:: wikimiki.org ::

Sosialistisvallankumouksellinen Puolue

Sosialistisvallankumouksellinen puolue

Sosialistisvallankumouksellinen puolue oli ennen bolševikkien valtaannousua Venäjän suurin ja tärkein vasemmistopuolue. Puolueen nimi lyhennettiin SR ja sen kannattajia kutsuttiin usein es-ereiksi. Puolue oli saanut vahvoja vaikutteita 1800-luvun populististen narodnikkien aatteista. Sen tavoitteena oli sosialisoida maaomaisuus ja jakaa se uudelleen talonpojille. Tältäkin osin erosi bolševikeistä, jotka ajoivat maan kansallistamista. Vuonna 1896 perustettiin pohjoisen sosialistisvallankumouksellisten liitto. Tämä ja muut ryhmät muodostivat puolueen 1901. Puolueen lehteä toimitti ja puolueohjelman laati Viktor Tšernov. SR:llä oli myös terroristisiipi joka teki satoja poliittisia murhia. Se oli vastuussa sisäministeri Dimitri Sipjaginin murhasta 1902 ja Ufan kuvernööri Bogdanovitšin 1903. Terrorin lisäksi ohjelmaan kuului agitaatio maaseudulla hallitusta vastaan. Taisteluorganisaatiota johti Gregori Geršuni, mutta hänen varamiehensä, Evno Azef, oli Ohranan leivissä ja Geršuni pidätettiin Bogdanovitšin salamurhasta 1904. Tämän jälkeen Azef nousi terroriosaston johtoon ja järjesti sisäministeri Vjatšeslav Plehven murhan 1904 ja isä Georgi Gaponin murhan 1906 ollen samaan aikaan myös salaisen poliisin palveluksessa. SR toimi tärkeässä roolissa vuoden 1905 vallankumouksessa, mutta boikotoi ensimmäisiä duuman vaaleja. Jotkut jäsenet kuitenkin nousivat duumaan trudovikkien ehdokkaina. Helmikuussa 1907 SR sai toiseen duumaan 34 paikkaa. 1. syyskuuta 1911 SR:n jäsen Dmitri Bogrov murhasi sisäministeri Pjotr Stolypinin. Myöskin hän oli samaan aikaan Ohranan palkkalistalla. Helmikuun vallankumouksen 1917 jälkeen SR sai merkittävän poliittisen roolin. Aleksandr Kerenski nousi väliaikaishallituksen oikeusministeriksi ja Tšernov maatalousministeriksi. Ruhtinas Lvovin erottua heinäkuussa 1917 Kerenskistä tuli hallituksen pääministeri. Kesäkuussa ensimmäisessä neuvostojen kokouksessa 1090 edustajasta 285 oli esereitä, 248 menševikkejä ja 105 bolševikkejä. Vielä lokakuun vallankumouksen jälkeisessä kansanäänestyksessä SR sai suurimman äänisaaliin, 410 paikkaa perustuslakia säätävään kokoukseen, kun bolševikit saivat vain 175. Bolševikit kuitenkin hajoittivat kokouksen ja siirsivät vallan neuvostoille. SR hajosi vasemmistosiiven tuettua bolševikkien vallankumousta ja toisen puolen väliaikaishallitusta. Vasemmisto-SR:t liittyivät bolševikkien hallitukseen, mutta ryhmä erotettiin viidennessä neuvostojen kokouksessa heinäkuussa 1918. Osa SR:istä taisteli sisällissodassa vihreiden joukoissa menševikkien kanssa. 30. elokuuta 1918 oikeisto-SR Fanja Kaplan yritti murhata Leninin. Murhat johtivat terroriin, jossa bolševikkien vastustajat puhdistettiin neuvostoista ja 800 teloitettiin. SR Aleksandr Antonov johti myös talonpoikien Tambovin kapinaa bolševikkejä vastaan. ja:エスエル

Bolševikit

Bolševikki (Большевик) tarkoittaa Leninin johtaman Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen (Росси́йская Социа́л-Демократи́ческая Рабо́чая Па́ртия = РСДРП) enemmistöfaktion jäsentä. Vähemmistönä oleva puoli tunnettiin nimellä menševikit. Sanat tulevat venäjän enemmistöä ja vähemmistöä tarkoittavista sanoista. Puolue perustettiin 1898 Minskissä yhdistämään vallankumoukselliset ryhmät yhden puolueen alle, mutta jako muodostui toisessa puoluekokouksessa 1903. Bolševikit kaappasivat vallan Venäjällä lokakuun vallankumouksessa marraskuussa 1917. Maaliskuussa 1918 puolueen nimi muutettiin muotoon: Koko Venäjän kommunistinen puolue (bolševikit), minkä jälkeen sen jäsenet tunnettiin yleisesti kommunisteina. Lisäliite "bolševikit" pudotettiin NKP:n nimestä 1952. Menševismi kiellettiin Neuvostoliitossa Kronstadtin kapinan jälkeen 1921. Nimeä "bolševikki" käytettiin yleisesti Puna-armeijan jäsenistä toisen maailmansodan aikaisessa propagandassa ja sen jälkeenkin, yleensä kielteisenä nimityksenä. Luokka:Venäjän historia ja:ボリシェヴィキ simple:Bolshevik

Venäjä

Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917. Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.

Politiikka

Pääartikkeli: Venäjän politiikka Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy. Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Ihmisoikeusrikokset

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.

Venäjän federaation subjektit

Pääartikkeli: Venäjän osat Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön. Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.

Maantiede

Pääartikkeli Venäjän maantiede Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m. Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj. Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista

Venäjän alueet

Tasavallat

Luettelo Venäjän kaupungeista Luettelo Venäjän kaupungeista #Adygeia (Адыгея) #Altai (Алтай) #Baškortostan, Baškiria (Башкортостан) #Burjatia (Бурятия) #Dagestan (Дагестан) #Ingušia (Ингушская) #Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская) #Kalmukia (Калмыкия) #Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия) #Karjala (Карелия) #Komi (Коми) #Mari (Марий-Эл) #Mordva (Мордовия) #Saha (Jakutia) (Саха (Якутия)) #Pohjois-Ossetia (Северная Осетия) #Tatarstan (Tataria) (Татарстан) #Tuva (Тува) #Udmurtia (Удмуртия) #Hakassia (Хакасия) #Tšetšenia (Чечня) #Tšuvassia (Чувашия)

Aluepiirit

- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)

Alueet

- Amur
- Arkangeli
- Astrahan
- Belgorod
- Brjansk
- Irkutsk
- Ivanovo
- Jaroslavl
- Kaliningrad
- Kaluga
- Kamtšatka
- Kemerovo
- Kirov
- Kostroma
- Kurgan
- Kursk
- Leningrad

- Lipetsk
- Magadan
- Moskova
- Murmansk
- Nižni Novgorod
- Novgorod
- Novosibirsk
- Omsk
- Orenburg
- Orel
- Penza
- Pihkova (Pskov)
- Rjazan
- Rostov
- Samara
- Sahalin

- Saratov
- Smolensk
- Sverdlovsk
- Tambov
- Tjumen
- Tomsk
- Tšeljabinsk
- Tšita
- Tula
- Tver
- Uljanovsk
- Vladimir
- Volgograd
- Vologda
- Voronež

Liittovaltion kaupungit

- Moskova
- Pietari

Autonominen alue

- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)

Autonomiset piirikunnat

- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)

Talous

Pääartikkeli Venäjän talous Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja. Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%. Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Väestö

Pääartikkeli: Venäjän väestö Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa, vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit. Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.

