:: wikimiki.org ::

Sosiologia

Sosiologia

Sosiologia on yleinen yhteiskuntatiede. Se keskittyy ihmisten muodostamien yhteisöjen sekä niistä johtuvien ilmiöiden tutkimukseen. Sosiologia on kiinnostunut sekä ihmisten toiminnasta yhteisöissä että yhteisöjen vaikutuksista kaikkeen toimintaan. Tieteen tutkimusala on yhteiskuntatieteistä laajin, sillä sosiologiassa voidaan tutkia käytännössä mitä tahansa sosiaalisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat joko yhteisöön, yhteiskuntaan tai yksittäisiin ihmisiin. Sosiologia mahdollistaa jokapäiväisten käsitysten sekä totunnaisten ajattelutapojen kyseenalaistamisen tieteellisten menetelmien tuoman tutkimustiedon avulla. Koska sosiologia tuo faktoja yhteisössä vallalla olevien uskomusten tilalle, paljastaa piileviä ongelmia ja avaa näkyviin uusia vaihtoehtoja, se on muodostunut kriittiseksi yhteiskuntatieteeksi. Tutkimuksen laaja-alaisuudesta johtuen sosiologit määrittelevät tieteensä usein konkreettisempien tutkimusteemojen kautta. Niitä ovat esimerkiksi yhteiskunnan rakenne ja sen muutos; instituutiot, organisaatiot ja yhteisöt; sosiaalinen toiminta ja sosiaaliset verkostot; ihmisten arvot, asenteet ja puhetavat.

Sosiologian synty ja historia

Vaikka ihmisten yhteiskuntia on tutkittu eri tavoilla ja eri tieteenaloissa niin pitkään kuin yhteiskuntia on on ollut olemassa, varsinaisena itsenäisenä tieteenalana sosiologia on varsin nuori. Positivismin isänä tunnettu Auguste Comte (1798-1857) oli ensimmäinen, joka käytti ilmaisua sosiologia (v. 1838). Sana muodostuu latinan kielen sanoista socius (kumppani) ja logia (oppi). Juuri käsitettä enempää ei Comte sosiologialle kuitenkaan antanut, vaan hänen panoksensa nykyiseen sosiologiaan on käytännössä olematon. Sosiologian esiinmarssi alkoi Yhdysvalloista. Ensimmäiset sosiologian luennot järjestettiin Kansasin yliopistossa vuonna 1890. Kahta vuotta myöhemmin perustettiin ensimmäinen pelkästään sosiologian tutkimiseen erikoistunut laitos Chicagon yliopistoon. Eurooppalaisen sosiologian kantaisänä pidetään ranskalaista Émile Durkheimia, joka perusti ensimmäisen eurooppalaisen sosiologian laitoksen Bordeaux'n yliopistoon vuonna 1895. Sosiologia tieteenä etsi itseään varsin pitkään. Varhaiselle sosiologialle oli tyypillistä läheinen sitoutuvuus luonnontieteisiin: esimerkiksi Comte uskoi, että luonnontieteille soveliaat tutkimusmenetelmät oli siirrettävissä suoraan yhteiskuntatieteisiin. Jo 1800-luvun loppupuolella sosiologiassa otettiin kuitenkin käyttöön yhteiskunnallisille aloille paremmin soveltuvia tutkimusmenetelmiä.

Sosiologian klassikoita

Sosiologiassa klassikolla tarkoitetaan teoreetikkoa, jonka työllä on ollut vahva vaikutus koko sosiologiaan tieteenä. Vaikka se, ketä milloinkin pidetään klassikkona, vaihtelee jossain määrin aikakaudesta riippuen, on tieteenalalle jo sen lyhyen historian aikana ehtinyt muodostua klassikoita, jotka ovat ajankohtaisia tänäkin päivänä. Monelle sosiologian klassikolle on tavallista, etteivät he luonnehtineet itseään varsinaisesti sosiologeiksi. Heille oli tyypillistä monitieteellinen, yhteiskuntaa useasta eri suunnasta tarkkaileva päättely. Sosiologian kehityksen kannalta kenties merkittävimpiä teoreetikkoja ovat olleet Émile Durkheim, Karl Marx, Ferdinand Tönnies, Vilfredo Pareto, Max Weber ja Georg Simmel. Heistä monet ovat malliesimerkkejä tiedemiehistä, jotka eivät tehneet tietoisesti sosiologista teoriaa, mutta jotka nykyään voidaan lukea nimenomaan sosiologiatieteen alalle.

Pikkuklassikoita

Pikkuklassikoiksi kutsutaan sosiologeja, jotka ovat tarjonneet sosiologille yhden tai korkeintaan muutamia yksittäisiä teorioita, käsitteitä tai kirjoja. Vaikka heidän panoksensa tieteelle on kiistaton, he eivät pääse tunnettavuudessa aivan varsinaisten klassikoiden tasolle. On syytä huomata, että ajankohdasta riippuen klassikot ja pikkuklassikot saattavat "vaihtaa paikkaa".
- Pierre Bourdieu
- Auguste Comte
- Michael Foucault
- Anthony Giddens
- Jürgen Habermas
- C.Wright Mills
- Vilfredo Pareto
- Talcott Parsons
- Georg Simmel
- Herbert Spencer
- Ferdinand Tönnies
- Thorstein Veblen

Sosiologian tutkimusmenetelmiä

Sosiologian tutkimusprosessi jakaantuu kolmeen portaaseen: teoriaan, aineistoon ja menetelmään. Hyvässä tutkimuksessa viitekehyksessä rakennettua teoreettista pohjaa sovelletaan tutkijan keräämään aineistoon käyttäen jotakin sosiologialle tyypillistä tutkimusmenetelmää. Sosiologian, kuten lähes kaikkien yhteiskuntatieteiden tutkimusmenetelmät voidaan jakaa karkeasti ottaen kahtia kvalitatiivisiin eli laadullisiin ja kvantitatiivisiin eli määrällisiin tutkimusmenetelmiin. Kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät soveltuvat ennen kaikkea yksittäisten tapausten ja spesifien tapausryhmien kartoittamiseen. Tyypillisiä kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä ovat esim. erilaiset haastattelut ja diskurssi- ja retoriikka-analyysit. Kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät sopivat laaja-alaisiin ja suuria ryhmiä tai kokonaisia yhteiskuntia kartoittaviin tutkimuksiin, mutta yksittäistapauksista niiden avulla ei välttämättä saada kovin kattavaa tietoa. Tyypillisiä kvantitatiivisia menetelmiä ovat esim. survey-tutkimukset. Kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien selkärankana toimivat usein matemaattiset ja tilastolliset mallit.

