten yhteisöön. Moderni valtio, jonka voi katsoa syntyneen feodalismin ajan jälkeen 1500-luvulta eteenpäin, on rakentanut legitimiteettinsä pitkälti siihen, että sen on katsottu olevan kansakunnan organisaatio, kansallisvaltio.

Suomen valtio

Suomessa valtion legitimiteetti perustuu demokraattiselle valtioteorialle ja hallitusmuodon 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Vaaleilla hankitun valtuutuksen perusteella eduskunta käyttää yhdessä tasavallan presidentin kanssa lainsäädäntövaltaa, ja riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa. Valtion yleistä hallitusta varten taas on olemassa valtioneuvosto. Hallitusmuodon mukaisessa kolmijako-opissa esitetään käsitys kansakunnan valtiollisen vallan jakamisesta.

Valtion tehtävät

(1900-luvun alussa Woodrow Wilsonin jaottelun mukaan)
- järjestyksen vaaliminen; ihmisten ja omaisuuden suojaaminen väkivallalta
- miehen ja vaimon, lasten ja vanhempien välisten oikeudellisten asioiden käsittely
- omaisuuden hallussapito, siirto ja vaihdon säätely sekä näiden oikeudellisten vastuualueiden määrääminen velkojen ja rikosten suhteen
- sopimusoikeuksien määrittäminen yksilöiden välillä
- rikosten rankaisu ja määrittely
- oikeusriitojen ratkaisu siviiliasioissa
- poliittisten velvollisuuksien, oikeuksien ja kansalaisuuden määrittäminen
- valtion asioiden hoito toisten valtioiden kanssa; valtion suojaaminen ulkoiselta vaaralta tai hyökkäykseltä sekä valtion kansainvälisten suhteiden edistäminen Sittemmin valtion tehtävien piiri on etenkin läntisissä demokratioissa laajentunut.

Erilaiset valtiotyypit

Ideologia, jossa valtio puuttuu lähes täydellisesti yhteiskunnan toimintaan, tunnetaan nimellä totalitarismi. Suomessa valtioon kuuluu sellaisia piirteitä, että voidaan käyttää termiä hyvinvointivaltio. Libertaarisessa teoriassa valtio joko on minimaalisimmillaan supistettu pelkäksi väkivaltakoneistoksi, jolloin käytetään termiä yövartijavaltio (ideologiana minarkismi), tai valtiosta on luovuttu kokonaan ja siirrytty autonomisiin kapitalistisiin alueisiin (ideologiana anarkokapitalismi). Valtion valvomat oikeudet voidaan jakaa kahteen ryhmään: negatiiviset oikeudet ja positiiviset oikeudet. Negatiivinen oikeus on vapaus joltakin: vapaus kidutuksesta tai oikeus tuoda mielipiteensä julki ilman rangaistusta (ts. sananvapaus). Positiivinen oikeus on oikeus johonkin: oikeus koulutukseen tai oikeus ruokaan. Perinteiset länsimaiset oikeusvaltiot pitävät ihmisoikeuksia ja muita negatiivisia oikeuksia usein itsestäänselvyyksinä. Sen sijaan maan politiikan vasemmistolaisuus määrää sen, missä määrin positiivisia oikeuksia on toteutettu. Suomalainen hyvinvointivaltio pyrkii perinteisesti tarjoamaan hyvin suuren osan positiivisista oikeuksista. Monet kommunistiset ja totalitaristiset valtiot – Kiina etunenässä – loukkaavat kansalaistensa negatiivisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia oikeuttaen loukkauksen positiivisilla oikeuksilla. "Kansalaisilla ei ehkä ole sananvapautta, mutta he saavat syödäkseen" kuuluu heidän perustelunsa.

Yhteiskuntateoriat

Erilaiset yhteiskuntateoriat voidaan jakaa mm. individualistisiin ja kollektivistisiin. Alkuperäiset moraaliset yhteiskuntateoriat, joista kaikkien muiden teorioiden voidaan sanoa kasvaneen, ovat liberalismi, demokratia ja sosialismi. Historiallinen kehitys on tapahtunut tuossa järjestyksessä. Puoluepoliittinen ryhmittäytyminen on kuitenkin tapahtunut pitkälti erilaisten konkreettisten asia- ja intressiristiriitojen eikä suoraan suurten poliittisten teorioiden mukaan.
- Liberalismi
- Anarkokapitalismi: valtio loukkaa aina ihmisten oikeuksia, joten sitä ei voi perustella.
- Minarkismi: yövartijavaltio on pienin paha tai yövartijavaltio syntyy luonnonoikeuksia loukkaamatta (Robert Nozick)
- Sosiaaliliberalismi: yksilönvapauksista voidaan joustaa, kun heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointi turvataan (John Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria) tai kokonaishyöty on riittävä (utilitarismi)
- Demokratia
- Rousseau: jos kansan yleistahto määrää yksilöiden vastaisesti, toteutuu kollektivistinen vapaus eikä vapauden periaatetta näin loukata
- Hegel: valtio on ihmiskunnan kehityksen tulos ja itseisarvo, mahdollisuus ihmisille toteuttaa ei-itsekkäitä päämääriä
- Marxilaisuus: valtio on aina luokkaherruuden väline
- marxismi-leninismi: valtiovallasta on tehtävä proletariaatin herruuden väline
- anarkososialismi: valtiovalta, kuten muutkin herruden muodot, on tuhottava