Kulttuuri

Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua. Katso myös venäläinen keittiö.

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- maakaasu
- puutavara

Juhlapäivät
Pvm	Suomalainen nimi	Paikallinen nimi	Huomautuksia
1. tammikuuta & 2. tammikuuta	uusivuosi	Новый год	valtiollinen juhlapäivä
7. tammikuuta	ortodoksinen joulu	Рождество	valtiollinen juhlapäivä
23. helmikuuta	isänmaan puolustajan päivä	День защитника отечества	valtiollinen juhlapäivä
8. maaliskuuta	kansainvälinen naistenpäivä	Международный женский день	valtiollinen juhlapäivä
1. & 2. toukokuuta	kevään ja työn juhla	Праздник весны и труда	valtiollinen juhlapäivä
9. toukokuuta	voitonpäivä	День Победы	valtiollinen juhlapäivä
12. kesäkuuta	Venäjän Federaation kansallispäivä	День независимости	valtiollinen juhlapäivä
4. marraskuuta	kansallisen yhtenäisyyden päivä		valtiollinen juhlapäivä
12. joulukuuta	perustuslain päivä	День конституции	valtiollinen juhlapäivä

Aiheesta muualla

- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
- Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Russland roa-rup:Rusii ms:Russia zh-min-nan:Lō·-se-a ko:러시아 ja:ロシア simple:Russia th:สหพันธรัฐรัสเซีย

1896

Tapahtumia

- Henri Becquerel löysi radioaktiivisuuden.
- Etiopialaiset voittavat Italian armeijan Aduan taistelussa 1.3., Italia taipuu rauhaan ja sotakorvauksiin Addis Abeban rauhassa 26.10.
- 9. elokuuta - Pohjois-Lapissa sattui täydellinen auringonpimennys.

Syntyneitä

- 18. tammikuuta - Ville Ritola, suomalainen kestävyysjuoksija
- 15. syyskuuta - Maiju Gebhard, astiankuivauskaapin keksijä

Kuolleita

- 10. toukokuuta - Antti Ahlström, kauppaneuvos
- 3. lokakuuta - William Morris, englantilainen kirjailija ja graafinen suunnittelija
- 10. joulukuuta - Alfred Nobel, kemisti ja Nobel-palkinnon perustaja. Luokka:1896 ko:1896년 simple:1896

1901

Tapahtumia

Helmikuun vallankumous

Helmikuun vallankumouksessa Nikolai II luopui keisarinvallastaan veljensä hyväksi, joka luovutti vallan Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Pietarissa vallankaappaushuhujen vallitessa ja elintarvikepulan vaivatessa puhkesi lakkoja ja mielenosoituksia 26.2./11.3.1917. Lopulta mielenosoittajien ja lakkolaisten määrä Pietarissa nousi 200 000 :een ja sotilaspiirin komentaja kenraali Habalovia käskettiin lopettamaan levottomuudet. 26.2./11.3.1917 sotilaat avasivat tulen väkijoukkoja vastaan. Seuraavana päivänä kuitenkin rykmenttejä siirtyi mielenosoittajien puolelle perustaen Työläisten ja sotilaiden edustajien neuvoston. Nikolai II luopui keisarinvallastaan 2.3./15.3.1917 siirtäen valtansa veljelleen, joka luovutti sen edelleen Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Pietarin levottomuuksissa kuoli aikalaisarvioiden mukaan 266 ja haavoittui 958 ihmistä. Myöhemmin on esitetty 443 kuolleen ja 1514 haavoittuneen. Venäjällä oli käytössä juliaaninen kalenteri, jonka mukaan vallankumous on nimetty helmikuun vallankumoukseksi. Gregoriaanisen kalenteri mukaan tapahtumat alkoivat 11. maaliskuuta 1917. Luokka:Venäjän historia Luokka:Vallankumoukset

Aleksandr Kerenski

Aleksandr Fjodorovitš Kerenski (Алекса́ндр Фёдорович Ке́ренский; s. 22. huhtikuuta (2. toukokuuta) 1881, k. 11. kesäkuuta 1970) oli Venäjän pääministeri keisarivallan kaaduttua helmikuun vallankumouksessa 1917 ja ennen bolševikkien valtaannousua. Syntyisin Simbirskistä (nyt Uljanovsk), hän opisteli lakia Pietarin yliopistossa vuoteen 1904, hän näytti poliittiset sympatiansa puolustaessaan tsaarinvaltaa vallankumouksellisia mielipiteitä vastaan. Hänet valittiin neljänteen duumaan 1912 trudovikkien (maltillinen työväenpuolue) jäsenenä. Kerenski oli mukana politiikassa ensimmäisen maailmansodan aikana ja 1917 SR:n edustajana väliaikaisessa hallituksessa. Oltuaan mukana helmikuun vallankumouksessa hän sai Petrogradin neuvoston varapuhemiespaikan. Väliaikaishallituksessa hänestä tuli aluksi oikeusministeri, toukokuussa sotaministeri ja heinäkuussa 1917 pääministeri. Kenraali Kornilovin vallankaappauksen epäonnistuttua elokuussa ja ministerien eron jälkeen, hänestä tuli myös sotajoukkojen ylipäällikkö, jolloin hän toimi käytännössä ilman parlamentaarista luottamusta diktaattorina. Venäjä oli kolme vuotta jatkuneen sodan kuluttama, mutta Kerenski piti kiinni liittolaismaille annetuista lupauksista. Kornilovin kaappauksen aikana hallitus oli jakanut työläisjoukoille aseita ja vuoden kuluessa työläiset olivat kääntyneet bolševikkien puolelle näiden luvattua "leipää, rauhaa ja maata". Lenin oli päättänyt syrjättää hallituksen ennen kuin se voisi laillistaa asemansa lokakuun vaaleilla, ja 25. lokakuuta bolševikit ottivat verettömästi vallan ja toinen neuvostojen kokous siirsi sen työläisten, sotilaiden ja talonpoikien edustajille. Bolševikkien vallankumouksen jälkeen marraskuussa Kerenski pakeni Pihkovaan. ja yritti syrjäyttää bolševikit armeijan avulla, hänen joukkonsa valtasivat Tserskoje Selon 28. lokakuuta, mutta ne lyötiin seuraavana päivänä Pulkovassa. Kerenski pakeni Ranskaan. Sisällissodan aikana hän vastusti sekä bolševikkejä että valkoisia kenraaleita. Hän muutti vuonna 1940 Yhdysvaltoihin, missä hän kuoli vuonna 1970. Katso myös: Laulu Kerenskistä Kerenski, Aleksandr ko:알렉산드르 케렌스키 ja:アレクサンドル・ケレンスキー