Sosiologia Suomessa

Sosiologiaa opetetaan monessa suomalaisessa yliopistossa, mm. Jyväskylässä. Suomalaisista sosiologian historian merkkihahmoja on Edward Westermarck (1862-1939), jota voidaan yhtä hyvin pitää meikäläisen antropologian isänä. Suomalaisen sosiologian kaanoniin täytyy lukea myös
- Erik Allardt
- Antti Eskola
- Pertti Töttö
- Pertti Alasuutari
- Kimmo Jokinen
- Pertti Jokivuori
- Risto Heiskala
- Martti Siisiäinen

Sosiologisia teorioita

- Marxistinen teoria
- Kriittinen teoria
- Feministinen teoria
- Homoteoria
- Strukturalistinen teoria
- Jälkistrukturalistinen teoria
- Postmoderni teoria
- Rationaalisen valinnan teoria

Sosiologian käsitteistöä

- Sosiologinen perspektiivi
- Sosiaalinen fakta
- Kaipuu

Katso myös

- Sosiaalityö
- Sukupuoliroolit
- Suuteleminen
- Yhteiskunnalliset liikkeet
- Sosiaalinen verkostoanalyysi Luokka:Sosiologia ms:Sosiologi ko:사회학 ja:社会学 simple:Sociology th:สังคมวิทยา

Yhteiskuntatiede

Yhteiskuntatieteet ovat tieteenaloja, jotka tutkivat yhteiskuntaa. Yhteiskuntatieteisiin kuuluvat esimerkiksi sosiologia, politiikan tutkimus (tunnetaan myös nimillä politologia ja valtio-oppi), yhteiskuntahistoria, kansantaloustiede, sosiaaliantropologia, kehitysmaatutkimus, viestintä, sosiaalipolitiikka (tunnetaan myös nimellä yhteiskuntapolitiikka), sosiaalipedagogiikka ja sosiaalipsykologia. Muista tieteistä ainakin maantiede ja uskontotiede tutkivat myös toisinaan hyvinkin yhteiskunnallisia asioita, mutta niitä ei lasketa kuitenkaan yhteiskuntatieteiksi.

Yhteiskuntatieteiden historia

Yhteiskuntatieteet syntyivät 1700-luvulla. Tämä liittyy valistusaikaan ja siihen, miten ihmiset alkoivat ymmärtää yhteiskunnan luonnonlakien alaisena ennemmin kuin jumalallisen järjestyksen sanelemana järjestelmänä. Yhteiskuntatieteellisen teorian ja tutkimuksen klassisia hahmoja ovat esimerkiksi Auguste Comte, Emile Durkheim, Karl Marx, John Stuart Mill ja Max Weber.

Yhteiskuntatieteiden metodologiat

Yhteiskuntatiede on metodologialtaan epäyhtenäisempää kuin luonnontiede. Samoin yhteiskuntatieteissä ei kyetä tekemään onnistuneita ennustuksia kuten luonnontieteissä usein pystytään. Monet katsovat että esimerkiksi Comten ja Durkheimin kannattama projekti kehittää yhteiskuntatieteitä luonnontieteiden mallin mukaan on epäonnistunut. Yhteiskuntaa voidaan kuitenkin tutkia tieteellisten periatteiden mukaisesti, kunhan otetaan huomioon tutkimuskohteen monimutkaisuuden tutkimukselle asettamat rajoitukset.

Katso myös

Yhteiskuntatieteelliset yliopistotutkinnot Luokka:Yhteiskuntatiede

Émile Durkheim

David Émile Durkheim (15. huhtikuuta 1858 - 15. marraskuuta 1917) on tunnettu modernin sosiologian "isänä", sillä pitkälti hänen ansiostaan moderni sosiologia sai paikan yliopistollisena oppiaineena ja itsenäisenä tieteenalana. Hän oli myös ensimmäisen yhteiskuntatieteille omistetun aikakausjulkaisun, Année Sociologiquen perustaja. Kyseistä nimitystä käytetään myös viittaamaan joukkoon Durkheimin koulukuntaan kuuluneita opiskelijoita, jotka kehittivät hänen sosiologista ohjelmaansa. Durkheimin mukaan jokainen tieteenala tarvitsee oman tutkimuskohteensa. Sosiologian tutkimuskohteena hänen mukaansa olivat sosiaaliset faktat, joita sosiologin tuli pitää esineinä. Sosiologian tehtävä on tutkia sosiaalisia faktoja sekä selittää sosiaalisia ilmiöitä sosiaalisella. Malliesimerkin sosiaalisten ilmiöiden sosiaalisella selittämisestä Durkheim tarjoaa laajassa itsemurhatutkimuksessaan. Siinä Durkheim osoittaa laajoja tilastollisia menetelmiä käyttäen itsemurhien johtuvan pääosin sosiaalisista tekijöistä. Esimerkiksi sosiaalisen yhteisön kiinteydellä sekä yhteisön aktiivisuudella on suora yhteys itsemurhien aktiivisuuteen. Vaikka Durkheimin itsemurhatutkimus on vuosien varrella saanut vastaansa runsaasti kritiikkiä, oli se ilmestyessään malliesimerkki sosiaalisten tekijöiden vaikutuksesta yksilöiden elämään. Sitä kautta tutkimus loi pohjaa sille työlle, mitä sosiologit tänäkin päivänä tekevät. Durkheim, Émile ko:에밀 뒤르켐 ja:エミール・デュルケーム th:อีมิล เดอร์ไคหม์

Karl Marx

Karl Marx (5. toukokuuta 1818 - 14. maaliskuuta 1883) oli preussilaissyntyinen juutalainen yhteiskuntafilosofi ja sosiaaliteoreetikko. Marxin kuuluisin luomus on teoria työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriidasta ja taistelusta.