Valtio organisaationa

Valtio on myös yksi ihmisen organisoitumisen muoto. Sitä edeltää klaani tai heimo ja sitä seuraa moderni kulttuuri ja globalisaatio. Valtio tuli mahdolliseksi hierarkkisen organisaatiomuodon keksimisen myötä. Valtio mahdollisti uuden hallinnon elättämisen lähinnä maatalouden ylijäämän, verotuksen turvin. Quincy Wrightin mukaan kauppa ja teknologia edeltää organisatorista ja lakiin perustuvaa muutosta. Tämän mukaan globaali tietotekniikka ja globaali vapaakauppa ennakoisivat globaaleja organisaatioita ja globaaleja lakeja. Globalisaatio tuskin merkitsee valtion nopeata romuttumista, mutta selvästi sen roolin muuttumista. Itseorganisoitumista soveltaen globaali taso kontrolloi muodostuttuaan alempia, kulttuuria ja valtioita. Vrt. valtion kontrolli kansalaisiin. Valtioiden toiminnassa tarvitaan yhä enemmän valtioiden välistä, jopa globaalia yhteistoimintaa. Em. kehitys korostaa mm. kokonaisturvallisuuden käsitettä.

Katso myös

- Luettelo valtioista
- sodankäynti valtioiden aikana Luokka:Politiikka Luokka:Hallinto ja:国家 simple:State th:รัฐ

Kirjoitustaito

. Ennen 79 jaa.]] Kirjoitustaito on kykyä merkitä tietoja muistiin. Tämä tarjoaa mahdollisuuden tiedon hyödyntämiseen ajasta ja paikasta riippumatta sekä tarjoaa myöhemmin käytettävissä olevan todisteen asioiden tilasta. Kirjoitustaidottomassa yhteisössä kaiken tiedon välityksen on tapahduttava ihmiseltä ihmiselle suullisesti. Kirjoitustaidon myötä on tullut mahdolliseksi välittää tietoja sekä kaukaisiin maihin että tuleville sukupolville.

Kirjoitustaidon historia

Nykyään kirjoitustaidon uskotaan kehittyneen yhtaikaa useissa eri paikossa. Maanviljelyksen kehittyminen ja kiinteiden asutusten muodostuminen edelsivät kirjoitustaidon syntymistä. Tämän vuoksi ilmeisesti kaikki merkittävät kaupunkikulttuurit tunsivatkin jonkinlaisen kirjoitustaidon. Kirjoituksen hallitsevia vanhoja kulttuureita tiedetään olleen ainakin Mesopotamiassa, Egyptissä, Kiinassa, Amerikassa ja kenties Indus-joen laaksossa. Vanhimmat löydetyt sumerilaiset kirjoitukset on kirjoitettu nuolenpääkirjoituksella ja ne ovat kuvakirjoitusta. Myöhemmät nuolenpääkirjoitukset perustuivat merkkeihin. Vanhat egyptiläiset hieroglyfit olivat sekakirjoitusta, joka koostui sekä sanamerkeistä että kirjainmerkeistä. Kehityksen myötä syntyi aakkosiin perustuva äänteenmukainen kirjoitusjärjestelmä. Vanhoissa aakkoskirjoituksissa kuten hepreassa äänteistä merkittiin tosin vain konsonantit. Nykyään suurin osa maailman kirjoitusjärjestelmistä perustuu aakkosiin, ja erityisesti latinalaisiin aakkosiin. Ei-aakkosellisia kirjoitusjärjestelmiä ovat muun muassa kiinan_kirjoitusjärjestelmä ja japanin kanjit. Usein aakkosiin perustuvia järjestelmiä pidetään edistyneempinä, mutta vaikka ne ovatkin nopeimmin opittavissa, muut järjestelmät kuten kiinan ja japanin tavu- ja ideogrammikirjoitukset ovat säilyttäneet hyvin elinvoimaisuutensa. Myöhemmin kirjoitustaitoa on laajentanut kirjapainotaidon keksiminen. Erikoisia kirjoitustaitoja on puhenopeudella tietojen muistiin merkitsemiseen pyrkivä pikakirjoitus.

Katso myös

- kirjoitusjärjestelmä
- kalligrafia Luokka:Kirjoitus

Saint-Paul (Vosges)

Catégorie:Commune des Vosges Saint-Paul est une commune française, située dans le département des Vosges et la région Lorraine.

Géographie

Histoire

Curiosités

- Église de Saint-Paul et sa cloche de 1781.

Personnages célèbres

Voir aussi

- Cantons des Vosges

zujer bia�ko Saint Tropez hotels nadwaga w�adys�awowo pokoje

:: RELATED NEWS ::