Georgi Lvov

Ruhtinas Georgi Jevgenjenitš Lvov (Георгий Евгеньевич Львов, s. 21. lokakuuta 1861, Popovka, Venäjä k. 7. maaliskuuta 1925, Pariisi, Ranska) oli venäläinen valtiomies ja ensimmäinen Venäjän pääministeri keisarivallan kukistumisen jälkeen Venäjän väliaikaishallituksessa 1917 (23. maaliskuuta–21. heinäkuuta). Lvov valmistui lakimieheksi Moskovan yliopistosta. Hän liittyi 1905 perustuslaillis-demokraattiseen puolueeseen ja pääsi vuotta myöhemmin ensimmäiseen kansalliseen duumaan. Maanomistajan hän oli kannatti perustustuslaillista uudistusta ja nousi 1914 yleisvenäläisen zemstva-liiton johtoon. Zemstva-liike kasvoi nopeasti ja sillä oli 1916 8000 toimistoa. Lvov joutui yhä enemmän tekemisiin kansallisen poliittisen areenan kanssa. Tammikuussa 1917 hän sanoi uskovansa Venäjän tulevan häviämään sodassa keskusvalloille, jollei keisarinvaltaa kumota. Keisari Nikolai II:n vallastaluopumisen jälkeen maaliskuussa 1917 ruhtinas Lvov nimitettiin väliaikaishallituksen johtoon. Hän ei kuitenkaan ollut valmis lopettamaan sotaa, mikä johti hänen epäsuosioon ja levottomuuksien laajenemiseen. Lvov erosi heinäkuussa ja Aleksandr Kerenskistä tuli pääministeri. Bolševikkien kaappattua vallan, Lvov pidätettiin, mutta hän pakeni Ranskaan, jossa hän vietti loppuelämänsä. Lvov ja:ゲオルギー・リヴォフ

Menševikit

Menševikit olivat Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen (Росси́йская Социа́л-Демократи́ческая Рабо́чая Па́ртия, РСДРП) hajaannuksessa toinen ryhmä. Toinen puoli tunnettiin nimellä bolševikit. Sanat tulevat venäjän enemmistöä ja vähemmistöä tarkoittavista sanoista. Puolue perustettiin 1898 Minskissä yhdistämään vallankumoukselliset ryhmät yhden puolueen alle, mutta jako muodostui toisessa puoluekokouksessa 1903. Juli Martovin ryhmä vastusti Leninin päämäärää kehittää puolueesta pienen vallankumouksellisen ryhmän puolue, ja kannatti eurooppalaisten sosialististen puolueiden suuren jäsenmäärän mallia. Leninin johtama ryhmittymä itse asiassa hävisi äänestyksen. Heitä nimitettiin kuitenkin bolševikeiksi, (enemmistö) koska he olivat voittaneet äänestyksen Iskran toimittajakunnan kokoonpanosta. Martovista tuli yksi merkittävämpiä menševikkien johtajia Georgi Plehanovin kanssa. Menševikit uskoivat, että proletariaatti ei pystyisi vallankumoukseen, vaan siitä tulisi luonteeltaan porvarillinen. Tämän vuoksi he olivat valmiit toimimaan vasemmistoporvariston kanssa ja perustamaan liberaalin kapitalistisen hallituksen, jota he pitävät edeltäjänä sosialistiselle yhteiskunnalle. Menševikit olivat mukana vuoden 1905 vallankumouksessa ja olivat aktiivisia neuvostoissa ja ammattiliitoissa. Monet maltillisemmat menševikit lähtivät puolueesta 1905 ja liittyivät laillisempiin ryhmiin ja ottivat osaa duumiin demokraattisemman hallinnon toivossa. Puolue saavutti jälleen lyhytaikaisen yhtenäisyyden, mutta vuonna 1912 Lenin julisti oman ryhmänsä puolueeksi. Menševikkiryhmä itse jakaantui 1914 suhtautumisessaan sotaan. Monet merkittävistä menševikeistä, kuten Lev Trotski ja Aleksandra Kollontai liittyivät bolševikkeihin. Bolševikit kaappasivat vallan Venäjällä lokakuun vallankumouksessa marraskuussa 1917. Menševismi kiellettiin Venäjällä Kronstadtin kapinan jälkeen 1921. Luokka:Venäjän historia ja:メンシェヴィキ