Elämä

Karl Marx syntyi edistykselliseen juutalaiseen perheeseen Preussin Trierissä. Hänen isänsä, Hirschel, sittemmin Heinrich, Marx oli lakimies, joka ajalle tyypillisen juutalaissyrjinnän takia kääntyi luterilaiseksi. Marxien perhe oli mukana liberaaleissa seurapiireissä, ja talossa vierailikin useita älymystön ja taiteiden edustajia. Koulu sujui nuorelta Marxilta hyvin ja 1833 hän kirjautui Bonnin yliopistoon lukemaan lakia. Kesällä 1836 hän kihlautui (vihkimistä saatiin odottaa noin seitsemän vuotta) aatelisen Jenny von Westphalenin kanssa, avioliiton kestäessä läpi koko Marxin myrskyisen ja taloudellisia vaikeuksia täynnä olevan elämän aina Jennyn kuolemaan asti 1881. Valitettavasti Marxin opiskelut menivät rankaksi ryyppäämiseksi ja oluttuvissa laulamiseksi. Vaihdettuaan yliopistoa Berliiniin vuonna 1836, Marx kiinnostui filosofiasta ja etenkin hegeliläisyydestä. Juuri Hegeliltä Marx peri käsityksen dialektiikasta, joka tarkoittaa maailmanhistorian etenemistä ristiriidan kautta. Tässä tapauksessa nuoret hegeliläiset uskoivat Preussin yhteiskunnan olevan teollisessa kehityksessään ja kehittyneine yliopistoineen senhetkisen dialektisen kehityksen huipentuma. Muutoksia kuitenkin oli vielä heidän mukaansa tulossa, sillä yhteiskunnassa oli vielä kehittymättömiä puolia kuten köyhyys, sensuuri ja uskonnollinen sorto. Vuonna 1841 Marx valmistui Berliinin yliopistosta, toimittaen tohtorinväitöskirjansa, Differenz der demokritischen und epikureischen Naturphilosophie (Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero), Jenan yliopistoon. Nuoren teologin Bruno Bauerin kanssa 1841 Marx aloitti oman pikku häirintäkampanjansa oikeistohegeliläisiä ja kirkkoa vastaan; kovaäänisen kirkossa hohottelun lisäksi he kirjoittivat pamfletin, nimellään hurskaita lukijoita teoksen kansien ansaraudan väliin houkuttelevan Die Posaune des Jüngsten Gerichts über Hegel (jonka Pentti Määttänen on suomentanut vain Tuomiopäivän pasuuna Hegelin yllä, mutta jonka Aarne T.K. Lahtinen on kääntänyt kenties komeammin, mutta epätarkemmin nimellä Tuomiopäivän pasuunan törähdys Ateisti-Hegeliä ja Anti-Kristusta vastaan) Teoksen tekijöiden paljastumisen vuoksi vuonna 1842 Marx hylkäsi yliopistollisen maailman ja siirtyi journalismin pariin, toimittaen kohua herättänyttä Rheinische Zeitung -lehteä. Viranomaiset lopettivat lehden monta kertaa sen ja etenkin Marxin tulisten pääkirjoitusten jouduttua ristiriitaan valtiollisen sensuurin kanssa. Lopulta Marx painostettiin maanpakoon Ranskaan, Pariisiin. Ranskassa Marx perusti lehden uudestaan, kirjoitti paljon ja tapasi 1844 elämänmittaiseksi ystäväksi muodostuvan Friedrich Engelsin. Engelsin, joka oli englantilaisen tehtaanomistajasuvun vesa, ansiosta Karl Marx kiinnostui taloustieteestä, josta hän ei vielä siinä vaiheessa tiennyt juuri mitään. Lehden jouduttua jälleen vaikeuksiin ja Preussin virkamiesten protestoidessa ranskalaisille Marxin uuden lehden provosoivasta sävystä, Marx joutui jälleen pakenemaan - Brysseliin. Brysselissä Marx ja Engels kirjoittivat yhdessä arvostelua hegeliläisyyttä vastaan, kymmeniä väittelykirjoituksia niin konservatiiveista, ranskalaisista sosialisteista ja liberalisteistakin. Marxille oli ominaista riitaantua lähes jokaisen ystävänsä kanssa – v. 1864 hetken aikaa jopa Engelsin, kun tämän rakastajatar Mary Burns kuoli, eikä Marx osannut valita osanottokirjeessään sanojaan oikein – ja Engelsin kanssa he päättivät kirjoittaa aluksi pelkän artikkelin Marxin entistä toveria, Baueria ja tämän veljiä sekä heidän kumppaneitaan vastaan. Molemmat saivat osakseen n. parikymmentä sivua, minkä Engels riipaisi hetkessä, mutta kuultuaan vain kuukausia myöhemmin Marxin uutiset artikkelin tiimoilta, se oli kasvanut kolmesataa sivua, ja entinen nimi, Kriittisen kritiikin kritiikki oli muuttunut alaotsikoksi uudelle, Pyhälle perheelle. Ranskassa ollessaan Marx ja Engels olivat liittyneet saksalaisten maanpakolaisten perustamaan "Oikeamielisten liittoon" joka Marxin vaikutuksesta muutti nimensä "Kommunistien liitoksi" vuonna 1847. Vanhan Oikeamielisten liiton tunnus "kaikki ihmiset ovat veljiä" korvattiin tunnuksella "kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen". Marxin ja Engelsin kuuluisin työ, Kommunistisen puolueen manifesti kirjoitettiin Brysselissä Kommunistien liiton julistukseksi ja julkaistiin vuonna 1848. Alun perin se oli Engelsin versiona yhtämittaista "kysymys-vastaus"-litaniaa, mutta vaikka hänenkin jälkensä näkyi lopullisessa versiossa, latomoon saapuva teksti oli kokonaisuudessaan Marxin kynästä syntynyt, ja hän olikin kirjoittanut sitä Kommunistiliiton painostuksen alla yötä päivää, paksun sikarinsavun keskellä. 1848] Vallankumousvuosien 1848-1849 jälkeen Marx joutui etsimään turvapaikan Lontoosta, jossa hän syventyi vuosiksi kirjoitustyöhön. Hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa suuri magnum opus taloustieteestä, jonka piti olla miekka joka ilmestyessään olisi aikojen loppuun saakka alamaailman seiväs kapitalistien ja porvarien sydämessä. 1850-luvulla hän julkaisi sen ensimmäisen version, joka oli täysi pettymys, ja sen ja lopulta v. 1867 ilmestyneen kirjan väliin mahtui paljon, rahavaikeuksia, sairauksia, huolia, taistelua väärämielisiä vastaan, proletariaatin asioita ajavien yhdistysten sääntökeskusteluja, niiden hajoamisia. Vaikka Marx julkaisikin vuoden 1860 tienoilla parhaaksi pamfletikseen kutsutun häpäisykirjansa sveitsiläistä luonnontieteilijää, Karl Vogtia, vastaan, ei se auttanut hänen tilannettaan vaan hän oikeastaan tuhlasi aikaansa. "Kuka taas ampuikaan kärpästä mörssärillä?" on Francis Wheen kysynyt. Vuonna 1864 Marxin odotus palkittiin, hänen äitinsä Henriette kuoli, ja samana vuonna hän sai myös aivokalvontulehdukseen kuolleelta Wilhelm "Lupus" Wolffilta perintöä jopa 820 puntaa. Näistä huolimatta joutui Marx – mikään varovainen säästelijä (mitä ominaisuutta hän porvareissa halveksi) kun ei ollut – vielä myöhemminkin kerjäämään ystäviltään avustuksia. Marxin pääteoksen, Pääoman ensimmäinen osa ilmestyi lopulta 1867 (toinen ja kolmas osa ilmestyivät hänen kuolemansa jälkeen). Jo tuolloin joutui Marx pyytämään Engelsiltä rahat matkatakseen käsikirjoitus mukanaan saksalaiseen kustantamoon. Ensipainos oli tuhat kappaletta, ja palkkio niin pieni, ettei Pääomalla "makseta edes niitä sikareita, jotka sitä tehdessäni olen pannut palamaan!" Vuonna 1864 Ranskan ja Englannin työväenjärjestöt perustivat Työväen Internationaalin, josta oli tarkoitus tulla maailmanlaajuinen työläisliikkeitä yhdistävä organisaatio. Marx valittiin järjestön liittoneuvostoon ja hän toimi aktiivisesti järjestön johtotehtävissä. Nykyään tämä internationaali nähdään niin sanottuna ensimmäisenä internationaalina. Järjestö toimi Marxin poliittisen toiminnan alustana, mutta päätyi viimein hajaannukseen Pariisin kommuunin epäonnistuttua 1871 ja monen sen jäsenen siirtyessä venäläisen anarkistin, Mihail Bakuninin leiriin. Myös englantilainen ammattiyhdistysliikkeen voimaan luottava sosialistinen liike ei panostanut loppuvaiheessa enää tarpeeksi internationaaliin, jotta se olisi voinut pysyä pystyssä. Marx kuoli suhteellisen unohdettuna 1883 ja lepää Lontoon Highgaten hautausmaalla. Vasta myöhempien kehityskulkujen ansiosta Marx nousi asemaansa suurena filosofina. Engels jatkoi vielä työtä hänen jälkeensä, toimittaen esimerkiksi Pääoman viimeisen osan loppuun. Vuonna 2003 saksalaiset äänestivät Marxin kolmanneksi suurimmaksi saksalaiseksi ZDF-televisiokanavan äänestyksessä (edelle pääsivät ainoastaan Konrad Adenauer ja Martin Luther).