1918

Tapahtumia

- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 14. helmikuuta - Neuvosto-Venäjä siirtyi gregoriaaniseen ajanlaskuun, edellinen päivä oli 1. helmikuuta juliaanisen kalenterin mukaan
- 16. helmikuuta - Liettua julistautui itsenäiseksi Saksasta ja Venäjästä
- 24. helmikuuta - Viro julistautuu itsenäiseksi.
- 3. maaliskuuta - Ensimmäinen maailmansota: Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari ja Neuvosto-Venäjä solmivat Brest-Litovskin rauhan. Venäjä vetäytyy sodasta.
- 5. maaliskuuta - Venäjän pääkaupunki siirretään Petrogradista Moskovaan.
- 6. maaliskuuta - Suomen (valkoiset) ilmavoimat perustetaan. Se sai ensimmäisen koneensa ruotsalaiselta Eric von Rosenilta.
- 7. maaliskuuta - Suomi liittoutui Saksan kanssa.
- 21. maaliskuuta - Toinen Sommen taistelu alkaa länsirintamalla.
- 25. maaliskuuta - Valko-Venäjä julistautuu itsenäiseksi.
- 1. huhtikuuta - Royal Air Force perustettiin Britanniassa yhdistämällä Royal Flying Corps ja Royal Naval Air Service.
- 26. toukokuuta - Demokraattinen Georgian tasavalta perustettiin.
- 28. toukokuuta - Armenia sai itsenäisyynsä Osmanien valtakunnasta.
- 1. kesäkuuta - Ensimmäinen maailmansota: Belleaun metsän taistelu alkaa.
- heinäkuu - Venäjän sisällissota: Bolševikit pyrkivät riisumaan Tšekki-slovakilegioonan aseista.
- 1. elokuuta - Brittijoukot miehittävät Arkangelin. Komentaja käsketään tukemaan valkoisia joukkoja.
- 8. elokuuta - Amiensin taistelu, kanadalais- ja australialaisjoukot aloittavat hyökkäyksen Saksan linjoja vastaan. Kenraali Erich Ludendorff kutsuu päivää myöhemmin "Mustaksi päiväksi Saksan armeijalle".
- 30. elokuuta - SR Fanja Kaplan ampuu Leniniä. Petrogradin Tšekan päällikkö murhataan samana päivänä.
- 3. lokakuuta - Keisari nimitti Max von Badenin Saksan kansleriksi.
- 28. lokakuuta - Tšekkoslovakia sai itsenäisyyden Itävalta-Unkarista.
- 3. marraskuuta - Itävalta-Unkari solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 6. marraskuuta - Uusi Puolan hallitus perusttiin Lublinissa.
- 8. marraskuuta - Saksan armeija veti uskollisuutensa keisarilta.
- 9. marraskuuta - Saksan keisari Wilhelm II luopui kruunusta.
- 11. marraskuuta - Saksa solmii solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 11. marraskuuta - Itävallan keisari Kaarle I luopui kruunusta.
- 16. marraskuuta - Unkari julistautui itsenäiseksi Itävallasta.
- 18. marraskuuta - Latvia julistautui itsenäiseksi Venäjästä.
- 1. joulukuuta - Islannista tuli autonominen kuningaskunta Tanskan alaisuudessa.
- 1. joulukuuta - Transilvania liittyi Romaniaan liitettyään itseensä maaliskuussa Bessarabian ja Bukovinan.
- 1. joulukuuta - Serbien, kroaatien ja sloveenien kuningaskunta julistettiin perustetuksi (myöhemmin Jugoslavian kuningaskunta).
- 1. joulukuuta - Ruotsissa siirryttiin mies ja ääni -periaatteeseen.
- 27. joulukuuta - Poznańin suurherttuakunnan puolaiset nousevat saksalaisia vastaan liittyäkseen Puolaan.

Suomi

- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 29. tammikuuta - Tampere punaisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 31. tammikuuta - Suinulan verilöyly Kangasalla liittyen Suomen sisällissodan tapahtumiin.
- 26. maaliskuuta - Antautumistarjous punaisille Suomen sisällissodassa ennen Tampereen valtausta.
- 6. huhtikuuta - Punainen Tampere hävisi Suomen sisällissodassa ja 11 000 punakaartilaista kerättiin keskustorille.
- 29. huhtikuuta - Viipuri valkoisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 1. huhtikuuta - Helsinki saatiin vallattua punaisilta Suomen sisällissodassa.
- 1. syyskuuta - Repolan kunta ilmoitti irtautuvansa Venäjästä ja liittyi Suomeen.
- 1. lokakuuta - Hyvinkään yhteiskoulu aloitti toimintansa.
- 9. joulukuuta - Kansallinen Kokoomus perustetaan Suomessa.
- Suomen kommunistinen puolue perustetaan Moskovassa.

Syntyneitä

- 15. tammikuuta - Gamal Abdal Nasser, Egyptin presidentti
- 26. tammikuuta - Nicolae Ceauşescu, Romanian diktaattori
- 26. helmikuuta - Theodore Sturgeon, scifi-kirjailija
- 5. maaliskuuta - James Tobin, ekonomisti (k. 2002)
- 11. toukokuuta - Richard Feynman, fyysikko (k. 1988)
- 14. heinäkuuta - Ingmar Bergman, elokuvaohjaaja
- 18. heinäkuuta - Nelson Mandela, Etelä-Afrikan presidentti, Nobelin rauhanpalkinnon saaja.
- 11. joulukuuta - Aleksandr Solženitsyn, kirjailija
- 25. joulukuuta - Anwar Sadat, Egyptin presidentti (k. 1981)

Kuolleita

- 3. heinäkuuta - Mehmed V, osmanien sulttaani
- 17. heinäkuuta - Keisari Nikolai II ja tsaariperhe (teloitettuna)
- 19. marraskuuta - Joseph Smith Myöhempien aikojen Pyhien Jeesuksen kristuksen kirkon perustaja ms:1918 ko:1918년 ja:1918年 simple:1918 th:พ.ศ. 2461

Venäjän sisällissota

Venäjän sisällissota käytiin 1918–1920 Venäjän vallankumousten jälkeen, uuden bolševikkihallituksen tehtyä 6. maaliskuuta 1918 voimaan astuneen Brest-Litovskin rauhan Saksan keisarikunnan kanssa. Tämä oli luultavasti ainoa vaihtoehto Venäjän armeijan ajauduttua kaaokseen ja kurittomuuteen Saksan helmikuun 1918 hyökkäyksen jälkeen. Armeija järjestettiin 15. tammikuuta kansankomissaarien määräyksellä uudelleen työläisten ja talonpoikien punaiseksi armeijaksi olemassa olevien punakaartien pohjalle ja 23. helmikuuta aloitettiin joukkovärväykset Petrogradissa (Pietari) ja Moskovassa. Rauhanteko Saksan kanssa sai bolševikkien vastaiset ryhmät nousemaan uutta hallintoa vastaa, ja Winston Churchillkin julisti: ”Bolševismi on kuristettava kehtoonsa.”

Yleistä

Sota taisteltiin ”punaisten” kommunistien ja vallankumouksellisten, ”valkoisten” monarkistien, nationalistien, konservatiivien ja liberaalien, kommunistista vallankumousta vastustavien välillä. Taisteluihin osallistui myös anarkistien joukkoja, jotka taistelivat kumpaakin osapuolta vastaan, mutta heidän osuutensa oli vähäinen. Oman lisänsä antoi myös "Vihreä liike", lähinnä spontaani talonpoikien kansannousu, joka myös taisteli kumpaakin osapuolta vastaan. Venäjän, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan muodostaman Triple Ententen muut maat liittyivät valkoisten puolelle. Sota jakautui kolmeen eri rintamaan, itäiseen, eteläiseen ja luoteiseen, joka sijaitsi Baltiassa. Ensimmäinen vaihe kesti vallankumouksesta aselepoon, taistelut alkoivat erimielisyyksistä eri ryhmien välillä. Pääjoukko oli Donin alueen vapaaehtoisarmeija, johon liittyi myöhemmin Venäjän puolella Itävalta-Unkaria vastaan taistellut tšekkien ja slovakien legioona Siperiassa. Idässä oli myös kaksi muuta bolševikkivastaista aluetta, Komutš Samarassa ja Siperian kansallismielinen hallitus Omskissa. Taistelut alkoivat hajanaisesti valkoisten tšekkien ja punaisten latvialaisten tarkk’ampujien välillä. Sota puhkesi käyntiin maaliskuussa 1919, ja valkoiset armeijat etenivät etelästä Anton Denikinin johdolla, Baltiassa Nikolai Judenitšin johdolla ja idässä Aleksandr Koltšakin johdolla kohti Petrogradia ja Moskovaa. Lev Trotskin muodostama Puna-armeija sai kuitenkin torjuttua Koltšakin joukot kesäkuussa, Judenitšin johtama armeija ei saanut kaipaamansa tukea Suomen valkoiselta hallitukselta, ja se lyötiin lokakuussa. Suomen asenteeseen vaikutti mm. se, että Venäjän valkoiset kieltäytyivät hyväksymästä Suomen itsenäisyyttä, minkä bolševikit olivat jo tunnustaneet. Puna-armeijan vastahyökkäyksen lähestyessä Viron rajaa, Viron hallitus julisti Luoteis-Venäjän hallituksen oleskelun Viron alueella ei-toivotuksi 11. marraskuuta ja Judenitšin joukot internoitiin Viroon. Koltšakin alaiset tšekkijoukot luovuttivat Judenitšin bolševikeille, jotka ampuivat hänet 7. helmikuuta 1920 Irkutskissa. Viimevaiheessa sota huipentui viimeisten valkoisten joukkojen piiritykseen Krimillä. Pjotr Wrangel oli koonnut Denikin armeijoiden jäänteet ja linnoittautunut Krimille, jossa ne pitivät asemansa kunnes Puna-armeija palasi Puolasta, jossa se oli taistellut Puolan– Neuvosto-Venäjän sodan 1919. Puna-armeijan käännettyä koko voimansa viimeisiä valkoisia vastaan, he murtuivat, ja viimeiset joukot evakuoitiin Konstantinopoliin marraskuussa 1920. Sodalle oli luonteenomaista ns. "sisäiset rintamat" eli lähinnä talonpoikien ja maalaisväestön nostamat kapinat joiden tukahduttamiseen sekä punainen, sekä valkoinen puoli joutui sitomaan paljon joukkoja. Punaisten salainen ja poliittinen poliisi Tšeka kohteli hyvin julmasti kapinaan nousseita alueita ja se oli yksi monista syistä, joiden takia sisällissota sai raa'an luonteen.

Sodan tapahtumat

Sisällissodassa Britannia, Ranska, Yhdysvallat ja 18 muuta maata tukivat valkoisia joukkoja. Toimenpidettä kutsuttiin interventioksi. Ympärysvaltojen voitettua keskusvallat marraskuussa 1918, operaatiota jatkettiin kommunisteja vastaan, koska pelättiin vallankumouksen leviävän muihin maihin. Lenin oli yllättynyt sisällissodan syttymisestä, ja aliarvioi vastaansa nousseet joukot. Alkumenestys sai hänet liian luottavaiseksi. Ensimmäiset kommunisteja vastaan nouseet joukot olivat vastavallankumouksellisia kenraaleita ja paikallisia kasakoita, jotka olivat vannoneet uskollisuutta helmikuun jälkeen muodostetulle väliaikaishallitukselle. Merkittävimpiä näistä olivat Donin kasakkojen Aleksei Maksimovitš Kaledin, Orenburgin kasakkojen Aleksander Dutov ja Baikalin kasakkojen Grigory Mihailovitš Semenov. Ensimmäiset taistelut bolševikkien ja kasakkajoukkojen välillä käytiin jo joulukuussa 1917. Marraskuussa 1917 entinen tsaarin armeijan ylipäällikkö, Mihail Vasilevitš Alekseev alkoi koota vapaaehtoisarmeijaa (Добровольческая Армия) Novotšerkasskissa, häneen liittyivät joulukuussa Lavr Georgevitš Kornilov, Denikin ja joukko muita. Kaledinin avustamina he valtasiva Rostovin joulukuussa. Kasakat eivät kuitenkaan olleet valmiita jatkamaan taistelua, ja Puna-armeijan vastahyökkäys tammikuussa Vladimir Aleksandrovitš Antonov-Ovseenkon johtamana sai heidät hylkäämään Kaledinin, joka teki itsemurhan. Antonovin joukot valtasivat takaisin Rostoviin ja maaliskuussa 1918 Donin neuvostotasavalta julistettiin perustetuksi. Vapaaehtoisarmeija evakuoitiin helmikuussa Kubaniin, missä se liittyi Kubanin kasakoihin hyökätäkseen Jekaterinodariin (nyk. Krasnodar). Kornilov kuoli 13. huhtikuuta ja komento siirtyi Denikille, joka perääntyi takaisin Donille, jossa vapaaehtoisarmeija ei saanut enää uusia jäseniä. Keväällä 1918 menševikit ja sosialistis-vallankumouksellinen puolue (ER) liittyivät taisteluun bolševikkeja vastaan. Alussa he olivat vastustaneet aseellista taistelua, mutta rauhanteko Saksan kanssa ja bolševikkien perustama diktatuuri saivat tilanteen muuttumaan. Molemmilla puolueilla oli kansan keskuudessa jonkin verran kannatusta, ainakin perustuslakia säätävän kokouksen vaalivoiton perusteella vuonna 1918. ER:n yritys värvätä joukkoja Latviasta heinäkuussa 1918 ei onnistunut, mutta tšekki-slovakkilegioona oli vastavallankumouksen tukena. Tšekki-slovakilegioona oli ollut osa entistä keisarillista Venäjän armeijaa taistelussa Itävalta-Unkaria vastaan, ja siinä oli lokakuussa 1917 ollut 30000 vapaaehtoista sotavangeista värvättyä ja puolta vaihtanutta. Tomáš Masarykin, sittemmin Tšekkoslovakian presidentin innoittamana legioona oli nimetty Tšekko-slovakialaiseksi armeijakunnaksi, ja he olivat valmiit jatkamaan taistelua saksalaisia vastaan Venäjän rauhateosta huolimatta. Ainut reitti rintamalle oli kuitenkin kiertää Vladivostokin ja Panaman kanavan kautta, josta oli jo sovittu Neuvostohallituksen kanssa. Sopimus kuitenkin raukesi bolševikkien yritykseen riisua joukko aseista, ja joukko kapinoi kesäkuussa 1918 vallaten Tšeljabinskin rautatieaseman Volgan itäpuolella, koko kaupungin ja kahdeksan junavaunullista kultaa keisarillisesta reservistä. Kuukauden kuluessa tšekki-slovakit hallitsivat suurinta osaa länsi-Siperiasta, osaa Volgasta ja Uralin aluetta. Elokuussa koko Siperia viljavaroineen eli eristetty muusta maasta. Menševikit ja ER:t tukivat talonpoikia, jotka vastustivat bolševikkien maatalouskontrollia. Toukokuussa 1918 he valtasivat tšekkien tukemina Samaran ja Saratovin perustaen perustuslakia säätävän kokouksen jäsenten neuvoston (Комитет членов Учредительного собрания (Комуч); Komutš). Heinäkuussa Komutš-hallinto käsitti paljolti tšekki-slovakkijoukkojen hallussaan pitämät alueet. Uusi hallinto aikoi jatkaa Saksan vastaista taistelua, ja alkoi koota omaa kansanarmeijaansa. He järjestivät myös uudistusohjelman, mutta ilman bolševikkien epäsuosittuja talousuudistuksia. Syyskuussa 1918 bolševikkien vastaiset hallitukset kokoontuivat Ufassa ja perustivat uuden Venäjän väliaikaishallituksen Omskiin, viisihenkisen johtokunnan johtamina. Kolme jäsentä (Avksentiev, Boldirev ja Zenzinov) valittiin ER:ista ja kaksi perustuslaillisesta demokraattisesta puolueesta (K-D; lyhenteestä nimitys kadettipuolue) (Vinogradov ja Volgogodski). Uusi hallitus kuitenkin kaatui nopeasti Siperian paikallishallituksen sotaministerin, vara-amiraali Aleksandr Vasilevitš Koltšakin suorittamassa kaappauksessa 18. marraskuuta, ja ylennettyä itsensä amiraaliksi ja diktaattoriksi ja ”Ylimmäksi Johtajaksi”. Bolševikeille tämä oli propagandavoitto, koska vastustaja oli nyt antidemokraattinen diktaattori. Koltšak osoittautui kuitenkin osaavaksi komentajaksi ja kansanarmeijan järjestämisen jälkeen valtasi Permin Puna-armeijalta.