Filosofia

Filosofiassaan Marxin voi nähdä Hegelin seuraajana. Hegelin filosofia perustuu dialektiikkaan, joka tarkoittaa, että maailma kehittyy kahden vastakkaisen voiman, teesin ja antiteesin, taistellessa. Hegel katsoi filosofisena idealistina, että todellisuus on pohjimmiltaan henkinen. Oman filosofiansa Marx rakensi Hegelin dialektisen logiikan mukaan, mutta hylkäsi idealismin. Ontologiassaan Marx sen sijaan seurasi saksalaista filosofia Ludwig Feuerbachia siinä mielessä, että hän katsoi todellisuuden perustan olevan viime kädessä materiaalinen eli aineellinen. Marxin ja Engelsin mukaan filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. Marx ja Engels ratkaisivat asian materialistisesti: aine on ensisijainen ja henki vain aineen korkein tuote. Hegelin tavoin Marx erotti havainnot ja ideat toisistaan, mutta ei nähnyt aineellista todellisuutta ideat peittävänä esteenä vaan ennemminkin tiettyjen ideologioiden vaikutuksesta ihmiset eivät nähneet elämänsä todellista aineellista tilaa. Tätä hegeliläisestä dialektiikasta vaikutuksia saanutta teoriaansa Marx kutsui historialliseksi materialismiksi. Dialektinen materialismi puolestaan käsittelee yleisempää oppia aineesta, dialektiikan säännöistä ja maailmasta niiden kohtauspaikkana.

Yhteiskuntateoria

Teoksessaan Pääoma Marx esitti teorian kapitalistisen yhteiskunnan yleisimmistä taloudellisista liikelaeista. Marxia ja Engelsiä kiinnosti, mistä yrittäjä saa liikevoittoa. Ennen Marxia talousteoreetikot luulivat, että yrittäjä varastaa työntekijöiltä, mutta Marx ei tähän uskonut. Sen sijaan hän päätyi tutkimuksissaan uudenlaiseen käsitteeseen, lisäarvoon. Lisäarvo yksinkertaistaen merkitsee, että kun yrittäjä palkkaa työvoimaa hän tekee siihen sijoituksen. Mutta työläinen on erilainen sijoitus kuin esimerkiksi työkoneet: työlainen tuottaa tavaraan enemmän arvoa, kuin mitä työntekijän, työvälineiden ja raaka-aineiden arvo yksinään on. Formaalisti esitettynä, kun: :A= työntekijän palkka :B= työvälineiden kustannukset :C= raaka-aineiden kustannukset :D= valmiin tuotteen hinta niin : A+B+C = D+X missä X on lisäarvo. Tämän lisäarvon yrittäjä saa pitää itsellään. Marx näki tämän ongelmalliseksi, koska tällainen järjestelmä periaatteessa riistää työntekijöitä.

Marxin historiallinen vaiheteoria

Yhteiskuntien historiallinen kehityskulku näyttäytyy Marxin historianfilosofiassa seuraavana: 1.) Orjayhteiskunnat - selkeät rajat vapaiden ja orjien välillä; antikin Kreikan polikset - väkivaltainen orjien kurissapito 2.) Feodaaliyhteiskunta - maanomistajien ja maaorjien välinen kamppailu 3.) Kapitalistinen (teollisuus)yhteiskunta - porvariston ja proletariaatin eli työväenluokat kamppailu - vähän väkivaltaa; laillisesti legitimoitu valta - riisto näkymättömämpää, koska se tapahtuu rakenteellisesti Historiallisessa mielessä siis väkivalta ja näkyvä riisto vähenee, mutta riiston kokonaismäärä säilyy. Marx ja Engels katsoivat, että kapitalistisen(kin) tuotantotavan ristiriidat johtavat väistämättä vallankumoukseen, jonka seurauksena on luokaton yhteiskunta. Sen sijaan vastoin yleistä luuloa Marx ei missään kirjoituksissaan viittaa siihen, millainen tämä uusi yhteiskuntarakenne olisi.