Ulkovaltojen reaktio

Triple Ententen, jonka muodostivat Venäjän lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska, muut maat Yhdysvaltojen tukemana liittyivät sotaan interventiopolitiikkansa nojalla. Länsivaltojen laivasto saapui Murmanskin rannikolle maaliskuussa 1918 ja kesäkuussa brittiläis–ranskalais–yhdysvaltalaisjoukot ottivat haltuunsa Murmanskin ja elokuussa Arkangelin. Virallinen selitys oli suojella länsivaltojen varusvarastoja näissä satamakaupungeissa, mutta samalla myös estää niiden joutuminen bolševikkien käsiin ja pakottaa puna-armeija jakamaan joukkonsa myös pohjoiseen. Brittijoukot toimivat myös Itämerellä, jossa ne tukivat valkoista armeijaa ja Baltian maiden itsenäisyyssotaa. Japanilaiset miehittivät Itä-Siperiasta laajoja alueita. Suomalaiset valkoiset joukot tekivät kaksi sotaretkeä Venäjälle Itä-Karjaan sisällissodan aikana, Vienan retkikunta maalis–lokakuussa 1918 ja Aunuksen retkikunta 1919. Suomalaisia joukkoja olivat vastassa Suomen sisällissodan jälkeen Venäjälle paenneista punakaartilaisista muodostettu brittien kanssa yhteistoiminnassa ollut Muurmannin legioona. Baškiirit, kirgiisit ja tataarit perustuvat myös omia konservatiivisia ja kansallismielisiä hallituksiaan, samoin Siperian paikallishallinto Omskissa. Tataarien, baškiirien ja tšuvassien Idel-Uralin tasavalta perustettiin joulukuussa 1917, mutta se joutui puna-armeijan valloittamaksi huhtikuussa 1918, tšekkilegioona palautti sen heinäkuussa ja se purettiin lopullisesti vuoden lopussa. Presidentti Sadrí Maqsudí Arsal pakeni Suomeen. Etelässä Gruusia, Armenia ja Azerbaidžan julistautuivat itsenäisiksi.

Terrori ja salamurhat

Neuvostoliiton puolella kaksi ER:n jäsentä Jakov Bljumkin ja Nikolai Andrejev murhasivat Saksan lähettilään heinäkuussa pyrkien aloittamaan vihollisuudet uudelleen. Toiset ER:t sieppasivat bolševikkijohtajia ja usuttivat Puna-armeijaa nousevaan hallitustaan vastaan. ER:ien ja anarkistien järjestämät paikalliset kapinat saatiin kuitenkin tukahdutettua, ja Lenin pyysi henkilökohtaisesti saksalaisilta anteeksi. Saksan väliintulo oli kuitenkin tässä vaiheessa jo epätodennäköinen länsirintaman tilanteen johdosta. Seuraavan kahden terrori-iskun 30. elokuuta, Petrogradin Tšekan puhemiehen Moisei Uritskin ja Leninin murhayrityksen jälkeen vastauksena oli punainen terrori: menševikit ja ER-puolueen jäsenet erotettiin neuvostoista ja 800 epäiltyä teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä. Kommunistinen puolue oli Leninin painostuksesta antanut Tšekalle käytännöllisesti katsoen vapaat kädet ja Punainen Terrori sai riehua vapaasti. Kaikenlaiset kapinayritykset tukahdutettiin erittäin julmasti ja usein vangiksi jääneitä, varsinkin valkosia upseereita kidutettiin ennen teloitusta. "Vallankumouksen rautainen käsivarsi" rankaisi armottomasti kaikkia jotka Tšekan logiikan mukaan uhmasivat vallankumousta. Tšeka julkaisi jopa omia viikkosanomiaan missä kerrottiin kuinka paljon oli ammuttu eri alueilla ja kuinka paljon tullaan vielä ampumaan, tulevia uhreja mainittiin jopa lehdessä nimeltä. Lehti nostatti kuitenkin puoleessa sellaisen myrskyn että se lakkautettiin ilmestyttyään vain muutaman numeron verran. Tunnetuin Punaisen Terrorin murha oli tsaariperheen murha, Jekaterinbrgin Tšeka murhasi heinäkuisena yönä 1918 tsaarin, tämän vaimon ja kaikki viisi lasta. Murhalla haluttiin estää tsaarin vapauttaminen valkoisten toimesta ja hänen nostamisensa vastavallankumouksen symboliksi.