Marxin suomennettuja teoksia

- Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Alkuteos Das Kapital 1867/1890. Suomennos O.V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä. Moskova, Edistys
- Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 2: Pääoman kiertokulkuprosessi. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Alkuteos 1885. Suomennos Mauri Ryömä. Moskova, Edistys
- Marx, Karl (1976) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 3: Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Valmistanut painoon F. Engels. Suomentanut Antero Tiusanen (Alkuteos 1894). Moskova, Edistys
- Marx, Karl (2005) Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero. Minerva Kustannus Oy, Helsinki.
- Marx, Karl (1998) Kommunistinen manifesti. Alkuteos 1848. Vastapaino, Tampere
- Marx, Karl & Engels, Friedrich (1978-1979) Valitut teokset. Kuusi osaa. Moskova, Edistys

Kirjallisuutta

- McLellan, David (1973) Karl Marx. His Life & Thought. London, Macmillan Press
- Mehring, Franz (1935) Karl Marx. The Story of His Life. (Alkuteos 1918). Trans. by Edward Fitzgerald. New York, Covici Friede Publishers
- Berlin, Isaiah (1963) Karl Marx. Suomentanut Juhani Jaskari. Otava 1968
- Wheen, Francis (1999) Karl Marx. Suomentanut A.T.K Lahtinen. Otava 2000
- Schanz, Hans-Jorgen (1996) Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen. Suomentanut Tapani Hietaniemi. Helsinki, Tutkijaliitto

Katso myös

- Kommunismi
- Sosialismi
- Marxismi
- Marxilainen filosofia
- Marxilainen uskontokritiikki

Asiasta muualla

- [http://www.marxists.org/archive/marx/works/1867-c1/index.htm] Pääoma-kirja
- [http://www.marx-seura.kaapeli.fi/] Karl Marx -seuran kotisivut
- [http://www.ecn.org/finlandia/tottelemattomat/teoria/marx.htm] Grundrissen konefragmentti
- [http://www.vapaasana.net/sisalto.php3?id=484] Karx Marx: työn lisäarvo (kriittinen essee) Marx, Karl Marx, Karl Marx, Karl ms:Karl Marx zh-min-nan:Karl Marx ko:카를 마르크스 ja:カール・マルクス simple:Karl Marx th:คาร์ล มาร์กซ

Max Weber

Maximilian Weber (21. huhtikuuta 1864 - 14. kesäkuuta 1920) oli saksalainen oikeustieteilijä, taloustieteilijä ja sosiologi. Häntä pidetään yhtenä julkishallinnon teorian ja nykyaikaisen sosiologian perustajista. Hänen pääteoksensa käsittelevät uskonnon sosiologiaa, politiikkaa ja hallitusvaltaa.

Elämä ja ura

Max Weber syntyi Erfurtissa, Saksassa vanhimpana seitsemän lapsen perheestä. Hänen isänsä oli Max Weber vanhempi, merkittävä poliitikko ja virkamies, joka oli naimisissa Helene Fallenstein. Max Weber (nuoremman) nuorempi veli Alfred Weber oli myös sosiologi ja taloustieteilijä. Koska hänen isänsä oli yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa, Weber varttui politiikantäyteisessä kodissa, jossa vierailivat usein merkittävät oppineet ja julkiset hahmot. Samalla tuli selväksi, että Max Weber oli älyllisesti erittäin lahjakas. Hänen lahjansa vanhemmilleen 1876, jolloin hän oli kolmentoista vanha, koostui kahdesta esseestä, joiden otsikot olivat "Saksan historian kulku erityisesti viitaten keisariin ja paaviin." sekä "Rooman keisarillinen aika Konstantinus Suuresta kansainvaelluksiin". 1882 Weber kirjoittautui Heidelbergin yliopistoon lakitiedon opiskelijaksi palvellen samalla toisinaan Saksan armeijassa. 1886 Weber läpäisi testin, joka oikeutti hänet harjoittamaan lakia nuorempana asianajajana. 1880-luvun ajan Weber jatkoi historian opiskelua. Hän sai tohtorinarvon lakitiedossa 1889 kirjoittamalla keskiajan liikeorganisaatioita käsittelevän oikeushistoriallisen teoksen. Kaksi vuotta myöhemmin Weber sai valmiiksi teoksensa Die Römische Agrargeschichte in ihrer Bedeutung für das Staats- und Privatrecht. Tämä takasi Weberille oikeuden täyteen akateemiseen arvoon. Näinä vuosina Weber kuitenkin keskittyi erityisesti nykyiseen yhteiskuntapolitiikkaan. 1888 hän liittyi Verein für Sozialpolitikiin, eräänlaiseen itsenäiseen oppineiden aivoriiheen, joka pohti yhteiskunnallisia asioita. 1890 aivoriihi käynnisti tutkimusprojektin, joka pohti "Puolan ongelmaa" - ulkomaalaisten maatyöläisten muuttoliikettä itäiseen Saksaan samalla kuin paikalliset maatyöläiset muuttivat teollistuviin kaupunkeihin. Weber asetettiin tutkimusprojektin johtoon ja tämän takia kirjoitti suurimman osan siitä. Lopullista raporttia pidettiin laajalti erinomaisena empiirisen tutkimuksen esimerkkinä ja Weberin maine asiantuntijana maatalouspolitiikassa lujittui. Weber saavutti suurta menestystä 1890-luvulla. 1893 hän meni naimisiin etäisen serkkunsa Marianne Schnitgerin kanssa, joka oli intellektuelli ja feministi, itsekin tunnettu kirjoittaja. Seuraavana vuonna Weber toimi lyhytaikaisesti taloustieteen professorina Freiburgin yliopistossa, ennen kuin otti vastaan viran Heidelbergissä 1896. Hän joutui sairauden takia vähentämään ja lopulta kokonaan lopettamaan säännöllisen akateemisen työnsä sairauden takia 1897, josta ei toipunut ennen vuotta 1901. Sairaus oli todennäköisesti hermoromahdus, joka aiheutui hänen isänsä kuolemasta. 1903 hänestä tuli toimittaja Archiv für Sozialwissenschaft und Sozialpolitikin. Weberistä tuntui kuitenkin, ettei hän voinut jatkaa normaalia opetustyötä ja toimi siitä lähtien yksityisenä oppineena. Tätä auttoi hänen saamansa perintö 1907. 1904 hän vieraili Yhdysvalloissa ja osallistui taiteiden- ja tieteiden kongressiin, joka pidettiin St. Louisin maailmannäyttelyn yhteydessä. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi hetken aikaa sairaaloiden johtajana Heidelbergissä. 1918 Weber toimi konsultanttina Saksan aselepokomissiossa solmittaessa Versailles'n rauhansopimusta. Hän oli mukana myös Weimarin tasavallan perustuslain luonnostelleessa komissiossa. Vuodesta 1918 hän jatkoi opettamista, ensin Wienin yliopistossa, sitten 1919 Münchenin yliopistossa, jossa hän johti ensimmäistä saksalaista sosiologian instituuttia. Max Weber kuoli keuhkokuumeeseen Münchenissa, Saksassa, kesäkuun 14. 1920.

Suomennettu tuotanto

- Max Weber, Kaupunki. Suom. ja toim. Tapani Hietaniemi. Vastapaino 1992, Tampere.
- Max Weber, Maailmanuskonnot ja moderni länsimainen rationaalisuus. Kirjoituksia uskonnonsoiologiasta. Suom. ja toim. Tapani Hietaniemi. Vastapaino 1989, Tampere.
- Max Weber, Pörssi. Suomentanut, selityksillä ja jälkikirjoituksella varustanut Tapani Hietaniemi. Tutkijaliitto 1990, Helsinki.
- Max Weber, Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Suom. Timo Kyntäjä. WSOY 1980, Porvoo - Helsinki - Juva.

Max Weberiä koskevaa suomenkielistä kirjallisuutta

- Tapani Hietaniemi, Max Weber ja Euroopan erityistie. Vertailevia sivilisaatiohistoriallisia tutkielmia. Tutkijaliitto 1998, Helsinki.
- Pertti Töttö, Max Weberin tieteenteoriasta. Kuopion yliopisto 2004, Kuopio. Weber, Max Weber, Max ko:막스 베버 ja:マックス・ヴェーバー th:มักซ์ เวเบอร์

Jürgen Habermas

Jürgen Habermas (s. 18. heinäkuuta, 1929,Düsseldorfissa, Saksassa) on saksalainen mannermainen filosofi ja sosiaaliteoreetikko kriittisen teorian hengessä. Hänen työnsä keskittyy sosiaaliteorian ja sitä kautta epistemologian perusteisiin, kehittyneen kapitalistis-teollisen yhteiskunnan analyysiin sekä demokratian ja oikeusvaltion tutkimiseen kriittisessä sosiaalievolutiivisessa kontekstissa. Habermas vaikutti ja vaikuttaa yhä myös vahvasti nykyisessä Saksan politiikassa. oikeusvaltio Habermas pitää tärkeimpänä saavutuksenaan kommunikatiivisen järjen tai kommunikatiivisen rationalismin käsitteen ja teorian kehittämistä, joka eroaa perinteisestä rationalismista sijoittamalla järjen henkilöidenvälisen kommunikaation rakenteisiin eikä niinkään tietoisiin henkilöihin tai kosmokseen. Hän näkee jatkavansa Kantin ja valistusajan sekä demokraattisen sosialismin perinteessä painotuksellaan, jonka mukaan ihmiskunta kykenee saavuttamaan järjenkäytön avulla humaanimman ja tasa-arvoisemman maailman. Siitä huolimatta, että Habermas painottaa kommunikaatiota enemmän kuin ehkä kukaan muu filosofi, hänen tekstejään pidetään hyvin hankalasti luettavina.

Suomennettu tuotanto

- Jürgen Habermas, Järki ja kommunikaatio: tekstejä 1981-1985. Suom. Jussi Kotkavirta. Gaudeamus 1987, Helsinki.
- Jürgen Habermas, Julkisuuden rakennemuutos. Tutkimus yhdestä kansalaisyhteiskunnan kategoriasta. Suom. Veikko Pietilä. Vastapaino 2004, Tampere.

Katso myös

Habermas, Jürgen Habermas, Jürgen Habermas, Jürgen ja:ユルゲン・ハーバーマス

Herbert Spencer

Herbert Spencer (27. huhtikuuta 1820 - 8. joulukuuta 1903) oli englantilainen filosofi, joka oli uuden ajan kehitysfilosofian merkittävin teoreetikko. Charles Darwinin kehitysopista ja Auguste Comten positivismista saamiensa vaikutteiden pohjalta hän kehitti yhtenäisen filosofis-tieteellisen järjestelmän, jota hän sovelsi myös yhteiskunnan tarkasteluun. Sekä luonnon että ihmisyhteiskuntien kehitystä ohjaavat Spencerin mukaan luonnonvalinta ja olemassaolon taistelu. Spencer nojaa kehityksen periaatteeseen. Kaikki tapahtuminen on siirtymistä hajanaisista yhtenäisempiin kokonaisuuksiin, erikoistumista ja siirtymistä järjestyneempään ja määrätympään. Spencer, Herbert ko:허버트 스펜서 ja:ハーバート・スペンサー

Edward Westermarck

Edvard Alexander Westermarck (20. marraskuuta 1862, Helsinki–3. syyskuuta 1939, Tenhola) oli suomenruotsalainen filosofi (ks. filosofia), sosiologi ja sosiaaliantropologi. Hän tutki mm, moraalia, avioliiton historiaa ja uskonnollisia instituutioita ja insestitabua. Häntä pidetään suomalaisen sosiologian isänä, joka tuli tunnetuksi 1800-luvun lopulla sosiologian perinteiden tuomisesta Suomeen. Westermarck syntyi 20. marraskuuta 1862 Helsingissä. Isä Nils Christian Westermarck toimi Helsingin yliopiston latinankielenopettajana. Westermarck kävi Helsingin ruotsinkielistä lyseota. Hän saavutti kansainvälistä kuuluisuutta avioliiton historiaa käsittelevällä Helsingin yliopiston tohtorinväitöskirjallaan "Det meskliga äktenskapet historia" (1891) sekä moraalin kehitystä kuvaavalla tutkimuksellaan "Moralens uppkomst och utveckling" (1906–1908). Westermarck oli kansainvälisimpiä tutkijoitamme. Hän vietti pitkiä aikoja tutkijana mm. Lontoossa ja Marokossa. Westermarck toimi Åbo Akademin rehtorina vuosina 1918–1921. Hän oli vapaa-ajattelija ja agnostikko. Westermarck on maailmallakin tunnetun Westermarck-efektin keksijänä. Nimi on ulkopuolisten antama. Kysymyksessä on biologisen evoluution ihmisille antama vaisto, joka vähentää seksuaalista vetovoimaa sukulaisia kohtaan. Jos lapsi on varttunut koko nuoruutensa tiettyjen sisarusten tai muiden lasten kanssa, ei hän myöhemmin tunne luontaista seksuaalista vetovoimaa vastaavia tunteita sisaruksia kohtaan. Ks. artikkeli Westermarck-efektistä. 1900-luvun lopulta alkaen on suomalaisessa keskustelussa todistettu pienoista Westermarck-renessanssia, kun yhteiskunnallisten selitysten oheen on alettu tuoda biologisia ja evolutiivisia malleja.