Puna-armeijan uudelleenorganisointi

Puna-armeija uudelleenorganisoitiin huonon saksalaisia vastaa saadun menestyksen vuoksi uuden Lev Trotskin johtaman ylimmän sotilasneuvoston alaisuuteen, ja entiset armeijan upseerit tuotiin takaisin sotilasneuvonantajina. Toukokuussa 1918 asevelvollisuus otettiin jälleen käytöön armeijan kutistuneen koon vuoksi. Heinäkuussa armeijan komentajat puhdistettiin, mutta nyt tavoitteena ei ollut tuoda johtoon kommunisteja, vaan tuoda takaisin kokeneet johtajat vallankumousta edeltäneeltä ajalta. Syyskuussa Trotski asetettiin tasavallan vallankumouksellisen sotilasneuvoston johtoon suurin valtuuksin.

Jälkipeli

Sisällisodan jälkeen Neuvostoliitto oli raunioina. Vuosien 1920 ja 1921 kadot ja 1921 nälänhätä vain pahensivat katastrofia. Sisällissodassa oli kuollut yhdeksän miljoonaa lähes verettömän lokakuun vallankumouksen jälkeen. Miljoonia muita kuoli vielä nälkään. Miljoona pakeni maasta, kuten kenraali Wrangel kaukoidän kautta tai muita reittejä paetakseen sotaa ja puutetta. Suurin osa paenneista oli yläluokkaa. Tiukka sotakommunismi pelasti Neuvostohallituksen sisällissodan aikana, mutta sen seurauksena talous hyytyi paikalleen. Yksityisen teollisuuden ja kaupan takavarikointi ja kielto ja hallituksen kyvyttömyys pyörittää taloutta riittävän tehokkaasti. Kaivosten ja tehtaiden tuotanto putosi 20 %:iin sotaa edeltäneestä tasosta ja monien tuotteiden vieläkin enemmän, puuvillan tuotanto putosi 5 %:iin ja raudan 2 %:iin. Talonpojat vastustivat jyrkästi maan takavarikointia, ja viljelypinta-ala supistui 62 % ja sadot 37 % sotaa edeltäneistä. Hevosia oli 1916 35 miljoonaa, ja 1920 24 miljoonaa ja karjaa vastaavasti 58 ja 37 miljoonaa. Ruplan kurssi dollariin nähden tippui kahdesta ruplasta 1914 1200:n 1920. Luokka:Sisällissodat Luokka:Venäjän historia ja:ロシア内戦

1918

Tapahtumia

Suomi

Syntyneitä

Kuolleita

Vladimir Iljitš Lenin

Vladimir Iljitš Lenin (ven. Влади́мир Ильи́ч Ле́нин), alkuperäiseltä nimeltään Vladimir Iljitš Uljanov (ven. Влади́мир Ильи́ч Улья́нов ) (22. huhtikuuta 1870—21. tammikuuta 1924) oli venäläinen vallankumouksellinen, bolševikkipuolueen johtaja, Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja ja leninistisen ideologian perustaja. Lenin oli yksi hänen vallankumouksellisista salanimistään. Hänen uskotaan kehitelleen sen vastustaakseen Georgi Plehanovia (георги плеханов), jonka pseudonyymi oli Volgin ("волгин"), Volgajoen mukaan. Uljanov otti nimensä Lenajoesta, joka on pidempi ja virtaa vastakkaiseen suuntaan.

Varhainen elämä

Lena Leninin isä oli Ilja Nikolajevitš Uljanov (1831–1886), venäläinen virkamies, joka työskenteli tavoitteenaan demokratian edistäminen ja ilmainen koulutus. Myös Leninin äiti, Maria Aleksandrovna Blank (1835–1916), tunnettiin vapaamielisenä aatteiltaan. Leninin sukupuusta löytyy juutalaisia äidin isoisän kautta, joka kääntyi kristinuskoon, ja vastaavasti Volgan saksalaisia äidin kautta. Lenin itse kastettiin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Kenties uskonnollisten suvun osien vuoksi Lenin menestyi latinan ja kreikan opiskelussa. Lenin kääntyi 16-vuotiaana kuitenkin ateistiksi tutustuttuaan 1700-luvun valistusfilosofiaan. Hänen uskonsa sen ajan tietoteoriaan näkyi myös hänen myöhemmissä teoksissaan. Toukokuussa 1887 Leninin vanhin veli, Aleksandr – joka oli ollut mukana ns. narodniki-liikkeessä – hirtettiin osallistumisesta keisari Aleksanteri III:n salamurhayritykseen. Tämä sai Leninin radikalisoitumaan, ja myöhemmin samana vuonna hänet pidätettiin ja erotettiin Kazanin yliopistosta, koska hän oli osallistunut opiskelijamielenosoituksiin. Hän jatkoi opiskeluaan itsenäisesti, ja vuonna 1891 hän sai oikeuden toimia lakimiehenä. 1891 Hän ei kuitenkaan jäänyt lakimiesuralle, vaan liittyi vallankumoukselliseen toimintaan ja johti marxilaisia opintokerhoja keskittäen toimintansa suurimmaksi osaksi Pietariin. Vallankumouksellisen toimintansa johdosta hänet pidätettiin 7. joulukuuta 1895 ja viranomaiset pitivät häntä vangittuna vuoden ajan. Tämän jälkeen hänet karkotettiin kolmeksi vuodeksi Siperiaan. Karkotusaikanaan vuoden 1898 heinäkuussa Lenin meni naimisiin sosialistiaktivisti Nadežda Krupskajan (Надежда Константиновна Крупская) kanssa. Vuonna 1899 hän julkaisi teoksen "Kapitalismin kehitys Venäjällä". 1900 hänen karkotustuomionsa päättyi ja hän matkusteli Venäjällä ja muualla Euroopassa, julkaisten Iskra-lehteä ja muita vallankumousliikkeen kirjasia ja teoksia. Hän toimi aktiivisesti Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa, ja vuonna 1903 hän johti bolševikkiosaa sen erottua menševikeistä. Tämä jako johtui suureksi osaksi Leninin pamfletista "Mitä on tehtävä?" Vuonna 1906 hänet valittiin puheenjohtajaksi puolueeseen. Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen viimeisissä taisteluissa joulukuussa Moskovassa bolševikkien aseellinen vallankaappausyritys epäonnistui ja Lenin joutui lähtemään turvallisuussyistä maanpakoon Suomeen vuonna 1907. Lenin asui sen jälkeen useita kertoja Suomessa ja matkusteli Euroopassa osallistuen erilaisiin sosialistisiin kokouksiin ja muuhun toimintaan. 16. huhtikuuta 1917 Lenin palasi Pietariin (siihen aikaan Petrograd), heti keisari Nikolai II:n valtaistuimelta suistamisen jälkeen ja otti bolševikkiliikkeen komentoonsa. Bolševikkien vallankaappausyritys kuitenkin epäonnistui heinäkuussa, ja Lenin joutui pakenemaan takaisin Suomeen. Hän palasi lokakuussa, jolloin bolševikit ottivat vallan asein Aleksandr Kerenskin väliaikaiselta hallitukselta.