Katso myös

- Sosiologia

Linkkejä

- [http://www.kirjasto.sci.fi/ewester.htm Westermarckin elämästä (englanniksi)]
- [http://org.utu.fi/yhd/westermarck/suomi/ Westermarck-seura] Westermarck, Edvard Westermarck, Edvard

Erik Allardt

Erik Allardt (s. 1925) on suomalainen sosiologi ja akateemikko. Akateemikko Allardt on Suomen tunnetuimpia yhteiskuntatieteilijöitä ja kansainvälisesti menestyneimpiä tutkijoita. Hän on välittänyt Suomeen niin amerikkalaisen, skandinaavisen kuin ranskalaisenkin sosiologian lähestymistapoja. Allardt toimi työuransa aikana muun muassa Helsingin yliopiston sosiologian professorina yli kolme vuosikymmentä. Sen jälkeen hän oli Åbo Akademin kansleri vuosina 1992-1994. Allardtille myönnettiin akateemikon arvonimi vuonna 1995.

Kirjat

- Social struktur och politisk aktivitet (1956 )
- Förankringar (1970)
- Att ha, att älska, att vara: om välfärd i Norden (1975)
- Sosiologia 1 (1983)
- Samhället Finland (1987 )
- Bondtur och kulturchocker: en intellektuell självbiografi (1995) Allard, Erik Allard, Erik

Marxismi

Marxismi on yhteiskunnallisen ajattelun traditio, joka juontuu Karl Marxin teorioista. Marxismissa on monta eri suuntausta joiden näkemykset poikkeavat toisistaan. Keskeinen jako oli aiemmin länsimaisen akateemisen marxismin sekä toisaalta Neuvostoliiton marxismi-leninismin välillä. Länsimaiden akateeminen marxismi oli suurelta osin sanoutunut irti Neuvostoliitosta.

Marxilainen filosofia

Marxilaiseen filosofiaan kuuluvat historiallinen materialismi, materialistinen dialektiikka ja paljon muita teoreettisen filosofian osa-alueita. Ks. erillinen artikkeli marxilaisesta teoreettisesta filosofiasta. Marxilainen filosofia on ollut suosituinta manner-euroopassa. Se on joskus katsottu osaksi mannermaista filosofiaa. Erityisesti Frankfurtin kriittinen koulukunta oli pitkään marxismin tunnettu edustaja. Viime aikoina tunnettu marxilaista filosofiaa edustava teos on ollut esimerkiksi tunnettu "Empire" -kirja.

Marxismi yhteiskuntatieteissä

Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa marxismilla on vahvat perinteet. Esimerkiksi politiikan tutkimuksessa kansainvälisten suhteiden teorioissa marxismi oli pitkään yksi kolmesta koulukunnasta liberalismin sekä realismi/nationalismin rinnalla (nyttemmin tämä kenttä nähdään usein hajanaisempana). Marxilaista kansainvälisten suhteiden teoriaa edustavat nykyään esimerkiksi uus-gramscilaiset hegemoniateoriat. Samoin esimerkiksi sosiologiassa marxismilla oli pitkään vahva asema. Taloustieteessä marxismi ei sen sijaan koskaan ollut kovin vahvoilla länsimaiden yliopistossa, joskin marxilaisia taloustieteen professoreja on edelleen suurten maiden pienissä yliopistoissa. Länsimaisissa taloustieteen suuntauksissa Marxismia ovat edustaneet esimerkiksi monet riippuvuusteorian edustajat, ranskalainen regulaatiokoulukunta (josta käsite fordismi on lähtöisin), sekä maailmanjärjestelmäteoria. Historiantutkimuksessa marxismi on edelleen yksi teoreettinen vaihtoehto muiden joukossa. Marxilaisessa historiantutkimuksessa tärkeää on tuotantovälineiden ja teknologian kehityksen vaikutus muuhun yhteiskuntaan.

Marxismi poliittisena ideologiana

Poliittisena ideologiana marxismi perustettiin tärkeänä vaihtoehtona liberalismille sekä konservatismille, jotka olivat hallinneet länsimaista kulttuuria modernilla aikakaudella. Marxismi kansainvälisen kommunistisen liikkeen muodossa on myös ollut länsimaisen kapitalismin päävihollinen ainakin vuosina 1917-1991. Kommunismin romahtaminen 1900-luvun lopulla ei tarkoittanut marxismin poliittisen ideologian kuolemaa, koska monet marxilaiset olivat hylänneet tukensa Neuvostoliitolle jo aiemmin. Suomessa 1970-luvulla esiintynyt taistolaisuus oli länsimaissa suhteellisen poikkeuksellinen ilmiö, ja muiden maiden nuoret radikaalit 1970-luvulla pitivät Leonid Brezneviä yleensä konservatiivisena hahmona. Neuvostoliittoa ennen sen romahtamista tukeneet marxilaiset saattoivat aatteen hylkäämisen sijasta muuttaa suhtautumistaan Neuvostoliittoon (joissakin poikkeustapauksissa he kehittelivät salaliittoteorioita, jotka selittävät, miksi Neuvostoliitto romahti, vaikka se oli heidän mielestään ollut hyvä yhteiskunta).

Marxilaisia suuntauksia

- marxismi-leninismi
- trotskilaisuus
- maolaisuus
- vasemmistokommunismi
- autonominen marxilaisuus
- vasemmistososialismi
- analyyttinen marxismi Luokka:Sosialismi Luokka:Poliittinen ideologia luokka: Filosofian koulukunnat luokka: yhteiskuntatiede zh-min-nan:Marx-chú-gī ko:마르크스주의 ja:マルクス主義 simple:Marxism th:ลัทธิมาร์กซ

Kriittinen teoria

Kriittisellä teorialla tarkoitetaan Frankfurtissa ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntynyttä uusmarxilaista teoriasuuntausta. Sen keskeisiä edeltäjiä olivat G.W.F. Hegel ja Karl Marx. Ilmaisu kriittinen teoria (saks. Kritische Theorie) on peräisin Max Horkheimerin ohjelmajulistuksenomaisen artikkelin Traditionelle und kritische Theorie (1937) otsikosta. Kriittisen teorian pääteoksena pidetään Horkheimerin ja Theodor W. Adornon 1944-1947 laatimaa esseekokoelmaa Dialektik der Aufklärung (Valistuksen dialektiikka). Maanpaossa Yhdysvalloissa Horkheimer ja Adorno tutkivat totalitäärisiä hallintoja. Toisen maailmansodan jälkeen Horkheimerin ja Adornon töitä alettiin kutsua Frankfurtin koulukunnaksi. Kansallissosialismin kauden jälkeen kriittinen teoria koki merkittävän nousun. Monet Adornon opiskelijoista etsivät rationaalista selitystä kansallissosialistisen ajan tapahtumille. Kriittinen teoria tarjosi tämän. Nykyään kriittisen teorian keskeinen edustaja on Jürgen Habermas.

Cosmo Lang

Cosmo Gordon Lang, Baron Lang of Lambeth (1864-1945) was Archbishop of York (1908-1928) and Archbishop of Canterbury (1928-1942). Lang (like his predecessor as Archbishop of Canterbury, Randall Davidson) was a Scot and originally a Presbyterian. He was educated at Glasgow University and at Oxford, and studied law, envisaging a career as a barrister and probably later as a progressive Conservative politician. However, he became convinced that he was called to be a priest, and with great reluctance abandoned his previous plans. Lang's beliefs were Anglo-Catholic but liberal; seeing the Lux Mundi essays as his early ideal. During his career he gently encouraged the Catholic trend in the Church of England, succeeding in "normalizing" it. He was the first Archbishop since the Reformation to actually wear a mitre, previously seen as too Catholic a symbol (although bishops had used them as emblems). In his early career he was a "slum priest", living in conditions of great discomfort in a condemned building and mixing with what would now be called the "underclass". In 1901 he became Suffragan Bishop of Stepney in London. In 1908 he was appointed Archbishop of York, a stunning promotion which recognized his status as a rising star. As Archbishop of York, however, Lang began to behave, at least in public, more as a "prince of the Church". It was unkindly said of him that "he could have been St Francis of Assisi or Cardinal Wolsey, and he chose to be Cardinal Wolsey". Nevertheless those who knew him personally were impressed more by his kindness and shrewd judgment. In the First World War, Lang criticized some of the excesses of anti-German propaganda, and as a result became a target of public abuse; a shock which seems to have had a deep impact. Contrary to his public appearance, Lang was a man who lacked inner confidence. In 1928, when Randall Davidson retired, Lang was made Archbishop of Canterbury. Davidson's retirement followed, but was not in fact connected with, Parliament's rejection of the proposed new Prayer Book. Lang was faced with calls either to reopen the question or to challenge parliament, but in fact he took what proved the wiser course of simply letting the new book come into unofficial use. Lang had probably gone to Canterbury too late. He was still a superb speaker and preacher, but the energy that had made him such a star at the turn of the century had departed. His image was now as "proud, pompous and prelatical". Soon after appointment, he was seriously ill, further reducing his energy and impact. However, he was active in both Church and public affairs in the 1930s. In 1930 he presided over the Lambeth Conference. The 1930 conference is especially remembered for its declaration on contraception. Previously, the Anglican Church had taken essentially the same line as Roman Catholicism, opposing any artificial contraception, and this had been endorsed at the previous (1920) Lambeth Conference. However in 1930 the Conference agreed by majority that contraception could in certain circumstances be justified. Lang did not seem to have strong views on the subject, and was apparently mainly concerned with achieving an agreed outcome. In 1936 he treated A.P. Herbert's Divorce Law Reform Bill with neutrality, taking the view that although the Church disapproved of easier divorce he accepted that the bill was desirable for the state. Lang was relatively close to both Stanley Baldwin and (somewhat more surprisingly) Neville Chamberlain, and was broadly a supporter of their appeasement policies. In 1936 Edward VIII abdicated in order to marry a divorced woman. It was widely assumed that Lang had played a leading role in forcing the King out, but in fact he was not closely involved, although both the King and the Prime Minister knew his views. After the Abdication Lang made a very unwise radio broadcast on the subject which was seen as "kicking [Edward VIII] when he is down"; this probably helped to cement the public belief that he was the key figure, which has since passed into popular historical memory. However, his historical reputation has been considerably improved by recent research which has shown his active concern about the Nazis' racial policies. Lang supported moves to assist refugees and backed George Bell, who supported anti-Nazi clergy in Germany, against Bishop Headlam, who wanted to emphasize good relations with Germany. Lang retired in 1942, partly in order to make way for William Temple Temple was a strong Christian Socialist, and opinion both in the Church and the general public foresaw great changes in the post-war period. It seemed Temple's hour had come. However, Temple died in 1944. Lang died in 1945. He died suddenly, while on his way to a meeting of the Trustees of the British Museum; his last words are said to have been "I must get to the station", as he lay dying on the pavement near Kew Gardens station. He is buried in Canterbury Cathedral. Lang has generally been seen as a man of great gifts who failed to live up to his early promise. Lang himself seems to have agreed with this: in contrast to his public air of pride and conceit he was privately filled with self-recrimination and a sense of failure. He never married. There were also rumours that he was a celibate homosexual who, when he was younger, enjoyed chastising young boys with a slipper. Sources: John G. Lockhart, Cosmo Gordon Lang (London: Hodder & Stoughton, 1949). Lang, Cosmo Gordon Lang, Cosmo Gordon Lang, Cosmo Gordon

diety keno pisanie prac Sklep Nurkowy t�uszcze

:: RELATED NEWS ::

Cantons of the Lot département
The following is a list of the 31 cantons of the Lot département, in France, sorted by arrondissement:
- Arrondissement of Cahors (13 cantons): Canton of Cahors-Nord-Est - cantons of the Lot département, in France, sorted by arrondissement:
- Arrondissement of Cahors (13 cantons): Canton of Cahors-Nord-Est - Oakland, CA, hip-hop singer Mystic merges literate rhymes charged with poetry and a lush singing voice beaming with a sense of soul. Signed to the Goodvibe roster -- also including Slum Village and Bahamadia -- she worked with a cast of respected underground hip-hop producers for her 2001 debut album, Cuts for Luck and Scars for Freedom. She partic