Neuvostoliitto

Aleksandr Kerenski 8. marraskuuta 1917 Lenin valittiin puhemieheksi kansankomissaarien neuvostossa Neuvosto-Venäjän kongressissa. Maata uhkasi saksalaisten miehitys, ja Lenin vaati hyväksyntää allekirjoittaa kovaehtoinen rauhansopimus. Venäjän delegaatio kuitenkin epäonnistui tässä työssään, ja maa menetti huomattavia maa-alueita lisää lopullisessa Brest-Litovskin rauhansopimuksessa maaliskuussa 1918. Lenin joutui murhayrityksen kohteeksi 30. elokuuta 1918 ja haavoittui vaikeasti. Haavoittumisen jälkeen hän jatkoi työtään vaikeissa sisällissodan olosuhteissa mikä jatkui vuoteen 1921. Neuvostoliitto perustettiin vasta vuonna 1922. Lenin vastusti Moskova keskeistä byrokratiaa. Lenin on joskus mielletty humaaniksi ja lempeäksi neuvostojohtajaksi. Omalta osaltaan tämä on totta, sillä Leninin tiedetään vihanneen väkivaltaa. Tätä vastaan on huomautettu, että neuvostohallinnon vastustajiin kohdistetut ankarat puhdistus- ja vainotoimenpiteet alkoivat jo Leninin eivätkä hänen seuraajansa, Stalinin, kaudella. Tosin Leninin kauden puhdistustyöt kohdistuivat lähinnä entisiin vallanpitäjiin ja oikeistolaisiin, eivätkä Stalinin tapaan myös tavallisiin kansalaisiin. Sisällissota sekä sen aikana tapahtuneet toistuvat ulkovaltojen hyökkäykset Venäjälle saivat aikaan vallankumouksella valtaan nousseen bolševikkihallinnon väkivaltaisen luonteen miellytyksen. Stalin

Lenin ja Stalin

Leninin ja Stalinin suhde vaihteli asioista riippuen. Joskus Lenin piti Stalinia hyvänä toverina, mutta toisaalta hänen tiedetään vastustaneen viimeiseen asti Stalinin nimittämistä hänen seuraajakseen. "Valitkaa joku toinen, joka on maltillisempi, kohteliaampi ja vähemmän oikukas" sanoi Lenin.

Maailmankuva ja politiikka

Leninin maailmankuva oli muotoutunut 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, minkä jälkeen hän katsoi, ettei 1900-luvulla ollut hänelle enää paljoakaan älyllistä tai tiedollista annettavaa. Tiettävästi Lenin ei lukenut tai ottanut huomioon Sigmund Freudia, Kierkegaardia, Le Bonia, Friedrich Nietzscheä tai Max Weberiä. Sen sijaan hän keskittyi Karl Marxiin, Friedrich Engelsiin, Georgi Plehanoviin ja Karl Kautskyyn, joista kahdelle viimeiselle hän myöhemmin käänsi selkänsä. Lenin kuitenkin ihaili Machiavellia ja Charles Darwinia, palasi myöhemmin myös Aristotelesin pariin ja löysi ensimmäisen maailmansodan aikana Hegelin ja saksalaisen soteteoreetikon, von Clausewitzin, jotka jättivät Leninin ajatteluun omat jälkensä. Kuitenkin Lenin piti ehdottomina esikuvinaan Karl Marxia ja Friedrich Engelsiä, mutta itseään hän piti ainoana oikeana ja korvaamattomana Marxin tulkitsijana. Lenin oli pohjimmiltaan teoreetikko ja inhosi tunteellisuutta politiikassa. Siksi hän myös painotti älymystön johtavaa asemaa politiikassa, mutta ei vaatinut tältä älymystöltä keskiluokkaista taustaa. Hän ei ollut varsinaisesti koskaan kosketuksissa proletaareihin, vaan hän piti tilastotietoja ja tutkimuksia todempana kuvauksena Venäjän kansan elinoloista. Näiden tilastojen ja tutkimusten pohjalta hän muun muassa esitti, että Venäjä oli jo 1860-luvulla kapitalistinen maa. Lenin arveli, että hänen vaatimansa "proletariaatin demokraattinen diktatuuri" vetoaisi erityisesti alempaan yhteiskuntaluokkaan. Hänen mielestään se olisi samalla myös tehokkain tapa yleisten kansalaisvapauksien ja taloudellisen kehityksen turvaamiseksi. Lenin myös hylkäsi Marxin esittämän kaksivaiheisen vallankumouksen mallin (ensin demokraattinen ja kapitalistinen valtio, jota seuraisi sosialistinen vallankumous ja lopulta kommunismi) ja siirtyi omaan yksivaiheiseen malliinsa ja hehkuttamaan "jatkuvan vallankumouksen" ideaansa. Bolševikit pyrkivät luomaan joukkopuoluetta ja osallistumaan yleiseen propagandaan, valtakunnanduumaan ja muuhun yleiseen päätöksentekoon. valtakunnanduumaan Eräällä tapaa Venäjän salainen poliisi, Ohrana, piti Leniniä pystyssä. Ohrana oli jokseenkin hyvin perillä sosialistivallankumouksellisten keskinäisistä kiistoista ja pyrki lietsomaan tätä puoluetta repivää polemiikkia. Ohrana tuki bolševikkien asemaa Venäjällä myös vangitsemalla menševikkejä ja muita Leninin vastustajia. Ensimmäisen maailmansodan (1914—1918) aikana Lenin omaksui kannan, jonka mukaan sosialistien kuuluisi tukea kaikkia Romanovien monarkiaa vastaan hyökkääviä tahoja, ja Lenin myös korosti Marxin oppia, ettei proletaareilla ole kotimaata: niinpä Venäjän työläisten ensisijainen myötätunto ja avunanto olisi pitänyt kohdistua muita työläisiä, myös vihollismaiden työläisiä kohtaan, eikä oman maan sotaponnist